09.02.2021 Views

SUOMEN TURKU WEB 4-2020

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

Turun Henki

Satavuotiaan

säännöillä

Teksti: Christina Torro Kuvat: Hilkka Orrensalon kotialbumi, Ari Heinonen, Christina Torro

Pikkuinen Port Arthur onnistuu olemaan samalla kertaa arvokas ja trendikäs, historiallinen

ja nykyaikainen. Pihapiirien mukulat pitävät satavuotiaan Portsan liikkeessä.

Kukapa ei olisi käynyt Port Arthurin

kaupunginosassa ihailemassa yli satavuotiaita

talovanhuksia haaveillen

samalla siitä, millaista elämä onkaan ollut

samoilla kaduilla kauan sitten?

– Viihtyisyys ja kauneus ovat aina ajankohtaisia.

Yli 100-vuotiaan puutaloalueen

arkkitehtuuri puhuttelee yhä, kertoo kaupunginosayhdistys

Portsa ry:n puheenjohtaja

Sari Raunell.

Hänen mukaansa portsalaiset arvostavat

omaa asuinympäristöään ja haluavat pitää

siitä huolta.

– Meillä on kaikki mukavuudet, mutta

käytössä on edelleen portsalaiset eli hellakakluunit

ja kellarit saattavat olla maapohjaisia.

Kahdessa tai kolmessa asuinkerroksessa

eläminen pitää liikkeessä.

Siksi me varmaankin olemme innokkaita

järjestämään ja osallistumaan tapahtumiin

Portsassa.

14 Suomen Turku N o 4/2020

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!