SUOMEN TURKU WEB 4-2020

Tapahtui kerran Turussa
Kotivuorten
kirottu päivä
Teksti: Laura Tikkanen Kuvat: Ari Heinonen
Show on saatava, tuumasi tutkija Salme Kotivuori kiivetessään rajussa ukonilmassa kohti Turun
linnan tornia. Juttusarjassa julkaistaan tarinoita turkulaisilta Turusta.
Se
tapahtui
30 vuotta sitten, kun palasin
sapattivapaalta työhöni Turun
linnaan.
Linnassa oli saatu esilinnan korjaustyöt valmiiksi
ja nyt lähes 40 metrin korkeuteen kohoavan
länsitornin eli satamanpuoleisen tornin kupeessa
seisoivat rakennustelineet. Torni on linna linnassa,
linnan turvallisin paikka. Siellä oli naisille
pyhitetyt kaksi huonetta ja hopeakamari.
Rakennustelineet oli suojattu valkoisilla pressuilla,
jotka näyttivät aivan valkokankailta. Sain
idean: tehdään valotapahtuma, jossa pressuille
heijastettaisiin musiikin soidessa linnan historiasta
kertovia dioja ja koko länsitorni kylpisi loimottavissa
värivaloissa. Siihen aikaan ei moisia
tapahtumia ollut juurikaan Turussa nähty ja tekniikka
asetti rajoituksia.
Silloinen kulttuuritoimenjohtaja Markku Aukia
innostui ajatuksestani. Aloimme puuhata
linnan valaistusta, musiikkia ja tietenkin tarjoilua
- kaljateltat saatiin. Oli mietittävä liikennejärjestelyjä,
sillä kyseessä oli ensimmäinen sen luokan
suurtapahtuma Linnanniemen alueella. Sponsoreiden
saaminen oli helppoa ja taideopiskelijat
ilmoittautuivat talkoisiin.
Porukkaa alkoi kerääntyä tekemään yhdessä
hienoa tapahtumaa. Olin ylpeä ja innoissani ideani
myötätuulesta, ja keskityin valmistelemaan
yhdessä valotaiteilija Taina Kuuskosken kanssa
kuvien, valon ja värien kokonaisuutta. Musiikista
vastasi muusikko, jonka nimen olen surukseni
jo unohtanut. Pressujen suojissa jatkuivat korjaustyöt,
mutta työmaalta saimme käyttöömme
alumiinisia rakennustarvikkeita, joista tehtiin
torneja diaprojektoreita ja koneenhoitajia sekä
valonheittäjiä varten. Kenraaliharjoitus esityspäivää
edeltävänä iltana sujui loistavasti. Ohjelma
oli upea. Illasta olisi tulossa menestys!
Tapahtumapäivänä nousi tuuli. Katselin ja kuuntelin
sitä huolestuneena nurmikentällä länsitornin
suuntaan tähyillen. Pressut alkoivat lepattaa
ja eiköhän yksi kulma repsahtanut irti ja kiinnitysköysien
löystyessä pressut alkoivat pullistella
juuri muutamaa tuntia ennen h-hetkeä.
Lähdin kiipeämään rakennustelineitä kiinnittääkseni
irronneet pressunarut. Ei siihen aikaan
ollut turvaverkkoja tai muita viritelmiä, vaan kulkusillat
oli koottu laudoista ja telineet heiluivat
ja natisivat ylläni ja allani. Kiivetessäni yhä ylemmäs
pilvet alkoivat kerääntyä mustaksi holviksi
taivaalle ja alkoi kuulua jyrähdyksiä ja myrsky
nousi. Keikuin jalat harallaan telineillä, mutisin
rukouksia ja sidoin pressujen naruja tiukemmalle.
Alkoi salamoida, mutta minun oli saatava kaikki
narut kiinni!
Lopulta laskeuduin alas alumiinitikkaita pitkin
salamoiden räiskeessä ja ukkosen pauhinassa.
Polvet tutisivat ja kämmeniä poltti. Hampaissa
viilsi. Alas päästyäni menin porttiholvin kautta
päälinnan pihalle, jossa tuli talonmies vastaan.
Hän kertoi salaman juuri iskeneen linnan kattoon
ja menevänsä tarkastamaan, tuliko vaurioita.
Näytin punaisia kämmeniäni enkä saanut sanaa
suustani. Olin saanut tuntea salaman iskun luitteni
ytimiä myöten. ⊲⊲
26 Suomen Turku N o 4/2020