10.11.2021 Views

Kotiseutulainen 19/2021

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

NRO 19 / 2021 KESKIVIIKKONA 10.11.2021

Mukavaa isänpäivää

kaikenikäisille isille!

Seuraava

Kotiseutulainen

ilmestyy

keskiviikkona

24.11.2021


2 KESKIVIIKKONA 10.11.2021 NRO 19 / 2021

ISSN 2736-8661

Julkaisija MAK Media Oy

Kutomonkuja 2 C 2, Forssa

Päätoimittaja Maire Soiluva

Toimitus p. 044 9501 658

toimitus@kotiseutulainen.fi

Pieni asia, mutta niin suuri merkitys

Asioiden ajatteleminen toisen ihmisen

kannalta ei ole kovin helppoa.

Usein nenä on niin täynnä omaa

napanöyhtää, että happi tuskin kulkee. Se

on sääli, koska voisimme antaa toinen toisillemme

paljon enemmän hyviä hetkiä, jos

hetkeksi pysähtyisimme. Ajattelemaan.

Toimitukseen tullut kirja laittoi ajattelemaan.

Se ansaitsee tulla isosti esille, vai

mitä.

”Olen vaikeasti näkövammainen ja käytän

säännöllisesti sote-taksia.

Eräänä iltana palasin kaupungilta taksilla

ja pyysin kuljettajaa poikkeamaan R-kioskille.

Sehän sopi ja hän ajoi taksin R-kioskin

pihaan niin, että taksin ovelta oli kioskin

ovelle ehkä kolme askelta. Hän nousi avaamaan

minulle auton oven ja kävin ostoksilla.

Kun palasin, hän seisoi valmiina taksin

vieressä ja avasi auton oven minulle heti

astuttuani kioskin ovesta ulos. Istuin taksiin ja

hän tuli omalle paikalleen.

Sanoin hänelle, että tämä oli minulle

sellaisia ainutlaatuisia ylellisyyden hetkiä.

Tunsin olevani jotain erityistä, kun hän seisoi

siinä taksin vieressä auton ovi avoinna – ihan

minua varten.

Vammainen ihminen kokee harvoin

hetkiä, jolloin tuntee olevansa positiivisella

tavalla jotain erityistä.

Kiitos Sinulle, taksinkuljettaja, kun annoit

minulle tällaisen hetken. Kiitin siitä Sinua

silloin ja vastasit, ettet koskaan ollut tullut

ajatelleeksi asiaa tältä kannalta. Sinulle se

olikin varmasti normaalia kohteliaisuutta

ja hyvää asiakaspalvelua. Minulle se vain oli

paljon enemmän.

Haluan kiittää vielä tätäkin kautta – ja

kertoa tämän kokemukseni, koska teillä, kaikilla

kuljettajilla, on mahdollisuus ihan tähän

samaan.

Pieni asia, mutta niin suuri merkitys.

Nimimerkki Onnellinen asiakas”

Voisimmeko me muutkin antaa toisillemme

tällaisia hetkiä, Hetkiä, jolloin voisi

tuntea olevansa jotain erityistä. Tulevana

viikonvaihteena voisimme antaa sellaisen

hetken isälle tai isoisälle. Tai

vaikka sille naapurin yksinäiselle

papalle.

Maire Soiluva

Päätoimittaja

Yön sydämessä, tässä hetkessä

Seuraava

Kotiseutulainen

ilmestyy

keskiviikkona

24.11.2021

Ilmoitusmyynti

Eero Hirvikoski 050 439 0460

eero@kotiseutulainen.fi

Paula Kontio 045 773 48753

kontio.paula@gmail.com

Keijo Koskimies 050 303 2462

myynti@kotiseutulainen.fi

Jaana Kotiniemi 050 092 2809

jaana@kotiseutulainen.fi

Mirja Rantasalo-Nyman 050 553 9060

loimaa@kotiseutulainen.fi

Sinikka Vartiainen 040 541 4494

somero@kotiseutulainen.fi

Jari Vesander 040 934 6700

myynti@kotiseutulainen.fi

Ulkoasu ja taitto

Pia Näppinen, Mainostoimisto Muu

aineisto@kotiseutulainen.fi

Jakelu

Forssa, Humppila, Jokioinen, Karkkila,

Loimaa, Somero, Tammela, Urjala ja

Ypäjä, yht. n. 39 000 kpl.

Lehdenjakoalueet määräytyvät

jakelufirman jakoalueiden mukaan.

Jakeluhuomautukset

p. 050 447 7739

jakelukulma@suora.net

Ilmoituskoot ja -hinnat (alv. 0):

Koko sivu 255 x 370 mm 950,-

Puolikas sivu 255 x 182 mm 495,-

Neljäsosasivu 125 x 182 mm 295,-

Kahdeksasosasivu 125 x 90 mm 200,-

Juttumuotoiset ilmoitukset

alk. 590,-, kysy lisää!

Pyydät valvomaan, sinuun uskomaan,

mutta yksin on vaikeaa, kun yö taas

päälle lankeaa.

Käyntikorttihakemisto 35,- / krt,

min. 5 krt

Sinut tarvitsen, jaksa itse en.

Ole läsnä pimeässä, vierelläni, ihan tässä.

Valvo kanssani, viivy luonani.

Silloin luotan, että emme nukahda, vaan

haaveilemme.

Uskallukseesi, intoon katseesi tarttuu silmät,

sydämeni, avoimet kuin valtameri.

Valvo minussa, etten sinusta katsettani irrottaisi,

katseestasi kyllin saisi.

Sillä ihminen on ihmeellinen: Usko aaltoilee,

käy nurin, unohtaa usein ankkurin.

Huolet tulvivat, toiveet hukkuvat, murheet

eivät anna rauhaa, mielen mylly aamuun

jauhaa.

Kesken marraskuun harmaus paljastuu uupumuksen

väriseksi. Olen jo saanut tarpeeksi.

Väsyin tehtäviin, liityin väsyviin, liikaa hoidin

välttääkseni. Tähänkö taas voimat meni?

Tähänkö laitat, paikoilleen taitat, nöyrtymään

kuin häviäjän, pysähtymään edes

vähän?

Valvo kanssani.

Tahdon vapaaksi tummista öistä pelkojen,

suorituspainepeikkojen, jotka uhkaavat

toistaa kaavoja, vanhaa toimintamallia,

toivottomia vaalia.

Yön sydämessä, tässä hetkessä, huokaan hiljaa

rukoukseni sinulle, toivomukseni:

Uudista sisin, että olisin itselleni armollinen,

sinullekin uskollinen, ja maailmalle, luomakunnalle,

sellainen, joka havahtuu, mitä

kaikkea tapahtuu.

Valvo kanssani, Jeesus, Herrani.

Pysy aina vierelläni, etten sulje silmiäni.

Sinut tarvitsen, jaksa itse en.

Aamen.

Ville Tikkanen

Ilmoitusten teko 110/100/90/60,-

HIILINEUTRAALI PAINOTUOTE

ClimateCalc CC-000101/FI

PunaMusta News


1 99

4

PS

99

PKT

12 95

KG

10 .-

5

KPL

-11–22 %

10 99 -26–31 %

24

10

-PACK

.-LTK

4 99

KG

10 .-

3

KPL

10 95

8 KPL

14 95

KPL

95

KPL


4 KESKIVIIKKONA 10.11.2021 NRO 19 / 2021

Minä ja muuttuva ilmasto:

Kasvissyöjästä maatalouskeskustelun

näköalapaikalle

Mitä miettii ympäristöasioista historioitsija ja maisemantutkija, Sarka-museon museonjohtaja Sami Louekari? Kuten

olettaa saattaa, on hänellä perspektiiviä asiaan jo pidemmältä ajalta. Ympäristöhistorian tutkijan lähestymistapa

ympäristönmuutokseen taustastaan johtuen on myös astetta syvällisempi ja tutkimuksellinen. Yhteistä tähän asti

sarjassa esitellyiden henkilöiden kanssa on kuitenkin suomalaisen luonnon ja metsien arvostaminen harrastuksesta

kumpuavien kokemusten kautta.

Sarjassamme

Minä ja muuttuva ilmasto

haastattelemme eri alan

ihmisiä pohtien niin henkilökohtaisia

kuin yhteiskunnallisia

toimia liittyen ilmastonmuutoksen

hillitsemiseksi. Sivuamme

henkilöiden omia luontomieltymyksiä,

-asenteita sekä

vaikutusmahdollisuuksia

heidän omassa työssään

ja elämässään.

− Mietin ankarasti kulutustottumuksiani

tuolloin. Ryhdyin jopa kasvissyöjäksi

YHTEISKUNNAN OHJATTAVA

KESTÄVIIN VALINTOIHIN

LAINSÄÄDÄNNÖLLÄ SAADAAN

MUUTOKSIA AIKAAN

joksikin aikaa, hän paljastaa. Nykyään-

Kysyttäessä neuvoja yksittäisen ihmisen

Jos jatketaan valtion ympäristötoimissa, on

HUOLET METSISTÄ JOHDATTIVAT

YMPÄRISTÖNTUTKIMUKSEEN

kin mietin paljon, mikä on tarpeellista

hankkia ja miten kulutan. Eniten kiinnitän

huomiota siihen, miten liikun paikasta

ilmastoystävällisistä teoista, vastaa Sami

Louekari kysymykseen hyvin terävästi.

On totta, että jokainen voi tehdä paljon

tohtori Louekarin mielestä kuitenkin ajan

mittaan saatu paljon aikaan esimerkiksi

vesiensuojelussa asutuksen ja teollisuuden

Filosofian tohtori Sami Louekari on liik-

toiseen. Yksityisautoilu on pullonkaula-

arkisilla kulutusvalinnoillaan, Mutta

osalta jätevesien puhdistuksessa. Tähän on

kunut, eritoten suunnistanut, luonnossa jo

ni, sillä harrastukseni sijaitsevat yleensä

valitettavasti pelkkä ”kuluttajat ratkai-

päästy vesilain avulla. Ilmastonsuojelun

nuoresta lähtien. Suunnistusharrastus aina

autoilumatkan päässä, vaikka kotiovelta

see”-mentaliteetti ei riitä. Yhteiskunnan

osalta puheet happosateista ovat laimen-

kilpatasolla on vienyt metsään sanan mu-

pääsen sentään lenkkeilemään. Luultavasti

talousjärjestelmien ja rakenteiden on

tuneet, kun päästöihin on puututtu.

kaisesti. Louekarin luontoliikuntavalikoi-

hankkisin kaasuauton, jos sen käyttäminen

muututtava kestäviksi ja sellaisiksi, että

− Kyse on lainsäädännöllä aikaansaadus-

maan kuuluu myös hiihto, maastopyöräily

maaseudulla helpottuisi.

ne kannustavat ja ohjaavat kuluttajia

ta ohjaus- ja normijärjestelmästä, Louekari

sekä lenkkeily.

− Muistan 80-90-luvun mediaryöpytyksen

happosateista, rikkilaskeumista ja Eu-

MAATALOUSMUSEON

TOIMINTAMALLIT KESTÄVIKSI

luonnon kannalta oikeisiin valintoihin. Ei

voida luottaa yksilön hyväntahtoisuuteen.

Ihmisten aikeet ja teot eivät kohtaa, hän

tiivistää. Toimiin ei liity vapaaehtoisuutta.

MAATALOUS ALANA VAIKUTTAVA

roopan metsien tuhoutumisesta. Tämä tieto

Sarka-museon johtajana Sami Loueka-

selittää.

Sami Louekari juoksee mielimaisemis-

sai metsässä liikkuvan nuorukaisen pohti-

ri kertoo, että maatalousmuseon tilat

Esimerkkinä ovat vaikkapa valin-

saan notkelmaisessa vanhassa metsässä

maan ympäristöasioita, Louekari kertoo.

lämpiävät hakelämmityksellä ja jätteiden

nat ruokakaupassa. Valitaan kuitenkin

kalliomäkineen. Sellaista maastoa löytyy

Myöhemmin Sami Louekari ajautui-

kierrätys sekä lajittelu siellä ovat arki-

halvempi ulkomailla tuotettu elintarvike,

hänen asuinpaikkakunnaltaan Riihimäeltä

kin tutkimaan niin luonnonsuojelun ja

päivää. Kierrättäminen ja kuluttamisen

vaikka tiedetään, että se Suomessa olisi

ja Hyvinkäältä Kytäjän-Usmin alueelta.

luonnonsuojeluliikkeiden historiaa kuin

vähentäminen toteutuvat myös näyttely-

tuotettu ympäristöystävällisemmin ja puh-

− Hienoa seutua, Louekari huokaisee.

ympäristöntutkijana ihmisen kulttuurista

rakenteiden kohdalla, kun niitä pystytään

taammin kuin missään muualla.

Loimaalla lenkit suuntautuvat Hulmin pel-

vaikutusta ympäristöönsä. Väitöskirjansa

käyttämään uudelleen ja kierrättämään

− Olisi valtion tehtävä aikaansaada hou-

loille ja läheisille metsäalueille. Loimaalla

hän teki Turun yliopistossa maisemantut-

näyttelystä toiseen. Myös näyttelymate-

kuttelevammat talousjärjestelmät ja tuot-

maatalousmuseon johtajana hän kokee

kimuksen oppiaineessa aiheesta Hyödyn

riaalit ovat pitkälti kierrätettäviä. Sar-

teiden ekologiset kustannukset, mukaan

olevansa töissä kiinnostavalla ja merkityk-

politiikka - Kokemäenjokilaakson ympä-

ka-museossa aiotaan arvioida museon

lukien terveysvaikutukset ja ympäristön

sellisellä toimialalla ja pääsevänsä kuule-

ristöhistoriaa 1720–1850.

hiilijalanjälki ja ympäristövaikutukset,

pilaantuminen, tuotteiden hintoihin. Tällä

maan erilaisia näkemyksiä paitsi historial-

HAAVEENA KAASUAUTO

esimerkiksi materiaalivirtojen, päästöjen ja

prosessien osalta ulkopuolisen ekokoordi-

hetkellä vastuullisesti tuotetut tuotteet

ovat kalliimpia eivätkä siksi päädy niin

liselta myös poliittiselta kannalta.

− Maataloudella on selkeää vaikutta-

Louekarin henkilökohtainen herääminen

naattorin toimesta. Tavoitteena on ekolo-

helposti kuluttajien ostoskoriin. Jotakin voi

vuutta yhteiskunnallisesti, hän päättää.

ympäristökuluttamiseen tapahtui pari-

gisesti kestävien toimintamallien aikaan-

olla taloudellisesti kannattavaa yhä tuottaa

kymppisenä opiskelijana.

saaminen museon kaikessa toiminnassa.

ympäristön pilaantumisesta piittaamatta.

MetsäAnna


I hana

kukka

KALENTERI

2022

Kalenteri esittelee kukka-aiheisia luonnoksia Forssan museon

teollisen tekstiilin kokoelmasta kolmen vuosikymmenen

ajalta. Seinäkalenterin luonnokset sisältyvät Forssan museon

Kuosikeskuksen näyttelyyn Ihana kukka! (15.6.-15.8.2021).

Näyttely kertoo kukka-aiheen merkityksestä kuosien

historiassa. Lisäksi se kertoo suunnitteluprosessin kulusta ja

erilaisista luonnostelun tavoista. Kuoseja näyttelyyn valitsi

yhteistyössä Forssan museon kanssa kuosisuunnittelija Tanja

Valta. Näyttelyn tunnuskuvana toimi Mirja Tissarin vuoden

1972 luonnos.

Uusi

näppärä

sivukoko

(21cm x 21cm)

Kuosin lähde: Forssan museon teollisen tekstiilin kokoelma

28.11.2021

Torilla klo 16-18.

OHJELMA:

• Jouluiset tervehdykset ja jouluvalot syttyvät

• OP Lounaismaa sekä OP-Koti Forssa

tarjoavat 1500 annosta perinteistä joulupuuroa

• Tarja Aro laulaa joululauluja

• Joulupukki ja -muori saapuvat torille

• Ville ja Harri juontaa ja viihdyttää naurettavaan tapaansa

Paljon ohjelmaa lapsille, kuten poniratsastusta,

valjakkokoiria sekä tietysti JOULUPUKKI JA MUORI

KATSO koko ohjelma:

www.forssa.fi

tapahtumakalenteri

Tapahtuman järjestää Forssan Seudun

Tapahtuman

Yrittäjänaiset Tapahtuman järjestää Tapahtuman ry

Forssan järjestää yhteistyössä:

Seudun järjestää Forssan Yrittäjänaiset Seudun Forssan Yrittäjänaiset Seudun ry yhteistyössä:

Yrittäjänaiset ry yhteistyössä: ry yhteistyössä:

Myyntipaikat:

Suomalainen kirjakauppa Forssa

Prisma Forssa

Janskun lanka Forssa Kalenterin suositushinta

Vorssan Likka Forssa

14 90

Seinäkalenterissa on:

Forssan Museo Forssa

nimipäivät, Juhlapäivät, kuunkierto, liputuspäivät

Ilone Nuutajärvi ja runsaasti tilaa muistiinpanoille.

BSV BSV automaatio Automaatio Oy • Oy • Kotipizza Forssa Forssa • Terveyskauppa • Forssan Metallityöt Helokki Oy Oy • Terveyskauppa • PRT-Kaihdin • Helokki Parturi-kampaamo Oy • PRT-Kaihdin Tyykilyyli

BSV Automaatio Oy • Kotipizza Forssa • Forssan Metallityöt Oy

BSV

• Terveyskauppa

Automaatio BSV Automaatio Oy

Helokki

• Kotipizza

Oy Oy •

Forssa

PRT-Kaihdin

• Kotipizza • Forssan Forssa Metallityöt • Forssan Oy Metallityöt • Terveyskauppa Oy • Terveyskauppa Helokki Oy • Helokki PRT-Kaihdin Oy • PRT-Kaihdin

Kukka-aiheisten painokankaiden luonnoksia Forssan museon kokoelmasta 1 9 4 0 - 1 9 7 0

Parturi Panimo -kampaamo OlutMylly Tyykilyyli Oy • Maatilan • Topi Keittiöt Lihakauppa Panimo Makuliha OlutMylly Oy Oy • Jamske • Loimunalle Oy Siivouspalvelut • Maatilan Lihakauppa • MokkerMeija Makuliha Oy Oy

Parturi -kampaamo Tyykilyyli • Topi Keittiöt • Panimo OlutMylly

Parturi

Oy •

-kampaamo

Loimunalle Parturi -kampaamo •

Tyykilyyli

Maatilan

Lihakauppa

Topi Tyykilyyli Keittiöt • Makuliha Topi • Panimo Keittiöt Oy

OlutMylly • Panimo Oy OlutMylly • Loimunalle Oy •• Loimunalle Maatilan Lihakauppa • Maatilan Lihakauppa Makuliha OyMakuliha Oy

Jamske Oy Optikko Siivouspalvelut Kirkassilmä • MokkerMeija Oy • MSJ-Rakennus Oy • Optikko • Biotus Kirkassilmä Oy Oy

Jamske Oy Siivouspalvelut • MokkerMeija Oy • Optikko Kirkassilmä

Jamske

Oy

Oy Siivouspalvelut Jamske Oy Siivouspalvelut • MokkerMeija • MokkerMeija Oy • Optikko Oy Kirkassilmä • Optikko Kirkassilmä Oy

Oy

Voimassa 11.-13.11.

Gäller 11-13.11

6 95

KG

6 99

KG

2PKT

7 50

2 PKT

PLUSSA-KORTILLA

-29-30%

4 50

2 KPL/ST.

PLUSSA-KORTILLA

-18-29%

2KPL

ERÄpH7

Voileipäkakut

400 g (32,38/kg)

12 95 9

KPL

95

KPL


6 KESKIVIIKKONA 10.11.2021 NRO 19 / 2021

Nuutajärven

Lasikylä loistaa

ja valaisee

valoa ja taidetta

yhdistävässä

tapahtumassa

Nuutajärven Lasikylään on tekeillä

uusi tapahtuma, joka yhdistää

valoa ja taidetta. Rakennamme

monitaiteellista tapahtumaa elävöittämään

loppuvuoden pimeintä aikaa valaisemalla

kylän kulttuurihistoriallisesti arvokkaita

rakennuksia ja paikallista lasitaidetta

mm. Kari Kolan ja Jussi Kamusen valotaideteoksilla.

Koettavaa on sekä sisä- että

ulkotiloissa.

Tapahtuma-aika on 20.11.-20.12.2021

perjantaista sunnuntaihin klo 16-20. Tapahtumaviikonloput

sisältävät valotaiteen

kanssa Nuutajärveläisten taiteilijoiden,

kuten Markku Salon ja Alma Jantusen

lasiteoksia, sekä vaihtuvaa ohjelmaa, esimerkiksi

lasinpuhallusnäytöksiä ja musiikkiesityksiä.

Tapahtuman järjestää Nuutajärvi Lux

kollektiivi yhteistyössä paikallisten taiteilijoiden,

yrittäjien, kyläaktiivien, sekä

ulkopuolisten tahojen kanssa.

Tapahtuman mahdollistamisesta kiitämme

ystäviämme: Nuutajärven Lasikylän

kulttuurisäätiö, Nuutajärven Pruuki

kiinteistö Oy, Tampereen Työväen Teatteri,

Tampere-talo, Musawood, Urjalan kunta ja

Mitäs Mitäs Mitäs -Festivaali.

Tervetuloa valotaidetapahtumaan elämysten

lasikylään Nuutajärvelle!

Lisätietoja tapahtumasta löytyy:

FB: Nuutajärvi Lux -kollektiivi

Instagram: nuutajarvilux

Kuvioita koko

elämä - painokangassuunnittelija

Aini Vaari

Näyttelytila Vinkkelin Forssan kaupunginkirjastossa

valtaa loppuvuodeksi

2021 Aini Vaarin suunnittelijatyötä

esittelevä näyttely.

Painokangassuunnittelija Aini Vaari

aloitti työt Forssan painokankaiden suunnitteluateljeessa

loppuvuonna 1951. Nuori,

20-vuotias suunnittelija rakensi omalla

työpanoksellaan Finlayson-Forssa Oy:n

kehittyvän suunnitteluateljeen toimintaa ja

vaikutti kotimaisen teollisen painokangassuunnittelun

alkuvaiheisiin. Aini Vaarin

suunnittelijanura jatkui aina 2000-luvun

Aini Vaari Forssan ateljeessa 1950-luvulla.

alkuvuosiin saakka. Aini Vaari arvelee

uransa aikana suunnitelleensa yli 2000 kuosia

– kuoseista moni on vielä nykyäänkin

Finlaysonin rakastettu ikiklassikko.

Mutta millainen on ihminen ja suunnittelija

näiden Japania myöten rakastettujen

klassikkokuosien takana? Millaista oli

työskennellä teollisuuden taiteilijana vuosikymmenestä

toiseen ja miten kädenjälki

resonoi eri vuosikymmenten tyylejä? Mikä

on sitonut Muolaassa Karjalan Kannaksella

varhaislapsuutensa viettäneen Ainin

Forssaan niin tiiviin sitein, että menestys

ja sen tuomat mahdollisuudetkaan eivät ole

häntä täältä houkutelleet pois?

Näyttely pohjautuu Kuosikeskuksen

kokoelmiin ja sisältää kuosimalleja, joita

Aini Vaari on suunnitellut Forssan tehtaalla

painettavaksi. Ajallisesti näyttely ulottuu

1950-luvulta 1980-luvun alkuvuosiin.

Kuvioita koko elämä - painokangassuunnittelija

Aini Vaari 8.11. -29.12.2021

Vinkkeli, Forssan kaupunginkirjasto. Os. Wahreninkatu

4. Avoinna ma-to 11-19, pe 11-17,

la 10-14 kirjaston aukioloaikoihin

Tervetuloa!

12 Kaikua

Ellen Thesleff (1859-1954) loi Kaiku-nimisen

maalauksensa 22-vuotiaana.

Siitä tuli hänelle läpimurtoteos.

Ellen palasi aiheeseen niin Italian

Firenzessä kuin Suomen Muroleessa. Hän

oli yksi suomalaisten taiteilijoiden kirkkaimpia

nousevia tähtiä. Hänen luomansa

hohtava taide jatkaa edelleen nousuaan

taideavaruuden kirkkauteen.

Omat kontaktini Thesleffiin ovat syntyneet

hänen kuviensa ja erityisesti Pirkko

Soinisen ja Hanna-Reetta Schreckin

upeiden kirjojen välityksellä. Itselleni syttyi

halu kirjoittaa hänestä näytelmä Tarja

Aron tulkittavaksi.

la 6.11. klo 18

ESITYKSET 2021:

ke 10.11. klo 19

la 13.11. klo 18

ke 17.11. klo 19

pe 19.11. klo 19

la 20.11. klo 18

la 27.11. klo 18

su 28.11. klo 14

pe 3.12. klo 14

la 4.12. klo 18

su 5.12. klo 14

ma 6.12. klo 14

ke 8.12. klo 19

pe 10.12. klo 19

la 11.12. klo 18

su 12.12. klo 14

ke 15.12. klo 19

pe 17.12. klo 19

Ohjaus: Kirsi Lindholm ja

Sami Koljonen

VARAA LIPUT:

040 569 6897

forssanteatteri.fi

Torikatu 8, Forssa


KESKIVIIKKONA 10.11.2021 NRO 19 / 2021

7

Tähdenlento tapahtui 2019 HAMissa,

jossa oli laaja Ellen Thesleffin töiden näyttely.

Olimme yhdessä Tarjan kanssa siihen

tutustumassa. Rakkaus Elleniin, hänen

elämäänsä ja taiteeseensa syttyi ilmiliekkiin.

Coronakaan ei pystynyt sammuttamaan

sydäntemme paloa. Nyt tunnemme

olevamme valmiita tuon palon jakamiseen

teatteriyleisön kanssa

Olemme kuunnelleet Ellenin taiteen

kaikuja avoimin korvin. Mitä syvemmin

olemme kuunnelleet, sen herkemmin

olemme niitä tulkinneet. On sitten kyseessä

Isadora Duncanin tanssi, tai Gordon

Craigin hurmurius, puhumattakaan yhteyksistä

suomalaisiin taiteilijatovereihin ja

italialaisiin vanhoihin mestareihin.

Ellen Thesleffin taide on suomalaista

taidehistoriaa. Kuten Hanna-Reetta Schreck

kirjoitti; `hän maalasi kuin jumala`.

Pertti Munck

Ellenin 12 Kaikua, käsikirjoittaja ja ohjaaja

Loimaan Seudun

Nuorkauppakamarille

uusi hallitus

Loimaan Seudun Nuorkauppakamari

ry valitsi yhdistykselleen uuden

hallituksen hybridimuotoisessa vaalikokouksessa.

Vuoden 2022 hallitukseen

valittiin Samuli Rintala (pj), Kirsi Leimu

(väistyvä pj), Anna-Leena Poskiparta (varapj

/ valmistautuva pj), Johanna Mäkelä

(koulutusvastaava), Nelli Lehtinen (tapahtumavastaava),

Niina Nurmi (projektivastaava),

Johanna Kuronen (sihteeri),

Susanna Viljas (rahastonhoitaja), Katriina

Reijonen (tiedottaja) ja Jussi Niskala (kansainvälisyysvastaava).

Samassa kokouksessa yhdistykselle

valittiin myös kaksi uutta jäsentä.Uusi hallitus

aloittaa työskentelynsä 1.1.2022.

- Vuonna 2022 Loimaan Seudun

Nuorkauppakamari keskittyy aktiiviseen

toimintaan omalla alueellaan. Toivottavasti

saadaan jäsenille kiinnostavaa toimintaa.

Uusia yhteistyökuvioita on jo pohjustettu ja

uusia koejäseniä saatu mukaan toimintaan.

Toivottavasti tämä maailman paras harrastus

näkyy myös kaikille seudun asukkaille

entistä enemmän. Tavoitteenamme

on myös päästä vierailemaan kumppanikamarisamme

Saksan Essenissä,vuoden 2022

puheenjohtaja Samuli Rintala toteaa.

Laakeet kaadot

amerikkalaisittain

Keilafinaali Loimaan

keilahallilla 7.10.2021

Finalistit saatiin selville kolme viikkoa

kestävien kiihkeiden karsintojen

kautta. Palkintopöydässä oli tarjolla

maukkaita lounaslahjakortteja Kartanomäenkadun

päässä sijaitsevaan uuteen

Laakee deli -ravintolaan.

Jättimäisen lasiseinän takana ruokailun

lomassa on laakeet ja avarat näkymät

kauas. Voit mainiosti nähdä Loimaan ehdottoman

matkailuvaltin, vanhan Hiacen

ympärille kootun peltisen lehmän Sarka-museon

pihalla. Kirkkaalla säällä näkyy

jopa Turun Kakolanmäessä ahkerasti

liikkuva Turun oma matkailuvaltti Funikulaari.

Finaalissa oli kansainvälistä edustusta

Mänttä-Vilppulan suunnalta Ranta-Ahon

pariskunta. Raimo sijoittautui kisassa kolmanneksi,

ja kuuliaisena vävynä antoi

palkintonsa Loimaalla asuvalle anopilleen.

Kisan toinen palkinto meni Juha Virtaselle,

jolle tuhdit lounaat tekevät hyvää näillä

tuulisilla keleillä. Kisan voittaja Heikki

Manner oli karsinnoissa putoamisuhan

alla, mutta betoniset hermot finaalissa

olivat muille liikaa.

Runsaslukuinen ja kannustava kisakatsomo

seurasi jännittävää keilafinaalia

pitkävetolaput kourassa. Uusia keilakisoja

odotellessa lopetan raportin tähän.

Lasse Laaksovirta

Tulokset:

1.Manner Heikki 749, 2.Virtanen Juha 738,

3.Ranta-Aho Raimo 715, 4.Tikakoski

Kimmo 711, 5.Lankinen Keijo 689, 6.Lehto

Reijo 682, 7.Lehto Markku 666, 8.Poso

Jarmo 654, 9.Oittinen Pentti 648, 10.Ranta-Aho

Paula 648, 11.Kirvelä Karoliina 646,

12.Marttila Jouni 617, 13.Rantanen Jorma

616, 14.Kojo Erkki 607, 15.Ylinen Pertti

600, 16.Kojo Markku 598

Tapahtumia

Ilmoita yhdistyksen. järjestön tai seuran

pääsymaksuton tapahtuma ilmaiseksi

tapahtumapalstalla. Tapahtuma voi olla

jäsenistölle tai kaikille, kokous, luento,

vakikerho, retki yms. kunhan tilaisuus on

maksuton. Lähetä lyhyt, napakka teksti

palsta@kotiseutulainen.fi. Ilmoitus ehtii

seuraavaan lehteen, kun se on toimituksessa

ilmestymistä edeltävän viikon keskiviikkona.

Kerralla voi lähettää myös pidemmän

aikavälin tapahtumat.

To klo 10-12 Perhekahvila Vauva-

ja lapsiperheiden ilmainen ja

vapaamuotoinen kohtaamispaikka.

Jokioisten nuorisotila Nuokkari,

Keskuskatu 1.

Pe, 12.11. klo 19 Taivaankappaleita-konsertti

Tammelan kirkossa

TSRK Messubändi soittaa konsertin.

Sanni Mattila, laulu

Artturi Pura, sähkökitara

Samuli Ruohonen, basso

Venla Tenhami, koskettimet

Eemil Tikka, rummut

Vapaa pääsy ja ohjelma. Tervetuloa!

Tammelan seurakunta

Pe 19.11.20 klo 16- 16:30 Hiirulainen

ja Suuri seikkailu Someron

kirjastossa

Hiirulainen ja Suuri seikkailu on

Teatteri Mukamaksen riemukas

koko perheen esitys. Vapaa pääsy.

Paikkavaraukset liisa.mattila@

somero.fi tai 044 7791383.

päiväset

14.00

14.11. Isäpäiväkattaukset

14.11. Isäpäiväkattaukset

.11. mennessä. klo 11.00 ja 14.00

10€, 0-4v. maksutta.

isivuilta.

Pöytävaraukset pe 12.11. mennessä.

Aikuiset klo 29€, 11.00 lapset ja 5-11v. 14.0010€, 0-4v. maksutta.

Pöytävaraukset pe 12.11. mennessä.

Katso menu kotisivuilta.

Aikuiset 29€, lapset 5-11v. 10€, 0-4v. maksutta.

Katso menu Su kotisivuilta. 5.12. katetaan

Su 5.12. JOULUHERKKUJA

katetaan

NOTKUVA JOULUHERKKUJA PÖYTÄ klo 11–15

NOTKUVA PÖYTÄ klo 11–15

Varaa Varaa pöytäsi pöytäsi 1.12. mennessä. 1.12. mennessä.

etaan

KUJA

klo 11–15

. mennessä.

Forssan

museon

Kuosikeskus

Wahreninkatu 13, Kehräämö

Avoinna: ma-pe 10-16, la 10-14

Myynnissä kuosituotteita

retrosta upouuteen!

16.11.-4.12.2021

P. 03 4141 5100

www.forssanmuseo.fi

Loimaantie 272,

Alastaro

P. 040 752 7353

Loimaantie 272,

Alastaro

P. 040 752 7353

PARASTA

LAHJAKSI ISÄLLE

Loimaantie 272,

Alastaro

P. 040 752 7353

Jari Tervo

PÄÄSKYT TALVEHTIVAT

JÄRVEN POHJASSA

24 95 9 95

ISÄN MUISTOJEN

KIRJA tai ISOISÄN

MUISTOJEN KIRJA

Forssassa valmistettu Hela, johon

mahtuu esim. rakkaimpien nimi

tai päivämäärä muistuttamassa,

mikä isälle on tärkeintä.

Kaiverrus kuuluu hintaan.

Äijähela 49€

nnnaaaaaaaahkkkaaaaaaaaraaaaaaaannnttteeeeeeeessssssssssssssssaaaaaaaa 64€€

Puuuunnnootttuuuussssssssssssssssaaaaaaaa

Hoopisssssssseeeessssssssssssssssaaaaaaaa kkkaaaaaaaauuuulaaaaaaaakkkeeeetttjuuuussssssssssssssssaaaaaaaa 129€€

Hyvä käyttökello 2 vuoden

takuulla

79€ 115€


8 KESKIVIIKKONA 10.11.2021 NRO 19 / 2021

Mies – pidä huolta itsestäsi ja näöstäsi!

Terveys

Tutkimusten perusteella miesten elämäntyyli

ja harrastukset aiheuttavat

vaaratilanteita fyysisesti usein elämän

aikana. Monissa harrastuksissa vauhdin

kasvaessa myös tapaturmien määrä

kasvaa. Näkökyky on helppo suojata (tai

menettää) erilaisissa elämän tilanteissa.

Tärkein muistettava asia ovat suojalasit!

Urheiluharrastukset: jääkiekko, sähly,

padel, squash ym nopeat pelit, joissa maila ja

nopeasti liikkuva kiekko tai pallo aiheuttavat

vaaratilanteita. Näiden lajityypilliset silmävammat

ovat vältettävissä suojalaseilla.

Kalastus lienee melko turvallinen harrastus,

mutta joissakin tilanteissa koukun

osuminen silmään aiheuttaa pysyvää tuhoa

näkemiseen. Värilliset suojalasit antavat

suojaa ja parantavat kontrastia, jolloin

myös näkee paremmin ja tarkemmin.

Kotona tehtävissä remonttikorjauksissa

ja moottoriajoneuvojen korjauksissa monilta

pieniltä silmävammoilta vältyttäisiin

suojalaseilla. Metallihippu tai puuroska

silmässä tuntuu kivuliaalta ja on hankala

poistaa, joten kannattaa suojautua ennalta.

Puutarhassa tehtävät puuhastelut aiheuttavat

silmävammoja erilaisten lentävien

partikkeleiden takia, jolloin suojalasit

estävät nämäkin vahingot.

Maataloustöissä suojalasit pelastavat

monelta pieneltä vammalta ja roiskeilta.

Optikon tutkimuksissa kannattaa käydä

säännöllisesti. Liikenteessä hyvä näkeminen

ja kontrastien erottaminen on tärkeää.

Ilman säännöllisiä tutkimuksia ei tiedä

kuinka hyvin näkee, tai kuinka hyvin olisi

mahdollista nähdä. Jopa pienet hajataiton

korjaukset parantavat näkemistä huomattavasti

ja auttavat liikenteessä reagoimaan

nopeammin. Tämä korostuu näin syksyisin

valon vähetessä ja toisaalta pimeällä vastaantulevien

valoista häikäistyessä.

Ikääntyessä näkemisen haasteet lisääntyvät

ja tällöin kiinnitetään huomiota erilaisiin

asioihin yllä olevien lisäksi. Mukava

näkeminen tarkoittaa sitä, että näemme

hyvin ja silmät eivät väsy päivän aikana.

Näöntutkimus, jossa otetaan kokonaisvaltaisesti

huomioon yleisterveys, työ

ja harrastusten näkemiselle aiheutuvat

vaatimukset.

Kuivasilmäisyyden tutkiminen ja hoito.

Esimerkiksi uniapnean hoitolaite lisää

kuivasilmäisyyttä, jota voidaan helpottaa

oikeanlaisilla tipoilla.

Perimän mukanaan tuomat altistumiset

silmäsairauksiin ja niiden ennalta ehkäiseminen

tutkimusten ja hoitojen kautta.

Kun täytät 45v, niin näöntutkimus parin

vuoden välein on aiheellinen.

Kun näkeminen muuttuu hankalaksi ja

silmälasit eivät enää auta riittävästi, tarvitaan

näkemisen apuvälineitä.

• Suurennuslasit valolla tai ilman, sekä

suurennuslasivalaisimet

• Lukukivet ja viivaimet

• Silmälaseihin kiinnitettävät luupit.

• Suurentavat lukulaitteet

• Tietokoneiden suurennusohjelmat

• Suodatinlasit kontrastinparantamiseen

tai häikäisyyn

Miehille valmistetuissa silmälasimalliostoissa

on huomioitu kestävyys ja

käyttömukavuus. Uudenlainen kehysten

muotoilu ja värimaailma linsseissä antavat

piristystä arkeen!

Satu Järvinen

Pro-Auctore Optometristi


KESKIVIIKKONA 10.11.2021 NRO 19 / 2021

9

Isille, papoille, vaareille…

Onnea ja iloa Isänpäivänä

Tässä muutamia ideoita ja ajatuksia, jos isänpäivän muistamiset ovat vielä

ajatuksen tasolla. Vaihtoehtoja on monenlaisia yhteisestä ruokahetkestä

villeihin elämyksiin tai perinteisiin pyjamiin. Pääasiahan on aina muistaminen.

Ei lahjan suuruus.

Isänpäivä

ÄIJÄHELA NUOREMMALLE TAI

VANHEMMALLE ÄIJÄLLE

Hannun Kellosta Forssasta suositellaan

parhaaksi isänpäivän lahjavinkiksi

Äijähelaa. Hela on Forssassa valmistettu

ja sen hintaan kuuluu siihen mahtuva

pieni kaiverrus, esimerkiksi rakkaimpien

nimikirjaimet tai tärkeä päivämäärä. Hela

kulkee mukana ranne- tai kaulaketjussa

kovissakin paikoissa muistuttamassa mikä

isälle on tärkeintä. Yli 6 grammaa painava

hela ei ole olematon rimpula ja kestää

isommatkin kolhut.

se on helppo lähettää isänpäiväksi, vaikka

ei pääsisikään käymään paikan päällä. Ja

kätevä, käyttölahja on aina kiva saada,

kukapa sitä mitään turhaa nurkkiinsa

kaipailisi.

Papurinosta saa myös karttoja. Miten

mukava idea ollisi vaikka kansallispuistokartta

– ja merkata siihen missä on jo

käyty. Retkeileville isille ja papoille tämä

on mitä mainioin idea – jos on yhdessä

retkailty, tästä syntyy vielä yhteisten

muistojenkin taulu.

Papurinon tuotteita löydät papurino.com

ELÄMYKSIÄ

Kaikki eivät halua tavaroita. Silloin voi

ostaa lahjaksi elämyksen. Elämys voi olla

sellainen, jonka käyttää vaikka ensi kesänä

– esimerkiksi yöpyminen puussa. Siis puuhun

ripustetussa teltassa tai makuupussissa.

Sellainen löytyy ostettavaksi vaikka

elämyslahjakorttisivuston kautta. Tai mikä

sitten kellekin on elämys: vaihtoehtojahan

on pakohuoneista lasertaisteluun,

karting-ajosta lentokoneen ohjaamiseen.

Elämyksen voi toki suunnitella ihan itsekin

– voihan telttaretki lähiseudullakin olla

ihan mahtava elämys!

pukinkonttiin. Sellainen näppituntumahan

on, että miehet arvostavat käytännön

lahjoja – ei niinkään mitään sisustus- tai

koristelutavaraa. Mutta kyllä se maistuva

lahja isällekin kelpaa – vaikka yhteinen

ateria paikallisessa ravintolassa. Nyt vaan

kiireesti jo pöytä varaamaan.

KORTIT OVAT TÄRKEITÄ MUISTOJA

Joskus lahjan löytäminen on vaikeaa, mutta

lapsenlapsen itse tekemä kortti on aina

arvokas. Ne ovat muistoja, jotka säilytetään

ja joskus myöhemminkin katsellaan. Ja

kukat koristavat yhtä kauniisti papankin

kahvipöytää – nyt kukkien lähettäminen

matkankin päähän on netin kautta niin

helppoa.

ISÄLLE VARMASTI MIELUISAA

Panimo Olutmylly Forssassa suosittelee

isälle lahjaksi Panimokierrosta maisteluineen

tai 6-pack heidän olutta. Harva

varmasti hanttiin panisi tällaisen lahjan

saadessaan. Vielä jos muutama äiti lyöttäytyy

yhteen ja ostaa miehilleen Panimokierroksen

yhdessä, miehet varmasti muistavat

lahjansa pitkään ja imurointi sohvan

takaakin sujuu kuin leikki loppuvuoden.

YLLÄTÄ ISÄ LAADULLA

Moda Villa on ostospaikka, jossa on isällekin

lahjavaihtoehtoja Tommy Hilfiger on

merkki, joka on niin nuorten kuin vanhempienkin

isien mieleen ja alikoimista

löytyy huppareista lompakoihin ja sukista

hanskoihin. Kannattaa käydä katsomassa

valikoimaa – yllätä isä laadulla!

LUKIJALLE KIRJA

Ennen isänpäivää ilmestyy monia uusia

kirjoja, joista sen kun valitsee lukevalle

isälle sopivan kirjan. Papat ja isoisät usein

pitävät elämänkerroista tai menneistä

ajoista kertovista kirjoista, mutta nykyisin

elämankertoja tehdään niin nuorena, että

niitä löytyy jokaiseen ikäluokkaan mielenkiintoisia

kyllä.

SOLMIOHENGARI TAI

KANSALLISPUISTOKARTTA

Papurinolla on pari hyvää vinkkiä! Solmiohengari

on muuten siitä mukava lahja, että

ENTÄS NE PERINTEISET?

Pipo, lapaset, villasukat, välihousut, pitkät

kalsarit tai pyjama. Noh, kyllä se isä, niin

kuin vaarikin, niitä edelleen käyttää. Ja

parhaiten sopivat ostat tietysti paikallisesta

yrityksestä. Villasukat, lapaset, kaulahuivi

ja pipo on sellaisia, että ne on mukava

saada myös itse tehtynä, mutta jos ei vielä

ole aloittanut, niin laitetaan ne sitten


FIBRE CLINIX FORTIFY

+ Vahingoittuneille ja ylikäsitellyille hiuksille

FIBRE CLINIX VOLUMIZE

+ Hennoille ja hauraille hiuksille

FIBRE CLINIX VIBRANCY

+ Värikäsitellyille hiuksille

FIBRE CLINIX TAME

+ Karkeille, pörröisille ja vallattomille hiuksille

Räätälöityä hiustenhoitoa yksilöllisesti sinun

hiustesi tarpeisiin kampaamosta kotihoitoon.

FIBRE CLINIX HYDRATE

+ Kuiville ja hauraille hiuksille

Hiusten analysoinnin

digitaalinen vallankumous

myös

Meiltä

isän

lahjakortit

ja

hyvinvointiin

hemmotteluun

(norm. 229€)

199€

Pneumokokki

rokotus

kehonkoostumus

-mittaus

MEILTÄ UUSI

FIBRE CLINIX

KEHITETTY SINULLE – Räätälöityä

hiustenhoitoa yksilöllisesti sinun hiustesi

tarpeisiin kampaamosta kotihoitoon.

Muotoile ja viimeistele Puhdista ja hoida

ERÄ

BC SUOSIKIT

3 TUOTETTA

15,00

Sis. shampoo 250 ml, hoitoaine 200 ml,

naamio tai hoitosuihke 200 ml

yks. 7,00/kpl Ei koske uudempaa sarjaa, sh. 14,90-16,90/kpl

ERÄ Mattavahojen ykköset

Tigi Matte Separation 85 g,

Goldwell Stylesign Roughman 100 ml

10,00/kpl

sh. 17,50-26,00/kpl (100,00-117,65/l/kg)

TERVETULOA

PALVELUUN

Varaa aikasi

hiustalo.fi, soita tai

tule heti aikaa

varaamatta.

TULOSSA

UUSI

FIBRE CLINIX

KEHITETTY

SINULLE

SCHWARZKOPF PROFESSIONALIN EDISTYKSELLISINTÄ

JA TEHOKKAINTA HOITOTEHOA

YKSILÖLLINEN,

DIGITAALINEN

HIUSANALYYSI

MOROCCANOIL Treatment

hoitoöljy hiuksille 125 ml

JÄTTIKOKO NORMAALI-

KOKOISEN HINNALLA

ERÄ KAUPAN PÄÄLLE

5O ML VARTALOÖLJY

arvo 29€

ERÄ

Jättikoko

Silhouette

hiuslakka

750 ml

Super Hold ja

Color Brilliance

10,00/kpl

sh. 19,90/kpl (13,33/l)

Isänpäiväksi 14.11.

LAHJAKORTTI

PARAS LAHJA!

ERÄ

PARTURI-KAMPAAMO

FIKSAAMO

OUTLET

Vähintään 35 € lahjakortin ostajalle

KAUPAN PÄÄLLE KUPLA

PROFESSIONAL SHAMPOO 250 ml

Oman valinnan mukaan.

Hair & Body, Tervashampoo, Hopeashampoo,

Mentholshampoo tai Omenashampoo Arvo 12,90/kpl

FUDGE

Clean Blonde

Damage Rewind

Violet shampoo

250 ml

Taittaa

keltaisuutta,

vahvistaa ja

suojaa.

8,00/kpl

sh. 26,00/kpl (32,00/l)

ERÄ

OSTA 2

TOINEN -50%

(edullisempi)

Superstar

tyvisuihke

311 ml

Tuuheutta

antava

suihke hiuksen

tyviosalle.

8,00/kpl

sh. 25,00/kpl (25,72/l)

LAHJAKORTTI

TUTUSTUMISTARJOUS

LOPPUERÄ

CUTRIN

Ainoa

Mineral Remove

mineraaleja

poistava

shampoo 300 ml

Poistaa mm.

kupari- ja

rautajäämiä.

8,00/kpl

Ei koske uudistunutta tuotetta, sh. 16,90/kpl (26,67/l)

LOPPUERÄ

Chooz

Sugar Spray

muotoilusuihke

150 ml

Antaa

rakennetta ja

tuuheutta.

5,00/kpl

sh. 14,90/kpl (33,33/l)

Valikoima saattaa vaihdella liikkeittäin. Tuotteita rajoitetusti.

FORSSA (Citymarket) p. 03 4330 100 ark. 9–20 la 8–16

ISÄN

PÄIVÄ

Kuvan

Tommy Hilfiger

kylpytakki

119,90

14.11.

Meiltä löydät isille ja isoisille

Neuleita, Paitoja, Collareita,

Huppareita, Boksereita, Yöasuja,

Pipoja, huiveja ja paljon kaikkea

muuta syksyn väreissä

Prisman kauppakeskus, Tapulikuja 6. P. 03 435 5056

Avoinna: ma–pe 10–18, la 10–16.

www.modavilla.fi

HYVÄÄ OLOA

ISÄLLE!

Vahvistaa ja puhdistaa

98€

keuhkoja

WellO2

InBody

Hemmottelua isälle

kasvohoidolla

alk. 60€

20€

Ruokapäiväkirja-

Verenpainemittarit

analyysi

-15%

75€

Tarjoukset voimassa 31.12.2021 asti

PRISMAKESKUS LOIMAA

ALEKSIS KIVENKATU 7, 32200 LOIMAA

P. (02)763 6840 MA-PE 8-20, LA 9-17, SU 10-16

Saat S-Etukortilla Bonusta apteekkimyymälässä

maksetuista tuotteista

tai palveluista. Bonus ei kerry reseptitai

itsehoitolääkkeistä.


KESKIVIIKKONA 10.11.2021 NRO 19 / 2021

11

Kirsi Lindholm Karoliina Laaksonen Cilla Roito Asenne ry, Paula ja Harri Vigilant

Äänestä Forssan seudun Positiivisin!

Forssan seudun vuoden positiivisimman henkilön etsintä on ohi ja raati on valinnut neljä finalistia. Heistä Forssan seudun asukkaat pääsevät äänestämään

lopullisen voittajan. Äänestys on avoinna Forssan Seudun Nuorkauppakamarin kotisivuilla 8. –21. marraskuuta välisenä aikana.

on mukavampi olla, kun on positiivinen

heidän onnistumisistaan.

auttanut monia henkilöitä ja perheitä eri-

Ihmiset

Kilpailun raadissa ovat vaikuttaneet

Hanna Segarra Forssan Seudun

Nuorkauppakamarista, Ville Kujansuu

Kotiseutulainen-lehdestä, Jaana Rau-

pohjavire.

− Vie ihan hirveästi energiaa, jos on

koko ajan pahalla tuulella ja negatiivinen.

Kirsille positiivisia asioita ovat muun

muassa erilaiset esiintymiskeikat sekä

nyt meneillään oleva ohjaustyö Forssan

teatterissa.

− On mukava antaa takaisinpäin jotain

siitä, mitä on itse niin valtavasti teatteril-

Karoliinalle ehdokkuus Vuoden positiivisin

–kisassa on tosi hieno juttu.

- Olen otettu, iloinen ja kiitollinen.

Cilla Roito, iloinen

asiakaspalvelija

RAADIN PERUSTELUT:

laisissa haasteissa, sekä toiminut välittäjänä

lahjoittajien ja avuntarvitsijoiden välillä.

Raati toivoo, että yhdistyksen toiminta

vahvistaa nuorten palveluita ja hyvinvointia

yhdessä muiden toimijoiden kanssa.

− Asenne ry on forssalaislähtöinen,

vuonna 2019 perustettu rekisteröity

yhdistys, joka ei tavoittele voittoa. Yhdistyksemme

vapaaehtoistyön tarkoitus

tanen Forssan Seudun Yrittäjänaisista, Esa

ta saanut. Wahren-opistolla nautin, kun

Cilla on hymyileväinen nuori yrittäjä, joka

on tasa-arvoistaa lähialueiden ihmisten

Löytömäki Forssan seurakunnasta sekä

näen lasten ja nuorten kehittymisen ja sen

hehkuu positiivista energiaa ympärilleen.

elämää monellakin eri tavalla, antaa aut-

Tarja Lahti Lounaismaan Osuuspankista.

riemun, kun pääsee esiintymään ja voitta-

Kahvilan emännällä on aina aikaa vaihtaa

tamisenhalulle näkyvyyttä sekä kiitosta ja

– Kilpailun voittaja julkaistaan ja

maan itsensä.

kuulumisia asiakkaiden kanssa. Hän ottaa

työskennellä nuorisotyön, perhetyön, kri-

palkitaan Forssan seudun yrittäjänais-

Vuoden positiivisin –ehdokkuutta Kirsi

aina asiakkaat ilolla vastaan niin Kulku-

minaalihuollon ja lastensuojelun pienenä

ten järjestämässä joulunavauksessa 28.

kommentoi ”kirsimäisesti”.

rissa kuin Kaunottaressakin. Tori ja sen

apulaisena. Toimimme niiden ihmisten ää-

marraskuuta. Voittajan suostumuksella

− Olen ihan sikaotettu. On hirmu iso

kahvilat ovat kuin Forssalaisten toinen

nitorvena, joiden ääni jää muuten vähem-

voimme ilmoittaa hänet mukaan myös

kunnia, että on päässyt ehdolle.

olohuone, jonne on helppo kokoontua.

mälle huomiolle, kertoo Paula Vigilant.

valtakunnalliseen Vuoden 2022 Positiivisin

Suomalainen -kilpailuun, projektipäällikkö

Sanna Järvi kertoo.

Vuonna 2020 Vuoden Positiivisimman

-tittelin sai forssalainen urheiluvaikuttaja

Jyrki Tulander. Muita voittajia edellisiltä

vuosilta ovat olleet muun muassa Satu

Järvinen, Olli Salo, Sirpa Ryyppö, Vesa

Karoliina

Laaksonen,

vaunujengin ”äiti”

RAADIN PERUSTELUT:

- Olen yrittäjä. Minulla on kesäisin torilla

kesäkahvila Kulkuri ja ympäri vuoden

kahvila Kaunotar. Alku oli pienimuotoista

kahvilan pitoa torilla. Mutta oli niin kurjaa

jättää kesän lopulla ne tutuksi tulleet

ihmiset ja siksi perustin sitten toisen

kahvilan. Minulla on kaksi lasta ja heidän

kanssaan sujuu vapaa-aika joutuisasti ja

−Yhdistykseen kuulumme minä ja aviomieheni

Harri Vigilant, yhdistyksemme

puheenjohtaja. Hallituksen kolmas jäsen

on myös perheemme jäsen. Vapaaehtoisia

ympärillämme löytyy nykyään hienosti!

−Forssa on yhdistyksemme toimitilan

eli Vanhan Bensiksen sijaintikunta ja koko

toimintamme aloituspaikka.

Raatikainen, Pauliina Jolanki, Susanna

Karoliina on inspiroiva ja innostava per-

ystäviäkin on mukava välillä tavata, Cilla

- Forssalaisten auttamishalu on vä-

Drockila, Jere Marttila, Heikki Lähdekorpi

soona. Korona-aikana Karoliinan ideoima-

Roito kertoo.

hintäänkin yhtä vahvaa kuin omamme.

ja Kirsi Hipp.

na ja johdolla Forssassa nähtiin liikkeellä

Cilla on syntyisin Forssasta.

Heidän avullaan , tuellaan ja toiminnallaan

usein vaunujengi, jossa äidit lapsineen

− Täällä on koti. Täällä on turvaverkos-

Asenteesta on tullut Asenteen kokoinen

Äänestämään pääset osoitteesta

kokoontuivat lenkkeilemään ja ystävysty-

to. Täällä on kaikki tärkeä. Miksi ihmeessä

sekä muotoinen.

forssajc.fi/positiivisin ja www.facebook.com/

mään. Karoliina innostaa terveellisempien

edes miettisin muita vaihtoehtoja?

Positiivisuus on Paulasta kykyä nähdä

ForssanSeudunVuodenPositiivisin

ja liikunnallisten elämän tapojen pariin.

Cilla uskoo ja tietää, että miten ihmisiä

mahdollisuudet ja mielentila, jossa onnis-

Kirsi Lindholm,

kulttuurialan

moniottelija

RAADIN PERUSTELUT:

− Olen personal trainer ja hyvinvointivalmentaja

sekä kahden pienen lapsen äiti

ja autan asiakkaitani voimaan paremmin ja

löytämään energiaa ja liikunan iloa arkeen.

Äitiysliikuntapalveluilla haluan auttaa

äitejä voimaan hyvin. Olen vaunujengin

perustaja ja vetäjä. Vaunujengissä äidit ja

lapset kokoontuvat yhdessä liikkumaan,

kohtelet, siten hekin sinua kohtelevat.

− Positiivinen asenne on tosi iso voimavara.

Se tulee ihmisen sisältä, ei sitä

tarvitse mitenkään esittää. Kyllä ihmiset

sen huomaisivat, jos et ole oma itsesi.

Cilla saa energiaa myös omien lasten

kasvun ja kehittymisen seuraamisesta.

− On sellainen jatkuva ilon aihe, kun

tuminen on todennäköisempää.

− Positiivista on ollut nuorten tavoittaminen

toimintamme pariin, yhteistyökumppaneiden

löytyminen sekä

toimitilamme remontointi eläväksi kohtaamispaikaksi.

− Koko ehdokkuus vetää kaikella tapaa

sanattomaksi, ihan vaan siksikin että

Kirsi on kulttuurin moniottelija, joka on

ulkoilemaan ja tutustumaan, kertoo Karo-

näkee miten asioita vähitellen opitaan ja

ihmiset ovat aidosti ja oikeasti ajatelleet

pitkäjänteisesti vuosien ajan tehnyt töitä

liina Laaksonen.

tullaan omatoimisemmaksi. Samoin kuin

toimintamme vaikuttavuutta ja se kuulos-

seutumme kulttuurielämyksien eteen.

Karoliina on sitä mieltä, että Forssan

tutut kasvot kahvilassa, vakiasiakkaat ja

taa muiden kuvailemana juuri siltä mitä

Erityisesti raati nosti esiin Kirsin laajan

seutu on maailman paras paikka asua.

aina välillä mahdollisuus tutustua uuteen-

sen toivoimmekin olevan.

ohjelmatarjonnan Loru-Lotasta ja bändi-

− Täällä on kaikkea, mitä ihminen tar-

kin asiakkaaseen.

keikoista Forssa TV:n ja teatterin ohjaus-

vitsee. On palvelut, luonto ja turvallisuus.

− Kyllä minä olin ällistynyt tästä ehdok-

työhön ja opettamiseen.

Asun Tammelassa. Olen koko ikäni asunut

kuudesta. Että joku oli sinne ehdottanut,

− Olen elämään uteliaasti suhtautuva

tällä seudulla.

on se hienoa.

ja itseäni jatkuvasti kehittämään pyrkivä

taiteilija. Toimin kulttuurialalla laajalti.

Olen ForssaTV:n toimittaja, opetan teatteritaidetta,

ohjaan teattereissa, näyttelen,

laulan, juonnan ja teen erilaisia koulutuksia,

kertoo tammelalainen Kirsi Lindholm.

Kirsille Forssan seutu on yhtä kuin koti.

− Olen syntyisin Forssasta. Välissä asuin

muuallakin, mutta tänne veri vetää takai-

Karoliinan mielestä ei ole päivää, jossa

ei olisi jotain hyvää.

− Positiivisuus on voimavara. Sillä pääsee

pitkälle ja positiivinen asenne auttaa

monissa asioissa ja tilanteissa eteenpäin.

Se antaa energiaa ja innostaa jatkamaan ja

jaksamaan.

Karoliina on palannut hoitovapaalta

asiakkaiden pariin ja nauttinut siitä.

Asenne ry,

yhdistää auttajan

ja apua tarvitsevan

RAADIN PERUSTELUT:

Asenne ry tekee työtä laaja-alaisesti

2021

KUKA ON FORSSAN SEUDUN

POSITIIVISIN 2021?

Käy äänestämässä osoitteessa:

forssajc.fi/positiivisin

ÄÄNESTYSAIKA 8.-21.11.2021

sin ja täällä ihmisen on hyvä olla.

− Oma perhe ja lapset ovat tärkeitä,

seutukunnan nuorten, syrjäytyneiden ja

Kirsi ei halua möksöttää, koska kaikilla

mutta kyllä nautin asiakkaiden parissa

avuntarvitsijoiden hyväksi. Asenne ry on


Isänpäiväkattaukset

Pikkujoulut

Lounais-Hämeen

Pirtillä

Haluatko viettää juhlasi

perinteisesti vai hiukan irrotellen?

Tutustu ja valitse mieluisin paketti.

Ohjelmallisia vaihtoehtoja mm.

• Pienet sille! -musiikki-iloittelu

• Breeze bändi

• Impro ilottelu

• Taikuri & mentalisti Marko Poskiparta

• Joulumuori laulattaa

Lauantaina 13.11.

Klo 12.00 ja 14.30

Sunnuntaina 14.11.

Klo 12.00 ja 14.30

Aikuiset 39€, lapset alle 5v 0€, 5-11v 10€, 12-16v 15€

Ellen 12 kaikua

Ensi-ilta

Monologi, joka sykähdyttää!

18.11. klo 19

SU 21.11. 18.00

TO 25.11. 19.00

SU 28.11. 18.00

Ohjaus

Ellen

VARAA

PAIKAT!

Pertti Munck

Tarja Aro

Ota yhteyttä ja kysy lisää:

Keijo 050 3032462

ravintola@lounais-hameenpirtti.fi

Saaren kansanpuisto, Portaantie 480, 31300 Tammela

P. 044 977 7783

ravintola@lounais-hameenpirtti.fi

www.lounais-hameenpirtti.fi


KESKIVIIKKONA 10.11.2021 NRO 19 / 2021

13

Talvikalastus on extremepuuhaa

Talven lähestyessä on hyvä laittaa kuntoon pilkkivarusteet. Pilkkiminen on suosituin talvikalastuksen muoto Suomessa. Talvella jäällä pilkkimällä ja onkimalla

tapahtuva kalastus eivät vaadi lupia, vaan kuuluvat jokamiehen oikeuksiin. Pilkittäessä kalastetaan jäällä jäähän kairatun reiän läpi.

Harrastus

muistettava eikä heikoille jäille saa mennä.

Vaatii osaamista tunnistaa kestävän

ja ihmistä kantavan jään ominaisuudet.

PUKEUDU LÄMPIMÄSTI

Koska pilkittäessä ollaan hyvin pitkälti

paikoillaan, tulee pukeutumiseen talviai-

AHVENSAALIS PALKINTONA

Suosituin saaliskala pilkinnässä on ahven.

Särjet ja kiisket ovat myös usein tavattuja

PERUSSARJALLA ENSIMMÄISELLE

PILKKIREIÄLLE

Vahvinta jää on sen ollessa niin sanottua

teräsjäätä. Teräsjään tunnistaa siitä, että

se on kirkasta ja läpinäkyvää sekä sisältää

kaan kiinnittää erityistä huomiota. On pukeuduttava

lämpimästi ja tuulenpitävästi,

sillä useimmiten jäällä ollaan aukealla pai-

pilkkikaloja, mutta ahventen kanssa kelpaa

mennä jo kotiinkin. Ahvenet tulevat myös

pilkille melko nopeasti hyvällä ahvenapa-

Pilkkimisen alkuun pääsee melko edulli-

usein pieniä ilmakuplia. Jään paksuus voi

kalla. Talviasu on tarpeen, samoin hyvät,

jalla. Muutoin pilkillä tulee olla pitkämie-

sesti. Välineistöä siihen tarvitaan nimittäin

kuitenkin vaihdella paljon. Esimerkiksi

lämpimät ja vettä pitävät pilkkisaappaat

linen ja nauttia ajankulusta. Mikäli sinua

usein vähemmän kuin muihin kalastuksen

virtauspaikoissa ja jokisuilla jää on heikom-

sekä hyvät sukat tai kahdet. Hyvä hankinta

kiinnostaa pilkkiminen kilpailumuotona,

muotoihin. Tarvitaan peruspilkkionkisetti,

paa, samoin kasvillisuuden tullessa jäästä

on vettä ja tuulta pitävä pilkkihaalari, joka

on siihenkin mahdollisuus pilkkikisoissa

siima, pilkkejä eli vieheitä ja kaira. Jotta

läpi. Heikomman jään voi erottaa tummina

suojaa niin päätä, ristiselkää, takamusta

ympäri Suomea.

pilkkiminen ei olisi liian yksinkertaista, on

kohtina, jotka ovat halkeamien tapaan vaa-

ja polvia, kun kyykitään vetisellä jäällä.

pilkkejä erilaisia. On olemassa pystypilkki,

ran paikkoja. Kannattaa myös keskustella

Jotkut pilkkijät vannovat pelastusliivita-

Jos haluat perehtyä pilkkimisen saloihin

joka on pilkeistä perinteisin. Lisäksi löytyy

jäätilanteesta paikallisten jäätä tuntevien

kin nimeen. Pilkkirepussa on usein joku

paremmin, hyvä teksti löytyy esimerkiksi

erilaisia mormyskoja ja tasapainopilkkejä.

ihmisten kanssa, samoin kuin hyvistä pilk-

retkijakkara istumiseen ja ehkä kätevä

osoitteesta kireitasiimoja.fi/pilkkiminen

Mormyskat ovat yleensä hyvin pieniä ja

kipaikoista. Turvallisinta jäällä liikkuminen

paikka niin kalastustarvikkeille ja saaliil-

eräänlaisia painokoukkuja. Tasapainopilkit

on teräsjään paksuuden ollessa vähintään

le tai syöttikaloille. Jos tavaraa on paljon

MetsäAnna

uivat vaakatasossa. Houkuttelevuutta voi

10 cm. Rantojen tuntumasta on ylipäätään

mukana, vaihtoehto on myös vetää pulkkaa

pilkkeihin lisätä värillisillä koukuilla. Pilkin

hyvä aloittaa kalojen etsiminen.

tai ahkiota, jossa kuljettaa tarpeellinen

valintaan vaikuttavat niin kalastettava

laji kuin vesistön laatu (sameus) ja veden

MUISTA NASKALIT

pilkkivälineistö.

syvyys. Kalat ovat talvella syvällä ja pohjan

Jään kunnon ja paksuuden tunteminen ovat

tuntumaan pitäisi pilkkikin saada. Pää-

vasta puolet turvallisuudesta. Lisäksi on

sääntöisesti ahvenia ja useimpia muitakin

osattava varautua oikein ja tiedettävä mui-

kaloja pilkitään noin 1-5 metrin syvyisestä

ta turvallisuusohjeita, kuten jäistä pelas-

vedestä.

tautuminen. Valveutuneen jäällä liikkujan

Pilkkiin tarvitaan syötti. Syötteinä

varusteita ovat naskalit avannosta pelas-

käytetään onkilieroja, kärpäsen ja survi-

tautumiseen ja pilli huomion kiinnittämi-

aisen toukkia. Surviaisen toukkia pidetään

seen. Naskalit pidetään kaulassa roikku-

parhaina syötteinä, mutta ne eivät ole

massa, jotta ne ovat helposti ja välittömästi

kovin hyvin säilyviä eivätkä kestä raken-

saatavilla jäihin pudottaessa. Jos liikkeellä

teellisesti. Sen sijaan kärpäsen toukat ovat

ollaan kaverin kanssa, myös heittoliina

yleisimmin käytettyjä, edullisia ja säilyvät

voi olla tarpeen kaverin pelastamiseksi.

hyvin.

Sauvalla tai kairalla pystytään tarkistamaan

jään paksuus ja laatu, joten kairaa on

TUNNE JÄÄ

hyvä käyttää muutenkin kuin pilkkireiän

Talvinen kalastusharrastus on taito- ja

aikaansaamiseksi.

turvallisuuslaji. Turvallisuus on aina


14 KESKIVIIKKONA 10.11.2021 NRO 19 / 2021

Poikien koulumenestys

on asenteesta kiinni

Pojat menestyvät koulussa kautta linjan tyttöjen heikommin, kertoo viimeisin Pisa-arviointi vuodelta 2018.

Arvioinnissa lukutaidon kohdalla ero tyttöjen ja poikien osaamisessa on Suomessa OECD-maiden suurin. Päättely- ja

arviointitaidoista erot eivät johdu, sillä koulua aloitettaessa ollaan näissä taidoissa samalla tasolla. Pohdimme poikien

koulumenestykseen vaikuttavia tekijöitä Loimaan sivistysjohtajan Manne Pärkön kanssa. Pärkö on toiminut aiemmin

historian ja uskonnon opettajana 4 vuoden ajan yläkoulussa sekä rehtorina 6 vuotta.

alakouluissa poikien

ja tyttöjen koulumenestyksen

−Loimaan

erot eivät ole mitenkään huomattavat,

Manne Pärkö kertoo.

Ennemminkin kyse on yksilöiden

eroista, ja hyvin menestyviä poikiakin on.

Pärkön yleisnäkemys on, että

matemaattista ja päättelytaitoa

vaativissa tehtävissä pojat

olisivat jonkin verran vahvempia,

lukutaidossa ja äidinkielessä

taas tytöt.Taitoerot ja sitä

kautta erot koulumenestyksessä

näyttäisivät kuitenkin

kasvavan poikien ja tyttöjen

välillä koulutien edetessä.

POJAT KAIPAAVAT

PERUSTELUJA

−Poikien koulumenestys johtuu hyvin paljon

roolikysymyksestä ja asenteesta, pohtii

Pärkö. −Pojille voi olla ihan hyväksyttävää,

ettei kouluun liiemmälti panosteta. He

eivät ehkä näe koulunkäyntiä samalla tavalla

merkityksellisenä kuin tytöt. Tyttöjen

kohdalla korostuvat tunnollisuus, sopeutuminen

ja arvosanojen tavoittelu niiden

itseisarvon takia.

Pojat sen sijaan ovatenemmän kriittisiä

koulun suhteen ja kyseenalaistavat koulunkäynnin.

Opiskelijat

− Pojille olisikin tärkeää perustella,

miksi opiskellaan ja mihin taitoja tarvitaan.

Tähän tarvitaan paitsi opettajia, kotijoukkoja

että samaistuttavia roolimalleja.

ONNISTUMISISTA MYÖNTEISIÄ

KOKEMUKSIA

Paitsi koulunkäynnin hyötyjen perustelua,

tarvitsevat pojat paljon tukea ja kannustusta.

Manne Pärkö uskoo, että vanhempien

kiinnostus koulua kohtaan osaltaan

edesauttaa poikien koulumenestystä.

− Kun kysellään koulupäivistä ja välitetään,

vaikutetaan myös asenteeseen

ja luodaan näkemystä, että koululla on

merkitystä.

Koulussa poikia voisi auttaa positiivinen

lähestymistapa, Pärkö pohtii.

”Pojille olisikin tärkeää perustella,

miksi opiskellaan ja mihin taitoja

tarvitaan. Tähän tarvitaan paitsi

opettajia, kotijoukkoja että

samaistuttavia roolimalleja.”

− Kun huomioidaan ensisijaisesti onnistumiset,

saadaan myönteisiä kokemuksia

ja kannustusta omaan tekemiseen ja koulussa

pärjäämiseen.

Roolimalleja miesopettajistakin kaivataan,

mutta ala on tunnetusti naisvaltainen.

Samaistuttavia kohteita pojille voisi

löytyä vaikka hyvin menestyneistä urheilijoista

tai muista julkisuuden henkilöistä,

jotka toisivat esilleopiskelun merkitystä ja

omaa lukemisharrastustaan, ja toimisivat

sitä kautta esimerkkeinä.

YKSILÖIDEN EROT ESIIN

Taikakeinoja poikien koulumenestyksen

parantamiseen ei ole. Erilaisten oppimistyylien,

-menetelmien ja -keinojen kautta

pyritään tarjoamaan monipuolisia tapoja

ja vaihtoehtoja oppimiseen, jotta kaikille

mahdollistuisi onnistumisia jossakin.

Erilaisten menetelmien hyödyntäminen

on kirjattu myös opetussuunnitelmaan.

Pyrkimys on erilaisten yksilöiden huomioon

ottamiseen koulupäivän aikana ja

oppilaiden tasavertaisiin mahdollisuuksiin

näyttää osaamistaan. Oppilaat tulisi kohdata

yksilöinä ja löytää heidän erityistarpeensa,

jotta oppimiseen voitaisiin valita

parhaimmat keinot, painottaa Pärkö miettiessään

opettajan tärkeää havainnointityötä.

Hyödynnettävissä on lisäksi erilaisia

tukitoimia vaikeuksien

selättämiseen. Motivaatiota

voidaan lisätä rinnastamalla

opeteltavia asioita oppilaan

omaan elämään. Selkeä tavoitteenasettelu

ja tehtävien

sitominen näiden tavoitteiden

saavuttamiseksi ovat

tärkeitä. Sopivan kokoiset

opetusryhmät ja aikuisten

riittävä määrä auttavat

pitämään kaikki mukana

opetuksessa.Yksilöiden erot ovat haaste

ryhmäopetuksessa.

− Opettajien pitäisi pystyä tarjoamaan

mielekäs tapa opetella asiaa samanaikaisesti

nopeille ja hitaammille oppilaille.

Valittavaksi jää usein kultainen keskitie,

Pärkö summaa.

POJILLE MIELEISTÄ LUETTAVAA

Lukutaito on tärkeässä osassa koulumenestystä

arvioitaessa. Pojat pitäisi saada

innostumaan lukemisesta, jotta kansallisestikin

heikkenemään päin oleva lukutaito

kehittyisi. Pärkön mielestä suurin haaste

on löytää pojille mielekkäitä tekstejä.

Loimaalla tehdään kirjastoyhteistyötä ja

kirjastoammattilaisilta kysytään vinkkejä

poikia kiinnostavan lukemisen löytämiseksi

ja hankkimiseksi. Kirjavinkkien käyttö on

kirjattu kulttuurikasvatussuunnitelmaan.

Lisäksi lukemiseen kannustetaan projektinomaisten

lukuohjelmien ja -diplomien

keinoin. Jos perinteinen kirja ei kiinnosta,

on olemassa erilaista sähköistä materiaalia

lukutaidon kehittämiseksi. Usein teknologian

hyödyntäminen työskentelytavoissa

vaikuttaa poikiin positiivisesti ja saa aikaan

onnistumisen kokemuksia.

KOULU ANTAA PERUSVALMIUKSIA

Peruskoulunon tarkoitus antaa oppilaille,

niin tytöille kuin pojille, perustiedot

ja- taidot jatkaa toisen asteen opintoihin

ja sitä myöten ammattiin työ- ja aikuiselämässä.

− Peruskoulu on vahva pohja elämälle,

Pärkö uskoo. − Se ohjaa oppilaita löytämään

omat vahvuutensa ja rakentamaan

tulevaisuutta. Siellä opitaan sosiaalista

kanssakäymistä ja toimimaan yhteisöllisesti

toiset huomioon ottaen. Tämän päivän

koulumaailma pyrkii myös antamaan

oppilaille osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia

heitä koskeviin asioihin. Sitä

kautta kehitetään aktiivisia yhteiskunnan

jäseniä.

ISÄT POIKIEN ESIKUVINA

Manne Pärkö ei itse ole isä, mutta muistuttaa

kaikkia isänpäiväänsä viettäviä isiä

roolimallina olemisen tärkeydestä.

− Pojille on hyvä näyttää arvostavansa

lukemista ja koulunkäyntiä. Jos poika

näkee isänsä lukevan, lisää se kenties

pojankin kiinnostusta tarttua kirjaan tai

lehteen. Isän olisi varmasti hyvä kannustaa

koulunkäyntiin ja kertoa myös omasta

koulunkäynnistään ja opeistaan, jotka ovat

olleet hyödyllisiä elämässä. Poikia tukee se,

että osoitetaan kiinnostusta ja arvostetaan

opiskelua ja työntekoa.


INTERSPORT FORSSA - 100% FORSSALAINEN PERHEYRITYS ESITTÄÄ

KOTISEUTULAISEN TARJOUKSET VAIN FORSSAN INTERSPORTISTA

TARJOUKSET VOIMASSA 24.11. ASTI

TOKIO 2020 SUOMEN OLYMPIAJOUKKUEEN

VIRALLINEN LENKKARI

Kennopohjallinen, jossa erinomainen holvikaaren tuki.

Päällisen yläpuoli on hyvin hengittävää verkkoneulosta ja

alapuoli kosteussuojattua tiivimpää kangasta.

Erinomainen pohjakuviointi ja kumitus. 36-47.

(Normaalisti 79,90€)

59,90€

ICEPEAKIN VEDENPITÄVÄ VARSIKENKÄ

Kennopohjallinen, jossa erinomainen holvikaaren tuki.

100% vedenpitävä kalvo, tukeva nilkka ja kaikin puolin

laadukas rakenne. Erinomainen pohjakuviointi ja kumitus.

Tämä on ns. paremman pään ulkoilukenkää. 36-48.

(Normaalisti 99,90€)

79,90€

ICEPEAKIN NAHKAINEN

VEDENPITÄVÄ VARSIKENKÄ

Nahkainen ulkoilu/vaelluskenkä kaikilla

herkuilla. Parasta mahdollista laatua

alle satasella. 36-48.

Erinomainen pohjakuviointi ja kumitus.

(Normaalisti 129€)

99,90€

INTERSPORT FORSSA (100% FORSSALAINEN PERHEYRITYS)

PALVELEMME MA-PE 10-19 / LA 10-16 / SU SULJETTU

YHTIÖNKATU KUTOMON KAUPPAKESKUS (CITYMARKETIN TALO)

044 241 88 58 / SOITA JA VARAA PYÖRÄHUOLTOSI


INTERSPORT FORSSA - 100% FORSSALAINEN PERHEYRITYS ESITTÄÄ

KOTISEUTULAISEN TARJOUKSET VAIN FORSSAN INTERSPORTISTA

TARJOUKSET VOIMASSA 24.11. ASTI

ICEPEAK LÄMMIN NAISTEN TOPPATAKKI

VEDENPITÄVÄLLÄ KALVOLLA

Fantastinen toppatakki, jossa hyvä tasapaino

lämpimyyden, keveyden ja notkeuden osalta.

Koot 34-46. Erä noin 40 takkia.

(Normaalisti 119€)

69,90€

MCKINLEYN NAISTEN

PITKÄ JA LÄMMIN TOPPATAKKI

Nyt lähtee erä McKinleyn pitkää ja paksua

toppatakkia todella halvalla maailmalle.

Koot 34-48. Erä noin 50 takkia.

(Normaalisti 129€)

49,90€

RUKKA

NAHKAINEN VEDENPITÄVÄ

VARSIKENKÄ

Nahkainen ulkoilu/vaelluskenkä

kaikilla herkuilla. Parasta

mahdollista laatua alle satasella.

36-48

(Normaalisti 129€)

99,90€

INTERSPORT FORSSA (100% FORSSALAINEN PERHEYRITYS)

PALVELEMME MA-PE 10-19 / LA 10-16 / SU SULJETTU

YHTIÖNKATU KUTOMON KAUPPAKESKUS (CITYMARKETIN TALO)

044 241 88 58 / SOITA JA VARAA PYÖRÄHUOLTOSI


INTERSPORT FORSSA - 100% FORSSALAINEN PERHEYRITYS ESITTÄÄ

KOTISEUTULAISEN TARJOUKSET VAIN FORSSAN INTERSPORTISTA

TARJOUKSET VOIMASSA 24.11. ASTI

KAIKKI

NORTH OUTDOOR

MERINOVILLATUOTTEET

-30%

(PAITAA, HOUSUA, TUUBIHUIVIA, KALSARIA, SUKKAA YMS.)

North Outdoor merinovilla alennusta ei voi

yhdistää muihin alennuksiin tai etuihin.

LOPUT LASTEN

LÄMPIMÄT ICEPEAK

19,90€

SOFTSHELL TAKIT

/KPL

INTERSPORT FORSSA (100% FORSSALAINEN PERHEYRITYS)

PALVELEMME MA-PE 10-19 / LA 10-16 / SU SULJETTU

YHTIÖNKATU KUTOMON KAUPPAKESKUS (CITYMARKETIN TALO)

044 241 88 58 / SOITA JA VARAA PYÖRÄHUOLTOSI


INTERSPORT FORSSA - 100% FORSSALAINEN PERHEYRITYS ESITTÄÄ

KOTISEUTULAISEN TARJOUKSET VAIN FORSSAN INTERSPORTISTA

TARJOUKSET VOIMASSA 24.11. ASTI

LUHTA NAISTEN

VEDENPITÄVÄ ULKOILUTAKKI

D-MITTA

VEDENPITÄVÄ, KAUNIISTI LASKEUTUVA, PIDEMPI

PARKAMALLINEN ULKOILUTAKKI.

KOMEUDEN KRUUNAA SILMIÄ HIVELEVÄT,

TAIDOLLA TEHDYT YKSITYISKOHDAT.

ERÄ NOIN 40 TAKKIA

D-MITTAA JA KOOT D38-D52.

(NORMAALISTI 159€)

79,90€

OLEMME TUTKITUSTI KOKO SUOMEN LUOTETUIN URHEILUKAUPPA

MEILLÄ ON TUTKITUSTI KOKO INTERSPORT -KETJUN

TYYTYVÄISIMMÄT ASIAKKAAT

AI MIKSIKÖ?

NO KOSKA MEILLÄ SINUA PALVELEE AINA KOKO SUOMEN

URHEILUKAUPAN YKKÖSKETJU

Aki Siika-aho

Yrittäjä, omistaja (50%)

0400 890 372

Emmi Siika-aho

Yrittäjä, omistaja (50%)

040 846 7291

Clarissa Pajukoski

Iloinen ja asiantunteva

041 313 1605

Mikko Lilja

Raudanluja ammattilainen

041 313 0605

Soila Tammiranta-Sillsten

Analyyttinen tietopakkaus

041 313 4677

Elmeri Ahola

Innokas tulokas.

041 313 6684

Sakari Leistiö

Pyörämestari

041 314 7623

Linda Mikkola

Tervetuloa takaisin Linda!

041 313 4804

INTERSPORT FORSSA (100% FORSSALAINEN PERHEYRITYS)

PALVELEMME MA-PE 10-19 / LA 10-16 / SU SULJETTU

YHTIÖNKATU KUTOMON KAUPPAKESKUS (CITYMARKETIN TALO)

044 241 88 58 / SOITA JA VARAA PYÖRÄHUOLTOSI


KESKIVIIKKONA 10.11.2021 NRO 19 / 2021

19

Eksyssuolla alkavat ennallistamistoimet

Suomessa tehdään suojelualueiden soiden ennallistamista Metsähallituksen toimesta. Soiden ennallistamisen tavoitteena on ojituksen muokkaaman suoluonnon

ja suoekosysteemin palauttaminen luonnontilaiseksi. Metsäojitukset, joita suojelualueilla ennen niiden perustamista ja niiden ympäristössä on toteutettu, ovat

vaikuttaneet merkittävästi soiden vesitalouteen. Ojitukset ovat heikentäneet suoluontotyyppien tilaa sekä suolajiston elinoloja. Nyt ennallistamistoimia aletaan

toteuttaa Eksyssuon Natura 2000-suojelualueella.

kolmannes maapinta-alasta, mutta sois-

yksi tärkeimmistä tavoitteista, selittää

Suolla on havaittavissa useita eri suotyyp-

ta noin puolet on ojitettu metsätalouskäyt-

Roosa Hautala. Pyrimme paitsi palaut-

pejä, jopa luhtaisuutta. Eksyssuon keski-

töön, noin 250 000 hehtaaria on viljely-

tamaan alkuperäisen suoluonnon, myös

osat edustavat puutonta lyhytkorsinevaa

HELMI-HANKE

ENNALLISTAMISTOIMIEN TAKANA

käytössä ja aktiivisessa turvetuotannossa

noin 50 000 hehtaaria. Tämä tarkoittaa,

että luonnontilaisen suopinta-alan määrä

on enää alle puolet alkuperäisestä. Suo-

tehostamaan suojelua, hän jatkaa.

EKSYSSUOLLA RAIVATAAN JA

TEHDÄÄN KAIVINKONETÖITÄ

Eksyssuollaon tavoitteena raivata tulevana

ja laitoja kohtisuo muuttuu ensin rahkanevaksi,

sittenmäntyvoittoiseksi rahkarämeeksi.

Tyyppikasveja ovat tupasvilla ja

suopursu.Ennallistamisen jälkeen suolta

Eksyssuo sijaitsee Loimaalla Varsi-

jeltujen soiden pinta-ala on 4,2 miljoonaa

talvena ensin giljotiinikouralla ojalinjojen

häviävät ensimmäisenä pienet alikas-

nais-Suomessa, Kosken, Someron ja Ypä-

hehtaaria, joista 3 miljoonaa hehtaaria on

puusto. Puut ovat verraten pieniä ja ne

voskuuset, Hautala kertoo. Vettymisen

jän rajalla. Samaan suojelualueeseen

ojittamattomia, luonnontilaisia soita.

jätetään suolle. Seuraavaksi suolle tullaan

myötä soiden putkilokasvi-, sammal-,

kuuluu Someron puoleinen Huhmassuo.

Yhteispinta-alaa soilla on 497 ha. Metsähallituksen

suunnittelija, metsänhoitaja

SUOT PIDÄTTÄVÄT JA PUHDISTAVAT

VESIÄ

vuoden päästä suokelpoisella kaivinkoneella,

jonka kanssa ojalinjat kaivetaan

pienempien ojien osalta umpeen kokonai-

hyönteis- ja lintupopulaatiot vahvistuvat.

Esimerkiksi suomuurainten ja karpaloiden

määrät voivat lisääntyä. Eläinlajeista muun

Roosa Hautala Rannikon luontopalveluista

Soiden suojelu ja ennallistaminen hillit-

suudessaan. Suurimpia laskuojia padotaan.

muassa riekko viihtyy ennallistetuilla soil-

kertoo, että Eksyssuon ennallistamisala

sevät ilmastonmuutosta ja parantavat ve-

Näin estetään vesien laskeminen pois suol-

la. Meidän suolla kävijöiden nähtäväksi jää,

on noin 70 hehtaaria. Se käsittää suon

sistöjen tilaa.Luonnontilaiset suot sitovat

ta. Tämä tulee näkymään melko pian suolta

miten kulkeminen suolla muuttuu. Pääasia

reuna-alueiden ojitukset, jotka on tehty

ja varastoivat merkittäviä määriä hiiltä.

alkunsa saavien suurten laskuojien vesien

on kuitenkin, että suo elinympäristönä-

ennen suojelualueeseen liittämistä. En-

Ennallistamistoimilla ojitetuille soille pa-

vähentymisenä. Suon kaivinkonetyöt

lähtee palautumaan. Eksyssuon viehätys ei

nallistamisen vaikutusala kohdistuu noin

laa niiden luontainen vesitalous ja kasvil-

tekevät ammattitaitoiset, pitkään Metsä-

siitä kärsi.

100 hehtaarille. Tulevat toimet Eksyssuolla

lisuus, jonka seurauksenasuon hiilinielu-

hallitukselle työskennelleet kuljettajat le-

toteutetaan Helmi-hankkeen alaisina. Hel-

tehokkuus paranee. Ennallistetuilta soilta

veätelaisilla, soille suunnitelluilla koneilla.

Lähteet:

mi-elinympäristöohjelma 2021-2030 vah-

rehevöittävien ravinteiden valuminen

Työt tehdään mahdollisimman kantavaan

Ympäristöministeriö ym.fi/helmi/soiden-

vistaa Suomen luonnon monimuotoisuutta

vesistöihin vähenee, ja vähentynyt valuma

aikaan. Suunnittelija Hautala kertoo, että

suojelu-ja-ennallistaminen

ja turvaa luonnon tarjoamia elintärkeitä

tasoittaa myös tulvia.Avainasemassa niin

maanomistajiin on jo otettu yhteyttä. Hei-

Metsähallitus www.metsa.fi/luonto-ja-

ekosysteemipalveluja. Suot ovatkin yksi

vesien pidätyksessä kuin hiilinielun raken-

dän kanssaan on keskusteltu muun muassa

kulttuuriperinto/ennallistaminen/suot/

eniten heikentyneistä ja koko ajan lajistol-

tumisessa on rahkasammal. Rahkasammal

siitä, mitä kautta suolle parhaiten koneilla

Maaseutumedia www.maaseutumedia.fi/

taan köyhtyvistä elinympäristöistämme.

kasvaa kärjistään noin sentin vuodessa ja

päästään. Tarvittaessa korvataan tiestölle

suomen-suojeltujen-soiden-pinta-ala-

SUOMEN PINTA-ALASTA

KOLMANNES SUOTA

hajoaa juuriosistaan muodostaen noin millin

vuodessa lopullista turvetta. Muodostuva

turvepohja sitoo hiiltä. Rahkasammalen,

aiheutunutta haittaa kohdekohtaisesti.

EKSYSSUON LUMO SÄILYY

sama-kuin-tanskan-koko-pinta-ala/

Teksti ja kuvat: MetsäAnna

Soita alettiin aikoinaan ojittaa tavoitteena

kuten muun suokasvillisuuden määrä alkaa

Kuten monien Eksyssuolla käyneiden,

parantaa metsänkasvua. Myös turpeenoton

nopeasti lisääntyä, kun vedenpinta suoalu-

myös Metsähallituksen Roosa Hautalan

Kuvassa Metsähallituksen Roosa Hautala ja

ja pellonraivauksen myötä soiden määrä

eilla nousee. Näin myös suokasvillisuus

mielestä Eksyssuo on kaunis suo. Eksyssuo

maanomistaja Olli-Pekka Kaunela

on vähentynyt.Soita ja turvemaita on Suo-

ekosysteeminä alkaa tehdä tehtäväänsä.

on keidassuo (kohosuo) eli rahkakakku,

messa yhteensä 9,3 miljoonaa hehtaaria eli

Suon vettyminen on ennallistamistoimien

joka laskee reunojaan kohti, hän kuvailee.


Sujuvasti yhdessä

Sujuvasti uusissa tiloissa! yhdessä

uusissa tiloissa!

Olemme muuttaneet Jokioisten uuden

S-marketin Olemme muuttaneet yhteyteen. Jokioisten Käynti apteekkiin uuden

S-marketin tapahtuu S-marketin yhteyteen. pääovien Käynti apteekkiin kautta.

tapahtuu S-marketin pääovien kautta.

Tervetuloa apteekkiasioille!

Tervetuloa apteekkiasioille!

S-MARKET JOKIOINEN | KENTTÄTIE 1 | P. 03 438 3385

S-MARKET MA–PE 9–18, JOKIOINEN LA 9–14 | | KENTTÄTIE JOKIOISTENAPTEEKKI.FI

1 | P. 03 438 3385

MA–PE 9–18, LA 9–14 | JOKIOISTENAPTEEKKI.FI

Sujuvasti yhdessä

uusissa tiloissa!

Olemme muuttaneet Jokioisten uuden

S-marketin Sujuvasti yhteyteen. yhdessä

Käynti apteekkiin

tapahtuu S-marketin pääovien kautta.

uusissa tiloissa!

Tervetuloa apteekkiasioille!

Olemme muuttaneet Jokioisten uuden

S-marketin yhteyteen. Käynti apteekkiin

tapahtuu S-marketin pääovien kautta.

Tervetuloa apteekkiasioille!

S-MARKET JOKIOINEN | KENTTÄTIE 1 | P. 03 438 3385

MA–PE 9–18, LA 9–14 | JOKIOISTENAPTEEKKI.FI

S-MARKET JOKIOINEN | KENTTÄTIE 1 | P. 03 438 3385

MA–PE 9–18, LA 9–14 | JOKIOISTENAPTEEKKI.FI

LIEVÄSTI PALOSSA

NOKIINTUNEITA

BETONI-

PATSAITA

ja SUIHKU-

LÄHTEITÄ

-50%

VAIN TO-SU

11.–14.11.

klo 10–18

Kuturmäentie 2, 25130 Muurla

p. 045 166 5740

artbouffant.fi

Liity asiakasomistajaksi, saat liittymislahjaksi

ETUSETELIT!

• 25€ etusetelin Prismaan,

S-marketiin tai Saleen

• 25€ etusetelin Emotioniin,

Sokokseen tai Kodin Terraan

Huom! Maksa liittyessäsi kokonaan

100 euron osuusmaksu, saat lisäksi:

• 25€ etusetelin ravintoloihin

Liity netissä: hameenmaa.fi/liitynyt

Etujen arvo jopa

75€

Osuuskauppa Hämeenmaan osuusmaksu on 100 €. Osuusmaksun voi maksaa kerralla kokonaan, tai liityttäessä

20 eurolla, loppuosa maksetaan kertyvällä Bonuksella 24 kk kuluessa. Bonus alkaa kertyä 50 euron kuukausiostoilla.

Lisätietoa saat Hämeenmaan asiakasomistajapalvelusta p. (03) 8130 304, ma–pe klo 8–16.

Tarkemmat kampanjaehdot luettavissa verkkosivuilta. Kampanja-aika 1.10.–30.11.2021.


KESKIVIIKKONA 10.11.2021 NRO 19 / 2021

21

Karkkilan Ala-Emalilla tehtiin ennen lagendaarisia Högforsin ammeita.

Vasemmalla kirjailija Mika Lätti ja oikealla eloluvaohjaaja Aki Kaurismäki. Kuva: Tomi Wahlroos

Kino Laika ja La Moderna

- karkkilalainen kulttuuriunelma

Karkkila on tämän toimittajan näkökulmasta kaupunki, jossa bussi pysähtyy pikaisesti matkan varrella Helsinkiin ja

sieltä pois tullessa. Kaupunki sulkee sisäänsä kuitenkin paljon enemmän kuin pintapuolisella silmäilyllä uskoisi. Siellä

on paljon vanhoja kauniita rakennuksia ja hurmaavia yksityiskohtia, jotka yllättävät ainakin Karkkilaan eksyvän turistin

mukavalla tavalla.

Toimittaja Matti Paavilainen jututti kirjailija

Mika Lättiä Kino Laikan La Moderna -baarin

tiskillä.

Kino Laikan elokuvasali on 109-paik-

MUUTTUU VIELÄ ELOKUVAKSI

kainen (joista kolme on esteettömiä) ja

Vaikka elokuvat ovat Laikan olemassaolon

baari on 60-paikkainen. Tulevana kesänä

syy, sen yhteydessä palvelee Le Havre-elo-

mitä tahansa tuotteita.

he avaavat myös 40-paikkaisen terassin.

kuvasta nimensa saanut La Moderna-baari.

Lätti kertoo, että he tahtovat pitää La

Marraskuussa Ala-Emalille aukeaa myös

Sen seinältä löytyy pitkänlinjan karkki-

Modernan valikoimissa laadukkaita ja

Karkkilan kaupunkistatusta on nyt

yli kymmenen vuoden tauon jälkeen

saatu vahvistamaan Karkkila-Högforsin

kauniille ruukkialueelle, jota paikalliset

suut kutsuvat “montuksi”, elokuvate-

paikallisen yrittäjän toimesta Kylärafla

Kanto.

TUKI KERTOO MILLAINEN

KAUPUNKI ON

lalaisen kulttuurivaikuttaja Tomi Wahlroosin

ottamia komeita valokuvia Laikan

synnystä. Nimensä elokuvateatteri on

saanut Kaurismäen Laika-nimeä kantavilta

koirilta, joista tarkkasilmäinen on voinut

kotimaisia pienpanimoiden tuotteita, joka

osaltaan on myös kumarrus näiden tekemälle

työlle.

Maistamani punaviini oli portugalilaista,

jonka Kaurismäki on tuonut valikoimiin.

atteri, Kino Laika.

Kino Laikan tarina ei rakennu vain kahden

pongata “ison” Laikan elokuvasta Bohee-

Kaikessa tässä yhdistyy pieniä persoonal-

Sen takana on kaksi värikästä kulttuu-

miehen ympärille. Se, että paikka on saatu

mielämää (1992) tai “pikku” Laikan Le Ha-

lisia piirteitä, joka saa kävijän varmasti

rihahmoa; elokuvaohjaajana Suomi-kuvaa

auki ja pyörimään, on vaatinut talkootyötä,

vre’sta (2011). Molempien kuvat ovat myös

nauttimaan entistä enemmän paikan

ansiokkaasti maailmalle vienyt Aki Kauris-

paikallisten ammatti-ihmisten tietotaitoa

oikeutetusti kaiken kansan nähtävillä.

elämyksellisyydestä.

mäki ja kirjailijana tunnettu, monenmoisessa

kulttuurikeitossa marinoitunut Mika

Lätti. Hän tutustui Aki Kaurismäkeen noin

ja lukuisan määrän miestyötunteja. Laika

pyrittiin toteuttamaan mahdollisimmna

pitkälle karkkilalaisvoimin. Kino Laika on

Kino Laikan tarina tullaan tulevaisuudessa

näkemään myös valkokankaalla,

sillä kroatialaisohjaaja Veljko Vidak taltioi

ERIKOISUUTENA DUUNARIN

TUNNIT

1o vuotta sitten, kun he alkoivat järjestää

osoitus, kuinka hienoja asioita voi tapah-

Laikan syntyvaiheet elokuvaa varten. Vi-

Paikka on konstailematon ja hieman

Karkkilassa elokuvakerhoa yhdessä. Lätti

tua, kun pieni yhteisö saadaan puhalta-

dakilla oli apunaan Herra Ylppö, mutta hän

romanttiseen tyyliin rujo. Siellä on ele-

antoi ystävällisesti aikaansa ja istuutui

maan yhteen hiileen.

osallistui rakennustyöhön myös konkreet-

menttejä, jotka ovat kaikuja menneestä

pöydän äärelle tarinoimaan kiireen kes-

Vastikään ensi-iltansa saanut ohjaaja

tisesti.

karkkilalaisesta teollisuuselämästä, sekä

kellä. Nyt sukelletaan Kino Laikan jännään,

Juho Kuosmasen Hytti No.6 on pyörinyt

− Meillä oli seinän maalaus, jolle ei

moderneja palasia, jotka sulautuvat paik-

värikkääseen ja vielä lyhyeen historiaan ja

Laikan kankaalla avajaispäivästä läh-

meinannut löytyä tekijää. Ajateltiin, että

kaan luontevasti. Pieni voi olla kaunista

toimintaan.

tien. Tämä erikoisjärjestely vaati uhrin,

eiköhän Veljkolla pensseli pysy kädessä ja

ja elokuvan glamour asuu näiden seinien

EUROOPAN LÄPI

RAKENNUSHOMMIIN

sillä esitysoikeuden Kaurismäki lunasti

kuuleman mukaan luopumalla vanhasta

Volga-autostaan. Suuret teot vaativat

laitettiin se hommiin, Lätti naurahtaa ja

jatkaa.

- Itseasiassa hän oli todella nopea ja

sisällä. Polaarisuuden ollessa yhteiskunnassamme

huipussaan, tuntuu, että Laika

osaltaan yhdistää hajonnutta maailmaa ja

Siitä, miten Kino Laika sai alkunsa, ei ole

suuria uhrauksia. Suomen tämän hetken

hyvä maalari, Lätti antaa kroatialaiselle

sen ihmisiä sulavalla ja kauniilla tavalla.

täysin tarkkaa tietoa, mutta Lätti muistelee

kuumimmaksi ohjaajaksi nousseen ja

dokumentaristille tunnustusta.

Se on paikka, jonne kaikki taiteilijois-

joskus sanoneensa puhelinkeskustelussa

mm. Cannesin-elokuvajuhlilta arvoste-

Vidak panosti elokuvansa eteen niin,

ta duunareihin ovat tervetulleita. Kuin

Kaurismäelle Ala-Emalilla poiketessaan,

tun pystin hienosta elokuvastaan saanut

että siirsi perheensä Ranskasta Karkkilaan

alleviivatakseen tätä, perjantaisin La

että “tästä tulisi hyvä paikka elokuvateat-

Kuosmanen on myös osallistunut Laikan

elokuvan kuvausten ajaksi.

Moderena kunnioittaa Karkkilan teolli-

terille”. Tämä tapahtui huhtikuussa 2021

koronapandemian ollessa ehkä pahim-

rakennustalkoisiin. Karkkilassa majailevat

elokuvaohjaajat Aleksi Salmenperä,

PERSOONALLISESTI

suutta pyörittäneitä duunareita pitämällä

Duunarin Tunnit kello 14-16, jolloin oluen

millaan. Kaurismäki, joka tuon puhelun

dokumenttielokuvien ohjaaja Mia Halme,

Laika on myös paikka minne voi mennä

hinta on ystävällinen 5 euroa (norm. 6,50).

hetkellä oli Portugalissa, pakkasi kamansa

Heikki Kujanpää ja Mikko Myllykoski on

viihtymään ilman, että katsoo elokuvaa.

Pukukoodi on työhaalareista jakkupukuun,

ja aloitti automatkan läpi Euroopan kohti

myös voitu bongata työhanskat kädessä

Sen La Moderna-baari on mitä mainioin

ja kaikki sen väliltä. Hinnoittelu ravinto-

Karkkilaa. Aika ei välttämättä ollut otollisin

antamassa vauhtia Laikan valmistumisen

paikka nauttia kauniista miljööstä ja si-

lassa on inhimillinen ja sen tarjonta varsin

uuden elokuvateatterin perustamisel-

eteen. Se, miten prosessi eteni, saa Lätin

sutuksellisista yksityiskohdista ja mennä

riittoisa.

le, mutta suunnitelma alkoi elää omaa

herkistymään.

vetäisemään vaikkapa pieni kulttuurikän-

Karkkilasta on kehittynyt lumoava

elämäänsä, ja jo toukokuussa karkkila-

− Se, millaista tukea ja apua olemme

ni siinä samassa. Hanne-Kissa, joka oli

paikka, jonka viehättävyyttä on vaikea vas-

laistuneet ystävykset huomasivat olevansa

saaneet tämän paikan tekemiseksi, on

jälleen avustamassa kenttätutkimuksessa,

tustaa. Laika on paikka sen kultturellissa

yhtiökumppaneita. Päivämäärällä 8.10.

todella koskettavaa ja kertoo millainen

nautti Nummen kylällä valmistettua Pien-

sydämessä, tehty ihmistä varten.

unelma oli muuttunut todeksi, kun Laika

kaupunki Karkkila on. Olemme todella

panimo Paloaseman Kissa putkessa -olutta.

avasi ovensa.

kiitollisia tästä, Lätti kertoo.

Tuotteet viestivät siitä, että hyllyille ei eksy

Teksti ja kuvat: Matti Paavilainen


22 KESKIVIIKKONA 10.11.2021 NRO 19 / 2021

Ulla Törmän taide

kuuluu kaikille

Loimaalta kotoisin olevan monialataiteilija Ulla Törmän näyttely Sormenpäillä-

Moniaistista taidetta on suunnattu kaikille taiteen ja kulttuurin ystäville.

Teokset, jotka koostuvat muun muassa tuhansista helmistä, huovutetusta

villasta, kankaista ja keramiikasta, ovat luodut koskettamista ja tunnustelua

varten. Näyttely haastaa ihmistä unohtamaan perinteisen näköaistiin

perustuvan ja koskemista välttävän taidenäyttelykokemuksen ja toisaalta kutsui

luokseen ne, jotka vain koskettamalla voivat saada kokonaiskuvan teoksesta.

Ulla Törmä ja Uni.

Taide

Visio tehdä moniaistista taidetta

kasvoi Törmän työskennellessä

koulunkäyntiavustajana. Lapset

koskevat kaikkea ja oppivat kaikilla aisteilla

elämää. Törmä haluaa tehdä käsinkosketeltavia

teoksia, joista saada elämys,

tunne ja kokemus myös sormenpäiden

tuntoaistin välityksellä ja että hänen

taiteensa olisi, ei vain esteetöntä, vaan

saavutettavaa mahdollisimman monelle.

Taiteen tasa-arvo ja oikeus sen kokemiseen

on kaikilla, ei vain näkevillä ja kuulevilla.

Näyttelyyn ovat tervetulleita niin

lapset kuin aikuiset ohjatusti koskemaan

vaikkapa intiaanin päätä ja mustekalan

lonkeroita.

Loimaalla Kuukan talossa 12.-19.9. poikennut

näyttely muodostui yhdestä isosta

kokonaisuudesta, jossa on monta erilaista

osaa, sekä erillisistä pienemmistä teoksista.

Teoksissa on erilaisia ulottuvuuksia

ja sanomia. Esimerkiksi teos ”Pyhä” on

intiaaneilta lähtöisin olevan unisiepparin

muotoon tehty teos, joka sisältää symboliikkaa

pyhästä kolminaisuudesta, katolilaisuudesta

ja ortodoksisuudesta. Teoksen

kokija voi kuljettaa käsiään lasihelmipunoksilla

ja taustaan maalatulla, monenlaista

pintaa sisältävällä lyijylasi-ikkunalla

sekä tunnustella vanhusta esittävien

kasvojen uurteita. ”Synty” on tehtyneljästäsadastaviidestäkymmenestä

Juhla

Mokka-paketista origami-tekniikalla,

yrittäjä, Kotiseutulaisen ilmoitus kantaa!

• Kontaktihinta

seutukunnan edullisin

• Tavoitat noin 37 000

taloutta

• Asukkaita noin 61 000

= 61 000 mahdollista

lukijaa

• Kaksi kertaa kuussa

• Jakelupisteitä yli 50

Lehti tuottaa veloituksetta ilmoittajalle:

• Somenäkyvyyden lehden Facebook-sivulla

• Mahdollisuuden jakaa omaa ilmoitusta

omissa kanavissa

• Vapaasti luettavan ja jaettavan nettilehden

Kysy myyjiltämme loppuvuoden

edullisista ilmoituspaketeista!

Etsimme avustajia!

Kotiseutulainen etsii kirjoittajaa

kotikunnastasi, kotikylältäsi!

Kiinnostaisiko Sinua liittyä

avustajiemme joukkoon ja

kirjoittaa mielenkiintoisista

asioista, ihmisistä ja ilmiöistä

kotiseudultasi?

Laita postia osoitteeseen

toimitus@kotiseutulainen.fi

Myynti ja varaukset:

EERO HIRVIKOSKI Puh. 050 439 0460

eero@kotiseutulainen.fi

PAULA KONTIO Puh. 045 773 48753

kontio.paula@gmail.com

KEIJO KOSKIMIES Puh. 050 303 2462

myynti@kotiseutulainen.fi

JAANA KOTINIEMI Puh. 050 092 2809

jaana@kotiseutulainen.fi

MIRJA RANTASALO-NYMAN Puh. 050 553 9060

loimaa@kotiseutulainen.fi

SINIKKA VARTIAINEN Puh. 040 541 4494

somero@kotiseutulainen.fi

JARI VESANDER Puh. 040 934 6700

myynti@kotiseutulainen.fi

Hyödynnä

laajempi

näkyvyys!

Jakelu kaikkiaan

40 000 kpl!

Olemme vahvasti seudullinen toimija!


KESKIVIIKKONA 10.11.2021 NRO 19 / 2021

23

”Taiteen tasa-arvo ja oikeus

sen kokemiseen on kaikilla, ei

vain näkevillä ja kuulevilla.”

Toivo.

jossa jujuna ovat kovat piikit sekä varjot ja

valot heijastuksineen. ”Toivo” kertoo Afrikan

pakolaisista, jotka laittavat henkensä

alttiiksi kannustimenaan toivo paremmasta.

Teoksessa 40 erilaista kierrätyspuuvillakuosia

ja satoja kangaspalasia lakattuna

neljästi muuttuu kiiltäväksi kosketuspinnaksi.

”Uni” koostuu eri karkeusasteisista

huovutetuista kukista. Huopa on materiaalina

pehmeä ja lämmin, kun taas kontrastina

teoksen pää on kylmältä, liukkaalta ja

kovalta tuntuvaa lasitettua keramiikkaa.

Näyttelysalissa seisoi mallinukke, joka

ilmentää 20-lukulaisuutta puvultaan ja

hiusmalliltaan. Teos ”Iloinen 20-luku” yhdistyy

tähän päivään mallinuken käsivarsilla

lepäävän virusmalli-covid19 kautta.

1920-luvulla espanjantauti kaatoi miljoonia

maailmankansalaisia, nyt korona. Erityistä

on kokonaisuuden käsilaukku, johon

on ommeltu 32 000 pienenpientä helmeä.

46-vuotias Ulla Törmä valmistuu

keväällä 2022 Kankaanpään kuvataidekoulusta

(SAMK) kuvataiteilijaksi. Hän on

koulutukseltaan myös teatteri-ja näyttämötaiteen

artesaani ja erikoistunut puvustukseen.

Törmä on myös klassisen laulun

ammattilainen ja opettaja. Koulutuksen

klassiseen lauluun hän on saanut Sibelius-Akatemian

solistisella osastolla. Hän

yhdistää osaamistaan mm. tekemällä itse

esiintymisasut kirkkokonsertteihinsa.

Kosketeltavia ovat myös keramiikkaveistokset,

kuten ujo mustekala ja pieni

lohikäärmeen poikanen Smaug, jonka

kulmahampaiden terävyys, ihosuomut ja

selkärangan nikamat erottuvat selkeästi

käsillä tunnustellessa. Omakuva-teoksessaan

Törmä on käyttänyt omia hiuksiaan.

Mukana on myös perinteisempiä akvarelleja

sekä öljyvärimaalauksia, joita ei kosketa.

Muun muassa 3-osainen peikkoja ja

luontoa kuvaava teos ilahduttaa satujen ja

saagojen ystäviä, joihin Törmä itsekin lukeutuu.

Kaiken kaikkiaan näyttely yllättää

laajuudellaan ja tekniikoiden monimuotoisuudella.

Ulla Törmä on selvästi käsillään

tekevä ja aikaansaava luovan alan osaaja.

Palaute moniaistisesta (multisensory art)

mixed media- taiteesta on ollut maailmanlaajuisesti

pelkästään positiivista, Ulla

Törmä kertoo. Maailmalla on herätty siihen,

että perinteinen katsomiseen perustuva

taidenäyttelymalli ei palvele kaikkia.

On tärkeää olla myös taidetta, jonka voi

aistia muilla tavoilla, sanoo Törmä ja jatkaa,

että hänen töissään tärkeitä seikkoja

ovat tausta, materiaalit ja värit. Tekniikoiden

ja materiaalien vaihtelulla voidaan

tuottaa täysin omanlaisensa elämys niille,

jotka eivät näköaistin kautta taideteosta

pysty kokemaan. Kuvatulkkauksen välityksellä

pystytään kertomaan miltä teokset

näyttävät, mutta syvempi kokemus voi

ilman kosketusta jäädä syntymättä. Törmän

teokset on kuitenkin tarkoitettu myös

niille, jotka näkevät ja saavat koskettamalla

toisenlaisen tavan kokea teoksia.

Koronaturvallisuus on pystytty pitä-

Synty.

mään yllä käsinkosketeltavassa taiteessa

jatkuvan puhdistamisen avulla. Teokset

ovat tehty siten, että ne kestävät. Näyttelyvieraat

puhdistavat kätensä desinfiointiaineella.

Törmä käy iloisesti vastaanottamassa

tulijat ja painottaa kaikille, että

teoksia pitää koskea. Jokaisen kosketeltavan

teoksen kohdalla on silti erikseen

lappu, jossa lukee ”saa koskea”. Auttaa,

jos teoksen äärellä sulkee silmänsä ja siten

keskittyy hetkessä vain sormenpäiden

aistimukseen. Tämä on haastavaa, mutta

yllättävää, erikoista ja oivaltavaa. Kiitos

uudenlaisesta ja avartavasta kulttuurikokemuksesta

Ulla Törmälle, taiteen moniala-ammattilaiselle.

Sähköurakointi ja sähköasennukset

Sähkökunnossapito teollisuuteen ja kiinteistöille

Sähkömoottorihuolto ja -myynti

Paloilmoittimet, huolto ja asennukset

Murtohälytinjärjestelmät

Kamera- ja kulunvalvontajärjestelmät

Sähköautojen latausasemat

Aurinkosähköjärjestelmät

Huolto, asennukset ja päivystys


www.ta-rengas.fi

RENKAAT & AUTOHUOLTO

225/50 R17

KITKA-

NASTA-

RENGAS

HENKILÖ-

JA SUV-

AUTOIHIN

205/55-16

568 00

4 kpl

748 00

4 kpl

195/65 R15

468 00

215/60 R17

RENGAS

HENKILÖ-

AUTOON

4 kpl

748 00

4 kpl


KESKIVIIKKONA 10.11.2021 NRO 19 / 2021

25

Neljännesvuosisata

pysäköinninvalvontaa

Kaupunkirakenteen muuttuessa Forssan keskusta-alue on rauhoittunut

merkittävästi. Myös pysäköintikulttuuri on muuttunut huimasti parempaan

suuntaan ja yhtenä sen suurimmista edistäjistä voidaan pitää pitkän uran

pysäköinnintarkastajana tehnyttä Asta Jaakkolaa.

Forssan kaupungintalon kolmannessa

kerroksessa, teknisellä osastolla on

hiljaista. Käytävällä ainoastaan yksi

ovi on auki ja valoisaan työhuoneeseen

kurkistaessa on vastassa toiseksi viimeistä

työpäiväänsä ahkeroiva kaupungin pysäköinnintarkastaja

Asta Jaakkola.

– Haikealtahan tämä tuntuu, mutta aika

aikaansa kutakin. Olen saanut tehdä pitkän

työuran kaupungilla. Kolmekymmentäseitsemän

vuotta, josta noin kaksikymmentäviisi

pysäköinninvalvonnassa, Asta

Jaakkola kertoo.

Jalan tai polkupyörällä Forssan keskustassa

viilettävä Jaakkola on forssalaisille

varsin tuttu näky. Ajoittain kollegoitakin

on ollut, mutta viimeiset 12 vuotta Jaakkola

on hoitanut pysäköinnintarkastajan

pestiään yksin. Uran aikana on tapahtunut

suurta kehitystä liikenne- ja pysäköintikulttuurissa.

– Muutoksesta kertoo mielestäni eniten

se, että kynää on kirjaimellisesti säästynyt.

Aloittaessani kirjoitimme touko-joulukuun

välillä 6400 lappua ja tänä vuonna enää

200 koko vuoden aikana.

Osaltaan siihen on toki vaikuttanut viime

vuonna muuttunut pysäköintivirhelaki.

Se on helpottanut myös pysäköinninvalvonnan

työtaakkaa.

Tuttu kasvo

– Keskusta-alueen kaupunkirakenne on

muuttunut huomattavasti. Keskustan kivijalkaliikkeet

ovat käyneet niin vähiin, ettei

parkkipaikoille ei ole tarvetta niin paljoa,

kuin ennen.

JOHTAVASTA

MAATALOUSLOMITTAJASTA

PYSÄKÖINNINTARKASTAJAKSI

Jos muistellaan Forssan keskustaa kaksikymmentäviisi

vuotta sitten, oli torin

ympärillä ja Puistolinnassa jos jonkinlaista

isompaa ja pienempää liiketoimintaa.

Parkkipaikkoja oli varsin rajoitetusti ja

kaupunki päätti palkata kunnallisen pysäköinninvalvojan

ja kaksi pysäköinnintarkastajaa,

joiden

avulla pitkäaikaispysäköinti

ei olisi esteenä putiikkien

liiketoiminnalle.

Asta Jaakkola oli jo tuolloin

työskennellyt kaupungin johtavana

maatalouslomittajana

useamman vuoden. Lomitustoiminta

päättyi ja lähes

samanaikaisesti päätettiin

aloittaa pysäköinninvalvonta. Jaakkolan

ura tarkastajana alkoi sisäisellä siirrollatoukokuun

alussa vuonna 1997.

Ensimmäiset pysäköinninvalvontapäivät

järjestettiin 1997 Pietarsaaressa,

sopivasti samaan aikaan, kun Forssassa

aloiteltiin valvontaa. Sieltä haettiin

alkuoppi, jonka jälkeen tarkastajat ottivat

hyvin pitkälti itse selvää erilaisista käytännöistä.

– Pääsimme käytännön oppiin pariksi

viikoksi Helsinkiin. Siellä saimme arvokasta

laki- ja itsepuolustusoppia. Vuosittain

järjestettävät pysäköinninvalvontapäivät

ohjasivat toimintaa edelleen ja pääsimme

mukaan pysäköinninvalvonnan neuvottelukuntaan,

jossa yhtenäistettiin käytäntöjä,

Jaakkola sanoo.

Neuvottelutoimikunnan myötä Jaakkola

pääsi tutustumaan liikennelain valmisteluun

ja pysäköinninvalvontaa kehitettiin

yhdessä Poliisiammattikorkeakoulun

kanssa. Polamk koulutti pysäköinninvalvonnan

ammattilaisia maanlaajuisesti ja

antoi tukevampaa lakikoulutusta, johon

oli helppo nojata haastavammassakin

tilanteessa.

Jaakkola muistelee, että oli melkoinen

loikka siirtyä pääkaupunkiseudulta pikkukaupungin

tarkastajaksi.

– Ei täällä voinut käyttää samoja käytäntöjä

kuin Helsingissä. Siellä lain vastaisesti

pysäköidyt autot hinattiin hetkessä

pois tai lukittiin rengaslukoilla. Forssassa

on aina ollut erilainen meininki, Jaakkola

kertoo.

– Valvonnan alettuakaksi vuotta keskustan

meno oli kuin villissä lännessä. Sen

jälkeen oppi alkoi mennä perille autoilijoille.

Forssa oli silloin ja oli tähän päivään asti

pienin ja edullisin kaupunki, jossa toteutettiin

kunnallista pysäköinninvalvontaa.

Alussa pysäköintivirhemaksu oli 80

markkaa sitten 15 euroa ja nyt viimevuosina

se on kiinteä 25 euroa.

– Useimmiten virhemaksun sai kirjoittaa

parkkikiekon puuttumisen vuoksi, toisinaan

liikuntarajoitteisen parkkipaikalle

parkkeeraamisesta.

INHIMILLISYYS ON HYVE

Pikkukaupungissa työskennellessä pysäköinnintarkastajan

tehtävä ei ole aina

se helpoin. Työrooli henkilöityy usein

melko voimakkaasti ja hermostuksissaan

virhemaksun saanut ei aina muista, että

ihminen se valvojakin vain on.

– Muutama hankalampi tapaus on

osunut kohdalle, mutta mitään varsinaista

vaaratilannetta ei ole sattunut. Kyniä on

katkottu, polkupyörää potkittu. Joskus

kuulin, että minua on etsitty porukalla,

mutta onneksi olin silloin jo kaukana

muualla, Jaakkola muistelee.

Mieleenpainuvimmaksi Jaakkola sanoo

yksittäiset kohtaamiset tunnollisten

ihmisten kanssa. Jokaisen pysäköintivirhemaksu

tai huomautuksen omasta työstään

hän käsittelee inhimillisesti toisen osapuolen

kannan huomioiden.

– Koen, että työssäni tärkeintä on ollut

asennevaikuttaminen. Mikäli minuun on

oltu yhteydessä, pahoiteltu ja selitetty

virheen taustat, olen ollut siitä kiitollisessa

asemassa, että olen voinut perua joitakin

maksuja.

MEIDÄN YHTEINEN FORSSA

Puhelin soi ja Jaakkola kertaa huomisaamun

aikataulua ja varmistaa soittajalle

tämän torimyyntipaikan. Hän kertoo

olevansa aamulla vastassa ja auttavansa

tarvittaessa myyntikatoksen sidonnassa.

– Tori on ollut minulle sydämen asia

ja olen hoitanut myös torivalvojan virkaa.

Olen sillä tavalla vanhaa koulukuntaa, että

töiden alkaessa lauantaiaamuna seitsemältä,

olen ollut jo puoli seitsemän maissa

katsomassa, että tori on siisti ja kaikki

kunnossa, Jaakkola kertoo nauraen.

Jaakkola toivoo, että Forssan kaupunki

pysyy jatkossakin turvallisena ja viihtyisänä

ja liikkuminen sujuvana. Hänen mielestään

on tärkeää, ettämeidän kaikkien

tulisi yhdessä turvata peruspalveluiden

säilyminen ja kaiken sen vaaliminen, mitä

meillä jo on.

Työrooli henkilöityy usein melko

voimakkaasti ja hermostuksissaan

virhemaksun saanut ei aina muista,

että ihminen se valvojakin vain on.

– Pitää ottaa huomioon myös se, että

Forssa on maaseutukaupunki.

Se mikä toimii

isommissa kaupungeissa,

ei välttämättä toimi täällä

meillä. Ihmiset ikääntyvät

ja se tulisi ottaa huomioon

uudessa, kehittyvässä

kaupunkisuunnittelussa ja

suunnitteluun tulisi mielestäni

ottaa mukaan kaikki

kaupunkilaiset.

Vaikka Jaakkola onkin haikeana heittämässä

hyvästejä eläkkeelle lähtiessä,

hän vinkkaa, että ihan vielä hän ei sulje

kaupungintalon ovea lopullisesti.Paikka

kaupunginvaltuustossa takaa, että hänet

nähdään ja hänestä kuullaan vielä.

– Haluan jatkaa ihmisten hyvinvoinnin

edistämistä ja vaikuttaa kaupunkilaisten

asioihin.Ja vaikka kunnallinen pysäköinninvalvonta

päättyy, liikennesäännöt

pysyvät ennallaan. Liikenne- ja pysäköinninvalvontahan

ei tähän lopu vaanpoliisi

jatkaa valvontaa entiseen tapaan, Jaakkola

muistuttaa.


ONHAN AUTOSSASI TUULILASI JA

RENKAAT KUNNOSSA?

ONHAN AUTOSSASI TUULILASI JA

RENKAAT KUNNOSSA?

Rengasmyynti ja -asennus

Karkkilan toimipisteessä.

HINAUSPALVELU

HINATA 24

22*

0400 207 035 ☎24h

Paikallinen SOS Hinaus -yritys

Rahoitusmahdollisuus

hinauspalveluhinata24@gmail.com Innovoice-laskulla. Forssa

Säästä jopa 25€

Rengasmyynti ja -asennus

Karkkilan toimipisteessä.

Pyydä tarjous.

Pyydä tarjous.

Meiltä merkkilasit kaikkiin automerkkeihin!

. Tuulilasit . Taka- ja sivulasit . Kiveniskemien korjaus

Meiltä merkkilasit kaikkiin automerkkeihin!

. Tuulilasit . Taka- ja sivulasit . Kiveniskemien korjaus

. ADAS tuulilasikameran kalibrointi

Myös tuulilasimyynti ammattilaisille.

Teemme yhteistyötä kaikkien vakuutusyhtiöiden kanssa.

. ADAS tuulilasikameran kalibrointi

Myös tuulilasimyynti ammattilaisille.

Teemme yhteistyötä kaikkien vakuutusyhtiöiden Katsastus

Lepolantie 4, Karkkila

kanssa. Loimaa

JM Autolasi

www.jmautolasi.fi

p. 010 319 2930

jmautolasi@gmail.com

PLUSSA TARJOAA:

KATSASTUSTARJOUS

* Hintaan lisätään Traficomin valvontamaksu 2,70€, katsastuksen

kokonaishinta 24,70€ + päästömittaus. Henkilö- ja pakettiautoille,

maks. 3500kg. Tarjous voimassa 30.11.2021 saakka.

Lamminkatu 27 | Puh. 044 423 2340 | Avoinna: Ark. 9.00 - 17.00

Helppo nettivaraus 24/7 osoitteessa: www.plus.fi

Paikallinen SOS Hinaus -yritys

hinauspalveluhinata24@gmail.com

HINAUSPALVELU

HINATA 24

☎24h 0400 207 035

Rahoitusmahdollisuus

Innovoice-laskulla.

Forssa

JM Autolasi

www.jmautolasi.fi

Putkityöt

Ilmanvaihtotyöt

Ilmanvaihtojärjestelmien puhdistus

Lämmitysjärjestelmien asennukset

Muoviputkien hitsaukset

Lepolantie 4, Karkkila

p. 010 319 2930

jmautolasi@gmail.com

Mitä missä

milloin

tapahtuu?

Lähetä tietoa tapahtumasta:

toimitus@kotiseutulainen.fi

OTA YHTEYTTÄ!

Tomi Kultanen

puh. 050 372 6158

www.lvikultanen.fi

Peltolan Kone Oy

SORA- JA KALLIOAINEKSIA

TOIMITETTUNA

P. 040 706 4076

PALVELUMME

- Lastauspalvelut

pyöräkoneella

- Täys- ja puoliperälavettikuljetukset

- Rahtipalvelut

- Vaihtolavat

arkisin 7-19

la 8-16, su 9-15


KESKIVIIKKONA 10.11.2021 NRO 19 / 2021

27

Vasemmalla lehtori Mikko Pietilä ja oikealla Cedcon Oy:n yrittäjä

Janne Salonen.

Tulevaisuuden tekijät ovat

Sitran hankkeen myötä myös

Tulevaisuuden purkajat

Forssan ammatti-instituutin ensimmäisen vuoden opiskelijat ovat aloittaneet Viksbergin Rytyntiellä

sijaitsevien pienkerrostalojen purkamisen. Oppilastyönä suoritettavaa purkua koordinoi ja valvoo

oppilaitoksen lisäksi kokeneet kiertotalousosaajat.

Rytyntie viiden pihalle on kuljetettu

pari suurta purkukonttia ja korviin

kantautuu paukkeen ja mäiskeen

lisäksi iloinen puheensorina. Lähemmäs

astellessa purkukohteena olevan harmaan

elementtikerrostalon välistä

pilkistää noin parinkymmenen

rakennusalan

opiskelijan kirkkaankeltaiset

työvaatteet ja kypärät.

Perinteisesti talonrakentajan

koulutukseen

on kuulunut rakentamisen

perustaidot, kuten

Opiskelijat

kirvesmiestyöt, muuraus,

raudoitus sekä erilaisten

rakennuselementtien varastointi- ja asennustyöt.

Työelämästä saatujen vinkkien

myötä ja Sitran tukeman Tulevaisuuden

purkaja -hankkeen myötä tutkintoa muokattiin

ja Forssan ammatti-instituutissa oli

tänä syksynä mahdollista valita tutkinnon

osa sähköasennuksista tai purkutyöstä.

–Olimme positiivisesti yllättyneitä siitä,

että purkutyön valitsi 24 opiskelijaa 33:sta.

Aloitimme varsinaisen purkamisen lokakuun

viimeisellä viikolla kiintokalusteiden

eli kaapistojen purkamisella, Fain rakennusalan

lehtori Mikko Pietilä kertoo.

– Tämän koulutuksen tavoitteena on

saada alalle tekijöitä. Kaupunkialueella

pitää usein purkaa vanhoja huonokuntoisia

rakennuksia ja ammattitaitoisia tekijöitä

on hankala löytää. Koulutus vastaa siis

suoraan työelämän kysyntään. Tulevaisuudessa

meillä Forssassa voitaisiin kouluttaa

purkualan ammattitutkintoon tai jopa

erikoisammattitutkintoon.

Kaikki purettava materiaali lajitellaan

asianmukaisesti ja lajittelu onkin yksi työn

tärkeimmistä vaiheista.

”Kaupunkialueella pitää usein purkaa

vanhoja huonokuntoisia rakennuksia

ja ammattitaitoisia tekijöitä on

hankala löytää. Koulutus vastaa siis

suoraan työelämän kysyntään.”

– Harjoittelemme asianmukaisten ja

turvallisten menetelmien lisäksi materiaalien

tunnistamista ja oikeaopista lajittelua.

Purkualalla toiminenhan tulee kannattavaksi

vasta siinä vaiheessa, kun jakeet

voidaan kierrättää ja mahdollisesti jopa

myydä valmiiksi lajiteltuina.

AMMATTILAISET KOULUTTAJINA

Vanhan rakennuksen purkuhanke on vaativa

kokonaisuus, jonka toteuttamisessa tarvitaan

rakennusmateriaalien mahdollisten

haitta-aineiden ja työturvallisuuden osalta

lainsäädännön tuntemusta ja ammattitaitoa.

Koulun omien opettajien lisäksi koulutusyhteistyössä

on kiertotalousyritykset

Kierivä Oy ja Ytekki Oy. Vastaavana kouluttajana

projektissa toimii hyvinkääläisen

Cedcon Oy:n yrittäjä Janne Salonen.

– Olen tehnyt tämän purkukohteen

osalta alusta asti yhteistyötä Ytekki Oy:n

kanssa. Olin mukana purkukartoituksessa

ja purkumateriaaliselvityksessä ja eri

jätemäärien arvioinnissa. Minulla on yli

25 vuoden kokemus kierrätysalalta,

josta noin

15 vuotta purkualalta,

Salonen kertoo.

innostuneita purkamisesta

ja sen harjoittelusta.

Purkuprojektin valmistelu

ja suunnittelu

on alkanut jo elokuussa.

Salonen kehuu, että

opiskelijat ovat olleet

motivoituneita ja aidosti

– Olen tyytyväinen, että koulu lähti

mukaan hankkeeseen. Näin meillä on tulevaisuudessa

mahdollista saada purkualalle

helpommin ammattitaitoisia tekijöitä.

Tällä hetkellä purettavassa talossa on

asuntoja kolmessa kerroksessa. Opiskelijat

kantavat ulos loppuja kiintokalusteita ja

väliseinän kappaleita. Myös matot ja väliseinät

alkaa olla pikkuhiljaa purettuna.

– Seinien välistä puretut villalevyt

on niputettu huoneistoihin odottamaan

oikeaa jätelavaa. Villat puretaan levyinä

hajottamatta niiden rakennetta ja välttämättä

pölinää. Tämä on tärkeää, jotta

työskentely-ympäristö pysyy turvallisena

ja puhtaana, Salonen sanoo.

OMA PAIKKA LÖYTYNYT

Toisen kerroksen ovi avautuu ja huoneistosta

tulee ulos pari rakennusalan opiskelijaa.

Heidän vanavedessään kävelee

media-alan opiskelija kameroiden kanssa.

Rakennusalan lehtori Mikko Pietilä kertoo,

että purkamisesta kootaan parhaillaan

myös opetusmateriaalia.

Kaikki kohteessa ahkeroivat ovat ensimmäisen

vuoden opiskelijoita.

– Opiskelin vuoden muuta alaa, mutta

tulin siihen tulokseen, että se ei ollut minun

työtäni. Rakennusalasta taasen tiesin

heti, että tätä minä haluan tehdä. Tässä

työssä näkee oman kädenjäljen ja pääsee

toteuttamaan itseään, Sella Leino kertoo.

Leino jatkaa kertomalla, että pitää

erityisesti työn on vaihtelevuudesta ja fyysisyydestä.

Nuoren naisen sanoihin yhtyy

samalla luokalla oleva Joonas Taskinen,

jonka mielestäpurkamisessa mielenkiintoisinta

on tähän mennessä ollut kiintokalusteiden

ja seinien avaaminen.

– Paikkojen rikkominen on enemmän

meidän juttu kuin sähkökuvien tuijottelu.

Tämä sopii paremmin meidän aivoille, Leino

ja Taskinen nauravat yhteen ääneen.

Sivusta Salonen ja Pietilä korjaavat,

että vaikka purkaminen on hetkittäin

rikkomista, oppilaille on tähdennetty, että

oikeasti purkaminen ja rikkominen ovat

kaksi eri asiaa.

Ammatti-instituutin opiskelijat ahkeroivat

Rytyntiellä tämän vuoden loppuun.

Forssa Asuntojen omistamat kerrostalot

on määrätty purettaviksi, sillä ne ovat

hyvin huonossa kunnossa. Tämänhetkisten

suunnitelmien mukaan tilalle ei ihan pian

olla rakentamassa uutta, vaan tontti jää

tyhjilleen.

– Me hoidamme sisäpurun ja kun se

on saatu hoidettua, valmiit ammattilaiset

tulevat hoitamaan vielä ulospäin näkyvimmän

osuuden eli rungon purkamisen,

Pietilä kertoo.


Metalliromut ja

lyijyakut rahaksi!

28 KESKIVIIKKONA 10.11.2021 NRO 19 / 2021

Kia Ceed Sportswagon

1.5

Parillisten

T-GDI 160

viikkojen

hv EX

torstaisin

DCT

ostamme metalliromuja

ja

akseliväli

akkuja

2,650

vaa’an

m

kanssa Juupajoella Puhdistamontie

• omapaino 1 449 kg

• moottorin 2:ssa tilavuus kunnan 1 482 ccm varikolla klo 14–15.30 ja

Metalliromut ja

lyijyakut rahaksi!

• 16 venttiiliä, ahdin

• suurin teho 118 kW (160 hv) /

5500 kmin

• suurin vääntö 253 Nm /

1500- 3500 kmin

• kiihtyvyys 0-100 km/h 8,8 s

Parillisten viikkojen torstaisin ostamme metalliromuja

• yhdistetty kulutus 6,1 l/100km

• ja C02-päästöt akkuja 136 vaa’an g/km kanssa Juupajoella Puhdistamontie

• takuu 7 v./ 150 000 km

2:ssa kunnan varikolla klo 14–15.30 ja

klo 16–18 Neuletie 5:ssa Oriveden kaupungin varikolla.

Katso lisää pysähdyspaikkojamme ja ostohinnasto

Katso lisää pysähdyspaikkojamme ja ostohinnasto

tai soittamalla 050 505 2030. Isommille erille kouranouto!

tai klo soittamalla 16–18 Neuletie Yhteistyössä 050 505 5:ssa 2030. Romuliike Oriveden Isommille kaupungin Mäki erille Kykouranouto!

varikolla.

Katso lisää Yhteistyössä pysähdyspaikkojamme Romuliike Mäki ja Ky ostohinnasto

Katso lisää pysähdyspaikkojamme ja ostohinnasto

Ohjaamossa on kaikki paikallaan. Hallintalaitteista

löytyy vielä nappuloita, keskussysteemin

valikoita ei tarvitse joka vaiheessa

selata.

Uusi Kia Ceed Sportswagon sai uuden keulan, entisellään ovat hyvät tilat.

tai soittamalla 050 505 2030. Isommille erille kouranouto!

tai soittamalla Yhteistyössä 050 505 2030. Romuliike Isommille Mäki erille Kykouranouto!

Yhteistyössä Romuliike Mäki Ky

Menestynyt ja monipuolinen KIA Ceed

Uudistunut Kia Ceed SW on taas esitelty, lähinnä nyt muuttui keula. Kia on saavuttanut suosiota, mallisto tarjoaa jotain jokaiselle.

ja

Metalliromut ja

lyijyakut

Metalliromut rahaksi!

ja

Kia on murskannut myyntiennätyksiään

kuukausi kuukaudelta. Syyskuussa

se oli jopa toiseksi myydyin

lyijyakut rahaksi!

automerkki Suomen markkinoilla. Samaa

jo nyt. Mitat Ceedissä ovat samoja, akseli-

Parillisten viikkojen torstaisin väli ostamme on 2650 milliä metalliromuja

se tarjoaa sisätiloille

ja akkuja vaa’an kanssa Juupajoella Puhdistamontie

Kun ensimmäiset Kiat tulivat 2004 on kokoluokan kärkikastia.

2:ssa kunnan varikolla klo 14–15.30 ja

linjaa se on noudattanut myös Ruotsissa.

Mikä on Kian suosion syynä?

maahamme, kysyivät ihmiset miltä ne

tuntuvat. Vastasin, että uusilta japanilaisilta

muutamien vuosien takaa. Siitä Kia on

kehittynyt nopeasti ja vahvasti. Merkkiä

alettiin eurooppalaistamaan, suunnittelu ja

valmistuskin siirtyivät Eurooppaan. Tekniikka,

muotoilu ja käytettävyys kehittyivät

lujaa vauhtia. Mallisto laajeni ja nyt se on

niin laaja, että sieltä löytyy jokaiselle joku

vaihtoehto, yleensä sopivakin.

Alussa valtiksi heitettiin seitsemän takapenkin reunapaikkojen lämmitys.

klo 16–18 Neuletie 5:ssa Oriveden kaupungin varikolla.

Palvelemme Katso talven lisää Lempäälässä pysähdyspaikkojamme Teollisuuskyläntie 4:ssä pressuhallissa ja ja Romuliike ostohinnasto

Mäki Ky Tampereella.

Katso lisää pysähdyspaikkojamme ja ostohinnasto

Katso lisää pysähdyspaikkojamme ja ostohinnasto

Katso lisää pysähdyspaikkojamme ja ostohinnasto

vuoden tai 150 000 kilometrin takuu eikä se

ainakaan heikentänyt menestystä.

Nyt Kia uudisti Ceedin, merkittävämmät

uudistukset ovat keulan muotoilussa ja tekniikassa.

Ensimmäisenä mallina uusi Ceed

saa kantaa Kian uudistunutta logoa. Tai jos

oikein tarkkoja ollaan, tämä on vuoden 2022

mallia, uusi täyssähköauto EV6 saa logon

ulottuvuutta. Tavaratilaa on 625 litraa, mikä

Varustelu on Ceed EX:ssä runsas. Vakiona

on aktiivinen kaistavahti ja automaattinen

hätäjarrutusjärjestelmä, kuskin vireystilan

valvonta, ajonvakautusjärjestelmä ja lukuisat

turvatyynyt. Mukavuudesta huolehtivat

lämmitettävä nahkaratti ja etuistuimet,

automaatti-ilmastointi, vakionopeussäädin,

infokeskus isommalla keskinäytöllä ja

peruutuskamera. Comfort Packin mukana

tulee lisäksi sähköisesti taittuvat peilit ja

Voi sanoa, että ainoa, ainakin toistaiseksi

Palvelemme talven Lempäälässä Teollisuuskyläntie 4:ssä pressuhallissa ja Romuliike Mäki Ky Tampereella.

tai soittamalla 050 505 2030. Isommille erille kouranouto!

tai soittamalla 050 505 2030. Isommille erille kouranouto!

tai soittamalla 050 505 2030. Isommille erille kouranouto!

tai tai

METALLIROMUT soittamalla Yhteistyössä 050 050 505 2030.

JA Romuliike

LYIJYAKUT

Isommille Mäki erille erille Ky

RAHAKSI!

kouranouto!

kouranouto!

PALVELEMME

Yhteistyössä Romuliike Mäki Ky

Joensuuntie 47, Somerolla torstaisin klo 14-17

Hannunkatu 9, Loimaalla torstaisin klo 10-12

Jokilevonkatu 4, Huittisissa keskiviikkoisin klo 14-17

Muina aikoina etukäteen sovittaessa palvelee itsepalvelupisteemme.

lupiste. Katso ostohinnat” tuon logomme päälle?

Punnitsemme

ja maksamme

heti!

Metalliromut ja

Ostohinnat löytyvät

www.romukioski.fi/ostohinnasto tai soittamalla 050 505 2030

lyijyakut rahaksi!

Ceedin voimalähdevaihtoehdoista puuttuva

on täyssähkö. Bensavaihtoehdot ovat koeajettu

1,5 T-GDI nelisylinterinen turbomoottori

160 hevosvoimalla. Se antaa erityisesti

kaksoiskytkinautomaattiin yhdistettynä

energisen ja samalla taloudellisen lopputuloksen.

Voimaa on aina sopivasti tarjolla.

Sport-asetuksella tuntumaa saa tehokkaammaksi,

elektroniikka muuttaa jopa

kaasupoljin vastetta, tietysti myös vaihtamiset

tapahtuvat korkeammilla kierroksilla.

Vääntöä koneesta otetaan hyvät 253 newtonia.

Yhdistetty kulutus on 6,1 litraa sataselle

ja vastaavat päästöt 136 grammaa. Helsingin

matka sujui kesärenkailla ja talvinopeuksilla

4,6 litran keskikulutuksella.

Toinen bensavaihtoehtohan on nykyaikainen

kolmisylinterinen litrainen turbomoottori

ja dieselinä on tarjolla 1,6 CRDi.

Miedon eli mild-hybridin saa joko pienimmän

tonnisen, tämän saman 1,5-litraisen

tai 1,6-litraisen dieselin yhteyteen.

KALLIO- JA SORAKIVIAINEKSIA

TOIMITETTUNA:

Tammela, Forssa, Jokioinen,

Humppila, Ypäjä, Koijärvi, Urjala.

Puh. 020 161 6270

Hämeen Kuljetus Oy • Forssa

www.hameenkuljetus.fi

Tavaratilaa on 625 litraa, millä pääsee luokan

kärkikahinoihin. Ison koirankuljetushäkin

mukaan mahtuminen jäi kiinni kolmesta

sentistä, eli tila on iso nytkin.

Ladattava hybridi taas käyttää 1,6 bensakonetta

ja sen sähköllä ajettavat matkat

ulottuvat parhaimmillaan 50 kilometriin

pelkällä sähköllä. Miedoilla vaihtoehdoilla

ei pelkällä sähköllä ajeta.

Seitsemän vuoden takuun houkuttelevuutta

kuvaa myyjän lause: Jos saat nyt uuden

Kian, takuu ulottuu aina 10.11.2028 asti,

ellei 150 000 kilometriä täyty sitä ennen.

Teksti ja kuvat Olli-Pekka Jasu


MAKSA SINULLE

INULLE SOPIVISSA

A ERISSÄ

RFF1505

RFF1505

FT-mallisarja

Uusi Hyper Heating mallisarja

www.okkonen.net

Petri Okkonen

050 411 4011

Reijo Järvi

040 094 0414

Uudet autopesukoneet!

Pese autosi vaikka joka

viikko kiinteään 39€

kuukausihintaan

Tutustumistarjous uusille

asiakkaille 29,95/

ensimmäinen kuukausi

Missä kotiseutulainen

luuraa?

Etsi lehden sivuilta kolme

kotiseutulaista ja osallistu kahden

50 € lahjakortin arvontaan!

Lahjakortit arvotaan kaikkien kupongin palauttaneiden kesken. Kupongin voit

palauttaa lehdessä mukana oleviin liikkeisiin. Palauta kuponki 17.11. mennessä.

Voittajille ilmoitetaan tekstiviestillä ja voittajat julkaistaan seuraavassa lehdessä.

Nimi: ________________________________________

Puhelin: _______________________________________

Löysin kotiseutulaiset sivuilta: ______________________

HUOM! Viime lehdestä oli tippunut kolmas kotiseutulainen

pois, joten heitä luurasikin lehden sivuilla vain kaksi!

Pahoittelut etsijöille!


ULILA

Tuulilasin vaihdot

KÄYNTIKORTTIHAKEMISTO

Yrittäjä!

ja korjaukset.

Kauttamme monipuolista koti- juhlaruokaa

koteihin, kesäasuntoihin

ja työpaikoille!

Kaiken kruunaa

herkullinen ruoka!

0 376

KORREK PINNOITTEET JA VAHAUKSET

4

L U O N T O L Ä H T Ö I S E T P A L V E L U T

ot

arkilounas 10e, la-su lounas 14e

Joensuuntie 33 02-7485443

123TUULILASI.FI

metsämieli ®

Hyvinvointia luonnosta metsämielen

keinoin

opastukset

Harjureitti, Eksyssuo

Avoinna: ma – pe 8 – 22, la – su 10 – 22

Keittiö: ma – su 11 – 22

31400 Somero www.jussinbaari.fi

ntie

anna@metsaanna.fi

0400

1,

376 492

08

puh. 0505360203

www.metsaanna.fi

Tuulilasin vaihdot

ja korjaukset.

KORREK PINNOITTEET JA VAHAUKSET

123TUULILASI.FI

Tammirinteentie 1, 08500 Lohja

0400 376 492

Lohja Tammirinteentie 1, 08500 Lohja

Ota yhteyttä

HAUKSET

I.FI

KALLIOHOVIN BINGO

Torstaisin alk. klo 17.00,

peli alkaa klo 18.15

Jahti alk. 2000 €, Onnenbingo 360 € ja

paljon muita voittoja. Tervetuloa!

Metsämaantie 618, 32270 Metsämaa

Salaatit, hampurilaiset,

kanakorit, leivonnaiset,

täytekakut ym. ym.

Tilaa kuljetus tai piipahda

paikanpäälle!

Anu Ellonen

Hiusten, kehon ja mielen hyvinvointia,

puhtailla luonnon tuotteilla.

• Eko Parturi-Kampaamo

• Luontaishoitola

Ajanvaraus myös netissä.

www.ekokampaamoaura.fi

anu@ekokampaamoaura.fi

Joensuuntie 10

Avoinna ark. 5-17, la 6-14

P. (02) 748 7147, 040 720 4375

www.toritupa.fi

Ole mukana

tekemässä

parasta

paikallista!

toimitus@

kotiseutulainen.fi

Varaa oma paikkasi käyntikorttihakemistosta! Hinta

35 euroa / kerta / valmis käyntikorttiaineisto (minimi 5 kertaa.)

Katso myynnin yhteystiedot sivuilta 2.

Haemme koko- ja osa-aikaisia puhelinmyyjiä laadukkaille

tuotteille. Joustavat työajat ja hyvät ansiot. Takuupalkka.

Mahdollisuus myös etätöihin/ hybridiin.

Soita ja kysy lisää: Forssa 045 7731 3801,

Karkkila 045 7731 3849, Urjala 044 434 7318 tai

lähetä hakemus megaduuni.fi.

Suoramarkkinointi

KOTISEUTULAISEN OSTO- JA MYYNTIPALSTA

– edullisesti 5 euroa/ ilmoitus

Osastot: Myydään - Ostetaan - Vuokrataan - Halutaan vuokrata

Työsuorituksia - Sekalaista - Kiitos - Kadonnut - Henkilökohtaista

Lähetä ilmoituksesi teksti sähköpostilla osoitteeseen palsta@kotiseutulainen.fi tai

Kotiseutulainen, Kutomonkuja 2C2, 30100 Forssa. Laita ilmoitustekstin lisäksi osasto,

mihin ilmoitus on tarkoitettu ja tieto maksajasta, jotta ilmoitus ja maksu osataan

yhdistää toisiinsa. Maksa ilmoitus tilille FI11 5025 0220 2351 70 (MAK Media Oy) ja

laita viestikohtaan nimesi ja mille osastolle laitoit ilmoituksen (myydään, ostetaan jne).

Palsta on tarkoitettu vain yksityishenkilöille.

VUOKRATAAN

Nyt hyvät hiihtokelit! Siisti, hyvin varustettu mökki edullisesti Ylläksellä, 2

mh, tupakeittiö, parvi, sauna, pesuhuone, erillinen wc. Ei lemmikkieläimiä,

ei tupakointia. P. 044 210 3044.

Kerrostalosta kaksio. Hissi ja parveke on. Rauhallinen talo. Vapaa heti.

Somero. 0400 781 958 / tekstiviesti


KESKIVIIKKONA 10.11.2021 NRO 19 / 2021

31

Tässä ristikossa kirjaimilla on numerot, kuten kryptossa. Jos et tiedä

jotakin sanaa, voit etsiä sen kirjaimet muualta!

SEN

PÄÄ-

KAU-

PUNKI

ON

ATEENA

ESIT-

TELEE

NÄHTÄVYYTTÄ

ILMAN

PAUSSEJA

PUE-

TAAN

YLLE

HUIP-

PUJA

NALLE

PUHIN

AASI-

KA-

VERI

LUOT-

TAMUS

HALLOWEENRISTIKKO

ISO SI-

NINEN

SISUSTUS-

KAUPPA

9 10 4 7 IDÄN 2 11 9 12

RAJA-

JOKI

3 9 10 9

KAU-

PUNGIN

AJO-

VÄYLÄ

10 2 7 9

10 12 5 4 10 10 2 9

NUPUN

VERBI

PYRYT-

TÄÄ

VIL-

JO-

JA

2 3 9 7 SILLÄ,

JOKA

PUHUU

2 3 4 2

1 2 5 7 1 9 8 2

SAAT

OTTAA!

LAAK-

SOJA

1 2 3 4

5 1 6 7

8 2 1 2

OMA

PALA

HELLA-

KLAPI

6 8 2 3 6 7 9 3

4 10 9

7 2 9 6 7 6 13

1 RADIO- 7 2 2 14 9 9 3

ASE-

MALLA

4 15 2 2 2 3 9 2

MA-

JAIL-

LA

TAVUPYÖRÄ

NA

VAA-

REJA

AIVAN

KAIKKI

OMAISET

SAI-

TUUS

VIIKIN-

GIN

VANHA

JU-

MALA

*

“NUK-

KUVA”

*

ISOT

KÄDET

MATON

PAIKKA

NIL-

VIÄI-

SIÄ

*

TULEVA

PER-

HONEN

*

RAI-

TEET

*

*

I

S

*

KENNOTEHTÄVÄ

Jokaisesta vihjekennosta tulee kuusikirjaiminen sana, joka kiertää joko

myötä- tai vastapäivään. Ratkaisujen alkukohdat on merkitty tähdillä

ja homman helpottamiseksi on kaksi sanaa jo valmiina paikoillaan!

KURK-

KU-

ÄÄNIÄ

KUULO-

AIS-

TIMET

*

ISTUI-

MIA

KAN-

GAS-

PUISSA

MEHU

JA

SIMA

* J

*

RUOKA-

JUURI

S

Valitse viereisistä

laatikoista

kummastakin

kaksi peräkkäistä

kirjainta, joista

yhteensä

muodostuu sana.

(Esim. kANa +

toTI = ANTI).

Kirjoita sanat

pikkuruudukkoon.

Värilliselle riville

syntyy sana, jolla

krypto ratkeaa!

*

U

*

M*

ASU-

MATTO-

MIA

PE-

TOLLI-

NEN

L

*

VAL-

JAIS-

SA

KAR-

HU

PIENIÄ

OSA-

SIA

ESI-

TE

T

*

*

*

SIJOI-

TUK-

SESTA

NIITÄ

TEKI

STIL

JUDO-

MATTO

O I

K

* * *

A

VIL-

LAA

KAR-

TANO

*

ILMAN

OLEVA

HA-

KEA

* *

*

* *

TUPLATEHTÄVÄ

KORI

KULI

ATRO

MURO

LAPA

VERO

TUMA

BOAT

KIPU

NAPA

ROSO

ASIA

HAKA-

SIN

NIPUT-

TAVA

VERK-

KOJA

SOTA-

KUOP-

PA

KUIT-

TI

SUUN-

NISTA-

JILLE

8 3 16 10 12 15 6 18 19

17 10 16 16 11 11 11 14 15 7 11 3

10 15 2 14 10 2 7 10 2

*

*

*

*

*

TEHTÄVÄT JA PUUHAT

8 2 14 15 12 3 6 15 7 3 3 10

18 16 15 12 6 6 11 2 6

1 4 16 10 6 2 14 15 3 10 15 6

5 12 15 3 6 15 10 7 3 11

18 15 19 15 11 11 5 4 1 1 2

2 13 3 2 10 6 6 2 11 19

Tehtävänä on sijoittaa kaikki alla olevat tavut ympyröihin niin,

että keskiympyrän lävistäjille tulee kuusi kolmitavuista

sanaa, joiden kaikkien keskimmäinen tavu on NA.

16 13 13 1 15 12 12 2 14 2 6 6 15

2 9 18 15 12 6 15 15 6 11

6 15 10 6 4 15 3 6 15 6 11 3

14 14 15 3 6 15 6 7 17

DO

KAI

KE

KUU

LAI

LIN

LO

PAI

RI

TA

TOR

VA

19 10 5 10 8 17 4 14 7 4 4 6

7 15 9 15 7 7 4 15 11

9 15 15 12 7 4 6 11 6 15 3 2

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19


Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!