25.12.2012 Views

Tutorit

Tutorit

Tutorit

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

TuTori

TUTORIS OY:N ASIAKASLEHTI

Tutoris on Suomen paras työpaikka

Karita oppii kertomaan

TutorisKoulutus

- käytännönläheistä ja innostavaa

Biofysio on nyt TutorisFysio

KusTannusTehoKasTa

KunTouTusTa ryhmässä

UUtta! • Aktiivinen Asuminen • Etäkuntoutus • PUM – puhumaan mielikuvien avulla

LAATU SYNTYY YHTEISTYÖSTÄ

Tutoris on eteenpäin katsova, kasvava ja kehittyvä yritys.

Visionamme on olla valtakunnallisesti tunnettu

sekä taloudellisesti vahva kuntoutus- ja asumispalveluiden

tuottaja. Haluamme olla palvelujen tilaajille luotettava

yhteistyökumppani, jonka palveluja halutaan ostaa hyvän

hinta-laatusuhteen vuoksi. Olemme viime vuosina toteuttaneet

tähän visioon tähtäävää kasvustrategiaa.

Yritystoimintamme keskiössä tärkein on asiakas, sillä

hyvä palvelu syntyy vuorovaikutuksessa asiakkaan kanssa.

Olemme lähteneet rakentamaan kumppanuutta kuntoutujan,

hänen yhteisönsä, tilaajan ja Tutoriksen asiantuntijan välille.

Palautteen ja kokemusten pohjalta kehitämme kumppanuutta

pitkäjänteisesti. Panostamalla palvelun laatuun, asiantuntijuuteen

ja toiminnan kehittämiseen saamme asiakkaille tarjottua

helppoutta, kokonaisuuden hallintaa, vaikuttavuutta ja

kustannustehokkuutta.

Selvää kustannustehokkuutta tilaajalle tuovat esimerkiksi

Tutoriksen tarjoama ryhmäkuntoutus (s.8) sekä uutuutena

videoneuvotteluna tapahtuva etäkuntoutus (s.9), jonka avulla

maantieteellinen tasavertaisuus ja lakisääteisten palvelujen

saatavuus voidaan taata paremmin.

Laadukkaiden palveluiden takana

on osaava henkilökunta.

Olemme onnistuneet luomaan ja

ylläpitämään organisaatiokultuuria,

jossa ihmiset voivat hyvin, innostuvat

työstään ja sen myötä

tekevät huipputuloksia asiakkaita

hyödyttävällä tavalla. Voimakkaasta

kasvusta huolimatta työtyytyväisyys

on Tutoriksessa

tuoreen Suomen Parhaat Työpaikat

2011 tutkimuksen mukaan

huippuluokkaa, 97 %.

Laura Suorsa

Toimitusjohtaja

Julkaisija

Tutoris Oy

www.tutoris.fi

Päätoimittaja

Laura Suorsa

Toimitus

Viestiimi Oy

TUTorI 2

Kannen kuvat

Marjo Alalauri, Amounda,

Janica Karasti

Taitto ja kannen suunnittelu

Amounda

Painopaikka

Monisto Oy

Sivu 2 Pääkirjoitus

Sivu 3 Tutoris on Suomen

paras työpaikka

Sivu 4 TutorisFysion myötä

palveluvalikoimamme laajenee

Sivu 4 Tutorikselle uudet

kulttuurihistorialliset toimitilat

Sivu 5 Toimitusjohtajan katsaus:

Tutoris kasvaa ja kehittyy

Sivu 6 Kuntoutujan polku

Startti-Matka-Pysäkki®

Sivu 6 Karita oppii kertomaan

Sivu 8 Tutorisryhmät:

Kustannustehokasta

kuntoutusta

Sivu 8 Ryhmäterapia on yhteistyötä

Sivu 9 Uutta Tutoriksessa:

Etäkuntoutus

Sivu 10 Uutta Tutoriksessa:

Aktiivinen Asuminen

Sivu 11 Lukivaikeudet:

Tämän päivän tutkimustulokset

ja menneisyyden asenteet

Sivu 12 Yhteisöllistä kuntoutusta Helsingin

ja Uudenmaan alueella

Sivu 13 Tehokasta ja taloudellista:

Ostopalvelumalli Tutoriskumppanuus

Sivu 14 Tutorit tutuiksi

Sivu 15 Lean päivä

Sivu 15 Piian päivä

Sivu 17 Yhteisöllinen toimintamalli

on Tutoriksen vahvuus

Sivu 18 Tuloksellista koulutusyhteistyötä

Koulutuskalenteri

Sivu 19 F.O.T.T. -koulutus

Sivu 20 Uutiset ja tuotteet

Sivu 21 Hyppää kyytiin!

Sivu 22 Tutoris yhteystiedot

KUvA: mArjo ALALAUrI

TUTorIS oN

suomen paras TyöpaiKKa

Innovatiivinen työilmapiiri sekä osaava ja motivoitunut henkilöstö ovat avaintekijöitä

yrityksen menestyksen taustalla. Hyvin johdettu yritys saa työntekijät sitoutumaan

yrityksen yhteisiin tavoitteisiin ja hyödyntää työntekijöiden osaamisen toiminnas-

saan. Hyvä esimerkki onnistuneesta johtamisesta on Tutoris oy, joka saavutti ensim-

mäisen palkintosijan Great Place to Work® Institute Finlandin Suomen parhaat työ-

paikat -tutkimuksessa. Toimitusjohtaja Laura Suorsa kertoo, miten menestys syntyy.

Meillä Tutoriksessa on yritystoiminnan alusta lähtien

panostettu määrätietoisesti henkilöstöasioihin

ja johtamiseen. Rakentamalla vahvaa yrityskuvaa

ja pitämällä henkilöstöstämme hyvää huolta houkuttelemme

myös uusia, motivoituneita osaajia joukkoomme.

Ammattitaitoinen henkilöstö ja toiminnan jatkuva kehittäminen

luovat pohjaa asiakastyytyväisyydelle sekä koko yrityksen

menestykselle.

YHDESSÄ VISIOTA KOHTI

On tärkeää, että työntekijät kokevat yrityksen arvot, vision

sekä strategian omikseen ja sitoutuvat niihin. Tämä luo positiivisen

kierteen heijastuen

ulospäin asiakkaille,

tilaajille ja sidosryhmille.Esimerkiksi

Tutoriksen luoma

toimintamalli Startti-Matka-Pysäkki®

on sekä työntekijöiden

että palveluntilaajien

keskuudessa

koettu erittäin toimivana.

Meillä henkilökunta

osallistuu aktiivisesti

yrityksen

toiminnan suunnitteluun.Yrityksen

kasvaessa

olemme juurruttaneet

jatkuvan

kehittämisen ja oppimisen kulttuuria, jossa tutorit luovat itse

omat työprosessinsa – kehittäen yhä parempia käytäntöjä

omaa toimintaa analysoiden. Näin ollen yrityksen strategiaa

toteutetaan jatkuvasti arkityössä, käytännön tasolla, eikä

se ole pelkkiä hienoja korulauseita, jotka jäävät mappiin

pölyttymään.

Monenlaisessa työpaikassa olen ollut, mutta

koskaan en ole tällaisella motivaatiolla

töihin lähtenyt joka päivä. Täällä mennään

yksilöllisesti yhdessä eteenpäin ja kehitetään

HYVÄ OLO LIIKKUMALLA

Kannustamme henkilökuntaamme pitämään huolta henkisestä

ja fyysisestä kunnostaan. Käytämme aluekeskuksissa

viikottain tunnin työajastamme tiimien kanssa yhdessä liikkumiseen.

Lisäksi henkilökunnalla on käytössään yrityksen

tarjoamia kuntoseteleitä, joiden avulla voi harrastaa liikuntaa

sekä kulttuuria valitsemallaan tavalla yksin tai ryhmässä.

Olemme usein osallistuneet erilaisiin liikuntatapahtumiin

kuten hölkkä- ja maratontapahtumiin - yksilöllisesti yhdessä,

jokainen oman kuntonsa mukaan. Järjestämme myös erilaisia

retkiä ja tapahtumia henkilökunnan toiveiden pohjalta. Esimerkiksi

vuosittain teemme yhdessä kulttuurimatkan johonkin

kulttuurikohteeseen.

3 TUTorI

KUvA: mArjo ALALAUrI

TUTorisFysion

mYÖTÄ PALvELUvALIKoImAmmE LAAjENEE

Tutoris Oy on ostanut fysioterapiapalveluja tuottavan

Oulun Biofysio Oy:n osakekannan. Oulun Biofysio

Oy siirtyi Tutoriksen omistukseen 1.1.2011 alkaen

TutorisFysion terapeutit

Tutoris Oy on ostanut Oulussa

Kajaaninkatu 15:ssä sijaisevan

Rehnbäck-Reinilän talon

20.1.2011 tehdyllä kaupalla. Reinilän talo

rakennettiin Oulua vuonna 1822 koetelleen

palon jälkeen ja se on toiminut

virkamiesperheiden kaupunkitalona.

Pitkän historian aikana sitä ovat uhanneet

niin sodat, tulipalot kuin kaupunkisaneerauskin.

Kultuurihistoriallisesti arvokkaan talon

historiassa alkaa nyt 2011 uusi vaihe,

kun Tutoris remontoi tilat toimintaansa

sopiviksi. Tutoris tulee tarjoamaan

Reinilän talossa mm. puhe-, toimintaja

fysioterapia sekä hyvinvointipalveluja.

Upeisiin, historiaa henkiviin tiloihin

siirtyy kevään 2011 aikana Tutoriksen hallinto, koko Pohjois-Pohjanmaan

aluekeskus ja TutorisFysio Oy:n keskustan

toimipiste.

Reinilän kartanon tiloja, pihapiirissä sijaitsevine puusaunoineen,

tullaan vuokraamaan myös kokous-, koulutus- ja

juhlatilaisuuksia varten. Tutoriksen toimintaa ohjaavan yh-

TUToriksEllE

UUdET KULTTUUrIHISTorIALLISET ToImITILAT

TUTorI 4

ja osakeyhtiön nimi vaihtui TutorisFysio Oy:ksi. Yhtiön uudeksi

toimitusjohtajaksi on nimitetty Mirva Saarela. Hän jatkaa

työtään myös Tutoris Oy:n asumispalveluiden kehitysjohtajana.

“Biofysio on tunnettu fysioterapiapalvelujen tuottaja, joka

on toiminut jo yli 20 vuotta Oulun alueella. Yritysoston

myötä, liiketoimintastrategiamme mukaisesti, laajennamme

nyt palveluvalikoimaamme fysioterapiapalveluihin. Tarjoamme

aluksi fysioterapiapalveluja Oulun alueella, mutta palvelutoimintaa

on tarkoitus laajentaa valtakunnallisesti myös

muiden aluekeskustemme alueille, kertoo Tutoris Oy:n toimitusjohtaja

Laura Suorsa.”

KUvA: ArKKITEHTIToImISTo A-STUdIo

Reinilä - Tutoriksen uudet toimitilat

teisöllisen toimintamallin mukaisesti Reinilän kartanon portit

avataan kaikille oululaisille ja vierailijoille. Vierailijoilla on

pian mahdollisuus päästä kurkistamaan Reinilän talon saleihin

ja kamareihin sekä tulla tutuksi kulttuurihistoriallisen

kaupunkikartanon tunnelman ja interiöörin kanssa.

Toimitusjohtajan katsaus

TUToris

KASvAA jA

KEHITTYY

Tutoris oy on kasvanut nopeasti kuu-

dessa vuodessa valtakunnalliseksi kun-

toutusalan toimijaksi, jolla on kahdek-

san aluekeskusta ja yli 60 työntekijää. Lii-

kevaihto kasvoi viime tilikaudella 40 %,

ja uusia ihmisiä rekrytoidaan jatkuvasti.

Uusin palvelutuotteemme on Aktiivinen

Asuminen vanhuksille, kehitysvammai-

sille ja muille erityisryhmille.

Tutoris Oy osallistui tilikaudella 2010-2011 kolmatta

kertaa Suomen Parhaat Työpaikat -tutkimukseen

ja paransi sijoitustaan edelliskauden kolmannelta sijalta

ykköseksi. Tutkimuksen mukaan työtyytyväisyys Tutoriksessa

on erittäin korkea, peräti 97 %.

Yhdessä työntekijöiden kanssa on kehitetty uusia ja tehokkaampia

työtapoja sekä otettu käyttöön työtä tukevia tietojärjestelmiä.

Työtyytyväisyyden lisääntyessä paranee myös asiakastyytyväisyys.

Asiakkaiden arvioinneissa toimintamme sai tilikaudella

2009-2010 keskiarvoksi 9 (asteikolla 4-10). Tämä

on hieno kiitos asiantuntijoillemme tekemästämme työstä.

KANNATTAVAA KASVUA

Tutoris saavutti myös Suomen Vahvimmat -sertifikaatin jo

neljäntenä vuonna peräkkäin. Kannattavan kasvun seurauksena

saadaan resursseja kehittämistyöhön asiakkaita hyödyttävällä

tavalla.

Viime tilikaudella yrityksen liikevaihto oli 2,2 miljoonaa

euroa. Tilikauden aikana palkattiin 18 uutta työntekijää,

ja rekrytointia tehostettiin muun muassa osallistumalla

Toimitusjohtaja Laura Suorsa, Tutoris Oy

MTV3:n Päivän työ -ohjelmaan. Uuden hoivaliiketoimintaalueen

kehittämiseen palkattiin asumisen kehitysjohtaja Mirva

Saarela. Toimitusjohtaja Laura Suorsan Executive MBA

-tutkinnon lopputyö Hoitokulttuuri osana Tutoriksen yrityskulttuuria

– työkalut muutokseen viitoitti myös asumispalvelujen

kehitystä. Maantieteellisesti Tutoris laajensi toimintaansa

perustamalla uudet aluekeskukset Pohjois-Savoon Kuopioon

ja Lounais-Suomeen Turkuun.

Kasvustrategian mukaisesti

on laajennettu pal- ”Näillä mennään ja

veluita TutorisFysio -fysioterapiapalveluihin.

ei kai se oo ko tehä!”

Tulevalle tilikaudelle

on liikevaihdon arvioitu

olevan 4,0 miljoonaa euroa. Uusia aluekeskuksia perustetaan

1-2. Lisäksi on suunnitteilla 1-2 asumispalveluyksikköä,

joissa kehitetään ja pilotoidaan Tutoriksen toimintafilosofian

mukainen Aktiivinen Asuminen -palvelukonsepti. Yritykseen

rekrytoidaan tilikauden aikana noin 15 kuntoutusalan ja 10-

20 hoiva-alan ammattilaista.

Startti-Matka-Pysäkki®-mallilla toteutettavat palvelut ovat

Tutoriksen päätuote, jota kehitetään ja jonka tunnettuutta

vahvistetaan edelleen. Tuotekehityksessä painopiste on etäkuntoutuksen

konseptin luomisessa.

LUOTETTAVA YHTEISTYÖKUMPPANI

Tutoris haluaa jatkossakin olla tilaajilleen luotettava yhteistyökumppani.

Yrityksessä huolehditaan kustannustehokkuudesta

sekä korkeasta asiakas- ja tilaajatyytyväisyydestä. Koko

ajan etsitään uusia ideoita, joilla saadaan asiakkaille säästöjä

laadusta tinkimättä.

Tutoriksessa on huippuosaamista sekä innokkaita ja positiivisia

ihmisiä, jotka kannustavat toisiaan jatkuvaan oppimiseen

ja työsuoritusten parantamiseen. Kun päivän työt on

tehty, lyödään auton ovet kiinni ja omistetaan aikaa itselle,

perheelle ja harrastuksille - yksilöllisesti yhdessä.

5 TUTorI

KUNToUTUjAN PoLKU

sTArTTi-MATkA-Pysäkki®

TUTorI 6

Tutoriksen kehittämä yhteisöllinen toimintamalli Startti- matka-Py-

säkki® vie palvelut asiakkaan omaan toimintaympäristöön ja ottaa

mukaan myös asiakkaan lähiyhteisön. Startti-matka-Pysäkki®-mallia

käytetään niin yksilö- kuin ryhmäkuntoutuksessakin. Seuraavat ta-

rinat kertovat, miten malli toteutuu käytännössä.

STARTTI

Startti – palvelun aloituskokoontuminen

Starttiin kokoontuvat asiakas ja hänen lähiyhteisönsä, joiden kanssa yhdessä

laaditaan suunnitelma palvelun toteutuksesta.

Matka – palvelukäynnit

Matka sisältää yksilö- tai ryhmätyöskentelyä, toimintaa arkisissa tilanteissa sekä

lähiyhteisön ohjausta.

Pysäkki – palvelun arviointikokoontuminen

Pysäkkiin osallistuvat samat henkilöt, jotka osallistuivat Starttiin. Pysäkillä arvioidaan

yhdessä Startissa laaditun suunnitelman toteutumista ja tehdään jatkosuunnitelma.

KArITA oPPII kErToMAAn

Kuusivuotiaan Karitan kotona käy iloinen puheensorina kolmella

kielellä. Perheen äiti on perulainen ja isä suomalainen, ja kumpikin

puhuu lapsille omaa äidinkieltään: isä suomea ja äiti espanjaa. jos-

kus vanhemmat puhuvat keskenään myös englantia. Karita on rei-

pas tyttö, jolla on paljon kerrottavaa, mutta sopivia sanoja ei aina

löydy. Puheterapia auttaa avaamaan kielen solmuja.

”Lähtökohtana oli, että Karita

tarvitsee intensiivistä harjoitusta

puheen ja kielen kehityksen

tueksi. Hän on hidas löytämään

oikeita sanoja, koska kotona on

käytössä kolme eri kieltä. Karitalla

on paljon sanottavaa, mutta joskus

hän on pettynyt, kun ei löydä oikeita

sanoja.

Karitan puheterapia alkoi viime syksynä Tutoriksen puheterapeutti

Heli Knuutilan kanssa. Startti-palaverissa asetettiin

yhdessä kaksi lyhyen aikavälin tavoitetta: Karitan sana-

ja peruskäsitevaraston ja kielioppirakenteiden hallinnan

vahvistuminen sekä puheen ymmärtämisen tukeminen ohjauksen

ja kuvien avulla. Karita oli heti alusta asti hyvin innostunut

puheterapiasta ja puhui siitä myös kotona paljon. Hän

oppi muun muassa nopeasti sanomaan sanan ”puheterapia”,

kun ennen hän sanoi ”puhetta ja pöytää”.

KUvAT: HELI KNUUTILA

MATKA

Puheterapia on toteutettu kerran viikossa Karitan päiväkodissa,

ja se on ollut erittäin onnistunut toteutustapa. Karita on

saanut terapiaa tutussa ympäristössä ilman ylimääräisiä jännityksiä

- hän pelkää muun muassa terveyskeskukseen menoa.

Karita on hyvin sosiaalinen ja iloinen tyttö. Hän tykkää

kovasti päiväkodistaan ja leikkii mielellään kavereiden kanssa.

Hän kertoo tykkäävänsä myös Helin kanssa ”pelaamisesta”

ja aivan hyppii ilosta terapiapäivinä. Hän näyttää tunteensa

avoimesti!

Terapiassa on pyritty laajentamaan Karitan sanavarastoa

ja harjoiteltu erilaisia kielellisiä käsitteitä. Oppimisen apuna

on käytetty myös tukiviittomia ja kuvia. Terapia on toteutettu

päiväkodin arjessa niin, että myös Karitan kaverit ovat olleet

terapiatilanteissa mukana. Päiväkodin henkilökuntaa on

myös ohjattu toimimaan Karitan puheen ja kielen kehitystä

tukevalla tavalla.

Karita veljiensä Ilmarin (9v) ja Valtterin (7v) kanssa.

PYSÄKKI

Puheterapian arviointikokoontumisessa Pysäkissä todettiin,

että Karitan sanavarasto on kehittynyt hurjasti

puheterapiajakson aikana ja hän on myös hyötynyt kuvista

ja tukiviittomista puheenymmärtämisen tukena.

Nyt Karita puhuu enemmän pitkiä fraaseja ja muun

muassa selittää rauhallisesti mitä hän haluaa. Hän luottaa

enemmän itseensä, esimerkiksi puolustautuu kotona isoveljiä

vastaan ja jopa komentaa heitä!

Karitan puheterapian toteutus on ollut erittäin tehokasta

ja tuloksellista. Kommunikaatio ja tietojen vaihto terapeutin

kanssa on ollut tärkeää. Olemme aina saaneet tietää,

minkälaisia tehtäviä terapiassa tehtiin ja mitä voisi tehdä

kotona. Myös Karita on ollut hyvin tyytyväinen puheterapiaan.

Hän ymmärtää itsekin, että tarvitsee sitä.

TÄSTÄ ETEENPÄIN

Toivomme, että Karitan kehitys jatkuu vähintään nykyisenlaisena.

Toivottavasti hän puhuu jatkossa entistä sujuvammin

ja tulee ymmärretyksi. Ammattitaitoinen puheterapia

auttaa Karitaa valtavasti. Yhteistyökodin, puheterapeutin

ja päiväkodin välillä on ollut sujuvaa ja saumatonta.

On myös erittäin mukavaa, kun puheterapiaa voidaan jatkaa

entiseen tapaan yhteisöllisellä kuntoutusmallilla Karitan

päiväkodissa. Tästä on hyvä jatkaa.”

Zoila ja Pekka Forss, Karitan vanhemmat

Heli Knuutila, Karitan puheterapeutti

7 TUTorI

TUTorisryhMäT

KUSTANNUSTEHoKASTA

KUNToUTUSTA

Yksilöterapian lisäksi Tutoris tarjoaa myös ryhmäterapiaa. ryhmässä on luontevaa

harjoitella haastavilta tuntuvia asioita.

Ryhmäkuntoutus tuo selvää kustannussäästöä

tilaajalle, kun

kustannuksia verrataan yksilökuntoutukseen.

Ryhmätoiminnan

etuna on myös se, että ryhmässä kuntoutujat

voivat jakaa kokemuksiaan ja

kokea tasavertaisuutta muiden ryhmäläisten

kanssa vammastaan huolimatta.

Tutoriksen ryhmissä on 3-8 kuntoutujaa.

Ryhmät kokoontuvat yleensä

8-10 kertaa ja kestoltaan ne ovat 60-

90 minuuttia kerrallaan. Ryhmän ohjaajana

voi olla toimintaterapeutti, puheterapeutti

tai fysioterapeutti. Kun-

toutuksenammattilaiset voivat toimia

myös moniammatillisena

työparina.

Ryhmät pyritään

toteuttamaan kuntoutujanarkiympäristössä

esimerkiksi

koulussa tai päiväkodissa.

Ryhmien sisällöt

suunnitellaan kuntoutujien mielenkiintoja

hyödyntäen. Ryhmäprosessiin

pyritään ottamaan kuntoutujan lähiyhteisö

mukaan.

rYHmÄTErAPIA oN YHTEISTYÖTÄ

Terapiaryhmien luomisessa ja ryhmien ohjaamisessa korostuu yhteistyö alueen eri

toimijoiden kanssa. Yhteistyö Tutoriksen ja Pudasjärven terveyskeskuksen välillä on

ollut luontevaa ja toimivaa. Yhteisterapiassa yhdistyvät kahden toimintaterapeutin

koke mus ja asiantuntemus.

Tutoriksen toimintaterapeutti Marjo Alalauri ja Pudasjärven

terveyskeskuksen toimintaterapeutti Aulikki

Oksanen ovat ohjanneet yhteistyössä sekä tyttöjen

että poikien ryhmiä. Tyttöjen ryhmän tavoitteena on

ollut ryhmäläisten keskinäisten vuorovaikutussuhteiden

vahvistaminen sekä positiivisten kokemuksien saaminen

TUTorI 8

ryhmätilanteista. Toiminnan sisältö on valittu yhdessä ryhmäläisten

kanssa. Toimintoja ovat olleet esimerkiksi korulippaan

maalaaminen ja koristeleminen sekä unelmien puun

tekeminen.

Poikien ryhmässä on ollut tavoitteena vuorovaikutustaitojen

vahvistaminen, toisten huomiointi sekä toimintoihin

KUvAT: mArjo ALALAUrI

keskittyminen. Ryhmässä on toteutettu erilaisia projekteja,

jotka ovat kestäneet useita ryhmäkertoja. Esimerkkeinä

projekteista ovat akvaarion tekeminen pahvilaatikosta, autoradan

maalaaminen ja sillä leikkiminen, sekä erilaiset toiminnalliset

pelit ja tehtävät.

”Ryhmätilanteet rohkaisevat lapsia ilmaisemaan itseään

monin tavoin. Lapsi saa palautetta omasta toiminnastaan ja

oppii myös toisilta ryhmään osallistuvilta”, Aulikki Oksanen

kuvaa. ”Lisäksi lapsi oppii kunnioittamaan toisia ja erilaisuutta.”

Kuva yllä ja vasemmalla: Lasten ryhmätilanne

AKTIIVISUUS KASVAA RYHMÄSSÄ

Aikuisten ryhmien ohjaamisessa tärkeänä yhteistyökumppanina

on toiminut Pudasjärven kansalaisopisto. Tutoriksen

toimintaterapeutti Marjo Alalauri on ollut mukana yksilöasiakkaan

kanssa ryhmässä, joka toimii vertaistukiryhmänä

aivohalvaukseen sairastuneille sekä heidän puolisoilleen.

Tutoriksen toimintaterapeutin rooli tässä ryhmässä on toimia

apuohjaajana sekä asiakkaan toiminnan mahdollistajana.

Ryhmässä on käytetty luovia toimintoja, kuten taulujen

maalaamista, posliinin maalaamista ja valokuvien käsittelyä.

UUTTA TUTorIKSESSA

ETäkUnToUTUs

Tutoris vahvistaa kuntoutuspalvelujaanetäkuntoutuksella.

Etäkuntoutuksessa osa

kuntoutustapaamisista toteutetaan videoneuvottelujärjestelmän

avulla, jolloin

Tutoriksen terapeutti ja kuntoutuja

lähiyhteisöineen voivat olla pitkänkin

etäisyyden päässä toisistaan.

Ryhmäläisten aktiivisuuden lisääntyminen näkyy heidän

osallistumisenaan muihinkin kansalaisopiston toimintoihin.

SÄÄSTÖJÄ JA ETUJA RYHMÄ­

TERAPIALLA

Keväällä 2011 aloitetaan etäkuntoutuskokeilut

Lapissa ja Kainuussa.

Etäkuntoutukseen luodaan valmis palvelupaketti,

joka noudattaa Tutoriksen

kehittämää Startti-Matka-Pysäkki®toimintamallia.

Etäkuntoutuksen palvelupaketti

sisältää videotapaamisten

lisäksi myös terapeutin käyntejä kun-

Aikuisten ryhmätilanne

Ryhmäterapialla on monia etuja, kuten selvä kustannussäästö

tilaajalle. Lisäksi ryhmäterapia antaa mahdollisuuden käyttää

laajemmin erilaisia toimintoja, joita yksilöterapia ei mahdollistaisi.

Ryhmätilanteissa ohjaaja näkee miten ryhmäläiset

toimivat yhdessä.

Ohjaajaparin kanssa työskennellessä ohjaaja pystyy jakamaan

tietotaitoaan ja oppimaan myös toiselta ohjaajalta. Kokemusten

jakaminen ryhmätilanteen jälkeen toimii samalla

hyvänä tukena työssä jaksamisessa ja omien havaintojen vahvistamisessa.

”Yhteistyö Tutoriksen toimintaterapeutin kanssa on ollut

toimivaa, joustavaa ja antoisaa. Kun terapeuteilla on kollegiaalinen

tuki ja sama lähestymistapa, yhteistyö helpottaa

myös toimintojen ja menetelmien valintaa. Erittäin tärkeäksi

näen myös yhteistyön koulun opettajien kanssa”, Aulikki

Oksanen summaa.

toutujan luona.

Etäkuntoutus tuo tilaajalle kustannussäästöä

ja -tehokkuutta. Lisäksi

kuntoutusta pystytään tarjoamaan

entistä laajemmalle alueelle, jolloin

maantieteellinen tasavertaisuus ja lakisääteisten

palvelujen saatavuus toteutuvat

paremmin.

9 TUTorI

UUTTA TUTorIKSESSA

AkTiiVinEn AsUMinEn

Tutoris laajentaa toimintaansa asumispalveluihin. Uuden palve-

lutoiminnan suunnittelusta ja käynnistämisestä vastaa asumis-

palveluiden kehitysjohtaja mirva Saarela.

”Tutoris on kasvustrategiassaan määritellyt uudeksi liiketoiminta-alueekseen

asumispalvelut. Tutoriksen vahva

kuntoutusalan osaaminen mahdollistaa uudenlaisten

kuntouttavien toimintamallien kehittämisen asumispalveluiden

arkeen.

Yrityksessä on kehitetty Aktiivisen Asumisen palvelukonseptia,

jossa korostuu asiakkaan aktiivinen rooli asumisessa

ja elämisessä. Asumispalveluita on tarkoitus tarjota valtakunnallisesti

kehitysvammaisten, vanhusten ja muiden erityisryhmien

asiakkaille.

Harmittavan usein asumispalveluiden kuntouttavat elementit

jäävät fysioterapeutin kerran viikossa pitämään tuolijumppaan.

Usein myös asukkaiden hoito- ja palvelusuunnitelmat

“pölyttyvät” käyttämättöminä asumispalveluyksiköissä

sen sijaan, että ne oikeasti toimisivat asumispalveluiden arjen

työkaluina ja asukkaiden voimaantumisen tukena.

Ei riitä, että asukkaiden perushoidosta - puhtaudesta, ravitsemuksesta

ja lääkehoidosta - huolehditaan. Kyllä meidän

jokaisen arki pitäisi koostua mielekkäästä tekemisestä. Usein

esimerkiksi ikääntyessä ihmisen toiminnalliset ja sosiaaliset

resurssit kapenevat, ja oman arjen järjestäminen mielekkääksi

vaikeutuu.

Mielestäni asumispalveluyksikön henkilöstön tärkein tehtävä

onkin yhdessä asukkaan ja hänen lähiyhteisönsä kanssa

löytää ne mukavan arjen kulmakivet, jotta asukkaan arjessa

riittäisi naurua, onnistumisen kokemuksia ja elämyksiä.

Meillä on Tutoriksessa vahva tekemisen meininki. Uskon, että

Tutoris on asumispalvelujen tuottajana tervetullut piristysruiske

sosiaalipalvelualalle!”

KUVAT: MARJO ALALAURI, AMOUNDA

TUTorI 10

lUkiVAikEUdET

TÄmÄN PÄIvÄN

TUTKImUSTULoKSET jA

mENNEISYYdEN ASENTEET

Viimeaikaiset tutkimustulokset lukemisen vaikeuksien

alueelta ovat vieneet ymmärrystämme harppauksin

eteenpäin. Tutkijat ovat esimerkiksi pystyneet

vahvistamaan perinnöllisyyteen liittyviä havaintoja löytämällä

jopa lukemisvaikeuksiin liittyviä geenejä.

Meillä Jyväskylässä on ollut ainutkertainen mahdollisuus

seurata lapsia, joilla on perinnöllinen riski lukivaikeuksiin.

Tulokset ovat olleet hämmästyttäviä, sillä olemme esimerkiksi

löytäneet ennusmerkkejä tulevista haasteista jo vastasyntyneiden

aivojen toiminnasta. Mutta mikä tärkeintä, tuloksemme

osoittavat myös sen, että varhaisella kuntoutuksella

voidaan vaikuttaa myös riskilasten lukemista ennakoiviin

taitoihin jo ennen kouluikää.

On ollut hienoa huomata, että kehittämämme kuntoutusmenetelmä

(lukemisen taitoja harjoittava tietokoneohjelma)

on otettu kentällä hyvin vastaan ja sen käyttäjäjoukko on

jo hyvin laaja. Samoin on ollut erittäin tärkeätä havaita, miten

uudet tutkimustulokset ovat muuttaneet ihmisten käsityksiä

lukivaikeuksista. Varsinkin varhaiskasvatuksen sekä alku-

ja perusopetuksen parissa työskentelevät ammattilaiset

ovat valveutuneita ja pystyvät huomioimaan riskilapsen erityistuen

tarpeen.

Meillä on kuitenkin vielä paljon tehtävää ihmisten ymmärryksen

lisäämisessä. Vaikka suhtautuminen esimerkiksi

opiskeluun liittyviin erityisjärjestelyihin on ollut pääosin

erittäin rakentavaa, löytyy kuitenkin yhteisöistä myös vielä

negatiivisia asenteita, joiden jo toivoi jääneen kauaksi menneisyyteen.

Yksi esille tullut näkemys liittyi siihen, että lukivaikeudesta

kärsivällä opiskelijalla ei välttämättä koeta olevan

valmiuksia pärjätä vaativassa opiskelussa tai valmistumisen

jälkeisissä työelämän paineissa.

Tomi Guttorm

Yliopettaja, Oulun seudun ammattikorkeakoulu

Tutkijatohtori, Jyväskylän yliopisto

Haluan käyttää mahdollisuutta tuoda esille lukivaikeuksien

tukemista puoltavista lukuisista argumenteista kaksi

asiaa, jotka toivottavasti tuovat uutta näkemystä käytävään

keskusteluun. Ensimmäinen näistä on monelle meistä tuttu,

eli lukemisvaikeudet eivät välttämättä estä yksilöä hyödyntämästä

potentiaaliaan ja vahvuusalueitaan. Voi jopa olla, että

vaikeuksien kautta kehittyneet kompensoivat taidot ovat

vieneet yksilöä menestyksekkäästi eteenpäin muilla alueilla.

Tästä erinomaisina esimerkkeinä ovat lukuisat kansainväliset

tieteen ja taiteen vaikuttajat, jotka ovat olleet esimerkiksi

muuttamassa käsitystämme maailmankaikkeudesta tai luomassa

taiteen mestariteoksia.

Toinen asia nostettavaksi tähän keskusteluun on yleisempi

ja liittyy korkeakoulujen tehtävään kouluttaa tulevia

ammattilaisia huomioiden muuttavat työelämän ja yhteiskunnan

tarpeet ja vaatimukset. Ympäristömme vaikuttaa siis

toimintaamme, mutta mielestäni vaikutus ei ole kuitenkaan

pelkästään yksisuuntaista. Itse asiassa emme aina välttämättä

tiedostakaan kuinka vahvasti voimme olla vaikuttamassa

ympäristöömme. Kanavana tässä ovat tietysti nykyiset opiskelijamme

eli tulevaisuuden työelämän toimijat ja yhteiskunnan

vaikuttajat. On siis syytä miettiä huolellisesti minkälaista

viestiä haluamme heille tarjota. Onko viesti se, että vain vahvat

selviävät elon tiellä? Tai että haasteiden edessä ei kannata

odottaa apua tai tukea, sillä jokaisen täytyy selvitä omillaan?

Olisiko jo korkein aika miettiä toisenlaista viestin sisältöä?

11 TUTorI

yhTEisÖllisTä kUnToUTUsTA

HELSINGIN jA UUdENmAAN ALUEELLA

Palvelujen ulkoistaminen ja ostopalvelujen käyttö omien täydentäjänä on kätevää

monelle suurelle toimijalle. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HUS:n Las-

tenneurologian klinikkaryhmä tekee yhteistyötä Tutoriksen kanssa.

HUS:n Lastenneurologian klinikkaryhmä koostuu

neljästä klinikasta Lastenlinnan, Jorvin ja Peijaksen

sairaaloissa. Ryhmässä on 14 puheterapeuttia

ja yksi AAC-työntekijä.

Ryhmän puheterapeuttien keskeisimmät työtehtävät ovat

lapsen vuorovaikutus- ja kommunikaatiotaitojen arvioiminen,

kuntoutussuunnitelman laadinta osana moniammatillisen

työryhmän toimintaa, kuntoutuksen ja apuvälineiden

järjestämiseen liittyvät toimet sekä ympäristön ohjaaminen.

OSTOPALVELUT TÄYDENTÄVÄT

HUS:n Lastenneurologian klinikkaryhmä tekee yhteistyötä

Tutoriksen kanssa hankkimalla yritykseltä puheterapiapalveluja,

joita on toteutettu pääasiassa Helsingissä, Espoossa,

Vantaalla ja Keravalla.

“Ostopalveluprosessi käynnistyy, kun lastenneurologisessa

seurannassa olevalla ja puheterapeutin tutkimuksissa olleella

lapsella todetaan sellaisen kuntoutuksen tarve, johon

kunnalliset puheterapiapalvelut eivät voi vastata”, klinikkaryhmän

johtava puheterapeutti Leena Vikkula kuvailee.

Klinikkaryhmän puheterapeutti määrittelee kuntoutuksen

tavoitteet ja kirjaa käytännön toteuttamiseen liittyvät

seikat. Useimmiten hän myös etsii lapselle sopivan palveluntuottajan.

Tutoriksen Uudenmaan ja Lounais-Suomen alueen aluejohtaja

Siru Kärkkään mukaan asiakkaita on tullut kaikkien

HUS:n Lastenneurologian klinikkaryhmän klinikoiden kautta,

joten HUS:n puheterapeutit ovat tulleet Tutoriksen terapeuteille

tutuiksi. Yhteistyö terapeuttien kesken on sujunut

mutkattomasti.

YHTEISÖLLINEN KUNTOUTUS

TOIMII

Leena Vikkulan mukaan yhteisöllinen kuntoutusmalli on

etenkin pienten lasten ja vaikeavammaisten kohdalla ainoa

mahdollinen työskentelytapa. Yhteisöllisessä toimintamal-

TUTorI 12

lissa puheterapeutin tulee tutustua lapseen hyvin ja tehdä aktiivisesti

yhteistyötä hänen vanhempiensa sekä muiden lähiihmisten

kanssa.

HUS:n lastenneurologian klinikkaryhmän

johtava puheterapeutti

Leena Vikkula

Leena Vikkula harmittelee, että yhteisökeskeiseksi määritelty

kuntoutus ei palveluntilaajan näkökulmasta aina toteudu

suunnitellusti. On tilanteita, joissa puheterapia viedään

lapsen päivittäiseen toimintaympäristöön, mutta puheterapeutin,

vanhempien ja muiden lähihenkilöiden yhteistyö jää

syystä tai toisesta vähäiseksi. Tutoriksen palveluihin ja yhteistyön

sujuvuuteen Leena Vikkula on ollut erittäin tyytyväinen.

STARTTI­MATKA­PYSÄKKI®

Tutoriksen toiminta pohjautuu yhteisölliseen toimintatapaan.

Palvelun tasainen laatu - terapeutista ja paikkakun-

ALALAUrI

nasta riippumatta - varmistetaan Startti-Matka-Pysäkki®toimintamallilla,

joka tukee asiakaslähtöisen kuntoutuksen

toteuttamista.

mArjo

Siru Kärkkään mukaan toimintamalli on erittäin selkeä HUS,

ja tehokas.

“Startissa eli palvelun aloituskokoontumisessa kuntou- KUvAT:

tuksen tavoitteet sovitaan aina yhdessä asiakkaan,

hänen lähihenkilöidensä ja terapeutin

kesken. Matka eli kuntoutuskäynnit

toteutetaan asiakkaan omassa toimintaympäristössä,

ja terapeutti ohjaa aina

myös asiakkaan lähihenkilöitä toimimaan

asiakkaan kuntoumista edistävällä

tavalla. Pysäkkiin eli palvelun arviointikokoontumiseen

osallistuvat samat

henkilöt kuin Starttiin. Pysäkissä

arvioidaan yhdessä, onko asetettuihin

tavoitteisiin päästy, ja sovitaan terapian

jatkosta.”

Toimintamalliin kuuluvat myös

säännöllinen raportointi palveluntilaajalle,

yhteistyöpalaverit sekä asiakas-

ja tilaajatyytyväisyyskyselyt.

“Säännöllinen ja ajantasainen tiedottaminen

asiakkaalle, hänen lähihenkilöilleen

ja palveluntilaajalle

on yksi tärkeä edellytys asiakastyytyväisyydelle”,

toteaa Siru Kärkäs.

TutorisKumppanuus

Tarvekartoitus ja toteutussuunnitelma

Esitäytetty maksusitoumus

Startti-Matka-Pysäkki®

Lasku ja kuukausiraportti

Palaute tilaajalle ja asiakkaalle

Asiakas- ja tilaajatyytyväisyys

Yhteistyöpalaveri ja jatkosuunnitelma

Tutoriksen Uudenmaan

ja Lounais-Suomen

aluejohtaja Siru Kärkäs kertoo, että

Tutoriksen palvelun laatu varmistetaan

Startti-Matka-Pysäkki®-toimintamallilla.

TEhokASTA jA TALoudELLiSTA:

oSToPALvELuMALLi

TuToriSkuMPPAnuuS

Tutoris on luonut kumppanuuteen pohjautuvan

palveluiden ulkoistamisen mallin, joka on tilaajaasiakkaal

le vaivatonta ja kustannustehokasta. Kuntoutuja

ja hänen lähiyhteisönsä ohjataan toimimaan

kuntoutus ta edistävällä tavalla, jolloin palveluprosessille

taataan jatkuvuus ja itse prosessi on lyhyt ja tehokas.

Selkeä hinnoittelu sisältää kaikki kulut. Kirjalliset-

ja suunnittelutyöt kuuluvat kokonaishintaan ja Tutoris

huolehtii asiantuntijoiden kouluttamisesta, materiaaleista

sekä tarvittavista sijaisjärjestelyistä. Palautteet

ja lausunnot toimitetaan tilaajan tietojärjestelmään

sovitulla tavalla. Lisätietoja www.tutoris.fi.

13 TUTorI

TUToriT TUTUIKSI

Lea Alakorva-

Pernu ja Piia

Haapalainen

ovat palkittuja

tutoreita. Lea

työskentelee

hallinnon

assistenttina,

Piia puhe-

terapeuttina.

millainen

on heidän

työpäivänsä?

TUTorI 14

Työkaverit kääntyvät usein hallinnon assistentti

Lea Alakorva-Pernun puoleen, sillä häneltä saa

vastauksen lähes kaikkeen. Yhdessä assistentti

Terhi Nivan kanssa he vastaavat taloushallintoon

ja palkanlaskentaan liittyvistä asioista.

Lea Alakorva-Pernu

• Hallinnon assistentti

• Koulutukseltaan tradenomi

• Toimipiste sijaitsee Pohjois-

Pohjanmaan aluekeskuksessa Oulussa

• Työskennellyt Tutoriksessa 2,5 vuotta

Työtehtävät:

• Yrityksen taloushallinnon tehtävät

• M-Files-dokumenttienhallintaohjelman

pääkäyttäjä

Vapaa-aika kuluu hiihdon, pyöräilyn,

lenkkeilyn, vaelluksen, käsitöiden sekä

Martta -toiminnan parissa.

Puheterapeutti Piia Haapalaisen työpäivään sisältyy

asiakaskäyntejä, puheluita ja lukuisia kilometrejä.

Työpäivän parhaita hetkiä ovat yhteiset

onnistumisen kokemukset asiakkaan kanssa.

Piia Haapalainen

• Puheterapeutti

• Koulutukseltaan puheterapeutti, FM

ja sairaanhoitaja (AMK)

• Toimipiste sijaitsee Pohjois-Pohjan-

maan aluekeskuksessa Oulussa

• Työskennellyt Tutoriksessa 2,5 vuotta

Työtehtävät:

• Puheterapeuttisen kuntoutuksen

suunnittelu ja toteutus: asiakkaina

pääasiassa kielihäiriöisiä, kehitysvammaisia

ja autistisia lapsia

Vapaa-aika kuluu perheen kanssa ja koiran

kanssa lenkkeillen. Aika ajoin iskee innostus

sanaristikoihin.

KUvAT: mArjo ALALAUrI

LEAN PÄIvÄ

Klo 6.30

Herätyskello soi. Aamu alkaa aamupalalla ja illalla valmiiksi

laitettuihin vaatteisiin hyppäämällä.

Klo 7.30

Lean sininen Ford starttaa Iistä kohti Oulun Asemakadulla

sijaitsevaa Tutoriksen Pohjois-Pohjanmaan aluekeskusta.

Klo 8

Aamukahvit työkavereiden kanssa toimistolla käynnistävät

päivän mukavasti.

Klo 8.15

Sähköpostien lukemista / vastaamista. Ostolaskujen tarkastamista

ja tiliöintiä. Myyntilaskujen suoritusten kirjaamista.

Aamupäivä hurahtaa nopeasti työn touhussa, puhelimen

soidessa tasaiseen tahtiin.

Klo 11.30

Välillä käydään työkavereiden kanssa lounaalla toimiston

lähellä olevissa ravintoloissa, mutta tänään on tyydyttävä

omiin eväisiin.

Klo 12

M-Files -dokumenttienhallintaohjelmaan liittyvien tietojen

korjaamista ja päivittämistä. Työntekijöiden ja palveluiden

tilaajien puheluihin vastaamista.

Klo 14

Työkaveri kävi hakemassa jäätelöt aurinkoisen kevätpäivän

kunniaksi. Jäätelöistä nautittiin porukalla kahvin kera.

Klo 14.15

Autolla hakemaan toimistotarvikkeita. Samalla reissulla

myös kukkien ja sisustustavaroiden hakemista uuteen toimistoomme.

Lea valittiin työntekijöiden äänestyksen perusteella Vuoden Tutoriksi

2009 yhdessä puheterapeutti Arja Kankaan kanssa. Työntekijät perustelivat

Lean valintaa seuraavilla kommenteilla:

”Lea on korvaamaton apu, M-Files-guru ja muutenkin huipputyyppi. Ilman

Leaa emme selviäisi. Hän on tehnyt suurta työtä M-Files-ohjelmiston

kanssa, joka on meidän kaikkien työn tekemisen edellytys. Apua

löytyy aina, ja jos johonkin ei vastausta heti löydy, niin asiat selvitetään

perinpohjin. Häneltä löytyy aina auttava käsi. Hän on kannustava, iloinen

ja ammattitaitoinen työkaveri.”

Klo 16

Töistä autolla kohti kotia, Iitä.

Klo 16.30

Kotivaatteet päälle ja päivän postin lukemista. Ruoanlaittoa,

sähköpostien selailua sekä tietokoneella harrastuksiin liittyvien

tehtävien tekemistä.

Klo 18.30

Pitkä pyörälenkki miehen kanssa aurinkoisessa säässä.

Klo 20

Lenkin jälkeen television katselua ja samalla käsitöitä. Työn

alla on puseron neulominen itselle. Puusaunan lämmitystä.

Klo 21

Ja eikun saunaan!

Klo 22

10-uutiset teemuki toisessa kädessä.

Klo 23

Päivän rentoutushetki kirjan parissa.

Klo 23.30

Nukkumaan, hyvää yötä!

PIIAN PÄIvÄ

Klo 6

Herätys ja kahvin keittoon. Aamun lehti on ihana lukea

rauhassa kahvikupin ääressä.

Klo 6.45

Useimmiten muu perhe vielä nukkuu, kun auton keula

suuntaa kohti päivän ensimmäistä määränpäätä. Näihin aikoihin

alkavat puhelinlangat laulaa, sillä Tutoriksen muutkin

terapeutit alkavat olla tien päällä ja heidän kanssaan jutellessa

ajaminen ei ole niin yksinäistä. On ihanaa, että

voimme hyödyntää ajamisajan keskinäiseen konsultaatioon

tai sitten vain maailman parantamiseen :o)

Klo 9

Päivän ensimmäinen asiakaskäynti. Uusi asiakassuhde alkaa,

joten käyntiaika kuluu tänään lapsen vanhempien haastatteluun

ja Tutoriksen toimintamallista kertomiseen. Mietimme

yhdessä, milloin olisi sopiva aika pitää puheterapian

aloituspalaveri Startti lapsen lähiverkoston kanssa ja asettaa

alkavan Matkan tavoitteet…

Klo 10.30

Asiakaskäynti. Pienen pojan kanssa harjoitellaan tänään

erilaisten leikkien avulla hänelle kommunikoinnin apuvälineeksi

hankitun kommunikointikansion käyttöä, yhdessä

pojan avustajan kanssa. Avustaja on hienosti oivaltanut,

kuinka kansion käyttöä mallitetaan lapselle

niin, että lapsikin oppii ilmaisemaan itseään

sillä. Päivän paras hetki!

Klo 11.30

Tänään ei tarvitse tyytyä

kylmiin eväisiin,

vaan on aikaa lämpimään

lounaaseen. Ja

ajomatka jatkuu. ..

Soitto miehelle töihin;

miten on lähtenyt

päivä käyntiin?

Puheluita

asiakasasioissa.

Klo 13

Asiakaskäynti. Pienen koululaisen kanssa mietitään sosiaalisten

tarinoiden avulla erilaisia ratkaisuja arjen ongelmatilanteisiin.

Mitenköhän niistä voisi toiselle kertoa? Teemme

myös mm. lukitaitoja vahvistavia harjoituksia.

Klo 14.15

Asiakaskäynti. Asiakkaana olevan lapsen puhe on erittäin

epäselvää. Harjoittelemme tänään puhemotorisia asioita

mm. peilin ja sormiaakkosten avulla sekä tuntoaistia hyödyntäen.

On tärkeää tehdä harjoitukset lapselle mielekkäällä

tavalla, tavallisesti jonkin pelin tai leikin lomassa. Tämä

lapsi on ihanasti oppinut tarkkailemaan kielensä liikkeitä eri

sanoja sanoessaan: ”Kato miten mun kieli on!” Päivän toinen

paras hetki!

Klo 15.15

Kotimatka alkaa. Onpa kiva vaihtaa muutama sana puhelimessa

työkaverin kanssa. Meillähän oli molemmilla mukava

työpäivä! Yksi asia mietityttää molempia, joten siitä päätetään

puhua maanantain tiimipalaveri Silppurissa.

Klo 16.30

Tänään ehdinkin hakemaan lapsen hoidosta. Vaihdan muutaman

sanan hoitotädin kanssa. Päivä on mennyt hyvin.

Klo16.45

Lämmitetään eilen tehtyä ruokaa ja syödään koko perhe yhdessä.

Klo 17.30

Ruuan jälkeen kotitöitä ja ehkä muutama korjaus päivän

asiakaskäyntien kirjauksiin. Levähdetään vähän.

Klo 18.30

Ulkoilemaan koiran kanssa. Maija, 3v lähtee mukaan pikkupyörällään.

Käydäänkö puistossa?

Klo 20

Iltapalan aika. Kun perheen pienin on mennyt nukkumaan ,

katsellaan televisiota tai luetaan jotain.

Klo 22

Huomenna onkin aikainen herätys, joten höyhensaaret kutsuvat.

Hyvää yötä!

Piia valittiin Tutoriksessa Vuoden strategian toteuttajaksi tänä vuonna.

Perusteluina olivat mm. esimerkillinen Startti-Matka-Pysäkki®–mallin

toteutus asiakastyössä sekä mallin kehittäminen, itsensä ja tiimin

kehit täminen, Tutoris laadun mittaaminen sekä M-files-ohjelman

sisällön kehittäminen.

KUvA: mArjo ALALAUrI

yhTEisÖllinEn ToiMinTAMAlli

oN TUTorIKSEN vAHvUUS

Kela auditoi kesällä 2010 Tutoriksen tuottamat vaikeavammaisten puheterapiapalve-

lut. Tutoriksen toiminnan vahvuutena nähtiin yhteisöllinen toimintamalli.

Kela järjestää vaikeavammaisille lääkinnällisiä avokuntoutuspalveluja.

Tutoris tuottaa tällä hetkellä noin

viidellesadalle 2-65-vuotiaalle vaikeavammaiselle

kuntoutujalle puhe- ja toimintaterapiapalveluja valtakunnallisesti.

Uutena palveluna yritys tuottaa Kelalle jatkossa myös

puhevammaisten tulkkipalveluja.

MONTA VAHVUUTTA

Kelan terveysosaston auditointitiimi auditoi 9.6.2010 Tutoriksen

tuottamat vaikeavammaisten puheterapiapalvelut. Auditointi

on järjestelmällinen ja riippumaton arviointi kuntoutuspalvelun

laadun varmistamiseksi ja kehittämiseksi. Arvioinnissa

perehdyttiin käytettävissä oleviin keskeisiin dokumentteihin,

terapiatiloihin ja -välineisiin, kuntoutujien asiakirjoihin

sekä puheterapiaprosessin toteuttamiseen.

Auditoinnissa Tutoriksen toiminnan vahvuutena nähtiin

yhteisöllinen toimintamalli, joka tukee kuntoutuksen siirtymistä

kuntoutujan arkiympäristöön ja edistää siten kuntoutuksen

vaikuttavuutta. Vahvuudeksi katsottiin myös sys-

temaattinen asiakas- ja tilaajapalautteen kerääminen, laajaalainen

ja kattava dokumenttien hallinta- ja toiminnanohjausjärjestelmä,

selkeä kuntoutusprosessin kuvaus ja yksilöllisesti

tehdyt kuntoutusjakson tavoitteet työstettynä yhteistoiminnallisesti

kuntoutujan lähipiirin kanssa.

LAADUN KEHITTÄMINEN TÄRKEÄÄ

”Auditointi on yrityksen kannalta erittäin hieno mahdollisuus

saada ulkopuolisen tahon kokonaisarvio yrityksen palveluiden

laadusta. Sen vuoksi oli erittäin hienoa kuulla, että

myös Kelalla nähdään yrityksemme erityisvahvuutena yhteisöllinen

toimintamallimme, johon meidän koko toimintamme

pohjautuu”, Tutoriksen toimitusjohtaja Laura Suorsa

toteaa.

”Jatkossa tulemme erityisesti kehittämään kuntoutuksen

vaikuttavuuden arviointia, sillä palvelujen laadun jatkuva kehittäminen

asiakastarpeet huomioiden nähdään meillä Tutoriksessa

yrityksen menestymisen ehdottomana edellytyksenä”,

jatkaa Suorsa.

17 TUTorI

TUloksEllisTA

koUlUTUsyhTEisTyÖTä

Lapin ammattiopisto sai Tutoriksesta asiantuntevan ja innostavan koulutuskumppa-

nin puhevammaisten tulkkipalvelukoulutukseen.

”Haimme paikallista yhteistyökumppania puhevammaisten

tulkkipalvelukoulutukseen kommunikoinnin apuvälineiden

ja ohjelmien opetukseen. Alun perin tarvitsimme

asiantuntijaluennoitsijaa valmistavaan koulutukseen

Tekniset apuvälineet kommunikoinnin tukena ja Tietotekniikka

kommunikoinnissa -tutkinnon osiin. Melko pian ensimmäisissä

tapaamisissamme tuli puheeksi, että voisimme hyödyntää

Tutoriksen puheterapeutteja myös tutkintotilaisuuksien

arvioinneissa.

Yhteistyö onnistui yli odotusten.”

Opetus oli tasokasta ja suunnitelmallista. Kouluttaja Niina

Niva kertoi hyviä käytännön esimerkkejä omasta työs-

www.tutoris.fi

TUTorI 18

28.2. Rovaniemi

7.3. Kuopio

21.3. Tampere

22.3. Helsinki

3.5. Kuopio

19.9. Lappeenranta

tään. Opetus edisti opiskelijoiden tiedonhakuvalmiutta, joka

on tärkeä osa puhevammaisten tulkin työtapaa. Opiskelijoiden

mielestä opetus oli erittäin ammattitaitoista. Valmistavaan

koulutukseen osallistuivat myös ne kaksi opettajaa, jotka

olivat mukana tutkintotilaisuuksien arvioinneissa.

Opetusmateriaalit tulivat hyvissä ajoin ennen lähipäiviä,

ja ne tallennettiin oppimisalustalle opiskelijoita varten. Opetusmateriaalit

olivat monipuolisia: teknisiä laitteita oli mallina

ja niitä hyödynnettiin käytännön harjoituksissa. Tehtiin

kuvia kommunikointilaitteisiin, tallennettiin puhetta ja harjoiteltiin

laitteiden käyttöä. Tietotekniikka kommunikoinnissa

-tutkintotilaisuutta varten Niina oli aktiivinen ja huolehti

kaikista tilaisuuden järjestelyistä. Yhteyttä pidettiin aktiivisesti

sähköpostilla ja puhelimella. Vastauksen sai aina pikaisesti,

ja aina löytyivät ratkaisut pieniin ja isoihin haasteisiin.”

Sirkka Karjalainen, lehtori, KL, Lapin ammattiopisto

Anne-Mari Kuula, tutkintovastaava, Lapin ammattiopisto

koulutuskalenteri kevät 2011

Lasten LUKI-taitojen varhaiskuntoutus

Luova muistelu - muistoista voimaa

PUM - puhumaan mielikuvien avulla

PUM - puhumaan mielikuvien avulla

Aktiiviset Ainot & Reippaat Reinot

-aktiivinen arki ikäihmisten asumispalveluissa

Maahanmuuttajataustaisen lapsen puheenkehitys

ja sen tukeminen esi- ja alkuopetuksessa

F.o.T.T. -KoULUTUS

sen oulussa 24.-28.5.2010. Koulutus on järjestetty Suomessa aiemmin vain kahdes-

ti. Koulut tajina toimivat toimintaterapeutit Annette Kjærsgaard Tanskasta ja marga-

ret Walker Iso-Britanniasta.

F.O.T.T. (Facial Oral Tract Therapy) on monitieteellinen

Bobath-konseptiin pohjautuva menetelmä kasvojen,

suunalueen, nielemisen, hengityksen ja äänen

tuoton arviointiin ja kuntouttamiseen neurologisissa sairauksissa.

Keskeistä on asiakkaan ja hänen toimintansa kokonaisarviointi

mm. vireystilan, tarkkaavaisuuden, harkintakyvyn,

kielen ja nielun tunnon, motoriikan ja asennon suhteen.

Koulutukseen osallistui 16 henkilöä eri puolilta Suomea.

Osallistujat olivat puheterapeutteja, sairaanhoitajia ja fysioterapeutteja.

Koulutus sisälsi luentoja ja käytännön harjoituksia.

F.O.T.T.-menetelmän periaatteita harjoiteltiin myös

neurologisten asiakkaiden kanssa. Tutuiksi tulivat muun muassa

kasvojen ja suun alueen motoriikan ja tunnon arviointi

Erittäin osaavat kouluttajat, tieto ja

taito vaikuttavaa.”

sekä kuntoutusmenetelmät, terapeuttisen ruokailun perusteet

ja terapeuttinen oraalihygienia. Koulutukseen osallistuneet

saivat myös hyviä vinkkejä siitä, miten terapeutti voi parhaiten

avustaa asiakkaan nielemisen aloittamista.

Koulutuksen ilmapiiri avoin ja ystävällinen,

oppimista tukeva.”

Osallistujat antoivat positiivista palautetta koulutuksen

käytännönläheisyydestä. Moni osallistuja kertoi, että koulutuksesta

saatua tietoa ja uusia ideoita voi hyödyntää jatkossa

omassa työssä. Lisäksi kiiteltiin koulutuksen avointa ja myönteistä

ilmapiiriä, joka antoi tilaa uusille näkökulmille. Myös

kouluttajien asiantuntemus ja opetusmetodit saivat osallistujilta

runsaasti myönteistä palautetta.

KUvA: mArjA rEKILÄ Tutoris järjesti yhteistyössä odL Terveys oy Kuntoutuksen kanssa F.o.T.T.-koulutuk-

19 TUTorI

kohtaamis- ja koulutuspaikka alan ammattilaisille ja opiskelijoille

TUTorisPäiVäT

Tutoris haluaa omalta osaltaan lisätä vuoropuhelua kuntoutusalalla eri toimijoiden kesken,

ja tähän haasteeseen on vastattu vuoden 2009 syksystä alkaen Tutoris Päivillä.

TutorisPäivien ideana on alustuspuheenvuoron

avulla herättää keskustelua

kuntoutusalan keskeisistä ja ajankohtaisista

aiheista. Tilaisuudet ovat

” Kajaanissa aluejohtaja, puheterapeutti

Sari Arffman kertoi alustuksessaan haastavasta

käyttäytymisestä, sen taustatekijöistä

ja vähenemisestä yhteisöllisen kuntoutuksen

keinoin. Kajaanin TutorisPäivät

järjestettiin maaliskuussa 2010.

maksuttomia, ja niihin kutsutaan alueen

sosiaali- ja terveydenhuollon sekä

kasvatusalan eri toimijoita: terapeut-

Vikkari ahkerassa käytössä

Sateenkaaren päiväkodissa Toholammilla

on Vikkari ahkerassa käytössä.

Ruususten 3-5-vuotiaiden ryhmässä

käytetään paljon puhetta tukevia ja

korvaavia kommunikaatiokeinoja, kuten

esimerkiksi PCS-kuvia, valokuvia

ja tukiviittomia. Kaikki nämä löytyvät

Vikkarista.

Vikkarin vasemmassa laidassa Tänään-osiossa

ovat vuodenajat, kuukau-

TUTorI 20

teja, opettajia, psykologeja ja muita aiheesta

kiinnostuneita, alalla työskenteleviä

tai opiskelevia.

TutorisPäivät ovat toteutuneet jo

Rovaniemellä, Oulussa, Kajaanissa,

Kokkolassa sekä Vaasassa. TutorisPäivien

aiheina ovat olleet mm. kuntoutujalähtöisyys

ja yhteisöllisyys, lukivaikeuksien

ennakointi ja varhaiskuntoutus,

kielenkehityksen erityisvaikeuden tunnistaminen

ja tukeminen sekä haastava

käyttäytyminen. Tilaisuuksissa on ollut

mahdollista tutustua myös Allomaarin

kuntoutusmateriaaleihin.

TutorisPäiville osallistuneet ovat

palautteiden perusteella olleet tyyty-

det ja päivämäärät, sekä paikalla olevien

lasten ja henkilökunnan nimet.

Suunnitelmissa on laittaa myös lapset

ja henkilökunta valokuvilla tähän osioon.

Päivittäisten toimintojen kuvavalikoimaa

laajennetaan tarpeen mukaan.

Vikkaria ajateltiin ensin yhdelle

lapselle, mutta siitä huomattiin olevan

hyötyä muillekin. Alussa epäilytti

kerralla viiden päivän ohjelman käyt-

KUvAT: mArjo ALALAUrI

” Kokkolan TutorisPäivillä helmikuussa

2010 puheterapeutti Arja Kangas kertoi

kielenkehityksen erityisvaikeuden tunnistamisesta

ja tukemisesta, sekä kertoi yhdessä

Marjo Alalaurin kanssa kuntoutuksesta

Startti-Matka-Pysäkki®-mallilla.

väisiä tilaisuuksien antiin. TutorisPäivillä

on esitetty myös toiveita esimerkiksi

erillisten koulutusten järjestämiseksi.

TutorisPäiviä on tarkoitus jatkaa, ja

niistä informoidaan Tutoriksen internet-sivuilla

www.tutoris.fi.

töönotto, mutta se

on toiminut hyvin.

Viikko-ohjelma rakennetaan

maanantaisin koko viikoksi,

ja perjantaisin se puretaan. Näin pystytään

katsomaan myös menneitä tekemisiä

ja keskustelemaan niistä.

”Vikkaria emme antaisi millään

pois” kertoo erityislastentarhanopettaja

Ritva Visuri.

UUtta sUomessa!

21 TUTorI

Tutoris jatkaa voimakasta kasvuaan. Tarvitsemme

lisää oikeanlaisen asenteen, persoonan

ja osaamisen omaavia puhe- ja toimintaterapeutteja

sekä psykologeja.

Työ toteutetaan asiakkaan omissa

toimintaympäristöissä yksilöllisesti yhdessä

lähi-ihmisten kanssa. Työ on haasteellista,

itsenäistä ja palkitsevaa, ja siinä tarvitaan

rohkeutta sekä hyviä sosiaalisia taitoja.

Lisätietoja ja tällä hetkellä avoinna olevat

työpaikat löydät nettisivuiltamme :

www.tutoris.fi

Ota yhteyttä:

040 560 4719, Niina Niva

kehitysjohtaja, kuntoutuspalvelut

044 560 6002, Siru Kärkäs

aluejohtaja, puheterapeutti

040 560 4574, Marjo Alalauri

aluejohtaja, toiminta- ja fysioterapeutti

yhdessa@tutoris.fi

Tutoris tarjoaa Sinulle

▶ vahvan talouden ja kasvun omaavan

työnantajan

▶ upean yhteishengen ja avoimen ilmapiirin

▶ monipuolisen työn: eri-ikäiset asiakkaat,

kehittämisprojektit, kouluttaminen,

konsultoiminen

▶ hyvät työvälineet ja materiaalit

▶ toimivat työprosessit, Startti-Matka-

Pysäkki®

▶ joustavan työajan

▶ Tutoris palkkausjärjestelmän: sopimus

palkka, kannustepalkkiot ja vuosibonukset

sekä km-korvaukset kotiovelta kotiovelle

▶ kouluttautumisen 3-portaisen järjestelmän

etenemismahdollisuudet

▶ kollegiaalisen tuen alueellisesti ja valtakunnallisesti

▶ aktiivisen työkykyä ylläpitävän toiminnan

mm. kuntosetelit ja yksityisen työterveyshuollon

▶ MLL:n lastenhoitopalvelut.

hAllinTo

Laura Suorsa

Toimitusjohtaja

040 560 6272

Sari Arffman

Aluejohtaja:

Lapin aluekeskus

Kainuun aluekeskus

Pohjois-Savon aluekeskus

044 560 6009

Lea Alakorva-Pernu

Hallinnon assistentti

Taloushallinto, ostolaskutus

044 560 6003

ota yhteyttä!

TutorisFysio

Ajanvaraus: (08) 311 7980

Lisätiedot: www.tutoris.fi

LAPPI

Rovakatu 13 A 39

96100 Rovaniemi

KAINUU

Brahenkatu 24 B 23

87100 Kajaani

TUToris YHTEYSTIEdoT

TUToris AlUEkEskUksET

PoHjoIS-SAvo

Pohjolankatu 2

70300 Kuopio

Tutoris Oy

Kajaaninkatu 15 (1.6. alkaen)

90100 Oulu

Niina Niva

Kehitysjohtaja,

kuntoutuspalvelut

040 560 4719

Marjo Alalauri

Aluejohtaja:

Pohjois-Pohjanmaan aluekeskus

Keski-Pohjanmaan aluekeskus

Pohjanmaan aluekeskus

040 560 4574

Terhi Niva

Hallinnon assistentti

Palkkahallinto

Taloushallinto, myyntilaskutus

044 560 6015

Tutoris Oy:n hallinto. Edessä

vasemmalta oikealle Siru,

Laura, Niina ja Terhi. Takana

vasemmalta oikealle Sari, Mirva,

Lea ja Marjo.

PoHjoIS-PoHjANmAA

Kajaaninkatu 15 (1.6. alkaen)

90100 Oulu

KESKI-PoHjANmAA

Pitkänsillankatu 1-3 (talo 3)

67100 Kokkola

PoHjANmAA

Hovioikeudenpuistikko 11,

2.krs, 65100 Vaasa

Sähköpostiosoitteet:

etunimi.sukunimi@tutoris.fi.

Ä ja ö korvataan a- ja o-kirjaimilla.

Mirva Saarela

Toimitusjohtaja, TutorisFysio

Kehitysjohtaja, asumispalvelut

044 561 6029

Siru Kärkäs

Aluejohtaja:

Lounais-Suomen aluekeskus

Uudenmaan aluekeskus

044 560 6002

LoUNAIS-SUomI

Aninkaistenkatu 14 B 11

20100 Turku

UUSImAA

Sitratori 3

00420 Helsinki

23 TUTorI

Mietitään yhdessä teille

sopivin ratkaisu.

www.tutoris.fi

yhdessa@tutoris.fi

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!