Tuntematon sotilas – käsiohjelma

Ohjaajan terveiset
Tulin kävelyltä. Olin puhunut pitkään Jukon teatterinjohtaja
Esa-Matti Smolanderin kanssa. Halusin heti jakaa puolisolleni
ajatustyömme hedelmän. “Nyt me keksittiin se. Arvaa mitä
me tehdään Jukoon. Tuntematon sotilas.”
Suurta ilmoitustani seuranneen pienen hiljaisuuden jälkeen
puolisoni esitti oivan kysymyksen. “Mitä vittua. Miksi
ihmeessä?”
Hämmennys oli aiheellista. Mistä kumpuaa halu kytkeytyä
Tuntemattoman tulkitsijoiden traditioon, siihen karvaiseen
ukkojoukkoon, jossa jo majailevat Edvin Laine, Jouko Turkka,
Rauni Mollberg, Kalle Holmberg, Juha Hurme, Kristian
Smeds, Lauri Maijala ja Aku Louhimies, noin alkajaisiksi.
Syitä on monia. Ainakin henkilökohtainen, yhteiskunnallinen
ja puhtaan ilkikurinen.
Väinö Linna oli edesmenneelle isälleni pyhä. Linnaa on luettu
meillä pienestä pitäen. Ennen kuin naimalupa lasten
puolisoille heltisi, piti kosijan keskustella hänen kanssaan
Linnan teoksista. Patriarkaalista paskaa, joku voisi todeta, ja
ehkä niin. Ja kuitenkin isäni syvästä sivistyksestä johtuen
jotenkin kaunista. Kaipaan kovasti syvätasolle sukeltavia
taidekeskusteluja hänen kanssaan.

Pakollisesta isänmurhasta huolimatta minäkin rakastan Väinö
Linnaa. Hän on maailmanluokan kirjailija, ja Tuntematon
sotilas on maailmanluokan kirja. Tätähän ei elokuvaversioiden
perusteella arvaisi. Edvin Laineen elokuva on aina ollut minulle
hankala pala, eikä Aku Louhimies tilannetta juuri helpottanut.
Kun kirja kääntyy elokuvaksi, sieltä katoaa paitsi Linnan
loistava käsitys groteskista, myös hänen radikaali empatiansa
ihmistä kohtaan. Hahmoja ja tapahtumia kaunistellaan,
dynamiikkaa pienennetään. Historiallisessa mielessä ymmärrän
sen, mutta ottaa se silti päähän.
Romaanissa joukko maailmankuvaltaan vastakkaisia miehiä
joutuu toimimaan yhdessä suuremman päämäärän hyväksi.
Yksilö on valmis uhrautumaan yhteisön puolesta. Nykyinen
individualismia korostava aikamme taas opettaa, että kuluttaja
on aina ykkönen. Yhteisön tehtävä on mahdollistaa yksilön
juhlat. Minun sukupolveni on täysin polarisoitunut, ja eri
leirien välinen yhteistyö tuntuu mahdottomalta. Ekokatastrofin
edessä olemme täysin polvillamme. Kasvisruokapäivä
on liian suuri uhraus edes harkittavaksi.
Linna katsoo lämmöllä sekä suomalaisia että venäläisiä
sotilaita. Rintamalinjan toiselta puolen meitä katsoo peilikuva.
Tämä on radikaalia. Hän ei pelkää näyttää sankaritekojen
rinnalla hirviömäisiä tekoja. Nämä groteskit rinnastukset ja
härskit leikkaukset tunnelmasta toiseen ovat minulle kirjan
ydinmehua. Linna piirtää esiin ihmisyyden koko
karmeudessaan. Vain tätä kautta kuuluisa loppulause - “aika
velikultia” - muuttuu järjelliseksi. Jos hahmot ovat teflonia,
joita mikään ei hetkauta, muuttuu koko loppukappale ja sitä
kautta teos itsessään yhdentekeväksi.

Esitystietokantaa tutkimalla selviää, että ei sitä Tuntematonta
ihan hirveästi ole teattereissa tehty. Esitysmäärät ovat vain
murto-osa vaikkapa Canthin, Jotunin tai Tsehovin hitteihin
verrattuna. “Aina sitä Tuntematonta tehdään” on siis
ajatusharha vailla faktapohjaa. Ehkä versioinnit saavat
kokoaan isomman merkityksen, koska Tuntematon asuu niin
vakaasti kollektiivisessa alitajunnassamme, sukupolvesta
toiseen. Ei ole yksi tai kaksi Ukrainan sodasta kertovaa
artikkelia, joita on ryyditetty nasevalla Linna-sitaatilla.
Vaikka aihe on raju, on työryhmä tehnyt poikkeuksellisen
innostuneena pitkää päivää Lahden lenkkipoluilla remuten ja
yhdessä romaaniin syventyen. Tämä innostus ja sitoutuminen
on ollut valtava lahja minulle ohjaajana. Olemme yhdessä
yrittäneet löytää tapoja kääntää meitä kiinnostavat hetket
kirjassa teatterin kielelle. Olen innoissani, että saamme pian
näyttää yleisölle, miltä meidän Tuntematon näyttää. Siis
kiitos Sinulle, että olet tullut meitä katsomaan. Vänrikki
Koskelan sanoin, “täällä ei leikki ole kaukana totuudesta. Ne
on sekaisin keskenään.” Tervetuloa teatteriin.
Juho Mantere
Lahdessa 18.11.2022

Annika Hartikka

Minja Koski

Olli Riipinen

Esa-Matti Smolander

Aluksi oli Sotaromaani
Väinö Linna kirjoitti Tuntemattoman sotilaan
käsikirjoituksen alun perin nimellä Sotaromaani.
Kustantaja WSOY:n mukaan käsikirjoituksessa oli tuolloin
mukana liikaa poliittisesti ja uskonnollisesti provosoivia
repliikkejä ja jälkiviisaaksi selittelyksi tulkittuja filosofisia
pohdintoja. Niinpä kustantaja poisti kirjasta osuuksia. Kyytiä
saivat hahmojen alatyylinen puhe, härskit vitsit ja kiroilu sekä
Suomen sotajohdon ja sodan itsensä kärkkäin arvostelu. Myös
Linnan ironisesti kuvaamaa yhteiskuntaluokkien
vastakkainasettelua sodan keskellä typistettiin. Lahtisen
tunnettu monologikin meinasi lentää ö-mappiin, mutta Linna
sai kustantajalleen vuonna 1954 lähettämällään kirjeellä osan
siitä palautettua. Karsinnan lisäksi hahmojen replikointia
muutettiin vielä puhtaampaan ja aidompaan murreilmaisuun
kielentarkistuksen yhteydessä.
WSOY:n johtaja Yrjö A. Jäntin mielestä muokkauksilla
parannettiin kirjan mahdollisuuksia menestyä, sillä
sensuroidut saarnaamiset ja Neuvostoliiton asukkaisiin
viittaavat epäkorrektiudet olisivat voineen karkottaa
lukijoita. Linna itse tyytyi pääosin muokkauksiin, mutta
pelkäsi niiden hämärtävän kirjansa sodanvastaista kritiikkiä
ja tekevän teoksesta turhan sovinnaisen.
Nykylukijan on helppo tutustua lyhentämättömään
käsikirjoitukseen, sillä se julkaistiin vuonna 2000 nimellä
Sotaromaani. Kirjassa kustantajan sensuroimat kohdat on
merkattu kursiivilla. Vuonna 2017 valmistunut Aku
Louhimiehen ohjaama elokuva Tuntematon sotilas on Linnan
romaanin ensimmäinen elokuvasovitus, joka perustuu
Sotaromaani-versioon.

Työryhmä

Kiitos
Kaba Assefa
Deiva Davidsson
William Iles / Helsingin Kaupunginteatteri
Joni Kallio / Pikkuteatteri
Hannu Koskinen / Korsumuseo
Mikko Kylmälä / Suomen Ilmavoimamuseo
Tuomas Korkia-Aho
Mauri Mikkola
Jarmo Mäkelä
Riitta Mäkelä
Jesse Niemi
Pyry Ojala
Tapio Riipinen
Ari Toropainen
Antti Viirkorpi
Q-teatteri
Asle Eskola