Opiskelijan Seinäjoki 2023
You also want an ePaper? Increase the reach of your titles
YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.
®
30
Terveys ja mieli
TULE MUKAAN
TAPAHTUMIIN
Opiskelija, muista
pitää itsestäsi huolta
Opiskelukaupunki
Seinäjoki järjestää
OPISKELIJAKONSERTIN
Lokakuussa 2023 nautitaan yhdessä musiikista, kun Opiskelukaupunki
Seinäjoki kutsuu paikkakunnalla opiskelevat toisen
ja korkea-asteen opiskelijat yhteiseen opiskelijakonserttiin!
TEKSTI: Kaisa Ollila, SAMOn hyvinvointivastaava
KUVA: Kaisa Ollila
Opiskelijan elämä on kiirettä
ja tekemistä täynnä, joten on
tärkeää muistaa myös antaa
aikaa itselle ja omalle hyvinvoinnille.
Paluu kouluarkeen tempaa opiskelijan
mukanaan takaisin kurssien syövereihin,
koulutehtäviin, pitkiin päiviin
ja suoritusmerkintöihin. Varsinkin
uutena opiskelijana tämä kaikki voi
tuntua alkuun todella häkellyttävältä,
eikä paluu koulunpenkille ole välttämättä
helppoa konkarillekaan. Aikaa
palautumiselle voi olla vähemmän
kuin ennen, sillä opiskelijaelämän
pyörteet vievät helposti mukanaan.
Tällä matkalla kannattaa muistaa
pitää itsestään huolta.
Jotta koulutaipaleella jaksaa, täytyy
muistaa antaa aikaa itselle ja omalle
hyvinvoinnille. Suorituskeskeisessä
yhteiskunnassa on hyvä pitää kiinni
armollisuudesta itseään kohtaan ja
tehdä sen, minkä omilla voimavaroillaan
pystyy. Se mitä omien rajojesi
sisällä jaksat tehdä, on tarpeeksi.
Arkeen kannattaa myös sisällyttää
asioita, jotka tuottavat itselle mielihyvää
ja lataa akkuja. Palautumiselle voi
olla vaikea löytää aikaa, mutta edes
pienet hetket arkeen sujautettuna suojaavat
omaa jaksamista. Näitä voivat
olla esimerkiksi luonnossa liikkuminen,
musiikin kuuntelu, pelaaminen,
meditaatio, lukeminen, kavereiden
kanssa hengailu tai urheilu.
Jos omassa mielessä myllertää, ei
ole häpeä hakea apua. Omassa elämässä
tai koulunkäynnin suhteen voi
esiintyä stressiä ja ahdistusta, pieniä
tai suuria murheita, jotka kannattaa
aina jakaa jonkun kanssa. Taakka
on paljon kevyempi kantaa, kun sen
jakaa jonkun toisen kanssa - yksin
ei tarvitse jäädä. Meillä SeAMKissa
on luotettavia ammattihenkilöitä,
joille voi puhua ja saada apua elämän
solmukohdissa matalalla kynnyksellä.
Näitä henkilöitä ovat opintopsykologi
Anne-Mari Maunumaa sekä korkeakoulupastori
Aila Jaakkola.
SAMOn hyvinvointisektori edistää
opiskelijoiden hyvinvointia järjestämällä
esimerkiksi tapahtumia,
yhteisöllisyyttä lisääviä kohtaamisia
sekä lisäämällä tietoisuutta opiskelijoiden
hyvinvointipalveluista. Lisäksi
opiskelijoiden hyvinvointia edistetään
yhteistyöllä muiden hyvinvointitoimijoiden
kanssa. Suurin hyvinvointiin
liittyvä tapahtuma on loppusyksystä
järjestettävä hyvinvointiviikko, jossa
opiskelijat pääsevät tutustumaan erilaisiin
hyvinvointia tukeviin aktiviteetteihin
ja toimijoihin. Lähde rohkeasti
mukaan syksyn tempauksiin ja helli
mieltäsi, voit osallistua juuri sellaisena
kuin olet.
Olet elämäsi tärkein ihminen, pidä
huolta hänestä.
Seinäjoki Areenan B-hallissa 5.10.2023 pidettävän konsertin
tarjoavat yhteistyössä Seinäjoen kaupunki, SeAMK, SAMO,
Sedu, Seinäjoen lukiot sekä OmaSp ja Töysän ja Kuortaneen
Säästöpankkisäätiöt.
ENNAKKOILMOITTAUTUMINEN, OSALLISTUJAMÄÄRÄ RAJOITETTU!
TUTUSTU SEAMKIIN
VIRTUAALISET VIERAILUT
SEAMKIN KOULUTUKSIIN ja tuleviin hakuihin voit tutustua virtuaalisella kouluvierailulla.
Virtuaalivierailuilla kuulet lyhyen infon SeAMKista ja perehdyt
opiskelijoiden kertomusten avulla tiettyihin tutkinto-ohjelmiin. Osa vierailuista
pureutuu hakuinfoon ja tuleviin hakuihin.
seamk.fi/virtuaalivierailu
SEAMKIN KAMPUSPÄIVÄ
SEAMKIN KAMPUSPÄIVÄ järjestetään SeAMKin kampuksella ja virtuaalisesti
15.-16.11.2023! Tapahtumassa pääsee tutustumaan SeAMKin koulutuksiin, oppimisympäristöihin
ja opiskelijaelämään SeAMK Kampuksella! Kampuspäivän ohjelma
on sama molempina päivinä, joten oppilaitokset voivat valita ryhmälleen
parhaiten sopivan.
seamk.fi/kampuspaiva
HAKIJAN ILTA 14.2.2024
Tilaisuus on avoin kaikille SeAMKista tai hakemisesta kiinnostuneille ja myös
heidän läheisilleen. Hakijan illan aikana voi tutustua opastetusti valittuihin tutkinto-ohjelmiin
ja niiden oppimisympäristöihin SeAMKin kampuksella. Ohjelmassa
on myös hakuinfo.
seamk.fi/hakijan-ilta
MUUTOKSET MAHDOLLISIA