Kummat lahjat (The Finnish Edition of Christmas Switcheroo)

Finnish
EDITION
KUMMAT LAHJAT
Tuula Pere • Outi Rautkallio
W
ickWick

KUMMAT LAHJAT

Kummat lahjat, suomalainen alkuperäisteos
Teksti Tuula Pere
Kuvitus Outi Rautkallio
Taitto ja ulkoasu Peter Stone
ISBN 978-952-357-331-4 (Hardcover)
ISBN 978-952-357-332-1 (Paperback)
ISBN 978-952-357-333-8 (ePub)
Kolmas uudelleen kuvitettu painos
Copyright © 2014-2021 Tuula Pere ja Wickwick Oy
Kustantaja Wickwick Oy
2021, Helsinki
Christmas Switcheroo, original Finnish text
Story by Tuula Pere
Illustrations by Outi Rautkallio
Layout by Peter Stone
ISBN 978-952-357-331-4 (Hardcover)
ISBN 978-952-357-332-1 (Paperback)
ISBN 978-952-357-333-8 (ePub)
Third re-illustrated edition
Copyright © 2014-2021 Tuula Pere and Wickwick Ltd
Published 2021 by Wickwick Ltd
Helsinki, Finland
Originally published in Finland by Wickwick Ltd in 2014
Finnish “Kummat lahjat”, ISBN 978-952-5878-13-4 (Hardcover)
English “Christmas Switcheroo”, ISBN 978-952-5878-22-6 (Hardcover)
All rights reserved. No part of this publication may be reproduced, stored in a retrieval system, or transmitted
in any form or by any means, mechanical, electronic, photocopying, recording, or otherwise, without the prior
written permission of the publisher Wickwick Ltd. The only exception is brief quotations in printed articles
and reviews. For details and written permissions, contact rights@wickwick.fi.
Wickwick books are available at special discounts when purchased in quantity for premiums and promotions
as well as fundraising or educational use. Special editions can also be created to specification. For details,
contact specialsales@wickwick.fi.

Finnish
EDITION
KUMMAT LAHJAT
Tuula Pere • Outi Rautkallio
W
ickWick
Children’s Books from the Heart
1

Virkkulan perheessä joulu otettiin tosissaan.
Valmistelut aloitettiin ennen ensilumen tuloa.
Erityisesti äiti oli jouluihminen. Kesän ja syksyn kuluessa
hän keräsi laatikoittain jäkälää ja kuivatti
pihlajanmarjoja koristeita varten.
– Näistä tulee upeita joulukransseja, äiti ihasteli
ja levitti ruokapöydän täyteen aarteitaan.
2

Muu perhe ei ollut kransseista yhtä innostunut.
Eikä siitä, että perheen ainoa suuri pöytä oli
varattu joulukoristeiden tekoa varten lokakuusta alkaen.
Mutta joululauluja oli hauska kuunnella ja syödä ensimmäiset
pellilliset piparkakkuja jo ennen kuin
kaikki lehdet olivat pudonneet puista.
3

4

Isä-Virkkula viihtyi tekniikan parissa myös joulunaikaan.
Hän asensi jouluvaloja, viritti lintulaudan
lämmityksen ja kunnosti patteritontun, joka osasi
laulaa joululauluja. Kun joku läpsäytti kädet yhteen,
tonttu yltyi äänekkääseen lauluun ja hytkyi villisti
puolelta toiselle.
Isä osti joka vuosi lisää jouluvaloja. Niiden kanssa
askarrellessaan ja lamppuja vaihtaessaan hän vietti
monta rattoisaa iltahetkeä.
– Kunpa vain sulakkeet kestäisivät tänä vuonna, isä
toivoi. – En haluaisi millään, että joulutortut
ja kinkku jäävät paistamatta.
5

Joulun alla Virkkulan talo loisti pimeässä illassa kuin majakka.
Räystäslautoja pitkin kiersivät köynnökset, joissa tuikki satoja
erivärisiä lamppuja.
Omenapuu oli peitetty valoverkolla, ja postilaatikon päällä kilisivät
automaattiset kulkuset aina, kun joku käveli ohi. Isä oli tyytyväinen
kättensä töihin.
Veetin ja Vilman mielestä tärkeintä joulun odotuksessa oli kuitenkin
se, että talvi alkoi ja saatiin lunta. He olivat kovia rakentamaan
lumilinnoja ja liukumäkiä. Linnat olivatkin
aivan omaa luokkaansa. Ne olivat linnoituksia, joita rakentamaan
kokoontuivat myös kaikki heidän kaverinsa.
Yhdessä tehtiin muureja, torneja ja salakäytäviä. Iltaisin
kaikki rakennusmiehet palasivat koteihinsa
nälkäisinä ja posket punaisina.
6

7

Äiti-Virkkula oli taitava käsistään. Hän oli käynyt
ainakin kymmenen erilaista käsityökurssia.
Hän osasi huovuttaa, virkata, nyplätä, kutoa, pujottaa
ja kirjoa. Hallinnassa olivat niin himmelit kuin tilkkutyöt.
Tänä vuonna äiti oli päättänyt virkata sievät suojukset
jouluglögipulloille. Varmasti sukulaisetkin ilahtuisivat
sellaisista. Sohvapöytä oli täynnä iloisenvärisiä
lankakeriä.
8

– Kyllä joulun odotus on ihanaa aikaa, äiti huokasi
tyytyväisenä virkkaustensa keskellä.
Virkkulan talossa tuoksui pipareilta ja joulu glögiltä.
Yhteisvoimin alettiin laatia lahjalistaa.
– Vielä puuttuu neljä lahjaa, isä laski. – On
keksittävä sopivat yllätykset Esko-enolle,
Milja-kummille, Saku-serkulle ja Terttu
-tädille.
9

10

Esko-eno oli tutkinut lintuja niin kauan, että oli itsekin alkanut
muistuttaa helmipöllöä. Hänen harmaankirjavassa
lempitakissaan oli aivan samanlaiset kuviot kuin pöllön höyhenpeitteessä.
Äiti sanoi usein, että Esko-eno oli niin hajamielinen, että unohti
välillä oman nimensäkin. Lapset eivät kuitenkaan uskoneet sitä.
Ainakin eno muisti kaikkien lintujen nimet – latinankielisetkin.
Eno osasi myös erottaa kaikki linnut vaikka silmät kiinni, sillä
hän tunsi niiden lauluäänet.
– Ostetaan Eskolle lemmikkilintu, vaikka papukaija, isä ehdotti.
– Hyvä ajatus, äiti innostui. – Esko osaa varmasti opettaa sen
puhumaankin.
11

Milja-kummi oli äidin paras ystävä. Ainakin hänen kanssaan äiti
puhui pisimpään puhelimessa. Lapset olivat nähneet valokuvia,
joissa äiti ja Milja olivat pikkutyttöjä. Silloin he olivat näyttäneet
melkein samannäköisiltä, mutta nyt heistä oli tullut kovin erilaisia.
Äiti sanoi, että Milja-kummista oli tullut kuvataiteilija mutta hänestä
itsestään elämäntaitelija. Miljalla oli pikimustat hiukset ja viivasuora
otsatukka. Äidin tukka taas oli punainen ja villisti kihara.
12

Kummitädillä oli niin hyvä maku, että hänen
kotonaan kaikki oli mustaa ja valkoista
ja järjestyksessä. Virkkulan perheen
koti oli täynnä värejä, tavaraa ja ääntä. Milja-kummi
sanoi joskus, että hänen päätänsä
alkoi huimata Virkkulan talon vilinässä.
– Mitä ihmettä Miljalle voisi keksiä tänä jouluna,
äiti pohti. – Hän ei halua turhaa tavaraa.
– Ostetaan taas sellainen musta taiteilijan
takki, jossa on värikkäitä taskuja, isä ehdotti.
– Edellisestä on jo ainakin viisi vuotta.
13

Saku-serkku oli Veetin ja Vilman mielestä muuttunut
viime aikoina aivan oudoksi. Hän ei
jaksanut enää edes rakentaa lumilinnaa
eikä jutella muun perheen kanssa. Saku istui
mieluiten kuulokkeet korvilla omassa
huoneessaan.
14

– Ei se ole vaarallista, äiti vakuutti. – Hän on tulossa murrosikään.
Veeti ja Vilma eivät oikein ymmärtäneet, miten sellaiseen
ikään tullaan ja miten siinä ollaan.
– Minä en halua sellaista ikää olleenkaan, Veeti julisti. – Sakusta
on tullut ihan tylsä tyyppi.
– Kyllä se menee ohi, olkaa huoleti, äiti rauhoitteli.
– Ostetaan Sakulle sähkörummut, innostui isä. – Sellaiset
minäkin olisin halunnut murrosiässä.
15

16

Terttu-täti oli tiukka tapaus. Hänellä oli napakat
mielipiteet kaikista maailman asioista, eikä hän
epäröinyt kertoa niitä muille.
– Sinun päässäsi ei koskaan mikään muutu, isä oli
kerran suuttuneena tokaissut tädilleen. – Eivät edes
nuo iänikuiset otsakiehkurat.
Onneksi riita oli mennyt pian ohi. Isä ja Terttu-täti
tulivat lopulta aika hyvin toimeen keskenään. Eihän
sille mitään voinut, että tädin mielestä parasta tekniikkaa
olivat kahvinkeitin ja pesukone. Isän oli turha
odottaa, että täti innostuisi hänen teknisistä virityksistään.
– Hyvälle hiustenkihartimelle tädillä on varmasti
käyttöä, isä arveli. – Sillä täti voi asettaa tiukat otsakiharansa
näppärästi paikoilleen.
17

Oli aika lähteä ostamaan viimeiset lahjat. Isä kiinnitti
auton taakse peräkärryn.
– Mihin me peräkärryä tarvitsemme? Eihän meiltä
puutu enää kuin neljä lahjaa, äiti ihmetteli.
– Huomasin aamulla lehdestä ilmoituksen sähköistetystä
autonlämmitysteltasta. Ajattelin, että se olisi
mukava koko perheen yhteiseksi joululahjaksi, isä selitti
suunnitelmaansa.
18

Lapset vilkaisivat toisiinsa ja nyökkäsivät. Hyvin
isän tapaista. Viime jouluna perhe sai yhteiseksi
lahjaksi automaattisen löylyvedenheittokoneen, joka
meni epäkuntoon ensimmäisellä käyttökerralla. Kaikille
tuli kiire lähtö joulusaunasta, kun kone ei suostunut
millään pysähtymään.
Mikähän mahtaisi olla isän tämän joulun laite?
19

20

Kaupungissa oli vilskettä. Kaikki ihmiset
näyttivät tulleen yhtä aikaa jouluostoksille.
Ostoskeskuksen autohalli oli tupaten
täynnä.
Isä kiersi hikihelmet otsalla etsimässä paikkaa
autolle ja peräkärrylle. Lopulta se löytyi,
ja perhe suuntasi kauppoihin. Isä ja äiti jäivät
suureen tavarataloon, mutta lapset astelivat
kävelykadulle ja joulutorille.
21

22

Kävelykadun varrella oli pieni kahvila. Sieltä sai
maailman ihaninta kaakaota. Lapset hörppivät
tyytyväisinä kuumaa kaakaota ja ihailivat samalla lasivitriinin
suklaaherkkuja.
– Kun olet pyyhkinyt nuo kaakaoviikset pois suusi
ympäriltä, voisimme lähteä kirjastoon, Vilma ehdotti
Veetille.
23

Kirjasto oli lasten lempipaikka. Lastennurkkauksesta
löytyi aina jotain kiinnostavaa. Tällä kertaa
he eivät kuitenkaan lainanneet kirjoja.
Kirjastossa oli menossa jouluaskarteluhetki. Pian
Veetillä ja Vilmallakin oli kirjekuoressa omat paperiset
joulutähdet koti-ikkunaan liimattaviksi.
24

– Täällä ei ole kiirettä, Vilma kuiskasi tyytyväisenä.
– Pitäisi saada äiti ja isäkin tänne, mutta he eivät taida
ehtiä, Veeti nyökkäsi.
25

26

Joulu lähestyi, ja tunnelma Virkkulan perheessä tiivistyi. Jo kolme
pellillistä pipareita oli palanut poroksi, ja kotitekoisista kynttilöistä
oli tullut epämääräisenvärisiä ja vinoja.
– Miten ihmeessä saan kaiken ajoissa valmiiksi, äiti hätäili. – Sukulaisten
lahjat ovat vielä paketoimatta ja postittamatta.
– Me voimme auttaa, lapset lupasivat. – Teemme oikein siistejä paketteja
ja kirjoitamme nimilaput kauniilla käsialalla.
– Hyvä on, tässä ovat osoitetarrat ja tuossa lahjat järjestyksessä. Olkaa
tarkkoja, äiti muistutti.
27

Lahja toisensa jälkeen sai ympärilleen sievän paketin.
Enää puuttuivat osoitelaput. Yllättäen äiti
pyyhälsi ohi sokerikuorrutustötterö kädessään ja
potkaisi vahingossa osoitelaput sekaisin.
– Tämäkin vielä, äiti vaikeroi. – Eivätkä piparkakkutalon
osat pysy kiinni!
28

Vilma ja Veeti säikähtivät, mutta järjestivät vaivihkaa
laput uudelleen ja liimasivat ne paketteihin.
– Esko-enolle, Milja-kummille, Saku-serkulle ja Terttu-tädille,
kaikki on valmista, isä silmäili tyytyväisenä
lasten kokoamaa pakettipinoa. – Huomenna menemme
yhdessä postiin.
29

Esko-eno oli istunut koko aamun suuri lintukirja
sylissään. Ovikellon kilahdus sai hänet säpsähtämään,
niin ajatuksissaan hän oli.
– Mitä ihmettä, mitä ihmettä, jaahah, ovikellohan se,
eno touhusi hämmentyneenä.
30

Vaikka Esko osasi linturetkellä olla hiljaa ja kärsivällisesti
vaikka monta tuntia, lahjapaketit hän
halusi avata heti.
– Litteä paketti. Lupaavaa, ehkä uusi lintukirja, Esko
arveli. – Vielä viimeinen paperi pois. Mitä ihmettä!
Esko levitteli hämmästyneenä edessään mustaa taiteilijatakkia,
jossa oli ainakin tusina värikästä taskua.
– Oikeastaan aika kätevä. Kaikki muistilappuni ja
kynäni mahtuvat hyvin mukaan, Esko suunnitteli.
– Nyt ei avaimia ja lukulasejakaan tarvitse olla koko
ajan etsimässä. Hieno lahja!
31

32

Milja-kummi oli juuri syönyt terveellisen aamiaisen, mysliä ja
omenan. Hän siivosi jäljet saman tien ja asteli sitten maalausvälineidensä
luo. Suuri valkoinen pohja odotti kutsuvasti hänen siveltimensä
vetoja.
Suunnitelma oli jo kirkkaana Miljan päässä. Hän pyyhkäisi liian pitkäksi
venähtänyttä otsatukkaansa ja sulki silmänsä. Sielunsa silmillä
hän näki tulevan taideteoksen.
– Leveä musta viiva alareunassa ja kaksi ohuempaa yläreunassa. Keskellä
soikeaksi litistynyt punainen pallo, Milja mietti.
Ovelle koputettiin. Milja päätti avata pitkulaisen lahjapaketin saman
tien. Työ oli jäänyt joka tapauksessa kesken.
– Onpa erikoinen valinta Virkkulan perheeltä, Milja ihmetteli ja käänteli
hiustenkiharrinta käsissään. – Voinhan kokeilla otsatukkaan.
Ehkä saan sen pois silmiltä ja työ sujuu paremmin.
Puolen tunnin kuluttua eteisen peilistä näkyi iloisesti hymyilevä, kiharatukkainen
Milja. Hän nyökkäsi hyväksyvästi omalle kuvalleen.
33

Saku-serkku mökötti huoneessaan. Hän murahti
äreästi, kun äiti koputti oheen. Saku ei edes kiittänyt,
vaikka hänen lattialleen ilmestyi suuri paketti
ja kirjekuori.
– En kyllä viitsi avata tuota pakettia. Virkkulat ovat
taatusti ostaneet jonkun älyttömän lapsellisen lahjan,
Saku nurisi. – Toivottavasti tuossa kirjekuoressa
on edes rahaa.
34

Ei ollut rahaa, ei. Lintukaupan lahjakortissa luki:
papukaija. Yllättyneenä Saku purki paketin. Sieltä
paljastui suuri lintuhäkki.
– Mihin sinä nyt ryntäät? Sakun äiti ihmetteli, kun
poika vilahti ulos. Mutta Saku ei ehtinyt vastata, hänellä
oli kiire lintukauppaan.
– Siistiä, oma papukaija, Saku ajatteli tyytyväisenä. –
Sellaista ei ole kenelläkään kaverilla.
35

36

Terttu-täti seisoi tyytymättömänä eteisessään suuren
laatikon vieressä.
– On todella ajattelematonta lähettää näin suurikokoinen
joululahja, hän valitti itsekseen. – Hirveä vaiva avaamisessa.
Entä mihin minä joudun kaiken tämän pahvin ja kuplamuovin
kanssa.
Laatikosta paljastui niin yllättävä lahja, että Terttu-täti oli
kerrankin sanaton. Hän nosteli esiin sähkörumpusetin
osan toisensa jälkeen.
Pian koko komeus oli koottu. Enää töpseli seinään.
– En olisi ikinä uskonut, että kukaan voisi tietää salaisesta
haaveestani, Terttu-täti ihmetteli. – Seitsemäänkymmeneen
vuoteen en ole kehdannut tunnustaa kenellekään, että haluaisin
soittaa rumpuja.
Terttu-täti pani kuulokkeet korvilleen ja alkoi päästellä
täysillä. Hän soitti koko päivän. Illalla hänen kireät hartiansa
olivat kerrankin rentoina, ja villit rytmit olivat sekoittaneet
tiukat otsakiharat.
– Loistava lahja, ihasteli Terttu. – Täytyykin heti soittaa ja
kiittää Virkkulan perhettä.
37

Äiti-Virkkula tuli puhelimesta. Hän oli aivan punainen.
– Ette ikinä arvaa, mitä on tapahtunut, äiti haukkoi henkeään.
– Terttu-täti on saanut vahingossa lahjaksi rumpusetin ja
on siihen hyvin tyytyväinen!
– Ei kai Saku ole saanut tädin hiustenkiharrinta? Veeti mietti.
Puhelu Sakun äidille paljasti seuraavan sekaannuksen. Saku oli
kuulemma istunut koko illan huoneessaan ja jutellut uuden papukaijansa
kanssa. Välillä huoneesta oli kuulunut iloista nauruakin,
Sakun äiti kertoi tyytyväisenä.
– Älä turhaan murehdi, isä-Virkkula lohdutti vaimoaan. – Kaikkihan
on hyvin. Sekä Terttu että Saku ovat selvästi tyytyväisiä lahjoihinsa.
– Mutta mitähän Milja-kummi ja Esko-eno
sanovat omistaan? äiti vaikeroi. – Päätäni
alkaa särkeä.
38

39

Äiti-Virkkula pakeni sohvalle torkkupeiton alle.
Hän ei suostunut tulemaan puhelimeen, vaikka
Milja-kummi soitti ja halusi kiittää hiustenkihartimesta.
Isä kuunteli Miljan innostunutta kuvausta
uudesta kiharakampauksesta.
– Milja on päättänyt vaihtaa tyyliä myös maalauksissaan,
isä kertoi. – Seuraavaan työhön tulee kuulemma
aaltoviivoja.
– Mutta vielä on jäljellä Esko-eno. Hän ei varmasti ole
iloinen taiteilijatakista, äiti voivotteli torkkupeiton
alta. – Ole kiltti ja soita vielä hänellekin.
40

Onneksi äiti erehtyi. Esko-eno kuljeskeli tyytyväisenä taskutakissaan.
Kaikki helposti katoavat tavarat kulkivat kätevästi hänen
mukanaan, minne tahansa hän menikin.
– Tällainen takki olisi pitänyt hankkia jo kauan sitten, eno vakuutteli
isälle puhelimessa.
Eno nappasi kätevästi kiikarit punaisesta taskusta ja seurasi samalla
lintulaudallaan aterioivia tiaisia.
41

Aatonaatto oli hankala päivä. Isän jouluvaloasennukset
pihalla olivat alkaneet vilkkua, äiti makasi
sängyssä kylmä pyyhe otsalla ja jouluvalmistelut
olivat kesken.
– Ei tämän näin pitänyt mennä, äiti voihki. – Tästä
piti tulla täydellinen joulu!
42

Lasten mielestä kaikki oli ihan hyvin, kunhan vain äidin päänsärky loppuisi
ja isä saataisiin uskomaan, että jouluvaloja oli jo tarpeeksi. He tutkivat komeroita
ja jääkaappia. Ruokatarvikkeita oli kyllä tarpeeksi, mutta he eivät osanneet
valmistaa niistä jouluateriaa.
– Kunpa osaisimme paistaa kinkun, Veeti mietti. – Meillähän on sitä hyvää sinappia
joulutorilta.
Vilma päätti soittaa Milja-kummille ja Terttu-tädille. Jompikumpi osaisi varmasti
auttaa.
43

Jouluaattoaamuna Veeti ja Vilma heräsivät aikaisin. He hiippailivat
vanhempien makuuhuoneen ohi keittiöön, josta kuului jo
kolinaa. Suunnitelma oli onnistunut täydellisesti. Houkutteleva
joulukinkun tuoksu täytti talon.
44

– Otatteko maistiaisia? Terttu-täti kysyi. – Tästä tuli oikein hyvä
kinkku. En olekaan pitkään aikaa paistanut näin suurta kinkkua.
– Täällä on tuoreita sämpylöitäkin, Milja sanoi ja ojensi leipäkoria
lapsille.
Touhukas nelikko pani töpinäksi. Terttu-tädin kokemuksella ja
Milja-kummin järjestelmällisyydellä jouluruoat saatiin pian valmiiksi.
Veeti ja Vilma kattoivat pöydän kauniiksi.
45

Siitä tuli hyvä joulu. Eikä haitannut yhtään,
vaikka isä ei saanutkaan pihan jouluvaloja
toimimaan.
Kaikki oli sopivasti valmista, kun radiosta alkoi
kuulua joulurauhan julistus. Äiti hiippaili
yöpuvussaan keittiön ovelle. Hän oli taas terve
ja hymyili leveästi, kun näki mitä apujoukot
olivat saaneet aikaan.
46

47

Illan pimetessä lapset pyysivät kaikkia
ikkunaan. Heillä oli oma jouluyllätys.
Erikokoiset lumilyhdyt valaisivat pihan
puita ja pensaita.
Äiti alkoi laulaa hiljaa joululaulua, johon
muutkin yhtyivät.
48

49

Virkkulat ovat jouluihmisiä – erityisesti äiti, joka aloittaa
täydellisen joulun valmistelemisen jo aikaisin syksyllä. Joskus
suunnitelmat ovat niin suuria, että voimat loppuvat kesken.
Isälle on tärkeintä, että taloa ja pihaa koristavat runsaat jouluvalot.
Sulakkeet ovat kovilla, kun hän ripustaa uusia lamppuvirityksiä
omaksi ja naapureiden iloksi.
Viimeisten lahjojen kanssa on kiire, eikä kaikki suju suunnitelmien
mukaan. Lapset sekoittavat vahingossa sukulaisten nimilaput.
Onko tuloksena äidin pelkäämä katastrofi, vai tuleeko
joulu epätäydellisten valmistelujen keskelle?
wickwick.fi