o_18p40tif456g1ma816bl72b1c1ka.pdf

Mon coeur s'ouvre à ta voix
Ferdinand Lemaire (1832–1879)
Mon coeur s'ouvre à ta voix
comme s'ouvrent les fleurs
aux baisers de l'aurore!
Mais, ô mon bien-aimé,
pour mieux sécher mes pleurs,
que ta voix parle encore!
Dis-moi qu'à Dalila
tu reviens pour jamais!
Redis à ma tendresse
les serments d’autrefois,
ces serments que j’aimais
Ah, réponds à ma tendresse.
Verse-moi, verse moi l'ivresse!
Ainsi qu'on voit des blés
les épis onduler
sous la brise légère.
Ainsi frémit mon coeur,
prêt à se consoler,
à ta voix qui m'est chère!
La flèche est moins rapide
a porter le trépas,
que ne l'est ton amante
à voler dans tes bras!
À voler dans te bras!
Ah, réponds à ma tendresse.
Verse-moi, verse moi l'ivresse!
Schweig' einmal still
Paul von Heyse (1830-1914)
Schweig' einmal still, du garst’ger Schwätzer dort!
Zum Ekel ist mir dein verwünschtes Singen.
Und triebst du es bis morgen früh so fort,
doch würde dir kein schmuckes Lied gelingen.
Schweig' einmal still und lege dich aufs Ohr!
Das Ständchen eines Esels zög ich vor.
Kuinka kauan, suuri Jumala,
minun täytyy olla teljettynä tähän pimeään vankilaan,
jossa aistien porteilla ja teillä
sieluni täytyy olla tarkkaavainen ja älykäs,
jossa vain heikot pilkahdukset sinusta tervehtivät minua
kuin epäröivä kuunvalo pilvisenä yönä.
Milloin pääsen lähtemään tästä taikapiiristä
ollakseni silkkaa mieltä, silmää, korvaa?
Kuinka kylmä tämä ilmasto onkaan! Ja silti
aistin täälläkin vaikutuksesi,
täälläkin tunnen vahvan vetovoimasi,
ja huohotan ja tärisen kuin teräs magneetin rinnalla.
Joskus erehtyvä kompassini vaipuu
kohti arvottomuutta ja jumalatonta kauneutta.
Mutta niin vahva on yhteys,
että se kääntyy taas sinua kohti.
Halajan nähdä sen erinomaisuuden,
joka näin etäältäkin kiehtoo mieltäni.
Kärsimätön sieluni kamppailee
vapautuakseen lentoon häkistään.
Päästäthän kerran, suuri rakkaus, tämän vangin vapaaksi!
Kuinka kiireesti hän liittyisikään sinuun.
Hän ei jäisi odottelemaan enkelisaattoa,
vaan lentäisi ja rakastaisi kaiken matkaa.
(Leena Voutila)
Toki on kylässämme tyttöjä, jotka kulkevat tällättyinä ja hienoina,
ostohameissa ja narisevissa kengissä, mutta Luojan kiitos tunnen
Liinan! Aamuvarhaisella hän nousee silmät kirkkaina ja kiirehtii
naapuruston lasten kanssa koulutielle.
Olet nähnyt hänet matkalla aikaisin hyväntuulisena ja puna poskilla,
ja nähnyt, kuinka hän juoksi vaunusi edellä ollakseen ensimmäisenä
veräjällä. Jos hän siellä sai lantin, hymyili hän niin sievästi, jos ei,
niin niiasi hän vain. Pikku-Liina, pellavatukka ja kirkassilmä!
Kukaan ei luokassa lue läksyjään yhtä hyvin hän, ja kun pitää vastata
ei hän innoltaan tahdo pysyä tuolillaan. Kun koe on ohi ja läksyt
muisto vain, kiirehtii hän suoraa tietä kotiin mielessään iloisesti
laulaen.
Puukengät kopisevat hauskasti kivisellä tiellä, nopsempaan vaan –
ja hän näkee äidin odottavan kotiportaalla. Hengästyneenä ja
kuumissaan, siniset silmät loistaen hän juoksee perille. On kesä,
aurinkoista ja vehreää! Onnellinen Liina!
(väljä käännös Leena Voutila)