26.11.2014 Views

Toimintakertomus - Urheilumuseo

Toimintakertomus - Urheilumuseo

Toimintakertomus - Urheilumuseo

SHOW MORE
SHOW LESS

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

Itsenäisen TUL:n 54. toimintavuosi

oli suotuisan kehityksen aikaa.

TUL oli vuonna 1973 järjestöllisesti

vahvempi kuin koskaan,

urheilupuolelIa saavutukset mittavammat

kuin aikoihin, naisten toiminta

aktiivista entiseen tapaan

sekä erityisesti nuorten esiinmarssi

kentässä näyttävimpiä vuosiin. Tun-

4

TUL vuonna 1973

tuukin siltä, että TUL:n toiminnan

monipuolistuminen ja kehittyminen

myönteiseen suuntaan on innostanut

laajaa jäsenken1täämme tiivistämään

entisestään rivejämme toimintaan

ja valanut uskoa työläisurheilun

voimakkaa een tulevaisuuteen

maassamme. Vuosi 1973 osoitti

suuntaa TUL:n vahvaan nousuun.

TUL on joukkojen järjestö. TUL

on työväenliikkeen suurin nuorisojärjestö.

Niinpä ei olekaan mikään

ihme, että TUL:n vuoden 1973 näyttävin

ja laajin yhteisesiintyminen,

TUL:n nuorten talvipäivät Varkaudessa,

keräsi tuhatmäärin nuoria

mittelemään voimiaan rintarinnan

niin laduilla kuin kulttuurin kentälläkin.

SamalIa kun TUL taas kerran

osoitti tarpeellisuutensa ja voimansa

työläisnuorten fyysisen ja

henkisen kunnon vaalijana ja kehittäjänä,

antoi se myös TUL:n jäsenkentän

ulkopuolelIe vakuuttavan

kuvan olemassaolostaan ja voimastaan.

UrheilupuolelIa TUL:n urheilijat

pysyivät hyvin kuvassa mukana. olipa

havaittavissa varsin selvää edistymistäkin

tuloksia ja menestystä

tarkasteltaessa. Liiton eri lajien

huippumme ovat ehdotonta kansallista

kärkeä ja eräissä lajeissa, kuten

esim. yleisurheilussa, urheilijamme

ovat kansainvälisestikin huipulIa.

Vuoden 1973 aikana kirjattiin

yleisurheilussa peräti 28 uutta

liiton ennätystä ja muutenkin ennätyksiä

rikottiin kautta linjan liiton

eri urheilumuodoissa ilahduttavan

runsaasti. Olkoot nämä tulosparannukset

ja mm. menestyksemme

kannustimina liittomme monituhatpäiselIe

urheilijajoukolle ja

erityisesti urheilijan uraansa aloitteleville

nuorille sekä kaikille liittomme

valmentajille. Uskon, että tulevina

vuosina TUL:n urheilulliset

saavutukset kohoavat nykyisestä tasostaan

vielä moninkertaisesti, sillä

TUL tulee kehittämään valmentajakoulutustaan

erittäin voimakkaasti

lähivuosina. Oman valmentajakoulutuksensa

lisäksi TUL toivottavasti

voi turvautua sosialististen maiden

apuun jatkossakin tarjotakseen valment,ajilleen

jatkokoulutusmahdollisuuksia.

Vuonna 1973 oli TUL:lla tilaisuus

lähettää kaksi valmentajaansa

kahdeksaksi kuukaudeksi pätevään

oppiin DDR:ään - ensimmäisenä

koko Euroopassa.

Yhtään heikommiksi tuloksiltaan

eivät jääneet liittomme naisetkaan.

Lukuisat jumppasalit eri puolilla

maata keräsivät satoja ja taas satoja

kuntojumppaajia, pieniä satujumppaajia,

näyttäviä joukkue- ja näytösvoimistelijoita

sekä modernisteja

virkistävän ja naisia yhdistävän

harrasteen pariin.

Koulutustoimintaan on liitossa viime

vuosina kiinnitetty suurta huomiota

varsin hyvällä menestyksellä.

Koulutus on kautta linjan kiteyttämässä

asemaansa koko liiton toiminnan

piirissä. Näinhän pitää ollakin

edistyksellistä työväenliikkeen

hengen mukaista liikuntaa ja liikuntapolitiikkaa

toteuttavassa järjestössä.

TUL:n edun mukaista on jatkuvasti

kehittää kurssi- ja koulutustoimintaansa,

sillä vain se voi taata

itsenäisen TUL:n mahdollisuudet

taistella nykyaikaisin asein liikunnan

alueella vallitsevaa porvarillista

hegemoniaa vastaan -ja voittaa

tämä taistelu. Merkittävimmäksi tapahtumaksi

koulutuspuolella vuoden

1973 ja koko liiton olemassaolon aikana

katsoisin syksyllä käynnistyneen

laajan monivaiheisen koulutusprojektin,

jonka tarkoituksena on

kehittää liitolle sen kipeästi tarvitsema

keskitetty, kokonaisvaltainen

kaikki organisaatiotasot ja toimintasektorit

kattava koulutussuunnitelma,

joka loisi pohjaa koko liiton

tulevalle toiminnalle. Edistyksellinen

TUL on jälleen harpannut askeleen

verran eteenpäin.

Vuosi 1973 oli TUL:n kehityksen

aikaa, täynnä uskoa tulevaisuuteen.

Tähän tulevaisuuteen uskovat myös

ne 24000 uutta TUL-perheen jäsentä,

jotka vuoden 1973 aikana

TUL:oon liittyivät. Tähän tulevaisuuteen

uskovat myös kaikki urheilijat,

valmentajat, naisvoimistelijat,

ohjaajat, l{aikki järjestötoimitsijat

ja vetäjät, kaikki, jotka TUL :ssa

toimivat. Rakentakaamme liitostamme

vahva, monipuolinen jokaista

työväenliikkeen jäsentä palveleva

urheilujärjestö .

5

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!