LISÄÄ VAKAUTTA AFRIKKAAN

EU:n kehitysyhteistyöraportti 2009
LUKU 4 -
TALOUDELLISET TEKIJÄT VOIVAT LISÄTÄ EPÄVAKAUTTA
Valtion epävakauden kehittyminen ei ole yksinkertainen syy-seuraus-ketju tai yhden ainoan tekijän
aiheuttama. Siihen vaikuttavat useat eri riskit ja paineet keskinäisellä vuorovaikutuksellaan, ja kertyneet
hyvät mekanismit ja tilaisuudet vaikuttavat valtiokoneiston toimintaan ja legitimiteettiin. Nykyiset
valtiolliset instituutiot ovat lähtöisin valtion muodostamisen historiallisilta juurilta ja niiden keskinäisestä
vuorovaikutuksesta maantieteellisten ominaisuuksien, etnisten ja uskonnollisten väestöryhmittymien ja
muiden tekijöiden kanssa.
Niiden kehittyminen ajan myötä on puolestaan sidoksissa ulkoisiin ja sisäisiin taloudellisiin tekijöihin, jotka institutionaaliseen
rakenteeseen liitettyinä voivat lisätä valtion epävakautta. Valtiolliset rakenteet voivat tällöin ajautua kielteiseen kierteeseen,
joka vaarantaa niiden toimintakyvyn. Tai se voi lujittaa valtiota lisäämällä poliittista vakautta, legitimiteettiä ja vastuuntuntoa.
Uudistukset, kehityspolitiikka, ulkoiset talouden häiriöt ja voimat voivat lisätä epävakautta mutta myös tarjota mahdollisuuden siitä
irrottautumiseen, riippuen kansallisten hallitusten ja kansainvälisten organisaatioiden historiallisesta perinnöstä ja sitoumuksista. 1
1. TALOUDELLISET TEKIJÄT JA VALTIOLLINEN EPÄVAKAUS VAIKUTTAVAT TOISIINSA
Talouskehityksen suunta, vauhti ja taso voivat olla tekijöitä, jotka vaikuttavat maan valtiorakenteiden
epävakauteen, mutta ne voivat myös olla tuloksia epävakaudesta. 2 Taloussuhteissa eriytyvät yhteistyön
ja kilpailun edut ja kannusteet, ja ne jakavat yhteiskunnan eri sosiaaliryhmiin. Talouden kehittymismalli
vaikuttaa myös resurssien keräämiseen valtiorakenteiden muodostamista ja sisäistä sosiaalista
jakoa varten. Monet valtiot pyrkivät siirtomaavallan purkautumisen jälkeen vapautumaan entisistä
valloittajistaan, jotka ostivat niiden tuotteita (ja takasivat siten vientimarkkinat), ja toteuttivat sisäänpäin
kääntynyttä tuontia korvaavaa politiikkaa, mikä usein kasvatti valtion roolin lähes optimaalisella tavalla.
Tässä luvussa analysoidaan epävakaille valtioille ominaisia taloudellisia prosesseja, jotka kytkeytyvät valtiollisen epävakauden
oireisiin heikosta hallinnosta ja korruptiosta ahnaaseen toimintaan ja konflikteihin. Luvussa tarkastellaan myös sitä, miten nämä
tekijät voivat keskinäisellä vuorovaikutuksellaan tehdä valtioista entistä epävakaampia, tai päinvastoin luoda nopeamman kasvun
ja vahvempien instituutioiden itseään ruokkivaa kehitystä. Tarkoituksena on korostaa ajoitusta ja ajallista johdonmukaisuutta
epävakauden eri näkökohtia käsiteltäessä. Tällaisia talouden prosesseja ovat seuraavat:
• Kaupan avoimuus vaikuttaa epävakauteen epäsuorasti kaupan tuottojen muodossa, jotka voivat auttaa maita kääntämään
epävakauden resilienssiksi. Muita kaupan avoimuuden ja epävakauden vuorovaikutuksen ilmentymiä ovat kiistanalaisten
luonnonvarojen arvo, riitauttamisen vaihtoehtoiskustannukset sekä mahdollisuudet yksityisten toimijoiden ja virkamiesten
välisiin salaliittoihin.
• Suorat ulkomaiset sijoitukset voivat pakottaa kilpailuun paikallistaloudessa tehostamalla omien resurssien kohdentamista sekä
vähentämällä ylivoittoja ja paikallishallinnolle aiheutuvia kielteisiä sivuvaikutuksia. Tässä tapauksessa suorat ulkomaiset sijoitukset
vaikuttavat myönteisesti kasvuun, mutta vaikutuksen laajuus riippuu toimialasta ja kotimaisen työvoiman käytöstä. Ilman
tarkoituksenmukaisia kannusteita ja sääntelyä ulkomaiset sijoittajat voivat toisaalta edistää huonoa hallintotapaa ja korruptiota
tai osallistua suoraan tai epäsuorasti ns. sotatalouteen ja sotapäälliköiden sekä sisäisten levottomuuksien rahoittamiseen.
• Runsaat luonnonvarat voivat auttaa valtiorakenteita suoriutumaan toiminnoistaan, kun luonnonvarojen hyödyntämisestä saadut
verot kasvattavat valtiontuloja epävakaissa valtioissa (luku 2). Epävakailla valtioilla on kuitenkin vaarana ajautua syöksykierteeseen,
jos valtion hupenevat valmiudet eivät riitä resurssien hoitoon, mikä on resurssien kirous. Runsailla luonnonvaroilla on myönteinen
vaikutus kasvuun maissa, joissa on hyvät valtiorakenteet, ja kielteinen maissa, joissa on heikot valtiorakenteet. 3 Koska epävakaissa
valtioissa on tyypillisesti heikot institutionaaliset rakenteet, luonnonvarat ovat todennäköisemmin kirous niille kuin muille Afrikan
1
Fosu 2009.
2
Robinson (2009) esittää, että Botswana on mielenkiintoinen esimerkki talouskehityksen ja valtion epävakauden välisestä vuorovaikutuksesta. Kun Botswana
oli itsenäistynyt vuonna 1966, olivat maan olosuhteet alussa samankaltaiset kuin muissa Saharan eteläpuolisissa maissa, joiden valtionmuodostus ja talouden
kehityskaari eivät olleet erityisen menestyksekkäitä eivätkä rauhanomaisia. Botswanalla oli näiden maiden kanssa yhteistä syvä köyhyys, laaja lukutaidottomuus,
heikko infrastruktuuri, siirtomaamenneisyys ja etnisten ryhmien moninaisuus. Maassa oli runsaasti karjaa, kuten Sudanissa ja Somaliassa, ja timantteja,
kuten Angolassa ja Sierra Leonessa. Robinsonin mukaan nykyaikaisen valtion muodostaminen ”Tswana-valtioilta perityllä pitkällä valtion ja instituutioiden
muodostamisen prosessilla” antaa vihjeen siitä, miten Botswanan menestys on selitettävissä ja osoittaa samalla miten keskeinen merkitys valtiollisilla
instituutioilla oli taloudellisessa kehityksessä sekä talouspolitiikkojen ja -mallien toimivuuden kannalta.
3
Mehlum et al. 2006.
55
EU:N
KEHITYSYHTEISTYÖRAPORTTI