13.07.2015 Views

näköislehti2603

näköislehti2603

näköislehti2603

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

Yksi monista poluistaalkaa HervannastaHeljä VasaraHervannan Vapaa-aikakeskusJapanilainen judo-opettajaantoi Pekka Mäkiaholle ensikosketuksenitämaiseenmielentyhjennykseen ja meditaatioonparikymmentävuotta sitten.Kymmenen vuotta myöhemminMäkiaho löysi äijäjoogan,koska siihen pystyiosallistumaan silloinkin, kunmuista lajeista ja peleistä olisyntynyt urheiluvammoja.Samalla Mäkiaho havaitsijoogan auttavan palautumisessa,sekä fyysisesti ettämyös henkisesti.Harjoittaminen oli silti satunnaista,vaikka hyödyt olivatkiistattomat. Kului toisetkymmenen vuotta, ennenkuin äijä päätti ottaa määrätietoisenharppauksen ja hakeaIntegral Yoga Associationinopettajakoulutukseen.Nyt hän vetää ryhmiä HervannanVaparilla, Ratinassaja OmYoga-koululla.Oikeastaan integraljoogaei ole sen erikoisempaa kuinäijäjooga, vaikka kuulostaakummemmalta.Uusia suuntauksia syntyynykyaikana jo vuosittainuseita, kuten acro-, aerial-,combo-, iyengar-, yin-,Myynti-, Osto-, Vuokraus- jaSekalaista-ilmoituksetRivi-ilmoitus 5€SOITTAMALLA:Soita 0600 - 41 33 68 (pvm).Seuraa kuulemiasi ohjeita.Ilmoituksen hinta 5€.TEKSTIVIESTILLÄ:Kirjoita RIVI5 (väli) HER (väli)ilmoitustekstisi. Mainitse viestissämyytkö/ ostatko/ vaihdatko/vuokraatko/ lahjoitatko, tuote,lyhyt kuvaus ja hinta. Max. 160merkkiäEsimerkki-ilmoitus:RIVI5 HER Myydään ToyotaCorolla XSI -90 Sedan, kahdetrenkaat, siisti 2300eLähetä viesti nroon 173197.Ilmoituksen hinta 5€.Ilmoitukseen tulee lähettävänkännykän numero, jos haluattoisen numeron, lisää seilmoitustekstin loppuun.HUOM! Ilmoitusta ei voi jättäätekstiviestillä GoMobile- eikäPrepaid-liittymästä.JulkaiseminenKeskiviikon lehteen ilmoitus onjätettävä viimeistään su klo 14.NeuvontaJoka päivä klo 9-21 numerossa0400 - 808 654 Soita tai tekstaa.PL 118 OUPuhelut numeroon 0700 - 511 1001,21e/min + pvm, tekstiviestit nroon173193 1,20e/kpl. Tekstiviestit eivättoimi GoMobile-liittymistä.Prostituution ja vastaavien seksuaalipalveluidenmarkkinoiminen onrangaistava teko (rikoslaki 20:9.1),tällaisia ilmoituksia ei julkaista.MTV3s. 830SubTVs. 830Nelonens. 550JIMs. 5504Sports. 550flow- ja hotjooga, puhumattakaankuntosalien virityksistäomilla nimiyhdistelmillään.– Ei se haittaa. Hengitysharjoituksiavoi hyödyntäävaikka penkkipunnerruksessa.Jokainen löytäköönMyydäänTaulu Maisema Messukylästä,taiteilija Pentti Kokon akvarellimuseokehystyksellä. Koko70x46,5cm. Valokuva tekstiviestillä/sähköpostillatai sovitaan näyttö.Hp. 400e P. 0505405797Olen 60v, kiva, hellä nainen. Etsinreilua, ikäistäni miestä, vaikloppuelämäksi. Sastamalan alue.(1113801)Olen 58v nainen. Etsin elämäänikaveria yhteisiin rientoihin. Olet vapaalapsista ja entisistä suhteista.Hyvä seuramies, komeahko, tunteikas,+180cm, vastaa. (1113365)Nainen, 54v, Treelta etsii ongelmatonta,hyvän itsetunnonomaavaa, huumorintaj., hauskaa,vapaata miestä mukavaanyhdessäoloon. (1113301)Mies, tuletko minun toverikseni?Olet siisti ja elämänhaluinen,+70v, 03-alueelta. (1113110)En tiedä, missä kaikki mukavat,ongelmattomat, anteliaat, luotettavat,toimekkaat, terveet mieheton? Sinua etsin, olen nuorekas,65/XL, mielenkiintoinen nainen.Puhun suomea. (1112939)Etsin sinua, n. 60v miestä, vapaata,luotettavaa, 03-alueelta tositark.Olen 63v, sopusuht., Pietaristakotoisin oleva nainen. (1112758)Kiltti, hellä, 55v mies etsii naista.(1113441)YritysilmoituksetVapaa, 43/175/72 mies Treelta etsiivapaata, 35-45v, rehellistä, mukavaanaista vaikka tositark. (1113059)Kiva, luotettava mies etsii n. 45-55v naista kevätheilaksi. (1112734)Kiltti, raitis, luotettava mies etsii n.45-55v naista ystäväksi. (1112182)Reipas, 56v mies Treelta kaipaaseuraa n. samanikäisestä naisesta,joka viihtyy välillä mökilläja iltaisin viettää koti-iltoja. Pidetäänyhteyttä. (1111946)Oon 50v, nuorakas äijä. Etsin35-50v, kalastusta harrastavaanaista. Kangasala-Tre. (1113787)Vapaa, normipaheet omaava,mut kapakoimaton, 44/190/100,huumorintaj., kalju sänkileuka etsiisinua kiva nainen. (1113753)Olen kristitty, uskova, +60v, pitkä,hoikka, nuorekas, täysin terve, lapseton,vakavarainen mies. Etsin kalt.45-60v naista, ntiä tai leskeä, ystäväksija kumppaniksi. (1113744)Kiva, +50v nainen, joka kaipaat ystävää,rakasta ja yhteisiä tekemisiä.Täällä on 56v mies samoilla ajatuksilla,luontohenk. ja tanssi hyviä.Muualtakin voit olla. (1113711)Olen 55v mies ja pukeudun tyylikkäästinaisten asuihin ja meikkailenkun mahdollista. Etsin mukavaavakiseuraa sinusta +60vmies, joka haluat luotettavaa,siistiä seuraa ajoittain. (1113809)Olemme 60v pari, rehevä rouva japienehkö mies. Etsimme kestävää jakookasta miestä kolmanneksi pyöräksi.Aiempi kokemus suotava. Iloaja tyydytystä rouvalle. (1111648)Mene osoitteeseen hervannansanomat.ilmoitukset.com ja klikkaa”Jätä ilmoitus” -painiketta. Ilmoituksen tekeminen on yksinkertaistaja helppoa. Maksu käy vaivattomasti verkkopankissa tai luottokortilla.omansa. Ihan niin kuin sanontakuuluu, yksi totuus,monta polkua, Mäkiaho sanoo.– Integral tarkoittaa yhdistämistä.Sen tavoitteenaon kaikinpuolinen tasapaino,siis onnellinen ja hyödyllinenelämä.Osta, myy, vaihda,vuokraa, lahjoita, etsi seuraa...Heljä Vasara-Tauot ovat joogasalilla yhtä tärkeitä kuin kuntosalilla. Kehitys ei tapahdu suorituksen vaan levonaikana, Pekka Mäkiaho muistuttaa. Hervannan Vapaa-aikakeskuksessa voi vetreyttää kehoajoka lauantai klo 14. Kun selkäranka taipuu, joustaa mielikin.Mäkiahon ilmoitukset näkyvätHervannassa neutraalillanimellä Tasapainottavajooga.– Kaiken ydin on itseoivallus– tieto todellisesta itsestä.-ilmoitukset1. Ilmoitukseen vastaaminenSOITA 0700 - 511 100, näppäile 9ja ilmoitusnumero. Voit jutella hetitai jättää viestin niin ilmoittaja voisoittaa sinulle.TEKSTAA Kirjoita HER (väli)ILMOITUSNUMERO (väli) viestisi.Lähetä nroon 173193. Numerosipysyy salaisena.HER 123456 Hei, luinilmoituksesi ja kiinnostuin...2. Ilmoituksen jättäminenSOITA 0600 - 41 33 68 (pvm)ja jätä ilmoitus. Sinulle voidaansoittaa, lähettää tekstiviestejä taijättää viesti vastaajaan.TEKSTAA HER (väli) ILMO (väli)ilmoitustekstisi. Mainitse tekstissäsukupuolesi, millaista seuraaetsit ja miltä suuntanumeroalueelta.Lähetä nroon 173193.Numerosi pysyy salaisena.HER ILMO Olen 32v nainen jaetsin 32-38v, urheilullista miestä03-alueelta.Pidätämme oikeuden muokata,lyhentää tai olla julkaisemattailmoitustasi.3. Oma ilmoitus: vastauksetSOITA 0700 - 511 100, näppäile 8.Kuulet saamasi viestit (myös tekstiviestit)ja voit soittaa kaikillevastaajille.TEKSTAA Saamasi viestin alussa onvastaajanumero esim. V2. Kirjoita:V2 (väli) vastaustekstisi. Lähetänroon 173193.V2 Kiitos vastauksestasi! Olenvaalea, 43v nainen...4. Oma ilmoitus: sulkeminenSOITA 0600 - 41 33 68 (pvm),näppäile 2.TEKSTAA SULJE (väli) ILMNRO(väli) TUNNUSLUKUSI. Lähetä numeroon173193 (1,20e/viesti)Keskiviikkona 26. maaliskuuta 2014 HERVANNAN SANOMAT9SEURAKUNNALLISETEteläinen srkKastetut: Liisi Lyydia Happonen,Hilla Irma Inkeri Heikkilä, MimmuWilhelmiina Artontytär Järvinen,Anni Aino Ilona Kanerva, KaarloJulius Kolila, Tomy Rafael JohannesNälli, Emmiina AlexandraRissanen, Mikael Olavi Törmä,Luka Viilo.Avioliittoon kuulutetut: MattiElias Valtonen ja Anna Elina Kankainen.Kuolleet: Martta Kallinki 91 v,Armi Anna Irmeli Vesanterä 82 v,Ritva Inkeri Kaarela 62 v.Hervannan alueHervannan kirkko:Toivelaulutori la 29.3. klo 10kauppakeskus Duossa, Viestiveljet,Virsilauluryhmä, gospelkuoro.Lähetys- ja raamattuluentosu 30.3. klo 9.30 Kutsuttumaan suolaksi, TT Ville Auvinen.Pyhäkoulu sunnuntaisin klo 11.Messu su 30.3. klo 11 rovastiMatti Vuolanne, Hannu Vuorinen,Riikka Heikkinen. ”Rakas naapuri”-lähetysviikon avaus: lähetyslounas,suorat yhteydet lähetyskentille,kanavat, lähetyksenteologia. Lähetysillat ma 31.3.-to3.4. klo 18, sekä päivätilaisuus ke2.4. klo 11, tilaisuuksissa vieraileviapuhujia eri lähetysjärjestöistä.Lähetysnäyttely Hervannankirjastossa 24.3.-4.4. sekäkirkolla 27.3.-4.4. Tarkempi ohjelmakirkolta tai www.tampereenseurakunnat.fi/hervanta.Kirkontupakeskiviikkoisin klo 11-13. Evankeliumin ilta ke klo18.30. Hervannan ruokapalvelujenKantapöytä kirkolla ti-toklo 11-13. Edullinen ateria jamahdollisuus kohtaamisiin.Pelipuiston srk-koti, Teekkarinkatu17, puh. 040 804 8425.Monimuotoista ja monikulttuuristatoimintaa. Ryhmätiloja,liikuntasali, harjoittelukahvila.Diakoniatyöntekijä ja pappi tavattavissa.Kahvila Pelipuisto av. arkisin9-14. Leivänjako kahvilassaarkisin klo 10.15. JakamisenPaikka ry: Japatekstiili, Pienetkorjausompelutyöt edullisesti.Av. arkisin 9 – 15, Japamedia,Sähköisen median palveluita.Canarro Duon konsertti to 3.4.klo 13. Unkarilainen kaksikko TamázSzakál ja András Pagony(viulu ja haitari), romanijazzin säveliä,unkarilaisia kansansäveliäja bossanova-rytmejä. Vapaapääsy. Lisätietoa: www.tampereenseurakunnat.fi/pelipuistojawww.jakamisenpaikka.fi.Vuoreksen seurakuntakoti,Vuoreksen puistokatu 87.Avoin päiväkerho ma klo 13.30-15.30.Messukylän srkKastetut: Erica Alexandra Lindroos,Elias Akseli Montonen, JulietOsaruwesie Otabor, AmandaLumi Hannele Tarpila, Miro EliasVehmaa, Nea Sofia Charlotta Vähämaa.Avioliittoon kuulutetut: MarkusJuha-Matti Lintunen ja Anna-Riikka Maarit Tapiainen.Kuolleet: Terttu Lemmikki Tuominen89 v, Simo Kalevi Anttila82 v, Pertti Uolevi Pyhälä 67 v,Pauli Kalervo Palonen 59 v, Anna-MarjaPäivikki Kilpi 49 v.Messukylän alueHerSa 20 vuotta sittenMessukylän kirkkoMessu su 30.3. klo 10 Touko Hakala,Pirjo Tuiskunen, k. MarkkuHaavisto, Kamarikuoro Cantilene,joht. Merja Lohilahti.Messukylän seurakuntataloMiesten juttutupa to 26.3. klo10 Juttupiiri to 27.3. klo 13.30.”Kreppipaperilla kohti kevättä”ma 31.3. klo 17–20. Tule valmistamaanyhdessä perinteisiäkreppipaperikukkia. Miestenkahvitupa ke 2.4. klo 10. Ruokatuntito klo 12.45. Diakoniavastaanottoto 27.3. klo 9-11Kaukajärven seurakuntataloArkimessu ti 1.4. klo 12.45.Naisten aamukahvit ke 2.4. klo9.30, ”On ilo olla yhdessä”,nuorisotyönohjaaja Nina Mikkola.Kirkontupa ti klo 10. Ruokatuntiti klo 12.45.Linnainmaan seurakuntakeskusDiakoniapiiri to 27.3. klo 14.Messu su.30.3. klo 12, Kaisa Yrjölä,k. Petri Karaksela, kastemessun yhteydessä, kirkkokahvit.Ikäihmisten virkistyspäiväke 2.4. klo 11.30. Keskusteluryhmäyli 60v. ke 2.4. klo 16.30,”Isä Meidän –rukous”. Diakoniavastaanottoke 2.4. klo 9-11.Uudenkylän seurakuntataloJeesuksen jalanjäljissä opetustaVuorisaarnasta su 30.3.klo 17. Kirkontupa ma klo 10.Ruokatunti ma klo 12.45. Diakoniavastaanottoma 31.3. klo9-11NuoretNuortsi to klo 18-21 Pappila,www.menuoret.fiLapset ja kouluikäisetPäiväkerhot, perhekerhot,kerhot, www.melapset.net. Pyhäkoulutsu klo 10. Pappila, parill.su klo 11 Levonmäki, su klo12 Linnainmaa, parill.su klo 17Uusikylä.Tampereen teknillinen korkeakoulu on uusinut hajautetun superkonelaitteistonsa.Tutkijoiden lisäksi korkeakoulun yli 5000opiskelijaa pääsevät nyt ensi kertaa käyttämään superlaskentaresursseja,sillä hankinta sisältää TTKK:n opiskelijoille omanpalvelinkoneen, joka yhdistetään tiiviisti tutkimustyössä olevaansupertietokoneeseen.Hervannan Sanomat 23.3.1994Tehokkuuden, laadun ja niiden avulla asiakastyytyväisyydenparantaminen on tähtäimessä Kaukajärvi-osuuskunnassakäynnistetyllä koulutusprojektilla. Koulun penkille pääsee yrityksenkoko henkilöstö. Siihen osallistuvat myös osuuskunnanhallituksen jäsenet.Hervannan Sanomat 30.3.1994

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!