31.07.2017 Views

ACIAA 7/2017

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

2

PÄÄKIRJOITUS

Värikäs kotiottelukesä

Joskus sitä luulee että kaikki on nähty. Näin

tunnelmoi kesäkuussa EIF-ottelun jälkeen

kun kyseinen kamppailu päätettiin uusia tuomarivirheen

takia.

Väärässä oltiin sillä heinäkuussa pelattu paikallisottelu

OPS:a vastaan keskeytettiin pommiuhkauksen

takia, joka osoittautui onneksi

perättömäksi.

Tilanne alkoi vyöryä päälle reilun 80. minuutin

kohdalla. Allekirjoittanut oli vetänyt ravia

ympäri Raattia koko pelin ajan ja siinä kohtaa

alkoi tuntua että istahdetaan katsomaan loppuratkaisut.

Olin sattumalta kyseisen henkilön

vieressä joka puhelun sai. Vaihdoimme radiopuhelimessa

muutaman sanan turvallisuusorganisaation

kanssa ja ainoa oikea ratkaisu oli

toimia - minä juoksin kentälle ilmoittamaan

asiasta ja samalla tieto alkoi leviä stadionilla

ja kenttäkuuluttajan viesti tuli nopeasti ja

selkeästi.

PÄÄKIRJOITUS

Noin viisi minuuttia puhelusta ja koko stadionin

oli tyhjä - se oli hyvä suoritus ikävässä

paikassa, mutta tulipahan nyt sekin testattua.

Nykyään tieto leviää älyttömällä vauhdilla.

Kymmenen minuutin aikaikkunassa minulle

soitti valehtelematta 15 median edustajaa

kysellen lisätietoja tapahtuneesta. Samaan

aikaan tilannetta piti hoitaa Raatissa ja kaikki

oli melkoisen sekavaa. Tiedottaminen

ja se kuka antaa mitäkin kommentteja, oli

ehkä suurin “moka” joka tehtiin. Kyseessä oli

kuitenkin poliisitehtävä.

Tälläisiin tilanteisiin ei osaa kuvitella joutuvansa

mutta jälkikäteen ajateltuna näitäkään

ei enää voi sivuuttaa kun tapahtumia järjestetään.

Kokonaisuutena kaikki paikalla olleet

voivat onnitella itseään, sillä homma meni

hyvin ja rauhallisesti ilman paniikkia. Miksi

puhelu soitettiin? Siitä voidaan esittää spekulaatioita,

mutta varmaa vastausta ei ehkä ikinä

saada tietää.

Uusintaottelut ovat taloudellisesti melkoisen

erilaisia. EIF ja OPS pelien liikevaihdon

ero on kymmeniä tuhansia euroja. Palloliitto

tuli taloudellisesti vastaan EIF-uusinnassa ja

siitä iso kiitos heille. Derbyä rakennamme

yhteistyössä OPS:n kanssa.

Juho Meriläinen

Seurajohtaja

PÄÄTOIMITTAJA

JUHO MERILÄINEN

TAITTO & KANSI

MIKKO RAHJA

MAINOSMYYNTI

JUHO.MERILAINEN@ACOULU.FI

KUVAT

JOUKO KYLMÄOJA

KARI VÄRE

ELIAS MUSTONEN

MATTI ETELÄPERÄ

SOSIAALINEN MEDIA

FACEBOOK.COM/ACOULU

TWITTER.COM/ACOULU

YOUTUBE.COM/ACOULUOFFICIAL

INSTAGRAM.COM/ACOULU

SNAPCHAT: ACOULU

JULKAISIJA

AC OULU OY

HAJOTTAMOTIE 9 - 90620 OULU

ACOULU@ACOULU.FI

ACOULU.FI

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!