30.06.2021 Views

Kiltasanomat Nro 1 1992 - Jone & Kai

Vuosi 1992. Riihimen kauppaopiston Kiltakunnan oma lehti. Jo kauan ennen kuin tekstiviestit, twitterit tai Graphik Novellit olivat arkipäivää, toimitimme Kiltakunnan omaa lehteä. "Kiltasanomat" josta lukijoiden ensijärkytyksen jälkeen tuli joka kerta loppuun myyty kultti lehti - elää nyt netissä nostalgisen paluun. Tuolloin ei Killan kopiokone ollut kovin häävi, eikä tasan tarkkaan tarkoitettu monistamaan tusin verran sivuja yli 300 kertaan putkeen...mutta me tehtiin niin siitä huolimatta! Nämä scannatut exemplaarit ovat jo hieman ajan hampaissa haalistuneet, mutta ei ne alkuperäiskappaleetkaan kovin tummia painoksia olleet ja tuolloin olivat tekstinkäsittelyohjelmat vielä lapsen kengissä. valokuvat otettiit rullalle, vietiin kehitettäväksi ja "hyväksi" todetut kuvat teipattiin paperille ja siitä kopioimaan. Tekstistä vastasin pääosin minä, Piirroksista Kai Ruusunen ja muutamia muita pikkuapulaisia toimi lehden valmistumisessa. aivan käsiin räjähtivät salaperäiset lyhyt viestit. Konsepti oli silloin uusi: pienelle paperilapulle sai kirjoittaa niin paljon kuin sai mahtumaan, kunhan se oli luoettavaa. Me naputtelimme sen tekstinkäsittelyohjelmalla ja julkaisimme sen Kaitsun loistavien graafisten lisäysten höystämänä. Lehdessä oli tosin aina nimeksi myös asiaa ja tiedoitusluontoista sisältöä, ja lehteä elävöitti myös osaltaan erilaiset jatkotarinat. Jos löydät jostain laatikoista oman alkuperäiskappaleen niin olisi kiva kuulla muistojasi sen tiimoilta. kirjoita jouni@gmx.at osoitteeseeen omat terveisesti! Pian saatavilla Jonen ja Kaitsun toimittamat lehdet 1 - 8 vuosilta 1992 ja 1993...

Vuosi 1992. Riihimen kauppaopiston Kiltakunnan oma lehti.
Jo kauan ennen kuin tekstiviestit, twitterit tai Graphik Novellit olivat arkipäivää, toimitimme Kiltakunnan omaa lehteä. "Kiltasanomat" josta lukijoiden ensijärkytyksen jälkeen tuli joka kerta loppuun myyty kultti lehti - elää nyt netissä nostalgisen paluun. Tuolloin ei Killan kopiokone ollut kovin häävi, eikä tasan tarkkaan tarkoitettu monistamaan tusin verran sivuja yli 300 kertaan putkeen...mutta me tehtiin niin siitä huolimatta! Nämä scannatut exemplaarit ovat jo hieman ajan hampaissa haalistuneet, mutta ei ne alkuperäiskappaleetkaan kovin tummia painoksia olleet ja tuolloin olivat tekstinkäsittelyohjelmat vielä lapsen kengissä. valokuvat otettiit rullalle, vietiin kehitettäväksi ja "hyväksi" todetut kuvat teipattiin paperille ja siitä kopioimaan.

Tekstistä vastasin pääosin minä, Piirroksista Kai Ruusunen ja muutamia muita pikkuapulaisia toimi lehden valmistumisessa. aivan käsiin räjähtivät salaperäiset lyhyt viestit. Konsepti oli silloin uusi: pienelle paperilapulle sai kirjoittaa niin paljon kuin sai mahtumaan, kunhan se oli luoettavaa. Me naputtelimme sen tekstinkäsittelyohjelmalla ja julkaisimme sen Kaitsun loistavien graafisten lisäysten höystämänä. Lehdessä oli tosin aina nimeksi myös asiaa ja tiedoitusluontoista sisältöä, ja lehteä elävöitti myös osaltaan erilaiset jatkotarinat. Jos löydät jostain laatikoista oman alkuperäiskappaleen niin olisi kiva kuulla muistojasi sen tiimoilta. kirjoita jouni@gmx.at osoitteeseeen omat terveisesti!

Pian saatavilla Jonen ja Kaitsun toimittamat lehdet 1 - 8 vuosilta 1992 ja 1993...

SHOW MORE
SHOW LESS

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

-

/r\\

\r, \ TEr{vLl.>rr: : :

Terveisiä O2A:n JamPalle,

aanu toi, ilta vei

i.rne K2M: sE ON SITTE 16'

ja siitä EI tingitä'

nimim:

päivä

Jut-i<a \'2i' l Jukka raken:luspe:i:i':c::: :' : "':'

U.asi maalivaht-ina cn ohi, jaa <:'a':-:''ei

1i:r rupcn lau.Lamaan. T: l--:""

Ä.u:-.e: ÄIä saata mua kiusa:i:see:-

lcr'Cän ni11-ä kYl1ä itsekk:n: t:

Pa:iu Y1A I Of e kerran k'uln nies

'.'a:itä renkaasta- t: sir'ut saii

F.a;:as Ranli Y1B I Oler.:ine ;:ats€l lect ':=;:;'asl

la tul-leet siihen tulokseen, etta s::rrn on

l.utu"'u uus j. tehoi,.ila eri suutin"'alL:--"- gl

t;i3ii1 j; ilä:"::::::"i'::i :;: 7.'.'-i.":, 61

i:a:lek i bluefe:rari cch "r)ä3::3cr" ";eri':<a

sL:... L: sivusia seula''r'Ji

S:;:ä bi::c;'i2F., kai nu:sia: i':.el" :*,.:.:)ui'

:ci:: s:::;a kaukaa il-'a:1"'-'"- i'S' ::;::

'.'a,i.:alsu olis taas Poi)":aa'

:.:eiri:< niraa:

lir'i1e: i should be so luc)-l-r' t

i'r.:;:a: Ä.i.na krrl-ta annä - 4F A *

C aUPJusrr...

-

äcr. vjikon)oPPuisä r:'inä valn L

Ly Rerii x

A

, Sl--c:

Tuie n)'t bodaus kurssille: Eoiaa Sl:'

'''ehvan kanssa vartalosi S:'r:c-i':o::i:ks€e:--'

s:l.loir, sinun er tarvltse I-'ai-eia i:':ap;es

','a.:: sirluile on rassii'":se: liheks':'

:u:ii,enaiorr.

lic

Tuntomerkli: puna1set plpoE_]d -hätre f61t(en {

Reibänit. Tehkää unelmistamme ''

totta: t: Hjördis ja Hillegard'

Anne ja Tanja K2Ml Laivalla sitten

juodaan ja tullaan niin äfYttÖmän

vlisaiksi. t: viisaat

. ::'j: s:na )'2Ä::r i<'-rplakuski ' O:r-taankc t. /,

-c ujs:ks:l:: usejtr k)'ytiei tar\';tscva

ä\)1§<

lu

--**Y \ >=-\

!..- ','2C, e:.:.; pir:an r:asvJJ' i(;ik;:* - .7r':tt-\\O

:::r::pe:täa;:eunistaa. //7/4)>\\

\'

:'i3ail-nassa i:,cnta ihmeef l-istä asraa ja {t}

P:etu=irxln iI kuuluu

kl'seiseen eI1öryhrnaän- Hlukset hävrs,

p,c:::: e:. :i:i:,1:i. ihr.retieiijä

\.r.,

:e::a ja i:ari C2Ä: Jättäkää ne Ierl':r- \'I-/!4

kculun ulkopuolellel t: sivusta seurannutl \

ierkku j a Tan j al- Ie K2l1: Se on ihan ilno j a

p:iel11-... Pida Jumalat jalassa ja

:..-::sut naeiessa. . .

-. l,.C LCC5

:a:lui-ta\'öi ter !'eiset )ioi:ia1aise11e nuo: i

s.-chjaaleLle o2A: Ile

:-:::n. Sc:i n".usta r:raki':ara

ie:kkuje Ci:)'puPulle: Oietsä vielä

;:e;ten p.ieni metsähi lrl ? t : en mä

::tenkään haluais nuisiuttaa, mut'

i-:e:o:ini te:\'eiset O2A:n pal-kkamurhaa3alle :-

PS. Kun henki menÖö. niin milii tulo"

//

t: Kuol-enaan tuonitu: e/6

:.:ur-::a : " Eit oc r:ii:äär: vamnrainen. mä oon

huraiassa: ' t: T:Pi & Santsu

'.--:: e' "'=i:i.

','.att€ei Cn in: " ia :es:

I-rc;:e"'isa3

"'llii:

i-'aäcaikrnncn 60O.0rnk "'- r1

-e:l'-tj

nati;nonaa-.. t: i:'. {a::S:

:'lB:n kaiotlneen kaljan neisasta'a: :

Se on nyt meiL.lä, hähahaha' :':!')'r:r' srie

piheästi, muttemme ter} c:

-- : i-:aksi kaYmistYnnl'r ia

ۤ

ilcj. Hara j a t'iara I

Oliskohan jo pikku tärskl"jen aika'

ettei katoais lemmen talka'

-rc:en, tavattaisko C:'1V: n pukul:oplssa

T:tenncrr+ ja SarrtPPo ( t )

HEILULLE TEB'FvT',

T:AA

C:- sina tur:';:ahiuj':sir'ren, ruskeasilmäiner: po.:-ka

C25:Itä(?) Olen jo pitkäan katsellut sinual

Haiuan sinut ja pi-an: Toivottavasti sinäkin

:akastat minua: t: ikuisesti sinun

i:)-:ri Tokkcia O2ts. "l:a .l-uu:l kohta"

P:-:kkol l " Eihän kannata l3inata kirjaal l "

';: Tina PS. Kais tiät:

rie:ra K2i1 : : " Petaatko sen pedin ennen ku

r'rin jätl-.:äkaveri tulee:" t: salainen ihailija

it

"

l"("Lr^ )-al"lo*1 J !on ^-

k*u7i> iksen bileiri;nt'

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!