Kiltasanomat 2- Jone & Kai

Osa II:
J}VU{OS'J'i\
T U]-,EE YC-]VIEITi(Cr
fCjvl-t
"Paluu maan pinnalle"
Tapahtui viimejaksossa: Jaakko saapui sateiseen
Peltosaareen. Hänel1ä oli muutama nousu jäIjeIl-ä maisemahissiin
Peltosaaren vanhempaan opiskelija-asunto.l-aan. Hän
oli juuri saapumaisiLl-aan asuntolan luo kun hänen näkyvij-nsä
tul-i Pirkko, Jaakon nuoruuden rakastettu...
"Pirkko oIi koulun keittäjänä kun oJ-in tokalla. Aina kun
näIvin luokanvalvojaa, hän passitti minut Pirkon kanssa
tiskaamaan. Se o1i hauskaa, siIIä Pj-rkko ei pitänyt rintaliivejä
ja minä tarvj.tsin tikkaat, kun nostelin astioita
kuivauskaappiin. Tiskaus ei ole koskaan oI1ut niin hauskaa
kuin silIoin. Pirkko sanoi aina: " Sinä se Jaakko sitten
osaat hymyi1l-ä! "
Ja minä hymyilin niin että sain kevääI1ä hymypoika-patsaan V.
ja siitä hlrvästä mummolta karkkia. Opin, että hymyilemi-nen
kannattaa ja hymyilinkin Iähes jatkuvasti kun4es sain sel--
kääni isältäni, koska olin hymyilJ-yt mummon hautajaisissa
kuin Hangon keksi, J-äpi koko toimituksen. {
Isä 1öi remmillä ja se koski. Siti aloin .r.ri...ktrn isä
vakavalla naamall-a sanoi:" Johan hymy hyytyi. Katsokkin
poika, että hymyili-t viimeistä kertaa mj-nun äitini hautajaisissa!"
Ja taas remmi raikui.
Mutta nyt ei hymyilyttänyt. En edes yrittänyt tavolttaa
Pirkon katoavaa olemusta, joka oli muuten huomattavasti
]-ihonnut, vaan katselj-n kun hän ko].isteli seuraavaan huoneistoon
siivoajan käryineen. Mutta enemmän kuin Pirkon
näkeminen, minua kylmäsi teksti jonka varmuuden vuoksi tavasin
rakennuksen seinästä: Oppilasasuntola.
Tämäkö se oli! En uskonut näkemääni...hoterti- oli si-rmieni
edessä, ej-kä se vastannut lainkaan sj-tä kuvaa, jonka pojat
ol-ivat koulun esitteestä leikanneet.
Mutta onneksi mi-nulIa on viel-ä tämä hissikortti ! Astuin
reippaasti ovi-aukosta ja huomasj-n, että olin ulkoilmaporraskäytävässä
ja maisemahissin oletetulla paikalla ol_i taval-liset
betoniportaatl Karmeat epäilykset nousivat nyt
mieleeni; tässä on nyt käynyt niin kuin kolmivuotiaana, kun
naapürin pappa sai minut uskomaan, että pippeJ-i on ihan
turha-kapistus ja sen voi leikata pois. onneksi äiti sattui
paikarle vähän ennen eikä vähän jälkeen! Mutta siis yhteistä
oJ.j- sij-s se, että minua oli kusetettu ja huo1e1Ia ja
minä hö1mö uskoin.
- Voi helvetin helvetti! huusin niin lujaa kuin keuhkoista
lähti ja paiskasin laukut portaille. pettymyksen ja suutumuksen
katkerat kyyneleet tippuivat raskaina jo ennestään
märi1re kengille. samassa esiin purjehti tukevatekoinen ja
nutturapäinen vanhahko naj.nen. Hän pysähtyi eteenl ja asetti
kädet puuskaan ja kysyi möreälIä äänellä:
- Onkos herra Itkupilli tuleva insinööri, sairaan
taja, askartelija vai merkonominplanttu?
Joo, nyyhkäisin kaikesta sydämestäni.
hoi-