13.07.2015 Views

Untitled - Biolan

Untitled - Biolan

Untitled - Biolan

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

B I O L A N P U U T A R H A O P A Sw w w . b i o l a n . f iKatekompostin käyttöKompostimulta on täysin valmista, kunkaikki kompostoitavat jätteet ovat maatuneettummanruskeaksi, tuoksuvaksimullaksi. Tähän kuluu aikaa 1–3 vuottakompostoimisen aloittamisesta. Kompostiavoidaan käyttää maanparannusaineenajo huomattavasti aikaisemmin, niin sanottunakatekompostina. Katekomposti onpuolikypsää kompostia, jossa ruoka- jaruohomaiset puutarhajätteet ovat hajonneet,mutta seosaineena käytetty puuaineserottuu karkeana. Katekompostia levitetäännimensä mukaisesti maan pinnallekatteeksi, esimerkiksi puiden, pensaidentai perennojen juuristoalueelle. Sopivakatekerroksen paksuus on 2–5 cm. Katepitää maan kosteana ja vilkastuttaa maanpieneliöiden, etenkin lierojen, toimintaa.Puolikypsä komposti saattaa vielä sisältääjoitakin kasvin kasvua haittaavia aineita,siksi sitä ei sekoiteta kasvualustaan. Joskatekompostia levitetään kasvimaalle, sevoidaan syysmuokkauksen yhteydessämullata kevyesti maahan.Talousjätekompostiin• hedelmien ja vihannesten kuoret• liha- ja kalajätteet, ym. ruoantähteet• kahvin ja teen porot suodatinpusseineen• pehmeät ja kosteat paperit• kananmunankuoret murskattuina• lemmikkieläinten jätökset• puutarhajäte pieninä annoksina• kuivakäymäläjätteetUSEIN KYSYTTYÄMillainen on hyvä kuivike lämpökompostoriin?Hyvä kuivike on riittävän karkeaa ja hyvin kosteutta imevää. Oikeanlainen seosaine vaikuttaakompostin kypsymisnopeuteen. Liian hienojakoiset kuivikkeet, kuten sahanpuru, pelkkä turve, kutterinlastutai kuivat lehdet eivät ole seosaineena toimivia. Ne tiivistyvät kompostissa liikaa, jolloinsyntyy helposti kosteus- ja hajuongelmia. Pelkkä oksasilppu ei ime kosteutta ja sido hajuja riittäväntehokkaasti. <strong>Biolan</strong> Komposti- ja Huussikuivike on käyttövalmis, oikeanlainen kuivike lämpökompostoriin.27

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!