testisivut
You also want an ePaper? Increase the reach of your titles
YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.
Savonrannan kirkko<br />
syksyllä 150 –vuotta<br />
Savonrannan kirkkopiirin seurakuntakoti<br />
juhli 30- vuotista taivaltaan sunnuntaina 23.<br />
syyskuuta 2012. Juhlassa kirkkopiirin pastori<br />
Jaakko Parkkinen ansiokkaasti esitti<br />
seurakunnan historiikin, joka nojasi Irma<br />
Karvisen ja Helena Konttisen suullisiin tietoihin<br />
ja edesmenneen kirkkoherra Eino I.<br />
Ahvenaisen teokseen Savonrannan seurakunta<br />
125-vuotias. Tämän vuoden syksynä juhlitaan<br />
seurakunnan toista, vielä vanhempaa<br />
150 vuotiasta rakennusta, joka on oma kirkkomme.<br />
On paikallaan julkaista ote Parkkisen<br />
puheesta kirkon juhlia odotellessa.<br />
Alkuhistoriaa seurakunnan<br />
syntymiseen<br />
Ennen Olavinlinnan perustamista Savonranta kuului Savon<br />
vanhimman seurakunnan Savilahden piiriin, jonka<br />
hallinnollinen keskuspaikka oli Mikkeli. Tuohon aikaan Kerimäki<br />
ja Savonranta kuuluivat Sääminkiin. Kun Sääminki<br />
erosi Savilahdesta 1400-luvulla, lähin kirkko oli Olavinlinnan<br />
tienoilla. Vuonna 1647 erotettiin Kerimäen seurakunta<br />
Säämingistä itsenäiseksi seurakunnaksi.<br />
Suomessa elettiin tuolloin Ruotsin vallan aikaa. Ruotsin<br />
kuningas oli sekä maallinen että kirkollinen johtaja. Kuninkaan<br />
viisautta uskonopin asioissa luonnehdittiin vanhatestamentilliseen<br />
tapaan: ”kuningasten sydämiä ja heidän<br />
ajatuksiaan ei pystytä tutkimaan niissä piilevän pohjattoman<br />
viisauden tähden.” Suuri oli tuolloin luottamus kuninkaan<br />
kykyyn arvioida uskon kysymyksiä.<br />
Vielä 1800-luvun alussa Savonranta kuului sekä seurakunnalliselta<br />
että maalliselta hallinnoltaan Kerimäkeen.<br />
Savonrantalaiset joutuivat kuitenkin hakemaan seurakunnan<br />
palvelut naapuripitäjistä vielä 1800-luvun puolivälissä.<br />
Vainajan hautaamisten ja lasten kastamisten takia<br />
kuljettiin helpoimmin vesitse Rääkkylään, mutta myös Liperissä<br />
ja Kerimäellä käytiin.<br />
Kun Rääkkylä erisi vuonna 1827 erosi Kiteestä, Savonrannan<br />
asukkaille ehdotettiin täällä vallinneen sekavan<br />
tilanteen korjaamiseksi liittymistä uuteen Rääkkylän kirkkoherrakuntaan.<br />
Mutta vanhat yhteiskunnalliset siteet Kerimäkeen<br />
olivat lujat ja ohjasivat myös kirkollisten asiain<br />
järjestämisessä siihen suuntaan.<br />
Suomen sodan seurauksena Suomi oli liitetty Venäjän<br />
alaisuuteen vuonna 1809. Kuitenkin Suomessa säilytettiin<br />
Ruotsin vallan aikainen yhteiskuntajärjestys. Kirkon asema<br />
pysyi oleellisesti ennallaan. Suomessa säilyi luterilainen<br />
10<br />
Seurakuntakoti on nähnyt useita yksityisiä ja julkisia juhlia. Suurperheen<br />
äidin Rauha Monosen 80-vuotispäiviä juhlittiin suurella<br />
jälkikasvujoukolla syyskuun lopulla.<br />
valtionkirkollisuus. Huolimatta kuulumisestaan ortodoksiseen<br />
kirkkoon Venäjän keisari toimi nyt Ruotsin kuninkaan<br />
asemasta Suomen luterilaisen kirkon päämiehenä.<br />
Suomessa oli 1800-luvulla voimassa karoliininen kirkkolaki,<br />
joka tarkoitti uskontopakkoa ja velvoitetta kuulua valtion<br />
kirkkoon. Kirkosta ei voinut erota. Lain tavoitteena<br />
oli rahvaan kasvattaminen kuuliaisuuteen esivallalle sekä<br />
oikeaan kristinuskon tulkintaan. Tämä tapahtui katekismuksen<br />
opiskelun sekä pakollisen kirkossakäyntien avulla.<br />
Kirkkokuri oli tiukka. Kuuliaisuuteen motivoivat rangaistukset<br />
kuten jalkapuu, häpeäpalli ja ehtoolliselta sulkeminen.<br />
Lisäksi oli myös sosiaalinen paine.<br />
Mooseksen lakia tulkittiin niin, että yksilön syntien katsottiin<br />
vetävän Jumalan vihan koko kylän päälle, ellei syyllisiä<br />
rangaistu ankarasti. Siksi yksilön elämä oli koko kylän asia.<br />
Vastaavasti yksilön kuuliaisuus toi siunauksen, joka ilmeni<br />
hyvinvointina ja rauhana.<br />
Vanha kirkkolaki velvoitti vanhemmat huolehtimaan lastensa<br />
alkeisopetuksesta sakon uhalla. Lukutaito oli kunniakysymys<br />
ja sen osaaminen säästi julkiselta häpeältä.<br />
Luku- ja kristinopin taito kuulusteltiin vuosittain julkisesti<br />
kinkereillä eli lukusilla, joissa kurittaminen oli osa opetusta.<br />
Kinkereillä annettujen tukkapöllyjen takia niitä nimitettiin<br />
”tukkajuhlaksi”. Tästä on muistona renkien työvuotta<br />
kuvaava sananlasku: ’Vuodessa on kolme kovaa päivää:<br />
sian tappo, otrariihi ja kinkeripäivä’.
Change language