Metsä-Lapin - forestinfo.fi

Metsä-Lapin 

suojelemattomat 

metsäerämaat

Kirjoittajat: 

Matti Liimatainen 

Olli Manninen 

Risto Mustonen 

Sini Harkki (luku 2) 

Kiitokset: Teppo Helo, Ilpo Kuronen, Otto Miettinen, 

Jarmo Pyykkö, Teppo Rämä 

Taitto: Petri Clusius/Amfi bi 

Painopaikka: Forssan kirjapaino 

Paperi: Lenza Top, uusiopaperi 

Kannen ja tämän sivun kuva: Sodankylän Peurakaira. 

Matti Snellman / www.peurakaira.fi 

Raportti PDF-dokumenttina, lisätietoja ja kuvia alueista 

sekä alueiden 1:50 000 -mittakaavan kartat: 

http://www.forestinfo.fi /metsalappi 

Greenpeace 

Iso-Roobertinkatu 20–22 A 5.krs 

00120 Helsinki 

www.greenpeace.fi /metsa 

Luonto-Liitto 

Annankatu 26 A 5.krs 


www.luontoliitto.fi /metsa 

Suomen luonnonsuojeluliitto 

Kotkankatu 9 


www.sll.fi 

1. Esipuhe . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 3 

2. Luonnonmetsien merkitys ja suojeluarvot . . . . . . . . . 4 

Luonnonmetsien merkitys . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 4 

Suojelun aika on nyt . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 5 

Luonnonmetsät ja niiden suojeluhistoria Suomessa . . . . . . . . . . . . . . . 6 

Maapallon metsäerämaat . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 7 

3. Metsä-Lapin luonnonmetsäalueet . . . . . . . . . . . . . . . . 8 

Alueiden koko ja sijainti . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 8 

Alueiden suojelutilanne . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 9 

Luonnontila ja yleispiirteet . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 9 

4. Inventoinnit ja tutkimukset . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 12 

5. Luonnonmetsät ja monikäyttö . . . . . . . . . . . . . . . . . . 15 

Matkailu . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 15 

Paikallinen virkistyskäyttö . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 15 

Poronhoito . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 16 

6. Kohdekuvaukset . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 18 

Raakevuoman ympäristöt, Kittilä . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 18 

Pokka-Puljun metsät, Kittilä . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 20 

Peurakaira-Katramorosto, Sodankylä . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 22 

Painopään ympäristön metsät, Sodankylä, Savukoski . . . . . . . . . . . . . 28 

Jooseppitunturi, Savukoski . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 30 

Turjalaiset-Ahmatunturi, Savukoski, Salla . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 32 

Isoselkä – Saihonmurusta, Savukoski . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 34 

Moukavaara, Salla . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 36 

7. Ajatuksia suojelukeinoiksi . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 38 

8. Viitteet . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 39

1. Esipuhe 

Luonnontilaiset metsäerämaat peittävät enää kymmeneksen maailman maapinta-alasta. Suomessa 

luonnontilaista metsää on alle 5 prosenttia kasvullisesta metsämaasta. Vaikka luonnonmetsien 

merkitys ekosysteemeille ja monimuotoisuudelle on tunnustettu muun muassa Rion biodiversiteettisopimuksessa 

1992, alueiden hävittäminen jatkuu edelleen. 

Suomessa vanhoja metsiä on suojeltu vanhojen metsien suojeluohjelmilla ja erämaalailla. 

Viimeksi vuonna 2006 Metsähallitus täydensi ns. dialogiprosessin tuloksena Pohjois-Suomen 

metsien suojelua. Suojeluohjelmien ulkopuolelle on kuitenkin jäänyt useita laajoja luonnontilaisia 

metsiä. 

Tässä raportissa esiteltävät metsäkohteet ovat Suomen laajimmat suojelemattomat vanhan 

metsän alueet Inarin eteläpuolella. Ne sijoittuvat Pohjois-Sallaan, Sodankylään, Savukoskelle ja 

Kittilän pohjoisosiin. Niitä ei inventoitu vanhojen metsien suojeluohjelmaa varten 1990-luvulla. 

Tämä raportti paikkaa tiedon puutteita esittelemällä alueilla tehtyjen viimeaikaisten luonnontilaisuus- 

ja lajistoselvitysten tuloksia. 

Pohjoisen luonnontilaiset vanhat metsät yhdessä soiden, lampien, purojen, kurujen ja tunturien 

kanssa edustavat sellaista monimuotoista suomalaista metsäluontoa, joka on lähes tyystin 

kadotettu erämaiden ja suojelualueiden ulkopuolelta. 

Suomessa elää joukko eliölajeja, jotka vaativat elinympäristökseen luonnontilassa kasvaneita 

ja kehittyneitä metsiä. Ne ovat voimakkaan metsätalouden seurauksena uhanalaistuneen eliölajiston 

turvapaikkoja. Vain riittävän laajat luonnontilaiset metsäalueet voivat säilyttää metsäekosysteemille 

ominaiset luontaiset prosessit ja dynamiikan. 

Pohjoisen vanhat metsät ovat tärkeitä paitsi luonnon monimuotoisuudelle myös poronhoitoelinkeinolle, 

matkailulle, retkeilylle, eränkäynnille ja paikallisten ihmisten hyvinvoinnille. Ne 

ovat ainutlaatuisen kauniita niin läheltä kuin kaukaakin katsottuna. Ne ovat suomalaista kansallismaisemaa 

ja yhteistä perintöämme. 

5.5.2006 

Greenpeace 

Luonto-Liitto 

Suomen luonnonsuojeluliitto

4 

2. Luonnonmetsien merkitys ja suojeluarvot 

Lähes puolet maailman alkuperäisestä metsäpeitteestä on hävin- 

nyt. Suurista, yhtenäisistä luonnonmetsistä on jäljellä enää 20 

prosenttia1 . Niiden arvo maailman ilmastolle, biodiversiteetille 

sekä ekosysteemien toiminnalle on mittaamaton. 2 

Luonnonmetsien katoaminen on ollut voimakkainta Euroopassa, 

Pohjois-Amerikassa ja Aasiassa. Lauhkealla vyöhykkeellä, 

joka kattaa suuren osan Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa, on 

enää kolme prosenttia maailman luonnonmetsistä. Laajimmat 

jäljellä olevat luonnonmetsät sijaitsevat tropiikissa (Keski-Afrikassa, 

Brasiliassa ja Kaakkois-Aasiassa) ja toisaalta boreaalisella 

vyöhykkeellä Kanadassa ja Venäjällä. Näistäkin metsistä suuri osa 

on uhattuna3 . 

Luonnonmetsien katoaminen on Suomessakin todellisuutta. 

Alkuperäisistä luonnonmetsistämme on jäljellä alle viisi prosenttia4 

. Luonnondynamiikan toiminnan kannalta riittävän suuria 

alueita Suomessa on käytännössä enää Lapissa. Vaikka jäljellä 

olevat luonnonmetsämme ovat maailman mittakaavassa pieniä 

Turjalaiset-Ahmatunturi, Salla ja Savukoski. Kuva: Jukka Timonen 

alueita, ei niiden globaali merkitys ole vähäinen. Suomen karut 

mäntyvaltaiset vanhat metsät ovat maailmanlaajuinen harvinaisuus. 

Samaan kasvillisuustyyppiin kuuluvia metsiä löytyy luonnontilaisina 

ainoastaan Fennoskandiasta ja Venäjän länsiosista. 

Koko Euroopassa ja myös Suomessa suurin osa metsistä on 

metsätalouden seurauksena muuttunut niin voimakkaasti, että 

viimeisten luonnonmetsien säilyttäminen on välttämätöntä lajien 

laajan sukupuuttoaallon välttämiseksi5 . 

Luonnonmetsien merkitys 

Luonnonmetsät erottuvat ihmisen toiminnan muuttamista metsistä 

monin tavoin. Maapallon maalla elävästä lajirikkaudesta 

kaksi kolmasosaa on metsissä, ja suuri määrä metsien lajeja on 

uhanalaistunut tai hävinnyt metsien vähentyessä 6 . Laajat yhtenäiset 

luonnonmetsät ovat välttämättömiä monimuotoisuudelle siksi, 

että ne ovat riittävän suuria luonnondynamiikan toimimiselle. 

Luonnon omat prosessit ja häiriötekijät ovat tärkeitä elinympäris-

töjen monimuotoisuutta luovia ja ylläpitäviä tekijöitä. Luontainen 

metsälajistomme on vuosituhansien saatossa sopeutunut elämään 

sellaisissa olosuhteissa ja sellaisilla resursseilla, joita luonnonmet- 

sät tarjoavat. 7 

Eliöiden lajiutuminen ja sopeutuminen geneettisesti vaihte- 

leviin olosuhteisiin on yksi osa luonnon monimuotoisuutta. Laa- 

jat ja ympäristöoloiltaan monipuoliset luonnonalueet kykenevät 

ylläpitämään elinvoimaisia ja vaihtelevia eliöpopulaatioita. On 

todennäköistä, että tällaisten alueiden populaatioilla on paremmat 

mahdollisuudet geneettisesti sopeutua esimerkiksi ilmastonmuutokseen. 

Laajat luonnonmetsäalueet ovat suoraan välttämättömiä monille 

eliölajeille, jotka eivät selviä liian pienialaisessa ja pirstaloituneessa 

metsäympäristössä. Useimpien lajien selviäminen on 

riippuvainen sopivan elinympäristön pinta-alasta. 8 

Luonnonmetsät tuottavat myös ihmiselle välttämättömiä palveluita. 

Ne estävät eroosiota, suojelevat vesivaroja ja säätelevät il- 

mastoa. Luonnonmetsät sitovat valtavia määriä hiiltä, arviolta 433 

miljardia tonnia. 9 Niiden taloudelliset arvot liittyvät ekosysteemipalveluihin 

ja monimuotoisuuteen. Luonnontilaisissa metsissä on 

mitä todennäköisimmin joukko taloudellisesti hyödynnettävissä 

olevia lajeja, joita ei edes vielä tunneta. 

Luonnonmetsien sosiaalinen ja kulttuurinen merkitys liittyy 

ennen kaikkea alkuperäiskansoihin. Trooppisissa metsissä elää 

noin 50 miljoonaa alkuperäiskansan edustajaa suorassa riippuvaisuussuhteessa 

luonnonmetsiin. 10 Suomessa luonnonmetsät 

ovat tärkeitä mm. saamelaisten kotiseutualueella harjoitettavan 

poronhoidon laidunalueina. 

Suojelun aika on nyt 

Luonnonmetsien tärkeys on ymmärretty, mutta matka ymmärryksestä 

toimiin on pitkä. Jo Biodiversiteettisopimusta tehtäessä 

Rion ympäristö- ja kehityskokouksessa 1992 luonnonmetsät tunnustettiin 

olennaisiksi resursseiksi maailman hyvinvoinnin kan- 

Palot kuuluvat metsän luontaiseen uusiutumisdynamiikkaan. Palanut puuaines ja palojen jäljiltä syntyneet metsiköt ovat tärkeitä monimuotoisuudelle. 

Kuivilla kankailla voimakkaan metsäpalon jälkeen voi kehittyä tiheä ja tasaikäisrakenteinen männikkö. Peurakairan 

Häntävasanpalo. Kuva: Olli Manninen 

5

6 

nalta. Luonnonmetsien ja niiden lajiston häviäminen on kuiten- 

kin vain kiihtynyt Rion sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen. 11 

Seuraavat 10–15 vuotta määräävät luonnonmetsien tulevai- 

suuden koko maailmassa ja myös Suomessa. Nyt on vielä mah- 

dollista suojella jäljellä olevat laajat luonnontilaiset metsät. Kan- 

sainvälinen yhteisö Suomi mukaan lukien on sitoutunut tähän 

erityisesti Biodiversiteettisopimuksen suojelutyöohjelman kautta. 

Vuonna 2004 hyväksytyn suojelutyöohjelman tavoite on muodos- 

taa tehokkaat ja kattavat luonnonsuojelualueverkostot maaekosys- 

teemeille vuoteen 2010 mennessä ja meriekosysteemeille vuoteen 

2012 mennessä. Tämä edistäisi Johannesburgin 2002 huippuko- 

kouksen tavoitetta vähentää merkittävästi luonnon monimuotoisuuden 

heikkenemistä vuoteen 2010 mennessä. 

Suojelutyöohjelma kehottaa maita erikseen luonnonmetsien 

suojeluun. Ohjelman mukaan kaikki suuret, yhtenäiset tai verrattain 

sirpaloitumattomat luonnonalueet tulisi suojella. 12 Tämä 

tavoite velvoittaa Suomeakin. Tehtävä olisi meillä suhteellisen 

helppo verrattuna moniin muihin maailman maihin. Suomessa 

luonnonmetsät ovat lähes kokonaisuudessaan valtion omistamia, 

alueita ei ole paljon ja niiden metsätaloudellinen merkitys on 

koko maan mittakaavassa hyvin vähäinen. 

Raakevuoma, Kittilä. Kuva: Olli Manninen 

Tämän raportin kohteet ovat Inarin eteläpuolisen Suomen 

viimeiset suojelualueiden ulkopuolella teollisilta hakkuilta säästyneet 

suuret metsäkokonaisuudet. Syrjäisen sijaintinsa ja kitu- ja 

joutomaiden suhteellisen suuren osuuden vuoksi ne luokiteltiin 

valtion maankäytössä verrattain pitkään metsätaloudellisesti 

kannattamattomiksi eli ns. nolla-alueiksi. Merkittävä osa näistä 

alueista oli myös ns. korkeita alueita, joiden metsiä ei uudistumisen 

epävarmuuden takia käytännössä hakattu vuosikymmeniin. 

Korkeat alueet palautettiin hakkuiden piiriin Metsähallituksen 

päätöksellä 1990-luvun lopulla. 

Viime vuosina on syrjäisimpiäkin kolkkia alettu ottaa metsätalouden 

piiriin, niihin on rakennettu metsäautoteitä ja aiemmin 

koskemattomina säilyneitä selkosia on alettu hakata. Tämän raportin 

kuvaamilla kohteilla on useita hakkuiden uhkaamia osia. 

Monissa tapauksissa avohakkuiden rajoja osoittavat nauhoitukset 

on jo tehty maastoon. 

Luonnonmetsät ja niiden suojeluhistoria Suomessa 

Kansallis- ja luonnonpuistojen sekä soidensuojeluohjelmakohteiden 

ulkopuolelle jääneitä laajoja luonnonmetsiä tai niin sanottuja 

vanhoja metsiä alettiin Pohjois-Suomessa suojella 1980-luvulla

erämaalailla. Erämaan ensisijaisena kriteerinä oli alueiden tiettömyys. 

Erämaalailla suojellut alueet kattavat tärkeitä luonnonmetsiä 

esimerkiksi Inarin Vätsärissä ja Hammastunturilla. Niiden 

ulkopuolelle jäi kuitenkin huomattavan suuria, usein runsaspuustoisia 

luonnonmetsiä. Erämaa-alueiden metsiä on mahdollista 

myös hakata erikseen määritellyillä talousosilla. 

1990-luvulla tehtiin vanhojen metsien suojeluohjelmat valtion 

maille: Etelä-Suomessa 199213 , ja Pohjois-Suomessa 199614 . 

Tämän raportin esittelemistä luonnonmetsäerämaista suurin osa 

jäi kokonaan näiden ohjelmien ulkopuolelle. Inventointeja ei tehty 

Metsä-Lapin pohjoisemmissa osissa lainkaan. Niinpä esimerkiksi 

Peurakairan ja Pokka-Puljun kohteiden luonnonarvoja ei ole koskaan 

kunnolla selvitetty viranomaisten toimesta, vaikka kyseessä 

ovat Suomen suurimmat suojelualueiden ulkopuoliset luonnonmetsät. 

Tiedon puutetta paikataan nyt tällä raportilla. 

Raportin kohteet jäivät pois myös Metsähallituksen tuoreimmasta 

vanhojen metsien suojelupäätöksestä. Helmikuussa 2006 

julkistettu päätös suojelee 55 000 hehtaaria vanhaa metsää, mutta 

alueet keskittyvät Pohjois-Suomen eteläisempiin osiin. 15 

Maapallon metsäerämaat 

Kolme tämän raportin kohteista kuuluu suuriin maailmanlaajuisesti 

kartoitettuihin metsäerämaihin. Greenpeace julkaisi maaliskuussa 

2006 YK:n biodiversiteettikokouksessa kartat maailman 

jäljellä olevista yhtenäisistä, yli 50 000 hehtaarin suuruisista luonnonmetsistä. 

Suomesta tiedon tuottamiseen osallistuivat Luonto- 

Liitto ja Suomen luonnonsuojeluliitto. 16 

Suomessa on neljä kohdetta, jotka täyttävät tiukat, kansainväliset 

erämaiden kriteerit: Vätsärin erämaa, UKK-puisto-Kemihaaran 

erämaa, Lemmenjoki-Puljun erämaa ja Hammastunturi-Peurakaira. 

Kaikki nämä sisältävät uhattuja, suojelemattomia osia. 

Intact Forest Landscapes –alueiden rajaukset eivät ole ehdotettuja 

suojelualueiden rajoja, vaan ne kuvaavat yleismaailmalliset 

kriteerit täyttävien suuralueiden rajat. 

7

8 

3. Metsä-Lapin luonnonmetsäalueet 

Tässä raportissa kuvataan suojeluprosessien ulkopuolelle jääneet, 

laajat ja luonnontilaista metsää sisältävät erämaat Inarin etelä- 

puolella. Nämä 3 000–35 000 hehtaarin laajuiset alueet sijaitsevat 

Kittilän, Sallan, Savukosken ja Sodankylän kunnissa. 

Pohjois-Suomessa on suojelualueiden ulkopuolella myös 

useita pienempiä hakkuiden uhkaamia arvokkaita vanhoja metsiä, 

joita ei tässä raportissa esitellä. Raportti ei siis kuvaa kaikkia 

”viimeisiä vanhoja metsiä”. 

Raportin alueiden keskeiset valintakriteerit ovat olleet 

luonnontilaisuus, todennetut lajistoarvot, yhtenäisyys, maisemaarvot 

sekä kytkeytyminen olemassa olevaan suojelu- tai erämaaalueeseen. 

Alueiden koko ja sijainti 

Suurin osa raportin kohteista liittyy saumattomasti jo olemassa 

oleviin lakisääteisiin suojelu- tai erämaa-alueisiin. Suojelualuei- 

ta perustettaessa rajanveto ei aina ole perustunut ekologisiin tai 

maisemallisiin kriteereihin vaan osin keinotekoisiin ratkaisuihin. 

Aarniometsästä toinen puoli on saattanut saada lakisääteisen rauhan, 

rajan toisen puolen, luonnonarvoiltaan täysin samanlaisen 

tai jopa arvokkaamman osan jäädessä suojelun ulkopuolelle. 

Raportin kuvaamilla alueilla on lähes 30 000 hehtaaria täysin 

luonnontilaista ikimetsää. Lisäksi alueilla on kymmeniä tuhansia 

hehtaareja luonnontilaisia kitumaiksi luokiteltavia metsiä. Kokonaisala 

on melko tarkkaan 1 000 neliökilometriä eli 100 000 

hehtaaria. 

Lukuun sisältyvät alueiden kasvullinen metsämaa, puuntuotannollisesti 

toisarvoiset kitu- ja joutomaat, suot ja tunturit. 

Metsämaiden pinta-alat on laskettu Metsähallituksen metsätalouskarttojen 

pohjalta. Metsämaista on pyritty erottelemaan todennäköisesti 

hakkuiden ulkopuolelle rajatut osat käyttäen apuna 

alue-ekologisten suunnitelmien maankäyttökarttoja. 

Luonnonmetsän uusiutumisdynamiikkaa. Vanhat puut kuolevat ja rojahtavat lopulta maahan. Syntyviin aukkoihin kehittyy uusi puusukupolvi. 

Kuolleet, järeät rungot ovat elinehto useille vaateliaille eliölajeille. Isoselkä – Saihonmurusta, Savukoski. Kuva: Olli Manninen

Alueiden suojelutilanne 

Alueilla on joitain Metsähallituksen alue-ekologisissa suunnitelmissa 

metsätaloustoiminnan ulkopuolelle rajattuja osia. Nämä 

niin kutsutut aarniometsiköt ja ekologiset yhteydet eivät kuitenkaan 

vastaa pysyviä lakisääteisiä suojelupäätöksiä. Ne ovat valtion 

talousmetsien maankäyttöluokituksia, jotka perustetaan ja 

voidaan myös purkaa Metsähallituksen omilla päätöksillä. 

Luonnontila ja yleispiirteet 

Pohjois-Suomen luonnonmetsät ovat kehityshistoriallisessa mielessä 

ainutlaatuisia ja poikkeuksellisia elinympäristöjä siksi, että 

ne ovat saaneet kehittyä luontaisen muutos- ja häiriödynamiikan 

ohjaamina viime jääkauden päättymisestä aina näihin päiviin asti. 

Niiden kasvillisuus ja eliöstö on perimältään sopeutunut tuhansien 

vuosien kuluessa voimakkaasti vaihteleviin ja ääreviin olosuhteisiin. 

POKKA-PULJUSTA PEURAKAIRAAN 

Sodankylän Peurakaira-Katramorosto ja Kittilän Pokka-Pulju 

ovat olennainen osa samaa ikimetsää, jonka läpi kulkemisen 

voi aloittaa lännestä Pokka-Puljun alueen laidalta Metsähallituksen 

hakkuusuunnitelman kohteena olevasta Ulvomaselästä 

ja päättää Vuotson luoteispuolelle Katramorostoon. 

Kilometrin levyisen, valtavien aihkien ja kelojen kirjoman 

Ulvomaselän läpi kuljettuaan voi ottaa kompassisuunnan 

suoraan itään. Kun on kuljettu 13 kilometriä suojelemattomia 

luonnontilaisia metsiä, soita ja kitumaita, käännytään suoraan 

pohjoiseen. Rääpyspalon ikikuusikkon läpi kävellään 

kolme kilometriä ja tullaan Lemmenjoen kansallispuiston rajalle. 

Tästä jatketaan 20 kilometriä koilliseen ja itään kansallispuiston 

alueella, ylitetään Inarin maantie ja taivalletaan 9 

kilometriä itäkaakkoon Hammastunturin erämaa-alueen läpi. 

Tässä erämaa-alue yllättäen loppuu juuri kun kulkija on ylittänyt 

Iissijoen ja noussut Sarviselän jyhkeään ikimännikköön. 

Nyt ollaan Peurakairan ydinalueella, ja itäkaakkoon on vielä 

28 kilometrin matka aarniometsiä ja soita pitkin ennen laajojen 

hakattujen alueiden alkamista Mäkärärovan takana. 

Matkalla joutuu ylittämään vain yhden metsäautotien. Toinen 

reittivaihto on puolivälissä viimeistä osuutta kääntyä Tämäkkäselän 

männiköistä Tossarihaaran kohdalla itäkoilliseen, 

josta on lähes 26 kilometriä rajauksen toiseen nurkkaan, 

Katramorostoon. 

Reilusti yli puolet 74 tai 86 kilometrin matkasta on kävelty suojelualueiden 

ulkopuolella – luonnontilaisissa vanhoissa metsissä 

ja soilla – eikä alueita erota toisistaan kuin yksi maantie 

ja pari metsäautotietä. Yhtään hakkuuta reitille ei osu. 

Kuva: Matti Liimatainen 

9

10 

Vanhoissa metsissä on usein runsaasti erikokoisia ja eri-ikäi- 

siä eläviä ja kuolleita puita, joista muun muassa useat jäkälät, kää- 

vät ja linnut ovat riippuvaisia. Luonnonoloissa puiden elinkaari 

voi olla useita satoja vuosia pitkä. Esimerkiksi mänty Suomessa 

saattaa saavuttaa 300–800 vuoden iän. Tänä aikana se järeytyy 

sellaisiin mittoihin, joita se ei koskaan talousmetsässä ehdi saavuttaa. 

Pohjois-Suomen talousmänniköissä puusto päätehakataan 

ennen kuin se on edes luontaisessa keski-iässään, yleensä noin 

150-vuotiaana. Luonnonmetsien järeät rungot tarjoavat kuoltuaan 

elinympäristön muun muassa useille lahopuusta riippuvaisille 

kääpäsienille ja kovakuo riaisille. 17 

Kun luonnonmetsä kerran hakataan, sitä ei synny enää uudelleen. 

Vaikka Suomessa istutetaan uusi puusukupolvi hakattujen 

tilalle, luonnontilaista metsää vastaavaa elinympäristöä ei saada 

synnytettyä tilalle. Kyseessä on ympäristö, jonka ihminen kykenee 

helposti hävittämään, muttei koskaan luomaan vastaavaa tilalle. 

Tämän vuoksi luonnonalueen olemassaolon voidaan katsoa arvofi 

losofi sessa mielessä omaavan itseisarvoa, ilmentävän sellaista 

ominaisuutta, jota ei voi korvata eikä ainutlaatuisen luonteensa 

vuoksi vaihtaa mihinkään muuhun. 

Talousmetsän kasvatuksella ei tavoitella luonnontilaisen 

metsän ominaispiirteitä missään sen kiertokulun vaiheessa, sillä 

tavoitteena on tasamittainen ja tasaikäinen yhden tai kahden puulajin 

metsikkö, josta puunkorjuu on mahdollisimman tehokasta. 

Sieltä puuttuu useita tekijöitä, jotka tekevät luonnonmetsistä biologisen 

monimuotoisuuden kannalta arvokkaita. 

Hakkuissa poistetaan myös luonnonmetsän biomassaan si- 

Raakevuoma, Kittilä. Kuva: Olli Manninen 

toutunutta ainutlaatuista geneettistä informaatiota. Tämän tiedon 

arvo voi olla korvaamaton ilmastonmuutoksen edetessä. 

Ilmastonmuutos on tosiasia, johon ympäristön on myös kyettävä 

sopeutumaan. Elinympäristöjen geneettisen monimuotoisuuden 

säilymistä mahdollisimman laajana pidetään tärkeänä sopeutumiskyvyn 

edellytyksenä. 

Tämän raportin kohteet ovat laajoja luonnontilaisia kokonaisuuksia, 

joiden pinta-alasta suurin osa on metsätaloudellisesti 

tuottamatonta vähäpuustoista tai puutonta pohjoista maisemaa. 

Runsaspuustoisemmat kasvulliset metsämaat sijaitsevat toisinaan 

laajoina kankaina, joskus taas pieninä saarekkeina ja kapeina 

tunturin alusmetsinä kitumaiden vähäpuustoisten ja harvojen 

metsien, rämeiden, laajojen nevojen ja aapasoiden, puuttomien 

tuntureiden, paljakoiden ja kivirakkojen välissä. 

Ikivanhat kynttiläkuusikot ja ylärinteiden harvat männiköt 

vuorottelevat ja sekoittuvat toisiinsa. Rinteiden jykevät petäjiköt 

vaihettuvat soistumissa ja tunturien lakiosilla kitukasvuisemmiksi 

ja harvemmiksi, koivuista tai katajista koostuviksi pensaikoiksi. 

Lähteet, purot, norot ja joet tuovat oman lisänsä metsäluonnon 

monimuotoisuuteen. Järvet ja lammet monipuolistavat 

maisemaa. 

Puuntuotannollisesti parhaat alavien maiden vanhat metsät 

on useimmissa tapauksissa jo kauan sitten hakattu. Niinpä alueiden 

metsämaat ovat varsin vähätuottoisia ja –puustoisia. 

Suurimmalla osalla metsistä ei ole hakkuuhistoriaa eikä maastossa 

ole havaittavissa jälkiä teollisista hakkuista. Ihmisen jättämiä 

vähäisiä merkkejä ja yksittäisiä kantoja kotitarvepuunotosta,

poromiesten aidanrakennustöistä ja asento- eli levähdyspaikoista 

on toki satunnaisesti nähtävissä. 

Pääosa alueiden metsistä on luonnontilassa kasvaneita ikimetsiä, 

joissa voi nähdä kaikki puun kehitysvaiheet pienistä taimista 

useiden satojen vuosien ikäisiin kelojättiläisiin. Näissä metsissä 

on kaikkea, mitä luonnontilaisista erämaista löytyy: ikivanhoja 

jykeviä männiköitä, tuoreita tuulenkaatoaloja ja kulonkiertämiä, 

voimakkaiden palojen jälkeisiä nuorehkoja metsiä sekä ikivanhoja, 

runsaslahopuustoisia kuusikoita. Vain laajat tuoreet metsäpaloalat 

puuttuvat nykyaikaisen tehokkaan palontorjunnan vuoksi. 

Ekologisesti tai maisemallisesti mielekkään kokonaisuuden 

säilyttämiseksi joihinkin rajauksiin sisältyy metsäkuvioita, joilta 

on ennen toista maailmansotaa valikoivasti poistettu järeimpiä 

tukkipuumäntyjä. Näiden hakkuiden vaikutus metsäkuvaan ja 

Enontekiö 

Muonio 

Kolari 

Numero 

kartalla Alue, kunta Rajautuu Kokonaisala 

1 Raakevuoma, Kittilä 

Nunnanen 

1 

Kittilä 

0 10 20 30 40 km 

Pulju 

Sirkka 

2 

Pokka 

3 

Raakevuoman soidensuojelualue, 

Puljun erämaa 

luonnontilaan on yli seitsemänkymmentä vuotta myöhemmin 

tuskin havaittavaa. 

Nykymetsätalouden menetelmin tehtyjä hakkuita tai tuulenkaatamien 

puiden poistoja on useilla rajauksilla. Käsitellyt osat 

kuitenkin sijaitsevat laajempien luonnontilaisten alueiden keskellä 

ja ovat kokonaisuuksiin nähden hyvin pieniä aloja. 

Raportin kohteet sijaitsevat erämaisessa rauhassa pääosin 

tieverkoston ulkopuolella. Kahdeksasta alueesta viisi on joko 

kokonaan tiettömiä tai ne rajautuvat vain reunoiltaan tiestöön. 

Kolmella alueella on kohteen läpi kulkevia tai osin kohteen sisään 

sijoittuvia kesäajokelpoisia metsäautoteitä, mutta niissäkin 

on kymmenien neliökilometrien tiettömiä osuuksia. Tällaiset vaikeasti 

saavutettavat, hiljaiset ja rauhalliset alueet ovat Suomessa 

harvinaisia. 

Sodankylä 

11 500 ha, josta 

erämaa-alueella 

4 500 ha 

Suojelematonta 

metsämaata 

4 000 ha, josta 


1 700 ha 

Alue-ekologisissa 

suunnitelmissa 

rauhoitettua 

metsämaata 

2 Pokka-Pulju, Kittilä 

Lemmenjoen kansallispuisto, 


15 500 ha 4 350 ha 50 ha 

3 Peurakaira-Katramorosto, Sodankylä 

Hammastunturin erämaa, 

Naatsukka-aavan soidensuojelualue 

35 000 ha 8 000 ha 1 400 ha 

4 Painopää, Savukoski, Sodankylä - 12 600 ha 3 200 ha 800 ha 

5 Jooseppitunturi, Savukoski Kemihaaran erämaa 7 000 ha 800 ha 1 300 ha 

6 Turjalaiset-Ahmatunturi, Savukoski, Salla Tuntsan erämaa 6 400 ha 2900 ha 650 ha 

7 Isoselkä-Saihonmurusta, Savukoski Värriön luonnonpuisto 3 100 ha 1 000 ha 1 000 ha 

8 Moukavaara, Salla 

Tuntsan erämaa, Joutsitunturin 

vanhojen metsien suojelualue 

10 000 ha 2 500 ha 500 ha 

YHTEENSÄ 101 100 ha 26 700 ha 6 200 ha 

Vuotso 

Tanhua 

Saariselkä 

Lokka 

Värriö 

Martti 

Savukoski 

Kuosku 

Tulppio Sokli 

Yleiskartta alueiden sijainnista. Suurimmat metsien suojelualueet on merkitty kartassa vihreällä ja raportin alueet punaisella. 

Alueiden rajaukset 1:50 000-maastokarttapohjilla: http://www.forestinfo.fi /metsalappi 

4 

5 

6 

7 

8 

Naruska 

Tuntsa 

500 ha 

11

12 

4. Inventoinnit ja tutkimukset 

Raportissa esiteltävät kohteet on tutkittu vuosina 2003–2005 

Metsähallituksen ja ympäristöjärjestöjen ns. dialogiprosessin 

yhteydessä, jossa täydennettiin Pohjois-Suomen vanhojen metsien 

suojelua. Maastotutkimuksista vastasivat lähes yksinomaan 

vapaaehtoisesti työskennelleet ympäristöjärjestöjen asiantuntijat, 

tutkijat ja luontoharrastajat. Pääosan työstä teki Luonto-Liiton 

metsäryhmä. Uhanalaisten lajien määrityksissä saatiin asiantuntija-apua 

Helsingin Kasvimuseon tutkijoilta. 

Maastokäynneillä selvitettiin metsien rakennetta, käyttöhistoriaa, 

elävän puuston ikää, lahopuun määrää ja laatua sekä vanhan 

metsän lajistoa. Käytännössä inventoitiin vain niitä tuottavan 

metsämaan kuvioita, joita ei ole alue-ekologisissa suunnitelmissa 

merkitty säästettäviksi. 

Pääpaino lajistoinventoinnissa on ollut suhteellisen helposti 

tunnistettavissa vanhan metsän kääväkäslajeissa. Lahottajasienilajistoa 

tutkimalla saadaan käsitys metsän luonnontilasta, 

luonnontilan jatkumosta sekä alueen merkityksestä eliölajistolle. 

Kääpälajistoa on Suomessa yleisesti käytetty yhtenä suojeluarvon 

mittarina18 . 

Tämäkkäselän männikköä. Peurakaira-Katramorosto, Sodankylä. Kuva: Risto Mustonen 

Kääpäinventointia Sodankylässä. Kuva: Matti Liimatainen

”VANHAA METSÄÄ KILOMETRI TOISENSA JÄLKEEN” 

Jenni Hottola työskentelee tutkijana Metsäntutkimuslaitoksella ja tekee 

väitöskirjaa lahottajasienistä metapopulaatiobiologian tutkimusryhmässä 

Helsingin yliopistolla. Hottola retkeili Pokka-Puljun alueella 14.-20.6.2004 

ja teki samalla alueen inventointia vapaaehtoistyönä Luonto-Liitolle. 

-Olen liikkunut metsissä monissa osissa Suomea ja Venäjän lähialueilla. Pokka-Puljun 

alue oli todellinen elämys laajuutensa ja luonnontilaisuutensa takia. Alueella on 

erittäin monipuolinen ja runsas lahopuusto: hieno lahopuujatkumo myös järeiden 

runkojen suhteen. En tiennyt, että näin laajoja luonnontilaisia alueita löytyy edelleen 

Suomesta suojelualueiden ulkopuolelta. 

-Näin runsaasti useiden silmälläpidettävien ja uhanalaisten lajien esiintymiä, vaikken 

varsinaista kääpäinventointia pystynytkään tekemään. Pokka-Puljun kaltaisella 

laajalla ja luonnontilaisella alueella on erinomaiset edellytykset luontaisen lahottajalajiston 

säilymiselle. Koko luontaisen lahopuihin sitoutuneen lajistomme omaavat 

alueet ovat korvaamattoman tärkeitä metsiemme monimuotoisuuden säilyttäjinä. 

Lisäksi ne voivat toimia leviämisen lähdealueina auttaen pienempiä tai lahopuustoltaan 

köyhempiä metsäalueita ylläpitämään lajistoaan. 

-Luonnontieteellisin perustein koko Pokka-Puljun erämaa tulisi rajata suojelun piiriin. 

Se on viimeisiä laajoja ja yhtenäisiä luonnontilaisia kasvullisen metsämaan 

alueita Suomessa. Luontojärjestöjen rajaama alue on lähes kokonaan täysin 

luonnontilaista. 

Näyte kääpäinventointien tuloksesta Pokka-Puljun alueelta. 

Hakkuiden uhkaamasta Ulvomaselästä löydetyt 

vanhan metsän uhanalaiset ja silmälläpidettävät kääpälajit 

on merkitty kartalle GPS-koordinaattien mukaan. 

© pohjakartta Maanmittauslaitos 337/MYY06 

13

14 

Lajistoselvitykset eivät ajan puutteen vuoksi olleet kattavia. 

Siksi niiden tulokset ovat lähinnä suuntaa-antavia. Kohteet käy- 

tiin läpi nopeasti, yleensä yhden–kolmen päivän maastokäynneil- 

lä. Vain Peurakaira–Katramorostoa inventoitiin alueen laajuuden 

vuoksi useita päiviä eri retkikuntien voimin. 

Inventoinneissa löytyi runsaasti uhanalaista ja vaateliasta 

vanhan metsän lajistoa. Tämä ei ole yllättävää, koska kyseiset lajit 

ovat riippuvaisia vanhoista, runsaasti lahopuuta sisältävistä luon- 

nonmetsistä, joita raportin kohteet juuri edustavat. 

Havainnot eivät osoita uhanalaisten lajien viihtyvän talous- 

metsissä. Pikemminkin ne kertovat siitä, että Suomessa on talouskäyttöön 

jätetty metsiä, jotka eivät tähän tarkoitukseen 

luonnontilaisuutensa tai merkittävien lajistoarvojensa vuoksi 

kuuluisi. 

Inventoinneissa löydettiin kokonaan uusi, tieteelle ennestään 

tuntematon laji. Kyseessä on loissieni, joka elää hyvin harvinaisella 

mäntyaarnioiden lajilla, vaarantuneeksi luokitellulla erakkokäävällä 

(Antrodia infi rma). Uusi laji saa nimekseen Syzygospora 

lapponica19 . Laji löydettiin Jooseppitunturin välittömässä läheisyydessä 

sijaitsevalta Mukkajoenrovan alueelta. Lajilöytö osoittaa 

luonnonmetsien tieteellisen arvon ja yleisen merkityksen 

tutkimukselle. 

Järjestöjen inventoinnit moninkertaistivat tunnettujen uhanalaisesiintymien 

määrän tutkituilla alueilla. Tulos osoittaa met- 

Jooseppitunturi, Savukoski. Kuva: Olli Manninen 

sien kiistattomat suojeluarvot mutta kertoo myös viranomaisselvitysten 

puutteellisuudesta. Inventointien perusteella on täysi 

syy olettaa, että huolellisissa, alueet paremmin kattavissa ja myös 

muut lajiryhmät huomioivissa selvityksissä löytyisi huomattavasti 

enemmän uhanalaisia- ja vanhan metsän tyyppilajeja sekä 

niiden esiintymiä. Metsähallitus ei kattavia lajistoselvityksiä ole 

hallinnoimillaan luonnontilaisilla talousmetsämailla tehnyt. Laitoksen 

omien ympäristöohjeiden mukaan uhanalaislöydöt täytyy 

huomioida hakkuissa20 . Siten hakkuut luonnontilaisissa metsissä 

kävisivät lajistoesiintymien vuoksi lähes mahdottomiksi. 

Kairakääpä, Antrodia primaeva on pohjoisten mäntyaarnioiden 

harvinainen lahottajasieni. Se suosii kasvualustanaan järeää ja palanutta 

mäntypuuta. Kuva: Olli Manninen

5. Luonnonmetsät ja monikäyttö 

Raportissa kuvatut metsät sijaitsevat lähes kokonaan suojametsäalueella. 

Ne ovat suhteellisen heikkotuottoisia ja harvapuustoisia 

ylänköjen sekametsiä. Alueiden merkitys metsätaloudelle 

on varsin rajallinen – siksi ne ovatkin säästyneet hakkuilta tähän 

asti. Paikallinen tulo valtion metsänhakkuista on vähentynyt koneellistamisen 

takia huomattavasti. Hakkaamattomilla vanhoilla 

metsillä on kuitenkin huomattavaa paikallistaloudellista arvoa 

poronhoidolle, virkistykselle ja matkailulle. 

Matkailu 

Matkailu on Lapin tärkeimpiä elinkeinoja, ja se on myös voimakkaasti 

kasvava ala. Luonnontilaiset, monisatavuotiset metsät ovat 

houkuttelevia matkakohteita niin ulkomaisille kuin kotimaisille 

turisteille, sillä esimerkiksi Euroopassa niitä ei voi nähdä juuri 

missään muualla. 

Vaikka luonnontilaisten metsien ja muun luonnon arvo matkailulle 

on vielä toistaiseksi enemmän niiden potentiaalissa, on 

raportin kohteilla jo nyt suurta arvoa eränkäynnille ja retkeilylle. 

Esimerkiksi Savukoskella matkailu perustuu paljolti luonto- 

matkailuun. 21 

Savukosken kunta aloitti vuonna 2004 erityisen ”Erä- ja 

luontomatkailu Savukoski–Tuntsa” –hankkeen, joka on tehty perustuen 

alueen pienten maaseudun matkailuyritysten tarpeisiin 

sekä maa- ja metsätalousministeriön kannanottoon erä- ja luontomatkailusta. 

Hankkeeseen on alustavasti sitoutunut 14 majoitusyritystä 

ja 11 ohjelmapalveluiden tuottajaa. Hankkeen aikana 

odotetaan alueen erä- ja luontomatkailun muodostuvan yhdeksi 

merkittävimmäksi alueen toimijaksi ja työllistäjäksi. 22 

Tämän raportin kuvaamien kohteiden lähistöllä toimii useita 

matkailuyrityksiä, jotka tarjoavat esimerkiksi majoitusta, kalastus-, 

metsästys- ja vaellusretkiä sekä muita ohjelmapalveluja. 

Paikallinen virkistyskäyttö 

Lappilaisilla on pitkä perinteinen suhde lähiseudun erämaisiin 

metsiin. Suhde on usein hyvin käytännönläheinen. Virkistäytymiseenkin 

liitetään yleensä jokin toiminta, kuten metsästys, marjastus 

tai kalastus. Tämänkaltainen käyttösuhde tiettyihin alueisiin 

on yleensä voimakkaan emotionaalinen. Erämaa-alueen luonteen 

Kuolavaara Kittiliässä kuuluu Puljun erämaan "luonnonmukaisesti hoidettavaan" osaan. Kuva: Olli Manninen 

15

16 

raju muutos johtaa useimmiten käyttösuhteen loppumiseen eikä 

ole myöskään helposti korvattavissa jossain muualla. 

Perinteistä eränkäyntiä pyritään lähes poikkeuksetta harjoitta- 

maan mahdollisimman erämaisilla alueilla, joissa kriteereinä ovat 

mm. alueen vaikea saavutettavuus sekä laajuus, luonnon kauneus 

ja sykähdyttävyys, aiemmat myönteiset kokemukset sekä mah- 

dollisesti useammankin sukupolven ajan jatkunut käyttöperinne. 

Eränkäynnille eri muotoineen on ominaista, että se hakeutuu 

mieluimmin juuri metsäisille alueille, jopa siitä huolimatta, että 

retken saalis tai muu sato saattaisi olla parempi muualla. 

Usein rajoitettukin metsätaloustoiminta riittää vähentämään 

alueiden käyttöarvoa. Suurimman uhkan erämaisten metsäalueiden 

perinteiselle paikalliskäytölle aiheuttavat uudet metsätiet, 

jotka perusteellisimmin muuttavat alueiden käytön luonnetta. 

Poronhoito 

Tämän raportin alueiden metsät ovat erityisen merkittäviä poronhoidolle 

talvilaitumina. Nämä metsäerämaat rajoittuvat metsätalouden 

voimakkaasti muokkaamaan maisemaan, jossa poronhoidolle 

käyttökelpoisia jäkälämaita ja luppometsiä on harvassa. 

Mikäli alueet otetaan metsätalouskäyttöön, laidunarvot heikkenevät 

ratkaisevasti. Tämä vie pohjaa luonnonlaitumiin perustuvalta 

poronhoidolta. Etelämpänä poronhoitoalueella vanhojen 

Poroja Peurakairan Tämäkkäselässä. Kuva: Matti Liimatainen 

metsien katoaminen on johtanut talviaikaisen vapaan laidunnuksen 

loppumiseen ja porojen siirtämiseen tarharuokintaan. 

Vanhojen metsien merkitys on suurimmillaan kevättalvella, 

kun kovien hankikelien aikaan poro ei pysty kaivamaan jäkälää 

maasta. Poro hyödyntää vanhoissa metsissä kasvavaa luppoa puiden 

rungoilta ja oksilta, mutta suurin merkitys on tuulen ja tykkylumen 

hangelle pudottamalla lupolla23 . Luppometsien hakkuut 

aiheuttavat kalliin ja työlään lisäruokinnan tarpeen, tai siirtymisen 

poronhoitotavan muuttavaan talviaikaiseen tarhaukseen. Siksi 

luppometsien hakkuiden vastustus Poronhoitolaissa määritellyllä 

erityisesti poronhoitoa varten tarkoitetulla alueella on ollut varsin 

kiivasta. Hakkuut vaikeuttavat myös maajäkälän laidunnusta, koska 

hakkuutähteet haittaavat jäkälän saatavuutta ja tukahduttavat 

kasvun23 . 

MMM:n porotaloustyöryhmän muistiossa (1999) todetaankin, 

että ”metsätalous on merkittävin porolaitumiin vaikuttava 

tekijä. Porojen tärkeimpien talviravintokasvien – lupon ja poronjäkälän 

– esiintyminen on sidoksissa metsikön ikään ja metsänkäsittelyyn.” 

24 Uusimpien (2005–2006) tutkimusten mukaan 

”metsätaloudella on ratkaiseva vaikutus lupon ja aiemmin luultua 

suurempi vaikutus poronjäkälän määrään" 25 . 

Lähes kaikki tässä raportissa kuvatut kohteet ovat tärkeitä 

porojen laidunalueita. Kohteet ovat merkittäviä osia sellaisista

osittain suojelualueilla sijaitsevista kokonaisuuksista, jotka vielä 

mahdollistavat luonnonlaitumiin perustuvan tai niihin voimak- 

kaasti tukeutuvan poronhoidon. 

Savukoskella ja Sodankylässä toimiva Kemin-Sompio on 

Suomen suurin paliskunta. Raportin kohteista sen alueella sijaitsevat 

Painopää, Jooseppitunturi, Ahmatunturi-Turjalaiset ja 

Isoselkä. Suurin merkitys poronhoidolle alueilla on kevättalvella 

luppometsinä, kun porot siirtyvät niille maajäkälän kaivun vaikeuduttua 

Urho Kekkosen kansallispuistossa, joka on keskitalven 

laidunaluetta. Alueita käytetään myös syys- ja alkutalven laitumina. 

Isoselän alueesta osa kuuluu myös varsinaiseen keskitalven 

laidunalueeseen. 26 Paliskunnan poromiehet ovat useaan otteeseen 

julkisuudessa kertoneet vastustavansa alueellaan luppo- ja jäkälälaitumina 

tärkeiden vanhojen metsien hakkuita27 . Vuonna 2001 

julkisuuteen toimittamassaan kirjelmässä poromiehet vetosivat 

voimakkaasti Metsähallitukseen hakkuiden vähentämiseksi28 . 

Saamelaisten kotiseutualueen eteläosassa Sodankylässä toimiva 

Lapin paliskunta on Suomen suurimpia paliskuntia. Ympäristömuutokset, 

kuten vesistörakentaminen ja hakkuut, ovat saattaneet 

jo lähes puolet paliskunnan laitumista laidunkäytön ulkopuolelle 

tai huonoon tilaan29 . Paliskunnan vuosina 1999–2000 tekemän 

laajan maastokartoituksen mukaan parhaat luppolaitumet ovat 

Peurakairan alueella30 . Paliskunta on puolustanut Peurakairan 

Pokka-Pulju, Kittilä. Kuva: Jenni Hottola 

vanhoja metsiä myös oikeusteitse. 

Pohjois-Sallan paliskunnan alueella sijaitseva Moukavaaran 

aluekokonaisuus on osa paliskunnan tärkeimmistä talvilaitumista. 

Paliskunnan mukaan sen luppometsistä suurin osa sijaitsee Tuntsan 

alueella, ja paliskunnan poronhoito perustuu luonnonlaitumien 

hyödyntämiseen. ”Toivottavaa on, että hakkuut keskittyisivät 

jo käsitellyille alueille (…), nuoriin männiköihin sekä luontaisesti 

uudistuville taimikkoalueille. Metsiä on käsitelty paliskunnan 

alueella jo huomattavat määrät, ja niiden uudistuminen on ollut 

heikkoa, varsinkin Tuntsan alueella.” 31 

Kittilän Raakevuoman ympäristön metsät sijoittuvat Kyrön 

paliskunnan alueelle. Poroista 90 prosenttia laiduntaa talvet metsissä, 

lähinnä Puljun erämaan ja Raakevuoman suunnalla. Talvilaidunalue 

toimii kokonaisuutena, jossa laidunkierron harjoittamiselle 

on vielä riittävät edellytykset. Suurimman hakkuu-uhan 

alla ovat talvialueen lounaiskulman luppometsät, joihin tokka 

siirtyy aina, kun lumen runsaus ja sen kovettuminen kevättalvella 

on tehnyt maajäkälän käyttämisen mahdottomaksi. Tämä on käytännössä 

jokavuotinen ilmiö. 32 

17

6. Kohdekuvaukset 

18 

Raakevuoman ympäristöt, Kittilä 

Raakevuoman soidensuojelualueen ympäristö on laaja, pääosin 

täysin luonnontilainen kohde. Se sisältää suojelematonta 

vanhaa metsää ja paljon luonnontilaisia soita sekä vaaranlaki- 

en kitumaita. Alue ympäröi Raakevuoman soidensuojelualuetta 

idästä, etelästä ja lännestä muodostaen 1–5 km leveän metsä- ja 

suovyöhykkeen sen ympärille. 

Koillisessa kohde rajautuu Puljun erämaahan. Kuopsuvaa- 

rat, Kuolavaarat, Siettelän Karhakkamaa ja Puljutunturin alarin- 

teet kuuluvat Puljun erämaa-alueen niin sanottuun talousosaan. 

Hakkuut näissä erämaametsissä ovat siten periaatteessa mahdol- 

lisia. Alueen hoito- ja käyttösuunnitelmaa ei ole kuitenkaan vielä 

tehty. 

Erämaa-alueen ja soidensuojelualueen rajaukset on aikoinaan 

tehty ilmeisesti muilla kuin luonnontieteellisillä ja maisemallisilla 

perusteilla. Rajat halkovat ja jakavat keinotekoisesti luonnontilaisia 

metsiä ja soita. 

Länsiosassa Vuossiselän jyrkiltä pohjois-eteläsuuntaisilta vaaroilta 

ja niiden rinteiltä saa parhaan kokonaiskuvan viereisestä 

Raakevuoman upeasta suoalueesta ja sitä ympäröivistä metsistä. 

Vuossiselän keskilaki on alueen korkein kohta, noin 440 metriä 

merenpinnasta. Seudun vanhoissa luonnontilaisissa metsissä 

lahopuujatkumot ovat keskeytymättömiä. Alueella on sekä kuusi- 

että mäntyvaltaisia osia ja pienialaisesti myös lähes puhtaita 

koivikoita. 

Länsiosassa Kermavaara ja Ruutanasaajo jäivät tutkimatta inventoinneissa, 

sillä ne on pääosin, vaikkakaan ei kokonaan mer- 

Raakevuoman 

soidensuojelualue 

© pohjakartta Genimap Oy, lupa L6648/06 


kitty hakkuilta säästettäviksi Metsähallituksen alue-ekologisissa 

suunnitelmissa. 

Etelässä Vitsaselän, Mertavaaran ja Rööni-Holtin ikimetsiköt 

ympäröivät Ojavuoman rinnesuota, joka laskeutuu kolmen 

kilometrin matkalla yli 70 metriä. Ympäröiviltä vaaroilta laskeutuu 

rinnesuolle ja sen altaaseen Ojajängälle useita pieniä puroja. 

Tämä hieno, eteläosastaan hakkuisiin rajautuva yli 1 500 hehtaarin 

kokonaisuus on säilynyt vielä yhtenäisenä. 

Vuossiselän alueella, Lutsokurunvaaran eteläosassa sekä 

etelässä Rööni-Holtissa on vuosikymmeniä sitten tehty pieniä 

harsintahakkuita. Nämäkin osat sisältyvät rajaukseen, sillä alue 

muodostaa tiettömän ja ojittamattoman, maisemallisesti ehjän 

kokonaisuuden. 

RAAKEVUOMAN YMPÄRISTÖN METSÄT, KITTILÄ 

• 

• 

• 

• 

• 

mittakaava 1:200 000 

0 2 4 km 

Pinta-ala: noin 11 500 ha, josta 4 500 erämaa-alueella 

Metsämaata: noin 4 500 ha, josta 1 700 ha 


Suojelematonta metsämaata: noin 4 000 ha 

Karttalehti 2742 

Alue-ekologinen suunnitelma: Luoteis-Kittilä 

Kuva: Olli Manninen 

Kuva: Olli Manninen

Keski- ja itäosat ovat suovoittoisia ja kesällä vaikeakulkuisia. 

Suoaluetta jakaa kaksi jokea, Iso Sietteläjoki ja Kuiva Tepastojoki. 

Soiden ja jokien keskellä on muutamia 50–150 hehtaarin metsä- 

saarekkeita ja vaaroja. 

Puljun erämaa-alueen pohjois- ja koillisosassa lähes 400 

metriin kohoavat vaarat ympäröivät Kuopsuvuoman laajaa suo- 

aluetta. Yhdessä ne muodostavat yli 3 000 hehtaarin suuruisen 

näyttävän luonnontilaisen metsä- ja suokokonaisuuden. Kuopsuvaarojen 

länsirinteiltä on upea näkymä Kuopsuvuoman yli. 

Erämaa-alueen metsät ovat lähes kokonaan luonnontilaisia. Vain 

paikoin on merkkejä vanhoista yksittäisten järeimpien puiden 

poiminnoista. 

Kolmen päivän maastokäynnillä alueilta löydettiin 176 uhanalaisen, 

511 silmälläpidettävän lajin esiintymää sekä satoja vanhan 

metsän indikaattorilajien esiintymiä. Lajien joukossa ovat muun 

muassa erittäin uhanalainen kalkkikääpä (Antrodia crassa) sekä 

harvinaiset oranssikääpä (Hapalopilus aurantiacus), salokääpä 

(Dichomitus squalens) ja välkkyludekääpä (Skeletocutis stellae). 

Rajausalueella on yhdeksän pientä lampea ja järveä sekä useita 

kilometrejä puroja ja jokia. 

Sijainti: 50–80 km Kittilästä luoteeseen. Alueelle saapuminen 

idästä: metsätietä 2 km Puljun kylältä etelään, talvitieuraa pitkin 

Sietteläselästä, noin 3 km kävelyä. Lännestä: Iso Salankijärven 

rantaan tulee metsätie, jonka päästä kävelyä kohteelle noin 

kilometri. 

Kuva: Suvi Kaukonen 19

20 

Pokka-Puljun metsät, Kittilä 

Raportin toiseksi suurin kohde on Kittilän pohjoisosassa sijaitseva 

Pokka-Pulju. Tämä lähes täysin luonnontilainen ja 

kokonaan tietön alue rajautuu pohjoisessa Lemmenjoen kansallis- 

puistoon ja luoteessa Puljun erämaahan. Lounaisosassa alue rajau- 

tuu Olletanjärveen ja Kapsajokeen, etelässä ja idässä hakattuihin 

metsiin. Pokka-Pulju koostuu kirveenkoskemattomista vanhoista 

metsistä, vähäpuustoisista tai puuttomista vaaranlakien ja soiden 

kitumaista sekä joutomaista. Yhdessä ne muodostavat upean erä- 

maisen ja koskemattoman luontokokonaisuuden. Rajautuessaan 

suoraan Lemmenjoen kansallispuistoon ja Puljun erämaahan 

kohde on osa Suomen suurinta yhtenäistä metsäerämaa-aluetta. 

Seudun korkein kohta on 451 metriin nouseva vähäpuustoi- 

nen Almunarova. Alavimmat kohdat löytyvät puolestaan Loueaa- 

van reunoilta, noin 270 metriä merenpinnasta. 

Hieman alle kolmasosa rajauksen pinta-alasta on metsä- 

maata. Laajimmat metsämaan kankaat sijaitsevat Raijankiseläs- 

sä, Varkaanvaarassa, Saittavaarassa, Koivumaalla, Nimetönselän 

eteläosassa ja Ulvomaselässä. Hanhijärven ja Kopsujoen väliset 

metsät ovat aikoinaan rajusti palaneita, nykyisin melko vähäpuustoisia 

kankaita, joissa koivun ja raidan osuus puustosta on 

kohtalaisen suuri. 

Alueen metsät ovat rakenteellisesti ja puustoltaan monimuotoisia. 

Kuusi on vallitseva puulaji ja komeat kynttiläkuusiaarniot 

muodostavat suurimmat puustoisimmat kankaat. Mäntyä on se- 



0 2 4 km 


POKKA-PULJUN METSÄT, KITTILÄ 

• 

• 

• 

• 

• 

Pinta-ala: noin 15 500 ha 

Metsämaata: noin 4 400 ha 


Karttalehdet 2742, 2744, 2831 

Alue-ekologinen suunnitelma: Pokka-Pulju 

Lemmenjoen kansallispuisto 

Aukeaman kuvat: Olli Manninen

kapuuna yleisesti, ja siellä täällä kuusikot vaihettuvat mäntyvaltaisiksi 

kankaiksi ikivanhoine aihkeineen ja keloineen. Koivua 

on paikoin runsaasti, raitaa kasvaa harvakseltaan koko alueella. 

Haapaa esiintyy paikoitellen. Metsäpalojen jälkiä näkyy runsaasti 

vanhoissa männyissä. 

Metsien lahopuujatkumo on katkeamaton. Alueen monipuoliset 

luonnonmetsät ovatkin erinomaisia ympäristöjä vanhaa 

metsää suosivalle lahottajalajistolle. Alueelta on löydetty 132 vaarantuneiden 

ja 432 silmälläpidettävien lahottajasienten ja jäkälien 

esiintymää. 

Enemmän kuin kaksi kolmasosaa rajauksen pinta-alasta, yli 

10 000 hehtaaria on vaaranlakien ja soiden kitu- ja joutomaita. 

Koko luoteisosa Almunarovasta Kapsakeroon, Jyskälaelle ja 

Pahtalaelle on metsätaloustoiminnan ulkopuolista kitumaata. 

Suurimmat suoalueet ovat Loueaapa, Kitinlatvavuoma, Saukkiovuoma, 

Pahasvuoma ja Kapsakeron eteläpuolinen nimetön 

suoalue. Yhteensä nämä suoalueet ovat pinta-alaltaan noin 5 000 

hehtaaria. 

Ainoastaan mäntyvaltaisessa Ulvomaselässä on vähäisiä harsintahakkuun 

jälkiä. Vanhat hakkuut eivät kuitenkaan ole heikentäneet 

osa-alueen luonnontilaa tai muuttaneet merkittävästi 

metsän rakennetta. Ulvomaselkä on edelleen suurten kelojen, aihkien 

ja maapuiden kirjomaa metsää, jossa on erittäin runsaasti 

uhanalaisten lajien esiintymiä. 

Osa Puljun erämaasta kuuluu tässä esitellyn alueen luoteispuolella 

sijaitsevaan niin sanottuun luonnonmukaisesti hoidetta- 

vaan talousosaan, jossa hakkuut ovat periaatteessa mahdollisia. 

Näissä metsissä on vanhaa harsintahistoriaa, koska ne sijaitsevat 

tukinuittoon käytetyn Vietkajoen varressa. Alue tutkittiin järjestöjen 

toimesta vain pintapuolisesti, joten perusteellisemmat 

selvitykset luonnontilasta ja luontoarvoista ovat tarpeen. Tämäkin 

yli 2 000 hehtaarin alue on täysin tietön, ojittamaton ja siten 

erämainen. 

Sijainti: n. 90 km Kittilästä koilliseen. Idästä Pokan kylän 

suunnalta alueen lähelle pääsee Taatsijärveltä länteen johtavan 

metsätien päästä. Eteläreunan lähelle johtaa Pyhäjärven ohi kulkeva, 

Kapsajoen ylittävä metsätie. Molemmille metsäteille käännytään 

Sirkasta Inariin kulkevalta tieltä 596. 

21

22 

Peurakaira-Katramorosto, Sodankylä 

Alueen yleiskuvaus 

Peurakaira-Katramoroston rajausalue on laajin suojelematon erä- 

mainen luontokokonaisuus Suomessa. Tämä välittömästi Portti- 

pahdan tekojärven pohjoispuolelle levittäytyvä 35 000 hehtaarin 

suuruinen kaira rajautuu pohjoisessa suoraan Hammastunturin 

erämaa-alueeseen ja lännessä Kittilän Puljun erämaan metsiin ja 

Naatsukka-aavan soidensuojelualueeseen. 

Peurakaira–Katramorosto koostuu laajoista luonnontilaisis- 

ta mäntyvaltaisista kankaista, palojen ja myrskyjen jälkeen syntyneistä 

nuoremmista metsiköistä, kituliaista rämemänniköistä, 

suojaisista korpikuusikoista ja niitä jakavista suoalueista. Seudun 

ojittamattomat ja luonnontilaiset suot ovat pääasiassa Metsä-Lapille 

tyypillisiä puuttomia aapasoita ja nevoja. Alueen keskiosissa 

metsämaat ovat suuria, jopa tuhannen hehtaarin laajuisia kankaita. 

Lounaisosassa, Naatsukka-aavan soidensuojelualueen vieressä, on 

Liittorämeen alue, jossa metsämaat ovat pienempinä saarekkeina 

laajojen, kesällä hyvin vaikeakulkuisten suoalueiden keskellä. 

Aluetta halkovat joet ja purot ovat aikoinaan jääneet uittotoi- 

minnan ulkopuolelle ja niiden uomat ovat säästyneet perkauksilta. 

Luonnontilaisia jokia ovat esimerkiksi Porttipahdan altaaseen 

laskeva Iissijoki sivuhaaroineen, Ätsärijoki ja Tossarihaara. Useat 

seudun virtavesien valuma-alueista ovat kokonaan luonnontilaisia. 

Luonnontilaisina säilyneet jokien valuma-alueet ovat harvinaisuuksia 

valtakunnankin tasolla tarkasteltuna. 

Rajausalueen puustoiset osat ovat enimmäkseen metsätaloudellisesti 

vähätuottoista kitu– tai joutomaata. Luonnontilaisten 

vanhojen metsien osuus kokonaispinta-alasta on noin 9 400 ha. 

Kitu- ja joutomaiden vähäpuustoisia metsiä ja soita on noin 25 

000 ha. 

Topografi altaan loivapiirteinen aluekokonaisuus sijoittuu 

240–370 metriä merenpinnan yläpuolelle. Yli 300 metrin korkeuteen 

nousevat muun muassa Katramorosto, Törmäsvaara ja 

Tämäkkäselkä. Seudun maaperä on kivistä ja karua. Rapautunut 

peruskallio työntyy paikoin pintaan muodostaen laajoja kivikoita 

ja pirunpeltoja. Komeita rakkakivikoita on esimerkiksi Kivi-Tämäkässä 

ja Tämäkkäselän alueella. 

Aukeaman kuvat: Matti Snellman / www.peurakaira.fi

24 

TERVEISET KESKIAJALTA 

Joensuun yliopiston dendrokronologian 

laboratoriossa määritettiin Suomen 

luonnonsuojeluliiton toimeksiannosta 

joulukuussa 2005 kahden Peurakairan 

Kivi-Tämäkässä kasvaneen männyn 

iät. Kelottuneista puista oli aiemmin 

syksyllä sahattu koemielessä näytekiekot 

iänmääritystä varten. Näytepuut 

olivat järeydeltään alueelle tyypillisiä, 

keskikokoisia vanhoja mäntyjä, halkaisijaltaan 

noin 30 cm. 

Kvartäärigeologi Pentti Zetterbergin 

tekemän ikäanalyysin mukaan puiden 

lustosarjat alkavat vuosilta 1517 ja 

1588. Vanhemman puun ensimmäinen 

vuosirengas on siis kasvanut samana 

vuonna, kun Martti Luther vasaroi kuuluisia 

teesejään Wittenbergin Linnankirkon 

oveen Saksassa. 

Näytepuiden lustosarjat päättyvät 

vuosiin 1721 ja 1957. Puille oli kertynyt 

elinvuosia siis 204 ja 369 vuotta. 

Kuoltuaan männyt olivat seisseet keloutumassa 

284 ja 48 vuotta. Kaiken 

kaikkiaan näillä puilla oli vuonna 2005 

ikää 417 ja 488 vuotta. Puuaineksen 

hitaasta lahoamisesta pohjoisessa 

kertoo sekin, että analysoidut näytteet 

olivat lahonneet tai kuluneet aikojen 

saatossa vain vähän. Toisessa puunäytteessä 

ei analyysin mukaan ollut 

havaittavissa vielä juurikaan merkkejä 

lahoamisesta. 

Metsien luonnontila 

Peurakaira–Katramoroston metsät ovat täysin luonnontilaisia 

paria poikkeusta lukuun ottamatta. Muutamat pienimuotoiset 

puunottoalueet ja 2000-luvun hakkuut kattavat yhteensäkin vain 

joitakin kymmeniä hehtaareja, eikä niillä siten ole vaikutusta laajan 

alueen luonnontilaan. 

Tiestön vaikutus alueen luontoon on vähäinen. Koko 35 000 

hehtaarin rajauksella on vain muutama metsäautotie. Katramoroston 

pohjoisosassa on pari kilometriä tieuria, joita ei ole käytetty 

hakkuisiin. 

Alueella on siellä täällä nähtävissä merkkejä pienimuotoisesta 

polttopuiden otosta ja poromiesten asento- eli levähdyspaikoista. 

Seutu on vanhaa poronhoitoaluetta ja edelleenkin Lapin paliskunnan 

tärkeä talvilaidunalue. Peurakaira–Katramoroston rajausalueella 

on yksi Lapin paliskunnan porokämppä. 

Metsät 

Peurakaira–Katramoroston vanhat luonnonmetsät vaihtelevat 

kuivien ja kuivahkojen kankaiden männiköistä, karukkokankaista 

sekä mäntyvaltaisista sekametsistä tuoreempien kasvupaikkojen 

kuusi- ja koivuvaltaisiin sekametsiin ja lähes puhtaisiin kuusiaarnioihin. 

Alueella on myös vähemmän iäkkäitä, palojen jälkeen 

syntyneitä metsien kehitysvaiheita. 

Peurakaira–Katramoroston alueella kulkeva voi havaita koko 

PEURAKAIRA-KATRAMOROSTO, SODANKYLÄ 

• 

• 

• 

• 

• 

Pinta-ala 35 000 ha 

Metsämaata 9 400 ha 

Suojelematonta metsämaata 8 000 ha 

Karttalehdet 3813, 3831, 3724, 3722 

Peurakairan ja Mäkärä-Riskaskaman alue-ekologiset suunnitelmat 

Lemmenjoen kansallispuisto 

Naatsukka-aavan 

soidensuojelualue

Hammastunturin erämaa 


0 2 4 km 

Kuva: Matti Snellman / www.peurakaira.fi 

25 

© pohjakartta Genimap Oy, lupa L6648/06

26 

WWW.PEURAKAIRA.FI 

Peurakaira-Katramoroston alueella on omat verkkosivut. 

Vapaaehtoisen valokuvaajaryhmän tekemät ja ylläpitämät 

sivut esittelevät laajasti Peurakairan-Katramoroston aluetta 

mm. 360 astetta kierrätettävin panoraamavalokuvin. Suomen-, 

pohjoissaamen-, ruotsin- ja englanninkieliset sivut 

löytyvät osoitteesta http://www.peurakaira.fi ja http://www. 

paatehakkuu.fi 

luonnonmetsille ominaisen elämänkirjon, sen luontaisen muutosdynamiikan 

ja jatkuvuuden. Näissä metsissä saa nähdä eri 

puusukupolvien elämänvaiheita syntymästä kuolemaan: hennosta 

muutaman päivän ikäisestä männyn sirkkataimesta aina satoja 

vuosia vanhoihin kilpikaarnaisiin aihkeihin, sylintäysiin keloihin 

ja hiljalleen hajoaviin ikäloppuihin maapuihin. 

Elävän valtapuuston ikä on suurimmalla osalla aluetta yli 200 

vuotta mutta 500-600-vuotiaat puuvanhukset eivät ole mitenkään 

poikkeuksellisia seudun metsämaisemassa. 

Pohjoisen lyhyen kasvukauden aikana puut kasvavat hyvin 

hitaasti ja karussa maaperässä ympärysmittaa kertyy vuodessa 

vähän. Myös kuolleen puun lahoaminen on hidasta Lapin kylmässä 

ilmanalassa. Ympärysmitaltaan varsin vaatimattomankin 

kokoisilla puilla voi olla vuosia takanaan hämmästyttävä määrä. 

Metsäpalot ja myrskyt 

Aikojen saatossa usein toistuneiden palojen ja myrskyjen seurauksena 

Peurakaira–Katramoroston metsiin on syntynyt runsaasti 

erikokoista ja eri-ikäistä palanutta ja lahoa puuta. 

Metsiä ovat polttaneet laajuudeltaan vaihtelevat palot. Kohtalaisen 

raju metsäpalo on polttanut esimerkiksi Häntävasanpaloa 

arviolta satakunta vuotta sitten. Palon jäljiltä on jäänyt eloon 

muutamia siementäviä mänty-ylispuita, joista on luontaisesti 

syntynyt tiheä mäntytaimikko. Nykyisin Häntävasanpalon metsä 

on noin satavuotiasta sakeaa, tasaikäisrakenteista ja luppoista 

männikköä. Vanhasta metsäpalosta muistuttavat vielä siellä täällä 

näkyvät palokoroiset aihkimännyt ja eriasteisesti hiiltyneet kelot 

ja maapuut. 

Peurakairan länsiosassa sijaitseva Sarviselkä on kauttaaltaan 

luonnontilaista metsää. Siellä puuston ikä ja puulajit vaihtelevat 

alueen sisällä pienipiirteisesti tuoreen kankaan 50-vuotiaista koivikoista 

kuivahkon kankaan yli 200-vuotiaisiin mäntyvaltaisiin 

sekametsiin. Tuoreemmilla kasvupaikoilla muutaman kymmenen 

vuoden takaisten metsäpalojen vaikutus näkyy koivun runsautena 

ja metsän hitaana kuusettumisena. Sarviselässä on myös vanhoja 

mäntyvaltaisia osia, jotka eivät puuston koosta ja iästä päätellen 

ole palaneet pitkiin aikoihin voimakkaasti. 

Peurakaira-Katramorostosta löytyy myös useita myrskytuhoalueita. 

Yksi niistä sijaitsee Kivi-Tämäkän eteläosassa, jonne 

myrskyjen jäljiltä on syntynyt rakenteeltaan mielenkiintoinen 

metsikkö. Arviolta toista sataa vuotta sitten riehunut myrsky on 

kaatanut suurimman osan alueen silloisesta elävästä mäntypuustosta. 

Nämä puut ovat nyt eriasteisesti lahonneita. Tuoreempi, 

muutaman vuoden takainen myrsky on kaatanut alueelle ensimmäisen 

myrskyn jälkeen kehittyneestä mäntysukupolvesta jälleen 

ison osan. Tuoreempaa lahoavaa puuta on maassa paikoin valtavat 

määrät jo ennestään runsaan vanhan maapuuston keskellä. 

Lajisto 

Peurakaira–Katramoroston metsiä vuosituhansia muovannut 

luontainen muutosdynamiikka sekä säilyminen teollisen metsätalouden 

ulottumattomissa näkyvät alueen eliölajiston kirjossa. 

Luontojärjestöjen inventoinneissa seudun metsistä on löydetty 

yli tuhat esiintymää valtakunnallisesti uhanalaisista tai silmälläpidettävistä 

kääpälajeista. Monet vanhoista luonnonmetsistä riippuvaiset 

ja harvinaistuneet kääpälajit, jotka käytännössä ovat lähes 

hävinneet jo eteläisemmästä Suomesta sekä monilta intensiivisen 

metsätalouden pirstomilta alueilta, ovat Peurakairan–Katramoroston 

aarniometsissä jopa yleisiä. 

Tämä selittyy muun muassa sillä, että luontaisen muutosdynamiikan 

myötä alueen metsissä on kehittynyt ja säilynyt laajassa 

mittakaavassa katkeamaton lahopuujatkumo ja vaihtelevien elinympäristöjen 

kirjo, jossa vaateliaiden kääpälajien populaatiot ovat 

voineet säilyä elinvoimaisina. 

Peurakaira–Katramoroston kääpälajisto edustaa luonnontilaisille, 

runsaslahopuustoisille mänty– ja kuusimetsille tyypillistä lajistoa. 

Useat lajeista ovat niin sanottuja aarniolajeja, joita esiintyy 

elinvoimaisina populaatioina ainoastaan vanhemmissa luonnontilaisissa 

metsissä. Yksi tällainen ikimetsälaji on erittäin uhanalaiseksi 

luokiteltava kalkkikääpä (Antrodia crassa), joka elää järeissä, 

hyvin kauan maassa maanneissa mäntykeloissa. Kalkkikääpiä löydettiin 

Peurakaira–Katramoroston inventoinneissa useita. Muita 

alueella paikoin runsaina tavattavia männyn aarniolajeja ovat 

vaarantuneeksi luokiteltavat sirppikääpä (Cinereomyces lenis), 

erakkokääpä (Antrodia infi rma) ja silmälläpidettävä riekonkääpä 

(Antrodia albobrunnea). Kuusilahopuilla eläviä aarniolajeja ovat 

muun muassa pursukääpä (Amylocystis lapponica) ja pohjanrypykkä 

(Phlebia centrifuga). 

Kaiken kaikkiaan alueelta löydettiin 1001 uhanalaisen tai silmälläpidettävän 

kääväkkään esiintymää. Määrää voidaan pitää 

huikeana, kun ottaa huomioon, ettei aluetta ollut mahdollista 

käydä läpi systemaattisesti ja kattavasti. 

Jäkälistä alueelta löydettiin muun muassa silmälläpidettäviksi 

luokitellut härmähuhmarjäkälä (Sclerophora coniophaea) 

ja hongantorvijäkälä (Cladonia parasitica) sekä useita esiintymiä 

seuraavista vanhan metsän indikaattorilajeista: lahoneulajäkälä 

(Chaenotheca brachypoda), varjoneulajäkälä (C. furfuracea), 

silomunuaisjäkälä (Nephroma bellum), raidannappijäkälä (Rinodina 

cinereovirens), pikkurustojäkälä (Ramalina dilacerata),

sammallimijäkälä (Pannaria pezizoides). 

Linnuista alueella esiintyvät useimmat 

pohjoisten vanhojen metsien tyyppilajit. 

Alueen erämaisessa rauhassa pesii useita 

maakotkapareja (Aquila chrysaetos). Alueen 

metsokanta (Tetrao urogallus) on maastokäyntien 

perusteella hyvin runsas. Kuukkeli 

(Perisoreus infaustus) on täällä tuiki tavallinen 

seuralainen kairassa liikkujalle. Myös 

pohjantikka (Picoides tridactylus) viihtyy 

seudun lahopuustoisissa aarnikuusikoissa. 

Suurpedoista karhulla (Ursus arctos) on 

Peurakaira–Katramorostossa vakiintunut 

paikalliskanta. Satunnaisemmin alueella 

liikkuu ahma (Gulo gulo), susi (Canis lupus) 

ja nykyisin myös ilves (Lynx lynx). 

Suojelutilanne 

Peurakaira-Katramorosto on osa laajaa 

luonnontilaista aluetta, josta osa kuuluu 

Hammastunturin erämaa-alueseen ja osa 

Naatsukka-aavan soidensuojelualueeseen. 

Suojelualueiden rajauksia ei voi pitää ekologisesti 

mielekkäinä, koska ne eivät noudattele 

luonnonolosuhteita. Rajaukset kulkevat 

paikoin jopa viivasuoraan halkaisten 

luonnontilaisia alueita. Joskus suojelualueiden 

rajat kulkevat satunnaisesti pitkin jokea 

tai mukaan on rajattu joen rantametsää 

jommaltakummalta puolelta. Paikoin rajat 

halkaisevat yhtenäisiä mäntykankaita ja 

toisaalla rajat on vedetty keskeltä tasaista 

luonnontilaista suota. 

Osa Peurakairan-Katramoroston alueen 

suojelualueiden ulkopuolisista metsistä 

on määritelty taloustoiminnan ulkopuolelle 

Metsähallituksen alue-ekologisissa suunnitelmissa. 

Peurakairan ydinalueella näitä 

säästettäväksi merkittyjä metsiä on vähän 

ja ne ovat pääsääntöisesti pieniä metsikkökuvioita 

laajempien metsäkokonaisuuksien 

sisällä. Laajoja, useiden satojen hehtaarien 

kokoisia hakkuiden ulkopuolelle rajattuja 

alueita on idässä Katramorostossa, mutta 

nämä alueet ovat lähinnä vähäpuustoisia 

kitumaiden metsiä. Yhteensä alueen kasvullisista 

metsämaista arviolta noin 85 prosenttia 

on hakkuiden uhkaamia. 

Vaulojoki. Kuva: Matti Snellman / www.peurakaira.fi 

27

28 

Painopään ympäristön metsät, Sodankylä, Savukoski 

Painopään alue koostuu pääosin vähätuottoisista kitumaista 

ja tunturien paljakoista. Seudun metsät ovat enimmäkseen 

mäntyvaltaisia. Kuusikkoiset osat löytyvät puronvarsista, soiden 

reunoilta ja kosteammista painanteista. Maisemaa hallitsevat kivikkoiset 

tunturit ja vaaranlaet. Alavimmat maat ovat Kirakkavaaran 

ja Jänesvaaran välissä, jossa suot ja metsät muodostavat 

vaihtelevan mosaiikin. 

Painopää ja Vuoltistunturi ovat seudun selkeimmät maamerkit. 

Painopää nousee 526 metrin korkeuteen ja pitkänomainen 

Vuoltistunturi 481 metriin. Myös Kielta, Kokkotunturi, Sukoiva 

ja Näätäpää kohoavat yli 400 metrin, yli sata metriä ympäröivien 

suoalueiden yläpuolelle. Vaaranlaet ovat puuttomia ja kivikkoisia, 

joten seudun luonnontilaista jylhää kauneutta on helppo ihailla 

esteettä. 

Suuri osa Painopään metsistä on suhteellisen vähäpuustoisia 

ja hidaskasvuisia. Harvapuustoisia metsiä löytyy vaarojen rinteistä 

ja soiden reunoista. Komeita luonnontilaisia kitukasvuisia 

metsiä on esimerkiksi Vuoltisvaaran etelä- ja kaakkoisrinteessä, 

Sukoivan länsirinteessä ja Hetuttavuotson lounaispuolella. Kieltan 

länsirinne eli Kieltanpalo on aikoinaan palanut ilmeisen voimakkaasti. 

Uusi puusto on kasvanut paikalle hitaasti, tuloksena lähes 

puistomainen harva männikkö. 

Runsaspuustoisemmat kankaat ovat Pitsakkapuljussa, Erkin 

Ripittämävosan reunassa alueen luoteiskulmassa, Jänesvaaran etelärinteessä 

sekä Löytinkivaaran etelärinteessä. Vain alle viidesosa 

alueen metsämaista on Metsähallituksen alue-ekologisessa suunnitelmassa 

merkitty säästettäväksi hakkuilta. 

Lähes kaikki alueen metsät ovat luonnontilaisia tai luonnontilaisen 

kaltaisia, tyypillisiä pohjoisia aarniometsiä. Maapuuta 

ja pystylahopuuta on runsaasti suhteessa elävään puustoon 

muutamaa voimakkaasti palanutta osa-aluetta lukuun ottamatta. 

Ikivanhoja mäntykeloja ja maapuita sekä kuusimaapuita on 

monipuolisesti. 

Järjestöjen tekemissä inventoinneissa löytyi runsaasti vanhaa 

metsää indikoivia ja uhanalaisia lahottajasienilajeja. Maastoinventoinneissa 

alueelta löydettiin 159 uhanalaisen ja 153 silmälläpidettävän 

kääväkäslajin esiintymää sekä satoja vanhan metsän 

indikaattorilajien esiintymiä. 

Alueen kaakkoisosassa Löytinkivaaran tienoilla metsistä on 

haettu tuoreita tuulenkaatamia puita ja tehty lieviä harsintahakkuita. 

Keloja ja maapuita on silti yhä metsäkuvassa näkyvästi. 

Painopään alueella virtaava Kairijoki saa alkunsa pohjois- ja 

itäosan soilta ja vaaroilta. Luoteis- ja länsiosan vedet valuvat Neitykäisen 

ja Vuoltisen kautta Lokan tekoaltaaseen. 


Alueen pohjoisosassa tien varrella on poroerotuspaikka. Jäl- 

jellä olevat metsät ovat hyvin tärkeitä seudun porotaloudelle. 

Lokan kylätoimikunnan palautteessa Metsähallituksel- 

le vuonna 2001 korostettiin alueen luoteisosassa sijaitsevien 

Härjänsortamakuusikkojen merkitystä riista- ja porotalousalueena. 

”Härjän sortamakuusikot ovat suunnittelualueen tärkeimpiä 

porojen laidunmaita. (…) Ympäröivien Pitsakkapuljun, 

Kirakkavaaran ja Kairijoen latvamaan kanssa se muodostaa 

laajemman yhtenäisemmän vanhojen metsien alueen, joka 

toimii maalintujen suoja-alueena ja hanhienkin pesimäalueena. 

Kylätoimikunta vastustaa ehdottomasti kesätien rakentamista 

Härjänsortamakuusikkoon. Pysyvän tien rakentaminen 

tämän luonnontilaisen alueen keskelle on hirveä ajatus. Tie 

veisi maalinnuilta rauhan, haittaisi poronhoitoa, sekä pilaisi 

maisemaa.” 33 

Sijainti: 90 km Sodankylästä koilliseen. Lännestä Lokan kylältä 

itään lähtevä metsätie kulkee kohteen läpi. Lokasta matkaa 

kohteen reunaan on noin 6 km. Etelästä kohteelle pääsee Kairijoen 

kautta. Lokasta Kairijoelle kulkeva moottorikelkka- ja 

retkeilyreitti kulkee Painopään ja Vuoltistunturin kautta. Painopään 

rinteessä on päivätupa retkeilijöitä varten. 

PAINOPÄÄN YMPÄRISTÖN METSÄT, SODANKYLÄ, SAVUKOSKI 

• 

• 

• 

• 

• 




Karttalehdet 3741, 3743 

Alue-ekologinen suunnitelma: Painopää-Kemihaara 


0 2 4 km 


29

30 

Jooseppitunturi, Savukoski 

Kemihaaran erämaahan rajautuva Jooseppitunturin alue on 

läheisen Painopään tavoin pääosin vähätuottoista kitumaata 

tai kokonaan puutonta tunturinlakien joutomaata. Kasvulliset 

metsät ovat alarinteissä ja notkoissa. Jooseppitunturin alue on tä- 

män raportin kohteista vähämetsäisin. Yhtenäinen alue rajautuu 

koillisessa ja idässä Kemihaaran erämaahan ja muualta pääosin 

hakkuuaukkoihin. 

Seudun korkein kohta on 468 metriin kohoava Jooseppitun- 

turi. Yli 400 metriin yltävät lisäksi jyrkkärinteinen Kärkäsvaara, 

Keppervaarat ja Kivihaaranpää. Kivikkoiset vaarat ovat luontaisesti 

niukkapuustoisia. Lakialueet ja suuri osa niiden välisistä 

metsistä on Kemihaara-Painopään alue-ekologisessa suunnitelmassa 

määritelty ekologisiksi yhteyksiksi ja näin pääsääntöisesti 

metsätaloustoiminnan ulkopuolelle. Hakkuiden uhkaamia vanhoja 

metsiä rajaukseen sisältyy alle tuhat hehtaaria. 

Jooseppitunturin ympäristöä on käsitelty raskaasti hakkuilla, 

jotka ovat monin paikoin yltäneet vaarojen ylärinteille saakka. 

Alarinteillä on silti säästynyt joitain todella näyttäviä luonnon- 

tilaisia metsiä. 

Komeimmat kuusi- ja mäntyvaltaiset metsät löytyvät Kivihaaranmurustan, 

Kivihaaranpään ja Talluskotavaaran rinteistä. 

Metsätyypit vaihtelevat runsaslahopuustoisista korpikuusikoista 

kituliaampiin kuivan kankaan männiköihin, joita kirjovat matalat 

ja paksut palokoroiset aihkimännyt. Paikoin aihkeja ja keloja 

on runsaasti. Seudun lajistoon kuuluvat muun muassa tyypilliset 

luonnontilaisen vanhan metsän lahopuujatkumoa indikoivat, vaarantuneiksi 

luokitellut sirppikääpä (Cinereomyces lenis), välkkyludekääpä 

(Skeletocutis stellae), pursukääpä (Amylocystis lapponica), 

erakkokääpä (Antrodia infi rma) sekä pohjanrypykkä (Phlebia 

centrifuga). Silmälläpidettävät riekonkääpä (Antrodia albobrunnea) 

ja rusokantokääpä (Fomitopsis rosea) ovat yleisiä. Yhteensä 

alueelta on löydetty 95 uhanalaisen ja 92 silmälläpidettävän lajin 

esiintymää. 

Kaikki seudun metsät eivät ole täysin luonnontilaisia, koska 

lähialueiden hakkuiden yhteydessä on ympäröivistä metsistä haettu 

tuulenkaatoja, lähinnä teiden ja ajourien läheisyydestä. Myös 


vanhoja harsintakantoja on paikoin näkyvissä. Toimenpi- 

teistä huolimatta metsät ovat säilyttäneet lahopuujatkumon 

ja puuston rakenne on luonnontilainen. 

Yhtenäisen rajauksen eteläpuolella sijaitseva Pikku- 

Suksen vaara on suuri metsäalue, jota on ehditty viime 

vuosina pirstoa hakkuilla. Silti komeaa luonnonmetsää on 

sielläkin vielä paikoin jäljellä. Rajauksen liepeillä on mui- 

takin yhtenäisestä alueesta hakkuiden erottamia luonnon- 

tilaisia vanhoja metsiä. Näitä ovat esimerkiksi Kärkäsvaara, 

Mukkajoenrovat ja Suksennulkki. 

Jooseppitunturin alueen kokonaispinta-ala on noin 

7 000 hehtaaria. Tämä saumattomasti erämaahan liittyvä 

luonnonalue laajentaisi 30 000 hehtaarin Kemihaaran erämaata 

noin neljänneksellä. 

Sijainti: 110 km Sodankylästä koilliseen, n. 80 km Savukoskelta 

pohjoiseen. Alueelle pääsee lännestä Lokasta 

päin tai etelästä Martin ja Ruuvaojan kautta. 

JOOSEPPITUNTURI, SAVUKOSKI 

• 

• 

• 

• 

• 



Suojelematonta metsämaata: noin 800 ha 

Karttalehdet 3743, 4721 

Alue-ekologinen suunnitelma: Painopää-Kemihaara 


0 2 4 km 


Kemihaaran 

erämaa 

31

32 

Turjalaiset-Ahmatunturi, Savukoski, Salla 

Turjalaiset-Ahmatunturin lähes 20 kilometriä pitkä pohjoiseteläsuuntainen 

luonnontilaisten soiden ja metsien ketju 

rajautuu idässä koko matkalta Tuntsan erämaa-alueeseen. Yhte- 

näinen alue ulottuu Turjalaisilta Saijanvaaran, Iso Saijanvaaran, 

Tulppionrantalehdon ja Tulppionlatva-aavan kautta Ahmatunturille. 

Rajausalue koostuu loivista metsäisistä vaaroista, luonnontilaisista 

soista ja suosaarekkeista. Alavat metsäsaarekkeet soiden 

keskellä ovat pääosin kuusikkoa mutta varsinkin vaarojen rinteillä 

ja lailla on mäntyvaltaisia alueita. Suurin osa metsämaasta on 

hakkuu-uhan alla. Alue-ekologisessa suunnittelussa säästettäväksi 

on merkitty alle viidennes alueen ikimetsistä. 

Metsähallituksen viime vuosina tekemät pienialaiset aukkohakkuut 

Mutsinlehdossa ja Isossa Saijanvaarassa pirstovat muuten 

yhtenäistä kohdetta. Pieniä hakkuuaukkoja ja satunnaisia vanhoja 

poimintoja lukuun ottamatta alue on täysin luonnontilainen ja 

edustaa monipuolista lappilaista vanhaa metsää parhaimmillaan. 

Kuusivaltaisena alue on säilynyt hakkaamatta kun kovin hakkuupaine 

suuntautui entisaikaan männiköihin. Kuusikkoisissa suo- 

saarekkeissa ja soiden reunoilla on paikoin hyvin runsaasti järeää 

lahopuustoa. Karummilla ja vähäpuustoisemmilla vaaranrinteillä 

elävää ja kuollutta puustoa on harvemmassa mutta se on usein 

sitäkin järeämpää valtavine aihkeineen ja keloineen. 

Ahmatunturi (462 m) on alueen ainoa tunturi. Sen kivikkoiselta 

laelta aukeaa itään ehjä näkymä Tuntsan erämaahan ja länteen 

Savukosken nuoriin talousmetsiin. Turjalaiset, Tulppionpää 

ja Saijanvaarat ovat loivempia, komean vanhan metsän peittämiä 

vaaroja. 

Tulppionlatva-aapaa ympäröivät suonsaarekkeet ovat näyttäviä 

kuusirefugioita eli paloilta säästyneitä metsiä. Kaikenkokoista 

kuusimaapuuta on runsaasti kaikissa laholuokissa. Suot ovat kesäaikaan 

vaikeakulkuisia. 

Alueelta löytyi kahden päivän aikana 126 uhanalaisten ja 

211 silmälläpidettävien lajien esiintymää sekä runsaasti vanhan 

metsän indikaattorilajien esiintymiä. Etenkin kuolleilla kuusilla 

esiintyvää vanhan metsän kääpälajistoa esiintyi monipuolisesti, 

esimerkkeinä liilakääpä (Skeletocutis lilacina), lohkokääpä (Diplomitoporus 

crustulinus) ja korkkikerroskääpä (Perenniporia su- 

Aukeaman kuvat: Jukka Timonen

acida). Männyllä esiintyvista lajeista mainittakoon hyvin harvinainen 

kairakääpä (Antrodia primaeva). 

Kohde sijaitsee noin 90 km koilliseen Savukoskelta. Alueelle 

pääsee joko pohjoisesta Tulppiontien varrelta kääntyvältä metsätieltä 

Petäjä-Saijanvaaraan tai etelästä Martin kautta Ahmatunturiin 

tai Tulppionlatva-aavan lähelle. 

UKK-reitti kulkee alueen läpi Turjalaisten ja Mutsinlehdon 

kautta. Tulppiosta tuleva moottorikelkkareitti sivuaa kohdetta 

Petäjä-Saijanvaarassa ja kulkee Tulppionlatva-aavan ja Ahmatunturin 

kautta. 

TURJALAISET-AHMATUNTURI, SAVUKOSKI, SALLA 

• 

• 

• 

• 




Karttalehti 4714, Alue-ekologinen suunnitelma: Tulppio 


Tuntsan 

erämaa 

Värriön 

luonnonpuisto 


0 2 4 km 

33

34 

Isoselkä – Saihonmurusta, Savukoski 

Isoselkä-Saihonmurusta sijaitsee raportin kohteista kaikkein 

kauimpana asutuksesta Venäjän rajalla, puoliksi rajavyöhykkeellä. 

Kaakossa alue rajautuu Värriön luonnonpuistoon ja on 

Maltion luonnonpuistosta alkavan pitkän yhtenäisen vihreän vyöhykkeen 

päätepiste. Käytävä on kapeimmillaan Isoselän-Saihonmurustan 

kohdalla ja katkeaa hakkuu-alueeseen hieman kohteen 

pohjoispuolella Rouvoivassa, vain vähän ennen Urho Kekkosen 

kansallispuistoa. 

Alueen metsät ovat kuusivaltaisia ja vailla ihmisvaikutusta paria 

aluetta halkovaa poroaitaa ja niiden lähistöä lukuunottamatta. 

Metsäkuvaa monipuolistavat järeät monisatavuotiaat elävät ja keloutuneet 

männyt. 

Isoselkä, Saihonselkä ja Saihonmurusta ovat loivia puustoisia 

vaaroja ja aivan lakiosia lukuun ottamatta lähes kokonaan metsämaata. 

Erottamajängän suoalue erottaa nimensä mukaisesti nämä 

kolme vaaraa toisistaan. Pohjoisessa Pikkuojanvaaran metsät rajautuvat 

suojeltuun Törmäojaa ympäröivään rotkolaaksoon, joka 

on yksi harvoista laaksoarhon (Moehringia laterifl ora) kasvupaikoista 

maassamme. 

Alueen itäpuoli, Saihonmurustan alue on alue-ekologisessa 

suunnitelmassa pääosin merkitty kuusivaltaiseksi ekologiseksi 

yhteydeksi, joten se on todennäköisesti jo metsätalouskäytön 

ulkopuolella. Sen sijaan länsiosa eli Isoselkä on kokonaan vailla 

suojaa ja siten hakkuiden uhkaama. 

Luonnonmetsän kiertokulku ja uusiutumisdynamiikka on 

alueen ikikuusikoissa havainnollisesti näkyvissä. Tuulenkaatoaukkoihin 

syntyy pian uutta taimikkoa kaatuneiden puuvanhusten 

lomasta. Yksittäisten kaatuneiden runkojen ja pienten tuulenkaatoryhmien 

lisäksi alueella on tuoreehkoja, hieman laajempiakin 

tuulenkaatoalueita, paikoin lähes hehtaarin kokoisia rytöjä. 

Tulppion alueella lähes kaikki suojelemattomat vanhat kuusimetsät 

sijaitsevat tämän raportin kuvaamilla kahdella kohteella. 

Talousmetsissä metsät on hakkuiden jälkeen järjestelmällisesti 

uudistettu männylle ja kuusikot ovat käyneet todella vähiin. Tur- 


jalaiset-Ahmatunturi ja Isoselkä-Saihonmurusta ovatkin ensiarvoisen 

tärkeitä Tulppion metsien monimuotoisuudelle. Ainoina 

vanhoina kuusimetsinä ne ovat äärimmäisen tärkeitä myös poronhoidolle 

alueen parhaina luppometsinä. 

Luonto-Liiton inventoijaryhmä kävi kohteella vajaan päivän 

inventointiretkellä lähinnä Isoselän alueella. Maastokäynnillä 

löytyi 61 kpl uhanalaisen vanhan metsän lajin esiintymää, 112 

silmälläpidettävän lajin esiintymää sekä runsaasti vanhan metsän 

indikaattorilajeja. Näiden joukossa ovat kelorypykkä (Phlebia 

cornea) sekä hyvin harvinaiset kairakääpä (Antrodia primaeva) ja 

erakkokääpä (Antrodia infi rma). Kunnollisessa lajistoinventoinnissa 

alueen luonnonmetsistä löytyisi hyvin todennäköisesti rikas 

ja runsas vanhan metsän lajisto. 

Sijainti: Noin 100 km Savukoskelta koilliseen. Tulppiosta pääsee 

metsäautotietä kohteen viereen Pierkulinmurustaan. 

ISOSELKÄ – SAIHONMURUSTA, SAVUKOSKI 

• 

• 

• 

• 

• 





Alue-ekologinen suunnitelma: Tulppio 


0 2 4 km 


Värriön 

luonnonpuisto 

35

36 

Moukavaara, Salla 

Moukavaara on Pohjois-Sallan Tuntsassa sijaitseva yhtenäinen 

ja suurimmaksi osaksi täysin luonnontilainen alue. Se 

ulottuu Saihonselästä Vittoivan, Auermavaaran, Koulumaoivan ja 

Tunturaisen kautta Moukavittikkoon. 

Alue rajoittuu koillisosastaan Tuntsan erämaahan ja lounais- 

kulmastaan Joutsitunturin suojelualueeseen muodostaen pitkän 

metsäkäytävän näiden väliin. Lännessä ja luoteessa kohde rajoit- 

tuu pääasiassa hakattuun Sallan yhteismetsään. Idässä Tuntsan 

tien toisella puolella kohde sivuaa Sorsatunturin vanhan metsän 

aluetta. Etelässä Naruskajärvi ja metsätiet rajaavat alueen. 

Syrjäisen sijainnin ja harvan puuston takia Tuntsassa on tähän 

asti säilynyt suhteellisen paljon hakkaamattomia metsiä. Alueen 

hakkuut ja hakkuusuunnitelmat ovat herättäneet myös paikallista 

vastustusta. 

Lounais-koillissuuntaisen yli 20 kilometriä pitkän alueen 

näyttävin ja kuuluisin vaara on jyrkkä, yli 480 metriä korkea Kou- 

lumaoiva. Sen laelta avautuu henkeäsalpaava maisema itään Sor- 

satunturille ja Venäjän puoleisiin metsäerämaihin. Koulumaoivan 

rinteet ovat nähtävyys sinänsä. Itärinteessä sijaitsevat ehkä seudun 

kaikkein hienoimmat ja järeimmät aarniometsät poikkeuksellisen 

kookkaine aihkeineen ja keloineen. 

Koulumaoivan ylärinteet, samoin kuin Auermavaaran, Mou- 

kavaaran, Venehaaranoivan ja Tunturaisen laet on Metsähallituk- 

sen alue-ekologisessa suunnitelmassa merkitty säästettäviksi eko- 

logisina käytävinä. Säästettävien alueiden rajaukset noudattelevat 

kuitenkin lähes täsmälleen metsämaan rajoja. Käytävät ovat pää- 

osin vähäpuustoisia tai puuttomia alueita, joilla hakkuutoimintaa 

ei muutenkaan olisi harjoitettu. Vastaavasti lähes kaikki alueen 

varsinaiset metsämaat ovat vailla suojaa. 

Suurimmat metsät ovat Moukavaaran etelä- ja itärinteillä, 

Auermavaaran pohjoispuolella ja Moukavitikon lähistöllä. Alueen 

eteläosa Moukavaaran etelärinteestä Naruskajärveen on suurien 

soiden halkomaa. Moukaräme, Aitatsivaaranjänkä, Naruskajoki 

sekä pienemmät suot erottavat metsät tiestöstä ja ovat kenties 

osaltaan edesauttaneet niiden säilymistä hakkaamattomina. 

Poikkeuksellisen vähäjärvisen Tuntsa-Naruskan -alueen ainoat 

isommat järvet eli Moukajärvi ja Naruskajärvi-Kullajärvi 

sijaitsevat rajauksella. Naruskajärven itäpäähän ja etelärannalle 

on rakennettu yksityisiä lomamökkejä. Siten rajaukseen kuuluvat 

Naruskajärven koillisrannat ja suorantainen Moukajärvi ovat harvoja 

rakentamattomia järvenrantoja Pohjois-Sallassa. Pienikokoinen 

Peuralampi sijaitsee Auermavaaran ja Koulumaoivan välissä. 

Ylä-Naruskajoki halkaisee alueen pohjois-eteläsuunnassa ja laskee 

Naruskajärven kautta Naruskajokeen. 

Metsähallitus avohakkasi vuonna 2004 muutamia kuvioita 

alueen länsireunasta ja rakensi metsäautotietä Moukajärven poh-

Kuva: Harri Lammi 

joispuolelle asti. Hakkuita aiotaan levittää pidemmälle rinteisiin 

ja näin tuhota koko alueen yhtenäisyys. 

Maastoinventoinneissa alueelta löytyi kahdessa päivässä 73 

uhanalaisen ja 100 silmälläpidettävän kääväkäslajin esiintymää 

sekä satoja vanhan metsän indikaattorilajien esiintymiä. Maastokäynnit 

keskittyivät lähinnä kuvaamaan tämän laajan alueen 

metsiä yleisesti. Uhanalaislajistoa ehdittiin kartoittaa vain hyvin 

pintapuolisesti. Näistä runsaslahopuustoisista ja luonnontilaisista 

metsistä löytyisi todennäköisesti tarkemmissa tutkimuksissa runsaasti 

ja monipuolisesti vaateliasta vanhan metsän lajistoa. 

Sijainti: 80 km Sallasta, 105 km Savukoskelta. Kohteelle pääsee 

idästä Tuntsan tien varrelta esimerkiksi Ranta-Vuonneloselästä, 

etelästä Naruskajärven kaakkoiskulmasta ja idästä metsätietä 

Pimiäselkään ja Moukajärvelle. Ainakin kelirikkoajan ulkopuolella 

kohteelle pääsee myös lännestä Martin kautta mutkittelevia 

metsäteitä pitkin. UKK-reitti kulkee alueen läpi ja vieressä Kuusivaarassa, 

Auermavaarassa ja Juntterivaarassa. 

MOUKAVAARA, SALLA 

• 

• 

• 

• 

• 





Alue-ekologinen suunnitelma: Tuntsa-Naruska 

Joutsitunturin vanhojen 

metsien suojelualue 

Tuntsan erämaa 


0 2 4 km 


Kuva: Jukka Timonen Kuva: Olli Manninen 

37

38 

7. Ajatuksia suojelukeinoiksi 

Tässä raportissa esitettyjen alueiden merkittävin luontoarvo 

on erämaisuus: tiettömyys, ehyt maisema, luonnonrauha ja luon- 

nontilaisuus. Näiden arvojen turvaaminen on alueiden suojelun 

päätavoite. Samalla voidaan turvata myös alueiden perinteiset 

käyttömuodot. 

Laajoja, erämaisia alueita on aiemmin suojeltu ennen kaikkea 

kansallispuistoja ja erämaa- ja soidensuojelualueita perustamalla. 

Nämä samat keinot olisivat soveliaita myös nyt kyseessä olevien 

alueiden suojelemiseksi: kyseiset metsäalueet voidaan suojella 

joko erämaa-alueiden tai kansallispuistojen laajennusalueina. 

Erämaalain mukaisesti ”Erämaa-alueita perustetaan alueiden 

erämaaluonteen säilyttämiseksi, saamelaiskulttuurin ja luontais- 

elinkeinojen turvaamiseksi sekä luonnon monipuolisen käytön ja 

sen edellytysten kehittämiseksi”. 

Kulttuurisesti ja ekologisesti on järkevämpää säästää nämä 

metsät perinteisille käyttömuodoille kuin pirstoa metsätaloudel- 

lisesti marginaaliset alueet hakkuilla ja uusilla teillä. 

Kansallispuistoissa ei aiemminkaan ole harjoitettu met- 

sätaloutta. Erämaa-alueiden perustamista koskevassa laissa 

(17.1.1991/62) sen sijaan mahdollistetaan alueilla tapahtuva 

”luonnonmukainen metsänhoito” ( 7§ ). Tämä on koskenut vain 

erämaa-alueiden tiettyjä osia ja hakkuutoiminta on käytännössä 

ollut vähäistä.

Kuva: Olli Manninen 

8. Viitteet 

1 Greenpeace, 2006. Roadmap to Recovery: 

The World’s Last Intact Forest 

Landscapes. 

2 Bryant, D., Nielsen, D., Tangley, 

L., 1997. The Last Frontier Forests: 

Ecosystems and Economies on the 

Edge. World Resources Institute 

1997. 





1997. 

4 Heikkinen, R., Punttila, P., Virkkala, R., 

ja Rajasärkkä, A., 2000. Suojelualueverkon 

merkitys metsälajistolle – lehtojen 

putkilokasvit, metsien lahopuukovakuoriaiset, 

havu- ja sekametsien 

linnut. Suomen ympäristö 440. 

5 Hanski, I., 2003.’Ekologinen arvio Suomen 

metsien suojelutarpeesta’, Teoksessa: 

Harkki, S., Savola, K., Walsh, 

M. (toim.) Palaako elävä metsä? Metsiensuojelun 

tavoitteita 2000-luvun 

Suomessa. BirdLife Suomen julkaisuja 

No. 5. Helsinki, 2003 

6 World Resources Institute, 2000. World 

Resources 2000–2001: People and 

Ecosystems: The Fraying Web of Life. 

Oxford University Press, Oxford. 

7 Kuuluvainen, T., Wallenius T., Pennanen, 

J., 2004. Metsän luontainen rakenne, 

dynamiikka ja monimuotoisuus. 

Teoksessa: Metsän kätköissä. Suomen 

metsäluonnon monimuotoisuus. Edita. 

Helsinki. 

8 Hanski, I., Lindström, J., Niemelä, J., 

Pietiäinen, H., Ranta, E., 1998. Ekologia. 

Juva, 1998 

9 R.K. Dixon, S. Brown, R.A. Houghton, 

A.M. Solomon, M.C. Trexler and J. 

Wisniewski, “Carbon Pools and Flux of 

Global Forest Ecosystems.” Science, 

Vol. 263: 185–90. 

Bryant, D., Nielsen, D., Tangley, L., 1997. 

The Last Frontier Forests: Ecosystems 

and Economies on the Edge. World 

Resources Institute 1997. 





1997. 




Edge. World Resources Institute 1997 

Baillie, J., Hilton-Taylor, C., Stuart, S.N. 

ed. Brackett, D. 2004. 2004 IUCN Red 

List of Threatened Species: A Global 

Species Assessment IUCN, Gland, 

Switzerland. 

12 Kansainvälisen biodiversiteettisopimuksen 

seitsemännen osapuolikokouksen 

päätös VII/28. Programme of 

work on Protected Areas. www.biodiv. 

org 24.4.2006 

13 Vanhojen metsien suojelu valtion mailla 

Etelä-Suomessa. Vanhojen metsien 

suojelutyöryhmän osamietintö. Työryhmän 

mietintö 70. Ympäristöministeriö. 

1992 

14 Vanhojen metsien suojelutyöryhmä 

1996. Vanhojen metsien suojelu Pohjois-Suomessa. 

Vanhojen metsien suojelutyöryhmän 

osamietintö III. Suomen 

Ympäristö 30. Ympäristöministeriö, 

Helsinki 

15 Metsähallituksen, Suomen luonnonsuojeluliiton 

ja Greenpeacen tiedotteet 

22.2.2006 

16 The World Map of Intact Forest 

Landscapes –julkaisu, on nähtävissä 

osoitteessa http://www.intactforests. 

org 

17 Niemelä, T., 2005. Käävät, puiden sienet. 

Helsinki. University Press 2005. 

18 Niemelä, T., 2005. Käävät, puiden sienet. 

Helsinki. University Press 2005. 

19 Kotiranta, H. & Miettinen, O.: Syzygospora 

lapponica sp. nova (Syzygosporaceae, 

Heterobasidiomycetes) 

from Finland. Acta Mycol. (Submitted) 

20 Metsähallitus, 2005. Metsätalouden 

ympäristöopas. Metsähallitus. 

21 Savukosken kunnan valtuustostrategia 

2005–2008 http://www.savukoski. 

fi /Strategia/Valtuustostrategia.htm 

22 Savukosken kunnanhallitus, 29.2.2004 

http://www.savukoski.fi /ajankohta/Hallitus/20040329.htm 

23 Helle, T., 2005. 'Metsän rakenne ja 

poronhoito'. Esitys tutkijoiden metsäpalaverissa, 

Koli, 11.-13.5.2005. www. 

helsinki.fi /project/metsapalaveri/pdfs/ 

Helle.pdf 

Helle, T., 1995. 'Reindeer husbandry and 

hunting'. Teoksessa: Marjatta Hytönen 

(ed.), Multiple-use Forestry in the Nordic 

Countries. Finnish Forest Research 

Institute. 

Kumpula, J., 2001. Productivity of the 

semi-domesticated reindeer (Rangifer 

T. tarandus L.) stock and carrying capacity 

of pastures in Finland during 

1960–1990’s. Acta Universitatis Ouluensis. 

A Scientiae Rerum Naturalium 

375. Oulun yliopisto. 

Kumpula, J., 2003. Metsänkäsittelyn vaikutukset 

porolaitumiin. Kala- ja riistaraportteja 

nro 286. Riista- ja kalatalouden 

tutkimuslaitos. 

24 Maa- ja metsätalousministeriö, 1999. 

Porotaloustyöryhmän muistio. Työryhmämuistio 

6:1999 

25 Helle, T., 2006. ’Uusia tutkimustuloksia 

Ylä-Lapin porolaitumista’. Esitys saamelaisten 

oikeudet ja metsätalouden 

vaikutukset poronhoitoon- seminaarissa. 

Helsinki 20.3.2006 

26 Paliskunnan työnjohtaja Timo Värriön 

haastattelu (Jarmo Pyykkö) 19.2.2006 

27 Kts. esim. Pohjolan Sanomat 9.1.2005, 

Lapin Kansa 9.2.2005, 15.10.2001, 

Helsingin Sanomat 13.10.2001 

28 Vaatimus Metsähallituksen hakkuiden 

vähentämiseksi Kemin-Sompion paliskunnan 

alueella 10.10.2001. Julkaistu 

mm. http://www.greenpeace.org/raw/ 

content/fi nland/fi /dokumentit/keminsompion-vaatimus.pdf 

29 Magga H., 2003. 'Poronhoidon merkitykset 

ja sopeuttaminen suuriin ympäristömuutoksiin 

Lapin paliskunnassa 

1950-luvulta lähtien'. Teoksessa: Heikkinen, 

H. (toim.) Kuuluuko sääsken 

ääni taivaaseen? Poromiesten analyysi 

poronhoidon murroksista Suomen Lapissa 

1900-luvulla. Ss. 11–79. 

30 Sipilä, P., Magga, H. & Aikio, P., 2000. 

Luppoa etsimässä. Lapin paliskunnan 

luppoinventointi 1999–2000. Lapin paliskunta. 

31 Vastine suunnitelluille hakkuille Naruska-Tuntsa-alueella, 

Pohjois-Sallan 

paliskunnan hallitus, 22.6.1998 

32 Poroisäntä Olli Auton haastattelut (Jarmo 

Pyykkö), 1.4.2004, 18.2.2006 

33 Lokan kylätoimikunnan palaute Metsähallitukselle 

2001 

39

Metsä-Lapin - forestinfo.fi

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

Delete template?

Save as template?