Kansalliskirjasto (pdf) - Kulttuurin laajakaista

kulttuurinlaajakaista.fi

Kansalliskirjasto (pdf) - Kulttuurin laajakaista

KANSALLISKIRJASTO

Kansalliskirjasto ja sitä vastapäätä sijaitseva Helsingin tuomiokirkko Senaatintorin laidalla ovat

kesäisin turistien suosikkikohteita ja niistä on otettu lukematon määrä valokuvia. Ne on rakennettu

mäen päälle, mikä korostaa niiden rakennustaiteellista vaikuttavuutta. Molemmat ovat jo

yli 150 vuotta olleet henkisen elämän keskuksia. Kirjasto on toiminut vuodesta 1640 yliopiston

kirjastona ja sen ohella maamme kansalliskirjastona, ensin Turussa ja sitten Helsingissä.

Kirjaston nykyisessä tehtäväkuvauksessa lukee:

Kansalliskirjasto palvelee kaikkia tiedontarvitsijoita

– niin tutkijoita, opiskelijoita kuin kansalaisiakin –

laajoine kokoelmineen ja niiden pohjalta tuotettuine

kulttuuritapahtumineen, vastaa Helsingin yliopiston

kanssa sovituista palveluista sekä toimii kirjastoverkon

valtakunnallisena palvelu- ja kehittämiskeskuksena.”

Kirjaston valoisissa lukusaleissa näkee tutkijoita

työssään, opiskelijoita lukemassa tentteihin tai kirjoittamassa

seminaariesitelmää tai pro gradu -työtä.

Joskus soi päälle unohtunut kännykkä ja opiskelija

kiirehtii puhumaan muualle, ettei häiritsisi. Tämän

päivän opiskelun ja tulevaisuuden suunnitelmien

taustalla on reilut 365 vuotta Helsingin yliopiston ja

Suomen historiaa ja monien tutkija-, opettaja- ja kirjastonhoitajasukupolvien

elämäntyö.

Turun Kuninkaallinen Akatemia

Sotien seurauksena tuntuvasti laajentunut Ruotsin

suurvalta 1600-luvulla tarvitsi pätevää virkamiehistöä,

tuomareita, vouteja, kirjureita, nimismiehiä ja tarmokkaita

pappeja kansaa kurissa pitämään ja Jumalan

ja Kuninkaan sanaa ja tahtoa julistamaan. Tähän tarkoitukseen

oli perustettu Turun kimnaasi 1630, joka

sitten 1640 korotettiin akatemiaksi. Monet kimnaasin

lehtoreista saivat samalla professorin arvon. Akatemia

toimi kivirakennuksessa Aurajoen rannalla.

14

Kimnaasin 22 kirjan kokoelmasta tuli samalla uuden

”Auran akatemian” kirjaston peruskokoelma, johon

kuului mm. Platonin ja Vergiliuksen kootut teokset,

Erasmus Rotterdamilaisen kirjoituksia, Sebastian

Münsterin kuuluisa Cosmograa sekä 1500-luvun

lääketieteen mullistanut belgialaisen anatomin Andreas

Vesaliuksen ihmisen anatomiaa esittelevä De

fabrica corporis humanii libri septem (Basileae 1555).

Vaikka yhä uusia kirjalahjoituksia saatiin, akatemian

kirjastosta voidaan puhua painokkaammin vasta

1646. Silloin sotapäällikkö Torsten Stålhandsken leski

Kristina Horn lahjoitti Turun akatemialle 1200 teoksen

kokoelman, jonka Stålhandske oli tuonut ryöstösaaliina

Tanskasta. Kirjasto sai oman salin kirkon

tornin viereisestä rakennuksesta, ns. saksalaisesta

kirkosta. Toisin kuin nykyisin, kirjaston kokoelmissa

oli käsikirjoitusten ja kirjojen lisäksi myös muun

muassa akateemisia muotokuvia, maapalloja ja astronomisia

instrumentteja. Kun ensimmäinen kirjastonhoitaja

Axel Kempe 1750 nimitettiin virkaansa,

voitiin täydellä syyllä puhua kirjakokoelman sijasta

Turun kuninkaallisen akatemian kirjastosta.

Akatemian perustaminen toi Suomeen myös maan

ensimmäisen kirjanpainajan, Peder Waldin, joka

1642 ryhtyi painamaan akatemian julkaisuja. Vuonna

1643 painettiin ensimmäinen suomenkielinen julkaisu,

J. M. Collinuksen arkkiveisu Ylimmäisen Keisarin

Jesuxen Kristuxen Mandati eli käsky ja ensimmäinen

ruotsinkielinen julkaisu, piispa Rothoviuksen saar-


nakokoelma Några Christeliga Boot Predikningar.

Näillä Suomen maaperällä painetuilla esikoisilla

oli kuitenkin kuuluisat edeltäjänsä. Vuonna 1488

Bartholomaeus Ghotan painoi Lyypekissä Suomen

ainoan 1400-luvun teoksen, inkunaabelin eli kehtopainatteen,

Turun hiippakunnan latinankielisen

messukirjan Missale Aboensen. Vanhin suomeksi

julkaistu kirja on oman uskonpuhdistajamme Mikael

Agricolan lähinnä papistolle tarkoitettu ABC kiria

vuodelta 1543. Ensimmäinen suomenkielinen koko

Raamattu painettiin Tukholmassa 1642.

Levottomia aikoja

Ruotsin ja Venäjän sodat aiheuttivat 1700-luvulla

inhimillisen kärsimyksen ohella sen, että akatemian

kirjasto jouduttiin toimittamaan Tukholmaan turvaan.

1707 määrättiin valtakunnan kirjanpainajat

lähettämään kaikista julkaisuistaan yhden kappaleen

maan akatemioihin. Tämä vapaakappaleoikeus

oli kokoelmien karttumisen kannalta tärkeä edistys,

mutta valitettavasti monet kirjanpainajat välittivät

vähät tästä velvoitteesta. Sitä paitsi kirjaston kokoelmat

olivat 1713 lähtien eli koko isovihan ajan yhdeksän

vuotta laatikkoihin pakattuina Tukholmassa.

Seuraavan kerran kirjat kuljetettiin jälleen turvaan

Tukholmaan pikkuvihan aikana 1742.

Syksyllä 1764 nimitettiin kaunopuheisuuden dosentti

Henrik Gabriel Porthan akatemian kirjaston

amanuenssiksi ja 1772 kirjastonhoitajaksi. Porthan

edisti kokoelmien karttumista edeltäjiään ponnekkaammin

ja otti myös kansalliskirjallisuuden kokoamisen

sydämen asiakseen. Porthan kirjoitti myös

Turun kuninkaallisen kirjaston historian. Pian hänen

kuolemansa 1804 jälkeen alkoi Napoleonin sotien

seurauksena Suomen sota, maa valloitettiin ja siitä

tuli 1809 Venäjän keisarille alamainen suuriruhtinaskunta.

Uusien hallitsijoiden myötä mullistus seurasi toistaan.

Vuonna 1812 vietiin Turulta pääkaupunkiasema

Helsingin hyväksi. Kirjasto muutti akatemian

mukana 1815 arkkitehti C. G. Gjörwellin suunnittelemaan

uuteen akatemiarakennukseen. Ruotsissa painettujen

julkaisujen vapaakappaleoikeus menetettiin,

mutta sen sijaan saatiin 1820 vapaakappaleoikeus Venäjällä

painettuihin julkaisuihin – olivatpa ne sitten

venäjän, saksan, viron, puolan, hebrean, azerin tai

vaikkapa persiankielisiä. Turun palon jälkeen tämä

oikeus vahvistettiin vielä lainsäädännöllä.

15

Turun palo vuonna 1827 tuhosi miltei koko kaupungin.

Akatemian arkistoa ja konsistorin pöytäkirjoja

onnistuttiin pelastamaan, mutta kirjasto menetti

40 000 teosta. Paloalueen ulkopuolella lainassa olleista

pelastui noin 800 nidosta, jotka nykyisin muodostavat

kirjaston Aboica-kokoelman. Kaiken epätoivon

ja neuvottomuuden keskelle saapui vielä keisarin asialla

oleva ratsulähetti tuoden päätöksen: Akatemia

ja sen kirjasto siirretään Helsinkiin! Näin tapahtui ja

koko professorikunta kolmea lukuun ottamatta seurasi

sen mukana.

Kun hätä on suurin…

Ensimmäinen mittava lahjoitus väliaikaisissa tiloissa

Senaatin talossa uudelleen toimintaansa aloittavalle

kirjastolle oli virkamiesten tarpeisiin perustettu Julkinen

kirjasto (Oentliga biblioteket), jonka 6000

nidettä muodostivat perusosan uudelle kokoelmalle.

Sen mukana tuli myös perin arvokas oikeusoppinut

Matias Caloniuksen kirjasto, jonka tärkeintä aineistoa

oli Ruotsin virallisia säädöksiä ja vastaavaa aineistoa

sisältänyt kokoelma.

Kirjalahjoituksia saatiin kotimaasta, Ruotsista,

Moskovan yliopistosta, Pietarin tiedeakatemiasta,

kaikkialta. Katarina II:n omistukseen olivat monien

vaiheiden jälkeen tulleet mm. Marmoripalatsin ja

Hatsinan palatsin kirjastot. Ne päätyivät hallitsijasukuun

kuuluvalle ratsumestari Paul Aleksandrolle ja

viimein 24 000 niteen laajuisena Helsinkiin uudelle

keisarin mukaan nimetyn Aleksanterin-yliopiston

kirjastolle vuonna 1832. Tähän lahjoitukseen sisältyi

mm. kolme inkunaabelia eli ennen vuotta 1501 painettua

kirjaa, lukuisia 1500-luvun teoksia, harvinainen

Azovan ja Mustanmeren atlas vuodelta 1707 sekä

keisarinna Elisabetin poikkeuksellisen komea kruunajaiskirja

vuodelta 1742. Yliopiston kirjasto sai vielä

kreivi J.P. van Suchtelenin 30 000 pohjoismaisen väitöskirjan

kokoelman, johon sisältyi myös jo aiemmin

mainittu ja Turun palossa menetetty ensimmäinen,

1642 Suomessa painettu kirja.

Vähitellen Turun kansallinen katastro alkoi

väistyä mielistä. Tunnetun kirjojen kerääjän Matti

Pohdon avulla palossa menetetty suomenkielinen

kirjallisuus saatiin uudelleen luetteloitua, vapaakappaleitasaatiin

Venäjältä ja 1845 voitiin kokoelmat

siirtää uuteen kirjastorakennukseen.

Rauhansopimuksen mukaisesti Ruotsi oli luovuttanut

Suomea koskevia arkistoja Suomeen. Uskonpuh-


distuksen seurauksena 1500-luvulla oli katolisenajan

kirkonmenoissa käytettyjä latinankielisiä messukirjoja

ja sävelmistöjä hajotettu ja niiden pergamenttilehtiä

käytetty verotilikirjojen kansina ja jopa satuloiden

täytteinä. Senaatin arkistossa säilytettyjen tilikirjojen

kannet irrotettiin 1840-luvulla ja toimitettiinyliopiston

kirjastoon keskiajan tutkijoiden käyttöön.

Kiivas kiistakin oli käyty. Kirjastonhoitaja ja

”opetusministeri” (Senaatin Kirkollisasiain toimituskunnan

päällikkö) F. W. Pipping suuttui ja erosi

kun hänen ja jo aikanaan Porthanin halua järjestää

kirjat hyllyihin niiden koon mukaan ei enää suvaittu,

vaan uudeksi kirjastonhoitajaksi valitun Alexander

Blomqvistin tieteiden mukainen järjestys voitti.

Blomqvistsai sittemmin kansleri-suuriruhtinaan

myöntämän briljantoidun sormuksen ansioistaan.

1860-luvulla kirjaston johtajana toimi Sylvian joululaulun

säveltäjänä tunnettu Karl Collan, kunnes menehtyi

1871 koleraan.

Tieteen temppeli rakennetaan

Senaatintorin ympärille ryhmittyneen Helsingin empiretyylisen

keskustan loi arkkitehti C. L. Engel. Viimeisenä

hän suunnitteli yliopistolle kirjaston, josta

hän kirjoitti sisarenpojalleen Berliiniin, ettei ”millään

yliopistolla ole käytettävänään kauniimpaa.” Rakennuksessa

onkin vaikutteita antiikin temppeleistä, ja

ylevä tunnelma korostuu salien holvien korkeuden,

kattojen koristemaalausten ja korinttolaisten pylväsrivien

ansiosta. Rakennuksen pääovi on vastapäätä

tuomiokirkon, silloisen Nikolainkirkon, pääovea, joten

temppelistä toiseen on vain muutama kymmenen

askelta. Taidehistorioitsijat ovat nähneet kirjaston

pohjakaavassa Rooman keisariajan kylpylöiden vaikutusta.

Arkkitehtuurilla oli myös aikaansa sidottu

poliittinen sanoma. Engelin kirjastorakennuksen on

katsottu muiden Senaatintorin rakennusten tavoin

korostaneen Suomen valtiollista yhteyttä Venäjään,

sillä niiden tyylissä näkyy selvästi vaikutteita Pietarin

arkkitehtuurista.

Kosteutta uudessa komeassa tiilirakennuksessa

oli riittämiin, ja vielä syksyllä 1845 kirjastonhoitaja

Blomqvist löysi pohjoissalista eräästä kirjasta tuuman

paksuisen homekerroksen, jossa ”jo kasvoi sieniä!”

Suuret salit olivat kokoelma- ja työtiloina. Muutamat

päivittäiset asiakkaat, heidän joukossaan Topelius,

Snellman ja taiteilija Magnus von Wright, työskentelivät

pienessä huoneessa kirjaston etuosassa tai lai-

16

nasivat kirjat mukaansa. Kasvitieteen sanastoa laativa

Elias Lönnrot vei kerran mukanaan 36osaisen English

Botanyn.

Mutta missä olivat naiset? Kirjasto laskee historiansa

alkavan vuodesta 1640, ja viimein 17. päivä

heinäkuuta 1855 saapui kirjaston historian ensimmäinen

nimeltä tunnettu naisasiakas, fru E. Woldtscharsky,

joka lainasi ranskankielistä ja saksankielistä

kaunokirjallisuutta ja muistelmia.

Restaurointityön yhteydessä 1879–1880 Severin

Falkman maalasi saleihin eri tieteiden allegoriset

kuvat, joista teologia sittemmin peitettiin ”rumana”.

Magnus Enckell maalasi sen päälle antiikin mytologiaan

ainakin nimellään viitanneen Kulta-ajan. Arkkitehti

Frans Sjöström suunnitteli ja koristemaalari

Carlsson maalasi kupolisalin kattoon lintuaiheiset

hyveiden kuvat: valppauden, viisauden, laulun ja voiman!

Kuin niiden symbolina syttyi saleihin 1893 sähkövalo.

Pohjoissali sisustettiin lukusaliksi ja kirjasto

oli myös iltaisin tutkijoille auki.

1900-luvun laajennuksia

Kirjastoon ostettiin Ruotsista 1902 senaatin määrärahoilla

maailmankuulun suomalaissyntyisen tutkimusmatkailijan

ja mineralogin A. E. Nordenskiöldin

karttojen ja maantieteellisen kirjallisuuden kokoelma.

1906 valmistui Gustaf Nyströmin suunnittelema

wieniläisjugend-tyylinen teräsbetonista ja lasista tehty

ovaalinmuotoinen kirjavarasto Rotunda, joka ratkaisi

kiperäksi tulleen lisätilan tarpeen.

Ensimmäinen maailmansota teki olot epävarmoiksi

myös Monrepos’n kartanossa Viipurissa. Sen

isäntä, vapaaherra Paul von Nicolay otti yhteyttä ylikirjastonhoitaja

Georg Schaumaniin ja ilmoitti haluavansa

antaa kartanon 9 000 niteen kirjaston ikuisena

talletuksena Helsingin yliopistolle. Alun perin

Pietarissa 1700-luvulla koottu Nicolay-suvun kirjasto

sisälsi länsimaisilla kielillä julkaistua kirjallisuutta,

joista esimerkkinä Giambattista Piranesin kuuluisat

Rooman raunioiden kuvaukset.

Sääty-yhteiskunta oli 1906 vaihtunut yksikamariseen

Eduskuntaan, mutta säätyläisyys säilyi myös

kirjastossa vielä 1930-luvulle. Eino Nivangan mukaan

lainaustoimiston esimiehenä oli vanhempi alikirjastonhoitaja

Hjalmar Lenning, ja aina oli otettava

huomioon ”rang och ordning”. Jos asiakas arvioitiin

ylioppilaaksi, tulijan tervehdykseen vastattiin armollisella,

pienen pienellä kumarruksella ja tuskin ha-


vaittavalla etukallistumalla. Jos sisään tuli professori,

oli istumakumarrus lainauspöydän takana sangen

syvä, ja parhaassa tapauksessa sitä tehostettiin raapimalla

kengänpohjilla kunnioittavasti pöydän alustaa

– mutta jos ovesta tuli kreivittären tai kenraalittaren

arvoinen naistuttava, niin Lenning pyörähti korkeuksistaan

alas kuin kärppä ja riensi ovelle tulijaa vastaan

ja suoritti tervehdysseremonian, joka olisi ollut kunniaksi

menneitten aikojen Versailles’n hoviherroille!

Kun vanhakantainen arkkitehti Nyström ei ollut

suunnitellut Rotundaan hissiä, kannettiin kirjat

puolen vuosisadan ajan selässä Rotundan kerroksiin.

Toisen maailmansodan tullessa oli edessä hikinen ja

vaarallinenkin urakka. Lentopommitusten tieltä pakattiin

kaikki 200 000 kirjaa puulaatikkoihin, jotka

parrujen, väkipyörien ja köysien avulla ja sotilaiden,

ylioppilaiden ja kirjastonhoitajien lihasvoimin laskettiin

kirjatornin kerroksista alas ja toimitettiin turvaan

maaseudulle viljamakasiineihin ja kirkkojen kellareihin.

Kaikkiaan Helsingin eri kirjastojen, arkistojen

ja kanslioiden aineistoja vietiin 99 junavaunullista

turvaan. Ja hyvä että vietiin: 27. helmikuuta vuonna

1944 lentopommi iskeytyi yliopiston pääkennukseen,

joka syttyi tuleen. Räjähdys tuhosi juhlasalin

ja samalla Edelfeltin Turun akatemian vihkiäisten

juhlakulkuetta esittävän maalauksen. Se restauroitiin

sittemmin. Evakuoitujen kirjojen uhkana oli myös

pakkanen. Noormarkun kirkon kellarissa rikkoutui

vesijohto ja katastro oli valmis. Alimmat kirjalaatikot

seisoivat viikon vedessä ennen kuin vahinko

huomattiin. Pitkään kirjoja sitten kuivattiin lämpöpuhaltimen

avulla. Myöhemmin samanlaista putkivuodon

aiheuttamaa ”pyykkiä” on kuivattu myös

Aarne Ervin suunnittelemassa yliopiston Porthaniarakennuksen

kalliovarastossakin. Nykyään kirjastolla

on ammattitaitoisia kirjankonservoijia ja Mikkelissä

mittava mikrokuvaus-, konservointi- ja digitointikeskus.

Sen toiminnasta kiinnostavana esimerkkinä

on Historiallinen Sanomalehtikirjasto osoitteessa

www.digi.lib.helsinki.

Kohti nykypäivää

Kansalliskirjastolle on 1990-luvulla louhittu erinomaiset

varastotilat kallioon kirjaston alle, ja 1998

saatiin kirjaston käyttöön vielä viereinen Jean Wikin

suunnittelema 1847 valmistunut yliopiston entinen

kemian ja anatomian laitosrakennus. Siihen liitettiin

1800-luvun lopulla Gustaf Nyströmin suunnittelemat

17

lisärakennukset, joissa sittemmin toimi farmasian

laitos. Kirjaston uusiin tiloihin, Fabianiaan, pääsee

pihan alla kulkevan yhdyskäytävän kautta. Fabianiassa

toimii Amerikka kirjasto (American Resource

Center), Slaavilainen kirjasto, jonka kokoelmat

houkuttelevat tutkijoita aina Japania ja Yhdysvaltoja

myöten, sekä Musiikkikirjasto. Äänilevykokoelmasta

löytyvätkin lähes kaikki Suomessa julkaistut äänilevyt

aina 1901 julkaistusta M. A. Goltisonin laulamasta

Kreivin sylissä uusimpiin listahitteihin.

Myös käsikirjoituskokoelma on ollut ahkerassa

käytössä. Muun muassa Sibeliuksen sävellykset kuuluvat

kirjaston musiikkikäsikirjoituskokoelmaan.

Myös painettuja kirjoja hankitaan lähes entiseen

tapaan ja Turun akatemian 22 kirjan kokoelma on

monien historian vaiheiden jälkeen kasvanut kolmeksi

miljoonaksi.

Perinteisen lainauksen ja tietopalvelun ohella

palveluja tarjotaan myös internetin kautta välittyvinä

elektronisina kirjastopalveluina. Silloin otetaan

Unioninkatu 36:n sijasta osoitteeksi www.kansalliskirjasto.

tai www.nelliportaali. .

Esko Rahikainen

Similar magazines