03.02.2014 Views

PPV-lehti

PPV-lehti

PPV-lehti

SHOW MORE
SHOW LESS

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

PPV-LEHTI

KAUDET 2005 - 2006

Pajamäen

Pallo-Veikot ry

Laatuaikaa jalkapallon parissa jo vuodesta 1969

PPV – nyt ja aina !

PPV:n lähestyessä neljättäkymmenettä ikävuottaan

juniorityö on entistä vahvemmassa asemassa seuran

toimintakartalla. Vuoden 2006 aikana olemme saaneet

nuorimpiin ikäluokkiin yli 30 lajin harrastajaa.

Nuorimmat PPV-läisemme ovat syntyneet reilusti

2000-luvun puolella – v. 2001. Aktiivisuus junioreiden

keskuudessa on loistava: talvella harjoitusinto oli

valtava, kesällä ei maltettu odottaa erotuomarin pillin

vihellystä pelin aloittamiseen ja syksyllä Pajamäen

hallin seinät pullistelivat innokkaiden pelureiden

huudoista.

Junioreiden vanhempien aktiivisuus on niinikään esimerkillistä:

valmentajien etsintään on uhrattu hikeä

sekä aikaa ja tulokset ovat olleet hyviä. Lisäksi muut

taustaryhmät ovat kunnossa – joukkueenjohtajat

ja rahavarojen hoitajat – ja toiminta on aktiivista.

Myös talkoohenki elpyy vahvasti muutaman vuoden

hiljaiselon jälkeen.

vitsevat lähivuosina omista riveistämme vahvistusta.

Vuonna 2006 aikuisten menestys oli hyvä. Piirinsarjassa

edustusjoukkueemme sai kultaa, reservijoukkueemme

hopeaa ja ikämiehet/45 pronssia.

Ikämiehet/35 pelasi SM-lopputurnauksessa ja tuloksena

oli kymmenes sija 16 joukkueen joukossa.

PPV:n toiminnan johtoajatuksena on laadukas juniorityö

ja tulevina vuosina seuran johdon ja toimihenkilöiden

tehtävänä on pitää huolta siitä, että ajatus ei

katoa.

Antero Lehto

Nuoret ikäluokat ovat tulossa ja hyvä niin, koska

lopettamisilmiö eri syistä on viimeisten viiden vuoden

aikana ollut hälyttävää. Uskomme, että nykyiset

ikäluokkamme jaksavat pelata punaväreissä

aikuisikään asti ja jatkavat harrastustaan vielä ikämiessarjoissakin.

Junioreidemme kasvamista odottelemme, sillä

edustusjoukkueemme ja reservijoukkueemme tar-

Hallitus 2007

2

WWW.PPV.FI

Joukkueet 2007

D1-juniorit, s. 1994

Jere Järvinen, VA

mp. 041-5191236

jerej@futis.net

Mikko Lamberg, VA

mp. 040-8364480

mikko_lamberg@luukku.com

Erkki Ruponen, JJ

mp. 040-8234237

erkki.ruponen@nokia.com

Seppo Laakso, RH

mp. 0500-970082

seppo.laakso@kolumbus.fi

E-juniorit, s. 1996

Harri Kumpulainen, VV

mp. 050-375 6864

harri.kumpulainen@helsinki.fi

Hannu Kolmonen, JJ

mp. 040-553 8180

hannu.kolmonen@posti.fi

Taina Kolmonen, RH

mp. 050-576 9961

taina.kolmonen@posti.fi

F-juniorit, s. 1997

Jaani Marttila, VA

mp. 050-357 5215

jaani.marttila@sentera.fi

Jussi Sippola, JJ

mp. 050-520 1203

jussi.sippola@om.fi

Minna Oksanen, RH

mp. 050 - 3874108

minna.oksanen@sanoma.fi

G-juniorit, s. 1998

Harri Roine Valmentaja, VA

p. 050 3461582

Jouni Rasa, JJ

p. 050-468 86 41

jouni.rasa@edu.hel.fi

H-juniorit, s. 1999

Jani Iiskola, VV

p. 040 733 3516

jani.iiskola@kolumbus.fi

Tapani Ahonen, VA

p. 050 412 3307

t_ahonen@netti.fi

Anna-Maija Vartola, JJ

p. 0400 906 306

annamaijavartola@gmail.com

Tiina Markkula, RH

p. 040 559 7201

tiina.markkula@yle.fi

I-juniorit, s. 2000-2002

Riku Sutinen, VV

p. 040 505 4621

riku78@gmail.com

Frans Raulo

p. 050 487 3312

frans.raulo@pp.inet.fi

Bella Järvimaa, JJ

p. 050 553 5593

bella.jarvimaa@hotmail.com

Minna Hakuli, RH

p. 050 346 2871

minna.hakuli@nordea.com

Edustusjoukkue

Jari Hiltunen Valmentaja, VV

p. 041 5344934

jari.hiltunen@fi.qm.com

Velimatti Helasterä, VA

mp. 050-5670721

velluhelastera@netti.fi

Timo Torkkeli, JJ, HU

mp. 040-5120680

timo.torkkeli@solymparistopalvelut.fi

Kakkosjoukkue

Juha Salminen, VA

mp. 0400-795577

juha.salminen@edu.hel.fi

Antti Peltonen, JJ

mp. 040-5444420

aaipeltonen@saunalahti.fi

Kolmosjoukkue eli SEOS

Aapo Kotkavuori, VV

Simo Poikolainen, JJ

mp. 505842285

simo.poikolainen@welho.com

Ikämiehet 35

Karri Laurila, VV

mp. 040-7227744

karri.laurila@canon.fi

Karri Karsi, VA

mp. 040-5383242

karri.karsi@mainostoimistourho.

fi

Jan Karlqvist, JJ

mp. 050-566 4949

jan.karlqvist@kolumbus.fi

Ikämiehet 40, 45

Jyrki Johansson, VV

mp. 0500-707862

jyrki.johansson@inex.fi

Kai Nummi, VV

mp. 0400-718670

kai.nummi@tietoenator.com

Reijo Ailamo, VA

mp. 040-7557363

reijo.ailamo@edu.hel.fi

Klaus Kankkunen, VA

kp. 408802

Ari-Pentti Pietinen, VA

mp. 040-5037868

pietinenaripentti@hotmail.com

Reima Särkijärvi, JJ

mp. 0400-421104

reima.sarkijarvi@tt.wihuri.fi

PPV-lehti 2005-2006 toimituskunta: Jaakko Temmes, Antero Lehto ja Kurt Martinsen.

WWW.PPV.FI

3

I-juniorit (1999-2002) 2006

Alkukeväällä 2006 eriytyi PPV-98 joukkueesta seitsemän

poikaa uuteen PPV-99 joukkueeseen. Valmentajaksi

värvättiin Jani Iiskola ja joukkueenjohtajaksi

Anna-Maija (Roopen äiti) Vartola. Ringissä

oli aluksi mukana vain nämä ”seitsemän veljestä”

ja harjoituksissa pahimmillaan pelaajia oli vain kolme.

Tilannetta seurattiin ja vaihtoehtona mietittiin

myös sitä, josko 99-syntyneet olisi liitetty takaisin 98

-joukkueeseen. Kuitenkin lumien sulaessa ja kevään

edetessä alkoi joukko kasvaa.

Toukokuussa osallistuimme Helsingin Pallosuran

turnaukseen, jonne saimme apuja Käpylän Pallon

reippailta pelaajilta (suuret kiitokset KäPan Vesa

Kiviselle!). Turnaus sujui loistavasti ja joukkueemme

saldo kuuden pelin jälkeen oli 4 voittoa, 1 tasapeli

ja 1 tappio. Turnauksen jälkeen osallistuimme vielä

yhteen peli-iltaan KäPan ystävällisellä avustuksella.

Kesän lämmetessä alkoi kenttä pikkuhiljaa täyttyä

uusista lupauksista ja vihdoin joukkue pärjäsi jo omillaan.

Peli-iltoja tuli muutamia ja kokemusta karttui

nuorelle porukalle.

Kesätauon jälkeen, kesä-heinäkuun vaihteessa,

porukka kasvoi entisestään. Pikkuhiljaa joukkue lähestyi

30 pelaajan lukumäärää ja peli-iltoihin ilmoittauduimme

loppujen lopuksi kahdella joukkueella.

Joukkueemme maine oli kiirinyt puskaradion ansiosta

laajalle alueelle ja pelaajia treeneihin tuli mm.

Konalasta, Munkkivuoresta ja Pitäjänmäeltä. Treeneissä

kävi kova kuhina, mutta onneksi Jani sai apua

reippailta vanhemmilta. Kesän jälkeen oli selvää, että

isolla porukalla ei voitu jatkaa jo kokoerojenkin takia,

joten jaoimme joukkueen kahtia: 99-syntyneisiin ja

00/01/02-syntyneisiin pelaajiin.

Koulujen alun lähestyessä osallistuimme vielä Tapion

turnaukseen. Turnaus oli loistavasti järjestetty ja

kaikilla oli varmasti mukavaa. Menestystä tuli vaihtelevasti

ja kokemusta sitäkin enemmän. Turnauksen

lopuksi myönnettiin tsempparipalkinto 00/01/02-joukkueen

Jasu Kajanderille, joka tsemppasi esimerkillisesti

koko turnauksen ajan.

Halliin siirryttäessä ja iltojen hämärtyessä löysimme

vihdoin 00/01/02-joukkueelle kaksi pätevää valmentajaa,

Frans Raulon ja Riku Sutisen, ja Jani sai

avukseen Tapani Ahosen. Seuran nuorimman joukkueen

jojoksi pestautui Bella ”Oonan ja Jasun äiti”

Järvimaa ja rahastonhoitajaksi Minna ”Jesperin ja

Jeren äiti” Hakuli.

30.10.2006 järjestetyssä seuran päättäjäisissä palkittiin

99-joukkueesta Roope Koskela, Maari Meurman

ja Henri Suopajärvi sekä 00/01 joukkueesta

Olli-Pekka Pennanen, Niko Tamminen ja Johan

Ingberg.

Vuoden aikana porukan määrä on jopa viisinkertaistunut

ja pelaajista on muovautunut kaksi lupaavaa ja

iloista PPV joukkuetta!

Hiiop! Roope

Koskela vahvisti

98-joukkuetta

Hesa Cupissa

heinäkuussa

Joukkue odottelee jännittyneenä matsin alkua

Tapion turnauksessa elokuussa

Joukkueen kasvaessa päätimme kokoontua PPV:

n toimistolla seuran johdon kanssa ja totesimme,

että 30 pelaajaa ja yksi valmentaja ei ehkä toimi

parhaalla mahdollisella tavalla. Saimme väliaikaiseksi

avuksi 00/01/02-joukkueelle 96-syntyneiden

valmentaja/jojo Hannu Kolmosen ja samalla teimme

hartiavoimin töitä oman valmentajamme etsimiseksi.

Hannun jeesatessa osallistuimme vielä yhden

päivän kestäneeseen Pitäjänmäen Tarmon turnaukseen

ja pariin peli-iltaan, jossa joukkueet olivat

jaettu jo 99 syntyneisiin ja 00/01/02 syntyneisiin.

4

WWW.PPV.FI

I-juniorit (1999-2002) 2006

PPV-00/01/02

Ylärivi vasemmalta: Olli-Pekka Pennanen, Jesper Koutelo, Jesper Nikitin, Leo Hintsanen, Jasu Kajander,

Niko Tamminen, Valtteri Huunonen, Anton Jacobsson ja Johan Inberg. Alarivi vasemmalta: Jere Nikitin, Amir

Ighmour, valmentaja Frans Raulo, Aapo Sivula, Mikko Soratie ja valmentaja Riku Sutinen. Kuvasta puuttuu:

Oskari Haukimäki, Arttu Hernesmaa, Matias Huovila, Elias Kaijasilta, Jesper Koutelo, Jarno Ruokonen ja Antti

Saarinen.

PPV-99

Ylärivi vasemmalta: valmentaja Jani Iiskola, Roope Koskela, Teemu Lokkinen, Henri Suopajärvi, Henri Vikman,

Maxim Lemercier, Henri Salmi, Oona Kajander ja valmentaja Tapani Ahonen. Alarivi vasemmalta: Benjamin

Shemeikka, Kasperi Kouri, Amina Ighmour, Miika Lokkinen, Wilhelm Pfäffli ja Maari Meurman. Kuvasta puuttuu:

Daniel Dampha, Konsta Dorairaju, Nasim Farhat ja Kalle Saarinen.

WWW.PPV.FI

5

H-juniorit (1998) 2006

H-junioreiden eli 98-syntyneiden kausi on mennyt

myönteisissä merkeissä. Vuosi alkoi synnytyksellä

eli 99- ja 00- syntyneet erkaantuivat omaksi joukkueekseen.

Näin ollen valmentajat Jari Hiltunen ja

Harri Roine pystyivät keskittymään yhden ikäluokan

harjoittamiseen. Samoin taloudenhoitaja Piia

Nymanin ja joukkueenjohtaja Jouni Rasan tehtävät

puolittuivat.

Harjoituksia joukkueella oli ja on kaksi kertaa viikossa.

Pelejä on kertynyt 2006 puolella 46 kappaletta.

Joukkue on osallistunut aktiivisesti peli-iltoihin.

Turnauksista suurimmat ovat olleet Pihlajamäen,

Helsinki Cupin ja Tapion turnaukset. Näiden lisäksi

on osallistuttu muutamaan päivän kestävään miniturnaukseen.

Talvikaudella joukkue osallistuu Espoon

talvisarjaan. Periaatteena on (Suomen Palloliiton

ohjeiden mukaisesti) yhdenvertaisuus eli kaikki pelaavat

ja kaikkia kannustetaan yrittämään parhaansa

ja nauttimaan jalkapallosta.

Joukkueeseen kuuluvat seuraavat pelaajat:

Pyry Suomalainen, Eero Saarela, Stefan Rua, Jonne

Rasa, Kristian Puhakka, Jimi Podduikin, Kaarlo

Liukkonen, Anton Lazarov, Miro Hämäläinen, Nico

Arakivi, Richard Plomerus, Tatu Tikkanen, Hassan

Ramadan, Valtteri Ingervo, Veron Nguala, Luca Vainio,

Aaro Vuorikoski ja Jerry Vainio

Yhteystiedot löytyvät joukkueen www sivuilta.

6

WWW.PPV.FI

Lions Club Pajamäki

tukee PPV junioritoimintaa

Tärkeässä työssämme ovat olleet mukana myös:

Helsingin kaupunki

Nygårdin Autokoulu

K-market Munkki

Vermo

Anna tukesi PPV:lle - mahdollista unelmat

Pajamäen Pallo-Veikkojen Tuki ry

Nordea 120450-601675

WWW.PPV.FI

7

H-juniorit (1997) 2005

Yksi kausi on taas pulkassa ja 97-joukkue on treenannut

ja pelannut todella paljon. Koko vuoden ajan lyhyitä

taukoja lukuun ottamatta meillä on ollut vähintään

kaksi tapahtumaa viikossa ja se on aika paljon.

Kauden alkaessa oli mukana vähän laskentatavasta

riippuen 11-30 kundia. Pikkuvelijoukkueemme 98/99

oli nimittäin vielä tässä vaiheessa meidän mukanamme

melko tiiviisti.

Hallikauden aikana kaksi viikottaista prime time -vuoroa

täysmittaisella kentällä takasivat loistavat puitteet

treenaamiselle ja treenimatsien järjestämiselle. Meillä

kun on muihin stadilaisiin seuroihin verrattuna suorastaan

kadehdittavat oltavat Pajamäki-hallissa, oli

helppo löytää kavereita. Halukkaita treenivastustajia

olisi itse asiassa ollut tulossa enemmänkin kuin riittävästi.

Koska 97-joukkueemme koko oli liian suuri yhdeksi

joukkueeksi ja liian pieni kahdeksi, järjestimme hallissa

yleensä treenimatsit siten, että otimme koko

ysikasiryhmän mukaan ja teimme kaksi sekajoukkuetta.

Tämä tietysti antoi vastustajille etumatkaa

ja muutamaan kertaan otimmekin oikein kunnolla

kuuppaan.

Keväällä siirryimme taas viime vuoden tavoin treenaamaan

Talin puistotien kentälle, missä saimme jälleen

pelata valuraudasta hitsaamalla kokoonpantuihin ja

metrin verran liian kapeisiin maaleihin, mutta ehkä

juuri siksi osumatarkkuutemme onkin niin kovalla

tasolla. Treeneissä keskityimme lähinnä niihin harjoitteisiin,

joista kundit pitävät. Toki välillä yritettiin ottaa

mukaan ihan “oikeitakin futisjuttuja”, mutta kuitenkin

edelleen niin, että se pääasia ei pääse unohtumaan.

Pelit ja leikit olivat aina mukana.

keusta lukuun ottamatta osallistuimme peli-iltoihin

kahdella joukkueella. Tämän teki mahdolliseksi se,

että kauden aikana mukaan liittyi neljä uutta pelimiestä

ja saimme mukaan myös muutamia todella

kovia lainapelaajia ysikaseista.

Voittojen ja muiden kilpailullisten tekijöiden tavoittelun

sijaan seuraamme treeniaktiivisuutta, pelaajien

ilmeitä tapahtumissa ja näiden seurauksena

määräytyvää pelaajien pysyvyyttä. Näissä asiassa

saavutimme kirkkaasti kaikki tavoitteemme. Joukkueessa

on tapahtumien suuresta määrästä huolimatta

aina ollut erittäin korkea osallistumisprosentti ja tästä

olemme erittäin iloisia. Kauden aikana ei yksikään

pelaaja lähtenyt joukkueesta ja meitä on nyt viisitoista,

mikä on erittäin sopiva määrä siirryttäessä

pelaamaan kuudella kenttäpelaajalla.

Kauden voisi vetää yhteen toteamalla, että välillä

voitettiin, välillä hävittiin ja joskus pelattiin tasan.

Emme varmasti ole futiksessa Helsingin paras 97-

joukkue, mutta meillä on hauskaa. Joukkue koostuu

todella hienoista ja fiksuista pikkumiehistä, joilla on

ne kaikkein tärkeimmät asiat kunnossa. Kanssapelaajia,

vastustajia ja tuomareita kohdellaan oikealla

tavalla kunnioittaen ja hyviä tapoja noudattaen.

Välillä valmentajillekin annetaan suunvuoro.

Kiitokset kaudesta pelaajille, valmentajille, johdolle,

finanssiosastolle, huoltojaokselle, logistiikka-yksiköille,

sponsoreille ja erityisesti kaikille meidän

faneille!

Jaani Marttila, isävalmentaja

Ulkokauden aikana osallistuimme KäPan ja Hongan

turnauksiin, kaikkiin Lassilan ja Pallokentän peli-iltoihin

ja kävimmepä muutaman kerran peli-illassa myös

kaukana eksoottisessa Jakomäessä. Kolmea poik-

8

WWW.PPV.FI

G-juniorit (1997) 2006

Tähän asti olimme pelanneet neljällä ja nyt siirryttiin

puolta isommalle kentälle ja pelaajia olikin jo kuusi,

mikä luonnollisesti muutti pelin luonnetta aika

voimakkaasti. Kausi alkoi siis muutamien uusien

pelipaikkojen esittelyllä ja yritimme sitten hiljalleen

perehtyä käytännössä niihin liittyviin tehtäviin ja käsitteisiin.

Peli-iltojen asemesta tarjolla olikin nyt ihan oikeita

matseja. Osallistuimme syys- ja kevätkaudella SPL:

n Helsingin piirin piirinsarjaan pelaten kaiken kaikkiaan

13 ottelua. Piirinsarjassa ottelut olivat ainakin

tilastollisesti erittäin tasaisia, sillä voittoja ja tappioita

tuli täsmälleen yhtä paljon yhden matsin päättyessä

sopuisasti tasan.

Turnaukset olivat taas värikkäitä ja vauhdikkaita

tapahtumia. Osallistuimme kauden aikana kaiken

kaikkiaan viiteen turnaukseen.

Kontun kaksipäiväisessä turnauksessa pelasimme

erittäin hyviä ja tasaisia matseja taistellen urheasti

ennakolta paljon kovempia vastuksia vastaan.

Vaikka turnaus ei tuloksellisesti mennytkään ihan

nappiin, voitoitta ei toki jääty täälläkään. Monessa

ottelussa tulokset oikeasti imartelevat vastustajia

ja tätä ilmaisua käytän erittäin varovaisesti. Turnauksen

yhteydessä pelattiin myös mieleenpainuva

ystävyysottelu kohdatessamme KontUn Raitatiikerit.

Joukkue koostuu 20 lapsesta, joilla on liikunnallinen

rajoite, kehitykseen liittyvä haitta-aste tai muu rajoittava

tekijä, jonka takia he eivät voi pelata normaalijoukkueessa.

Umbro Cupissa Espoossa pääsimme pelaamaan

meille täysin uusia ja eksoottisia läntisen Uudenmaan

joukkueita vastaan. Hienolla keinoalustalla pelattu

turnaus meni osaltamme kaikin puolin putkeen.

Kaadoimme kolme ennakolta kovasti kunnioitettua

vastustajaa ja vasta viimeisessä ottelussa jouduimme

niukasti taipumaan. Tänne mennään varmasti

uudelleen.

Kevätkauden ja kesätauon kynnyksellä olemme aina

järjestäneet pienimuotoisen tapahtuman. Olemme

yleensä pelanneet PPV:n muita joukkueita tai mutseja

vastaan tms. Omat pelaajamme ovat kuitenkin kovasti

toivoneet, että järjestäisimme kerrankin OMAN

turnauksen. Tuumasta toimeen.

WWW.PPV.FI

9

G-juniorit (1997) 2006

Kutsuimme Pajamäkeen neljä harvoin kohtaamaamme

vierasjoukkuetta ja saimme vastineeksi hyvien

matsien lisäksi arvokasta kokemusta turnausten

järjestämisestä. Se tuli hyvin selväksi, että työtä on

yllättävän paljon, turnausjärjestäjän muistilista on

(tai siis olisi ollut) verraton apuväline, talkooväkeä

tarvitaan runsaasti ja yllätyksiin kannattaa ainakin

yrittää varautua. Peliohjelmamme oli laadittu niin,

että pelaamme kahdella kentällä - sisällä hallissa

ja ulkona auringossa. Vain kaksi päivää ennen tapahtumaa

havaitsimme kuitenkin, että kaksi Pajamäki-hallin

neljästä maalista oli kadonnut! Mitä nyt?

Turnausohjelmamme romuttui tähän ja hätäisesti

kyhättiin yhden kentän turnausohjelma, joka lähetettiin

anteeksipyyntöjen kanssa vieraille. Päätimme

vielä kuitenkin tehdä epätoivoisen yrityksen ja pyytää

asiassa kaupunkia apuun. Suureksi hämmästykseksemme

kaupunki toimitti muualle rahtaamansa

maalit omalla kustannuksellaan seuraavana päivänä

takaisin Pajikseen ja pääsimme lopulta palaamaan

alkuperäiseen suunnitelmaan. Tästä nöyrät kiitokset

liikuntavirastolle.

Kauden 2006 aikana joukkueessa pelasivat:

Alanenpää Joonas

Hakala Jussi

Hukkanen Miika

Isosaari Aaro

Jalonen Joona

Kaijansinkko Lauri

Kaijasilta Lauri

Kokkonen Juuso

Liinkangas Otso

Lumiala Tuure

Marttila Rasmus

Mäkelä Lassi

Nikitin Jyri

Pesonen Arttu

Phermsin Vili

Rajamaa Aale

Sippola Juha

Suokas Heikki

Vink Riku

Turnauksessa pelatut 2 x 10 minuutin pikapelit olivat

hyvin tasaisia, jännittäviä ja vauhdikkaita. Ysiseiskoillahan

ei vielä tuloksia raportoida eikä taulukoita

pidetä, joten emme myöskään kerro, että PPV olisi

voittanut turnauksen, jos taulukko olisi tehty.

Syyspuolella turnauksissa tulikin sitten vähän kevättä

vähemmän voittoja, mutta sitäkin enemmän

arvokasta kokemusta ja oppia. Erityisesti laitapakkien

homman vastuullisuus tuli selvästi esille ja mikä

parasta, muutamat pelaajat alkoivat osoittaa tässä

roolissa oivia otteita. Silloin, kun meidän laitapakkimme

onnistuivat matsissa, matsi meni yleensä myös

lopputulosten valossa hyvin.

Treeneja vedettiin edelleen pari kertaa viikossa ja

kun saimme syyskaudella ylimääräisen vuoron Talin

huippunurmella, tuli viikottaisia treenikertoja jo kolme.

Meillä oli kauden aikana tapahtumia tasan sata,

mutta suuresta lukemasta huolimatta keskimääräinen

treeniaktiivisuus oli edelleen erittäin hyvä.

Aggressiivinen rekrytointimme tuotti edelleen hyvää

tulosta ja kauden aikana saimme mukaan neljä uutta

hienoa pelimiestä. Hyvä näin. Onnistunut rekrytointi

on pikkuseuran elinehto.

Lämpimät kiitokset kaikille, jotka ovat kauden aikana

olleet joukkueen ja valmennuksen tukena. Meillä on

kasassa erittäin tervehenkinen ryhmä. Edeltävän

kauden loppusanoissa tuli todettua, että kundeilla

on arvot ja tavat kohdallaan ja voimme iloksemme

todeta, että asia ei ole vuoden aikana muuttunut.

Jaani Marttila, isävalmentaja

10

WWW.PPV.FI

G-juniorit (1997) 2006

G-juniorit (1996) 2005

Joukkueen kausi alkoi totuttuun tapaan marraskuussa

Pajamäki-hallissa säännöllisesti pidetyillä harjoituksilla.

Talviaikana marras-tammikuussa harjoiteltiin

kerran viikossa, helmikuusta alkaen harjoitusmäärä

kaksinkertaistettiin. Harjoitusten sisältö oli samankaltainen

kuin edellisenä vuonna; pelejä ja leikkejä

pallon kanssa ja ilman. Jonkin verran teimme taitoharjoitteita,

jotka eivät jostain syystä olleet kovin

suosittuja. Harjoituksia kertyi tänä vuonna kaikkiaan

51 tilaisuutta.

Merkittävä muutos edelliskauteen oli siirtyminen 1 +

6-pelisysteemiin sekä osallistuminen piirisarjan peleihin.

Mukaan tulivat myös aina vaaralliset maalipotkut

sekä lyhyet, epäsuorat kulmat. Pajamäki-hallin

ansiosta talvella ja keväällä harjoitusvastustajia oli

riittävästi eikä kaikille halukkaille vastustajille matseja

pystytty edes järjestämään. Kaikkiaan pelejä pelattiin

harjoitusmatsit, turnaukset sekä piirisarjan matsit

mukaan laskien 54 koitosta. Pelien suuri määrä selittyy

sillä, että syyskaudella osallistuimme peleihin

kahdella joukkueella pelaajamäärän kasvettua voimakkaasti.

Osallistuimme kauden aikana kolmeen turnaukseen:

Viikinki-turnaus Vuosaaressa, Kaisaniemen Sapaturnaus

sekä Hämeenlinnan Aulanko-turnaus. Sapaturnaus

meni pelillisesti erinomaisesti, joukkueen

oltua turnauksen parhaita yhdistelmiä. Hämeenlinnassa

loukkaantumisista johtunut paha pelaajapula

ja rankkasateet eivät jättäneet ketään kuivaksi.

PPV oli aktiivinen myös pelaajien siirtomarkkinoilla.

PiTa ei tänä vuonna saanut joukkuetta kasaan, näin

kuusi kovan luokan pelimiestä siirtyi vahvistamaan

PPV:tä. Pelaajista maksettiin kustakin 4 euron siirtokorvaukset

piirille. Mielenkiintoista nähdä siirtokorvauksien

taso esim. kymmenen vuoden päästä.

Luulisin, että tällöin saatavilla rahoilla PPV voi laajentaa

Pajamäki-hallia ja rakentaa vaikka toimistotilat

ja kahvilan halliin. Ja rahaa jäisi ylikin.

Pelaajien lisäksi valmennuspuolelle saatiin kaivattua

lisävahvistusta. Kesällä päävalmentajana aloitti Harri

Kumpulainen, joka pittoreskillä tekniikallaan sai pojat

saman tien puolelleen. Entisen päävalmentajan

tekniikka ei silmiä hivellyt, mutta olihan se muuten

WWW.PPV.FI

11

G-juniorit (1996) 2005

mukava kaveri ja kaukaa hyvän näköinen. Erityisen

ilahduttavaa oli myös se, että lähes jokaisessa harjoituksessa

oli päävalmentajan lisäksi 1-2 apuvalmentajaa.

Nämä eivät unohdu:

Ensimmäiset piirisarjan matsit

Kaisaniemen SaPa-turnaus

Hämeenlinnan Aulanko-turnaus

Uusi valmentaja

26 poikaa pelaajaringissä

Parhaimmat kiitokset kaikille hienoille pelaajille,

kannustaville vanhemmille sekä valmennukseen

osallistuneille. Jälleen hieno kausi takana, opimme

varmasti kaikki paljon jalkapallosta ja yhdessä tekemisestä.

Toivottavasti näemme jälleen Teidät kaikki,

kun uusi kausi lähtee käyntiin marraskuussa.

Hannu Kolmonen, joukkueenjohtaja

Joukkueessa pelasivat seuraavat pelimiehet:

Niko Alatalo

Alex Arakivi

Elias Eerikinharju

Elias Ervast

Jere Elo

Amir Farhat

Teemu Ferm

Seemi Hintsanen

Alexander Hoffström

Anton Inberg

Eerik Joensuu

Tino Jokinen

Joel Keltto

Petteri Kolmonen

Samu Kylämies

Joona Laukkanen

(muutti kauden aikana)

Tuomas Maanonen

Leevi Mäkelä

Tiitus Nylander

Joel Oksman

Pekka Päärni

Sebastian Satola

Rasmus Sievers

Christian Starck

Tomi Sundelin

(muutti kauden aikana)

Nico Välisalo

Kauden aikana joukkuetta vahvistivat myös H-juniorit

Jyri Nikitin ja Juha Sippola.

12

WWW.PPV.FI

G-juniorit (1996) 2005

E-juniorit (1996) 2006

Joukkueen uusi kausi (neljäs yhteinen) alkoi Pajamäki-hallissa

säännöllisesti pidetyillä harjoituksilla. Harjoitusviikkoon

kuului kaksi harjoitusta, joskin toiselle

harjoitusvuorolle kutsuttiin aika ajoin rakkaita vastustajia

harjoitusmatseihin. Talven paukkupakkaset

verottivat hiukan harjoitusten ja pelien määrää, joten

kotijoukot olivat helisemässä ylimääräisen energian

suuntautuessa johonkin toisaalle. Keväällä ja syksyllä

toinen harjoituksista pidettiin Talin ruoholla ja toinen

Pajamäen hiekkakentällä. Harjoituksia pidettiin

koko kauden aikana kaikkiaan 62 kertaa.

Perinteisesti pelasimme erittäin paljon harjoitusotteluita

piirisarjamatsien lisäksi. Kaikkiaan pelejä kertyi

yhteensä 51 koitosta. Kevään piirisarjat pelasimme

yhdellä joukkueella, mutta syksyllä jaoimme joukkueen

kahteen ryhmään; Blue ja Red. Pelit menivät

hyvin, puolet peleistä voitettiin tai pelattiin tasan,

lopuissa matseissa vastustajat olivat meitä onnekkaampia..

Kauden pelit olivat pääsääntöisesti erittäin

tasaisia, iso osa suoranaisia trillereitä. Fanijoukkueemme

määrä onkin kasvanut tasaisesti kauden

aikana ja lippukassa on laulanut hoosiannaa.

Osallistuimme kauden aikana neljään turnaukseen:

HJK:n Kannelmäki-turnaus, Viikinki-turnaus Vuosaaressa,

KäPan juhlaturnaus sekä Helsinki-cup.

Turnauksista nousi esiin ehdottomasti Hesa-cup, jossa

päästiin kokeilemaan taitoja ruohokentällä uusia

vastustajia vastaan. Viimeisessä matsissa saimme

ripauksen kansainvälistä tunnelmaa kohdatessamme

virolaisen joukkueen. Kaikista turnauksista jäi

pelaajille hyvä fiilinki ja vanhemmille punaiset kasvot

ilmojen suosiessa tapahtumia (Hämeenlinnan turnaus

jätettiin tällä kertaa suosiolla väliin).

PPV oli jälleen aktiivinen myös pelaajien siirtomarkkinoilla,

saimme kohtuullisella siirtokorvauksella kuusi

innokasta pelimannea, jotka pienen alkutotuttelun

jälkeen pääsivät hyvin joukkueen touhuun mukaan.

Kauden päättyessä joukkueen ringissä oli 27 poikaa.

Nämä eivät unohdu:

Hesa-cupin avajaiset

Hesa-cupin matsit ruoholla

27 poikaa pelaajaringissä

Joukkueen lentävien reporttereiden otteluselostukset

PPV-sivuilla

Bluen ja Redin tsempit syksyn matseissa

Kiitokset jälleen kerran hienoille pojille ja heidän

mukaville vanhemmille päättyneestä kaudesta.

Kanssanne on kiva tehdä töitä, tällä kokoonpanolla

tulemme menemään vielä pitkälle. Suurkiitos myös

joukkueen väsymättömälle, lehmänhermoiselle valmentajalle

Harrille.

Alkava kausi jatkuu samoissa mukavissa merkeissä.

Isoin muutos lienee, että siirrymme kaliberia isompaan

palloon (koko 4) ja peliaika kasvaa 2 krt. 25

minuuttiin.

Hannu Kolmonen, joukkueenjohtaja

WWW.PPV.FI

13

E-juniorit (1996) 2006

Joukkueessa pelasivat seuraavat pelimiehet:

Niko Alatalo

Alex Arakivi

Akseli Björn

Elias Eerikinharju

Jere Elo

Teemu Ferm

Arttu Hakkarainen

Seemi Hintsanen

Alexander Hoffström

Kalle Huuskonen

Eerik Joensuu

Tino Jokinen

Joel Keltto

Petteri Kolmonen

Samu Kylämies

Jonne Lehikoinen

Tuomas Maanonen

Mohamed Mohamud

Leevi Mäkelä

Tiitus Nylander

Joel Oksman

Pekka Päärni

Sebastian Satola

Rasmus Sievers

Joona Soratie

Christian Starck

Nico Välisalo

14

WWW.PPV.FI

E-juniorit (1994) 2005

Pelivuoden 2005 aikana pojat saivat taas nauttia

yhteisistä jalkapallohetkistä niin harjoituksissa kuin

peleissäkin ja itse turnauksissa.

Pelillisesti kausi meni kohtalaisen hyvin. Joukkueemme

pelasi keväällä ja kesällä ihailtavan pirteästi,

mutta ns. ratkaisupeleissä ei vielä löytynyt sitä lopullista

puristusta, jota olisi vaadittu itse jatkopeleihin.

Näistä hyvinä esimerkkeinä mainittakoon perinteikkäät

juniorijalkapalloturnaukset, kuten kesäkuun

(19.-23.06.) Alandia Cup 2005 ja heinäkuun (10.-

16.7.) Helsinki Cup 2005.

Kevään piirisarjassa taas oli runsaasti tiukkoja ja

jännittäviä pelejä. Kaksi ensimmäistä peliä hävittiin,

mutta loput viisi peliä voitettiin.

Syksyn piirisarjan peleissä ns. tiukat matsit päättyivät

tappiollisesti, jos kolmatta matsia ja yhtä tasapeliä

ei lasketa. Syksyn piirisarjan saldona oli taas kaksi

voittoa, yksi tasapeli ja kolme tappiota.

Kauteen mahtui siis paljon hyviä pelejä, mutta parantamisen

varaa jäi, ainakin niihin ns. ratkaisupeleihin.

Tästä kaudesta jäi varmasti itse kullekin hyviä

muistoja, joistä päällimmäisenä varmaan muistuu

mieleen E-junioreille kesäkuussa järjestetty Alandia

Cup Ahvenanmaalla.

Tammi-huhtikuussa jalkapalloharjoituksia pidettiin

Pajamäen juniorijalkapallohallissa kaksi kertaa viikossa.

Tämän jälkeen siirryimme harjoittelemaan

ulos Pajamäen hallin vieressä olevalle hiekkakentälle

aina elokuun loppuun asti. Helsinki Cupista alkoi

taas se perinteisesti ansaittu jalkapallokesäloma,

jota vietettiin heinäkuun loppuun. Lokakuussa jalkapalloharjoitukset

siirtyivät taas takaisin Pajamäen

juniorijalkapallohalliin, jossa ohjattuja harjoituksia

järjestettiin torstaisin ja sunnuntaisin. Lisäksi Futsaltreenejä

alettiin vetää tiistaisin Strömbergin koululla

lokakuun lopusta alkaen.

Otimme osaa seuraaviin turnauksiin, sarjoihin ja tapahtumiin:

FC Espoon talvisarja 2004-2005 (Pojat E-94

lohko 3 + jatkopelit)

VJS-Pääsiäisturnaus Myyrmäki-hallissa 27.-

28.3.2005 (lohko H + jatko pelit sijoista 1-16)

Kevään 2005 SPL Helsinki piirisarja (F-10 pojat

lohko 4)

PiTan pelipäivä 15.5.2005

Alandia Cup Ahvenanmalla 19.-23.6.2005 (ryhmä

4)

Helsinki Cup 10.-16.7.2005 (E-11 pojat lohko

8)

Syksyn 2005 SPL Helsinki piirisarja Alandia

Cup 2005 (F-10 pojat lohko 6)

PuiU-turnaus 3.-4.9.2005 (C-lohko + jatkopelit

sjoista 9-16)

Alandia Cup 2005

WWW.PPV.FI

15

E-juniorit (1994) 2005

Oheisista kesäisen aurinkoisista kuvista jokainen voi hyvin aistia,

millä sykkeellä pojat pelasivat turnauksisssa ja olivat mukana tämän

vuotisessa joukkueessa. Erityiskiitokset Kimmo Räisäselle

vauhdikkaista kuvista ja Timo Hätälälle pelipaitojen hankintaan

liittyvien asioiden hoitamisesta. Joukkueen pelaajat, valmentajat,

toimihenkilöt ja vanhemmat ovat kaikki omalla panoksellaan tehneet/mahdollistaneet

vuoden 2005 joukkueen eli PPV:n E-juniorit.

Kiitokset kuuluvat myös heille!

Erkki Ruponen, JoJo

Kuluvana pelivuonna E-junioreihin kuului kaiken

kaikkiaan 17 poikaa, jotka esitellään alla

aakkosjärjestyksessä ns. pelaajakorttien muodossa:

Miki Bergroth,

Joonas Carlsson,

Elias Herranen,

Sami Hätälä,

Juha-Pekka Joronen,

Jeffrey Kam,

Markus Kari,

Eero Kenttä,

Juhana Laakso,

Otto Nousiainen,

Markus Rantakangas,

Eeki Ruponen,

Sakari Räisänen,

Ville Sainio,

Julius Soini,

Johannes Teittinen ja

Aleksi Tuominen.

Valmentajina ovat olleet:

Jere Järvinen,

Mikko Lamberg ja

Jari Tuominen (vastuuvalmentaja).

Toimihenkilöinä ovat toimineet:

Seppo Laakso (rahastonhoitaja), Sirpa Jylkkä

(huoltaja), Tarja Kam (huoltaja), Ilpo Kari (huoltaja)

ja Erkki Ruponen (joukkueenjohtaja).

16

WWW.PPV.FI

E-juniorit (1994) 2005

Helsinki Cup 2005

WWW.PPV.FI

17

D2-juniorit (1994) 2006

D2-junioreihin kuului parhaillaan 16 poikaa, jotka

Jarkkoa lukuun ottamatta esitellään aakkosjärjestyksessä

ns. pelaajakorttien muodossa vuoden 2005

osassa (E-juniorit (1994)). Pelivuoden 2006 aikana

mukana ovat olleet seuraavat pelaajat: Miki Bergroth,

Joonas Carlsson, Elias Herranen, Sami Hätälä,

Jeffrey Kam, Markus Kari, Eero Kenttä, Juhana

Laakso, Otto Nousiainen, Jarkko Nuutilainen (kuvassa

1 Helsinki Cup 2006), Markus Rantakangas, Eeki

Ruponen, Sakari Räisänen, Julius Soini, Johannes

Teittinen ja Aleksi Tuominen.

Valmentajina ovat toimineet Jere Järvinen, Mikko

Lamberg ja Timo Hätälä (apuvalmentaja). Toimihenkilöinä

ovat olleet Seppo Laakso (rahastonhoitaja),

Timo Hätälä (huoltaja) ja Erkki Ruponen (joukkueenjohtaja).

Pelillisesti kausi 2006 meni kohtuullisen hyvin, vaikka

joukkueemme pelasi ailahtelevasti niin keväällä,

kesällä kuin syksylläkin eli ns. jatkopeleihin ei riittänyt

tarpeeksi vääntöä tai sitten ns. jatkopeleissä

ei löytynyt enää tarpeeksi puristusta mitaleille asti.

Jälkimmäisestä hyvinä esimerkkeinä mainittakoon

FC Espoon talvisarja ja syksyn PuiU P94-turnaus.

Vastaavasti perinteikäs jalkapalloturnaus Helsinki

Cup 2006 heinäkuussa 9.-15.7. ja kevään ja syksyn

piirisarjat osoittivat sen, että pelimme ailahtelee aikalailla

päivästä toiseen.

Kevään piirisarja alkoi hyvin kahdella voitolla, yhdellä

tasapelillä ja yhdellä häviöllä, mutta loput kolme

peliä päätyivät tappioon, joista ainakin viimeisen voi

pistää väsymyksen piikkiin eli yhdellä vaihtomiehellä

pelaaminen oli fyysisesti liian kuluttavaa.

Kesän parasta fudisantia saivat sekä pojat että vanhemmat

ihailla Helsinki Cupin 2006 alkulohkossamme

tulevaa D-12 sarjavoittajaa (FC Honka/Juniors

keltaiset) vastaan. FC Hongan peli oli sydäntätykyttävää

ja ihailtavan sujuvaa jalkapalloa.

Syksyn piirisarjan saldona oli taas kaksi voittoa ja

viisi tappiota, mutta pelillisesti syksyn pelit olivat parempia

ja tasaisempia kuin keväällä.

Kauteen mahtui paljon hyviä ja tasaisia pelejä, mutta

edelleeen parantamisen varaa jäi, sillä pelit ailahtelivat

liikaa, koska esimerkiksi vaihtopelaajia ei ollut

aina tarpeeksi ja siten sekä fysiikka että pelitempo

eivät kestäneet aina ihan samana pelin loppuun

saakka.

Kaikesta huolimatta tästä kaudesta jäi varmasti itse

kullekin hyviä muistoja, etenkin FC Hongan loistelias

peliesitys ja sekä meidän pirteä peliesitys isolla

kentällä PuiU P94-turnauksessa, jossa pelasimme

ensimmäistä kertaa 11 vastaan 11 pelaajaa.

Onneksi talvikaudelle löytyy vaihtoehto futsalista,

joka on yksi jalkapallon sisäpelimuodoista. Näin

ollen jatkamme normaalisti kohti kautta 2007 mm.

pelaamalla SPL Helsingin piirin järjestämässä futsalturnauksessa

minimissään marraskuun lopusta aina

maaliskuun loppuun saakka. Lisäksi harjoitukset

jatkuvat kolmesti viikossa vuoden loppuun ja vuosi

2007 ainakin aloitetaan kahdella harjoitusvuorolla

viikossa.

Kautta 2007 silmällä pitäen olemme käyneet syksyllä

kaksi epävirallista keskustelua joukkueiden mahdollisesta

yhdistymisestä, koska meillä ja kahdella muulla

pikkuseuralla on se tosiasia edessä, että pelaajia ei

ole enää riittävästi jatkamaan isolla kentällä omana

joukkueena. Mielestäni saman ikäluokan ja erityisesti

ko. tilanteessa olevien joukkueiden tulisi tehdä näkyvää

yhteistyötä, jotta mm. poikien harrastus voisi jatkua

saumattomasti ja itse joukkueiden yhdistyminen

olisi helpompaa isolle kentälle siirryttäessä. Asiaa

on nyt turha spekuloida sen enempää, sillä olemme

varmaan kaikki paljon viisaampia ko. asian suhteen

vuoden vaihtumisen jälkeen.

Otimme osaa seuraaviin turnauksiin, sarjoihin ja tapahtumiin:

FC Espoon talvisarja

2005-2006 (pojat 94/lohko D: 8. sija / 32 joukkuetta)

Kevään 2006 SPL Helsinki piirisarja

(D12/lohko 3 ja 6. sija / 8 joukkuetta )

KyIF P94-turnaus

10.-11.6.2006 (5. sija / 10 joukkuetta)

Helsinki Cup

9.-15.7.2006 (D-12/lohko 10: 6. sija / 6 joukkuetta)

Syksyn 2006 SPL Helsinki piirisarja

(D12/lohko 3: 6. sija / 8 joukkuetta)

PEP-turnaus

19.-20.8.2006 (10. sija / 12 joukkuetta)

PuiU P94-turnaus

2.9.2006 (lohkovoitto alkusarjassa ja 4. sija / 8 joukkuetta)

Joukkueen pelaajat, valmentajat, toimihenkilöt ja

vanhemmat ovat kaikki omalla toiminnallaan ja panoksellaan

tehneet vuoden 2006 joukkueen eli PPV:

n D2-juniorit. Kiitokset Teille kaikille taas yhdestä

yhteisestä vuodesta jalkapallon parissa!

Erkki Ruponen, JoJo

18

WWW.PPV.FI

D2-juniorit (1994) 2006

Helsinki Cup 2006

D2-juniorit (1993) 2005

Elämä juniorijalkapallon parissa on täynnä yllätyksiä.

Näitä yllätyksiä -niin negatiivisia kuin positiivisiakinkoimme

menneellä kaudella rutkasti. Kausi oli myös

monien muutosten aikaa. Siirryimme suuremmalle

pelikentälle. Nyt kentälliseen tarvittiin yhdeksän pelaajaa

ja paitsiosääntö tuli peliin mukaan. Peliaikakin

piteni. Ja piirisarjan edistymistä pystyttiin ensimmäistä

kertaa seuraamaan netistä.

Kevään yhtenä positiivisimmista muistoista on

huhtikuinen harjoitusleiri Lohjan Kisakalliossa. Leiri

suunniteltiin huolella, sekä valmennusohjelman että

poikien vapaa-ajan suhteen. Leirin positiivinen vaikutus

joukkuehenkeen kantoi koko kevään piirisarjan ja

tuloksena oli seitsemän peliä ilman yhtään tappiota.

Lohkon ensimmäinen sija.

Juniorijalkapallossa joukkueen tilanteet muuttuvat

nopeasti. Edellisellä kaudella valmentajilla oli vaikeuksia

antaa kaikille pelaajille riittävästi peliaikaa. Nyt

meillä oli pelejä, joissa kentällä ei ollut yhtään vaihtopelaajaa

ja vettä satoi, mutta voitto tuli. Keväällä pelaajia

oli joukkueessa vielä 14. Kun joukkue on pieni,

ei peleistä poisjäämisiin paljon ole mahdollisuuksia.

Ensimmäistä kertaa tarvitsimme apuvoimia PPV-94:

ltä kevätkautemme viimeisessä, EBK:n järjestämässä,

turnauksessa.

Helsinki Cupissa kohtasimme joukkueen historian

ensimmäisen kansainvälisen vastustajan. Valmentajamme

Ilkka Tuomi kauhistui, kun kuuli, että lohkossamme

pelasi Smena Kovkaz. Olimme kuitenkin

lohkona ainoa joukkue, joka sai tehtyä Smenan muuten

puhtaaseen maaliin yhden osuman. Lopputulos

jäi meidän tappioksemme.

Helsinki Cupin jälkeen joukkueemme rivit repesivät ja

syyskauden alussa joukkue pieneni kuudella pelaajalla

loukkaantumisen, ulkomaille muuton, lopettamisen

ja muihin joukkueisiin siirtymisten takia. Olimme

kevään hyvän menestyksen johdosta nousseet piirisarjassa

ylempään lohkoon ja vastustajat olivat edellistä

kautta kovempia. Pelaajat omassa joukkueessa

eivät riittäneet. Elimme hetken epätoivon hetkiä ja se

näkyi myös joukkueen pelaamisessa. Pelaaminen ei

sujunut, motivaatiota ei löytynyt, eikä tulosta syntynyt.

Onneksi saimme jälleen Jari Tuomiselta ja PPV-94:

lta apua. Kiitos Jarille, Otto Nousiaiselle, Johannes

Teittiselle, Sami Hätälälle, Aleksi Tuomiselle ja Eero

Kentälle avusta!

WWW.PPV.FI

19

D2-juniorit (1993) 2005

Oman joukkueemme pojat ottivat täydennykset hyvin

vastaan ja muutaman pelin jälkeen homma alkoi

sujua. Hyvää harjoitusta yhdistettynä joukkueena

pelaamiselle haimme Valtin järjestämästä Eloturnauksesta.

Vettä satoi molempina päivinä, kaikissa

peleissä, ja tuoksu autossa kotimatkalla hikisten

ja märkien poikien kanssa oli sanoinkuvaamaton.

Vaikka syksyn piirisarjassa välillä hävisimme rökäletappiota,

voittoja tuli kuitenkin kuudesta pelistä

kolmessa. Kun lohkossamme muut pelasivat pelinsä

tasan, saimme kolmesta voitosta pisteitä niin paljon,

että sijoituimme lohkon toiseksi. Tämä lienee kauden

yksi positiivisimmista yllätyksistä. Yhtenä tekijänä

hienoon tulokseen oli se, että loppukauden otteluissa

joukkue pelasi aikaisempaa paremmin joukkueena,

ei enää yksittäisten pelaajien kautta.

Haikein mielin vietimme joukkueen päättäjäisiä lokakuun

alussa hohtokeilauksen ja pizzan merkeissä.

Sanomattakin on selvää, ettei PPV-93 joukkue jatka

ensi kaudella. Pojista neljä on ollut mukana joukkueen

perustamisesta vuoden 2002 alusta lähtien

mukana. Yhdessä olemme kokeneet monelaisia iloja

ja suruja sekä monia yhteisiä hauskoja hetkiä. Myös

me vanhemmat olemme päässeet kentän laidalla

jalkapallon imuun. Jatkossa osa joukkueestamme

pelaa todennäköisesti PoHu:n riveissä, osa siirtyy

kuitenkin muihin joukkueisiin. Toivottavasti kuitenkin

näemme, sekä vanhempia että poikia, jalkapallokentän

laidalla jatkossakin.

Kiitoset pojille kuluneesta kaudesta ja yhteisistä

vuosista jalkapallon merkeissä. Kiitokset valmentajille

Ilkka Tuomelle ja Pauli Räsäselle siitä, että

olette antaneet pojille mahdollisuuden harrastaa.

Kiitokset myös rahastonhoitaja Leena Räsäselle ja

huoltaja Juha Maanoselle. Sekä tietysti kiitos kaikille

vanhemmille, isille ja äideille, yhteistyöstä!

Menneellä kaudella joukkueessa pelasivat koko

kauden tai osan kaudesta: Antti Hassi, Juhani Hassi,

Juhana Heiskanen, Ivar Koene, Joonas Maanonen,

Lauri Lapatto, Leo Pajunen, Reko Pakarinen, Henri

Peltonen, Janne Pohjola, Antti Räsänen, Sasu Taalas,

Christian Tuomi ja Markus Wirzenius.

Minna Piispa, joukkueenjohtaja

20

WWW.PPV.FI

Edustusjoukkue 2005

Hyvä alku päättyi pettymykseen

Edellisen kauden pettymykset oli nielty ja valmistautuminen

uuteen kauteen sujui hyvin. Maalivahti

osastolla Kaide menetettiin lopullisesti savolaisille,

sillä mies lähti opiskelemaan Kuopioon. Kaffe päätti

myös keskittyä opintoihin, joten menetys sekin.

Ehkä suurin menetys oli kuitenkin Leukku, joka hyvin

menneen kauden jälkeen päätti lähteä kokeilemaan

siipiään kakkosen LPS:aan. Paluumuuttajiakin toki

oli. Tuokki palaili intistä tervehtyneenä. Miikka ortopedien

paikkailemana pitkältä tauolta, sekä Hyny

vuoden kestäneeltä sairaslomalta.

Talvi sujui perinteisesti Pirkkolan lumisia metsiä mittaillessa.

Testiajat paranivat pikkuhiljaa vähemmän

käyneilläkin. Simon ajat tosin viittasivat mahdollisuuksiin

Helsingin kisojen 800 metrillä. Lihaskunto

parani ja joiltakin putosi jopa rasvaprosentti. Muuten

talviolosuhteet kaupungin osalta huononivat. Bolliksen

kutonen olisi kuulunut käyttökieltoon ja, kun

Myllis ja Bolliksen seiska vuorottelivat viikottain, oli

mahdollinen lisäarvo löydettävä kertojen sijasta tilaisuuksien

laadusta. Treeniprosentit pysyivät kuitenkin

edellisen vuoden tasolla, eikä talvipakkanen antanut

paljon mahdollisuuksia taktisten kuvioiden hiomiseen.

Nuoret miehet olivat kuitenkin taas vuoden

vanhempia ja kokeneempia, joten odotukset olivat

joukkueella korkealla.

Treenipelit alkoivat perinteisessä lumimyrskyssä Keravalla.

Tasuri KP-75 vastaan oli hyvä avaus. PMP

nitisti niukasti 1-0. Piirinsarjassa Kiffen näytti kaapin

paikan, eikä piirin finaaleihin tänä vuonna ollut

asiaa. Myyrmäessä päästiin halliin, eikä Tikkurilan

kakkosella ollut mitään palaa. Kevään kohokohta

oli Kallion kentällä pelattu Gold-cup, jossa vastaan

astui perinteisiä kakkosen joukkueita. Kontu kaatui

avausottelussa puhtaasti, eikä Ykkösen PK-35:lla ollut

toisessa ottelussa yhtään helpompaa. 1-2 tappio

hienon pelin jälkeen oli kauden mieleenpainuvimpia

otteluita. Tappio pilkuilta pronssiottelussa Ponnareita

harmitti lähinnä vain Figen loukkaantumisen vuoksi.

Peli kulki ja joukkue oli fyysisesti ja henkisesti hienossa

vireessä.

Kolmosen pelit alkoivat siitä mihin treenipelit päättyivät.

Avaus pelattiin tutulla Kallion karvalanka- matolla

ja vaikka alku oli nihkeää, oli RoU:n alistuttava toisen

jakson myllytyksessä. Jatko sujui hienosti koPSE,

PoHu ja TiPS saivat vuorollaan kokea huippukuntoisen

pikajunan jyskytyksen. Neljän kierroksen jälkeen

12 pistettä maalierolla 17-1 näytti todella hyvältä.

Pirkkolassa kurssi kääntyi. Kahdella pilkulla hävittiin

kovakuntoiselle Puistolalle. Heti perään tuli tappio

surkealla esityksellä Myyrmäen tuulessa AC Vantaalle

ja kun vielä SaPa pieksi Siltamäessä niukasti

oli kauden tavoite käytännössä karannut. Malmia

vastaan pelattiin hyvä peli, mutta jotenkin vaan tuntui

siltä, ettei Malmia pysäyttäisi tällä kaudella mikään.

WWW.PPV.FI

21

Edustusjoukkue 2005

Syyskierros alkoi jälleen tyypillisesti. Rankkasateen

pehmittämällä Mylliksen ykkösellä RoU maksoi potut

pottuina ja voitti ansaitusti maalilla. Loppukausi

sujui ailahdellen. Tiukat pelit Puistolaa ja Tikkurilaa

vastaan hävittiin, eikä varsinaista maalijuhlaa nähty

kuin aneemista Vantaata vastaan. PoHu-tappio oli

syksyn nöyryyttävin, mutta onneksi päätösmatsi Malmia

vastaan jätti hyvän mielen ja kipinän seuraavaan

kauteen.

Kauden odotukset eivät olleet epärealistiset. Loukkaantumisilta

ei selviä mikään joukkue, mutta kyllä

Laden, Miikan, Hynyn, Figen ja Konttisen loukkaantumiset

vuorotellen tylsyttivät joukkueen syömähammasta

liikaa. Maalivahtipeli ei ollut kompastuskivi,

mutta ei se alkukaudesta paljon lisäpisteitä kyllä

tuonutkaan. Malmi oli odotetun kova ja sillä oli ylivoimainen

rutiini. Malmiin ja Puistolaan verrattuna

PPV on kuitenkin vielä nuori ja kokematon joukkue,

vaikka osalla on jo vuosia kolmosen matseja. Kolmosen

taso nousee kärjen osalta jatkuvasti. Monet

joukkueet panostavat vuosittain nousuun saavuttamatta

siitä huolimatta tavoitettaan. Onko PPV:sta

tämän porukan haastajiksi jää nähtäväksi. Kiitokset

koko joukkueelle, sen uskollisille kannattajille ja toiminnan

tukijoille

Kauden parhaina pelaajina palkittiin maalikuningas

Matti Lauha, puolustuksen taituri Simo Soini ja ikitsemppari

Jonathan Ekholm. Valmennuksesta vastasivat

Harri Korpilaakso ja Timo Torkkeli

Edustusjoukkue 2006

Edustusjoukkueen tavoitteena oli vuonna 2006 sijoittua

kolmosen kärkisijoille omassa lohkossa. Tätä

silmälläpitäen harjoittelu oli vuoden alkupuolella hyvin

tehokasta; kolme, neljä kertaa viikossa hikoiltiin

Pirkkolassa ja Bolliksella.

Piirinsarja sujui erinomaisesti. Loppuottelussa kaatui

HIFK Soccer lukemin 2-0 ja vaikka sarja sujuikin

vaihdellessa pelaajia eri peleissä eri pelipaikoilla, oli

peli välillä varsin näyttävää ja viihdyttävää.

Huhtikuussa alkoivat sitten ‘oikeat pelit‘

eli kolmonen. Tänä vuonna pelattiin

ns. länsilohkossa, joten Hanko, Karjaa,

Lohja, Nummela ja Espoo tulivat varsin

tutuiksi pelikauden aikana. Sarjan

alku sujui hyvin, sillä ensimmäisistä

peleistä kolahti miltei täysi pistepotti.

Tämän jälkeen iski joukkueen pelaajiin

loukkaantumissuma, joka kesti koko

kevätkauden. Kun lisäksi peleistä oli

ulkomailla muutama pelaaja, oli parissa

ottelussa lähellä sellainen tilanne,

että valmentajat olisivat joutuneet

kentälle. Kevään peleistä oli saldona

vain kymmenen pistettä, joten tilanne

oli hieman tukala.

Syksyllä pelaajatilanne koheni niin,

että pistepussi näytti kahtakymmentäyhdeksää,

kun kausi oli paketissa;

lohkon voittajan kanssa pelattiin tasan ja kakkonen

– Hanko – voitettiin miltei rökälenumeroin 4-1.

‘Päävalmentajana‘ toiminut Harri Korpilaakso lopetti

ansiokkaan valmentajauransa PPV:ssä (toistaiseksi)

ja hänen jalkapallokengissään jatkaa Jari Hiltunen.

Timo ‘Tico‘ Torkkeli toimi erinomaisena kakkosvalmentajana

ja jatkaa myös ensi vuonna.

Vuonna 2007 parannamme asemiamme kolmosessa

ja taistelemme lohkon kärjessä!!

Pajamäen jalkapallohalli,

keväällä 2005

22

WWW.PPV.FI

Kakkosjoukkue 2005

PPV2 lähti kauteen muuttuneista asemista. Loistavaan

tappiottomaan putkeen syksyllä 2004 joukkueen

luotsanneet Karri Laurila, Karri Karsi ja Jan

Karlqvist siirtyivät KKI35-joukkueen peräsimeen, ja

samalla puolet joukkueesta tuli ikämiesikään. Kaikkien

todettiin kuitenkin olevan halukkaita pelaamaan

myös 4. divisioonan otteluita, joten joukkue pysyi

lähes ennallaan. Tulokkaitakin oli; vanhentuneita

PPV-junnuja liittyi porukkaan.

Talviharjoittelun olosuhteet kaupungissamme alasarjajoukkueille

ovat tunnetusti heikot, joten varsinaista

lajiharjoittelua oli talven aikana vaatimattomasti.

Pelaajamme kuitenkin palloilivat eri joukkueissa eri

futsalsarjoissa, ja käytimme talven läpi futsaliin myös

yhtä salivuoroa viikossa, joten pallotuntuma ei täysin

kylmän kauden aikana kadonnut. Valmistautuminen

kauteen otteluiden muodossa ei myöskään täysin

onnistunut. Pelasimme tammikuussa yhden harjoitusottelun

ja huhtikuussa toisen. Lisäksi tilille kertyi

yksi Suomen Cupin ottelu. IC-luokan piirinsarjaa ei

FagerholmMikael

HakalaPetri

HakkarainenPertti

HallikainenKimmo

HelasteräVelimatti

JuholaJanne

JusufFiki

Karsi Karri

KumpulainenHarri

LassilaTommi

LauhaHeikki

LaurilaKarri

Lehto Antti

MartinsenKurt

NieminenJari

PatamaJoonas

PeltonenAntti

PeltonenMatti

PietiläEero

SaarelaSampsa

SalminenJuha

SorriTuomas

Tuutti Vesa

VäyrynenPekka

Öhman Tommy

huonojen sää- ja kenttäolosuhteiden vuoksi pelattu

lainkaan.

Divisioonassa pelilliset otteet ja sen myötä myös

tulokset heittelehtivät reippaasti. Sekä huumaavaa

voiton riemua että karvaita tappion kyyneleitä näkyi

kauden aikana. Sarjassa ylemmäksi sijoittuneilta

vietiin pisteitä, mutta niitä menetettiin selkeästi heikommille

joukkueille. Maalinteko oli hankalaa koko

kauden; edellisvuoteen verrattuna tehtyjen maalien

määrä putosi neljäsosalla. Laaja materiaali kuitenkin

takasi sen, että jokaiseen otteluun oli käytettävissä

runsaasti kovia pelimiehiä, vaikka puolet joukkueesta

palloili myös ikämiessarjassa. Sijoitus 4. divisioonan

1. lohkossa oli lopulta 5/12, jota voidaan pitää tyydyttävänä.

Kesäkauden harjoittelu vietiin läpi Lassilassa,

Kannelmäessä ja Talin H2:lla. Tarkemmat raportit

otteluista ovat luettavissa nettisivuilta.

Kaikenkaikkiaan kausi oli jälleen erittäin mukava,

mistä kiitos kuuluu kaikille joukkueen pelaajille. Muutamia

nimiä kauden varrelta tulee kuitenkin mainita.

Joukkueen edesottamuksista kentällä vastasi nyt

ensimmäistä kauttaan Velimatti Helasterä apunaan

Juha Salminen. Rahojen päällä istui Karri Karsi. Allekirjoittanut

avusti edellä mainittuja. Kauden jälkeen

palkittiin maalitykki Antti Lehto, 1773 minuuttia kauden

aikana takalinjoilla luutinut Pertti Hakkarainen ja

positiivisia otteita sekä kentällä että sen ulkopuolella

kauden aikana esittänyt Kurt Martinsen.

Uutta matoa koukkuun nelosessa viritellään taas

kevään 2006 koittaessa!

Antti Peltonen

joukkueenjohtaja

Kakkosjoukkue 2006

PPV2:n kausi oli sekä tuloksellisesti että peliesitysten

puolesta pettymys. Kauden aikana ei onnistuttu

keräämään riittävästi pisteitä, minkä seurauksena

vauhtia otetaan ensi vuonna 5. divisioonasta.

Talviharjoittelu oli edellisvuotta parempaa, mutta

säännöllisten vuorojen puute ja ailahtelevainen

osallistuminen heikensivät treenaamisen tasoa; pääasiassa

palloiltiin edustusjoukkueelta käyttämättä

jääneillä vuoroilla tai yhdessä sen kanssa sekä futsal-sarjoissa.

Kevään valmistavana turnauksena pelattu IC-luokan

piirinsarja sujui maaliskuussa hyvin. Voitot kiskottiin

alkusarjan otteluissa, puolivälierissä ja välierissä.

Sitten koitti huhtikuu, ja ilmeisesti kevätväsymys

iski. Piirin finaali hävittiin, samoin Suomen Cupin

1. kierroksen ottelu ja samaan syssyyn myös sarjaavaus.

Tästä ei koko kauden aikana kyetty tasoa

juuri nostamaan.

Varsinkin kevätkausi oli katastrofaalinen. Yhdestätoista

ottelusta voitettiin kaksi, loput hävittiin. Harjoitteluaktiivisuuskin

lopahti, osittain ikämiespelaajien

omassa sarjassaan pelaamisen vuoksi, huhtikuun

Pitäjänmäen ja Lassilan vuorojen aktiivisesta osanotosta

touko-kesäkuun Kannelmäen ja Talin vajaaseen

kymmeneen mieheen.

WWW.PPV.FI

23

Kakkosjoukkue 2006

Kesätauon jälkeen peliesityksen osoittivat piristymisen

merkkejä, ja toivo putoamisen välttämisestä

alkoi kasvaa. Harjoittelun todettiin olevan yliarvostettua,

eikä joukkue pitänyt yhtään harjoitusta elokuun

alun jälkeen. Parantuneiden otteiden huippuna

piestiin lohkokärki Pirkkolan kotiareenalla, mutta kun

lopulta yskähdeltiin heikompien joukkueiden kanssa

oli lopputulos edellä mainittu.

Joukkuetta valmensivat Velimatti Helasterä ja Juha

Salminen. Rahoja vahti mustasukkaisesti Karri Karsi.

Allekirjoittanut avusti edellä mainittuja.

Antti Peltonen

joukkueenjohtaja

Kolmonen eli SEOS 2005

Seos harppasi ylöspäin

Kun Seokselle tarjottiin viime talvena paikkaa Kutosessa,

kuului joukkueesta sellaistakin ääntä, että

parempi ehkä pysyä Seiskassa missä pärjätään.

Ääni vaiennettiin. Ja niin kävi, että vastoin odotuksia

voittoja alkoi tulla myös sarjaporrasta ylempänä,

johon ei mennä vain ilmoittautumalla. Ansioilla sinne

meni Seoskin missattuaan edellissyksynä nousun

niukasti, se tuli sitten peruutuspaikan myötä vähän

viiveellä.

Syy epäillä pärjäämistä Kutosessa oli luonnollinen.

Joukkueen runko, vuosimallia 1986, oli tullut ikään,

jossa harmaa asu kutsuu jopa voimallisemmin kuin

kunniakas PPV:n punainen. Joukkue kuitenkin saatiin

jalkeille. Vanhoille sotaratsuillekin oli käyttöä.

Menestyksekkään kauden salaisuus oli yhteispelin

hioutuminen edelleen.

Kauden kohokohta nähtiin Jakomäen futispyhätössä.

Siihen asti tappioitta pelannut Zoom joutui tasaväkisestä

ensimmäisestä puoliajasta huolimatta

nöyrtymään lopulta selvästi. Lieneekö Janne Suokonautiollakin

varustettu tähtisikermä vieläkään toipunut

löylytyksestä. Numerot, täysin ansaitut, puhuvat

puolestaan. 5-0.

Loppukaudesta Seoksen pelissä näkyi Pauli Partasen

poistuminen inttiin. Siitäkin lopulta toivuttiin.

Ote nousukarsintapaikasta lipesi vasta viimeisen

kierroksen kaatosateessa Kannelmäessä. Kirvely

kertoi pitkästä harppauksesta kauden aikana; olihan

alkuperäinen tavoite ollut vain sarjapaikan säilyttäminen.

24

WWW.PPV.FI

Kolmonen eli SEOS 2005

Ylärivissä vasemmalta: Antti Tolvanen, Otto Yli-Perttula, Pekka Pulkkinen, Markus Ristaniemi ja Jaakko

Pulkkinen. Keskellä vasemmalta: Taavi Kotkavuori, Tero Pulkkinen, Jouni Kotkavuori, Jukka Kotkavuori, Sven

Saxen ja Antti Repo. Alhaalla: Sakari Kiilavuori, Aapo Kotkavuori ja Joni Karjalainen. Joukkueessa pelasivat

myös Kai Kiilavuori,

Aki Tiihonen ja

Pauli Partanen.

Loppu hyvin, kausi hyvin

Kauteen 2006 Seos lähti hieman ristiriitaisin odotuksin.

Edellisellä kaudella oltiin taisteltu loppuun

saakka jopa noususta 5. divisioonaan, ja talven aikana

harjoitusaktiivisuus oli ollut ilahduttavan hyvää.

Toisaalta tiedettiin, että iso osa joukkueen runkopelaajista

tulisi olemaan armeijan harmaissa. Onneksi

olimme saaneet tilalle nuoria vahvistuksia, jotka kauden

mittaan lunastivat paikkansa joukkueessa.

Olosuhteet huomioon ottaen tavoitteeksi laitettiin

sarjassa säilyminen. Tavoitteen toteutuminen osoittautui

kuitenkin keväällä yllättävän vaikeaksi. Kuudesta

pelistä oli saldona vain 3 pistettä tasapeleillä.

Myös talven harjoitusinto oli romahtanut, eikä harjoituksissa

käynyt kuin muutama pelaaja. Tämä näkyi

myös otteissa kentällä. Pallo ei liikkunut yhtä hyvin

kuin alkukaudesta, ja peli-into tuntui olevan hieman

kateissa.

Kesän aikana Seos treenasi lähinnä pienellä porukalla

Tapiolassa mainiolla ministadionilla. Syyskauteen

lähdettiin sarjan viimeiseltä sijalta toinen jalka jo

pelottavan tukevasti seiskadivarissa. Ja kun heti tuli

tappio, se tuntui käytännössä kuoliniskulta Seoksen

monivivahteiselle uralle kutosessa.

Kolmonen eli SEOS 2006

Joukkue onnistui kuitenkin kokoamaan itsensä hienosti,

ja seuraavan ottelun voiton myötä taistelu säilymisestä

sai uutta potkua. Loppukaudesta saalistimme

kuudesta viimeisestä ottelusta upeat 13 pistettä,

jotka loppujen lopuksi säilyttivät meidät 6. divarissa

kevyesti 8 pisteen turvin.

Kaiken kaikkiaan kausi oli hyvin kaksijakoinen. Kevätkausi

meni penkin alle, kun taas syyskausi oli

erinomainen. Myös pelin taso heilahteli huomattavasti.

Seos onnistui ainoana joukkueena häviämään

lohkon viimeiseksi jääneelle joukkueelle, mutta otti

toisaalta kahdelta lohkon kärkijoukkueelta molemmilta

pisteet. Maaleja päästimme koko kaudella 13.

ottelussa vain 12, mikä oli kolmanneksi vähiten koko

lohkossa. Toisaalta teimme vain 10 maalia, joka oli

taas lohkon heikoin lukema.

Seoksen tunnusomaisena piirteenä oli, tälläkin kaudella,

kyky pelata kärkijoukkueita vastaan erinomaisesti

ja alittaa rima huonompia joukkueita vastaan

pelattaessa. Tulevan kauden haasteena onkin talven

hyvän harjoitusaktiivisuuden jatkuminen kesälle ja

tasaisen suoritusvarmuuden säilyttäminen. Näillä

eväillä sekä kärki- että jumbojoukkueet tulevat kaatumaan

läpi kauden.

Aapo Kotkavuori,

kapteeni, SEOS

WWW.PPV.FI

25

OB-40 ikämiehet 2005

40-jengi avasi kautensa osallistumalla piirin kevätcuppiin.

Alkulohkossa saimme vastaamme 5.divarin

Pohu/Simpsonit ja 6.divarin IHJ:n=Itä-Helsingin

Jekku -nimisen nipun. Simpsonit voittivat alkukankeuttaan

koheltaneet 40:set maalein 3 – 0. Itähelsinkiläiset

eivät sen sijaan saaneet otetta saatikka

jekkujaan ollenkaan toimimaan, vaan PPV korjasi

potin numeroin 3 – 1, AP:n ”hattutempun” vauhdittamana.

Alkulohkosta ei siis jatkoon selvitty.

Sarjapelit menivät ”normaalisti”, tosin kismittämään

jäi ”turha” tappio Kullervolle, joka tosin oli selkeästi

Kullervon omien ansioitten summa.

Alkusarjan jälkeen totesimme taistelevamme sijoista

5-7. Turhaakin turhemman sarjan ”voitimme” murskaamalla

ensin MaPan 8 -0 ja pelaamalla Puotinkylän

Valttia vastaan 0-0 tasurin.

Ensi vuodeksi toivoisinkin vastaavanlaista sarjasysteemiä

kuin 45:lla eli kaksinkertainen sarja ilman

mitään ”lohdutuslohkoja”.

Osa nelikymppisistä ”avusti” 35 jengiä, ,joka pelasikin

aivan loistavan kauden sijoittumalla piirin pronssimitaleille!!

35:ssa pelasivat: Ipi, Manna, Huubo,

Jykä, Mika, Jorkki, AP, Harri.

40 vuonna 2005: Harri kettunen, Hannu Hornborg,

Jari Manninen, Ilpo Poutanen, Jonne Wall, Ari Aaltonen,

Tapani Liukkonen, Tapio Nieminen, Jyrki Johansson,

Janne Timonen, Ari-Pentti Pietinen, Jorma

Lempinen, Mika Mikkonen, Olli-Pekka Virtanen, Ari

Kemppinen, Kai Nummi, Hannu Kolmonen, Matti-

Pekka Hämäläinen, Jari Manner …ynnä 45:sta Klaus

Kankkunen, ”Snaga” Suvanne, Jukka Iivanainen

sekä ”ikämiesikoni” Reima Särkijärvi.

Palkintopöydän putsasi tänä vuonna maalivahtimme

Harri Kettunen, joka palkittiin ansiokkaasta urastaan

PPV:ssä Hannu Kyllösen säätiön palkinnolla.

Harri valittiin myös 40 kauden pelaajaksi. Onnittelut

Harrille! Seurauskollisuus on asia, joka on

aina”hatunnoston” arvoinen!!

Maalintelijät kaudella 2005:

Mika ”Mikro” Mikkonen 4

Tapio”Tane” Nieminen 2

Olli-Pekka ”OP” Virtanen 2

Jorma ”Jorkki” Lempinen 2

Ari ”Kemppes” Kemppainen 1

Jyrki ”Siideri” Johansson 1

Kai ” Numaldo” Nummi 1

Ari ” ? ” Aaltonen 1

Ari-Pentti ”AP” Pietinen 3 (Kevätcupissa)

Kauden paras: Harri Kettunen.

Kultainen kenkä: Mika Mikkonen.

Vuoden laihduttaja: Ari Aaltonen - 12 kiloa!!

Vuoden ”tempaus”: A – P Pietinen / Helsinki city

maraton.

OB-40 ikämiehet 2006

Nelikymppisten vaikeutena, on ollut selkeästi pelin

suola, maalinteko. Kausi 06 ei tehnyt poikkeusta.

8:ssa ottelussa pallo saatiin 4 kertaa vastustajan

maaliin!!

4:llä maalilla jouduimme ”kurasarjaan”. Sijoitus oli

loppujen lopuksi 8.s /9 joukkueen sarjassa. Yhteisharjoitusten

aikana 45 jengin kanssa (niin kauan

kun sitä kesti) oli mukavaa, mutta ote herpaantui

samalla kun yhteistreenit kuivuivat kokoon sarjapelien

alettua.

KKI40 alkulohko

Joukkue Ott Voitt Tasan Häv Maalit Pisteet

Kiffen 8 6 2 0 28-2 20

Maa Jengi 8 6 2 0 16-2 20

KäPa 8 3 3 2 12-13 12

Gnistan 8 3 2 3 13-17 11

Dynamo 8 2 4 2 12-12 10

MauPa 8 2 4 2 8-10 10

Valtti 8 3 0 5 18-14 9

PPV 8 1 2 5 4-19 5

Kullervo 8 0 1 7 6-28 1

40 jengiin ei ymmärrettävistä syistä ole tunkua ja niin

ollaankin, taas ensi kaudella ikuisuuskysymyksen

äärellä..mistä muutama peluri lisää?

Saunaillassa saimme sentään palkittua Jyrki Lehdon,

jonka pirteät otteet kentällä ja pukukoppitsemppaus

olivat harvoja ilonaiheita kaudella-06.

Ensi kaudella kaksikko Jyrki Johansson ja Jyrki Lehto

juonivat kiemuroita vastustajien pään menoksi.

Tästä kaudesta huolimatta, PPV:llä on ensi kaudellakin

joukkue tässäkin ikäluokassa,puolustamassa

Punaisen dieselin värejä…

T:AP

KKI40 sijat 7-9

Joukkue Ott Voitt Tasan Häv Maalit Pisteet

Valtti 2 1 1 0 4-2 4

PPV 2 1 1 0 3-2 4

Kullervo 2 0 0 2 2-5 0

26

WWW.PPV.FI

Sarjataulukot 2006

94 Helsinki lohko 3

Joukkue Ott Voitt Tasan Häv Maalit Pisteet

HJK-j/Malmi 95 7 6 1 0 19-8 19

PK-35/95 7 5 1 1 20-10 16

PPJ/Union 7 4 0 3 24-14 12

HJK-j/Feltbay v 7 3 1 3 23-18 10

SAPA/Bremen 7 3 1 3 26-25 10

PPV 7 2 1 4 13-21 7

KäPa 7 2 1 4 14-21 7

HJK-j/Lsalo 7 0 0 7 6-28 0

94 Helsinki lohko 3 syksy

Joukkue Ott Voitt Tasan Häv Maalit Pisteet

PK-35/pun 7 5 2 0 14-3 17

FC Kontu/vihreä 7 4 3 0 24-12 15

Valtti/harm 7 4 2 1 23-13 14

SAPA/Bremen 7 3 2 2 17-19 11

HJK-j/Feltbay v 7 3 1 3 17-13 10

PPV 7 2 0 5 10-18 6

PPJ/Union 7 2 0 5 16-24 6

KäPa 7 0 0 7 8-27 0

KKI35 valiolohko kevät

Joukkue Ott Voitt Tasan Häv Maalit Pisteet

Kiffen 6 5 1 0 13-5 16

6 5 0 1 14-6 15

PPV 6 3 1 2 12-9 10

KäPa 6 2 2 2 6-8 8

Käpylän S/

VALO

6 0 4 2 5-10 4

Maa Jengi 6 1 1 4 6-12 4

Gnistan 6 0 1 5 5-11 1

KKI 35 valiolohko syksy

Joukkue Ott Voitt Tasan Häv Maalit Pisteet

Maa Jengi 6 4 0 2 9-6 12

KäPa 6 2 3 1 10-5 9

Ponnistus/Telakka

Ponnistus/Telakka

6 2 2 2 14-16 8

Kiffen 6 2 2 2 10-13 8

Valtti 6 2 1 3 4-12 7

Käpylän S/VALO 6 2 1 3 12-8 7

PPV 6 1 3 2 9-8 6

PPV edustus 3D Uusimaa lohko 1

Joukkue Ott Voitt Tasan Häv Maalit Pisteet

LoPa 22 17 3 2 61-22 54

Pöxyt 22 13 4 5 43-29 43

FC HIK 22 12 2 8 54-28 38

EBK 22 11 3 8 54-40 36

NuPS 22 11 3 8 52-39 36

FC Espoo 2 22 10 3 9 44-41 33

BK-46 22 9 4 9 50-43 31

PMP EJ 22 9 2 11 46-45 29

PPV 22 9 2 11 42-46 29

Kelohonka 22 5 3 14 24-62 18

Kiffen/2 22 4 5 13 30-59 17

FCK Salamat 22 4 2 16 28-74 14

PPV/2 4D lohko 1

Joukkue Ott Voitt Tasan Häv Maalit Pisteet

PuiU/3 22 16 3 3 63-17 51

FC Degis 22 15 2 5 61-40 47

PH-99 22 11 3 8 47-35 36

Zyklon 22 11 3 8 48-38 36

Vesa 22 10 4 8 54-34 34

MaKu/4 22 10 3 9 48-50 33

FC Pihlajisto 22 9 5 8 58-58 32

FC Populus 22 9 3 10 40-45 30

HDS/Mondial 22 6 7 9 44-42 25

PP FC 22 6 4 12 32-52 22

PPV/2 22 6 1 15 33-63 19

MauPa 22 2 4 16 26-80 10

KKI45

Joukkue Ott Voitt Tasan Häv Maalit Pisteet

Kiffen 10 8 1 1 39-7 25

Valtti 10 6 3 1 27-5 21

PPV 10 5 1 4 23-19 16

MauPa 10 3 2 5 12-19 11

KäPa 10 2 3 5 12-23 9

FC Sonnit 10 1 0 9 8-48 3

Dicken, luopui 0 0 0 0 0-0 0

Seos 6D lohko 1

Joukkue Ott Voitt Tasan Häv Maalit Pisteet

AF Lampaat 13 8 5 0 29-6 29

FC Kosova 13 8 4 1 34-14 28

Geishan Pallo 13 7 3 3 22-10 24

Ruisku/Clerical 13 7 1 5 28-22 22

Cosmos 13 7 1 5 21-20 22

WäSy 13 5 5 3 19-13 20

EHP 13 5 4 4 24-16 19

Zoom 13 5 3 5 15-17 18

MaKu/Legends 13 4 5 4 17-16 17

MPS/Atletico M 13 4 4 5 16-18 16

PPV/Seos 13 4 4 5 10-12 16

Veijarit 13 2 2 9 17-30 8

Norsunkaatajat 13 2 1 10 13-43 7

FC POHU/

Shrimps

13 1 2 10 13-41 5

WWW.PPV.FI

27

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!