PsittaScene Volume 18 Nro 1, Helmikuu 2006 - World Parrot Trust

PsittaScene Volume 18 Nro 1, Helmikuu 2006
SISÄLLYS
Lennä vapaana jatkuu 2
Lintukauppa käy taas 3
Huomioita sinikurkkuararaunan lisääntymisestä 4-8
Tiedon lisääminen uudensseelanninviherkaijasta 9
Tutkimuksia celebesinkakadusta 10-11
WPT USA muuttaa Floridaan! 11
Arushan lähellä uusi hybridipopulaatio 12
Kyyhky, liitäjä, peukaloinen ja parakiitti 13
Smaragdiarojen (Ara militaris) pesintäkallio Meksikossa 14
Mitä tehdä influenssalle, osa 3 15
Kymmenen helppoa tapaa välttää lintuinfluenssa 15
Lintuinfluenssa esite 16
Psitta-Uutiset 16-18
WPT USA voitti IAATE-palkinnon 19
WPT:n yleistiedote 19
Papukaijat luonnossa - Socorro Parakeets 20
Lennä vapaana jatkuu
EU jatkoi väliaikaista kieltoa ja miljoona lintua lisää säästyy
JAMIE GILARDI
Viime lokakuussa olimme riemuissamme kuultuamme, että Euroopan Unioni oli pysäyttänyt kaiken lintujen
tuonnin kuukaudeksi. Tämä päätös ei vain säästäisi useita tuhansia lintuja joutumasta pyydystetyksi ja sen
jälkeisiltä kauheilta seurauksilta, vaan myös nosti korkeimmilla tahoilla esille kysymyksen, pitäisikö kaupallisen
pyydystyksen jatkua lainkaan. Kun ensimmäisen kuukauden kieltoa jatkettiin tammikuun 2006 loppuun – mikä
tarkoittaa kahta kuukautta lisää nollatuontia - tyytyväisyytemme kasvoi. Pidennys tarjosi mahdollisuuden laajentaa
keskustelu kauppaan liittyviin suojelu- ja hyvinvointikysymyksiin sekä uutisia hallinneeseen tautiriskiin.
Me, tässä kampanjassa yhteistyössä työskentelevät organisaatiot, huomasimme äkkiä olevamme mukana erilaisissa
tilaisuuksissa keskustelemassa Iso-Britannian sekä EU:n parlamenteissa tuoden mukanamme aiheeseen liittyvän
tieteellisen näkökulman sekä tarjoten villien lintujen kauppaa koskevaa tietoutta. Kuten PcittaScene-lehden lukijat
hyvin tietävät, olemme vieneet tätä asiaa eteenpäin jo melko pitkän aikaa. Joten olemme olleet riemuissamme,
mutta myös melko työllistettyjä pyrkiessämme esittämään asiaa asiankuuluville viranomaisille niin tehokkaasti ja
hyvin dokumentoituna kuin mahdollista .
Samaan aikaan tammikuu oli kulumassa loppuun ja takaraja lähestymässä. Liikkui huhuja kaupan uudelleen
avaamisesta suurimman osan maailmaa sitä vastustamatta, joten olimme todella helpottuneita, kun EU:n Kyproksen
komissaari, joka johtaa Koimission terveys- ja kuluttaja-asioiden pääosastoa, ilmoitti päätöksestä jatkaa väliaikaista
kieltoa neljä kuukautta lisää – aina toukokuun loppuun saakka!
Kuten monet teistä ovat huomanneet, olemme pitäneet lukua Euroopan markkinoille pyydystettyjen lintujen
määrästä. Aloitimme laskennan, samalla kun esitimme Julistuksen Villeistä Linnuista (Wild Bird Declaration)
EU:lle joulukuussa 2004 (katso http://birdsareforwatching.org). Päivänä jolloin tuontikiellosta ilmoitettiin
lokakuussa, tuo laskuri oli kivunnut reippaasti yli kolmeen miljoonaan lintuun! RSPB:n Duncan McNiven
kekseliästä ehdotusta seuraten päätimme, että nyt olisi sopiva aika käynnistää tuo laskuri uudelleen, mutta tällä
kertaa laskemaan niiden lintujen lukumäärää, joita EI pyydystetty EU:n markkinoille kiellon alusta lähtien. Tänään
tuo luku näyttää 1,3 miljoonaa lintua ja laskenta jatkuu. Toukokuun loppuun mennessä kiellon ansiosta
säästyneiden lintujen lukumäärä tulee olemaan huomattavasti yli kahden miljoonan.
Uskon että voimme ja meidän pitäisi iloita tästä todella yllättävästä lopputuloksesta sekä runsaasta tuesta, jota
olemme saaneet WPT:n jäseniltä, papukaijojen ystäviltä ja jatkuvasti kasvavalta suojelu- ja
hyvinvointiorganisaatioiden joukolta. Voitte olla varmoja, että tulemme työskentelemään todella lujasti tulevina
kuukausina kohti lopullista tavoitetta muuttaaksemme tämänhetkisen tilanteen pysyväksi.
Papukaijakauppa käy taas
Voivatko entiset pyydystäjät kehittää vaihtoehtoja korvaamaan villien lintujen pyynnin?
JAMIE GILARDI
On aina vaikeaa ennustaa minkään toimenpiteen vaikutuksia, varsinkin jos se koskee kansainvälistä kauppaa. Kun
USA lopetti käytännöllisesti katsoen kaiken villien lintujen tuonnin 1990-luvun alussa, tavoitteena oli lopettaa
1

näiden lintujen haitallinen pyydystys ja siihen liittyvä populaatioiden pienenemiset ympäri maailmaa.
Toimenpiteellä oli kuitenkin lukuisia ennalta-arvaamattomia seurauksia. Yksi näistä oli se, että laiton kauppa
väheni laillisen kaupan loputtua. Toinen oli se että amerikkalaisen lintuharrastuksen piirissä ennen tavalliset taudit
kävivät harvinaisemmiksi. Tietenkään kaikki nämä seuraukset eivät ole olleet kaikkien osapuolten etujen mukaisia.
Näin on varmasti niiden henkilöiden kohdalla, jotka viime lokakuuhun asti hankkivat EU:iin miljoonia lintuja. Kun
90 % olemassa olevasta kaupasta suuntautui EU:iin, ja markkinat sitten hävisivät yhdessä yössä, sillä oli välittömät
vaikutukset - ei vain lintuihin vaan myös ihmisiin, jotka pyydystävät niitä sekä niihin henkilöihin, jotka olivat
mukana kaupan ketjuissa.
Kannamme huolta World Parrot Trustissa ensisijaisesti linnuista ja olemme valtavan innoissamme siitä tosiasiasta,
että tämä väliaikainen kielto on jo nyt säästänyt miljoonia villejä lintuja. Mutta välitämme myös niistä ihmisistä,
jotka jakavat saman elinympäristön näiden lintujen kanssa - erityisesti koska monet heistä elävät hyvin lähellä
äärimmäisen köyhyyden rajaa ja jopa nälkäkuolemaa. Samalla kun tuemme vahvasti ekoturismia, joka auttaa
tehokkaasti suojelua ja paikallisia yhteisöjä, me myös tunnustamme, että tämä ratkaisu ei aina ole toteutettavissa.
Viime PsittaScene-lehden numerossa Marc Johnson kertoi Guyananan projektista, joka on tällä hetkellä
kehittymässä sademetsän ekoturismiohjelmaksi. Toiveena on että turismin taloudelliset tuotot tarjoavat suoran
korvauksen paikallisten yhteisöjen taloudellisille menetyksille, sen jälkeen kun nämä ovat lopettaneet villien
papukaijojen pyynnin. Ymmärrettyämme, että näissä yhteisöissä on jo muodostunut papukaijoihin liittyviä
ammattikuntia, mieleemme tuli mahdollisuus yhteistyöstä papukaijojen ystävien ja entisten pyydystäjien välillä.
Koska pyydystäjien täytyy työskennellä kovasti saadakseen kiinni villejä papukaijoja ja koska he eivät
onnistuessaankaan ansaitse kovin paljon, ajattelimme että kannattaisi yrittää korvata osa menetetyistä pyyntituloista
papukaijaveistoksista saaduilla tuotoilla.
Yksi tämän tarinan ilahduttavista puolista liittyy historiaan ja kumin luonnonhistoriaan. Kun eurooppalaiset
saapuivat uuteen maailmaan, he huomasivat että alkuperäiskansat tekivät palloja ja vedenpitäviä kenkiä oudosta
uudesta materiaalista, joka valmistettiin erään ainutlaatuisen puun maitiaisnesteetä. Seuraavan muutaman
vuosisadan aikana kumista (englanninkielinen termi "rub", on johdettu sen kyvystä pyyhkiä pois lyijykynän jälki)
tuli äärimmäisen tärkeä läntiselle sivilisaatiolle. Itse asiassa luonnon kumi korvattiin vähitellen viljellyllä kumilla ja
valtavia kumipuuviljelmiä istutettiin joka puolelle tropiikkia mukaan lukien Euroopan siirtomaat Kaakkois-
Aasiassa ja myöhemmin Afrikassa. (Henkilökohtainen huomautus: oma isoisäni, joka alun perin oli kotoisin
Shetlannista, vietti monet vuodet Indonesiassa ”kumiviljelijänä”, mistä johtuen äitini on syntynyt Sumatran
saarella).
Mutta mitä tällä on tekemistä papukaijojen kanssa? Kuten Etelä-Amerikassa on käynyt ilmi, sieltä kaikkialta
löytyvän sinikelta-aran (Ara araraunan variaatio viimeisimmän tiedon mukaan) yhdeksi eniten arvostamista
ravinnonlähteistä on osoittautunut kumipuun siemenet. Kyseessä on juuri sama laji, Hevea brasiliensis, joka tuottaa
lateksikautsua. Lateksikautsu on käytännöllisesti katsoen kaiken luonnosta saatavan kumin lähde. Suuret
macademiapähkinän kokoiset siemenet sisältävät itse asiassa syanidia tuottavaa yhdistettä, joten ne ovat melko
epämiellyttävää nautittavaa ihmiselle, mutta arat selvästi rakastavat niitä. Marc huomasi, että Guyanan
alkuasukkaat valmistavat edelleenkin pieniä esineitä luonnon kumista ja että he itse asiassa kaivertavat kumista
veistoksia, jotka esittävät papukaijoja, tukaaneja ja muita lintuja. Toivomme että WPT:n jäsenet haluaisivat hankkia
yhden tai muutaman tällaisen sademetsän luonnosta kerätystä kumista kaiverretun veistoksen ja olisivat sillä tavalla
mahdollisesti innokkaita tukemaan yhteisöjä, jotka ovat viime aikoina luopuneet villien lintujen pyynnistä
saamistaan tuloista. Koska veistokset ovat käsityötä ja jokainen veistetty papukaija on erilainen, toivomme teidän
ymmärtävän, että se veistos, jonka itse saatte, voi näyttää erilaiselta kuin kuvassa oleva. Kuten useimmat
papukaijat, nämä viihtyvät parhaiten suurissa parvissa, joten suosittelemme sinua hankkimaan koko parven!
Veistoksia voi ostaa Iso-Britannian ja USA:n toimistoista (lueteltu sivulla 19). Hinta on 5 $ (3£) /kpl tai 5
papukaijaa 20 $ (12 £).
Separate Box
Nappin metsiä läikittää balata (yleensä se tunnetaan lateksina tai kumipuuna), joista on kolottu kautsua useiden
sukupolvien ajan ja jotka ovat satoja vuosia vanhoja puita. Arvet aiemmista koloista ulottuvat kymmenen metrin
korkeuteen joissakin suurimmissa puissa. Oltuaan aikoinaan kaiken kaupallisen kumituotteiden lähde, nämä puut
palvelevat nyt uusiutuvana luonnonvarana useita käsityöläisiä Rupununin alueella Guyanassa. Yksi heistä on
George Tancredo. George oli yksi esimmäisistä balata-käsityöläisistä Nappin kylässä. Hän aloitti 21-vuotiaana ja
on nyt työskennellyt balatan parissa melkein 40 vuotta. Siitä lähtien kun hän aloitti työn Foster Parrots –projektissa,
hänellä oli ensimmäistä kertaa elämässään jatkuvasti työllistetty.Hänen menestyksensä on rohkaissut monia muita
seuraamaan hänen jalanjälkiään (mukaan lukien useita nuorempia kyläläisiä). George on mukana myös
rakennushankkeessa, joka tulee palvelemaan uutena Rupununin taiteen ja kaiverrustyön työpajana ja opetustilana.
2

Bolivian sinikurkkuararaunan suojelu
Huomioita vuoden 2005 lisääntymiskaudelta
TOA KYLE
Ollessani jatko-opiskelijana 90-luvun lopulla, luokkahuoneessa käytiin jatkuvaa keskustelua useimpien
suojelutoimenpiteiden järkevyydestä. Lyhyesti sanottuna useat meistä kritisoivat miljoonien dollareiden
käyttämistä yksittäisiin lajeihin, kun pääpaino olisi pitänyt olla niiden ekosysteemien suojelussa, joissa
lajit elivät. Teoriassa niiden prosessien suojelu, jotka pitävät luonnon järjestelmät toiminnassa, on paras
keino säilyttää niistä löytyvät lajit (samalla säästäen aikaa ja rahaa pitkällä juoksulla). Melkein
kymmenen vuotta myöhemmin kolmannella pesätyöskentelykaudellani sinikurkkuararaunojen (Ara
glaucogularis) kanssa ymmärrän, että kelvollisten elinalueiden järjestäminen ei välttämättä takaa lajin
elpymistä. Tämä pitää erityisesti paikkansa sinikurkkuararaunojen kohdalla, kun ajoittain luonnonvoimat
itsessään häiritsevät linnun lisääntymisyrityksiä. Jokaisena kenttäjaksona, jonka olen työskennellyt, esiin
on tullut erilaisia pesivän parin eteen tulleita haasteita. Ensimmäisellä kaudellani 2003 korostui
suurempien lajien kilpailu pesistä: ajan myötä sinikelta-ara oli vienyt yli puolet löytämistämme
mahdollisista pesistä. Seuraavana vuonna suurin osa pesistä menetettiin petoeläinten ryöväyksen vuoksi.
Tätä kuluvaa kautta on varjostanut mm. ankara kuivuus, joka seurasi kuukauden mittaisia runsaita
vesisateita. Vaikka pilalle menneistä pesintäyrityksistä ei voikaan syyttää vain säätä, ei voi kieltää,
etteivätkö sääolot olisi näytelleet suurta osaa useissa pesinnän epäonnistumisissa, jotka havaitsimme tällä
menneellä kaudella. Tässä artikkelissa kerron 2005 kauden edistysaskelista ja takaiskuista ja siitä, miksi
on tärkeää keskittää ponnistelumme pelastaa villi sinikurkkuararauna sukupuuttoon kuolemisen partaalta.
Yksi viime kausien haasteista on ollut saada enemmän ihmisiä kentälle, jotta voitaisiin kerätä paremmin
muistiinpanoja sinikurkkuararaunojen pesintäyrityksistä. Viime kenttäjaksoilla huomasimme, että
kolmihenkinen ryhmämme ei yksinkertaisesti riittänyt tarkkailemaan laajalle alueelle jakautuneita
sinikurkkuararaunojen pesiä. Onnistuimme saamaan enemmän osallistujia vuoden 2005 projektiin
kahdesta pääasiallisesta syystä: Ensimmäinen näistä oli erittäin tarpeellisen neliveto-auton hankinta, jotta
ihmiset ja tarvikkeet voidaan kuljettaa kentälle. (Kiitokset WPT:n Iso-Britannian toimistolle siitä, että he
mahdollistivat tämän varmistamalla rahoituksen!). Toinen tekijä oli web-julkaisu vapaaehtoisten
etsimiseksi. Osaan arvostaa vapaaehtoisten työn merkitystä, koska aloitin itse papukaijojen suojelun
Costa Rican panamanaran (Ara ambigua) parissa projektissa vuonna 1997. Jotkut vapaaehtoisista
osallistuvat toimintaan tarkoituksenaan tutustua erilaisiin luonnon elinympäristöihin ja kasvustoihin;
toiset käyttävät toimintaa hyväkseen jatko-opiskelujen alkuvaiheena tai kehittääkseen samanlaisia
ohjelmia omissa maissaan.
Koska olin värväämässä vapaaehtoisia ensimmäistä kertaa, olin vaikuttunut saamastani vastaanotosta.
Olin julkaissut ilmoituksen kenttätyö-työpaikkasivustolla, josta se julkaistiin nopeasti lukuisilla muilla
sivustoilla ihmisten auttaessa ”levittämään sitä maailmalle”. Lopuksi yli 60 henkilöä ilmoittautui
projektiin ja heistä suurin osa oli biologeja. Päädyimme ottamaan 11 ihmistä mukaan täksi kaudeksi. He
ovat peräisin yhdeksästä maasta (joista puolet on Latinalaisessa Amerikassa). Varsinainen
sinikurkkuararaunojen suojelijoiden YK. Tervetullein lisäys tämän vuoden ryhmään oli Benjamin
Oliveira, väitöskirjaa tekevä opiskelija Trinidadin (Benin yhden osan pääkaupunki ja josta
sinikurkkuararaunaa löytyy) paikallisesta yliopistosta, Universidad Autónoma del Beni:stä. Benjamin oli
kiinnostunut, koska eläinlääkäriopiskelijana halusi tehdä väitöskirjatutkimuksensa
sinikurkkuararaunakannan toipumisyrityksistä. Olin kiitollinen hänen läsnäolostaan, koska hän ei
omannut vain eläinlääkärin taitoja ja osoittautunut käteväksi huolehtimaan hevosista, vaan hänen fyysiset
voimansa kirjaimellisesti nostivat meidät (ja auton!) liejusta useita kertoja. Suuresta koostaan huolimatta
hän on yksi kilteimmistä bolivialaisista, jonka olen tuntenut. Hän oli myös ensimmäinen projektiin
vuosittain osallistuvista bolivialaisista opiskelijoista.
Vuoden 2005 kenttäkautemme alkoi elokuun alussa valkoisen, savuisen taivaan alla. Paha kuivuus iski
alueelle toukokuusta syyskuuhun. Vaikka tämä aika vastaa kuivaa kautta, kuivuuden vakavuus erotti sen
vuonna 2005 muista vuosista. Käytännössä tänä viiden kuukauden aikana ei saatu yhtään sadetta, minkä
pahimpana seurauksena olivat tulipalot. Ruohomaat, jotka hallitsevat sinikurkkuararaunojen maisemaa,
poltetaan tavallisesti kuivana kautena, jotta saataisiin kasvatettua parempaa rehua karjalle.
3

Sateenmuodostuksen täydellinen puuttuminen tänä menneenä kuivana kautena tarkoitti, että palot
roihusivat valvomattomina viiden kuukauden ajan. Seurauksena ilman laatu oli Trinidadissa niin heikko,
että pieniä lapsia piti laittaa klinikoilla happilaitteisiin, jotta häiriöt hengityksessä voitiin korjata.
Useimmilla kenttäryhmäläisillä oli jatkuvaa yskää syyskuun loppuun asti. Vaikka karjataloutta voisi pitää
syntipukkina savulle, tosiasia oli, että olosuhteet olivat niin kuivat, että jopa pienellä palolla kaukaisessa
paikassa olisi ollut laajalle ulottuvat seuraukset muualla. Alettuaan palot muuttuivat hallitsemattomiksi.
Jotkut vanhemmat ihmiset, joiden kanssa puhuin kentällä, kertoivat, että tämä oli pahin kuivuus jonka he
olivat elämänsä aikana nähneet.
Ilmeisesti kuivuudella ja tulipaloilla on sekä lyhyen että pitkän tähtäimen vaikutuksia
sinikurkkuararaunoihin. Syyskuun alussa vierailin paikalla, jolla oli tehty huomio pesimisaktiivisuudesta
vuonna 2004. Ilokseni näin sinikurkkuararauna-parin lentävän vuoden 2004 pesään auringonlaskun
aikaan. Pariteltuaan koiraan kanssa naaras lensi pesään useiksi minuuteiksi ja istuskeli pesän edustalla
kuin odottava äiti. Päätin tarkistaa eräät toiset kohteet seuraavilla viikoilla ja palatessani myöhemmin tälle
alueelle oletin taas löytäväni naaraan pesästä, tällä kertaa munien päällä. Sen sijaan huomasin, että valtava
palo oli pyyhkinyt alueen yli vain kolme päivää vierailuni jälkeen. Vaikka pesäpuu oli vielä olemassa,
ympäröivä metsä oli vain varjo entisestään. Palot vahingoittivat pahasti myös Motacúpalmumetsäsaarekkeita
(Attalea phalerata), missä olimme nähneet kaksi sinikurkkuararauna-paria
ruokailemassa viimeisen kolmen kauden aikana säännöllisesti. Motacú-palmut ovat
sinikurkkuararaunojen tärkein ravinnon lähde siellä missä työskentelemme. Tämän matkan ja sitä
seuraavien kenttäkausien aikana yhtään sinikurkkuararaunaa ei nähty pesän tai motacú-saarekkeiden
ympäristössä. On hyvin todennäköistä, että nämä kaksi ara-paria hylkäsivät alueen palovaurioiden vuoksi.
Palon välittömien vaikutusten näkyessä palaneista motacú-hedelmistä ja kaatuneista pesäpuista,
laajemmat ja pitkäaikaisemmat vaikutukset jäävät nähtäväksi. Palon vahingoittamien motacú-palmujen
täytyy käyttää aikaa ja energiaa tuottaakseen uusia lehviä. Tämä puolestaan vähentää niiden
tulevaisuudessa tuottamia hedelmien määrää ja siten vähentää tulevien pesivien parien saatavilla olevan
ravinnon määrää. Palot myös tuhoavat motacú-taimia, ja siten hidastavat uudelleen kasvua.
Sinikurkkuararaunat voivat siten kärsiä vuoden 2005 palojen vaikutuksista tulevinakin vuosina.
Viime kauden tavoitteeni oli työskennellä kuuden pesän parissa. Tämä oli kohtuullinen tavoite ottaen
huomioon, että vuonna 2004 kahden pesän kanssa työskenteli kolme henkilöä. Nyt kun olimme
kolminkertaistaneet pesätutkimusta tekevien henkilöiden määrän, kuusi pesää näytti mahdolliselta.
Tietyllä tasolla tavoite saavutettiin. Neljästätoista mahdollisesta löytämästämme pesästä kuusi oli
aktiivisia (määrittelen potentiaaliseksi pesäksi minkä tahansa puunkolon, jota sinikurkkuararaunat
vartioivat tai johon ne menevät sisään). Viisi näistä pesinnöistä epäonnistui traagisesti haudonnan
loppuvaiheessa. Syyt näihin epäonnistumisiin olivat luultavasti moninaiset, vaikka pääsyynä olivat
luultavasti voimakkaat rankkasateet. Kun sateet vihdoin saapuivat Beniin syyskuun lopussa, ne tulivat
sellaisella raivolla, jota ei ole nähty vuosiin. Yli 15 000 hehtaaria soijaa ja maissia menetettiin näiden
sateiden johdosta Pohjois–Santa Cruzissa (juuri sinikurkkuararaunojen alueen eteläpuolella). Työtoveri
kertoi minulle tapauksen siitä, kun hän oli joutunut yhteen näistä voimakkaista ukkosmyrskyistä
ratsastaessaan hevosella leirille. Tuulen ja alas satavan veden voima oli niin suuri, että hevosen oli pitänyt
kävellä sivuttain päästäkseen eteenpäin, ja samaan aikaan salamat iskivät toistuvasti noin 50 metrin
päähän hänestä. Työtoverini sanoin: “Luulin olevani mennyttä".
Näillä raivoisilla myrskyillä oli pahat seuraamukset suurimmalle osalle aktiivisista pesistämme, joista
kaksi kolmannesta sijaitsi kuolleissa motacú-puissa. Kaikki nämä motacú-pesinnät epäonnistuivat. Yhden
kuolleen puun latva itse asiassa sortui seuraavassa myrskyssä. Sen seurauksena pari hylkäsi pesän.
Kauhistukseksemme löysimme rikkoutuneen munankuoren puun alta ja oletimme, että poikanen oli
kuoriutunut juuri romahduksen aikoihin. Toisen motacú-pesän kohdalla sateen määrä oli yli 70 mm yhden
yön aikana. Seuraavana aamuna parin koiras nähtiin lentämässä kuolleen puun latvaan ja kurkistelemassa
sisään ja jatkuvasti kutsumassa naarasta kuin suostutellen sitä hautomaan taas. Uroksen yrityksistä ei ollut
hyötyä, ja pesä hylättiin. Myöhemmin koloa tutkittaessa huomattiin sen tulvivan vedestä ja että siellä oli
kaksi munaa. Jäljelle jääneiden kolmen pesän epäonnistumiset noudattivat samaa kuviota. Rankat sateet
jatkuivat vielä pesän hylkäämisenkin jälkeenkin. Pesien tarkastuksessa oli ihmeellistä, että yhtään munaa
4

ei löytynyt. Tiesimme että kahdessa näistä pesistä oli kummassakin kolme munaa, joten ei ole varmaa
olivatko pesät ensin täynnä vettä ja sitten hylätty ja sen jälkeen ryövätty vai oliko ne ryövätty, sillä aikaa
kun naaras on poistunut pesästä. Olisi ihanteellista jos kaikissa potentiaalisissa pesäkoloissa olisi
salaojareiät. Olimme kuitenkin välttäneet tekemästä niitä epäonnistuneisiin pesiin useasta syystä. Kaikki
nämä pesät löydettiin vasta sen jälkeen, kun hautominen oli jo alkanut, joten pelkäsimme aiheuttavamme
pesän hylkäämisen, jos olisimme kiivenneet pesille tekemään reikiä. Tiedämme kaudelta 2004, että
sinikurkkuararaunojen pesän hylkääminen on epätodennäköistä, kun niillä on poikasia. Kuitenkin
haudonnan aikana hylkäämisen uhka on todennäköisesti suurempi, koska pesivä pari on käyttänyt
huomattavasti vähemmän aikaa ja energiaa pesään, kuin jos sitä verrataan pesään jossa on poikasia. Jos ne
tuntevat oman turvallisuutensa olevan uhattuna ihmisten läsnäolon vuoksi, ne ovat todennäköisesti
valmiimpia jättämään pesän ja munat. Siksi päätimme pitää “näpit irti” pesistä, joissa haudottiin munia.
Toinen tekijä, joka pitää huomioida salaojareikiä kuolleisiin motacú-puihin tehtäessä, on kuolleen puun
rakenne itsessään. Koska vahvat lehdet yläpuolelta puuttuvat, latvaan ei voi kiinnittää köyttä turvallisesti
kiipeämistä varten. Useimmat kuolleet puut ovat huteria, joten puu voi todella kaatua kun siihen
kiivetään. Turvavarusteenamme olivat bambutikkaat köysien kanssa niin, että tikkaiden paino ei koskaan
ollut suoraan pesän kohdalla. Valitettavasti jotkut kuolleet pesäpuut olivat yli 10 metriä korkeita, eli
korkeampia kuin pisimmät bambun varret, joita pystyimme löytämään alueelta. Alumiini-lasikuitutikkaat
ovat seuraavan pesintäkauden ostoslistalla.
Kysymyksiä herää siitä, miksi sinikurkkuararaunat valitsevat pesäpuiksi kuolleita motacú-puita, jotka
ovat taipuvaisia veden keräytymiseen ja romahduksiin. Yksi selitys voi olla, että kuollutta motacú-puuta
on helpompi kovertaa verrattuna muihin puulajeihin – kuten varsinkin 2005 koetun kuivuuden jälkeen.
Kuolleen motacú-palmun sisin ydin sisältää kuivaa, irtonaista kuitua, jonka voi helposti poistaa
sinikurkkuararaunan kynsillä ja nokalla. Minulle on kerrottu, että pari voi kaivaa pesän alle viikossa. On
myös olemassa mahdollisuus, että isommat linnut, kuten sinikelta-arat valloittavat parempilaatuiset pesät,
joita löytyy kovista puulajeista ja rajoittavat siten sinikurkkuararaunojen pesinnän huonompilaatuisiin
motacú-palmuihin. Lopuksi vielä puunhakkuutoiminta metsäsaarekkeilla on voinut hävittää kovissa
puissa olevat pesäkolot jättäen pääasiassa kuolleet motacút pesivien sinikurkkurararauna-parien ainoaksi
mahdollisuudeksi.
Vaikka vuosi 2005 sai osansa pettymyksistä, monia mainitsemisen arvoisia positiivisiakin asioita
tapahtui. Koska kaikki sinikurkkuararaunat, joista tällä hetkellä tiedämme, on löydetty yksityismailta ja
nimenomaan karjatiloilta, yhteistyö maanomistajien kanssa on avainasemassa sinikurkkurararaunojen
suojelussa. Pidimme tämän mielessä ja viime kausi oli huomattava menestys. Tilallisten sitoutuminen
avainalueilla johti enempään kuin pelkästään lupaan työskennellä heidän maillaan. Kahden tilan
maanomistajat itse asiassa tarjosivat meille taloistaan oman huoneen, josta käsin työskennellä – samoin
meille lainattiin hevoset liikkumista varten. Jälkimmäinen lahjoitus ei ole pieni asia, sillä rankkasateista
johtuen tutkimusalueemme tulvi aiemmin kuin aikaisempina kausina estäen meitä käyttämästä
moottoripyöriä ja autoa, joilla olimme tottuneet liikkumaan. Siksi hevosista tuli välttämättömiä
kenttäponnistustemme jatkamiseksi. Toinen esimerkki saamastamme anteliaasta tuesta on tilallinen, jolla
ei edes ollut sinikurkkuararaunoja maillaan, mutta joka tarjosi meille käyttöön pienen lentokoneensa,
korvauksetta, jotta pääsisimme yhdelle tärkeälle alueelle. Tämä paikka olisi muuten ollut
tavoittamattomissa maateitse tulvien ja sen kaukaisen sijainnin vuoksi. Se, että Benin alueella on näin
omistautuneita ja suojelu-mielisiä karjatilallisia, ennustaa hyvää tulevaisuutta sinikurkkuararaunille.
Koska meillä oli enemmän ihmisiä kentällä tällä kaudella, keräämämme tiedon määrä kasvoi
dramaattisesti. Esimerkiksi tiedämme nyt, että 2004 pesintäkausi oli hyvä vuosi sinikurkkuararaunoille.
Aiempina vuosina olimme havainneet tuskin enempää kuin kolme tai neljä poikasta koko
tutkimusalueella. Kuitenkin viime vuonna näimme kaiken kaikkiaan kahdeksan poikasta Pohjois-
Trinidadissa (mukaan lukien kaksi poikasta, joiden kanssa työskentelimme 2004) ja olemme tietoisia, että
ainakin kaksi poikasta on liittynyt pienehköön sinikurkkuararauna-populaatioon Etelä-Trinidadissa.
Vaikka luku ensi silmäyksellä näyttää pieneltä, näin monta villiä sinikurkkuararauna-poikasta tarkoittaa
”runsasta satoa”, jos ottaa huomioon että tunnemme yhteensä vain noin sata lintua tällä hetkellä. Vuonna
2004 koko vuoden sademäärä oli melkein 1000 mm suurempi kuin vuonna 2005. Aiheuttiko tämä
korkeampi sademäärä useampien poikasen selviytymisen luonnossa, jää nähtäväksi. Aloimme myös
5

ymmärtää, että sinikurkkuararaunat eivät ole niin paikallaan pysyviä kuin aiemmin on luultu. Viime
kausien aikana olen saattanut ilmestyä tietylle metsäsaarekkeelle luottaen löytäväni parin aroja sieltä.
Näin ei ollut vuonna 2005, kun kävi ilmi, että jotkut linnut muuttivat aluetta kuivuuden ja palojen takia.
Tämä vuorovaikutus elinpiirin laadun ja lintujen esiintymisalueen kesken on tärkeä tekijä, jota pitää tutkia
tulevaisuudessa lisää, mahdollisesti radio-etäisyydenmittaria käyttämällä, jotta voidaan määrittää minne
arat muuttavat, silloin kun perinteiset paikat hylätään.
Koska meillä oli enemmän tarkkailijoita tänä vuonna, pystyimme saamaan paremman käsityksen siitä,
miksi pesät epäonnistuvat. Viime kausina on jäänyt useita avoimia kysymyksiä koskien pesien kohtaloa.
Esimerkiksi saatoimme nähdä parin vartioivan pesää ja tulla takaisin kuukauden päästä löytämättä
toimintaa pesällä ja tietämättä mitä oli tapahtunut. Tämä oli syy, miksi aloimme täyttää niin sanottuja
”tyhjiä lomakkeita” myös pesistä, jotka eivät koskaan päässeet haudonta-asteelle. Yhden pesistä
pyyhkäisi tuuli sen jälkeen, kun se oli kaiverrettu (jos arvasit että tämä puu oli kuollut motacú, arvasit
oikein.). Toiset kolme otti isompi lintulaji, kahden kohdalla kuningastukaani (Ramphastos toco). Vaikka
tiesimme, että tukaanit ovat sinikurkkuararaunojen pesien ryöstäjiä, emme tienneet, että ne ovat myös
kilpailemassa pesäpaikoista.
Tältä kaudelta saadut tarkemmat tiedot antavat melko ankean kuvan sinikurkkuararaunojen pesinnän
onnistumisesta. Neljästätoista mahdollisesta pesästä, jotka paikallistimme, vain yhdestä kuoriutui yksi
poikanen. Tämä suuri epäonnistumisten määrä auttaa selittämään lajin harvinaisuutta ja selventää
vaikeuksia kannan elvyttämistyössä. Osin syynä voivat olla suuret pyydystysepisodit 70- ja 80-luvuilla,
kun satoja, mahdollisesti tuhansia, sinikurkkuararaunoja vietiin Beniltä. Entinen pyydystäjä, jonka kanssa
työskentelin kaksi kautta, tapasi kertoa minulle nähneensä 16:n sinikurkkuararaunan parvia
pyydystysaikoinaan. Nyt olemme riemuissamme nähdessämme puolta pienemmän parven. Suurempi
sinikurkkuararauna-populaatio on paremmassa asemassa kilpaillessaan muiden ara-lajien kanssa
pesäpaikkojen valinnassa ja pesintäolosuhteista. Olen nähnyt kentällä esimerkkejä tästä, kun
sinikurkkuararauna-pari yrittää turhaan samalle alueelle ja on kiinnostunut samasta pesäpuusta kuin 6 –
8:n linnun sinikelta-ara-parvi. Luultavasti näiden suurempien sinikelta-ara-parvien linnut ovat sukua
keskenään ja auttavat toisiaan pesintäkiistoissa. Kun sinikurkkuararaunoilta puuttuu lukumäärän tuoma
voima, joka sinikelta-aroilla taas on, yksinäisille sinikurkkuararauna-pareille jäävät vain juuri ja juuri
käyttökelpoiset pesäpaikat.
Kun tiedämme pesien huonolaatuisuuden, meidän täytyy joko parantaa olemassa olevia pesäkoloja tai
tarjota enemmän keinotekoisia koloja, joita sinikurkkuararaunat valitsisivat luonnonkolojen sijaan.
Minulla oli ilo työskennellä tällä kaudella Benissä Pete Haversonin kanssa. Pete on työskennellyt
mauritiuksenkaija (Psittacula eques) –projektissa Mauritiuksella kolmen kenttäkauden ajan ja oli siksi
hyvä tiedonlähde sille, millä keinoilla tuon lajin huomattava elpymistä on tuettu. Keinotekoiset pesät ovat
kuitenkin vaativia. Pete mainitsi, että yli 100 erilaista mallia testattiin, ennen kuin mauritiuksenkaijat
hyväksyivät yhden. Tässä tilanteessa olen taipuvaisempi kaivertamaan koloja olemassa oleviin puihin
kuin kiinnittämään pesäpönttöjä. Idea on kaiverrustyön saaminen vähemmän työvoimaa vaativaksi,
mahdollisesti viemällä aurinkovoimaa käyttäviä työkaluja kentälle.
Puhuminen Peten kanssa mauritiuksenkaija-projektista antoi minulle myös paremman näkökulman sille,
missä olemme sinikurkkuararaunan kohdalla tällä hetkellä ja mihin suuntaan meidän täytyy mennä.
Mauritiuksenkaijan tilannetta ei käännetty vastakkaiseksi muutamassa vuodessa. Se tapahtui rakentamalla
vuosi vuoden jälkeen saavutettujen kokemusten pohjalle. Olemme nähneet, että sormien ristiminen ja
parempien sääolojen toivominen ei ole ratkaisu. Kausi 2005 on näyttänyt meille, että
pesintäepäonnistuminen sinikurkkuararaunojen keskuudessa on paljon yleisempää kuin olemme aiemmin
ajatelleet. Selvästi vieläkin aktiivisempaa pesänhoitoa tarvitaan ja siihen pitää kuulua hautovien pesien
laajentaminen ja turvallisemmaksi tekeminen. Tässä on olemassa hylkäämisriski, mutta olemme nähneet,
että myös ylivarovaisuudella pesät voidaan menettää ja tullaan menettämään. Pyrimme oppimaan vuoden
2005 läksyn, ja tavoitteenamme on käydä päätä pahkaa haasteiden kimppuun vuonna 2006.
6

Tiedon lisääminen uudenseelanninviherkaijasta
LUIS ORTIZ CATEDRAL ja DÌANNE BRUNTON, The Ecology and Conservation Group,
Institute of Natural Resources, Massey University, Building 5, Oteha Rohe, Albany Campus,
Private Bag 102-904, North Shore Mail Centre, Auckland, New Zealand
Uusi-Seelanti on koti oudolle kokoelmalle papukaijoja. Ehkä maineikkaimmat lajit ovat lentokyvytön
kakapo (Strigops habroptilus) ja utelias kea (Nestor notabilis). Lisäksi Uudessa-Seelannissa elää
maailman kirjavin joukko viherkaijoja (kakariki, viisi lajia molekyylitutkimusten mukaan). Viherkaijat
kuuluvat Cyanoramphus-sukuun. Ne ovat vihreitä, pieniä, pitkäpyrstöisiä papukaijoja. Useimmilla
viherkaijoilla esiintyy värikkäitä kuvioita naamassa, mikä mahdollisesti liittyy puolison valintaan. Ainoa
poikkeus on antipodienviherkaija (C. unicolor), joka on kauttaaltaan vihreä (kuten sen tieteellinen
nimikin kertoo). Koska Uusi-Seelanti on ollut eristyksissä muista mantereista miljoonia vuosia ja koska
sieltä puuttuvat petonisäkkäät, sen luonto on suosinut viherkaijoissa outoa muuntautumista – ne
esimerkiksi ruokailevat ja pesivät maassa. Seikat jotka alun perin auttoivat näitä lajeja käyttämään
hyväkseen elinaluettaan, muuttuivat kohtalokkaaksi alttiudeksi ihmisten tuomien vieraiden eläimien,
kuten rottien, kissojen ja kärppien aiheuttamalle uhalle. Kaikista Eteläisen Tyynenmeren saarien
papukaija-suvuista Cyanoramphus on kärsinyt eniten sukupuuttoon kuolemisen uhasta viime aikoina.
Huolimatta siitä että entiset elinpaikat ovat huomattavasti hävinneet, jotain lajeja, kuten kruunuviherkaija
(C. auriceps) ja harvinainen ”Orange-fronted Kakariki” (C. malherbi), löytyy vielä Uuden-Seelannin
päämantereen metsistä. Verrattuna rannikkosaariin, joilla ei ole petonisäkkäitä ja joista on tullut
viimeinen uudenseelanninviherkaijan (C. novaezelandiae) tyyssija, päämantereen havainnoista on tullut
harvinainen tapahtuma. Uudenseelanninviherkaija on hiljattain lisätty “haavoittuvana” (”vulnerable”)
IUCN:n luokitteluun. Lajin elpymisen eteen tehtyihin ponnistuksiin kuuluvat petoeläinten hävittäminen ja
perustamispopulaatioiden uudelleensijoitus petoeläimettömille saarille. Valitettavasti tämän lajin
biologiasta tiedetään vähän. Ymmärtääksemme paremmin uudenseelanninviherkaijan salaperäistä
lisääntymisbiologiaa ja saadaksemme arvokasta tietoa kehittääksemme suojelukäytäntöjä aloitimme
tutkimusprojektin vuonna 2004.
Tutkimuspaikkanamme on Tiritiri Matangi Island, maailman maineikkain lintujen suojelualue lähellä
Aucklandia, suurinta Uuden-Seelannin kaupunkia. Uudenseelanninviherkaijaa siirrettiin Tiritiri Matangiin
70-luvulla, ja nykyään ne ovat melko tavallisia ympäri saarta. Tämä on ainutlaatuinen alue tutkia
uudenseelanninviherkaijaa; ei vain runsauden vuoksi, vaan koska voimme lisätä tietouttamme siirrettyjen
populaatioiden dynamiikasta. Tutkimuksemme tavoitteet voidaan jakaa kahteen luokkaan: teoria ja
suojelu. Teoreettisesta näkökulmasta olemme kiinnostuneita määrittämään munan koon, pesyeen koon,
sukupuolen sekä pesueessa esiintyvän haudonnan ja kuoriutumisen eriaikaisuuden vaikutuksia poikasten
selviytymiseen. Suojelua varten kuvaamme uudenseelanninviherkaijan pesintäkäyttäytymistä, sopivien
pesäpaikkojen ominaisuudet ja lisääntymistuloksiin vaikuttavat tekijät. Tiritiri Matangi on myös
erinomainen paikka tiedotuskampanjoille ja yleisön mielenkiinnon herättämiseksi ympäristökysymyksiin:
tuhannet koululaiset vierailevat saarella joka vuosi ja tutustuvat uudenseelanninviherkaijaan ja muihin
huomionarvoisiin lajeihin. Tutkimuksemme on saanut anteliasta tukea eri organisaatioilta ympäri
maailmaa ja haluaisimme esittää kiitoksemme seuraaville: Supporters of Tiritiri Matangi Inc., Fullers
Ferries, Kawau Kat Cruises (New Zealand), The Parrot Society (UK), Stiftung Avifauna Protecta
(Germany) ja Consejo Nacional de Ciencia y Tecnologia (Mexico). Kiitämme myös World Parrot Trustia
mahdollisuudesta esittää tämä tieto Psittacene-lehdessä. Tällä tavalla haluaisimme herättää mielenkiintoa
uusiin lahjoituksiin, jotka mahdollistavat tutkimuksemme laajentamisen ja päätavoitteemme edistämisen:
uudenseelanninviherpapukaijan suojelu pitkällä tähtäimellä. Jos haluat tietää lisää projektistamme, ota
meihin yhteyttä alla olevaan osoitteeseen.
7

Viimeisimmät huomiot kriittisesti uhanalaisesta celebesinkakadun sulphurea-alalajista
Rawa Aopa Watumohai National Parkissa, SE Sulawesissa, Indonesiassa
DUDI NANDIKA, S. Si, Department of Biology, As-Syafi 'iyah Islamic University, Jakarta,
Indonesia
Celebesinkakadu (Cacatua sulphurea) on indonesialainen uhanalainen laji ja yksi viidestä CITES:in
(Convention on International Trade in Endangered Species) Appendix I:ssä esiintyvästä lajista. Lajilla on
neljä yleisesti hyväksyttyä alalajia: parvula, abbotti, citronocristata ja sulphurea. Jälkimmäinen esiintyy
paikallisesti vain Indonesian Sulawesi-saarella (entinen Celebes). Olemassa olevat tutkimukset osoittavat,
että vaikka pieniä populaatioita voi olla muualla, loput kakadut elävät todennäköisimmin Kaakkois-
Sulawesilla: Rawa Aopa Watumohai National Parkissa (RAWNP) ja Buton Islandilla sekä yksittäisessä
paikassa Keski-Sulawesilla (Pasoso Island). Näistä RAWNP on selvästi merkittävin. RAWNP on
ainutlaatuinen, koska siellä on seitsemän ekosysteemityyppiä: vuorovesien liejumatalikot, puiset savannit,
vuoristometsät, rämemetsät, turvesuot ja viljelmät. Vuonna 2000 Indonesian Forestry Service – ryhmä
(PHKA), BirdLife Indonesia ja NGO YASCITA –ryhmä (Yayasan Cinta Alam-Kendari team) suoritti
tutkimuksen C. sulphurea sulphureasta tietyillä alueilla RAWNP:ssa, ja arvio kokonaispopulaatiosta oli
ehkä 100 yksilöä tai vähemmän. Tämänhetkinen tutkimus melkein viisi vuotta myöhemmin edustaa tuon
tutkimuksen seurantatutkimusta ja suunniteltiin uuden tiedon saamiseksi tämän hyvin uhanalaisen
kakadu-alalajin tilanteesta ja tavoista.
Populaatio ja pesät
Tutkimukset suoritettiin kahdesti päivässä alkaen klo 5.30 ja 17.00. Kaiken kaikkiaan 37 kakadua
tarkkailtiin seitsemällä tutkimusalueella (28 kakadua tarkkailtiin metsäalueilla; 9 viljelysalueilla).
Tutkimus antoi erityisen matalan keskimääräisen esiintymistiheyden eli 1,3 yksilöä 1000 km2:lla, mikä
on paljon vähemmän kuin jopa toisen hyvin uhanalaisen C. sulphurea- alalajin eli C.s. citronocristatallan
kohdalla. Kuusi todennäköistä kakadun pesäkoloa havaittiin, ja näistä ainakin kaksi näytti aktiivisilta.
Toisen pariutuneen parin voitiin nähdä toimivan yhdessä pesäaukon sisäänkäynnillä energisesti töyhdöt
nostettuina. (Kuva). Todennäköiset pesäaukot olivat ”australiankuumepensaissa” (Alstonia scholaris) tai
Parinarium corimborum –puissa ja noin 10, 12, 13, 15, 15 ja 20 metrin korkeuksissa.
Päivittäiset toiminnot
Aamulla toiminnot koostuivat istumisesta puissa (43% havainnointiajasta), syömisestä (12%),
leikkimisestä (22%) ja muista toiminnoista kuten liikkumisesta (22%), ”aurinkokylvyistä” puun latvassa,
sukimisesta ja ääntelystä. Iltapäivällä syöminen lisääntyi 30%:iin, kun taas sukiminen nousi 27%:iin.
Leikkiminen väheni, mutta sosiaalisuus lisääntyi 1:stä 9%:iin ajasta. Kakadu suosii puun oksaston
keskikerrosta (61 %) latvakerroksen (30 %) sijaan päivittäisten toimintojen suorituspaikkana. Prosentit
keskikerroksessa jakautuivat seuraavasti: sosiaalisuus 100%; syöminen 51%; liikehtiminen 79%.
Syödessään hedelmiä tai nuoria lehtiä kakadut sijoittuivat latvakerrokseen tai oksien päihin. Istuminen
latvakerroksessa kuivalla oksalla hallitsi aamuisin. Keskikerros näytti olevan “miellyttävä” paikka, jossa
oli suojaa petoeläimiltä, auringonsäteiltä ja epäsuopealta ilmalta. Alakerroksia käytettiin vain istumiseen
ja rajattuun liikkumiseen. Eniten käytetyt kasvit Laeassa ovat siveydenpuu (Vitex coffasus ja vitex
glabra), ”australiankuumepuu” (Alstonia scholaris), bambu (Bamboosa spinosa), ”Behi spp” ja
”Soasoarate”.
Tietoa Indonesian kakadujen ravintomieltymyksistä luonnossa on rajoitetusti. Kymmenen puulajin,
pensaan tai kasvin on havaittu tarjoavan ravinnon kakaduille (Taulukko).
Pitkien tukkipuiden hedelmien käyttö ravintona tarkoittaa, että hakkuilla on haitallisia vaikutuksia
kakadujen selviytymiseen. Lisäksi pesäpaikat tuhoutuvat ainakin kuivina vuosina. Tällaisia puulajeja ovat
puuraaka-aineena käytettävä merbau (Intsia bijuga), josta valmistetaan pyinkadoa (”ironwood”) sekä
Tangkalase, joka on kova lehtipuu. Itse asiassa epäviralliset haastattelut osoittavat, että näitä harvinaisia
lintuja on ollut helpompi nähdä kuivan kauden aikana, kun ravintoa on rajoitetummin ja niitä on
todennäköisemmin viljellyillä alueilla.
Muita todennäköisesti syötäviä ruokia, joita muut ovat havainnoineet ja koonneet:
maissinhedelmät/siemenet (Zea mays); banaani (Banana Musa); mango (Mangifera indica); papaija
8

(Carica papaya); fikus (Ficus); guava (Psidium guajava); ”water apple” (Eugenia malaccensis);
"kedondong batu"; "marang taipa" ; kaktuspäärynä (Opuntia elation); ”custard apple” (Annona
squamosa); kookospalmun (Cocos nucifer) kukat; tamarindi (Tamarindus indica); mangroven (Avicennia)
kukat ja hedelmät ; ”Dehaasian” kukat ja hedelmät ja mangroven (Sonneratia) nuoret lehdet sekä
"ninifo", jonka oletaan olevan nangai (Canarium).
Kakadujen nähtiin olevan tekemisissä useiden ei-papukaijalajien kanssa: celebesinsäihkynärhi (Coracias
temminckii) (joka vahingoitti kakadun pesäkoloa ja josta seurasi kilpalentoa); tyynenmerenkottarainen
(Aplonis panayensis) (filippiiniläinen loistava kottarainen, jonka nähtiin jahtaavan kakadua); ja
celebesinharjakotka (Spilornis rufipectus) (sulawesilainen kotka, joka myös havaittiin jahtaamassa
kakadua).
Yhteenveto
On todennäköistä, että enimmäkseen vain muutama sata alalajin C. sulphurea yksilöä elää luonnossa
Sulawesilla; pesivä populaatio voi olla tästä vain kolmanneksen tai puolet. Oltuaan ennen niin yleinen,
että sitä voitiin pitää maatalouden tuholaisena, se olikin kakaduista yksi markkinoilla helpoimmin
saatavilla olevista. Vaikka yrityksiä toistaa vuoden 2001 tutkimusta ja tehdä tarkka analyysi populaatio
trendeistä ei ole tehty, on selvää että lintujen lukumäärä tässä tutkimuksessa, sen kaikkein suosituimmalla
elinalueella on hyvin alhainen ja luultavasti vähenemässä. Jatkuva pyydystys ja elinalueen rajoittuminen
uhkaavat sitä nyt sukupuutolla, ja lajia on kuvattu sanoin “mahdollisesti elpymisen ulkopuolella”
("potentially beyond recovery") Parrot Action Planissa. Olisi valtava häpeä, jos maailma antaisi periksi
tämän kauniin kakadun kohdalla, jota Indonesiassa kutsutaan nimellä "kakatua kecil jambul-kuning"—
pieni kakadu, jolla on keltainen töyhtö.
Kiitokset:
Stewart A. Metz, M.D, Director of The Indonesian Parrot Project and Project Bird Watch, joka perusti
tutkimuksen. Kiitokset avusta tutkimuksen suunnittelussa ja toteutuksessa seuraaville: Biology
Department of As-Syafi'iyah Islamic University, Profauna Indonesia, BirdLife Indonesia and Asia,
Yascita, Yari, PHPA and BKSDA of Southeast Sulawesi, paikalliset ihmiset Hukaea-Laeassa, kaikki
ystävät Jakarta Birdwatcher Communityssa ja Mahacala Halualeo Universityssä. Erityiset kiitokset: Dwi
Agustina.
WPT-USA muuttaa Floridaan!
Kuten kaikki USA:n jäsenemme tietävät, Joanna Eckles on johtanut tätä suurta WPT:n osastoa kyvykkäästi nyt jo
seitsemättä vuotta. Uudistettuaan ja kehitettyään tätä osastoa - joka vuorottelee Iso-Britannian osaston kanssa
WPT:n suurimman osaston paikalla – Joanna päätti että on aika tehdä jotain uutta.
Onnekkaasti oma Glenn Reynoldsimme – pitkäaikainen WPT:n tukija, Golden Conure Fundin perustaja ja johtaja
ja viimeaikoihin asti WPT:n toimihenkilö, päätti että hän haluaisi ottaa hoitaakseen WPT-USA:n moninaiset ja
monipuoliset vastuualueet. Glenn on juuri palannut muutaman päivän nopealta ja tehokkaalta koulutusjaksolta
(kylmästä!) Minnesotasta päästäkseen vauhtiin uutena WPT:n johtohenkilönä.
Joanna tulee työskentelemään useissa uusissa tehtävissä meillä WPT:ssä mm. viestintätehtävissä mukaan lukien
PsittaScenen kirjoittaminen ja toimittaminen, yhteydenpito jäsenten, lahjoittajien, osastojen kanssa, sekä WPT:stä
esitelmöiminen erilaisissa papukaijatapahtumissa. Hän tulee myös jatkamaan työtä eläintarha- ja
eläinlääkäriyhteistyökumppanien kanssa.
Tiedän, että olemme aina pyytämässä kärsivällisyyttänne, mutta jos voisitte suoda meille aikaa vielä ainakin ensi
kuun, jotta tämä tehtäviensiirto voidaan tehdä. Sen jälkeen asioiden pitäisi palata ennalleen – toivon mukaan tilanne
on silloin jopa parempi kuin normaalisti, kun sekä Joanna että Glenn pääsevät vauhtiin.
Caption:
Joanna (avustajansa Toriannan kanssa) ja Glenn saivat odottamatonta apua Rollxin pääjohtajalta Mike Harrisilta
muutossa Floridaan. Rollx on minnesotalainen yritys, joka muuntaa pakettiautoja vammaisille sopiviksi. He
kuljettivat kaikki meidän (WPT USA) tavaramme ja tarvikkeemme ilmaiseksi pakettiautossa, joka oli menossa
Floridaan. Heidän apunsa säästi WPT:ltä huomattavan rahasumman ja aikaa, jotka käytämme paljon mieluummin
papukaijoihin kuin kuljetusfirmaan (FedEx). Kiitos Rollx Vans!
9

Mitä tehdä influenssalle
osa kolme
JAMIE GILARDI
Vaikka H5N1-lintuinfluenssa näytti hiipuvan, nyt useiden kuukausien jälkeen vaikuttaa, että se olisi leviämässä.
Viime viikkoina taudin on kerrottu puhjenneen siipikarjassa Nigeriassa ja aivan viime aikoina villeissä joutsenissa
Euroopassa. Kun uutiset muuttuvat nopeasti, neljä kertaa vuodessa ilmestyvä lehti on tehoton keino pitää jäsenet
ajan tasalla taudin liikkeistä. Kehotamme sinua seuraamaan tarkasti paikallisia uutisia, ja pyrimme päivittämään
kotisivujamme influenssauutisilla aina kun niitä julkistetaan (http://worldparrottrust.org/flu).
Koska suurin osa Euroopasta on nyt (lopultakin) kehottanut siipikarjatuottajia ja –omistajia viemään lintunsa
sisätiloihin, me korostamme sitä kuinka tärkeää on, että lintujen omistaja myös noudattavat tätä erittäin tärkeää
ohjetta. Jos on mahdotonta viedä linnut sisätiloihin, ehdotamme että noudatat seuraavaa kolmea keinoa
minimoidaksesi mahdollisen kosketuksen villien lintujen kanssa.
Ensiksi:
Ruoki ja juota lintusi paikassa, johon villeillä linnuilla ei ole pääsyä.
Toiseksi:
Peitä häkit tai aviaariot niin, että lintujen elinalue ei ole alttiina yli lentäville villeille linnuille.
Kolmanneksi:
Käytä mitä tahansa keinoa, millä voit pelottaa villit linnut häkkiesi ympäristöstä. Tämä viimeinen kohta voi
tarkoittaa villejä lintuja houkuttelevan kasvillisuuden leikkaamista tai peittämistä tai aviaarioiden suojaamista
lintuverkoilla, jotta villit linnut eivät pääse niihin, tai villien lintujen ruokintapaikkojen poistamista häkkilintujen
alueelta.
Järkytykseksemme Turkissa on löytynyt tapauksia ja tartuntoja ihmisistä, ja olisi epärealistista olettaa H5N1-
ihmistartuntojen loppuvan lähiaikoina. Tästä syystä kehotamme kaikkia ihmisiä Aasian, Afrikan ja Euroopan
mantereilla harjoittamaan äärimmäistä varovaisuutta villien lintujen suhteen sekä oleskellessaan alueilla, joilla villit
linnut oleskelevat.
Kymmenen helppoa keinoa sinulle ja linnuillesi välttää lintuinfluenssa
Kuten monet ennustivat viime kesänä, H5N1 lintuinfluenssa on nyt saapunut Itä-, Etelä- ja Keski-Eurooppaan.
Tämän viruksen ei vielä tiedetä olevan ihmisten välityksellä tarttuva, ja siksi Euroopassa sen uhka on minimaalinen
ja vältettävissä. Suoran kosketuksen välttäminen tartunnan saaneisiin lintuihin näyttää olevan ensisijainen keino
välttää virusta, mutta jos se tarttuu ihmiseen, se on äärimmäisen vaarallinen. Jos kosketus villeihin lintuihin tai
siipikarjaan ei ole ollut estettävissä, suorita perusvarotoimet, kuten välitön suihku ja kosketuksissa olleiden
vaatteiden pesu. Jos sinun täytyy olla läheisessä kosketuksessa lintuihin, lintujen höyheniin tai ulosteisiin, käytä
paperista hengityssuojainta (N95-luokiteltu tai parempi) ja kumikäsineitä kosketuksen aikana, ja hävitä sitten ne
huolellisesti.
Auttaaksemme ohjauksesta vastuullisia ja edistääksemme ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä, suosittelemme tällä
hetkellä seuraavia vaiheita, jotta minimoisit oman ja lintujesi riskin saada lintuinfluenssatartunta. Nämä ohjeet on
tarkoitettu käytettäviksi vain ennaltaehkäisyksi: kenen tahansa jolla on lintuinfluenssan oireita – kuumetta, yskää,
kurkkukipua, lihassärkyä jne. – tulisi hakea lääketieteellistä apua välittömästi.
Häkkilinnut kotona ja kodin läheisyydessä
1. Jos sinulla on häkkilintuja, tuo ne sisään tai eristä ne täysin kaikista villeistä linnuista ja muista häkkilinnuista.
Harjoita täydellistä varovaisuutta: älä tuo uusia lintuja sisään tai anna lintujesi olla kosketuksissa ulkopuolisten
häkki- tai villilintujen kanssa. Jos mahdollista, testauta häkkilintusi lintuinfluenssan varalta paikallisella
eläinlääkärillä. Pidä yksityiskohtaista rekisteriä testeistä ja listaa myös valmiiksi ennakkoon turvatoimet sinulle ja
linnuillesi.
Ennaltaehkäisy villilintujen läheisyydessä – jos sinulla on lemmikki- tai aviaariolintuja
2. Vältä kaikkien villien lintujen ruokkimista, mukaan lukien lintujen ruokintapaikkojen käyttö ja ankkojen tai
kyyhkysten ruokkiminen kaupunkien puistoissa ja toreilla. Jos otat tämän riskin, harjoita äärimmäisiä varokeinoja
(hanskat, hengityssuojaimet, esiliina jne.), kun käsittelet ruokintapaikkoja tai juoma-astioita. Pidä kaikki
villilintujen ruuat, tarvikkeet sekä vaatetuksesi huolellisesti erillään häkkilinnuistasi ja kaukana niiden varusteista.
3. Harjoita varovaisuutta julkisilla paikoilla, joissa kaupunkikyyhkyset ja -varpuset käyvät. Vältä paikkoja joissa on
paljon lintuja ja joissa linnut syövät ja nukkuvat. Kiinnitä tarkasti huomiota lintujen ulosteisiin, jotka osoittavat
mahdolliset lintujen oleilupaikat, esimerkiksi kaduilla, jalkakäytävillä, autoilla jne. (Esimerkiksi Lontoon
Heathrown pääsisäänkäynnin jalkakäytävillä on usein huomattavat määrät kyyhkysten ulosteita odottamassa
autoista ulos nousevia ihmisiä).
4. Kun kesä tulee, vältä uimista järvissä ja joissa sekä oleskelua maa-alueilla, joissa on suuria vesilintuesiintymiä -
erityisesti ankkoja, joutsenia, hanhia ja lokkeja.
10

5. Vältä vierailemasta maatiloilla tai kodeissa, joissa on siipikarjaa, varsinkin jos linnut on asutettu ulkotiloihin. Jos
sinun täytyy käydä näissä, suorita lintujen kanssa suorassa kosketuksessa olleiden tai lintujen pitoalueilla käyneitä
koskevat ennaltaehkäisevät toimenpiteet, jotka on kuvattu yllä.
6. Vältä kaikkea suoraa kosketusta villeihin lintuihin, kuten metsästystä, käsittelyä ja syömistä. Tämä on erityisen
tärkeää vesilintujen kohdalla, joita juuri tavallisimmin syödään ja jotka ovat tämän taudin tavallisimpia kantajia.
7. Jos löydät kuolleen linnun tai sairaalta näyttävän linnun, älä lähesty sitä tai koske siihen. Jos sinulla on yksi tai
useampia ulkokissoja, jotka voivat pyydystää ja syödä villejä lintuja, ota huomioon että lintuinfluenssa on tarttunut
kissoihin Aasiassa ja Euroopassa, vaikkakaan ei ole todisteita siitä, että kissat olisivat tartuttaneet viruksen
ihmiseen.
Siipikarja ja muut linnut ruokana
8. Jos päätät syödä kalkkunan-, ankan- tai kananlihaa, varmistu että se on hyvin kypsennetty ennen syömistä.
Kaupallisesti tuotettujen munien pitäisi olla desinfioituja jo ennen toimitusta, mutta ole erityisen varovainen
käsiteltyäsi niitä ja keitä ne täysin kypsiksi ennen syömistä. Jos otat munia suoraan kanoilta, naapurilta tai muilta
suoramarkkinoilta, suorita samat varotoimet, kuin jos käsittelisit lintuja itseään.
9. Jos päätät teurastaa linnun ruuaksi, käytä suojalaseja ja kumikäsineitä, vettähylkivää esiliinaa ja
kertakäyttöhengityssuojainta, joka asettuu tiukasti nenäsi ja suusi päälle (ihannetapauksessa N95-luokiteltu tai
parempi).
10. Jos valmistat ruokaa raa’asta siipikarjanlihasta tai muiden lintujen lihasta, käytä käsineitä ja hengityssuojainta
valmistuksen aikana, sekä pese hyvin ja desinfioi kaikki veitset, astiat ja leikkuulaudat, jotka ovat voineet olla
kosketuksissa raa’an linnun lihan kanssa.
Kyyhky, liitäjä, matkija ja parakiitti
Miksi Socorro Island on maailmanlaajuisesti arvokas suojelukohde
JUAN ESTEBAN MARTINEZ GÓMEZ
Socorro Island on yksi neljästä vulkaanisesta saaresta, jotka muodostavat Revillagigedo-saariston Meksikon
Valtameressä. Tämä saari sijaitsee Baja Californian kärjestä 460 km lounaaseen. Saarelta löytyy saariston korkein
vuori, Mount Evermann (1100m), ja siksi siellä on myös hyvin erityinen kasvisto ja eläimistö. Noin 30 % sen
kasveista on saaren tai saariston paikallisia lajeja ja kaikki alkuperäiset selkärankaiset ovat myös paikallisia joko
lajien tai alalajien osalta. Tästä johtuen Conservation International pitää tätä saarta biologisen monimuotoisuuden
tärkeänä esiintymänä: Se on maailman tärkein paikallisten lintulajien esiintymisalue Bird Life Internationalin
mukaan. Maailmanlaajuisen Alliance for Zero Extinctionin sekä American Bird Conservancyn mukaan saarta
uhkaavat mahdollisesti lajien sukupuutot. Jos suojelutoimenpiteitä ei aloiteta ajoissa, neljä Socorron paikallista
lintulajia tulee kokemaan nopean vähenemisen ja sen jälkeen sukupuuttoon kuolemisen tulevana vuosikymmenenä.
Nämä lajit ovat ”socorronkyyhky” (Socorro Dove) (Zenaida graysoni) (luonnossa kuollut jo sukupuuttoon),
meksikonpikkuliitäjä (arviolta 1000 paria ja pitkä (suku)kypsymisaika), socorronmatkija ja
”socorronparakiitti” (Socorro Parakeet) (Aratinga brevipes) (arviolta 500 yksilöä kumpiakin).
The Island Endemics Foundation ja Endémicos Insulares A.C. ovat kärkijoukkona alueen suojelutyössä
edistämässä “socorronkyyhkyn” paluuta sen esi-isien asuinalueelle. Näihin pyrkimyksiin liittyy kansainvälinen
yhteistyö 10 Euroopan maan, Yhdysvaltojen ja Meksikon välillä. Frankfurtin eläintarha valvoo European Breeding
Program –ohjelmaa Meksikossa ja Meksikon laivasto on tarjonnut arvokasta tukea kasvatustilojen rakentamisessa,
jotta luontoon voitaisiin tuottaa ”socorronkyyhkyn” aloituspopulaatio. Jotta suojelutoimet onnistuisivat, niitä täytyy
tukea kokonaisvaltaisilla toimenpiteillä. Meksikon yliopisto (Instituto de Biología Mexico's National University)
on toteuttamassa ohjelmaa uudelleen metsittämiseksi sekä elinalueen ennalleen palauttamiseksi pysäyttääkseen
eroosion ja palauttaakseen, tällä hetkellä lampaiden liikalaiduntamisen pilaaman, eteläisen osan Socorroa
entiselleen sellaiseen tilaan, joka muistuttaa sen aiempia olosuhteita. Sinne tuodaan geenistöjä ja kasveja saaren
pohjoisosista, missä ei ole koskaan ollut lampaita. The University of Colima ja Grupo de Ecología y Conservación
de Islas poistavat kaikki lampaat saarelta. Luonnonvara- ja ympäristöministeriö (The National Commission of
Natural Protected Areas and Directorship), tulee tarjoamaan tukensa näiden tavoitteiden saavuttamiseksi. Socorro
Dove -projekti aloitti tämän kansainvälisen operaation yhteistyössä lisääntyvä laitosten joukon kanssa, ja projektin
pitäisi tarjota vakaa perusta Socorro Islandin ainutlaatuisen kasviston ja eläimistön palauttamiselle. Tänä vuonna
American Bird Conservancy ja Conservation International myönsi Endémicos Insulares, A. C.:lle varat
meksikonpikkuliitäjän, socorronmatkijan ja “socorronparakiitin” perustutkimusten suorittamiseen (elinalueen
laadun mittaamiseksi), jotta saataisiin demografinen (populaatiota koskeva) vertailukohta tutkimuksille, ennen kuin
toimenpiteet aloitetaan. Lisätukea tarvitaan, jotta näiden lajien pitkäntähtäimen (5 – 10 vuotta) tutkimukset taataan,
ja jotta tämän kunnianhimoisen suojelukampanjan onnistumista voidaan samalla arvioida.
11

Uusi Agapornis personatus x A.fischerin hybridipopulaatio lähellä Arushaa
WERNER LANTERMANN
Naamiokaijaset (Agapornis personatus) ja Viktoriankaijanen (Agapornis fischeri) ovat Tansanian paikallisia lajeja.
Tansanian ja Kenian välisellä pohjoisella rajalla on ollut muutamia havaintoja populaatiosta: suurissa kaupungeissa
(esimerkiksi Nairobi ja Mombasa) karanneita häkkilintuja ja yksi populaatio Lake Naivashalla, Kenyassa.
Kummankin lajin luonnollinen levinneisyys kattaa valtavat alueet Pohjois-Tansaniassa. 1900-luvun puoliväliin ne
olivat toisistaan tarkasti erillään luonnonesteiden vuoksi. Aiemman levinnäisyysalueen ulkopuolella on muutama
villikaijasten populaatio. Joissain näistä elää edellä mainitut lajit elävät yhdessä. Havaintoja on Dar-es-Salaamissa
Tangassa, Morogorossa, Dodomassa ja Arushassa. Ainakin kaksi viimeistä ovat hybridipopulaatioita. Useimmat
niistä ovat peräisin tarkoituksella tai vahingossa vapautetuista häkkilinnuista, mutta Dodoman ja Arushan
populaatioiden synty on kyseenalainen.
Dodoman muutamat havainnot voisivat tarkoittaa, että vikroriankaijaset naamiokaijasten alueella ovat joko
eteläisimmiltä elinalueiltaan eksyneitä lintuja, tai että tämä laji on levittänyt luonnollista esiintymistään etelään
viime vuosikymmeninä. Mutta hybridinaamiokaijoja ei ole tavattu tällä alueella aiemmin. Arushan populaatiot
pitää tutkia tarkemmin, koska ne ovat ainoat hybridipopulaatiot, jotka sijoittuvat kummankin lajin limittäin
osuvalle esiintymisalueelle. Kysymys siis kuuluu, ovatko myös nämä populaatiot saaneet alkunsa häkistä
karanneista linnuista vai luonnollisena risteytymisenä. Tätä ei ole helppoa selvittää, koska Arusha sijaitsee aivan
limittäisen hybridivyöhykkeen koillisrajalla. Viime Tansanian-matkalla elokuussa 2004 kirjoittaja löysi uuden
hybridipopulaation leirintäalueelta läheltä Mesenari Snakeparkia, noin 25 km Arushan kaupungista pohjoiseen.
Siellä nähtiin lähes 20 lintua, joista suurin osa oli todennäköisesti puhtaita naamiokaijasia, mutta joillain oli
merkkejä risteytymisestä viktoriankaijasten kanssa, kuten haalea rinnan väritys ja epätarkkuutta pään värityksessä.
Linnut eivät osoittaneet lainkaan arkuutta ja elivät turistien leirien väleissä puissa ja pensaissa. Jotkut olivat
löytäneet suojan turistien mökkien katon alta. Taas herää kysymys tämän populaation alkuperästä. Onko olemassa
luonnollista viktoriankaijasen levittäytymistä länteen? Onko vain muutama vaeltaja risteytynyt paikallisten
naamiokaijasten kanssa? Vai onko tämän hybridipopulaation syntymisen aiheuttaneet vapautuneet häkkilinnut?
Tällä hetkellä voimme vain spekuloida kysymyksillä ja vastauksilla. Mutta ei ole epäilystäkään, siitä että ekologisia
tai ethologisia esteitä ei enää ole estämässä lajien risteytymistä Tansaniassa lähitulevaisuudessa.
Email: w.lantermann@arcor.de
Smaragdiarojen pesintäkallio Otachiquessa (Chihuahua, Meksiko)
JAVIE CRUZ-NIETO, GABRIELA ORTIZ-MACIEL, MIGUEL CRUZ-NIETO, MANUEL BUJANDA-
RICO ja ERNESTO ENKERLIN, Kuvat JAVIER CRUZ
Sierra Madre Occidental –vuoriston keskellä keskisessä Pohjois-Meksikossa sijaitsee ainutlaatuinen ja
suurenmoinen paikka: Otachique. Tämä alue on muinaisten kulttuurien muumioiden, luolamaalausten ja
keramiikkatöiden lepopaikka ja on myös yksi Meksikon Chihuahuan jäljellejääneistä smaragdiarojen
pesintäpaikoista. Smaragdiarat (Ara militaris) ovat Meksikon valtion mukaan uhanalaisia ja haavoittuvaisia
(vulnerable) IUCN:n mukaan. Aroja uhkaavat eniten samat asiat kuin melkein kaikkia papukaijoja: luvaton pyynti
ja elinpaikkojen tuhoutuminen.
Vuonna 2003 löysimme 25 metriä korkean kallion, jossa nämä arat käyvät. Tuosta vuodesta lähtien olemme
voineet tutkia kalliota satunnaisesti määrittääksemme, kuinka monta araa siellä pesii vuosittain. Vuonna 2004
luetteloimme 12 aktiivista pesää, ja vuonna 2005 tämä luku kaksinkertaistui 25 aktiiviseen pesään.
Tämä pesintäkallio sijaitsee noin 700 metriä leveässä ja 14 kilometriä pitkässä kanjonissa. Metsä koostuu iäkkäistä
männyistä ja kuusista sekä tammista (lauhkean ilmaston metsien jäänteitä). Myös muutama mäntyaratin
(Rhynchopsitta pachyrhyncha) pesä sijaitsee tällä alueella. Paikalla on hyvät mahdollisuudet ekoturismiin.
Paikalliset ihmiset ovat rakentaneet mökkejä ja järjestävät kalastus-, ratsastus-, vaellus, ja leiriretkiä. Meille on
kerrottu, että arojen pyhyydestään huolimatta niitä vieläkin ammutaan satunnaisesti, koska ne syövät pesintäaikana
lähistöllä viljeltäviä persikoita.
Johtuen näistä Otachiquen smaragdiaran erityisongelmista päätavoitteemme on tulevana vuonna arvioida aran
lisääntymistä ja hedelmille aiheuttamaa vahinkoa. Toivomme että voimme löytää vaihtoehtoja, joilla voidaan
suojella aroja ja paikallisten persikkatarhoja.
Tämä tutkimus on ensimmäinen smaragdiaran suojelutoimenpide, joka suoritettaan Chihuahua osavaltiossa, ja se
on erinomainen mahdollisuus arvioida arojen suojelutarpeita niin, että paikallisten ihmisten maanviljelytarpeet
otetaan huomioon.
12

Psitta News
Australian arvoituksellisen yökaijan löytyminen uudelleen
Arvoituksellinen papukaijalaji – josta viimeisin havainto on muumioitunut yksilö Queenslandissa tienvierustalla
1990 – on noussut taas erimielisyyksien aiheeksi Pilbaran alueella Länsi-Australiassa.
Andrew Forrestille työskentelevät luonnonsuojelivat kertovat "hyvin vakuuttavasti " kolmen yökaijan (Pezoporus
occidentalis) havainnosta Mulga Downsin rämeillä, maa-alueella jonka omistaa Gina Rinehart, Australian rikkain
nainen – ja herra Forrestin kilpailija kaivostoiminnassa.
Rouva Rinehart on neuvotellut Mulga Downsin maiden asettamisesta suojelusalueeksi, kun niiden vuokrasopimus
uusitaan vuonna 2015. Mutta Herra Forrestin omistamalla yrityksellä (Fortescue Metals Group) on kaivokset juuri
tällä alueella, ja hänen oletetaan vievän alueella eteenpäin miljoonien dollarien kehityshanketta. Yritys on
julkaissut hoitosuunnitelman varmistaakseen lintujen suojelun.
http://www.theaustralian.news.com.au/common/story_page/0,5744,16996493%255E30417,00.html, The Weekend
Australian, Paige Taylor, Oct 22, 2005
1,3 miljoonan dollarin rahasto harvinaisten lintujen suojeluun
Liittovaltio tulee tehostamaan eräiden Australian kauneimpien luonnonlintujen suojelua 1,3 miljoonan dollarin
rahastolla. Näihin lintuihin kuuluu mm. uhanalainen punapyrstökakadu (Calyptorhynchus banksii).
Aloite kohdistettiin Australian katoavien lintulajien suojeluun.
Muut rahastosta hyötyvät lajit ovat “Diamond Tire Tail” ja Victorian uhanalainen australianpaksujalka (Burhinus
grallarius) sekä tornipöllö (Tyto novaehollandiae) ja kultaselkämesikko (Melithreptus laetior).
Ympäristöministeri Ian Campbell kertoi rahastosta ja sanoi, että toimenpide mahdollisti hallituksen, yhteisöjen ja
yksityisten maanomistajien yhteistyön monien uhanalaisten ja vaarassa olevien luonnonlintulajien suojelemiseksi ja
elinolosuhteiden parantamiseksi.
"Useat lintulajit vaativat puunkoloja pesiäkseen ja lisäksi sopivat ravinto-olosuhteet”, hän sanoi lausunnossaan.
"Tätä suojelutyötä tehdään paljon valtion metsissä, mutta meidän pitää suojella tällaisia elinalueita myös
yksityisillä mailla.”. Senaattori Campbell sanoi myös, että ”aloite tarkoittaa työskentelyä yhdessä maanomistajien
kanssa elinalueiden suojelemiseksi ja kunnostamiseksi käyttäen apuna jäljellä olevan kasviston hoitotoimenpiteitä.
Se sisältää myös näiden jäljellä olevien kasvustojen aitaamista suojaan laiduntavalta karjalta, läheisten alueiden
uudelleen kasvittamista sekä tienvarsien puiden luonnonsuojelullista harventamista täysikasvuisten puiden
siementuotannon edistämiseksi.”, hän sanoi.
http://www.smh.com.au/articles/2005/10/19/1129401291105.html, Australian Associated Papers Ltd, October 19,
2005
Lori-tapaaminen heinäkuussa
Viime vuoden tapaamisen suosiosta johtuen, Rosemary Low on järjestämässä toista tapaamista lori-harrastajille. Se
järjestetään sunnuntaina 4. heinäkuuta samassa paikassa. (Shirebrook Village Hall, Park Road, Shirebrook, lähellä
Mansfieldiä, NG20 8JR) alkaen kello 13.30. Rosemary Low tulee esittämään kalvosarjan lorien ruokinnasta, ja
Allan Manning tulee puhumaan niiden kasvattamisesta. Tapaaminen on tärkeä keino lorien kasvattajille yhteyksien
ylläpitoon ja lintujen vaihtoon. Paikallinen yhdistys on päättänyt, että yhtään lintua ei pääse sisätiloihin saliin,
mutta tapahtumassa kerätään ”Myydään/Ostetaan”-lista, joka lähetetään kaikille osallistujille. Sisäänpääsymaksu 4
puntaa/hlö. Kaikki tuotot lahjoitetaan papukaijojen suojeluun. Lisätietoja: Rosemary Low, puh. 01623 846430
Kuuluisia papukaijoja uhkasi häätö Kaliforniassa - Telegraph Hill
JUSTIN M. NORTON
Associated Press Writer
Lahden puoleiselle kukkulalle elämään asettunut villilintuparvi, josta on tullut dokumenttiohjelmien ja
suosikkikirjojen aihe, etsi uutta kotia, sen jälkeen kun niiden asuinpuu kaadettiin ja kahta jäljelle jäänyttä puuta
odotti sama kohtalon.
Mark Bittner, joka kiinnitti yleisön huomion näihin lintuihin, jotka ovat ilahduttaneet turisteja ja asukkaita vuosia,
osoitti mieltään tällä viikolla, ennen kuin näitä kolmea sypressiä, joiden omistaja halusi poistaa ne niiden
aiheuttaman vaaran vuoksi, alettiin kaatamaan.
"Olisin kamala ihminen, jos en olisi auttanut ystäviäni – ja ne ovat ystäviäni”, sanoi 53-vuotias Bittner seisoessaan
mökkinsä ulkopuolella sypressipuun kannon ja kahden pelastetun puun lähistöllä. http://www.sfgate.com/cgibin/article.cgi?f=/n/a/2005/11/02/entertainment/e163537S90.DTL&hw=parrot&sn=002&sc=574
Yhteisiskuja villin luonnon suojelemiseksi
Eksoottisia lintuja ja munia aina 600 000 dollarin arvosta takavarikoitiin yhteisoperaatiossa luontoviranomaisten ja
tulliviranomaisten toimesta Victoriassa iskussa maahantuontia vastaan.
13

Joitain linnuista, jotka takavarikoitiin valtion ja liittovaltion viranomaisten toimesta lukuisissa yhteisiskuissa
Victoriassa, ei ole koskaan nähty Australiassa ennen. Kahdeksaan kiinteistöön määrättiin etsintälupa osana
meneillään olevaa tutkimusta, johon osallistuvat Australian tulli, Department of Sustainability and Environment
(DSE) ja the Department of Environment and Heritage (DEH).
DSE:n vanhempi viranomainen Denis Moy sanoi, että virkavalta takavarikoi laittomasti maahantuotuja lintuja,
munia sekä muuta materiaalia, mutta hän ei paljastanut iskujen kohteiden sijaintia.
"Tuloksena onnistuimme saamaan talteen merkittävän määrän todisteita, jotka nyt pitää tutkia, jotta voimme jatkaa
tutkimuksia pidemmälle.”, herra Moy sanoi.
"Se oli onnistunut operaatio, tässä tutkimuksessa, joka on jatkunut jo useita vuosia ja jonka tuloksena olemme nyt
siirtymässä vaiheeseen, jossa henkilöitä tullaan syyttämään rikkomuksista."
Herra Moy sanoi, että rikkomuksista voi saada rangaistuksena enintään 10 vuotta ehdotonta vankeutta tai 110 000
dollarin sakot.
"Luulen, että luonnonvaraisten eläinten kauppa on laajalle levinnyttä ja luulen, että olemme todella
vahingoittamassa tätä kauppaa, mutta vielä on jonkin verran tehtävää.” hän sanoi.
DEH:n vanhempi viranomainen Ben Parker sanoi, että jotkut takavarikoiduista munista olivat kaakkoisaasialaisten,
eteläamerikkalaisten sekä eteläafrikkalaisten lajien munia.
"Katsomme tässä vaiheessa, että takavarikon arvo nousee 600,000 dollariin... eksoottisia lintuja, joista joitakin ei
ole koskaan aiemmin nähty tässä maassa. "
Viranomaiset kertovat, että tutkimus kohdistuu myös laittomaan valtioiden väliseen luonnonvaraisten eläinten
siirtymiseen sekä luonnonvaraisiin muna- ja lintukokoelmiin kuten mustakakaduihin sekä uhanalaiseen
keltapyrstöiseen mustakakaduun.
http://www.news.com.au/story/0,10117,17465774-1243,00.html?from=rss December 05, 2005
Salakuljetetut linnut maistavat taas vapautta
The Namibian (Windhoek)
Syyskuussa kuusikymmentäkuusi Namibiassa rajalla lähellä Onhelewaa poliisin salakuljettajilta takavarikoimista
angolankaijoista (Poicephalus rueppelli) on palautettu takaisiin luontoon.
Sijoituspaikoiksi valittiin Hobatere, Etosha National Parkin läntisellä rajalla ja Swartbooisdrift Kunene-joen
länsipuolella.
Kaikki linnut on rengastettu myöhempää mahdollista tunnistusta varten.
Salakuljettaja, joka vältti pidätyksen ja pakeni takaisin Angolaan, oli ahtanut papukaijat pieneen rautalankahäkkiin
(vain 25x60x40 cm), ja linnut olivat heikossa kunnossa, kun poliisi takavarikoi ne.
Erwin Tjikuua (Ministry of Environment and Tourismis, MET) Ondangwassa teki ilmoituksen takavarikosta Dr
Pauline Lindequelle, MET:in tieteellisten palvelujen johtajalle (Director of Scientific Services). Sitten Tjikuua itse
kuljetti linnut henkilökohtaisesti Windhoekiin.
Papukaijoja pidettiin karanteenissa Narrecissa (Namibia Animal Rehabilitation Research and Education Centre)
Windhoekissa kuukauden, jona aikana niiden vammat, sisä- ja ulkoloiset ja aliravitsemus, joista ne kärsivät,
hoidettiin.
Papukaijojen ruuat kuukauden karanteenin ajaksi Narrecilla lahjoitti A and R Pet Supplies.
http://allafrica.com/stories/200511070692.html, November 7, 2005
Uusi saavutus
AIMEE MORGANA
ED – saimme tämän viestin Aimeelta. Hänen tutkimuksensa eivät edusta tieteellistä tutkimusta eikä niitä julkisteta
sellaisten tuloksina, vain lisätietoina hänen työstään afrikanharmaapapukaijan N'kisin parissa.
Haluan kertoa lintu-uutisen: N'kisi on juuri rikkonut ennätyksen eläimen muodostaman kieliopillisen lauseen
pituudessa. Eilen se sanoi: ”Muista, meillä oli sairaus, mutta sitten meidän piti mennä lääkäriin, minun vartaloni.”
(“Remember, we had the sick, but then we had to go to the doctor, my body."). Olin itse juuri saanut
laboratoriokokeiden vastauksia.
Tämä on yhteensä 16 sanaa, ja verrattavissa simpanssi Nimin pisimpään sanajonoon, joka on samalla pisin eläimen
koskaan muodostama lause (mutta jossa ei ollut kieliopillista rakennetta): ”Anna appelsiini minulle anna syödä
appelsiini minulle syödä appelsiini anna minulle syödä appelsiini anna minulle sinä” (“Give orange me give eat
orange me eat orange give me eat orange give me you.”)
N'kisi'n lause paljastaa joitain hänelle tyypillisiä virheitä: hän on esimerkiksi taipuvainen yhdistämään itsensä
minulle tapahtuneisiin traumaattisiin kokemuksiin, (”meillä oli sairaus” "we had the sick"), mikä osoittaa
emotionaalisen yhteytemme syvyyden.
Hänen sanastoonsa kuuluu siis nyt 1150 sanaa.
http://www.sheldrake.org/nkisi/
14

Nainen pidätettiin papukaijan tunkemisesta rintaliiveihin
Associated Press
Floridalainen nainen on pidätetty rintaliiviensä täyttämisestä – varastetulla papukaijalla.
Jill Knispel, 35, saa sakkoja piilotettuaan harvinaisen vihersiipiaran (Ara chloroptera) rintaliiveihinsä varastettuaan
sen työnantajaltaan, Baby Exotic Birdsiltä, poliisi kertoi.
Knispel varasti linnun kuulemma vaihtaakseen sen harvinaiseen 1964 Volkswagen -kulkuneuvoon. Hän ei
kuitenkaan voinut olla kertomatta auton omistajalle, mistä oli eläimen saanut, kertoo the Fish and Wildlife
Conservation Commission. Kävi ilmi, että auton omistaja oli tuon 2000 dollaria maksavan linnun omistajan ystävä.
DNA-testi vahvisti linnun alkuperän ja Knispeliä syytettiin lauantaina törkeästä varkaudesta.
"Tapaus on omituisin, mitä olen koskaan nähnyt”, sanoi kokenut luontotarkastaja Lenny Barshinger.
http://www.newsday.com/news/nationworld/world/wire/sns-ap-bird-in-bra,0,5097276.story?coll=sns-ap-world-,
November 10, 2005, 7:42 AM EST
Papukaija kailotti naisen suhteesta
Papukaijan omistajaa varoitettiin tyttöystävän uskottomuudesta, kun puhelias lemmikki paljasti salaisuuden
huutelmalla ”Rakastan sinua Gary".
Suzy Collins oli tapaillut entistä työtoveriaan “Garya" neljä kuukautta leedsiläisessä huoneistossa, jonka hän jakoi
kumppaninsa Chris Taylorin kanssa, uutinen kertoo.
Herra Taylor tuli kaikesta päätellen epäluuloiseksi, kun Ziggy rääkyi: ”Heippa Gary”, kun neiti Collins vastasi
matkapuhelimeensa.
Papukaija teki lisäksi maiskutusääniä aina kun nimi ”Gary” mainittiin TV:ssä.
Uusi koti
Useat lehdet kertoivat, että herra Taylor, 30-vuotias tietokoneohjelmoija, alkoi selvittää asiaa, ja nainen jonka
kanssa hän oli elänyt vuoden ajan, myönsi suhteen ja muutti pois.
Taylor luopui myös 8-vuotiaasta afrikanharmaapapukaijastaan (Psittacus erithacus), koska lintu huusi jatkuvasti
Garyn nimeä ja kieltäytyi lopettamasta lauseiden toistamista entisen tyttöystävän äänellä.
"En ollut surullinen nähdessäni Suzyn lähtevän, sen jälkeen mitä hän oli tehnyt, mutta Ziggystä luopuminen
melkein särki sydämeni.”, hän sanoi.
"Rakastan sitä todella ja kaipaan sitä lähelleni, mutta oli kidusta kuulla sen toistavat tuota nimeä uudelleen ja
uudelleen.”
Neiti Collins, 25, sanoi: "En ole ylpeä siitä mitä tein, mutta varmasti Chris myöntää, että meillä oli ongelmia. "
Ziggy – joka on nimetty David Bowien entisen alteregon Ziggy Stardustin mukaan – on nyt löytänyt uuden kodin
paikallisen papukaijavälittäjän toimiston kautta.
http://news.bbc.co.uk/1/hi/uk/4619764.stm, 17 January 2006
Karaten taitajia palkattu papukaijojen valvontaan
Vanhojen autojen rallikilpailun järjestäjät palkkasivat karateharrastajia suojelemaan autoja näpisteleviltä villeiltä
papukaijoilta, eräs toimittaja kertoi perjantaina.
Noin 40 paikallisen karatekerhon jäsentä on tilattu suojelemaan arviolta 140 antiikkiautoa vuoristokylään
suuntautuneen vierailun ajaksi lähellä Mt. Cookia, Uuden-Seelannin saarella sunnuntaina, New Zealand Press
Association kertoo.
Karateharrastajat tulevat suojelemaan autoja Keoilta (Nestor notabilis), terävänokkaisilta villeiltä papukaijoilta,
jotka tunnetusti ovat vahingoittaneet ajoneuvoja etsiessään kiiltäviä esineitä, NZPA kertoo.
Denis Callesen, läheisen Hermitage Hotellin omistaja sanoi, että lintujen ystävien ei tarvitse olla huolissaan, siitä
että karetekat käyttäisivät väkivaltaisia liikkeitä papukaijoihin, jotka ovat suojelun alaisia. Heidän työnsä on vain
pelottaa linnut pois, hän sanoi.
Paikallinen metsänvartija Ray Bellringer sanoi, että karatemestarit eivät todennäköisesti tule pelottamaan Keoja.
"Ne tulevat lentelemään ympäriinsä ja nauramaan", hän sanoi.
Paras keino estää Keoja vahingoittamasta kulkuneuvoja, on niiden ruiskuttaminen vesipyssyillä”, hän lisää.
Associated Press. http://abcnews.go.com/International/wireStory?id=1574389
WPT voitti 2006 IAATE Conservation Awardin
International Association of Avian Trainers and Educators (IAATE) myönsi äskettäin World Parrot Trustille
Suojelupalkinnon (Conservation Award) työstä, jota olemme tehneet lopettaaksemme villien lintujen kaupan
Euroopan Unioniin. Se on huomionosoitus vuosien työlle, joka johti nykyiseen väliaikaiseen tuontikieltoon.
IAATE:n aktiivinen suojelukomitea (Conservation Committee) myöntää palkinnon lisäksi vuosittain lukuisia
suojeluavustuksia (Conservation Grants). Olemme onnekkaita ja hyvin kiitollisia saadessamme 1 000 dollarin
avustuksen kohdistettuna sinikurkkuarojen kanssa tehtävään työhön Boliviassa.
15

IAATE on ammattitaitoisten kouluttajien ryhmä, joka työskentelee ympäri maailmaa valistaakseen yleisöä eläimiin
ja suojeluun liittyen. He työskentelevät lukuisissa paikoissa mukaan lukien eläintarhat ja akvaariot,
luontokeskukset, puistot ja koulut. He käyttävät koulutettuja lintuja ohjelmissaan, ja monissa ohjelmissa on mukana
myös muita eläimiä. Ryhmä tapaa vuosittain jakaakseen tietämystä ja saavutuksia positiivista palautetta käyttävissä
koulutusmetodeissa, esitelläkseen näytöstaitoja ja eläinten ohjaustekniikkoja ja eläinsuojelua. Useat IAATE:n
aktiivisista organisaatioista ja henkilöistä ovat myös toimineet WPT:n yhteistyökumppaneina laajentamalla
koulutusohjelmiaan kenttäsuojeluun. Olemme kirjoittaneet heidän toiminnastaan usein PsittaScene –lehdessä ja
meillä on ollut loistava mahdollisuus kertoa omasta tehtävästämme heidän konferensseissaan. IAATE on sitoutunut
vahvasti lintujen suojeluun, ja sen jäsenet tavoittavat tämän tärkeän viestin kanssa kymmeniätuhansia ihmisiä
vuosittain.
Kiitokset IAATE:lle!
Papukaijat luonnossa - Socorro Parakeet
Aratinga brevipes
© JUAN CORNEJO / Africam Safari
“Socorronparakiitti” (Socorro Parakeet) on laji, joka on paikallinen Socorrolle, yhdelle neljästä Revillagigedon
saariston saarista, joka sijaitsee 450km lounaaseen Baja Californian kärjestä. Noin puolet saaresta (132 km2) on
sinne vietyjen lampaiden pahoin liikalaiduntama, mikä on aiheuttanut laajamittaisen elinalueen huonontumisen ja
papukaijojen pesintään tarvitsemien metsien häviämisen. Populaatio on arviolta 500 yksilöä, ja laji määritellään
uhatuksi (endangered), mutta on epävarmaa, kuinka monta yksilöä on jäljellä nykyään. Tämän parin kuvasi
marraskuussa 2004 Juan Cornejo, yksi kansainvälisen delegaation jäsen kolmen päivän vierailun aikana saarella.
Vierailua sponsoroivat Island The Endemics Foundation (US), Endemicos Insulares A.C. ja Meksikon Laivasto.
Papukaijapari oli hyvin luottavainen ja Mt Evermannille (jonka korkein huippu on 1130 metrissä) kiipeämässä
olleet delegaation jäsenet tarkkailivat sitä noin 30 minuutin ajan.
16