Aikataulukirje - Tampere KV
Aikataulukirje - Tampere KV
Aikataulukirje - Tampere KV
Create successful ePaper yourself
Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.
Tervetuloa Tampereen

kansainväliseen koiranäyttelyyn

14.–15.3.2009

Tervetuloa Tampereelle, yhteen Suomen

suurimmista koiranäyttelyistä. Koiria tämän

vuoden näyttelyyn on ilmoitettu noin 7000.

Oheisena on arvioitu aikataulu sekä koiran

näyttelynumero. Numerolapun yläosaan on

tulostettu koirasi tiedot. Otathan mukaan

näyttelyyn koiran rekisteritodistuksen tai

kopion siitä, rokotustodistukset,

näyttelynumeron ja hakaneulan numerolapun

kiinnittämistä varten. Muista myös

näyttelytalutin, makuualusta ja vesikuppi.

Ulkoilutathan koirasi kunnolla ennen

näyttelypaikalle saapumista ja kerääthän

koirasi jätökset tarpeen tullen pois

näyttelyalueelta. Näyttelytoimikunta on

erityisesti kiinnittänyt huomiota siivoukseen,

niin ulkona kuin sisälläkin, tiukentuneiden

määräysten vuoksi. Jäteastioita on

parkkialueillakin nyt runsaasti. Tarvittaessa

käytä niitä, kiitos.

Näyttelypaikka

Näyttely pidetään Tampereen Messu- ja

Urheilukeskuksessa (ent. Pirkkahalli).

Näyttelypaikalle on sisääntuloväylien varsilla

valkoiset MESSU- JA URHEILUKESKUS -

opasteet. Seuraamalla opasteita löydät hyvin

perille. Näyttelypaikan osoite on Ilmailunkatu

20, 33900 Tampere. Näyttelypaikalla ei ole

pankkiautomaattia.

Liikennejärjestelyt

Suuren koiramäärän vuoksi, niin parkkipaikat

kuin itse hallikin tulee olemaan täynnä.

Varaathan siis riittävästi aikaa

matkustamiseen ja parkkipaikan löytämiseen,

jotta ehdit ajoissa kehään koirasi kanssa.

Pääoven edustalla on tavaroiden

purkupaikka. Purkamisen jälkeen auto on

välittömästi siirrettävä varsinaiselle

parkkialueelle liikenteenohjaajien ohjeistuksen

mukaan.

Bussiyhteydet

Tampereen kaupungin liikennelaitoksen linja 1

(Keskustori–Härmälä) ja linja 7 (Keskustori–

Sarankulma) liikennöivät Keskustorilta

Tampereen Messu- ja Urheilukeskukseen

(päätepysäkki).

Tarkat aikataulut löydät osoitteesta: http://

www.tampere.fi/joukkoliikenne/aikataulut/

talvi2009

Rokotustodistuksien tarkastus

Rokotustodistuksien tarkastus alkaa

molempina päivinä klo 7.30. Koirien tulee

saapua näyttelypaikalle viimeistään tuntia

ennen ko. rodun arvioitua arvosteluaikaa,

kuitenkin viimeistään klo 13.00.

Peruutukset

Aikatauluun on merkitty *-merkillä tehdyt

tuomarimuutokset. #-merkillä on merkitty ne

rodut, jotka on siirretty etukäteen ilmoitetuille

varatuomareille. Nämä rodut eivät ole

oikeutettuja peruutukseen

tuomarimuutoksen vuoksi. Mikäli haluat

peruuttaa koirasi osallistumisen

näyttelyymme koiran sairastumisen tai

tuomarimuutoksen perusteella, niin käytä

takasivulla olevaa lomaketta.

Puhelintiedustelut

Koirien tietoja, kasvattajaluokkia ja

ilmoittautumisia koskevat tiedustelut

Showlink, puh. 09 88730320

arkisin klo 12–17, sähköposti:

info@showlink.fi

Muut tiedustelut

ennen näyttelyä 040-531 1340 ja

näyttelypäivinä 045-139 6006.

Eläinlääkärin tarkastus

Näyttelyssä ei ole varsinaista

eläinlääkärintarkastusta, vaan se

suoritetaan pistokokein.

Rokotusohjeet

Jos koiran osallistuminen näyttelyyn

hylätään puutteellisten rokotusten takia, ei

ilmoittautumismaksua makseta takaisin.

Rokotusmääräykset:

Penikkatautirokotus – Koiran on oltava

rokotettu vähintään kaksi kertaa

penikkatautia vastaan ja toisesta

rokotuskerrasta (tehosteesta) tulee olla

kulunut vähintään kaksi viikkoa, jotta koira

saa osallistua näyttelyihin tai kokeisiin. Alle

vuoden ikäiselle koiralle annettu rokotus on

voimassa vuoden. Yli vuoden vanhalle

koiralle annettu tehosterokotus on

voimassa kaksi vuotta, eikä vaadi

varoaikaa. Mikäli koiran penikkatautirokotus

on vanhentunut, tulee se uusia viimeistään

kaksi viikkoa ennen näyttelyä tai koetta

(kahden viikon varoaika).

Raivotautirokotus – Koiran ensimmäisestä

raivotautirokotuksesta tulee olla kulunut

vähintään kaksi viikkoa, jotta koira saa

osallistua näyttelyihin tai kokeisiin.

Raivotautirokotus on voimassa yhden

vuoden, mikäli se on annettu alle vuoden

ikäiselle koiralle. Raivotautirokotus on

voimassa kaksi vuotta, mikäli koira on

rokotushetkellä täyttänyt yhden vuoden.

Luolakokeissa ja luolametsästyksessä

käytettävien koirien raivotautirokotus on

kuitenkin voimassa vain yhden vuoden.

Mikäli koiran raivotautirokotus on

vanhentunut, tulee se uusia viimeistään

kaksi viikkoa ennen näyttelyä tai koetta

(kahden viikon varoaika).

Typistetyt koirat – 1.3.2001 lähtien kaikki

ennen 1.1.2001 syntyneet typistetyt koirat

voivat osallistua näyttelyihin, kokeisiin ja

kilpailuihin riippumatta siitä minkälainen

koiran tausta on. Tämä koskee siis myös

suomalaisen kasvattamia koiria. 1.1.2001

jälkeen syntyneet typistetyt koirat eivät saa

osallistua näyttelyihin, kokeisiin ja

kilpailuihin.

Tunnistusmerkintä

Tunnistusmerkintä (joko Indexel- tai

Datamars mikrosiru tai tatuointi) on

pakollinen Kennelliiton virallisissa

näyttelyissä, kokeissa ja kilpailuissa. Mikäli

koira on merkitty 1.1.2001 jälkeen jollain

muulla kuin Indexel- tai Datamars –

mikrosirulla, on sen mukana oltava lukulaite,

jolla siru voidaan lukea.

Antidoping

Suomen Kennelliiton valtuuston hyväksymät

antidoping –säännöt ovat astuneet voimaan

1.1.2007. Dopingvalvonta koskee kaikkia

Suomen Kennelliiton myöntämiä näyttelyitä,

kilpailuja

ja kokeita. Ajankohtaisinta tietoa osoitteessa

www.kennelliitto.fi

Antidopingregler, godkända av Finska

Kennelklubbens fullmäktige (27.11.2005), har

trätt i kraft 1.1.2007. Dessa regler gäller alla

utställningar, tävlingar och prov godkända av

Finska Kennelklubben. Se också

www.kennelliitto. fi för aktuell information.

The Anti-Doping rules, approved by the

Council of the Finnish Kennel Club

(27.11.2005) have come into force on

1.1.2007. These rules concern all the

shows, trials and tests approved by the

Finnish Kennel Club. Visit also

www.kennelliitto.fi for current information.

Mitattavat rodut

Ne rodut, joita ei ole virallisesti mitattu,

mitataan arvostelukehässä ennen ko. rodun

arvostelua. Kaikkien tarkastettavien rotujen

tarkastus ja mittaus suoritetaan ennen

arvostelua ja koira kilpailee tässä

näyttelyssä siinä rodussa mihin se

siirretään. (Koskee mm. villakoiria,

mäyräkoiria ja spitzejä.)

Turistikoirat

Suuren koiramäärän vuoksi ns. turistikoiria ei

saa tuoda näyttelyyn.

Palkinnot

Palkintotoimisto sijaitsee A-hallin

sisääntuloaulassa.

Se on avoinna klo 9.30–18.00.

Palkintoja emme postita jälkikäteen.

Näyttelyssämme on useita eri

palkintovaihtoehtoja. Näytteilleasettaja voi

itse valita minkä/mitkä palkinnot hän haluaa.

Rotunsa parhaat koirat, rotunsa parhaat

veteraanit ja rotunsa parhaaseen

kasvattajaluokkaan osallistuneet koirat eivät

saa poistua ilman lupaa näyttelystä ennen

ryhmäkehiin osallistumista. Koiran tässä

näyttelyssä saamat tulokset voidaan

mitätöidä, mikäli koira ei osallistu kaikkiin

kilpailuihin, mihin sillä on oikeus.
Info

Sijaitsee pääsisäänkäynnin aulassa ja

palvelee kaikissa näytteilleasettajaa

koskevissa asioissa.

Näytteilleasettajilla on mahdollisuus ostaa

infosta ERI-ruusukkeita 3,00 euroa/kpl ja

POHJ MVA + KANS MVA -ruusukkeita 8,00

euroa/kpl.

Trimmaus

Koirien trimmaaminen on ehdottomasti

kielletty koko näyttelyalueella. A- ja D-hallin

käytävillä on koirien siistimishuoneet.

Käytäthän niitä tarvittaessa.

Järjestyksenvalvojat valvovat tätä asiaa

näyttelyalueella, jotta voimme turvata

huomisen ja saamme järjestää jatkossakin

Messu- ja Urheilukeskuksessa

koiranäyttelyitä.

Häkit, pöydät, aitaukset

Häkit ja pöydät tulee sijoittaa vierekkäin

järjestyksenvalvojien ohjeiden mukaan.

Minkäänlaisia aitauksia näyttelyalueelle ei

saa pystyttää. Kulkuväylät tulee pitää

vapaana.

Käännöspalvelu

Sijaitsee A-hallin käytävällä ja on avoinna

molempina päivinä klo 9.00–17.00.

Hinnat

Luettelo ...................................... 6,00 euroa

Aikuinen ................................... 10,00 euroa

Lapsi .......................... 5,00 euroa (5–15 v.)

Perhelippu ................................ 20,00 euroa

Parkkimaksu sisältä ostettuna .. 4,00 euroa

tai ulkoa ostettuna ..................... 5,00 euroa

Vaatesäilytys............................. 2,00 euroa

Turvallinen näyttelypäivä

Turvallisuusohjeiden noudattaminen koskee

kaikkia näyttelyyn osallistuvia, myös Sinua.

– Muistathan ettet jätä tavaroitasi

vartioimatta.

– Alueelle on päästävä esteettömästi

hälytysajoneuvolla, joten pyydämme

huomioimaan sen sekä autojen

pysäköinnissä, että hallin sisällä häkkien/

tavaroiden sijoittelussa.

– Tutustu jo etukäteen oheiseen karttaan ja

siihen merkittyihin varauloskäynteihin.

Toivotamme Sinulle ja koirallesi mukavaa,

menestyksellistä näyttelypäivää!

Näyttelytoimikunta

Näyttelyssä toteutetaan ajan tasalla oleva

tulospalvelu, seuraa näyttelyn nettisivuja:

www.tamperekv.fi/tulokset

Tulokset

Tuloskansiot löytyvät palkintotoimiston

vierestä.

Koiraparkki

4H-yhdistyksen koiraparkki sijaitsee

pääaulassa

Näyttelyn järjestävät Pohjois-Hämeen kennelpiirin kanssa

yhteistyössä:

Erä-Yöstäjät ry. , Hämeen Spanielikerho ry.

Kuljun Metsästysseura ry., Pirkanmaan

Käyttökoirayhdistys ry.

Pirkanmaan Vinttikoirakerho ry.

Pirkka-Hämeen Dreeverikerho ry.

Tammermaan Mäyräkoirakerho ry.

Tampereen Palveluskoiraharrastajat ry.

Vesilahden Metsästysyhdistys ry.

Hämeen Pystykorvakerho ry.

LeVeK ry
LAUANTAI

* merkityt ovat tuomarinmuutoksia

# merkityt ovat siirtoja ennakkoon ilmoitetulle

varatuomarille, eivätkä oikeuta peruutukseen

KEHÄ 1

Martin van de Weijer, Alankomaat ................. 79

collie, pitkäkarvainen - urokset ..... 79 .... 9:00

pennut 5 ..........................................................

urokset 74 .......................................................

KEHÄ 2

Gert Christensen, Tanska ............................... 94

collie, pitkäkarvainen - nartut, ROP89 ... 9:00

pennut, ROP pentu 5 ......................................

nartut, ROP, ROP-vet, ROP-kas 84 ...............

pohjanpystykorva ........................... 5 ...........

KEHÄ 3

Juha Kares ........................................................ 78

harjoitusarvostelija: tiibetinterrieri: Maija Mäkinen

* tiibetinspanieli - pennut ja juniorit .. 42 .... 9:00

* kiinanharjakoira - pennut ................ 11 ... 11:15

tiibetinterrieri .................................. 25 ...........

KEHÄ 4

Helle Dan Pålsson, Tanska ............................. 95

kiinanharjakoira - ei pennut ............ 95 .... 9:00

urokset 47 .......................................................

nartut 48 ..........................................................

KEHÄ 5

Walter Schicker, Saksa .................................... 90

chihuahua, lyhytkarvainen ............ 68 .... 9:00

pennut 15, urokset 33 .....................................

nartut 20 .................................................. 11:30

australianpaimenkoira

- pennut ja nartut, ROP ................. 22 ... 13:00

KEHÄ 6

Birte Scheel, Tanska ........................................ 85

tiibetinspanieli - ei pennut ei juniorit85 .... 9:00

urokset 41 .......................................................

nartut 44 .................................................. 11:20

KEHÄ 7

Knut Sigurd Wilberg, Norja .......................... 82

collie, lyhytkarvainen .................... 52 .... 9:00

pennut 3, urokset 23 .......................................

nartut 26 .................................................. 10:30

valkoinenpaimenkoira -

ei pennut eikä juniorit .................... 30 ... 12:00

KEHÄ 8

András Korózs, Unkari .................................... 86

* belgianpaimenkoira laekenois .......... 2 .... 9:00

belgianpaimenkoira malinois .......... 13 ...........

ceskoslovensky vlcak .................... 1 ...........

etelävenäjänpaimenkoira ................. 4 ...........

komondor ......................................... 3 ...........

kroatianpaimenkoira ......................... 2 ... 10:20

kuvasz.............................................. 1 ...........

mudi ................................................ 23 ...........

pumi ................................................ 22 ... 12:00

puli, muut värit ............................... 11 ...........

puli, valkoinen .................................. 4 ...........

KEHÄ 9

Anita Whitmarsh, Ruotsi ................................. 92

suomenlapinkoira - ei pennut ......... 51 .... 9:00

urokset 21 .......................................................

nartut 30 ..........................................................

länsigöötanmaanpystykorva

- ei pennut ei junnartut ................... 41 ... 11:45

urokset 25 .......................................................

nartut 16 ..........................................................

KEHÄ 10

Jaana Hartus ..................................................... 50

* bouvier ............................................. 6 ... 10:00

* picardienpaimenkoira ....................... 2 ...........

* romanianpaimenkoira ....................... 1 ...........

* saarloos wolfhond ............................ 1 ...........

* lancashire heeler ............................. 11 ...........

harmaa norjanhirvikoira ................. 12 ... 11:20

jämtlanninpystykorva ...................... 6 ...........

* suomenlapinkoira - pennut ............. 11 ...........

KEHÄ 11

Marion Hopkinson, Iso-Britannia ................. 63

bordercollie ..................................... 63 ... 10:00

pennut 3, urokset 23 .......................................

nartut 37 .................................................. 11:30

KEHÄ 12

Rita Reyniers, Belgia ...................................... 87

* belgianpaimenkoira groenendael

- pennut ............................................ 7 .... 9:00

* belgianpaimenkoira tervueren

- pennut ............................................ 3 ...........

grosspitz, musta/ruskea .................. 1 ...........

grosspitz, valkoinen ......................... 2 ...........

samojedinkoira ............................... 74 .... 9:50

pennut 9, urokset 33 .......................................

nartut 32 ..........................................................

KEHÄ 13

Ann Ingram, Irlanti ........................................... 93

belgianpaimenkoira groenendael

- ei pennut ...................................... 49 .... 9:00

urokset 20 .......................................................

nartut 29 ..........................................................

belgianpaimenkoira tervueren

- ei pennut ...................................... 44 ... 11:45

urokset 19 .......................................................

nartut 25 ..........................................................

KEHÄ 14

Tomasz Borkowski, Puola .............................. 77

# valkoinenpaimenkoira

- pennut ja juniorit .......................... 36 ... 10:00

# schipperke ...................................... 41 ... 11:45

pennut 9, urokset 18 .......................................

nartut 14 ..........................................................

KEHÄ 15

Avi Marshak, Israel ........................................... 94

thai ridgeback .................................. 2 .... 9:00

kleinspitz, muut värit ..................... 30 ...........

shiba ............................................... 25 ... 10:45

akita ................................................ 13 ... 12:10

amerikanakita ................................. 24 ...........

KEHÄ 16

Peter Beyersdorf, Saksa ................................. 52

harjoitusarvostelija: petit basset griffon vendeen,

bretagnenbassetti: Saija Juutilainen

petit basset griffon vendeen .......... 11 .... 9:00

bretagnenbassetti ............................ 8 ...........

basset hound .................................. 19 ... 10:15

grand basset griffon vendeen ........ 11 ... 11:15

basset artesien normand ................. 2 ...........

gascognenbassetti ........................... 1 ...........

Boris Baich, Slovenia ..................................... 24

rhodesiankoira ................................ 24 ... 12:15

KEHÄ 17

Gisa Schicker, Saksa ....................................... 62

dalmatiankoira ................................ 62 ... 10:00

pennut 3, urokset 21 .......................................

nartut 38 .................................................. 11:30

KEHÄ 18

Javier Sanchez, Espanja ................................. 87

chihuahua, pitkäkarvainen ............ 87 ... 10:00

pennut 5, urokset 30 .......................................

nartut 52 .................................................. 11:45

KEHÄ 19

Juan Naveda Carrero, Espanja ...................... 83

harjoitusarvostelija: pomeranian: Juha Putkonen

* volpino italiano ................................. 4 ... 10:00

* mittelspitz, valkoinen ....................... 5 ...........

* kleinspitz, valkoinen ........................ 4 ...........

keeshond ........................................ 32 ...........

pomeranian ..................................... 38 ... 12:20

pennut 4, urokset 21 .......................................

nartut 13 ..........................................................

KEHÄ 20

Robert Blümel, Itävalta ................................... 98

* kleinspitz, musta/ruskea ............... 22 .... 9:00

* mittelspitz, musta/ruskea .............. 22 ...........

* mittelspitz, muut värit ................... 54 ... 11:20

pennut 2, urokset 27 .......................................

nartut 25 ..........................................................

KEHÄ 21

Kresten Scheel, Tanska ................................... 76

* länsigöötanmaanpystykorva

- pennut ja jun nartut ...................... 10 .... 9:00

papillon ........................................... 42 ...........

pennut 5, urokset 21 .......................................

nartut 16 ..........................................................

phalène ........................................... 24 ... 11:45

KEHÄ 22

Rodney McDowell, Irlanti ............................... 69

* japaninpystykorva ......................... 37 ... 10:00

pennut 5, urokset 17 .......................................

nartut 15 ..........................................................

saukkokoira ...................................... 1 ... 12:00

vihikoira ............................................ 8 ...........

toyvillakoira ................................... 23 ...........

KEHÄ 23

Jesper Anderson, Ruotsi ................................ 82

* shetlanninlammaskoira

- pennut ja juniorit .......................... 51 .... 9:00

* australianpaimenkoira - urokset .... 31 ... 11:30

KEHÄ 24

Tiina Taulos ....................................................... 75

keskikokoinen villakoira, ha/ap/pu 17 ... 10:00

keskikokoinen villakoira, mu/ru/va 28 ... 11:00

isovillakoira, ha/ap/pu ................... 12 ... 12:30

isovillakoira, mu/ru/va................... 18 ...........

KEHÄ 25

Birgit Piesik, Saksa ......................................... 36

portugalinpodengo kk. keskikokoinen1 .. 10:00

portugalinpodengo kk. pieni ........... 23 ...........

portugalinpodengo lk. pieni ............ 12 ...........

Waltraud Peschges, Saksa ............................. 27

harjoitusarvostelija: Marianne Holm .....................

cirneco dell’etna ............................. 10 ... 12:15

faaraokoira ..................................... 12 ...........

ibizanpodenco karkeakarvainen ...... 3 ...........

ibizanpodenco lyhytkarvainen ......... 2 ...........

KEHÄ 26

Hans Almgren Ruotsi ...................................... 79

briard .............................................. 19 .... 9:00

katalonianpaimenkoira ................... 10 ... 10:15

polski owczarek nizinny .................. 11 ...........

schapendoes .................................. 39 ... 12:30

KEHÄ 27

Marina Ostrovskaya, Venäjä ........................... 91

harjoitusarvostelija: owczarek podhalanski: Juha

Putkonen

* owczarek podhalanski ...................... 6 .... 9:00

* beauceron ....................................... 10 ...........

* bergamasco ..................................... 1 ...........

kromfohrländer .............................. 10 ... 10:00

kääpiövillakoira, ha/ap/pu .............. 35 ...........

kääpiövillakoira, mu/ru/va ............. 29 ... 12:30
KEHÄ 28

Lee Greer, Uusi-Seelanti ................................. 80

shetlanninlammaskoira

- ei pennut ei juniorit ...................... 80 ... 10:00

urokset 31 .......................................................

nartut 49 .................................................. 11:40

KEHÄ 29

Gael Morison, Etelä-Afrikka ............................ 81

japanese chin ................................. 21 ... 10:00

* perunkarvatonkoira keskikokoinen . 2 ... 11:10

* perunkarvatonkoira pieni ................. 1 ...........

* perunkarvatonkoira suuri ................. 2 ...........

siperianhusky ................................. 14 ...........

australiankarjakoira ........................ 13 ... 12:15

australiankelpie .............................. 28 ...........

KEHÄ 30

Paul Jentgen, Luxemburg .............................. 86

hollanninpaimenkoira, lk .................. 9 .... 9:00

hollanninpaimenkoira, pk ................ 11 ...........

hollanninpaimenkoira, kk ................. 4 ...........

saksanpaimenkoira ........................ 62 ... 10:25

pennut 10, urokset 23 .....................................

nartut 29 ..........................................................

KEHÄ 31

Seamus Oates, Irlanti ...................................... 79

chow chow ...................................... 28 ... 10:00

eurasier ............................................ 7 ... 11:40

alaskanmalamuutti ......................... 29 ...........

vanhaenglanninlammaskoira ......... 15 ...........

KEHÄ 32

Florence Fahey, Irlanti .................................... 88

bolognese ......................................... 7 .... 9:00

bichon frisé .................................... 81 ...........

pennut 7, urokset 30 .......................................

nartut 44 .................................................. 11:30

KEHÄ 33

Marit Sunde, Norja ........................................... 78

harjoitusarvostelija: welsh corgi pembroke:

Marjatta Pylvänäinen-Suorsa ...................

karkeakarvainen italianajokoira ....... 2 ... 10:00

posavinanajokoira ............................ 1 ...........

* serra de airesinpaimenkoira ............ 7 ...........

* pyreneittenpaimenkoira, lyhytkarvainen ..... 3

* pyreneittenpaimenkoira, pitkäkarvainen ..... 10

welsh corgi pembroke .................... 55 ... 11:20

pennut 5, urokset 25 .......................................

nartut 25 ..........................................................

KEHÄ 34

Saija Juutilainen

JUNIOR HANDLER .................................... 84

10-13 -vuotiaat .............................. 22 ... 11:00

14-17 -vuotiaat .............................. 62 ...........

KEHÄ 35

Arvo Rajala ........................................................ 41

harjoitusarvostelija: beagle, dreeveri: Marjatta

Pylväinen-Suorsa

beagle ............................................. 12 ... 10:00

dreeveri ............................................ 8 ...........

amerikankettukoira .......................... 1 ... 11:15

baijerinvuoristovihikoira ................... 1 ...........

suomenajokoira .............................. 17 ...........

englantilais-venäläinen ajokoira ...... 1 ...........

eestinajokoira ................................... 1 ...........

KEHÄ 36

Malgorzata Supronowicz, Puola ................... 92

* slovakiancuvac ............................... 9 .... 9:00

* pitkäkarvainen kääpiömäyräkoira

- pennut .......................................... 10 ...........

* pitkäkarvainen mäyräkoira

- pennut ja juniorit .......................... 12 ... 10:10

lyhytkarvainen kaniinimäyräkoira .. 5 ...........

lyhytkarvainen kääpiömäyräkoira 19 ... 11:00

lyhytkarvainen mäyräkoira ........... 37 ...........

KEHÄ 37

Annette Bystrup, Tanska ................................. 85

harjoitusarvostelija: kiinanpalatsikoira: Marja

Talvitie

* islanninlammaskoira ...................... 19 .... 9:00

kiinanpalatsikoira ........................... 18 ... 10:10

coton de tulèar ............................... 48 ... 11:10

pennut 10, urokset 19 .....................................

nartut 19 ..........................................................

KEHÄ 38

Ray Greer, Uusi-Seelanti ................................ 88

welsh corgi cardigan ...................... 47 .... 9:00

urokset 24 .......................................................

nartut 23 ..........................................................

partacollie ....................................... 41 ... 11:45

pennut 3, urokset 20 .......................................

nartut 18 ..........................................................

KEHÄ 39

Eeva Rautala ..................................................... 89

venäjäntoy, lyhytkarvainen ............ 4 .... 9:00

venäjäntoy, pitkäkarvainen ........... 13 ...........

cavalier kingcharlesinspanieli,

nartut ROP ..................................... 72 ... 10:00

narttupennut, ROP-pentu 2 .............................

nartut 70 ..........................................................

KEHÄ 40

Victor van Raamsdonk, Alankomaat ............. 92

cavalier kingcharlesinspanieli,

urokset ........................................... 58 .... 9:00

urospennut 1 ...................................................

urokset 57 .......................................................

griffon belge ..................................... 4 ... 12:00

griffon bruxellois .............................. 9 ...........

petit brabancon .............................. 21 ...........

KEHÄ 41

Tuula Savolainen .............................................. 54

buhund .............................................. 7 .... 9:30

länsisiperianlaika .............................. 2 ...........

itäsiperianlaika ................................. 1 ...........

karjalankarhukoira ............................ 1 ...........

lapinporokoira ................................. 15 ... 10:15

lunnikoira ........................................ 14 ... 11:15

suomenpystykorva ....................... 14 ...........

KEHÄ 42

Elisabeth Gonzales, Gibraltar ........................ 89

mäyräkoirien mittaus: Tuula Savolainen ....... 9:00

pitkäkarvainen kaniinimäyräkoira ... 7 .... 9:15

pitkäkarvainen kääpiömäyräkoira

- ei pennut ...................................... 41 ...........

pitkäkarvainen mäyräkoira

- ei pennut ei juniorit ...................... 41 ...........

KEHÄ 43

Wes Stacey, Australia ....................................... 98

bostoninterrieri ............................... 38 .... 9:00

ranskanbulldoggi - ei pennut .......... 60 ... 11:00

urokset 31 .......................................................

nartut 29 ..........................................................

KEHÄ 44

Elisabet Janzon, Ruotsi ................................. 45

basenji ............................................ 45 ... 10:00

urokset 24 .......................................................

nartut 21 ..........................................................

KEHÄ 45

Susanne Kuratko, Itävalta .............................. 74

bichon havanais ............................. 64 ... 10:00

pennut 6, urokset 30 .......................................

nartut 28 .................................................. 12:00

* kingcharlesinspanieli ...................... 10 ... 13:30

KEHÄ 46

Terry Nethercott, Iso-Britannia ...................... 92

harjoitusarvostelija: lhasa apso ja löwchen: Marja

Talvitie

shih tzu ........................................... 37 .... 9:00

maltankoira ..................................... 12 ... 11:00

lhasa apso ...................................... 20 ...........

löwchen .......................................... 23 ...........

KEHÄ 47

Yvonne Larsson, Ruotsi ................................. 64

* ranskanbulldoggi - pennut ................ 6 ... 10:00

mopsi .............................................. 58 ...........

pennut 3, urokset 28 .......................................

nartut 27 .................................................. 12:00

KEHÄ 48

Wendle Moore, Iso-Britannia ......................... 72

karkeakarvainen kaniinimäyräkoira 4 ... 10:00

karkeakarvainen kääpiömäyräkoira 11 ...........

karkeakarvainen mäyräkoira ......... 57 ... 10:50

pennut 6, urokset 24 .......................................

nartut 27 ..........................................................

SUNNUNTAI

* merkityt ovat tuomarinmuutoksia

# merkityt ovat siirtoja ennakkoon ilmoitetulle

varatuomarille, eivätkä oikeuta peruutukseen .....

KEHÄ 1

Avi Marshak, Israel ........................................... 86

dobermanni ..................................... 32 .... 9:00

mastiffi ............................................ 6 ... 10:40

sarplaninac ....................................... 3 ...........

pinseri ............................................. 19 ...........

bullmastiffi ..................................... 26 ... 12:10

KEHÄ 2

Annette Bystrup, Tanska ................................. 78

yorkshirenterrieri ............................ 19 .... 9:00

saluki .............................................. 59 ... 10:10

pennut 2, urokset 35 .......................................

nartut 22 ..........................................................

KEHÄ 3

Wes Stacey, Australia ....................................... 82

englanninbulldoggi .......................... 49 .... 9:00

pennut 1, urokset 23 .......................................

nartut 25 ..........................................................

suursnautseri musta ...................... 23 ... 11:40

suursnautseri pippuri&suola ............ 1 ...........

shar pei ............................................ 9 ...........

KEHÄ 4

Walter Schicker, Saksa .................................... 87

landseer - ei pennut ....................... 27 .... 9:00

leonberginkoira - ei pennut ............ 60 ... 10:30

urokset 28 .......................................................

nartut 32 ..........................................................

KEHÄ 5

Rita Reyniers, Belgia ...................................... 85

valkoinen länsiylämaanterrieri ....... 34 .... 9:00

amerikanstaffordshirenterrieri

- ei pennut ...................................... 51 ... 10:50

urokset 19 .......................................................

nartut 32 ..........................................................

KEHÄ 6

Malgorzata Supronowicz, Puola ................... 69

* landseer - pennut ............................. 2 ... 10:00

* leonberginkoira - pennut .................. 2 ...........

# amerikanstaffordshirenterrieri - pennut ...... 13

# parsonrussellinterrieri .................... 52 ... 11:00

pennut, urokset ...............................................

nartut ...............................................................
KEHÄ 7

Hans Almgren, Ruotsi ..................................... 38

harjoitusarvostelija: berninpaimenkoira: Kirsi

Kentala

berninpaimenkoira, urokset ........... 36 .... 9:00

urospennut 2 ...................................................

urokset 34 .......................................................

napolinmastiffi ................................. 2 ...........

Rodney McDowell, Irlanti ............................... 41

harjoitusarvostelija: tiibetinmastiffi: Saija

Juutilainen

harjoitusarvostelija: Kirsi Laamanen

estrelanvuoristokoira, pitkäkarv. .... 6 ... 12:00

pyreneittenkoira ............................. 20 ...........

tiibetinmastiffi ................................ 15 ...........

KEHÄ 8

Victor van Raamsdonk, Alankomaat ............. 60

harjoitusarvostelija: berninpaimenkoira: Kirsi

Laamanen

bordeauxindoggi ............................... 8 ... 10:00

berninpaimenkoira, nartut ROP ..... 52 ... 10:30

narttupennut, ROP pentu 6 .............................

nartut 46 ..........................................................

KEHÄ 9

Robert Blümel, Itävalta ................................... 73

* whippet - pennut ja juniorit ............. 40 ... 10:00

* jackrussellinterrieri - pennut .......... 15 ... 12:00

* manchesterinterrieri ....................... 18 ...........

KEHÄ 10

Javier Sanchez, Espanja ................................. 94

jackrussellinterrieri - ei pennut ...... 94 .... 9:00

urokset 39 .......................................................

nartut 55 .................................................. 11:10

KEHÄ 11

Waltraud Peschges, Saksa ............................. 53

harjoitusarvostelija: Marianne Holm

skotlanninhirvikoira ........................ 13 ... 10:00

sloughi .............................................. 1 ...........

azawakh ............................................ 1 ...........

puolanvinttikoira ............................... 1 ...........

unkarinvinttikoira ............................. 2 ...........

englanninvinttikoira ........................ 10 ... 11:00

italianvinttikoira .............................. 25 ...........

KEHÄ 12

Elisabet Janzon, Ruotsi ................................. 61

newfoundlandinkoira ...................... 61 ... 10:00

pennut 13, urokset 23 .....................................

nartut 25 .................................................. 12:00

KEHÄ 13

Birgit Piesik, Saksa ......................................... 65

irlanninsusikoira ............................. 36 ... 10:00

venäjänvinttikoira .......................... 29 ... 12:00

KEHÄ 14

Wendle Moore, Iso-Britannia ......................... 60

afgaaninvinttikoira ......................... 60 ... 10:00

urokset 38 .......................................................

nartut 22 .................................................. 12:00

KEHÄ 15

Lee Greer, Uusi-Seelanti ................................. 80

whippet - ei pennut ei juniorit ......... 80 ... 10:00

urokset 38 .......................................................

nartut 42 .................................................. 12:00

KEHÄ 16

Gert Christensen, Tanska ............................... 68

* kultainennoutaja - pennut - jun nartut22 . 10:00

espanjanvesikoira .......................... 46 ... 11:20

pennut 9, urokset 15 .......................................

nartut 22 ..........................................................

KEHÄ 17

Yvonne Larsson, Ruotsi ................................. 82

kultainennoutaja

- ei pennut ei jun nartut ................. 82 .... 9:00

urokset 40 .......................................................

nartut 42 .................................................. 11:10

KEHÄ 18

Peter Beyersdorf, Saksa ................................. 71

fieldspanieli ...................................... 9 ... 10:00

irlanninvesispanieli ........................... 9 ...........

novascotiannoutaja ........................ 49 ... 11:00

pennut 3, urokset 15 .......................................

nartut 30 ..........................................................

clumberinspanieli ............................. 4 ...........

KEHÄ 19

Marion Hopkinson, Iso-Britannia ................. 94

labradorinnoutaja ............................ 94 .... 9:00

pennut 1, urokset 47 .......................................

nartut 46 .................................................. 11:40

KEHÄ 20

Marina Ostrovskaya, Venäjä ........................... 72

sileäkarvainen noutaja ................... 72 ... 10:00

urokset 34 .......................................................

nartut 38 .................................................. 11:45

KEHÄ 21

Tomasz Borkowski, Puola .............................. 70

# skyenterrieri ................................... 15 ... 10:00

# bernhardinkoira, lyhytkarvainen ..... 5 ...........

# bernhardinkoira, pitkäkarvainen ..... 11 ... 11:10

# sao miguelinfila ................................ 1 ...........

# kaukasianpaimenkoira ..................... 9 ...........

# keskiaasianpaimenkoira ................... 2 ...........

# stabyhoun ...................................... 21 ...........

# weimarinseisoja, lyhytkarvainen .... 6 ...........

KEHÄ 22

Ann Ingram, Irlanti ........................................... 86

englanninspringerspanieli ............... 57 .... 9:00

pennut 3, urokset 27 .......................................

nartut 27 ..........................................................

kiharakarvainen noutaja ................. 11 ... 12:00

portugalinvesikoira ......................... 18 ...........

KEHÄ 23

Terry Nethercott, Iso-Britannia ...................... 60

harjoitusarvostelija: bokseri: Kirsi Kentala, Saija

Juutilainen

harjoitusarvostelija: affenpinseri: Marjatta

Pylvänäinen-Suorsa, Kirsi Laamanen

englanninkääpiöterrieri ................... 15 ... 10:00

affenpinseri ...................................... 7 ...........

bokseri ............................................ 38 ... 11:30

pennut 4, urokset 12 .......................................

nartut 22 ..........................................................

KEHÄ 24

Boris Baich, Slovenia ..................................... 78

hovawart ........................................ 48 ... 10:00

urokset 23 .......................................................

nartut 25 ..........................................................

* auvergnenseisoja ............................. 2 ... 12:30

* bourbonnais’nseisoja ........................ 2 ...........

* bretoni .............................................. 5 ...........

* karkeakarvainen unkarinvizsla ........ 1 ...........

* lyhytkarvainen unkarinvizsla .......... 2 ...........

* spinone ............................................. 1 ...........

* bracco italiano ................................ 17 ...........

KEHÄ 25

Juha Kares ........................................................ 75

chesapeakelahdennoutaja ............... 1 ... 10:00

englanninsetteri .............................. 10 ...........

gordoninsetteri ............................... 14 ...........

punavalkoinen irlanninsetteri ........... 5 ... 11:40

punainen irlanninsetteri .................. 45 ...........

pennut 2, urokset 21 .......................................

nartut 22 ..........................................................

KEHÄ 26

Knut Sigurd Wilberg, Norja .......................... 72

pienimünsterinseisoja ...................... 2 ... 10:00

pitkäkarvainen saksanseisoja ......... 3 ...........

pointteri .......................................... 10 ...........

barbet ............................................... 7 ...........

kooikerhondje ................................. 24 ... 11:20

lagotto romagnolo .......................... 26 ...........

KEHÄ 27

Paul Jentgen, Luxemburg .............................. 47

harjoitusarvostelija: saksanseisojat: Marjatta

Pylvänäinen-Suorsa

korthalsingriffoni .............................. 5 .... 9:00

karkeakarvainen saksanseisoja .... 20 ...........

lyhytkarvainen saksanseisoja ...... 22 ... 10:30

KEHÄ 28

Birte Scheel, Tanska ....................................... 66

tanskandoggi

keltainen/tiikerijuovainen ............... 40 ... 10:00

pennut 1, urokset 23 .......................................

nartut 16 ..........................................................

tanskandoggi sininen ..................... 26 ... 12:20

KEHÄ 29

Juan Naveda Carrero, Espanja ...................... 89

harjoitusarvostelija: tanskandoggi: Kirsi Laamanen

pyreneittenmastiffi ........................ 22 .... 9:00

tanskandoggi musta/harlekiini ....... 67 ... 10:20

pennut 5, urokset 26 .......................................

nartut 36 ..........................................................

KEHÄ 30

Jesper Anderson, Ruotsi ................................ 54

* rottweiler ......................................... 54 ... 10:00

pennut 5, urokset 20 .......................................

nartut 29 .................................................. 11:30

KEHÄ 31

András Korózs, Unkari .................................... 91

mustaterrieri ................................... 12 .... 9:00

glen of imaalinterrieri ..................... 27 ...........

norfolkinterrieri ............................... 16 ... 11:00

norwichinterrieri .............................. 36 ...........

KEHÄ 32

Eeva Rautala ..................................................... 55

* cockerspanieli - pennut ................. 12 ... 10:00

fila brasileiro .................................... 2 ...........

bedlingtoninterrieri .......................... 16 ...........

walesinterrieri ................................... 3 ... 11:45

bullterrieri ........................................ 13 ...........

kääpiöbullterrieri ............................... 9 ...........

KEHÄ 33

Florence Fahey, Irlanti .................................... 81

kääpiösnautseri musta ................... 27 .... 9:00

kääpiösnautseri musta-hopea ....... 36 ... 10:40

kääpiösnautseri valkoinen ............. 18 ...........

KEHÄ 34

Tuula Savolainen

JUNIOR HANDLER ............................... 11:00

PM-kilpailu, Pohjois-Hämeen kennelpiiri ....... 6

10-13 -vuotiaat .............................. 16 ...........

14-17 -vuotiaat .............................. 64 ...........

KEHÄ 35

Gisa Schicker, Saksa ....................................... 79

harjoitusarvostelija: Kirsi Laamanen

kääpiöpinseri .................................. 79 ... 10:00

pennut 16, urokset 30 .....................................

nartut 33 .................................................. 12:40
KEHÄ 37

Ray Greer, Uusi-Seelanti ................................ 84

cockerspanieli - ei pennut .............. 84 ... 10:00

urokset 35 .......................................................

nartut 49 .................................................. 12:20

KEHÄ 38

Gael Morison, Etelä-Afrikka ............................ 71

harjoitusarvostelija: Kirsi Laamanen .....................

snautseri musta ............................. 10 ... 10:00

snautseri pippuri&suola ................. 32 ...........

kääpiösnautseri pippuri&suola ....... 29 ... 12:15

KEHÄ 40

Helle Dan Pålsson, Tanska ............................. 76

amerikancockerspanieli ................. 24 ... 10:00

sussexinspanieli ............................... 1 ...........

walesinspringerspanieli .................. 51 ... 11:30

pennut 4, urokset 22 .......................................

nartut 25 ..........................................................

KEHÄ 41

Kresten Scheel, Tanska ................................... 79

cairnterrieri ..................................... 61 ... 10:00

pennut 7, urokset 21 .......................................

nartut 33 ..........................................................

silkkiterrieri ..................................... 18 ... 13:15

KEHÄ 42

Martin van de Weijer, Alankomaat ................. 84

saksanmetsästysterrieri ................. 4 .... 9:00

staffordshirenbullterrieri ................ 80 ...........

pennut 7, urokset 35 .......................................

nartut 38 .................................................. 11:30

KEHÄ 43

Tiina Taulos ....................................................... 41

kerrynterrieri .................................... 8 ... 10:00

kettuterrieri, karkeakarvainen ....... 13 ...........

kettuterrieri, sileäkarvainen ........... 20 ... 11:20

KEHÄ 44

Anita Whitmarsh, Ruotsi ................................. 51

appenzellinpaimenkoira .................. 12 ... 10:00

entlebuchinpaimenkoira ................... 3 ...........

isosveitsinpaimenkoira .................... 2 ...........

broholminkoira .................................. 4 ...........

cane corso ....................................... 5 ... 11:15

dogo argentino ............................... 17 ...........

espanjanmastiffi .............................. 3 ...........

tanskalais-ruotsalainen pihakoira .... 5 ...........

KEHÄ 46

Marit Sunde, Norja ........................................... 85

irlanninterrieri .................................. 17 .... 9:00

airedalenterrieri .............................. 19 ... 10:00

lakelandinterrieri ............................... 1 ... 11:10

dandiedinmontinterrieri ..................... 8 ...........

australianterrieri ............................. 40 ...........

pennut 2, urokset 21 .......................................

nartut 17 ..........................................................

KEHÄ 47

Seamus Oates, Irlanti ...................................... 80

sealyhaminterrieri ............................ 2 .... 9:00

skotlanninterrieri ............................. 27 ...........

vehnäterrieri ................................... 51 ... 10:45

pennut 2, urokset 21 .......................................

nartut 28 ..........................................................

KEHÄ 48

Susanne Kuratko, Itävalta .............................. 82

borderterrieri ................................... 53 .... 9:00

pennut 4, urokset 24 .......................................

nartut 25 ..........................................................

brasilianterrieri ................................ 26 ... 12:00

ceskyterrieri ..................................... 3 ...........

Ryhmäkilpailut

Ryhmäkilpailu järjestetään D-hallissa ja se sijoittuu kehien 34, 42 ja

47 paikalle. Esiarvostelukehät yhdistetään kehistä 35, 36, 43 ja 48 D-hallin perälle. Kaikki

ryhmät esiarvostellaan, joten olethan paikalla hyvissä ajoin. Ryhmäkilpailujen arvioitu

alkamisaika on klo. 16.00, esiarvostelu alkaa noin puolta tuntia aikaisemmin.

Ryhmäkilpailujen alkamisaika ja järjestys voi muuttua, seuraa kuulutuksia.

Ryhmäkehän erityisjärjestelyt D-hallissa

Siirräthän tavarasi ajoissa pois D-hallin perällä olevien kehien (34, 36, 42, 43 ja 47)

käytäviltä, jotta ryhmäkehien pystytys päästään aloittamaan heti kehien päätyttyä.

RYHMÄKILPAILUT

LAUANTAI

JUNIOR HANDLER Saija Juutilainen

PARAS VETERAANI Knut-Sigurd Wilberg

PARAS KASVATTAJARYHMÄ Rita

Reyniers, Belgia

FCI

1 Gert Christensen, Tanska

4 Elisabeth Gonzales, Gibraltar

5 Kresten Scheel, Tanska

6 Rodney McDowell, Irlanti

9 Javier Sanchez, Espanja

SUNNUNTAI

JUNIOR HANDLER Tuula Savolainen

PARAS VETERAANI Marit Sunde, Norja

PARAS KASVATTAJARYHMÄ Walter

Schicker, Saksa

FCI

2 Avi Marshak, Israel

3 Juha Kares

7 Marina Ostrovskaya, Venäjä

8 Martin van den Weijer, Alankomaat

10 Ray Greer, Uusi-Seelanti

BEST IN SHOW Ann Ingram, Irlanti

www.tamperekv.fi

LAUANTAINA 14.3.2009

Kaverikoirat kaiken kansan siliteltävinä.

klo 14.00

“Kotimaana Eurooppa” - pääpalkintona Brysselin matka

Kilpailun tuomarina europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki

Eurooppalaisten koirarotujen ja niiden “samaa maata” -teemalla

pukeutuneiden esittäjien katselmus

(tarkemmat tiedot ja ilmoittautumisohjeet seuraavalla aukeamalla).

klo 15.30 Kaverikoirien palkitseminen*

D-hallissa ryhmäkilpailukehässä ennen ryhmäkilpailuiden alkamista

SUNNUNTAINA 15.3.2009

Kaverikoirat kaiken kansan siliteltävinä.

klo 15.30 Flyball-esitys

Vauhdikas näytös koirien palloilu harrastuksesta

D-hallissa ryhmäkilpailukehässä ennen ryhmäkilpailuiden alkamista

www.tamperekv.fi
PERUUTAN

Koirani osallistumisen Tampereen näyttelyyn ja liitän mukaan koirani

numerolapun.

tuomarimuutoksen vuoksi (*:llä merkityt rodut). Mikäli haluat

peruuttaa tulosi näyttelyymme tuomarimuutoksen vuoksi, ilmoita siitä

meille kirjallisesti viimeistään 12.3 postileimatulla kirjeellä.

koiran sairastumisen vuoksi. Tällöin mukaan on liitettävä

eläinlääkärin todistus, joka on päivätty enintään kaksi päivää

näyttelyn jälkeen ja josta ilmenee selvästi peruutuksen

syy. Peruutus tulee toimittaa näyttelytoimikunnalle

viimeistään 30.3 postitetulla kirjeellä.

Rotu _______________________________________________________

Koiran nimi _________________________________________________

Ilmoittautumismaksun

_________euroa voi palauttaa

tilille numero ___________________________________________________

Ilmoittautuminen on tehty ___ postitse ___ internet-ilmoittautumisena

Saajan nimi _________________________________________________

Osoite _____________________________________________________

Päiväys _______________ Allekirjoitus __________________________

Laita kuoreen tämä sivu ja koiran numerolappu sekä mahdollinen

eläinlääkärintodistus ja postita osoitteella:

TAMPERE KV 2009

Kirsi Visakoivu

Kisakentänkatu 12 B, 33230 Tampere

Näyttelytoimikunnan on palautettava ilmoittautumismaksu neljän viikon kuluessa näyttelyn

päättymisestä ja palautuksesta on oikeus vähentää käsittelykulut. Mikäli numerolappu ei ole

liitteenä, näyttelytoimikunnalla on oikeus vähentää palautuksesta myös pääsylipun hinta.