1i9LMVI
06.11.2014 • Views
Share Embed Flag

1i9LMVI

1i9LMVI

1i9LMVI

SHOW MORE
SHOW LESS
ePAPER READ
DOWNLOAD ePAPER
ruotuvaki

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

START NOW

Erikoisia tarinoita puolustusvoimista<br />

2014<br />

YLILUUTNANTTI<br />

MALIK ABDEENIN<br />

KAIPUU MERELLE<br />

MARZI NYMAN<br />

LUOVA HULLU RESERVISSÄ

2<br />

RUOTU 2014<br />

s.36<br />

Tuottajan tervehdys<br />

s.7<br />

Erikoisia tarinoita<br />

Puolustusvoimista on kaikilla ihmisillä<br />

mielipide.<br />

Näin on todennut puolustusvoimien edellinen<br />

viestintäjäjohtaja Jyrki Heinonen useaan<br />

kertaan. Olipa mielipide sitten positiivinen,<br />

negatiivinen, neutraali tai ailahteleva, kaikilla<br />

sellainen kuitenkin on.<br />

Osaltaan se helpottaa organisaatioviestintää:<br />

kaikki ainakin tuntevat, kuka puolustusvoimat<br />

on. Osaltaan se asettaa haasteita: mielipiteet<br />

eivät aina perustu faktoihin, vaan mielikuviin.<br />

Puolustusvoimat näkyy ja kuuluu mediassa.<br />

Kaikki uutiset eivät suinkaan ole positiivisia.<br />

Viime vuonna puolustusvoimia on kritisoitu<br />

muun muassa rahankäytöstä, kriisinhallinnan<br />

ohjauksesta, sotaharjoituksessa tapahtuneista<br />

ylilyönneistä ja materiaalihankinnoista.<br />

Verorahoilla pyörivän organisaation on<br />

luonnollisestikin osallistuttava julkiseen<br />

keskusteluun ja kestettävä arvostelua. Puolustusvoimien<br />

on myös kyettävä toimimaan<br />

niin läpinäkyvästi kuin se turvallisuudesta<br />

vastaavalle organisaatiolle on mahdollista.<br />

Usein julkisuudessa eniten tilaa saavat kuitenkin<br />

juuri ne negatiiviset asiat. Tämä on toki<br />

ymmärrettävää, positiivisia asioita kun ei yleensä<br />

koeta yhteiskunnallisesti yhtä merkittäviksi.<br />

Puolustusvoimissa on puolustusvoimauudistuksen<br />

mukaisesti vuonna 2015 noin 12<br />

300 työntekijää, tänä vuonna vielä jonkin<br />

verran enemmän. Varusmiespalveluksen suorittaa<br />

vuosittain noin 22 000 henkilöä. Kun<br />

mukaan lasketaan vielä suuri joukko reserviläisiä,<br />

on kasassa aikamoinen jengi. Sieltä<br />

löytyy monenlaisia tarinoita.<br />

Tämä lehti ei väitä, että puolustusvoimien<br />

työntekijät olisivat jotenkin poikkeuksellisen<br />

erikoisia tai vain puolustusvoimista löytyisi<br />

tällaisia tarinoita. Erikoisia tarinoita löytyy<br />

joka puolelta. Tämä lehti yksinkertaisesti<br />

muistuttaa siitä, että naapuritoimistossa istuvalla<br />

työkaverillasi voi olla aika kiinnostava<br />

elämäntarina kerrottavanaan, että hurjan kasvutarinan<br />

läpikäynyt voi olla vaikkapa koira,<br />

ja että meiltä löytyy varusmiehiäkin mielenkiintoisista<br />

erikoistehtävistä.<br />

Tiesitkö, että sotilasviisiottelun esteradan<br />

maailmanennätys on suomalaisen sotilaan<br />

hallussa? Kyseinen henkilö on kapteeni Ann-<br />

Sofie Kunelius, ja hänen tarinansa voit lukea<br />

sivulta 34.<br />

Tai oletko kuullut yliluutnantti Malik<br />

Abdeenista, josta tuli merisotilas selittämättömän<br />

merelle kaipuunsa takia? Tämän<br />

lehden lukemisen jälkeen olet. Ja kun avaat<br />

seuraavan sivun, opit Marzi Nymanista,<br />

luovan hullusta muusikosta, joka on muun<br />

muassa tehnyt puolustusvoimille uuden sovituksen<br />

Jääkärien marssista.<br />

Tähän lehteen on yritetty kerätä mahdollisimman<br />

erilaisia erikoisia tarinoita. Lukuisat<br />

tarinat jäävät vielä kertomatta. Onneksi. Olisi<br />

aika tylsää, jos kiinnostavat juttuaiheet loppuisivat<br />

tämän lehden viimeiseen sivuun.<br />

Helena Immonen, tuottaja<br />

RUOTUVÄKI<br />

Vastaava päätoimittaja<br />

MIKKO ILKKO<br />

Tuottaja<br />

HELENA IMMONEN<br />

Apulaistuottaja<br />

OLLI RYTKÖNEN, kers<br />

Kirjoittajat<br />

HELENA IMMONEN<br />

ILKKA PERNU<br />

VIRVAMARIA TOIKKA<br />

VILLE JÄRVELÄINEN<br />

TANELI KONTIAINEN, upskok<br />

OLLI RYTKÖNEN, kers<br />

RIIKKA KARPPINEN, kers<br />

JANNE EROLA, alik<br />

PIETARI VAPPULA, kjääk<br />

OTSO LUKKA, kjääk<br />

LEO JAAKKONEN, kjääk<br />

Kuvaajat<br />

TEEMU GRANSTRÖM<br />

SVANTE GULLICHSEN, kjääk<br />

KONSTA LINKOLA, kjääk<br />

Ulkoasu ja taitto<br />

OTSO TEPERI, kjääk<br />

Painopaikka<br />

PIRKANMAAN LEHTIPAINO OY<br />

www.twitter.com/Ruotuvaki<br />

www.facebook.com/ruotuvaki<br />

www.ruotuvaki.fi<br />

PL 25, 00131 Helsinki<br />

tilaukset ja asiakaspalvelu<br />

0299 500 718

RUOTU 2014 3<br />

2014<br />

Erikoisia tarinoita puolustusvoimista<br />

Lehdessä<br />

Hullu luovuus ei käytössä kulu ... 4<br />

Marzi Nyman sävelsi kappaleen Kaartin soittokunnalle.<br />

Taistelija ... 7<br />

Sotakoiran tarina.<br />

Sotilaat syvyyksissä ... 12<br />

Raivaajasukeltajien rankka vuosi Upinniemessä.<br />

Kaipuu merelle ... 20<br />

Yliluutnantti Malik Abdeenin matka merisotilaaksi.<br />

Suuri, tuntematon sotilasviisiottelu ... 30<br />

Sotilasviisiottelijan on venyttävä äärirajoille.<br />

KOLUMNIT<br />

Puolustusvoimat tiennäyttäjänä? ... 29<br />

Anu-Rohima Mylläri<br />

LISÄKSI<br />

Palveluksessa ... 18<br />

Sosiaalinen puolustusvoimat ... 26<br />

Yhden naisen yritys ... 28<br />

Melkein kymmenen vuoden rutistus ... 34<br />

Sinibarettina Libanonissa ... 36<br />

Mies, joka rikkoo r(a)joja ... 39<br />

s.4<br />

Yksi radiojuttu ... 38<br />

Ossi Kervinen<br />

s.20<br />

s.12

4<br />

RUOTU 2014<br />

Teksti OLLI RYTKÖNEN Kuva KONSTA LINKOLA<br />

hullu luovuus<br />

Metsään saa mennä,<br />

mutta sieltä pitää<br />

tulla kori täynnä<br />

marjoja takaisin.

RUOTU 2014 5<br />

ei käytössä kulu<br />

Ihmiset Helsingin rautatieasemalla näyttävät kiireisiltä. Osa<br />

ohikulkijoista pysähtyy ihmettelemään metrotunnelin sisäänkäynnin<br />

edessä kameralle arkailematta irvistävää miestä.<br />

Hän on Markus Nyman, tuttavallisemmin Marzi, joka nuoresta<br />

iästään huolimatta on kiistatta osa suomalaista musiikkihistoriaa –<br />

myös sotilasmusiikin saralla.<br />

Varusmiehenä ollessaan Nyman sävelsi oman kappaleen Kaartin<br />

soittokunnalle. Myöhemmin hän on tehnyt puolustusvoimille<br />

uuden sovituksen muun muassa Jääkärien marssista.

6<br />

RUOTU 2014<br />

Ai kuka Marzi? Suurelle yleisölle<br />

Nyman saattaa olla vielä tuntematon, mutta<br />

musiikkipiireissä hänet tuntevat kaikki. Nymanin<br />

ura ammattimuusikkona lähti nosteeseen jo<br />

lukioaikana, kun hänet värvättiin rumpali Anssi<br />

Nykäsen myötävaikutuksesta Nylon Beatin<br />

kitaristiksi.<br />

”Hän oli kuullut minusta jotain hyvää ja pyysi<br />

yhdelle keikalle.”<br />

Lahjakkuus ei jäänyt huomaamatta, ja Nymanin<br />

matka ammattimuusikon elämään Nylon<br />

Beatin riveissä alkoi. Tämä oli tosin vasta alkua.<br />

Sittemmin Nyman on esiintynyt lukemattomien<br />

eri kokoonpanojen kanssa, mainittakoon<br />

tässä yhteydessä esimerkiksi UMO Jazz<br />

Orchesra, Iiro Rantala New Trio sekä GG<br />

Caravan. Oikeastaan artistilla on takanaan niin<br />

monta projektia, ettei hän itsekään muista niitä<br />

kaikkia.<br />

”Isoja haasteita on tullut lukemattomia vastaan,<br />

mutta aina niistä selviää jollain tapaa henkisesti<br />

pidempänä. Olen saanut kulkea – ei aina<br />

nousujohteista – mutta alati levenevää tietä.”<br />

Nymanin uraa muusikkona voisi kuvata<br />

jopa onnellisten sattumusten sarjaksi. Mies itse<br />

sanoo, ettei halua suunnitella elämäänsä liian<br />

pitkälle. Ihmisten kohtaaminen on johdatellut<br />

häntä aina eteenpäin.<br />

”Elämän suuntaviivat tulevat ikään kuin ulkoapäin.<br />

Joku saattaa ehdottaa jotakin, ja sitä kohti<br />

mennään. Harvemmin sitä itse joutilaana pohtii,<br />

että mitä seuraavaksi tekisi.”<br />

Onko uusista projekteista kieltäytyminen sitten<br />

vaikeaa?<br />

”Oli aikanaan, nyt on jo vähän helpompaa.<br />

Kaikkeen ei ehdi vaikka haluaisikin.”<br />

Tekemällä verkkohaun artistin nimellä<br />

löytää kymmenittäin tekstejä ja arvosteluja,<br />

joissa sanat, kuten ”loistava”, ”nero” tai ”ennakkoluuloton”<br />

yhdistetään Nymaniin kerta toisensa<br />

jälkeen. Silti muusikon olemuksesta huokuu<br />

vaatimattomuus. Nyman on mies, josta<br />

puhutaan mielellään pelkkää hyvää. Miksi näin?<br />

Kysyttäessä asiasta Nyman hiljenee hetkeksi.<br />

”Ehkä olen vain saanut toimia onnellisten<br />

tähtien alla”, hän aloittaa.<br />

Hiljaisuus jatkuu vielä hetken. Nyman vilkaisee<br />

kännykkäänsä, johon tuntuu jatkuvasti tulevan<br />

uusia viestejä. Puhelin sukeltaa takaisin taskuun<br />

ja vastaus jatkuu.<br />

”Kun nauttii täysin rinnoin siitä, mitä tekee,<br />

se jotenkin välittyy ulospäin. Se ihan ensimmäinen<br />

innostus musiikkiin kun on vieläkin tallella,<br />

joskin uudessa muodossa.”<br />

Palataan ajassa vuosikymmen taaksepäin.<br />

Nyman oli jo suuria lavoja nähnyt, kokenut<br />

ammattimuusikko. Ura täytyi kuitenkin laittaa<br />

hetkeksi jäähylle, sillä edessä oli monta aamua<br />

Se ihan ensimmäinen<br />

innostus musiikkiin on<br />

vieläkin tallella, joskin<br />

uudessa muodossa.<br />

armeijan harmaissa. Nuorella muusikolla oli<br />

omat epäluulonsa tulevaa kohtaan, mutta silti<br />

hän pyrki pitämään ajatuksensa avoimina. Taustalla<br />

vaikutti myös kunnioitus nyt jo edesmennyttä<br />

sotaveteraanivaaria kohtaan.<br />

”Mutta niinhän se menee elämässä, että ei se<br />

määrittele ihmistä mitä eteen tulee, vaan se, mitä<br />

sille tekee”, Nyman toteaa nyt vuosia myöhemmin.<br />

Pian Nyman huomasikin, että ympärillä oli<br />

joukko hyviä tyyppejä. Myös fyysisen kunnon<br />

paraneminen säännöllisen päivärytmin ja syömisen<br />

myötä antoi voimaa selvitä raskaasta alokaskaudesta.<br />

”Oli sellainen terve ja hyvä fiilis omasta olemisesta.<br />

Laihduinkin, sehän on pelkkää plussaa.”<br />

Ei kuitenkaan kulunut kuin hetki, kun<br />

Nyman löysi itsensä suorittamasta loppupalvelustaan<br />

Kaartin soittokunnan varusmiesbändin<br />

riveissä. Hän myös soitti pianoa ja kitaraa<br />

itse Kaartin soittokunnan kanssa. Kertoessaan<br />

inttimuistoistaan Nymanin kasvoille ilmestyy<br />

veikeä hymy.<br />

”Sain jopa kirjoittaa Kaartin orkesterille<br />

yhden biisin.”<br />

Biisin nimi on ”O amor transforma-se un<br />

Cavalo” ja Nymanin mukaan se on elokuvallinen,<br />

tangolle flirttaileva seitsenminuuttinen<br />

teos.<br />

Nyman viittaa tekemäänsä sävellykseen ikään<br />

kuin siinä ei olisi mitään erikoista. Kyseessä on<br />

kuitenkin kunnioitettava saavutus, sillä ihan<br />

kuka tahansa ei pääse säveltämään puolustusvoimien<br />

edustussoittokunnalle.<br />

Sävellys- ja sovitustyön lomassa Nymanin<br />

palvelukseen kuului keikkailu soittokunnan eri<br />

kokoonpanoissa. Samalla hän pääsi näkemään<br />

myös ”isojen herrojen” juhlintaa Puolustusministeriön<br />

kekkereiltä aina upseerikerhoille.<br />

”Oli railakasta. Selkeää juhlan tuntua, jota<br />

harva pääsee näkemään. Ja pääsinhän tietysti<br />

Linnan juhliin vinguttamaan kitaraa ja maistamaan<br />

boolia!”<br />

Armeijan kuria ja järjestystä Nyman ei koskaan<br />

tuntenut rajoittavaksi tekijäksi suorittaessaan<br />

varusmiespalvelustaan.<br />

”Musiikissa kun on se mahtavuus, että siinä<br />

on vapaus tehdä kaikkea mielipuolista. Keikasta<br />

tulee tällöin paljon parempi fiilis, kuin jos kaikki<br />

olisi mennyt jollain tapaa tosi turvallisesti.”<br />

Nyman mainitsee saaneensa palveluksen<br />

aikana monta uutta ystävää, joiden kanssa hän<br />

vieläkin tekee projekteja. Yksi tärkeimmistä<br />

uusista ystävistä oli Niko Kumpuvaara.<br />

”Puhallinorkesterikulttuuriin tutustuminen<br />

oli myös todella kiehtovaa”, Nyman muistelee.<br />

Nyman on sittemmin tehnyt yhteistyötä esimerkiksi<br />

Kaartin Seitsikon kanssa tekemällä<br />

jazz-sovituksia puolustusvoimien tunnetuimmista<br />

kunniamarsseista. Yksi hänen tekemistään<br />

uusista sovituksista on Jääkärien marssi,<br />

joka löytyy puolustusvoimien tuottamalta Rauhan<br />

ajan marssit -albumilta.<br />

Nykyään Nyman haluaa musiikillaan paitsi<br />

puhutella kuulijaa, myös herättää tässä tunteita,<br />

jopa ravistella. Tästä oivana esimerkkinä toimii<br />

Lahden Kansainvälisillä Urkuviikoilla kesällä<br />

2013 esitetty, Nymanin säveltämä Moottoripyöräkonsertto<br />

Motorgan. Nimensä mukaisesti<br />

yksi sen soittimista oli tarkoitusta varten rakennettu<br />

urkuihin yhdistetty moottoripyörä.<br />

”Se oli aika päätöntä”, Nyman naurahtaa.<br />

Mies tunnustaa myös soittaneensa erotiikkamessuilla<br />

pornokaraokea. Siinä messujen vierailijat<br />

pääsivät dubbaamaan aikuisviihdeleffoja<br />

Nymanin yhtyeen soittaessa tunnelmaan sopivaa<br />

musiikkia taustalla.<br />

”Siitä jäi kyllä vähän tahmea fiilis”, mies naurahtaa<br />

jälleen.<br />

”Tulipahan tehtyä.”<br />

Moottoripyöräkonsertto ja pornokaraoke<br />

ovat kuitenkin vain jäävuoren huippu. Tiettävästi<br />

Nyman on esimerkiksi vetänyt keikalla<br />

kitarasoolon täpötäydellä oluttuopilla. Vastaavia<br />

repäisyjä löytyy miehen historiasta loputtomasti.<br />

Meneekö tämä jo hulluuden puolelle?<br />

”Jos tulee jokin impulssi, siihen kannattaa<br />

tarttua. Aivan kuten Remu on viisaasti todennut,<br />

niin metsään saa mennä, mutta sieltä pitää<br />

tulla kori täynnä marjoja takaisin. Suomi tarvitsee<br />

lisää kreisejä ajatuksia. Ei haaveilu mitään<br />

maksa”, Nyman toteaa, vilkaisee kännykkäänsä<br />

tullutta uutta viestiä ja jatkaa.<br />

”Hyvin harvoin vastaan tulee sellaista tilannetta,<br />

että kulttuuritarjonta olisi jotenkin niin<br />

kreisiä ja päätöntä, että ihmiset ei sitä kestäisi.”<br />

Siirrymme ajassa vuoteen 2114.<br />

Radiosta soi se sama jo vuosikymmeniä sitten<br />

julkaistu Nymanin kynästä tullut biisi. Helsingin<br />

keskustaa koristaa komea patsas tästä suuresta<br />

suomalaisesta muusikosta. Mistä muistamme<br />

hänet?<br />

”Jos näin kävisi, toivon, että se liittyisi ihmisten<br />

kohtaamiseen. Siihen, kuinka osaa kohdata<br />

muut ihmisenä.”

RUOTU 2014 7<br />

Teksti HELENA IMMONEN Kuvat TEEMU GRANSTRÖM<br />

Taistelija<br />

Se on atleettinen, brunette ja ikäänsä nähden virtaa täynnä. Useimmiten<br />

itsepäinen ja uusin ihmisiin epäluuloisesti suhtautuva, mutta työnsä<br />

mitä suurimmalla vakavuudella ja ammattitaidolla hoitava.<br />

Se on töissä puolustusvoimissa, ja monipuolinen työnantaja on pystynyt<br />

tarjoamaan jopa kansainvälisiä työtehtäviä.<br />

Kuulostaa aika uskomattomalta. Mutta Tassu ei olekaan mikään ihan<br />

tavallinen koira.

8<br />

RUOTU 2014<br />

Fakta<br />

NIMI: Tassu<br />

IKÄ: 9 vuotta<br />

AMMATTI: sotakoira<br />

TYÖNANTAJA: puolustusvoimat<br />

ETNISYYS: belgianpaimenkoira malinois<br />

LAUMA: belgianpaimenkoira malinois<br />

Loco, kultainennoutaja Wince, kaksi<br />

ihmistä ja kaksi ihmislasta.<br />

LEMPIHARRASTUS: uiminen ja lumipallojen<br />

jahtaaminen<br />

Tassu sotilaspoliisipartion matkassa yövartiointikierroksella.<br />

Tassu toivottaa vieraat<br />

tervetulleeksi kotiinsa vahvalla<br />

haukunnalla. Haukku on<br />

dominoivaa ja reviiritietoista.<br />

Se on viesti: täällä todellakin<br />

vartioin minä!<br />

Tassun ihminen, ylivääpeli Jussi Virkki<br />

kaataa kahvia kuppiin ja tuumaa, että kyllä se<br />

kohta rauhottuu. Kunhan huomaa, että vieras<br />

ihan hyvää pataa muun lauman kanssa.<br />

Tassu ja Virkki ovat olleet tiimi jo kahdeksan<br />

vuotta. Tassu syntyi 13. syyskuuta 2004<br />

Prowaffes-kenneliin. Se vietti ensimmäisen<br />

vuoden elämästään Dragsvikin varuskunnassa<br />

ruotsinkielisessä koulutuksessa ja siitä<br />

piti tulla ihan tavallinen sotakoira.<br />

Mutta vaikka sotakoirilta vaaditaan vahvaa<br />

luonnetta, Tassu osoitti nuorena olevansa<br />

aivan omaa luokkaansa. Se oli jo silloin vahva<br />

ja dominoiva, auktoriteetteja uhmaava nuori<br />

uros. Purtuaan silloisen ihmisensä perheenjäsentä<br />

sekä Dragsvikissä henkilökuntaa,<br />

Tassu sai lähteä.<br />

Se päätyi Niinisalon sotakoiraosastolle ja<br />

joutui lopetusuhan alle. Samoihin aikoihin<br />

nuori ylikersantti Jussi Virkki oli joutunut<br />

luopumaan omasta koirastaan sen sisätilaarkuuden<br />

vuoksi: koira ei kyennyt toimimaan<br />

voimankäyttövälineenä rakennusten sisällä.<br />

Virkin puhelin soi ja hänelle tarjottiin<br />

Tassua. Silloisella ylikersantilla oli vain yksi<br />

kysymys: pureeko se sisällä? Kun vastaus<br />

oli myöntävä, oli asia selvä. Virkki matkusti<br />

Niinisaloon tapaamaan tulevaa kumppaniaan.<br />

Ensimmäinen ajatus tapaamishetkellä<br />

oli, että onpas se pieni. Belgianpaimenkoira<br />

tuntui hetkeä aiemmin pois luovutetun saksanpaimenkoiran<br />

rinnalla ihan kääpiöltä.<br />

Lisäksi Tassun ruotsinkielisyys hieman arvelutti:<br />

koira osasi käskyt vain ruotsiksi, mikä<br />

taas Virkiltä ei sujunut.<br />

Koira ja ihminen nukkuivat ensimmäisen<br />

Se ei työskentele<br />

miellyttääkseen<br />

ihmistä, vaan<br />

miellyttääkseen<br />

itseään.<br />

yön Niinisalossa sylikkäin. Siitä lähtien he<br />

kuuluivat yhteen. Seuraavana aamuna Virkki<br />

pakkasi Tassun autoon ja karautti kotia kohti.<br />

Jo kotimatkalla selvisi, ettei Tassu tulisi olemaan<br />

mikään helppo tapaus: huoltoaseman<br />

pihalla se karkasi.<br />

Tassun tulevassa työpaikassa Helsingin<br />

Ilmatorjuntarykmentissä oltiin kovasti kiinnostuneita<br />

uudesta tulokkaasta. Virkki toi<br />

Tassun mukanaan töihin kotiutumista seuranneena<br />

päivänä. Rykmentin koiratoiminnan<br />

vastaava ylikersantti Jari Vanhanen tuli uteliaana<br />

pihalle ihmettelemään uutta tulokasta.<br />

Kun Tassu näki oudon ihmisen lähestyvän itseään<br />

käsi ojossa, hampaat iskivät nopeasti.<br />

”No, ainakin se puree”, Vanhanen totesi ja<br />

pyyhki verijälkiä käsistään.<br />

Niin, Tassu kyllä puri. Milloin maalihenkilöä,<br />

milloin Virkkiä. Vierailut päivystykseen<br />

tikattavaksi tulivat tutuiksi.<br />

”Ensimmäiset vuodet me vain tapeltiin”,<br />

Virkki hymähtää.<br />

Tassu halusi haastaa, päättää itse. Jos ohjeiden<br />

tai käskyjen noudattaminen ei sattunut<br />

olemaan mieleistä, se vastusti, ja usein hampaillaan.<br />

Se oli tottunut saamaan tahtonsa<br />

läpi puremalla ihmisiä.<br />

Tassun vahvuus puolestaan oli jo nuorena<br />

vahva vietti tehdä töitä. Se ei työskentele<br />

miellyttääkseen ihmistä, vaan miellyttääkseen<br />

itseään.<br />

Tassu on koulutettu räjähteiden ja aseiden<br />

etsintään, jäljitykseen ja voimankäyttövälineeksi.<br />

Niin monen eri osa-alueen osaaminen<br />

on sotakoirilla nykyään harvinaista.<br />

Virkki muistaa yhden puolustusvoimien<br />

ja poliisin yhteisharjoituksen, jossa koirapartion<br />

tehtävänä oli paikantaa operaatiossa

kadonnut ase. Virkki rajasi kaksi neliön muotoista<br />

aluetta, joiden sisällä arveli aseen olevan.<br />

Kun ensimmäisestä ruudusta ei asetta löytynyt,<br />

Virkki komensi Tassun maahan siksi aikaa, kun<br />

hän valmisteli toisen ruudun etsintää varten.<br />

Tassu ei kuitenkaan malttanut pysyä<br />

maassa, vaan jatkoi aseen etsimistä ensimmäisestä<br />

ruudusta. Sellainen Tassu vain on<br />

– se jatkaa etsintää sinnikkäästi tuntikausia,<br />

vaikka mitään ei löytyisi.<br />

Virkki tunnustaa suuttuneensa kunnolla<br />

huomattuaan Tassun rikkoneen käskyä.<br />

Vihaisesti kiroillen hän lähti Tassua kohti,<br />

mikä oli virhe. Tassu kun ei moisesta ärhentelystä<br />

muuta kuin suutu itsekin, niin<br />

lopputuloksena mies ja koira painivat keskenään<br />

poliisien katsellessa vierestä.<br />

”Kun lopulta sain Tassun hihnaan kiinni ja<br />

autoon, kädet oli aika pahasti vekeillä”, Virkki<br />

kertoo.<br />

Joku ehdotti ambulanssin soittoa tai päivystykseen<br />

menoa, johon Virkki totesi<br />

päättäväisesti, että se ase on vielä löytymättä.<br />

Ei kun Tassu vielä ulos autosta ja uusi etsintä.<br />

Ase löytyi toisesta ruudusta melkein heti.<br />

”No nyt mä lähden sinne paikattavaksi”,<br />

Virkki totesi poliiseille silloin.<br />

Tapahtuma on hyvä esimerkki siitä,<br />

millainen työpari Virkki ja Tassu ovat:<br />

molemmat haluavat tehdä työnsä kunnolla,<br />

mutta ovat eri mieltä siitä, miten.<br />

Nyt Virkki nauraa, että kaikki ohjeet<br />

ihmisen laumanjohtajuudesta ja asemansa<br />

näyttämisestä koiralle eivät vain päteneet heidän<br />

suhteeseensa. Vuosien varrella koiran ja<br />

ihmisen välille kehittyi kuitenkin yhteinen<br />

ymmärrys siitä, miten asiat saadaan hoidettua.<br />

Virkin mielestä he ikään kuin oppivat<br />

sietämään toisiaan.<br />

Vuosi 2007 oli Tassun ja Virkin suhteessa<br />

ratkaiseva käännekohta. Silloin Libanonin<br />

UNIFIL 2 -operaatiossa tarvittiin kipeästi<br />

koiraa ja sana Kaartin jääkärirykmentissä<br />

työskentelevästä loistavasta sotakoira-Tassusta<br />

oli kiirinyt sinne asti. Niinpä Tassu<br />

kutsuttiin kriisinhallintatehtäviin.<br />

Lentokentällä Tassu ja Virkki tapasivat<br />

tehtävästä palaamassa olleen koiran, jonka<br />

omistaja tuumasi, että Libanonissa on tosi<br />

rauhallista, eikä juuri mitään tekemistä.<br />

”Minä ajattelin, että se on hyvä asia. Voidaan<br />

ottaa reissu kansainvälisen toiminnan harjoittelemisen<br />

kannalta”, Virkki muistelee.<br />

Tassun tehtäviin kuului pääosin räjähdetiedustelu.<br />

Jokapäiväistä työtä oli oman<br />

RUOTU 2014 9<br />

leirin suojelu, eli vieraiden ja saapuvien<br />

lastien haistelu. Autot olivat yleisiä tutkimuksen<br />

kohteita, mihin Tassu kehittikin hyvät<br />

rutiinit.<br />

Joskus käytiin haistelemassa hotellihuoneita,<br />

kun arvovaltaisia vieraita oli tulossa<br />

kylään. Enimmäkseen ensimmäinen puolisko<br />

komennuksesta oli aika rauhallista<br />

rutiinihommaa. Tassu ehti viikottain jopa<br />

lempipuuhansa pariin, eli uimaan.<br />

”Tassu käyttäytyi Libanonissa täysin eri<br />

tavalla. Se oli sosiaalinen, tuli kaikkien kanssa<br />

toimeen ja joka aamu innoissaan lähdössä töihin”,<br />

Virkki kertoo.<br />

Riitoja heidän välillään ei ollut.<br />

Toukokuussa 2007 levottomuudet alkoivat<br />

Pohjois-Libanonissa, kun islamistiryhmä<br />

Fatah al-Islam aloitti iskut Libanonin armeijaa<br />

vastaan.<br />

Iskujen jatkuessa armeija joutui irrottamaan<br />

osan Beirutissa olevista joukoista taisteluihin<br />

pohjoiseen. Pian sen jälkeen Etelä-<br />

Libanonissa olevia joukkoja taas siirrettiin<br />

Beirutiin, jolloin YK:n rauhanturvajoukot<br />

jäivät vaille armeijan tukea.<br />

Libanonin armeijan tehtävä oli turvata<br />

kansainvälisiä joukkoja sisäisiltä uhilta.<br />

Työpaikallaan Kaartin jääkärirykmentissä Tassu toimii muun muassa koulutuskoirana. Kuvassa Tassu onnistuneen jäljitystehtävän jälkeen.

10<br />

RUOTU 2014<br />

Tassu on tunnollinen ja tehokas työntekijä: haistettuaan jäljen se löytää kyllä sen jättäjän.<br />

Armeijan poistuessa rauhanturvaajat joutuivat<br />

hoitamaan selustansa itse.<br />

Myös Tassun toimenkuva muuttui. Sen<br />

päätehtäväksi tuli UNIFIL-joukkojen siirtymisten<br />

ja kuljetusten turvaaminen, mikä<br />

tarkoitti esimerkiksi reitin tiedustelemista<br />

räjähteiden tai autopommien varalta. Vasta,<br />

kun koirapartio oli varmistanut kulkureitin,<br />

liikkui loppu ryhmä.<br />

Fatah al-Islam käytti tilannetta hyväkseen.<br />

He aloittivat myös YK-joukkoihin<br />

kohdentuvat iskut, jotka alkuun olivat<br />

aika vaatimattomia, kuten valepommeja ja<br />

kiusantekoa.<br />

Mutta 24. kesäkuuta sitten räjähti:<br />

UNIFILin panssaroituun henkilönkuljetusautoon<br />

iskettiin autopommilla. Autossa<br />

olleista espanjalaisista rauhanturvaajista kuusi<br />

sai surmansa ja kaksi loukkaantui.<br />

Suomi oli jo aiemmin tehnyt päätöksen<br />

operaatiosta vetäytymisestä ja se laitettiin nyt<br />

täytäntöön. Tuli käsky purkaa leiri ja pakata<br />

tavarat. Ne kuljetettaisiin Beirutin satamaan<br />

ja sieltä kotiin.<br />

Suurin osa suomalaisista hyppäsi silloin<br />

koneeseen ja palasi Suomeen. Tassua pyydettiin<br />

kuitenkin jäämään avuksi, turvaamaan<br />

tavaroiden lastaamista satamassa.<br />

Se oli rankka keikka.<br />

Vanha satama oli kuin bunkkeri, haiseva ja<br />

isoja rottia täynnä. Laittomia siirtolaisia jahdattiin<br />

päivittäin ulos alueelta. Beirutissa oli<br />

levotonta.<br />

Tassu reagoi tiukentuneeseen tilanteeseen.<br />

Ihmisten metsästäminen ilman lupaa purra oli<br />

stressaavaa, samoin lauman kiristynyt tunnelma<br />

ja jännittynyt ilmapiiri.<br />

Päivärutiineihin kuului YK:n laivaa varten<br />

pakattujen tavaroiden haistelu piilotettujen<br />

räjähteiden varalta. Kuukauden Tassu nukkui<br />

autossa, kuljetuskopissa.<br />

Kun Beirutin kaduilta kuului mellakoinnin<br />

ääniä, Tassu oli levoton. Se vaihtoi asentoaan<br />

istumasta seisomaan ja takaisin, hampaat irvessä.<br />

Jokainen päivä oli haaste.<br />

Libanonista kotiin palasi muuttunut koira.<br />

Vetäytyvä ja vakava. Ennen mielellään perheen<br />

kanssa aikaa viettänyt Tassu hakeutui vastikään<br />

ostetun omakotitalon kellariin, omiin<br />

oloihinsa. Reviiritietoisuus ja aggressiivinen<br />

suhtautuminen vieraita kohtaan kasvoivat.<br />

Virkki uskoo, että Tassu kärsi posttraumaattisesta<br />

stressireaktiosta.<br />

Se ei halunnut enää istuskella sohvalla ja katsoa<br />

telkkaria, tai olla kaverina, kun Virkki pelasi<br />

pleikkaria. Se vältteli hälyä ja muita häiriötekijöitä.<br />

Alhaalla kellarissa se pystyi rentoutumaan.<br />

Tassun työpaikalle, Kaartin jääkärirykmenttiin,<br />

oli perustettu Helsingin vartioston koiraryhmä.<br />

Se tarkoitti, että Tassulle riitti töitä, joiden<br />

tekemisestä se edelleen nautti.<br />

”Olihan meillä aiemminkin sotakoiratoimintaa,<br />

muttei sitä koulutettu järjestelmällisesti<br />

muulle henkilökunnalle tai jääkäreille. Nyt<br />

ryhdyimme kehittämään koulutusta niin, että<br />

muutkin oppivat, miten koiran kanssa työskennellään”,<br />

Virkki kertoo.<br />

Kokemuksensa ja monikäyttöisyytensä ansiosta<br />

Tassu oli loistava opetuskoira – tosin sillekin<br />

oli opetettava uusia temppuja. Ennen Libanonin<br />

keikkaa Virkki muistaa kannustaneensa Tassua<br />

aina ennen etsintätehtävää innokkaasti. Silloin<br />

Tassu tuli vain iloiseksi tulevasta tehtävästä.<br />

Mutta Libanonin jälkeen se ei ollut enää mahdollista.<br />

Ennen tehtävää Tassu nimittäin keräsi<br />

aggressiota sisäänsä, oli valmiina iskemään koko<br />

ajan. Rauhoittuminen oli hankalaa. Piti päästä<br />

eteenpäin, kiinni, ja vauhdilla.<br />

Virkki sanoo, että Tassun pelastukseksi tuli<br />

koiraryhmän voimankäytön koulutuksesta vastaava<br />

ylikersantti Tuukka Nikola. Ulkopuolisena<br />

ja kokeneena koirankäsittelijänä Nikola<br />

osasi lukea Tassua ja sitä, mitä se tarvitsi.

RUOTU 2014 11<br />

”Tassu on kieltämättä kaikista näkemistäni<br />

koirista haastavin. Jos se ei olisi Jussilla, se olisi<br />

jo kuollut.”<br />

Nikolan ääni kuuluu puhelimesta selkeästi ja<br />

itsevarmasti. Nikola on käsitellyt uransa aikana<br />

satoja koiria. Hän tietää, mistä puhuu.<br />

”Se oppi jo nuorena purkamaan kaikki ristiriidat<br />

elämässään hyökkäämällä päälle.”<br />

Nikola antaa haastattelua auton ratista,<br />

handsfreehen puhuen. Hän puhuu mielellään<br />

koirista, niiden kouluttamisesta, ja tässä tapauksessa<br />

Tassusta.<br />

Nikola ja Virkki lähtivät yhdessä työstämään<br />

Tassun käyttätymisongelmia ja opettamaan<br />

tunteiden hillintää pian Libanonista paluun<br />

jälkeen. Nikolan mukaan kaiken keskiössä oli<br />

sellaisen suhteen ja auktoriteetin rakentaminen,<br />

että koiralla on hyvä olla; että se saavuttaa<br />

hyvän mielentilan, eikä pyri siitä pois.<br />

Tassun työskentelyominaisuuksia Nikola<br />

kehuu. Hän sanoo, että se on yksi toimintavarmimmista<br />

koirista, jonka hän tietää.<br />

”Se työskentelee vain ja ainoastaan itselleen<br />

ja pystyy tekemään todella vakuuttavia suorituksia.”<br />

Nikola ja Virkki joutuivat ideoimaan paljon<br />

asioita, jotka toimisivat Tassulla ja saisivat sen<br />

rauhoittumaan. Esimerkiksi jäljitystilanteessa<br />

kohdehenkilön löydyttyä sillä on vaikeuksia<br />

pysyä rauhallisena. Tassulle kasasi paineita<br />

itseensä, kun se haluaisi päästä toteuttamaan<br />

voimankäyttökoulutustaan, jolloin se saattaa<br />

pahimmassa tapauksessa paljastaa ryhmän<br />

sijainnin kesken tehtävän.<br />

Saadakseen Tassun huomion ja paineet keskitettyä<br />

johonkin muuhun, Nikola ehdotti<br />

Virkille narupallon mukaan ottamista.<br />

Nykyään, kun Tassu alkaa hermostua odottamiseen<br />

tehtävällä, Virkki antaa sille keltaisen<br />

narupallon pureskeltavaksi. Näin koira saa<br />

purettua paineensa palloon.<br />

”Pallon antaminen tehtävässä on yksittäinen<br />

keino yhden koiran tietynlaisen toiminnan hillitsemiseksi”,<br />

Nikola selventää.<br />

Kärsivällisen koulutuksen myötä Tassun<br />

ongelmakäyttäytyminen väheni, ja ihmisen ja<br />

koiran suhde parani.<br />

Kylmä syystuuli puskee purevasti mereltä.<br />

Kaartin jääkärirykmentin SIETO-kurssin<br />

osasto valmistautuu harjoitustehtävään: vaarallisen<br />

henkilön jäljittämiseen.<br />

Valpaskatseinen koira saapuu paikalle ohjaajansa<br />

kanssa. Se tietää, että nyt on tosi kyseessä.<br />

Että hänen työnsä alkaa kohta.<br />

Tassu haluaisi jo mennä. Se istuu hermostuneesti<br />

Virkin vieressä ja puree hihnaansa.<br />

Minuutit matelevat, mutta se odottaa tunnollisesti<br />

käskyä.<br />

Lopulta se tulee. Pakenevan henkilön hylkäämä<br />

auto on löydetty metsän reunasta.<br />

Autolta Tassu saa jäljitettävän hajun, joka<br />

tallentuu sen nenäkalvoille kuin leimasimen<br />

jälki.<br />

Nenä töihin ja menoksi. Äänettömästi<br />

ja sulavasti jääkäriryhmä etenee syksyisessä<br />

metsässä. Tassu on jäljellä, ja Virkki tietää<br />

voivansa luottaa siihen, että suunta on oikea.<br />

Jälki nousee mäen päälle ja sieltä rantaan.<br />

Pienen hetken epäilys käy Virkin mielessä:<br />

seuraako koira varmasti oikeaa hajua? Mutta<br />

Tassu puskee sinnikkäästi eteenpäin, se ei<br />

epäile.<br />

Reilun tunnin jäljestyksen jälkeen osasto<br />

löytää kohdehenkilön, ja Tassu saa keltaisen<br />

pallonsa. Jälleen kerran työt on tehty<br />

kiitettävästi.<br />

Kun Virkin ja Tassun saumatonta yhteistyötä<br />

nyt seuraa, ei ikinä uskoisi, että kyseessä<br />

on sama koira. Pitkä matka on kuljettu siitä,<br />

kun Tassu ja Virkki vain ”sietivät toisiaan”.<br />

Hullun koiran leiman aikoinaan saaneesta<br />

Tassusta on tullut yksi Suomen parhaista<br />

sotakoirista.

12<br />

RUOTU 2014<br />

Teksti HELENA IMMONEN<br />

Kuvat SVANTE GULLICHSEN ja HELENA IMMONEN

Suomenlahden meripuolustusalueella<br />

koulutetaan sotilaita vedenalaisiin<br />

tehtäviin.<br />

RUOTU 2014 13

14<br />

RUOTU 2014<br />

Vesi on harmaan hyytävää.<br />

Keskiraskas viima puskee<br />

mereltä rannikolle. Kaksi joutsenta<br />

uiskentelee rantavedessä<br />

tyyninä, kylmyydestä välittämättä.<br />

Kuivapuku puristaa ja ahdistaa, mutta sen<br />

tiiviys ja alla oleva kerrasto ja paksu väliasu<br />

lohduttavat. Ilman niitä kahdeksanasteisessa<br />

vedessä olisi mahdotonta työskennellä.<br />

Vesi antaa anteeksi kuivapuvun maanpäällisen<br />

kömpelyyden. Pinnan alla olosuhteet ovat<br />

toisenlaiset; helpommat sukelluspukuiselle<br />

sotilaalle, mutta haastavat tehtävien vuoksi.<br />

Meri avartuu vihreänä ympärillä. Näkyvyys<br />

pinnan alla on poikkeuksellisen hyvä Itämerelle:<br />

noin viiden, kuuden metrin luokkaa.<br />

Harjoitusherätemiina löytyy pohjasta,<br />

kuuden metrin syvyydestä. Muutama räpylän<br />

potkaisu pohjaan nostattaa mutapilven miinan<br />

ympärille, ja näkyvyys heikkenee.<br />

Raivaajasukeltaja saapuu miinan luokse.<br />

Hän on suorittamassa tehtävää.<br />

Päivän harjoituksessa raivaajasukeltajat<br />

ovat todenneet pohjasta löytyneen herätemiinan<br />

kuljetuskelpoiseksi. Sukeltaja tuo<br />

mukanaan ruotuköyden, jonka hän kiinnittää<br />

miinaan ja kiristää. Seuraavaksi kiinnitetään<br />

nostoliinat ja niihin nostosäkki. Pinta-avustaja<br />

esitäyttää nostosäkin, ja sukeltaja tarkastaa sen.<br />

Vasta sukeltajan noustua vedestä miina nostetaan<br />

kaukokäyttöisesti pohjasta.<br />

Herätemiina, toiselta nimeltään pohjamiina,<br />

räjähtää aluksen magneettikentän,<br />

paineaallon tai äänen vaikutuksesta. Se ei siis<br />

vaadi kosketusta, ja siitä syystä herätemiina<br />

lasketaan merenpohjaan odottamaan h-hetkeä.<br />

Herätemiinoissa on useita satoja kiloja<br />

räjähdeainetta. Räjähtäessään niiden aiheuttama<br />

paineaalto ja räjähdyksen muodostama<br />

kaasukupla tuhoavat tehokkaasti vaikutusalueensa<br />

sisällä olevat kohteet.<br />

Herätemiinoja ei voi aina räjäyttää löytöpaikalla,<br />

vaan ne on siirrettävä hävitettäväksi<br />

alueelle, jossa räjähdysvaikutuksen piirissä ei<br />

ole vaurioituvia kohteita. Ennen siirtoa miina<br />

saadaan kuljetuskelpoiseksi tekemällä sen sytytysjärjestelmä<br />

toimintakelvottomaksi.<br />

Toimintakelvottomaksi järjestelmä saadaan<br />

Raivaajasukeltajat valmistautuvat tehtäviään varten yhteistyöllä.<br />

Sukelluslaitteiden toimivuus on kaikkien vastuulla.<br />

Määrätietoinen<br />

tekeminen, sisu ja<br />

tahdonlujuus olivat<br />

ne, joiden avulla<br />

pärjäsi.<br />

esimerkiksi räjäyttämällä sen vieressä pienempi<br />

raivaamispanos, joka rikkoo elektroniikan<br />

ja vesitiiviit liitokset, muttei laukaise<br />

varsinaista taistelulatausta.<br />

Sen jälkeen miina valmistellaan kuljetettavaksi<br />

muualle.<br />

Kaikessa tässä raivaajasukeltajilla on merkittävä<br />

rooli.<br />

Nyt syvyyttä on kuusi metriä ja näkyvyys suhteellisen<br />

hyvä, mutta raivaajasukeltajat joutuvat<br />

usein työskentelemään paljon haastavammissa<br />

olosuhteissa: esimerkiksi 30 metrissä, meren<br />

ollessa levoton ja näkyvyyden olematon.<br />

Sukeltajakoululla on kova maine. Se<br />

on osaltaan vaikuttanut siihen, ettei hakijoita<br />

ole yhtä paljon kuin ennen. Vuosittain<br />

Sukeltajakoulun aloittaa 16–22 sukeltajaa.<br />

Koulutukseen otetaan ainoastaan pääsykokeista<br />

vaadittavalla tasolla suoriutuneet, joten<br />

kurssi alkaa vajaana, mikäli läpäisseitä hakijoita<br />

ei ole tarpeeksi.<br />

Yksikään nainen ei ole vielä koskaan päässyt<br />

vaadittuun pistemäärään. Yrittäjiä on kyllä ollut.

RUOTU 2014 15<br />

Allaskoulutuskausi on yksi Sukeltajakoulun rankimmista jaksoista. Altaassa harjoitellaan ensin snorkelilla ja räpylöillä, lopuksi laitesukellustarvikkeilla.<br />

Pääsykokeet järjestetään yleensä lokakuussa<br />

ja ne sisältävät fyysiset ja psykologiset<br />

testit, lääkärintarkastuksen, haastattelun ja<br />

painekammiotestin.<br />

Fyysisiin testeihin kuuluu muun muassa cooper,<br />

reppujuoksu 15 kilometriä, leuanvetoja,<br />

penkkipunnerrusta, uintia, sukeltamista ja hengityksenpidätys<br />

yhden minuutin ajan veden alla.<br />

Suomen laivaston palveluksessa on ollut<br />

sukeltajia aina itsenäistymisestä asti, mutta<br />

varsinaisesti sotilassukeltajia alettiin kouluttaa<br />

vuonna 1954. Opit koulutukseen oltiin haettu<br />

vuotta aiemmin Ruotsista: yliluutnantti Antti<br />

Näsi osallistui silloin Ruotsin puolustusvoimien<br />

vasta alkaneeseen sukeltajakoulutukseen.<br />

Sukeltajakoulu aloitti toimintansa Pansiossa,<br />

mutta siirtyi Upinniemeen vuonna 1962.<br />

Aluksi koulutettiin pelkkiä raivaajasukeltajia,<br />

mutta 60-luvulla kursseihin sisällytettiin<br />

rynnäkkösukeltajien koulutus, joka nykyisin<br />

tunnetaan nimellä taistelusukeltajalinja.<br />

Nykymuotoinen taistesukeltajalinja alkoi<br />

vuonna 1995. Raivaaja- ja taistelusukeltajalinja<br />

vaihtelevat vuorovuosittain.<br />

Raivaajasukeltajille vesi on työskentely-ympäristö,<br />

kun taas taistelusukeltajat<br />

käyttävät sitä lähinnä siirtymiseen paikasta<br />

toiseen. Raivaajasukeltajat koulututetaan<br />

sukeltamaan 35 metriin nitrox-kaasulla. Kurssilla<br />

pääsee kokeilemaan myös 50 metriin asti<br />

sukeltamista. Syväsukeltajakoulutuksen saaneet<br />

kantahenkilökunnan jäsenet voivat<br />

sukeltaa 80 metriin heliox-laitteella.<br />

Taistelusukeltajat puolestaan ovat erikoisjoukko,<br />

joka koulutetaan tiedustelu-,<br />

taistelu- ja tuhoamistehtäviin rannikon<br />

kaikissa olosuhteissa. Sukelluslaitteena käytetään<br />

suljetun kierron happilaitetta, jolla<br />

sukelletaan korkeintaan seitsemään metriin.<br />

Sukeltajakoulun johtaja, kapteeniluutnantti<br />

Klaus Nummelan mukaan<br />

sukeltajakurssista selviää kyllä kuka tahansa<br />

hyväkuntoinen ja periksiantamaton mies tai<br />

nainen. Koulutukseen ei etsitä ramboja, vaan<br />

terveitä nuoria ihmisiä, jotka eivät luovuta<br />

ensimmäisten koitosten edessä.<br />

Henkinen kantti nouseekin suurempaan<br />

merkitykseen kuin fyysinen kunto.<br />

Sen tietää varsin hyvin Arno Paula, taistelusukeltaja<br />

vuosimallia 2006. Paula tunnustaa<br />

ajatelleensa aluksi, ettei koskaan selviäisi taistelusukeltajan<br />

koulutuksesta. Hän ajatteli,<br />

ettei pärjäisi edes pääsykokeissa. Ajatus yrittämisestä<br />

kuitenkin kypsyi, ja keväällä 2005<br />

hän päätti, että syksyllä lähdetään koittamaan.<br />

Sittenpä sen näkisi.<br />

Paula läpäisi kokeet ja astui palvelukseen<br />

Upinniemeen tammikuussa 2006. Nyt, vuosien<br />

jälkeen, Paula tunnustaa jännittäneensä<br />

koulutusta aika paljon.<br />

”Päivä kerrallaan siellä mentiin, ja parhaani<br />

yritin. Yhteishengellä ja toisaalta huumorin<br />

avulla selvittiin monista tilanteista.”<br />

Paula kertoo viihtyvänsä ulkona ja retkeilemässä,<br />

mikä on melkein sama asia kuin<br />

sukeltajakoulutuksen monet leiripäivät. Siistejä<br />

ulkohommia, Paula tuumaa, kuten tiedustelua<br />

saaristossa. Tosin siihenkin liittyi joskus vähän<br />

”ikävämpiä” osia, kuten märissä vaatteissa toimiminen.<br />

Mutta hei, muuten ihan kuin retkeilyä!<br />

Kuntonsa puolesta Paula arvelee olleensa<br />

keskitasoa. Joskus kaverit joutuivat kantamaan,<br />

kun omat voimat eivät enää riittäneet.<br />

”Vuoden aikana tuli selväksi, että määrätietoinen<br />

tekeminen, sisu ja tahdonlujuus<br />

olivat ne, joiden avulla pärjäsi. Koulutus on<br />

kaikille rankkaa, joten vahva ryhmähenki<br />

muodostuu sitä kautta.”<br />

Sukeltajakoulutuksen alkuvaiheessa olevaa<br />

allaskoulutuskautta Paula piti rankimpana<br />

jaksona. Harjoitukset olivat pitkiä ja uuvuttavia:<br />

sukeltamista, uimista, erilaisia harjoitteita<br />

vedessä.<br />

Allakoulutuskausi jakaantuu kahteen<br />

osaan. Ensin opetellaan sukeltamista snorkkelilla,<br />

maskilla ja räpylöillä. Sen jälkeen<br />

harjoitellaan kolme viikkoa sukellusvälineillä.<br />

Koulutuksen aikana harjoitellaan paljon uintia,<br />

vapaasukellusta ja erilaisia tehtäviä veden<br />

alla, kuten maskin poisottoa.<br />

Allaskauden tarkoitus on totuttaa sotilaat<br />

vedessä olemiseen ja rauhallisena pysymiseen<br />

silloinkin, kun tuntuu, että happi loppuu.<br />

Paula muistaa kirkkaasti oman allaskoulutuskautensa.<br />

”Muistan, kun uitiin laivaston työpuku<br />

päällä ja kymmenen kilon painovyö lanteilla<br />

niin, että ensin sukellettiin 25 metriä ja sitten<br />

uitiin takaisin 25 metriä. Kun hädin tuskin

16<br />

RUOTU 2014<br />

selvisin ylös harjoituksen jälkeen, tuli käsky,<br />

että ruvetaan vetään 50 metrisiä harjoitteita.”<br />

Mutta luotto henkilökuntaan säilyi silloinkin,<br />

kun ei jaksanut enää pinnalla pysyä.<br />

”Ammattisotilaat sitä johtaa. Luotin<br />

täysin siihen, että musta pidetään huolta.<br />

Rankka harjoittelu on kuitenkin ennaltaehkäisyä.<br />

Jos joutuu tositilanteessa sukeltamaan<br />

syvällä ja jotain tapahtuu, ei panikoi.<br />

Allasympäristössä on tarkoituskin opetella<br />

tiukkoja tilanteita”, Paula sanoo.<br />

Miina makaa merenpohjassa hievahtamatta.<br />

Nostoliinojen kiertäminen sen ympärille<br />

vaatii voimaa. Sukeltaja etenee rauhallisesti,<br />

mutta päättäväisesti. Pohjasta nouseva<br />

mutapilvi ei hidasta hänen työskentelyään.<br />

Pinnan alla täytyy olla pää kylmänä.<br />

Rauhallisuus, ei näyttämisenhalu, on raivaajasukeltajan<br />

tärkein työskentelyominaisuus.<br />

Kylmyys alkaa tuntua vasta, kun on pysynyt<br />

jonkin aikaa paikoillaan. Liikkuessa kuivapuvun<br />

lämpöeristys toimii moitteetta. Miinan<br />

luona ähertäessä liikettä kyllä tulee.<br />

Miinaa raivaava ryhmä alkaa olla koulutuksensa<br />

loppupuolella. Yhdessä on opeteltu sukeltamisen<br />

saloja ja kauhottu altaanmittaa päästä<br />

toiseen kerta toisensa jälkeen. On noustu joka<br />

aamu pakolliseen aamu-urheiluun ja kahlattu<br />

läpi märät ja vähäuniset sotaharjoitukset.<br />

Koulutuksensa alussa jokainen ryhmän<br />

jäsen takuulla etsi paikkaansa ja opetteli<br />

tuntemaan rajojaan. Nyt he työskentelevät<br />

yhteisymmärryksessä; vähäpuheisesti, eleettömästi,<br />

mutta tehokkaasti.<br />

Ei ole turhaa käskyttämistä, huutoa, odottelua<br />

tai pätemistä. On vain tehtävä ja meri. Sukelluspuku<br />

ja kolmiulotteinen todellisuus.<br />

Yksi vuoden 2013 raivaajasukeltajista on<br />

21-vuotias alikersantti Joonas Ryhänen.<br />

Hän ei osaa täysin sanoa, mikä sai hänet<br />

hakeutumaan sukeltajakoulutukseen. Paitsi<br />

Alikersantit Joonas Ryhänen ja Tatu Päivinen ovat kokeneet raivaajasukeltajakoulutuksessa niin ilon<br />

kuin tuskankin hetkiä.<br />

ehkä jonkinlainen seikkailunhalu, suuren<br />

tuntemattoman tutkiminen.<br />

Kun Ryhänen kuuli Sukeltajakoulusta<br />

ensimmäistä kertaa kutsunnoissa, se ei herättänyt<br />

hänessä mitään kiinnostusta.<br />

Sen hän kuitenkin tiesi, että halusi mielenkiintoisen<br />

palveluksen. Uimahypyissä kilpaillut<br />

ja urheilua muutenkin aina harrastanut<br />

nuori mies tuumasi lopulta, että sukeltaminen<br />

olisi juuri sitä.<br />

”Silloin en vielä tiennyt, mitä tämä homma<br />

oikeasti on. Mutta ajattelin, että kovaa treeniä,<br />

haastavaa hommaa ja paljon sukeltamista. Se<br />

on kyllä pitänyt kutinsa”, Ryhänen kertoo.<br />

”Sukeltamisessa kivaa on se, että pääsee sellaisiin<br />

paikkoihin, joita ei pinnan päältä näe.<br />

Kai se on tietynlaista seikkailunhalua.”<br />

Pinnan alla ihminen joutuu turvautumaan<br />

aisteihinsa eri tavalla. Ryhäsen mukaan<br />

tuntoaisti, tai oikeastaan ”käsikopelo”, on oleellinen<br />

tapa havainnoida merenpohjassa.<br />

”Suunnan tunteminen tai oman asennon<br />

hahmottaminen sukelluksissa on vaikeaa. Se<br />

on enemmän kolmiulotteisempaa.”<br />

Päivän miinanraivausharjoituksessa Ryhänen<br />

ehti olla kolmessa eri roolissa: sukeltajana, pintaavustajana<br />

laskemassa nostopussia sukeltajalle ja<br />

pintauimarina laskemassa kohdetta pohjaan.<br />

”Vesiolosuhteet kuten näkyvyys olivat<br />

normaalia paremmat, mutta pohja oli tavallista<br />

kovempi. Se vaikutti suoritukseen niin,<br />

että sai kaivaa aika lailla ennen kuin sai liinat<br />

sidottua miinaan.”<br />

Ryhänen ja hänen joukkuetoverinsa,<br />

20-vuotias alikersantti Tatu Päivinen ovat<br />

oikeastaan ihan tavallisia nuoria miehiä - toki<br />

molemmat pinkaisevat cooperissa kevyesti ja<br />

RAIVAAJA- JA TAISTELUSUKELTAJAN VUOSI<br />

TAMMI HELMI MAALIS HUHTI TOUKO KESÄ<br />

Raivaajasukeltajat<br />

Räjäyttäjä- ja<br />

EOD2-kurssi<br />

Paineilmajakso<br />

Seoskaasujakso<br />

Peruskoulutuskausi<br />

Aliupseerikurssi<br />

Taistelusukeltajat<br />

5 vko allas,<br />

2 vko avovesi<br />

Taistelu- ja<br />

tiedustelukoulutus<br />

Happisukellusjakso

RUOTU 2014 17<br />

Pomminpurku- ja raivaustehtävissä vaaditaan äärimmäistä huolellisuutta.<br />

Jokainen pomminetsintään liittyvä johtolanka pitää huomata ja merkitä.<br />

reilusti yli kolme tonnia.<br />

Mutta he ovat nuoria miehiä, jotka ovat<br />

jännittäneet ja ehkä joskus pelänneetkin<br />

Sukeltajakoulun tuomia haasteita, mutta jotka<br />

nojaavat joukkuetovereidensa tsemppiin ja jaksavat<br />

kuitenkin yhdessä loppuun.<br />

He ovat nuoria miehiä, jotka osaavat raivata<br />

miinoja jopa 35 metrin syvyydestä, mutta joita<br />

hieman jännittää kertoa toimittajalle itsestään.<br />

”Ryhmähenki on auttanut tsemppaamaan.<br />

Kun on itse ihan loppu, mutta näkee,<br />

ettei kaverit luovuta, jaksaa itsekin painaa”,<br />

Ryhänen kertoo.<br />

”Hyvä yhteishenki on välttämätöntä.<br />

Kovin moni ei jaksais yksin tätä rumbaa”,<br />

Päivinen jatkaa.<br />

Rumballa Päivinen tarkoittaa kokonaiskoulutuksen<br />

tuomia haasteita: pitkiä sotaharjoituksia,<br />

joissa välillä edetään märissä vaatteissa<br />

vesistöistä toiseen, uidaan, sukelletaan, taistellaan<br />

ja marssitaan. Kärsitään nälkää, väsymystä,<br />

kylmyyttä ja epätoivoa.<br />

Ja hankitaan elinikäisiä ystäviä.<br />

Tämän jutun ilmestyessä Ryhänen ja<br />

Päivinen ovat jo kotiutuneet reserviin ja aika<br />

alkaa kullata niitä rankimpiakin muistoja.<br />

Niin on käynyt jo seitsemän vuotta sitten<br />

kotiutuneelle Arno Paulalle, joka kehuu taistelusukeltajakokemuksiaan<br />

vuolaasti.<br />

”Olihan se tosi rankkaa, mutta jos miettii<br />

kokonaisuutena niin ihan mielettömän hyviä<br />

muistoja! Oon niin iloinen, että hain sinne.”<br />

Heikko auringonvalo heijastuu vedenpinnasta<br />

syvyyteen. Kevyt potku räpylällä,<br />

toinenkin, ja sukeltajan pää rikkoo merenpinnan.<br />

Miina on saatu onnistuneesti siirrettyä turvalliseen<br />

räjäytyspaikkaan. On aika kuoriutua<br />

ulos kuivapuvusta.<br />

Tunnelma sotilaiden keskuudessa on leppoisa.<br />

Tämänpäivänen harjoitus on ollut rauhallinen,<br />

eikä kukaan ole joutunut olemaan<br />

märissä vaatteissa.<br />

Syksyinen hämärä tulee aikaisin, ja miehet<br />

pääsevät iltapuuhiin suhteellisen aikaisin.<br />

Tänään ei sukelleta pimeässä.<br />

Meri on tyyni. Aamuisia joutsenia ei näy<br />

enää missään.<br />

HEINÄ ELO SYYS LOKA MARRAS JOULU<br />

Meri-EOD jakso<br />

Raivaajasukeltajan jatkokurssi<br />

Siirtymismenetelmäjakso<br />

Taistelusukeltajan jatkokurssi

18<br />

RUOTU 2014<br />

Palveluksessa<br />

Varusmiehiä erikoistehtävissä<br />

Tekstit<br />

LEO JAAKKONEN, OTSO LUKKA, JANNE EROLA<br />

SALATUT TEHTÄVÄT<br />

Tykkimies Anton Keskisen on varottava<br />

sanojaan tehtävästään kerrottaessa.<br />

Hän suorittaa palvelustaan merivalvojana<br />

Upinniemessä. Keskisen mukaan tehtävässä<br />

on salassa pidettäviä asioita, joiden vuoksi<br />

merivalvojat sitoutuvat vaitiolovelvollisuuteen.<br />

Merivalvojien tehtävä on valvoa<br />

Suomen valtakunnan rajoja ja alueellista koskemattomuutta<br />

merellä.<br />

Hän arvelee, että tuli valituksi tehtävään<br />

hyvien peruskoulutuskauden pisteiden<br />

johdosta.<br />

”P-kauden pisteeni olivat hyvät, vaikken<br />

halunnut johtajakoulutukseen. Sijoittivat<br />

sitten ’mevaksi’.”<br />

Koskinen uskoo tehtävästä olevan hyötyä<br />

myös armeijan jälkeisessä siviilielämässä.<br />

Työelämään merivalvonta ei kuitenkaan<br />

miehen mukaan anna erityisiä<br />

eväitä.<br />

AMPUMATARVIKKEET PERILLE MÖNKIJÄLLÄ<br />

LJa<br />

Kaartin jääkärirykmentissä asepalvelustaan<br />

suorittava Antti Kuivanen operoi työtehtävässään<br />

vähän erikoisemmalla kulkupelillä –<br />

mönkijällä. Täydennysmiehen arkeen kuuluu<br />

ampumatarvikkeiden varastoiminen ja tarvittuun<br />

paikkaan kuljettaminen, joka tapahtuu<br />

maastoon sopeutuvalla nelipyöräisellä.<br />

”Tehtävää minulle suositteli P-kauden<br />

alikersantti, joka on itseasiassa näissäkin hommissa<br />

ryhmänjohtajani”, Kuivanen sanoo.<br />

Täydennysmiehenä harjaantuu mönkijän<br />

käsittelyn lisäksi yleishyödylliset taidot,<br />

kuten järjestelmällisyys ja kirjanpito.<br />

Kuivanen myös vinkkaa, että on<br />

päässyt korjaamolla näkemään sellaisen kaliiperin<br />

aseita, joita ihan joka taistelija ei pääse<br />

näkemään!<br />

OLu<br />

Lehden ilmestyessä henkilö on jo kotiutunut.<br />

TAISTELEVA KUVAAJA<br />

Aseet paukkuvat taistelukentällä. Korpraali<br />

Joonas Kekkonen ei osallistu harjoitukseen<br />

vain tavallisella taisteluvarustuksella – hänellä<br />

on mukanaan myös kuvaustarvikkeet.<br />

Combat Camera -kuvaajat pitävät yllä puolustusvoimien<br />

Youtube-kanavaa, jonne he<br />

lisäävät luomansa videot. Videoita kuvataan<br />

aina konserttisaleista maastoharjoituksiin.<br />

”Siisteintä on päästä näkemään erilaisia harjoituksia<br />

eri varuskunnissa.”<br />

Media-alan urasta haaveileva Kekkonen toivoo<br />

hyötyvänsä pestistään siviilielämässä. Työt<br />

ovat miehelle tuttuja, sillä hän on perustanut<br />

alan yrityksen ystäviensä kanssa.<br />

”Olen kehittynyt täällä huomattavasti, sillä<br />

teemme kaiken itse kuvaamisesta videoiden<br />

editointiin ja värimäärittelyyn.”<br />

LJa<br />

Santtu Suvitaival

RUOTU 2014 19<br />

MIES TUPAVISAN TAKANA<br />

Puolustusvoimien pääesikunnan kenraalitalon<br />

ovi käy Ruotuväki-lehden ilmestymistä edeltävänä<br />

päivänä. Puolustusvoimien virallisen<br />

uutislehden Ruotuväen levikkisihteeri, kaartinjääkäri<br />

Otso Lukka kiirehtii lehtipinkka<br />

kainalossaan viemään lämpimäisiä isoille<br />

herroille.<br />

Lukka vastaa Ruotuväen tilaajien asiakaspalvelusta<br />

ja tilaajarekisterin päivittämisestä. Hän<br />

myös kirjoittaa juttuja lehteen.<br />

”Tässä hommassa oppii toimitustyön salat<br />

ja pääsee harjoittamaan asiakaspalvelua,<br />

jotka molemmat ovat arvokkaita kokemuksia<br />

tulevaisuutta ajatellen.”<br />

Lukalla on asiakaspalvelutehtävien lomassa<br />

myös eräs erityinen tehtävä: hän laatii<br />

Ruotuvässä ilmestyvän Tupavisan, joka tarjoaa<br />

varusmiehille hetkiä leikkimielisen tietokilpailun<br />

parissa.<br />

”Yksi parhaista kokemuksista tähän mennessä<br />

Ruotuväessä on ollut, kun pääsin<br />

katsomaan jääkiekon Karjala-turnausta paikan<br />

päällä. Tein siitä jutun myös lehteen.”<br />

Kun päivä tulee päätökseensä iltapäiväneljän<br />

jälkeen, Lukka singahtaa joko kohti jääkiekkoharjoituksia<br />

tai menee lepäilemään kasarmille.<br />

JEr<br />

SALAUSMENETELMIEN KOODAAJA<br />

Olen kehittynyt<br />

täällä huomattavasti,<br />

sillä teemme kaiken<br />

itse kuvaamisesta videoiden<br />

editointiin ja värimäärittelyyn.<br />

ARVOKAS AUTONKULJETTAJA<br />

Kaartinjääkäri Juho Melanderin auton kyydistä<br />

ei mitään satunnaisia matkailijoita löydy.<br />

VIP-kuskin tehtävissä Santahaminassa palveleva<br />

Melander kuskaa päivittäin merkittäviä<br />

henkilöitä – kenraaleista aina valtiovieraisiin<br />

asti – erilaisiin tilaisuuksiin.<br />

”VIP-kuskilla on suuri vastuu tehtävässään.<br />

Homma on hyvin itsenäistä: kuskin on itse<br />

suunniteltava ajoreitti ja matkan aikataulu”,<br />

Melander kertoo.<br />

VIP-kuskiksi Melander päätyi kuultuaan<br />

hyviä kokemuksia ystävältään, joka oli samassa<br />

tehtävässä edellisessä saapumiserässä.<br />

Melander ei itse aio tulevaisuudessa kuljetusalalle,<br />

mutta tietää tehtävästään olevan hyötyä<br />

halukkaille.<br />

”Vanhoja VIP-kuskeja on töissä esimerkiksi<br />

taksikuskeina ja suurlähetystöjen kuljettajina. Ja<br />

oppiihan tässä ajotaitojen lisäksi myös kohteliasta<br />

ja arvokasta käytöstä”, Melander sanoo.<br />

OLu<br />

Vain harva varusmies pääsee työskentelemään<br />

puolustusvoimissa samantyyppisissä tehtävissä,<br />

jossa varusmiestutkija, viestimies Samu Potka<br />

suorittaa palvelustaan. Potkan päivät kuluvat<br />

salausmenetelmien parissa ohjelmakoodeja<br />

kirjoitellen.<br />

”On mukavaa päästä näkemään asioita, joista<br />

ei pahemmin hiiskuta”, Potka kertoo.<br />

Salausmenetelmien pariin Potka pääsi<br />

sukeltamaan heti p-kauden jälkeen. Palvelus<br />

kestää 347 päivää, oli sitten miehistön jäsen tai<br />

varusmiesjohtaja.<br />

”Työn parhaimpia puolia ovat mielenkiintoiset<br />

työtehtävät ja itsenäinen toimiminen.<br />

Kukaan ei ole hengittämässä niskaan.”<br />

Moni Potkan tapaan varusmiespalveluksensa<br />

suorittaneista on myöhemmin tehnyt lopputyönsä<br />

tutkimuslaitokselle, jossa on tälläkin<br />

hetkellä töissä heidän entisiä varusmiehiään.<br />

JEr

20<br />

RUOTU 2014

RUOTU 2014 21<br />

Teksti ILKKA PERNU Kuvat TEEMU GRANSTRÖM<br />

Kaipuu<br />

merelle<br />

Yliluutnantti Malik Abdeen sanoi<br />

kutsunnoissa haluavansa merisotilaaksi.<br />

Hän ei vieläkään tiedä, miksi. Vastaus voi<br />

löytyä vuosien takaa.<br />

Yliluutnantti Malik Abdeen, 30,<br />

astuu maiharillaan ohjusvene Haminan<br />

liukkaalle kannelle tottuneesti.<br />

Aluksen katolla pyörivä valvontatutka<br />

näyttää taulutelevisiolta ja kuulostaa heinäsirkkaparvelta.<br />

On poikkeuksellisen aurinkoinen<br />

ja tyyni syysaamu. Ilman lämmetessä tykin<br />

piipusta putoilee vesipisaroita. Tällaisena päivänä<br />

olisi hienoa lähteä kohti ulappaa. Tosin<br />

Malik tietää, että tähän vuodenaikaan unelias<br />

sää tarkoittaa, että horisontissa todennäköisesti<br />

odottaa hurja aallokko.<br />

Tyyntä ennen myrskyä.<br />

Malik tuntee meren ja tämän Hamina-luokan<br />

veneen. Se ehti tulla tutuksi neljän vuoden<br />

aikana, kun hän työskenteli sillä.<br />

Miten Malik on oikein päätynyt alukselle?<br />

Hän ei ole aivan kuin monet muut, jotka<br />

hakeutuvat varusmieheksi laivastoon. Jotkut<br />

hakevat meriltä kokemusta ja arvostusta, joita<br />

tarvitaan korkea-arvoisessa ammatissa. Malik<br />

ei kuitenkaan ole hakemassa irtopisteitä juristin<br />

tai lääkärin ammattia varten. Suvunkaan<br />

painetta ei ole; Malikin isä ja esi-isät eivät ole<br />

edes käyneet Suomen armeijaa.<br />

Mitä hän täällä tekee? Mistä kaipuu merelle<br />

kumpuaa? Vastaus saattaa löytyä 10 000 kilometrin<br />

päästä.<br />

Mailk Abdeen on rauhallinen ja pedantti mies ja<br />

hän saa mereltä rauhan.

22<br />

RUOTU 2014<br />

Malik nauttii rauhallisista hetkistä, kun harjoituksen<br />

jälkeen matkataan kohti tukikohtaa.<br />

Toisaalta hän syttyy, kun on ”tilanne päällä.”

RUOTU 2014 23<br />

Kuopiosta kotoisin oleva Erja Lämsä<br />

ja srilankalainen Fayiz Abdeen tapasivat<br />

ensimmäisen kerran Tukholmassa sijaitsevan<br />

asuntolan hississä 1970-luvun lopulla. Lämsä<br />

oli juuri valmistunut Jyväskylän teknillisestä<br />

opistosta. Koska Suomessa ei ollut tarvetta<br />

puolijohdeinsinööreille, hän lähti töiden<br />

perässä Ruotsiin.<br />

Erja ja Fayiz alkoivat jutella hississä. He<br />

tutustuivat, rakastuivat, menivät naimisiin ja<br />

– vuonna 1983 – he saivat lapsen. He antoivat<br />

tälle perinteisen srilankalaisen nimen: Malik.<br />

Hän oli kuin nukke. Kätilöistä lähtien kaikki<br />

ihastelivat suurisilmäistä, kaunista vauvaa.<br />

Malik sai osaksensa niin paljon palvontaa, että<br />

hän jopa hermostui siihen. Kolmivuotiaana<br />

hän päätti, ettei halua enää olla ”nukke”: hän<br />

nappasi sakset ja leikkasi silmäripsensä pois.<br />

Vuonna 1985 perhe muutti Suomeen.<br />

Kolme vuotta myöhemmin, kun Malik oli<br />

kuusivuotias, hänen vanhemmillaan oli kerrottavaa.<br />

He eroaisivat. Se oli sopuisa ero.<br />

Molemmat vanhemmat pysyivät lähellä<br />

Malikin ja tämän pikkuveljen Ilarin elämää.<br />

Isän uusi asunto oli kivenheiton päässä poikien<br />

kodista Espoon toisessa kaupunginosassa.<br />

Malikin huoleton elämä jatkui. Hän pelasi<br />

muiden poikien kanssa kerrostalojen sisäpihoilla<br />

kehittelemäänsä peliä. Siinä potkittiin<br />

tennispalloa jalkapallon säännöillä. Liigan<br />

maalintekotilasto oli yksityiskohtainen.<br />

Vaikka Malik oli 1980-luvun Suomessa<br />

eksoottisen näköinen, hänen oli helppo saada<br />

ystäviä. Siihen auttoi hänen avoimuutensa ja<br />

itseluottamuksensa.<br />

Koulussa hän ei ollut hyvä mutta ei huonokaan.<br />

Kasin oppilas. Malik oli kuitenkin<br />

määrätietoinen. Kun poika päätti jotain, hän<br />

myös teki kaikkensa saavuttaakseen sen. Se kävi<br />

ilmi lukiossa. Siellä tytöt kiinnostivat opiskelua<br />

enemmän, mutta kun Malik toisena vuotena<br />

päätti korottaa arvosanoja, hän myös onnistui<br />

siinä. Hän pääsi opiskelemaan Helsingin yliopistoon<br />

oikeustieteitä.<br />

Opinnot vaikuttivat etukäteen hyviltä eikä<br />

sisäänpääsyyn tarvittu valtavaa pohjatietoa.<br />

Nuorempana hän halusi astronautiksi ja<br />

pikkuveli halusi bussikuskiksi. Ilarista tuli<br />

pankkiiri, Malikista merisotilas.<br />

Minut tunnetaan<br />

siitä, että teen asiat<br />

hyvin. En halua,<br />

että kukaan joutuu<br />

sanomaan, että<br />

en tehnyt asiaa<br />

kunnolla.<br />

Syksyllä 2001 Malik seisoi espoolaisessa<br />

Kannussillanmäen väestösuojassa niin kuin<br />

lähes kaikki alueen nuoret miehet, jotka tuona<br />

vuonna täyttivät 18 vuotta. Hänellä ei ollut<br />

selvää kuvaa koko intistä, josta jotkut kaverit<br />

intoilivat. Se ei merkinnyt hänelle mitään.<br />

Kutsuntalautakunnan edessä Malik sai<br />

esittää toiveen, missä haluaisi suorittaa varusmiespalveluksen.<br />

Vastaus tuli nopeasti:<br />

”Haluan Merisotakouluun.”<br />

Ensiksi hän sai kuulla, että varusmiespalvelusta<br />

ei voi suorittaa Merisotakoulussa. Sitten<br />

Malik hämmästyi, mistä vastaus oikein putkahti.<br />

Hän anoi, että saisi aloittaa kesällä 2002<br />

heti ylioppilaaksi kirjoittamisen jälkeen.<br />

”Hoidetaan se alta pois ennen kuin pääsee<br />

elämään kiinni”, hän ajatteli.<br />

Alokasaika Upinniemessä oli hauskaa puuhastelua,<br />

välillä tuntui, että pääsi palamaan<br />

lapsuuden leikkeihin. Alkusyksy oli niin lämmin,<br />

että vapaa-aikana he saattoivat pelata<br />

jalkapalloa t-paitasillaan.<br />

Kun alokasaika oli päättymäisillään, Malikin<br />

piti muiden tapaan tehdä päätöksiä. Missä<br />

haluaisi jatkaa varusmiespalvelustaan? Hän<br />

muisti kutsunnat ja oman toiveensa. Oli selvää,<br />

että ykkösvaihto olisi laivasto.<br />

Sijoittumiset kerrottiin laivastoaliupseerikoulun<br />

ruokalan edessä. Ryhmänjohtaja alkoi<br />

luetella nimiä ja sijoittumispaikkoja. Nimi<br />

Abdeen tulee yleensä ensimmäisenä, mutta nyt<br />

ei tullut. Muiden nimiä kyllä kerrottiin oikeassa<br />

järjestyksessä. Malik oli ihmeissään.<br />

Selitys oli yksinkertainen: ryhmänjohtaja oli<br />

unohtanut hänen nimensä.<br />

Kun muiden nimet oli lueteltu, hän kuuli,<br />

että pääsisi laivastoon.<br />

Marraskuussa 2002 Malik astui ensimmäisen<br />

kerran laivaan. Opetuskäytössä olleen<br />

Heikki-luokan aluksen kannella laivatodellisuus<br />

iski vasten kasvoja. Oli tosi kylmä ja oli<br />

satanut lunta. Varusmiesten ensimmäinen tehtävä<br />

oli lapioida kansi paljaaksi.<br />

Julma talvi ei säikäyttänyt Malikia. Hän huomasi<br />

nauttivansa rankasta työstä, jossa piti repiä<br />

itsestään kaikki irti. Merellä ääripäät törmäävät<br />

toisiinsa: ahdas alus kohtaa suunnattoman<br />

meren ja hektinen taistelutilanne kohtaa seesteisen<br />

kotiinpaluun raukeuden. Rauhallinen,<br />

ryhdikäs ja pedantti nuori mies nautti tästä<br />

kaikesta. Mereltä sai rauhan.<br />

Kutsumus vahvistui päivä päivältä. Hän<br />

pääsi reserviupseerikouluun ja keväällä 2003<br />

hän vihdoin sai mahdollisuuden hakea kadettikouluun.<br />

Hän laittoi hakupaperit matkaan<br />

niin kuin sadat muutkin. Toukokuisiin pääsykokeisiin<br />

osallistui yli 400 hakijaa. Malikia ei<br />

kuitenkaan näkynyt joukossa. Hän ei ollut saapunut<br />

paikalle.<br />

Heinäkuussa 2003 Malik juhli muiden<br />

reserviupseerien tapaan Hangon Regatta<br />

-tapahtumassa. Aurinko paistoi kasvoihin,<br />

kun he saapuivat Suomenlinnasta veneellä<br />

kauppatorille. RUK oli päättynyt, ja Malik oli<br />

helpottunut.<br />

Vaikka hän oli jo talven ja kevään aikana<br />

ehtinyt innostua merisotilaan urasta, ajatus<br />

tuntui väärältä. Päätös oli liian iso ja lopullinen.<br />

Halusiko hän todella olla sotilas?<br />

Hän ei osannut vastata. Siksi hän ei mennyt<br />

pääsykokeisiinkaan.<br />

Hän valitsi toisin. Pian alkaisi oikeustieteen<br />

opinnot, joita hän oli armeijan vuoksi lykännyt<br />

vuodella. Vapaa-ajat hän työskenteli kahvilassa<br />

ja myöhemmin it-lähituessa ja tietoturvavastaavana.<br />

Syksyn opinnot alkoivat hyvin. Hän<br />

tapasi uusia ihmisiä ja vuoden kestäneen armeijan<br />

jälkeen itsenäinen opiskelu tuntui kivalta.<br />

Pian uutuudenviehätys kuitenkin karisi. Kun<br />

Malik oli istunut kaksi viikkoa yliopiston kirjastossa<br />

lukemassa 1500-sivuista tenttikirjaa,<br />

häntä alkoi turhauttaa. Miksi näitä asioita ei<br />

sidota käytäntöön, hän ajatteli. Armeijassa teorian<br />

rinnalla oli kulkenut koko ajan konkretia.<br />

Malik alkoi tehdä yhä enemmän töitä ja<br />

opiskella yhä vähemmän. Vuonna 2005 hän<br />

ilmoittautui poissaolevaksi yliopistosta. Hän

24<br />

RUOTU 2014<br />

Pelastautumispukujen kuivatukseen<br />

tarkoitettu rekki on myös leuanvetotanko.<br />

teki niin paljon töitä, että häneltä evättiin<br />

opintotuki. Hän oli 22-vuotias, jonka tulevaisuudensuunnitelmat<br />

olivat yhä auki.<br />

Samaan aikaan hän oli kaivanut vanhan<br />

unelmansa mielestään. Pitäisikö hänen sittenkin<br />

harkita sotilasuraa uudestaan? Hän<br />

kirjoitti paperille vaihtoehdon hyödyt ja haitat.<br />

Miinukset: hän ei kokenut olevansa erityisen<br />

maapuolustushenkinen. Päätös myös tuntui<br />

ahdistavan lopulliselta.<br />

Toisaalta hän saisi varman työpaikan ja uran.<br />

Hän myös tajusi pitävänsä<br />

sotilasympäristöstä. Oli<br />

vapauttavaa, kun sai olla siellä<br />

oma itsensä eikä tarvinnut<br />

vetää mitään roolia.<br />

Lopulta päätös oli helppo:<br />

hän haki kadettikouluun<br />

keväällä 2006.<br />

Ja pääsi sisään.<br />

Ensin väsyttää. Sitten<br />

tulee kylmä hiki ja huono olo.<br />

Seuraavaksi tulee oksennus.<br />

Ja sama alusta.<br />

Merisotilaatkin tulevat merisairaaksi – niin<br />

myös Malik Abdeen. Ohjusvene Hamina<br />

on hänen mukaansa kuin ongen koho, joka<br />

heiluu aallokossa helposti. Asiaa ei helpota<br />

aluksella oleva jatkuva tärinä ja meteli. Silloin<br />

ei auta kuin yrittää hakeutua ohjaamoon tai<br />

jonnekin muualle, josta näkee horisontin. Jos<br />

se ei ole mahdollista, pitää syödä pala suklaata<br />

tai rouskuttaa näkkileipää.<br />

Auttaako se pahoinvointiin? Ei, sanoo<br />

Malik. Leivällä on muu virka.<br />

”Näkkäri muuttuu mahassa tärkkelykseksi<br />

eli se on makeaa tullessaan ulos. Ei tarvitse<br />

sappinesteitä oksentaa.”<br />

Malik on viettänyt täällä Hamina-aluksella<br />

paljon aikaa, hän tietää kaikki tällaiset niksit.<br />

Valmistuttuaan merikadetiksi vuonna 2009 alus<br />

on ollut hänen työpaikkansa. 50 metriä pitkä<br />

ohjuslaiva on ollut hänelle kuin toinen koti.<br />

Opiskelu Merisotakoulussa sujui Malikilta<br />

hyvin. Hän oli vuosikurssinsa parhaimpia ja<br />

hänet palkittiin Kunniamiekalla.<br />

Merisotakoulun taktiikan pääopettajan<br />

Ensin väsyttää.<br />

Sitten tulee kylmä<br />

hiki ja huono olo.<br />

Seuraavaksi tulee<br />

oksennus.<br />

Sakari Soinin mukaan Malik on ”poikkeuksellinen<br />

kaveri”.<br />

Soini kertoo, että Malik pystyi seitsemän<br />

viikon mittaisten rankkojen koulutuspurjehdusten<br />

aikana pitämään sekä huolta alaisistaan<br />

ja että yllä positiivista tsemppihenkeä.<br />

Välillä Soini oli kuitenkin hieman huolissaan<br />

Malikista. Tämä kun teki kaiken täysillä.<br />

Hänellä oli huoli, että Malik polttaa itsensä<br />

työelämässä loppuun.<br />

Malik tunnistaa luonnehdinnasta itsensä.<br />

”Minut tunnetaan siitä, että teen asiat hyvin.<br />

Ihmiset jopa odottaa sitä minulta. En halua,<br />

että kukaan joutuu sanomaan, että en tehnyt<br />

asiaa kunnolla.”<br />

Oikeastaan aluksella tarvitaan Malikin<br />

kaltaisia ihmisiä. Kukaan ulkopuolinen ei<br />

tule auttamaan, jos miehistön jäsen putoaa<br />

veteen. Merellä on tärkeää, että kaikki puhaltavat<br />

yhteen hiileen.<br />

Malik kutsuu sitä laivastoasenteeksi. Siihen<br />

kuuluu myös se, että osaa ottaa tarvittaessa<br />

rennosti.<br />

”Where have all the good men gone / and<br />

where are all the Gods”, nainen kysyy.<br />

Laulu pärähtää soimaan ohjaamossa, mutta<br />

kaikuu ahtaan aluksen käytäviä pitkin aina<br />

ohjaamon asti. Bonnie Tylerin I Need a Hero<br />

on Hamina-laivan oma biisi. Kun tulee lähtö<br />

ja alkuvalmistelut on tehty, kappale laitetaan<br />

soimaan. Sitten keitetään kahvit, korkataan<br />

kokikset ja aletaan vitsailla.<br />

”En kotona koskaan räkänaura niin kuin laivalla”,<br />

Malik kertoo.<br />

Laivastoasenteeseen kuuluvat jäynät, joita<br />

miehistö tekee toisilleen. Myös Malikin takista<br />

on moneen kertaa tehty ilmastointiteipin<br />

avulla origami.<br />

Laivastoasenteeseen kuuluu kilpailuhenkisyys.<br />

Pelastautumispukujen kuivatukseen<br />

tarkoitettu rekki on hyvä leuanvetotanko.<br />

Kenellä mahtaa olla aluksen ennätys?<br />

”Minulla”, Malik sanoo.<br />

Tasaisella vauhdilla menee 30 puhdasta<br />

vetoa – myötäotteella.<br />

Malik nauttii näistä rauhallisista, seesteisistä<br />

hetkistä, kun harjoituksen jälkeen

RUOTU 2014 25<br />

Malik Abdeenin mukaan laivastoasenne tarkoittaa sitä, että aluksella kaikki puhaltavat yhteen hiileen ja tarvittaessa osaavat ottaa rennosti.<br />

matkataan kohti tukikohtaa. Mutta toisaalta<br />

hän syttyy, kun on ”tilanne päällä.”<br />

”Silloin pääsee näkemään oman käden jäljen.”<br />

Yksi kerta on jäänyt erityisesti mieleen.<br />

Keväällä 2011 Malik osallistui miinalaiva<br />

Pohjanmaan mukana Atalanta-operaatioon,<br />

jossa turvattiin Somalian merialueita kolmen<br />

kuukauden ajan. Eräänä aamuna he pysäyttivät<br />

aluksen, jonka miehistöä epäiltiin merirosvouksesta.<br />

Epäillyt olivat Pohjanmaalla vangittuna<br />

kahden viikon ajan, kunnes heidät piti vapauttaa,<br />

koska yksikään maa ei suostunut ottamaan<br />

heitä vastaan.<br />

Tänä syksynä Malik jatkoi opintojaan<br />

Maanpuolustuskorkeakoulussa. Maisterivaiheen<br />

opinnot kestävät kaksi vuotta. Sinä<br />

aikana ei merille juurikaan päästä.<br />

”Monena aamuna, kun on ollut hieno auringonnousu,<br />

olen kaivannut merelle. Kyllä sitä<br />

tulee aina ikävä.”<br />

Miksi 18-vuotias Malik, jolla ei ollut selvää<br />

tulevaisuudensuunnitelmaa, tiesi haluavansa<br />

merille? Meri ei merkinnyt hänelle mitään,<br />

toisin kuin esimerkiksi kollegoille, jotka harrastivat<br />

purjehtimista. Silti mainingit vetivät häntä<br />

puoleensa. Toisinaan hän itsekin ihmettelee sitä.<br />

Ehkä syytä pitää hakea aikojen ja merimailien<br />

päästä.<br />

”Nyt kun kysyit”, Malik miettii.<br />

”Isäni lähti nuorena merille. Ehkä se kaipuuni<br />

tulee sieltä.”<br />

Fayiz Abdeen asui lapsuutensa ja nuoruutensa<br />

Puttalam-nimisessä kaupungissa,<br />

noin kahden ja puolen tunnin matkan<br />

päässä Sri Lankan suurimmasta kaupungista<br />

Colombosta. Hänellä oli tapana viettää<br />

ystäviensä kanssa paljon aikaa Colombon<br />

satamassa.<br />

Eräänä päivänä vuonna 1972 saksalaisen<br />

kauppalaivan miehet etsivät satamasta lisähenkilökuntaa.<br />

Vaikka Fayiz oli vasta 21-vuotias ja<br />

kokematon merenkävijä, hän onnistui puhumaan<br />

itsensä laivaan apulaiseksi, deck boyksi.<br />

Keskiyöllä hän sai tiedon, että pääsisi matkaan.<br />

Tieto tuli lyhyellä varoitusajalla, sillä<br />

laiva lähtisi jo seuraavana aamuna. Fayiz<br />

otti viimeisillä rahoillaan taksin ja matkusti<br />

kotiin, jossa isä ja äiti sekä sisko nukkuivat.<br />

Hän kertoi puolinukuksissa olevalle perheelleen<br />

lähtevänsä merille. Kysymyksiä tulvi,<br />

mutta Fayizilla ei ollut vastauksia.<br />

En tiedä, minne on menossa.<br />

En tiedä, mitä olen tekemässä.<br />

Kaikki itkivät. Sisko pyysi tulemaan pian<br />

takaisin. Mutta Fayiz ei ollut tulossa takaisin.<br />

Hän vain halusi pois.<br />

Seuraavana aamuna hän oli jo matkalla<br />

kohti Kapkaupunkia.<br />

Hän löysi oman kotinsa mereltä.<br />

“Saatoin vain tuijottaa merta, katsoa,<br />

kuinka delfiinit ja kalat hyppivät. Edes<br />

myrskyt eivät minua pelottaneet, vaan<br />

rauhoittivat.”<br />

Kolmen vuoden ajan hän kiersi lähes<br />

kaikki maailman meret ja sadat satamat, kunnes<br />

vuonna 1975 saapui Ruotsiin. Jostain<br />

syystä Fayiz halusi jäädä sinne. Hän sai<br />

vierailuviisumin vain viikoksi, mutta piipahtaminen<br />

venähti: kymmenen vuoden päästä<br />

hän muutti sieltä Suomeen vaimonsa ja pienen<br />

Malik-poikansa kanssa.<br />

Kun Malik 26 vuotta myöhemmin astui<br />

Pohjanmaa-miinalaivaan, joka suuntasi kokkansa<br />

kohti Intian valtamerta ja merirosvoja,<br />

isä oli satamassa hyvästelemässä.<br />

”Meri merkitsee rauhaa. Ja seikkailua. Meri<br />

on valtava, rajaton. Meri on kaikki.”

26<br />

RUOTU 2014<br />

Sosiaalinen<br />

puolustusvoimat<br />

Teksti TANELI KONTIAINEN ja HELENA IMMONEN<br />

Kuvitus OTSO TEPERI<br />

Sosiaalinen media on muuttanut organisaatioiden tapaa viestiä –<br />

myös puolustusvoimissa.<br />

Ping, ja varusmiehen twiitti inttiarjesta<br />

lähtee eteenpäin. Ping, ja kuva sotaharjoituksesta<br />

suhahtaa Instagramiin.<br />

Ping ping ping. Kuva ja twiitti saavat kommentteja<br />

ja tykkäyksiä, ja pian sosiaalisessa<br />

mediassa käydään roihuavaa, yhteiskunnallista<br />

keskustelua puolustusvoimista.<br />

Lentosotakoulussa Kauhavalla lääkintämiehenä<br />

varusmiespalvelustaan suorittava<br />

Laura Mäki-Jouppila on yksi sosiaalista<br />

mediaa aktiivisesti käyttävistä varusmiehistä.<br />

Mäki-Jouppila twiittailee inttiarjesta ja julkaisee<br />

kuvia Instagramissa.<br />

”Ennen armeijaa kerroin omasta elämästä ja<br />

arjesta Twitterissä, joten inttiarjesta twiittailu<br />

oli täysin luonnollista. Kerron päivittäisistä<br />

iloista ja suruista”, Mäki-Jouppila kertoo.<br />

Aloitettuaan inttiarjesta twiittailun Mäki-<br />

Jouppila sai nopeasti lisää seuraajia. Jo intin<br />

käyneet miehet myös kommentoivat mielellään<br />

twiittejä.<br />

Puolustusvoimien viralliset sosiaalisen<br />

median ohjeet Mäki-Jouppila tunnustaa lukeneensa,<br />

ja twiittailessaan hän miettiikin, mitä<br />

on sopiva kirjoittaa.<br />

”Jos tapahtuu jotain jännempää, tai sitten<br />

kaikki menee päin mettiä niin haluaa jakaa,<br />

avautua ja keskustella siitä muisten kanssa”,<br />

Mäki-Jouppila miettii.<br />

Sosiaalinen media on muuttanut yritysten<br />

ja organisaatioiden viestinnän vaatimuksia.<br />

Kuka tahansa voi julkaista mitä tahansa internetissä,<br />

ja tieto leviää välittömästi; paljon<br />

nopeammin kuin puolustusvoimat ehtii rustata<br />

virallisia tiedotteita tai antaa kommentteja.<br />

Puolustusvoimien<br />

henkilöitä<br />

varmaankin<br />

kaivataan lisää<br />

sosiaaliseen<br />

mediaan.

RUOTU 2014 27<br />

TWIITATTUA<br />

Laura Mäki-Jouppila @lllaku<br />

12. joulukuuta 2013<br />

Taitaas olla leiri aika hyvin taputeltu. Yks yö vielä teltas ja huomenna<br />

pääsee suihkuun!<br />

Kenraalimajuri Jorma Ala-Sankila @alasankilalta 10. joulukuuta 2013<br />

Pudasjärven suunnalla isänmaa pimeä ja liukas, mutta turvallisuustilanne<br />

muuten vakaa!<br />

Eversti Hannu Hyppönen @hypponen_hannu<br />

8. joulukuuta 2013<br />

@aamulehti Pv:ssa on käytetty alkoholia 2,3 me e 9 vuoden aikana eli 18 e<br />

vuodessa henkilöä kohden – onko määrää liika vai liian vähän?<br />

Kenraalimajuri Jorma Ala-Sankila @alasankilalta 2. marraskuuta 2013<br />

Isänmaan asiaa ei ajeta pelkästään "sinisin silmin", mutta aina laillisesti!<br />

@JussiPullinen @DisputedINTEL @maraj60<br />

Siksipä monien muiden organisaatioiden<br />

tavoin myös puolustusvoimien on toimittava<br />

siellä, missä kansakin. Läsnäolo sosiaalisessa<br />

mediassa näyttääkin pääpiirteissään olevan<br />

hyödyksi puolustusvoimille.<br />

Sosiaalisen median käyttö on Tampereen<br />

yliopiston tutkijan, Eliisa Vainikan mukaan<br />

yksi keino positiivisen imagon rakentamiseen.<br />

Mutta koska viestijöitä on yhden organisaation<br />

sijasta useita, viestin hämärtyminen on<br />

mahdollista.<br />

”En tiedä, onko sosiaalinen media perinteistä<br />

parempi viestintätapa, mutta ainakin<br />

sillä on mahdollista viestiä ilman median välikättä”,<br />

Vainikka toteaa.<br />

Puolustusvoimilla on käytössään sosiaalisen<br />

median tilit Twitterissä, Facebookissa,<br />

YouTubessa ja LinkedInissä. Niissä voi tuoda<br />

esiin asioita, jotka eivät muuten mediassa<br />

Twitterissä voi<br />

ottaa kantaa ja<br />

korjata vääriä<br />

tietoja.<br />

nouse esiin. Puolustusvoimat on ollut mukana<br />

Twitterissä ja Facebookissa vuodesta 2012,<br />

YouTubessa jo vuotta aiemmin. Combat<br />

Cameran YouTubeen tuottamat videot ovat<br />

keränneet jo yli kolme miljoonaa katselukertaa.<br />

Viestintäkanavana sosiaalinen media on<br />

puolustusvoimille yksi muiden joukossa,<br />

mutta uutta on vuorovaikutteisuus ja nopeus.<br />

Keskusteluun on reagoitava heti, sillä jo<br />

muutaman tunnin jälkeen twiitit ja päivitykset<br />

eivät enää saa juurikaan huomiota.<br />

Puolustusvoimissa kirjoittelua toki seurataan<br />

ja reagoidaan tilanteen mukaan. Haasteeksi<br />

sosiaalisen median hallinnassa voivat lopulta<br />

tulla työajat: keskustelu pyörii verkossa myös<br />

yöllä.<br />

Organisaatioiden virallisten tilien<br />

ohella näkyviä viestijöitä ovat sen henkilöstö<br />

ja johtajat. Varsin ahkerana Twitter-viestijänä<br />

tunnettu kenraalimajuri Jorma Ala-Sankila<br />

toteaa, että Twitter on hyvä tapa seurata uutisia<br />

ja keskustelua. Siellä voi myös ottaa kantaa<br />

ja korjata vääriä tietoja, jos niitä on liikkeellä.<br />

”Harkintaa pitää kuitenkin olla joka kerta,<br />

kun sinne jotain lisää. Pitää osata osallistua,<br />

mutta jokaisen jäniksen perässä ei kannata<br />

juosta.”<br />

Ala-Sankilan mukaan sosiaalisessa mediassa<br />

on tärkeää olla mukana. Ilmiötä vastaan kun<br />

ei kannata sotia, vaan pikemminkin opetella<br />

uuden pelivälineen käyttöä. Osallistumisen<br />

kannalla on myös koulutuspäällikkö, eversti<br />

Hannu Hyppönen.<br />

”Puolustusvoimien henkilöitä varmaankin<br />

kaivataan lisää sosiaaliseen mediaan. Ellet<br />

seuraa, et tiedä, mitä puolustusvoimiin liittyvistä<br />

asioista keskustellaan. Ellet twiittaa, et ole<br />

mukana keskustelussa, vaikuttamassa.”<br />

Keskustelusta ja vaikuttamisesta voi myös<br />

tulla organisaatiolle ongelma. Tutkija Vainikan<br />

mukaan kohuja syntyy usein siitä, jos joku<br />

organisaatioon kuuluva möläyttää ilmoille<br />

jotain viralliseen linjaan sopimatonta.<br />

”Näinhän on nyt viime aikoina<br />

käynyt esimerkiksi politiikan puolella perussuomalaisille.<br />

Kun toiminnassa on monenlaisia<br />

henkilöitä, ja jotkut ovat vähän varomattomasti<br />

asioita siellä kommentoineet, niin siitä<br />

tulee tietysti puolueelle ongelmia”, Vainikka<br />

sanoo.<br />

Virheitä voidaan vähentää esimerkiksi<br />

sosiaalisen median ohjeistuksilla.<br />

Puolustusvoimat on julkaissut varusmiehille<br />

ja reserviläisille kolmesivuisen ohjeistuksen<br />

järkevästä käyttäytymisestä sosiaalisessa<br />

mediassa. Samankaltaisella ohjeistuksella on<br />

kenraalienkin twiittaamisensa hallittava.<br />

”Eikä minulla sen kummempia mokia tule<br />

mieleen. Kenraalilla pitää toki aina olla kenraalin<br />

harkinta”, Ala-Sankila toteaa.

28<br />

RUOTU 2014<br />

Suunnittelija Eija Raihila esittelee toimistonsa seinällä olevaa<br />

taulua, jossa on esillä kaikki Vapaudenristin ritarikunnan arvokkaat<br />

kunniamerkit, kuten Mannerheim-ristit.<br />

Toimittaja PIETARI VAPPULA Kuvat SVANTE GULLICHSEN<br />

Yhden naisen yritys<br />

Toimiston seinillä ja pöydillä on esillä<br />

toinen toistaan kiiltävämpiä kunniamerkkejä,<br />

mitaleja ja ansiomerkkejä.<br />

Suunnittelija Eija Raihila istuu jykevän puupöydän<br />

takana ja esittelee työpöytänsä viereen<br />

ripustettua taulua, jossa on Vapaudenristin ritarikunnan<br />

kunniamerkkejä. Merkkejä, joista hän<br />

on vastannut jo 20 vuoden ajan Pääesikunnassa.<br />

”Tämä on vähän kuin yhden naisen yritystä<br />

hoitaisi, sillä vastaan Vapaudenristin<br />

ritarikunnan kanslian hoitajan työtehtävistä”,<br />

Raihila kertoo.<br />

Suunnittelijan nimike ei kerro kaikkea<br />

Raihilan päivittäisestä työstä. Ritarikunnan<br />

hallituksen jäsenenä Raihila osallistuu muun<br />

muassa arvomerkkiesitysten arviointiin ja luokitteluun.<br />

Arvioitavaa ja taustatyötä riittää,<br />

kun toimistolle saapuu vuosittain noin 1 500<br />

kunniamerkkiesitystä. Jokaisen henkilön palkitsemista<br />

pohditaan erikseen, sillä kaikkien<br />

kunniamerkkien ja ansiomitalien myöntämisen<br />

perusteet ovat hyvin tarkat.<br />

”Työni hienoimpia hetkiä ovat olleet<br />

Presidentinlinnassa järjestetyt kunniamerkkien<br />

luovutustilaisuudet, joissa on ollut paikalla<br />

Vapaudenristin ritarikunnan hallituksen<br />

suurmestari, tuolloinen tasavallan presidentti<br />

Pisin puhelu<br />

sotaveteraanin<br />

kanssa on tainnut<br />

kestää puolitoista<br />

tuntia.<br />

Tarja Halonen ja muut jäsenet. Arvostan hyvin<br />

paljon kaikkia palkittuja, sillä esimerkiksi<br />

Vapaudenristin saaminen vaatii noin 20 vuoden<br />

pitkäaikaista ja ansioitunutta työtä maanpuolustuksen<br />

hyväksi tai merkittävää yksittäistä<br />

ansiota kriisinhallintatehtävässä”, Raihila toteaa.<br />

Aiemmin suunnittelija ompeli itse Akseli<br />

Gallen-Kallelan suunnittelemiin Vapaudenristin<br />

ritarikunnan kunniamerkkeihin kiinni niihin<br />

kuuluvat – ja Ranskasta asti tilattavat – nauhat<br />

ja solmukkeet. Solmukkeiden väritys kertoo<br />

muun muassa sen, että onko kunniamerkin saanut<br />

henkilö siviili- vai sotilashenkilö ja että onko<br />

merkki myönnetty rauhan vai sodan aikana.<br />

Raihilan mukaan arvokkaiden nauhojen ja solmukkeiden<br />

ompelemiseen ei kuitenkaan nykyään<br />

ole enää aikaa.<br />

”Sen sijaan ompelen aina käsin uuden<br />

tasavallan presidentin suurristin”, Raihila<br />

sanoo ja näyttää ylpeänä presidentti Martti<br />

Ahtisaaren kuvaa, jossa hänen olkapäältä<br />

roikkuu keltainen nauha, jonka päähän on<br />

ommeltu kiiltävä suurristi.<br />

Kaiken paperi- ja suunnittelutyön ohella<br />

”yhden naisen yrityksen” pyörittämiseen<br />

sisältyy myös niin sanottujen asiakassuhteiden<br />

ylläpito päivittäin. Raihilan mukaan<br />

ahkerimmat asiakkaat puhelinlangan toisessa<br />

päässä ovat sotiemme veteraanit, joiden kanssa<br />

puhelimessa saattaa vierähtää pitkiäkin aikoja.<br />

”Useimmiten he soittavat, jos kunniamerkki<br />

on kadonnut. Tähän mennessä pisin puhelu<br />

sotaveteraanin kanssa on tainnut kestää puolitoista<br />

tuntia”, Raihila naurahtaa.<br />

Kahdenkymmenen vuoden uran puolustusvoimissa<br />

tehneen suunnittelijan mukaan työ<br />

pysyy mielekkäänä juuri sen takia, että joka<br />

päivä tulee vastaan uusia tilanteita.

RUOTU 2014 29<br />

Kolumni<br />

Anu-Rohima Mylläri<br />

Puolustusvoimat<br />

tiennäyttäjänä?<br />

Varusmiehille voitaisiin sotilastaitojen lisäksi opettaa, mitä on olla vastuullinen<br />

kansalainen, kirjoittaa Anu-Rohima Mylläri.<br />

Sotilaalliset uhkakuvat ovat<br />

muuttuneet nopeasti. Puolustusvoimat<br />

joutuu uudistumaan eikä asevelvollisuus<br />

ole enää itsestäänselvä järjestelmä<br />

Suomessakaan.<br />

Puolustusvoimilla on perustehtävänsä: valtion<br />

sotilaallinen puolustaminen. Sillä on myös<br />

kaksi muuta tehtävää: tukea muita viranomaisia<br />

yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen<br />

turvaamisessa, sekä osallistua kansainväliseen<br />

kriisinhallintaan. Kysynkin, voisiko rauhanajan<br />

tehtäviä laajentaa niin, että asevelvollisuuden<br />

epäilijät saataisiin vakuutetuksi puolustusvoimien<br />

olemassaolon tarpeellisuudesta?<br />

Voitaisiinko jossain asiassa olla tiennäyttäjiä<br />

ja tehdä esimerkillinen puolustusvoimauudistus,<br />

jossa koulutuksen taso sisältöineen vastaisi<br />

tämän päivän kansalaisten ja yhteiskunnan tarpeita?<br />

Eikö se, jos mikä, ole yhteiskunnan elintärkeiden<br />

toimintojen turvaamista ja muiden<br />

viranomaisten tukemista?<br />

Olen itse käynyt vapaaehtoisen varusmiespalveluksen<br />

ja ollut mukana kirjoittamassa<br />

tasa-arvoisesta turvallisuudesta, jossa tarkastellaan<br />

suomalaista asevelvollisuusjärjestelmää ja<br />

kriisinhallintaa tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden<br />

näkökulmista. Olen tehnyt töitä upseerien<br />

ja varusmiesten kanssa kahdessa eri tutkimuksessa<br />

ja todennut, että tämä valtionlaitos voisi<br />

tehdä vieläkin enemmän. Se voisi edistää<br />

yhdenvertaisuutta, edistää kotoutumista.<br />

Kotoutuminen tarkoittaa integraatiota,<br />

jonkin osaksi tulemista. Nykyään tuota sanaa<br />

viljellään varsin ahkerasti, kun puhutaan<br />

maahanmuutosta.<br />

Kotoutumisen vastasana voisi olla ulkoistus.<br />

Palvelut, terveydenhuolto, talous, opetus<br />

ja turvallisuus ovat esimerkkejä asioista,<br />

joita nykyään ulkoistetaan. Ihmiset opetetaan<br />

ulkoistamaan tunteensakin. Suomalainen<br />

yhteiskunta on täynnä ”meitä” ja ”niitä” ihan<br />

ilman maahanmuuttajiakin. Miten karjalainen<br />

ja länsisuomalainen toimivat keskenään<br />

sovussa? Katsotaanko sinua halveksivasti erilaisen<br />

murteesi takia tai koituuko pohjoisen<br />

hitaus taakaksi helsinkiläisessä elämänrytmissä?<br />

Tulitpa sitten Inarista Kokkolaan tai<br />

Helsingistä Joensuuhun, törmäät erilaiseen<br />

kulttuuriin ja erilaisiin ihmisiin. Miten maahanmuuttajien<br />

kotoutuminen voi onnistua,<br />

kun kantaväestökään ei tiedä, mitä on osaksi<br />

tuleminen?<br />

Puolustusvoimilla on aina ollut paikkansa<br />

koko kansakunnan historiassa. Armeijassa<br />

opitaan sodan perusteita, toimimaan katastrofin<br />

ja onnettomuuksien keskellä ja varautumaan<br />

muun muassa biologisiin ja kemiallisiin<br />

aseisiin. Samassa paikassa voitaisiinko<br />

myös oppia kotoutumisen perusedellytyksiä:<br />

syrjäytymisen ennaltaehkäisyä ja yhdenvertaisuuden<br />

edistämistä. Niiden vaikutukset<br />

ovat yksilöille tai perheille kohtuuttomia ja<br />

vaikeuttavat arjessa selviämistä. Armeijassa<br />

voitaisiin antaa varusmiehille tietoa, mitä on<br />

olla vastuullinen kansalainen, ei vain vastuullinen<br />

sotilas. Opettaa, mitä on olla osallistuva<br />

ja osallistava kansalainen. Se parantaisi tukea<br />

tarvitsevien ihmisten mahdollisuuksia selvitä<br />

arjesta omatoimisesti. Aina ei ole kyse siitä,<br />

että itse tarvitsee apua – voi myös oppia auttamaan<br />

muita.<br />

Kotoutuminen perustuu yhdessä tekemiselle<br />

ja olemiselle. Se perustuu oikeanlaiselle asenteelle,<br />

olipa kyseessä sitten maahanmuuttaja tai<br />

maan sisällä muualle muuttanut. Yhteistä kaikille<br />

on ihmisyys. Myös armeijassa.<br />

Kirjoittaja on SPR:n Hämeen piirin<br />

monikulttuurisuustoiminnan kehittäjä.

30<br />

RUOTU 2014<br />

Teksti Virvamaria Toikka Kuvat Teemu Granström<br />

Suuri, tuntematon<br />

sotilasviisiottelu

RUOTU 2014 31<br />

Sotilasviisiottelijaa ohjaa parempiin suorituksiin luja<br />

tahto. Yksin fyysinen kunto ei kuitenkaan riitä, vaan urheilijan<br />

on oltava henkisesti järkkymätön.

32<br />

RUOTU 2014<br />

Kaartin Jääkärirykmentissä<br />

Santahaminassa sijaitsevalla esteradalla<br />

kaikuu kapteeni Maria Hokkasen<br />

ja liikunnanohjaaja Johanna<br />

Raukolan nauru. Hyväntuulisista äänistä päätellen<br />

kisakausi on kaukana takana, sillä yleensä<br />

radalla vuodatetaan hikeä verenmaku suussa.<br />

Hokkanen ja Raukola ovat Suomen sotilasviisiottelujoukkueen<br />

ainoat naiset.<br />

Kaksikon välillään vallitseva luottamus<br />

kertoo kymmenistä yhteisistä leiri- ja kisareissuista,<br />

joilla he ovat yleensä kämppäkavereita.<br />

”Sotilasviisiottelu on raaka laji, koska se vaatii<br />

urheilijalta niin paljon erilaisia ominaisuuksia.<br />

Ehdottomasti vaativin on esterata, koska sitä<br />

antaa itsestään muutamassa minuutissa aivan<br />

kaiken”, Hokkanen kuvaa suosikkisuoritustaan.<br />

Kivääriammunnasta, esteratajuoksusta,<br />

esteuinnista, käsikranaatinheitosta ja maastojuoksusta<br />

muodostuva sotilasviisiottelu vaatii<br />

loistavaa fyysistä kuntoa, voimaa, kestävyyttä,<br />

tarkkuutta sekä päättäväisyyttä.<br />

Huippu-urheilijan taustaa viisiottelija ei<br />

tarvitse, mutta monipuoliset harrastukset<br />

tukevat lajin eri osa-alueilla.<br />

”Juoksukunnosta on apua kaikissa lajeissa”,<br />

Raukola kertoo.<br />

Hänen taustaltaan löytyy vaikutteita niin<br />

pesäpallosta, voimistelusta kuin uinnista.<br />

Hokkanen taas on harrastanut nuoruudessaan<br />

taitoluistelua ja vikellystä.<br />

Fyysisten ominaisuuksien lisäksi viisiottelijan<br />

on oltava henkisesti äärimmäisen vahva<br />

jaksaakseen useampia päiviä kestävän ottelun<br />

paineet. Tulokset eivät synny itsestään, vaan<br />

viiden lajin hallinta vie useita vuosia.<br />

Monien arvioiden mukaan huippukuntoon<br />

voi päästä aikaisintaan neljän vuoden<br />

pitkäjänteisellä harjoittelulla.<br />

Sekä Hokkasella että Raukolalla sotilasviisiottelijan<br />

elämään totuttautuminen on vienyt<br />

muutaman vuoden. Kaksikko harjoittelee<br />

keskimäärin kuutena päivänä viikossa, kahdesti<br />

päivässä. Talvisin sotilasviisiottelijat<br />

hiovat pohjakuntoa ja lähempänä kesää keskittyvät<br />

lajiharjoitteluun.<br />

Kauteen mahtuu yleensä vain muutamia<br />

kilpailuja, joten kunnon oikea ajoittaminen<br />

on sekä tuuria että taitoa. Maailman huippunaiset<br />

keräävät nykyään kilpailuissa pisteitä<br />

5 350–5 500.<br />

Hokkanen ottelee yli 5 000 pistettä ja<br />

hän on saavuttanut henkilökohtaisen mitalin<br />

PM-kilpailuissa kolme kertaa. Lisäksi<br />

MM-karkeloissa hän on sijoittunut viime<br />

vuosina kärkikymmenikön tuntumaan.<br />

Viisi vuotta lajia harrastanut Raukola on<br />

kehittynyt harppauksittain eteenpäin. Hänen<br />

otteluennätyksensä on 4 731 ja palkintokaapissa<br />

on toistaiseksi muutama SM-mitali.<br />

Viisiottelussa<br />

mitataan kaikkia<br />

sotilaan tarvitsemia<br />

ominaisuuksia.<br />

Edustusjoukkueeseen kuuluminen<br />

tuo kumpaisellekin etuja. Menestyksen ja<br />

kisatulosten ansiosta Hokkanen pystyy työpäiviensä<br />

lomassa harjoittelemaan sata ja<br />

Raukola 50 päivää vuodessa.<br />

Siitä huolimatta työn ja sotilasviisiottelun<br />

lisäksi aikaa ei paljoakaan muulle jää.<br />

”Huippu-urheilijan on oltava monesti<br />

itsekäs pärjätäkseen. Joskus tuntuu vaikealta<br />

sanoa läheisille ihmisille, että harjoitukset on<br />

tehtävä ennen muuta. Ilman perheen tukea<br />

tässä lajissa ei voi menestyä”, nelivuotiaan tyttären<br />

äiti Hokkanen selvittää.<br />

Liikunnanohjaaja Johanna Raukola päätyi viisiottelun<br />

pariin Maria Hokkasen kannustamana.<br />

”Onhan se vaikeaa mennä perjantaina leiriltä<br />

kotiin, pestä pyykit ja pakata uudestaan<br />

kisamatkaa varten. Varsinkaan, kun viisiottelusta<br />

ei koskaan tule yhtä tärkeä asia kuin<br />

perhe”, hän jatkaa.<br />

Mutta yhdestä molemmat ovat yhtä mieltä:<br />

sotilasviisiottelu on antanut heille enemmän<br />

kuin ottanut. Molemmat myöntävät, että<br />

juuri mukavien kokemusten vuoksi he ovat<br />

jaksaneet tarpoa kilpailuja yhdessä.<br />

”Monesti sitä pitää asennoitua koviin harjoituksiin,<br />

mutta olo on sen jälkeen mahtava.<br />

Ja kun nyt miettii, mitä kaikkea tästä on saanut”,<br />

Raukola hymyilee.<br />

Hänen listalleen mahtuu niin uusia ystäviä<br />

eri puolilta maailmaa kuin unohtumattomia<br />

kilpailukokemuksia.<br />

Kaksikon mukaan yhteiset matkat ja leiritykset<br />

ovat tehneet edustusjoukkueeseen<br />

ESIMERKKI TREENIOHJELMASTA<br />

Lajileirin<br />

harjoituspäivä<br />

Henkilökohtainen<br />

treenipäivä<br />

- 30 minuutin aamulenkki<br />

- Koordinaatiot<br />

- Aukaisuvetoja 3-5 x 20-100 metriä<br />

AAMU<br />

Intervallijuoksu<br />

- Alkuverryttely 20 minuuttia, vauhtikestävyyttä<br />

10 minuuttia<br />

- 4-5x4 minuuttia juoksua kiihtyvänä.<br />

Jokaisella kierroksella vauhtia lisätään.<br />

- Vauhtikestävyys 5-10 minuuttia<br />

- Loppuverryttely 30 minuuttia<br />

- Alkuverryttely 20 minuuttia<br />

- Vauhtikestävyyttä 10 minuuttia<br />

- 5-6 x 1000 metriä, palautus 2-4<br />

minuuttia<br />

- 5-10 minuuttia vauhtikestävyyttä<br />

- Loppuverryttely 30 minuuttia<br />

AAMUPÄIVÄ

Vaikka kapteeni Maria Hokkanen on yksilöurheilija,<br />

sotilasviisiottelun joukkuekilpailujen kokemukset<br />

ovat kirkkaana hänen mielessään.<br />

kuuluvista yhtä perhettä, jossa jaetaan niin<br />

huippu-urheilun kuin yksityiselämän ilot ja<br />

surut.<br />

Viisiottelussa mitataan kaikkia sotilaan<br />

tarvitsemia ominaisuuksia. Lisäksi sen eri<br />

osa-alueita hyödynnetään myös varusmiesten<br />

koulutuksessa.<br />

Kehittyäkseen lajissa kuin lajissa on sotilasviisiottelijan<br />

luonnollisesti vietävä itsensä<br />

äärirajoille.<br />

Ehkä juuri siinä piilee syy, miksi sotilasviisiottelu<br />

houkuttelee kilpatasolle vain vähän<br />

väkeä. Naisten saaminen lajin pariin on äärimmäisen<br />

haastavaa luonnollisesti myös siksi, että<br />

heitä on puolustusvoimien henkilökunnassa<br />

vain pieni joukko.<br />

Suomen edustusjoukkueen riveissä on ollut<br />

parissa vuosikymmenessä kahdeksan naista.<br />

Heistä menestyneimpien joukkoon kuuluvat<br />

Ann-Sofie Kunelius ja Liina Vartia.<br />

Naisten puolella henkilökohtaisten saavutusten<br />

lisäksi mitaleita on tullut tasaiseen tahtiin<br />

myös joukkuekilpailuissa. Viimeisin naisten<br />

mitali on vuoden 2012 PM-kilpailuista, joissa<br />

Hokkanen, Raukola ja jo uransa lopettanut<br />

Liina Vartia ottivat hopeaa.<br />

Vartian lopettamisen jälkeen viisiottelijanaisten<br />

tilanne on ollut tukala, koska<br />

kansainvälisissä mittelöissä joukkuekilpailuihin<br />

ei voi osallistua ilman kolmatta urheilijaa.<br />

Lajijohtaja, everstiluutnantti Marko Hirskimäki<br />

muistuttaa, että sotilasviisiottelu<br />

sopii monista luuloista huolimatta erinomaisesti<br />

naisille.<br />

”Lajissa tarvitaan tarkkuutta ja mielen hallintaa,<br />

joissa naiset ovat todella hyviä. Lisäksi<br />

esimerkiksi esteradalla on otettu huomioon<br />

naisten fysiologia, eikä heidän tarvitse suorittaa<br />

kaikkein korkeimpia esteitä.”<br />

Menestyneimmistä sotilasviisiottelijoista<br />

ei ole tullut edes puolustusvoimissa samanlaisia<br />

staroja kuin monista huippu-urheilijoista<br />

Suomessa yleensä. Hyvin kuvaavaa on se, ettei<br />

lajissa saavutettu menestys Pohjoismaiden,<br />

Euroopan ja maailman tasolla ole lisännyt lajin<br />

kiinnostavuutta samassa suhteessa.<br />

Toisaalta lajin ammattimaistumisesta ja kehityksestä<br />

kertoo se, että kansainväliset kriteerit<br />

täyttäviä esteratoja löytyy useista varuskunnista.<br />

Myös uintiradan esteet ovat käytössä kaikissa<br />

niissä varuskunnissa, joissa on uimahalli.<br />

Viime kauden jälkeen Suomen päävalmentajan<br />

paikalta väistynyt luutnantti Mika<br />

Nikula arvioi, että erilaisista persoonallisuuksista<br />

huolimatta naisviisiottelijoissa on<br />

yhdistäviä tekijöitä.<br />

”He ovat tavoitteellisia ja valmiita sitoutumaan<br />

vuosiksi lajiinsa”, hän arvioi.<br />

Sitoutumisesta ja jatkuvuudesta puhuvat<br />

RUOTU 2014 33<br />

myös Hokkanen ja Raukola.<br />

”Jos joku on jäämässä töihin puolustusvoimiin<br />

ja on kiinnostunut lajista, niin kannattaa<br />

lähteä mukaan”, Raukola vetoaa.<br />

Sotilasviisiottelun edustusjoukkueeseen<br />

voi päästä vain osallistumalla SM-kilpailuihin.<br />

Naisten kilpailussa ammuntapaikalle on parhaimmillaan<br />

ilmestynyt yhtaikaa kahdeksan<br />

kilpailijaa, mutta harva haluaa harjoittelematta<br />

lähteä kokeilemaan lajia.<br />

Raukola ehdottaa, että kynnystä voitaisiin<br />

pudottaa järjestämällä varuskunnissa omia<br />

pienempiä kilpailuja. Näin laji saisi enemmän<br />

näkyvyyttä ja houkuttelisi ehkäpä mukaan<br />

enemmän innostuneita.<br />

”Tiedän monia naisia, jotka soveltuisivat<br />

viisiottelijoiksi. He eivät kuitenkaan halua<br />

sitoutua näin kilpailuhenkisen lajin pariin”,<br />

Hokkanen harmittelee.<br />

Haasteita sotilasviisiottelijoiden löytämiseksi<br />

lisää se, ettei Suomen järjestelmä<br />

mahdollista siviilien kilpailemista. Esimerkiksi<br />

Itävallassa ja Italiassa kilpailijoiksi värvätään<br />

paljon siviileitä, jotka harjoittelevat valmennuskeskuksissa<br />

kuukausipalkalla.<br />

Suomessa sotilasviisiottelun perinteet<br />

ovat varsin nuoret. Laji on saanut alkunsa<br />

Ranskassa jo 1940-luvun puolivälissä, mutta<br />

Suomen edustusjoukkue perustettiin melkein<br />

viisi vuosikymmentä myöhemmin. Maamme<br />

joukkue oli mukana ensimmäisissä sotilasviisiottelun<br />

MM-kilpailuissa vasta vuonna<br />

1996, ja kolme vuotta myöhemmin joukkueeseen<br />

valittiin ensimmäinen nainen.<br />

Vaikka harrastajamäärien puitteissa Suomi<br />

on lajin huippumaihin Kiinaan, Pohjois-<br />

Koreaan, Brasiliaan ja Venäjään nähden<br />

lilliputti, tasainen menestys on tuonut paikan<br />

parhaiden A-maiden joukossa.<br />

”Meillä on ollut laadukasta valmennusta<br />

ja tavoitteellisia urheilijoita”, Hokkanen<br />

perustelee.<br />

Uintivoima<br />

- Verryttelyksi 3x200 metriä uintia<br />

- Tekniikka<br />

- Uintiharjoitteita sekä punnerrus, hyppypunnerrus,<br />

kyykkyhyppyjä<br />

- Loppuverryttely<br />

ILTAPÄIVÄ<br />

- Palauttava lenkki 120 minuuttia joko juosten, sauvakävelleen,<br />

hiihtäen tai pyöräillen<br />

- Kuntopiiri 5-10 liikettä. Suorituksen kesto minuutti.<br />

- Venyttely ja hieronta.<br />

ILTA<br />

- Venyttely

34<br />

RUOTU 2014

RUOTU 2014 35<br />

Teksti Virvamaria Toikka Kuvat Teemu Granström<br />

Melkein kymmenen vuoden rutistus<br />

Sotilasviisiottelu sytytti Ann-Sofie Kuneliuksessa kipinän, joka vei hänet lopulta lajinsa huipulle.<br />

On kesä 2007. Ann-Sofie Kunelius,<br />

silloinen Forssten, valmistautuu<br />

sotilasviisiottelun esterataan luottavaisin<br />

mielin. Hän tietää, että kunto on kohdallaan<br />

ja vauhti riittää hyvänä päivänä Euroopan<br />

ennätyksen tuntumaan.<br />

Kuneliuksen laskelmien mukaan kilpakumppani<br />

Inga Dauskanen ohittaminen hyvissä<br />

ajoin ennen loppusuoraa vie hänet lähelle tavoitetta.<br />

Startti onnistuu, jalat osuvat täydellisesti<br />

askelmerkeille, esteet ylittyvät kevyesti ja mieli<br />

on rohkea.<br />

Ainoastaan latvialaisen ohittaminen<br />

U-kirjaimen muotoisella radalla kestää suunniteltua<br />

kauemmin. Kunelius puristaa kilpasisarensa<br />

ohi ja ylittää 16 estettä nopeammin kuin<br />

kukaan muu nainen maailmassa. Sitä suoritusta<br />

Kunelius tuskin unohtaa koskaan.<br />

Ennätysaika 2,12,4 on huipputulos, sillä<br />

sotilasviisiottelijoiden parhaimmisto suoriutuu<br />

radasta nykyisin lähes kahdeksan sekuntia<br />

hitaammin.<br />

”Kyllä se ennätys saisi jo mennä rikki.<br />

Uskon vahvasti siihen, että pian joku tulee<br />

ohitseni”, kapteeni Ann-Sofie Kunelius pohtii<br />

yli kuusi vuotta myöhemmin työpaikallaan<br />

Maanpuolustuskorkeakoulussa.<br />

Menestyneen kilpaurheilijan piirteistä<br />

muistuttaa edelleen hänen äänestään kuuluva<br />

päättäväisyys sekä määrätietoinen tyyli, jolla<br />

Kunelius tarttuu asioihin.<br />

Vaikka Kunelius oli jo kesällä 2007 päättänyt<br />

uransa lopettamisesta, kausi oli tuloksellisesti<br />

Kaartin jääkärirykmentissä Santahaminssa on Suomen<br />

toisiksi vanhin uimahalli, jonka altaan kaakelit<br />

tulivat kapteeni Ann-Sofie Kuneliukselle hyvinkin<br />

tutuiksi sotilasviisiottelijana.<br />

hänen parhaimpiaan. Esteradalla tehdyn maailmanennätyksen<br />

lisäksi hän paransi ottelupisteitään<br />

kahdesti, teki virallisen Euroopan ennätyksen,<br />

saavutti MM-pronssia ja ampui ME-lukemat<br />

199. Vuoden päätteeksi hänet valittiin vielä vuoden<br />

sotilasurheilijaksi.<br />

Kun tähän laskee mukaan Eurooppa-cupin<br />

kokonaiskilpailuvoitot, PM- ja EM-mitalit,<br />

Kuneliusta voidaan kutsua kaikkien aikojen<br />

parhaaksi suomalaiseksi sotilasviisiottelijaksi.<br />

Sotilasviisiottelun haasteista kertoo se, että<br />

ennen todellista nappikautta lähes koko uransa<br />

itseään valmentanut Kunelius oli harjoitellut<br />

melkein kymmenen vuotta. Harjoituksia oli<br />

töiden ohessa ainakin kuutena päivänä viikossa,<br />

jopa kolmesti päivässä.<br />

Edustusryhmään kuuluminen takasi Kuneliukselle<br />

mahdollisuuden harjoitella osittain<br />

työajalla. Enemmän hän kuitenkin harjoitteli<br />

vapaa-ajallaan.<br />

”Olen aina halunnut tehdä työni hyvin. Jos<br />

totta puhutaan, ei minulla juuri muuta urheiluurani<br />

loppuvaiheessa ollut kuin viisiottelu ja<br />

työ”, hän selvittää menestyksensä syitä.<br />

Toisaalta hän muistuttaa, että kaikki uhraukset<br />

olivat sen arvoisia. Sotilasviisiottelun parista<br />

Kunelius on löytänyt paljon ystäviä ja Suomen<br />

joukkueen kanssa koetut hetket ovat antaneet<br />

hänelle paljon muistoja.<br />

Sotilasviisiottelusta Kunelius kuuli<br />

ensimmäistä kertaa suorittaessaan vapaaehtoista<br />

asepalvelusta Uudenmaan prikaatissa<br />

Dragsvikissä. Hän astui palvelukseen vain<br />

noin vuosi ensimmäisten naisalokkaiden<br />

jälkeen.<br />

Komppaniansa päällikön innostamana hän<br />

päätti kokeilla lajia.<br />

”Sotilasviisiottelussa parasta on ehdottomasti<br />

sen monipuolisuus. Siinä tarvitaan<br />

kaikkia niitä ominaisuuksia, joita sotilas tarvitsee.<br />

Olen aina ollut kilpailuhenkinen ja haastanut<br />

itseäni parempiin suorituksiin.”<br />

Nuorempana yleisurheilua, koripalloa ja jalkapalloa<br />

harrastanut Kunelius lähti kilpailuihin<br />

sen enempää harjoittelematta. Muiden tekniikan<br />

jäljitteleminen kannatti, sillä hän voitti<br />

ensimmäisen kilpailunsa.<br />

Varusmiespalveluksen jälkeen hän opiskeli<br />

vuoden Jyväskylän yliopistossa liikuntapedagogiikkaa,<br />

mutta veri veti monipuolisempiin<br />

tehtäviin. Niinpä hän haki Maanpuolustuskorkeakouluun<br />

vuonna 1998.<br />

”Sotilasviisiottelun haastavuus sytytti minut.<br />

Koska lajeja on viisi, niitä on harjoiteltava pitkään,<br />

ennen kuin voi pärjätä kaikessa. Olin jo<br />

etukäteen sanonut, että panostaisin lajiin, jos<br />

palaisin puolustusvoimiin.”<br />

Muutamassa vuodessa Kunelius nousi Suomen<br />

edustusjoukkueeseen, johon hänet valittiin<br />

ensimmäisenä naisena.<br />

Uransa huipulla, kymmenen vuoden kilpailemisen<br />

jälkeen, Kunelius päätti lopettaa.<br />

Mikään helppo päätös viisiottelusta luopuminen<br />

ei hänelle ollut. Ahkera lajiharjoittelu jäi<br />

puoli vuotta lopettamisen jälkeen, mutta henkinen<br />

irtautuminen kesti paljon kauemmin.<br />

”Olisin voinut jatkaa vielä useamman kauden.<br />

Lopettamiseeni vaikutti monta tekijää.<br />

Tärkein niistä oli sisäinen tunne, että nyt olisi<br />

hyvä aika keskittyä perheeseen ja työhön”, sotilaspedagogiikkaa<br />

opettava Kunelius kertoo.<br />

Uran päättymisen jälkeen Kuneliuksella<br />

on ollut edessään suuria muutoksia, sillä elämää<br />

rytmittävät kolme- ja kaksivuotiaat lapset.<br />

Urheilu on myös iso osa arkea, vaikka lajit<br />

ovat vaihtuneet.<br />

”Viisiotteluradoilla en ole juuri käynyt, mutta<br />

hiihdän, juoksen, pyöräilen ja pelaan tennistä.”

36<br />

RUOTU 2014<br />

”Koneeseen noustessa oli<br />

epätodellinen olo, kun<br />

pitkäaikainen unelma oli<br />

toteutumassa.”<br />

Korpraali Häggblom Libanonin helteessä. Takana<br />

kaksi viikkoa rauhanturvaajan elämää.<br />

Teksti VILLE JÄRVELÄINEN<br />

Kuvat NIKLAS HÄGGBLOM ja SUOMALAINEN KRIISINHALLINTAJOUKKO<br />

Sinibarettina Libanonissa<br />

Niklas Häggblom lähti Libanoniin keväällä 2013. Rauhanturvaajaksi pääseminen oli hänelle<br />

unelmien täyttymys ja mahdollisuus nähdä maailmaa toisenlaisin silmin.<br />

Niklas Häggblom, 21, sai viime<br />

helmikuussa odotetun puhelun<br />

Porin prikaatista. Hänelle tarjottiin<br />

paikkaa YK:n rauhanturvaoperaatiosta<br />

Etelä-Libanonissa, ja annettiin yksi yö miettimisaikaa.<br />

"En tarkalleen tiennyt, missä Libanon edes<br />

sijaitsi, mutta soitin seuraavana päivänä takaisin<br />

ja otin paikan vastaan”, Häggblom kertoo.<br />

Häggblomin kiinnostus rauhanturvatehtäviin<br />

heräsi jo lapsena kummisedän oltua rauhanturvaajana<br />

90-luvun alussa. Kummisedän<br />

lähettämiä kirjeitä hän muistelee lukeneensa<br />

yhdessä äidin kanssa. Lopullinen päätös hakemisesta<br />

syntyi kuitenkin vasta armeijassa.<br />

"Innostuin, kun peruskoulutuskauden jälkeen<br />

pari kaveria sanoi hakevansa rauhanturvaajaksi.<br />

Silloin päätin hakea itsekin."<br />

Ruotsinpyhtäältä kotoisin oleva Häggblom<br />

suoritti varusmiespalveluksensa Vekaranjärvellä.<br />

Hän olisi halunnut moottoripyörälähetiksi,<br />

mutta sai lopulta koulutuksen Pasi-vaunun<br />

ajamiseen ja johtamiseen.<br />

Häggblom pääsi armeijasta heinäkuussa<br />

2012 ja haki YK:n rauhanturvajoukkoihin<br />

vielä samana syksynä.<br />

"Halusin päästä näkemään toisenlaista maailmaa<br />

ja testaamaan armeijassa saamaani koulutusta<br />

käytännössä."<br />

Armeijakaveri Anssi Savisaari muistaa<br />

korpraaliksi ylennetyn miehen hyvin.<br />

"Tutustuin Häggblomiin jo alokaskaudella.<br />

Palvelusajan lopulla hän oli johtamani panssarijääkärijoukkueen<br />

pasikuski."<br />

Savisaari uskoo Häggblomin sopivan hyvin<br />

kriisinhallintatehtäviin Libanoniin.<br />

"Hänellä oli aina järki kädessä ja hän hoiti<br />

annetut hommat kunnialla. Vaikka hommat<br />

olivat välillä ikäviä, niin niistä päästiin läpi<br />

hammasta purren.”<br />

Lähtö koitti eräänä toukokuisena aamuna.<br />

Häggblom kertoo unien jääneen vähiin edeltävänä<br />

yönä, vaikka jännitys iskikin vasta matkalla<br />

lentokentälle.<br />

"Koneeseen noustessa oli epätodellinen olo,<br />

kun pitkäaikainen unelma oli toteutumassa.<br />

Neljän tunnin lennon jälkeen laskeuduimme<br />

Beirutiin ja jännityksellä odotimme sotilaskoneen<br />

ovien avautumista."<br />

Hänen ensimmäiset havaintonsa Libanonista<br />

olivat paahtava kuumuus ja sanoinkuvaamattoman<br />

upeat maisemat. Ensimmäinen päivä tarjosi<br />

myös ihmetyksen aihetta.

RUOTU 2014 37<br />

Suomalaisjoukon Pasi-vaunuja paikallisen ampumaradan parkkipaikalla.<br />

”Emme löytäneet heti syömäänkään,<br />

vaikka sijainti oli Suomessa katsottu kartalta.<br />

Liikennekulttuurikin oli järkytys, sillä paikalliset<br />

noudattivat sääntöjä miten halusivat”,<br />

hän naurahtaa.<br />

Libanonissa Häggblom oli päätoiminen<br />

Pasi-vaunun ajaja, mutta tarvittaessa myös<br />

sen johtaja tai ampuja. Samalla hän osallistui<br />

partiointiin ja muihin yhteisiin tehtäviin.<br />

Siviiliammatti autonasentajana auttoi välttämään<br />

monet reissut korjaamolle, kun ajoneuvoja<br />

osasi huoltaa itsekin.<br />

Siviilissä sivutoimisena valokuvaajana työskentelevä<br />

Häggblom pääsi hyödyntämään<br />

osaamistaan suomalaispataljoonan kuvaajana.<br />

Hän oli muun muassa kuvittamassa uusille<br />

rauhanturvaajille jaettavaa opasta. Yhdessä<br />

tiedotusupseerin kanssa he toteuttivat myös<br />

suomalaisjoukkojen julkaisun, jossa on kertomuksia<br />

jokaisesta joukkueesta, ryhmästä<br />

ja esikunnan toimistosta Libanonissa. Rotaation<br />

henkilöstölle suunnattu julkaisu ilmestyi<br />

marraskuun lopussa.<br />

Häggblomin mukaan median uutisointi<br />

Libanonista ei ole vastannut kaikilta osin<br />

todellisuutta, ja ilmapiirin rauhallisuus tuli<br />

jopa yllätyksenä.<br />

"Koulutuksessakin meitä peloteltiin, mutta<br />

totuus tuli nopeasti julki. Pääsimme onneksi<br />

harjoittamaan ihan perinteistä rauhanturvaamista.”<br />

Suomalaisjoukkojen tehtävänä oli valvoa<br />

vihollisuuksien lopettamista Libanonin ja<br />

Israelin rajalla sekä tukea paikallista armeijaa<br />

ja avustaa paikallisväestöä.<br />

Uudet rauhanturvaajat kokivat paikallisten<br />

vieraanvaraisuuden jo ensimmäisessä partiossaan.<br />

”Pysähtyessämme kauppaan kauppias pyysikin<br />

meidät teelle kanssaan. Hän halusi näyttää<br />

meille kuvia suomalaisista rauhanturvaajista,<br />

jotka olivat vuosien varrella käyneet<br />

hänen liikkeessään. Osa paikallisista puhui<br />

jopa auttavasti suomea.”<br />

Vuonna 2006 käyty sota Israelin ja islamistisen<br />

Hizbollah-järjestön välillä on edelleen<br />

paikallisten ihmisten mielissä. Sodasta muistuttavat<br />

myös paikalliset kylät.<br />

"Ensimmäisissä partioissa hätkähdyttivät<br />

useat talot, joiden seinissä näkyi sirpaleiden<br />

ja raskaiden konekiväärien aiheuttamia reikiä”,<br />

hän muistelee vakavana.<br />

Häggblom kertookin jännittäneensä<br />

ensimmäisiä kohtaamisia israelilaisten sotilaiden<br />

kanssa.<br />

"Samalla tavalla he kuitenkin moikkasivat<br />

kuin kaikki muutkin, vaikka olivatkin sotilaita<br />

ja raskaasti vartioidun rajan toisella puolella."<br />

Alun perin Häggblom olisi halunnut palvelukseen<br />

Afganistaniin. Nyt hän on kuitenkin<br />

onnellinen, että kutsu kävi Libanoniin.<br />

Suomalaisilla rauhanturvaajilla on Libanonissa<br />

pitkät perinteet ja Häggblomin mukaan<br />

heitä arvostetaan niin paikallisväestön kuin<br />

muidenkin rauhanturvaajien keskuudessa.<br />

Yksi palveluksen hienoimmista kokemuksista<br />

oli Välimeren rannalla suoritettu Steel<br />

Storm 2013 -harjoitus. Harjoituksessa joukot<br />

pääsivät ampumaan Paseihin asennetuilla<br />

ilmatorjuntakivääreillä merellä jopa 1 500<br />

metrin päässä sijaitseviin maaleihin.<br />

Hyvät viestivälineet ja toimivat yhteydet<br />

auttoivat ehkäisemään rauhanturvaajien kotiikävää.<br />

Häggblomin mukaan niitä oli mahdollista<br />

hyödyntää lähes päivittäin.<br />

"Valtio tarjosi netin sekä maksuttoman<br />

puhelinlinjan kotimaahan, mikä auttoi jaksamisessa<br />

kaikkein eniten.”<br />

Hän suunnittelee lähtevänsä rauhanturvatehtäviin<br />

vielä uudestaan ja kannustaa muitakin<br />

kiinnostuneita hakemaan.<br />

Häggblom kotiutui monien muiden tavoin<br />

marraskuun lopussa. Samalla Suomi otti Etelä-<br />

Libanonissa sijaitsevien suomalais-irlantilaisten<br />

joukkojen johtovastuun, ja uusi erä suomalaisia<br />

rauhanturvaajia saapui paikalle.

38<br />

RUOTU 2014<br />

Kirjoittaja Saidan rannikkokaupungissa<br />

Libanonissa 2007.<br />

Kolumni<br />

Ossi Kervinen<br />

Yksi radiojuttu<br />

Tyttäreni on toimittaja, kuten<br />

minäkin. Hän on juuri lähdössä ulkomaantehtävään<br />

moneksi vuodeksi.<br />

Ei siis kumma, että joulukeskustelumme kääntyi<br />

aikaan, jolloin itse ulkomaantoimittajana<br />

matkustin paljon. Puhuimme joulusta johtuen<br />

Lähi-idästä ja erityisesti Libanonista.<br />

Olin työmatkalla Libanonissa kevättalvella<br />

1985. Israel oli juuri aloittanut joukkojensa<br />

vetämisen Libanonin alueelta vuosia kestäneen<br />

hyökkäys- ja miehitysoperaation jälkeen.<br />

Tuolta matkalta syntyi uutisjuttujen lisäksi<br />

puolen tunnin mittainen radio-ohjelma Etelä-<br />

Libanon Israelin puristuksessa. Se oli kertomus<br />

suomalaisten rauhanturvaajien toiminnasta<br />

miehitysvallan ja vastarintaliikkeiden taistelun<br />

repimällä alueella. Israel pyrki tuolloin tuhoamaan<br />

viimeisenkin vastarinnan ja viimeisetkin<br />

aseet Etelä-Libanonista vetäytymisoperaation<br />

nimen mukaisesti ”rautanyrkillä”.<br />

Libanonin shiiaväestön silloinen voimapuolue<br />

Amal uhosi kostoa Israelille. Kun haastattelin<br />

ohjelmaa varten Amalin johtajaa Nabih Berriä,<br />

hän sanoi, että ”tämän jälkeen vastaamme jokaiseen<br />

iskuun, joka tehdään meidän kyliimme,<br />

samanlaisella iskulla Galilean kyliin”.<br />

Israel halusi luonnollisesti kerätä kansainvälistä<br />

sympatiaa irtautumalla miehitysalueiltaan,<br />

mutta samalla se halusi salata sen julmuuden,<br />

mikä vetäytymiseen liittyi. Siksi se sulki<br />

Etelä-Libanonin kansainväliseltä lehdistöltä.<br />

Onnistuimme kuitenkin Helsingin<br />

Sanomien kirjeenvaihtajan kanssa keinottelemaan<br />

itsemme Beirutista Etelä-Libanoniin.<br />

Kollegiaalisella yhteistyöllä, mutta keskinäistä<br />

uutiskilpailua unohtamatta, pääsimme<br />

pikkuteitä pitkin YK:n rauhanturvaoperaation<br />

UNIFIL:in toimialueelle ja Suomen<br />

pataljoonaan.<br />

UNIFIL ei pystynyt vaikuttamaan sotatapahtumien<br />

kulkuun, koska sillä ei ollut<br />

siihen mandaattinsa perusteella oikeutta eikä<br />

voimaa. Mutta Etelä-Libanonin asukkaille<br />

YK-operaatiolla oli kaikesta huolimatta suuri<br />

humanitaarinen merkitys.<br />

Tilanne kiristyi alueella nopeasti, sillä<br />

liikkeelle lähtenyt väkivaltainen miehitysarmeija<br />

provosoi omaa aluettaan puolustaneita<br />

Suomalaissotilaat<br />

pelastivat tämän talon,<br />

ja muutamia muitakin,<br />

kiipeämällä katolle<br />

ja ilmoittamalla,<br />

että paikka on YK:n<br />

toimivalta-aluetta.<br />

vastarintaliikkeitä.<br />

Tällaisessa ylilatautuneessa tilanteessa<br />

Israelin joukot tunkeutuivat Suomen valvontaalueelle,<br />

Halloussiyen ja Tair Filsein kyliin.<br />

Hälytyksen jälkeen suomalaiset rauhanturvaajat<br />

olivat nopeasti paikalla. Israelilaiset<br />

aloittivat ”terroristijahdin” ja aseiden ja<br />

ammusten etsimisen talo talolta. Jos ovet eivät<br />

auenneet, ne potkittiin sisään tai ammuttiin<br />

hajalle. Miehet otettiin kiinni ja kuulusteltiin.<br />

Sitten yhdestä talosta löytyi kiväärin<br />

patruunoita ja ilmeisesti jokin metsästysasekin.<br />

Israelin toimintatavat tuntien oli<br />

helppo päätellä, että talo räjäytettäisiin.<br />

Suomalaissotilaat pelastivat tämän talon,<br />

ja muutamia muitakin, kiipeämällä katolle<br />

ja ilmoittamalla, että paikka on YK:n<br />

toimivalta-aluetta.<br />

Kaikkialle rauhanturvaajat eivät kuitenkaan<br />

ehtineet; kuului räjähdys, savupilvi nousi<br />

taivaalle, ja ensimmäinen talo lensi ilmaan.<br />

Komentoradiossa kerrottiin, että puskutraktorit<br />

kaatoivat pari muuta, 22 miestä vangittiin ja<br />

kuljetettiin pois.<br />

Suomalaiset rauhanturvaajat kirjasivat kaiken<br />

ylös. Talojen hävittämisestä ja operaation<br />

yhteydessä ilmoitetuista varkaustapauksista<br />

jätettiin luettelo YK:lle ja myös Israelin joukkojen<br />

komentajalle.<br />

Erittäin kiusaantunut israelilaiskomentaja<br />

havaitsi raporttia vastaanottaessaan meidät,<br />

kaksi suomalaista toimittajaa. Hän vaati ja<br />

uhkasi poistaa meidät alueelta.<br />

”Toimittajat ovat minun vieraitani”, sanoi<br />

Suomen pataljoonan komentaja rauhallisesti<br />

eikä jatkanut keskustelua tästä aiheesta. Kun<br />

muut muodollisuudet oli hoidettu israelilaisjoukot<br />

poistuivat Suomen vastuualueelta.<br />

Me toimittajat onnistuimme poistumaan<br />

salaa Etelä-Libanonin suljetulta alueelta,<br />

vaikka olimmekin Israelin ”luupin alla”. Radioohjelma<br />

rauhanturvaamisesta ja tästä<br />

maailmanpolitiikan arkipäivästä valmistui seuraavalla<br />

viikolla Helsingissä.<br />

Se oli ehkä pieni juttu maailmankaikkeudessa,<br />

mutta minulle se oli suuri, koska tämän<br />

matkan tapahtumista opin, mitä on oikea<br />

rauhanturvaaminen.<br />

Kirjoittaja on eläkkeellä oleva<br />

puolustusvoimien viestintäjohtaja ja<br />

toimittaja.

RUOTU 2014 39<br />

Teksti RIIKKA KARPPINEN<br />

Mies, joka rikkoo ra(a)joja<br />

Jukka Hildén on palannut juuri Los<br />

Angelesista, Yhdysvalloista, hetkeksi<br />

Suomeen. 2000-luvun alussa neljän<br />

kaveruksen vilpitön tahto pelastaa maailma<br />

tylsyydeltä on vienyt pitkälle – kirjaimellisesti.<br />

Tätä nykyä Hildén ei liioin esittelyjä<br />

kaipaa. Kun Duudsonit 2000-luvun alussa<br />

alkoivat ensimmäisiä kertoja pyöriä televisiossa,<br />

Hildén suoritti samanaikaisesti varusmiespalvelustaan<br />

Utissa laskuvarjojääkärinä.<br />

Nimi kiiri nopeasti myös varuskunnassa, eikä<br />

pelkästään televisio-ohjelman vuoksi.<br />

”Olinhan mä aika kovaääninen ja rasavilli.<br />

Aika pian minut siellä opittiin tuntemaan”,<br />

hän naurahtaa.<br />

Tuolloin Duudsonit oli vielä tuore tulokas.<br />

Palvelus laskuvarjojääkärinä oli sitä, mitä<br />

Hildén oli toivonutkin: omien rajojen kokeilemista,<br />

lujaa ryhmähenkeä ja rankkoja<br />

fyysisiä suorituksia.<br />

Siis melkein samanlaisia asioita kuin Duudsonitkin<br />

tekevät?<br />

”No vähän niinkin”, alikersantti reservissä<br />

myöntää.<br />

”Sillä erolla, että Duudsonit on aina vähän<br />

niin kuin pellossa. Armeijassa oli kuri läsnä.<br />

Aina en ole paras kuuntelemaan noita auktoriteetteja.”<br />

Ja sitten sai punnertaa.<br />

Duudsoneista myös Hannu-Pekka Parviainen<br />

suoritti yhtä aikaa varusmiespalvelusta<br />

kuin Hildén. Intin kiireet määräsivät pitkälti<br />

miesten päiväjärjestystä, mutta aikaa kuvaamiselle<br />

löytyi aina vapailla. Hildén korostaa, että<br />

kyse oli kuitenkin intohimosta ja tekemisestä,<br />

jonka parissa oli mielellään. Helppoa aikataulujen<br />

sovittaminen ei aina siltikään ollut.<br />

Hildénin mielestä elämästä ei tule<br />

mitään, jos aina tekee niin kuin sanotaan.<br />

Ajatus siitä, että Duudsonit joskus aikuistuisivat,<br />

on hänestä lähtökohtaisesti väärä.<br />

”Se on kirosana mulle. Mun mielestä<br />

ihmisten pitäisi elää elämäänsä pilke silmäkulmassa<br />

ja sopivan lapsenmielisesti elämänsä<br />

loppuun asti. Ikinä ei ole liian vanha kokeillakseen<br />

jotain uutta tai hassutellakseen”, hän<br />

perustelee.<br />

Vaikka Duudsonit työllistävät jo<br />

25-henkisen ryhmän, henki ei alun kaverillisesta<br />

hauskanpidosta, ”källeistä” ja kokeilunhalusta<br />

ole muuttunut mihinkään.<br />

”Eikä henki saakaan muuttua koskaan”, hän<br />

painottaa.<br />

Vaikka Hildénillä on koti niin Suomessa<br />

kuin Yhdysvalloissa, mies vakuuttaa, että<br />

sydän lepää lujasti Suomessa. Maailmalla<br />

KUVA: Duudsonit Jarno Laasala (vas.), Hannu-<br />

Pekka ”HP” Parviainen, Jukka Hildén (alhaalla)<br />

ja Jarppi Leppälä.<br />

erikoisia temppuja tekevät suomalaiset herättävät<br />

ihmetystä, mutta ennen muuta hyvää<br />

fiilistä.<br />

Hildénin mielestä on voimavara tulla<br />

niinkin pienestä maasta kuin Suomi. Hänen<br />

mukaansa jokaisessa suomalaisessa asuu pieni<br />

Duudsoni.<br />

”Ei tarvitse kuin katsoa omia vanhempiaan.<br />

Ne istuu kilpaa muurahaispesässä, hyppää<br />

avantoon tai osallistuu eukonkantokisaan”,<br />

hän kertoo hymyillen.<br />

Duudsonien temput sen sijaan ovat toisinaan<br />

riskialttiita. Pelottavatko loukkaantumiset?<br />

”Joka kertahan se pelottaa, totta kai. Eihän<br />

sitä lähde itseään loukkaamaan, vaan innostuu<br />

jostain ideasta ja saa siitä kipinän toteuttamiseen.<br />

Ideoita voi saada esimerkiksi piirretyistä<br />

tai sarjakuvista, ja sitten kokeillaan, pystyykö<br />

saman tekemään oikeassa elämässä.”<br />

Kaikessa, mitä tekevät, Duudsonit haluavat<br />

olla luovia ja uniikkeja: rikkoa rajoja ja pitää<br />

hauskaa. Se sopii miehelle, joka ei mahdu<br />

oikein mihinkään muottiin.

Takakansi<br />

Mainos

logo

products

Resources

Company

Terms of service
Privacy policy
Cookie policy
Cookie settings
Imprint
Change language
Made with love in Switzerland
© 2024 Yumpu.com all rights reserved

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!