18.01.2015 Views

TOIMINTAKERTOMUS

TOIMINTAKERTOMUS

TOIMINTAKERTOMUS

SHOW MORE
SHOW LESS

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

SUOMEN

VOIMISTELU- JA URHEILULIITON

TOIMINTAKERTOMUS

V. 1936

HELSINKI 1937

K A U P P ALE H T 1 0 Y:N K 1 R J.A P A 1 N 0

Suomen Voimistelu -ja Urheiluliitto

vuonna 1936.

Olyrnpialaisvuosi 1936 oli samalla Suomen Voimistelu-

ja Urheiluliiton 30-vuotistoiminnan juhlavuosi.

Maaliskuun 11 päivänä oli nim. kulunut tasan 30 vuotta

liiton perustamisesta. Kiireellisten olympiaLaisvalmennustöiden

takia liitto kuitenkin katsoi parhaaksi siirtää

30-vuotisjuhlallisuuksiensa viettämisen kuluneen vuoden

syyskaudelle siten voidakseen kiinnittää vuoden alkupuoliskolla

kaiken huomionsa valmistaa~seen Suomen

osanottoa Garmisch-Partenkirchenin ja Berliinin olympialaiskisoihin.

Samanaikaisesti liitto kuitenkin toteutti aikaisempina

vuosina hyväksymäänsä ohjelmaa kotoisen liikuntakasvatusharrastuksen

yleistämiseksi j.a llrheilutaidon kehittämiseksi

mahdollisimman laajoissa kansalaispiireissä.

Tämän toiminnan tuloksena liiton sisäimm toiminta saa ­

tiin tiiviiksi, lujaksi ja hyviä tuloksia tuottavaksi. Eräinä

tämän toiminnan näkyvinä tuloksina voidaan tyydytyksellä

todeta, että liiton jäsenmäärä nousi kuluneen vuoden

päätyttyä suuremmaksi kuin minään aikaisempana

vuonna kuin myös, että koulutustoiminnan osanottajamäärät

ylittivät kaikki aikaisemmat saavutukset.

Näistä saavutuksista ja liiton toiminnasta yleensä

SVUL:n Liittohallitus on tilaisuudessa esittämään kesäkuun

13 päivänä 1937 pidettävälle liittokokoukselle seuraavan

selostuksen.

Helsinki .1937. Kauppalehti Uy:n Kir]apamo.

Liiton toiminta-alaan kuuluvat harjoitusmuodot.

Liiton toiminta-alaan ovat vuonna 1936 kuuluneet

seura.avat liikuntaharjoitusmuodot: 1) voimistelu. 2)

ata- ja kenttäurheilu, 3) hiihto ja mäenlasku, 4) kreikkalais-roomalainen

ja vapaapaini, 5) pesäpalloilu, 6)

pyöräily, 7) nyrk~eily, 8) painonnosto ja 9) poikaurheilun

'eri muodot.

Liiton organisatio ja johto.

Liiton organisatio on edelleenkin ollut seuraavanlainen:

a) liittokongressi,

b ) liittokokous,

c) liittohallitus,

d) seuraavien jäsenliittojen liittokokoukset ja liittojohtokunnat:

1) Suomen Voimisteluliitto r.y., 2) Suomen

Urheiluliitto r.y., 3) Suomen Hiihtoliitto r.y., 4)

Suomen Painiliitto r.y. 5) Pesäpalloliitto r.y., 6) Suomen

Pyöräilyliitto r.y., 7) Suomen Nyl1kkeilyliitto r.y., 8)

Suomen Painonnostoliitto r.y. ja 9) Poikaurheiluliitto

r.y.,

e) seuraavien piirikuntien piirikokoukset. piirijohtokunnat

ja jaostokokoukset: 1) Etelä-Pohjanmaan piiri,

2) Helsingin piiri, 3) Hämeen piiri, 4) Itä-Karjalan piiri,

5) Kainuun piiri, 6) Keski-Pohjanmaan piiri, 7) Keski­

Suomen piiri, 8) Kymenlaakson piiri, 9) Lahden piiri.

10) Oulun piiri, 11) Peräpohjolan piiri, 12) Pohjois­

Karjalan piiri, 13) Pohjois-Savon piiri, 14) Sat.akunnan

piiri, 15) Suur-Savon piiri, 16) Uudenmaan piiri, 17)

Varsinais-Suomen piiri ja 18) Viipurin piiri.

Liiton toimielinten kokoukset ja jäsenistö.

Vuonna 1936 ovat liiton toimielimet pitäneet kokouksia

seuraavasti ja ovat niiden jäsenmäärät olleet seur

aavat:

Kokouksien

Toimielirn Puheenjohtaja

I §§:ien

luku. luku. se~- I

Jäsenistö

jäse-

niä

ooJa

Liittoko!rous .. . .. J . W. Rangell 1 22 - -

Liittoballi tus . .. . J . W. Rangell 12 139 - -

Jäsenliitot:

Urheiluliitto . .... U. Kekkonen 7 173 729 ~8 . 117

V'Oimisteluliitto .. O. Väänänen 12 278 482 34.2113

Hiihtoliitto .... .. J. Hiilo 18 197 573 39.200

Painiliitto . ... .. . H. Lehmusto 12 249 183 10.865

Pesäpalloliitto . .. K. Pellinen 33 373 519 33.903

Pyöräily liit to ... . E. Tilus 16 233 244 10.997

Poiika urheiluliitto L. Tanner 20 264 481 18.740

Nyrkkeilyliitto . . V. Smeds 19 317 83 4.468

PainonnOS

6

Kurssitoiminta.

Selostukset SVUL:n kurssitoiminnasta v. 1936 on

julkaistu kunkin jäsenliiton toimintakertomuksen yhteydessä.

Ylerstilast~:ma voidaan todeta, että kursseja

on toimeenpantu seuraavasti:

KUI'SSeja Osanottajia

1) Ra·ta- ja kenttäurheilukursseja 62 2.,297

2) V0.i.mi5telukursseja .. ..... ...... ... 5 120

3) Hiihto- ja mäenlaskUikursseja . ... 11 180

4) Paini:kursseja .... ......... ... . .... 18 268

5) Nyrk'keilykursseja ...... . . . .....•. 13 283

6) Pesåpallokursseja ......... ........ 54 1,668

7) 'Suunrustamiskursseja . .... ...... .. 1 10

8) Poikaurheilukursseja .. . .... ... .. ..

8

Kuten ai'kaisempina vuosina, liitot ovat myös v. 1936

saaneet kurssiensa ja neuvottelupäiviensä joht.ajiksi, opettajiksi,

luennoitsijoiksi ja alustajiksi parhaat mahdolliset

asiantuntijat, niinkuin seura.avasta luettelosta ilmenee:

a) rata- ja kenttäurheilu: lakit. tri Urho Kekkonen,

maisteri Lauri Pihkala, kauppias Paavo Nurmi, voimist.

opettajat Annikki Karvonen, E. P.almio ja V. Liukko,

opettajat H. Taskinen, K. Pirttilä, 1. Harju, E. Hampaala

ja M. Tienari, valmentajat A. Valste, V. Renko, O. Rainio

ja A. Huusari;

b) suunnistamisurheiLu: maisteri O. Veijola, insinööri

J. Lagus ja herra L . Löf;

c) voimisteLu: lehtorit Y. Nykänen, V. Lahtinen, O.

Väänänen ja H. Arpiainen, johtaja A. Kaskela, voimist.

opettajat P. Teräsvirt.a, H. Savolainen j,a M. Uosikkinen

sekä tri B. Stenman;

d) hiihto- ja mäenlasku: johtaja A. Pal.amaa, lehtori

Y. Ka!loniem.i, johtaja A. Kaskela, insinööri S. Sirola,

sotilasohjaajat K. Vierto ja K. Heikkinen, voimist. opettajat

H. Savolainen ja M. Uosikkinen, v.almentaja E.

Kuisma sekä herrat P. Nuotio ja E. Halonen;

e) paini: fil. tri Heikki Lehmusto, maisteri V. Smeds,

johtajat Väinö Anttila ja K. Lampila, valmentajat Aug.

Jokinen, E. Väre ja Eino Leino, maanvilj. A. Haavisto,

etsivä A. Tuominen, komisario A. Laitinen, ylikonst. K.

Pihlajamäki, kaupp. E. Toivonen, kirjaltaja L. Anttila,

konttoripääll. A. Kosonen ja H. Jaos sekä herrat V. Ikonen,

H. Kärkkäinen, G. Niemes ja E. Mannerla;

f) nyrkkeily: maisteri Viktor Smeds, toimittaja J .

llaIllko, sekä herrat V. Resko, M. Mattheus, V. Ertamo,

G. Kuusela ja V. Stenvall;

g) pesäpaUoiLu: varatuomarit Kullervo Pellinen ja

Pasi Harvela, maisterit O. Veijola, V. Järvi ja A. Kivilinna,

toimittaja E. Merinen, voimist. opettajat M. Heinonen

ja V. Pyykkö, yliopp. O. Kupiainen;

h) pyöräily: insinööri E. Tilus, johtaja Raul Hellberg,

toimittaja J . Jura, konttoristi A. Lehtonen ja toimistosihteeri

1. Sinisalo;

i) poikaurheiLu: tohtorit L. Tanner ja A. Salokannel,

lehtorit V. Teivaala ja S. Hirvonen, johtaja A. Kaskela,

voimist. opettajat H. Savolainen, Y. Eliala ja V. Kokkonen,

opettajat G. Valtonen, A. Tynell, 1. Harju ja L. Keinänen,

työnjoht. U. Franck, yliopp. L. Palmberg, hiihtoneuvojat

E. Kuisma, U. Marttinen, H. Hottola, V. Nikunen,

urheiluneuvoja L. Arponen ja toimistosihteeri 1.

Sinisalo;

j) painonnosto: Lauri Anttila, Br. Nyberg, A. Lehtinen,

A. ja M. Tokazier;

k) yLeinen järjestötoiminta: insinööri E. Tilus, insinööri

A. Tawast, opettaja A. Tynell, opettaja G. Valtonen,

lehtorit O. Väänänen ja Y. Nykänen, tohtori Lauri

Tanner, toimistopäällikkö Lauri Santala ja toimistosihteeri

1. Sinisalo.

Neuvontatoiminta.

Edelläse'lostetun kUl'ssitoiminnan lisäksi SVUL ja sen

jäsenliitot ovat hoitaneet neuvontatoimintaa seuraavasti:

a) rata- ja kenttäurheiLu:

Liiton harjoittama neuvon ta työ on ollut monipuolisempaa

ja laajempaa kuin milloinkaan aikaisemmin. Liiton

vakinaisen.a neuvojana toimi koko 'Vuoden ajan urheiluneuvoja

Armas Valste, jonka lisäksi seuraavat liiton

neuvojakoulutuksen saaneet urheiluneuvojat toimivat liiton

palveluksessa kolmena kesäkuukautena: K. Pirttilä,

H. Taskinen, O. Rainio, E. Palmio, 1. Harju, A. Huusari

ja E. Hampaala. Myös urheiluneuvojat V. Renko ja M.

Tienari ovat toimineet liiton tilapäisneuvojina.

Edellämainitut urheiluneuvojat ovat hoitamiensa

kurssien lisäksi antaneet ul'heiluneuvontaa noin lOO:lla

eri paikkakunnalla. Heidän neuvonnastaan ovat päässeet

osallisiksi lukuisat urheilun johtomiehet ja tuh.annet

aktiivi ur heilij a t.

b) voimisteLu:

Voimisteluneuvonnan avulla on pyritty kehittämään

sekä seura- että taitovoimistelua. Tässä tarkoituksessa

9

10

liitto on julkaissut voimistelun malliohjelmia, joita on

ilmaiseksi lähetetty seuroille. OlympiaLaisvuoden takia

liitto on ollut pa..1witettu kiinnittämään entistä suurempaa

huomiota huippuvoimistelijoihin kohdistuneeseen

neuvontaan, mutta myös nuoren voimistelijapolven ohjaukseen

on samanikaisesti kiinnitetty 'huomiota. Liiton

neuvojina ovat toimineet lehtori Y. Nykänen ja tri B.

Stenman. Tässä yhteydessä mainittakoon ulkomaihin

kohdistunut propagandatyö suomalaisen voimistelusysteemin

hyväksi. Niinpä voimistelunopettajat M. Uosikkinen

ja T. Hirsikangas ovat toimineet neuvojina Norjassa.

Erikseen mainittakoon liiton valmistam.an opetusfilmin

"Suomalaista taitovoimistelua" suorittama neuvonta.

c) hiihto ja mäenlasku:

Varsinaisiin ' aktiivimiehiin kohdistunutta neuvontaa

ovat hoitaneet sotilasohjaaja L. Heikkinen ja johtaja A.

Palamaa. Tämä neuvonta oli suunnattu sekä olympialaisedustukseemme

että uusien hiihtäjien kouluttamiseen.

Hyppyrimäkien rakennusneuvontaa varten on entinen

mäenLaskumestari Paavo Nuotio matkustellut useilla

paikkakunnilla, antaen suulli'sia neuvoja mäkien rakentamisessa

ja laatien mäkipiirustuksia. Mäkien rakennusneuvonta-

ja mäkipiirustusten tarkastelutyähön on

osallistunut joht.aja A. Palamaa tehden opastusmatkoja

m .m. Ouluun, Nurmijärvelle, Keravalle, Hyrylään, Pukinmäelle,

Snappertunaan ja Ilmajoelle. Lisäksi on insinööri

S. Sirola laatinut mallipiirustuksia eri kokoisia

'hyppyrimäkiä varten.

Mäenla'skun neuvontatyöhön ovat myös osallistuneet

useat p.arhaat aktiivimäenlaskijat eri paikkakunnilla.

Mäkien rakentamisen ja suoritetun neuvontatyön ansiosta

mäenlaskuharrastus on huomattavasti elpynyt kuluneen.a

toimivuonna.

d) paini:

Liiton vakinaisena painineuvojana on toiminut painineuvoja

Aug. Jokinen, joka on toiminut useimmissa

palmseuroi'ssamme. Tätä työtä ovat myös tehneet entiset

tunnetut mestaripainijamme Eino Leino ja Emil Väre .

Parhaille edustusp.ainijoillemme on lisäksi lähetetty lukuisia

ohje- ja neuvokirjoitelmia.

e) nyrkkeily:

Liiton vakinainen nyrkkeilyneuvoja, saksalainen

Max Mattheus on vieraillut melkein kaikissa nyrkkeilyä

harrastavissa seuroiss.a kiinnittäen erikoista huomiota

nuorempaan nyrkkeilijäpolveen. Lokakuun puolivälissä

liitto kiinnitti palvelukseensa myös V. Reskon, joka on

antanut neuvontaa m.m. koululaisille ja sotilaille.

f) pesäpaUoilu:

Liiton kiertävinä pesäpalloneuvojina ovat toimineet

maisteri O. Veijola, voimist. opettajat M. Heinonen ja

V. Pyykkö sekä ylioppilas O. Kupiainen, jotka ovat antaneet

neuvontaa seuroissa, kouluissa ja sotaväen joukkoosastoissa.

Erikseen mainittakoon liiton Laaka-nimisessä

erikoislehdessä annettu pesäpalloneuvonta.

g) pyöräily:

Pyöräilyneuvonta on tapahtunut pääasiallisesti kirjeitse

harjoitus- y.m. neuvoja antaen. Näitä neuvoja

ovat laatineet johtaja Raul Hellberg, insinööri E. Tilus,

konttoristi A. Lelhtonen ja toimistosihteeri 1. Sinisalo.

Johtaja Hellberg on lisäksi antanut henkilökohtaista

neuvontaa olympialaisedustajiksi valituille pyöräilijöille.

h) poikaurheilu:

Myös poikaurheilutoimintaa koskeva neuvonta on tapahtunut

pääasiassa' kirjeenvaihdoo. avulla. Tämä neuvonta

koskee lähinnä poikaurheilutoiminnan järjestämistä

SVUL:n piireissä, seuroissa, y.m. yhtymissä ja laitoksissa.

Lisäksi ovat useat poikaurheilun johtohenkilöt

pitäneet esitelmiä useissa kokous- ja juhlatilaisuuksissa

siten tehosta en poikaurheilutyön merkitystä ja ohjaten

sitä oikeille urille. Tässä työskentelyssä ovat olleet mu-

11

12

kana tohtori L. Tanner, maisteri L. Pihkala, opettajat

A. Tynell, G. Valtonen, L. Keinänen, 1. Harju, työnjohtaja

A. Osola, valmentaja A. Valste, voimist. opettaja

T. Heikura, työnjohtaja U. Franck ja toimistosihteeri 1.

Sinisalo.

Tässä yhteydessä todettakoon, että liiton harjoitt.ama

poikaurheilutyö on alkanut herättää lisääntyvää huomiota

ulkomailla. Niinpä liitolta on pyydetty poikaurheilun

organisatiota ja työtapoja koskevia selostuksia

Saksast.a, Sveitsistä, Englannista, Tanskasta, Ruotsista,

Norjasta, Latvia'sta ja Eestistä. Kaikkiin tehtyihin tiedusteluihin

liitto on lähettänyt tyhjentävät selostukset.

i) järjestötoiminta:

Liiton toimiston hoitaman laajan ja monipuolisen

kirjallisen ja henkilökohtaisen neuvonnan lisäksi lähinnä

liiton 18 piirisiihteeriä ovat liiton myöntämää pientä

palkkiota vastaan työskennelleet kukin piirinsä järjestötoiminnan

kehittämiseksi ja edistämiseksi. Tämä

toiminta on kohdistunut pääasiassa piirin jäsenseuroihin,

mutta myös useat liiton ulkopuoliset yhdistykset ja laitokset

ovat päässeet siitä osallisiksi. Samassa tarkoituksessa

liitto on kustantanut kerran viikossa ilmestynyttä

URHEILU-nimistä julkaisua, joka liittokokouksen päätöksellä

on tilattu liiton kaikkiin jäsenseuroihin ja laajoihin

ulkopuolisiinkin piireihin.

Yleinen propagandatyö.

Kurssi- ja neuvont.atyön lisäksi SVUL ja sen Jasenliitot

ovat entiseen t apaan herättäneet Suomen kansassa

harrastusta erilaisiin liikuntaharjoitusmuotoihin m .m.

seuraavien propagandakeinojen avulla:

a) t aitomerkkijärjestelmät:

Kuluneen vuoden aikana poikia varten perustettiin

voimistelumer kkij ärj estelmä ja pyöräilymerkkij ärjestelmään

lisättiin tehtävävaatimukset . retkeily- ja propa-

gandamerkkiä varten. Samanaikaisesti liitto uusi poikain

hiihtomerkki- ja miesten voimistelumerkkijärjestelmän

säännöt.

Sel vittääkseen taitomer kkij ärj estelmiensä tar koi tusta

Taitomerkkejä on lunastettu seuraavat määrät:

Järjestelmä meslarim. Ilk. U Ik. III Ik. IV Ik. harr. luok. yhl.

Urheilumerkllrejä .. 25 44 72 54 195

Voimistelumerkk. .. 1 9 18 68 188 L03 387

Hiihtomerkkejä .. . 8 30 60 80 1,163 1,341

Mäenlaskumerkk . .. 3 -8 :w 17 (j4

Painimerkkejä .... - 3 1 4

Pyöräilymenk!lrejä .. - 16 38 78 132

pesäpallomerkk. 10 12 49 71

PoikaID lH"h.merkk. - 620 4,279 14,636 - 19,535

hiih1lom . . . - - 15,259 1,91H 17,240

'Voimist.m. . - 25 53 401 4179

RetJreilymerkk.

. " . - 2 2

Yht~sä 37 741 4,535 115,306 188 16,652 1 , 9~1 39,440

Yhteensä on taitomerkkejä siis tilattu ja lähetetty

39,440 kpl., mutta tehtäväsuorituksiin on osallistunut

huomattavasti suurempi harrastajajoukko. Kaikki merkkiv.aatimusten

suorittajat eivät nimittäin ole syystä tai

toisesta halunneet lunastaa itselleen merkkiä, ja on runsaasti

myös ollut niitä, joiden suoritukset ovat keskeytyneet

siirtyen seuraavaan vuoteen.

b) propagandapäivät:

Aikaansaadakseen määrättyinä aikoina entistä voimakkaampaa

aktiivista urheilu toimintaa sekä kiinnittääkseen

valtion ja kuntien viranomaisten huomiota liikuntaharjoitusten

merkitykseen j.a tarpeisiin liitto on

järjestänyt seuraavat propagandapäivät ja viikot:

1) poikien talviurheilupäivät 15-16/2,

2) yleinen hiihtopäivä 23/2,

3) merkillisten urheilijapoikien viikko 10-16/5,

4) yleinen pesäpallopäivä 21/5,

5) yleinen pyöräilypäivä 31/5 ja

6) poikien kesäurheilupäivät 4-5/7.

13

14

Edellämainittujen palVlen ja viikon tehostamiseksi

liitot ovat laatineet sanomalehtiartikkeleja, lähettäneet

seuroille ja 'kouluille 'kiertokirjeitä sekä järjestäneet

radioesi ty'ksiä.

Tässä yhteydessä mainittakoon erikseen ,se propaganda,

jonka liitot ja s.arnalla koko maan urheilu saivat

osaroseen SVUL:n viettäessä 5/12 3D-vuotisjuhlaansa.

Tämän juhlapäivän johdosta maan 'sanomalehdet selostivat

laaja'sti liiton toimintaa ja sen 'Suorittaman työn

tuloksia.

c) kilpailutoiminta:

. Todennäköisesti olympialai:sbsojen innoittamana liiton

alaiset seurat järjestivät runsaasti seurojen ja jäsentenväli:siä,

SVUL:n piirikunnallisia, kansallisia ja kansainvälisiä

urheiluki1pailuja. Kun niiden osanottaja- ja

varsinkin katsojamäärät olivat huomattavan suuria, oli

tällä kilpailutoiminnalla oma arvokas osansa liiton narjoittamassa

propagandatyÖ'ssä.

Kansallisia ja kansainvälisiä kilpailuja toimeenpanhin

seuraavasti:

• -kansalli- kansain- yhte=nsia

väl. sä

1) Voimisbelulkilpailuja ....... .. 12 12

2) Rata- ja kenitäuriheiluki:l.p. .. 94 21 115

3) .Hiihto- ja mäenl,askukilp. .. 51 3 54

4) PesäpaHoJtilpailuja .. .. . ..... 470 2 472

5) Painikilpai:luja .. ...... . . ... . 7

]6

tala j.a toimitussihteerinä toimittaja Toivo V. Narva.

Toimituskuntaan ovat kuuluneet SVUL:n ja sen jäsenliittojen

puheenjohtajat: lakit. kand. J. W. Rangell , lakit.

tohtorit Urho Kekkonen ja Heikki Lehmusto, lehtori

Oskari Väänänen, johtaja Juho Hillo, varatuomari

Kullervo Pellinen, maisteri Viktor Smeds, tohtori Lauri

Tanner, insinööri Eino Tilus ja kirjaltaja Lauri Anttila.

Liiton kustantamaa pesäpalloilun erikoisjulkaisua

LAAKA-lehteä on ilmestynyt 24 numeroa. Lehden päätoimittajana

on toiminut maisteri Aaro Kivilinn.a ja toimitussihteerinä

toimittaja Einari Mannerla.

e) jaetut avustukset:

Lii'tot ovat jakaneet monelle kymmenelle alaiselleen

seuralle avustuksia seuraavasti:

SImk.

1) Suomen yleisurheilumestaruuskilpailuje.n tuloista 14,409:-

2) Olympialaisten valintalkilpailujen tuloista 6,864:-

3) Suomen NyJ.1k!keilymestaruuskilipailuje.n ttuloista .. 2,604:-

4) Suomir-Tanska nyrldlreilymaaottelun tuloista . . . . 2,988:-

5) OiJkeusneuvos Lili'll1men testa'ffientti.Tahastosta ... . 2,000:-

Yhteensä 27,865: -

Jäsenyys kansainvälisissä keskusjärjestöissä ja

osanotto kongresseihin.

Jäsenlii'tot ovat v. 1936 kuuluneet seuraaviin kansainvälisiin

keskusjärjestöihin:

1) Kansainväliseen Voimisteluliittoon (FlG) ,

2) Kansainväliseen Urheiluliittoon (lAAF) ,

3) Kansainväliseen Hiihtoliittoo'Il (FlS),

4) Kans.ainväliseen Painiliittoo'Il (lAWF) ,

5) Kansainväliseen Nyrkkeilyliittoon (FIBA),

6) Kansainväliseen Painonnostoliittoon (FlH) ,

7) Kansainväliseen Pyöräilyliittoon (UCl),

8) Pohjoismaiseen Pyöräilyliittoon (NCF),

9) Pohjoismaiseen Voimisteluliittoon (NGl).

Jäsenliitot ottivat v. 1936 osaa seuraaviin kansainvähsiin

kongresseihin:

1) Kansainvälisen Hiihtoliiton johtokunnan kokous

Garmisch-Partenkirchenissä, edustaja johtaja A. Palamaa;

2) Kansainvälisen Hiihtoliiton vuosikongressi Garmisch-Parlenkircherussä

edustajat: J. Hillo, A. Palamaa

ja Y. Kaloniemi;

3) Kansainvälisen Urheiluliiton kongressi Berlinissä

10-11/8, edustajat: U. K,ekkonen, A. Kuusisto, V. Teivaala,

L. Pihkala ja L. Miettinen;

4) Kansainvälisen Voimisteluliiton kongressi Berlinissä

8-9/8, edustajat: O. Väänänen, Y. Nykänen, K.

E. Levälahti, B. Stenman, E. Palolampi ja 1. Sinisalo;

5) Kansainvälisen Painiliiton kongressi Berlinissä

31/7, edustajat: Heikki Lehmusto, V. Anttila ja E. Mannerla;

6) Kansainvälisen Nyrkkeilyliiton kongressi Berlinissä

7/8, edustaja: V. Smeds;

7) Kansainvälisen Pyöräilyliiton kongressi Berlinissä

5/8, edustajat: 1. Sinisalo ja L. Pihkala;

8) Kansainvälisen urheilija-poikaleiri, Berlinissä 1-

16/8, edustajat: V. Teivaala, U. Franck ja 1. Sinisalo

sekä 30 urheilijapoikaa;

9) Ruotsin Koululaisurheiluliiton kokous Tukholmassa

19/9, edustaja T. Heikura;

10) Suomalais-ugrilainen kulttuurikongressi Tallinnassa

25-28/6, edustaja A. Tynell;

11) Pohjoismaisen Pyöräilyliiton kongressi Tukholmassa

12/9, edustajat R. HeHberg ja J. Jura;

12) Pohjoismaiden Keskusurheiluliittojen kongressi

Köpenhaminassa, edustaja J. Tossavainen.

Edustus Alfred Kordelinin urheilurahaston

hoitokunnassa.

Alfred Kordelinin rahaston urheilun ja terveydenhoidon

edistämiseksi Suomessa-nimisen säätiön hoitokunnassa

ovat liittoa edustaneet varatuomari V. J. Niiniluoto

ja johtaja Aksel Ek, varamiehinään lakit. kand.

J. W. Rangell ja tohtori Lauri Tanner.

17

2

18

Liiton ansiomerkkien jako.

Liittohallituksen päätöksellä . liiton ansiomerkki on

annettu poliisikomisario Juho KorkeaLalle, Tornio.

Liiton 30-vuotisjuhlakokouksessa ansiomerkki annettiin

seuraaville henkilöille:

1) !kauppias E. Corin, Kokkola,

2) hammasteknikko K. Elminen, Viipuri,

3) pääkirjanpitäjä V. Ertamo, Helsinki,

4) maanviljelijä A. Haavisto, Ilmajoki,

5) apteekkari V. Kesamo, Lahti,

6) maisteri L. Miettinen, 'Helsinki,

7) kuvanveistäjä J. Mäntynen, Helsinki,

8) konttoripäällikkö O. Osanen, Pölläkkälä,

9) johtaja L. Pailemo, Viipuri,

10) varatuomari Kullervo Pellinen, Riihimäki,

11) insinööri A. Tanila, Helsinki,

12) voimistelunopettaja A. Turunen, Viipuri,

13) maisteri O. Veijola, Kerava ja

14) lehtori O. Väänänen, Helsinki.

Liiton 30-vuotisjuhLaUisuudet.

Liiton vuosikokous päätti kesäkuun 7 p:nä 1936, että

liiton 30-vuotisjuhlat vietetään syksyllä v. 1936 ja valtuutti

liittohallituksen määräämään juhlien lähemmän

päivämäärän sekä huolehtimaan juhliin liittyvistä käytännöllisistä

toimenpiteistä. Lokakuun 10 p:nä pitämäs­

'sään kokouksessa liittohallitus määräsi 30-vuotisjuhlien

viettopäiväksi 5 p:n joulukuuta. .

Sanomalehtien välityksellä tehtiin tunnetuksi liiton

30-vuotiskauden toimintaa välittämällä lehtien julkaistavaksi

Hiton varapuheenjohtajan, tohtori Lauri Tannerin

laatiman liiton 30-vuotis'historiikin, liiton entisen puheenjohtajan,

everstiluutn. K. E. Levälahden haastattelun

sekä liiton kunniajäsenen, lehtori J. F. Blomqvistin

muistelmakirjoituksen. Kirjoitusten mukan·a lähetettiin

lehdille matriiseja liiton puheenjohtajista. Useimmat

sanomalehdet ju1kaisivat liiton lähettämän ainehiston

mukaisia kirjoituksia juhlapäivää edeHäneessä tai juhlapäivän

5/12 -36 numerossaan.

Juhlallisuudet alkoiv.at kunniakäynneiHä SVUL:n

merkkihenkiLöiden haudoilla 5 p:nä joulukuuta 1936, jolloin

päivällä klo 14 SVUL:n liittohallitus, erikoisliittojen

edustajat ja lukuisa määrä kutsuvieraita kokoontui Helsingin

Vanhan hautausmaan kappelin edustalle ja lähti

siitä kulkuena kunniakäynnille ja seppeleenlaskulle

SVUL:n merkkihenkilöiden haudoille. Ensimäist: •._ käytiin

SVUL:n presidentin, professori Ivar Wilskmanin

haudalla, jolla tarkastaja Arvo Vartia puhui ja yhdE-ssä

varatuomari J. W. Rangellin kanss.a laski haudalle

seppeleen. Senjälkeen siirryttiin kulkueena liiton kunniajäsenen,

professori Viktor Heikelin haudalle, jolla

everstiluutnantti Levä1ahti puhui sekä yhdessä tri Tannerin

kanssa toimitti seppeleenlaskun. Liiton kunniajä'senen,.

kirjakauppias J. K. Lindstedtin haudalle laskivat

maisteri Toivo Aro ja maisteri Viktor Smeds seppeleen,

edellisen puhuessa vainajan muistolle. Viimeksi

käytiin liiton suurlahjoHtajan, liikemies Nestori Toivosen

haudalla, jolloin varatuomari V. J. Niiniluoto puhui

sekä l.aski yhdessä insinööri Aku Kuus~ston kanssa

seppeleen vainajan haudalle.

Liiton 30-vuotisjuhLakokous alkoi Helsingin kaupunginvaltuuston

istuntosalissa klo 19. Tilaisuudessa oli

läsnä satakunta henkilöä, joukossa hallitusvallan, puolustuslaitoksen,

Helsingin kaupungin ja muita julkisen

elämän henkilöitä. Kokoussali oli koristettu Suomen lipuin

ja laakeripuin. Liiton lippu kunniavartioineen tehosti

kokouksen juhlavuutt.a. Juhlakokous alkoi liiton

puheenjohtajan, varatuomari J. W. Rangellin juhlapuheella,

jonka jälkeen liiton varapuheenjohtaja, tohtori

Lauri Tanner esitti katsauksen SVUL:n 30-vuotistoimintaan.

Vielä oli juhLakokouksen ohjelmassa SVUL:n ansiomerkkien

jako, jonka toimitti liiton puheenjohtaja,

varatuomari J. W. Rangell, liiton varapuheenjohtajan,

tohtori Lauri Tannerin avustamana.

Juhlakokous päättyi yhteisesti laulettuun Maammelauluun.

JuhLaillaUisilla jotka alkoivat Hotelli Seurahuoneella

klo 20, oli läsnä 140 henkilöä, heidän joukossaan halli-

19

20

tuksen j'a eduskunnan Jasema, Helsingin kaupungin

edustajia sekä urheilun keskusliittojen ja sanomalehdistön

edustajia. Vieraiden istuuduttua illallispöytään piti

liiton puheenjohtaja, varatuomari J. W. Rangell tervehdyspuheen.

Hla!llisten aikana kohdisti varastonhoitaja

E. Juureva kiittävät sanansa SVUL:n entisille, vielä

elossa oleville puheenjohtajille. Illan kuluessa esittivät

ohjelmaa oopperalaulaja Yrjö Ikonen, kirjailija Urho

Karhumäki sekä kirj,ailija Reino Hirvi:seppä. Tilaisuudessa

esittivät onnittelunsa juhlivalle liitolle:

edus~unnan puhemies J. Koivisw esitti edusku'lll1'lan, opetusministeri

Antti !K'U.k\k!onen, hallitulksen, kenraaliluutn. K. L .

Oesch, puolustuslattoksen, maisteri Lauri Pihkala, SuoOjeluskunta.­

jäTjestön, tarkastaja Arvo Vartia, VaJ.t1on Ul'heilulautakunnan,

johtaja Akseli iKaskela, Urheiluopiston, tohtori iKaJ:le Rikrula, Yliopiston

Voilm.istelulaitO'.kisen, majuri M. L iesi, Ampujainliiton,

maisteri ToivoO ATO, UimaliitOlll, pl'oIkuristi L inna, Luistinliiton,

maisteri Tornivuori, P alloliiton, maisteri Backman, Kanoottiliiton,

'kauppat. kand. Oila, S'UIOIl'llen Alkateemisen Urheiluliiton, lehtori

Tuomo Heikura, Suomen Oppikoulujen Urheilijain, herra Eino

Karilas, .Suomen Kuuromykkäin Urheiluliiton, ministeri Urho

Kielk.konen, !Suomen UrheiluliitO'Il, lehtori V. Lahttnen, Suomen

VlQimistelU!liiton, johtaja Juho Hillo, Suomen Hiihtoliiton, maisteri

Viktor Smeds, Paini- ja Nyrkkeilyliiton, vaTatuomari Kullervo

Pellinen, PesäpaJloliito.n, insinööri Eino Tilus, Pyöräilyliiton,

opettaja G. VrultoneIli, Poika urheiluliiton, kirjaltaja Lauri Anttila,

Paino.nn'OlStoliiton, ylioppilas T iitola, J ää'k1e!kkoliiton ja varatuomari

iK. G. R. Ahlbäck, SVUL:n 'Piirien onnittelut.

Tohtori Lauri Tanner luki juhlivalle liitolle saapuneet

onnittelusähkösanomat. Niitä oli saapunut ulkomaisilta

ja kotimaisilta urheilujärjestöiltä sekä lukuisilta

yksityisiltä herrkilöiltä, yhteensä 66 sähkösanomaa.

SVUL:n Liittokokous v. 1936.

SVUL:n Liittokokouksessa on kutakin jäsenliittoa

edustanut liiton puheenjohtaja, joiden lisäksi liitot, joiden

jäsenmäärä oli yli 5,000, valitsivat yhden lisäedustajan

kutakin täyttä 5,000 jäsentä kohti. Jäsenliittojen

edustajien lisäksi kukin SVUL:n piiri oli valinnut yhden

edustajan liittokokoukseen.

Jäsenliittojen ja piirien edustajiksi lii-ttokokouksissa

oli valtuutettu:

A. JäsenLiitot.

UrheiLuliitto: lakit. tohtori U. Kekkonen, Helsinki; toimittaja

A. Alanne, Oulu; kauppias K. Tuomi, Hämeenlinna;

talksoitussiMeeri T. Uimone n, Viipuri;

kamreeri E. Koponen, Viipuri; varatuomari A. Husgafvel,

Helsinki.

Voimisteluliitto: lehtori O. Väänänen, Helsinki; opettaja

L. Keinänen, Ryttylä; everstiluutn. K. E. LeväLahti,

Helsrnki; 'hammaslääkäri B. Stenman, Karhula; lehtori

V. Lahtinen, Helsinki; lehtori Y. Nykänen.

Hiihtoliitto: johtaja J. Hillo, Lahti; tohtori A. Järvinen,

Saarijärvi; johtaja A. Kaskela, Vierumäki; kauppias

J. Järvinen, Helsinki; II1aanviljelijä J. Raunio, Virolahti;

työnjohtaja E. Arohonka, Hyvinkää.

Painiliitto: tohtori H. Lehmusto, Turku; johtaja K. Lampila,

Helsinki.

Pesäpalloliitto: varatuomari K. Pellinen, Riihimäki; toimittaja

E. Merinen, Helsrnki; maisteri O. Veijola,

Kerava; tuomari P. 'Harvela, Hämeenlinna; maisteri

Y. Kivilinna, Helsinki; opettaja A. Ylikangas, Kuusankoski.

22

PoikaurheiLuLiitto: tohtori L. Tanner, Helsinki; insinööri

A. Tawast, Tampere; työnjohtaja U. Frat;ck, Turku;

opettaja G. Valtonen, Rauma.

PyöräiLyLiitto: insinööri E. Tilus, Helsinki; matkapostiljooni

K. Lindström, Helsinki.

NyrkkeiLyLiitto: maisteri V. Smeds, Helsinki; konttoristi

V. Ertamo, Helsinki.

PainonnostoLiitto: kirjaltaja L. Anttila, Helsinki.

B. Piirit.

Etelä-Pohjanmaan piiri: tuomari K. G. R. Ahlbäck, Vaasa.

Helsingin piiri: herra N. Mikkola, Helsinki.

Hämeen piiri: varastonhoitaj.a E. Juureva, Hämeenlinna.

I'tä-K.arjalan piiri: lehtori R. Roni, Sortavala.

Kainuun piiri: konttoripäällikkö K. E. Mustonen, Kajaani.

Keski-Pohjanmaan piiri: prokuristi Y. Kivelä, Kokkola.

. Keski- Suomen piiri: -kapteeni K. Vierto, Jyväskylä.

Kymenlaakson piiri: 'kauppias E. Paavola, Hamina.

Lahden piiri: prokuristi A. Pöyry, Lahti.

Oulun piiri: aluepäällikkö L. lsola, Oulunsalo.

Peräpohjolan piiri: kultaseppä V. Nopanen, Rovaniemi.

Pohjois-Karjalan piiri: kelloseppä Eino Raunio, Joensuu.

Pohjois-Savon piiri: opettaja Kalle Laa,kkonen, Kuopio.

Satakunn.an piiri: konttoristi Y. Miilunpalo, Pori.

Suur-Savon piiri: prokuri'Sti M. Hämäläinen, Mikkeli.

Uudenmaan piiri: insinööri A. Katajavuori, Kirkniemi.

Varsinais-Suomen piiri: isännöitsijä K. E. Laaksonen,

Rusko.

Viipurin piiri: apul. poliisimestari O. Mäkeläinen, Viipuri.

Vuoden 1936 liittokokous pidettiin Helsingissä kesäkuun

7 päivänä. Kun liiton puheenjohtaja J. W. Rangell

oli pitämänsä puheen jälkeen avannut kokouksen, szn

puheenjohtajaksi valittiin apulaispoliisimestari O. MäkeLäinen

Viipurista ja sihteeriksi toimi'stopäällikkö Lauri

Santala.

Kun kokous oli julistettu lailliseksi käsittelemään ja

päättämään esityslistalle merkityistä asioista, todettiin,

että edustettuina olivat kaikki jäsenliitot ja 13 piiriä,

osanottajien lukumäärän ollessa 26.

Kokouksen tekemistä päätöksistä mainittakoon:

1) vahvistettiin SVUL:n tilinpäätös vuodelta 1935

liittohallituksen laatimassa muodossa ja hyväksyttiin liiton

toimintakertomus;

2) myönnettiin tilintarkastajien lausunnon perusteella

tili- ja vastuuvapaus asianomaisille;

3) hyväksyttiin vuoden 1937 liittohallituksen Jasenten

matkakulujen korvausperusteet: II luokan rautatiematkat,

tarvittaessa makuuvaunulipun hinta sekä päivärahaa

jokaiselta matka- ja toimituspäivältä Smk. 75:-:

4) päätettiin liiton tilintavkastajille suorittaa palkkio

laskun mukaan;

5) päätettiin, ettei SVUL:n jäsenliitoilta vuonna 1937

kanneta minkäänlaisia jäsenmaksuja;

6) vahvistettiin SVUL:n vuoden 1937 talousarvio;

7) myönnettiin SVUL:n jäsenliitoille v. 1937 seuraavat

avustusmäärärahat, joihin sisältyy myös SVUL:n

nimeämien rahastojen korot:

Urheiluliitto .......... Smk. 57,000: -

Hiihtoliitto ............ 35,600: -

Voimisteluliitto . .. ..... . " 34,600: -

Painiliit'to .............. " 28,600: -

Pesäpallolii tto .... . ..... " 27,800: -

Poikaurheiluliitto ...... " 22,800: -

Pyöräily liitto .......... " 12,800: -

N yr kkeily liitto .. . ..... " 7,000: -

Jääkiekkolii tto . ....... " 5,000: -

Painonnostolii tto ...... 2,000: -

Yhteensä Smk. 233.200: -

8) määrättiin seuraavat osuudet, joilla SVUL ja jäsenliitot

v. 1937 osallistuvat yhtei5iin Smk:n 240,000:­

palkka- ja vuokramenoihin:

23

24

SVUL ................. Smk. 49,200:-

Urheiluliitto ........... . 48,000: -

Pesäpalloliitto .. .. .. ... . "

32,400: -

Voimisteluliitto ...... .. . " 30,000: -

Painiliitto .... .... .... . "

24,000: -

Poika ur heil uliitto " 14,400:-

Nyrkkeilyliitto ........ . "

10,800: -

Jääkiekkoliitto ........ . " 9,600: -

Hiih toliitto . . . ... ...... . " 8,400:-

Pyöräilyliitto . . . . . . . . . .." 8,400: -

Painonnostoliitto ......." 4,800:-

Yhteensä Smk. 240,000:-

9) todettiin kokouspäivään mennessä valitut SVUL:n

jäsenliittojen edustajat v:n 1937 liittohallituksessa ja valittiin

hallituksen koollekutsujaksi johtaja J. Hillo;

10) valittiin SVUL:n v:n 1936 tilintarkastajiksi kamreeri

S. Järvinen ja tuomari M. KauppHa ja varatilintarkastajiksi

kauppi.as J. Järvinen ja kamreeri E. Koponen;

11) hyväksyttiin liittohallituksen toimenpiteet liiton

äänenkannattajan URHEILUn toiminnan laajentamiseksi

kerran viIkossa ilmestyväksi julkaisuksi;

12) hyväksyttiin Suomen Jääkiekkoliitto r.y. SVUL:n

jäsenliitoksi v. 1937 alusta alkaen;

13) laajennettiin SVUL:n yleisiä kilpailusääntöjä

vahvistamalla liittohallituksen laatimat kilpailujen järjestämistä

koskevat säännöt;

14) valtuutettiin liittohallitus ryhtymään toimenpiteisiin

liiton 30-vuotisjuhlan järjestämiseksi liittohallituk'sen

tarkemmin määr äämänä päivänä.

Liittokokouksen pöytäkirjassa on 22 pykälää.

SVUL:n Liittohallitus v. 1936.

SVUL:n toimintasääntöjen 13 §:n mukaisesti vuoden

1936 liittohallitukseen on jokainen jäsenliitto valinnut

yhden edustajan varamiehineen jokaista seurojen lukumäärän

alkavaa sataa ,kohti eninitään kuitenkin kolme.

Saman säännön mukaisesti jäsenliittojen edustajat ovat

valinneet liittohallitukseen neljä lisäedustajaa.

Liittohallituksen kokoonpano.

Liittohallituksen ovat muodostaneet:

Voimisteluliitto :

1) opettaja L. Keinänen, varamies: lehtori Y. NY'känen;

2) lehtori Väinö Lahtinen, varamies: kauppias E. Aaltonen;

3) voimist. opettaja A . Turunen, 'Varamies: maisteri R.

Ylönen;

Urheiluliitto:

4) hallitussihteeri U. Kekkonen, varamies: insinööri A.

Tawast;

5) insinööri A. Kuusisto, varamies: kamreeri E. Koponen;

6) johtaja Y. Helanterä, varamies: varastonhoitaja J .

Lehtinen;

Hiihtoliitto:

7) johtaja J. Hillo, varamies: työnjoh'taja T. Niku;

8) sotilasohjaaja Y. Calonius, varamies: sotilasohjaaja

K. Vierto;

9) johtaja A. Palmros: varamies: kauppias J. Järvinen;

26

Painiliitto:

10) tohtori H. Lehmusto, varamies: johtaja V. Ikonen;

11) maisteri V. Smeds, varamies: varatuomari A. Färling;

Pesäpalloliitto:

12) varatuomari Kullervo Pellinen, varamies: tuomari

P. Harvela;

13) toimittaja E. Merinen, varamies: ylioppilas O. Kupiainen;

14) maisteri O. Veijola, varamies: maisteri A. Kivilinna;

Pyöräily liitto:

15) insinööri E. Tilus, varamies: kontJtoristi A. Bergman;

16) konttoristi A. Lehtinen, varamies: kauppias Raul

HeHberg;

17) matkapostiljooni K. Lindström, varamies: kirjaltaja

L. Anttila;

Poikaurheiluliitto:

18) tohtori L. Tanner, varamies: opettaj.a G. Valtonen;

19) opettaja A. Tynell, varamies: työnjohtaja A. Osola;

20) insinööri A. Ta:waSit, varamies: työnjohtaja U. Franck;

Nyrkkeily liitto:

21) varatuomari Kalervo Pellinen, varamies: konttoristi

V. Ertamo;

Painonnostoliitto:

22) kirjaltaja L. Anttila;

Lisäjäsenet:

23) va~atuomari J. W. Ra:ngell ;

24) varatuomari A. Husgafvel;

25) kamreeri J. Tossavainen;

26) toimitusjohtaja A. Uusikylä.

Liittohallituksen virkailijat.

Liittohallituksen puheenjohtajana on toiminut varatuomari

J. W. Rangell, varapuheenjohtajana tohtori L.

Tanner ja siht·eerinä . toimistopäällikkö Lauri Santala.

Liittohallituksen työvaliokunta.

Liiton toimintasääntöjen edellyttämään työvaliokuntaan

ovat liittohallituksen valitsemina kuuluneet: varatuomari

J. W. Rangell, tohtori L. Tanner, varatuomari

A. Husgafvel ja kamreeri J. Tossavainen. Valiokunnan

sihteerinä on toiminut toimistopäällikkö Lauri Santala.

Liittohallituksen ja työvaliokunnan kokoukset.

Liittohallitus on pitänyt 5 kokousta, joiden pöytäkirjoihin

on merkitty yhteensä 50 pykälää. Työvaliokunta

on kokoontunut 7 kertaa ja on pöytäkirjapykälien lukumäärä

89.

Liittohallituksen kolrouksiin on osallistuttu seuraavasti:

Lehtinen, Tilus, Helanterä, Kullervo Pellinen,

Kuusisto, Tynell, M€rinen, Tawast ja Keinänen 5, Rangell,

Hillo, Turunen, Lahtin€n, Kalervo Pellinen, Veijola,

Palamaa ja Smeds 4, Kekkon€n, Anttila, Tossavainen ja

Husga:fvel 3, Tanner, Ikonen, Uusikylä, Mäkeläinen ja

Calonius 2, Ertamo, Lindström ja Järvinen 1 kokoukseen.

Työvaliokunnan jäsenet ovat olle€lt valiokunnan kokouksissa

seuraavasti: Rangell, Ta:nner ja Husgafv·el 7,

Tossavainen 6 kokouksessa.

Liittohallituksen hoitamia asioita.

Liittohallituksen hoitamista asioista mainittakoon

seuraavat:

1) hoitanut liiton rahavaroja ja mUUlta omaisuutta;

2) huolehtinut tilityksen ja toimintakertomuksen

laatimisesta v:n 1935 valtionavun käyttämisestä;

3) tehnyt a:nomuksen valtionavun saamiseksi

SVUL:lle ja sen jäsenliiioll€ vuodeksi 1936;

4) laatinut SVUL:n toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen

vuodelta 1935;

5) valmistanut SVUL:n \ talousarvioehdotuksen v.

1937 ja suunnitelman jäsenliitoille myönnetyistä avustusmäärärahoista;

27

28

6) jakanut oikeusneuvos F. O. Liliuksen testamenttimhaston

korkovaroja seuraavasti:

Terijoen Kiisto ... ........... .

Peron Vire .. . ...... ... ...... .

Riihimäen Pallonlyöjä:t .. ..... .

900:-

700:-

400:-

Yhteensä Smk. 2,000:-

7) tehnyt sopimuksen Vakuutusyhtiö Aarnin kanssa

urheilijain ryhmätapaturmavakuutuksien järjestämisestä;

8) tehnyt sop~muksen Werner Söderström Oy:n

kanssa vuoden 1936 olympialai.skisoja selostavan teoksen

aikaansaamisesta;

9) opetusministeriölle antamassaan lausunnossa ilmoittanut

periaatteessa kannattavansa Suomen Urheilujärjestöjen

Keskusliiton perustamista;

10) laatinut kilpailujen järjestämistä koskevat

SVUL:n yleiset säännöt;

11) pääJttänyt SVUL:n olympialaiskeräysosuuden

jakamisesta;

12) ollut edustettuna pohjoismaiden urheilukeskusliittojen

kongressissa Köpenhamina'ssa 21-22/5;

13) hoitanut Kiviniemessä sij.aitsevaa SVUL:n kiinteimi9töä;

14) päättänyt SVUL:n ansiomerkki en jakamisesta;

15) antanut lausuntoja urheilun edistämistä tarkoittavista

esityksistä ja anomuksista;

16) hoitanut SVUL:n juoksevat asiat;

17) valvonut SVUL:n toimiston toimintaa.

Suomen Voimisteluliitto v. 1936.

Liittojohtokunta.

Suomen Voimisteluliiton liittojohtokuntaan ovat v.

1936 kuuluneet lehtorit O. Väänänen ja V. Lahtinen

sekä fil. maisteri A. SavoLainen Helsingistä, konttoristi

E. Palolampi Tampereelta, tri B. Stenman Karhulasta,

fil. maisteri R. Ylänen Kuopiosta ja opettaja L. Keinänen

Ryttylästä.

Liittojohtokunnan v.arajäseninä ovat olleet prokuristi

V. SaLonen ja voimistelunopettaja P. Teräsvirta

Helsingistä.

Lisäksi on Suomen Voimisteluliiton ja Svenska Finlands

Idrottsförbund'in (SFI) välisen yhteistoimintaa

koskevan sopimuksen perusteella SFI:tä edustanut liiUojohtokunnassa

voimistelunopettaja M. SteiskaL Hels:ngistä.

Liiton puheenjohtajana on ollut lehtori O. Väänänen,

varapuheenjohtajana lehtori V. Lahtinen, rahastonhoitajana

prokuristi V. SaLonen ja sihteerinä toimistosihteeri

1. SinisaLo.

Liittojohrokunta on toimikauden aikana kokoontunut

12 kertaa, kertyen kokousten pöytäkirjoihin kaikkiaan

278 pykälää.

Liittojohtokunnan jäsenet ovat osallistuneet kokouksiin

seuraavasti: O. Väänänen, L. Keinänen ja M. Steiskal

11, V. Lahtinen 10, A. Savolainen 9, E. Palolampi ja B.

Stenman 8, P. Teräsvirta 6 ja V. Salonen 5 kertaa, R.

Ylönen ei osallistunut johtokunnan kokouksiin.

Kun liittojohtokunnan jäsenistä suurin osa on ollut

Helsingissä tai lähellä Helsinikiä asuvia, liittojohtokunta

ei ole katsonut olevan syytä perustaa juoksevien asioi-

30

den hoitamista varten erityistä työvaliokuntaa. Sen sijaan

liittojohtokunnan jäsenistä on muodostettu toimikauden

aikana toimikuntia määrättyjen asioiden valmistelemista

ja hoitamista varten. Näiden toimikuntien

kokoustilaisuuksissa ei ole pidetty pöytäkirjaa, vaan toimenpiteet

on todettu lähinnä seuraavan liit1x>johtokunnan

kokouksen pöytäkirjassa.

Liiton vaLmentajat.

Jatkuvan olympialaisvalmennuksen vuoksi liittojohtokunta

on ollut pakoitettu edelleenkin pitämään liiton

palveluksessa valmentajaa, jonka pääasiallisena

tehtävänä on ollut olympialaisehdokkaitten ohjaaminen

ja erinäisten koulutusta ja sääntöjen uusimista koskevien

kysymysten suunnitteleminen. Valmentajan tehtäviä

on 'hoitanut lehtori Yrjö Nykänen, joka otettiin ko. tehtävään

jo v:n 1935 kesäkuussa. Lehtori Nykäsen toimiaika

kesti SYYSkuun 1 p:ään asti.

Valmennustehtävissä lehtori Nykästä on avustanut

liittojohtokunnan jäsen, tri B. Stenman. Hänelle ei kuitenkaan

ole suoritettu mitään kiinteätä palkkaa, vaan

ainoastaan matkakulut liiitojohtokunnan matkustussäännön

mukaisesti.

Yhteistoiminta SVUL:n uLkopuoLeHa oLevien

järjestöjen kanssa.

Liitto on ollut aikaisemmin tehdyn sopimuksen mukaisessa

yhteistoiminnassa Svenskf'L FinLands Idrottsförbund'in

(SFI) kanssa. Tämän ' sopimuksen mukaisesti

SFI:llä on ollut oikeus nimetä oma edust.ajansa liittojohtokuntaan.

Tämän lisäksi on edelleen ollut voimassa yhteistoimintaa

koskeva sopiJmus Vapaa Työväen Urhei Luliitto

r.y:n kanssa.

Liiton nimenkirjoittamisoikeus.

Toimintasääntöjen mukaisesti liiton nimen ovat olleet

oikeutetut kirjoittamaan liiton puheenjoht.aja leh-

tori O. Väänänen tai varapuheenjohtaja, lehtori V. Lahtinen

yhdessä liiton sihteerin, toimitStosihteeri l. Sinisalon

tai liiton rahastonhoitajan, prokuristi V . Salosen

kanssa.

Liiton jäsenistö.

Toimikauden aikana on liittoon liittynyt 26 uutta

seuraa, joten jäsenseuraluku oli toimivuoden päättyessä

482, niissä yhteensä 34,216 jäsentä. Jäsenkasvu oli edelliseen

vuoteen nähden 2,349.

Edustus SVUL:n Liitto kokouksissa.

Liiton edustajina v:n 1936 aikana pidetyissä SVUL:n

liittokokouksissa ovat olleet lehtori,t O. Väänänen, V.

Lahtinen ja Y. Nykänen sekä everstiluutnantti K. E.

LeväLahti Helsingistä, opettaja L. Keinänen Ryttylästä

ja tri B. Stenman Karhulasta. Näiden yhteisenä varamiehenä

on ollut tri T. Laes Helsingistä.

Edustus SVUL:n LiittohaHituksessa.

Liittoa ovat SVUL:n v:n 1936 liittohallituksessa edustaneet

opettaja L. Keinänen, varamiehenään lehtori Y.

Nykänen, lehtori V. Lahtinen, varamiehenään kauppias

E. Aaltonen Tampereelta sekä voimistelunopettaja A.

Turunen Viipurista, varamiehenään fiI. maisteri R. YLönen

Kuopiosta.

Edustus Stadion-säätiössä.

Liiton edustajana Stadion-säätiössä on ollut fiI. maisteri

A. SavoLainen.

Edustus Suomen OLympialaisessa Komi teassa.

Liittoa on edustanut Suomen Olympialaisen Komitean

n.s. laajennetuss 3. toimikunnassa liiton puheenjohtaja

lehtori O. Väänänen.

31

32

Edustus pohjoismaisessa voimisteluliitossa.

Liiton edustajinoa pohjoismaisessa voimisteluliitossa

(Nol'dens Gyrnnastikförbund) on ollut tarkastaja A.

Vartia Helsingistä ja varaedustajana varatuomari V. J.

NiiniLuoto Helsingistä.

Edustus kansainväLisessä voimisteluliitossa.

Liittoa on edustanut kansainvälisen voimisteluliiton

(Federation Internationale de Gymnastique) teknillisessä

komiteassa everstiluutnantti K. E. Levälahti.

Edustus ulkomaisissa voimistelukongresseissa.

Liittoa edustivat kansainvälisen voimisteluliiton Berlinissä

elokuun 8, 10 ja 12 p:nä pidetyissä kongressikokouksissa

lehtori O. Väänänen ja Y. Nykänen, eversti­

~uutnantti K. E. Levälahti, tri B. Stenman, konttoristi

E. PaLo Lampi ja toimistosihteeri 1. SinisaLo. Lisäksi

edusti liittoa kansainvälisen voimisteluliiton teknillisen

komitean kokouksessa Berlinissä 8 p:nä elokuuta everstiluutnantti

K. E. LeväLahti.

Suomen Voimisteluliiton taholta oli kansainväliselle

voimisteluliitolle esitetty:

1) että Saksan kieli otettaisiin toiseksi viralliseksi

keskustelukieleksi kansainvälisen voimisteluliiton kokouksissa

ja

2) että vastaisissa olympialaisissa kisoissa ei enää

arvan perusteella määrättäisi arV'ostelutuomareita, vaan

että edellisten kisojen 7 parasta maata saisi 'kukin asettaa

2 tuomaria ja muut maat 1 tuomarin.

Asiaa ei kuitenkaan käsitelty kokouksessa, koska kokouksen

puheenjohtaja väitti, että esitys oli tullut liitolle

liian myöhään. Tämä väitös on kuitenkin väärä

sillä esitys lähetettiin kansainvälisen voimisteluliito~

sihteerille n. 2 kuukautta ennen kongressia. Hän ilmoittikin

saaneensa kirjelmän, mutta työvaliokunta ei

tahtonut sitä ottaa enää kongressiasioiden joukkoon,

vaikka hän oli nimenomaan asian esittänyt. Ehdotukset

koetettiin saada kongressin aikana uudelleen käsiteltä-

väksi, mutta siitä huolimatta, että esitystämme muutkin

maat ryhtyivät kannattamaan, kongressin puheenjohtaja

ei antanut asiasta edes keskustella.

Liittokokoukset.

Toimikauden aikana on pidetty ainoastaan yksi liiton

yleinen kokous, nimittäin liiton vuosikokous, joka oli

Lappeenrannan Suojeluskunnan taloss.a toukokuun 21

p:nä.

Kokouksessa käsitellyistä asioista ja tehdyistä päätöksistä

mainittakoon seuraavaa:

1) hyväksyttiin liiton v:n 1935 toimlntakertomus'

2) vahvistettiin liiton v:n 1935 tilinpäätös ja myÖnnettiin

asianomaisille vastuuvaJpaus;

3) valittiin liiton edustajiksi SVUL:n v:n 1937 aikana

pidettäviin liittokokouksiin lehtorit O. Väänänen ja

Y. Nykänen sekä everstiluutnantti K. E. LeväLahti Helsingistä,

opettaja L. Keinänen Ryttylästä, tri B. Stenman

Karhulasta ja konttoristi E. PaLo Lampi Tampereelta;

4) valittiin liiton edustajiksi SVUL:n v:n 1937 hallitukseen

opettaja L. Keinänen Ryttylästä, varamiehekseen

lehtori Y. Nykänen Helsingistä, lehtori V . Lahtinen

Helsingistä, varamiehekseen kauppias E. Aaltonen Tampereelta

ja voimistelunopettaja A . Turunen Viipurista

var.amiehekseen fil. maisteri R. YLönen Kuopiosta; ,

5) hyväksyttiin liiton v:n 1937 talousarvio joka

päättyi Smk:aan 74,000:-; ,

6) valittiin liiton puheenjohtajaksi v:ksi 1937 lehtori

O. Väänänen Helsingistä;

7) valittiin liiton v:n 1937 liittojohtokuntaan aanestyksen

perusteella lehtori V. Lahtinen Helsingistä (12

ääntä), tri ~ . Stenman Karhulasta (12), konttoristi E.

PaLo Lampi Tampereelta (11), lehtori Y. Nykänen Helsing.istä

(.10),. poliisikomisaTio E. Kokko Viipurista (10),

fil. maIsten A. SavoLainen Helsingistä (10) sekä liittojohtokunnan

varajäseniksi opettaja L. Keinänen Rytty­

Iästä ja prokuristi V. SaLonen Helsingistä. Lisäksi varattiin

Svenska Finlands Idrottsföl'bund'ille oikeus ni-

33

34

metä keskenäisen sopimuksen perusteella oma edust.ajansa

liittojohtokuntaan;

8) valittiin liiton v:n 1937 tilintarkastajiksi ne henkilöt,

jotka SVUL valitsee tarkastamaan v:n 1937 tilejään;

9) vahvistettiin yksimielisesti liiton 12. 5. 1935 pidetyn

vuosikokouksen hyväksymä liiton kunniamerkin

aiheuttama lisäys liiton toimintasääntöjen 29 §:ään:

"Liittojohtokunnan jäsenillä, liiton toimihenkilöillä

ja liiton kunniajäsenillä on vapaa pääsy

kaikkiin liiton alaisten seurojen järjestämiin ja

liiton omiin julkisiin kilpailuihin ja näytöksiin."

ja todettiin edelläolevan lisäyksen saaneen näin ollen

toimintasääntöjen edellyttämän lopullisen vahvistuksen;

10) hyväksyttiin liiton voimistelumel'kki- ja kilpailusäännöt

liittojohtokunnan laatiman ehdotuksen mukaisena

toistaiseksi kokeil utal'koituksessa käytäntöönotetta _

vaksi;

11) annettiin 'liiHojohtokunnalle tehtäväksi ryhtyä

toimenpiteisiin uuden ajanmukaisen voimistelumerkin

aikaansaamiseksi;

12) päätettiin, että kaikki entisen voimistelumerkin

suorittajat ovat 'Oikeutetut lunastamaan itselleen suoritustaan

vastaavan uuden merkin;

13) annettiin liittojohtokunnalle tehtäväksi uuden

mestaruusmitalin aikaansaaminen, sekä

14) jätettiin liittojohtokunnalle tehtäväksi liiton jäsenmel'kin

suunnitteleminen.

Liiton ansiomerkin saajat.

Liiton johtO'kunta on antanut maamme raitovoimistelun

Ihyväksi ansiokkaasti toimineille seuraaville aktiiviwlimistelijoille

liiton ansiomerkin, nimittäin:

Saarvala, A., mylläri, Viipuri,

Tukiainen, E., varastomies, Vii_Juri,

Seeste, E., ylioppilas, Kouvola.

Kurssitoiminta.

Toimikauden aikana on järjestetty seuraavat voimistelun

alaa koskevat kurssit:

Osanottajaa

41

22

20

19

18

Voim. arvo tuomarfkurssit, Rauma 26-28/4 .......... .

1) Sortavala 7-8/ 5 ......... .

;~ Kd~IUla~ten voim:' kurssit, Vierumäki 10--20/7 .. ... . .

4) Voim. dohtajakurssit, Vierum~ ! ~5~6-6/7 .... . _ .... .. .

5) Olymp ..... almennusleiri, Vierumäki 0-18/7 ........... .

35

Yhteensä 120

Edellämainituilla kursseilla ovat opettajina toimineetlehtorit

Y. Nykänen, V. Lahtinen, O. Vää:w-~en , H. Arpunnen

.. Ja. . R Roni , J'ohtaJ'a A. Kaskela, vOlmlstelunopet-

.. . t'

tajat P. Teräsvirta, H. Savolainen, M. UOStkkmen Ja rI

B. Stenman.

Neuvottelupäivät.

Liiton toimesta on pidetty seuraavat neuvo~t~~upäivät

aktiivivoimistelijoille ja seurojen johtohenkllOllle:

1) Aktiivivoim. neuvott.kokous, Turussa 20/ 1 ........... .

2) Jyväskylässä 16/ 2 ...... .

3) 'Kuopiossa 7-8/ 3 ....... .

Tampereella 5-6/ 4 .... .

4) Helsingissä 9-110/ 5 .... .

5) Lappeenrannassa 21 / 5 ..

6)" " /

7) Liiton vuosikokous, Lappeenrannassa 21 5 .. .. ... . ... .

8) Aktiivivoim. neuvott.>kolrous, M ikkeli~sä .. 14/ 6 .... .... .

9) Vierurnaella 6-7/7 ..... .

Osanottajaa

16

14

22

31

15

14

32

17

19

Yhteensä 180

Edelläolevien neuvottelukokousten joht.3.~ina .ja esitelmöitsijöinä

ovat toimineet liiton puheeJohtaJa ~ehtori

O. Väänänen sekä liiton valmentaJat lehtOrI Y.

Nykänen ja tri B. Stenman.

36

Neuvontatoiminta.

Liittojohtokunta on edelleenkin pyrkinyt tekemään

voitavansa voimisteluharmstuksen levittämiseksi kansalaistemme

keskuudess.a. Joskin pääasiallinen toiminta

on tapa!h~unut liiton j~senseurojen keskuudessa, toimikauden

aIkana on pyrItty levittämään voimisteluinnostusta

myöskin muiden liikuntatoiminnan alalla työS'kentelevien

jä~jestöjen keskuudessa.

Aikaisemmin mainitut kurssit ja neuvottelupäivät

ovat olleet tässä suhteessa suurena apuna, joskin tulokset

ovat sittenkin johtuneet propaganda- ja newvontat

oiminnasta. Neuvontatoiminnasta mainittakoon lyhyesti

seuraavaa:

Liitto on pyrkinyt käytettävissä olevin keinoin vaikuttamaan

siihen, että uusia voimisteluseuroja perustettaisiin

sellaisille paikkakunnille, joilla vielä ei ole minkäänlaista

liikuntatoiminnan hyväksi työskentelevää

järjestöä. Lisäksi on pyritty vaikuttamaan siihen että

jo toimivat järjestöt ottaisivat voimistelun ohjelmistoonsa

ja antaisivat paikkakuntiensa liikuntatoimintaan innostuneelle

väestölle tilaisuuden harrastaa tätä jokaiselle

sopivaa ruumiinliikuntaa. Tuloksista voidaan mainita,

.että liiton jäsenmää'rä on kasvanut 2,349 jäsenellä,

osakSI sen kautta, että V'Oimisteluseuro1hin on liittynyt

uusia jäseniä kuin myös sen kautta, että liittoon on liittynyt

26 uutta jäsenseuraa.

Liitto on pYl'kinyt kasvattamaan myös voimisteluseuroille

nykyisestä voimistelusuunnasta perillä olevia

voimistelU"njohtajia. Varojen puute on kuitenkin estänyt

toimeenpanemasta useampia kuin yhdet johtajakurssit.

Loppupuolella vuotta liiHojohtokunta asetti komitean

laatimaan vastaista koulutustoimintaa koS'kevaa suunnitelmaa,

johtuen toimenpide osaksi lähestyviS'tä voimistelujuhlista

ja siitä, että koulutustoiminta saataisiin entistä

voimaperäisemmäksi ja yhdenmukaiseksi. Suunnitelma,

jOka valmj-stui vuoden vaihteessa, perustuu n.s.

aluekoulutusjärj€ ,telmään. Koska tämän toiminnan toteuttaminen

vac:-:".li suun~mmat varat kuin mitä liiton ta-

lousarviossa 0 •. koulutus- ja kurssitoimintaa varten varattu,

johtol:unta ryhtyi toimenpiteisiin tarvittavien

varojen saamiseksi valtiovallan taholta.

Myös taitovoimistelun kehittämiseksi ja tehostamiseksi

liittojohtokunta on pyrkinyt tekemään voitavansa.

Niinpä olympialaisvalmennuslekille otettiin kehityskykyisiä

nuoria voimistelijoita saamaan jatko-opetusta.

Lisäksi olympialaiskatsastuskilpailut neuvottelutilaisuuksineen

sijoitettiin eri puolille maata ja lähinnä sellaisille

paikkakunnille, joissa taitovoimisteluharrastus on huomattavampi.

Näiden kilpailujen .avulla paikkakuntien

taitovoimistelijat ovat voineet seurata olympialaisehdokkaitten

suorituksia ja siten oppia uusia liikkeitä

ja suoritustapoja. Pidetyt kilpailut ov.atkin antaneet k.o.

paikkakuntien voimisteluelämään uutta väriä.

Liitto on edelleenkin Ipyrkinyt antamaan jäsenseuroilleen

apua voimisteluohjelmien laatimisessa ja siinä

mielessä julkaissut ohjelmia seurojen käytettäväksi. Erikoisesti

on mainittava liiton varapuheenjohtajan lehtori

V. Lahtisen laatima kirja "Uusi mieS'Voimistelu", joka

sisältää seurojen tarpeita silmällä pitäen laadittuja vapaaliikeohjelmia

ja näin ollen tulee poistamaan "ohjelm.apuutteen".

Tässä kirjassa on m .m. v:n 1938 yleisten

voimisteluJuhlien mieste n yhteisnäytöksen ohjelma

ja sen musiikki.

Liitto on edelleenkin koettanut vaikuttaa siihen, että

voimistelupuvut saataisiin tarkoitustaan vastaaviksi ja

yhdenmukaisiksi. Kilpailupukuihin nähden on tehty

erinäisiä huomioita, joista on tiedoitettu pukujen valmistajille.

Erikoisesti mainittakoon tässä kohden liittojohtokunnan

toimenpide sellaisen koululaisten voimistelupuvun

aikaansaamiseksi, joka samalla soveltuu

myöskin muiden liikuntatoimintamuotojen harjoitteluun.

Myöskin voimistelutelineistön parantamiseen on

liittojohtoklmnan taholta edelleenkin kiinnitetty huomiota.

Voimistelutelineiden valmistajille on annettu

saatuihin kokemuksiin perustuvia ohjeita, jonka mukaisesti

asianomaiset ovat sittemm:n suunnitelleet telineistön,

joka kestää ankarimm.ankin arvostelun. Esimer-

37

38

kiksi olympialaisissa kisoissa Berlinissä jout uivat suomalaiset

telineet, varsinkin nojapuut ja rekki, aivan erikoisen

huomion esineeksi.

Propaganda toiminta.

a) Ulkom.ainen toiminta.

Ol~pialais'VUoden vuoksi on läheisempi toiminta

~om .aIden k.anssa ollut heikompaa. Niinpä maaottelUJa

eI ole VOItU suorittaa, va,an ne ovat saaneet siirtyä

tuonnemmaksi. Vuoden lopuss.a ryhdyttiin kuitenkin

neuvotteluihin Norjan voimisteluliiton kanssa vuotuisten

maaottelujen aikaansaamiseksi. Liittomme tekemä aloite

~isälsi sen, että maatamme edustaisi näissä otteluis;a

B-Joukkue (s.o. olympialaisvoimistelijat eivät s.aa edusta~

~ä~~sä otteluissa maatamme) ja Norjaa sen paras

mI~hIstO. Neuvottelut saivatkin Norjan taholta vastakaIkua,

mutta sopimuksen tekeminen ja maaottelujen

toteuttaminen jäivät v:n 1937 puolelle. ..

Saksa-Suomi maaotteluista on edelleenkin voimassa

s~pin:us, jonk.a mukaan seuraava ottelu pidetään olympIalaIsvuoden

vuoksi vasta keväällä 1937.

Edel~isen~ vuonna aloitettujen neuvottelujen tulO'kse~a

~ltopptlasvoimistelijoiden joukkue, ·käsittäen voimIstelIJat

H. Sa:rolainen, M. Uosikkinen, E. Teräsvirta,

E. S~~te, A. VIrtanen, E. Turunen, P. Teräsvirta, V.

Pyykko, . V. LaV'Ola ja N. Fabricius, johtajanaan lehtori

V. LahtI~en teki'V~t näytösmatkan Norjaan, esiintyen

~rammentssa 1/1 Ja antaen vielä saman päivän illalla

~Iellä toisen näytöksen sekä Oslossa 2/1 ja 3/1. Joukkue

J.atk~i ~ä~~ösmat~aansa Tanskaan, jossa se esiintyi

~ssbJergIssa 8/1 Ja Odenseessä 9/1. Näytösten lisäksi

J~.~~ueen voimistelijat osallistuivat Köpenhaminassa sik.~laIse~

!fermes-seuran toimeenpanemiin kansainvälisun

vOlffilstelukilpailuihin 5/1. Näytösmatka oli onnistunut

ja erinomainen mainos suomalaiselle voimistelulle.

Vuoden loppupuolella liitto ryhtyi neuvottelemaan

uudelleen ~aisjoukkueen lähettämiseksi näytösmatkalle

Tanskaan, Jota koskeva kutsu oli saapunut Tanskan voi-

misteluliitolta jo v:n 1935 puolella. Neuvotteluj.e~ tuloksena

sovittiin siitä, että Viipurin Reippaan natsJoukkue

käsittäen 12 voimistelijaa, johtajan ja musiikkiavu~tajan,

lähtee vuoden vaihteessa näytösmatk.alle

Tanskaan, antaakseen siellä 3 näytöstä ja paluumatkalla

Ruotsissa yhden näytöksen. . .

Ulkomaisesta propaganda toiminnasta maInIttakoon

vielä että Norjassa on toiminut sUO'ffialaiset aktiivivoimist~lijat,

V'Oimistelunopettaja Tapio Hi,,:sikanas .Norjan

voimisteluliiton neuvojana ja. y.lioPIil~s Em~rt Teräsvirta

Oslo Turnforening'in harJOltustllaIsuuksIen ohjaajana.

Lisäksi on V'Oimistelunopettaja Veikko R~nne

toiminut edelleenkin jatkuvasti urheiluvalmenta]ana

Latviassa ja siinä O'hessa antanut myös opetusta voimistelussa

sikäläisten seurojen keskuudessa.

b) K 0 tim a i n e n toi ro i n t a.

Serrjälkeen kun taitovoimistelijamme rupesivat menestymään

kansainvälisessä kilpailutoimirrna~sa, innostus

taitovoimistelua k'ohtaan on huomattavastI kasvanut.

Varsinkin viimeksi saavutettu voitto Saksan j.a SUO'ffien

välisessä voimistelumaaottelussa on lisännyt innostusta

huomattavasti nuoren väen keskuudessa. Käsikädessä

taitovoimisteluinnostU'ksen kanssa on myös yleinen voimisteluharrastus

lisääntynyt. Monille paikkakunnille on

k.asvanut ripeästi toimivia voimisteluseuroja, joiden toiminta

on antanut aivan erikoisen leiman paikkakunnan

liikurrtatoiminta'harrastuksiin. Varsinkin n.s. terveysvoimistelu

on tuonut paljon harrastajia liiton riveihin.

Aivan erikoisell.a tyydytyksellä on mainittava suuren

yleisön suhtautuminen voimistelutQimintaan. Kilp~ilutilaisuudet

rupeavat jo saamaan täydet katsomot, Joka

on parhaana todistuksena voimistelun s.aavuttamasta

kannatuksesta.

Sanomalehdistölle on lausuttava erityinen kiitos siitä

myötämielisyydestä, jolla se on suhtautunut v~imisteh~työhön.

Lehdet ovat auliisti ant.aneet palstoJaan maInostarkoituksiin,

sekä omakohtaisesti pyrkineet saamaan

voimistelutoimintaa koskevia kirjoituksia julk.aistavakseen.

39

40

Voimistelumerkkijärjestelmä.

Edellisen vuoden puolella aloitettu työ voimistelumerkkijärjestelmän

uusimiseksi saatiin toimikauden

aikana päätökseen. Niinpä liittojohtokunta voi Lappeenrannassa

21/5 pidetylle vuosikakoukselle esittää lopullisessa

muodossa uuden merkkijärjestelmän. Katsoen

kuitenkin siihen, että tehtävävaatimukset oli laadittu

nykyistä voimistelut.asoa vastaaviksi, siis huomattavasti

vaikeimmiksi kuin ennen, ja kun liikkeitä ei oltu vielä

keritty suuremmassa määrin kokeilla, kokous hyvä'ksyi

ehdotuksen toistaiseksi kokeilutarkoituksissa käytäntöönotettavaksi.

Hyväksytty merkkijärjestelmä jakautuu kolmeen

pääryhmään,

a) har.rastajamerkit,

b) poikain taitomevkit, sekä

c) miesten t.aitomerkit.

Harrastajannerkkiryhmä käsittää edelleenkin a)

alemman asteen harrastajamerkin ja b) ylemmän asteen

harrastajamerkin. Suoritusvaatimukset ovat pysyneet

ennallaan.

Poikain taitomerkkejä on kolme eri arvoasi-etta, a)

III lk:n, b) II lk:n ja c) 1 lk:n merkit. Kahden alimman,

nimittäin III ja II lk:n merkin vaatimukset käsittävät

yksityisiä voimisteluliikkeitä, joiden pelkkä suorittaminen

oikeuttaa merkin saantiin. Suoritusta ei arvostella.

Sensijaan I lk:n merkin liikkeet käsittävät jo

liikeryhmiä, joiden suoritukselliseen puoleen kiinnitetään

huomiota. I lk:n merkki vaatimuksineen onkin ikäänkuin

välittävä muoto siirryttäessä poikamerkeistä miesten

merkkeihin.

Miesten taitomerkit käsittävät luokat III, II, I ja

mestarimerkin. Lisäksi voi voimistelij.a saada kultaisen

II ja I lk:n merkin, suorittamalla 5 kertaa vastaavan

luokan merKIn 'VaatlrnURSeL, nlls.a Rerran 35 v. täyttäneenä.

Voidakseen tehdä mahdollisimman voimaperäistä

propag.andaa merkkitoiminnan hyväksi, liittojohtokunta

valmistutti poikain voimistelumerkkijärjestelmää varten

erityisen kuvallisen seinä taulun, joka toim~tettiin. sittenunin

ilmaiseksi kaikille maanune kansa- J~ oPplk~uluille

anunattikouluille, seminaareille, ~helluseurOllle

ja m~ille liikuntaJffiasvatusjärjestöill~. ~ahetyste~ .. l,:ku

Ii S,OOO kpl. Samalla laadittiin pOl~alll merkkiJarJe~re1mää

varten suoritussäännöt, suont~~kaa:~keet. Ja

-kortit, jotka mallikappaleina yh~essa . sel1'~ata~uJe~

kanssa lähetettiin propagandatarko~tukslssa IlmaIseksI

edellämainituille kouluille ja järjestöIlle.

Voimiste lumerkkisuoritukset.

Kuluneen toimikauden aikana on liiton toimiston t~rkastettavaksi

jätetty eri puolilla ~aata .. tOl.r:n~e~pa~t':Jen

voimistelumer kkisuori tustilaisuukslen poyt~k~rJ ~ t, J~ld.en

k · t' hyväksytty kaikkiaan 946 enllIsta vOImIsmu

aIses I on . t' t SVUL'n

telumerkkisuori:tusta. Suoritukset Ja'kau Ulva .

piiri kuntiin nähden seuraavasti:

Piirik unta

Etelä-Pohjanmaa

Helsinki ... . .. . .

Häme .. .. . . ... .

Itä-Karjala .... .

Kainuu ... ..... .

Keski-Po'hjanmaa

Keski~Suomi ."

K:;ymenJaakso .. .

Lahti . ...... .. . .

Oulu .. .. ...... .

Perä'Pohjola ... .

Pohjois-Karjala

Pohjois-Savo ., .

Satakunta .... . .

Suur-Savo .. . .. .

UusiInaa .. . . .. .

Varsinais-Suomi

Viipuri .. ...... .

Yhteensä

3

7

4

1

1

11

3 27

1 10

1 1 7 6 27 205

1 10 3 7 27

1 5

5 11

5 1

10 5

2 30

11 4 13

4 4()'

1 6 12. 7 77

3 6

6 2 17

1 11 4 12

3 8 29 29

9 17 39 15 14 42

41

2 16

247

4 2 61

2() 26

5 21

1 8 15

20

32

4 4

18

1 23 68

4 108

2 11

25

30

2 71

6 19 173

25 78 164 50 63 433 23 80 946

42

Edelläolevien suoritusten mukaisesti asianomaiset

ovat lunastaneet (kultamerkit ja aikaisempi IV lk:n

merkki annettiin ilmaiseksi) voimistelumerkkejä seuraavasti:

Kultaisia I lk:n merkkejä 3 kpl., I lk:n merkkejä

9 kpl., II lk:n merkkejä 18 kpl., III lk:n merkkejä

68 kpl., IV lk:n merkkejä 188 kpl. (tähän sisältyy osa

v. 1935 merkeistä), poikain I 1k:n merkkejä 25 kpl.,

poikain II lk:n merkkejä 53 kpl. ja poikain III lk:n

merkkejä 401 ~l., sekä ylemmän asteen harrastajamerkkejä

23 kpl. (ensimmäisen kerran) ja alemman asteen

harrastajamerkkejä 80 'kpl., yhteensä 765 voimistelumerkkiä.

Voimistelumerkkisuorituksista on erikseen mainittava

I lk:n kultamerkit, jonka toimikauden aikana saivat

A. Turma Hyvinkään Tahkosta, L. Pyykkö Kotkan Innosta

ja J. Kunnas Enson Kisailijoista.

Voimistelun arvostelutuomarit.

Toimikauden aikana liittojohtokunta on rekisteröinyt

voimistelun arvostelutuomareiksi I luokkaan 5 ja II luokkaan

56 henkilöä.

Luettelo hyväksytyistä arvostelutuomareista on sivuilla

178 ja 179.

Kilpailutoiminta.

Olympi.a1aisvuoden vuoksi kilpailutoiminta on ollut

rajoitettu, johtuen tämä pääasiassa siitä, ·että liittojohtokunta,

turvatakseen olympialaisehdokkaitten harjoittelun

liialta kilpailemiselta, päätti, ·että ennen olympialaiskisoja

ehdokkaat eivät saa osallistua voimistelukilpailuihin

ilman liittojohtokunnan lupaa. Tämän vuoksi seurat

luopuivat kilpailujen toimeenpanemisesta. Olympialaisten

kisojen jälkeen kilpailutoiminta on ollut normaalinen,

joten seurat ov.at järjestäneet tavanmukaiset syyskilpailunsa.

1) Kansalliset ja kansainväliset kilpailut.

Poikkeuksellinen olympialaisvuosi aiheutti sen, että

kansainvälisiä voimistelukilpailuja ·ei toimikauden .aikana

voitu järjestää yhtään. Muutamat seurat tekivät kyllä-

kin yrityksiä saada ulkolaisia osanottajia, mu.tt~ olympialaisten

kisojen vuoksi asi.ano~aiset maat elVat antaneet

voimistelijoilleen matkalupIa.

Kansallisia kilpailuja, niihin mukaan luettuna Suomen

voimistelumestaruuskilpailut ja olympialaiskats.astus-

ja valintakilpailut, pidettiin toimikauden aikana

kaikkiaan 12.

2) Suomen voimistelumestaruuskilpailut.

Katsoen siihen, että aikaisemmalla sarjajaolla ~erithin

kokeilla ainoastaan kerran, liittojohtokun:a eI halunnut

muuttaa sarjajärjestystä, vaan pysyth sen. s~mana

kuin 1935. Sen mukaisesti sarjoihin nimettYlhlI~

voimistelijoihin enempää kuin seuroihinkaan nähden eI

tehty muutoksia.

Suoritettujen mestaruuskilpailujen mukaisesti mestaruudet

jakautuivat seuraavasti:

I I-r y h m ä n me s t a r u u s k i 1 p a i 1 u t.

Tämän ryhmän mestaruuskilpailut pidettiin Kuopiossa

Kuopion Urheilu-Veikkojen järjestäminä 7-8/3,

voittaen mestaruudet:

1) Yleismestaruus alle 18-v. sarjassa: .

V. Huhtanen, Viipurin Reipas, 278.4 PISt.

2) Erikoismestaruus rekillä:

E. Teräsvirta, Viipurin Reipas, 57.9 pisto

3) E7-ikoismestaruus renkailla:

H. Savolainen, Ylioppilasvoimistelijat, 57.9 pisto

4) Erikois~estaruus heoosella:

H. Savol.ainen, Ylioppilasvoimistelijat, 57.4 pist.

5) Erikoismestaruus nojapuilla:

E. Seeste, Kouvolan Urheilijat, 56.5 pist.

6) Erikoismestaruus hypyissä:

E. Seeste, Kouvolan Urheilijat, 57.4 pisto

II I-r y h mä n

me s ta r u u s k il p a il u t

toimeenpani Tampereen Voimistelijat Tampereella 5-

6/4, jakautuen mestaruudet:

43

45

7) YLeismestaruus A-sarjassa:

H. Savolainen, Ylioppilasvoimistelijat, 281.4 pist.

8) YLetsmestaruus B-sarjassa:

P. Saarvala, Kelkkalan Kisailijat, 276.8 pisto

9) YLeismestaruus yLi 32-v. sarjassa:

J. Kunnas, Enson Kisailijat, 145.1 pisto

I-r y h m ä n m e s t a r u u s k i 1 ip a i 1 u t

pi~e~tiin Helsingissä Ylioppilasvoimistelijoiden järjestämana

12-13/12, jakautuen seuramestaruudet seuraavasti:

10) Seuramestaruus A-sarjassa:

Ylioppilasvoimistelijat (M. Uosikkinen, L. Lehtikangas,

A. Virtanen ja H. Savolainen) 646.3 pisto

11) Seuramestaruus B-sarjassa:

Karhulan Kat.ajaiset (V. Minkkinen, M. Noroma, O.

Oka ja N. Haapasalo) 610.1 pist.

12) Seuramestaruus C-sarjassa:

Ij:nson Kisailijat (V. Malinen, P. Salmela, J. Kunn.as

ja A. Tanner) 597.2 pisto

Mieskohtaisen Ikilpailun eri sarjoissa v'Oittivat: A-sarjassa

H. SavoLainen Ylioppilasv'Oimistelijoista, B-sarjassa

M. Noroma Karhulan Katajaisista ja C-sarjassa E.

Seeste Kouvolan Urheilijoista.

Ulkomainen kiIpaiIuloiminla.

Kuten aikaisemmin 'On jo mainittu, ulkomainen kilpailutoiminta

on kärsinyt olympialaisvuoden vuoksi.

Niinpä ei toimivuoden aikana ole voitu järjestää yhtään

maaottelua, vaan ovat ne siirtyneet seuraavaan vuoteen.

Suomalaiset voimistelijat 'Ovat olympialaiskisoja lukuunottamatta

osallistuneet ainoastaan seuraaviin ulkomailla

lJoimeenpantuihin kilpailuihin:

Köpenhaminassa 5/1 pidettyihin kansainvälisiin voi­

~~st~lukilpailuihin osallistuivat Norjassa ja TanS'kassa

naytosn:at~alla olleet Ylioppilasvoimistelijoiden jäsenet

M. Uost~~tnen, E. Teräsvirta, H. SavoLainen, E. Seeste,

N. FabrtCtus, A. Virtanen, V. Pyykkö ·ja E. Turunen.

Uosikkinen, Teräsvirta ja Savolainen voittivat edellämainitussa

järjestyksessä kolme ensimmäistä sijaa, toistenkin

suomalaisten sijoittuessa alkupäähän.

OsLossa 24/4 toimeenpantuihin kansainvälisiin voimiS'telukilpailuihin

osallistuivat 'Helsingin Voimistelijoiden

J. Heiskanen ja Kuopion Urheilu-Veikkojen S. Kokkonen.

Molemmat saivat tunnustaa tällä kertaa norjalaisen

voittajakseen.

Osanotosta oLympiaLaisiin kisoihin liiton valment.aja

lehtori Y. Nykänen on SVUL:n olympialaisjulkaisun

V -osassa antanut tarkan selostuksen, joten emme tämän

yhteydessä selosta voimistelijoittemme saavutuksia kisoissa.

Mainitt.akoon kuitenkin, että Suomen joukkue

esiintyi kisojen jälkeen Stettinissä 17/8 ja Bremenissä

18/8 toimeenpannuissa voimistelujuhlissa yhdessä saksalaisten

v'Oimistelijoitten kanssa.

VaLmistautuminen yLeisiin voimistelujuhliin.

Liittojohtokunta ryhtyi toimikauden aikana suunnittelemaan

V. 1938 pidettäviä XII. yleisiä voimistelujuhlia.

Siinä mielessä ryhdyttiin toimenpiteisiin eri näytösten

ohjelmien aikaansaamiseksi ja suunnittelemaan juhlien

kilpailupuolta. Ohjelmat saatiinkin valmiiksi vuoden

vaihteessa.

Juhlien lähempi valmisteleminen siirtyi kuitenkin v:n

1937 puolelle sen vuoksi, että liittojohtokunnassa heräsi

ajatus järjestää v:n 1938 yhteiset voimistelujuhlat yhdessä

Suomen Naisten Liikuntakasvatusliiton kanssa.

Liittojohtokunta esittikin vuoden vaihteessa ajatuksensa

SNLL:lle ja kumpainen'kin liitto asetti ,sittemmin edustajansa

valmistelemaan asiaa. Alustavissa neuvotteluissa

päästiinkin jo niin pitkälle, että katsottiin olevan mahdollisuudet

yhteisten juhlien viettämiseksi.

46

D e b e t

Am Kulunki-, PaIkka- ja VuokratiIi:

lf'~amaenot ... .. . . ............... ... .

Vuokramenot . ..... . .... . .. .......... .

Y.1eiskullut .................... ....... .

" Posti-, PuheIin_ ja Sähkekulujentili:

Postiku1ut ......................... . . .

Ulkolinjapuhelut ................... .

Sährekulut .... . ....... .. ............ .

Voimisteluliiton

V o i tt 0-

24,7110: -

2,080: -

3,2111: 10

1,914: 75

422:-

197: 85

" Kurssi-, Neuvonta- ja Propagandakulujentili:

Kurssimenot . ......................... 3,594: 50

Propagandakulut ... . . . . . . . . . . . . . . . . .. 9,667: 85

" Kokous- ja Matka.kuIujentili:

K;okousmatkakuluja ................... 15,773:-

Seka!. 'kOlkousku1uja ........... ... .... 483: 75

" OIympialaisvalmennustili ............ . . .. . ..... .

Liittoverotili ...... . . .. .. . . . ...... ..... ....... .

" Edustustili ............. ... ...... ..... ... .. .... .

" Sekalaistentili ....... .... ....... ... .. ....... ... .

" Pääomatili:

Ylijäämä v. 1936 .......... .. .. ............... .

An SVUL:n tili:

ja

30,001: 10

2,534: 60

13,252: 35

16,2.56: 75

79,807: 45

1,487: -

125: -

7,630: 65

1,815 : 86

Smk. 228,715: 95

Ta s c-

Rahaa . ............. . .. . ......... . .............. 16,131: 9'7

" Tavaratili:

lf'ainotuotteita .. . . . . . . . . . .. .. .. .. . . . .. 5,191: 05

Vo.imistelUJmerkkejä . . . . . . . .. . . . . .. . .. 5,4211:-

" Arvopaperitili ......... ........................ .

Kalustotili ....... . ..... ... ... . ......... . ...... .

Filmitili . .. ............. . ....... . .............. .

Pääomatili:

Edellisten vuosien tappi'ot ......................

31 ,667: (3

Smk. 77,611: (5

tilinpäätös v. 1936.

T a p p i 0 tili.

Per Tavaratili:

P ainotuot1Jeista .. , . .. , .... . ,., ........ .

Tai tOlffierkeistä ... . ................... .

Mestaruusmitaleista ... ......... . .... . .

TavaxamerkilIl käyttöoik. v:na 1935-36

10,612: 05

1,200:-

8,000:-

10,000:-

1,654:-

21,190: 35

1,101: -

5,270: 05

" Kilpailujentili .. . .... .... ....... .... ...... . ..... .

" OlympiaIaisvalmennustiIi ........... .. ... . ..... .

Määrära.ha.tili .. .. ........ .. ....... .. .......... .

KorkotiIi . .... .. .............. .. ............... .

t i 1 i .

Per Pääomatili:

47

K redit

10,215: 40

506:05

180,000: -

29,306: -

8,688: 50

Smk, 228,715: 95

Ylijäämä v. 1936 , .. " .... , ...... ,., .. .... .. ... ,. 77,611: 05

Smk. 77,611: 05

49

Suomen Urheiluliitto v. 1936.

Liittojohtokunta.

Elokuun 11 päivänä 1935 Kotkassa pidetyssä liiton

vuosikokouksessa tehdyn vaalin perusteella liittojohto­

,kunnan puheenjohtajana on ·toiminut lakit. tohtori Urho

Kekkonen ja jäseninä var.atuomari K. G. R. Ahlbäck

Vaasasta, varatuomari A. Husgafvel (Salmenkylä) Helsingistä,

insinööri A. Kuusisto Viipuri'sta, ekonoomi 1.

Reinikka Helsingistä, kultaseppä Y. Salmela Turusta

insinööri A. Tawast Tampereelta ja lehtori V. Teivaald

Hämeenlinnasta.

lJiittojohtokunnan valitsemana liilttojohtokunnan varapuheenjohtajana

on toiminut insinööri A. Kuusisto,

sihteerinä ja rahastonhoitajan.a varatuomari A. Husgafvel

ja toimistosihteerinä SVUL:n toimistopäällikkö Lauri

Santala.

Liittojohtokunta on pi,tänyt 7 ~okousta, joiden pöytäkirjoissa

on yhteensä 173 pykälää.

Osanotto liittojohtokunnan kokouksiin on ollut seuraava:

Kuusisto, Reinikka ja Salmela 7, Husgafvel 6,

Kekkonen, Tawast ja Teivaala 5 sekä Ahlbäck 2 'kokoukseen.

Valiokunnat.

Liittojohtokunnan vahvistamien ohjesääntöjen mukaisesti

liiton asioita johtokunnalle ovat valmistelleet ja

johtokunnan päätö~sien mukaan hoitaneet seuraavat

johtokunnan ~settamat valio~unnat: Talousv aliokunta,

Valmennus- Ja Koulutusvahokunta, Ulkoasiainvaliokunta,

Kurinpitovaliokunta, Suunnistamisvaliokunta ja

N ais1faliokunta.

Talousvaliokunnan puheenjohtajana on toiminut varatuomari

A. Husgafvel ja jäseninä johtaja J. A. Maljanen,

kamreeri J. Tossavainen ja prokuristi O. Rosokivi.

Valiokunta on pitänyt 3 kokousta.

Valmennus- ja Koulutusvaliokunnan puheenjohtajana

on toiminut insinööri A. Tanila ja jäseninä johtaja A.

Mustonen, sotilasohjaaja O. Vaalamo, ekonoomi 1. Reinikka,

kauppias P. Nurmi ja varastonhoitaja E. Vi len.

Valiokunta on pitänyt 8 kokousta.

Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajana on toiminut

kapteeni Lauri Pihkala ja jäseninä maisteri Lauri Miettinen,

johtaja Rolf Berner, toimittaja Sulo Kolkka ja toimittaja

O. Tuomikoski. Valiokunta on pitänyt 2 kokousta.

Kurinpitova.liokunnan puheenjohtajana on ollut varatuomari

V. Ebeling ja jäseninä varatuomari J. Ståhlberg

ja ma~steri 1. Lassila. ValiokUIl'Ilan ei tarvinnut

pitää 'kokouksia.

Suunnistamisvaliokunnan puheenjohtajana on toiminut

maisteri O. Veijola ja jäseninä insinööri J. Lagus ja

konttoristi L. Löf. Valiokunta on pitänyt 3 ,kokousta.

NaiS'valiokunnan puheenjohtajana on -toiminut lääket.

lis. Kaisa Turpeinen ja jäseninä konttoristi Lempi Hartikka,

sairaanhoitajatar Maila Mikkola ja työnjohtaja

Arvo Osola. Valiokunta on kokoontunut 3 kertaa.

Varsinaisten kokousten hsäksi valio'kunnat ovat pitäneet

useita puhelin- y.m. neuvotteluja. - Kaikkien valiokuntien

toimistosihteerinä on toiminut liiton toimistosihteeri

Lauri Santala.

Liiton nimenkirjoittamisoikeus.

Toimintasääntöjen mukaisesti liiton nimen ovat kirjoiHaneet

liiton puheenjohtaja, lakit. tohtori Urho Kekkonen

tai varapuheenjohtaja, insinööri A. Kuusisto yhdessä

lii:ton sihteerin, varatuomari A. Husgafvelin tai

toimist:osihteerin, toimistopäällikkö Lauri Santalan

kanssa.

4

50

Liiton jäsenistö.

Kuluneen vuoden aikana liiton jäsenistö on lisääntvnyt

43 seuralla ja 3,981 yksityisellä jäsenellä. Vuod~n

päättyessä liittoon kuului 729 seuraa ja 58,117 jäsentä.

Liiton edustus.

SVUL:n Liittokokouksessa ovat liittoa edustaneet

lakit. tohtori Urho Kekkonen, Helsinki, toimittaja A.

Alanne, Oulu, -kauppias K. Tuomi, Hämeenlinna, taksoitussihteeri

T. Uimonen, Viipuri, kamreeri E. Koponen,

Viipuri ja varatuomari A. HusgafveL, Helsinki.

SVUL:n LiittohaHituksessa ovat lii

52

mari K. G. R. Ahlbäck, Vaasa, insinööri A. Kuusisto

Viipuri, kultaseppä Y. Salmela, Tutku, insinööri A. Ta~

wast, 'Tampere, lehtori V. Teivaala, Hämeenlinna varatuomari

A. Husgafvel, Helsinki ja ekonoomi I. Reinikka

Helsinki; ,

5) valHtiin liiton edustajiksi:

a) SVUL:n Liittokokouksiin v. 1937 lakit. tohtori

Urho Kekkonen, Helsinki, toimittaja A. Alanne Oulu

k~:uppi.as K. Tuomi, Hämeenlinna, kamreeri E. K~ponen:

Vllpun, varatuomari A. Husgafvel, Helsinki ja tohtori

R. Leimu, TUl'ku;

b) SVUL:n liittohalliiukJSeen v. 1937 lakit. tohtori

Urho Kekkonen, Helsinki, vavalle insinööri A. Tawast

'Ilampere, insinööri A. Kuusisto, Viipuri, varalle takooi~

tussihteeri T. Uimanen, Viipuri ja johtaja Y. Helanterä

Hämeenlinna, varaHe vara'stonhoitaja J. Lehtinen, Hel~

sinki;

6) valittiin liiton tilintarkastajiksi v. 1937 tuomari

M. Kauppila, Tampere ja kamreeri S. Järvinen, Helsinki'

varalle maisteri T. Marttila, Rekola ja johtaja L. Haak~

si, Viipuri;

7) vahvistettiin v. 1937 pidettävien Suomen mestaruuskilpailujen

veroitusperusteet sekä kansallisten ja

kansainvälisten kilpailujen lupamaksut;

8) jätettiin johtokunnan tehtäväksi myöntää v. 1937

Suomen mestaruuskilpailujen järjestämisluvat;

.. 9) todettiin, että kesäkuun 16 päivänä 1935 pidetty

lllton ylimääräinen kokous on jättänyt johtokunnan

tehtäväksi laatia "esitys liiton toimintasääntöjen muuttamisesta

sikäli, että edustus liiton yleisissä kokouksissa

järjeste~täisiin sellaiseksi, että liiton rauhallista työskentelya

vaarantavat äkkiyllätykset käyvät mahdottomiksi"

ja tehtiin lii1ion toimintasääntöihin seuraavat

jdhtokunnan esittämät muutOkset:

a) liiton timintasääntöj~n 15 §:n määräykset siirrettin

14 §:n jatkoksi j,a 15 § tai seuraavan sisäHön:

"Asiassa, josta edellisen pykälän määräämässä

järjestyksessä on tehty päätös, on äänioikeutetun

'edustajan vaatimuksesta, jota on kannatettu,

toimitettava piireittäin uusi äänestys siinä tapauksessa,

että vaatimusta kannattavat äänioikeutetut

edustajat kuuluvat vähintään puoleen niistä piireistä,

joista kokouksessa on edustajia. TäHainen

äänestys on toimitettava myös liittojohtO'kunnan

v,aatimuksesta. Aänestystä on vaadittava joko

välittömästi edellisen pykälän määräämässä järjestylksessä

tehdyn päätöksen jälkeen taikka liittojohtokunnan

tai äänioi'keutetun edustajan vaatimuksesta

pidettävän, vähintäin 15 minuuttia

kestävän kokouksen keskeytyksen kuluessa.

Piireittäin toimitettavassa ään!styksessa on a)

seuroilla yksi (1) ääni kutakin liitton ilmoitetun

Jasenmaaran alkavaa kahtasataa (200) kohti,

enintään kuiten'kin kolme (3) ääntä sekä b) piireillä

yksi (1) ääni piiriin kuu! u vien kaikkien

seurojen, liittoon ilmoitetun yhteisen jäsenmäärän

alkavaa tuhatta (1,000) kohti.

Aänestys toimitetaan liittokokouksessa siten,

että kunkin seuran edustajan kanta merkitään

äänestysluetteloon. Senjälkeen lasketaan seurojen

äänet piir~ittäin , jolloin ,kunkin piirin kanta todetaan

seurojen äänten yksinkertaisella enemmistöllä;

äänten mennessä tasan jaetaan piirien äänimäärä

äänestysvaihtoehtoj.en kesken. Tämän jäl-·

keen todetaan lii

54

12 §.

7) V.alitaan liittojohtokunnan puheenjohtaja

seuraavaksi vuodeksi ja jäsenet erovuoroigt~m tilalle

seuraavia kahta vuotta varten;

17 §.

Liittojohtokunnan, joka toimii liiton hallituk­

-sena, muodostaa vuodeksi 'kerrallaan valittu puheenjohtaja

ja kahdeksi vuodeksi valitut kahdeksan

(8) jäsentä, joista puolet vuosittain eroavat,

ensimmäisellä kerralla arvonnan perusteella.

- -t------ - - - - - - - ___ __."

10) varatuomari A. Husgafvelin alustuksen perusteella

johtokunta valtuutettiin tarkistamaan kokoukselle

esitety.t muutosehdotulkset liiton Ikilpailusääntöihin;

11) luovutettiin Kalevan Malja vuoden 1935 tulosten

perusteella Helsingin Poliisi-Voimailijoille;

12) kutsuttiin liiton toiminnassa ansioitunut liiton

monivuotinen pUJheenjohtaja, lakit. tohtori Urho Kekkonen

liiton 'kunniajäseneksi ja luovutettiin hänelle liiton

kunniaj äsenmerkki.

Liiton kunnia- ja ansiomerkkien jako.

Liiton kunniajäseniksi on 23/8 pidetyn vuosikokouksen

päätöksellä kutsuttu liiton toiminnassa ansioitunut

liiton monivuotinen puheenjohtaja, lakit. tohtori Urho

Kekkonen. Berliinin olympialaiskisoissa saavuttamiensa

voittojen perusteella liif1lon kunniajäsenmerkki on annettu

Gunnar Höckert'iHe ja Ilmari Salmiselle.

Liittojohtdkunnan 22/8 te~emällä päätöksellä liiton

ansiomerkki on samana päivänä pidetyssä liiton 25-vuotisjuhlako~ouksessa

annettu seuraaville liiton toiminnassa

ansioituneille henkilöille:

1) V. Teivaala, Hämeenlinna,

2) A. Kuusisto, Viipuri,

3) U. Peltonen, Tampere,

4) I. Ohls, Lohja,

5) K. Kataja, "He1sinki,

6) H. Lalhtinen, Tampere,

7) T. U. Arranmaa, Tampere,

8) K. G. R. Ahlbäck, Vaasa,

9) A. T.anila, Helsinki,

10) L. Simojoki, Oulu,

11) E. Koponen, Viipuri,

12) T. Uimonen, Viipuri,

13) K. Laakkonen, Kuopio,

14) E. Raunio, Joensuu,

15) I. Penttilä, Kotka,

16) J. Tossavainen, Helsinki,

17) A. Pöyry, Lahti,

18) H. Launiainen, J yväskylä,

19) L. Haaksi, Viipuri,

20) E. Vilen, Helsinki,

21) K. Linko, Turku,

22) K. Tuomi, Hämeenlinna,

23) J. A. Maljanen, Helsiniki.

Ansiomerkin sääntöjen mukaisesti merkki annettiin

myös' seuraaville Los Ange1esin ja Berliinin Olympial.aiskisoissa

II tai III palkinnon saaneiHe urheilijoille:

1) M. Sippala, Lahti,

2) E. Penttilä, Kangasala,

3) L. Virtanen, Turku,

4) A. Järvinen, Tampere,

5) S. Bärlund, Tampere,

6) A. Askola, Kymintehdas,

7) K. Tuominen, Helsinki,

8) Y. Nikkanen, Pölläkkälä,

9) K. Toivonen, Turku.

Neuvonta-, koulutus- ja valmennustoiminta.

Liitto harjoitti kuluneena vuonna neuvonta-, koulutus-

j.a valmennustoimintaa jo edellisenä vuonna hyväksymiään

ja myös toteuttamia.an suunnitelmia noudattaen.

Urhei1uneuvonnosta ja olympialaiselhdok!kaitten valmennuksesta

on liiton Valmennus- ja Koulutusvaliokunnan

hyväksymiä ja liittojohtokunnan vahvist.amia suunnitelmia

noudattaen huolehtinut lähinnä liiton valmen-

55

56

taja Armas Valste. Laaditun tilaston mukaan liitto

on kuluneena vuonna järjestänyt 52 eril'listä 4-päiväistä

paikalliskurssia, 5 piiri- ja yleiskurssia, 5 valmennusleiriä,

10 paikallista neuvottelutilaisuutta, 1 urheiluneuvojien

neuvottelutilaisuus ja 1 suunnistamiskurssit.

Opetukseen käytettiin yhteensä 287 päivää, valmentajia

tai opettajia oli 15 ja osanottajia 2,056 miestä, 798 poi­

'kaa, 59 naista eli y'hteensä 2,913 henkilöä. Tälle osanottajamäärälle

annettiin opetusta seuraavasti:

1) luentoja .. ............ 409 tuntia

2) harjoituksia ..... . ..... 719.5

3) keskustelua . .......... 140.5 "

4) muuta toimintaa ....... 81 "

Yhteensä 1,350

tuntia

Tästä toiminnasta mainittaikoon edelläolevan lisäksi

seuraavaa.

A. Neuvontatyö.

Varsin.aisen olympialaisvalmennuksen ohella liiton

valmentaj'a Armas Valste piti 'kevättalvella 10 erillistä

neuvonta tilaisuutta, joissa kiinnitettiin alkavien urheilijain

huomiota talvi- ja kevätkauden harjoitust.apoihin.

Käy:tännöllisten sisäharjoitusten aikana opetettiin lisäksi

tyylitapailua.

Neuvonta tilaisuuksia pidettiin seuraavasti:

1) Viipuri, 15/3 . ................ . 166 osanottajaa

2) Kotka, 17/3 ................ .. . . 48

3) Lahti, 18/3 .......... ..... . . .. . 62 "

4) Hel,sinki, 30/3 ... . ............ . . 25 "

5) Kajaani, 25/3 ..... . .......... . . 23 "

6) Seinäjoki, 28/3 ..... . .. . .... . .. . 88 "

7) Hauho, 19/4 .................. . 58 "

8) Hämeenlinna, 24/4 . . ... ... .... . 54 "

9) Helsinki, 8/4 ................. . 16 "

10) Hanko, 26/4 ...... ............. . 60 "

Ylhteensä

600 osanottajaa

Näiden neuvontatilaisuuksien luentoihin käytettiin

yhteensä 43.5 ,tuntia.

Tämän käytännöllisen neuvonnan lisäksi valmentaja

Valste on hoitanut kirjallista neuvontatyötä kirjeitse ja

liiton äänenkannattajassa U7'heilussa julkaistujen kirjoituksien

avulla.

B. Kurssitoiminta.

Liiton kurssitoiminta saatettiin uusille, entistä laajemmille

ja tehokkaammille urille jo edellisenä vuonna.

Silloin saatujen hyvien kokemuksien kannustamana

liitto kuluneena'kin vuonna on järjestänyt 4-päiväisiä

n.s. pailkalliskurS'Seja, joiden rinnalla on toiminut

perusteellisemman opetuksen antamiseksi 7-päiväisiä

piirikursseja. Niiden lisäksi on toimeenpantu Vierumäellä

y'hdet naisten urheiluku:rss1t ja yhdet suunnistami:skurssit.

Erikseen on mainittava valmennusmielessä

järjeS'tetyt olympialaisleirit.

1) Paikalliskurssit.

Kun aikaiS'emmat kolkemukset osoittivat, että oli vaikeata

saada riittävästi osanottajia muutamille harvoille

pitempLaikaisille n{;!Uvontakursseille, liitto ryhtyi v. 1935

järjestämään paikallisia iskukursseja, jotka kestivät 4

päivää, ja joissa toiminta tapahtui iltaisin. Edellämainittuna

vuonna saadut hyvät tulok'set 'kannustivat liittoa

kuluneenakin vuonna toimeenpanemaan vastaavanlaisia

kursseja. Niitä toimeenpantiin ia.rkkojen ennakkovalmistelujen

jällkeen SVUL:n kaiki:ssa piireissä, y'h

58

2) Piirikurssit.

Perusteellisemman kurssiohjelman toteuttamiseksi

liitto järjesti viidet n.s. piirikurssit, jotka yleensä kestivät

7 päivää, ja 'tapahtui toiminta niillä koko päivän.

Näiden kurssien majoitus- ja muonitus- sekä osittain

~.atkakulutkin liitto suoritti. Osanottajiksi hyväksyttllnetupäässä

rpiirijohtokuntien ennakolta suosittelemia

lupaavia urheilijoita tai seuraneuvojiksi ai,kovia henkilöitä.

P~irikurssien opettajina toimivat urheiluneuvojat H .

~~kmen, E. Palmio, A. Huusari, O. Rainio j.a K. Pirtttla.

Kursseja pidettiin seuraavasti:

1) Pölläkkälä, 9- 14/6 .. . .. . .. . . .. .

2) Kuusankoski, 2-7/6 .. . .... . . . . .

3) Hyvinkää, 1-7/6 ...... . ........ .

4) Orivesi, 8--14/6 ......... . .. .. . .

5) Ilmajoki, 17-23/6 . . .. ..... .... .

Yhteensä 170 osanottajaa

. . Piirikurs~illa annettiin yhteensä 241 opetustuntia,

JOIsta luentoJa 75, 'harjoituksia 103.5, keskustelua 18.5 ja

muuta toimintaa 44 tuntia.

3) Urheiluneuvojien neuvottelutilaisuus.

Opastaakseen edelläselostetussa kurssi toiminnassa

opettaj~na toi~~:va.t urheiluneuvojat kurssien työohjelmaa~

J~ !.htelslln menettelytapoi,hin, liitto toimeenpani

Helsmglssa 2-3/5 ur'heiluneuvojien neuvottelll'tilaisuuden,

johon valmentaja Val'steen johdolla osallistui 7 urheiluneuvojaa.

4) Naisten neuvontakurssit.

.. Li~:to ~imeenpani Suomen Urheiluopistossa Vierum~ella

n.alst~n urh.eil~neuvontakurssit voimistelunopettaJa,

.. mals~e~~ Anmk!ln Karvosen johdolla. Kurssit pid

ettI~n ~eIa'~uun 1-25 päivien välisenä aikan.a ja

osalhstUl nIihm 18 nalsurheilijaa. Luentojen lukumäärä

oli 6 ja varsinaista opetusta annettiin 28 tuntia. Kurssien

ohjelmaan kuului lisäksi virkistysmielessä järjestettyä

palloilua, uintia, retkeilyä y.m.

5) Suunnistamiskurssit.

Liiton Suunnistamisvaliokunnan ehdotu'kseSlta liitto

toimeenpani Suomen Urheiluopistossa Vierumäellä suunnistamiSkurssit

elokuun 21-29 päivien välisenä aikana.

Kurssien tarkoituksena oli kasvattaa suunnistamisneuvojia

·seuroihin. Osanottajia oli 10, jotka maisteri O.

Veijolan johdolla saivat opetusta kaikissa suunnistamisessa

'huomioonotettavissa asioissa. Kursseilla pidettiin

13 tuntia luentoja ja 38 tuntia varsinaisia harjoitustilaisull'ksia.

Tarkemman tilaston valossa oli liiton kurssitoiminta

kokonaisuudessaan seuraava:

osan­

Otttajia

E t elä-Pohjanma.an p iiri:

1) neuvontakurssit

2)

3)

4)

Helsin gin p iiri:

5) neuvontakurssit

6 ) "

7) naisten kuorssit

Hämeen p iiri:

8) neuvojaikurssit

9) neuvontakurssit

1'0)

11)

Itä-Karjalan p iiri:

12) neuvontakurssit

13 )

14)

Kainuun piiri:

15 ) neurvontakurssit

16)

Keski-Pohjanmaan piiri:

17) neuvonta1kJurssit

18)

19)

Ilmajoki 1'7-23/ 6

L aihia 25-28/ 6 .... . ... .

Latpua 29/ 6-3/7 ... . . .. .

Alavus 3--6/7 . ... .. ... .

Huopalahti 25-29/ 6 ....

Mellunkylä 29/6-2/ 7 .,.

Helsinki 15-18/7 .. .. . . .

Orivesi 8-14/ 6 ... .. ... .

Toijala 15-18/ 6 ... . ... .

N cYkia 1,9-22/ 6 .. . . .. . . .

KyröSkoski 25-28/ 6 ... .

Ruslreala 2;0-23/ 5 ..... .

Suojärvi 22-25/ 5 ...... .

Lahdenpohja 24--27/ 5 ..

JCajaani 5--8/ 6 ..... . .. . .

Ristijärvi 9--12/ 6 . . . ... .

Kannus 5--8/ 6 ... ... .. . .

Kä1viä 9-12/6 . . .. . .. . . .

Evijärvi 13-16/ 6 . ..... .

59

39

56

16

48

36

47

5

4ll

34

27

28

46

49

35

41

46

56

43

31

61

Keski-Suomen pUrI:

20') neuvontakurssit

21)

22)

23)

Kymenlaakson piiri:

24) neuvojakurssit

25) valmennuskurssit

26 ) neuvontakurssit

27)

28)

Lahden piiri:

29) neuvontakurssit

3D)

31)

Oulun piiri:

32 ) neuvontakurssit

33)

34)

Peräpohjolan piiri:

35) neuvontakurssit

36)

37)

38)

Pohjois-Karjalan piiri:

39) neuvontCIkurssit

40')

Pohjois-Savon piiri:

41) neuvontakurssit

42)

43)

Satakunnan piiri:

44) neuvontalku'rssit

45)

Suur-Savon piiri:

46) neuvonta.kurssit

47)

48)

Uudenmaan piiri:

49) neuvojakurssit

5'2) neuvonta.kurssit

51)

52)

Pihtipudas 6---9/ 6 ...... .

ViitasaaiI'i l{l-13/ 6 ..... .

Saarijärvi 14-17/ 6 ... . .

Suolahti 18-21/ 6

U(uusankoski 2-7/ 6

Kouvola 2--7/ 6 ..... .. .

Myllykoski 15-18/ 6 ... .

Ka!I'hula 19-22/ 6

Metsäkylä 25-28/ 6

Padasjoki 20'-23/ 5 .....

Asik!kala 24-27/ 5

K!ausala 28-31/ 5

Raahe 1-4/ 6 .......... .

Muhos 13-16/ 6 . .. .... .

'Martinniemi 17-20'/ 6

Rovaniemi 25-28/ 6 . . .. .

K!ernijärvi 29/ 6---2/7 ... .

Kittilä '5-8;7

Karihaara 1O-13i7·······

Ilomantsi 27-30/ 5

J oensuu 31 / 5-3/ 6

Kiuruvesi 2-5/ 6 ....... .

Karttula 25-28/ 6 ...... .

Suonenjoki 29/ 6-2/7

Eura 4-7/7 .. ..•..... . .

Ulvila 8-11/7 . ..• .. ....

Pieksämä 4-7/7 ....... .

Joroinen 8-11/7 ...... .

Kangasniemi 12--15/7

HyvlJnkää 1-7/ 6

Askola 15-18/ 6

Porvoo 19--22/ 6

~ 6-9/ 7 ........ . .

18

3D

51

36

26

25

51

17

34

29

32

29

24

36

57

43

28

37

55

32

56

45

25

63

34

44

43

36

29

34

27

17

35

Varsinais-Suomen piiri:

53) nellivontaikurssi

54)

55)

Viipurin pUrI:

56) neuvontak\lI'§it

57) "

58) neuvojakurssit

59) neuvonta)ru,rssit

Urheiluopisto, Viel'umäki:

60') valmennuSkurssit

61) "

62) naisten kurssit

63) suunnistamisurh. joht.kJUrss.

Loima·a 15-18/ 6 .... ... .

Uusikaupunki 19--22/ 6 ..

Laitila 6-9/7 ... . ..... .

Kirvu 28-31/ 5

Savitaipale 1-3/ 6 ..... .

Pölläkkälä 9--14/ 6 .... .

Sä!klkijärvi 5-8/7 ...... .

35

54

5D

43

94

31

40'

20~~ / 5 ................ 16

26---31 / 5 .. .. . ........ . .. 15

19--25/7 ... ........ . .. .. 18

Vierumä'ki 21-29/ 8 10

Yhteensä 2.307

C. OLympialaisvalmennus.

Kuluneena vuonna liitto jatkoi vuoden 1935 toimintakertomuksessa

selostettuja valmennustoimenpiteitä Suomen

edustuksen järjestämiseksi Berliinin olympialaiskisoihin

mahdollisimman tehokkaalksi.

Tätä toimintaa suunnitteli ja liittojohtO'kunnan vahvistamaa

ohjelmaa! IlJOudattaen hoiti liiton VaQmennus-

ja Koulutusvaliokunta. Vuoden alussa valiokunta

tarkisti olympial.aisehddkkaitten lopullisen

lukumäärän, joka oli 83 urheilijaa. Näistä muodostettiin

kaksi ryhmää: sisäl'engas = todennäköiset olympialaisedustajat

ja ulkorengas = muut olympial.aisehdokkaato

Valmennusohjeitten saantiin nähden molemmat

ryhmät olivat samassa asemassa, mutta hierontaan ja

harjoitusvarusteisiin nähden edelliset olivat edullisemmassa

asemassa.

Liitto kutsui helmikuun 2 päiväksi olympial.aisehdokkaat

yhteiseen neuvonta- ja neuvottelutilaisuuteen. Sen

alussa liiton puheenjohtaja, lakit. tohtori Urho Kekkonen

lausui muutamia velvoittavia 'Sanoja. Muu osa päivästä

neuvoteltiin valmennusasioista valmentajien A.rmas

VaLsteen, Paavo Nurmen ja Erik Vilenin johdolla.

Samoihin aikoihin alkoivat varsinaiset sisäharjoitustilaisuudet

voimistelusaleissa. Helsingissä näitä harjoi-

62

tuksia pidettiin Messuhallissa ja Tampereella ralkent€€lla

olevassa valtion lientokonetehtaassa. - Myöhemm.in keväällä

harjoitukset jatkuivat mur,tomailla ja urheilukentillä.

Myös v.almennusleirejä järjest'ettiin edellämainittujen

valmentajien johdolla seuraavasti:

1) 20-25/5, Vierumäki, juoksijain leiri, 16 osanottajaa,

2) 26-31/5, Vierumäki, heittäjien leiri, 15 osanottajaa,

3) 2-7/6, Kouvola, pikajuoksijain j.a hyppääjien

leiri, 23 osanottajaa.

Olympialaisutheilijain varsinaiset valintakilpailut

pidettiin seuraavasti:

1) estejuoksijain ja 10-ottelij.ain valinnat Tampereella

4-5/7,

2) maratonjU!oksijain valinnat Ilmajoella 5/7,

3) mta- ja 'k:'enttäuI1heilijain valinnat Helsil:gissä

12-13/7.

Kansainvälinen kilpailutoiminta.

1) Olympialaiskisat.

Edelläselostetun valmennustoiminnan ja valintakilpailujen

perusteena liitto valitsi Suomen edustajiksi

Berliinin olympialaiskisoihin seuraavat 37 urheilij.aa:

Toivo Ahjopalo, Arvo Askola, Sulo Bärlund, Niilo Hartikka,

Sulo Heino, Gunnar Höckert, Volmari Iso-Hollo,

Akilles Järvinen, Matti Järvinen, Lauri Kalima, Kalevi

Kotkas, Alfons Koutonen, Risto Kuntsi, Lauri Lehtinen,

Martti Matilainen, Väinö Muinanen, Yrjö Nikkanen,

Veikko Peräsalo, Ville Pörhölä, Onni Rajasaari, Aulis

Reinikka, Ilmari Salminen) Toivo Sariola, Olavi Suomela,

Börje Strandvall, Erkki Tamila, Aarne Tammisto, Mauno

Tarkiainen, Ossi Teileri, Kaarlo Toivonen, Martti Tola··

mo, Kaarlo Tuominen ja Pauli Virtanen sekä seuraavat

neljä naisurfueilijaa: Rauni Essman, Ebba From, Raili

Halttu ja Irja Lipasti.

Joukkueen ylijohtajaksi liittojohtokunta valitsi puheenjohtajansa,

lakit. :tolhtori Urho Kekkosen, johtajiksi

maisteri Lauri Miettisen ja kamreeri Juho Tossavaisen,

valmentajaksi Armas Valsteen sekä hierojiksi John

Forstenin ja Eino Hakaniemen.

Itse kisoissa saavuttivat liiton edustajat seuraavat

palkintosijat:

1) Gunnar Höckert, 1. 5,000 m. juoksussa, 14.22,2;

2) Lauri Lehtinen, II. 5,000 m. juolksussa, 14.25,8;

3) Ilmari Salminren, !. 10,000 m. juoksussa, 30.15,4;

4) Arvo Askola, II. 10,000 m. judksussa, 30.15,6;

5) VoImari Iso-Hollo, II!. 10,000 m. juoksussa, 30.20,2;

6) Volmari Iso-Hollo, 1. 3,000 m. estejuoksussa, 9.03,8;

7) Kalle Tuominen, II. 3,000 m. estejuoksussa, 9.06,8;

8) Sulo Bärlund, II. kuulantyönnössä, 16.20 m.;

9) Yrjö Nikkanen, II. keihäänheitossa, 70.77 m.;

10) Kal

MoUJka.rinheitto: Kou1Jonen, Suomi, 49.40; Heino, Suomi, 48.83;

Annamaa, .Eesti, 47.44; Sule, Eesti, 36.29.

800 m. juoksu: !RJäklköläinen, Sumni, 2.00.7; Nevantaus, Suomi,

2.00.9; Dun!kel, Eesti, 2.01.3; Ji1rJ.a'll\ Eesti: !2.0L8.

3,000 m. jlroklsu: P iispanen, SUIOmi, 8.43.4; Lehto, Suomi, 8.44.2;

Frööm, Eesti, 8.46.0; Saans, Eesti, 8.50.0.

4 X 100 Iffi. viesti: S'UlO!lIli (Sario-la, Virtan.en, iNuppola, Tammisto)

42.9; Eesti (Jögi, 'I1oomre, Vuht, ToomsaJu) 43.6.

P isteet: Suomi 55.5, Eesti 40.5.

Perjantaina 19/6:

110 :IIl. aita'j ,wok~u: Toomre: Eesti., 11i.{}; Beckman, iEesti, 16.3;

O. P,eräsalo, Suomi, 16.4; Ketonen il!:aatoi 4 aitaa ja juoksu hylättiin.

1,500 ilIlI. tiUlOlk:su: INevantaus, Suomi, 4.02.6; Mäiki, Suomi,

4.03.4; DWlkel, Eesti, 4.04.0; P,rööm, Eesti, 4.04.6.

200 m. juoksu: Ta mm isto , 'Suomi, 22.3; Torunsalu, Eesti, 20 cm.

j äl~.; Virtanen, Suomljj, 3 l!IlI. j ällj.; Jogi, ;])esti, 4.5 m. jälj.

5,000 m. juo1=!: Lehto, SIuomi, 15.:n.8; Piispanen, Suomi,

Hi.32.0; Sams, Eesti, 115.37.4; Martin, Eesti, 16.01.6.

Keihää!nheitro: TOi'Vol1'en, ISwomi, 66.12; Kalima, Sumni, 59.15;

Mägi, Eesti, 57.65; Uibo, Eesti, 54.90.

lK1eklonheitto: lMen>tula, Suomi, 45.5l!; Eri!kJSson, Eesti, 45.05;

Määrits, Eesti., 43.00; Toivonen, Suomi, 40.96.

'KolllIlli'loiil!:il!:a: Looma, SUJO'lll'i, 14.65; Raskas, Eesti, 13.99; Kalm,

Eesti, W.85; Reinikil!:a, Sumni., 1(3.75.

Seiväshytppy: Er,rman, Eesti, 390.5; Reinilkka, Suomi, 380;

Koik, Eesti, 3'7{); Ketonen., Suomi, 360.

l!,OOO Iffi. viesti: Suomi (Sariola, Virtanen, Tammisto, Svra'l1dvali)

2.m.1; Eesti (Jögi, Beckma·n, Kull:man, Nesterow) 2.01.7.

2) Ranska-Suomi maaottelu.

Ranskan ja Suomen välinen maaott-elu pidettiin Pari~sissa

syyskuun 20 päivänä. Ottelussa, jossa molemmat

maat saivat 70 pistettä, saavutettiin seuraavat tulokset:

100 m. juOlk>su: 1) Paul, Ranska, 11.0; 2) 'Darrnmisto, Suomi,

1 m.; 3) Lindfors, SUJOm'i., 1.80 Iffi.; 4) Carlton, Ranska, 2.50 m.

400 m. juoksu: 1) SkavinSky, Ranska, 48.8; 2) Henry, Ranska,

49.4; 3) Stor~bb, Suomi., 411.4; 4) Strandvail, Suomi, 10 m .

800 'Ill. juoksu: 1) Soulier, Ranska, 1.56.4; Petit, Ranska, 1.56.4;

3) Teile.ri, Suomi, 1.57.6; 4) Peu~a, Suomi, .1.58.4.

1,500 m. jUlOlmu: 1) Goix, Ransil!:a, 3.55,8; 2) Leichtnam, Ranska.

3.57.6; 3) Sa·rkama" Suomi, 3.58.2; 4) Matilainen, Suomi, 4.00.6.

5,000 m. juoksu: 1) Höckart, Suomi, 14.44.4; 2) As~ola, Suomi,

14.45.2; 3) Lefu

66

den lisäksi SVUL:n piirit ovat myöntäneet lukuisasti piirhlrunnallisten

kilpailujen järjestämislupra.

Suomen mestöIuuSikilpailut toimeenpantiin seUTaavasti:

1) SisämestaruuskilpaiZut.

Suomen sisämes'taruuskilpaiJut toimeenpani Terijoen

Kiisto huhtikuun 5 päivänä. Mestaruudet 'V'Oiteitiin seuraavasti:

1) VaOOditon pituushY'PPY: 332 cm., V. Rei.llilk!ka,iRiihimäenKisko,

2) konkeU!.9h.: 158 ..

3) 3-loikI.1ta'U5: 974 ..

2) Suomen viesti-, lO-ottelu- y.m. mestaruuskilpailut.

Suomen mestaxuuskilpailut viestijuoksuilSsa, 10-

ottelussa, 25 kIm. juoksussa j,a 3,000 m. estejuoksussa toimeenpani

Tampereen Pyrintö 4-517 se1l['aavin mestaruus,tuloksin:

4 X 100 m. viesti: Kenttällll'heili(ia,t, lfIclsinki (MiettiDJen, Va

68

1) Kalevan Malja Suomen mestaruuskilpailujen tulosten

perusteella: H elsingin Poliisi- Voimailijat 28 pisteellä.

Kymmenen parhaan seuran pistemäärät oliva't:

1) Helsingin Kisa~Veiklot ..... .. ......... 28 pist.

2) 'H.elsingJn P oliisi-Voima'i.lijat ... . ..... . 26

3) Turun UDheilUiliitto ................... 19

4) iKymintehtaan Urheiluseura j.a P ölläkkälän

Ura .......... . ....... . ......... 14

5) Vlipurin Urheilijat . . ....... .. ......... 12

6) Kenwan Urheilijat. .. .. . ....... .. .... . 8

7) Oulun Pyrintö .......... . .. ...... . .... 8

8) llK.32 ... . . . .... .. ... . .. ... ....... ... .. 7

9) Kenttäurheilijat ......... ...... . ...... 6

10) Kurikan Ryhti ... . ..... . ......... ... . 6

2) Liittopatsas SVUL:n piirimestaruuskilpailujen

osanoton ja tulosten perusteella:

1) SVUL:n K'eSiki-Pohjanmaan piiri ... . . . 45 p ist.

2) Oulun piiri . ... ....... ... .•.. 44

3) P.o.hjois-SaIvon. piiri . . .. . ... .. 43

4) Lahden piiri ............ . .. . 38

'5) Etelä-PQihjanm.aan p iiri ...... 34

6) Suur-Savon pi1ri ............ 33

7) Kainuun piiri . .. .. .. ........ 33

8) Peräpohjo1a.n piiri .......... 31

9) Satadrunnan piiri .. .......... 29

10) KeSki-Suomen piiri ........ . . 29

11 ) Uudenmaan piiri ............ 26

12 ) Varsinais-Suomen piiri .. . . . . 24

'13 ) Kymenlaak6Dn piiri... .. .. ... 22

14 ) l tä-Ka.rjalan piiri ............ 20

15) Hämeen piiri . .... .... .. ..... 19

16 ) Viipurin pitri . . .............. 19

17 ) Pohjois-iKarjalan piiri. ... . ... 14

18) Helsingin p i'~ri ... ...... . .... 10

3 ) Kultakeskus 0 /Y:n lahjoittama kiertopalkin ta

Suomen murtomaajuoksumesta,ruuskilpailujen pitkällä

matkalla: Pölläkkälän Uran joukkue;

4) Savonlinnan Ri ennon kierlopalkinto Suomen

tomaajuoksume s tar :lu~kilpailujen lyhyellä matkalla: Helsingin

Poliisi- Voimailijat;

5) Rouva Eva Virtasen lahjoittama kiertopalkinto

Suomen mestaruuskilpailujen 10,000 m. juoksussa: T.

LOUllrola, HeLsingin Poliisi-Voimailijat.

Uudet Suomen ennätykset.

Uusiksi Suomen ennätY'ksiJklsi on hyväksytty seuraavat

'V. 1936 saavutetut tulokset:

300 m. juoksu: 34.4, A . Tammisto, Turun U rheiluliitto, TuIkholrrna

24/ 9; .

2,000 .. 5.21.8, G. Höckert, IK 32, Helsinki. Malrrnö 2/ 10;

3;000 .. 8.14.8, G. Höokert, liK 32, HzIsinki, Tukholma

16/ 9;

2 mailin.. 8.57.4, G. Höckert, IK 32, Helsinki, TukhoJ.­

ana 24/ 9;

7 34.46.8, V. DsO'-HoUo, Kera'Van UrJ:JeiliJj at, Vii ­

puri 'lIl/ 9;

8 40.00.2, V. liso-Hollo, KeralVan Urheilijat, Viipuri

27/ 9;

9 45.13.0, V. Iso-HolllQ, Keravan U rheilidat, V iipuri

2fl / 9;

15;000 m. 46 .45.4i, V. ]so-HoUo, Keravan Urheilijat, Viipmi

27/ 9; .

200 .. aidat: 25.4, A. J äJrvin'ell, Tampereen P yrintö, Tampere

4 X 100 m. viesti: 13/ 9;

412.6, K!enttäm.neilijat Helsilllki, (L. Miettinen,

U. Valhtera, P. Siilkava, A. Savolainen), Tampere

4/7;

Korik.eushyppy: 203 cm., .K!alevi :K!otkas, Helsingin. Kisa-Veikot,

Helsillliki 12/7;

204 cm., K alevi K!otkas, Helsingin Kisa-Veikot,

Göllepor1 1,/ 9;

KiJekonheitto:

49.&2 m., Kalevi Kotkas, Helsingin K isa-Veikot.

Pariisi 20/ 9;

Keihäänheitto: 77.213 m., M. J ärrvinen, Helsingin K isa-Veikot,

Helsilllk.i 18/ 6;

Kuu!a.ntyöntö: 16.~3 m., S . B ä:rlUll1d, Tampereen Pyrintö, Helsinki

lQ /7.

Taitomerkkisuoritukset.

Kuluneen vuoden ai:kana liit'Olta on peritty seuraavat

määTät taitomer.k!kejä:

Urheilumerkkejä:

mestarimerkkejä .. . ..... .... .. 25

I lk. " . . . . . . . . . . . . . . 44

II " " . . . . . . . . . . . . . . 72

III "

. . . . . . ........ 54

Yht. 195 merkkiä

Retkeilym erkikejä 'On ja,ettu 2 I 1k:n rne'I1kJkiä.

69

70

Tavaramerkkisopimukset.

Kuluneen vuoden aikana selliI"·a·avat taVlaramerkkisopimutkset

ovat olLeet voimass·a:

Urheilukengät:

Verryttelypuvut:

Urheiluhousut:

Urheilupaidat:

Urheilusukat:

Työntökuulat:

Keihäät:

Kiekot:

" Moukarit ja painot:

O/Y A1tila, Tampere,

O/Y Suomen Trikoo, Tampere,

E. Herkkrlä, Hyvinkää,

E. JäxvinJen, lialhti,

O/Y Suomen Tri:koo, Tampere,

O/Y SUJOmen Tri:koo, Tampere,

O/Y UI1heilutarpeita, Helsinki,

Poriin Konepaja, Pori,

RaUlba- ja Metall·ivalimo T.a'l"'Illo,

Helsinki,

Vammalan Konepaja, Vammala,

Niemisen valimo, Helsinki,

O/Y Urlheilutarpeita, Helsinki,

J. UUlsitupa, Jyväskylä,

GunIlJar Peltonen, Kerava,

O/Y Ur'heilutarpeita, Helsinki,

Gunnar P·eltonen., Kerava,

O/Y UI1heilutarpeita, Helsmki.

Avustukset.

Suomen mestarruuskilpaiJ.uiJS:sa saavutettujen si.joitusten

p.erusteella LHtto on jaikanut matkakorv·auksia seuroille

yhteensä Smk. 14,409:-.

OsanlOtosta olympial!}36.

5,000.. .14.17.0 IL. iLehtinen, 1932.

10,000 " 30.06.2' iP. NUtroni, 1924.

15,000.. 46.45.4 V. Lso~Hollo, 1936.

20,000.. 1.04.38..4 P . NUlrmi, .1930.

25,000.. 1.22.28.6 M. MaJl'ttelilll, W30.

30,000.. h43.OI7.>8 V. SilPilä, 1928.

lh tU!l1l1issa 9\9517 m. P. Nul1IIl1, 1924.

1 tUllIlissa 119,210 m. P. Nl\lJrIIli, 1928.

2 tunnissa 32,846.6 m. A. StenOOOlS, 1,n6.

MaJl'atonjuolosu 42.194 km. 2.43 .55.6 G. Ruotsalainen, 1923.

4 X 100 m-etriä

4 X 200

Viestijuoksut.

420.6 KenttäUJrlheilijat, HelsiIllki (L. Miettinen,

U . Vahtera, P. S iilkava, A. Salvolainen),

11936.

1..32.8 H e'lsingilll lJE1K., ('Pil.a.ok, WiclclloJm. Bergman,

Vilen), 1916.

71

72

73

4 X 400 3.21.2 Helsingin l'FK, (Sjö; tedt, Jansson,

Aström, Vilen) , 1930.

4 X 800 7.53.4 Oulun Pyrintö, (Vänttilä, K i'V'ekäs, P yö-

.rälä, Hartilkka) , 11935.

4 X 1,500" 16.06.1 Turwn UI1heiluliitto, (Suomela, T uominen,

-NUll"1llli, Larva), Hl33.

4 X mailin viesti 119.24.0 Helsingin Kis a-Vei'kot, (Ahlgren, Wickström,

Elo, Stenroos), 1

74

De'be t

An Kulunki-, Palkka- ja Vuokratili:

Palklkamenot ........... ........... . .

Vuokramenot ..... . ................ .

Yleisikulut ......... ... .... .... ..... .

Urheiluliiton

Voi t t 0-

38,01,6: -

3,200:-

4,5'56: -

" Posti-, PuheIin- ja Sähkösanomakulujentili:

Postilrulut ...... . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 5,2.56: 15

Ullko.linjapuhelut .................... 2\831: 85

SäbJkösanomakulut . .. . . . ............ 4,5122: 85

" Kurssi-, Neuvonta- ja Propaganda.kulujentili:

Kurssi- ja neuvontaikulut ..... .. ..... 44,690: 80

P ropagandalkulut . . . .. ... ........... . 9.554: 05

" Kokous- ja Matkakulujenti1i:

Kokousmatkakuluja . ............ . .. .

Seka!. 'kOlkouskuluja .... .... ... .. .. .

17,651: -

2,834: 75

ja

45,772:-

12,610: 85

54,2.44: 85

20,485: 75

tilinpäätös v. 1936.

Tappiotili.

P.er Tavaratili:

Painotootteista . . ..... . .... .... ... . . .

UTheilume:rkeistä ..... . ....... . . .... .

Mestaru'USmitaleista .. . ...... ... ..... .

Tuomar1korreista ................... .

Kilpailu.ientiIi:

Maaottelujen tulot ................ . . 15,692 : 9D

Miuut kilpailutulot ....... . ...... . ... 2'75,869: 10

" Ulkomaisten kilpailujen tili ... .... ... ......... .

Tavaramerkkitili ....... . ........... .. .. . . . ... .

" Olympialaisvalmennustili:

Osuutta k.eräY'ksestä ... . ....................... .

Määräraha.tili . ........... . ......•..............

Korkotili ......... ................. . .. . . . ..... .

75

Kredit

12,3{)2: 9:1

291.562: -

11,00.1: -

28,432: 15

7,947: 90

916:-

3,129: -

370:-

660,000:-

4.6,220: -

31,980: 75

" Kilpailujentili:

Siirto Maaotteluralhastoon ........... . ..... . ... .

" Olympialaisvalmennustili .............. .. ..... .

" Liittoverotili ... . ..................... ... ..... .

" Edustustili ...... ............. . ............. .. .

" Sekalaistentili . ................ .. .. .. . ...... .. .

Siirto Valmennus- ja Koulutusraihastoon ..... .

Ylijäämä v. '1936 ........................... . . .

115,692 : 90

199,6716: 76

1,17'1: -

3,260: 90

10,553: 70

600,000:-

118,12Q: 10

Smk. 1,081,500: 80

Smk. 1,081.588: 80

An SVUL:n tili:

'Rahaa

" Tavaratili:

P ai.ll'otuotteita ................ . ..... .

Urheilumerklkejä .......... .... ... . . .

4,604: 05

008: 50

Ta s c-

1,034.707: 66

5,1112: 55

t i I i.

Per Maaotteluralli'J,sto ...... . ...... . ... . .. .... ..... .

" Valmennus- ja Koulutusrahasto ... ... . .. . .. ... .

Pääomatili:

Säästö edellisiltä vuosilta ......... .. . 77 ,Oi1'6: 31

Ylijäämä v. 11936 ................... . 1 1 18,120: 10

167,70Q: 05

703',276: 25

195,136: 4.1

" Henkilötili:

Tilisaa tavia

26,264: 50

S.rruk. 1,066,114: 71

Smk. 1,066,114: 71

73

ViisiotteLu.

M. Sippala, 1931.

4078.83 pist. (Olymp. pisto .taul. mulk.).

3465 pisto (Uuden pisto taul. muk.).

Hiihtoliitto v. 1936.

KymmenotteEu.

A. Järvinen, 1932.

82192..46 pisto (OlYIDiP. pisto taul. muk.).

7378 pisto (Uuden pisto tauI. anU!k.).

(1. 9. 1935-31. 8. 1936).

Liittojohtokunta.

Suomen Hiihtoliit'On LiittojQlhtokuntaan ovat kuuluneet

puheenjohtajana johtaja Juho Hillo Hollolasta, va'rapuheenjohtajana

jo'htaja Akseli KaskeLa Vierumäeltä,

sihteerinä ja rahastonhoitajana lehtori Yrjö CaLonius

(nyk. Kaloniemi) Lahdesta, sekä muina jäseninä kapteeni

KaLLe Vie1·to Jyväskylästä, j'Ohtaja Armas PaLmros

(nyk Palamaa) Helsingistä, johtaja Veikko NyLund

Kuopiosta, maanviljelijä Eino Raunio Virolahdelta ja

varajäseninä toimittaja Arvo ALanne Oulusta j.a konttoristi

Reino Kukkonen Ensosta.

Liittojohtokunnan työv;aJiokuntaan ovat kuuluneet

joht. Juho Hillo, johto AkseLi KaskeLa ja lehto Yrjö CaLonius.

Liiton vakinaisena kanslistina on 1. 10. 1935 lähtien

toiminut neiti Anni Tienheimo.

Liittojohtokunta on toirmintakauden aikana kokoontunut

9 kertaa ja pöytäkirjoihin 'On merkitty -yhte'ensä 125

§:ää.

Kokouksiin ovat johtokunnan jäsenet 'Osallistuneet

seuraavasti: Hillo 8, KaS'ke1a 9, Calonius 7, Vierlo 8,

Palmros 8, Ny'lund 6, Raunio 9, Alanne 9 ja Kukkonen

5 kertaa.

Työvaliokunta 'On lrokoontunut 9 kertaa ja pöytäkirjoihin

on merkitty yhteensä 72 §:ää. Kaikki jäsenet

ovat 'Osallistuneet jdka kokoukseen.

74

D e b et

An Kulunki-, Palkka- ja Vuokratili:

P aLkikamenot ......... .. ....... .

Vuokramenot .. . ................... .

Yleiskulut ......................... .

Urheiluliiton

Voi tt 0-

38,aw:-

3,200:-

4,556: -

" PDSti-, Puhelw- ja Sä hkösanoma kulujentiJi:

PostikUilut . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 5,Z5ti: 15

Ulikoli..nja'Puhelut ......... . ... . ... . .. 2,831: ~5

'Sähikösanomakulut ........... . ...... 4,522: 85

" Kurssi-, Neuvonta- ja Propagandakulujentili:

Kurssi- ja neuvQJltadrulut ............ 44,690: 80

P r1: -

28,432: 15

660,000: -

46,220: -

31,980: 75

Smk. 1,081.588: 80

Am SVUL:n tili:

!Rahaa ................... ...... .... ............

" Tavaratili:

Painotuotteita .. . ............. . ..... .

Urheilumer'klkejä ................... .

4,6()!4:05

5>38:50

" Henkilötili:

Tilisaata·via ......... . .. .................... ....

Ta s e-

1,004.7{)7: 66

5,142: 55

2(;,2.64: 50

Smk 1,006,114: 71

t i 1 i.

Per Maaotteluraba.sto ............................. .

" Valmennus- ja Koulutusl'ahasto ....... . .. . .... .

167,700: 05

703',276: 25

Pääomatili:

S äästö edellisiltä vuosilta ............ 77,0116: 31

YJijäämä 'V. 1>936 .................... 1 18,120: 10 195,136: 41

Smk. 1,006,114: 71

Hiihtoliitto v. 1936.

(1. 9. 1935-31. 8. 1936).

Liittojohtokunta.

Suomen Hiihtoliiton LiittojQlhtokuntaan ovat kuuluneet

puheenjohtajana johtaja Juho Hillo Hollolasta vai'ap.uheenjohtajana

johtaja Akseli Kaskela Vier~äeltä

sIhteerinä ja rahastonhoitajana lehtori Yrjö Caloniu;

(ny~. Kaloni:nu) Lahdesta sekä muina jäseninä kapteem

Kalle Vte1·to Jyväskylästä, johtaja Armas Palmros

(nyk.. Palamaa) Helsingistä, jOhtaja Veikko Nylund

KU01:>.~ost~, .. ma~~iljeIijä Eino Raunio Virolahdelia ja

v.ar~Jas:nma tOllmttaja Arvo Alanne OuIusta j.a konttoristI

Remo Kukkonen Ensosta.

. Liittojohtokunnan työ~aliokunt aan ovat kuuluneet

J~ht. Juho Hillo, johto Akseli Kaskela ja leiht. Yrjö Calontus

. ~iiton vakinaisena kanS'listina on 1. 10. 1935 lähtien

tOImmut neiti Anni Tienheimo.

Liittojohtokunta on toianintakauden aikana kokoontun§~.~.

9 kertaa ja pöytäkirjoihin 'on merkitty yhte'ensä 125

:aa.

Koko~siin .0vå7t johtokunnan jäsenet osallistuneet

seuraavastI: Hillo 8, Kaske1a 9, Calonius 7, Vierto 8,

PalmI'os 8, NYlund 6, Raunio 9, Alanne 9 ja Kukkonen

5 kertaa.

. . ~yövaliokunt.a on lrokoontunut 9 kertaa ja pöytäkir­

JOIhin on merkitty yhteensä 72 §:ää. Kaikki j.äsenet

ovat osallistuneet jOka kokoukseen.

Edustus SVUL:n toimielimissä.

SVUL:n Liittohallitukseen ovat Hiihtoliiton edustajina

kuuluneet: 1) J. Hillo, var.amies T. Niku; 2) Y. Calonius,

varamies K. Vierto; 3) A. Palmros, varamies kauppias

J. Järvinen Helsingistä.

SVUL:n liittokokouksessa ovat Hiihtoliiton edustajina

olleet: tri A. Järvinen Saarijärveltä, johtaja A. Kaskela

Vierumäeltä, kauppi.as J. Järvinen Helsingistä, maanviljelijä

E. Raunio Virolahclelta ja työnjohtaja E. Arohonka

Hyvinkäältä sekä sääntöjen mukaan joko liiton puheenjohtaja

tai varapuheenjohtaja.

Edustus F.I.S:n johtokunnassa.

S.H.L:a on K.ansainvälisen Hiihtoliiton (F.I.S:n)

johtokunnassa edustanut joht. A. Palmros Helsingistä.

Edustus Suomen Olympialaisessa Komiteassa.

S.H.L:a on Suomen Olympialaisessa Komiteassa

edustanut johtaja J. Hillo Hollolasta.

Edustus Stadion-Säätiössä.

S.H.L:a on Stadion-säätiössä edustanut johto A. Palmros

Helsingistä.

Liiton nimenkirjoittamiosoikeus.

Toimintasääntöjen mukaisesti ovat liiton nimen olleet

oikeutetut kirjoittamaan liiton puheenjohtaja joht.

J. Hillo tai var.apuheenjohtaja johto A. Kaskela yhdessä

sihteerin lehtori Y. Caloniuksen kanssa.

Tilintarkastajat.

S.H.L:n tilintarkastajina ovat toimineet kamreeri

Sulo Järvinen Helsingistä ja insinööri SuLo Teittinen

Lahdesta, varamiehinä k.auppias J. Järvinen Helsingistä

ja kapteeni A. Tapanainen Lahdesta.

L iiton jäsenmäärä.

Toimikauden päättyessä 31. 8. -36 oli S.H.L:oon hyväksyttyjä

seuroja 573, joissa jäseniä yht. 39,200, joten

lisäys edelliseen vuoteen nähden on 94 seuraa ja 7,340

yksityistä jäsentä.

78

Liiton toimisto.

S.H.L:n toimisto on sijainnut Lahdessa Tapionk.atu

8:ssa. Toimikauden aikana on liitolle saapunut 1,283

kirjettä tai lähetystä lähetettyjen lukumäärän ollessa

2,364. Toimistoa ovat .hoitaneet liiton sihteeri lehtori

Yrjö Calonius ja kanslisti neiti Anni Tienheimo.

Tavaramerkit.

S.H.L:lla on kuluneena toimivuotena ollut seuraavat

tavaramerkkisopimukset: O.Y. Skoha A.B:n kanssa Helsingistä

"Voitto"-suksisiteestä, saatu Smk. 26,046:-,

tehtailija Esa Rossin kanssa Helsingistä "Kiva"-suksivoiteesta,

saatu 50,000: - , A. Fredrikson Osakeyhtiön

kanssa Jyväskylässä hiihtolakeista, saatu 200: - ja toiminimi

Lankatuotteen kanssa Hyvinkäältä, ei saatu mi:"

tään, ollen siis liitolla ollut tuloja näistä tavaramerkeistä

yhteensä Smk. 76,246:-.

Kurssitoiminta.

Toimintak.auden aikana on pidetty seuraavat 'kurssit:

Mäenlaskun arvostelutuomarikursseja

1) Suonenjoella 1-2. 2., johtajana kapt. K. Vierto,

o~anottajia 20;

2) Nummella 13-15. 3., johtajana joht. A. Palmros,

osanottajia 20. - Samassa yhteydessä pidettiin

mäenlaskun käytännöllinen neuvontatilaisuus kurssilaisille

ja mäenlaskijoille ollen osanottajia 40;

3) Rovaniemellä 21-25. 3., johtajana insin. S. Sirola,

osanottajia 30;

4) Karihaarassa 29. 3., johtajana insin. S. Sirola,

osanottajia 11.

Hiihdonneuvojakurssi

5) SaIlassa 27. 3.-5. 4., johtajana voimist.-opett.

M. Uosikkinen ja opettajina valmentajat E. Kuisma ja

K. Heikkinen, osanottajia 8.

Näillä kursseilla saavutti hiihdonvalmentajapätevyyden

3 ja -neuvojapätevyyden 6 kurssilaista sekä rekisteröitiin

mäenlaskun kansallisiksi arvostelutuomareiksi

20 ja piirikunnallisiksi 48 henkilöä.

Tunturihiihtokursseja

(matkåilijoille)

6-7) Enontekiössä 7-16. 4. ja 20-29. 4., johtajana

kapt. K. Vierto -sekä opettajina ~alment~j~t E. Kui~

ja O. Pesonen; osanottajia 1 k~rssIlle .z8, JOIsta .. 12 naIsta

ja II. kurssilla 7, joista 2 naIsta, elI yhteensa Ounastuntereilla

35 osanottajaa;

8-10) Pallasjärvellä 26. 3.-4. 4., 7-16 .. ~ . ja 19-

28. 4., johtajana vaIment. E. Hal~nen; os.anottaJIa..., 1., kur~silla

8 joista 3 naista, II. kurSSIlla 8, JOlsta 3 __ a._sta Ja

III:lla' 10, joista 4 naista, eli yhteensä 26 osanottaJ.aa;

11) SaIlassa 27. 3.-5. 4., johtajana lä.äket. k~nd. H.

Savolainen ja opettajana valment. K. Hetkkmen, osanottajia

30, joista 8 naista.

Tunturihiihtokurssit tuottivat voittoa S.H.L:lle Smk.

3,528: 65 . ..

Kaikilla edellämainituilla 11 kurssilla oli osanottaJIa

yhteensä 240.

Neuvontatoiminta.

Hyppyrimäkien rakennusneuvont.aa varten on. entinen

mäenlaskumestarimme Paavo Nuotta edelleen~{l matkustellut

useilla paikkakunnilla, antaen Su~lll~la ~.e~voja

mäkien rakentamisessa sekä laatinut ~YOS~lr~ ~aklpiirustuksia.

Mäkien rakennusneu.vonta- Ja ~ak.Ipll~UStusten

tarkastelu työhön on osallIstunut myoskm Joht.

A. Palmros tehden opastusmatkoja m.m. Ouluun, Nurmijärvelle,

Keravalle, Hyrylään, Pukinmäkeen, Snappertunaan

ja Ilmajoelle. Lisäksi on S.H.L. ku~.un~e~a

vuonna saanut tässä työssä arvokasta apua myos ISInööri

S. Sirolalta Rovaniemeltä. Hän on m.m. l~at~~~

S.H.L:lle mallipiirustukset eri kokoisia -hyyr~ makIa

varten. Mäenlaskun neuvontatyöhön ovat hsaksl osallistuneet

useat parhaat aktiivimäenlaskijat eri pa i ~k~kunnilla.

Mäenlaskuharrastus onkin kuluneena tOlIDIvuotena

elpynyt huomattavasti, 'kuten runsaasti nousseet

luokkasuorituksetkin osoittavat.

79

80

Propagandatyö.

Yleisestä hiihtoprop.agandasta on edelleenkin huolehei

i ttu hiih toaiheisten sanomaleh tikirjoi tusten, radioesiteImien

sekä puhujien ja esitelmöitsijäin välittämistoiminnan

avulla. Tässä suhteessa on kuitenkin erikoisesti mainittava

oman erikoisjulkaisun "Hiihtäjän Joulu 1936"

toimittaminen. Lehteä levitettiin 3,000 kpl. ja tuotti se

liitolle voittoa Smk. 2,193: 85. Julkaisun toimittamisesta

huolehti liiton toimisto.

Yleistä hiihtopäivää vietettiin Laskiaissunnuntaina

helmikuun 23 päivänä.

Olympialaisvalmennus.

Olympialaisvalmennus oli aloitettu jo edellisenä vuotena,

niin että toimivuoden alkaessa 1/9 voidaan katsoa

valmennustyöstä jo suunnilleen toinen puoli suoritetuksi.

Entinen valmennustoimikunta, jäseninä A. Kaskela, A.

Palmros, K . Vierto ja Y. Calonius, samoin kuin amatöörivalmentaja

L. Heikkinen jatkoivat edelleenkin toimintaansa

aikaisemmin hahmoiteltujen suuntaviivojen

mukaan. SVUL:lta lainattiin Smk. 100,000: - ennakkona

olympialaiskeräystä vastaan ja täten oli asian taloudellinen

puoli saatu järjestetyksi. Syyskuun 3-5 p:nä

pidettiin Vierumäellä Urheiluopistossa valmentaja L.

Heikkisen johdolla olympialaisehdokkaiden neuvotteluja

harjoituspäivät ja kutsuttiin niille jo edellisenä keväänä

nimetyt 30 ehdokasta. Loppuajan valmennusohjelma

hyväksyttiin tällöin melko tarkoin. Ehdokkaille

hankittiin sitten täysin ensiluokkaiset hiihto- ja mäenlaskuvälineet,

kuten marssi-, hirhto- ja mäenlaskukengät,

n.s. kolmipuiset hiihtosukset ja mäenlaskusukset,

hi~hto- ja mäenlaskusiteet, hiihtopuvusto y.m. ja koko

joukkueen hiihtotarvikevarasto kunnostettiin ja uudistettiin

täydelleen. Näin oltiin sitten valmiit valmennusleirien

pitoon.

Hiihtäjien valmennusleiri pidettiin SaLlassa 28/11-

17/12 1935 ollen osanottajia 19 ja johtajana sotilasohjaaja

L. Heikkinen. Mäenlaskijain ja yhdistetyn kilpai-

. . t pidettiin Sotkamossa

lun miesten valmennusleIrI aasen . . . . ht

3-16/12 1935 ollen osanottajia 11 Ja JohtaJana JO .

A. ~~:::s·ed~staj.ien lopullista nim~;~is~;3tj~e~~i~

heille valintakIlpaIlut Sobkamossa 9. .., ..'

ailuihin kutsuttiin kaikki talvi~~ymplalalSl.m e.~ustaJ~~~

p k' ··t h 'irhtäjät ja mäenlasklJat. Edelllsena talv

pyr. lva 1 k nnon J'a valintakilpailujen tulosten peoSOlttamansa

u "k . 1936

. tIla vall'ttiin sitten SuomenedustaJI Sl. V. ..

IUS ee . 1 . .. talvikisoihin seuraavat h u " ht" aJa ···t J a maenolympIa

alSlm

laskijat: 1 K J lkanen M

18 km J'a viestihiihto: S. Nurme a, :. a H' 'k '

Lähde, Kl. . Karppinen, W. Forsse 11 , P . Ftkanen

1 "

K elkinen

ja P. Niemi; H 'kk S

50 km · K Heikkinen, P. Niemi, Fr. eI me~, p'

N urmela,

Kl.

Karppinen, K. Jalkanen,

M

L"hde

a

Ja

Pitkänen'

P"lI"

mäeniasku ja Y'hdistetty kilpailu: L. V,alonen, S. a .1,

V. Tiihonen, V. hvanamen, . . N . N'kunen 1 ,. T Murama Ja

P Mattila.

l·t··tt talvi

. S Olympialainen Komitea va 1 Sl Sl en. -

uomen

. 1 .. ukkueen ylijohtajaksI

JO

. ht'

aJ.a.

J HIllon

olympIa alsJo .. .. t A P lmrosin ja lehtOrI

hiihtojoukkueen johtaJlksl Joh . . . . a . E H _

Y. Caloniuksen, joukkueen hieroJaksl v~lmentaJ~ ' . a_

losen, kobksi talousopettajatar Il~na ~lll on ~eka ~Ol~~

mestariksi tehtailija Esa Rossin Ja mm oltun va mu a

tal violympialaisma tkalle. ... ., n-

Yleisvaikutelmana viimeIsesta Olym~lalalsvalme

nuksesta voidaan sanoa, että se oli. suun~teltu .tarke~min

ja toteutettu huolellisemmin Ja 1aaJak.antol~em;nm

kuin aikaisemmat olympialaisvalmennukset Ja et:a t~ o~delliset

uhraukset siitä olivat myöskin vastaavla aIkaIsempia

uhrauksia tuntuvasti suuremmat.

Hiihto- ja mäenlaskumerkit.

Talven kilpailujen perusteella on er~. luokk~i.n. h~väkt

määrät hiihtäjiä ja maenlasklJolta.

sytty seuraava

H 'kkinen K

Hiihdossa: Mestariluokkaan 16 (Fr. el . ' J'

Heikkinen, K. Jalkanen, A. Kasper, Kl. Karppmen, .

81

6

82

Kurikkala, T. Laattala, Eino Leinonen, S. Lempinen, M.

Lähde, P. Niemi, S. Nurmela, M. Partanen, V. Sipilä

V. Toikka ja A. Vainonen); I luokkaan 81 II luokka~

262 ja III luokkaan 660 eli yhteensä 1,003 hiihtäjää

joiden lisäksi harrastajaluokkiin on hyväksytty y>hteens~

3,209 hiihtäjää, näistä 109 erikoisharrastajaluokkaan.

Mäenlaskussa: Mestariluokkaan 2 (Paavo Vierto ja

Lauri Valonen), I luokkaan 19, II luokkaan 87 ja III

luokkaan 221 eli siis yhteensä 329 mäenlaskijaa.

Hiihtomerkkejä on tilattu seuraavasti: mestariluokan

8, I lk. 30, II lk. 60, III lk. 80, harrastajaluok.an

1,163 ja erikoisharrastajaluokan 77 eli yhteensä 1,418.

Mäenlaskumerkkejä on tilattu seuraavasti: mestariluokan

3, I lk. 8, II lk. 26, III lk. 17, yhteensä 54.

Kuluneena vuotena perustettiin S.H.L:n tunturihiihtokurssi-,

valmentaja- ja jäsenmerkit ja on näitä

tilattu seuraavasti: tunturikurssimerkkejä 114 valmentajamerkkejä

4 ja jäsenmeI"kkejä 48 kpl. '

Kotimainen kilpailutoiminta.

a) K a n s a 11 i s e t j a k a n sai n v ä Ii s et k i l­

p a i 1 u t: Toimikauden aikana on S.H.L:n myöntämällä

luvalla toimeenpantu 51 kansallista ja 3 kansainvälistä

kilpailua. Näiden lisäksi on piirijohtokuntien luvalla toimeenpantu

lukuisia piirikunnallisia kilpailuja.

Salpausselän Hiihtoihin Lahdessa 7-8/3 osallistui

rutsa.laisia ja norjalaisia kilpailijoita. Eri kilpailujen

vOIttaJat: 50 km.: Annar Ryen, Norja, 3.37.03; 17 km.:

A. Vainonen, Kymintehtaan Urheiluseura, 1.18.46; mäenlasku:

Lauri Valonen, Lahden Hiihtoseura, 225.9 pist.;

yhdistetty kilpailu: Aarne Valkama, Ounasvaaran Hiihtoseura,

442.3 pisto

Puijon Hiihtoihin Kuopiossa 14-15/3 osallistui ruotsalaisia

ja norjalaisia kilpailijoita. Voittajat: 50 km.:

Erkki Jalkanen, Iisveden Kiri, 4.42.41; 17 km.: Annar

Ryen, Norja, 1.16.00; mäenlasku: Väinö Tiihonen, Puijon

Hiihtäjät, 226.8 pist.; yhdistetty kilpailu: V. Tiihonen,

PH, 380.5 pist.; syöksyhiihto: Martti Uosikkinen, PH,

54.1 sek.; pujotteluhiihto: Martti Uosikkinen, PH, 1.37.8.

Ounasvaaran Talvikisoihin Rovaniemellä 24-25/3

osallistui niinikään ruotsalaisia ja norjalaisia k ilpailijoita.

Voittajina näissä kisoissa olivat: 50 km.: Nils Englund,

Ruotsi, 3.47.52; 17 km.: Kalle Heikkinen, OH, 1.08.03;

mäenlasku: Sauli Pälli, Pirkkalan Urheilijat, 226.5 pist.;

yhdistetty kilpailu: A. Valkama, OH, 447.0 p isto

b) Suo m e n me s t a r u u s k i 1 p a i 1 u t toimeenpani

Hyvinkään Tahko Hyvinkäällä 14--16/2. Mestaruudet

jakaantuivat seuraavasti:

1) 50 km.: Valmari Toikka, KI, 3.59.49.

2) 17 km. : Juho Kurikkala, KJ, 1.11.05.

3) 17 km. 18-21-v.: Martti Sipilä, VeVe, 1.14.39.

4) 17 km. yli 35-v.: Viljam Suntio, VeVe, 11.18.20.

5) 17 km. joukkuekilpailu: Miehikkälän Vilkas (M.

Husu, A. Myllynen ja E. Tura) 3.42.40.

6) Mäenlasku: Paavo Vierto, JK-T, 217.8.

7) Mäenlasku yli 35-v.: S., Usa, KU, 208.2.

8) Yhdistetty kilpailu: O. Valonen, HT, 431.0.

9) 5 lan. naisille: Vilma Har ju, VS, 24.26.

Ulkomainen kilpailu- y.m. toiminta.

Talviolympialaisiin Garmisch-Partenkirchenissä 6-

16/2 osallistui edellä mainittu kisoihin valittu joukkue

V. Iivanaista lukuunottamatta. Eri kilpailuissa sijoittuivat

edustajamme seuraavasti: 4 X 10 km. viestihiihto:

1) Suomi (S. NUI"ffiela, Kl. Karppinen, M. Lähde ja K.

Jalkanen) 2.41.33; 18 km.: 3) P. Niemi 1.16.59, 7) S.

Nurmela 1.18.20, 12) K. Jalkanen 1.19.27, 15) M. Lähde

1.20.21; 50 km.: 5) Kl. Karppinen 3.39.33, 7) Fr. Heikkinen

3.42.44, 8) P. Niemi 3.44.14, 14) K. Heikkinen

3.54.25; mäenlasku: 6) Lauri Valonen 219.4 (73.5 ja 67),

9) V. Tiihonen 215.3 (71.5 ja 70), 23) T. Murama 202.2

83

84

(71 ja 70), 45) S. Pälli 80.3; ja yhdistetty kilpailu: 4)

Lauri Valonen 401.2, 7b) T. Murama 393.3, 9) T. Nikunen

383.8, 18) P. Mattila 368.4.

Holmenkollenin kilpailuihin Norjassa 26-29/2 osal­

~is.tui suomalaisjoukkue johtaja V. Nylundin johdolla si­

JOlttuen seuraavasti: 50 km.: 3) V. Toikka 4.10.14, 8) A.

Riivari 4.14.54,32) M. Husu 4.29.17; 17 km.: 3) M. Husu

1.14.00, 11) J. Kurikkala 1.15.55, 20) A. Riivari 1.16.44,

26) T. Toivonen 1.17.14.

Bodenin kilpailuihin Ruotsissa 1/3 osallistui suomalaisjoukku~

toimittaja A. Alanteen johdolla sijoittuen

seuraavastl: 40 km.: 1) Martti Lappalainen 3.34.16, 8)

H. Kinnunen 3.43.21, 11) E. Kreku 3.54.10, 13) V. Sipilä

:3.46.00, 14) V. Koskelainen 3.46.59, 15) V. Porvari

. 3.47.21, 20) T. Lahti 3.54.50; mäenlasku: 1) V. Iivanainen

213.7, 2) L. Järvinen 209.3, 4) P. Vierto 205.4.

P.ohj~is-R~otsissa pidettyihin lukuisiin kilpailuihin

osalllstUl keva ttal vella useita yksityisiä suomalaisia Ihiihtäjiä

ja sijoittuivat he eri kilpailuissa seuraavasti:

östersundin hiihdot 1/3: 30 km.: 2) H. Kinnunen

Pohjois-Karjalan Hiihtoseura, 2.16.11; 5) L. Silvennoi~

nen, P-KHS, 2.19.38.

Kirunan kilpailut 29/3: 30 km.: 2) P. Niemi 1.57.13.

Vittangin kilpailut 5/4: 30 km.: 4) P. Vanninen

2.17.18; 5) A. Laitala, Oulun Hiihtoseura, 2.28.41.

Kalixin kilpailut 5/4: 30 km.: 6) A. Valkama 2.19.58.

Suomalaisia hiihtov,almentajia on kuluneena talvikaut~na

toiminut ulkomailla seuraavasti: Väinö Sares Itahassa

n. 6 kuukautta, Veli Saarinen Saksassa n. 4 kuukautta

ja Eino Kuisma Jugoslaviassa n. 3 kuukautta.

Kansainvälisen Hiihtoliiton (F.I.S:n) johtokunnan

kokouksiin on johto A. Palmros osallistunut Garmisch­

~artenkir~he~ssä ja hiihtokongressiin hänen lisäkseen

Joht. J . Hillo Ja lehto Y. Calonius.

Liiton ylimääräinen kokous.

Liiton ylimääräinen kokous pidettiin 20110 1935 Lahdessa

ja oli tässä kokouksessa edustettuina 10 jäsenseuraa.

Puheenjohtajana toimi johto Juho Hillo ja sihteerinä

lehtori Yrjö Calonius. Käsitellyistä asioista mainittakoon

seuraavat:

1) Hyväksyttiin muutosehdotus Hiihtoliiton toimintasääntöjen

1 § :ään seuraavasti: Liiton nimi on SUOMEN

HIIHTOLIITTO ja sen kotipaikka on Lahden kaupunki,

sekä 29 § :ään seuraavasti: Liittojohtokunnan jäsenillä,

liiton kunniajäsenillä ja liiton toimihenkilöillä on vapaa

pääsy kaikkiin liiton omiin ja liiton alaisten seurojen

järjestämiin julkisiin kilpailuihin ja näytöksiin .

2) Hyväksyttiin muutosehdotus hiihto- ja mäenlaskukilpailujen

järjestämissääntöjen 7 §:ään seuraavasti:

Suomen mestaruuskilpailujen ja kaikkien kansainvälisellä

osanotolla järjestettyjen kilpailujen todetusta

nettovoitosta j .n.e.

3) Hyväksyttiin muutosehdotus hiihtomerkin sääntöjen

8 §:ään seuraavasti: (aivan loppuun seuraava lisäys:)

- - - tai voittaa kansainvälisissä kotimaisissa pääkilpailuissa

yleisen sarjan hiihdon.

4) Hyväksyttiin muutosehdotus mäenlaskumerkin

sääntöjen 3 '§:ään seuraavasti: a) mestarimerkin saa

mäenlaskija voitettuaan Suomen mestaruuden yleisen

sarjan mäenlaskuss.a, sijoittumalla kansainvälisissä kotimaisissa

pääkilpailuissa mäenlaskun erikoiskilpailussa

ensimmäiseksi taikka Olympialaisten talvikisojen j.n.e.

5) Päätettiin perustaa Hiihtoliiton jäsen- sekä ansioja

kunniamerkit.

Liiton vuosikokous.

S.H.L:n vuösikokous pidettiin 7/3 1936 La.hdessa. Kokouksessa

oli edustettuna 26 liiton jäsenseuraa ja sen

85

86

puheenjohtajana toimi lehtori V. Teivaala Hämeenlinnasta

ja sihteerinä lehtori Y. Calonius Lahdesta. Kokouksessa

käsitellyistä asioista mainittakoon seuraavat:

1) hyväksyttiin vuosikertomus ja tilit edelliseltä toimikaudelta

ja myönnettiin asianomaisille tili- ja vastuuvapaus;

2) valittiin liiton puheenjohtajaksi johtaja Juho Hillo

sekä liittojohtokuntaan vakinaisiksi jäseniksi kapt. Kalle

VieTto Jyväskylästä, lehtori Yrjö Calonius Lahdesta,

maanviljelijä Eino Raunio Virolahdelta, johtaja Veikko

Nylund Kuopiosta, toimittaja Arvo Alanne Oulusta ja

varatuomari Tauno Aarre Lahdesta sekä varajäseniksi

johtaja Armas Palmros Helsingistä ja sotilasohjaaja

Lauri Heikkinen Kajaanista;

8 vahvistettiin liiton ylimääräises~ä. kok~~s.~~sa

20/1~ 1935 tehdyt muutokset liiton tOlml~tasaanto~~t

1 ja 29 §§·lm ..

se

k··

a

muutettiin hiihto- ja maenlasku

t

l-

paIluJen

JarJes

.:.. ta··ml·ssääntöJ·en

7 §:n verotusprosent eJa

koskeva kohta seuraavakSI:

Smk. 1,001: - - 10,000: - - vero 10 %

voitto

10,001: - - 15,000: - - 15 %

15,001: - - 20,000: - - 20 %

20,001: - - 30,000: - - 25 %

" " 30,001: - - 50,000: - - 30 %

yli 50,000:- - 40 %

87

3) hyväksyttiin seuraav.an vuoden talousarvio, joka

päättyi Smk:aan 175,000:-;

4) valittiin edustajiksi SVUL:n liittohallitukseen johtaja

J . Hillo, varalle varatuomari T. Aarre, lehtori Y.

Calonius, varalle kapt. K. VieTto j.a joht. A. Palmros,

varalle kauppias J. Järvinen Helsingistä;

5) valittiin edustajiksi SVUL:n liittokokouksiin liiton

puheenjohtajan lisäksi tohtori A. Järvinen Saarijärveltä,

j·oht. A. Kaskela Vierumäeltä, maanvilj. E. Raunio Viro­

Lahdelta, ev.-luutn. O. J. Willamo Rovaniemeltä ja ev.­

luutn. E. Raappana Joensuusta;

6) valittiin liiton tilintarkastajiksi kamreeri S. Järvinen

ja insinööri S. Teittinen, varalle kauppias J. Järvinen

ja kapteeni A. Tapanainen;

7) myönnettiin vuoden 1937 mestaruuskilpailujen

järjestämisoikeus Kainuun HiihtoseurailIe;

88

Hiihtoliiton tilin-

Voi tt 0-

Debe t

An Kulunkitili:

Vuokramenot .. ........ . .... ... . .. .. . . 3,600: -

'Pal.kJkaanenot ... .. . . .... . ....... . . . . . . . 24,800:-

Jäsenmaksu F.I.'S:lle . ..... . . . . . .. . .. . . 1,992: 35

Edustus-, ikonttoritarvike- y.m. yleiskulut 6,835: 40

" Posti-, Puhelin- ja sähkekulujentili:

lPostikulut . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 2,234: 95

Ulkolinjapuheluista .......... . ........ 3,37{): 15

Sähkekulut . . .. . .... .. .... ..... . .. ... . . 872: 90

" Kokous- ja matkakulujentili ... . .. .. .... .. . .. . . .

" V:n 1936 olympialaisten valmennustili:

Meno t:

.Neuvottelu- ja harj.päivät Vierumäellä

Olympialaisehdokkadden varusteet ... .

iSallan valmennusleiri . . ....... . .. . .. .

Sotkamon vaLmennusleiri ............ .

Valintakilpailut olympialaisehdolkkaille:

9,985:-

36,571: 20

45,016: 40

19,7,60: 65

Matka- ja kokouskulut .. .. . .. .... .. . .. 10,099: 60

YleiskulLLt:

Neuvontamatkakulut . .... . .

Tall"kastusmatkakulut . . ... . .

KokoUSllIlatkakulut .. .. . . . . .

Olympialaismatkakuluja . . . .

P osti-, ra!h.ti- y.m. sekal. kulut

1,875:-

5,2114:-

2,320:-

11,722:-

4,847: 65 26,008: 65

Tulot:

OIympiaIaiskeräysvaroja

Satunnaiset tulot . .. ... ... . .

Siirto 'Kalusto tilille .... .. . .

147,441: 50

100,000: -

400:-

3,055: 40 lQ3,455: 40

Olympialaisv

90

Ta s e-

An Rahaa kassassa 31/8 1935 ........... . ....... . .... 590: 75

~a nkkitalletukset ..................... . ... . .. . ... 52,131: 10

" Tavaravarasto:

Merkit . .. . ... .. . . ..................... 5,552: 50

Painotuotteet ja kopiot . . . .. . . .. . . .. .. . 731: 60

Tunturihiihtotarvikkeet ............... 2,153: 65 8,437: 45

" Kaluston anvo . . .. . .. . . . . . .... . .. . .. .. . .. ....... 13,642: 45

" Henkilötili ..... . ................. . ..... . .. . ..... 3,101: 65

S'lIlIk. 77,903: 70

t i 1 i.

PerPääomatili 1. 9. 1935 ................... .. ...... .

" Ylijäämä v. 1936 ............................... .

91

38,298: 2!1

39,605 : 41

Smk. 77 ,903 : 70

93

Suomen Painiliitto v. 1936.

Liittojohtokunta.

Suomen Painiliiton liittojohtokuntaan ovat v. 1936

kuuluneet seuraavat: puheenjohtajana fiI. tri Heikki

Lehmusto Helsingistä, sekä johtokunnan jäseninä herra

Väinö Ikonen, johtaja Kaarlo Lampila ja maisteri Viktor

Smeds Hersingistä, maanviljelijä Arvo Haavisto Ilmajoelta,

kauppias Eemil Toivonen Tampereelta ja herra

EemiL Väre Viipurista. Varajäseniä ovat olleet veturinkuljeHaja

Viktor Malmi Kouvolasta ja työnjohtaja Emil

Westerlund Hersingistä.

Liittojohtokunnan varapuheeDJjohtajana on ollut

maisteri V iktor Smeds ja sihteeri-taloudenhoitajana toimittaja

Einari Mannerla.

Liittojohtokunta on kokoontunut kaikkiaan 12 kertaa,

pöytäkirjapykälien tehdessä 249. Johtokunnan jäsenet

~vat olleet lrokouksissa seuraavasti: Lehmusta 8,

HaaVlsto, Ikonen ja Väre 12, Lampila 11, Toivonen 10

ja Smeds 9 kertaa.

.... T~i~nna~ -opeuttamiseksi ja kokousmatkakulujen

sa .ast~mlseksl hittoj

94

Jäsenseurat.

Liittoon kuului 31/12 1936 kaiktkiaan 183 jäsenseur,aa,

joissa jäseniä 'Oli yhteensä 10,865.

Liiton yleiset kokoukset.

a) V a r s i nai n en v u 0 s i kQ k '0 U s

oli 7/3 TainionkQskella Tornator Oy:n virkailijakerhossa

12 jäsenseuran ja n. 30 'henkilön 'Ollessa läsnä. KQkQuksessa

käsitellyistä asiQista mainittakoon:

1) vahvistettiin liiton tilinpäätös vuodelta 1935, hyväksyttiin

k.o. vuoden vuosikertomus tileineen sekä

myönnettiin tilintarkastajien lausunnon perusteella kiitollisuudella

vastuuvapaus asianomaisille;

2) myönnettiin lii1ltojdhtokunnalle oikeus päättää

vuoden 1937 Suomen mestaruuskilpailujen järjestämisestä;

3) keskusteltiin tri Heikki Lehmuston kirjallisen

alustuksen "Urheilumiesten käyttäytyminen" johdosta

vilkkaasti, päättäen julkaista ja se'Ul'oille levittää tämä

ansiokas kirjoitus;

4) keskusteltiin myös lavealti valmentaja August

Jokisen Qlynlpialaisvalmennusta koskevan alustuksen

johdosta, kuullen m.m. valmennuskomitean joht. V. Anttilan

mielenkiintoisen esityksen suomalaispainijain Saksan-matkan

kokemuksista ja 'Opetuksista. Asia jäi johtokunnan

ja valmennuskomite.anedelleenajettavaksi.

b) N. s. j a t 'k 0 v u 0 s i k Q:k '0 u s

pidettiin SVUL:n ,huoneistossa Helsingissä 11/10. Läsnä

oli 21 äänioikeutettua seuraa ja yli 60 heIllkeä. Tärkeimmät

käsi,tellyt a:siat olivat:

1) liiton monivuotisen puheenjohtajan, fil. tri Heikki

Lehmuston muiden töittensä vuoksi ehdottomasti k'eltäydyttyä

puheenjohtajan toimesta, valittiin yksimielisesti

toimitusjQhtaja Väinö Anttila uudeksi puheenjohtajaksi

vuodeksi 1937. Kun 'Oli sovittu, että liittojohtokuntaan

v,alitaan 4 maaseutu- ja 2 pääkaupunikijäsentä,

tuli äänestyksen tulokseksi, että v. 1937 liiHojohtokuntaan

valittiin seuraavat: maanviljelijä Arvo Haavisto

ilmajoelta, rautatievirkailija Eemil Väre ViiP:n·!.~:a,

kauppias Eemil Toivonen Tampereelta, I;nttorlip~~:

Eero Koivunen Turusta, sekä Helsingistä herra Vamo

Ikonen ja ylikonstaapeli Kustaa Pihlajamäki;. .. .

2) SVUL:n hallitukseen vuo~ek~i:.19.37 vahtt.nn. J~~t .

V. Anttila ja maist. Smeds vakinalSlksl, varaml€hl.r:aan

herrat Lauri Anttila ja Osvald Lahtinen; SVUL:n liItt~kokouksiin

tulivat herrat V. Anttila, Emil Weste~lund Ja

K. Pihlajamäki. Varamiehiksi valittiin vastaa:vastl tuleva

varapuheenjohtaja sekä herrat E. Toivonen Ja K. Lampila;

. . .. t

3) liiton tilintar'kastajiksi vuodekst 1937 va~lttI.lI~ u~mari

A. Färling Helsingistä ja johtaja O. E. Rikkila Vllpurista,

varamiehinään johtajat Aug. Aaltonen Turusta

ja E. Lehmusvirta Tampereelta;. '.

4) hyväksyttiin liiton talousarvIO vu'Odeksl 1937,

5) keskusteltiin laajalti tri H:ikk~ ~e~:nuston alustamasta

mielenkiintoisesta ja. tJ."h~en.tavastä kes~~st~~~kysymyksestä:

"Olympian pamtktsoJen opetuksta , Jattäen

asia johtokunnan huomaan; . . .. ..

6) liiton sihteeri piti liittojohtokunnan lllmlssa kntospuheen

tri Heikki Lehmustolle, kutsuen hänet. liiton

kunniapuheenjohtajaksi, jonka jälkeen hra E. KOlvu.nen

ojensi tri Lehmustolle Turun Voimamiesten kultal~en

ansiomerkin sekä kutsui ,hänet samalla TVM:n kunmajäseneksi.

Suomen painimestaruuskilpailut.

I. K r. r 0 0 m. p a i n i.

Mestaruudet selvitettiin Tainionkoskella 6-8/3 TU:n

huolehtiessa järjestämisestä. Harvinaisen suuri os~~ottajamäärä

venytti kilpailut myöhäisiin yöhetkiin.

Mestarit:

Kärpässarja: Esko Hjelt, LV, -3.

Höyhensarja: Kustaa Pihlajamäki, HPV, -1.

Kevytsarja: Lauri Koskela, LV, --4.

Välisarja: Eino Virtanen, HPM, -5.

Keskisarja: Arvi Pikkusaari, LV, -2.

Raskas keskisarja: Edvard Vesterlund, HAK, -3.

Raskas sarja: Hjalmar Nyström, HAK, O.

95

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!