Kirkkoposti 2 2013 - Pirkkalan seurakunta
Kirkkoposti 2 2013 - Pirkkalan seurakunta
Kirkkoposti 2 2013 - Pirkkalan seurakunta
You also want an ePaper? Increase the reach of your titles
YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.
Kirkkoposti Nro 2, maaliskuu 2013

PÄÄKIRJOITUS

Musiikki on lahja

n Musiikki kuuluu olennaisena osana kirkkovuoden kahteen

merkittävään juhlaan, pääsiäiseen ja jouluun. Konserttielämän

kannalta joulu on toki vilkkaampi sesonki, mutta paastonaikaan

ja pääsiäiseen kuuluu sitäkin merkittävämpiä teoksia, kuten Bachin

Matteus- ja Johannes-passiot.

Jeesuksen kärsimyskertomuksen ympärille sävelletyt teokset

koskettavat syvästi vuodesta toiseen.

Vaikka passiot kuuluvat pääsiäiseen, niitä ei suinkaan järjestetä

kovin monessa seurakunnassa. Isojen teosten valmistaminen on

monien kuukausien työn tulos. Kuorojen ja orkesterien valmentaminen

sekä solistien kanssa yhteen pelaaminen vaatii aikaa. Jokaisen

passion järjestäminen on jo itsessään kulttuuriteko. Paras

kiitos teoksen esittäjille onkin tulla paikalle.

Pääsiäisajan suuret teokset sanoittavat paljon sellaista, johon

puhuttu teksti ei kykene. Ajassamme, jossa on sanoja ja tekstiä

enemmän kuin koskaan aiemmin, on sävelillä ja monipuolisella

musiikilla erityinen paikkansa. On myönteistä, että kirkkomusiikki

on monipuolistunut, ja myös kevyemmälle musiikille on

enemmän tilaa. Toisaalta olennaista on miettiä musiikin tehtävää

kokonaisuudessa.

Hiljaisen viikon alla seurakuntaelämä kulkee kohti kirkkovuoden

tärkeintä viikkoa. Viikon toisessa päässä loistaa pääsiäisen ja

kuoleman kukistumisen valo. Kristinuskon ydin on siinä, että

valo voittaa pimeän, elämä voittaa lopulta kuoleman. Tämän viestimisessä

musiikilla on ollut, ja on yhä iso rooli myös Pirkkalassa.

Samalla seurakunnan musiikkitarjonta rikastuttaa merkittävällä

tavalla Pirkkalan kulttuuritarjontaa.

Martti Luther totesi musiikin olevan Jumalan

erityinen lahja. Se on myös tapa vahvistaa

yhteisöllisyyttä ja osallisuutta. Musiikki

koskettaa tunteita ja luo merkityksiä.

Yhteisellä laulamisella on jopa hyvinvointiin

liittyviä myönteisiä vaikutuksia.

Tuskin on sattumaa, että Pirkkalassakin

on hyviä kokemuksia yhteislaulutilaisuuksista

niin lasten, nuorten kuin vanhemman

väen osalta. Musiikki kuuluu

juhliin, mutta se kantaa lopulta ennen

kaikkea arjessa. Kuten moni muukin

elämään kuuluva hyvä lahja.

”Tärkeintä on

saada laulaa”

n– Kuoron nimi kertoo sen

luonteesta, laulamme noin

25-äänisesti, nauraa Kerttu

Pietikäinen. Hän on ollut

mukana Kraak-kuorossa nelisen

vuotta.

Kraak-kuoroa voisi kutsua

matalan kynnyksen kuoroksi,

sillä kuka tahansa halukas pääsee

mukaan laulamaan. Tilaa

on myös nuotin vierestä laulaville,

eikä aikaisempaa laulukokemusta

vaadita. Kuorossa

opetellaan äänenkäyttöä ja

lauletaan helppoja, erityylisiä

lauluja.

Miehiä kaivataan lisää

– Lähdin aikoinaan mukaan

kuoroon, kun tuttavani pyysi

ja tarjosi kyydinkin. Aktiiviporukka

on mukava ja ohjaaja,

kanttori Pirkko Leponiemi-

Pirhonen, erittäin hyvä. Meitä

on harjoituksissa vaihtelevasti

noin 20-30 henkeä. Osa

on työikäisiä, osa eläkeläisiä.

Miehiä kaivattaisiin lisää, sillä

enemmistö kuorolaisista on

naisia, Pietikäinen kertoo.

– Parasta kuorossa on laulaminen

ja ystävät. Laulamisen

lisäksi kuoroharjoitukset ovat

myös sosiaalinen tapahtuma,

ja uusia tuttavuuksiakin on

syntynyt. Myös esiintyminen

on mukavaa, olemme olleet

Olli-Pekka Silfverhuth

Kirkkoherra

Kerttu Pietikäinen

mukana esimerkiksi joululauluissa

ja messuissa sekä esiintyneet

Pirkankoivussa. Tällä iällä

esiintyminen ei enää jännitäkään.

Laulamme kuorossa monenlaisia

lauluja, enimmäkseen

toki hengellisiä. Itselleni ei ole

niinkään merkitystä sillä, ovatko

laulut hengellisiä vai eivät.

Tärkeintä on, että saa laulaa,

Pietikäinen sanoo.

Kraak-kuoro harjoittelee

muutaman viikon välein Pirkkalan

kirkossa ja esiintyy pari

kertaa vuodessa. Kuorosta kiinnostuneet

voivat olla yhteydessä

kanttori Pirkko Leponiemi-

Pirhoseen.

Toimittajat: Mari Lilja ja Eva-Maria Bogdanoff

www.pirkkalanseurakunta.fi

Johannes-passio avaa

pääsiäisen kärsimysnäytelmää

n Pirkkalan seurakunnan ja

Valkeakosken musiikkiopiston

yhteinen hiljaisen viikon musiikkiperinne

on ollut voimissaan

jo vuosia. Sisältö, solistit

ja orkesterikokoonpanot ovat

vaihdelleet, mutta joka vuosi

vahvaa harrastajaosaamista on

väkevöitetty ammattilaissolisteilla

ja orkesterimuusikoilla.

Tänä vuonna Pirkkalan kirkossa

esitetään maanantaina 25.3.

Johann Sebastian Bachin säveltämä

Johannes-passio.

Bachin passiot liittyvät alkukirkosta

asti eläneeseen perinteeseen

lukea hiljaisella viikolla

Jeesuksen kärsimyksestä kertovia

evankeliumitekstejä. Vähitellen

mukaan tuli musiikillinen

ilmaisu.

Komea kokoonpano

– Johannes-passio kokoaa tänä

vuonna yhteen poikkeuksellisen

mittavan joukon musiikin

harrastajia ja ammattilaisia.

Kuorossa on mukana noin

seitsemänkymmentä laulajaa

neljästä eri kuorosta. Kuoron

perustan luo kamarikuoro Walmari,

minkä lisäksi mukana on

laulaijia Solanne-kuorosta, Ritvalan

kööristä sekä Valkeakosken

Mieslaulajista. Orkesteri

koostuu Valkeakosken musiikkiopiston

oppilaista ja opettajista

sekä Tampere Filharmonian

muusikoista, kertoo Johannes-passion

ohjaaja Kati Sirén.

Johannes-passion solisteina

kuullaan pirkanmaalaislaulajia.

Alttosolistina on Outi Leino-

Mäkiharju, Pilatuksen roolin

ja bassolaulut laulaa Tampereen

ammattikorkeakoulun laulun

lehtori Petri Antikainen. Jeesuksen

roolin ja sopraanosoolot

laulavat Pirkkalassa asuvat

oopperabasso Kristjan Mõisnik

ja sopraano Hanna-Mari

Mõisnik.

Hirvosen sadas passio

Haastavan evankelistan osan

ja tenoriaariat laulaa Sibelius-

Akatemian laululehtori Anssi

Hirvonen. Tämä kevät on

Hirvoselle juhlavuosi, Pirkkalan

Johannes-passio on hänen

sadas esiintymisensä kyseisessä

teoksessa. Hirvonen lauloi ensimmäiset

aariansa Johannespassiossa

vuonna 1979 ja evankelista

osaa hän on esittänyt jo

kolmen vuosikymmenen ajan.

Passion laulaminen vaatii hänen

mukaansa henkilökohtaista

vakaumusta.

– Kertomus Kristuksen kärsimyksestä

ei voi jättää ketään

kylmäksi. Mielestäni Johannespassion

sanoma on niin ylevä

ja koskettava, että ilman vakaumusta

sen rehellinen laulaminen

on lähes mahdotonta,

Hirvonen pohtii.

Näyttämöllistä tulkintaa

– Johannes-passion huomattavin

piirre on sen vaikuttava

draamallisuus. Suurten kansanjoukkojen

villiintynyt huuto,

Jeesuksen vangitseminen,

kuulustelu ja tuomio on kuvattu

järkyttävällä tavalla dramaattisten

kuorojen ja resitatiivien

avulla, Hirvonen kertoo.

– Näyttämöllinen kerronta

tuo lisäväriä Johannes-passion

tämänvuotiseen tulkintaan.

Teoksen tarinoita tuodaan lähemmäs

yleisöä kahden esiintyjän

kautta. Kertojan roolissa

Mauri Järvinen avaa kertomuksen

Jeesuksen oikeudenkäynnistä

yleisölle suomen kielellä,

ja tanssija Jutta Wrangén tuo

liikeilmaisun kautta näkyväksi

passion tunnemaailman. Myös

kuoro ja solistit ovat osa näyttämöllistä

toteutusta, sanoo ohjaaja

Kati Sirén.

Alussa oli kuusi poikaa ja vuotavia soittimia

n – Tulin töihin Pirkkalan

seurakuntaan keväällä 1964,

ja syksyllä perustettiin puhallinorkesteri.

Paikallislehteen

laitettiin ilmoitus, ja mukaan

tuli aluksi kuusi poikaa. Saimme

Tampereelta lainaksi kaksi

B-kornettia, joita pojat saivat

pitää kukin viikon kerrallaan,

nyt jo eläkkeellä oleva nuoriso-ohjaaja

Mauri Moilanen

kertoo.

– Mitään määrärahoja ei

soitinten hankkimiseen ollut,

joten marssimme silloisen

kanttorin, Pentti Seppälän

kanssa pankkiin. Saimme

500 markan vekselin, ja

rahoilla ostettiin Helsingistä

Puolustusvoimien huutokaupasta

kuusi huonokuntoista ja

vuotavaa soitinta. Parhaamme

mukaan niitä sitten paikkasimme,

Moilanen muistelee.

Yhteistyötä kansalaisopiston

kanssa

Orkesteria johti aluksia kanttori

Seppälä, mutta melko

Johannes-passion liikeilmaisusta vastaa tanssija Jutta Wrangén.

Puvut ja tekstiilit on suunnitellut Sanni Tamminen.

Mauri Moilanen on soittanut pasuunaa kouluikäisestä saakka.

Anssi Hirvonen laulaa Johannespassion

evankelistan osan.

FAKTA

n Bachin ensimmäinen suurimuotoinen

teos

n Viisi eri versiota säilynyt

n Kuvaa pääsiäisen ajan tapahtumat

Jeesuksen vangitsemisesta

hautaamiseen

n Esitettiin Bachin elinaikana

neljä kertaa

pian mukaan tuli Tampereen

kaupunginorkesterin pasunisti

Heikki Vihanto, joka toimi

kapellimestarina ja soitonopettajana

useita vuosikymmeniä.

Vähitellen taitojen

karttuessa esiintymisiä alkoi

olla enemmän, ja seurakuntakin

lähti mukaan tukemaan

orkesteria taloudellisesti. Kun

Pirkkalaan perustettiin kansalaisopisto

vuonna 1965, alkoi

yhteistyö sen kanssa.

– Mukavina muistoina orkesterin

alkuajoilta mielessä

ovat Partaharjun musiikkileirit.

Pirkkalasta saattoi olla mukana

jopa 30 soittajaa. Vierailimme

aktiivisesti Pirkkalan

pohjoismaisissa ystävyyskunnissa,

Moilanen muistelee.

Koko perheen harrastus

Moilasen oma perhe on ollut

aktiivisesti mukana puhallinorkesterissa.

Parhaillaan isän

lisäksi kaikki viisi lasta soittivat

jotain soitinta.

– Toki muutamista soittajista

on tullut ammattimuusikkojakin,

mutta päätarkoitus

on ollut mukavan ja hyvän

harrastuksen tarjoaminen.

Harvinaista ei ole sekään, että

lapsi tulee mukaan orkesteriin,

ja vähitellen vanhemmatkin

innostuvat aloittamaan

soittamisen, Moilanen kertoo.

Nykyään Pirkkalan puhallinorkesteria

johtaa Jutta

Jelys, ja mukana on lähes

70 soittajaa. Mauri Moilanen

soittaa yhä aktiivisesti omaa

instrumenttiaan pasuunaa.
ESITTELYSSÄ MUSIIKKI- JA JUMALAN-

PALVELUSELÄMÄN TYÖRYHMÄ

Musiikki vahvistaa

yhteisöllisyyttä

n Musiikki- ja jumalanpalvelustyöryhmä

perustettiin vuonna

2011. Sen jäsenet ovat Arto Järvinen,

Martti Lahtinen, Laura

Tuhkanen-Jukkola, Reija

Mattsson ja Pentti Kuusjärvi

sekä työntekijöistä Olli-Pekka

Silfverhuth (pj.), Liisa Aaltola

ja Pirkko Leponiemi-Pirhonen.

Mikä on työryhmän

tehtävä

– Tehtävä on tukea seurakunnan

musiikki- ja jumalanpalvelustoimintaa,

sen kehittämistä sekä

suunnittelua.

Mitä uudistuksia

olette suunnitelleet

– Työryhmä katsoo musiikki- ja

jumalanpalvelustyötä kokonaisuutena.

Olennainen kysymys on

siinä, että miten jumalanpalvelus

seurakunnan yhtenä ydintehtävänä

toimii. Pirkkalan seurakunta

on mukana jumalanpalveluselämän

kehittämishankkeessa, ja

”Se, joka laulaa,

rukoilee

kaksinkertaisesti”

n Musiikkia jumalanpalveluksessa

kutsutaan Soivaksi sanaksi.

Sen tarkoituksena on kantaa

evankeliumia ja antaa Jumalan

sanalle soiva muoto. Laulun ja

soiton välityksellä kiitetään Jumalaa,

ilmaistaan kokemuksia

ja ilahdutetaan toisia. Musiikki

on myös rukousta ja mietiskelyä.

Varhaisten kristittyjen mukaan

”se, joka laulaa, rukoilee

kaksinkertaisesti”. Virsien laulamisen

lisäksi seurakuntalaiset

ovat usein toteuttamassa jumalanpalveluksen

musiikkia mm.

kuorolaulajina ja soittajina. Musiikilla

ilmennetään kirkkovuoden

ajankohtien sisältöä: virret,

alku-, vastaus- ja loppumusiikit

liittyvät kunkin pyhän aiheeseen.

musiikkityö on olennainen osa

niin seurakunnan jumalanpalvelustyötä

kuin kaikkea muutakin

toimintaa. Mietimme keinoja,

joilla esimerkiksi voimme vahvistaa

seurakuntalaisten osallisuutta

jumalanpalveluselämässä. Tänä

vuonna on alkanut kirkkoväärtitoiminta.

Lisäksi vuoden aikana

järjestetään kutsujumalanpalveluksia.

Työryhmä on keskustellut

myös musiikin monipuolistamisesta

jumalanpalveluksissa.

Miten työryhmä ottaa

seurakuntalaisten mielipiteet

ja toiveet huomioon

työskentelyssään

– Työryhmässä on mukana sekä

työntekijöitä että seurakuntalaisia.

Työryhmän jäsenille voi antaa

suoraan ehdotuksia ja toiveita

musiikki- ja jumalanpalveluselämän

kehittämiseksi. Toivomme

seurakuntalaisilta ideoita ja palautetta.

Kuvassa vasemmalta Martti Lahtinen, Laura Tuhkanen-Jukkola, Arto Järvinen,

Olli-Pekka Silfverhuth, Pirkko Leponiemi-Pirhonen, Reija Mattsson

ja Liisa Aaltola. Kuvasta puuttuu Pentti Kuusjärvi.

Jumalanpalvelusmusiikki

voi olla monenlaista

– Joskus kysytään, millainen musiikkityyli

on ”oikeaa” tai ”väärää”,

mutta jumalanpalveluksen

musiikkia ei ole sidottu mihinkään

tiettyyn tyylilajiin. Jo virsikirjassa

on lauluja ja tekstejä

yli 1500 vuoden ajalta, ja Pirkkalassa

on kuultu jumalanpalveluksissa

tyylien kirjoa klassisesta

viihteeseen ja kansanmusiikista

jazziin, kertoo kanttori Liisa

Aaltola.

Jumalan luomistyöstä syntyivät

sointivärit, intervallit, harmonia

ja rytmi. Ihmisen tehtäväksi

jäi jalostaa niistä musiikkia ”Jumalan

kunniaksi ja mielen rakennukseksi”,

kuten Johann Sebastian

Bach sanoo.

Martti Lutherin sanoin: ”Rakastan

musiikkia, koska se on Jumalan

lahja, ei ihmisen. Se ilahduttaa

mielen, karkottaa Paholaisen

ja luo viatonta iloa. Musiikkia

harjoitettaessa väistyvät viha,

himo ja ylpeys.”

Musiikin tehtävä on lohduttaa

surevia, rohkaista arkoja,

rauhoittaa levottomia ja synnyttää

puhdasta iloa.

Tulevia tapahtumia

Pirkkalan kirkon kerhopuolella (Perkiöntie 40) klo 18.30

”Jalkalampun alla”

-ilTa

to 21.3.

Tule kuuntelemaan ja

keskustelemaan!

Tuula Mannermaa alustaa 9. ja 10. käskyä

Pappilan Taidepolku

la 23.3. klo 18

Raamatun tutkija Outi Lehtipuu

kertomassa Maria Magdaleenasta

taiteessa ja traditiossa.

La 29.6. klo 18

kuljetaan “Hiljaisuuden polku” Pappilan

La 31.8. klo 18

“Täyttä valoa” - Lassi Nummen runoja

ja kitaramusiikkia, Pirkan opiston lausujat

esittävät.

maisemissa.

La 28.9. klo 18

“Sinfonia ja kuvat”, Markku Ylipää. Sävellys on

saanut alkunsa Tyrvään Pyhän Olavin kirkon

maalauksista.

La 16.11. klo 18

“Dostojevski, kaikkein viisain”.

Arto Köykkä puhuu kirjailijasta

ja hänen kirjoistaan.

Tervetuloa Pappilaan os. Pappilantie 65!

TUULA LEHTISEN TAIDEILTA

Pirkkalan kirkossa pe 10.5. klo 18

Taiteilija itse kertoo tauluista,

niiden synnystä ja kuvamaailmasta.

Mahdollisuus keskustella ja kysellä.

Kahvitarjoilu.

Kirkkoveräjän seurakuntatalolla

ti 23.4. klo 18

Naistenillassa Maija Nyman:

NAISEN SALAISET

KANSIOT

Aikuisten VeisuuAstia

Pirkkalan kirkossa su 14.4. klo 18

”Jeesus elää, Herrani”

- pääsiäisen ja kevään riemua

virsikirjassa.

REILU PERJANTAI 26.4.

J. Jyrän

konsertti klo 19.

Reilun kaupan

basaari aukeaa

klo 18.

Konsertin jälkeen yhteinen nyyttäri-iltapalapöytä,

johon voi tuoda

syötävää.

Iltaehtoollinen.

Tilaisuuteen vapaa pääsy.

Pääsiäisateria

Pirkkalan kirkon seurakuntasalissa

su 31.3. messun jälkeen.

Menu:

savulammas, minttuhyytelö,

graavilohi, perunat, salaatit,

leivät ja ruokajuomat,

jälkiruokana hedelmärahka.

Hinnat:

12 €/ aik, 6 €/7-15 v

alle 7-vuotiaat ilmaiseksi

Lippuja ennakkoon Sirpakasta

sekä ovelta.

Tuotto Leena Waismaan työn tukemiseen SLS:n kautta.

N UORTEN

VEISUJEN

KLUBI-ILTA

PIrkkalan kirkossa pe 22.3. klo 18

Yhteisvastuun hyväksi.

Ota talteen!

YLÖSNOUSSEEN ASKELISSA

Pääsiäishartaus

Pirkkalan kirkossa 23.3.2013 klo 19.

Musiikki on sidottu kertomukseksi

Raamatuntekstein.

Kevätesikot–kuoro Tampereelta & Porin laulunystävät

Johtaa Lasse Kautto

Vapaaehtoinen ohjelmamaksu 5€.

Kolehti pyhäkoulutyölle Inkerissä.

Pirkkalan kirkossa ma 25.3. klo 19

Sääksmäen kirkossa ke 27.3. klo 19

Johann Sebastian Bach:

Johannes-passio

”Kristus nousi kuolleista,

kuolemalla kuoleman

voitti ja haudoissa

oleville elämän antoi!”

Kapellimestari:

Sari Leiviskä

Ohjaus: Kati Sirén

Kertoja: Mauri Järvinen

Tanssija: Jutta Wrangen

Kamarikuorot Walmari,

Solenne ja Ritvalan kööri

Valkeakosken orkesteri

Solistit:

Evankelista, tenori:

Anssi Hirvonen

Jeesus: Kristjan Mõisnik

Pilatus, basso:

Petri Antikainen

Sopraano:

Hanna-Mari Mõisnik

Altto:

Outi Leino-Mäkiharju

Ohjelma 15€.

PÄÄSIÄISEN TAPAHTUMAT

24.3. Palmusunnuntain perhemessu

Pirkkalan kirkossa klo 10.

25.3. Dramatisoitu Johannes-passio

Pirkkalan kirkossa klo 19.

26.3. Hiljaisen viikon Taizé-rukoushetki

Vanhassa kirkossa klo 19.

28.3. Kiirastorstain ehtoollinen

Pirkkalan kirkossa klo 20.

29.3. Pitkäperjantain sanajumalanpalvelus

Pirkkalan kirkossa klo 10.

29.3. Bach konsertti 27/36 Pirkkalan

kirkossa klo 20.

30.3. Valon messu

Vanhassa kirkossa klo 23.

31.3. I pääsiäispäivän messu

Pirkkalan kirkossa klo 10

ja pääsiäisateria.

31.3. pääsiäispolku vaeltaen klo 15-19

Mari ja Mika Leijon mailla.

1.4. II pääsiäispäivän iltakirkko

Vanhassa kirkossa klo 18.