Anne Mattilan taulut ja laulut TEKSTI KIMMO LEPPÄNEN • KUVAT: JANNE VIINANEN Anne Mattila on iskelmätähti joka loistaa korkealla, mutta pitää juurensa lujasti kotiseutunsa maaperässä. Äänen lisäksi hän on saanut runoilijan ja taidemaalarin lahjat. on veistetty samasta puusta
Vasta 25-vuotias Anne Mattila on maamme viihdetaivaan kirkkaimpia tähtiä. Hänen kaunis, tumma äänensä saa kaikupohjaa kuulijan sydämestä ja vetää salit täyteen väkeä. Annea ei ole mankeloitu tai stailattu minkään formaatin läpi. Iskelmälaulaja Anne Mattila Suomen Karvialta nousee lavalle luonnollisena itsenään, näyttelemättä mitään muuta. Anne Mattila elää siellä, missä on syntynyt, Karvialla. – Kotiseudulla on tuttua ja turvallista asua. Tästä on kuusi kilometriä synnyinkotiini, Anne sanoo näyttäen ikkunasta avautuvaa järvimaisemaa. Anne Mattilan talo valmistui vuosi sitten Karviajärven rannalle. – Olen löytänyt henkisen varmuuden, että elän siellä minne kuulun, hengitän omaa ilmaani. Läheiset ihmiset ovat tärkeitä Anne Mattilalle, joka on lähtöisin seitsemänlapsisesta perheestä. Lahjakkaista sisaruksista myös siskot Anneli, Anniina ja Anitta keikkailevat sekä yksin että Annen kanssa. Anniina asuu kilometrin päässä. NUOTTIKORVAA VAIKKA JÄNIKSELLE JAKAA Anne Mattilan platina- ja kultalevyt eivät paistattele kodin seinillä. Niiden paikan ovat vallanneet artistin maalaamat hienot taulut. Anne on monipuolinen taiteellinen lahjakkuus. Hän laulaa, kirjoittaa, säveltää ja maalaa. Tanssiyleisön suursuosikki ei ole saanut kuitenkaan mitään ilmaiseksi. Nuoresta iästä huolimatta takana on valtava määrä harjoittelua ja pitkä ura. Suomen maanteillä on silmien ohi vilahtanut kilometripylväs poikineen yli miljoonan kilometrin taipaleella. – Joskus yölliset ajomatkat ovat raskaita, mutta silloinkin sitä pistää kätensä ristiin ja kiittää että on onnellinen siitä, mitä saa tehdä, olen syntynyt juuri tällaiseksi, Anne sanoo. Ratin taka- na Anne rentoutuukuuntelemalla muun muassa klassista musiikkia tai nauttimalla rauhoittavasta hiljaisuudesta. Anne Mattila kehittää laulutaitojaan jatkuvasti, suuri osa kotona vietetystä ajasta hupenee äänen kehittämiseen. Sen tietää myös lähellä asuva yksikorvainen jänis, joka hakeutuu usein Annen talon vierustal- Jotta voisi tehdä sitä mitä haluaa, on pyrittävä tietoisesti eteenpäin. Anne Mattila kehittää laulutaitojaan jatkuvasti, suuri osa kotona vietetystä ajasta hupenee äänen kehittämiseen. le vakoilemaan, mitä seinien läpi erottuu. Jäniksellä on kunnia kuulla ensimmäisenä monet Anne Mattilan tulevat hitit. – Ehkä se lainaa minulta hetkeksi puuttuvaa nuottikorvaansa, Anne Mattila nauraa. Usein Anne Mattilan treenikavereina ovat 12-vuotias rumpuja soittava pikkuveli ja karaokelaitteet. KYNÄ UNILELUNA – Minulla oli aina kynä kädessä, myös nukkuessa ja ulkona kirmatessa. Ensimmäisen arpenikin sain siitä, kun kynä pukkasi poskesta läpi. Ainoita, mitä toivoin joululahjaksi olivat piirustusvihko, värityslehtiö ja kynät, Anne Mattila kertoo lapsuudestaan. Tuleva tähti voitti Karvialla Mukulatähtikilpailun 9-vuotiaana. Pienestä pitäen Anne kiikutti kyläjuhlissa mukanaan laitetta, jossa oli kaiutin, mikrofoni ja kasettisoitin. Ohjelmisto käsit- ti lastenlauluja ja kansanlauluja. – Meillä oli kotona Valituista Paloista saatu kasetti klassista musiikkia. Kuuntelin sitä lukien samalla satuja. Se oli hyvin jännittävää ja inspiroivaa, Anne Mattila muistelee. Ensimmäinen oma orkesteri Annella oli jo 13-vuotiaana. Kolmimiehisen bändin kanssa tulivat tutuksi monet häät ja vastaa- – Ihmisen tie on valintojen tekemistä. vat tilaisuudet. Samanikäisenä tyttö voitti jenkanlaulun Suomen mestaruuden. Menestystä karttui myös monista muista laulukilpailuista. – Esiinnyin myös palvelutalolla vanhuksille, olen aina arvostanut vanhempia ihmisiä ja perinteitä. – 14-vuotiaana tuli hir- veä palo maalaamiseen. Olin äidin kanssa pyöräretkellä ja istuimme kahvilaan hengähdystauolle. Silloin lumouduin katselemaan ihmeellisen väristä taivasta. Tuli kauhea kiire ikuistamaan sitä kankaalle. Poljin varmasti nopeusennätykseni, kun puuskutin kotiin valtaisan inspiraation vauhdittamana. Anne Mattilan varhaiskypsyydestä on todisteena 12-vuotiaana riimitelty runo, jonka hän muistaa vieläkin ulkoa. Annen esikuvia olivat mm. Abba, Céline Dion, Reijo Taipale ja Kake Randelin. Tällä hetkellä mieluisaa kuunneltavaa on Joni Mitchellin musiikki. AMMATTI SELVILLÄ JO PERUSKOULUSSA – Kuljin vaistomaisesti ammattimaiseen suuntaan. Odotin peruskoulun loppumista, hyppäsin pulpetista suoraan siihen ammattiin, jota rakastin. Sain vihdoinkin laulaa täysipäiväisesti. Jotta voisi tehdä sitä mitä haluaa, on pyrittävä tietoisesti eteenpäin ja avattava ovia, jotka johtavat oikeaan suuntaan, Anne Mattila kertoo ammattimaisen 9