näkemyksiäni oppimisen teorioista ja paradigmoista - LabraNet

JAOKKKasvatustieteelliset perusopinnotOppiminen AJK120Oppimisen teorioistaja paradigmoista31.8.1998Esa SalmikangasKarhu 97

JAOKK / Johdatus kasvatustieteeseenOppiminen AJK120Palaute etätehtävästä ohjaavalta opettajalta:From: kaija.mustikkamaa @ jypoly.fi on 07.09.98 16:20To: esa.salmikangas @ valmet.com @ inetcc: kaija.mustikkamaa @ jypoly.fi @ inetSubject: Hei!Hei!Sovimme luennollamme, etten anna kenellekään erityistäpalautetta kasv.tiet oppimistehtävästä.Kamala käyttäytymiseni johtuu siitä, että ko. töitä tuleeminulle yli sata jatyöt on tehty todella perusteellisesti eli sivumääränkinosalta kyse on melkoisesta kasasta.Päätimme tässä tapauksessa että palautetta voisi hakea jasaada omalta kouluttajalta.Mutta sen verran haluan Sinulle sanoa,että SINUN TYÖSI ON EHDOTTOMASTI VUODEN PARAS(muidenkin työt ovat olleet paria poikkeustalukuunottamatta varsin korkeatasoisia).Työsi tulee olemaan yksi, jonka säästän itselläni.Olet ymmärtänyt oleellisen eri oppimiskäsityksistä ja mikäparasta pohtinut ko.näkemyksiä huomattavasti laajemminkin kuin mitäluennollani esitin. HIENO TYÖ!lÄMPIMIN AJATUKSIA JA KAIKKEA HYVÄÄ JATKOSSAKIN OPETTAJANURALLESI(olet tehnyt oikean valinnan ammatin suhteen, Sinunlaisiaopettajia tarvitaan tekniikan alalla!!!!)SyysterveisinKaija MustikkamaaEsa Salmikangas 2/13

JAOKK / Johdatus kasvatustieteeseenOppiminen AJK120Oppimisen teorioista ja paradigmoista opetuskäytäntöihinOmakohtaisia oppimiskokemuksiaOpiskelutaustani on toistaiseksi seuraavanlainen: olen ensimmäisiä suomalaislapsia jokaon suorittanut peruskoulun alusta loppuun. Ala–asteella meillä oli kolme opettajaaopettajan mallia antamassa. Heistä yksi oli epäpätevä ja epäonnistunut opettaja, ja muutns. vanhan sodanjälkeisen koulukunnan kasvatteja. Ylä–aste läpi helposti hyvinarvosanoin, koulu oli enemmän sosiaalinen paikka kuin oppimispaikka. Oppiminentapahtui lähinnä tuohon aikaan oman aktiviteetin (lukeminen) ja harrastusten kautta.Lukio ja ylioppilaskirjoitukset läpi kovalla, mutta mielekkäällä työllä, magnan paperitkevyesti, ei kuitenkaan venymistä kirjoituksissa – joten piti käydä korottamassa matikkamyöhemmin laudaturiin. Nuoruus ja heräävä aikuisuus olivat näin jälkeen päin ajatellenhyvin merkittäviä tuon aikaista kehitystä ohjaavia tekijöitä (lue aikaa meni paljonihmissuhteita opetellessa). Kirjoitusten jälkeen 83 menin suoraan Oulun yliopistoontekniseen tiedekuntaan rakentamistekniikan osastolle. Ensimmäiset neljä vuotta olivataika tiivistä opiskelua, heräämistä professionaalisuuteen ja tietenkin aktiivistaharrastamista urheilun ja muitten harrastusten parissa; jostain syystä tuona aikanasosiaalisella puolella kehittyivät lähinnä suhteet opiskelijatovereihin, jaa no ehkäkesälomilla tietenkin muihinkin. Syksyllä 88 siirryin päätoimisesti työelämäänyliopistomaailmasta, ensin olin pari kuukautta Helsingissä, sitten pari kuukautta Oulussaja lopuksi muutin työn perässä Kajaaniin maaliskuussa 89. Muutamat seuraavat vuodetolivat rankkaa ja tiivistä työn tekemistä, kiinnittymistä suomalaiseen yhteiskuntaan jatiukkaa työssä oppimista. Opiskelut jäivät työn takia roikkumaan, mutta sittenSuomessakin alkoi syvä lama vuoden 90-91 tienoilla. Lama näkyi yrityksessämme jatietenkin ehkä raskaimmin rakennusalalla, johon opintojeni puolesta työni olivatsuuntautuneet. Joten oli aikaa jatkaa roikkuvia opintoja ja aloittaa diplomityön teko;tuloksena oli, että kauhealla puserruksella ja loppukirillä keväällä 92 sain diplomi–insinöörin paperit ulos yliopistosta. Uuden vuosikymmenen kunniaksi (tapasimme 6.1.90)olin tavannut nykyisen vaimoni, ja hänen merkityksensä myöhemmissäni työ–, opiskelu–ja muun elämän vaiheissa on hyvin merkittävä. Syksyllä 93 yritys, jossa olin työskennellytKajaanissa vuodesta 89 alkaen ajautui laman vuoksi konkurssiin, niin kuin moni muukinyritys tuona vuonna. Konkurssin seuraaminen työntekijän vinkkelistä oli erittäinopettavainen kokemus. Kun töitä ei tuolloin muuten tuntunut olevan tarjolla, perustimmeentisten työtovereitteni kanssa joulukuun alussa 93 oman yrityksen, joka ohjasi kehitystänivahvasti seuraavat kaksi vuotta. Seurasi parivuotinen yrittäjäura tietotekniikan parissa;aika joka opetti yhteiskunnasta ja taloudesta enemmän kuin mikään yliopisto taikorkeakoulu ikinä voi opettaa. Lukukaudella 93-94 suoritin approbaturin Oulun yliopistolleyritystaloudesta hyvin arvosanoin. Opiskelu tuolloin oli erittäin mielekästä jamotivoitunutta, sillä olimmehan juuri perustaneet oman yrityksen, jossa pystyinhyödyntämään yritystalouden teorioita käytännössä. Lukuvuonna 94-95 opiskelenEsa Salmikangas 3/13

JAOKK / Johdatus kasvatustieteeseenOppiminen AJK120kulttuurihistoriaa Turun yliopistoon appron verran. Opiskeluaika oli mielenkiintoinentutustumisvaihe historiaan, kulttuuriin ja humanismiin sekä tietenkin ensimmäinenkosketus johdettuun monimuoto–opiskeluun. Syyskuussa 95 muutimme vaimoni kanssatänne Jyväskylään, josta käsin vuoden päivät kuljin viikoittain Kajaanissa opettamassateknillisellä oppilaitoksella. Tuolloin jouduin jättämään myös perustamamme yrityksen, kunveto opettajan työhön oli niin voimakas. Yrityksemme jättäminen ja siirtyminenpäätoimiseksi opettajaksi oli elämän vaihe, jolloin henkisesti jouduin tekemään erittäinraskaan valinnan. Suuntautuminen pelkästään opettajaksi lienee näin jälkikäteenarvioituna kuitenkin hyväksyttävä ja järkevä valinta. Tietotekniikan puolella töitä riitti noihinaikoihin, joten sain töitä Jyväskylästä ja jätin tekun tuntiopettajan paikkani, vaikka oppilaatja osaston johtaja kovasti lähtöäni pahoittelivat. No, opettaminen kiinnosti kovasti, jotensyksyllä 96 osallistuin Jyväskylän yliopiston täydennyskoulutusyksikön AURA–projektinkouluttajakoulutukseen; huikaiseva kokemus, ei vähiten mahtavien kurssitovereiden jamahtavien kouluttajien vuoksi. Kaikkien näiden muodollisten koulutusten ja elämänkoulunlisäksi olen suorittanut erinäisiä kursseja ammattialaan liittyen sekä paljon itseohjautuvaaopiskelua tietotekniikkaan, yritystalouteen ja opettamiseen liittyen.Eri oppimisteoriatKaiken systemaattisen opettamisen, kouluttamisen ja myös opiskelun perustana on jokinkäsitys oppimisesta, siitä millainen on oppimistapahtuman luonne. Oppimiskäsityksiinvaikuttavat monet tekijät kuten yleiset käsitykset inhimillisen tiedon ja psyykkistenprosessien luonteesta, yhteiskunnalliset perinteet ja normit ja myös ne odotukset joitayhteiskunnan taholta kulloinkin on opetukselle ja koulutukselle kulloinkin asetettu. Säljöerottaa viisi kvalitatiivisesti erilaista käsitystä oppimisesta, jotka muodostavat hierarkiansen mukaan miten kehittyneitä ne ovat:1. tiedon määrällinen lisääntyminen2. mieleen painaminen3. faktojen, taitojen ja (työ)menetelmien hankkiminen4. merkitysten abstrahointi5. tulkintaprosessiMustikkamaa erottaa kolme viitekehystä kasvatustieteille: positivistinen, tulkinnallinen jakriittinen. Ne eroavat toisistaan erityisesti tietoteoreettisilta perusteiltaan: ”Mitä on tieto,totuus? Miten tietoa voidaan saada?”. Näitten kysymysten perusteella voidaan jakaapedagogiikan teorioita objektivistisen ja relativistisen näkemyksen mukaan. Samaanjakoon on päätynyt von Wright, vaikkakin hieman eri nimillä.Von Wrightin mukaan viime vuosina aikana on oppimiskäsityksiä koskevassa debatissayhä selvemmin korostunut kahden perinteen vastakkainasettelu, näitä perinteitänimitetään usein behavioristiseksi ja kognitiiviseksi. Vastakkain asettelun taustalla onvanha tietoteoreettinen erottelu empiristisen ja rationalistisen tiedonkäsityksen välillä.Nämä eroavat siinä, mitä tiedon hankinnan lähdettä niissä korostetaan, ”ulkoista” vai”sisäistä”. Empirismi tarkoittaa käsitystä että tieto on kokemusperäistä, aistihavaintoihinEsa Salmikangas 4/13

JAOKK / Johdatus kasvatustieteeseenOppiminen AJK120perustuvaa. Rationalismi edustaa käsitystä tiedon lähteenä tai perustana on järki:todellisuutta koskevaa tietoa voidaan saada ymmärryksen tai älyllisen intuition avulla jatähdennetään ”ennalta olevan” tiedon merkitystä. Von Wrightin mukaan tällä vuosisadallaon oppimisen tutkimuksessa yleensä oltu yksimielisiä siitä, että oppimistapahtumaanmyötävaikuttavat toisaalta ihmisen lajityypilliset oppimisen mahdollisuudet, rajoitukset jainformaation hahmottamistavat, toisaalta aistien välittämä informaatio. Eri mieltä on oltusiitä, miten nämä tekijät painottuvat oppimistapahtuman säätelyssä ja mikä on oppijanaktiivisen toiminnan osuus. Kysyihän jo Sokrates aikoinaan: ”Onko oppiminen ämpärintäyttämistä vai tulen sytyttämistä?”Vuosisadan alkupuolella empiristiset näkemykset olivat vallalla ja niihin perustuvatoppimisen teoriat, behaviorismi, ovat vieläkin osin vallalla monissa alan oppikirjoissa.1950–luvulta alkaen ja kognitiivisen teorian kehityksen myötä on rationalismilta vaikutteitasaanut oppimiskäsitys vallannut alaa. Sen puitteissa oppiminen nähdään enemmänpääosin tiedon konstruoimisprosessina. Aiemmin mainitussa empiristisessänäkemyksessä painotetaan oppimisen ulkoista, jälkimmäisessä prosessin sisäistäsäätelyä. Von Wright jakaa oppimiskäsitykset eli –teoriat kahteen keskeiseenperinteeseen empiristiseen ja konstruktivistiseen. Olen nähnyt muitten tutkijoittenkäyttävän erilaistakin jaottelu, mutta käytän itse jatkossa von Wrightin jakoa.Empiristinen oppimisnäkemysEmpiristisen näkemyksen taustalla on brittiläisiä empiristisiä filosofeja kuten John Locke.Locken mukaan kokemukset ovat joko aistihavaintoja tai havaintoja sisäisestä tilastamme.Varhainen empirismi perustui käsitykseen, että mieli koostuu yksiköistä, elementeistä,jotka ovat peräisin havainnoista ja jotka eri tavoin assosioituessaan luovat kokokokemusmaailmamme. Ihminen pystyy myös reflektoimaan, hakemaan muistista erimielteitä, vertaamaan niitä keskenään ja taltioimaan vertailuun perustuvat johtopäätöksetuusina mielteinä. Se kuva oppimisprosesseista joka välittyy assosiaatioteoriaannojaavassa empirismissä, vastaa monessa suhteessa arkiajattelua ja oli myössopusoinnussa ”didaktisen” opetuksen perinteen kanssa. 1600-luvulla vaikuttaneentsekkiläisen Comeniuksen oppimiskäsityksen mukaan opetus/oppimisprosessissa onkysymys tiedon siirtämisestä opettajalta oppilaalle. Hänen mukaansa oppiminen onkolmivaiheinen tapahtuma: havaitseminen, oppiminen ja aistien välitykselle saadun tiedonymmärtäminen. Samanlaista ajattelutapaa edusti Pestalozzin (1746-1827) näkemys:havainto on kaiken tiedon ehdoton perusta sekä opetuksessa ei saa ottaa uusia asioitakäsiteltäväksi ennen kuin aikaisemmin opittu hallitaan täydellisesti. Tätä vastaaempiristisessä nykypedagogiikassa ”mastery learning” periaate. Kouluista tuli paikkojaopettamista varten, ei aktiivista opiskelua varten. Kouluja ruvettiin pitämään vastuullisinatuotteistaan eli niistä ihmisistä, joita opetettiin.Oppimisen psykologian ”isänä” pidetään amerikkalaista Lee Thorndikea (1874-1949).Hänen teoriansa ankkuroitui assosiaatioteoriaan mutta sisälsi kaksi oleellista lisäpiirrettä.Ensinnäkin hän oli kiinnostunut käyttäytymismuotojen oppimisesta, toiseksi hän painottiEsa Salmikangas 5/13

JAOKK / Johdatus kasvatustieteeseenOppiminen AJK120motivaation merkitystä. Thorndike kehitti teorian vaikutuksen laista tai vahvistamisenperiaatteesta. Oppimisessa toiminnot assosioituvat niitä virittäviin ärsykkeisiin vaikutuksenlain mukaisesti, monimutkaisten toimintojen rakentuessa asteittain yksinkertaisista.Samoja periaatteita noudattaa myös transfer eli siirtovaikutus. Thordiken ajatuksiasystematisoitiin ja radikalisoitiin behaviorismin piirissä. Oppimisen perusperiaatteet olivatkaikki monimutkainen käyttäytyminen voidaan redusoida yksinkertaisiin osiinsa, ymmärtääosista rakentuviksi. Oppimista S-R kytkeymien muodostumista, säätelee vahvistaminen.Behaviorismin teoriat ovat menettäneet suosiotaan; vahvimmin kuvioissa on pysynytSkinnerin (1904-1990) nerokkaat vahvistamisperiaatteen sovellukset.Konstruktivistinen oppimisnäkemysKonstruktivistinen oppimiskäsitys poikkeaa arkiajattelulle ominaisesta näkemyksestä ja seon historiallisesti verraten nuori. Sen ideassa korostuu havaitsija aktiivinen osuushavaintoprosessissa: ominaista on informaation valikointi ja tulkinta. Informaatiota onylenpalttisesti, tiedonkäsittelykapasiteettimme on kuitenkin rajallinen. Havaitseminen onmyös tulkitsevaa; me näemme ja kuulemme havaitsemansa ”jonakin”.Havaintomaailmamme on merkitysten, ei ärsykkeiden maailmaa. Havaintomme saavatmerkityksensä sen kautta, että ne kytketään aikaisemmin opittu, tulkitaan aikaisempienkokemusten muodostaman viitekehyksen pohjalta ja vallitsevaan tilanteeseen liittyen.Nykyhetken konstruktivismi on omaksunut Kantin (1724-1804) näkemyksen, ettähavaintoprosessille on ominaista ärsykeinformaation muokkaus ymmärrettävään muotoon:kokemustietoon liittyy erottamaton käsitteellinen komponentti. Kognitiivisessapsykologiassa kategoriat, käsitejärjestelmät, nähdään historiallisesti kehittyvinä jamuuttuvina.Ratkaiseva vaikutus konstruktivistisen oppimiskäsityksen muotoutumiseen olievoluutioteorian virittämällä ihmiskäsitykselle. Sen pohjalta syntyi Yhdysvalloissa 1800-luvun lopulla pragmatistinen filosofia (Peirce), funktionalistinen psykologia (James),progressiivinen pedagogiikka (Dewey) ja sosiaalipsykologian piirissä symbolineninteraktionismi (Mead). Yhteistä näille kaikille oli toiminnan korostaminen. EsimerkiksiDeweyn mukaan omaa toimintaa ja sen tuloksia koskevan reflektoinnin pohjalta oppijarekonstruoi aikaisempia käsityksiään/tietojaan; tämä rekonstruktioprosessi on oppimisenydin. Lisäksi Deweyn mukaan ensinnäkin opetus on ankkuroitava oppijanarkitodellisuuteen. Toiseksi parhaiten opitaan ongelmista, jotka heräävät (tai onnistutaanherättämään) oppijalle ja jotka hän itse ratkaisee. Kolmanneksi oppijan aktiivisuudella,etenkin aktiivisella tiedon haulla, on keskeinen merkitys.Vuosisatamme ehkä vaikutusvaltaisin kehityspsykologi, sveitsiläinen Jean Piaget (1896-1980) oli konstruktivistisen ajattelutavan esitaistelija. Hänen mukaansa kehityksenmoottorina on pyrkimys maailmaa koskevien tulkintojen/odotusten ja todellisuudenvälisten ristiriitojen ratkaisemiseksi. Taidot ja tiedot ovat organisoituneet kokonaisuudeksi;skeemoiksi, jotka muuttuvat kahdella tavalla, assimilaation ja akkomodaation kautta.Esa Salmikangas 6/13

JAOKK / Johdatus kasvatustieteeseenOppiminen AJK120Assimilaatio on uuden informaation liittämistä olemassa olevaan tietorakenteeseen.Akkomodaatio merkitsee tämän rakenteen ”rekonstruktiota”, uudelleen järjestämistä.Viime vuosikymmenien kognitiivisessa psykologiassa ihminen nähdään perusluonteeltaanaktiivisena, tavoitteisiinsa suuntautuvana ja palautehakuisena, ulkomaailmaa ja omaaminää koskevaa tietoa hakevana. Havainnointia ohjaavat yksilön käsitykset siitä, mitä ontapahtumassa eli tilanteen aktivoimat skeemat. Skeemat ovat meidän sisäisiä malleja,joissa tiedollisiin aineksiin kytkeytyvät emotionaaliset ainekset. Uusi tieto rakentuuaiemmin opitun pohjalle: vanhaa tietoa käytetään uuden konstruoimiseen. Sisällöt ovatyksilöllisiä; jokaisen ihmisen maailma on uniikki, siinä kuvastuu hänenkokemushistoriansa. Oppiminen tapahtuu toiminnan virran puitteissa ja osana kognitiivistakokonaisprosessia. Lisäksi nykyisin konstruktivismi korostaa oppimistapahtumansisällöllisiä aspekteja ja kontekstisidonnaisuutta. Oppiminen ja näin ollen tieto on ainasidoksissa siihen toimintaan, ympäristöön ja kulttuuriin, jossa tietoa opitaan ja käytetään.Oppimiskäsitysten pedagogisia seurauksiaOpetusohjelman perustana on ollut usein selvät ”behavioraaliset” tavoitteet: opetus tähtääkonkreettisiin, mitattaviin toimintoihin. Kun tavoitteet on muotoiltu, analysoidaankriteeritehtävät ja niiden edellyttämät taidot osakomponentteihin. Laajat tavoitteetositetaan osatavoitteiden sarjaksi. Osatavoitteisiin pyritään aina yksi kerrallaan; kun se onsaavutettu lähdetään etenemään seuraavaan. Matkan varrella vahvistetaan (palkitaan)kaikkia oikeita suorituksia. Oppimisen mittaaminen on tämän mallin mukaisesti helppoa:kriteerinä on oikea vastaus kysymykseen, oikea reaktio ärsykkeeseen. Mallin taustalla onmyös näkemys tiedon pysyvyydestä ja olettamus oppijan kykyjen muuttumattomuudesta.Mallilla on monta etua: opettajan kannalta se on johdonmukainen ja turvallinen; se onpitkän tradition pohjalta muovautunut selkeä ja arkiajattelun mukainen; sitä pidetään hyvintoimivana perustaitoja opetellessa. Mallin heikkoutena on sen etäisyys tiedonnykytodellisuudesta. Nyky-yhteiskunnan ihmiset tarvitsevat laajaa tiedon ja asioidenosaamista ja kokonaisuuden hallintaa. Eihän nippelitiedon osaamisesta sinällään haittaaole, mutta osaamisen kokonaisuusvaltaisuuden korostuessa oppimismenetelmät, jotkakorostavat edellä mainitun kaltaista oppimisprosessia antavat väärän kuvan oppimisestaja tiedosta.Konstruktivistinen oppimiskäsitys johtaa väistämättä joustavan ja oppijan valmiuksiapainottavan opetuksen korostamiseen. Yhteisiä/yleisiä voivat mielekkäästi olla vaintavoitteiden yleispiirteet ja opetustoiminnan kehykset. Opetustoiminnan lähtökohtana tulisiolla oppijan tapa hahmottaa maailmaa ja sen tulkintaan käytettyjä käsitteitä: sen varassaoppija (re)konstruoi opetuksen sisällöt. Konstruktivismin tärkeimpiä seurauksia ovat vonWrightin mukaan:• Oppiminen on oppijan oman toiminnan tulosta.• Toimintaa ohjaa sen tavoite – ja tavoitetta ohjaavat oppimisen kriteerit – muttaoppimista säätelee se mitä oppija tekee.Esa Salmikangas 7/13

JAOKK / Johdatus kasvatustieteeseenOppiminen AJK120Konstruktivismi johtaa perinteistä paljon vaativampaan käsitykseen hyvästäopettajuudesta. Opettajalta ei ainoastaan vaadita, että hän ymmärtää opettamansa asianja sen edellyttämät taidot, vaan hänen olisi myös pystyttävä ymmärtämään ja tukemaaneri oppilaiden erilaisiin lähtökohtiin perustuvia ja eri lailla eteneviä oppimisprosesseja.Oppiaineen hallinnan lisäksi olisi hallittava myös opetus–oppimisprosessin teoria siten,että pystyy tekemään ja jatkuvasti tarkentamaan opetussuunnitelmaa ja reflektoimaanomaa toimintaansa, suuntaamaan omaa ja oppilaiden tarkkaavaisuutta tavoitteidensuuntaan. Koska opetus on vuorovaikutusprosessi sen hallinta edellyttää myössosiaalisen vuorovaikutuksen ymmärtämistä ja taitojen hallintaa.Oppimisen arviointi on konstruktivistisessa oppimiskäsityksessä hyvin vaativaa jahaastavaa. Jotta opettaja voisi arvioida oppimista, hänen olisi ikään kuin kyettävä”katsomaan oppilaansa pään sisään”. Hänen olisi asettauduttava oppilaansa asemaan, jaarvioitava hänen lähtökohdistaan, arvoistaan ja tavoitteistaan oppimisprosessia. Tämänvuoksi itsearvioinnilla on erittäin merkittävä sija. Oppijan olisi jatkuvana prosessinaarvioitava oppimistaan ja osaamistaan. Se olisi tehtävä ennen prosessia, sen aikana jasen jälkeen. Tämä kaikki edellyttää oppijoilta paljon, se vaatii, se haastaa. Kaikista eisiihen varmasti ole, mutta ne jotka ”uhraavat” itsensä ja paneutuvat itsereflektioon, saavatpalkintonsa.Millaista oppimista haluan edistää”Kuka minä olen?” on varmasti kysymys, joka on joskus vaivannut itse kunkin mieltämme.Luettuani opettamiseen, opettajuuteen, opettajaksi kasvamiseen liittyviä teoksia, näin jakoin että asian selvittäminen itselleen voi olla hyvin merkityksellinen asia, koskaopettajuuteni on hyvin sidoksissa persoonaani, minuun. Löytämällä ja arvioimalla itseni,suhteeni muihin ihmisiin, ihmiskäsitykseni olisin luovan, kehittävän ja tutkivanopettajuuteni lähteillä. Sillä olen huomannut, että ei ole mitään ulko–opittavaapedagogiikan peruskirjaa ja ‘hyvän opettajan niksikokoelmaa’, jotka opettelemalla minustatulisi valio–opettaja. Kirjoista löysin vastauksen, että matka minuuteen on samalla matkaopettajuuteeni.Olen itse oppijana omasta mielestäni jossain mielessä kompleksinen. Joskus asiattarttuvat päähäni helpolla, joskus järjen valo loistaa vasta kovan työn jälkeen.Tutustuttuani erilaisiin oppimiskäsityksiin mieltäisin itseni ehkä lähimmäksikonstruktivistista käsitystä. Oppimisessani ovat yhä enenevässä määrin korostunutitseohjautuvuus, oppimisen kumulatiivisuus, tavoitteellisuus ja yhteistoiminnallisuus.Mielestäni tieto on hyödytöntä ilman käyttötarkoitusta ja näin oppiminen on sidottutoimintaan ja kulttuuriin sekä siihen yhteyteen, jossa tietoa käytetään ja tuotetaan.Varastoon ei voi, eikä kannata opiskella. Rationaalisuus ja analyyttisyys on aina mielestäniliittynyt myös tekemisiini ja oppimiseeni, asiat jotka voi perustella, ‘järjellä ajatella’ jaanalysoida tarttuvat parhaiten. Oppimisemme on aina sidoksissa aiempiin kokemuksiin,joten uusi tieto on liittyy aikaisempien kokemusten ja tietojemme sekä omienkäsitystemme muodostamaan kokonaisuuteen.Esa Salmikangas 8/13

JAOKK / Johdatus kasvatustieteeseenOppiminen AJK120Ihmiskäsityksessäni yhdyn tutkijoihin, joiden mielestä ihminen on kokonaisuus – ykseys –josta ei voi erottaa osia tarkasteltavaksi tai tutkittavaksi. Ihmisen toiminnan selittäminenyksisuuntaisilla riippuvuuksilla tai ihmisten luokittelu erilaisilla testeillä ovat riittämättömiä.Ne antavat mielestäni ‘yksisilmäisen’ näkemyksen, aivan kun kurkistaisi maailmaapikkuruisesta luukusta ja väittäisi näkymän olevan koko maailma. Ihmisyyteen kuuluudynamiikka, muuttuminen joka hetki, jatkuva vuorovaikutus ympäristöön(situationaalisuus) ja ihmisen tajunnan jatkuva muuttuminen ajan virrassa. Jokainenmeistä ihmisistä on ainutlaatuinen ja kasvumme ainutkertainen. Rauhalan näkemyksenmukaan ihminen mukaan ihminen todellistuu ainakin kolmessa olemassaolonperusmuodossa, joita ovat: 1) kehollisuus 2) tajunnallisuus ja 3) situationaalisuus. Ihmisenolemuspuolet ovat toisiinsa kietoutuneita, ne edellyttävät toisensa ollakseen itse olemassaja ne ovat yhtä välttämättömiä, ja joka hetki läsnäolevia ihmisen kokonaisuudessa.Vaikka olenkin työni, harrastukseni ja ehkä yleisen kiinnostukseni puolesta opiskeluissanija työssäni suuntautunut vahvasti insinööritieteisiin, pidän itseäni kuitenkin enemmänhumanistina kuin teknokraattina. Se on näkynyt koulu–, opiskelu– ja työurani aikanakiinnostuksena monialaisuuteen ja sosiaalisuuteen, ihmisyyteen. Siinä uskonkin olevanyhden syyn kiinnostukseeni humaaniin, tutkivaan opettajuuteen. En usko olevani mikäänmaailmanparantaja (enkä varsinkaan toivo), mutta uskon että minulla on jotain annettavaatietotekniikan kouluttajana. Olen pyrkinyt näkemään yksittäisten ohjelmien,käyttöjärjestelmien ja laitteiden taakse; olen pyrkinyt näkemään kokonaisuuden. Ja toivonmukaan osin myös antamaan tuon kokonaisuuden kuvan opetuksessani oppilailleni.Kehittymishaasteeni opettajanaOpettajien kyvyissä painotetaan entistä enemmän joustavuutta, riskinottokykyä,innovatiivisuutta, yhteistyö– ja suunnittelukykyä. Opettajalta odotetaan myös entistäenemmän taitoa analysoida ja arvioida omaa toimintaansa sekä tutkia ja kehittää työtäyksin ja yhdessä opiskelijoiden, työtovereiden ja muitten taustayhteisöjen kanssa. Ainakinyksi tähän mennessä vahvasti opettajuuttani kuvaava piirre on ollut oman työn jatkuvakehittäminen. Lukuisia kertoja olen muokannut harjoituksia, kurssimateriaaleja, miettinytmiten ne paremmin tukisivat hyvää ja syvällistä oppimista. Olen etsinyt kykyä näyttää jaopettaa olennainen.Opettajakorkeakoulun opetuksen alussa (ja oikeastaan jo ennen koulutuksemme alkua)on vaivannut jonkinlainen identiteettikriisi, osaako tässä tarpeeksi? Minkälainen on hyväopettaja? Osaanko tarpeeksi opettamisesta, pedagogiikasta, jotta saisi sanoman perille?Siitä ei ole ollut kriisiä, että oppisinko opettamaan, oppisinko kehittämään työtäni.Enemmänkin ajan puute keretä tehdä kaikki on aiheuttanut tuskaa.Niikon mukaan Suomessa opettajankoulutuksessa on alettu korostaa reflektiivisyyttä jasen kautta tulevan kehittymisen tärkeyttä. Reflektio ja etenkin itsereflektio ovat nousseetkeskeisiksi opettajan ammatillista kasvua ja työtoimintaa määritteleviksi tekijöiksi.Reflektointi on oman toiminnan tekemistä tietoiseksi, mikä mahdollistaa selviytymisenmuuttuvissa ja yllätyksellisissä olosuhteissa. Reflektion nähdään olevan myös toiminnanEsa Salmikangas 9/13

JAOKK / Johdatus kasvatustieteeseenOppiminen AJK120monimuotoisuuden, vastuullisuuden ja itseohjautuvuuden tiedostavaa opettajaa etsinitsessäkin.Aikaisemmassa minun saamassani opetuksessa ja koulutuksessani ja miksei myöskinomassa opetustavassani on näkynyt jossain määrin ns. yhden totuuden tie, eli asioihin onvain yksi oikea totuus ja kysymyksiin yksi ainoa vastaus. Useiden vaihtoehtoistennäkökulmien ja totuuksien hyväksyminen ja siitä seuraava epävarmuuden kestäminen onollut vaikeaa. Toisaalta omasta mielestäni olen aina ollut valmis uudelle tiedolle,hyväksynyt muutoksen, jaksanut epäillä yhden tien totuutta, uskaltanut asettaakyseenalaiseksi asioita, joita muut eivät ole uskaltaneet epäillä. Mutta onko se näkynyttavassani opettaa? Epäilen, ja siksi toivonkin että uskaltaisin enemmän antaa myöskoulutettavilleni tätä uskoa valintojen mahdollisuudesta. Opettaminen ei ole pelkästääntiedon siirtämistä opettajuuden arvovallan turvin. Tällainen teknokraattinen,oppimiskäsitykseltään behavioristinen tiedonjakaminen on toivottavasti yhä väistyväenenevissä määrin opettajuudestani pois. Vaikkakin toki tietyissä tilanteissa tuntuu ettämoiseen turvautuu: aloittaa kalvosulkeiset kun ei muutakaan keksi ja osaa, tai eiajanpuutteen vuoksi kerkiä valmistella tai reflektoida opetustaan. Vanhat mallit omistaopiskeluajoista ovat liian syvällä. Osin vanhat opitut arvot on heitetty romukoppaan, ja onhyväksytty se että opettaminen on tiedon siirtämistä ja oppimisen kontrolloimista. Muttapidemmälle päästäkseni, minun täytyy olla oppimaan ja kasvamaan saattaja, elieräänlainen tutor. En ehkä vielä osaa luoda oppimisprosesseja tarpeeksi syvällisesti jakokonaisvaltaisesti. Yritystä on, olen sen havainnut, sillä monesti tulee kelattua siisprosessoitua, että näin täytyisi ja voisi opettaa, niin oppiminen olisi syvempää japarempaa. Toteutus on vain krakannut joko ajanpuutteen tai tiedon puutteen vuoksi.Parhaimmillaan opettajuuteni voisi olla kasvu– ja oppimisprosessin ohjaaminen. Minullatulisi olla sisäistä (omaa) näkemystä ja teoreettista (muitten) tietämystä suunnitella opetusniin, että oppilas todella rakentaa itseään ja tietämystään. Toivoakseni olen opiskelujeni(tai ainakin opettajan urani) lopulla sisäistänyt humanistisen ihmiskäsityksen,kognitivistisen oppimiskäsityksen ja konstruktivistisen tiedonkäsityksen. Hyväksyn sen ettäjokainen rakentaa ja nimenomaan täytyy rakentaa oma maailmankuvansa. Minun täytyyjatkossa panostaa oppilaitten tuntemuksiin ja arvomaailmaan. Minun on kannettavavastuuta oppilaitten oppimisesta ja tutkittava jatkuvasti työtäni ja opettajuuttani pohtimallasitä yksin ja työtovereitteni kanssa.Experttiys – päämäärä näkyvissä?Lopuksi pohdiskelua siitä millainen opettaja haluan olla. David Berliner on kehittänytopettajaexperttiyden teoriaa, ja luonut viisiportaisen mallin opettajuuden kehittymisestänoviisista expertiksi. Vaiheet opettajaexperttiyteen kasvamisessa ovat: noviisi, kehittynytaloittelija, osaava suorittaja, taitava suorittaja ja expertti. Olen tunnistavinani itseni ehkäkolmannella portaalla eli osaaviksi suorittajaksi (competent perfomer), jolla Berlinermukaan on kaksi kuvaavaa ominaisuutta: ensinnäkin he tekevät tietoisia valintoja sensuhteen mitä aikovat tehdä. Toisin sanoen he laativat tavoitteita, asettavat niitäEsa Salmikangas 11/13

JAOKK / Johdatus kasvatustieteeseenOppiminen AJK120tärkeysjärjestykseen, tekevät suunnitelmia ja pohtivat niiden toteuttamisen vaihtoehtoja.Toinen kyky on arvioida mikä on tärkeää, mikä ei. Tällä tasolla pitäisi kokea vastuuta siitä,mitä opetuksessa tapahtuu. Onhan tässä vielä matkaa kuljettavana, jos ja kun joskusollaan experttiyden tasolla. Berliner kuvaa noviisia, kehittynyttä aloittelijaa ja osaavaasuorittajaa rationaaliseksi ja taitavaa suorittajaa intuitiiviseksi, experttiä Berlinerin mielestäkuvaa parhaiten arationaalinen. Expertillä on intuitiivisuutta kokonaiskuvanhahmottamisessa eri tilanteista ja samalla ei–analyyttinen ja usein tiedostamaton käsityssiitä, millaisia toimenpiteitä tilanne vaatii. Expertin toiminta on joustavaa ja tilanteeseenhyvin sopivaa. He eivät tietoisesti valitse sitä, mitä he tekevät. He pystyvät monestitoimimaan ilman tietoista valintaa ja päätöksentekoa tilanteen vaatimusten mukaan.Toimintaan liittyy tuloksellisuus, ja jos tilanne ei ole ongelmallinen, expertin ajattelu eteneekuin siivillä. Experteillä on automaattisia reagointitapoja usein toistuvien opetuksentilanteiden käsittelyyn. Opettajan toimintaympäristö on kokonaisuudessaan niinmonimutkainen, ettei sitä voi hallita sujuvasti ilman automaattisia tai lähes automaattisiarutiineja. Expertit ovat myös noviiseja sensitiivisempiä ongelmien jaongelmanratkaisutilanteiden erityispiirteille. He lisäksi pystyvät nopeaan ja tarkkaantilanteiden havainnointiin. Tämä on kyky, jota arvostan itsekin hyvissä opettajissa jaitsessänikin, eli kykyä huomioida ja toimia oikein tilanteen vaatimalla tavalla. Tilanne eisaa ryöstäytyä käsistä, mutta on osattava tarttua hetkeen ja tilanteeseen, jos tilanne sitävaatii tai sen mahdollistaa. Berlinerin mukaan experttiopettajan tietämys sisältääuseampia abstraktiotasoja ja on organisoitunut hierarkkisemmin kuin aloittelijan.Experttiyteen ei voi noin vain hypätä, vaan experttiys kehittyy ja syntyy vain pitkällisenkokemuksen tuloksena. Berliner väittää että esimerkiksi opettajaexpertin täytyy toimiaopettajana yli 10 000 tuntia ja olla itse oppilaana ainakin 15 000 tuntia. 10 000 tuntiapäätoimisena tuntiopettajana keskiasteella tarkoittaa ehkä noin 500 opetusviikkoa, jokanykyiselle 36 työviikolla vuodessa tarkoittaa yli 13 vuoden opetustyön tekemistä. Tämävaatimus siis yhdeltä osaamisalalta, joten monialaiset expertit ovat käytännössämahdottomia tai ainakin heidän täytyy olla pitkäikäisiä. Joten suon itselleni vielä aikaakehittyä experttiyteen.Motto matkaevääksi tiellä opettajaksi”Voit maailmaa tutkia,hutkia rajoja,ajella mustia,valkeita ajoja.Pidä haavi auki,älä vaivoja säästä –voit ehkä perille päästä.Kenties mahtavan saaliin kieppaat,itsesi kiinni sieppaat.”- Hannele Huovi -Esa Salmikangas 12/13

JAOKK / Johdatus kasvatustieteeseenOppiminen AJK120LähteetEngeström Yrjö (1991). Perustietoa opetuksesta. HelsinkiKulmala Ilkka (1997). ”Valmentaja on aina auttaja”, Sl Keskisuomalainen 9.11.97,Valmentaja Pekka Tapanin haastattelu.Mustikkamaa Kaija (1993) Saanko? Osaanko? Uskallanko? Opettajaksi opiskelevanelämismaailma pelitilana. JyväskyläMustikkamaa Kaija, luento 22.9.1997Niikko Anneli (1994). Opettajana ilman opettajankoulutusta. Jyväskylä.Niikko Anneli (1996). Opettajasta opettaja–tutkijoiksi. Jyväskylä.Opinto–opas 97-98 (1997). JAOKK. Jyväskylä.Ropo Eero (1991). Opettajaeksperttiyden kehittyminen, Aikuiskasvatus 3/1991 s. 153-163.Von Wright Johan. Oppimiskäsitysten historiaa ja pedagogisia seurauksia,Opetushallituksen moniste. Helsinki.Esa Salmikangas 13/13