10.07.2015 Views

tulokset linkin alta - Suomen Työpaikkaurheilu ry.

tulokset linkin alta - Suomen Työpaikkaurheilu ry.

tulokset linkin alta - Suomen Työpaikkaurheilu ry.

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

KultamitalijoukkueEspoon kaupunki, EspooMarkku ”Potsi” Harjula (joukkuejoht.)Markku KettunenMiku KivekäsTommi KlausOlli-Valtteri LaaksonenAku LasarofArto Naukkarinen (c)Niklas Paananen (mv)Tommi PeltonenAtso SelkäläPekka TikkanenPekka ViitaKAUKALOPALLOKaukalopallo on STPU:n lajivalikoimassa pysynytuskollisesti mukana vuodesta 1990 alkaen. Mukanaolevien joukkueiden määrä on vaihdellut vuosienvarrella 10:sta (vuonna 2006) 24:ään (2001).Tämänvuotinen turnaus, joka järjestettiin 17.huhtikuuta Matinkylän urheiluhallissa keräsi 13joukkuetta, yhteensä n. 150 pelaajaa. Joukkueet olivatmiltei samat kuin edellisenä vuonna mukana olleet.Käytössä oli kaksi hallia, jossa pelit aloitettiinporrastetusti 9.45 ja 10.35 välillä.Alkupeleissä ainoastaan yksi ottelu päättyi tasan.Jatkopeleissä useat ottelut päättyivät tasan, jolloinsuoritettiin rangaistuskuljetuskilpailu kolmella eripelaajalla, jonka jälkeen sitten yksitellen, vaikkasamalla pelaajalla ratkaisuun asti. Lohkossa A olialkulohkojen päätyttyä kolmella joukkueella (Jyske,Poweria ja Atria) sama pistemäärä. Tasapisteissäkeskinäiset ottelut ratkaisivat järjestyksen.B-finaali ratkaistiin lohkojen kolmosten ja neljänsien(A-lohkosta) kesken Neste Oil Oyj, Espoon hyväksi.Välierän otteluissa klo. 17.45 alkaen ratkaistiin kenellepronssimitalit ja pokaalit jaetaan. Ottelussa kohtasivatNeste Oil Oyj, Porvoo ja Powerpaino Oy Nummelasta(6–3) sekä Espoon kaupunki ja Nokia SiemensNetwork.(NSN) (5–2) kesken.Tämän vuoden mestaruus ratkaistiin välierienvoittajien, eli Neste Oil Oyj, Porvoon jalostamon jaEspoon kaupungin joukkueiden kesken. Vielä noin 40sekuntia ennen peliajan päättymistä maalitaululla oli 1-2 Nesteen hyväksi mutta silloin Espoo iski pallonmaaliin ja lukemiksi saatiin varsinaisen peliajanpäätteeksi 2–2. Rangaistuslaukauskilpailun voittiEspoon kaupunki lukemin 4–3. Kun pelit mitaliotteluissaovat näin tasaisia kuuluisi kyllä molemmillejoukkueille ojentaa samanarvoiset mitalit. Kulta- jahopeajoukkueille mitalit ja pokaalit jaettiin klo klo19.30.Turnauksessa tuomareina toimivat: Tony Lindström,Juha Pursiainen, Ike Rautio, Tony Schuravleff jaJussi Säteri. Finaaliottelun tuomitsivat Lindström jaSchuravleff.Vuosien varrella työpaikkaurheilu joukkueidenkaukalopalloturnauksia seuratessa voidaan todeta,että ottelut alkavat enemmän ja enemmän muistuttaaammattilaispelejä ja otteetkin ovat varsin kovat.Heräsikin kysymys, että tulisiko pronssiotteluissaolla kaksi tuomaria mukana. Asia laitetaanpohdintaan ensi vuotta varten.Markku Harjula, Riku Jouhi ja Miikka Bäckströmtoivovat toimitsijoina.Tuloksia voitiin seurata reaaliaikaisenawww.turnauspalvelu.fi:n kautta.Pentti ”Pena” Sneck, joka vuosien varrella onkantanut päävastuun kaukalopalloturnauksissa eivalittavasti voinut osallistua. Hän oli kuitenkinhenkisesti mukana ja toivotamme toipilaalle pikaistatervehtymistä leikkauksen jälkeen.Vuoden 2010 kärkijoukkueet:1. Kulta Espoon kaupunki, Espoo2. Hopea Neste Oil Oyj, Porvoo3. Pronssi Powerpaino Oy, NummelaNokia-Siemens Networks, Rink ball club,EspooB-finaalin voittaja: Neste Oil Oy, Espoo

Joukkueet (lohkojako, kotipaikka, joukkuelyhenteet)LOHKO AStora Enso Timber Oy,A1 Honkalahden Saha Joutseno STORAENSOA2 Neste Oil Oyj Espoo NESTE/Esp.A3 Atria Suomi Oy Seinäjoki ATRIAA4 Powerpaino Oy Nummela POWERIAA5 Jyske ry Lappeenranta JYSKELOHKO BB1 Neste Oil Porvoon jalostamo Porvoo Neste/ PorvooB2 Martela Oy Nummela MARTELANokia-Siemens Networks, Espoo NSNB3 Rink ball clubB4 Ovako Bar Oy Ab Imatra OVAKOLOHKO CC1 Espoon kaupunki Espoo ESPOOC2 Fortum, Loviisan voimalaitos Loviisa FORTUMC3 Fläkt Woods Oy Turku FLÄKTWOODSC5 Muuttopalvelu Niemi Oy Helsinki NIEMIJoukkuejohtajille etukäteen lähetetyssäinfokirjeessä oli mm. säännöt, joita pelienedetessä vilkkaasti oltiin tulkitsemassa.Kirjeessä oli myös maininta, että Espoonkaupunki on julistettu savuttomaksikaupungiksi 1.1.2010 alkaen tarkoittaen,että urheiluhallialueella tupakointi onkielletty. Savuton Espoo -merkkejä olimyös esillä eripuolilla urheiluhallialuetta.Valikoiva lukutaidottomuus taisi olla syynä,koska tätä sääntöä rikottiin häpeämättä.Kuinka me vanhemmat voimme ollaesimerkkejä lapsillemme eri sääntöjennoudattamisessa, jos emme itsekään olekuuliaisia?SM-KAUKALOPALLOTURNAUKSEN ALKUSARJAN TULOKSET VUONNA 2010Alkulohkon pelit (Järjestyksen ratkaisee: a) pisteet, b) keskinäisen ottelun maaliero, c) maaliero jne.)LOHKO ANESTE/Espoo – POWERIA 1 – 5STORAENSO – JYSKE 1 – 6ATRIA – JYSKE 3 – 5POWERIA – STORAENSO 8 – 1ATRIA – NESTE/Espoo 6 – 0JYSKE – POWERIA 2 – 3NESTE/Espoo –6 – 5STORAENSOPOWERIA – ATRIA 2 – 3JYSKE – NESTE/Espoo 3 – 0STORAENSO – ATRIA 1 – 10LOHKO BNSN – MARTELA 5 – 2OVAKO – NESTE/Porvoo 1 – 6NESTE/Porvoo – NSN 3 – 2JYSKE – POWERIA 2 – 3OVAKO – NSN 2 – 1MARTELA – NESTE/Porvoo 3 –10LOHKO CNIEMI – ESPOO 0 – 5FLÄKTWOODS – FORTUM 3 – 2ESPOO – FLÄKTWOODS 7 – 1FORTUM – NIEMI 5 – 9FORTUM – ESPOO 0 – 6NIEMI – FLÄKTWOODS 4 – 4pelitvoitottasa-pelithäviöttehdytmaalit –päästetytmaalit1. JYSKE 4 3 – 0 – 1 16 – 7 62. POWERIA 4 3 – 0 – 1 18 – 7 63. ATRIA 4 3 – 0 – 1 22 – 8 64. NESTE/Espoo 4 1 – 0 – 3 7 – 19 25. STORAENSO 4 0 – 0 – 4 8 – 30 0A-lohkossa sijojen 1, 2 ja 3 ratkaisuATRIA–JYSKE 3–5JYSKE–POWERIA 2–1POWERIA–ATRIA 1–1keskinäisen ottelun maalieroJYSKE 2 2 0 0 7–4 3POWERIA 2 0 1 1 2–3 -1ATRIA 2 0 1 2 4–6 -2pelitvoitottasa-pelithäviöttehdytmaalit –päästetytmaalit1. NESTE/Porvoo 3 3 – 0 – 0 19 – 6 62. NSN 3 1 – 0 – 2 8 – 7 23. MARTELA 3 1 – 0 – 2 10 – 16 24. OVAKO 3 1 – 0 – 2 4 – 12 2pelitvoitottasa-pelithäviöttehdytmaalit –päästetytmaalit1. ESPOO 3 3 – 0 – 0 18 – 1 62. NIEMI 3 1 – 1 – 1 13 – 14 33. FLÄKTWOODS 3 1 – 1 – 1 8 – 13 34. FOORTUM 3 0 – 0 – 3 7 – 18 0pisteetpisteetpisteet

Mitaliotteluiden tuloksetPuolivälierätJYSKE – POWERIA 2 – 2 rl. 3–1NIEMI – NSN 2 – 3Välierät (vastakkain puolivälierien ykköset ja toiseksi tulleet):NESTE/Porvoo ─ POWERIA 6 ─ 3ESPOO ─ NSN 5 ─ 2Loppuottelu: Espoon kaupunki, Espoo ─ Neste Oil Oyj, Porvoo 2─ 2 rl. 4─ 3HopeamitalijoukkueNeste Oil Oyj, PorvooTapio Aalto (huolto)Janne Aaltonen (mv)Miika EerolaJani HallikainenOlavi Jolkkonen (joukkuejoht.)Jari KiuttuJani LindholmSami LindholmKari RainioPetri Rantanen (mv)Antti SaarnioPasi SalminenJanne TurunenDick TörnqvistMarkku ValkeapääSimo ÄnkiläPronssimitalijoukkueNokia Siemens Networks Rinkball Club, EspooMikko AsikainenJarmo JääskeläinenTapio Keränen (c)Timo KivinenAntti LaineJukka-Pekka Laukkanen (mv)Riku LiukkoJiri NukarinenTommi NybergJukka OlkkonenJorma PulkkinenTeemu SuitialaPronssimitalijoukkuePowerpaino Oy, NummelaMika ElonsaloTomi GrönroosTimo Heino (kuljettaja)Sami IkonenKai KoponenJari Kuosmanen (mv)Kari LiljaPetri Lilja”lörö” Lindroos (huolto)Jari Nurmio (c)Jukka RuostesaariArto Taipola.

B-finaalin voittaja: Neste Oil Oyj, EspooJouko Aarninsalo (c), Tomas Honkala, Sakari Imeläinen, Olli Kannela (mv), Klaus Kuusi, Jouko Lehtinen, Pasi Mikkonen,Ilkka Pahkala, Juha Perkkiö, Pekka Pulkkinen, Jaakko RoinistoMitalijoukkueet vuosina 1990 - 2005Ajankohta Kotikunta Kisapaikkakunta ja joukkueiden määrä1990 1. Elorg-Data Helsinki Helsinki 222. Lahden poliisilaitos Lahti3. Koivunen Oy HelsinkiHelsingin kaupungin liikuntavirasto Helsinki1991 1. Lahden Posti Lahti Lappeenranta 112. Kaukas Oy (Kaukaan Lyly) Lappeenranta3. Helsingin kaupungin liikuntavirasto HelsinkiPartek OyLappeenranta1992 1. Lahden Posti Lahti Lahti 162. HOAY Helsinki3. Posti LappeenrantaPostipankkiHelsinki1993 1. Postipankki Helsinki Turku 222. Bilia Oy Vantaa3. Oy L M Ericsson Ab Kirkkonummi1994 1. Lahden Posti Lahti Helsinki 122. Helsingin Pelastuslaitos Helsinki3. Nokia Telecommunications Oy EspooPostipankkiHelsinki1995 1. Lahden Posti Lahti Espoo 212. Imatra Steel Oy Imatra3. Espoon kaupunki EspooNokia Telecommunications OyEspoo1996 1. Nuorisohuolto Helsinki Helsinki 212. Tuko Oy Helsinki3. Imatra Steel Oy ImatraNokia Telecommunications OyEspoo1997 1. Espoon kaupunki Espoo Helsinki 212. Helkama Forste Oy Forssa3. Imatra Steel Oy ImatraTukospar OyVantaa1998 1. Imatra Steel Imatra Lahti 192. Tukospar Oy Vantaa3. Partek Jyske ry LappeenrantaPostipankki OyjHelsinki6.3.1999 1. Suomen Posti Turku Lahti 162. Imatra Steel Oy Imatra3. Nokia Telecommunications Oyj EspooABB Fläkt OyTurku15.4.2000 1. Helkama Forste Oy Forssa Lahti 172. Uponor Suomi Oy Nastola3. Imatra Steel Oy ImatraSäkkiväline OyLappeenranta31.3.2001 1. Nokia Networks Oyj Espoo Espoo 242. Helkama Forste Oy Forssa3. ICL Invia Oy HelsinkiSampo-Leonia OyjHelsinki16.3.2002 1. Imatra Steel Oy Imatra Espoo 202. TietoEnator Oyj Imatra3. ICL Invia Oy HelsinkiNokia Networks (WIB)Espoo22.3.2003 1. Espoon kaupunki Espoo Espoo 202. Fläkt Woods Oy Turku3. Fortum Oyj HelsinkiTietoEnator Oyj27.3.2004 1. Suomen Posti Oyj2. Rauman Siivouskeskus Oy3. Inex Partners Oy/TuoreSuomen Karbonaatti Oy12.3.2005 1. Suomen Posti Oyj2. Espoon kaupunki3. Atria OyjInex Partners Oy/TuoreImatraVarkausRaumaEspooLappeenrantaVarkausEspooNurmoEspooLahti 16Espoo 16

Mitalijoukkueet vuosina 2006 – 201011.3.2006 1. Suomen Karbonaatti Oy, JYSKE RY2. ISS teollisuuspalvelut Oy3 Espoon kaupunkiInex Partners Oy/TuoreB-finaali: Fortum Oyj14.4.2007 1. TietoEnator Oyj2. Suomen Posti Oyj3. ISS teollisuuspalvelu OySanomapainoB-finaali: Espoon kaupunkiOy Ovako Bar Ab12.4.2008 1. KM-Tekniikka Oy2. Espoon kaupunki3. Varis-Liikala OyItella OyjB-finaali: Nokia-Siemens Network FarmiTietoEnator Oyj18.4.2009 1. Powerpaino Oy2. Ovako Bar Oy Ab3. Neste Oil OyjVantaan kaupunki/Scotts teamB-finaali: Espoon palolaitoksen urheilijat17.4.2010 1. Espoon kaupunki2. Neste Oil Oyj3. Powerpaino OyNokia Siemens NetworksB-finaali: Neste Oil Oyj, EspooLappeenrantaRaumaEspooEspooEspooEspoo ja ImatraVarkausRauma ja PoriVarkaus ja HelsinkiEspooImatraHelsinkiEspooLohjaVarkausEspooEspooEspooImatraNaantali ja PorvooVantaaEspooEspooPorvooNummelaEspooEspooEspoo 10Espoo 18Espoo 19Espoo 19Espoo 13

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!