KUN KENTTÄ ON LIUKKAAMPI KUIN SERENAN VESILIU'UT JA PELAAJIEN VAATITETNÄmÄVÄT JO OTITLUN ALKAESSA SAMANLAISILTA KUIN ÅRIEL -MAINOKSESSA, ONKYSEESSÄ OLTAVA KOLMANNET JUNIORIEN SM-KISAT.Kuten hyvin tavallista ultimateturnauksetalkavat ennen auringon nousua,ja pelaajat joutuvat heräämään joennen kuin aurinko on ehtinyt edeskunnolla laskeutua (ainakin näin kesäisin)ehtiäkseen ajoissa pelipaikalle.SOS OLI YLLÄTTÄÄ ENNAKKOSUOSIKITTurnauksen tiukimmaksi otteluksi oliennalta uumoiltu HUTin ja Discuksenykkösjoukkueen kohtaamista. Ottelupäättyi yllättäen jo varsinaisella peliajallaHUTin voittaessa 13-7. HUT jatkoisamaa tahtia myös muissa otteluissaja selvitti tiensä loppuotteluun. Helpollapaikka ei kuitenkaan tullut.SOS:n ennakkoluuloton peli oli yllättäähelsinkiläiset, jotka luulivat tulleensasulattelemaan roskaruokaa.MYRSKY KESIDTTI OTITLUNToisesta fmaalipaikasta käytiin tiukkataisto. Ottelun luultiin olevan Discuksenheiniä, mutta SOS ja sää olivatpäättäneet tehdä kaikkensa. Ottelunalkaessa ei luonto tarjoillut ottelijoillemuita herkkuja kuin tuulen ja märänkentän. Ottelu eteni tasaista tahtiapuoliaikaa kohti. Puolen tunnin pelinjälkeen tuuli alkoi voimistua ja toi mukanaanukkosen. Vesisade ja tuuli olivatniin kovia, että ottelussa jouduttiinpitämään parinkymmenen minuutintauko. Pahimman myräkän mentyä ohijatkettiin ottelua. Tauolla oli tapahtunutihmeitä ja SOS aloitti huimanrymistyksen kohti 13 pisteen rajaa.Sateen ja tuulen voimakkuuden vaihdellessakovan ja kohtalaisen välillälipsui kiekko molemmilla joukkueillaeikä mikään tuntunut onnistuvan.SOS oli turvallisen tuntuisessa 10-8 johdossa, kun aikaraja tuli vastaan.Vaikka märkä kiekko ei oikein tuntunutpysyvän käsissä onnistui Discususeiden tiputusten ja katkojen välissäja niiden jälkeen tekemään ne kolmeratkaisevaa maalia. Discus voitti ottelunlopulta 10-11 ja suuntaa näin fmaaliinHUTin kanssa. Loppuottelusta tulisiis sisäkauden uusinta, jossa HUT jaDiscus 1 ottavat mittaa toisistaan.Sossilaisten kaulaan ripustetaan tälläkertaa pronssiset mitalit, mutta varoituson annettu: SOS on tulossa myös)unnmssa.HAMINALAISET OSAAVAT MUUTAKINKUIN HHTTÄÄ LÄTTY ÄHaminasta oli saapunut turnaukseenparisenkymmentä pelaajaa, kaksi jenkkivalmentajaasekä huikea kannustusjoukko.Heinäsirkkojen junnut osoittivat,että ultimatessa ei aina ole kysevain pelaamisesta. Kentällä nähtiinkaikkea kärrynpyöristä huikeisiinpyramideihin. Ilmeisesti uudet valmentajatovat hoksanneet, että lajin pitääolla mielekästä harrastajilleen ja pelinvoi ottaa myös huumorilla.Haminalaiset olivat tuoneet mukanaanmuutakin kuin pyramidin rakennusvälineet.Kentän laidalla nähtiin jotainliitokiekkoareenoilla varsin harvinaista:kannustusjoukot. Toistakymmentäinnokasta isää ja äitiä oli saapunutparisadan kilometrin päästä seuraamaanlastensa edesottamuksia. Aivanturhaan he eivät jälkikasvuaankannustaneet, sillä Heinäsirkat voittivatDiscuksen kakkosjoukkueen ja sijoittuivatsarjassa neljänsiksi. On kasvamassauusi, lupaava liitokiekkoilijasukupolvi,jonka kehitystä kannattaamyös maajoukkuevalmentajien seurata.Tek~ti: Jani LehtoJjJunn
MAAJOUKKU[ID[N KUULUMISIA:v(i~ orin ~i~(i töISuomalaisen liitokiekkoilun vuoden96 kohokohta on elokuun 11. päivänäalkavat MM-kisat rakkaassa naapurimaassammeRuotsissa. Maajoukkuevalmentajiahaastattelemalla olenyrittänyt päästä selville millaisineväin kisoihin ollaan lähtemässä.Juniorit: ikdrajat ahdi~tavatHanne Hämäläinen, juniorijoukkueenvalmentaja, kertoo innostuksen junnumaajoukkuettakohtaan olevan hyvän.Kaikista halukkaista on Ruotsin kisoihinvalittu 17 pelaajaa. He tulevatEUC:sta, Teamista, Wasa Thunderista,Farmersista, Discuksesta ja SOSsista,kiitokset näiden joukkueiden juniorivalmennukselle!Maajoukkueharjoituksissaon keskitytty yhteisen kielenlöytämiseen ja peruskuvioihin. Harjoitusmotivaatioon ollut korkealla, kuviotovat hioutumassa yhteen, ja yhteishenkiparanee harjoitus harjoitukselta.Suurimmaksi ongelmaksi Hanne mainitseepelaajien vaihtuvuuden. VIimevuoden menestyksekkäästä ryhmästämukaan mahtui ikärajojen takia vainviisi pelaajaa. Heidän kokemuksensahyödyntäminen kansainvälisissä tiukissaväännöissä on sitten sitäkin tärkeämpää.Uuden joukkueen rakentaminenon aina työlästä, mutta tavoitteetovat tänäkin vuonna korkealla, jahyvin sujuneiden harkkamatsien jälkeenjunnut lähtevät kisoihin luottavaisinmielin.Martin Glantz, eli "Mara", Teamin vahvavaikuttaja, on saanut vastuulleenSuomen naisultimaten perinteikkäänhistorian jatkamisen. Naisultimatentaso on noussut Suomessa vuosi vuodelta.Perustaidot ovat joukkueen jäsenillälähes poikkeuksetta hallinnassa.Tänä vuonna onkjn paneuduttu fysiikankehittämiseen ennennäkemättömällätavalla, kipukynnysten äärirajoillaon käyty varhaiskevään ensimmäisistähiekkakenttätreeneistä lähtien.Harjoitusmotivaatio on ollut kiitettävä,ja vapaa-aikaa on rakkaalle lajillemmeuhrattu paljon. Naisultimate on kehittynyturheilullisempaan suuntaan, jajalkeille on saatu joukkue, joka pystyytaistelemaan koko kilpailun voitosta.Vaikeimmiksi vastustajiksi Mara arvioiUSA:n, Japanin, Kanadan ja Ruotsin,tässä järjestyksessä.Suurimmaksi eroksi viimevuosienmaajoukkueisiin verratessa Mara mainitseepelaajamassan. Aikaisempinavuosina on kisoihin lähtenyt pienikokoineniskujoukko, jolta avainpelaajatovat joskus yksinkertaisesti palaneetloppuun. Tämän vuoden kisajoukkueessaon enemmän pelaajia, vastuu jakaantuuuseammalle ja jopa loukkaantumisistaselvitään suuren pelaajaringinavulla. Naisjoukkueen vahvuuksiksiMara luettelee joukkueen koon,kestävyyden, taidon ja ä1yn. Kaikestahuomaa, että naisten joukkue on liikkeellätosissaan, ja Martin Glantz sanookinolevansa erittäin ylpeä valmennettavistaan.miehet: varaa valitaSuomen miesten liitokiekkomaajoukkuettavalmentaa vanha tutkapari PekkaRanta ja Raine Lamberg. Pekalla onmyös kokonaisvastuu kaikista joukkueista.Miesten maajoukkuerinkiin kuuluialunperin peräti 56 pelimiestä.Tämä on johtanut kilpailuun pelipaikoista,ja valmentajat ovat voineetensimmäisen kerran valita taktiikkaansopivat pelaajat, eikä pelaajiin sopivaataktiikkaa. Siksi monia hyviä kiekonkäsittelijöitäon jouduttu jättämäänjoukkueen ulkopuolelle. Pelaajien henkilökohtaistakuntotasoa on seurattukoko kauden ajan, ja testien mukaantällä hetkellä ollaan todella kovassavedossa. Joukkueen vahvuuksiksiPekka mainitsee fysiikan, taktiikan japarhaan mahdollisen kokoonpanon.Heikkouksien puolelle menee taitavienisojen kiekonkäsittelijöitten vähäisyysja yleinen kokemustaso.Valmennuskaksikon mukaan valmistautuminenJönköpingin kilpailuihinon sujunut odotusten mukaisesti,ainoastaan kovia harjoitusmatseja kaivattaisiinlisää.Ldn~irintaman uuti~iaVakoiluyksiköt ulkomailla kertovatUSA:n pelin muuttuneen kurinalaisemmaksi.Nykyajan trendinä näyttääolevan varman maalin tekeminen, eikikkailu yleisön viihdyttämiseksi.Ruotsissa ollaan sen sijaan huterammallapohjalla, koko valmennusporrason vaihdettu juuri ennen kisoja, ja henäyttävät luottavan kotikisoissaan suomalaistenhyvin tuntemiin vanhoihinkonkareihin. Kanadalaiset ovat vaikeavastus pohjoisamerikkalaisen jääkiekostatunnetun taistelutahtonsa takia,ja vikkelät japanilaiset tiedetään ainavaarallisiksi.Suomella on pian alkavissa MMkilpailuissaparemmat menestymismahdollisuudetkuin kenties koskaanaikaisemmin. Ja paikan päällä tunnelmaanostavat omat fanit, joita saapuubussikaupalla pitämään Suomen lippuakaikkein korkeimmalla.T[KSTI: SAMPO SM[DS'-1