13.07.2015 Views

Lataa ote kirjasta PDF-tiedostona

Lataa ote kirjasta PDF-tiedostona

Lataa ote kirjasta PDF-tiedostona

SHOW MORE
SHOW LESS
  • No tags were found...

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

Kirkkonummelaisen selvänäkijän Olli Kalajoen työ on vastuunalaistaihmisten auttamista heidän hyvinkin erilaisissa elämäntilanteissaan,ei yksistään vaikeissa ongelmissa vaan aivanarkipäiväisissäkin asioissa. Näinkin voi hänen tehtäväänsä luonnehtia:perheneuvontaa, kuuntelemista arvostetun kunnanlääkärin,naapurikaupungissa toimivan psykiatrin tapaan tai mitä papillesielunhoidossa kerrotaan. Ollin taito ja tieto eroaa jokaisen edellämainitun arvostetusta työstä. Hän näkee asioita menneisyydestä jatulevasta. Ollilla on 28 vuoden kokemus. Hänen poikkeava lahjansa,yhteys henkimaailmaan tuli esille jo nelivuotiaana. Monetselvänäkijät ovat Ollin tavoin erottuneet toisista lapsista, vaikkaeivät tuolloin ole vielä ymmärtäneet saamaansa lahjaa. Näin tapahtuimyös Aino Kassiselle.Aino Kassinen, maamme tunnetuin selvänäkijä viime vuosisadalla,näki viisivuotiaana miehen kuolevan häätalon pihalla. ”Älämee sinne, isä. Siellä kuolee mies. Älä mee”, sanoi Aino pelokkaanahäihin lähdössä olevalle isälleen. Vanhemmat ihmettelivät. Hekauhistuivat, kun tulivat häätaloon. Pihalla oli pitkällään verinenkuollut vieras. Hurjistunut häävieras oli vähän ennen Ainon isäntuloa surmannut ystävänsä.Työssään selvänäkijä Olli on nähnyt monet kerrat kuolleen,joku on saanut sydänkohtauksen, joku on kadonnut ja löytynyt.Näkymätön henkimaailma on tätä näkyväistä maailmaa todellisempija kauniimpi, Olli voi useiden selvännäkijöiden kanssa sanoa.Täällä ajassa elämme ja täällä päättyy elämämme. Mutta sejatkuu rajan toisella puolella. Olli auttaa pyyteettömästi luokseentulevia ihmisiä.- Kävin lääkärin vastaanotolla. Hän oli nähnyt, kuten päivystä-– 7 –


Olli näki tästä olennaisen, osaksi hyvinkin selvästi, siten kuinelokuvaa katsotaan filminauhalta, osaksi intuitiivisesti suoraan aivoihintullen sisällön, ilman sanoja ymmärrettynä. Miten kuvatatätä elämän muutosta vaikeuksista toiveikkaaseen uuteen vaiheeseenelämäntiellä. Millä sanoilla henkimaailmasta saatu tieto välittyisiparhaiten? Paljon vaikeuksia kokenut nainen oli ollut kuvaannollisestisanoen kuin sadun sammakko lammikossa. Mutta sieltähän nousi valkeana joutsenena ylös taivaan sineen. Hän oli ja ontällä hetkellä onnellinen ja vapaa. Hän näkee lintujen syysmuutonaikana uuden asuntonsa parvekkeelta lähellä olevan järven ylläjoutsenten parvia matkalla kohti etelää. Ollille viestitettiin vielä,että äiti asuu omakotitalossaan yksin vielä pari vuotta Sen jälkeenhänen elämänsä viimeiset vuodet vierähtävät tyttären luona. Entäsitten? Tytär ei mene naimisiin, sillä pettymyksiä oli liian paljonensimmäisessä avioliitossa. Mutta hänellä tulee olemaan äidin elämänpäättymisen jälkeen ja pojan muuttaessa kotoa miesystäväja avoliitto muutaman vuoden. Mies tulee olemaan välillä poissa,työasioissaan muualla. Hyvässä ammatissa oleva nainen, tuolloinnoin 55-vuotias haluaa asua yksin kauniissa kodissaan eikä enääpestä ajoittain humalassa kotiin tulevan miesystävänsä vaatteita.- Tämän elämäntarinan tiedot tulivat aika nopeasti niin kuvinakuin sanattomina tietoina. Asiakkaallani oli edellä kerrotun naisensyntymäaika, valokuva ja hänen antamansa muistoesine. Olenpsykometrikko, ja useimmille meistä sana on outo. Meissä selvänäkijöissäei ole Suomessa montakaan psykometrikkoa. Pidänkädessäni henkilön käyttämää tai käsillään koskettamaa esinettä.Se voi olla esim. muistoesine, valokuva, kirje tai kynä. Sen lisäksiminun tarvitsee aina tietää henkilön syntymäaika. Aina on hyväksi,ei välttämätön, valokuva, kun on kysymys henkilöstä, jokaei ole paikalla. Esine on avain menneeseen aikaan. Olen hiljaaja keskityn vastaanottamaan viestiä katsoessani esinettä, joka oliedellä kerrotun naisen ystävälleen antama. Tähän oli tarttunut ihmeellisellätavalla tietoja henkilön elämästä.– 9 –


LAHJAESINE KERTOO ANTAJANSUURESTA RAKKAUDESTAAnnetaanpa Ollin hyvän ystävän Hans Leideniuksen kertoa:- Meillä Veikkolassa entisen kyläkoulun tiloissa toimivassakirjastossa on kokoontunut vuosia lausuntataiteilija Anja Tolininjohdolla runo- ja lausuntapiiri. Olli Kalajoki vieraili piirissämme.Hän oli etukäteen pyytänyt meitä tuomaan esineen, josta tiesimmejotain. Iltamme tuli. Väreilikö sisimmässämme jännitystätai ainakin odotusta, kun tiesimme joukkoomme tulevan tutunOllin, selvänäkijän. Enää en niin muista mitä toisten esineet kertoivat,mutta omastani avautui se, jonka tiesin. Toisella kerrallameitä kokoontui, Helsingissä, joukko toisilleen vieraita henkilöitä.Minulla oli jälleen esine, ei minun, vaan tarkoituksella toisenantama. Ajatuksissamme oli tehdä Ollille pieni koe, tuleekohän tätä tietämään. Esine oli Ollin kädessä; hän keskittyi, olivaiti ja katsoi esineeseen. Ensimmäiset sanat kuuluivat:” Tämäesine ei ole hänen, joka tämän minulle antoi vaan toisen täälläolevan henkilön…”Muistan myös erään illan veikkolalaisessakodissa. Siellä Olli oli silmin nähden vaikeuksissa, hän ei saanuttäysin selvää, ei löytynyt sopivia sanoja siitä, mitä tulemanpitää. Hän sanoi, merellä Ahvenanmaan eteläpuolella tapahtuuonnettomuus. Laiva ei ole rahtilaiva, sillä siinä hukkuu satojamatkustajia. Kysymys oli Estonian uppoamisesta. Ruotsista olimyös tuolloin lähdössä helluntaiseurakunnan nuoria EstoniallaTallinnaan. Seurakunnassa tuli näyn kautta tieto ennen nuortenmatkalle lähtöä laivan uppoamisesta. Matka peruttiin, ja nuoretsäilyttivät henkensä.Siitä mitä Olli on kertonut saamistaan ennakkoviesteistä taiesineiden ja sen omistaneiden henkilöiden historiasta, niin me hänenystävänsä olemme olleet ihmeissämme. Mutta tuohon ei ollut– 10 –


käske minun tulla luoksesi vettä pitkin”, niin Jeesus sanoi:”Tule!”Pietari astui veneestä ja käveli Jeesuksen luo. Mutta huomatessaan,miten rajusti tuuli, hän pelästyi ja alkoi vajota. ”Tunnetaan myös apportti eli kyky siirtää esine seinän tai suljetunoven läpi. Entä mistä on kysymys bilokaatiossa? Fyysinenhenkilö on paikoillaan puolivalveilla tai horrostilassa, mutta hänenhavaintoja tekevä tajuntansa, astraaliruumis on muualla. Psykometriassaesine välittää sen kanssa yhteydessä olleiden ihmistenkohtaloita. Poltergeistissa esiintyy meluavia henkiä, jotka ilmestyvätmm. koputus ääninä tai esineiden selittämättöminä paikanvaihdoksina,kirjojen heittämisinä kirjahyllystä; vaaratilanteessaoleva henkilö kokee elävän haamun, enkelin olevan pelastajana.Tästä saatetaan tietää vasta myöhemmin. On havaittu automaattistakirjoittamista tai piirtämistä. Kirjoittajan ja piirtäjän käsi liikkuutoisen, hengen pakottamana.Televisio tarvitsee ohjelma-aiheita suunnattoman määrän, kunkanavia voi olla jopa joissakin maissa kymmeniä. Yhtenä ohjelma-aiheenaovat edellä mainittuihin ilmiöihin liittyvät asiat. Näinon myös naapurissa, Venäjällä. Siellä selvänäkijöitä esiintyy yllättävänusein televisiossa. Ennalta tietämisestä on kerrottu lukemattomiaesimerkkejä liittyen niin Puskiniin, Leniniin kuin tämänpäivän tapahtumiin.Vuoden 1818 tienoilla Puskin kävi ystävänsä kanssa kuuluisanpietarilaisen ennustajanaisen luona, joka katsoi kämmenestä tuleviaasioita. Nainen sanoi, että kumpikin kuolee väkivaltaisesti.Seuraavana päivänä heistä se, joka palveli komppanian päällikkönäkaartin rykmentissä, sai kuolettavan iskun aliupseerin teräaseesta.Puskin uskoi ennustukseen, valmistautui kaksintaisteluunkreivi Tolstoin kanssa ja jutteli:”Ei tämä minua tapa. Minut surmaavaaleatukkainen, niin kuin povari ennusti.” Puskinin surmaajaolikin todella vaaleatukkainen d´ Anthes.Joulukuussa 1833 Puskin kuvaili päiväkirjassaan toista Psi- ilmiötä,poltergeistia, meluavan hengen esiintymistä. ”Eräässä hovitallivirastollekuuluvassa talossa huonekalut alkoivat yhtäkkiäliikkua ja hyppiä. Ruhtinas V. Dolgorugi määräsi asian tutkitta-– 13 –


vaksi. Yksi virkamies kutsui paikalle papin, mutta tuolit ja pöydäteivät tahtoneet rukouspalveluksen aikana pysyä aloillaan.”Entä Olli ja psykometria? Pariisin parapsykologisen seuranedesmennyt, aikanaan maailmankuulu tutkija Osty on sanonutpsykometriasta: ”Ensinnäkin sana psykometria tarkoittaa sielunluotaamista ja mittaamista. Tiede on todistanut, että kysymys onarvoituksellisesta mediaalisesta kyvystä. Se on Luojan antama,poikkeuksellisen suuri lahja asianomaiselle. Psykometrikko pystyyesinettä, pientäkin, koskettaessaan saamaan tietoja, tajuamaanmitä erilaisimpia asioita esineen yhden tai useamman omistajanvaiheista ja historiasta. Tässä on kysymys yhteyden saamisestahenkimaailmaan”, näin sanoo ranskalainen tohtori Osty ja jatkaa:”Selvänäkijä tavoittaa saamansa lahjan avulla, sanoisiko eräänlaisenmagneettisen kentän. Tämä alue on universaalinen, kosminentietoisuus, salaperäinen arkisto.”Me käytämme tietokoneita. Tekstiä tulee tätä kirjaakin kirjoittaessanisillä vaivattomimmin kuin ensimmäisellä DDR:ssä valmistetullaErika-merkkisellä matkakirjoitus koneellani. Tietokoneen”syvyyksistä”, tietovarastosta saadaan valtavat määrät tietoa.Ollin, psykometrikon, käytössä on kaiken käsittävä henkimaailman,maailmankaikkeuden ”googlearkisto”. Sinne rekisteröidäänmenneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus. Selvänäkijän käsinkoskettelema esine, jonka henkilö antaa vastaanotolle tullessaanselvänäkijälle on avain, väline. Sen välityksellä pääsee henkimaailmanvarastotiloihin, siellä ”hyllyillä oleviin mappeihin ja filmikeloihin.”Voimakkaat negatiiviset asiat Olli pyrkii aina pehmentämään,vaikka joutuu joskus pyynnöstä vastaamaan, että esim. avioero onedessä. Joillekin tämä tieto on helpottava, toisille järkytys.Selvänäkijän kuva elämästä välittyy aika paljon ihmisten avointenkysymysten kautta. Miten tästä eteenpäin? Hän näkee selvästi,väliin vaikeastikin tulkiten sanomaa, miten vastaanotolle tulluthenkilö voi ottaa uusia, seuraavia askeleita saamiensa ohjeiden jasaatesanojen myötä. Ihmisten kärsimyksiä, rikoksia ja kuolemaakinselvänäkijällä on silmiensä edessä. On mietittävä lyhyen het-– 14 –


ken aikana rakentavaa vastausta. Ei ole vara sanoa ajattelematontasanaa. Elämme hyvän ja pahan rajamailla. On taisteltava pahuuttavastaan. Meidän joukossamme on maan hiljaisia, kunnollisiaihmisiä, jotka tekevät työtä omalla paikallaan ja meidän kaikkienparhaaksi. Menneet sukupolvemme, isämme ja äitimme ovatkantaneet ja kantavat Aino Kassisen, Suomen parhaaksi sanotunselvänäkijän tavoin huolta lapsista.– 15 –


OLENKO TULEVAISUUDESSAONNELLINENMonet meistä elävät suurta nyt- hetkeä, reaaliajassa. Nopeat voittavathitaat, sanotaan liike-elämässä. Moni haluaa saada elämältäkaikki ja heti, vieläpä hauskana.”Kaikella on määräaikansa, joka asialla taivaan alla.” Kuuntelemmekotätä ajatonta viisautta? Ymmärrämmekö riittävän hyvin,vasta elämämme loppusuoralla, että aika on lahja, mutta katoavalahja? Aika kuluu ja pysähtyy kerran jokaisen meidän kohdalla.Mihin nyt on aikaa, istuttamiseen, rakentamiseen vai purkamiseen,vihaan, kateuteen vai rakkauteen? Miten käyttää tämä vielähallussa oleva katoava lahja?Miesten mielenkiinto kohdistuu selvänäkijällä käynnillä työasioihin,bisneksiin ja jonkin verran ihmissuhteisiin. On hyvä tietää,ettei elämän lahjaansa tulisi käyttäneeksi kovin väärin.Tyypillinen Ollin asiakas lähes 30 vuoden ajan on ollut 25–40-vuotias nainen. Osa heistä on kamppaillut ahdistavan ihmissuhteen,useimmiten avioliitossa esiintyvien ongelmien ja suunnitelmissaolevan avioeron kanssa. Miten asiat menevät eron jälkeen,miten menee lapsilla, ja kuinka tulla toimeen lasten isovanhempienkanssa? Selvänäkijä ei yksistään näe tulevia päiviä ja vuosia,vaan hän on siinä tilanteessa myös perheneuvoja, tuomari ja käytännönneuvojen antaja asioiden hoitoa varten, ei yksistään avioeroaajatellen.Jos avioliittojen hajoamisen uhka on monien naisten sydämellä,niin toinen ryhmä muodostuu naimattomista tai eronneista.Vakiokysymyksiä on: olenko tulevaisuudessa onnellinen, kuka ontuleva kumppani, minkä näköinen hän on ja mistä hän on kotoisinja kuinka hänellä töissä menee. On järkevää tulla kuulemaan mitäOlli näkee ja mitä hän haluaa kertoa siitä. Vanhin asiakas on ollut– 16 –


Pomarkun vanha kirkko 1800- luvulta, Ollin rippikirkko.96-vuotias nainen. Hänen asiansa oli tuttu, voiko hän vielä tavataja saada miesystävän.Olli on törmännyt monet kerrat hyvinkin surullisiin tapauksiin,kohtalon kovin kolhimiin ihmiskohtaloihin. Pari surullista tapaustamuistaa hyvin, vakavoituu vieläkin. Asiakkaan kädenviivatolivat loppuneet kuin seinään. Tällainen tilanne on vaikea, silläedessä istuvalle ei ole voinut paljastaa totuutta: Teitä kohtaa piankuolema. Puhetta olen joutunut jatkamaan puolen tunnin tai kokotunnin vastaanoton ajan.25-vuotias nainen tuli vastaanotolle ystävättärensä kanssayhdeksän tuntia ennen kuolemaansa. Olli näki suuren ongelmanodottavan häntä. Kädenviivat häipyivät pois. Seuraavana aamunaystävätär soitti ja kertoi, nainen oli jäänyt jäänyt kuorma-auton alleja kuollut. Myös erään naistaksikuskin kädessä näkyi äkillinen jaraaka kuolema. Jonkin ajan kuluttua raiskaaja surmasi hänet.Sairaus puhkeaa, jos se on puhjetakseen, mutta sitä voi myöhäistääomalla käytöksellään ja elämäntavoillaan. Olli kertoo asiakkaillesairauksista, jos saa siihen luvan. Mutta kuolemasta eipuhu. Jos jotkut ennustajat niin tekevät, he eivät tee oikein vaan– 17 –

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!