13.07.2015 Views

1JLLVKPVMVQBLFUJU - Etusivu

1JLLVKPVMVQBLFUJU - Etusivu

1JLLVKPVMVQBLFUJU - Etusivu

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

Uusi Rovaniemi perjantaina 18.10.2013 | 9Silloin hymyilin joka päivä. Isot yleisömäärät,maajoukkue, sain elää unelmaani.”Voi olla tunteet pinnassa”Markku SaukkoJalkapallo● Kaudella 1998 20-vuotias kemiläinenVisan Pallon kasvattiTuomo Könönen siirtyi RovaniemenPalloseuran Veikkausliigajoukkueeseen.Könönenoli koulutukseltaan keskikenttämies,mutta RoPSin päävalmentajaKari Virtanen alkoikoulia taitavasta vasenjalkaisestapelaajasta laitapuolustajaa.Tästä alkoi Könösen ura,jonka aikana hän nousi pelipaikkansaparhaiden kotimaistenpelaajien joukkoon, maajoukkueeseen,Suomen mestariksi,kaksinkertaiseksi cupinvoittajaksi ja Norjan ammattilaiskentille.Ensi sunnuntaina yli 15 vuodenympyrä sulkeutuu. TuomoKönönen pelaa viimeisenottelunsa huipputasolla KeskuskentälläMyllykosken Palloavastaan. Seitsemän kauttaRoPSissa ja viisi Myllykoskella.Sopivampaa vastustajaajäähyväistotteluun ei olisi voinutsattua. Juhlavaa on myösse, että ”Karo” Virtanen valmentaaainakin tässä vaiheessaviimeisen kotiottelunsa RoP-Sin ruorissa.”On vähän outo fiilis. Sunnuntainavoi olla tunteet pinnassa”,Könönen pohtii.”Nousin 14-vuotiaana Visanedustusjoukkueeseen ja siitäasti olen treenannut tavoitteellisesti,ja jalkapallo on ollut isoosa elämääni. Se on antanut jaottanut paljon.””Tumen” muistoissa päällimmäisenäovat menestyksenhetket.”MyPassa voitetut mestaruus,cup ja tietenkin tämänkauden RoPSin cup-pommiovat parhaita muistoja. Onupeaa pelata viimeinen otteluRoPSin paidassa juuri My-Paa vastaan.”Paljon jalkapallo on myösottanut.”Vaikeat polvivammat ovatolleet yhtä helvettiä, vuonna2003 ura oli kokonaan katkolla.Vaikeat polvivammat ovatA olleet yhtä helvettiä, vuonna2003 ura oli kokonaan katkolla.Joskus usko on meinannut loppua,mutta aina olen noussut.”Norjan vuodet olivat Könösenuran pelillinen kliimaksi.”Silloin hymyilin joka päivä.Isot yleisömäärät, maajoukkue,sain elää unelmaani.”Olen henkeen ja vereenA ropsilainen ja ensi kaudellakäyn katsomassa kaikki pelitja europelit vieraissakin.Könönen tuli toistamiseenRoPSiin kaudeksi 2011, sittenPerumalin pojat hajottivatjoukkueen ja RoPS putosiYkköseen.”Silloin en uskonut, ettätulemme voittamaan jotakinisoa näin pian, uskoin kuitenkin,että RoPS nousee takaisinliigaan.””Viime kaudella tajusin, ettäkaikki on mahdollista, joukkueoli niin kova. Olen monestimiettinyt, mihin olisimme tälläkaudella yltäneet, jos JoseManuel Rivera ja Ebrima Sohnaolisivat jääneet RoPSiin, ja”Boris” Kokko olisi pysynytkoko ajan terveenä. Jäätäväporukka!”Könöstä kaivelee hiemanpronssisaumojen hukkaaminen.”Se mitali minulta puuttuu,ja ilman loukkaantumisia meilläolisi tämän vuoden tasaisessasarjassa ollut mahdollisuudetsiihen.”Könösen pitkän uran aikanajalkapallo on hänen mukaansakehittynyt, mutta kehitys onpitänyt sisällään aaltoliikettä.Väillä on ollut huonompia aikoja,ja tämän hetken tasoaKönönen ei pidä kummoisena.”Tällä hetkellä nuoret pääsevätliian helposti liigapelaajiksi.Seurojen talous on ahtaalla,ja monissa joukkueissapelaa nuoria, joiden paikka eiole vielä liigassa. Liian aikaisinkoviin peleihin pääsy voiolla itseluottamuksen ja kokouran kannalta kohtalokasta.Myös ulkomaalaisten tasoon tippunut 2000-luvun aluntilanteesta. Nyt Suomessa onhyviä nousevia nuoria ulkomaalaisia,mutta ei kiintotähtiäkuten Alexei Eremenko taiValeri Popovitš.”RoPSin tulevaisuuden Könönennäkee valoisana.”Seura menee järkevin askelineteenpäin, ja Juha Malinenon hyvä valmentaja. RoPSnousee pysyvästi top 5 -joukkueeksija joka kaudella seurantavoitteena pitää olla europelit.”RoPSilla on erityispaikka Könösensydämessä.”RoPSissa nousin suomalaisellejalkapallotaivaalle ja täälläolen pelannut pisimpään.Olen henkeen ja vereen ropsilainenja ensi kaudella käynkatsomassa kaikki pelit ja europelitvieraissakin.”Väistyvä valmentaja Virtanensaa uskolliselta sotaratsultaankiitokset.”Kyllä ”Karo” on ollut minulleaina iso valmentaja. Hännaarasi minut Kemistä ja alkoikoulia pelaajaa. Eiköhän hänole joskus kolmen vuoden jälkeentaas takaisin RoPSissa”,Könönen nauraa.Könönen jatkaa siviilitöitäänTorniossa. Jalkapallo jää huipputasolla,mutta ei kokonaan.”Ei se jää koskaan. Pelaanvarmaan vielä seitsemänkymppisenä,jos vain löytyyjoku joukkue. Seuraavaksi lanaanehkä Kakkosessa, jossaan treenata omilla ehdoillani.Nyt minulla on aikaamyös seurata 7-vuotiaan poikaniuraa, josko hänestä tulisiisäänsä parempi.”Könönen toivoo viimeiseenRoPS-peliinsä runsaasti yleisöäja tunnelma.”Haluamme palkita loistavanyleisön ja lopettaa kotonahyviin kekkereihin.”APelaan varmaan vieläseitsemänkymppisenä,jos vain löytyy joku joukkue.Kuka?Tuomo Könönen● Syntynyt 1977● Laitapuolustaja,aiemmin myös puolustavakeskikenttäpelaaja● Seurat: Visan Pallo 1995–1998, RoPS 1998–2001,MyPa 2002–2005, OddGrenland 2006–2008,MyPa 2009, PS Kemi 2010,RoPS 2011–2013● Liigaottelut: 257● Saavutukset: Suomenmestari 2005, Suomen Cup2002, 2013, SM-hopeaa2002● Maaottelut: 7Jussi LeinonenTuomo Könösenpitkä ja komeaura huipullapäättyysunnuntaina

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!