07.12.2016 Views

Euroopan

euroopan_yhteinen_puolustus_verkko

euroopan_yhteinen_puolustus_verkko

SHOW MORE
SHOW LESS

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

Timo Mielonen

Aluksi

”Yhteisestä puolustuksesta keskusteltiin jo omalla pääministerikaudellani

vuonna 2013. Mutta tietysti Britannian ero EU:sta eli

brexit on kannustanut etsimään uusia linjoja. Tähän astihan Britannia

on estänyt kaikki kaavailut puolustuksellisesta yhteistyöstä”,

totesi Euroopan unionin komission varapuheenjohtaja Jyrki

Katainen Helsingin Sanomille 18. marraskuuta. Kataisen mukaan

uudet suunnitelmat unionin puolustuksen kehittämiseksi julkistetaan

vielä marraskuun aikana.

Britannian kesäkuisen kansanäänestyksen tulos on vaikuttanut

merkittävästi keskusteluun EU:n yhteisestä puolustuksesta,

mutta se ei missään tapauksessa ole ainoa tekijä. Yhdysvaltojen

presidentinvaali, jonka tuloksen tiedämme, on myös osaltaan luonut

paineita EU:lle ja sen jäsenvaltioille myös yhteisen puolustuksen

osalta.

Donald Trumpin presidenttikausi on kuitenkin vielä edessä,

eikä kukaan voi vielä tietää, millaista politiikkaa hän virassaan

toteuttaa. Vaalitaistelu on aina eri asia kuin presidentin tehtävien

hoito. Varmaa kuitenkin on, että Euroopassa on varauduttava

muutoksiin, joiden luonne ja merkittävyys selviää aikanaan.

Pian Britannian kansanäänestyksen jälkeen julkistettiin Euroopan

unionin ulko- ja turvallisuuspoliittinen globaalistrategia

Jaettu näkemys, yhteinen toiminta: vahvempi Eurooppa. Strategian

esipuheessa Euroopan unionin ulko- ja turvallisuuspolitiikan

korkea edustaja Federica Mogherini toteaa:

”Meidän unionimme tarkoitus ja jopa sen olemassaolo on

asetettu kyseenalaiseksi. EU:n kansalaiset ja maailma tar-

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!