alim viesti - Suomen Valimotekninen Yhdistys - SVY

valimoperinne
Kaskuja ja tarinoita Koonnut Antti Valonen
Reino Luodon tarinoita
vanhapoika ”Nafeista” eli Högforssilaisesta
Ekströmmin Aarnesta (1903-1979)
* Ekströmmin Aarne, joka tunnettiin paremmin Nafeina,
toimi työnsä ohessa tehtaan työmaaruokalan toimikunnan
puheenjohtajana. Ruuan laadut aiheuttivat aina silloin
tällöin valituksia, josta Aarne ei pitänyt. Yksi jatkuva
valittaja oli valimon kärräri Kortelainen. Miehet toivat
tarkoituksella Aarnelle tietoa, mitä Kortelainen oli taas
sanonut ruokalan sapuskasta. Mainittu Kortelainen oli
kotoisin Lapista. Kaiken lisäksi hän oli laiskan miehen
maineessa, josta johtuen Aarne ei pitänyt koko miehestä.
– Niin tuotanoin, aloitti tapansa mukaan Aarne. Mitä
sellainen mies ymmärtää mitään ruokien päälle, kun on
ikäs syönyt poron jäkälää ja imeskellyt suden luita.
* Sodasta kotiutuneille miehille annettiin yksinkertainen
armeijan varustus ilman manttelia. Aarne piti asetakkiaan
työssä tavallista pidempään. Työkaverit ihmettelivät sen
kestävyyttä, johon Aarnelta löytyi selitys.
– Niin tuotanoin. Se ei ollut tämän takin syytä, ettemme
päässeet Uralille asti. Kyllä tämä takki olisi sinne kestänyt,
mutta me emme kestäneet.
* Karkkilan metsästäjät pitivät kerran kesäjuhlia naapuripitäjässä
Tammelassa. Järjestysmiehenä heillä oli siellä
tehtaan timpuri Kalle Hellman. Toimi jo nuorempanakin
iltamien järjestysmiehenä. Hän oli niitä järjestyksen valvojia,
josta ei yleensä pidetty. Pikkutarkka asioihin puuttuja,
jota kohtaan Aarnekin tunsi vastenmielisyyttä. Kesäjuhlien
yhteydessä Kalle sai tavallista paremmin selkäänsä,
kun joku oli lyönyt hänet halolla tainnoksiin.
Joutui olemaan sairaalassa useita päiviä. Työkaverit toivat
tietoa tästä Aarnellekin, miten kaltoin Kallea oli kohdeltu.
Tähän tokaisi Aarne:
– Niin tuotanoin. Hellmannia pitääkin lyödä halolla ja
nimenomaan joka päivä.
* Aarne oli Friskin Laurin työkaveri valimossa. Joutuivat
sota-aikana samaan yksikköön. Lauri oli tavallista parempi
viinamies. Ilmestyi kerran kovassa krapulassa lääkintämiehenä
toimineen Aarnen puheille, pyytäen tältä pillereitä.
Aarne pudottikin toisen kouraan pari nappia, mitä
tämä katseli surkeissaan.
– Tän vertaks sää vaan raskittet antaa. Anna nyt jukolaut
vähän enempi, marisi Lauri.
– Ei Friski, ei. Nät tuotanoin ei ole mitään kauroi.
* Aarnella oli sota-aikana tuntematon kirjeenvaihtoystävä.
Päästyään siviiliin, kävi tätä tapaamassa. Miehet tiedustelivat
valimossa:
– Kuinkas sinun kävi?
– Niin tuotanoin. Kyllä Aarne oli niin kuin sammakko
märän laudan päällä. Hatjalahden (sotareissun paikkakunta
Itä-Karjalassa) sapuskat olivat tehneet tehtävänsä.
* Jonkin verran Suomea taitava sotavanki tiedusteli lääkintämiehenä
toimivan Aarnen nimeä.
– Seittämänkymppii ja takaapäin, vastasi Aarne.
Myöhemmin samainen vanki näki Aarnen Karhumäessä ja
huusi.
– Hei seittemänkymppii ja takaapäin.
* Högfossin pojat tekivät aina silloin tällöin toivioretkiä
Helsingin naisille. Kerran tällaisen käynnin jälkeen pojille
ilmestyi tautia. Tiedustelivat asiaa myöskin mukana olleelta
Ekströmmin Aarnelta, jos hän oli huomannut mitään.
– Ei tuotanoin. Ja sitä paitsi minulla onkin sellainen poslapää,
mihin mikään ei tartu.
* Ekströmmin Aarne ei leppynyt koskaan Vattolankyläläisille.
Neuvoi käräjille matkaavaa Saarnin Reinoa, joka
toimi lautamiehenä:
– Turhaan tei niil pikkurikollisil niit pienii sakko- ja linnatuomioi
jakelette. Ei muuta kun puoleksi vuodeksi Vattolaan,
niin kyllä rikollisuus haihtuu.
* Ekströmmin Aarne oli tarkka Karkkilalaisuudestaan.
Joutui vanhoilla päivillään Meilahden sairaalaan. Petikaveri
kertoi, että sota-aikana heidän yksikössä oli ollut
myös Karkkilainen mies.
– Minkä niminen, tiedusteli Aarne?
–Valfrid Viita.
Aarne yskäisi tavallista pahemmin. Kyseessä oli naapuripitäjästä
kotoisin oleva entinen tappelupukari ja kesäjuhlien
häirikkö.
– Ei hän ollut mikään Viita, vaan Helenius. Eikä hän ollut
karkkilalainen vaan pusulalainen.
54 VALIMOVIESTI 1 • 2004