08.09.2013 Views

Lehden sisältöä 9/2009 (pdf) - SKAL

Lehden sisältöä 9/2009 (pdf) - SKAL

Lehden sisältöä 9/2009 (pdf) - SKAL

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

jatkaa vuodesta toiseen, koska ajattelee, että pitäessään itsensä siinä

kunnossa, että maraton onnistuu, hän jaksaa myös paremmin

työelämässä ja kotihommissa.

Satu suosii tuttuja maratoneja: Hämeenlinnan kaupunkimaraton,

Forssan Suvi-illan maraton ja Västilän sekä Närpiön

maratonit kuuluvat vakiomatkoihin. Ensi kesänä Satu laajentaa

reviiriään myös Suomen rajojen ulkopuolelle osallistuessaan

Tukholman maratoniin. Lisäpotkua Tukholmaan tuo se, että Sadun

aviomies kuljetusyrittäjä Jari Laurén lähtee mukaan ja juoksee

ensimmäisen maratoninsa. Sadulle Tukholman juoksu on viidestoista.

Tavoitteet ohjaavat, mutta eivät orjuuta

Urheilullinen Jari on harrastanut koko pienen ikänsä jalkapalloa

ja lenkkeillyt paljon, joten sporttisielulle säännöllisen treenirytmin

omaksuminen omiin arkirutiineihin ei tuottanut hankaluutta.

Maratonin maailma ei ole Jarille entuudestaan muutenkaan

tuntematonta, sillä hän on useamman kerran Sadun kannustus-

ja huoltojoukkona ajanut matkan polkupyörällä.

Avioparilla on juoksuissaan hyvin erilaiset tavoitteet. Jari tavoittelee

aikaa jo ensimmäiseltä koitokseltaan, Sadulle tärkeintä

on maaliin pääseminen. Jari on kuitenkin realisti ja toteaa, että

neljän tunnin alitus on haave, mutta tärkeintä on suoriutua kunnialla

läpi. Sadun koko maratonharrastus perustuu peruskunnon

ylläpitämiselle, mutta myöntää, että haaveena hänelläkin siintää

alle neljän tunnin aika. Satu tietää, että olisi pystynyt siihen jo aikaisemmin,

jos olisi treenannut vähän kovemmin, mutta haaveaika

antaa vielä odotuttaa itseään. Sadun paras aika on 4.03, joten

haaveen toteutuminen on ainoastaan hyvästä loppukiristä kiinni!

Kokenut maratoonari Satu korostaa, että voimien säätely on

juoksussa tosi tärkeää ja kertookin pakottavansa Jarin juoksemaan

Tukholmassa ainakin ensimmäiset kymmenen kilometriä

omaan tahtiinsa, etteivät voimat lopahda liian kovan alkuspurtin

takia. ”Kun sitten näkee omat voimansa, niin voi lähteä kirittämään”,

suunnittelee Jari.

Hymy huulilla juoksukin kulkee paremmin

Satu ja Jari korostavat, että juoksu kannattaa pitää fiilispohjaisena

lajina. Joskus juoksu kulkee hyvin, toisinaan taas kehnommin,

mutta se kuuluu lajin luonteeseen. Satu muistelee, kuinka samana

kesänä juoksi kahdessa maratonissa ajat, jotka erosivat toisistaan

puolella tunnilla. ”Toisella kertaa fiilis oli vaan parempi.

Kunto oli molemmissa sama.”

Satu ja Jari harjoittelevat pääosin kimpassa. Parivaljakon treenaaminen

ei perustu pakonomaiseen suorittamiseen tai treeniohjelmiin,

vaan pelkkään fiilispohjaisuuteen. Keskimääräinen

lenkki on noin 15 kilometriä. Laiskoina päivinä lenkki saattaa

jäädä viiteen kilometriin ja joskus taas tuntuu, että jaksaisi juosta

vaikka ikuisuuden ja pitkä lenkki tulee kuin itsekseen. ”Ja jos

joku pyytää illanviettoon, niin varmasti mennään mieluummin

iltaa istumaan kuin lenkille”, Jari kertoo pilke silmäkulmassa.

Eikä Satua ja Jaria aina lenkkipolulta tavoita. Mökkeily on pariskunnan

rakas yhteinen harrastus, jonka parissa aikaa kuluu paljon.

Viikoittaisia lenkkivelvoitteita ei ole. Satu ja Jari kuitenkin

juoksevat tasaisesti läpi vuoden. Kuluvana vuonna eniten treenikilometrejä

tuli tammikuussa, paukkupakkasetkaan siis eivät

pelota. Sitä paitsi talviurheilu on lähellä kaksikon sydäntä muutoinkin.

Molemmat ovat urakoineet Finlandia-hiihdon useaan

kertaan. ”Treeniä tilanteen mukaan kunhan kerkiää”, tiivistää

Tärkeintä maratonilla on voimien säätely. Ei

pidä aloittaa liian kovalla vauhdilla, etteivät

voimat lopu kesken kaiken.

Jari harjoitusfilosofiaansa. Kiireisimpinä kausina saattaa mennä

pari viikkoa, ettei juoksukilometrejä tule ollenkaan. Sitten taas

juostaan kuutena päivänä viikossa. Laurénien mielestä juoksu on

erinomainen harrastus kiireisille kuljetusyrittäjille juuri joustavuutensa

vuoksi. Juoksemista ei ole sidottu tiettyyn aikaan tai

paikkaan, vaan sitä voi tehdä missä ja milloin vain.

Maratonin kipinä

”Maraton lähtee kipinästä”, Satu kuvailee innostustaan lajiin. ”Jos

kipinä syttyy, juoksu on tosi helppoa ja kivaa!” Satu ja Jari suosittelevat

juoksemista suunnittelevia tai maratonille aikovia aloittamaan

homman siitä, että menee lenkkipolulle tunnustelemaan,

miltä juoksu tuntuu. Alussa ei pidä aloittaa liian kovaa, etteivät

paikat hajoa ja innostus lopahda. ”Maltilla liikenteeseen ja aikaa

palautumiselle”, Jari luettelee vinkkejä aloittelijoille. Kuin yhdestä

suusta he toteavat, että homma muuttuu sekä kivemmaksi että

tehokkaammaksi, kun mukaan saa kaverin. Vaikka itseä jo väsyttäisi,

ei kehtaa lopettaa, kun on kaveri matkassa. Toisesta saa tukea

ja kannustusta. Sitä he ovat toisilleen niin elämässä yleensä

kuin lenkkipolulla – tukena ja tsempparina.

Kuljetusliike J. Laurén Oy

Jari Laurén toimii kuljetusyrittäjänä isänsä jalanjäljillä. Kuljetusliike

J. Laurén Oy on Jari Laurénin isän 40 vuotta sitten perustama

yritys. Pääsuoritealana ovat kappaletavara-, lämpötilasäädellyt- ja

elintarvikekuljetukset. Hartwall ja Arla Ingman ovat Jari Laurénin

suurimmat asiakkaat, Hartwall on ollut asiakkaana koko Kuljetusliike

J. Laurén Oy:n olemassaolon ajan. Kuljetuksia suoritetaan kolmella

yhdistelmäajoneuvolla.

Jari Laurén on aktiivisesti mukana sekä Hämeenlinnan että Pälkäne-Luopioisten

paikallisyhdistyksen toiminnassa. Satu Laurén

on Pälkäne-Luopioisten paikallisyhdistyksen puheenjohtaja.

Kuljetus 9/09

17

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!