Potilaslehti_2_10

Suomen
lehti
täytyneen henkilön löytäminen Eivätkö
molemmat ole yhtä järkyttäviä tilanteita
Humphry mainitsee, että jos eutanasiaa
kaasua hengittämällä yrittävä henkilö
epäonnistuu, todennäköisiä seurauksia
ovat halvaantuminen ja aivovaurio.
Final Exit -teoksen ohjeet tappavan
lääkeannoksen ottamisesta eivät myöskään
ole kaikilta osin käyttökelpoisia.
Humphryn kirjoittaessa teostaan ajateltiin,
että pulveriksi murskattujen tappavien
lääkkeiden sekoittaminen esimerkiksi
jukurttiin tai hilloon vähentäisi
niiden erittäin pahaa makua ja tekisi
lääkkeen ottamisen helpommaksi.
Käytännön kokemusten valossa tämä
ei toimi. Lääkemurskan sekoittaminen
ruokaan ei poista karmeaa makua, joten
seurauksena on, että potilaalla on entistä
suurempi annos erittäin vastenmielisen
makuista ainetta, joka pitäisi väkisin
saada kurkusta alas. Tämä tekee tilanteen
epämiellyttävämmäksi ja voi johtaa
esimerkiksi siihen, että potilas nukahtaa
ennen, kuin on pystynyt nielemään
rauhalliseen kuolemaan tarvittavan annoksen.
Humphry neuvoo - aivan oikein - että
jos eutanasia halutaan tehdä suun kautta
otettavalla lääkkeellä, on ensin otettava
pahoinvointilääke, jottei oksentaisi ulos
tappavaa lääkettä. Valitettavasti tietyt
kirjassa mainituista pahoinvointilääkkeistä
eivät välttämättä estä oksentamista
tilanteissa, joissa oksennusrefleksin
aiheuttaa lääkkeen yliannostus (vaikka
nuo lääkkeet toki auttavat matkapahoinvointiin).
Final Exit sisältää taulukon, jossa
on lueteltu eri lääkkeiden eutanasia-annostukset.
Vaikka kirjoittaja sanoo, että
mitkään muut kuin nimenomaisesti taulukossa
mainitut lääkkeet eivät ole käyttökelpoisia
eutanasiassa, tämä ei pidä
paikkaansa. Taulukko on puutteellinen.
Siinä ei ole esimerkiksi tiettyä unilääkettä,
jolla Humphryn erään lähisukulaisen
eutanasia on toteutettu. On outoa, että
juuri tämä lääke on jäänyt taulukosta
pois. Sen sijaan taulukossa on joitakin
epäluotettaviakin lääkkeitä.
50
Itsemurhaan ei yllytetä
Väitteet, joiden mukaan Final Exit -teos
yllyttäisi ihmisiä itsemurhaan, ovat
ehdottomasti vääriä. Asia on juuri päinvastoin:
Humphry kertoo kirjassaan esimerkkejä
henkilöistä, jotka ovat ensin
pyytäneet kuolinapua, mutta jotka ovat
tästä huolimatta päättäneet jatkaa elämistä,
kun ovat saaneet oikeanlaista hoitoa.
Lukijalle asetetaan pitkä lista kysymyksiä,
joiden perusteella voi miettiä, haluaako
aivan oikeasti kuolla. Humphry on
perustellusti sitä mieltä, että ei kannata
päättää elämäänsä, jos tuntuu olevan pienikin
ajatus, että pystyy jatkamaan olemassaoloa.
Kuitenkin jos kerta kaikkiaan
kärsii fyysisestä sairaudestaan niin paljon,
että elämän jatkuminen tuntuu vielä
pahemmalta kuin kuolema, eutanasia on
vaihtoehto.
Puutteistaan huolimatta Final Exit
kannattaa lukea ensimmäisenä, jos haluaa
tietoa tästä aiheesta.
Philip Nitschken ja Fiona Stewartin
kirja The Peaceful Pill Handbook sisältää
yksisyiskohtaisempaa ja ajantasaisempaa
tietoa siitä, miten eutanasian voi
suorittaa. Australian viranomaiset ovat
todenneet kirjan sisältävän oikeuslääketieteellisen
tarkkaa tietoa siitä, miten
ihminen voi päättää oman elämänsä.
Kirjassa on lisäksi valtava määrä ohjeita
eutanasialääkkeiden hankkimiseen ja
tunnistamiseen. The Peaceful Pill Handbookin
ostajilla on mahdollisuus myös tilata
kirjan verkkoversio, johon jatkuvasti
päivitetään tarkkaa tietoa siitä, miten ja
mistä voi hankkia itselleen eutanasialääkkeen
(helppoja vaihtoehtoja tähän
ei toki ole olemassa). Lääkkeiden lisäksi
kirjassa käydään yksityiskohtia myöten
läpi joitakin muita tapoja saavuttaa kuolema
rauhallisesti ja tuskattomasti.
Dignitas
The Peaceful Pill Handbookin yhdessä
kappaleessa esitellään sveitsiläinen organisaatio
Dignitas, joka tietyin ehdoin
antaa kuolinapua myös ulkomaalaisille
potilaille. Tällä hetkellä Dignitas laskuttaa
eutanasian suorittamisesta 6000 euroa,
joten pienituloiset eivät voi heidän
palveluaan käyttää. Kirjan uusimman
version kirjoittamishetkellä Sveitsissä
oli valmisteilla lainsäädäntöä, joka
toteutuessaan vaikeuttaisi Dignitaksen
toimintaa ja saattaisi jopa lopettaa sen
kokonaan.
The Peaceful Pill Handbook on kattava,
mutta ei täydellinen. Kirjassa ei ole
käsitelty kaikkia suun kautta otettavia
lääkkeitä, joilla voidaan toteuttaa eutanasia.
Erään rauhalliseen ja suhteellisen
nopeaan kuolemaan johtavan kipulääkkeen
kohdalla kirjan tiedoissa on puutteita,
jotka voivat olla ongelmallisia, vaikka
ne liittyvät vain pieniin yksityiskohtiin.
Tätä asiaa ei kuitenkaan voi tässä yhteydessä
tarkemmin käsitellä, koska silloin
tähän tekstiin tulisi sellaisia ohjeita, joita
lehtikirjoituksessa tai kaikille avoimilla
www-sivuilla ei ole soveliasta antaa.
The Peaceful Pill Handbookin kohdat,
joissa kerrotaan eutanasialääkkeiden valmistamisesta,
eivät ehkä ole kovin tärkeitä,
koska useimmat vakavasti sairaista
ihmisistä eivät varmaankaan pysty itse
lääkeaineita valmistamaan. Samaten erilaisten
kaasunhengitysvehkeiden askartelu
voi olla liian monimutkaista ja täten
epävarmaa.
Kertomus lopusta, jota
kukaan ei halua kokea
Vaikka 300-sivuinen The Peaceful Pill
Handbook keskittyy käytännön ohjeisiin,
on myös tässä teoksessa lyhyesti selitetty
syitä, miksi eutanasia on tietyissä
tilanteissa tarpeellinen ja miksi saattohoidolla
ei kaikkien potilaiden kohdalla
ole mitään merkitystä. Esimerkki tästä
on australialaisen Angelique Flowersin
tapaus. Flowers sairastui 30-vuotiaana
paksusuolen syöpään, joka diagnoosin
selvitessä oli jo edennyt parantumattomaan
vaiheeseen. Flowers sai parasta
saattohoitoa, jota Australiassa on tarjolla,
ja hänen kipujaan hoidettiin. Hänen
kuolemansa oli kuitenkin pöyristyttävä: