url?sa=t&source=web&cd=4&ved=0CBUQFjAD&url=http://www.tampere.fi/tiedostot/50iihoyvD/arvokkaatlk

Arvokkaat luonnonalueet
4. Arvokkaat luonnonalueet
4.1. Kasvistoltaan arvokkaat alueet
Kasvilajien suojelussa pienet yksittäiset suojelualueet
ovat merkityksellisiä, sillä niillä voidaan turvata monen
äärialueellaan elävän harvinaisen lajin säilyminen.
Kasvistollisesti arvokkaiden kohteiden kartoitus on
tärkeää ennen maankäytön suunnittelua, jotta ne säilyisivät
rakentamattomina. Tietämättömyyden vuoksi
useita arvokkaita kasvikohteita on Tampereenkin alueella
tuhoutunut. Esimerkkinä tästä on mm. luhtaorvokin
(Viola uliginosa) katoaminen Tampereen lajistosta.
Tampereen kasvitieteellinen yhdistys on tehnyt
merkittävää ja ajantasaista selvitystä arvokkaista kasvillisuus-
ja kasvistokohteista. Esiteltävät kohteet perustuvatkin
valtaosaksi kasvitieteellisen yhdistyksen
vuosilta 1984 ja 1990 peräisin oleviin raportteihin,
mutta myös osaksi erillisiin julkaisuihin, jotka on
mainittu kunkin kuvauksen lopussa. Lukuisat kohteet
on tarkistettu myös 2000-luvulla. Valtaosa kohteista
on pienialaisia ja lehtomaisia ja osasta kohteita
on löydetty vain yhtä arvokasta kasvilajia. Esittelyyn
on otettu mukaan myös kasvistollisesti monipuolisia
luonnonsuojelualueita, jotka on kuitenkin tarkemmin
esitelty kohdassa 1.1. Kohteiden lopussa olevat
tähdet merkitsevät seuraavaa:
*** = erittäin arvokas kohde, jossa esiintyy uhanalaisia
lajeja
** = arvokas suojelukohde, jossa on monipuolista
kasvillisuutta ja eläimistöä
* = säästämisen arvoinen kohde
4.1.1. Tampereen kaupungin omistama
Nokian hevoshaka
Alueella on pitkä historia viljely- ja laidunalueena.
Maaveräjänlahden lounaispuoli on ollut viljeltynä jo
1700-luvun alusta lähtien. Hevoshakaa lienee myös
kaskettu. Kaskeaminen ja puuston hakkaaminen kotitarvekäyttöön
on muokannut alueesta lehtipuuvaltaisen,
ja sitä on muokattu myös puistometsiköksi. Paikan
historiasta johtuen alueen kasvillisuudessa on selvä
kulttuurillinen leima. Luonnontilaisimpana ovat
säilyneet suot, joiden väliset kannakset ovat korpea ja
lehtokorpea. Alueen kasvilajisto oli vuoden 1993 inventoinnissa
308, mikä jo sinänsä kielii luonnon monipuolisuudesta.
Alueen vanhoissa rudanottokuopissa kasvaa kilpukkaa
(Hydrocharis morsus-ranae), tylppälehtivitaa
(Potamogeton obtusifolius) ja isolimaskaa (Spirodela polyrhiza),
jotka kaikki ovat kohtalaisen harvinaisia,
mutta vesien rehevöitymisen myötä yleistyneet. Lisäksi
kuopilla kasvaa runsaasti isokarpaloa (Vaccinium
oxycoccos). Rantaosuuksilla kasvaa suhteellisen harvinaista
piukkasaraa. Alueen itäisimmän niemen tyvellä
olevan korven kasvillisuutta luonnehtivat suo-, lehto-,
kulttuuri- ja metsäperäiset lajit. Niemen tyvellä kasvavat
sellaiset lajit kuin pikkutalvikki (Pyrola minor),
korpialvejuuri (Dryopteris cristata), koiranheisi, maahumala,
keltavuokko (UH-AL-P) ja sudenmarja (Paris
quadrifolia). Kallioisella niemellä kasvaa mm. kissankäpälä
(Antennaria dioica), pihatähtimö (Stellaria
media), lehtoarho ja sormisara (Carex digitata).
Alueen rehevin ja lehtomaisin kasvillisuusvyöhyke
on pellon pohjois- ja koillispuolella, josta löytyvät
kaikki yleisimmät lajit. Koillispuolen kasvilajistoon
kuuluvat mustakonnanmarja, valkovuokko, syyläjuuri ,
lehtopalsami, keltakurjenmiekka (Iris pseudacorus) ja
lehtonurmikka (Poa nemoralis). Pohjoispuolisen alueen
merkittävimpänä lajina kasvaa pohjoisilla äärirajoillaan
(30 yksilöä vuonna 1993, 23 yksilöä vuonna
2002) lehtokieloa (Polygonatum multiflorum), joka lienee
luonnontilainen esiintymä. Lehtomaisuus jatkuu
myös kohti moottoritietä, mm. lehmusta ja sinivuokkoa
(mR). Moottoritien ja Maaveräjänlahden välissä
alueen itäosissa esiintyy myös ketokasvillisuutta kuten
mäkitervakkoa (Lychnis viscaria).
Merkittävintä kulttuuriperäistä lajistoa Pirkkalaan
vievän tien varrella olevalla entisellä pellolla edustavat
mm. ukontulikukka (Verbascum thapsus), peltovirvilä
(Vicia hirsuta) ja ahojäkkärä (Gnaphalium sylvaticum),
isotuomipihlaja (Amelanchier spicata), ruostehappomarja
(Berberis vulgaris), karhunköynnös (Calystegium sepium)
ja ruotsinraunioyrtti (Symphytum x upplandicum).
Vesirajalla olevia lajeja ovat rantayrtti, keltaängelmä
(Thalictrum flavum), isohierakka (Rumex hydrolapathum)
sekä hirssi- ja mätässara. Varsinaista vesikasvillisuutta
edustavat isosorsimo (Glyceria maxima), jokileinikki
ja karvalehti (Ceratophyllum demersum) sekä
huomionarvoisena lajina myös litteävita (Potamogeton
compressus). Lisäksi purovitaa (Potamogeton alpinus)
kasvaa suppealla alalla.
Alueen rannat ovat paikoin luonnontilaisen kaltaista
tai lähes luonnontilaista ajoittain veden vallassa
olevaa metsä- tai pensaikkorantaluhtaa. Luhdat ovat
metsälain mukaisia, vaikka puusto luhdilla ei olekaan
kovin vanhaa. Muiden muassa niemelle johtava kannas
on osin luhtavaikutteinen. Tuleva Rajasalmen sillan
levennys saattaa tuhota osan tästä monipuolisesta
ja arvokkaasta saarekkeesta kaupunkiympäristössä.
ARVOKKAAT LUONTOKOHTEET • 45