url?sa=t&source=web&cd=4&ved=0CBUQFjAD&url=http://www.tampere.fi/tiedostot/50iihoyvD/arvokkaatlk

Tampereen 

arvokkaat luontokohteet 

2003 

Kari Korte 

Lasse Kosonen 

YMPÄRISTÖVALVONNAN JULKAISUJA 4/2003

Tampereen 

arvokkaat luontokohteet 

Kari Korte 

Lasse Kosonen 

YMPÄRISTÖVALVONNAN JULKAISUJA 4/2003

Sisällysluettelo 

Aluksi.........................................................................................................................................................................7 

Harrastustoiminta ................................................................................................................................................... 8 

1. Luonnonsuojelulain nojalla suojellut kohteet ....................................................................... 9 

Luonnonsuojelulaista ............................................................................................................................................. 9 

Metsälaista .............................................................................................................................................................10 

1.1. Luonnonsuojelualueet ..................................................................................................................................11 

1.1.1. Ikuri-Kalkun Myllypuro ........................................................................................................................11 

1.1.2. Viikinsaari...............................................................................................................................................12 

1.1.3. Vaakkolammin ja Likokallion alue .....................................................................................................14 

1.1.4. Pyynikki ..................................................................................................................................................15 

1.1.5. Peltolammi-Pärrinkoski........................................................................................................................17 

1.1.6. Halimasjärvi ...........................................................................................................................................19 

1.1.7. Sorilanlammen katajaketo...................................................................................................................21 

1.1.8. Vattula ....................................................................................................................................................21 

1.1.9. Palvajärvi-Koirajärvi .............................................................................................................................22 

1.1.10. Järvenpää-Majaketo ............................................................................................................................23 

1.1.11. Paarlahden Isosaari ............................................................................................................................23 

1.1.12. Iso-Kuhmo ............................................................................................................................................23 

1.1.13. Valkeekivenlahden purolehto ...........................................................................................................26 

1.1.14 Tummaverkkoperhosniityt ..................................................................................................................26 

1.2. Luonnonmuistomerkit ..................................................................................................................................27 

1.2.1. Ylöjärvi, Siivikkala, Siivikkalantie .......................................................................................................27 

1.2.2. Lamminpää, Kuusikorvenpuisto .........................................................................................................27 

1.2.3. Rahola, Jättikatajankatu ......................................................................................................................27 

1.2.4. Rahola,Piikahaka ..................................................................................................................................28 

1.2.5. Rahola, Pyhäjärvi, Raholan uimaranta..............................................................................................28 

1.2.6. Tahmela, Lorisevanpuisto ....................................................................................................................28 

1.2.7. Viikinsaaren laivaranta ........................................................................................................................28 

1.2.8. Peltolammi, Herrainsuonkatu .............................................................................................................28 

1.2.9. Taatala, Perähaanpuisto ......................................................................................................................28 

1.2.10. Takahuhti, Kokkolankatu 8:n piha ...................................................................................................30 

1.2.11. Pappila., Pappilankadun itäpää, Tanhuankadun reuna ............................................................... 30 

1.2.12. Ristinarkku, Veijanmäenkatu 15.......................................................................................................30 

1.2.13. Hirviniemi, Alasenlahti (Myllyniemi)................................................................................................30 

1.2.14. Hirviniemi, Hirviniementieltä (Lampun jälkeen n. 300 m) pohjoiseen ...................................... 30 

1.2.15. Teisko, Kortejärvestä n. 1 km luoteeseen .......................................................................................30 

1.2.16. Teisko, Kämmenniemi, Viitapohjantietä noin 1,24 km .................................................................31 

1.2.17. Teisko, Kuorannantie, Kutterinlahdesta n. 1 km pohjoiseen ....................................................... 31 

1.2.18. Terälahti, Kapeentien ja Tikkamännyntien risteys ........................................................................31 

1.2.19. Teisko, Lauttametsä, Asuntila ............................................................................................................31 

2. Kaavassa v. 1998 luonnonsuojelualueiksi merkityt muut suojelualueet ................................ 34 

2.1. Ikurin Juhansuolta Myllypuroon laskeva eteläisin puro ..........................................................................34 

2.2. Vaakkolammin ja Likokallion alue .............................................................................................................34 

2.3. Peltolammi- Pärrinkoski ...............................................................................................................................34 

2.4. Lukonmäki, Vihiojan rotkon etelärinne Hervannan valtaväylän itäpuolella 32 

2.5. Pehkusuo ........................................................................................................................................................34 

2.6. Iidesjärvi .........................................................................................................................................................34 

2.7. Halimasjärvi ...................................................................................................................................................38 

3. Natura-alueet ...................................................................................................................... 39 

3.1. Ikuri-Kalkun Myllypuro .................................................................................................................................39 

3.2. Nuorajärvi .......................................................................................................................................................39 

3.3. Mustalaisvuori-Majaketo-Peräjoki-Peräjärven alue..................................................................................40 

3.4. Iso - Murron haat ...........................................................................................................................................41 

3.5. Niemi-Kapeen rantalaidun...........................................................................................................................40 

4.1. Kasvistoltaan arvokkaat alueet ......................................................................................... 45 

4.1.1. Tampereen kaupungin omistama Nokian hevoshaka .....................................................................45 

4.1.2. Ikuri, Leppioja .......................................................................................................................................46

4.1.3. Ikuri, Juhansuolta laskevan eteläisemmän puron varret .....................................................................46 

4.1.4. Ikuri-Kalkun Myllypuro..............................................................................................................................46 

4.1.5. Kalkunvuori .................................................................................................................................................46 

4.1.6. Villilänsaari .................................................................................................................................................47 

4.1.7. Teeri-Villilän haka ......................................................................................................................................47 

4.1.8. Pyhäjärven rantaosuus: Villilänniemi-Raholan puhdistamo ............................................................... 47 

4.1.9. Raholan Pyhäjärven ranta ........................................................................................................................47 

4.1.10. Tohlopinjärven eteläranta ns.Rasonhaka .............................................................................................47 

4.1.11. Vaakkolammin ja Likokallion alue .......................................................................................................48 

4.1.12. Pohtola, Lintulampi .................................................................................................................................48 

4.1.13. Lentävänniemen Niemen sahan vanha kaatopaikka ja sen ympäristö............................................ 49 

4.1.14. Epilänharju ................................................................................................................................................49 

4.1.15. Hyhky, Pättiniemenpuisto .......................................................................................................................52 

4.1.16. Viikinsaari..................................................................................................................................................52 

4.1.17. Tahmela, Tahmelan lähde ja Lorisevanpuisto .....................................................................................52 

4.1.18. Pispalan keto.............................................................................................................................................53 

4.1.19. Pyynikki......................................................................................................................................................53 

4.1.20. Onkiniemen rantavyöhyke ......................................................................................................................53 

4.1.21. Tammerkoski .............................................................................................................................................53 

4.1.22. Tampellan tehdasalue .............................................................................................................................53 

4.1.23. Viinikanoja ................................................................................................................................................56 

4.1.24. Järvensivun radan varret .........................................................................................................................57 

4.1.25. Viinikka, Pahalampi .................................................................................................................................57 

4.1.26. Rantaperkiö, ns. Härmälän puisto .........................................................................................................58 

4.1.27. Härmälä, Vähäjärvi ..................................................................................................................................58 

4.1.28. Peltolammin-Pärrinkosken luonnonsuojelualue.................................................................................58 

4.1.29. Sarankulma, Saukonoja ...........................................................................................................................58 

4.1.30. Multisillan Multipuron avolouhikko ......................................................................................................58 

4.1.31. Multisilta, Rajamäki .................................................................................................................................58 

4.1.32. Multisilta, Särkijärvi, Lahdenperän ja Kuljun moottoritien välinen alue ....................................... 58 

4.1.33. Särkijärvi, Leppänen ................................................................................................................................60 

4.1.34. Vuores, Rimminsuon-Koukkujärven alue .............................................................................................60 

4.1.35. Vuores, Vormiston Pilkkakuusenharju ja Virolaiset ............................................................................60 

4.1.36. Hervanta, Sonninottanlahden purolehto ja Mäyrämäki ....................................................................60 

4.1.37. Hervantajärvi, Riipinkorpi ......................................................................................................................61 

4.1.38. Hervantajärvi, Viitastenperä...................................................................................................................61 

4.1.39. Hallila, Särkijärven pohjoispuolinen metsäalue .................................................................................61 

4.1.40. Veisu, Pehkusuo........................................................................................................................................61 

4.1.41. Hervanta, Lukonojanmäen luoteispuolen lehtorinne ........................................................................61 

4.1.42. Hervanta, Lukonojanmäen koillispuolen puronvarsirinnelehto, “Pitkäahde” ................................ 61 

4.1.43. Lukonmäki, Vihiojan rotkon etelärinne Hervannan valtaväylän itäpuolella .................................. 61 

4.1.44. Messukylä, Aakkulanharju ......................................................................................................................63 

4.1.45. Haihara, Kaukajärven lounaisranta ......................................................................................................63 

4.1.46. Kaukajärvi, Levonmäki ............................................................................................................................63 

4.1.47. Kaukajärvi, Kaukaniemi ..........................................................................................................................63 

4.1.48. Kaukajärvi .................................................................................................................................................64 

4.1.49. Pappila, Sikosuo .......................................................................................................................................64 

4.1.50. Linnainmaa, haavikkolehto ....................................................................................................................65 

4.1.51. Kauppi, Tuomikallion eteläosa ..............................................................................................................65 

4.1.52. Niihama, Soukonvuoren lehto ...............................................................................................................65 

4.1.53. Niihama, Lahnakallion-Huhtainniemen lehtoja ketoalue ..............................................................68 

4.1.54. Niihama, Kuokkamaa ..............................................................................................................................68 

4.1.55. Atala, Orimuskadun ja Atanväylän risteyksessä...................................................................................68 

4.1.56. Kumpula, Halimasjärvi ............................................................................................................................68 

4.1.57. Kumpula, Olkahistenlahden perukan kalliojyrkännelehto................................................................ 68 

4.1.58. Kumpula, Aitovuoren eteläpuolen louhikkorotko ...............................................................................70 

4.1.59. Aitolahti, Juoponlahden eteläinen niemeke ........................................................................................70 

4.1.60. Aitolahti , Laalahden laitumet ...............................................................................................................70 

4.1.61. Aitolahti, kirkon ja järven välinen puronnotko ...................................................................................70 

4.1.62. Aitolahti, Hirviniemi, Keso ......................................................................................................................70 

4.1.63. Aitolahti, Kivitokeenlahti ........................................................................................................................70 

4.1.64. Aitolahti, Sorilanlammi-Utukanlammi..................................................................................................72 

4.1.65. Aitolahti, Sorila, Myllypuron varsi Viitapohjan-Palon tienristeyksestä 250 m Paloon................... 72 

4.1.66. Aitolahti, Iso-Lumoja ...............................................................................................................................72 

4.1.67. Aitolahti, Aitoniemi, puronvarsi Keskisen talon länsipuolella ..........................................................72

4.1.68. Aitolahti, Vääräjärvi, Korvenvuori..... ........................................................................................... ....72 

4.1.69. Tarastenjärven kaatopaikan Tiikonojan keto ................................................................................. 72 

4.1.70. Teisko, Pitkäjärvi, Pitkäjärvenojan suu............................................................................................ 72 

4.1.71. Teisko, Kolunkylä, Säynävänlahti ...................................................................................................... 73 

4.1.72. Teisko, Kaulamoinen .......................................................................................................................... 73 

4.1.73. Teisko, Nuorajärvi ............................................................................................................................... 73 

4.1.74. Teisko, Kukonjärven länsiranta ......................................................................................................... 73 

4.1.75. Teisko, Kolunkylä, Hulkkionvuoren-Lautakatomäen väliset lehtoalueet.................................... 73 

4.1.76. Teisko, Pulesjärvi, Pirunnotko ........................................................................................................... 73 

4.1.77. Teisko, Palvajärvi-Koirajärvi .............................................................................................................. 73 

4.1.78. Teisko, Vaavunsuo ............................................................................................................................... 73 

4.1.79. Teisko, Viitapohja, Ison - Murron haat............................................................................................. 73 

4.1.80. Teisko, Peräjoki, eteläpuolen valuvesiletto ja keto Viitalan talon itäpuolella........................... 73 

4.1.81. Teisko, Mustalaisvuoren-Majakedon, Peräjoen-Peräjärven tienoot ............................................ 73 

4.1.82. Teisko, Viitapohja, Piittalanmäki-Posti, entisen seuraintalon paikka ......................................... 73 

4.1.83. Teisko, Viitapohjan Männistön kallioketo ....................................................................................... 73 

4.1.84. Teisko, Hankajärvi, järven länsipään lounaisranta ........................................................................ 74 

4.1.85. Teisko, Ahvenlammen laskuoja ......................................................................................................... 74 

4.1.86. Teisko, Hankajärven länsipuolinen mäki ja Myllykorpi ................................................................ 74 

4.1.87. Teisko, Savonkylä, Iso-Viljamoinen, Myllyojan varret .................................................................... 74 

4.1.88. Teisko, Sikolammesta Paarlahteen laskevan puron varsi.............................................................. 74 

4.1.89. Teisko, Kulkkilan Hirvijärvi ja Pikkuhaka ........................................................................................ 75 

4.1.90. Teisko, Kulkkilan Isosaari ................................................................................................................... 75 

4.1.91. Teisko, Paarlahden Isosaari ............................................................................................................... 75 

4.1.92. Teisko, Kuusniemen talon lähiympäristö ........................................................................................ 75 

4.1.93. Teisko, Kuusniemi, Kaitaveteen laskevat rantarinteet................................................................... 75 

4.1.94. Teisko, Paavola, Liiri ........................................................................................................................... 75 

4.1.95. Teisko, Paavola, Uskalin länsipuoleiset korpi ja lehtokorpi ......................................................... 75 

4.1.96. Pikku-Ripojärven länsipään mesotrofinen suo............................................................................... 76 

4.1.97. Teisko, Taulakylä, Lammasniemi ...................................................................................................... 76 

4.1.98.Teisko,Taulakylä,Haikan talon rantametsälaidun ........................................................................... 76 

4.1.99. Pahalammen-Mustalahden-Neinvuoren (Neevuoren) alue .......................................................... 76 

4.1.100. Teisko, Kirkkojärvi, Haavisto ........................................................................................................... 76 

4.1.101. Teisko, Toijakylä, Teerimäki............................................................................................................. 77 

4.1.102. Teisko, Koljonniemi .......................................................................................................................... 77 

4.1.103. Teisko, Teiskola, Isomoisio............................................................................................................... 77 

4.1.104. Teisko, Teiskola, Hämäräkolu .......................................................................................................... 77 

4.1.105. Teisko, Asuntila, Purnulampi .......................................................................................................... 77 

4.1.106. Teisko, Asuntila, Eskonlammi .......................................................................................................... 77 

4.1.107. Teisko, Asuntila, Asuntilanjoki-Lauttajärvi .................................................................................... 77 

4.1.108. Teisko, Asuntila, Sahronoja.............................................................................................................. 77 

4.1.109. Teisko, Niemenkylä, Rökäsoja ......................................................................................................... 77 

4.1.110. Teisko, Terälahti, Rökäslammi-Myllylammi .................................................................................. 75 

4.1.111. Teisko, Terälahti, Ympyriäinen........................................................................................................ 75 

4.1.112. Teisko, Terälahti, Petääjärvi ............................................................................................................ 75 

4.1.113. Teisko, Terälahti, Ruutanalammi .................................................................................................... 75 

4.1.114. Teisko, Terälahti-Kapee, Iso-Kuhmo ............................................................................................... 75 

4.1.115. Teisko, Löytänänjärvi, Koivuvuoren lehtoalue.............................................................................. 75 

4.1.116. Teisko, Ukaanjärvi, järven ja Koivupohjan talon pohjoispuolen puronvarsi- ja rinnelehto . 75 

4.1.117. Teisko, Kapee, Niemi- ja Ala-Kapeen niityt ................................................................................... 75 

4.1.118. Teisko, Jylhänperän Koivula ............................................................................................................ 75 

4.1.119. Teisko, Kaanaa, Tuohikotanen-lammi ........................................................................................... 82 

4.1.120. Teisko, Velaatta, Ala-Pirttijärven eteläkärjen suoreunus ............................................................ 82 

4.2. Arvokkaat lintualueet ........................................................................................................................................... 82 

4.2.1. Lintujärvet .............................................................................................................................................. 82 

4.2.1.1. Iidesjärvi.............................................................................................................................................. 82 

4.2.1.2. Nuorajärvi ........................................................................................................................................... 82 

4.2.1.3. Nuutilanlahti ...................................................................................................................................... 82 

4.2.2. Lintulehdot............................................................................................................................................. 83 

4.2.3. Näsijärven lintuluodot ......................................................................................................................... 83 

4.3. Arvokkaat hyönteisalueet ..................................................................................................................................... 84 

4.3.1. Mustavuori ............................................................................................................................................. 84 

4.3.2. Pitkäniemen hevoshaan alue-Villilänsaari........................................................................................ 85 

4.3.3. Lamminpään laskettelurinne .............................................................................................................. 85

4.3.4. Tahmelan lähde..................................................................................................................................... 85 

4.3.5. Peltolammi ja Pärrinkoski ................................................................................................................... 85 

4.3.6. Särkijärven kaakkoisranta.................................................................................................................... 85 

4.3.7. Pehkusuo ................................................................................................................................................ 85 

4.3.8. Suolijärven eteläpuoli .......................................................................................................................... 85 

4.3.9. Koukkujärvi ............................................................................................................................................ 85 

4.3.10. Hupakankorpi ..................................................................................................................................... 86 

4.3.11. Hervanta, Hervantajärven pohjoispuoleinen kuusimetsä ............................................................ 86 

4.3.12. Vormiston Myllypuro .......................................................................................................................... 86 

4.3.13. Hervanta, Lukonmäki ......................................................................................................................... 88 

4.3.14. Vihiojan varren puronvarsilehto Turtolassa.................................................................................... 88 

4.3.15. Kaukajärvi ja Kaukaniemen kartanopuisto .................................................................................... 88 

4.3.16. Iidesjärvi ............................................................................................................................................... 88 

4.3.17. Järvensivun alue .................................................................................................................................. 88 

4.3.18. Viinikanoja ........................................................................................................................................... 89 

4.3.19. Kauppi .................................................................................................................................................. 89 

4.3.20. Alasjärven pohjoispuoli ..................................................................................................................... 89 

4.3.21. Messukylän Aakkulanharju ................................................................................................................ 89 

4.3.22. Hankkion kedot ................................................................................................................................... 89 

4.3.23. Sikosuo.................................................................................................................................................. 89 

4.3.24. Petäjässuo ............................................................................................................................................ 89 

4.3.25. Halimasjärven luonnonsuojelualue ................................................................................................. 90 

4.3.26. Pihkalan niityt ..................................................................................................................................... 90 

4.3.27. Palon Myllyjoki .................................................................................................................................... 90 

4.3.28. Sorilan-Peurantajärven alue ja Sorilan laitumet............................................................................ 90 

4.3.29. Aitolahden Teerineva.......................................................................................................................... 90 

4.3.30. Teisko, Viitapohja, Peräjoki ............................................................................................................... 90 

4.3.31. Teisko, Viitapohja-Vattula, Sisaruspohja ......................................................................................... 90 

4.3.32. Teisko, Asuntilanjoki ........................................................................................................................... 90 

4.3.33. Teisko, Kaanaan lentokentän laitamat ............................................................................................ 90 

4.3.34. Teisko, Jakamaneva ............................................................................................................................ 91 

4.4. Arvokkaat järvet, lammet, lähteet ja purot ....................................................................................................... 91 

4.4.1. Ikurin Myllypuron lähde ...................................................................................................................... 91 

4.4.2. Kaupin lähde ......................................................................................................................................... 91 

4.4.3. Aitolahden Hirvenniemen lähde......................................................................................................... 91 

4.4.4. Pitkäjärvenoja........................................................................................................................................ 91 

4.4.5. Iso ja Pieni Koiralammi ........................................................................................................................ 91 

4.4.6. Kaukaloinen ........................................................................................................................................... 91 

4.4.7. Rukolammi ............................................................................................................................................. 94 

4.4.8. Palvajärvi ja Koirajärvi ......................................................................................................................... 94 

4.4.9. Pikku Ripojärvi ...................................................................................................................................... 94 

4.4.10. Aittolammi ........................................................................................................................................... 94 

4.4.11. Koiranoja .............................................................................................................................................. 94 

4.4.12. Sydänmaanlammi ............................................................................................................................... 94 

4.4.13. Rökäsoja ............................................................................................................................................... 95 

4.4.14. Keskinen Pirttijärvi ............................................................................................................................. 95 

4.5. Arvokkaat perinnebiotoopit ................................................................................................................................. 95 

5. Tampereen uhanalaiset eliöt ...................................................................................................... 96 

5.1. Putkilokasvit ........................................................................................................................................................... 96 

5.2. Jäkälät ................................................................................................................................................................... 100 

5.3. Sammalet .............................................................................................................................................................. 101 

5.4. Sienet ..................................................................................................................................................................... 101 

5.5. Tampereen linnustosta ....................................................................................................................................... 103 

5.6. Nisäkkäät .............................................................................................................................................................. 112 

5.7. Hyönteiset ............................................................................................................................................................. 112 

Liitteet ......................................................................................................................................... 117

Tiivistelmä 

Tampereen arvokkaat luontokohteet 2003 

Raportissa esitellään Tampereella sijaitsevat luontokohteet: 

luonnonsuojelualueet, luonnonmuistomerkit, 

Natura-alueet, kasvistollisesti arvokkaat kohteet, 

lintukohteet ja hyönteistöltään arvokkaat kohteet. 

Lisäksi on käsitelty Tampereella esiintyviä uhanalaisia 

lajeja. 

Luonnonsuojelualueita on yhteensä 229 hehtaaria, 

joista 13 kappaletta on luonnonsuojelulailla rauhoitettuja 

ja 11 pientä tummaverkkoperhosniittyä ympäristökeskuksen 

rajauspäätöksellä. Suurin luonnonsuojelualue 

on Vattula, joka laajennuksen jälkeen on 61 

hehtaaria. Useimmat luonnonsuojelualueet ovat lehtokohteita 

ja vanhan metsän kohteita, mutta mukana on 

myös harjukohde, Pyynikki sekä yksittäisiä kasvinsuojelualueita. 

Lisäksi mukana on kaavassa luonnonsuojelualueiksi 

merkittyjä alueita. Luonnonmuistomerkkejä 

on kaikkiaan 19, joista 17 on isoja puita ja 

kaksi geologista kohdetta. 

Natura-alueita on yhteensä viisi. Kasvikohteita on 

yhteensä 120, jotka on jaettu erittäin arvokkaisiin 

kohteisiin, arvokkaisiin ja säästämisen arvoisiin kohteisiin. 

Putkilokasvit tunnetaan yleensä hyvin, mutta 

sammalet, jäkälät ja sienet puutteellisesti. 

Linnustollisesti arvokkaista kohteista on esitelty lintulehdot, 

lintujärvet ja Näsijärven lintuluodot. Hyönteistöltään 

arvokkaita kohteita on 33, joista erityisesti 

mainittakoon tummaverkkoperhosniityt ja tieteelle 

uutena löydetty vesiperhonen Oxyethira tamperensis. 

Lisäksi on esitetty karttana ja Pirkanmaan 

ympäristökeskuksen inventoimat arvokkaat perinnebiotoopit 

sekä arvokkaat järvet, lammet, lähteet ja 

purot. 

Lopuksi on esitelty Tampereen uhanalaiset eliölajit 

valtakunnalliseen ja paikalliseen arviointiin perustuen. 

Eräiden erityistä mielenkiintoa herättävien lajien 

esiintymistä on käsitelty vinjettikirjoituksin ja kartoin 

(mm. mm. eräät kasvilajit, kynäjalava, lepakot, liitoorava). 

Lopuksi on esitetty taulukkona Tampereen 

eliölajit luokiteltuna uhanalaisuusluokittain ja vastuulajeittain. 

6 • ARVOKKAAT LUONTOKOHTEET

Aluksi 

Aluksi 

T 

ampereen alueella on huomattava määrä säilyttämisen 

arvoisia luontokohteita, joiden kasvisto, 

eläimistö tai muut luonnon piirteet ovat harvinaislaatuisia. 

Alueet ovat usein pienehköjä tai yksittäisiä 

luonnonmuodostumia ja moniin liittyy kulttuurihistoriallista 

arvoa. 

Osa kohteista on suojeltu luonnonsuojelulailla, jolloin 

ne on merkitty luontoon asianmukaisilla rauhoituskylteillä. 

Tällaisia kohteita ovat luonnonsuojelualueet 

ja luonnonmuistomerkit. Valtaosa arvokkaista 

kohteista on kuitenkin pääasiallisesti luontoharrastajien 

tiedossa, jolloin ne saattavat tuhoutua mm. tietämättömyyden 

takia. Kohteista tiedottaminen eri virastoille, 

yhteisöille ja kuntalaisille onkin ensiarvoisen 

tärkeää. 

Luonnontieteellisen tiedekunnan puuttuminen 

yliopistosta nostaa kaupungissa toimivien harrastajayhdistysten 

merkitystä arvokkaiden luonnonkohteiden 

inventoinnissa ja seurannassa. Näiden yhdistysten 

raportit sekä yksittäisten harrastajien tiedot ja havaintoaineisto 

ovat olleet keskeistä aineistoa tätä julkaisua 

tehtäessä. Raporttien lisäksi tietoja Tampereen putkilokasvilajistosta 

ovat antaneet Matti Kääntönen, Ta- 

pio Lahtonen, Olavi Lehto, jäkälä- ja sammallajistosta 

Harri Arkkio, Matti Kääntönen, Ari Parnela, Juha 

Pykälä ja Kimmo Syrjänen, sienilajistosta Juho Kytömäki 

ja Unto Söderholm, hyönteislajistosta Juha Salokannel 

ja Tero Piirainen sekä linnustosta Seppo Aro, 

Ari Jokinen, Martti Lagerström, Lauri Mustalahti, 

Rainer Mäkelä, Vesa Nieminen, Hannu Nyström, 

Jaakko Syrjänen ja Jouni Väliaho. 

Matti Kääntönen ja Tapio Lahtonen ovat myös 

lukeneet käsikirjoituksen läpi kasviston sekä Tero Piirainen 

ja Juha Salokannel hyönteisten osalta. 

Tampereen arvokkaat luontokohteet on esitelty aihepiireittäin. 

Jokaisesta kohteesta on lyhyt selostus ja 

ne on paikannettu liitteinä oleville kartoille. Geologisia 

kohteita ja luontopolkuja ei ole esitelty ja ne on 

löydettävissä vuonna 1994 ilmestyneestä “Tampereen 

arvokkaat luontokohteet” -julkaisusta (Mikola ym. 

1994). 

Lisätietoja: 

Mikola, J., Nieminen, P. & Kosonen, L. 1994: Tampereen arvokkaat 

luontokohteet. – Tampereen kaupungin ympäristövirasto, 

ympäristövalvonnan julkaisu 3/1994, 77 ss. 

Tekstissä esiintyvien lajien perässä suluissa oleva viittaus tarkoittaa seuraavaa: 

CR (critically endangered) = äärimmäisen uhanalainen (valtakunnallisesti) 

EN (endangered) = erittäin uhanalainen (valtakunnallisesti) 

VU (vulnerable) = uhanalainen vaarantunut (valtakunnallisesti) 

NT (near threatened) = silmälläpidettävä (valtakunnallisesti) 

UH-AL = koko Tampereella alueellisesti uhanalainen 

UH-AL-E = esiintyy koko Tampereella, mutta muualla kuin Pohjois-Teiskossa alueellisesti uhanalainen 

UH-AL-P = esiintyy koko Tampereella, mutta vain Pohjois-Teiskossa alueellisesti uhanalainen 

Dir II = luontodirektiivin suojelualueita edellyttämä laji 

DirIV = luontodirektiivin tiukan suojelun lajit (tunnetaan myös elinympäristödirektiivinä) 

DirV = luontodirektiivin laji, jonka kannan kehitystä seurattava 

Ldir = lintudirektiivin II suojelualueita edellyttämä laji 

R = luonnonsuojelulain mukaan rauhoitettu laji 

eR = luonnonsuojelulailla rauhoitettu erityisesti suojeltu laji 

mR = kasvilajit, joiden kerääminen myyntiä varten on kielletty 

V = Suomen kansainvälinen vastuulaji 

ARVOKKAAT LUONTOKOHTEET • 7

Aluksi 

Luonto- ja lintudirektiivin suojelualueiden perustamista 

edellyttämät lajit ovat lajeja, jotka tulee EU:n 

mukaan sisällyttää Natura-alueisiin (ks. sivu 39). Tiukan 

suojelun lajit ovat lajeja, jotka on otettu suoraan 

myös Suomen lainsäädäntöön. Lain mukaan näiden 

lajien elinolosuhteita ei saa heikentää eli suojelu koskee 

myös kyseisen lajin elinympäristöä. Kuitenkin tulkinta 

tiukan suojelun kasvilajeista ei ole yhtä tiukka 

kuin eläimien kohdalla. Kasvien osalta kuuluminen 

luontodirektiivin liitteen IV tiukan suojelun lajeihin 

tarkoittaa käytännössä samanlaista kohtelua kuin rauhoitettujen 

lajien kohdalla täydennettynä hallussapitoa 

koskevilla poikkeuslupasäännöksillä. 

Harrastustoiminta 

Suurimpia luonnonharrastusjärjestöjä ovat Tampereen 

kasvitieteellinen yhdistys r.y., Pirkanmaan lintutieteellinen 

yhdistys (ennen v. 1994 Tampereen lintutieteellinen 

yhdistys r.y. ), Tampereen hyönteistutkijain Seura r.y. ja 

Tampereen sieniseura, luonnonsuojeluyhdistyksistä on 

mainittava Tampereen ympäristönsuojeluyhdistys ry. 

Tampereen kasvitieteellinen yhdistys ry täytti vuonna 

2003 30 vuotta. Sinä aikana yhdistys on kasvanut noin 

140 jäsenen suuruiseksi. Yhdistyksen tarkoituksena on 

edistää ja ylläpitää kasveihin kohdistuvaa harrastusta, 

tutkimusta ja suojelua. Se kokoontuu muulloin paitsi 

kesä-elokuussa pääsääntöisesti kerran kuukaudessa ja 

julkaisee Talvikki-nimistä jäsenlehteä. Kokouksien ja 

julkaisutoiminnan lisäksi yhdistys ylläpitää kasvikokoelmaa, 

järjestää kasviretkiä, toimii yhteistyössä muiden 

alan tahojen kanssa, antaa lausuntoja mm. kaavahankkeista 

sekä tekee omien tutkimusten lisäksi kasvillisuusselvityksiä 

eri tahoille (mm. Atlas-kartoitus). Yhdistyksen 

puheenjohtajana toimii Matti Kääntönen, 

Haiharankatu 22 B 8, 33710 Tampere. Yhdistyksen 

kotisivujen osoite on 

http://www.tampereenkasvitieteellinenry.net. 

Pirkanmaan lintutieteellinen yhdistys ry. (PiLy) on 

perustettu vuonna 1970 alun perin nimelläTampereen 

lintutieteellinen yhdistys. Toiminnan laajentumisen 

myötä nimen vaihdos toteutettiin vuonna 1993. Vuonna 

2003 yhdistyksen jäsenmäärä oli noin 550. Yhdistyksen 

tarkoituksena on edistää ja ylläpitää lintuihin 

kohdistuvaa harrastusta, tutkimusta ja suojelua. Yhdistys 

kokoontuu kahdeksan kertaa vuodessa, julkaisee 

kaksi kertaa vuodessa ilmestyvää Lintuviesti-nimistä 

lehteä, järjestää retkiä ja kursseja, tekee eri tahoille linnustoselvityksiä 

ja myös omaa tutkimusta, osallistuu 

valtakunnallisiin linnustoseurantatutkimuksiin, ylläpitää 

lintuasemaa Kangasalan Kirkkojärvellä, pitää yhteyttä 

muihin toiminnan kannalta olellisiin tahoihin 

sekä pyrkii vaikuttamaan linnustolle ja muulle luonnolle 

haitallisiin hankkeisiin. Yhdistyksen puheenjohtajana 

toimii Petri Seppälä, PL 482, 33101 Tampere, 

petri.seppala@kopteri.net. Yhdistyksen kotisivut 

löytyvät internetosoitteesta www.birdlife.fi/pily/ 

Vuoteen 1984 asti Tampereen perhostutkijain seura-nimellä 

toiminut Tampereen hyönteistutkijain seura 

(THS) perustettiin vuonna 1967. Nykyään seuraan 

kuuluu yli sata hyönteisharrastajaa ja -tutkijaa. Suurin 

osa jäsenistä on harrastajia, mutta joukossa on myös 

useita ammattitutkijoitakin. Seura kokoontuu kerran 

kuussa ja kokouksissa pidetään esitelmiä, esitetään 

näytteitä, katsotaan kuvia ja vaihdetaan kuulumisia. 

Kokouksien sijaan kesäkuukausina järjestetään retkiä 

hyönteistöllisesti mielenkiintoisille kohteille, tehdään 

tutkimusta ja selvityksiä ulkoisille tahoille. Seura toimii 

aktiivisesti pirkanmaalaisen hyönteislajistotiedon kartuttamiseksi 

sekä lajiston levinneisyyden ja elintapojen 

selvittämiseksi. Seuran puheenjohtajana toimii Tero 

Piirainen, Kaarilahdenkuja 11, 33700 Tampere. Seuran 

internetosoite on www.tam.pp.fi/ths/. 

Tampereen sieniseura perustettiin vuonna 1970. Seura 

toimii sieniharrastajien yhdyssiteenä. Seura rekisteröityi 

vasta v. 2002. Yhdistys toimii pitämällä kokouksia, 

näyttelyitä, opintopiiriä ja retkiä. Puheenjohtaja 

on Unto Söderholm, p. 03-2655156. 

Tampereen ympäristönsuojeluyhdistys ry toimii ympäristöstä 

ja luonnosta huolta pitävien yhdyssiteenä. 

Yhdistys antaa lausuntoja ja esittää kannanottoja 

maankäytöstä Tampereella, järjestää retkiä ja talkoita 

ja julkaisee Tampereen seudun luonto-lehteä. Puheenjohtajana 

toimii Inka Paananen, p. 045-6338779 ja 

yhdistyksen nettiosoite on www.sll.fi/pirkanmaa/yhdistykset/tampere/. 

Yhdistys on jäsenjärjestönä Pirkanmaan 

luonnonsuojelupiirissä ja sitä kautta Suomen 

luonnonsuojeluliitossa. 

Tampereen kaupungin ympäristövalvontayksikön 

internet-osoite on www.tampere.fi/ytoteto/yva/ 

index.htm. 


Luonnonsuojelualueet 

1. Luonnonsuojelulain nojalla suojellut kohteet 

Luonnonsuojelulaista 

Luonnonsuojelu on ympäristönsuojelun keskeinen 

osa-alue. Sen tarkoituksena on säästää, suojella ja vaalia 

luontoa eli turvata luonnon uhanalaisimpien osien 

säilyvyys ihmisen toiminnasta huolimatta. 1997 annetun 

luonnonsuojelulain 1§:n päätavoitteita ovat: 

1) luonnon monimuotoisuuden ylläpitäminen 

2) luonnonkauneuden ja maisema-arvojen vaaliminen 

3) luonnonvarojen ja luonnonympäristön kestävän 

käytön tukeminen 

4) luonnontuntemuksen ja yleisen luonnonharrastuksen 

lisääminen 

5) luonnontutkimuksen edistäminen. 

rektiivin lajit liitteessä I. Sienet ja jäkälät eivät todennäköisesti 

tule olemaan mukana EU:n luontodirektiiveissä. 

Luonnonsuojelulailla (29§) suojellut luontotyypit ovat : 

1) luontaisesti syntyneet, merkittäviltä osin jaloista 

lehtipuista koostuvat metsiköt 

2) pähkinäpensaslehdot 

3) tervaleppäkorvet 

4) luonnontilaiset hiekkarannat 

5) merenrantaniityt 

6) puuttomat tai vähäpuustoiset hiekkadyynit 

7) katajakedot 

8) lehdesniityt 

9) avointa maisemaa hallitsevat suuret yksittäiset puut 

ja puuryhmät 

Perinteinen luonnonsuojelu kuuluu yhdessä luonnonja 

kulttuurimaiseman suojelun kanssa kulttuurilliseen 

ympäristönsuojeluun. Sen tarkoituksena on luoda 

luonnon ja rakennetusta ympäristöstä viihtyisä ja tasapainoinen 

elinympäristö. Samalla pyritään myös takaamaan 

elinmahdollisuudet mahdollisimman monipuoliselle 

luonnoneliöstölle. Perinteinen luonnonsuojelu 

käsittää suojelualueiden perustamisen, luonnonmuistomerkkien 

vaalimisen sekä luonnonvaraisten 

kasvien ja eläinten suojelun. 

Viimeaikainen kehitys on tuonut luonnonsuojeluun 

uusia käsitteitä kuten luonnon monimuotoisuus 

(= biodiversiteetti), kestävä kehitys, kestävä käyttö ja 

suotuisa suojelutaso. Biologista monimuotoisuutta 

koskevan yleissopimuksen (Rio de Janeiro 1992) mukaan 

kestävä käyttö tarkoittaa biologisen monimuotoisuuden 

osien käyttöä siten, ettei käyttö johda pitkällä 

aikavälillä monimuotoisuuden vähenemiseen. 

Kestävään kehitykseen on liitetty kolme ulottuvuutta: 

ekologinen, sosiaalinen ja taloudellinen. Kestävä 

käyttö ilmaisee selkeämmin luonnonvarojen käytön 

rajallisuuden kuin kestävä kehitys-ilmaisu. Kestävän 

kehityksen sijaan tavoitteena on luonnonvarojen ja 

luonnonympäristön kestävän käytön tukeminen. 

Suomen liittyminen Euroopan yhteisöön vuonna 

1995 toi mukanaan luonnonsuojelulakiin luontotyyppien 

(29-31§) ja erityisesti suojeltavien lajien 

elinympäristön suojelun (47-48§) Natura-alueineen 

(64§). Euroopan yhteisön luonto- ja lintudirektiivi 

edellyttävät uhanalaisten lajien elinympäristöjen ja 

luontotyyppien suojelua suojelualueita muodostamalla 

suotuisan suojelutason varmistamiseksi. Suotuisa 

suojelutaso onkin uuden luonnonsuojelulain 

toinen yleistavoite (5§). Suojellut luontotyypit ja lajit 

ovat luontodirektiivin liitteissä I ja II sekä lintudi- 

Edellisistä kohteista Tampereen seudulla tulevat kyseeseen 

lähinnä tervaleppäkorvet, katajakedot ja 

avointa maisemaa hallitsevat suuret yksittäiset puut ja 

puuryhmät. 

Luonnonsuojelualueiden perustamisesta säädellään 

luonnonsuojelulaissa valtion mailla (10 §), yksityismailla 

(24§) ja luonnonmuistomerkkien rauhoittamisesta 

(23§). Lisäksi tietyistä erityissuojelutarpeista 

ja suojelualueiden järjestelmällisestä hankinnasta säädetään 

luonnonsuojelulaissa luonnonsuojeluohjelmilla 

(7§) ja maisema-alueilla (32§). 7§:n mukaan valtakunnallisesti 

merkittävien luonnonarvojen turvaamiseksi 

voidaan laatia luonnonsuojeluohjelmia, joilla 

alueita varataan luonnonsuojelutarkoituksiin tulevia 

aluehankintoja varten. 

Lajisuojelun perustana ovat aiemminkin olleet 

pyynnin ja häirinnän kiellot; suojeltua eläinlajia ei saa 

pyytää, häiritä, eikä kasvilajia kerätä tai muuten tarkoituksellisesti 

turmella. Suojeltujen lajien kauppa, 

hallussapito ja maastavienti ovat myös kiellettyjä. 

Luontodirektiivin liitteessä IV (ns. tiukan suojelun lajit) 

mainittujen eläinlajien kohdalla on myöskin 

maankäyttörajoituksia; niiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen 

heikentäminen on kielletty (luonnonsuojelulaki 

49§); usein puhutaan myös elinympäristödirektiivistä. 

Luontodirektiivin liitteessä V ovat lajit, 

jotka vaativat hyödyntämisen sääntelyä. 

Luonnonsuojelulailla (46§) voidaan määritellä 

uhanalaiseksi sellainen luonnonvarainen eliölaji, jonka 

luontainen säilyminen Suomessa on vaarantunut. Tarvittaessa 

laji voidaan siirtää erityisesti suojeltavien lajien 

kategoriaan (47§), jos sen häviämisuhka on ilmeinen. 

Erityisesti suojeltavan lajin säilymiselle tärkeän 

esiintymispaikan hävittäminen tai heikentäminen on 



kielletty. Perinteisten suojelukeinojen lisäksi erityisesti 

suojellun lajin suojelu edellyttää lajin elinympäristön 

suojelua tai muita toimenpiteitä varsinaisten luonnonsuojelualueiden 

ulkopuolellakin. 

Luonnonsuojelulain 42§ kieltää rauhoitetun kasvin 

tai sen osan poimimisen, keräämisen, irtileikkaamisen, 

juurineen ottamisen tai hävittämisen ja tämä 

koskee myös rauhoitetun kasvin siemeniä. Eläinlajien 

rauhoittamista koskevan luonnonsuojelulain 38§:n 

mukaan nisäkkäät ja linnut ovat rauhoitettuja suoraan 

lain nojalla. Sen mukaan kaikki Suomessa luonnonvaraisesti 

esiintyvät nisäkäs- ja lintulajit, joita ei ole mainittu 

metsästyslain 5§:ssä, ovat rauhoitettuja. Lisäksi 

vuonna 1999 voimaan tulleen EU:n lintudirektiivin 

artikla 7:n mukaan kaikki linnut ovat rauhoitettuja 

pesimäaikana vähintään 1.4-31.7 välisenä aikana. 

Rauhoitettujen eläinlajien osalta kiellettyä on: 

1) tahallinen tappaminen tai pyydystäminen 

2) pesien sekä munien ja yksilöiden 

muiden kehitysasteiden ottaminen haltuun, siirtäminen 

tai muu tahallinen vahingoittaminen 

3) tahallinen häiritseminen, erityisesti eläinten lisääntymisaikana, 

tärkeillä muuton aikaisilla levähdysalueilla 

tai muutoin niiden elämänkierron kannalta 

tärkeillä paikoilla. 

28.6. 1993 annettu metsästyslaki käsittelee metsästystä 

– rauhoittamattoman eläimen pyydystämistä ja tappamista 

sekä riistanhoitoa – riistaeläimen aiheuttamien 

vahinkojen korvaamista ja koiran pitämistä. Lakia 

sovelletaan tietyiltä osin myös luonnonsuojelulain (71/ 

23) nojalla rauhoitettujen nisäkkäiden ja lintujen pyydystämiseen 

tai tappamiseen. Metsästyslain 5 §:n 

määrittelemät riistaeläimet ja rauhoittamattomat eläimet 

on lueteltu raportin lopussa. Tampereella esiintyvien 

erityisesti suojeltavien, uhanalaisten, silmälläpidettävien 

ja EU-direktiivilajien sekä Suomen vastuulajien 

luettelo on liitteenä alkaen sivulta 128. 

Suomen aiempaa kattavammasta kansainvälisestä 

erityisvastuusta on puhuttu ensimmäisen kerran Suomen 

ympäristökeskuksen ja BirdLife -Suomen yhteistyönä 

toteuttamassa Suomen tärkeät lintualueet (FI- 

NIBA) -hankkeessa. Sen mukaan Suomen olisi otettava 

vastuu niistä pohjoisen vyöhykkeen lintulajeista, 

joiden kanta meillä muodostaa merkittävän osuuden 

Euroopan kannasta. Tällöin erityisvastuulajeina pidetään 

lajeja, joiden alle 100 000 yksilön eurooppalaisesta 

kannasta Suomessa pesii vähintään 10%. Tällaisia 

Suomeen ja sen lähialueille keskittyviä lajeja ovat soiden 

ja havumetsien lajit, mutta myös vesilinnut, kahlaajat 

ja pöllöt. FINIBA-asiantuntijaryhmä on valikoinut 

erityisvastuulajeiksi harvalukuiset suojelun 

kannalta tärkeimmät lajit. Voimakkaimmin Suomipainotteisia 

lajeja ovat esim. jänkäsirriäinen, jonka 

eurooppalaisesta kannasta Suomessa on n. 75%, taviokuurna 

n. 68%, mustaviklo n. 65% ja telkkä n. 

63%. Tämän jälkeen Suomen erityisvastuuta on pohtinut 

myös Uhanalaisten eliöiden toinen seurantatyöryhmä. 

Metsälaista 

Vuoden 1997 aikana astui voimaan uusi metsälaki 

(1093/1996) ja metsäasetus (1200/1996). Lain 1§:n 

mukaan tavoitteena on edistää metsien taloudellista, 

ekologista ja sosiaalista kestävää hoitoa ja käyttöä siten, 

että metsät antavat kestävästi hyvän tuoton samalla, 

kun niiden biologinen monimuotoisuus säilytetään. 

Monimuotoisuuden säilyttämiseen voidaan pyrkiä 

metsätaloudellisella tavoiteohjelmalla (metsäkeskus), 

hakkuutapojen sääntelyllä ja erityisen tärkeiden 

elinympäristöjen suojelulla. On huomattava, että metsälaissa, 

toisin kuin luonnonsuojelulaissa, säädetään 

vain metsätalouteen liittyvistä hankkeista. Metsälain 

10§:ssä säädetään metsäluonnon monimuotoisuuden 

säilyttämisestä yleisesti, mutta mikä toteutuu asetuksen 

kautta. Lain 5§:ssä puututaan sallittuihin hakkuutapoihin 

ja 6§:ssä metsäluonnon erityiskohteisiin, joilla 

on merkitystä metsän monimuotoisuuden säilyttämisen, 

maiseman tai monikäytön kannalta. Erityisen 

tärkeiden elinympäristöjen suojelusta on säädetty 

metsälain 10§:ssä, josta voidaan poiketa poikkeusluvalla 

(11§). 

Metsälain 10§ erityisen tärkeät elinympäristöt ovat: 

1) lähteiden, purojen ja pysyvän veden juoksu-uoman 

muodostavien norojen sekä pienten lampien välittömät 

lähiympäristöt 

2) ruohoja heinäkorvet, saniaiskorvet sekä lehtokorvet 

ja Lapin läänin eteläpuolella sijaitsevat letot 

3) rehevät lehtolaikut 

4) pienet kangasmetsäsaarekkeet ojittamattomilla soilla 

5) rotkot ja kurut 

6) jyrkänteet ja niiden välittömät alusmetsät 

7) karukkokankaita puuntuotannollisesti vähätuottoisemmat 

hietikot, kalliot, kivikot, louhikot, vähäpuustoiset 

suot ja rantaluhdat 

Seuraavassa esitellään ympäristökeskuksen (ennen 

vuotta 1998 lääninhallituksen) päätöksellä rauhoitetut 

luonnonsuojelualueet ja ympäristölautakunnan päätöksellä 

(aikaisemmin lääninhallituksen) rauhoitetut 

luonnonmuistomerkit. 



1.1. Luonnonsuojelualueet 

Luonnonsuojelualueella tarkoitetaan rauhoitettua tai 

luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettavaksi ehdotettua 

aluetta, jolla on merkitystä tietyn luonnontyypin 

tai luonnonkauneuden säilyttämisessä. Syitä suojelulle 

voivat olla alkuperäisen luonnon, eläin-ja kasvimaailman 

tai maiseman säilyttäminen. 

Luonnonsuojelualueen käyttöä säätelevät hoito- ja 

käyttösuunnitelma sekä rauhoitusmääräykset. Määräysten 

mukaan toiminnot, jotka mahdollisesti muuttaisivat 

alueen alkuperäistä maisemakuvaa tai vaikuttaisivat 

epäedullisesti alkuperäisen kasvillisuuden ja eläimistön 

säilymiseen, ovat kiellettyjä. Suojelualueen 

hoitoa ja käyttöä valvovat kaupungin ympäristövalvonta 

ja ympäristökeskus. Jokaiselle alueelle laaditaan 

hoito- ja käyttösuunnitelma, jonka alueellinen sympäristökeskus 

vahvistaa. 

Seuraavassa esitellään Tampereen alueella sijaitsevat 

11 luonnonsuojelualuetta: Ikuri-Kalkun Myllypuro, 

Viikinsaari, Pyynikki, Peltolammi-Pärrinkoski, 

Halimasjärvi, Sorilanlammi, Vattula, Palvajärvi-Koirajärvi, 

Järvenpää-Majaketo, Paarlahden Isosaari sekä 

uusimpina Iso-Kuhmo ja Tampereen kaupungin 

omistama Ylöjärven Valkeekiven lahden purolehto. 

Vattulan luonnonsuojelualueeseen saatiin v. 2003 huomattava 

laajennusosa. Vuonna 1997 voimaan astunut 

luonnonsuojelulaki antaa myös mahdollisuuden rauhoittaa 

alue ympäristökeskuksen rajauspäätöksellä. 

Tälla menetelmällä on viime vuosina rauhoitettu yksitoista 

tummaverkkoperhosniittyä. Lisäksi uudeksi 

luonnonsuojelualueeksi on suunnitteilla Epilän Vaakkolammin 

alue. 

Vuoden 2003 loppuun mennessä Tampereella oli 

luonnonsuojelualueita 229 hehtaaria, joka on 0.4 % 

maapinta-alasta. 

Alue kuuluu valtakunnalliseen lehtojensuojeluohjelmaan 

ja Natura-ohjelmaan. Se rauhoitettiin luonnonsuojelulain 

nojalla 26.10.1999 35,1 ha suuruisena 

päätösnumerolla 1998L0220/251. Myllypuron puronvarsilehdot, 

rinteet ja putoukset ovat esteettisesti ja 

kasvistollisesti Tampereen kantakaupungin arvokkaimpia 

luonnonalueita. Uoma on tosin ollut pahasti 

roskaantunut ja alueella on järjestetty keväisin siivoustalkoita. 

Puronvarsilehdolla on pituutta kolme kilometriä 

ja sen tyypillisiä lajeja ovat kotkansiipi (Matteuccia 

struthiopteris), (sorea)hiirenporras (Athyrium filix-femina), 

mesiangervo (Filipendula ulmaria), käenkaali 

(Oxalis acetosella), lehtovirmajuuri (Valeriana 

sambucifolia), lehtotähtimö (Stellaria nemorum), kevätlinnunsilmä 

(Chrysosplenium alterniflorum) ja lehtopalsami 

(Impatiens noli-tangere). Lisäksi alueella kasvaa 

niukalti lehtopähkämöä (Stachys sylvatica), sini- 

(Hepatica nobilis, mR) ja valkovuokkoa (Anemone nemorosa) 

sekä haisukurjenpolvea (Geranium robertianum). 

Merkittävin ja samalla huomiotaherättävin kasvi 

on runsaana esiintyvä lehtoleinikki (Ranunculus cassubicus), 

jonka esiintymät ovat Pirkanmaan suurimmat. 

Kämmekkäkasveista alueella kasvaa soikkokaksikkoa 

(Listera ovata, R). 

Linnusto 

Puronvarsi on linnustollisesti merkittävä alue. Linnusto 

on laskettu kahdesti, vuosina 1988 ja 1994. Alueella 

laskettiin vuonna 1988 pesivän 30 lintulajia, yhteensä 

145 reviiriä ja 1994 26 lajia/138 reviiriä. Linnuston 

kokonaistiheydeksi saatiin yhdellä linjalaskennalla 

952 paria/km2 (1988) ja 906 paria/km2 (1994). Suuri 

lintutiheys johtuu sekä purolaakson rehevästä lehtokasvillisuudesta 

että ns. reunavaikutuksesta (=erilaisten 

habitaattien vaihtuma-alueella lintutiheydet ovat 

useimmiten suurempia kuin habitaattien keskiosissa). 

Purolaakso rajoittuukin molemmin puolin lähes koko 

pituudeltaan pihamaihin, teollisuusalueisiin, joutomaihin, 

hakkuuaukkoihin ja pensaikkoihin. Pajulintu 

(Phylloscopus trochilus), räkättirastas (Turdus pilaris), 

peippo (Fringilla coelebs), punakylkirastas (Turdus iliacus), 

lehtokerttu (Sylvia borin), talitiainen (Parus ma- 

1.1.1. Ikuri-Kalkun Myllypuro 

Kasvillisuus 

Lasse Kosonen 

Myllypuron lehtoleinikkikasvustot ovat Pirkanmaan 

laajimmat. 



jor), mustapääkerttu (Sylvia atricapilla) ja hippiäinen 

(Regulus regulus) ovat alueen runsaimmat lajit. Lehtoja 

mustapääkertun suuret populaatiotiheydet ovat 

osoitus lehdon rehevyydestä. Kummankaan kesän laskennoissa 

ei havaittu harvinaisia lajeja. Yhdellä laskentakerralla 

harvinaisempien lajien yksittäiset parit 

saattavat kuitenkin jäädä huomaamatta. 

Hyönteistö 

Myllypurossa elää roskaantumisesta huolimatta eräitä 

mielenkiintoisia metsäpurojen vesiperhoslajeja. Näistä 

merkittävimpiä ovat valtakunnallisesti silmällä pidettävä 

purosiilanen (Lype reducta, NT) ja purovainokas 

(Rhyacophila fasciata, NT). Toinen alueellisesti 

merkittävä vesiperhoslaji on koukkusirvikäs (Sericostoma 

personatum). 

Lisätietoja: 

Kääntönen, M. 1984: Merkittäviä lehtoja kantakaupungissa: 

Kalkun Myllypuro. - Tammerkoski 7/84: 4-6. 

Lagerström, M. & Tast, N. 1988: Tampereen Ikuri-Kalkun 

Myllypuron pesimälinnusto 1988. - Käsikirjoitus 

ympäristövalvonnassa. 

Peruskarttalehti 2123 06 D 

1.1.2. Viikinsaari 

Hämeen lääninhallituksen päätöksellä (päätösnumero 

125/A231) 9.12.1994 perustettu Viikinsaaren luonnonsuojelualue 

sijaitsee Pyhäjärven Viikinsaaressa, 

noin 3,5 km päässä Tampereen keskusta-alueelta. Saaren 

kokonaispinta-ala on 14,9 hehtaaria, josta luonnonsuojelualueen 

osuus on 10,53 hehtaaria. Viikinsaari 

on toiminut virkistysalueena jo viime vuosisadan 

puolivälistä lähtien. Rakentaminen ja virkistystoiminta 

ovat keskittyneet saaren itäosaan ja luonnonsuojelualue 

sijaitsee saaren länsiosassa. Alueen sisäosaa 

kiertää hiekoitettu kävelytie. Luontopolku seurailee 

kävelytietä poiketen välillä saaren rehevään sisäosaan 

ja rannan tuntumaan. Suojelualueen itäpää rajoittuu 

jalkapallokenttään ja niittyyn. 

Kasvillisuus 

Viikinsaaren luonnonsuojelualue kuuluu eteläboreaaliseen 

lehtovyöhykkeeseen, ns. vuokkovyöhykkeeseen, 

jonka rehevintä ydinaluetta kutsutaan Etelä-Hämeen 

lehtokeskukseksi. Viikinsaaren rehevyys perustuu Kokemäenjoen 

vesistön eteläisten reittien savimaiden 

viljavuuteen sekä kallioperän fylliittiin ja kiilleliuskeeseen, 

joiden ns. kalkkivaikutus mahdollistaa kasvillisuuden 

rehevät piirteet. 

Alueella on laidunnettu karjaa ja korjattu heinää 

siinä määrin, että aluetta määriteltiin jo 1880-luvulla 

termillä “hoidettua puistoa”. Suojelualueella on ennen 

rauhoitusta maisema- ja virkistystarkoituksessa harvennettu 

pensaskerrosta sekä hakattu metsää. Toiminta 

on kuitenkin ollut pienimuotoista ja se on kohdistunut 

pääasiassa alueen reunaosiin. Kokonaisuutena 

alueen kasvillisuus ja eläimistö ovat monipuolisia, eikä 

ihmisen toiminta ole toistaiseksi köyhdyttänyt alueen 

Lasse Kosonen 

Viikinsaaren kotkansiipikasvustot ovat lähes miehenmittaisia. 



monimuotoisuutta ja asemaa tärkeänä lehtona. 

Kokonaisuutena Viikinsaaren luonnonsuojelualueen 

puusto, varsinkin lehdoissa, on selvästi kaksijakoinen. 

Ylimmässä latvuskerroksessa kasvaa 70-90 

-vuotiaita, yli 20 metriä korkeita kuusia ja koivuja. 

Kerros on melko tasaikäinen ja selvästi erottuva. Tämän 

kerroksen alla ja paikoitellen ylimmän latvuskerroksen 

puuttuessa omina kuvioinaan kasvaa 10- 

30-vuotias, pääosin kuusivaltainen kerros. Lahopuuta 

alueella on niukasti, sillä tuulen kaatamia ja lahoavia 

puita on korjattu polttopuuksi. Valtapuuston 

muodostavat kuusi (Picea abies), rauduskoivu (Betula 

pendula) ja hieskoivu (Betula pubescens). Mäntyjä (Pinus 

sylvestris) kasvaa eniten lounaisrannan tuoreella 

kankaalla. Saarella kasvaa myös kookkaita visakoivuja, 

katajia (Juniperus communis) ja pihlajia (Sorbus 

aucuparia) sekä haapoja (Populus tremula), jotka vanhoilla 

niittyalueilla muodostavat yhtenäisiä haavikoita. 

Pääasiassa rantojen tuntumassa kasvaa harmaa- 

(Alnus incana) ja tervaleppää (Alnus glutinosa) sekä 

tuomea (Prunus padus), jota löytyy myös saaren sisäosista. 

Kosteilla kasvupaikoilla viihtyvät lukuisat pajulajit: 

halava (Salix pentandra), raita (Salix caprea), 

kiiltopaju (Salix phylicifolia), tuhkapaju (Salix cinerea) 

ja mustuvapaju (Salix myrsinifolia). Sisäosien 

rehevissä lehdoissa kasvaa muutamia metsälehmuksia 

(Tilia cordata) ja lisäksi saarelta löydettiin kynäjalavan 

(Ulmus laevis, R, VU) taimi vuonna 1989. 

Puustoa on hakattu alueen lounaisosassa ja luoteiskärjessä. 

Kumpikin hakkuuala on noin 0,1 ha:n suuruinen 

ja tällä hetkellä niissä kasvaa lehtipuuvaltaisia, 

noin 2 m korkeita taimikoita. Pensaskerroksen muodostavat 

paatsama (Rhamnus frangula), terttuselja 

(Sambucus racemosa) ja koiranheisi (Viburnum opulus), 

joita kasvaa tasaisesti alueen lehto-osissa. Alueella 

esiintyy myös lehtokuusamaa (Lonicera xylosteum), 

mutta niukemmin kuin muita pensaskerroksen 

kasveja. 

Viikinsaaren luonnonsuojelualue voidaan jakaa 

kuuteen kasvillisuusvyöhykkeeseen alkaen alueen sisäosista 

ja päätyen rantaosiin: (1) rehevä kuusivaltainen 

lehto, jota luonnehtivat lehtoimikkä (Pulmonaria 

obscura, mR) ja lehto-orvokki (Viola mirabilis), (2) 

vaihteleva, osin kultturilajistonkin sävyttämä tuore 

lehto, jossa kasvaa vaateliaita lehtokasveja, (3) saniaislehto, 

(4) koivuvaltainen kuiva lehto, jota luonnehtivat 

nuokkuhelmikkä (Melica nutans) ja kevätlinnunherne 

(Lathyrus vernus, mR), (5) haapa- ja 

harmaaleppävaltainen viljely- ja laidunkäytössä ollut 

alue, jossa kasvaa lehtoja kulttuurikasveja sekä (6) 

tuore ja lehtomainen kangas. 

Viikinsaaresta on kaikkiaan löytynyt 253 putkilokasvilajia. 

Näistä arviolta 150 on saaressa alkuperäisiä 

ja loput sata lajia ovat kulkeutuneet saareen ihmisen 

mukana. Osa saaren alkuperäislajeista on saanut ihmisen 

toiminnan lisääntyessä runsaammin kasvupaikkoja, 

osa lajeista on taas kärsinyt toiminnasta. Vain yhden 

alkuperäiskasvin tiedetään varmasti hävinneen 

saarelta - kaiheorvokin (Viola selkirkii). 

Viikinsaaren suojelualueen runsaslajisimpia alueita 

ovat sisäosan lehdot. Vaateliaimmista lehtokasveista 

alueella kasvavat mm. lehto-orvokki, lehtoimikkä 

(mR), soikkokaksikko (R), keltavuokko (Anemone ranunculoides, 

UH-AL-P), lehtopähkämö ja mustakonnanmarja 

(Actaea spicata). V. 1990 Tampereella harvinaista 

nurmikaunokkia (Centaurea phrygia) todettiin 

kasvavan muutamassa paikassa saarta ja v. 2000 löydettiin 

saaresta näsiäntaimi (Daphne mezereum, mR). 

Rehevimmän lehtoalueen kosteista ja varjoisista kasvupaikoista 

on löydettävissä mm. velholehteä (Circaea 

alpina). Saniaislehtoa hallitsee laaja kotkansiipikasvusto, 

jonka joukossa kasvaa kevätlinnunsilmää ja mesiangervoa. 

Paikoitellen tiheiköt muuttavat kasvillisuuskuvaa, 

jolloin varsinkin käenkaalin osuus kenttäkerroksen 

kasvillisuudesta nousee. 

Rehevää sisäosaa reunustaa viljely- ja laidunkäytössä 

ollut alue, jossa kasvaa sekaisin lehto-, kangas- ja 

kulttuurikasveja. Paikan rehevyydestä ja kosteudesta 

kertovat mm. hiirenporras ja kevätlehtoleinikki (Ranunculus 

fallax). 

Lehtoaluetta kiertää yhtenäinen tuoreen ja lehtomaisen 

kankaan rantavyöhyke, jossa esiintyy tyypillisiä 

kangasmaiden kasveja. Rannan kivikkoisessa ja 

niukkalajisessa elinympäristössä kasvaa 28 kasvilajia, 

joista yleisimpiä ovat rantakukka (Lythrum salicaria), 

myrkkykeiso (Cicuta virosa), helpi (Phalaris arundinacea), 

luhtavuohennokka (Scutellaria galericulata), viiltosara 

(Carex acuta) ja terttualpi (Lysimachia thyrsiflora). 

Pienenä erikoisuutena lähellä uimarantaa kasvaa 

pieni keltanokitkeröesiintymä (Picris hieracioides). 

Sienistö 

Viikinsaaren sienistöstä tunnataan vain hajahavaintoja. 

Eri puulajien kanssa sienijuurta muodostavia mykorritsasieniä, 

esim. rouskuja, haperoja (mm. Pirkanmaalla 

melko harvinainen nokihapero (Russula albonigra), 

tatteja ja vahveroita kasvaa saaressa runsaasti. 

Lahoavan puuaineksen vähyyden vuoksi merkittävää 

lahottajasienilajistoa on löydetty varsin niukasti. Vanhojen 

metsien lajina pidettyä ruostekääpää (Phellinus 

ferrugineofuscus, NT) löytyi saaren sisäosista kaatuneesta 

kuusesta 1970-luvun puolivälissä. Muusta 

puulla kasvavasta lajistosta mainittakoon tuoksuhelokka 

(Pholiota heteroclita). 

Saaresta on löydetty muutamia Pirkanmaalle uusia 

sienilajeja, joita voidaan pitää harvinaisina koko Suomessa. 

Uutena suomalaisena lajina löydettiin kävelytien 

reunasta ruohikosta saravinokas (Melanotus phillipsii). 

Saaren länsipään sekametsästä, luontopolun 

vierestä on kahtena vuonna löydetty savukärpässienen 

(Amanita spissa) esiintymä, joka on Suomen pohjoisin 



ja toinen Pirkanmaan kahdesta kasvupaikasta. Syksyllä 

1993 luonnonsuojelualueeseen rajautuvalta niityltä 

löytyivät Pirkanmaan ensimmäiset nurmituhkelot 

(Vascellum pratense, NT). Pirkanmaalle uusi laji oli 

myös syksyllä 1993 saaren länsipäästä löytynyt harvinainen 

kirjomaltoseitikki (Cortinarius cyanites) ja 1998 

löydetty valkosahaheltta (Lentinellus auricula, NT). 

Linnusto 

Viikinsaaren pesimälinnusto koostuu pirkanmaalaisesta 

peruslajistosta. Harvinaisuuksia edustaa pikkusieppo 

(Ficedula parva, Ldir, NT), josta on pesimäkautena 

havainto poikueesta 1996 ja varoittelevasta 

parista vuodelta 1999. 2000-luvulla lajia ei ole enää 

paikalla havaittu. Ns. vaateliaita lajeja saarella edustaa 

mustapääkerttu. Vuoden 1991 takseeraus tapahtui 

melko varhain - touko-kesäkuun vaihteessa - mikä ei 

anna todellista kuvaa myöhäisten muuttolajien kuten 

mustapääkertun, lehtokertun ja punavarpusen (Carpodacus 

erythrinus) todellisista parimääristä. Näiden lintujen 

parimäärien selville saamiseksi linnut olisi takseerattava 

kesäkuun puolessa välissä. 

Saarella havaittiin vuonna 1991 kaikkiaan 30 lintulajin 

muodostaneen 121 reviiriä. Peippo, pajulintu, 

räkättirastas, talitiainen, sinitiainen (Parus caeruleus) ja 

sirittäjä (Phylloscopus sibilatrix) olivat alueen runsaimpia 

lajeja. Peippo ja pajulintu kattoivat yhdessä yli 40 

% reviireistä. Kolopesijät, joita lajeista oli 9, muodostivat 

24 reviiriä. Vuoden 1996 kesällä pesivien lintulajien 

määrä oli pudonnut 25 lajiin, jotka muodostivat 

86 reviiriä. Valtalajeilla (pajulintu, peippo, lehtokerttu, 

sinitiainen ja viherpeippo) oli 57 % saaren pesimälinnuston 

kokonaisparimäärästä. Vuoden 1996 takseerauksen 

mukaan saaren kolopesijöiden kuten talitiaisen 

kanta romahti lähes olemattomaksi vuoden 1991 takaisesta 

tilanteesta. Suojelualueella ei ole linnunpönttöjä, 

joten kolopesijät keskittyvät saaren itäpäässä sijaitseviin 

pönttöihin, joita on saattanut olla vuonna 

1996 vähemmän. 

Viikinsaaren linnusto oli monipuolista ja sen kokonaisparitiheys 

vuonna 1991 811 paria/km2 ja vuonna 

1996 576 paria/km2. Kesällä 1996 Viikinsaaren 

itäosan virkistysalueen pesimälinnuston kokonaisparitiheys 

oli 431 paria/km2. Saaren pesimälinnusto on 

saaren pinta-alan huomioon ottaen varsin monipuolinen, 

mistä kielii melko korkea diversiteetti-indeksi 

(2.76 vuonna 1996). Paritiheys on suurempi kuin millään 

muulla viime vuosina takseeratulla Tampereen 

suojelualueella tai suunnitellulla suojelualueella, lukuun 

ottamatta Myllypuron paritiheysarviota, ja se 

vastaa Etelä-Suomen parhaiden lintulehtojen paritiheyksiä. 

Mainittakoon vielä, että kesällä 1996 saarella 

pesi nuolihaukka (Falco subbuteo), joka vanhan 

uhanalaisuusluokituksen (ennen vuonna 2001 uusittua) 

mukaan kuului uhanalaisiin lajeihin. Nuolihaukan 

on havaittu esiintyvän alueella säännöllisesti, vaikkakin 

se pesinee toisinaan viereisessä Lehtisaaressa. 

Myös lehtopöllö on 1990-luvulla pesinyt saaressa ja 

1950-luvulla jopa varpuspöllö. 

Lisätietoja: 

Kääntönen, M. & Kääntönen, L. 1989: Luontopolkuopas, 

Viikinsaari. - Moniste Ympäristövirastossa. 

Kääntönen, M. & Kääntönen, L. 1990: Tampereen Viikinsaaren 

kasvisto ja kasvillisuus. - Tampereen kaupungin 

ympäristönsuojelutoimiston julkaisu 3/90. 16 s. 

Lagerström, M. 1996: Tampereen Viikinsaaren pesimälinnusto 

1991 ja 1996. - Käsikirjoitus ympäristövalvonnassa. 

Lagerström, M., Jokinen, A., Kosonen, L. & Tast N. 1991: 

Tampereen Multipuron, Villilänsaaren, Viikinsaaren ja 

Soukonvuoren pesimälinnustot 1991. - Käsikirjoitus 


Kosonen, L. 1992: Eteläisiä sienilajeja Pirkanmaalla. - Sienilehti 

44: 135-137. 

1.1.3. Vaakkolammin ja Likokallion alue 

Kaarilan kartanon historia Vaakkolammi-Likokallion 

alueella ulottuu satojen vuosien päähän. Alueen alkuperäiseen 

kasvillisuuteen onkin vuosisatojen kuluessa 

sekoittunut runsaasti kulttuuriperäistä lajistoa. Vanhaa 

kulttuurimaisemaa on alueella lyhytnäköisesti ja ratkaisevasti 

turmeltu rakentamalla taloja heti järven 

etelärantaan ja kartanomiljööseen. Kulttuurilajistoa 

ovat mm. keltamo (Chelidonium majus), jalokiurunkannus 

(Corydalis nobilis), punakoiso (Solanum dulcamara), 

nokkosvieras (Cuscuta europaea, UH-AL-P), 

jättipalsami (Impatiens grandulifera) ja törrösara (Carex 

muricata). Harvinaisuuksista Likokallion itäpuolella 

kasvaa jänönsalaattia (Mycelis muralis). Rannoilla 

kasvaa runsaasti nevaimarretta (Thelypteris palustris). 

Muuta luonnonvaraista lajistoa ovat valko- ja keltavuokko 

(UH-AL-P), kevätlinnunsilmä, lehtopalsami, 

lehtokorte, lehto-orvokki ja mustakonnanmarja. Kaarilan 

kartanon alueella ovat Tampereen suurimmat 

lehmus- ja vaahterayksilöt. Erikoisuutena kohteella 

kasvaa harmaa- ja tervalepän risteymää (Alnus glutinosa 

x incana). Itse järvestä on kerätty 1900-luvun alussa 

piilovesiherne (Utricularia stygia), laji jota tuolloin 

vielä ei tunnettu tieteelle ja on määritetty vasta lähes 

sata vuotta myöhemmin. Paikka on ainoa Pirkanmaalta 

tunnettu. Samaan kokonaisuuteen kuuluu myös 

Likokallio, lehtomaisen kasvillisuuden peittämä jylhä 

muodostelma järven itäpuolella. Likokalliota on sanottu 

myös Liittokallioksi, mikä viittaa sen käyttöön 

jo esihistoriallisena aikana käräjöintipaikkana. Likokallion 

sammallajistoa tutkittiin kesällä 2002 tutkimuskohteena 

kallion seinämät ja lohkareet. Merkittävimmät 

löydökset olivat taljaruostesammal (Anomodon 

attenuatus), kivikutrisammal (Homalothecium sericeum) 

ja vuoririippusammal (Neckera oligocarpa). Taljaruos- 



reää koivuakin. Elinympäristö saattaisi jopa sopia valkoselkätikan 

pesintään. Alue kuuluu myös pikkutikan 

(Dendrocopos minor, VU) elinpiiriin ja itse lammella on 

viime vuosina pesinyt liejukana (Gallinula chloropus). 

Iidesjärven ohella Vaakkolammi on Pirkanmaan ainoita 

liejukanan pesimispaikkoja. Aluetta on esitetty 

rauhoitettavaksi luonnonsuojelulain nojalla. Rauhoituspäätös 

tultaneen antamaan vuoden 2004 aikana. 

Lisätietoja: 

Kääntönen, M. 1974: Järvi Tampereen maisemassa - Vaakkolammi. 

- Tammerkoski 36(9): 12-13. 

Kääntönen, M. 1990: Tampereen Gaddin lehmus (Tilia cordata) - 

Suomen suurimpia - Talvikki 14: 64-67. 

Kääntönen, M. 2001: Tampereen Kaarilan Vaakkolammen 

eteläpuolen ja lounaisrinteen kasvisto ja kasvillisuus. - Talvikki 

25:54-67. 

Peruskarttalehti 2123 09 

1.1.4. Pyynikki 

Hannu Kettunen 

Kuvan valkoselkätikkanaaras viihtyi 

tovin Vaakkolammin eteläpuolen lahopuumetsässä. 

tesammalta esiintyy vain paikoin Etelä-Suomen lehtokallioilla. 

Kivikutri- ja vuoririippusammal ovat kohtalaisen 

harvinaisesti esiintyviä lehtokallioiden lajeja, 

joista jälkimmäinen yleistyy pohjoista kohti. Muuta 

alueen huomionarvoista lehtoisuutta ilmentävää lajistoa 

ovat ketohavusammal (Abietinella abietina), koukkusuikerosammal 

(Brachythecium reflexum), rihmahiirensammal 

(Bryum flaccidum), kujanneviuhkasammal 

(Homalia trichomanoides), vemmelvaskisammal (Pseudoleskeella 

nervosa) ja sirohavusammal (Thuidium assimile). 

Vaakkolammin eteläpuolella Likokallion viereisessä 

lehtimetsässä vieraili Suomessa uhanalainen valkoselkätikka 

(Dendrocopos leucotos, Ldir, eR, CR) tammi-maaliskuussa 

v. 2000. Laji viihtyy vanhoissa lehtimetsissä, 

lahoa lehtipuuta sisältävissä metsissä ja erityisesti 

koivikoissa. Vaakkolammin metsä on harmaaleppävaltaista, 

vaikkakin seassa on runsaasti lahoa jä- 

Pyynikin luonnonsuojelualue, jonka pinta-ala on 

49,62 hehtaaria, on perustettu 6.5.1993 lääninhallituksen 

päätöksellä 94/A231. 

Pyynikin harju Tampereen keskustan länsipuolella 

kuuluu osana yli 200 km pitkään harjujaksoon, joka 

alkaa Salpausselältä Kosken ja Lammin pitäjien kohdalta 

ja jatkuu kaakkois-luoteissuunnassa Kankaanpäähän 

saakka. Tampereella samaan harjujaksoon 

kuuluvat Epilänharju, Vilusenharju, Kalevankangas ja 

Pispalan harju. Korkeimmillaan Pyynikinharjun lakiosa 

on 80 metriä Pyhäjärven pinnan yläpuolella ja 160 

metriä merenpinnan yläpuolella; sitä pidetään maailman 

korkeimpana soraharjuna. Harju on Pyhäjärven 

ja Näsijärven välinen vedenjakaja, joten se toimii myös 

merkittävänä maiseman jäsentäjänä. Vuonna 1993 

Pyynikin harju valittiin valtakunnallisesti arvokkaaksi 

maisemanähtävyydeksi. 

Pyynikki on tamperelaisille ja etenkin keskustassa 

asuville tärkeä lähivirkistysalue, joten alueen ulkoiluun 

ja virkistyskäyttöön kuuluva varustus on monipuolinen: 

ulkoilureittejä, merkitty luontopolku, näkötorni 

kahviloineen, penkkejä, roska-astioita ja kuntoilukatos. 

Alueelle on v. 2003 hyväksytty metsänhoitosuunnitelma. 

Kasvillisuus 

Pyynikin metsätyypit vaihtuvat ylhäältä alas siirryttäessä 

lakialueen kuivista kanervatyypin kangasmetsistä 

mustikkatyypin tai käenkaali-mustikkatyypin kangasmetsiin. 

Pyynikin erityispiirteitä lisäävät harju-, kallio- 

ja lehtokasvillisuusalueet. Putkilokasvilajiston 



runsaus (325 lajia vuonna 1973) kertoo kulttuurilajien 

huomattavasta osuudesta. Vähälukuista harjukasvillisuutta 

edustavat kahden metrin kasvustona kasvava 

sarjatalvikki (Chimaphila umbellata), kanervisara 

(Carex ericetorum), hietaorvokki (Viola rupestris), mäkivirvilä 

(Vicia tetrasperma, UH-AL-P) ja 

(harju)häränsilmä (Hypochoeris maculata). Kesäteatterin 

läheltä on löydetty myös lähteikkö- ja lehtokasvillisuutta 

kuten hetekaali (Montia fontana) ja lehtoleinikki. 

Huomion arvoisia ovat Varalaan päin olevilla 

kallioilla kasvava kalliohatikka (Spergula morisonii) ja 

tummaraunioinen (Asplenium trichomanes), joka syksyllä 

2003 kasvoi niukkana mättäänä. Erityisesti kannattaa 

mainita Pyynikin erikoisuutena harvinainen ja 

yhä harvinaistuva kesämaitiainen (Leontodon hispidus, 

UH-AL-E), joka vielä vuonna 2003 sinnitteli paikallaan 

muutaman kukkimattoman yksilön voimin. Vuoden 

2002 kesällä uusina lajeina löydettiin mäntykukka 

(Monotropa hypopitys) ja harajuuri (Corallorhiza trifida). 

Varalan mutkan kalliolla kasvaa harvinaista pahtanurmikkaa 

(Poa glauca, UH-AL) ja harvinaisimmista 

sammalista mainittakoon taljaruostesammal ja 

vuoririippusammal. 

Pyynikillä kasvaa 130-200-vuotias järeä mäntymetsä, 

jonka seassa on muutama pienialainen 40- ja 

60-70-vuotias metsikkö sekä nuorempia taimikoita. 

Kuusta kasvaa vain kallioalueen länsipuolella. Eteläpuoleisilla 

alarinteillä kasvaa lehtipuita: vaahteroita 

(Acer platanoides), pihlajia ja harmaaleppiä. Koivua 

kasvaa harjualueella hyvin vähän. Puiden pituus vaihtelee 

sijaintipaikan korkeuden mukaan. Pyynikin alarinteillä 

puut ovat 26-28 m pitkiä, mutta ylärinteillä 

hieman lyhyempiä, 16-18 m pitkiä. Vanhoissa männyissä 

kasvaa kohtalaisesti melko harvinaista männynkääpää 

(Phellinus pini). Kova kulutus on syönyt harjun 

pintamaata ja heikentänyt vanhan männikön elinvoimaa. 

Lisäksi eroosio valuttaa maata harjun rinteiltä. 

Linnusto 

Luonnonsuojelualueella pesi vuonna 1993 kaikkiaan 

23 lintulajia. Valtalajeja olivat pajulintu, peippo, räkättirastas, 

leppälintu (Phoenicurus phoenicurus, V), 

talitiainen ja kirjosieppo (Ficedula hypoleuca). Leppälintu 

(V) esiintyy Pyynikillä melko runsaana, koska 

alue on pääosiltaan kuivaa kangasta. Aluskasvillisuutena 

on kuitenkin useimmiten lehtipuupensaikkoa, 

mikä selittää pajulinnun ja sitä harvinaisemman sirittäjän 

runsauden. Ainoa alueella tavattu vaateliaampi 

lehtolaji, mustapääkerttu, pesi ns. Thermopyleen 

solan lehdossa. 

Lisätietoja: 

Seppälä, J. 1993: Pyynikin hoito- ja käyttösuunnitelma. - 

Tammerkoski 5/93: 4-5. 

Lagerström, M. 1993: Tampereen Pyynikin luonnonsuojelualueen 

pesimälinnusto 1993. - Käsikirjoitus Ympäristövalvonnassa. 

Lahtonen, T. 2003: Lisätietoja Tampereen Pyynikin kasvistosta. - 

Talvikki 27: 56-69. 

Kääntönen, M. 1974: Tampereen Pyynikin kasvillisuus ja kasvisto. 

- Memoranda Soc. Fauna Flora Fennica 50: 45-65. 


Lasse Kosonen 

Pyynikillä kulkijaa pyritään ohjaamaan opastein. 



1.1.5. Peltolammi-Pärrinkoski 

Peltolammin-Pärrinkosken luonnonsuojelualue, jonka 

pinta-ala on 31,39 ha, sijaitsee Tampereen eteläisissä 

Sarankulman ja Peltolammin kaupunginosissa. Alue 

on perustettu 26.8.1992 läänin päätöksellä 174/A231. 

Rauhoituksen tarkoituksena on ollut säilyttää 

maakunnallisesti arvokkaan lehdon kasvillisuus ja 

eläimistö sekä Myllyojan ja Pärrinkosken rauhallinen 

ja viihtyisä maisema. Peltolammin alue kuuluu ns. 

Etelä-Hämeen lehtokeskukseen, jollaisia lehtoalueita 

on Tampereella jäljellä enää muutamia. 1960-luvulla 

alkaneet ulkoilu- ja virkistyskäyttö näkyvät alueen lievänä 

kulumisena ja roskaantumisena. 

Peltolammiin laskee Sääksjärvestä lähtevä Multipuro 

ja Peltolammista lähtee Pyhäjärveen Myllyoja, 

joka myöhemmin muuttuu Härmälänojaksi. Myllyojan 

putous, Pärrinkoski, sijaitsee rautatien länsipuoleisella 

alueella. Suojelualueella on lisäksi kaksi lähdettä. 

Peltolammin seutu on melko tasaista; Pärrinkosken 

kohdalla pudotusta tulee yläputouksen osalle 12 m ja 

alaputouksen osalle 7 m, jos rajana pidetään puron suvantokohtaa. 

Kasvillisuus 

Alueen metsiköt ovat pääasiassa lehtoja, mutta osittain 

myös kuivahkoja ja tuoreita kankaita. Alueella 

kasvaa metsälehmusta ja vaahteraa, jotka ovat keskeisiä 

lehtometsän puulajeja, haapaa, raitaa, pihlajaa, tuomea, 

koivua, harmaa-ja tervaleppää sekä kuusta. Ihmisen 

mukanaan tuomia lajeja ovat siperianlehtikuusi 

(Larix sibirica) ja siperianpihta (Abies sibirica). 

Pensaskerroksen vaateliaista lehtolajeista Peltolammilla 

kasvavat pähkinäpensas (Corylus avellana, UH- 

AL-P), näsiä (mR), lehtokuusama, taikinamarja (Ribes 

alpinum) ja koiranheisi. Alueelta on tavattu yli 300 putkilokasvilajia. 

Suojelun kannalta arvokkaita kenttäkerroksen 

kasveja ovat mm. jalkasara (Carex pediformis, 

UH-AL-P), keltasara (Carex flava), lehtoimikkä (mR), 

lehtomatara (Galium triflorum), lehtoleinikki, soikkokaksikko 

(R), humala (Humulus lupulus) ja kaiheorvokki 

(V). Vankkasaraa (Carex riparia, NT) kasvoi aiemmin 

Helsinki-Tampere -radan varressa, jossa sen kasvupaikka 

on tuhoutunut rataa oikaistaessa. Tästä syystä 

kasvustoa siirrettiin luonnonsuojelualueen puolelle Arranmaan 

alueelle, jossa se näyttää menestyvän. Myllyojan 

luusuassa kasvaa ryhmä todennäköisesti vankkasaran 

ja pullosaran välistä harvinaista risteymää. Alueen 

pohjoisrajalla kasvaa pieni esiintymä mäntykukkaa 

(Monotropa hypopitys). Vuonna 1991 mäntykukkien 

joukosta löytyi kaksi kokopunaista versoa - kenties ensimmäistä 

kertaa Suomessa Alueen luoteisosan ns. 

Kala-Pirkan lammikoilta on löydetty myös isovesirikkoa 

(Elatine alsinastrum, VU), jonka suojelemiseksi 

suojelualueen rajaustakin muutettiin. 

Lasse Kosonen Lasse Kosonen 

Sienistö 

Alueen sienistöä tunnetaan puutteellisesti, mutta joitakin 

yleispiirteitä voidaan havaita. Pärrinkoskella 

kasvaa vaateliaita lehtosieniä kuten punamaljakasta 

(Sarcoscypha austriaca), täplärisakasta (Inocybe maculata), 

kultahaperoa (Russula aurea), aprikoosihaperoa 

(Russula risigallina), lehtorouskua (Lactarius bertillonii), 

jauheukonsientä (Cystolepiota sistrata), jalohelokkaa 

(Pholiota elegans) ja anishaprakasta (Psathyrella 

mucrocystis, NT, löydetty vain muutamasta paikasta 

Vankkasaraa siirrettiin radanoikaisun tieltä luonnonsuojelualueelle, 

missä se kukkii menestyksellisesti (yläkuva). 



Suomesta) sekä tyypillisiä syksyn lehtosieniä - suppilohaperoa 

(Russula delica) ja retikkavalmuskaa (Tricholoma 

album) - joiden esiintymät ovat runsaita. Lepikoissa 

kasvaa harvinainen lepäntatti (Gyrodon lividus). 

Kääpälajistosta mainittakoon alueen haavoilla kasvava 

eteläinen lehtolaji, risukarakääpä (Junghuhnia nitida). 

Alueelta on löydetty myös tieteelle tuntemattomia ja 

huonosti tunnettuja kotelosieniä. Pärrinkoskesta on 

löydetty lahopuulla kasvava Phomatospora moravica ja 

lahoavilta taulakääviltä hiljattain tieteelle kuvattu Wegelina 

polypori. Tieteelle tuntemattomia lajeja edustavat 

pajunoksilla kasvava Habrostictis sp. ja talvikin lehdillä 

kasvanut kotelomaljainen. 

Linnusto 

Pesiviä ja pesimäaikaisia lajeja on tavattu Peltolammin-Pärrinkosken 

luonnonsuojelualueella 31. Alueen 

valtalajeja ovat peippo, pajulintu, räkättirastas, sirittäjä 

ja lehtokerttu, jotka ovat tyypillisiä lehtolajeja. Harvalukuisempia 

lehtolaulajia edustavat mustapääkerttu 

ja harvinainen mutta alueella silloin tällöin esiintyvä 

kultarinta (Hippolais icterina). Pikkusieppo (Ldir, NT) 

on pesinyt alueella 1950-luvulla ja 1980-90-luvuilta 

sieltä on tehty lukuisia havaintoja. Viimeksi se on tavattu 

alueelta vuonna 1999 ja 2002, joten säännöllinen 

pesintä voi olla mahdollista. Kololintujen määrä on 

pieni, mikä johtuu siitä, että ennen suojelupäätöstä 

puustoa kehitettiin kuusivaltaiseksi eikä kolopuita ole 

vielä ehtinyt syntyä alueelle kovinkaan paljon. Alueella 

on pesimäaikaan tavattu harvinainen nokkavarpunen 

(Coccothraustes coccothraustes, NT). Edellä mainittujen 

lajien lisäksi alueella pesivät mm. punarinta 

(Erithacus rubecula), harmaasieppo (Muscicapa striata), 

rautiainen (Prunella modularis), laulurastas (Turdus 

philomelos), pensas- (Sylvia communis) ja hernekerttu 

(Sylvia curruca), tiltaltti (Phylloscopus collybita, VU) ja 

punavarpunen. Kesällä 2003 lammella viihtyi laulujoutsenpariskunta 

(Cygnus cygnus, Ldir, V). 

Hyönteistö 

Rehevä elinympäristö on tarjonnut edellytykset monipuolisen 

perhoslajiston synnylle. Alue jakaantuu 

useaan erilaiseen biotooppiin, joista tärkeimmät ovat 

Myllyojan ja Pärrinkosken purolehdot, Peltolammin 

eteläpään luhta-ja rantaneva, Jalanteenmäen lehtikuusilehto, 

Sarankulman kosteat niityt ja koko alueen 

runsaat lehtipuulehdot. Purolehdoissa kasvaa 

muutamien harvinaisten perhoslajien ravintokasveja, 

kuten mustakonnanmarjaa ja lehtopalsamia. Kosteikoilla 

elävien perhosten kannalta merkittävin ja runsain 

kasvi on leveäosmankäämi (Typha latifolia). 

Alueen virkistys- ja ulkoilukäyttö ovat heikentäneet 

useiden arvokkaiden lajien elinmahdollisuuksia. Peltolammilta 

löytyy kuitenkin vielä joukko erikoisuuksia, 

joita esiintyy vain paikoitellen Tampereella tai 

ympäristökunnissa. Tällaisia ovat esimerkiksi palsamikenttämittari 

(Xanthorrhoe biriviata), verkkomittari 

(Eustromata reticulata), ohutsiipi (Nudaria mundana), 

kuusamaliuskamittari (Trichopteryx polycommata) 

ja ruskolampiyökkönen (Archanara algae). 

Eräät uhanalaiset perhoslajit ovat kadonneet alueelta 

ilmeisesti niittyjen umpeenkasvun seurauksena, 

mutta myös lehtolajeja on hävinnyt. Alueen hoito- ja 

käyttösuunnitelmassa onkin ehdotettu joidenkin 

niittyjen entistämistä. Puronvarsilehdot ovat säilyneet 

hyvin ja niiden säilyminen olisi jatkossakin turvattava. 

Alueella on tavattu vuosien kuluessa yli 350 suurperhoslajia, 

joista 20-30 arvellaan tällä hetkellä jo 

kadonneen. Tummaverkkoperhosen (Melitaea diamina, 

eR, EN) aikaisemmin asuttamat puronvarsiniityt 

ovat valitettavasti häviämässä tai jo hävinneet ja lajia 

ei enää tavata alueella. Nunnamittaria (Baptria tibiale, 

NT, V) tavattiin aikaisemmin Peltolammilla, 

mutta laji on taantunut koko Hämeessä eikä esiinny 

enää Peltolammillakaan. Laji elää kuusikkoisissa lehtokorvissa, 

joista toukka löytää ravinnokseen mustakonnanmarjaa. 

Muita mainittavia alueelta löydettyjä 

lehtojen suurperhoslajeja ovat mm. tuominopsasiipi 

(Fixsenia pruni), lehmuskiitäjä (Mimas tiliae), kiilakärsäyökkönen 

(Herminia grisealis) ja idänritariyökkönen 

(Catocala adultera). 

Pikkuperhosia Peltolammin alueelta on löydetty 

kaikkiaan noin 300 lajia. Harvinaisemmista pikkuperhosista 

kannattaa mainita lillukalla toukkana elävä 

Stigmella splendidissimella, pajulla elävät Phyllonorycter 

salicicolellus ja P. connexellus, suoputkella elävä 

Agonopteryx ciliella, mäkilehtolusteella (Brachypodium 

pinnatum) elävä Elachista subocellea, lehtikuusella 

elävä Zeiraphera griseana, lehmuksella elävä 

Stigmella tiliae, käävillä elävät Nemapogon nigralbellus, 

N. cloacellus ja N. variatellus, apilalla elävä Phyllonorycter 

insignitellus sekä lehtokuusamalla ja paatsamalla 

elävä Coleophora ahenella. Vesiperhosista 

mainittakoon silmällä pidettäväksi luokiteltu purosiilanen 

(NT), jota on tavattu Peltolammin purolta. Vesiperhosista 

on havaittu Peltolammin ja Pärrinkosken 

alueella yhteensä 64 Pirkanmaalle tyypillistä lajia. 

Peltolammin sudenkorennot ovat etupäässä Pirkanmaalle 

tyypillistä lajistoa. Liitokorento (Epitheca 

bimaculata) on kuitenkin Etelä-Suomessa harvinainen 

laji, jota on tavattu Pirkanmaallakin vain muutamista 

paikoista. Kimalaisista ja loiskimalaisista alueella 

elävät lähes kaikki Tampereen seudun lajit, sillä 

elinympäristöt ovat monipuoliset ja kimalaisten suosimat 

ravintokasvit yleisiä. 

Peltolammin-Pärrinkosken alue on erinomainen 

kohde luonnon opetus-, tutkimus- ja harrastuskäyttöön. 

Alueen hoito- ja käyttösuunnitelmassa määri- 



Lasse Kosonen 

Halimasjärvelle ohjataan polkujen ja siltojen kautta. 

tellyt hoitotoimenpiteet suorittaa ympäristövalvonta 

yhteistyössä kiinteistötoimen kanssa. Alueella sijaitseva 

pieneläinten hautausmaa on poistettu käytöstä. 

Lisätietoja: 

Hilden, J. 1960: Pieni Pärrinkoski, luonnontilassa oleva koski 

Rukkamäessä. - Tammerkoski 22: 180-182. 

Lagerström, M. & Parviainen, H. 1988: Tampereen Peltolammin- 

Pärrinkosken suojelualueen pesimälinnusto 1989. - Käsikirjoitus 

Ympäristövalvonnassa. 

Lahtonen, T. 1989: Peltolammin alueen kasvillisuus. - Tampereen 

kaupungin ympäristönsuojeluviraston julkaisu 5/90. 61 s. 

Jokinen, A.& Kosonen, L. 1990: Vankkasara (Carex riparia) 

Tampereen Peltolammilla. - Talvikki 14: 51-52. 

Lahtonen, T. 1990: Tampereen Peltolammin lehtoalueen 

kasviluonnosta. - Talvikki 14(1): 41-50. 

Seuranen, I., Piirainen, T. & Salokannel, J. 1996: Sarankulman 

suurperhoshavainnot vuonna 1996. - Raportti 

hyönteistutkimuksista ja seurannasta Tampereella 1996 

Tampereen kaupungin ympäristövalvontayksikössä. 

Söderholm, U. 1991: Punainen mäntykukka (Monotropa hypopitys 

f. purpurascens) Tampereen Peltolammilla. - Talvikki 15(2): 79-81. 

Söderholm, U. 1992: Kuvaamattomia mikrosieniä. - Talvikki 16(1): 

37-39. 

Turunen, H. 1997: Peltolammi-Pärrinkosken suurperhoset 1997. - 

Raportti Tampereen kaupungin ympäristövalvontayksikössä. 

Peruskarttalehti 2123 08 C ja D 

1.1.6. Halimasjärvi 

Luonnonsuojelualue sijaitsee noin 10 km Tampereen 

keskustasta Atalan ja Kumpulan kaupunginosien välimaastossa 

Halimasjärven pohjoisja itäpuolella. Alueen 

pinta-ala on 14,5 hehtaaria ja luonnonsuojelualueeksi 

se on perustettu läänin päätöksellä nro 146/ 

A231 1.6.1988. 

Alue on luonteeltaan monipuolinen, sillä rajaukseen 

kuuluu suuri osa Halimasjärven rantavyöhykkeestä, 

kaksi pientä luonnontilaista suota, kallioalueita 

jyrkänteineen, puroja, lähde, siirtolohkareita, pitkään 

lähes koskemattomana ollut lehtomainen kuusimetsikkö 

sekä maakunnallisesti arvokas monilajinen 

ja rehevä lehto. 

Kasvillisuus 

Suojelualue on kokonaan metsän peitossa, tosin vajaa 

neljännes metsästä on taimikkoa. Järven pohjoispuolella 

sijaitsevan lehdon rehevämmässä osassa kasvaa koivujen, 

haapojen ja leppien alla pensastona lehtokuusamaa, 

taikinamarjaa ja vadelmaa (Rubus idaeus). Lajistoon 

kuuluu erikoisuutena ruohokanukka (Cornus suecica). 

Lehdon kuusten varjostamassa osassa kasvaa runsas 

mustakonnanmarjakasvusto. Pohjoispuolen kallioilla 

esiintyy kalliokasvillisuutta, jonka joukossa on jalkasaraa, 

hietaorvokkia, tummaraunioista ja mäkivirvilää 

(UH-AL-P). Järven itäpuoli on mustikkatyypin kuusikkoa. 



Kaikkiaan alueelta on löydetty 220 putkilokasvilajia. 

Monilajisuutta selittävät parhaiten kivilajit (gabro 

ja dioriitti), jotka ovat kasveille suotuisia kasvualustoja. 

Kasviston suojeluarvon kannalta merkittävintä on 

lehtokasvien suuri lajimäärä. Kalliokasvien esiintyminen 

lisää alueen suojeluarvoa ja merkitystä, samoin 

pohjoista kasvistoainesta edustavan ruohokanukan 

esiintyminen. Alueella kasvavat myös juolukkapaju 

(Salix myrtilloides), lehtoimikkä (mR), lehto-orvokki, 

kaiheorvokki (V), lehtokorte (Equisetum pratense) ja 

lehtokuusama. 

Sienistö 

Alueen sienistöstä löytyy sekä ruokasieniä että erikoisuuksia. 

Sienistön monipuolisuuteen vaikuttavat puuston 

monipuolisuus ja melko runsas lahoava puuaines. 

Harvinaisista lajeista voidaan mainita mm. nokirousku 

(Lactarius lignyotus), tummajalkalapakka (Spathularia 

rufa), tuoksusahaheltta (Lentinellus cochleatus), mustapahkajuurekas 

(Collybia racemosa, NT), purorisakas 

(Inocybe rivularis), sinityvirisakas (Inocybe calamistrata) 

ja kimppuseitikki (Cortinarius turmalis). 

Linnusto 

Vuonna 1988 Tampereen lintutieteellisen yhdistyksen 

tekemän selvityksen mukaan Halimasjärven luonnonsuojelualueella 

tavattiin 27 eri lintulajia, joista valtalajeja 

olivat peippo, pajulintu, punakylkirastas, punarinta, 

lehtokerttu ja metsäkirvinen (Anthus trivialis). 

Harvalukuisemmista lajeista mainittakoon rautiainen, 

peukaloinen (Troglodytes troglodytes), mustapääkerttu 

ja pyy (Bonasa bonasia, Ldir). Suojelualueen arvokkaimmat 

lintulajit kesällä 1988 olivat metsäviklo 

(Tringa ochropus) ja varpushaukka (Accipiter nisus). 

Kesällä 1989 idänuunilinnulla (Phylloscopus trochiloides) 

oli pysyvä reviiri järven itäpäässä. Tosin havaintoja 

idänuunilinnusta on tehty alueella tämänkin jälkeen. 

Alueella on havaittu myös parhaina vuosina 

(esim. v 1999) kolme laulavaa pikkusieppoa (Ldir, 

NT). Itse järvi ei kuulu luonnonsuojelualueeseen, 

mutta vuosina 2002-03 järvellä pesi kaakkuri. Kokonaisuutena 

luonnonsuojelualueen linnusto oli varsin 

monipuolinen ja runsas. Halimasjärven luonnonsuojelualue 

on myös soveliasta liito-oravan (Dir IV, VU, V) 

elinpiiriä, joka onkin säännöllisesti pesinyt alueella. 

Hyönteistö 

Tampereen hyönteistutkijain seura ry teki alueella 

vuosien 1991-1993 aikana selvityksen, jossa löydettiin 

204 suurperhoslajia ja 156 pikkuperhoslajia. 

Joukossa oli myös harvinaisia lajeja, jotka ansaitsevat 

maininnan. Varsinaisen suojelualueen ulkopuolelta, 

sähkölinjalta löytyi yksi tummaverkkoperhonen 

(eR, EN), jonka esiintyminen ei liity luonnonsuojelualueeseen. 

Harvinaisista lajeista alueella havaittiin 

varjotupsukoi (Mompha terminella, NT), 

Coleophora ahenella-pussikoi ja kuultomittari (Malacodea 

regelaria). Velholehdellä toukkana elävä varjotupsukoi 

sekä korpipaatsamalla tai lehtokuusamalla 

elävä Coleophora ahenella ovat keskittyneet levinneisyydessään 

lähinnä eteläisen Suomen lehtoalueille. 

Lehtomaisesta kuusikosta havaituista pikkuperhosista 

voidaan mainita myös Stigmella splendidissimella-kääpiökoi, 

jota pidetään melko harvinaisena. 

Halimasjärven varjoisissa ja kosteissa lillukkakasvustoissa 

se kuitenkin esiintyi runsaana. 

Mustakonnanmarjaa ravinnokseen käyttävistä perhoslajeista 

alueelta on löytynyt konnanmarjamittari 

(Eupithecia acteata). 

Etelä-Hämeestä vain kerran aikaisemmin löytynyt 

Olethreutes dissolutanus havaittiin rahkasammaleisessa 

järven rannassa. Laji on levinneisyydeltään painottunut 

Pohjois-Suomeen ja elää toukkavaiheessa sammalilla. 

Vesiperhosista kannattanee mainita Pirkanmaalla vain 

paikoittain esiintyvä purovainokas ja Oxyethira sagittifera, 

joista ensimmäinen löytyi purosta ja toinen rahkaisesta 

järvenrannasta. 

Halimasjärven luonnonsuojelualueella elää myös 

lahopuita ja kääpiä ravinnokseen käyttäviä pikkuperhoslajeja, 

mm. Montescardia tessulatella, Nemapogon 

cloacellus, Archinemapogon yildizae, Schiffermuelleria 

stipella ja Nemaxera betulinella. Jotta tämänkaltainen 

lajisto lisääntyisi alueella, tulisi lahopuuston antaa 

kehittyä vapaasti. Muissakin hyönteisryhmissä ja erityisesti 

kovakuoriaisissa on lahopuilla eläviä lajeja, 

joiden elinmahdollisuudet ovat heikkenemässä metsänhoidon 

myötä. Siksi Halimasjärven luonnonsuojelualueella 

tulisikin turvata lahopuuta sisältävien 

metsälaikkujen säilyminen ja syntyminen. 

Halimasjärven alue on ensisijaisesti luonnonsuojelualue, 

mutta soveltuu myös opetuskohteeksi, luonnon 

tutkimiseen ja ulkoiluun. Alueelle on helppo päästä 

kaupungin busseilla ja vaikka virallisia ulkoilureittejä 

ei alueella olekaan, useat polut helpottavat liikkumista. 

Vuonna 2000 uusittiin alueen pitkospuut. Ilkivalta 

on vaikeuttanut alueen rakenteiden ylläpitoa. 

Lisätietoja: 

Kääntönen, M. 1983: Halimasjärven lehto - tärkeä suojelukohde. - 

Tammerkoski 46:8-9. 

Kääntönen, M. 1990: Tampereen Halimasjärven 

luonnonsuojelualueen kasvisto ja kasvillisuus. - Talvikki 14(2): 97- 

117. 

Lagerström, M., Kosonen, L. & Lähdeaho, P. 1988: Tampereen 

Halimasjärven luonnonsuojelualueen pesimälinnusto 1988. - 

Käsikirjoitus Ympäristövalvonnassa. 

Peruskarttalehti 2123 12 C 



1.1.7. Sorilanlammen katajaketo 

Aitolahden Sorilanlammen etelärannalla sijaitseva katajaketo 

on pinta-alaltaan 0,7 hehtaaria. Luonnonsuojelualueeksi 

se on perustettu 7.5.1990 lääninhallituksen 

päätöksellä 87/A231. 

Rauhoituksen tarkoituksena on ollut suojella ketoa, 

jonka rantarinteessä kasvaa kymmeniä isoja katajia. 

Alue on lisäksi maisemallisesti edustava. Luonnonsuojelupiiri 

raivasi alueelta lehtipuuvesaikkoa ja 

kuolleita katajia elokuussa 1990. 


1.1.8. Vattula 

Vattulan luonnonsuojelualue sijaitsee Tampereella entisen 

Aitolahden kunnan alueella noin 20 km Tampereen 

keskustasta koilliseen. Se kuuluu Tampereen kaupungin 

omistamaan tilaan (Vattulanmaa RN:o 24) 

Vattulan kylässä. Tila, joka on pinta-alaltaan peräti 4,5 

km 2 , muodostaa ns. Kintulammen retkeilyalueen. Itse 

suojelualue on tilan laidalla ja on Tampereen kaupungin 

hakemuksesta rauhoitettu 30.9.1959 säästömetsäksi 

lääninhallituksen päätöksellä nro 1453/VI ja se 

on Tampereen ensimmäinen luonnonsuojelualue. 

Suojelualueen pinta-ala on 15,7 hehtaaria ja sen hoidosta 

vastaa Tampereen kaupungin ympäristövalvonta. 

Vuonna 2002 Tampereen kaupungin ympäristövalvontayksikkö 

teki aloitteen luonnonsuojelualueen laajentamisesta 

idän ja koillisen suuntaan 45.3 ha:lla, 

minkä ympäristölautakunta hyväksyi joulukuussa 

2002 ja ympäristökeskus teki siitä päätöksen 2003 

päätösnumerolla 2000-L-190-251. 

Vattulan luonnonsuojelualueen puustoon kuuluvat 

merkittävänä osana elävän puun ohella lahot ja kuolleet 

puut. Noin 800 m pitkä ja 200 m leveä aarnimetsä 

muodostuu jyhkeistä kuusista, männyistä ja osin 

myös hieskoivuista. Pisimmät kuuset lähentelevät 40 

metriä, tosin suurimman kuusen ympärysmitta on 

vain 206 senttiä. Alueella on lisäksi kilpikaarnaisia 

mäntyjä, joista paksuimman ympärykseksi on mitattu 

225 senttiä. 

Kasvillisuus 

Kasvistoltaan alue on verraten niukkaa johtuen happamista 

kivilajeista, kvartsi-ja granodioriitista, jotka 

kattavat ko. ylänköalueen lähes kauttaaltaan. Vuonna 

1992 tehdyssä kartoituksessa alueelta löytyi vain 66 

putkilokasvilajia. Lajistoon ei sisälly uhanalaisia tai 

harvinaisia lajeja. Lajiston niukkuutta selittää myös 

ihmistoiminnan vähäisyys, minkä johdosta alueella ei 

kasva kulttuuriperäisiä kasveja. Vanhojen metsien jäkälä, 

korpiluppo (Alectoria sarmentosa) on alueella runsas. 

Vaikuttaa siltä, että aluetta ei ole laidunnettu ollenkaan, 

vaikka paimenten tiedetään muinoin kokoontuneen 

ennen kirkonmenoja itäpäässä sijaitsevalla 

ns. Kirkkokivellä. Mainittakoon vielä, että Vattula 

on sienistöltään hieno alue, josta löytää paljon mm. 

Lasse Kosonen 

Vattulan luonnonsuojelualueella kasvaa runsaasti erilaisia ruokasieniä. 



ruokasieniä. Elokuussa 2002 alueelta löydettiin yövilkan 

lehdiltä yövilkanruostetta (Uredo goodyerea), jota 

Suomesta on löydetty vain parikymmentä kertaa aiemmin. 

Vuonna 2003 löytyi lajin toinenkin kasvupaikka. 

V. 2003 alueelta löydettiin Suomen viides 

rahkahaprakas (Psathyrella sphagnicola). Alueelta on 

löydetty joitakin vanhan metsän kääpälajeja, kuten 

aarnikääpä (Phellinus nigrolimitatus), ruostekääpä, 

NT , kuusenkääpä (Phellinus chrysoloma), männynkääpä 

ja riukukääpä (Phellinus viticola). 

Linnusto 

Kesällä1992 alueella tavattiin 16 lintulajia. Valtalajeja 

olivat peippo, tiltaltti (VU), hippiäinen, puukiipijä, 

pajulintu ja pikkukäpylintu (Loxia curvirostra). Alueella 

on lahopökkelöitä vähän, joten pienten kololintujen, 

kuten tiaisten ja kirjosiepon, määrät olivat pieniä. 

Alueen linnustollista arvoa nostavat kolopesijät: 

varpuspöllö (Glaucidium passerinum, Ldir, V), viirupöllö 

(Strix uralensis, Ldir) ja palokärki (Dryocopus 

martius, Ldir). Aikaisempina vuosina alueella on havaittu 

myös metsoja (Tetrao urogallus, Ldir, NT, V), 

jonka soidinpaikkoja on lähistöllä runsaasti. Linnuston 

kokonaisparimäärä oli 248 paria/km 2 , joka on 

muihin pirkanmaalaisiin biotooppeihin verrattuna alhainen 

(esim. Viikinsaaressa 1210 paria/km 2 ja Ikurin 

Myllypurolla 952 paria/km 2 ). Alueen lähistöllä pesii 

myös mehiläishaukka. 

Hyönteistö 

Tampereen hyönteistutkijain seura teki vuoden 1997 

kesällä selvityksen alueen kovakuoriaislajistosta, joille 

tärkeitä lahoavia maapuita ja kääpiä on alueella jonkin 

verran. Tutkimuksessa löytyi 150 kovakuoriaislajia, 

mikä ottaen huomioon alueen karuuden ja pienuuden 

on kohtalainen. Jatkotutkimus saattaisi kuitenkin jopa 

kaksinkertaistaa lajimäärän, ja monia merkittäviäkin 

lajeja voi vielä löytyä, koska ne ovat usein vähälukuisia 

ja satunnaisesti tavoitettavia. Tutkimus ei paljastanut 

ikimetsien suuria harvinaisuuksia vaan tavanomaisempaa 

vanhojen metsien indikaattorilajistoa. Toki 

löytyi joitakin harvinaisuuksiakin. Havaittuja vanhojen 

metsien indikaattorilajeja ovat mm. liekokurekiitäjäinen 

(Platynus mannerheimii), Agathidium confusum 

ja A. arcticum, helyhaaskavaajakas, Ampedus erythrogonus, 

ruskopehkiäinen (Ostoma ferruginea), liekohärö 

(Dendrophagus crenatus), Hallomenus binotatus ja Xylita 

laevigata. Useimmat näistä elävät toukkavaiheessa 

kuolleessa tai kuolevassa puuaineksessa. Edellisten lisäksi 

mainittavia kovakuoriaislajeja alueelta ovat Agapus 

wasastjernae, Leiodes inordinata, Mycetoporus laevicollis, 

Bolitobius cingulatus ja Bibloporus bicolor, joista 

osa suosii vanhoja metsiä. Näistä Mycetoporus laevicollista 

ei ole löytynyt valtakunnallisestikaan kuin muutamia 

kertoja eli se on yksi Vattulan vanhan metsän 

helmiä. 

Muusta hyönteisfaunasta saatiin myös vuoden 

1997 tutkimuksessa tietoa, mm. kaksi latikkalajia Aradus 

depressus ja A. betulinus. Lisäksi alueelta havaittiin 

melko harvinainen Vespula austriaca -ampiainen ja 

perhosista pohjankuutäplä (Cosmotriche lobulina). 

Lisätietoja: 

Kääntönen, M. 1987: Vattulan metsä - arvokas 

luonnonsuojelualue. - Tammerkoski 8/87: 7-8. 

Lahtonen, T. 1993: Tampereen Vattulan luonnonsuojelualueen 

kasvisto. - Talvikki 17(1): 40-47. 

Lagerström, M., Lievonen, T. & Mäkelä, R. 1992: Tampereen 

Vattulan luonnonsuojelualueen ja Nokian Pitkäniemen 

“Hevoshaan” pesimälinnustot 1992. - Käsikirjoitus 


Seuranen, I. 1995: Peltolammin suurperhoset. - Raportti 


Tampereen kaupungin ympäristövalvonnassa. 

Valtonen, P. & Salokannel, J. 1997: Vattulan ls. alueen 

kovakuoriaistutkimus. - Raportti hyönteisseurannasta 

Tampereella 1997 Tampereen kaupungin ympäristövalvonnassa. 


1.1.9. Palvajärvi-Koirajärvi 

Teiskon Savonkylässä Palva- ja Koirajärven välissä sijaitseva 

luonnonsuojelualue on perustettu 7.2.1992 

läänin päätöksellä 25/A231. Alueen pinta-ala on 2,5 

hehtaaria. 

Järvien välisellä metsä- ja suoalueella kasvaa harvinaisia 

kasveja. Palvajärven koillispäässä kasvavat Pirkanmaalla 

uhanalainen lettovilla (Eriophorum latifolium, 

neljä yksilöä v. 1999, UH-AL), harvinainen röyhysara 

(Carex appropinquata, VU), soikkokaksikko (R), 

suovalkku (Hammarbya paludosa,R), vilukko (Parnassia 

palustris), hernesara (Carex viridula), villapääluikka 

(Trichophorum alpinum) sekä itse järvessä isolumme 

(Nymphaea alba). Lisäksi Koirajärven pohjoisrannalla 

on kasvanut sykeröpiippoa (Luzula sudetica, UH-AL- 

E), mutta se lienee kadonnut. Koirajärven koillisrannalta 

löytyi v. 1999 valkolehdokkia (R). Alueen halki 

kulkee metsäautotie ja luonnonsuojelualueen ympäriltä 

on kaadettu metsää vuonna 1998 ulottuen Palvajärven 

koilliskulmalla ja Koirajärven lounaiskulmalla luonnonsuojelualueen 

puolelle 20-30 metriä. Hakkuilta on säästynyt 

kolme kolohaapaa luonnonsuojelualueen luoteiskulmalla. 

Viime vuosina suojelualuetta on uhannut kosteikkoalueen 

kuivuminen. 

Lisätietoja: 

Kosonen, L. 1992: Tärkeä kasvistonsuojelualue rauhoitettu 

Tampereen Teiskossa. - Talvikki 16(1): 26-27. 

Peruskarttalehti 2142 01 B 



1.1.10. Järvenpää-Majaketo 

Luonnonsuojelualue koostuu kahdesta osa-alueesta, 

jotka sijaitsevat rinnakkain Teiskossa lähellä Viitapohjaa. 

Järvenpään alueen koko on 0,13 hehtaaria ja se 

on perustettu 31.1.1991 läänin päätöksellä nro 23/ 

A231. Majakedon pinta-ala on 0,3 hehtaaria ja se on 

perustettu 28.2.1991 läänin päätöksellä nro 31/A231. 

Alueet on perustettu eri päätöksillä, koska maa-alueilla 

on eri omistajat. 

Luonnonsuojelualueet perustettiin tikankontin 

suojelua varten, sillä alueet ovat lajin ainoa kasvupaikka 

Pirkanmaalla. Tikankontin (Cypripedium calceolus, 

Dir II, DirIV, R, VU) esiintymien lisäksi alueista kannattaa 

mainita Järvenpään matala kalliojyrkänne ja sen 

alapuolinen lehto sekä Majakedon kallionaluslehto. 

Alueilla kasvaa myös mm. kirkiruohoa (Gymnadenia 

conopsea, R, VU), soikkokaksikkoa (R) ja valkolehdokkia 

(R). 

Tikankontti on kämmekkäkasveihin kuuluva monivuotinen 

kasvi, joka kuuluu uhanalaisiin lajeihin ja 

on ollut rauhoitettu Ahvenanmaalla vuodesta 1925 ja 

muualla Suomessa vuodesta 1952. Kehitys siemenestä 

kukkivaksi kasviksi on hidas: tikankontin ensimmäinen 

vihreä lehti ilmestyy noin nelivuotiaana ja 

kookkaat, yli 10 cm korkeat, kukat yleensä vasta 16. 

kesänä. Tikankontti on koko maassa voimakkaasti 

taantunut lehtoniittyjen kuusettumisen, peltojen raivauksen 

ja lettojen ojituksen vuoksi. Jäljellä olevia kasvupaikkoja 

uhkaa lisäksi tallaus, kukkien poiminta ja 

siirtäminen puutarhoihin. Vuonna 1999 paikalta laskettiin 

kahdeksan, vuonna 2000 7 kukkivaa ja vuonna 

2001 6 kukkivaa tikankonttia, v. 2003 8 kukkivaa. Tikankontit 

eivät ole muodostaneet siemenkotia. Lisäksi 

tikankonttipaikan edessä olevalta pellolta löytyi kirkiruohoa 

viisi yksilöä. 

Koska tallaantuminen on ollut vaaraksi tikankonttiesiintymälle, 

alueelle rakennettiin vuonna 1992 pitkospuut 

ohjaamaan ihmisten kulkua. Vuoden 2002 aikana 

tikankontin kasvupaikka aidattiin maanomistajan 

aloitteesta. Lisäksi lajin vaatimaa valoisuutta on 

kohteella lisätty. 


1.1.11. Paarlahden Isosaari 

Kuusniemen kylässä Teiskossa sijaitseva Paarlahden 

Isosaari on perustettu luonnonsuojelualueeksi läänin 

päätöksellä nro 351/A231 21.12.1987. Alueen pintaala 

on 1,6 hehtaaria. 

Luonnonsuojelualueen tunnusomaisena piirteenä 

on lehto, joka suurimmaksi osaksi koostuu metsälehmuksista 

ja haavoista. Lehtoneidonvaippaa (Epipactis 

helleborine, R) kasvaa alueella satoja yksilöitä. 


Lasse Kosonen 

Tikankontti on komeimpia orkideoitamme. 

1.1.12. Iso-Kuhmo 


ja rauhoitettiin 10,2 ha:n suuruisena Pirkanmaan 

ympäristökeskuksen päätöksellä 31.10.2001 

(1900L0681-251). Tosin sen arvoa vähentää se, että 

maanomistaja on kaatanut suurimman osan niemen 

sisäosien metsistä mukaan lukien myös siellä kasvaneet 

puumaiset lehmukset. Sisäosat ovatkin tämän 

seurauksena päässeet heinittymään. Lisäksi niemen 

pohjoisrantaan on tehty tie ja länsirantaan aivan piurun 

(Scholochloa festucacea) kasvupaikan vierelle on 

kaavoitettu kesämökkitontteja. 

Niemen sisäosassa kasvaa rehevää kostean lehdon 

lajistoa, pohjoispuolella mm. soikkokaksikkoa (R). 

Muista lehtolajeista mainittakoon lehmus, koiranheisi, 

valkovuokko, lehtokuusama, lehto-orvokki, mustakonnanmarja, 

valkolehdokki (R), näsiä (mR) ja lehtoimikkä 

(mR). Pohjoisrinteellä kasvaa mm. lehtoarhoa 

(Moehringia trinervia) ja syyläjuurta (Schrophularia 

nodosa). Kalliojyrkänteellä kasvaa kalliokohokkia (Silene 

rupestris) ja sen lounaispuolella rantavedessä harvinaista 

piurua. 


Kartta 1. Tampereen luonnonsuojelualueet; kantakaupunki

Kartta 2. Luonnonsuojelualueet: Aitolahti-Teisko


Alueen itäosa Ison- ja Pikku-Kuhmon välinen 

saareke sisältää myös runsaasti lehtomaisia piirteitä. 

Sen lajistoon kuuluu tavallista lehtolajistoa; näsiää 

(mR), lehtokuusamaa, kieloa, sini- (mR) ja valkovuokkoa, 

mustakonnanmarjaa, hiirenporrasta, taikinamarjaa 

ja metsäruusua. Myös saarekkeen lounaiskulmalle 

on kaavailtu muutamaa kesämökkiä. 

(Tämän aluerajauksen ulkopuolella Iso-Kuhmon 

tien varrella, 300 metriä Saarlahden talosta länteen pellon 

reunassa olevassa lehtomaisessa kulmassa kasvaa 

noin kolmisenkymmentä vuorijalavaa (Ulmus glabra R, 

VU) taimista puumaisiin yksilöihin. Lisäksi lajisto sisältää 

mm. humalaa, mustakonnanmarjaa ja metsäruusua 

Rosa majalis). 


1.1.13. Valkeekivenlahden purolehto 

Kohde on Ylöjärven kunnan alueella, mutta Tampereen 

kaupungin omistama. Alue rauhoitettiin 1,3 

hehtarin suuruisena 2.3.2003 (päätösnumero 1999 

L0748-251) 

Valkeekivenlahden purolehto on kuulunut valtakunnalliseen 

lehtojensuojeluohjelmaan ja on yksi 

Natura-alueista. Noin 1,3 hehtaarin suuruinen lehto 

sijaitsee kahden puron yhtymäkohdassa Paskosuolta 

virtaavan puron varrella rajautuen Valkeekivenlahteen. 

Osa kohteen metsästä on kaadettu jo 

1980-luvulla. Lehto vaihettuu kasvupaikkatyypiltään 

saniaistyypistä käenkaali-oravanmarja- tyyppiin, 

joka on lehdon valtatyyppi, mutta paikoitellen 

jopa sinivuokko-käenkaali-tyyppiin. Puuston valtalajina 

on kuusi, mutta joukossa kasvaa myös metsälehmusta, 

harmaa- ja tervaleppää, hieskoivua, pihlajaa 

ja tuomea. Pensaista alueella kasvavat kaikki 

tavallisimmat lehtojen lajit: näsiä, lehtokuusama ja 

mustaherukka (Ribes nigrum). Valtapensaana alueella 

on kuitenkin taikinamarja. Lehdon kenttäkasvilajisto 

on Tampereen seudun mittapuun mukaan 

varsin edustava. Alueella kasvaa mm. lehtotähtimö, 

lehtopähkämö, lehtopalsami, lehtoleinikki, lehtomatara, 

korpinurmikka (Poa remota), lehtoimikkä, 

kotkansiipi ja lehtokorte. 1980-luvulla alueelta väitetään 

löytyneen keltavuokkoa ja korpisorsimoa 

(Glyceria lithuanica), mutta näitä ei vuonna 2000 

tehdyssä inventoinnissa havaittu. Tosin korpisorsimoa 

kasvoi alueelle lännestä virtaavan puron yläjuoksulla. 

Alueen arvoa rasittavat kulutus ja se että 

kaakkoispuolelle ei ole jätetty minkäänlaista suojavyöhykettä. 

Aivan suojelualueen rajalle kaadetun 

metsän vuoksi suojelualueelta kaatuu puita tämän 

tästä. Kulutusta aiheuttavat ilmeisesti ratsastus ja 

suunnistus, joista alueelle on jo syntynyt polkuverkosto. 

Lisäksi alueen läpi on tehty tie, joka on lohkaissut 

ison osan lehdosta. Alue liittyy laajempaan, 

yhteensä noin kymmenen hehtaarin suuruiseen rauhoitettuun 

lehtokokonaisuuteen. 


Kääntönen, M. 2000: Ylöjärven Valkeekiven purolehdon 

kasvistosta ja kasvillisuudesta (EH). - Talvikki 24:56-60. 

1.1.14 Tummaverkkoperhosniityt 

Vuoden 1997 alussa tuli voimaan uusi luonnonsuojelulaki, 

jonka mukaan ympäristökeskuksen rajauspäätöksellä 

voidaan rauhoittaa myös pieniä alueita esim. jonkin 

kasviesiintymän tai perhosniityn turvaamiseksi. 

Tätä onkin käytetty uhanalaisen tummaverkkoperhosen 

esiintymispaikkojen suojeluun Aitolahdella ja Teiskossa. 

Yhteensä on rauhoitettu 11 niittyä, yhteispintaalaltaan 

9.9 hehtaaria. Valtaosa niityistä on yksityisomistuksessa. 

Suojellut niityt ovat seuraavat: 

1. Aitolahti, Orikorpi, 1.0 ha, 29.5. 2000 

2. Aitolahti, Myllypuro, 0.1 ha, 29.5. 2000 

3. Aitolahti, Mutianniitty, 4.7 ha, 27.12. 2002 

4. Aitolahti, Mutianniitty, etelä, 0.4 ha, 27.12. 2002 

5. Nurmi, Tiikonoja, 0.2 ha, 27.12.2002 

6. Aitolahti, Pihlajisto, 1.6 ha, 12.6.2003 

7. Aitolahti, Männistö, 0.1 ha, 12.6.2003 

8. Teisko, Pohtola, Hepokatti, 0.3 ha, 7.10.2003 

9. Aitolahti, Palo, Tuomisto, 0.1 ha, 7.10.2003 

10. Teisko, Pohtola, Heinäsenjärvi, 1.2 ha, 7.10.2003 

11. Teisko, Pohtola, Ruohosuo, 0.2 ha, 6.11.2003 

Peruskarttalehdet 2123 12, 2124 10 



1.2. Luonnonmuistomerkit 

Luonnonmuistomerkki on kiinteä luonnonesine, joka 

edustaa koko maassa tai ainakin kyseisellä seudulla 

harvinaista lajia tai tyyppiä. Luonnonmuistomerkki 

saattaa myös olla ikänsä, mittasuhteensa, rakenteensa, 

kauneutensa tai maisemallisen arvonsa takia säilyttämisen 

arvoinen. Kohteeseen liittyvät historialliset 

muistot lisäävät suojeluarvoa. Vaikka luonnonmuistomerkit 

tavallisesti ovat pieniä yksittäisiä kohteita, niillä 

on oma merkityksensä elinympäristömme rikastuttamisessa 

ja kulttuuriperinteen vaalimisessa. 

Aikaisemmin luonnonmuistomerkkien perustamisesta 

päätti lääninhallitus, nykyään perustamispäätökset 

tehdään ympäristölautakunnassa. Valtaosa luonnonmuistomerkeistä 

on luonnonvaraisia puuryhmiä 

(16 kpl) tai puita, mutta joukossa on myös siirtolohkareita 

ja kallioita (2 kpl). 

Seuraavassa on esitelty Tampereen alueella sijaitsevat 

luonnonmuistomerkit, niiden päätösnumerot, rauhoituspäivämäärät 

ja sijainti. 

1.2.1. Ylöjärvi, Siivikkala, Siivikkalantie 

Tampereen kaupungin omistamalla maalla kasvava 

komeakasvuinen mänty on rauhoitettu juuristoineen. 

1.2.2. Lamminpää, Kuusikorvenpuisto 

Puiston pohjoisreunalla kasvavat viisi kuusta on rauhoitettu 

juuristoineen. 

Lamminpään puistot 225P 

Peruskarttalehti 2123 09 A 

Lääninhallituksen päätösnro 139/VI, 30.1.1968 

1.2.3. Rahola, Jättikatajankatu 

Raholan suuri puumainen kataja (mukaan lukien sitä 

ympäröivä maa 1,5 metrin säteellä) rauhoitettiin jo 

vuonna 1941. Suomen suurimman katajan kaatoi Panun 

päivän myrsky 11.11.2001, mutta rauhoitus on 

toistaiseksi voimassa, sillä siitä jäi kuitenkin muistoksi 

jyhkeä kanto. Katajavanhusta olivat riepotelleet pahoin 

jo muutamat aiemmatkin lähivuosien myrskyt. 

Se menetti yhden neljästä päähaarastaan tammikuun 

1997 myrskyssä. Puu oli aikoinaan Suomen suurin; 

11,75 m korkea, rungon ympärys 2,62 m ja oksiston 

ympärysmitta yli 18 m. Toisen Maire-myrskyssä 

vuonna 1963 kaatuneen katajan rauhoitus on lakkautettu 

3.3.1980 päätöksellä nro 15/A331. 

Lielahden kylä, Myllyniitty RN:o 1:223 


Ympäristöviraston päätösnro 93/270/yvi349, 11.5.1993 

Villilän kylä, Tappuramäki RN:o 1:196 



Lasse Kosonen 

Raholan jättikatajasta on jäljellä vain kanto ja kadunnimi, Jättikatajankatu. 



1.2.6. Tahmela, Lorisevanpuisto 

Pispalassa Harjunpispan ja Rantapispan tilojen välisellä 

rajalla, Tahmelan viljelypalstojen rannassa kasvaa 

erityisen komea, leveälatvuksinen kynäjalava, joka on 

rauhoitettu juuristoineen. 

Pispalan kylä, Harjunpispa RN:o 2:324 


Lääninhallituksen päätösnro 6/A231, 26.1.1983 

1.2.7. Viikinsaaren laivaranta 

Viikinsaaressa lähellä laivarantaa kasvavat kaksi kookasta 

metsälehmusta ovat rauhoitettuja juuristoineen. 

Viikinsaari 1:1 


Ympäristölautakunnan päätösnro Dno 95/321/yvi 343 

Tahmelan rannan kynäjalava talviasuisena. 

Lasse Kosonen 

1.2.8. Peltolammi, Herrainsuonkatu 

Lempääläntien varressa Herrainsuonkadun päässä, 

omakotitalon pihamaan reunassa kasvava mänty on 

rauhoitettu juuristoineen. 

1.2.4. Rahola,Piikahaka 

Raholan Piikahaan länsiosassa sijaitseva mänty on 

rauhoitettu juuristoineen. Alkuperäisen rauhoituspäätökseen 

kuului myös Piikahaassa kasvaneet kuusi 

ja toinen mänty, mutta niiden osalta rauhoitus on 

lakkautettu 3.3.1980 päätöksellä nro 15/A331. 

Raholan puistot 233P 



Järvensivun kylä, Väinölä RN:o 1:8 



1.2.9. Taatala, Perähaanpuisto 

Perähaanpuiston poikkeuksellisen järeärunkoinen lehtikuusi 

on rauhoitettu juuristoineen. 

Taatalan puistot 309P 



1.2.5. Rahola, Pyhäjärvi, Raholan 

uimaranta 

Pyhäjärven rannalla Raholan uimarannalla kasvava 

komea kynäjalavayksilö on rauhoitettu juuristoineen. 

Tosin kynäjalava kuuluu muutoinkin luonnonsuojelulailla 

rauhoitettuihin lajeihin. 

Raholan kylä, Rahola RN:o 1:31 


Lääninhallituksen päätösnro 185/A231, 1.9.1989 



Suurimmat puut 

S 

euraava katsaus perustuu yksinomaan Niilo 

Karhun teokseen ”Vihreät jättiläiset, Suomen 

paksuimmat puut” (1995). Teoksesta on koottu 

Tamperetta koskevat tiedot, kun ne koskevat luonnonvaraisia 

puita. Pois on siten jätetty puistopuut paria 

istutettua lukuun ottamatta. Paksuus on mitattu rinnan 

korkeudelta ellei toisin mainita. rym = rungon 

ympärysmitta. 

• Harmaaleppä (Alnus incana) 

165 cm/18 m, hyväkuntoinen puu, Tampere, Tahmela, 

Pyhäjärven Hyhkynlahden itärannalla kosteassa paikassa 

pienen niemennypykän vieressä (682567:32500) 

• Rauduskoivu (Betula pendula) 

463 cm/32 m. Kolmehaarainen 200-250 cm:ssä, 

alimman rym. 237 cm, haarat tuettu. Tampere Murole, 

Kapeenkylä, Mäensivu (685755:34055). 

• Pirkkalankoivu (Betula pendula f. birkalensis) 

185 cm/24 m, Tampere, Kaarila, Kaarilan kartanon 

vanhan tenniskentän kulmalla (682611:32273) 

• Kotikataja (Juniperus communis) 

264 cm (60 cm:ssä)/11.75 m. Kaksihaarainen, rym. 

158 ja 196 cm, Tampere, Villilä, Teeri-Villilä 

(682584:32036), puu kaatunut marraskuussa 2001. 

• Kynttelikkökuusi (Picea abies forma) 

301 cm/21 m Symmetrisesti neljähaarainen 140-150 

cm:ssä, Tampere, Teisko, Velaatta, maantien varressa 

(685340:33797). 

Kari Korte 

Muroleen Kapeenkylän kookas rauduskoivu. 

• Riippamänty (Pinus sylvestris f pendula) 

182 cm/17 m, Tampere, Pyynikki, kesäteatterin paikoitusalueen 

kaakkoispuolella lähellä polkujen risteystä 

(682490:32628). 

• Visahaapa (Populus tremula forma) 

97 cm/15 m. Paksuimmillaan 2 metrissä 126 cm. 

Teisko, Terälahti, Järvenpää (685515:33280) 

• Metsälehmus (Tilia cordata) 

550 cm/(10-50 cm:ssä) /28 m. Kaarilan kartano 

(682610:32276). Ns. Gaddin lehmus, istutusvuotena 

pidetään n. 1760. 

• Vuorijalava (Ulmus glabra) 

441 cm/24.5. cm, Haihara, Haiharan kartano 

(682195:33445) 



1.2.10. Takahuhti, Kokkolankatu 8:n piha 

Omakotitalon pihalla sijaitsevaan rauhoitettuun siirtolohkareeseen 

liittyy 1400-luvulta periytyvä tarina, 

jonka mukaan jättiläinen olisi hurjistunut pyhäpäivänä 

pellolla töitä paiskineelle väelle ja yrittänyt heittää 

sitä kivellä.Toisen tarinan mukaan jättiläinen olisi 

yrittänyt syystä tai toisesta heittää tällä kivellä Messukylän 

kirkkoa, mutta epäonnistunut. 

Takahuhdin ko., kortteli 4953, tontti 4 



Hirviniemessä sijaitsevassa rantakalliossa esiintyy 

1900 miljoonaa vuotta vanhoja hiilipussifossiileja (Corycium 

enigmaticum). Hiilipussit ovat syntyneet savipalloista, 

joiden pintaan on muinoin tarttunut eliöpitoista 

liejua. Savipallojen ympärille kertynyt orgaaninen 

aines näkyy kiven pinnassa hiilikerroksena. Kohde 

on kärsinyt ilkivallasta. 

Myllyniemi-muodostuman metaturbidiiteissa tavataan 

ellipsoidimaisia tai pallomaisia pienirakeisia kappaleita. 

Niitä ympärön hiilestä rikkaan aineksen iskostama 

reunus, joka rapautuu ympäristöään herkemmin. Sederholm 

kutsui kappaleita nimellä Corycium enigmaticum ja 

arveli niiden olevan pussimaisten levien jäänteitä ja 

muodoiltaan aitoja fossiileja. - Coryciumin hiiliaines on 

hiilen isotooppikoostumuksen perusteella eloperäistä. Se 

syntyi alkeellisen mikrobitoiminnan tuloksena, mutta Coryciumin 

muoto ei ole fossiilin muoto. Corycium-fragmentteja 

ilmeisesti muodostui, kun turbidiittivyöry tempasi 

mukaansa aiemmin kerrostuneista pienirakeisista sedimenteistä 

palasia, joiden pintaan tarttui eloperäistä aineista 

kappaleiden pyöriessä vyöryssä (Lehtinen ym 

1998). 

Hirviniemen kylä, Metsä-Kiikkinen RN:o 14 

1.2.11. Pappila., Pappilankadun itäpää, 

Tanhuankadun reuna 

Omakotitalon pihalla kasvavat neljä lehmusta on 

rauhoitettu juuristoineen. Aiemmin paikalla kasvoi 

viisi isokokoista lehmusta, jotka olivat rauhoitettuja. 

Eteläisimmän lehmuksen rauhoitus lakkautettiin ja 

puu kaadettiin 29.10.1999 liian lahovikaisena ja vaarallisena. 

Pappilan kadut 028K 


Lääninhallituksen päätösnro 360/VII, 2.8.1973 

1.2.12. Ristinarkku, Veijanmäenkatu 15 

Koivu on rauhoitettu juuristoineen. 

Takahuhdin kylä, Grönlund RN:o 10:4 


Ympäristöviraston päätösnro 747/92/yvi3433, 17.11.1992 



Lisätietoja: 

Lehtinen, M., Nurmi, P. & Rämö, T. 1998: Suomen kallioperä. 

Suomen Geologinen Seura, 375 ss. 

1.2.14. Hirviniemi, Hirviniementieltä 

(Lampun jälkeen n. 300 m) pohjoiseen 

lähtevää metsäautotietä n. 700 m 

“Kurusen männyksi” kutsuttu mänty on rauhoitettu 

juuristoineen. Aikaisemmin rauhoituspäätökseen 

kuului myös pienikokoinen (4 m pitkä) käärmekuusi, 

joka kuitenkin on kuollut ja tahallisesti hävitetty paikalta. 

Täten käärmekuusen osalta rauhoitus on lakkautettu. 

Hirviniemen kylä, Junkkari RN:o 5:31 



1.2.13. Hirviniemi, Alasenlahti (Myllyniemi) 

1.2.15. Teisko, Kortejärvestä n. 1 km 

luoteeseen 

Vanha ja korkea mänty, joka nykyisin on jo keloutunut, 

on rauhoitettu juuristoineen. 

Vattulan kylä, Kortejärvi RN:o 4 





1.2.16. Teisko, Kämmenniemi, 

Viitapohjantietä noin 1,24 km 

Viitapohjaan päin 

Tien törmällä oleva suurikokoinen säännöllisen nelihaarainen 

kuusi ns. “Ylä-Pirilän nelihaarainen” on 

rauhoitettu juuristoineen. Mäellä kasvaa lisääkin 

monihaaraisia kuusia ja perimätiedon mukaan joskus 

alueella kasvoi jopa kuusihaarainen kuusi. 

Värmälän kylä, Uusi-Pirilä Rn:o 2:321 

Peruskarttalehti 2124 10C 

Ympäristölautakunnan diaarinro 829/641/97 4.2.1997 

1.2.17. Teisko, Kuorannantie, 

Kutterinlahdesta n. 1 km pohjoiseen 

“Ryssän männyksi” kutsuttu mänty on rauhoitettu 

juuristoineen. 

Kuorannan kylä, Heinäsuo RN:o 1:78 


Lääninhallituksen päätösnro 16/VII, 17.1.1972 

1.2.18. Terälahti, Kapeentien ja 

Tikkamännyntien risteys 

Neljän lakkapäämännyn ryhmä on rauhoitettu juuristoineen. 

Yksi puista on kuollut ja sen rauhoituspäätös 

on lakkautettu. 

Kiimajoen kylä, Mattila RN:o 3:204 



Kari Korte 

Luonnonmuistomerkiksi rauhoitettu mänty, joka nykyisin on 

keloutunut (1.2.15). 

1.2.19. Teisko, Lauttametsä, Asuntila 

Asuntilan kylässä oleva, osaksi käärmekuusimainen 

kuusen muoto (Picea abies f. virgata) on rauhoitettu 

31.7.2001 juuristoineen maanomistajan aloitteesta. 

Asuntilan kylä, Lauttametsä Rn:o 3:7 


Pirkanmaan ympäristökeskuksen päätösnro 1900L0681-251, 

31.10.2001 



Kartta 3. Luonnonmuistomerkit 



Kari Korte 

Likokalliota on kutsuttu myös Liittokallioksi sen historian vuoksi. Ehkäpä tätä 

siirtolohkaretta on käytetty käräjäpaikkana 


Muut suojelualueet 

2. Kaavassa v. 1998 luonnonsuojelualueiksi merkityt 

muut suojelualueet 

2.1. Ikurin Juhansuolta Myllypuroon 

laskeva eteläisin puro 

Itse Myllypuro on esitelty luonnonsuojelualueiden 

yhteydessä kappaleessa 1.1.1. Ikuri-Kalkun Myllypuro. 

Juhansuolta laskevan puronvarren runsaslajisessa 

kasvillisuudessa on lehtomaisia ja korpimaisia piirteitä 

- alueella kasvaa mm. tesmaa (Milium effusum), purolitukkaa 

(Cardamine amara) ja lähdetähtimöä (Stellaria 

alsine) sekä runsaasti kaislasaraa (Carex rhynchophysa). 

Erityisen merkittävä on Tamrockin tehtaan 

pohjoispuoleinen avolouhikko, jossa kasvoi vuonna 

1999 parikymmentä tupasta harvinaista hajuheinää 

(Cinna latifolia, Dir II, R, NT, V). Puro täyttää Tamrockin 

tehtaan pohjoispuolella metsälain kriteerit 

luonnontilaisesta purosta. *** 

Lisätietoja: 

Lahtonen, T. 1982: Hajuheinä, Cinna latifolia, Tampereen seudulla. 

- Talvikki 6(1): 10-21. 

2.2. Vaakkolammin ja Likokallion 

alue 

Vaakkolammin ja Likokallion alue on esitelty luonnonsuojelualueiden 

yhteydessä kappaleessa 1.1.3. 

2.3. Peltolammi- Pärrinkoski 

Kohde on esitelty luonnonsuojelualueiden yhteydessä 

kappaleessa 1.1.4 

2.4. Lukonmäki, Vihiojan rotkon 

etelärinne Hervannan valtaväylän 

itäpuolella 

Alue on kasvistonsa puolesta tärkeä rauhoituskohde. 

Uuden moottoritien rakentamisen yhteydessä paikka 

menetti merkitystään, vaikka se alkuperäislinjauksen 

mukaan ei kokonaan jäänytkään tien alle. Viimeaikaiset 

raivaukset lienevät jo tuhonneet osan alueen monilajisesta 

kokonaisuudesta. Pensaston raivaus on kohtalokasta 

varsinkin tesmayrtille (Adoxa moschatellina, 

UH-AL), joka Tampereella on erittäin uhanalainen 

laji. Vuoden 1999 kevätkesällä tesmayrttiä löytyi alueen 

eteläpuolen mäeltä kymmeniä yksilöitä, mutta 

paikka on kovan kulutuksen kohteena. ** 

Lisätietoja: 

Kääntönen, M. 1986: Luontokohteita kantakaupungissa: Vihiojan 

puronvarsilehto. - Tammerkoski 4/86: 4-6. 

2.5. Pehkusuo 

Veisun kaupunginosan eteläpuolella sijaitseva suo on 

edustava vaikkakin pieni. Hallilan asuntoalueen rakentamisen 

jälkeen Pehkusuo on joutunut lähelle asutusta. 

Sen merkitys luonnontilaisena suona on entisestään 

korostunut, kun muut lähistön suot on rakentamisella 

tuhottu. Suo on osittain rämettä ja osittain 

nevaa ja sillä kasvaa kaikkia tavanomaisia soilla elävien 

perhosten ravintokasveja. Kasvisto on tyypillistä 

suokasvillisuutta, mutta mainitsemisen arvoinen lienee 

kuitenkin juurtosara (Carex chordorrhiza). Hyönteislajistoon 

kuuluvat mm. keltahopeayökkönen (Syngrapha 

microgamma), herttakangasyökkönen (Anarta 

cordigera), hentopussikas (Sterrhopterix standfussi), 

seittipussikas (Phalacropterix graslinella), harmopussikas 

(Acanthopsyche atra) ja rämehopeatäplä (Proclossiana 

eunomia). Harvinaisempaa lajistoa edustaa koisaperhosiin 

kuuluva laji Pediasia truncatella ja vesiperhosista 

valtakunnallisesti silmällä pidettäväksi luokiteltu 

rimpiputkisirvikäs (Limnephilus diphyes, NT), joita ei 

tunneta muista Tampereen luontokohteista. Vähäpuustoisena 

tai avoimena luonnontilaisena suona Pehkusuo 

on metsälain mukainen kohde. Lähistöllä on 

muutaman vuonna 1990- ja 2000-luvuilla (viimeksi 

2002) kuultu kehrääjän (Caprimulgus europaeus) surinaa. 

** 

2.6. Iidesjärvi 

Kasvillisuus 

Runsasravinteisen järven rannat ovat luhtien ja ruovikoiden 

täyttämiä, mutta pohjoisrannat ovat osittain 

kovarantaisia ja lähteisiä. Yleisesti rannat ovat vallanneet 

joko järviruoko (Phragmites australis) ja leveäosmankäämi 

tai viiltosara ja viitakastikka (Calamagrostis 

canescens). Järvellä kasvaa myös kapeaosmankäämiä 

(Typha angustifolia). Kosteat rantametsät koostuvat 

lähes kokonaan harmaalepästä, jotka ovat osin lehtoisia 

tai korpimaisia. Lehtomaisia piirteitä löytyy lähinnä 

Vuohenojan liepeiltä ja Puhoonlahden seuduilla. 



Lasse Kosonen 

Linneläinen “erehdys” kukkii Kaarilassa 

T 

ouko-kesäkuun vaihteessa, tuomien puhjettua kukkaan, kukkii Tampereella myös muuan 

komean keltakukkainen ja liuskalehtinen kasvi. Monet sitä ihmettelevät ja monet siirtäneet 

puutarhaankin, jossa se osoittautuu hyvin kiitolliseksi ja leviäväksi koristekasviksi. Kesäksi se 

yleensä kuihtuu varsin näkymättömiin. Huomiota kiinnittää myös sen sijoittuminen Tampereen länsipuolelle, 

itäpuolella sitä näkee enintään vain istutettuna omakotitalojen pihojen kukkapenkeissä. 

Länsipuolella, Raholan-KaariIan alueella se on levinnyt osaksi muurahaisten levittämänä pensasaitojen 

alle, pensaikkoihin ja pihoihin, Näsinkalliolla (josta se tunnetaan ainakin 1958 lähtien) se on 

kiivennyt kallionlaelle. Tampereella sen lähtökohta lieneekin Kaarilan kartanon ympäristö, mutta 

tunteaksemme sen levinneisyyshistoriaa, on palattava 1700-luvulle, aikaan, jolloin vuosisataisnero, 

ruotsalainen Carl von Linne laati systemaattista järjestelmäänsä kasvien luokittelemiseksi. 

Linne oli ylenpalttisen ihastunut “Fumaria spectabilikseen” (nyk. Dicentra spectabilis) eli särkyneeseen 

sydämeen, jota hän ylisti koristekasvina. V. 1764 hän kirjoitti suomalaiselle Eric Laxmannille , 

joka oli ilmoittanut lähtevänsä papiksi Obin yläjuoksulle Siperiaan ja tarjoutunut keräämään sieltä 

kasvien siemeniä.Linne luetteli kasveja, joiden siemeniä toivoi Laxmannin keräävän, joukossa mm. 

särkynytsydän: “Jos meillä olisi niitä puita ja ruohoja, joita Siperiassa kasvaa, saisivat puutarhamme 

uuden loiston ja maailman. Herra Maisteri voisi tehdä isänmaastamme kauniin ja ihanan jos Herra 

Maisteri tahtoisi lähettää minulle Siperiassa villeinä kasvavien kasvien siemeniä ja voisi siten saada 

koko jälkimaailman ylistämään itseään”, kirjoitti Linne kaunopuheisesti. 

Laxmann toimitti siemeniä ja Linne riemuitsi: “Sain tänään Fumaria spectabiliksen siemeniä perimmäisestä 

Siperiasta”. V. 1765 hän kuitenkin totesi pettymyksekseen, että siemenistä olikin noussut 

aivan toinen Fumaria-laji, joka sekin kyllä kauneutensa ansiosta ilmeisesti pian tulisi yhdeksi Euroopan 

puutarhojen yleisimmistä kasveista. Tämän Corydalis nobiliksen, eli jalokiurunkannuksen, Linne 

kuvasi “Systema Naturaen II osan 12. painoksessa v. 1767. 

Ilman Laxmannin erehdystä jalokiurunkannusta siis olisi tuskin tullut Eurooppaan - ainakaan 

näin varhain. Ei ole pelkkä sattuma sekään, että Tampereen Kaarila, P.A. Gaddin (1727-97) kotitila oli 

jo varhain jalokiurunkannuksen, viljelypaikkana. olihan Gadd Linnen aikalainen ja tunsi Linnen henkilökohtaisesti. 

Gadd perusti Kaarilaan kasvitieteellisen puutarhankin ja on epäilemättä saanut Linnen 

kautta siemeniä. Laji lienee saapunut Suomeen siis 1700-luvun lopulla, ehkä ensinnä Turkuun, 

mutta samalta ajalta lienee alkuisin myös sen kasvaminen Tampereella. Joka tapauksessa ollaan varmoja, 

että suomalaiset esiintymät ovat peräisin myös siitä kukkapenkistä Uppsalan lähellä Hammarbyssä, 

missä sitä Linnen kasvattamana alunperin kasvoi ja Laxmannin erehdys toi tämän kevätkesän 

keltakukkaisen komistuksen tamperelaistenkin silmäniloksi. 

Lasse Kosonen 



Alueen kokonaislajimääräksi saatiin vuoden 1994 inventoinnissa 

peräti 271, josta 36 lajia oli villiintyneitä 

koriste- ja hyötykasveja, kuten mm. lännenkonnanmarja 

ja tomaatti. 

Lehtomaisissa osissa kasvaa mustakonnanmarjaa, 

koiranvehnää (Elymus caninus), lehtokortetta, lehtopalsamia 

ja lehtotähtimöä sekä kosteimmilla paikoilla 

rönsyrölliä (Agrostis stolonifera). Pohjoisrannan lehtomaisella 

osalla kasvaa mitä ilmeisimmin luonnonvaraisena 

humalaa sekä kevätlehtoleinikkiä. Lähteisissä 

rantakorvissa kasvaa mm. kevätlinnunsilmä ja isoalvejuuri 

(Dryopteris expansa). Saroista harvinaisempina 

esiintyvät itärannalla vesisara (Carex aquatilis) runsaana 

noin 100 metrin matkalla sekä idänpiukka- (Carex 

elata ssp. omskiana) ja mätässaraa (Carex cespitosa). 

Tampereella pohjoisrajallaan kasvaa Iidesjärvessä vesinenättiä 

(Rorippa amphibia) luhdan ja avoveden rajoilla. 

Vesinenätti on ilmeisesti laajentanut aluetta ja on 

yksi Iidesjärven tunnuslajeista. Kaakkoisosan rantaluhdissa 

ja Vuohenojan laskuojan varsilla kasvaa kantakaupungissa 

harvinaista vesihierakkaa (Rumex aquaticus). 

Alueella kasvavat lisäksi poimu- (Rumex crispus) 

ja suomenhierakka (Rumex pseudonatronatus). Itäpään 

laitumen edustalla ojan varressa kasvaa jokileinikkiä 

(Ranuculus lingua). Toinen Iidesjärven tunnuskasveista 

on piuru, jota kasvaa erittäin runsaana entisen kaatopaikan 

rannassa. Etelärannan erikoisuuksiin kuuluu 

myös kapealehtipaju (Salix rosmarinifolia) ja hevoshaan 

polkujen varrella kasvava punasänkiö (Odontites 

vulgaris), joka esiintymä lienee Tampereen elinvoimaisin. 

Harvinaisiin Iidesjärven lajeihin kuuluu hevoshaan 

avoluhdassa kasvava nevaimarre (Thelypteris 

palustris). Vuoden 1999 kesällä järven kaakkoisrannan 

lampareesta ja entisen kaatopaikan länsipuolelta löytyi 

harvinaista poimuvitaa (Potamogeton crispus) ja litteävitaa 

(Potamogeton compressus) sekä Tampereella uhanalaista 

lapinvesitähteä (Callitriche hamulata, UH-AL, 

Metsätähti Oy:n ilmoituksen mukaan), joka on kirkkaiden 

vesien laji ja ilmentää siis lampareisiin tulevan 

veden laatua. Lintutornille johtavan polun alussa kasvaa 

runsas kasvusto isokäenrieskaa (Gagea lutea). 

Linnusto 

Tampereen seudun tunnetuin lintujärvi, Iidesjärvi, sijaitsee 

lähellä keskustaa. Monipuolisen pesimälinnuston 

lisäksi järvellä lepäili aikaisemmin muuttoaikoina 

paljon lintuja. Hervannan valtaväylän rakentaminen 

on kuitenkin vähentänyt järven merkitystä muuttolintujen 

levähdyspaikkana, sillä tien alle jääneet järven 

itäpään tulvaniityt ja peltorinteet olivat muuttoparvien 

erityisessä suosiossa. Vielä jäljellä olevat linnuston 

Lasse Kosonen 



ja kasviston kannalta merkittävät osat Iidesjärven ympäriltä 

tulisikin suojella. 

Iidesjärven pesimälinnusto on köyhtynyt huomattavasti 

1970-luvulta lähtien. Syynä tähän on järven 

jääminen vilkkaan ihmistoiminnan keskelle. Vesilintujen 

lajimäärä ei ole olennaisesti laskenut 20 vuoden 

aikana, mutta parimäärät ovat laskeneet puoleen ja samalla 

linnusto on yksipuolistunut kolmeen valtalajiin: 

naurulokkiin (Larus ridibundus, VU), sinisorsaan 

(Anas platyrhynchos) ja silkkiuikkuun (Podiceps cristatus). 

Naurulokkien parimäärä on pysynyt järvellä melko 

lailla samana. Vuosittaiset vaihtelut voivat kuitenkin 

olla melkoisia. Määrät 1990-luvulla ovat vaihdelleet 

280 parista 730 pariin ja v. 2001 pesi järvellä 370 

naurulokkiparia. Silkkiuikkujen määrä on pysähtynyt 

järvellä noin kymmeneen pariin ja sinisorsien 25-30 

pariin. Nokikanoja pesii järvellä nykyisin joitakin pareja. 

Yksittäisinä pareina esiintyvät heinätavi (Anas 

querquedula, V), haapana (Anas penelope, V), lapasorsa 

(Anas clypeata), tukkasotka (Aythya fuligula, V), punasotka 

(Aythya ferina), telkkä (Bucephala clangula, V) ja 

kalalokki (Larus canus). Kun vertailukohdaksi otetaan 

1970-luku, jolloin sotkia pesi järvellä vielä kymmeniä 

ja nokikanojakin (Fulica atra) kymmenkunta, on selvää, 

että järven linnustollinen arvo on alentunut pysyvästi. 

Vesilintujen lisäksi järven ruovikoissa elävät satakieli 

(Luscinia luscinia), ruoko- (Acrocephalus 

schoenobaenus) ja rytikerttunen (Acrocephalus scirpaceus) 

sekä pajusirkku (Emberiza schoeniclus). Liejukana on 

pesinyt järvellä viimeksi 1999, mutta on senkin jälkeen 

tavattu vuosittain. Vuoden 2000 huhtikuussa Iidesjärven 

vanhan kaatopaikan kohdille rantaryteikköön 

ilmaantui Suomessa hyvin harvinainen pussitiainen 

(Remiz pendulinus). Tämä koirasyksilö aloitteli 

pesintää tekemällä koivun oksaan lajille tyypillisen 

pussimaisen pesän; naarasta ei kuitenkaan ilmaantunut. 

Talvella 2000-2001 havaittiin järvellä ainakin 

kaksi jänkäkurppaa (Lymnocryptes minimus V) ja 

muuallakin Pirkanmaalla 10 yksilöä. Jänkäkurppa ei 

yleensä talvehdi Suomessa näin runsaana vaan on lähinnä 

satunaisesti talvella havaittu laji. Iidesjärvenkin 

pesivää lintukantaa verottavat Suomen alkuperäisluontoon 

kuulumattomat, mutta sinne hyvin sopeutuneet 

supikoira ja minkki. Iidesjärven itäpäässä on 

vuonna 1992 valmistunut lintutorni ja nyt ollaan 

suunnittelemassa toista lintutornia. Vuonna 2002 itäpäässä 

aloitettiin laidunnusprojekti, jolloin itäpään 

peltoalueelle tuotiin viisi hiehoa kesäksi. Laidunnusta 

jatkettiin myös v. 2003. Lisäksi Pirkanmaan lintutieteellinen 

yhdistys on talkoovoimin raivannut alueen 

pensaikkoja vuosina 2002-03. 

Lasse Kosonen 

Iidesjärven itäpäässä aloitettiin laidunnus vuonna 2002. 



Hyönteistö 

Lajistosta tehtiin perusteellinen selvitys v. 2001. Järveltä 

tunnettujen hyönteisten lajimäärä on selvityksen 

mukaan 1263, joista suurimmat ryhmät ovat perhoset 

(571 lajia), kaksisiipiset (205 lajia) ja kovakuoriaiset 

(265 lajia). Iidesjärveltä tavattiin varsin niukasti 

uhanalaisia tai silmälläpidettäviä lajeja, joilla olisi elinympäristö 

varsinaisella kosteikkoalueella. Tällaisia lajeja 

ovat Agapus striolatus-sukeltajakuoriainen (NT) ja 

pitkäkämmenmalluainen (Sigara longipalpis, NT). Silmälläpidettävä 

(NT) purovainokas voi elää jossain 

ympäristön virtavesiuomassa. Vaarantuneeksi (VU) 

luokiteltu vajayökkönen (Standfussiana simulans) löydettiin 

aineistosta, mutta laji ei elä kosteikkoalueella. 

Samoin lienee laita aaltoritariyökkösen (Catocala sponsa, 

NT) ja niinijäärän (Stenostola dubia, NT). Viinikanojan 

varresta tunnettu silmälläpidettävä (NT) mäkihiilikoi 

(Anacampsis fuscella) saattaa löytyä muualtakin 

Iidesjärven tuntumasta. Vähän tunnettujen ryhmien 

kohdalla tyypillisesti korostuu uuden esiintymistiedon 

voimakas kasvu. Näin asia on esim. perhossääskillä, 

joita löydettiin neljä Suomelle uutta lajia Näin 

tutkimus kasvatti suuresti faunistista tuntemusta. Iidesjärven 

rantaruovikko ja luhtaniityt tarjoavat elinympäristön 

monelle kosteikkobiotooppia vaativalle 

perhoselle. Tärkeitä ravintokasveja ovat järviruoko ja 

leveäosmankäämi. Maininnan arvoisia lajeja ovat ruoko-olkiyökkönen 

(Mythimna straminea), hentoruokoyökkönen 

(Archanara dissoluta), ruskolampiyökkönen, 

osmankäämiyökkönen (Nonargia typhae), rytiyökkönen 

(Chilodes maritima), luhtakärsäyökkönen 

(Macrochilo cribrumalis) ja luhtaolkiyökkönen (Leucania 

obsoleta). 

Lisätietoja: 

Lagerström, M. 1997: Tampereen lintujärvien pesimälinnustot ja 

niiden muutokset 1971-1997. - Lintuviesti 22: 62-69. 

Lahtonen, T. 1994: Tampereen Iidesjärven ranta-alueiden kasvisto. 

-Talvikki 18: 85-89. 

Lahtonen, T. 2003: Tampereen Iidesjärven itäpuolen kasvisto. 

Metsätähti Oy 1999: Tampereen kaupunkiekologinen tutkimus, 

vuosiraportti 1999. - Raportti Tampereen kaupungin 

ympäristövalvontayksikössä. 

Tampereen Hyönteistutkijain seura ry. 2001: Iidesjärven 

hyönteisselvitys 2001.- Raportti ympäristönvalvontayksikössä. 

18 ss. + liitteet. 

2.7. Halimasjärvi 

Halimasjärvi on esitelty luonnonsuojelualueiden yhteydessä 

kappaleessa 1.1.5. 


Natura-alueet 

3. Natura-alueet 

Suomen liityttyä Euroopan unionin jäseneksi vuonna 

1995 se sitoutui noudattamaan unionin luonnonsuojeludirektiivejä 

Natura 2000 nimeä kantavasta 

suojelualueiden ja luonnonhoitoalueiden verkoston 

laatimisesta. Kyseiset direktiivit ovat Euroopan yhteisön 

luontotyyppien sekä luonnonvaraisten eläimistön 

ja kasviston suojelusta annettu ns. luontodirektiivi 

(92/43/ETY) ja luonnonvaraisten lintujen 

suojelusta annettu ns. lintudirektiivi (79/409/ETY). 

Natura 2000 verkoston tavoitteena on turvata luontodirektiivin 

luontotyyppien ja lajien elinympäristöjen 

sekä lintudirektiivin linnustonsuojelualueiden 

suojelu. Natura-alueisiin on sisällytetty alueita, jotka 

EU:n komissio hyväksyy luontodirektiivin mukaisiksi 

tärkeiksi alueiksi sekä alueet, jotka Suomi on ilmoittanut 

lintudirektiivin mukaisiksi linnustonsuojelualueiksi. 

Joitakin linnustonsuojelualueita lukuun 

ottamatta Natura 2000:een ei esitetä alueita, joiden 

suojeluperusteena olisi vain lajin elinympäristön suojelu 

vaan luontotyypille luonteenomaisten lajien 

elinympäristöjen suojelu tapahtuu luontotyypin suojelun 

yhteydessä. 

Luontodirektiivin mukaisilla toimenpiteillä on tavoitteena 

luonnon monimuotoisuuden edistäminen ja 

yhteisön tärkeinä pitämien luontotyyppien ja luonnonvaraisten 

kasvi- ja eläinlajien suotuisan suojelutason 

varmistaminen. Luonto- ja lintudirektiivi edellyttävät 

uhanalaisten lajien elinympäristöjen ja luontotyyppien 

suojelua suojelualueita muodostamalla. Suojellut luontotyypit 

ja lajit on mainittu luontodirektiivin liitteissä I 

ja II. Lintudirektiivin kolmannen artiklan mukaan jäsenvaltion 

on toteutettava tarvittavat toimenpiteet 

kaikkien luonnonvaraisten lintujen elinympäristöjen 

riittävän moninaisuuden ja laajuuden säilyttämiseksi, 

ylläpitämiseksi tai ennallistamiseksi. Jotta tavoite saavutettaisiin 

on sekä muodostettava suojelualueita että aktiivisesti 

hoidettava ja kunnostettava elinympäristöjä. 

Jäsenvaltioiden on osoitettava lukumäärältään ja kooltaan 

sopivimmat alueet erityissuojelualueiksi liitteessä I 

mainittujen lajien suojelemiseksi. 

Natura 2000 ohjelman toteuttamisesta säädetään 

luonnonsuojelulain 68 §:ssä ja ohjelmaan kuuluvilla 

alueilla luonnonarvojen suojelu tapahtuu yleensä 

luonnonsuojelulain keinoin. Luonnonsuojelulain 

(1096/1996) 10 § Natura-verkostoa koskevien säännösten 

mukaan hankkeilla ja suunnitelmilla ei saa heikentää 

niitä luontoarvoja, joiden vuoksi alue on sisällytetty 

Naturaan. Toisaalta Natura 2000 ohjelmaan 

kuuluminen ei suoranaisesti vaikuta alueiden tämänhetkiseen 

käyttöön, alueilla ei tule voimaan luonnonsuojelulain 

9§:n toimenpiderajoitusta, joka koskee 

uusia luonnonsuojeluohjelmia eikä se vaikuta näille 

alueille oleviin voimassaoleviin lupiin. Luonnonsuojelulailla 

voidaan kuitenkin tarvittaessa antaa toimenpidekielto 

alueille, jotka kuuluvat luonnonsuojeluohjelmiin 

tai joilla on luonnonsuojelulaissa tarkoitettuja 

luontoarvoja. Valtaosa Naturaan tulevista alueista on 

jo entuudestaan luonnonsuojelulailla suojeltuja tai 

valtioneuvoston suojeluohjelmiin kuuluvia alueita. 

Vuoden 2000 kuluessa tulivat ehdolle kaksi uutta 

Natura-aluetta Tampereelle, jotka molemmat liittyvät 

voimakkaasti perinnemaisemaan. 

3.1. Ikuri-Kalkun Myllypuro 

Myllypuron purolehtoa on esitelty luonnonsuojelualueiden 


3.2. Nuorajärvi 

Nuorajärvi on - erityisesti ollut - merkittävä lintujärvi, 

joka kasvistoltaan on monipuolinen vaikkakin vailla 

merkittäviä lajeja. Tarkemmat tutkimukset järven 

lajistosta kuitenkin puuttuvat. Vesi- ja luhta-alueen 

kasvilajeja ovat isolimaska (Spirodela polyrrhiza), tylppälehtivita 

(Potamogeton obtusifolius), nuokku- (Bidens 

cernua) ja säderusokki (Bidens radiata) sekä vesisara, 

jotka kaikki ovat Teiskossa harvinaisia. Teiskossa sijaitsevan 

peltojen ympäröimän Nuorajärven pintaalasta 

(41 ha) on nykyisellään noin neljännes avovettä. 

Muut järven vesialueet ovat lähes luoksepääsemättömiä 

saraniittyjen, korte- ja leveäosmankäämikasvustojen 

ympäröimiä pieniä vesilaikkuja. Nuorajärven 

runsas kasvillisuus tarjoaa pesimäpaikkoja useille vesilintu-, 

kahlaaja- ja varpuslintulajeille. Järvellä on tavattu 

viime vuosikymmeninä useita Pirkanmaalla 

harvalukuisia lajeja kuten kaulushaikara (Botaurus stellaris, 

NT), heinätavi (V), mustakurkku-uikku (Podiceps 

auritus, Ldir), jouhisorsa (Anas acuta), lapasorsa, 

luhtahuitti (Porzana porzana, Ldir), luhtakana (Rallus 

aquaticus) ja rytikerttunen. Järven vesilintujen pesimälajisto, 

joka vuonna 1997 käsitti 9 lajia, on pysynyt 

melko samanlaisena 1970-luvun puolivälistä lähtien. 

Jouhisorsa lienee tosin hävinnyt lajistosta ja mustakurkku-uikku 

on todennäköisesti kadonnut. Runsain 

laji naurulokki on taantunut 1980-luvun huippuvuosista 

(1700 paria) 110 pariin (1997) ja v. 2003 laji oli 

kadonnut kokonaan. Punajalkaviklosta (Tringa totanus) 

saattaa puolestaan tulla uusi pesimälaji, sillä sitä 

on tavattu järvellä useampana vuotena. Myös laulu- 


Natura-alueet 

joutsen (Ldir, V) on uusi pesivä laji järvellä. Vesilintukannat 

ovat selvästi taantuneet viimeisen viidentoista 

vuoden aikana, mihin pääsyynä pidetään järven voimakasta 

umpeenkasvamista ja toisaalta järven runsastunutta 

pienpetokantaa. Merkityksellinen järvi on vielä 

mm. rantakanojen (luhtahuitti ja -kana) kannalta. 

Järvellä saalistavat säännöllisesti nuolihaukka (Falco 

subbuteo) ja kalasääski (Pandion haliaetus, Ldir, NT). 

Uudistulokkaana järvellä pesivän rytikerttusen paritiheys 

on kasvanut, joskin se on vielä alhainen. Nuorajärven 

harvinaisista kesävieraista mainittakoon kiljukotka 

(Aquila clanga, Ldir,eR), haarahaukka (Milvus 

migrans, Ldir, EN) ja rastaskerttunen (Acrocephalus 

arundinaceus VU), joka oleskeli paikalla kesällä 2000. 

Nuorajärvi kuuluu valtakunnalliseen lintuvesien suojeluohjelmaan. 

Lisätietoja: 

Lahtonen, T. 1984: Nuorajärven, Tampereen Teiskon lintujärven, 

kasvillisuudesta. - Talvikki 8(1): 18-21. 

3.3. Mustalaisvuori-Majaketo- 

Peräjoki-Peräjärven alue 

Peräjoen valuvesiletto Viitalan talon 

itäpuolella 

Kasvillisuus 

Peräjoen etelärannan lettomaisessa lehtokorvessa kasvaa 

ainoalla Tampereen kasvupaikallaan metsänemä 

(Epipogium aphyllum, R, VU), joka on valtakunnallisesti 

luokiteltu uhanalaiseksi ja Hämeessä vaarantuneeksi 

kasvilajiksi. Tosin viimeisin havainto on vuodelta 

1999, jolloin paikalla kasvoi yksi kymmensenttinen 

verso. Vuonna 2003 lajia etsittiin, tuloksetta. Metsänemä 

viihtyy lehtoja kuusimetsissä, jotka ovat tarpeeksi 

vanhoja, varjoisia, multavia ja kosteita. 

Samassa lehtokorvessa metsänemän kanssa kasvavat 

myös kahdeksan muuta kämmekkälajia: soikkokaksikko 

(R), herttakaksikko (Listera cordata), pussikämmekkä 

(Coeloglossum viride, UH-AL), kirkiruoho 

( R, VU), maariankämmekkä (Dactylorhiza maculata), 

harajuuri, yövilkka (Goodyera repens) ja valkolehdokki 

(R). Muuta alueen lajistoa ovat mm. hetesara (Carex 

acutiformis, UH-AL-P), keltasara, vilukko ja lehto-orvokki. 

Muutenkin kohteen lajisto sisältää runsaasti 

lehtomaisia piirteitä. Esimerkiksi alueen keskivaiheilla 

kasvaa erittäin runsaasti lehtotähtimöä. Lettovilla 

(UH-AL) ja ketokatkero (Gentianella campestris, EN) 

ovat todennäköisesti kadonneet alueelta, sillä niistä ei 

ole tehty havaintoja moneen vuoteen. Viitapohjan kallioilla 

kasvaa runsas ja edustava joukko sammalia, joista 

osa on vaateliaita kalkki- ja liuskekallioiden lajeja. 

Alueen harvinaisempia lajeja ovat Anomodon longifolius, 

A. viticulosus, lehtosuikerosammal (Brachythecium 

rutabulum), Campyliadelphus chrysophyllum, Encalypta 

brevicolla (Pirkanmaalle uusi laji v. 2001, Ari Parnela), 

Homomallium incurvatum, Hypnum imponens, Myurella 

julacea, Plagiomnium rostratum, Taxiphyllum wissgrillii, 

Timmia austriaca. Vaateliaita kalkki- ja liuskekallioiden 

lajeja alueelta ovat mm. Taljaruostesammal, 

Bartramia halleriana, Cnestrum schisti, Distichium capillaceum, 

Ditrichum flexicaule, Encalypta ciliata, E. 

streptocarpa, Grimmia elatior, viuhkasammal (Homalia 

trichomanoides), kutrisammal (Homalothecium sericeum), 

Kiaeria blyttii, Leucodon sciuroides, Mnium stellare, 

Neckera crispa, Plagiopus oederianus, Platydictya 

jungermannioides, Saelania glaucescens ja kalkkikierusammal 

(Tortella tortuosa). Etelänpuoleinen jyrkänne 

Peräjärvelle asti ja sen alainen rehevä korpi täyttänevät 

metsälain tunnusmerkit luonnontilaisesta jyrkänteestä 

ja rehevästä korvesta.*** 

Hyönteistö 

Peräjoen notkosta on tavattu silmällä pidettäväksi luokiteltu 

vesiperhonen, puroriippasirvikäs (NT). Laji on 

hyvin paikoittainen ja melko harvinainen ja joidenkin 

tutkimusten mukaan laji on yksi vähiten happamuutta 

sietävistä vesiperhosistamme. Happamuuden alarajaksi 

on saatu pH 6.4. Muuta harvinaista vesiperhoslajistoa 

ovat Sericostoma personatum ja Oecetis testacea. 

Peräjoen tienoon ketomaiset etelään viettävät rinteet 

ovat vanhastaan tunnettua palosirkan (Psophus stridulus, 

VU, eR) esiintymisaluetta. Jo 1980-luvulla 

löysi Pertti Nupponen palosirkan kyseisiltä rinteiltä. 

Sittemmin rinteet ovat metsitetty ja palosirkalle suotuisana 

elinympäristönä tuhoutuneet. Lajin arveltiinkin 

kadonneen alueelta, kunnes yllättäen vuonna 1999 

Nupponen havaitsi palosirkan rinteiden alapuolisella 

ketomaisella tienpenkalla, mutta uusintatarkastuksissa 

lajia ei ole enää havaittu. Mahdollisesti laji on hävinnyt 

Tampereen lajistosta. ** 

Lisätietoja: 

Raunio, A. 1993: Metsänemä (Epipogium aphyllum) Tampereella ja 

Orivedellä. - Talvikki 17(2): 97-99. 

Mustalaisvuori-Majaketo-Järvenpää-Peräjärvi 

Alueella kasvaa erittäin arvokasta kallio-, lehtoja ketolajistoa 

sekä vaateliasta lettolajistoa. Tunturikiviyrtin 

(Woodsia alpina, UH-AL-E) ja tikankontin (Dir II, 

Dir IV, R, VU) ainoat kasvupaikat Pirkanmaalla ovat 

näillä alueilla. Vuonna 1999 paikalta laskettiin kahdeksan, 

vuonna 2000 7 , vuonna 2001 6 ja 2003 8 kukkivaa 

tikankonttia. Tikankonttipaikan länsipuolella 

olevan pellon reunamilta havaittiin viisi kirkiruohoa 

(R, VU) kesällä 2001. Muista kasvilajeista kannattaa 


Natura-alueet 

mainita liuskaraunioinen (Asplenium septentrionale), 

häränsilmä, hirvenkello (Campanula cervicaria, VU), 

hietaorvokki, kirkiruoho (R, VU), pussikämmekkä 

(UH-AL), valkolehdokki (R), yövilkka, kotkansiipi, 

lehtoimikkä (mR), pahtanurmikka (UH-AL), ahosilmäruoho 

(Euphrasia rostkoviana ssp. fennica, VU, V) ja 

tummaraunioinen. Laiduntaminen, joka piti aikaisemmin 

alueiden ketolajistoa yllä, on nykyään loppunut. 

Mustalaisvuoren tienoiden hakkuut ovat myös 

osittain muuttaneet kasvistoa. Alueilla kasvaa rikkaan 

putkilokasviston lisäksi arvokasta sammal- ja jäkälälajistoa, 

kuten Cratoneuron filicinum ja silmälläpidettäväksi 

katsottu sirppihuurresammal (Palustriella falcata, 

NT), vaarantuneeksi (VU) katsottu röyhelökarve 

(Cetrelia olivetorum) ja kalliokeuhkojäkälä (Lobaria 

scrobiculata, NT). Tikankontin kasvupaikan kalliolla 

kasvaa harvinainen jäkälä, Caloplaca chrysodeta. Osa 

alueesta ( Järvenpää-Majaketo) on perustettu luonnonsuojelualueeksi 

vuonna 1991 (ks. 1.1.9.). Peräjärven 

lännenpuoleiset alueet kuuluvat lisäksi valtakunnalliseen 

soidensuojeluohjelmaan. *** 

Lisätietoja: 

Kääntönen, M. & Lahtonen, T. 1980: Tampereen pohjoispuoleisen 

liuskealueen kasvistollisia erikoisuuksia Teiskon Viitapohjassa. 

- Luonnon Tutkija 84: 188-189. 

Piittalanmäki-Posti, entisen seuraintalon 

paikka, etelään viettävät rinteet 

Itse mäellä kasvaa rehevää lehtolajistoa, Piittalan talon 

laidunrinteellä on kasvanut harvinaista toukotaskuruohoa 

(Thlaspi caerulescens ssp. brachypetalum) ja muita 

ketolajeja, mutta alue on metsitetty ja lajisto lienee 

paljolti kadonnut. Seuraintalon valuvesiletolla kasvaa 

hetesaraa (UH-AL-P), kelta- ja äimäsaraa, soikkokaksikkoa 

(R), röyhysaraa (VU) ja muita tavanomaisempia 

lajeja. Alue on arvokas kokonaisuus, jossa syvennetyt 

tieojat ja pelikenttä ovat jo kuitenkin muuttaneet 

vesien valumasuuntia ja uhkaavat kosteikon säilymistä. 

Myös Piittalanmäen lehtoaluetta on muokattu 

voimakkaasti. Noin puolet rinteen metsästä on aukkokaadettu 

ja alue on voimakkaasti ruohottunut, mikä 

heikentää lehtolajiston elinmahdollisuuksia. Alueen 

eteläosat kuuluvat valtakunnalliseen soidensuojeluohjelmaan. 

** 

Lasse Kosonen 

Ketokatkero on suuresti taantunut laidunnuksen 

loputtua. Sillä on Teiskossa kaksi kasvupaikkaa. 

3.4. Iso - Murron haat 

Maakunnallisesti arvokkaalla Viitapohjan maisemaalueella 

sijaitsevien Iso-Murron hakojen arvo on lähinnä 

harvinaisessa kasvillisuudessa. Näillä kallioisilla 

hakasaarekkeilla laidunnettiin jopa 50 vuoden ajan, 

kunnes se loppui 1980-luvun aikana. Nyttemmin hakoja 

ympäröiville pelloille on istutettu kuusta ja koi- 


Natura-alueet 

vua, mutta itse hakoja on hoitanut Tampereen ympäristösuojeluyhdistys. 

Alueelta harvennettiin puustoa ja 

pensastoa vuosina 1994, 1995 ja 2000-luvulla vuosittain. 

Hakojen avoimilla paikoilla ja laidoilla on niittymäistä 

kasvillisuutta pienruohoniityn ja heinäniityn 

mosaiikissa. 

Iso-Murron läntisellä ketolaikulla huomiotaherättäviä 

kasveja ovat valtakunnallisesti vaarantunut 

kirkiruoho (R, VU) ja valtakunnallisesti erittäin uhanalainen 

ketokatkero (EN) sekä vaarantuneisiin kuuluva 

ahosilmäruoho (Euphrasia rostkoviana ssp. fennica, 

VU, V). Ketokatkeroa on tavattu kohteelta kaksi yksilöä 

vuosina 1998 ja 1999 ja 5 yksilöä 2003. Laikun 

kasvilajistoon kuuluu myös soikkokaksikko (R), mäkilehtoluste 

(Brachypodium pinnatum), keltasara, harmaapoimulehti 

(Alchemilla glaucescens), hernesara ja 

ketonoidanlukko (Bothrychium lunaria, NT). 

Iso-Murron ja Järvenpään välisellä ketoalueen 

pohjoisosassa kasvaa kuusikkoa, keskiosassa männikköä 

ja eteläosissa koivikkoa, jossa on mukana myös 

pökkelöitä. Alueella on myös laaja katajaketo, jolla 

kasvavat kelta- ja kesämaksaruoho (Sedum annuum). 

Muuta lajistoa ovat nurmitatar (Bistorta vivipara), kevättädyke, 

vilukko. Vielä vuonna 2003 alueella kasvoi 

runsaasti vaarantuneeksi luokiteltua ahosilmäruohoa 

(V). Iso-Murron haat ovat mukana Pirkanmaan perinnebiotooppilistassa, 

jossa ne on luokiteltu maakunnallisesti 

arvokkaiksi. Kedon itäisellä osalla kasvoi yksi 

hirvenkello (Campanula cervicaria, VU) v. 2000 sekä 

kirkiruohoa ja soikkokaksikkoa.*** 

Lisätietoja: 

Liedenpohja-Ruuhijärvi, M., Kääntönen, L., Schultz, T., Krogerus, K. 

ja Palokoski, M. 1999: Pirkanmaan perinnemaisemat. - 

Pirkanmaan ympäristökeskuksen ympäristöjulkaisu 125 

(Alueelliset ympäristöjulkaisut). 

3.5. Niemi-Kapeen rantalaidun 

Kapeenlahden pohjukassa sijaitsee pienialainen vielä 

laidunnuksen alla oleva rantalaidun, jolla kasvaa EU:n 

luontodirektiivin mainitsemaa lietetatarta (Persicaria 

foliosa, Dir II, NT, UH-AL-P, V). Lietetatarta esiintyy 

varsinaisen Natura-alueen ulkopuolellakin Kukkosaaren 

ja Kapeenniemen välissä. Itse asiassa koko Kapeenlahden 

rantavyöhyke on potentiaalista lajin esiintymäaluetta. 

** 

Lasse Kosonen 

Lasse Kosonen 

Ketoneidonlukko 

Nurmitatar 


Natura-alueet 

Kartta 4. Natura-alueet 


Natura-alueet 

Kartta 5. Lehtoneidonvaipan kasvupaikat 


Arvokkaat luonnonalueet 

4. Arvokkaat luonnonalueet 

4.1. Kasvistoltaan arvokkaat alueet 

Kasvilajien suojelussa pienet yksittäiset suojelualueet 

ovat merkityksellisiä, sillä niillä voidaan turvata monen 

äärialueellaan elävän harvinaisen lajin säilyminen. 

Kasvistollisesti arvokkaiden kohteiden kartoitus on 

tärkeää ennen maankäytön suunnittelua, jotta ne säilyisivät 

rakentamattomina. Tietämättömyyden vuoksi 

useita arvokkaita kasvikohteita on Tampereenkin alueella 

tuhoutunut. Esimerkkinä tästä on mm. luhtaorvokin 

(Viola uliginosa) katoaminen Tampereen lajistosta. 

Tampereen kasvitieteellinen yhdistys on tehnyt 

merkittävää ja ajantasaista selvitystä arvokkaista kasvillisuus- 

ja kasvistokohteista. Esiteltävät kohteet perustuvatkin 

valtaosaksi kasvitieteellisen yhdistyksen 

vuosilta 1984 ja 1990 peräisin oleviin raportteihin, 

mutta myös osaksi erillisiin julkaisuihin, jotka on 

mainittu kunkin kuvauksen lopussa. Lukuisat kohteet 

on tarkistettu myös 2000-luvulla. Valtaosa kohteista 

on pienialaisia ja lehtomaisia ja osasta kohteita 

on löydetty vain yhtä arvokasta kasvilajia. Esittelyyn 

on otettu mukaan myös kasvistollisesti monipuolisia 

luonnonsuojelualueita, jotka on kuitenkin tarkemmin 

esitelty kohdassa 1.1. Kohteiden lopussa olevat 

tähdet merkitsevät seuraavaa: 

*** = erittäin arvokas kohde, jossa esiintyy uhanalaisia 

lajeja 

** = arvokas suojelukohde, jossa on monipuolista 

kasvillisuutta ja eläimistöä 

* = säästämisen arvoinen kohde 

4.1.1. Tampereen kaupungin omistama 

Nokian hevoshaka 

Alueella on pitkä historia viljely- ja laidunalueena. 

Maaveräjänlahden lounaispuoli on ollut viljeltynä jo 

1700-luvun alusta lähtien. Hevoshakaa lienee myös 

kaskettu. Kaskeaminen ja puuston hakkaaminen kotitarvekäyttöön 

on muokannut alueesta lehtipuuvaltaisen, 

ja sitä on muokattu myös puistometsiköksi. Paikan 

historiasta johtuen alueen kasvillisuudessa on selvä 

kulttuurillinen leima. Luonnontilaisimpana ovat 

säilyneet suot, joiden väliset kannakset ovat korpea ja 

lehtokorpea. Alueen kasvilajisto oli vuoden 1993 inventoinnissa 

308, mikä jo sinänsä kielii luonnon monipuolisuudesta. 

Alueen vanhoissa rudanottokuopissa kasvaa kilpukkaa 

(Hydrocharis morsus-ranae), tylppälehtivitaa 

(Potamogeton obtusifolius) ja isolimaskaa (Spirodela polyrhiza), 

jotka kaikki ovat kohtalaisen harvinaisia, 

mutta vesien rehevöitymisen myötä yleistyneet. Lisäksi 

kuopilla kasvaa runsaasti isokarpaloa (Vaccinium 

oxycoccos). Rantaosuuksilla kasvaa suhteellisen harvinaista 

piukkasaraa. Alueen itäisimmän niemen tyvellä 

olevan korven kasvillisuutta luonnehtivat suo-, lehto-, 

kulttuuri- ja metsäperäiset lajit. Niemen tyvellä kasvavat 

sellaiset lajit kuin pikkutalvikki (Pyrola minor), 

korpialvejuuri (Dryopteris cristata), koiranheisi, maahumala, 

keltavuokko (UH-AL-P) ja sudenmarja (Paris 

quadrifolia). Kallioisella niemellä kasvaa mm. kissankäpälä 

(Antennaria dioica), pihatähtimö (Stellaria 

media), lehtoarho ja sormisara (Carex digitata). 

Alueen rehevin ja lehtomaisin kasvillisuusvyöhyke 

on pellon pohjoisja koillispuolella, josta löytyvät 

kaikki yleisimmät lajit. Koillispuolen kasvilajistoon 

kuuluvat mustakonnanmarja, valkovuokko, syyläjuuri , 

lehtopalsami, keltakurjenmiekka (Iris pseudacorus) ja 

lehtonurmikka (Poa nemoralis). Pohjoispuolisen alueen 

merkittävimpänä lajina kasvaa pohjoisilla äärirajoillaan 

(30 yksilöä vuonna 1993, 23 yksilöä vuonna 

2002) lehtokieloa (Polygonatum multiflorum), joka lienee 

luonnontilainen esiintymä. Lehtomaisuus jatkuu 

myös kohti moottoritietä, mm. lehmusta ja sinivuokkoa 

(mR). Moottoritien ja Maaveräjänlahden välissä 

alueen itäosissa esiintyy myös ketokasvillisuutta kuten 

mäkitervakkoa (Lychnis viscaria). 

Merkittävintä kulttuuriperäistä lajistoa Pirkkalaan 

vievän tien varrella olevalla entisellä pellolla edustavat 

mm. ukontulikukka (Verbascum thapsus), peltovirvilä 

(Vicia hirsuta) ja ahojäkkärä (Gnaphalium sylvaticum), 

isotuomipihlaja (Amelanchier spicata), ruostehappomarja 

(Berberis vulgaris), karhunköynnös (Calystegium sepium) 

ja ruotsinraunioyrtti (Symphytum x upplandicum). 

Vesirajalla olevia lajeja ovat rantayrtti, keltaängelmä 

(Thalictrum flavum), isohierakka (Rumex hydrolapathum) 

sekä hirssi- ja mätässara. Varsinaista vesikasvillisuutta 

edustavat isosorsimo (Glyceria maxima), jokileinikki 

ja karvalehti (Ceratophyllum demersum) sekä 

huomionarvoisena lajina myös litteävita (Potamogeton 

compressus). Lisäksi purovitaa (Potamogeton alpinus) 

kasvaa suppealla alalla. 

Alueen rannat ovat paikoin luonnontilaisen kaltaista 

tai lähes luonnontilaista ajoittain veden vallassa 

olevaa metsä- tai pensaikkorantaluhtaa. Luhdat ovat 

metsälain mukaisia, vaikka puusto luhdilla ei olekaan 

kovin vanhaa. Muiden muassa niemelle johtava kannas 

on osin luhtavaikutteinen. Tuleva Rajasalmen sillan 

levennys saattaa tuhota osan tästä monipuolisesta 

ja arvokkaasta saarekkeesta kaupunkiympäristössä. 



Lasse Kosonen 

Lehtokielo kasvaa Pitkäniemen hevoshaassa levinneisyysalueensa pohjoisrajoilla. 

Talven 2000-2001 aikana alueen läpi vedettiin uusi 

maakaasulinja niin, että se väistää lehtokieloesiintymän. 

Sienistössä saatta piillä harvinaisia ja mielenkiintoisia 

lajeja. Alueella on runsaahkosti lahopuuta, ja 

mm. v. 2003 alueelta löytyi harvinainen risumattalakki 

(Ramicola haustellaris).*** 

Lisätietoja: 

Karhe, H. & Portin, P. 1993: Lehtokielo Nokialla ja Pirkkalassa. - 

Lutukka 1/1993, s. 24. 

Kääntönen, M. 1993: Nokian Pitkäniemen Hevoshaan kasvillisuus 

ja kasvisto.- Raportti Tampereen kaupungin 


Puronvarren runsaslajisessa kasvillisuudessa on lehtomaisia 

ja korpimaisia piirteitä - alueella kasvaa 

mm. tesmaa, purolitukkaa ja lähdetähtimöä sekä 

runsaasti kaislasaraa. Erityisen merkittäviä ovat puronvarren 

hajuheinäkasvustot (Dir II, R, NT, V). 

Kappaleessa 2.1. esitetyn Tamrockin tehtaan pohjoispuoleisen 

avolouhikon 20 tuppaan lisäksi hajuheinää 

havaittiin v. 1999 Vaasa-Pori-yhdystien länsipuolen 

puronvarren louhikoilla 18 tupasta. V. 2003 

paikalta laskettiin peräti 70 versoa. Tien länsipuolella 

puron varrella kasvaa lisäksi lehmuksia. Tamrockin 

pohjoispuolella ja yhdystien länsipuolella kyseinen 

puron varsi on metsälain mukaisessa tilassa. Puron 

pienilmaston säilymiseksi purolle olisi jätettävä suojavyöhyke. 

*** 

Lisätietoja: 


- Talvikki 6(1): 10-21. 

4.1.2. Ikuri, Leppioja 

Haukijärvestä laskevan puronvarren avolouhikolla havaittiin 

vuonna 1999 seitsemän hajuheinätupasta (Dir 

II, R, NT, V) ja v. 2003 kolme kituliasta versoa. Alueen 

metsät on kaadettu laajalta alueelta puron molemmin 

puolin, vaikkakaan ei aivan puron varteen ulottuen. 

Puro on tältä osin metsälain mukainen. Hajuheinän 

ja puroluonnon säilyminen nykyisellään edellyttää 

suojavyöhykkeen jättämistä puron reunamille. ** 

4.1.3. Ikuri, Juhansuolta laskevan 

eteläisemmän puron varret 

4.1.4. Ikuri-Kalkun Myllypuro 

Puronvarsilehto on esitelty luonnonsuojelualueiden 


4.1.5. Kalkunvuori 

Mustalammin pohjoispuolella sijaitsevan vuoren etelärinne 

on vanhastaan tunnettu liusketta suosivan 

tummaraunioisen kasvupaikkana. Mereistä kalliohatikkaa 

on myös jäljellä alueen tallaantumisesta huolimatta. 

Tosin v. 1999 lajia ei havaittu johtuen ilmeisesti 

kuivasta kesästä. Jyrkän, maisemallisesti merkittävän 

rinteen juurella esiintyy lehtokasvillisuutta kuten mm. 

lehmusta, tuomea, lehto-orvokkia, sinivuokkoa (mR), 

mäki-(Arenaria serpyllifolia) ja lehtoarhoa sekä haisukurjenpolvea. 

Uhkana kallion kasvillisuudelle on kuluminen. 

Vuonna 2003 tehdyn sammalselvityksen mukaan 

jyrkänteeltä löytyi myös huomionarvoisia sammalia, 

kuten Homalothecium sericeum, Mnium stellare, 



Taxiphyllum wissgrillii, Asterella gracilis, Ortotrichum 

rupestre ja Lejeunea cavifolia.** 

4.1.6. Villilänsaari 

Ilmeisesti suurta osaa saaresta on vanhastaan sekä 

viljelty että laidunnettu, minkä loputtua alueelle on 

kasvanut edustava - kaupungin alueella jopa poikkeuksellinen 

lehtipuumetsä. Alueella kasvaa runsaasti 

koivua, pihlajaa, leppää ja raitaa, joiden joukossa 

on myös lahopuuta ja pökkelöitä. Lisäksi rantavyöhykkeellä 

kasvaa edustavia mäntyjä. Saaren vanha 

metsä tarjoaa otolliset olot runsaalle linnustolle. 

Aluskasvillisuus on saarella rehevän lehtomaista ja 

sisältää mm. mustakonnanmarjan, koiranheisin, metsäruusun 

ja sinivuokon (mR). Rantalajisto on melko 

edustavaa, mm. siniheinä (Molinia coerulea), hanhenpaju 

(Salix repens) ja rantayrtti (Lycopus europaeus). 

Vuonna 1999 löydettiin saaren uimarannalle vievän 

tien varrelta melko harvinaista kylä- ja ojakellukan 

(Geum urbanum x rivale) risteymää, jonka harvinaisempaa 

lajiosapuolta - kyläkellukkaa kasvaa Villilänsaaressa 

ja Nokiantien varrella. Sittemmin risteymää 

löydettiin muualtakin saaresta. Alueelta on löydetty 

myös harvinaisia sammalia, kuten lehtonokkasammal 

(Eurhynchium angustirete) ja kalvashiippasammal 

(Orthotrichum pallens). Perhosista mainittakoon v. 

1994 saaresta saatu pilliyökkönen (Arenostola phragmiditis), 

joka oli Pirkanmaalle uusi laji. 

Villilänsaari on tärkeä virkistysalue ja keskeinen 

arvokas luonnonalue, joka olisi jätettävä rakentamatta. 

Rakentaminen onkin kohteen suurin uhka. Vaikka 

saarta on aikoinaan käsitelty, niin sen keskiosien korven 

voi katsoa olevan järeine laho- ja maapuineen 

luonnontilaisen kaltaisessa tilassa ja siltä osin täyttävän 

metsälain kriteerit rehevästä korvesta sekä ehkä 

myös vanhana metsänä. *** 

Lisätietoja: 

Kääntönen, M.2003: Tampereen Villilänsaaren kasvisto ja 

kasvillisuus (EH). - Talvikki 27: 101-114. 

4.1.7. Teeri-Villilän haka 

Alue on läntisen kaupungin keskeisimpiä. Alueen länsiosan 

kasvistossa esiintyy harjukankaalle ominaista 

lajistoa; Mustavuoren sorakuoppien liepeillä kasvavat 

sianpuolukka (Arctostaphylos uva-ursi), sarjakeltano 

(Hieracium umbellatum), häränsilmä ja kissankäpälä. 

Rauhoitetun, nyt kaatuneen katajan (ks. 1.2.3.) ja Nokian 

tien välillä on paitsi lehtomaista lajistoa myös 

jäänteitä ketomaisesta kasvillisuudesta, jota hevosten 

laidunnus osaltaan ylläpitää. Harvinaiset ketokäenminttu 

(Satureja acinos) ja soikkoratamo (Plantago media) 

ovat ilmeisesti kadonneet alueelta. Alueen itäpäässä 

kasvoi viljelyjäänteenä aaprottimarunaa (Artemisia 

abrotanum) , mutta se on nykyisin kadonnut. 

Myös kedon umpeenkasvu uhkaa sen kasvillisuutta. 

Alue on mainittu Pirkanmaan perinnebiotooppijulkaisussa. 

Läheisellä Teerivuorella kasvaa tummaraunioista.* 

Lisätietoja: 


ja Palokoski, M. 1999: Pirkanmaan perinnemaisemat. 

- Pirkanmaan ympäristökeskuksen ympäristöjulkaisu 125. 

4.1.8. Pyhäjärven rantaosuus: 

Villilänniemi-Raholan puhdistamo 

Vyöhyke on lähes ainoa kantakaupungin vielä perkaamaton 

ranta. Rantapalteen ja -rinteen kookas ja 

edustava puusto ja tiheä pensasto tekevät vyöhykkeestä 

linnustoltaan ja kasvistoltaan monilajisen kokonaisuuden. 

Puustosta näyttävimpiä ovat isot harmaalepät 

ja männyt. Uimarannan lähellä on luonnonmuistomerkkinä 

rauhoitettu kynäjalava (R, VU), 

(ks. 1.2.5.), jonka vieressä kasvaa harvinaisen suuri 

tuomi. Rantavyöhykkeen kallioilla kasvaa eteläistä ja 

vaateliastakin kalliokasvillisuutta. Varjoisan rantarinteen 

ylenpalttisen rehevästä kasvistosta löytyy sekä 

lehto- että kulttuurikasveja (mustakonnanmarja, koiranheisi, 

punaherukka (Ribes rubrum), lehtopalsami, 

lähdetähtimö, koiranheinä, lehtoarho). Eteläistä jäkälälajistoa 

edustavat rantakivillä ja -kallioilla vainiolaakajäkälä 

(Physcia subalbinea) ja siloruskokarve 

(Neofuscelia pulla). Sienistöstä mainittakoon harvinainen 

runkohytyvinokas (Hohenbuehelia atrocoerulea, 

toinen tunnettu kasvupaikka Pirkanmaalla). 

Rantaosuuden ongelmana on kuluminen. Ongelmana 

on myös kynäjalavien tallaantuminen ja toisaalta 

tukehtuminen muun kasvillisuuden joukkoon. *** 

4.1.9. Raholan Pyhäjärven ranta 

Simolankatu 71:n kohdalla Pyhäjärven rantarinteeltä 

kirjattiin vuonna 1999 uutena lajina Tampereelle hentokiurunkannus 

(Corydalis intermedia). Tosin laji on 

havaittu paikalla jo 1950-luvulla. Esiintymä on tämän 

hetkisen tiedon mukaan Tampereen ainoa. Sinänsä 

hentokiurunkannuksen esiintymistä Tampereella voi 

odottaakin, sillä lajia kasvaa Nokialla, Pirkkalassa ja 

Lempäälässä. ** 

4.1.10. Tohlopinjärven eteläranta 

ns.Rasonhaka 

Alueella on hyvin säästynyttä kosteaa kangasmetsää, 

kallionaluskasvillisuutta ja rinnelehtoa. Alue on rehevän 

lehtomaista, mikä johtunee osittain ainakin kal- 



lioperän vulkaniitista ja konglomeraatista. Osaa alueesta 

on laidunnettu pitkään, mistä juontuu nimi Rasonhaka. 

Lounaisrannalla kasvavat ukonputki (Herachleum 

sphondylium), karhunköynnös, hiirenporras, valkovuokko, 

viitaorvokki (Viola x ruprechtiana) ja rantaminttu 

(Mentha arvensis). Tohlopille ominaista rentovihvilää 

(Juncus bulbosus) on vesirajassa siellä täällä ja 

runsaana sitä on uposmuotoisena. Rantavyöhykkeeltä 

löytyy lisäksi niukalti harajuurta ja lähdetähtimöä ja 

alueen itäosasta niukasti isokäenrieskaa. 

Rantapolun yläpuolinen rinne on saniaisten valtaamaa 

aluetta lajeina hiirenporras ja kivikkoalvejuuri 

(Dryopteris filix-mas). Saniaisten lomassa kasvaa myös 

valko- ja sinivuokko (mR), tesma, koiranheisi, mustakonnanmarja, 

lehtonurmikka, lehtokorte, lehtoarho ja 

kielo (Convallaria majalis). Tuomi kasvaa alueella tiheinä 

ryteikköinä. Kalliolla kasvaa yllättäen pohjoispainotteinen 

laji himmeänahkajäkälä (Peltigera scabrosa). 

Rinnelehdon puilla kasvaa myös piirtojäkälää 

(Graphis scripta). Lännempänä lähellä Tesoman koulua 

tulevat vastaan kevätlinnunsilmä, kevätlinnunherne 

(mR), lehtomatara, lehtokorte ja tesma. 

Huolimatta Rasonhaan metsissä 1990-luvulla suoritetusta 

harventamisesta, on alueella vielä jonkin verran 

vanhaa, lahoavaa lehtipuustoa ja kolopuita järeän 

kuusipuuston katveessa. Huhtikuussa 2002 alueelta 

löytyi runsaasti liito-oravan jätöksiä Tesoman koulun 

paikkeilta TV 2:lle saakka. Metsikkö onkin juuri tyypillistä 

liito-oravan elinympäristöksi ja alueen vanha lehtipuusto 

sekä Tohlopinjärven rannat tulisikin säilyttää 

koskemattomina. Myös alueen virkistyskäyttö puoltaa 

sen tulevaa säilyttämistä, vaikkakin alue on paikoin jonkin 

verran kulunutta ja roskaantunutta. Tohlopinjärven 

alue lienee kuitenkin asuntorakentamisuhan alla ja Ristimäen 

päälle onkin vuonna 2001 voimassa olevan asemakaavan 

mukaan kaavoitettu asuntoalue. * 

Lisätietoja: 

Kääntönen, M. & Lahtonen, T. 1999: Tampereen Rasonhaan- 

Ristimäen kasvillisuus ja kasvisto Tohlopin alueella. - Raportti 


4.1.11. Vaakkolammin ja Likokallion alue 

Vaakkolammi ja Likokallion alue on esitelty luonnonsuojelualueiden 


4.1.12. Pohtola, Lintulampi 

Lintulampi edustaa katoavaa ja harvinaista kosteikkoekosysteemiä, 

joita on aiemmin tuhottu tuntematta 

niiden arvoa. Ne ovat kuitenkin suomalaista luontoa 

parhaimmillaan. Tuntemattomiksi ne ovat usein jääneet 

siksi, että ne sijaitsevat kaukana asutuksista. Lintulammen 

luonto käsittää useita toisistaan suuresti 

poikkeavia biotooppeja, jotka vaihettuvat jyrkästi reuna-alueiden 

kuivasta metsätyypistä rehevään rantanevaan. 

Näiden välillä on erityyppistä ruohokorpea. 

Ihmisen vaikutus Lintulammen luontoon näkyy 

lammen ympärillä. Länsipuolelle on rakennettu leikkipuisto 

ja paikalle tuotu täytemaata. Koillis- ja itäpuoliset 

alueet ovat aikoinaan olleet viljelykäytössä, 

josta valuneet ravinteet ovat varmasti rehevöittäneet 

lammen luontoa. Leikkikentän alueella kasvillisuus on 

kulttuurivaikutteista, tavanomaista pihakasvillisuutta. 

Itäpuolisilla entisillä viljelyalueilla kasvaa sekaisin 

kulttuuri-, metsä- ja lehtokasveja mm. valkovuokko ja 

vuohenputki (Aegopodium podagraria). Alueen rehevyydestä 

kielii hiirenporras, jota kasvaa myös ympäri 

lammen olevalla reunavyöhykkeellä. Reunavyöhykkeen 

rehevyyttä osoittavat myös monet muut lehtomaisten 

maiden kasvit kuten metsätähti (Trientalis europaea), 

metsäkurjenpolvi (Geranium sylvestris) ja oravanmarja 

(Maianthemum bifolium). 

Lammelle päin mentäessä maapohja muuttuu jyrkästi 

kosteammaksi ja rahkasammaleisemmaksi. 

Vuonna 1994 lammen länsipuolella lammelle johtavan 

polun varrelta löydettiin suovalkkua (R) yksi yksilö ja 

vuoden 1999 tarkastelussa jälleen yksi yksilö sekä lammen 

eteläpuoliselta laskuojien väliseltä alueelta yksi 

yksilö. Muista kämmekkäkasveista tällä vyöhykkeellä 

kasvaa kohtalaisesti harajuurta. Muista vyöhykkeen 

kasveista mainittakoon leveäosmankäämi, pohjanpaju 

(Salix lapponum), riippasara (Carex magellanica) ja 

tähtisara (C. echinata) ja aivan lammen rannalla suokukka 

(Andromeda polifolia), isokarpalo, mutasara (C. 

limosa) ja jouhivihvilä (Juncus filiformis). 

Itse lampi on hapan ja keskiravinteinen, jossa kasvaa 

mm. uistinvitaa (Potamogeton natans), isovesihernettä 

(Utricularia vulgaris), ulpukkaa (Nuphar lutea), 

harvinaisempana lajina pikkuvita (Potamogeton berchtoldii) 

ja isolimaska. 

Alueen ympäristöä on voimakkaasti rakennettu 

viime vuosina ja kasvillisuus on muuttumassa kulttuuriperäiseksi 

etenkin reunaosiltaan. Viheralueen kosteammassa 

osassa kasvillisuus on kuitenkin säilynyt tyypillisenä 

ja monipuolisena suolajistona. Ihmisen vaikutusta 

ei täällä ole paljon havaittavissa ilmeisesti alueen 

vaikeakulkuisuuden takia. Esimerkkinä lajiston 

muuttumisesta on, että leveäosmankäämiä ei alueen 

vanhojen asukkaiden mukaan esiintynyt vielä ennen 

1950-1960-lukujen vaihdetta, jolloin se tuotiin lammen 

rannalle. 

Lintulammen alue tarjoaakin kasvillisuuden puolesta 

hyvät mahdollisuudet pienimuotoiseen kosteikko- 

ja suoekotyyppiin tutustumiseen.** 

Lisätietoja: 

Sannamo, A. & Turunen, R. 1995: Kosteikko virkistysalueena. 

Lintulammen inventointi ja kehityssuunnitelma. - Opinnäytetyö, 

Hämeen ammattikorkeakoulu, 52 ss. 



Lasse Kosonen 

4.1.13. Lentävänniemen Niemen sahan 

vanha kaatopaikka ja sen ympäristö 

Yksi Niemen kaatopaikan jymylöytöjä oli punakatko, jota kasvaa 

alkuperäisenä vain Ahvenanmaalla. 

Lielahdenkadun itäpuolelle sijaitseva entinen kaatopaikka 

on muodostunut rehevän lehtomaiseksi. Alueen 

puusto on lehtipuuvaltaista, mutta paikoittain tapaa 

myös lehtikuusta ja pihtaa. Kohteella esiintyy runsaasti 

kulttuuriperäistä lajistoa, josta kannattaa mainita 

Pirkanmaalla harvinainen litulaukka (Alliaria petiolata). 

Muita alueen kummallisuuksia ovat Tampereelle 

uutena lajina harvinainen imeläkurjenherne 

(Astragalus glycyphyllos), vain Ahvenanmaalla luonnonvaraisena 

esiintyvä ja sielläkin rauhoitettu punakatko 

(Torilis japonica), ilmeisesti Suomen ainoalla 

kasvupaikallaan kultakirveli (Chaerophyllum aureum), 

Pirkanmaalle uutena lajina myrkkykirveli (Chaerophyllum 

temulum) ja isohukanputki (Aethusa cynapium 

subsp. cynapioides), Pirkanmaalla erittäin harvinainen 

kierumatara (Galium aparine), Suomessa harvinainen 

vata (Myosoton aquaticum) ja Tampereen seudulla 

harvinaisena kasvava jänönsalaatti (UH-AL-P). 

Lähinnä lajia kasvaa Lentävänniemessä. Alueella kasvaa 

lisäksi voimakkaasti harvinaistunutta ja harvinaista 

muinaistulokasta ketoraunikkia (Gypsophila muralis) 

sekä myös Manner-Suomessa harvinaista uustulokasta 

karvasaraa (Carex hirta), satunnaislajina Suomessa 

tavattua karvapillikettä (Galeopsis pubescens), 

rikkapalsamia (Impatiens parviflora), karvahorsmaa 

(Epilobium hirsutum), mäkikuismaa (Hypericum perforatum), 

isotakiaista (Arctium lappa), nurmikaunokkia, 

jänönapilaa (Trifolium arvense, UH-AL-P), nurmimailasta 

(Medicago lupulina), pihakurjenpolvea (Geranium 

pusillum) sekä vielä epäselvä karhunvatukkalaji 

tai -muoto (Rubus fruticosus-ryhmä). Alueella olisikin 

syytä tehdä lisätutkimuksia. Ks. lisää alueesta s. 

46-47.*** 

Lisätietoja: 

Kääntönen, M. 2000: Punakatkolla vanha esiintymä Tampereella 

(EH).- Lutukka 3/2000, s. 93-94. 

4.1.14. Epilänharju 

Kantakaupungin kautta kulkevasta harjujaksosta on 

Pyynikin ohella laajimpana säilynyt osa Epilänharjua. 

Harjun itäisin osa on 20 vuoden kuluessa kaivettu olemattomiin, 

kuten myös pohjoisin osa, johon on tosin 

sijoitettu runsaasti täytemaata. Epilänkadun ja Soraharjunkadun 

koillispuolella on rakennustoimilla hävitetty 

kasvistoltaan kaikkein keskeisintä harjun etelärinnettä. 

Etelärinteen vanhoihin kaivantoihin - joita kulutus- 

ja vesieroosio ovat laajentaneet - on levittäytynyt 

runsaasti sianpuolukkaa, joka sitoo maata. Sarjakeltanon 

harjurotu esiintyy alueella runsaana ja myös muu 

harju- ja kuivien kankaiden lajisto on edustettuna. 

Merkittävimpiä lajeja ovat häränsilmä ja itäpäähän 

keskittyneet kissankello (Campanula rotundifolia), keltatalvikki 

(Pyrola chlorantha) ja mäkitervakko. Länsiosan 

merkittävin laji on sarjatalvikki. Arvokkain osa 

ns. puolilehdon kasvistosta keskittyy harjun itäpäähän 

ja on ilmeistä, että mm. Parkanon radan rakentaminen 

ja maakaasuvoimalan toiminnot tuhosivat parhaimman 

osan Epilänharjua. 

Jäljelläolevasta kasvistosta mainittakoon vielä kissankäpälä, 

kielo, aho-orvokki (Viola canina), kalliokielo 

(Polygonatum odoratum), ketokeltto (Crepis tectorum), 

metsäruusu, ahokeltano (Hieracium vulgata - 

ryhmä), sinivuokko, nuokkuhelmikkä, lehtoarho, kevätlinnunherne 

ja mäkilehtoluste. Harjun laella viihtyy 

ketomaista lajistoa, josta mainittakoon keltasauramo 

(Anthemis tinctoria), ketonoidanlukko, (NT, UH- 

AL), hopeahanhikki (Potentilla argentea), karvaskallioinen 

(Erigeron acer) ja metsäapila (Trifolium medium). 

Epilänharjulta ensimmäisenä Suomesta löydetty 

lahotuppisieni (Volvariella caesiotincta, CR) lienee 

hävinnyt. Sitten lajia on löydetty muutamasta muustakin 

paikasta Suomesta. Kulumisesta huolimatta Epilänharjun 

suojeleminen on hyvin perusteltua myös 



Niemen sahan mysteeri 

K 

asviharrastajan kohokohtia ovat hetket, joina hän löytää itsensä aiemmin tuntemattoman, 

jopa valtakunnallisesti harvinaisen lajiston tyyssijoilta. Tällaiseen kokemukseen voi 

yltää vielä jopa kantakaupungin alueella. Näin tapahtui vuoden 2000 aikana, kun Lielahden 

vanha Niemen sahan alue paljastui kaukaa vierailta mailta olevan lajiston puutarhaksi. 

Tapahtumat saivat alkunsa erään alueella liikkuneen paikallisen kulkijan havainnoista, joiden 

mukaan alueella kasvaa litulaukkaa ja jänönsalaattia - harvinaisia lajeja siis. Kuten asiaan 

kuuluu, niin tietoon suhtauduttiin aluksi terveen epäilevästi, mutta paikalle lähdettiin kuitenkin 

käymään. Onhan asia niinkin, että eihän tavallinen mattimeikäläinen lotkauttaisi silmiään moisien 

rehujen takia, ja havainnoista oli sentään saatu tarkka karttapiirroskin. 

Ei muuta kuin painuttiin kohteelle eräänä kauniina kevätkesän päivänä. Ilman täytti ylitsevuotava 

kasvun ja lisääntymisen riemu, josta äänekkäimmän vastuun kantoivat mustapääkerttu, 

peippo ja rastaat. Kososen Lasse olikin aivan perustellusti koristautunut normaaliin tapaansa 

lintukiikarein.. Tarkan kartan avulla löysimmekin ilmoitetut lajit. Päivä jäi kuitenkin mieleen 

siitä, kun Lasse havaitsi seisovansa keskellä runsasta kierumatarakasvustoa. 

Näiden havaintojen innoittamina myös alueen kasvitieteilijäpopulaatio kasvoi kesän mittaan. 

Kerta toisensa perään paljastui lisää kasvimaailman helmiä askarruttaen mieliä lajiston alkuperästä. 

Alueelta löytyi nimittäin koko joukko Suomessa lähinnä uustulokkaina ja painolastikasveina 

tunnettuja lajeja. Huomionarvoisimpia lajeja alueelta ovat punakatko, litulaukka, karhunvatukka, 

kierumatara, karvapillike, imeläkurjenherne, kultakirveli, myrkkykirveli, isohukanputki ja 

isotakiainen. Alueen erinomaisuudesta kertoo paljon se, että monet näistä lajeista ovat jopa Pirkanmaalla 

ennestään tuntemattomia. Punakatkoa tavataan vain Ahvenanmaalla, kierumataraa 

on aiemmin löydetty Pirkanmaalta vain Tampereen Kaukaniemestä, imeläkurjenhernettä on tavattu 

painolastikasvina sekä mahdollisesti riistanrehukasvina, kultakirveli on Etelä-Suomessa satunnaisesti 

tavattu laji, myrkkykirveliä ja isohukanputkea ei ole aiemmin tavattu Pirkanmaalla. Muuta 

alueella tavattua harvinaista lajistoa ovat mm. ketoraunikki, karvasara, vata, rikkapaisami, 

kanadankoiransilmä, nurmimailanen ja karvahorsma, joista kolme viimeksi mainittua ovat myös 

painolastikasveina tunnettuja. 

Monta kynänpäätä on pureksittu arvuuteltaessa lajiston alkuperää; ovatko kaukaiset lajit 

kulkeutuneet alueelle siemeninä jonkun kasviharrastajan pussihousujen nuhruisissa taskuissa vai 

kuinka Valaistusta asiaan tuonee alueen historiikki. Niemen saha rakennettiin jo vuonna 1889. 

Vuosien vaihtuessa vaihtui myös sahan omistaja, kunnes hyvästä rengistä tuli isäntä ja se paloi 

1970-luvun lopulla. Niemen sahan toisena omistajana vuodesta 1916 ollut Enqvist Oy aloitti tehdasjätteen 

sijoittamisen Niemen sahan alueelle. Kaatopaikalle vietiin vuoden 1975 luvan perusteella 

mm. kalkkikivi- ja rakennusjätettä sekä ylijäämämassoja. Samaa jätettä oli itse asiassa viety 

sinne jo ennen lupaa. Kerrankin jätteistä on iloa - nimittäin kalkkikivi ja sen jätemassa saattaa 

olla se keino, jolla erikoinen kasvilajisto on salamatkustanut Niemen sahan kaatopaikalle. Suomessahan 

kalkkikiveä esiintyy varsin niukasti, joten sitä on täytynyt tuoda maahan. Todennäköisin 

alkuperämaa on Viro, jossa kasvavat myös monet edellä mainituista lajeista. 

Kari Korte 



Kari Korte 

Lasse Kosonen 

Kari Korte 

Niemen sahan kaatopaikan harvinaisuuksia: 

karvasara ylhäällä, karhunvatukka ylhäällä oikealla, 

imeläkurjenherne keskellä oikealla ja ketoraunikki 

alhaalla oikealla. 

Lasse Kosonen 



maisemallisista syistä. Epilänharjun niitty on mainittu 

Pirkanmaan perinnebiotooppijulkaisussa. ** 

Lisätietoja: 




4.1.15. Hyhky, Pättiniemenpuisto 

Kyseessä on Pyhäjärven rantalehto suurine tervaleppineen, 

vaahteroineen ja tuomineen. Muusta kasvilajistosta 

mainittakoon Pirkanmaalla harvinainen vata, 

jota vuonna 1999 havaittiin kymmenittäin sekä kukkivina 

että ei-kukkivina, kotkansiipi, punakoiso, mustakonnanmarja, 

suokeltto, kyläkellukka (Geum urbanum, 

UH-AL-P), purolitukka, lähdetähtimö, lehtopalsami, 

keltamo, kevätlinnunsilmä, lehmus ja kynäjalava (R, 

VU). Rantakasvina kasvaa piuru ja ketokasveina hietalemmikki, 

kevätkynsimö ja pölkkyruoho. Lehto on 

myös erittäin uhanalaisen nuijasarvisienen (Xylaria 

hypoxylon, EN) yksi harvoista kasvupaikoista Suomessa 

(ks. myös 5.4.). Muita alueella kasvavia harvinaisia 

sieniä ovat kääpiölahorusokas (Pluteus podospileus), 

keltakääpä (Scutiger syringae) ja kuoriaisloisikka (Cordyceps 

entomorrhiza). Linnustosta voidaan mainita 

uhanalainen pikkutikka (VU). Rannansuuntaisesti 

kulkee paljon käytetty polku. Alue on vaarassa roskaantua 

läheisen asutuksen vuoksi ja keväällä 1993 

alueen puustoa raivattiin luvatta. Kohde tulisi kuitenkin 

säilyttää luonnontilaisena. *** 

4.1.16. Viikinsaari 

Viikinsaaren kasvi- ja sienilajistoa on esitelty kappaleessa 

1.1.2. 

4.1.17. Tahmela, Tahmelan lähde ja 

Lorisevanpuisto 

Tahmelan lähde on Tampereen suurin lähde. Sen ympäristöstä 

on kasvitietoja 1800-luvulta lähtien. Lähteen 

läheisyydessä kasvaa tyypillistä lehtokasvillisuutta, 

kuten lehtotähtimöä, lähdetähtimöä, lehtopalsamia 

ja koiranvehnää. Tahmelan lähteen laskupurosta etelään 

sijaitseva Pyhäjärveen pistävä niemeke (Lorise- 

Lasse Kosonen 

Hyhkyn nuijasarvisienikasvusto 

kasvaa lepänkannon tyvellä. 



vanpuisto) on rantapuustoltaan edustava kohde. Myös 

kaakkoon jatkuvalla rantaosuudella kasvaa näyttävää 

puustoa, jossa merkittäviä ovat suuret terva- ja harmaalepät. 

Suurimman harmaalepän ympärys on 166 

cm. Niemekkeessä kasvaa pensasmaisia kynäjalavia 

(R, VU), joiden lisäksi rannassa on luonnonmuistomerkiksi 

rauhoitettu yksilö (ks. 1.2.6.). Kasvistosta 

löytyy rantalehtojen ja kulttuuripaikkojen lajeja kuten 

tuomea, terttuseljaa ja istutusperäistä idänkanukkaa 

(Cornus alba) sekä kyläkellukkaa (UH-AL-P), maahumalaa, 

sudenmarjaa, mesiangervoa, ranta-alpia (Lysimachia 

vulgaris), lehtonurmikkaa ja harvinaista vataa. 

Alue on myös rantamaisemansa kannalta merkittävä 

kohde, jota haittaa kuitenkin roskaantuminen. 

Lähteen pohjoispuolelle rakennettiin vuonna 1993 

pyörätie ja rakentaminen lienee kohteen suurimpia 

uhkia. ** 

4.1.18. Pispalan keto 

Pispala on kaupungin keskeisin yhtenäinen kulttuurikasviston 

esiintymäalue. Pihoilla ja teiden varsilla kasvaa 

runsaasti ns. vanhan kulttuurin seuralaiskasveja, 

kuten litutilliä (Descurainia sophia), rohtopernaruohoa 

(Sisymbrium officinale), kolmisädetyräkkiä (Euphorbia 

peplus), pikkuhukanputkea (Aethusa cynapium ssp. cynapium), 

pikkutakiaista (Arctium minus) ja hentosavikkaa 

(Chenopodium polyspermum). Joukossa on myös 

ns. venäläiskauden kasveja - mm. idänukonpalko (Bunias 

orientalis) ja harmio (Berteroa incana). Alueella on 

vanhojen kauppapuutarhojen jäljiltä vanhakantaista 

koristepuu- ja pensaslajistoa ja villiintyneitä vanhoja 

koristekasveja. 

Erityisesti huomio kiinnittyy ns. Pispalan ketoon, 

jossa kasvaa runsas joukko ketojen, kulttuuriperäisiä 

sekä venäläiskauden kasvillisuutta. Kedolta löytyy idänukonpalkoa, 

ketoneilikkaa (Dianthus deltoides, NT), 

harmiota, pukinpartaa (Tragopogon pratensis), keltasauramoa, 

etelänaitovirnaa (Vicia sepium ssp sepium), ukontulikukkaa, 

(aho)pukinjuurta (Pimpinella saxifraga), istutusperäistä 

etelänmunkkia (Jasione laevis), humalanvierasta 

(UH-AL-P), kyläkellukkaa (UH-AL-P), kissankelloa, 

peltokiertoa (Convolvulus arvensis) sekä kelta- 

(Galium verum, VU) ja peltomataraa (Galium spurium). 

Aiempien havaintojen mukaan kedolla kasvaisi 

myös kelta-apilaa (Trifolium aureum, NT), mutta ilmeisesti 

vuoden 1999 kesän kuivuudesta johtuen lajia ei 

havaittu. Kedon uhkana on umpeutuminen ja sitä tulisikin 

niittää. Pispalan kulttuurikasvisto on ylimalkaan 

vähentynyt suuresti ja monet lajit ovat katoamassa. ** 

Lisätietoja: 

Kääntönen, L. 1992: Tampereen Pispalan pihojen kasviston 

muutokset 24 vuoden (1967-1991) aikana. - Kasvitieteen pro 

gradu -tutkielma. Helsingin yliopiston kasvitieteen laitos, Helsinki. 

94 s. 

4.1.19. Pyynikki 

Pyynikki on merkittävä harjukasvillisuuden esiintymisalue 

(ks. tarkemmin 1.1.3.). 

4.1.20. Onkiniemen rantavyöhyke 

Kallio- ja rantapalle sekä rantalehto, joka alkaa Sara 

Hildenin museolta ja jatkuu varsinaiseen Onkiniemeen, 

ovat maisemiltaan ja kasvistoiltaan erikoisia. 

Alueella on säilynyt Onkiniemen huvilasta ja Hakulinin 

puutarhasta peräisin olevia koristekasveja ja vanhoja 

kulttuuriseuralaisia, jotka kasvavat yhdessä lehtoja 

kalliolajiston kanssa. Alueella kasvaa kyläkarhiaista 

(Carduus crispus), valkopeippiä, harmiota, humalaa, 

kyläkellukkaa (UH-AL-P), ukonpalkoa, lehtoakileijaa 

(Aquilegia vulgaris), varjoliljaa (Lilium martagon), 

ukonhattua (Aconitum variegatum), puistolemmikkiä 

(Myosotis sylvatica), koiranheisiä, rantakanankaalia 

(Barbarea stricta), amerikanhorsmaa (Epilobium 

adenocaulon), koiranvehnää ja lehtoarhoa sekä jaloista 

lehtipuista vuorijalavaa (R, VU). ** 

4.1.21. Tammerkoski 

Tampereen Tammerkoski oli pitkään lapinvesitähden 

(UH-AL) ainoa napapiirin eteläpuolelta tunnettu 

kasvupaikka, kunnes laji 1980- ja 1990-luvuilla löytyi 

myös Näsijärvestä ja Särkijärvestä sekä 1999 myös 

Suolijärvestä. Koskessa kasvavat myös harvinaiset 

sammalet; alueellisesti uhanalainen vellamonsammal 

(Fissidens fontanus, UH-AL) ja valtakunnallisesti 

uhanalainen koskisiipisammal (Fissidens pusillus, NT). 

** 

4.1.22. Tampellan tehdasalue 

Tampellan alueen kasvisto on ollut monipuolinen ja 

mielenkiintoinen. Koristepuita ja -pensaita sekä perennoja 

on laskettu alueella 70, muita kasveja lähes 

200. Suurin osa arvokkaista kasveista on jo hävinnyt 

tai vakavan häviämisuhan alaisina. 

Vanhalla asuinalueella - ns. Herrainmäellä - on 

vielä jäljellä entistä miljöötä, jonka olennaisena osana 

oli suuri puisto. Tällä alueella kasvavat sekaisin alkuperäinen 

ja kulttuurin seuralaiskasvillisuus. Menneestä 

kallionaluslehdosta muistuttavat mm. kielo, 

sinivuokko (mR), keltavuokko (UH-AL-P) ja mustakonnanmarja. 

Kallioketokasveista mainittakoon 

ruotsinpitkäpalko (Arabidopsis suecica), lituruoho 

(Arabidopsis thaliana), mäkiarho, hiirenhäntä (Myosurus 

minimus), kissankello, mäkitervakko, kevätkynsimö 

(Erophila verna), ketotädyke (Veronica arvensis), 

kevättädyke (Veronica verna), keto-orvokki, mäkivirvilä 

(UH-AL-P), haurasloikko (Cystopteris fragilis) ja 

keltamaksaruoho (Sedum acre). Vanhan kulttuurin 



Kaupungin kulttuurikasviston muutoksia 

Muillakin kulttuurikasveilla koriste- ja hyötykasvien lisäksi on Tampereen kantakaupungissa 

ollut “historiallinen taustansa”. Niiden ilmestyminen on usein liittynyt johonkin 

historialliseen tapahtumaan tai vaiheeseen. Menestyminen ja jatkuvuus on taas ollut 

kiinni sellaisista ihmistoiminnan muodosta, jotka nykyaikana ovat muuttuneet. 1900-luvun alussa 

venäläinen viljantuonti ja 1 maailmansodan aikaiset rautatiekuljetukset yhdistyneenä venäläisen 

sotaväen oleskeluun ja linnoitustöihin Tampereella runsastuttivat useiden kasvien kantoja. Sellaisia 

olivat mm. harmio, idänkattara, ukonpalko ja unkarinpernaruoho. Ukonpalon kasvaminen Pispalassa 

muistuttaa sodanaikaisista linnoitustöistä siinä missä Kalevankankaalla edelleen esiintyvä 

idänkattara venäläisten kasarmien sijainnista. Puutalo-Tampereen pihoilla, katuvarsilla ja tunkioilla 

kasvoi ennen typekkäitä erityisolosuhteita vaatineita kasveja, kuten esim. hukanputki, myrkkykatko, 

kolmisädetyräkki, rohtopernaruoho ja litutilli. Saneeraus on muuttanut kasvuolosuhteet 

sellaisiksi, että vain sattuma on joitakin kasveja säilyttänyt mm. Pispalassa. Kolmisädetyräkkiä on 

seurattu kohta 40 vuotta eräässä pihassa. Monet näistä kasveista ovat samalla olleet puutarharikkoja, 

jotka ovat häviämässä uudisrakentamisen ulottuessa mm. entisten kauppapuutarhojen alueelle 

Pispalan-Epilän- Hyhkyn alueelle. Jäljellä olevat kasvitarhamaat, esim. Ala-Pispalan kiistaa 

herättäneet palstaviljelmät sekä mm. Muotialan puutarhat, ovat vanhakantaisten rikkojen tukialueita. 

Näitä kasveja ovat mm. peltotädyke, rautanokkonen ja hanhentatar. Rautanokkonen ja peltotädyke 

ovat olleet Finlaysonin Ajurikorttelin paikalle jo 1860-luvulla perustetun marja- ja omenatarhan 

vakituisia rikkoja, sillä niitä iti paljastetuista vanhoista maakerroksista. Monipuolinen 

vanha rikkakasvikanta ehti vakiintua myös 1916 perustetun Hatanpään siirtolapuutarhan alueelle, 

mistä jäänteitä oli vielä 10 vuotta sitten nähtävissä. Englantilaistyylisissä puistoissa, kuten Haiharassa 

ja Nottbeckin puistossa, on 1800-luvulta säilynyt saksalaisperäisestä heinänsiemenestä kylväytyneenä 

mm. valkopiippo, Haiharassa myös puistonurmikka sekä sen ja korpinurmikan risteymä, 

joka muutoin tunnetaan vain Tsekinmaan alueelta. Toinen ainutlaatuinen vanha heinäsiementulokas 

on amerikkalainen sammakonkello Leinolassa toisella Euroopasta tunnetulla kasvupaikallaan. 

Vanhaan kulttuurikasvistoon toivat täydennystä varsinkin 11 maailmansodan jälkeiset rautatiekuljetukset. 

Etenkin venäläiset tavaravaunut toimivat tehokkaina siementen levittäjinä. Jotkut 

kasvit säilyivät pitkäänkin kylväytymispaikoillaan radanvarsissa ja varsinkin lastauslaiturien liepeillä. 

Tonavanmaruna säilyi Nekalassa 24 vuotta, volganpernaruoho 30 vuotta, ja ketokaunokki 

on Pinnin sillan kupeessa kasvanut vieläkin kauemmin. Tampereen teollisuusalueille kulkeutui 

myös vierasta lajistoa mm. venäläisen ja puolalaisen kivihiilen mukana. Tampellan tehdasalueelle 

erityisesti vakiintui monenkirjava kasvisto, jonka osakkaina olivat esim. isomesikkä, tannervihvilä, 

ketotyräruoho, kissankita, kanadankoiransilmä ja piikkisalaatti. Sisämaassa hyvin harvinainen 

sirppimailanen kasvoi 40 vuoden ajan (vuoteen 2000 asti) yliopistonmäen eteläpuolella mahdollisesti 

vanhana hiilitulokkaana. 

Eräät muutkin kulttuurikasvit ovat Tampereella muinaistulokkaita tai ainakin vanhoja vilja- ja 

heinäsiementulokkaita. Edellämainittujen kasvien tavoin näidenkin (kelta-apila, jänönapila, ketokäenminttu) 

lajien kasvuedellistykset supistuvat jatkuvasti. Rautatiekuljetukset ovat paitsi vähentyneet, 

myös “siistiytyneet”. Vanhat purkauslaiturit on hävitetty, ympäristö betonoitu ja asfaltoitu. 

Radanvarret ovat sepelöityjä. Puutalokaupunginosat on saneerattu ja täydennysrakentaminen on 

etenkin viime vuosina supistanut entisiä ns. joutomaita. Tampellan alueen uudisrakentaminen on 

hävittänyt monipuolista lajistoa. Silloinkin kun rakentamisella tai katujärjestelyillä ei paikkaa 

tuhotakaan, kasvit häviävät maan pintakerroksen kuorimisella, nurmetuksilla tai asfaltoinnilla. 

Vanhan kulttuurilajiston erikoisuudet siis häviävät triviaalin lajiston saadessa usein seurakseen 

uusia koristekasvivalloittajia, kuten esim. lupiinin, jättipalsamin ja jättiputket. Uusia tulokkaita 

ilmaantuu enää vain nurmikoille, taimitarhoille ja esim. persianapilaviljelmille vieraan siemenseoksen 

mukana. Mutta ne eivät jää pysyvästi rikastuttamaan kaupungin kulttuurikasvistoa. 

Matti Kääntönen 



seuralaiskasveja edustavat asuinalueella kylämaltsa 

(Atriplex patula), kyläkellukka (UH-AL-P), seittitakiainen 

(Arctium tomentosum), kyläkarhiainen, keltamo 

ja hentosavikka. Ilmeisesti mullan mukana ovat 

alueelle kulkeutuneet pelto- (Veronica agrestis), persian-(Veronica 

persica) ja kaukasiantädyke (Veronica filiformis). 

Mäellä kasvaa myös valkokukkaista niittyhumalaa. 

Pellavantehtaanmäen kiinnostavin kasvi on ollut ehdottomasti 

tannervihvilä (Juncus compressus), joka 

on Pirkanmaalla erittäin harvinainen. Samalla alueella 

kasvaa kujasorsimo (Puccinellia distans), joka 

kuuluu myös nopeasti harvinaistuneisiin vanhan 

kulttuurin seuralaisiin, vaikkakin laji toisaalta on 

yleistynyt teiden varsilla. Kulttuurilajeista mäellä 

kasvaa myös rohtopernaruohoa sekä harvinaisena 

koristekasvina ja viljelykarkulaisena tuoksuorvokki 

(Viola odorata). Kalliopainanteiden ranta- ja vesikasvisto 

on jo kadonnut: järvikaisla (Schoenoplectus 

lacustris), järviruoko, kurjenjalka (Potentilla 

palustris), rantakukka, pikkulimaska (Lemna minor), 

rantavihvilä (Juncus alpinoarticulatus), järvikorte 

(Equisetum fluviatile), rantaluikka (Eleocharis 

palustris), tupassara (Carex nigra ssp. juncella), tuhkapaju 

ja leveäosmankäämi. Mäen louhitun kallion 

seinämillä kasvaa runsaasti isomaksaruohoa (Sedum 

telephium) ja aiemmin myös mäkihorsmaa (Epilobium 

collinum). Mäellä oleva runsas tannervihviläkasvusto 

on todennäköisesti tuhoutunut vuonna 2001 

alueen rakentamisen ja kallion siivoamisen yhteydessä. 

Vuonna 2001 löytyi kuitenkin kaksi uutta tannervihvilän 

kasvupaikkaa: Lielahden Pohjanmaankadun 

luoteispäästä ja Messukylän kirkon kohdalla olevalta 

Messukylänkadun liikenteenjakajalta. 

Kasvitieteellisessä mielessä kiintoisimman lajiston 

muodostavat Tampellan alueella kulttuuri- ja 

tulokaskasvit. Harvinaisin ja erikoisin tulokaskasveista 

on isomesikkä (Melilotus altissimus), joka purjelaivakaudella 

levisi Suomeen painolastikasvina ja 

joka nykyään on koko maassa erittäin harvinainen. 

Vielä vuonna 1999 isomesikkää kasvoi Tampellan 

alueella, mutta voimakkaan rakentamisen vuoksi 

isomesikkä on todennäköisesti kuitenkin kadonnut 

alueelta. Rautatien varteen on ilmeisesti hiilen mukana 

kulkeutunut ketotyräruoho (Herniaria glabra), 

joka on myös Pirkanmaalla erittäin harvinainen. 

Vuoden 1999 kesän inventonnissa tehdasalueelta 

löytyi 27 ketotyräruohoyksilöä, jotka olivat jäämässä 

Tampellan uudisrakentamisen jalkoihin. Vuoden 

2000 kesällä löytyi enää 7 yksilöä, mutta kesällä 

Tampellan alueen katoavia harvinaisuuksia: 

ylhäällä piikkisalaatti, alhaalla tannervihvilä. 

Lasse Kosonen Lasse Kosonen 



2001 rakennetun parkkipaikan reunamilta peräti 

110 yksilöä. Muita rautatien vaikutuspiirissä kasvavia 

kulttuuriseuralaisia ovat kissankita (Chaenorhinum 

minus), partaohra (Hordeum jubatum), kanadankoiransilmä 

(Conyza canadensis), tannervihvilä 

ja piikkisalaatti (Lactuca serriola), joka on Hämeessä 

suurharvinaisuus (niukkana vielä 2003). Eri puolilta 

Tampellan aluetta löytyy myös rautanokkosta 

(Urtica urens), punasolmukkia (Spergularia rubra), 

peltokiertoa ja peltoukonnaurista (Erysimum cheiranthoides) 

ja aiemmin myös peltorastia (Anchusa 

arvensis). Koristepuina on alueella käytetty vaahteraa, 

puistolehmusta (Tilia vulgaris), lehmusta, hevoskastanjaa, 

siperianlehtikuusta, euroopanlehtikuusta, 

vuorijalavaa (R, VU), omenapuuta, tuomea 

ja visakoivua. Pensastoista löytyvät amerikanorapihlaja, 

korallikanukka, piha -ja puistosyreeni, 

idänvirpiangervo, hopeapaju (Salix alba), hansaruusu, 

villaheisi, piha -ja hovijasmike sekä tarhahappomarja. 

Tampellan alueen monipuolisen kasviston turvaamiseksi 

olisi jäljellä olevat kasvikohteet säilytettävä. 

Tällöin voitaisiin turvata kulttuurikasvien ja maakunnan 

uhanalaisten lajien - ensisijaisesti isomesikän, 

tannervihvilän ja ketotyräruohon - jatkuvuus. 

Vuonna 1999 ketotyräruohon ja tannervihvilän säilyttämiseksi 

alueella siirrettiin kymmenkunta ketotyräruohon 

ja neljä tannervihvilän yksilöä Tampellan 

vanhan tehdasalueen rakentamisen alta radan varteen. 

Vielä kesällä 2003 radan varrella kasvoikin 

muutamia tannervihviläyksilöitä. *** 

Tampella, Aspinniemi 

Lasse Kosonen 

Isomesikkä on säilyttänyt asemansa Aspinniemessä. 

Keinotekoisella Näsijärveen tehdyllä niemellä kasvaa 

harvinaista kissankitaa ja partaohraa, valtakunnallista 

harvinaisuutta isomesikkää, Pirkanmaalla erityisen 

harvinaista ketotyräruohoa sekä Länsi-Suomen merenrannoille 

tyypillistä tyrniä (Hippophae rhamnoides). 

Tyrni lienee joutunut paikalla ihmisen toimesta. Niemeä 

on osin käytetty maan ja kiven kaatopaikkana, 

mutta kyseinen toiminta ja rakentaminen saattaisivat 

tuhota nämä arvokkaiden lajien kannat Tampereen 

kasvilajistosta. Niemelle kasattua kivilouhetta alettiinkin 

murskata paikan päällä keväällä 2000 jättäen alleen 

näiden harvinaisten lajien esiintymispaikat. Ketotyräruohoa 

ei havaittukaan vuonna 2000, mutta sinnikkäänä 

lajina se ilmestyi jälleen kentälle vuoden 

2001 kesällä, jolloin laskettiin niemeltä peräti 115 

yksilöä. Saattaa olla jopa niinkin, että maapohjan rouhiminen 

avasi uutta elintilaa ketotyräruoholle. Isomesikkä 

oli v. 2003 varsin niukka. *** 

Ketotyräruohon muita Tampereen kasvupaikkoja 

ovat Santalahti, Tarastenjärven kaatopaikka, Ikurin 

maankaatopaikka sekä Epilän voimalaitoksen alue. 

Viimeisin havainto Santalahdelta on kuitenkin jo vuodelta 

1985 ja Tarastenjärveltä vuodelta 1995. Tampereen 

vankimmat ketotyräruohoesiintymät lienevät tätä 

nykyä Tampellan-Aspinniemellä sekä Epilän voimalaitosalueen 

reunamilta. Todennäköisesti Tampereen 

esiintymät liittyvät tavalla tai toisella toisiinsa; mm. 

Tarastenjärven esiintymä lienee saanut alkunsa Aspinniemeltä 

kuljetettujen maamassojen mukana kulkeutuneesta 

aineksesta.** 

Lisätietoja: 

Kosonen, L. 2001: Ketotyräruoho (Herniaria glabra) veitsenterällä 

Tampereella - Talvikki 25(2): 75-78. 

Kääntönen, M. & Kääntönen, L. 1993: Alustava raportti Tampellan 

tehdasalueen kasvistosta. - Käsikirjoitus Ympäristövalvonnassa. 

4.1.23. Viinikanoja 

Viinikanojan uomaa on jatkuvasti muokattu. Se on 

kuitenkin merkittävä ja maailman pohjoisin kalmojuuren 

(Acorus calamus) kasvupaikka. Kasvi lienee istutettu 

alueelle 1700-luvulla. Suurkasvuston rippeiden 

hävittäminen talvella 1989-1990 on tehnyt lajin säilymisen 

kyseenalaiseksi. Ruoppaus ja viemärityöt saattavat 

uhata lajia samoin kuin tarkoitukseton raivaaminen 

ja uoman täyttäminen. Mitkään työt eivät kuitenkaan 

edellytä kalmojuurta kasvavaan rantaviivaan kajoamista. 

Vuonna 1999 havaittiin Viinikanojan rannassa 

vielä kymmeniä kalmojuuriyksilöitä. Lajin seurana 

on monipuolinen kosteikko- ja kulttuurilajisto. 

Muusta lajistosta mainittakoon harvinaisena uustulokkaana 

pensastyräkki (Euphorbia virgata), vuorijala- 



va (R, VU), jota kasvaa koko Viinikanojan matkalla 

sekä saarni (UH-AL-E), joka on istutusperäinen ja 

vallannut ojan pohjoispuoleisen rannan. Pensastyräkin 

esiintymä joutui vuoden 2000-2001 talvella maanrakennustyömaan 

alle, mutta sitkeästi laji näyttää selviytyvän. 

** 

Lisätietoja: 

Kääntönen, M. 1990: Tampereen Viinikanojan kalmojuuri (Acorus 

calamus) 1938-90. - Lutukka 6(4): 116-118. 

marjaa ja laajalti kangaskortetta (Equisetum hyemale) 

itäpäässä. Koiruohoa ja ketomarunaa esiintyy Tampereella 

enää vain muutamassa paikassa. Radan pohjoispuolisella 

alueella on esiintynyt myös harvinaista pohjankevätmaljakas-sientä 

(Urnula hiemalis). Radan eteläpuolen 

kalliokedolla kasvaa mäkivirvilää, pölkkyruohoa 

ja peltokiertoa. Tämä kohde on mainittu Pirkanmaan 

perinnebiotooppijulkaisussa. Alueen uhkana on 

umpeutuminen ja sen puustoa olisikin harvennettava 

ja ketoja niitettävä. ** 

4.1.24. Järvensivun radan varret 

Rautatien pohjoispuoliset rinteet ja hautausmaan aidan 

eteläpuoli ovat harjukasvien runsaimpia esiintymisalueita. 

Metsien aukkopaikoissa kasvavat mm. kissankello, 

kissankäpälä, nuokkukohokki (Silene nutans), 

häränsilmä, metsänätkelmä (Lathyrus sylvestris) 

ja harjusormisara (Carex pallens); rinteiden alaosissa 

kasvaa rautatien liepeiden tapaista ketolajistoa, mm. 

mäkivirvilää (UH-AL-P), kelta-apilaa (NT) ja isohkoja 

jänönapilakasvustoja (UH-AL-P) sekä myös 

mm. pölkkyruohoa (Arabis glabra). Tosin vuoden 1999 

tarkastelussa ei rinteillä havaittu kelta- ja jänönapilaa, 

mikä saattaa osittain johtua kuumasta ja kuivasta kesästä. 

Hautausmaan muurin kyljessä kasvaa punakoisoa 

ja vuorijalavaa (R, VU). Rinteellä kasvaa uustulokkaista 

harvinaista neidonkieltä (Echium vulgare) runsaasti. 

Rautatien eteläpuoleisessa penkereessä ollut 

vanha myrkkykatkon (Conium maculatum) kasvupaikka 

on tuhoutunut vuonna 1996 uusien tie- ja rakennusjärjestelyjen 

vuoksi. Itse asiassa suurin osa rautatien 

eteläpuolisesta alueesta on tuhoutunut Järvensivun 

kerrostalojen ja Tehdaskadun jatkamisen yhteydessä 

1990-luvun puolivälin jälkeen. 

Idemmäksi mentäessä Tikantien ja Tilhentien välisellä 

harju-ketoalueella kasvaa kissankäpälää, kissankelloa, 

kuminaa (Carum carvi), nuokkukohokkia ja yllättäen 

myös näsiää (mR). Myös radan kummallakin 

puolen edellisestä idempänä Puhontaipaleen ja Tikantien 

välissä esiintyy merkittävää ketoja harjukasvillisuutta. 

Radan pohjoispuolella olevalla rinteellä 

esiintyy jänönapilaa, vaikkakin kuivan vuoden 1999 

kesän takia niukalti. Paikallisten asukkaiden mukaan 

lajia on rinteellä normaalivuosina runsaastikin. Lisäksi 

radan pohjoispuolella kasvaa Tampereen seudulla harvinaista 

ketomarunaa (Artemisia campestris), ketokaunokkia 

ja myös peltokiertoa. Rautatien pohjoispuolella 

aivan radan tuntumassa kasvaa kelta-apilaa, keltamaitetta 

(Lotus corniculatus), ketomarunaa ja koiruohoa 

eli malia. Tosin malia on istutettu alueelle, vaikkakin 

aiemmin sitä on esiintynyt kohteella luontaisestikin. 

Malia kasvaa niukasti myös radan varressa Lokintaipaleen 

päässä. Alueella kasvaa lisäksi kanervisaraa, 

nuokkukohokkia, mäkitervakkoa, mustakonnan- 

Lasse Kosonen 

Lisätietoja: 




4.1.25. Viinikka, Pahalampi 

Nykyisellään lampi ympäristöineen on lähialueen asukkaille 

erinomainen virkistyskohde. Kasvistollisesti lammen 

ranta-alueet ovat monipuolisia. Pohjois- ja Länsi- 

Suomelle tyypillinen vesisara on yllättäen rannan valtalaji. 

Lammen rantavyöhykkeen kasvistossa on rinnakkain 

kirkkaiden ja puhtaiden vesien ja runsasravinteisten 

vesien lajistoa. Merkittävimpiä Pahalammen kasveja 

ovat leveäosmankäämi, säderusokki, keltaängelmä, 

rönsyrölli, rantayrtti, hapsiluikka (Eleocharis acicularis), 

suomenhierakka, konnanleinikki (Ranunculus sceleratus), 

luhtasara (Carex vesicaria), rantanurmikka (Poa 

palustris), ojasorsimo (Glyceria fluitans) ja vesitatar (Polygonum 

amphibium). Kohde on kasvistollisesti kiintoisa 

eikä rantavyöhykkeen ja vesirajan raivausta pitäisi 

missään tapauksessa laajentaa. ** 

Ketotyräruohon esiintymispaikat ovat nykyisin 

hyvin uhattuja. 



4.1.26. Rantaperkiö, ns. Härmälän puisto 

Vihilahden etelärannassa sijaitseva, Hatanpään valtatieltä 

lähelle Härmälän leirintäaluetta ulottuva ns. 

Härmälän puisto on kasvistoltaan monipuolista 

aluetta, jossa lehto-, kulttuuri- ja kosteikkokasvit ovat 

hyvin edustettuina. Alueen kasvistossa esiintyy myös 

kuivempien ympäristöjen ketokasveja ja vanhoja viljelyjäänteitä 

(mm. kevätesikkoa, Primula veris mR). 

Alueen kasvilajistosta mainittakoon sini- (mR), valko- 

ja keltavuokko (UH-AL-P) ja kevätlinnunsilmä. 

Kulttuuriperäistä lajistoa edustavat istutusperäiset 

sembramänty, varjolilja, akileija, hopeapaju ja salava. 

Liiallinen siistiminen ja yleinen kuluminen ovat kuitenkin 

vähitellen köyhdyttäneet lajistoa. Kohteen uhkana 

on myös rakentaminen. Alueella on luontopolku 

** 

Lisätietoja: 

Tast, E., Hautala, S. & Haavisto, S. (Luontokerho Vuokko): 

Luontopolkuopas Härmälä. - Moniste Ympäristövalvonnassa. 

4.1.27. Härmälä, Vähäjärvi 

Rehevöityneen järvi- ja ranta-alueen osin ryteikkömäinen 

pensasto ja muu kasvillisuus luovat monipuoliset 

elinmahdollisuudet eläimille. Vähäjärven kasvillisuudesta 

tehtiin vuonna 1995 selvitys. Sen mukaan 

itse järven vähälajinen lajisto kertoo veden korkeasta 

ravinnepitoisuudesta. Järvessä kasvaa rehevän veden 

lajeja kuten isovesihernettä sekä isoja pikkulimaskaa 

ja sammalista sorsansammalta. Aiempien havaintojen 

mukaan järven alueella kasvaa myös hetekaalta , mutta 

vuonna 1995 lajia ei tavattu. Ranta-alueen avoimella 

luhdalla kasvaa järviruokoa, viitakastikkaa, rantakukkaa, 

suo-orvokkia (Viola palustris), korpiorvokkia 

(Viola epipsila) ja pohjoisrannalla harvinaista nevaimarretta. 

Täällä kasvaa myös suohorsman valkokukkaista 

muotoa (Epilobium palustre f. albiflorum). Varsinaisten 

lehtojen puuttuessa, alueella kasvaa vain vähän 

lehtojen lajeja. Niitä löytyy lähinnä järven lounaispuolen 

reunakorpialueilta, mm. lehtopalsami, mustakonnanmarja, 

kevätlinnunsilmä ja korpialvejuuri (Dryopteris 

cristata). Muita harvinaisempia lajeja alueella ovat 

järvikaisla, liereäsara (Carex diandra), isosorsimo, keltaängelmä. 

Järvessä on 1980-luvulla pesinyt ja viimeksi 

vuonna 1999 tavattu mustakurkku-uikku (Ldir), rantaluhdat 

ja ympäröivät pensaikot ovat puolestaan olleet 

hyviä yölaulajien esiintymispaikkoja. Roskaantuminen 

on alueen suurin haitta ja uhkana rantojen pusikoiden 

raivaus. ** 

Lisätietoja: 

Lahtonen, T. 1996: Härmälän Vähäjärven kosteikon kasvit.- Talvikki 

20(1):29-38. 

4.1.28. Peltolammin-Pärrinkosken 

luonnonsuojelualue 

Alueen kasvillisuutta esiteltiin kappaleessa 1.1.3. *** 

4.1.29. Sarankulma, Saukonoja 

Saukonojan Tampereen puoleisella osalla ennen peltoa 

ja Valmetin rataa kasvaa kaislasaraa ja hetekaalta. 

Kasvillisuuden säilyttämiseksi puron rannat olisi jätettävä 

raivaamatta. * 

4.1.30. Multisillan Multipuron avolouhikko 

Purosta erillään olevalla laajalla avolouhikolla kasvaa 

melko runsaasti hajuheinää (tarkistettu vuonna 2003, 

Dir II , R, NT, V). Louhikko on lähes luonnontilaisena 

luettavissa metsälain mukaisiin kohteisiin. ** 

4.1.31. Multisilta, Rajamäki 

Mäellä ja sen rinteillä sekä eteläpuolen kosteikossa 

kasvaa eteläistä lehtolajistoa: keltavuokkoa (UH-AL- 

P), lehtoimikkää (mR), kevätesikkoa (mR) ja lehtoleinikkiä. 

Tosin kevätesikko saattaa olla istutusperäinenkin. 

Muista lehtojen lajeista alueella kasvaa taikinamarjaa, 

sinivuokkoa (mR), lehtokuusamaa, metsämaarianheinää 

(Hierocloë australis), kevätlinnunhernettä 

(mR) ja näsiää (mR). Itse mäellä kallioiden välissä 

kasvaa tummaraunioista ja alueen eteläosissa runsaasti 

istutettuja tammia (Quercus robus). Alue on arvokas 

pienimuotoinen kokonaisuus. ** 

4.1.32. Multisilta, Särkijärvi, Lahdenperän 

ja Kuljun moottoritien välinen alue 

Lehtoalue muuttui ratkaisevasti 1980-luvun paljaaksihakkuussa, 

jolloin varjoa vaativat kasvit alkoivat osin 

hävitä. Eteläisempi kosteikkoalue, jossa mm. korpinurmikalla 

(UH-AL-P) ja korpisorsimolla (Glyceria 

lithuanica, V) on kasvupaikkansa, säilyi kuitenkin koskemattomana. 

Avohakkuun jälkeen alueelle on noussut 

lehtipuustoa, joka on monin paikoin alkanut sulkeutua 

ja lehtokasvillisuus on alkanut elpyä. Metsälehmus 

kasvaa edelleen alueella runsaana. Alueesta 

kannattaisi perustaa lehtojensuojelualue, jossa puusto 

saisi kehittyä luonnontilaisena ja metsänhoidollisissa 

toimenpiteissä otettaisin huomioon alueen ominaispiirteet. 

Tällaisia nuorta sukkessiovaihetta edustavia 

suojelualueita on maassamme riittämättömästi. ** 

Lisätietoja 

Lahtonen, T. 2000: Hakkuun vaikutus lehtolajistoon Tampereen 

Valkaman norolehdossa. -Talvikki 24: 29-40. 



Lasse Kosonen 

Louhikon arvokas nuokkuja 

Multisillassa, Arranmaan alueella on muuan louhikko. Sekaisin isoja, erikokoisia, osaksi 

sammaloituneita tai jäkälöityneitä lohkareita, ikään kuin joku olisi ammoin kipannut 

paikalle kuormallisen kiviä. Näiden lohkareiden välistä tai päältä nousee puolitoistametrisiä, 

leveälehtisiä korsia, joiden latvassa on on pienitähkyläinen röyhy, kuin häveliäästi nuokkuen. 

Ikään kuin se ei jaksaisi nostaa päätään pystyyn näin karulla paikalla. Se on hajuheinä, Cinna latifolia. 

Voi vain ihmetellä, miten sellaiseen paikkaan on yleensä jokin voinut juurtua. Hajuheinä on 

karun paikkansa kuningatar, ylhäinen yksinäisyys. Kuin tietoisena harvinaisuudestaan. Jotenkin sen 

kasvupaikat tuovat mieleen reliktin, kuin jäännöksen jostain jääkaudelta. Varmaan se on aina kasvanut 

tuossa. Ja jos louhikko häviää, häviää heinäkin. Herkkä se on myös ilmaston muutoksille. 

Toisina kesinä se saattaa kukoistaa komeasti, toisina taas olla kituvan näköinen ja heikkoröyhyinen. 

Ihmisen toimenpiteitä se karttaa, vaikka voikin tilapäisesti hyötyä esimerkiksi hakkuun lisäämästä 

valon määrästä. 

Jo peruskartan avulla voi etsiä hajuheinää. Karttaan mustin kolmioin merkitty louhikko tai 

kivirakka voi merkitä suuria odotuksia hajuheinän löytymiselle. Näin on useita hajuheinäpaikkoja 

löydettykin. Jossakin louhikon välissä saattaa kulkea puro tai vesiuoma henkien kylmänkosteaa kellari-ilmaa 

hajuheinän hengittää. Nimensä mukaista tuoksua hajuheinä ei liiemmälti eritä ympäristöönsä. 

Vasta kuivattuna tuntuu sen omalaatuinen, kumariinin tuoksu. Sama, joka luonnehtii kesäistä 

tuoksusimake- tai maarianheinäniittyä. Myöhään se kukkii, vasta elokuussa. 

Tampereellakin on näitä louhikoita, jossa hajuheinää kasvaa. Multisillassa on siis tämä yksi, 

kaupungin länsipuolella Tamrockin alueella Myllypurossa pari paikkaa. Viime mainitut ovat olleet 

myös kaavoituksen kohteena teollisuusaluetta kaavoitettaessa, mutta näillä näkymin hajuheinälouhikot 

saavat jäädä rauhaan. Aitovuoren kupeessa Ojalan alueelta löytyy yksi esiintymä ja Vuoreksen 

alueella - tosin Lempäälän alueella - on pari esiintymiskohdetta. Teiskosta sitä ei ole vielä löydetty. 

Koko Suomessa hajuheinä on peräti harvinainen. Pirkanmaalla on sentään kymmenkunta kasvupaikkaa. 

Runsain esiintymiskeskus on Pohjois-Savossa, mutta esimerkiksi laajalti länsirannikolta, 

etelä-Suomesta ja Pohjanmaalta se puuttuu kokonaan. Mantereisuus luonnehtiikin sen yleistä levinneisyyttä. 

Pohjoisinna se sentään on löydetty Hyrynsalmelta ja Lapin kolmion alueelta. 

Lasse Kosonen 



4.1.33. Särkijärvi, Leppänen 

Särkijärven länsipuolella sijaitsee tervaleppäkorpi, 

jonka puuston ja pensaiston muodostavat kiiltopaju, 

tuhkapaju ja tervaleppä. Pohjoisesta ja lännestä laskevien 

purojen yhtymäkohdassa kasvaa korven rehevyyttä 

ilmentävää kotkansiipeä. Muita rehevää kasvupaikkaa 

vaativia lajeja alueella ovat mm. tesma, mesiangervo, 

korpikaisla, isoalvejuuri, rentukka (Caltha 

palustris), hiirenporras, huopaohdake (Cirsium helenioides), 

lehtovirmajuuri, korpiorvokki, lehtokorte, suovehka 

(Calla palustris), kevätlehtoleinikki, korpi-imarre, 

metsälehmus, lehtokuusama ja kevätlinnunsilmä. 

Järveä lähestyttäessä korpi muuttuu kapeaksi puronvarsikorveksi, 

jossa huomioitavaa on laaja lehtopalsamikasvusto. 

Puron alajuoksun lähistön rantametsissä 

kasvaa monia vaateliaita lehtokasveja - mm. lehtoimikkää 

(mR), mäkilehtolustetta, keltavuokkoa (UH- 

AL-P) ja lehtotähtimöä. Puronotkon etelänpuoleiselta 

mäeltä on kaadettu puusto lähes puron varteen asti 

joitakin vuosia sitten.Itse puronotkelma eritoten lähempänä 

rantaa on metsälakiin sisällytettävä rehevä 

korpi, joka tulisi säilyttää luonnontilaisena. Alueen 

metsänhoidollisissa toimenpiteissä tulisi huomiota 

kiinnittää sen erityisluonteeseen. ** 

Lisätietoja 

Korte, K. 2003: Tampereen Särkijärven ja sen luoteispuolisen 

alueen kasvillisuudesta. - Talvikki 27: 43-55. 

4.1.34. Vuores, Rimminsuon-Koukkujärven 

alue 

Pääosin mäntyvaltaista rämettä edustava suo on merkityksellinen 

kasvikohde, jota uudet ojitukset kuitenkin 

vähitellen muuttavat. Eri rämetyypit vaihtelevat ja 

suon eteläosassa sijaitsee pieni nevalaikku. Neva on 

metsälain mukainen. Suon kasvistoon kuuluvat mm. 

tupasvilla (Eriophorum vaginatum), suomuurain (Rubus 

chamaemorus), karpalo, suopursu (Ledum palustre), 

juolukka (Vaccinium uliginosum), variksenmarja (Empetrum 

nigrum), suokukka, pyöreälehtikihokki (Drosera 

rotundifolia) sekä harmaa- (Carex canescens), pallo- 

(Carex globularis), tuppi- (Carex vaginata) ja pullosara 

(Carex rostrata). Suon reunaosat ovat rehevämpää korpea. 

Suon ojien tukkiminen olisi perusteltua, kuivattamisesta 

saatu hyöty puolestaan kyseenalaista. Suon 

eteläpuolella olevat Koukkujärven rantavyöhykkeet 

sekä entisten peltosarkojen ryteiköt ovat kasvistollisesti 

melko köyhiä, mutta tarjoavat esim. linnuille hyvät 

elinmahdollisuudet. Koukkujärven länsipäässä on 

huomiotaherättävä tervaleppäkorpi, jonka paksuimmat 

tervalepät ovat noin 180 cm ympärysmitaltaan . 

Kyseisiä leppiä tällä noin 90 metriä pitkällä ja parikymmentä 

metriä leveällä alueella on noin 30. Korven 

muuta kasvillisuutta olisi syytä vielä inventoida, sillä 

korpi täyttää ainakin metsälain kriteerit rehevästä korvesta 

ja on ehdolla luonnonsuojelulain mukaiseksi tervaleppäkorveksi. 

Tervaleppäkorven ulkopuolelta ja 

Rimminsuolle päin alueen puustoa on voimakkaasti 

kaadettu viime vuosina. Aluetta uhkaa lisäksi rakentaminen. 

** 

4.1.35. Vuores, Vormiston 

Pilkkakuusenharju ja Virolaiset 

Alue on monilajinen lehtoharjanne, jossa kasvaa mm. 

lehto-orvokkia, sinivuokkoa (mR), kevätlinnunhernettä 

(mR), metsävirnaa (Vicia sylvatica), hiirenporrasta, 

kevätlinnunsilmää, taikinamarjaa, lehtokuusamaa, 

lehtoimikkää (mR), lehtoleinikkiä, tesmaa, mäkilehtolustetta, 

metsämaarianheinää, tuppisaraa, näsiää 

(mR), mustakonnanmarjaa ja runsaasti lehmusta. 

Joitakin vuosia sitten Pieni-Virolainen-järven eteläpäästä 

harjun laelta on kaadettu metsää lähes avohakkuuna 

ja lisäksi alueen kaakkoispäässä harvennettu 

voimakkaasti. Toisaalta harventaminen saattaa edistää 

lehtokasvillisuutta lisääntyneen valon myötä. Pilkkakuusenharju 

on merkittävää liito-oravan elinpiiriä. 

Sitä on havaittu alueella harjun päällä ja vuoden 2000 

keväällä jälkiä lajin olemassaolosta löytyi myös harjun 

kaakkoispäästä vanhan kolohaavan tyveltä. Harjun 

luontoa uhkaa Vuoreksen rakentaminen ja kulumisen 

lisääntyminen. V. 2002 lähellä olevan tienristeyksen 

tienoilta löytyi yksi kukkiva hirvenkello (VU) ja kaksi 

lehtiruusuketta. Virolaisten järvien välisellä kannaksella 

on suurehko hirvenkelloesiintymä (v. 2002 31 

kukkavartta 20 x10 metrin alalla). ** 

4.1.36. Hervanta, Sonninottanlahden 

purolehto ja Mäyrämäki 

Koko laajahko alue Lempäälään saakka on paikoitellen 

rehevän lehtomaista. Suolijärven Sonninottanlahden 

perukan puronvarsi on tyypillinen kuusivaltainen 

puronvarsilehto, jossa kasvaa mustakonnanmarjaa, sinivuokkoa 

(mR), tesmaa, lehtokortetta, kotkansiipeä, 

kevätlinnunsilmää, kevätlinnunhernettä (mR), syyläjuurta, 

keltavuokkoa (UH-AL-P), hiirenporrasta, taikinamarjaa, 

lehtoleinikkiä, lehtovirmajuurta, lehtokuusamaa, 

näsiää (mR) ja lehtotähtimöä. 

Metsälehmus on koko järven lounaisrannan alueella 

tavallinen ja esiintyy jopa kookkaina puumaisina 

yksilöinä. Viettävän Mäyrämäen rinteen painanteissa 

kasvaa mustakonnanmarjaa, näsiää (mR), lehtoimikkää 

(mR), vaahteraa, lehtokuusamaa, lehto-orvokkia, 

lehtoleinikkiä, soikkokaksikkoa (R), lähde- ja lehtotähtimöä, 

suokelttoa, keräpää- ja lähteikköpoimulehteä 

(Alchemilla glomerulans ja A. glabra), mäkilehtolustetta, 

kevätlinnunhernettä (mR), korpinurmikkaa 

(UH-AL-P), lehtomataraa, kevätlehtoleinikkiä, kelta- 



vuokkoa (UH-AL-P), kotkansiipeä, valkolehdokkia 

(R), syyläjuurta ja isoalvejuurta. Koko Mäyrämäen 

alue esimerkkinä varjoisista lehdoista ja tuoreesta kankaasta 

on säilyttämisen arvoinen, varsinkin kun lähialueella 

on ollut suuria hakkuita. Harjun lehtolaikut 

ovat paikoin lähes luonnontilaisia ja siten metsälain 

mukaisia kohteita. Itse järvessä kasvaa etelässä harvinaista 

lapinvesitähteä (UH-AL). Harjun luonto on 

paikoin kärsinyt metsänhoidollisista toimenpiteistä, 

joita suunniteltaessa alueen erityinen luonne tulisikin 

ottaa paremmin huomioon. ** 

Lisätietoja: 

Kääntönen, M. 1984: Merkittäviä lehtoja kantakaupungissa. - 

Tammerkoski 6/84: 38-41. 

Metsätähti Oy. 1999: Tampereen kaupunkiekologinen tutkimus. 

Vuosiraportti 1999. - Raportti Tampereen kaupungin 


4.1.37. Hervantajärvi, Riipinkorpi 

Alue muodostuu Myllyojan puronvarren kulttuurilehdosta 

ja koivukorvesta, joka on kantakaupungin alueella 

harvinainen biotooppiyhdistelmä ja lajistollisestikin 

arvokas. Kasveista voidaan mainita kevätlinnunherne 

(mR), lehtoimikkä (mR), näsiä (mR), suokeltto, 

korpiorvokki, jalkasara (UH-AL-P) ja harajuuri. Alueen 

uhkana on metsänhoidolliset toimenpiteet.* 

4.1.38. Hervantajärvi, Viitastenperä 

Viitastenperä on maisemallisesti arvokas rantakallioja 

jyrkännealue, jota on ehdotettu luonnonsuojelualueeksi. 

Alueen monipuolisesta jäkälälajistosta mainittakoon 

melko harvinaiset pikkuokajäkälä (Cetraria muricata) 

sekä lahden eteläpuoleisella kalliolla Cladonia 

caespiticia. Alueen sammallajistosta mainittakoon 

nuppihuopasammal (Aulacomnium androgynum), tihkutierasammal 

(Racomitrium aguaticum) ja kalliokärpänsammal 

(Rhabdoweisia fugax). Lahdekkeen tyvessä 

metsä on lehtomaista. Kalliokko puustoltaan vähätuottoisena 

alueena täyttää metsälain kriteerit kitukasvuisesta 

kallioalueesta. Nykyisin alue on voimakkaasti 

kulunut. ** 

Lisätietoja: 

Kääntönen, M. 1966: Hervannan Ruskonperä - kaunis mutta 

vähän tunnettu luonnonnähtävyys. - Tammerkoski 26(7): 186-188. 

4.1.39. Hallila, Särkijärven pohjoispuolinen 

metsäalue 

vokkia (V) ja sarjatalvikkia. Metsässä kasvaa runsaasti 

lehtipuita (alueeseen kuuluu mm. suuri haavikko) ja 

sen linnusto (mm. pohjantikka) ja pieneliöstö on monipuolista. 

Liito-orava (Pteromys volans, DirIV, VU, 

V) on havaittu alueella ainakin vuonna 1999. Alueen 

ainoana uhkana on metsänhoidolliset toimenpiteet. ** 

4.1.40. Veisu, Pehkusuo 

Alue on esitelty kaavalla suojeltujen alueiden yhteydessä 

kappaleessa 2.4. 

4.1.41. Hervanta, Lukonojanmäen 

luoteispuolen lehtorinne 

Alue on entisestään supistunut laskettelurinteen takia 

ja on osin muutenkin raivattu. Olisi tärkeää säästää 

vielä kaatamatta olevat jalot lehtipuut; vaahterat, lehmukset 

ja haavat. Samalla säästyisivät lehtolajiston 

rippeet, kuten keltavuokko (UH-AL-P) ja lehtotähtimö. 

** 

4.1.42. Hervanta, Lukonojanmäen 

koillispuolen puronvarsirinnelehto, 

“Pitkäahde” 

Alueella on rehevää lehtoja puronvarsilajistoa: korpinurmikkaa 

(UH-AL-P), lehtotähtimöä, lähdetähtimöä, 

hetekaalta, keräpääpoimulehteä, tesmaa, lehtokuusamaa, 

koiranvehnää, haisukurjenpolvea, keltavuokkoa 

(UH-AL-P), sinivuokkoa (mR), mustakonnanmarjaa, 

lehtopalsamia, näsiää (mR), tesmayrttiä 

(UH-AL), velholehteä, lehtopähkämöä, kaiheorvokkia 

(V) ja lehto-orvokkia. Alueella on myös liitooravan 

kolohaapoja (DirIV, VU, V). Pensastoa on 

raivattu, mutta paikoin rinteen puusto on iäkästä ja 

osa puronvarresta ja rinteestä vaatisikin suojelua saadakseen 

kehittyä luonnontilaisena. Yläpuolella on 

käytöstä poistettu kaatopaikka. Alueen ainoana uhkana 

ovat metsänhoidolliset toimenpiteet.*** 

Lisätietoja: 

Kääntönen, M. 1986: Tampereen kantakaupungin luontokohteita: 

Lukonojanmäki. - Tammerkoski 6/86: 4-7. 

4.1.43. Lukonmäki, Vihiojan rotkon 

etelärinne Hervannan valtaväylän 

itäpuolella 

Alue on esitelty kaavalla suojeltujen kohteiden yhteydessä 


Kyseessä on monilajinen vanha metsäalue, jossa kasvaa 

tuoreen kankaan ja lehdon kasveja, kuten kaiheor- 



Lasse Kosonen 

Sarjatalvikki on säilynyt vielä Aakkulanharjun alueella. 



4.1.44. Messukylä, Aakkulanharju 

Alueella on vielä jäljellä niukasti ja harjujen etelärinteille 

ominaista kasvilajistoa, jonka edustajia ovat mm. 

jalkasara (UH-AL-P) ja hietaorvokki. Eteläisen rinteen 

säilyttäminen on perusteltua, sillä alueella kasvaa 

muutakin kiintoisaa harjulajistoa: sarjatalvikkia, harjusormisaraa, 

kanervisaraa, nuokkukohokkia ja tavallisemmasta 

lajistosta kissankelloa. ** 

4.1.45. Haihara, Kaukajärven lounaisranta 

Rehevässä rantalehdossa kasvaa mm. kotkansiipeä, 

korpinurmikkaa, kelta- (UH-AL-P) ja valkovuokkoa, 

mustakonnanmarjaa, lehtoimikkää (mR) sekä keltanokitkeröä. 

Keltanokitkerö kuuluu lajeihin, jota pidetään 

valtakunnallisesti taantuneena, vaikkakin Tampereella 

se on paikoin yleistynyt. Haiharan puistoalueella 

kasvaa suuria puuyksilöitä ja koko alueella esiintyy 

vanhoja kartanokulttuurin lajeja: tylppälehtihierakkaa, 

saksankirveliä (Myrrhis odorata), keltanokitkeröä ja 

valkopiippoa (Luzula luzuloides). Kohteella kasvaa 

myös korpinurmikkaa (UH-AL-P) ja puistonurmikkaa 

(P. chaixii) sekä näiden risteymää P. x pawlowskii, 

jonka Suomen ainoa kasvupaikka on Haiharassa. 

Kaukajärven asuntoalueen ja Solkimäen rakentamisen 

jälkeen alue on osittain pahoin kulunut ja roskaantunut. 

Hikivuoren pohjoinen pystysuora seinämä on 

metsälain mukainen kohde, joka todettiin v. 2002 tehdyn 

tutkimuksen perusteella myös sammaliltaan arvokkaaksi 

kohteeksi. Sammallajisto sisältää jopa 

uhanalaista lajistoa. Jyrkänteen länsipäästä löytyi mm. 

erittäin uhanalainen kolokärpänsammal (Rhabdoweisia 

crispata, EN). Muuta huomionarvoista harvinaista 

lajistoa ovat mm. Hypnum imponens, Mnium hornum, 

Schistostega pennata, Diplophyllum albicans. *** 

Lisätietoja: 

Kääntönen, M. 1964: Haiharan Hikivuori, erikoislaatuinen, mutta 

vähän tunnettu luonnonnähtävyys. - Tammerkoski 26(7): 186-188. 

Kääntönen, M. 1985: Tampereen seudun järviluontoa: Kaukajärvi. 

- Tammerkoski 7/85: 4-8. 

Kääntönen, M. 1996: Keltanokitkerön (Picris hieracioides) 

massaesiintymä Kaukajärven ympäristössä (Tampere, Kangasala). 

- Talvikki 20: 101-104. 

Kääntönen, M. 1998: Harvinainen puisto- ja korpinurmikan 

risteymä (Poa x pawlowskii) Tampereella. -Lutukka 14:29-30. 

4.1.46. Kaukajärvi, Levonmäki 

Levonmäki on Kaukajärven etelärannan monilajinen 

jyrkännelehto, jossa kasvaa mm. metsälehmusta, vaahteraa, 

tesmaa, kaiheorvokkia (V), lehtokuusamaa, 

mustakonnanmarjaa, kotkansiipeä, näsiää (mR), koiranheisiä 

ja keltavuokkoa (UH-AL-P). Alueen haapojen 

rungoilla kasvaa raidankeuhkojäkälää (Lobaria 

Lasse Kosonen 

Haiharan puiston valkopiippokasvustoa. 

pulmonaria) ja lähistöllä harvinainen lepänkärpässieni 

(Amanita friabilis) tyypillisellä kasvupaikallaan leppää 

kasvavassa metsikössä. Toinen sieniharvinaisuus alueelta 

on piikkituhkelo (Lycoperdon echinatum, NT), 

jonka esiintymä on Suomen pohjoisin. Alueen uhkana 

ovat metsänhoidolliset toimenpiteet. Olisi suotavaa, 

että alueelle jätettäisiin tarkoituksellakin järeää 

lahoavaa puustoa. ** 

4.1.47. Kaukajärvi, Kaukaniemi 

Alue muodostaa maisemallisesti, lajistollisesti ja historiallisesti 

suojelemisen arvoisen luonnonkauniin kokonaisuuden. 

Niemellä toimi 1900-luvun alussa Bertel 

Grahnin isännöimä Kaukajärven kartano ja myöhemmin 

myös Saarioisten taimisto, jonka seurauksena 

niemellä on rikas kulttuuriperäinen kasvillisuus. 

Aluetta käyttävät vielä puutarhaviljelijät, joille kaupunki 

on vuokrannut palstoja vuodesta 1982. Alueelta 

löytyy muiden muassa erikoisia viljelyperäisiä puulajeja, 

joista jotkut yksilöt ovat jopa valtakunnallisesti 

suurimpia: banksinmänty (Pinus banksiana), kontortamänty 

(Pinus contorta), palsamipihta (Pinus balsamea), 

saarni (Fraxinus exelcior), hopeakuusi (Picea pungens) 

ja siperiansembra.. Alueen muita puuharvinaisuuksia 

ovat istutusperäiset punasaarni, tuoksupoppeli ja kynäjalava 

(R). Rantarinteillä kasvaa runsaasti tuomia ja 

tervaleppiä jopa läpitunkemattomaksi ryteiköksi asti. 

Kaupungin viheralueselvityksessä todetaan, että 

ranta-alueet ovat kasvillisuudeltaan reheviä ja suuresta 

korkeuserosta johtuen hikeviä, vaikka varsinaiset 

lähteet puuttuvatkin. Rantatörmien hikevyys näkyy 

siten, että kotkansiipeä kasvaa paikoitellen melko yl- 



häällekin rinteeseen. Kotkansiiven lisäksi samoilla 

paikoilla kasvaa mustakonnanmarjaa, hiirenporrasta, 

lehtopalsamia, lehtonurmikkaa ja isoja rohtoraunioyrttikasvustoja. 

Harvinaisempana lajina alueella kasvaa 

lehtoarhoa, valkovuokkoa, kevätlinnunsilmää, harajuurta, 

lehtopähkämöä, lähdetähtimöä ja rönsyrölliä. 

Erikoisuutena rantalehdon tihkupinnalta löydettiin 

myös kierumataraa. Se voidaan katsoa kuuluvaksi Pirkanmaan 

uhanalaisiin lajeihin, sillä laji on Suomen 

eteläistä rannikkoseutua lukuun ottamatta erittäin 

harvinainen. Lajilla on Tampereella kaksi löytöpaikkaa. 

Kesällä 1996 niemen lounaiskulman rantaniityltä 

löytyi yllättäen myös erittäin harvinaista kalmojuurta, 

jonka maailman pohjoisin kasvupaikka on Viinikanoja 

(ks. kappale 4.1.23.). Lajia oli rantaniityn lisäksi aivan 

vesirajassa ja kartanon entisen vajarakennuksen 

pohjoisnurkalla. Muusta vesikasvillisuudesta mainittakoon 

Suomessakin kohtalaisen harvinainen karvalehti, 

ristilimaska (Lemna trisulca) ja heinävita (Potamogeton 

gramineus). Rantakasvillisuuskin on tavanomaista 

ehkä lukuun ottamatta kalmojuurta ja kantakaupungin 

alueella harvinaista pohjannurmikkaa (Poa alpigena). 

Lisäksi rantavyöhykkeen lajeista voisi mainita 

mm. pitkäpääsaran (Carex elongata), keltakurjenmiekan, 

luhtavuohennokan ja punakoison. 

Kuivemman kallioalueen lajisto poikkeaa selvästi 

rantarinteiden lajistosta. Kalliopaljastuman laidoilla 

kasvaa katajaa ja vuorimäntyä. Kenttäkerroksen lajeihin 

kuuluvat mm. valkovuokko, kissankello, kivikkoalvejuuri, 

mäkitervakko, aholeinikki (Ranunculus polyanthemos) 

ja karvakiviyrtti (Woodsia ilvensis). Ylätasanteella 

ei juuri tapaa alkuperäisen metsäluonnon lajeja, 

vaan peltorikka- ja koristekasveja sekä ihmisen 

tahattomasti levittämiä lajeja. Poikkeuksena kuitenkin 

harjusormisara. Peltorikkalajeista tasanteella sinnittelee 

mm. isorölli (Agrostis gigantea), rikkanenätti (Rorippa 

sylvestris) ja rikkasinappi (Sinapis arvensis). 

Kulttuurilajistoa edustavat mm. pikkutakiainen, peltokierto, 

keltanokitkerö, sepiväpeippi (Lamium amplexicaule), 

litteänurmikka ja pukinparta. Kohteella 

kasvaa myös kynäjalavaa (R, VU). Koristekasveista 

voisi mainita lehtosinilatvan, illakon (Hesperis matronalis), 

tarha-alpin (Lysimachia punctata), isopiiskun 

(Solidago gigantea) ja jalokiurunkannuksen. ** 

Lisätietoja : 

Kääntönen, M. 1996: Keltanokitkerön (Picris hieracioides) 

massaesiintymä Kaukajärven ympäristössä (Tampere, Kangasala). 

- Talvikki 22(2): 101-104. 

Lahtonen, T. 1993: Kierumatara (Galium aparine) Tampereella. - 

Talvikki 17: 66. 

Lahtonen, T. 1998: Tampereen Kaukaniemen paksut puut. - 

Talvikki 22(1): 49-53. 

Lahtonen, T. 1996: Tampereen Kaukaniemen ruohoja 

puuvartiskasvisto. Raportti ympäristövalvonnassa. 

4.1.48. Kaukajärvi 

Kaukajärveä ympäröivät eteläpuolella metsät ja 

pohjoispuolella asutus ja teollisuus. Rannat vaihtelevat 

äkkisyvistä kivikkorannoista laakeisiin hiesusavirantoihin. 

Vesi on kirkasta ja näkösyvyys suuri. 

Vaikka järvi rehevöityi selvästi 1960-luvulla, veden 

laatu on edelleen hyvä. Päällisin puolin Kaukajärven 

vesikasvillisuus näyttää niukalta, sillä rannoilta 

havaittavaa kasvillisuutta on vähän. Koska rannat 

ovat jyrkkiä ja järvellä liikutaan paljon, ilmaversoiskasvillisuus 

pysyy niukkana. Esim. ruovikoita järvellä 

ei ole enää ollenkaan. Kelluslehtiset vesikasvit 

ovat myös niukkoja. Ulpukkaa kasvaa lähinnä järven 

itä- ja länsipään suojaisissa lahdissa. Upoksissa 

kasvavia vesikasveja on sen sijaan runsaasti ja monin 

paikoin lajisto on monipuolista. Uposlehtisistä 

kannattaa mainita sisävesistöissä harvinainen ja 

Hämeen läänissä vaarantuneeksi luokiteltu uposvesitähti 

(Callitriche hermaphroditica) ja pitkälehtivita. 

Nuottaruoho (Lobelia dortmanna, V), joka 1940- ja 

1950-luvuilla oli Kaukajärven valtalajeja, on kärsinyt 

rehevöitymisestä ja lähes kadonnut järven kasvillisuudesta. 

Kaukajärvessä kasvaa niukasti vesisammalia, enimmäkseen 

Riihiniemen ja Sirkanniemen edustalla. Lajistoon 

kuuluvat ainakin järvinäkinsammal, upossirppisammal 

(V), uhanalaiset ja harvinaiset vellamonsammal 

ja ahdinsammal (Rhynchostegium riparioides) 

sekä järvinäkinparta ja järvitähtiparta. Putkilokasviston 

perusteella Kaukajärveä voidaan pitää melko ravinteisena 

järvenä. Huomattava osa vaateliaasta lajistosta 

on ilmaantunut järvelle vasta viime vuosikymmeninä, 

kun järvi on rehevöitynyt. Rehevöityminen ei 

ole kuitenkaan vielä johtanut karujen vesien kasvillisuuden 

häviämiseen, nuottaruohoa lukuun ottamatta, 

joten järven vesikasvillisuus on monipuolista ja suojelun 

arvoista. ** 

Lisätietoja: 

Bäck, S., Raithalme, T. & Toivonen, H. 1988: Tampereen 

Kaukajärven vesikasvisto. - Lutukka 4/88: 13-19. 

4.1.49. Pappila, Sikosuo 

Sikosuo on yksi viidestä jänönsalaatin (UH-AL-P) 

kasvupaikasta Tampereella. Tosin havaintoja lajista 

ei ole lähivuosiin tehty. Alueella kasvaa myös soikkokaksikkoa 

(R), harvinaista isovesirikkoa ja isolimaskaa. 

Isovesirikko on löytynyt kohteelta kymmenisen 

vuotta sitten eikä viimevuotisia havaintoja siitä 

ole. Laji ilmestyy tyypillisesti siemenpankista esimerkiksi 

maaperän kaivuun yhteydessä. Isovesirikko 

(Elatine alsinastrum) kuuluu valtakunnallisesti 

uhanalaisiin ja vaarantuneisiin kasveihin. Sienilajeista 

alueella kasvaa myös harvinaista Entoloma al- 



botomentosum-rusokasta ja pajuilla suomukääpää 

(Polyporus squamosus). Kohde olisi suojelemisen arvoinen. 

*** 

Lisätietoja: 

Lahtonen, T. 1992: Tekolammikoiden vesija rantakasvillisuus 

Tampereella. - Talvikki 16:64-71. 

4.1.50. Linnainmaa, haavikkolehto 

Rehevässä koilliseen viettävässä haavikkolehdossa 

kasvaa vaateliaita putkilokasveja: lehmusta, runsaasti 

soikkokaksikkoa (R) ja mäkilehtolustetta, lehtokuusamaa, 

näsiää (mR), lehto-orvokkia ja taikinamarjaa. 

Alueella kasvaa myös jalkasaraa (UH-AL-P), aholeinikkiä, 

mustakonnanmarjaa, koiranvehnää, mätässaraa, 

suokelttoa, kevätlinnunhernettä (mR), tesmaa, 

valko- ja keltavuokkoa (UH-AL- P) sekä sinivuokkoa 

(mR). Erikoisuutena koilliseen viettävällä rinteellä 

kasvaa noin kolmisenkymmentä ns. mukurahaapaa, 

joiden runko on muotoutunut oudon muhkuraiseksi. 

Kohteelta löytyi liito-oravan papanoita 

syksyllä 2001. Alueen puustoa harvennettiin vuoden 

1999 keväällä. ** 

Lisätietoja: 

Lahtonen, T. 1993: Tampereen tunnetut jalkasaraesiintymät (Carex 

pediformis subsp. rhizodes). - Talvikki 17(2): 128-139. 

Lasse Kosonen 

Linnainmaan mukurahaavat ovat huomiotaherättäviä. 

4.1.51. Kauppi, Tuomikallion eteläosa 

Alueella on upea kallio, jossa kasvaa mm. kalliohatikkaa, 

ketoneilikkaa (NT), kissankäpälää, runsaasti kalliokieloa, 

kesämaksaruohoa ja suppujäsenruohoa (Scleranthus 

annuus ssp. polycarpos), sekä kalliojyrkänne ja 

sen alainen lehtoalue, jossa esiintyy mm. lehmusta, 

haisukurjenpolvea, lehtoarhoa, lehtopalsamia ja kaiheorvokkia 

(V). Jäkälistä mainitsemisen arvoinen on 

harvinainen pallopäätinajäkälä (Stereocaulon pileatum). 

Alueen suojeluarvoa lisää vanha jyhkeä kuusikko. Ulkoilijoiden 

aiheuttama maaston kuluminen on kuitenkin 

jo selvästi havaittavissa. Jyrkänteellä ja sen alaisella 

metsiköllä olisi aineksia metsälain mukaiseksi kohteeksi, 

mutta kuluneisuuden vuoksi se ei täytä metsälain 

luonnontilaisuuden vaatimuksia. Kohteen metsiä 

olisi hoidettava vanhoina metsinä ja kallioita varjeltava 

liialta kulumiselta.** 

4.1.52. Niihama, Soukonvuoren lehto 

Kokonaisuudessaan alue on arvokasta, pääosin kuusivaltaista 

vanhaa metsää, joka paikoin lähentelee metsälain 

mukaista vanhaa metsää laho- ja maapuineen. 

Soukonvuoren rinteen alla koivujen ja vanhojen haapojen 

osuus kuitenkin lisääntyy. Kasviston puolesta 

alue on suurimmaksi osaksi hyvin rehevää lehtoa mutta 

myös osin lehtokorpea ja tuoretta kangasta. Alueella 

ovat edustettuina kaikki merkittävät lehtokasvit, 

kuten kotkansiipi, lehto-orvokki, valko- ja keltavuokko 

(UH-AL-P), näsiä (mR), kevätlinnunherne (mR), 

mustakonnanmarja, salokeltano, tesma, mustaherukka, 

kevätlehtoleinikki, lehtokuusama, pussikämmekkä 

(UH-AL), kevätlinnunsilmä, metsävirna, lehtoimikkä 

(mR) ja vaahtera, joiden lisäksi alueella kasvaa suuri 

määrä lehtokorven kosteutta vaativia lajeja, kuten velholehti. 

Tähtitalvikki kasvaa alueella poikkeuksellisen 

yleisenä. Lähes luonnontilaisten lehtolaikkujen, rehevien 

korpien sekä Niihamanjärveen laskevan puron 

osalta kohteet ovat metsälain mukaisia. Lisäksi pyörätien 

eteläpuolella on kaksi metsälain mukaista lähdettä/ 

tihkupintaa. 

Lehtokokonaisuuteen sisältyy polun eteläpuolella 

oleva pieni haapaa ja näsiää (mR) kasvava mäki. 

Eläinlajistosta mainittakoon mäyrä, joka on pesinyt 

alueella vuosikausia. Vuoden 1999 kesällä karhun kerrottiin 

liikuskelevan alueella. Alue on otettu huomioon 

vanhojen metsien kartoituksessa ja se kannattaisi 

rauhoittaa ja jättää kehittymään luonnonvaraisena. 

Osa alueesta voisi olla hoidettua lehtoa. Marraskuussa 

2001 kaatui alueelta melko paljon puita, joista osa 

jätettiin alueelle lahoamaan.** 


Kartta 6. Arvokkaat kasvialueet: kantakaupunki

Kartta 7. Arvokkaat kasvialueet: Aitolahti-Teisko


Tämän alueen ulkopuolelta Pikku-Niihama-järven 

ulkoilumajan länsipuolella rantavedessä kasvaa 

harvinaista nevaimarretta ja pohjoisrannalla Tampereella 

melko harvinaista korpialvejuurta. 

4.1.53. Niihama, Lahnakallion- 

Huhtainniemen lehtoja ketoalue 

Lahnakalliolla Alasjärven rantalehdossa kasvaa muun 

lehtokasvillisuuden ohessa runsaasti luonnonvaraista 

humalaa ja 28 yksilöä (v. 1999) lehtoneidonvaippaa 

(R). Ketoalueella kasvaa ruotsinpitkäpalkoa, keväthanhikkia 

(Potentilla crantzii), ketotädykettä ja ja kapealehtipajua. 

Alasjärven koillisnurkassa on harajuuren 

kasvupaikka. Aluetta on pilattu hakkuilla, mutta 

toisaalta hakkuista on ollut myös hyötyä lehtoneidonvaipalle 

valoisuuden lisääntymisenä. ** 

ränsilmä. Kieloa kasvaa alueella erityisen runsaasti. 

Mäen pohjoispuolella on pieni edustava räme, jossa 

kasvaa tyypillisten varpujen ohella mm. suomuurainta, 

herttakaksikkoa, harajuurta ja suokelttoa. Suon 

keskiosat ovat nevaa, jolta osin kohde onkin metsälain 

tarkoittama vähäpuustoinen avosuo. Aluekokonaisuuteen 

kuuluu myös rämeestä koilliseen olevan mäen takana 

oleva “Rantamaan” notko. Notko on erittäin rehevää 

kuusilehtoa, jonka kuuset olivat näyttävän kokoisia 

ja lehtokasvillisuutta on runsaasti. Notkelman 

puusto kaadettiin lähes viimeiseen kuuseen joitakin 

vuosia sitten. Lajistoon kuuluvat mm. sinivuokko 

(mR), tesma, kaihe- ja korpiorvokki, hiirenporras, kevätlinnunherne 

(mR), lehtokuusama, koiranheisi, näsiä 

(mR), lehto-orvokki, velholehti ja hetekaali. Alueen 

linnustoon kuuluu mm. helmipöllö (Aegolius funereus, 

Ldir, V) ja peukaloinen. 

Vuoden 1999 aikana alueen puustoa harvennettiin, 

mutta alueen kokonaisuus olisi tärkeä säästää 

sellaisenaan ilman hakkuita. Kuitenkin pakolliset 

sähkölinjan alustan raivaukset eivät välttämättä ole 

haitaksi vaan saattavat auttaa joidenkin kasvilajien 

säilymistä. ** 

4.1.55. Atala, Orimuskadun ja Atanväylän 

risteyksessä 

Alue on Pälkäneen ohella amerikkalaista alkuperää 

olevan sammakonkellon (Campanula aparinoides) toinen 

kasvupaikka Euroopassa. Vuonna 1999 puron 

varrelta laskettiin noin 25 yksilöä sammakonkelloa. 

Lajin säilymisen turvaamiseksi osa puron varren pajukosta 

olisi poistettava. Umpeenkasvun lisäksi uhkana 

on ojan luonnontilan muutokset. *** 

Lisätietoja: 

Alasjärven lehtoneidonvaippaesiintymä on 

kantakaupungin ainoa. 

4.1.54. Niihama, Kuokkamaa 

Lasse Kosonen 

Alueen lounaispäässä metsäisen ja kallioisen mäen 

juurella ja osin rinteessäkin on rehevää kasvillisuutta. 

Lehtolajiston osalta rehevin paikka on mäen koillis- ja 

itälaita, jossa kasvaa lehtoimikkää (mR), lehto-orvokkia, 

mäkilehtolustetta, sinivuokkoa (mR), tesmaa, sormisaraa, 

kevätlinnunhernettä (mR), mustakonnanmarjaa, 

näsiää (mR) ja metsävirnaa. Muita lajeja ovat 

valkolehdokki (R) ja pussikämmekkä (UH-AL), jota 

esiintyy runsaasti, taikinamarja, metsämaarianheinä, 

kivikkoalvejuuri, tuppisara, valkolehdokki (R) ja hä- 

Lahtonen, T. 1987: Sammakonkello, Campanula aparinoides, 

Tampereella (EH). - Talvikki 11(1): 13-19. 

4.1.56. Kumpula, Halimasjärvi 

Alue on perustettu luonnonsuojelualueeksi vuonna 

1988 ja sitä on esitelty kappaleessa ks. 1.1.5. 

4.1.57. Kumpula, Olkahistenlahden 

perukan kalliojyrkännelehto 

Pohjoiseen laskevan korkean kalliojyrkänteen alla olevassa 

varjoisassa puronotkolehdossa kasvaa useita lehtokasveja, 

kuten kevätlinnunsilmää ja keltavuokkoa 

(UH-AL-P). Alueen itä-koillispuolella olevalla mäeltä 

löydettiin vuonna 1999 valkolehdokkia (R) noin 20 

yksilöä. Kalliojyrkänne on metsälain mukainen kohde. 

Alueen uhkatekijänä on rakentaminen. Alueen ympäristössä 

on tiheä liito-oravakanta. ** 



Lasse Kosonen 

Sammakonkello kasvaa Atalassa toisella kasvupaikallaan Suomessa ja Euroopassa. 

Sen kasvupaikka kärsii pensoittumisesta ja olisi kiireellisesti raivattava. 



4.1.58. Kumpula, Aitovuoren eteläpuolen 

louhikkorotko 

Sekametsää kasvava rotko on maisemallisesti vaikuttava 

ja lajistollisesti merkittävä. Alueella kasvavat mm. 

hajuheinä (Dir II, R, NT, V), lehmus ja ketunlieko 

(Huperzia selago). V. 2003 hajuheinää ei löydetty paikalta. 

Alue on liitetty Kangasalasta Tampereen kaupunkiin 

vuoden 1988 alussa. Rotko kalliojyrkänteineen 

ja louhikkoineen on lähes luonnontilaisena metsälain 

mukainen kohde. ** 

Lisätietoja: 


- Talvikki 6(1): 10-21. 

4.1.59. Aitolahti, Juoponlahden eteläinen 

niemeke 

Niemenkärjessä ja pohjoisrannassa kasvaa arvokkaita 

rantalajeja, joista monet ovat pohjoisilla äärirajoillaan: 

rohtovirmajuuri (Valeriana officinalis), vesija suomenhierakka 

sekä hirssisara (Carex panicea). Lisäksi 

Juoponlahden perukassa kasvaa punakoisoa. Niemenkärjessä 

on lisäksi pari edustavaa katajaa. Uhkana alueen 

luonnontilalle on rakentaminen. * 

4.1.60. Aitolahti , Laalahden laitumet 

Alueella sijaitsee jo vuosisadan alusta asti laidunnettu 

monipuolinen hevoslaidun. Laidun oli 20 vuotta pois 

käytöstä, kunnes hevoslaidunnus aloitettiin uudelleen 

1990-luvun alussa. Läntisin laidun on kolmen hehtaarin 

suuruinen, kaunis kallioinen mäki, jolla komeita 

katajikkoja lukuun ottamatta kasvaa vain vähän muuta 

puustoa. Noin puolet laitumesta on tuoretta ja kosteata 

heinäniittyä ja toinen puoli tuoretta pienruohoniittyä 

sekä kallioketoa. Alueen kasvilajistosta voisi 

mainita paimenmataran (Galium album), niittynätkelmän 

(Lathyrus pratensis), ahomansikan (Fragaria vesca) 

ja niittyleinikin (Ranunculus acris). Hyönteislajistosta 

kohteelta on havaittu harvinaista isonaamiokukkakärpänen 

(Doros profuges, eR, VU). Laitumien arvot 

ovat myös maisemassa ja kulttuurihistoriassa. Kohteen 

säilyminen vaatisi laitumien hoitoa joko laiduntamalla 

tai niittämällä. Kohde on mainittu Pirkanmaan perinnebiotooppijulkaisussa. 

* 

Lisätietoja: 



Pirkanmaan ympäristökeskuksen ympäristöjulkaisu 125. 

4.1.61. Aitolahti, kirkon ja järven välinen 

puronnotko 

Puronnotko on 1950-luvulta lähtien ollut mukana 

Tampereen merkittävien luontokohteiden kartoituksissa. 

Lisäksi alue on paikallisesti merkittävänä lehtokohteena 

mukana valtakunnallisen lehtojensuojelutyöryhmän 

mietinnössä. Purolehto on vain vähän yli 

hehtaarin suuruinen ja kokonaisuudessaan notkelmassa, 

jonka laiteet ovat multavia rinteitä. Notkossa on 

rikas puronvarsilajisto, josta mainittakoon lehtokuusama, 

taikinamarja, keltavuokko (UH-AL-P), mäkilehtoluste, 

humala, lehtopalsami, kotkansiipi, mustakonnanmarja, 

koiranheinä, kevätlehtoleinikki, lehtoleinikki 

ja lehto-orvokki sekä kookkaat tuomet, lehmukset 

ja tervalepät. Tuomet ja vadelmapensaat tekevät 

lehdosta ryteikköisen ja hankalakulkuisen. Puronvarsilehdon 

merkittävimpänä kasvilajina voidaan pitää 

humalaa, jonka runsas esiintymä lienee luonnonvarainen. 

Purokivien sammalista kannattaa mainita koskikoukkusammal 

(Dichelyma falcatum). 


ja on metsälain kriteerit täyttävä kohde. *** 

Lisätietoja: 

Kääntönen, M. 1992: Tampereen Aitolahden kirkon humalalehdon 

kasvisto. - Talvikki 16(1): 13-21. 

4.1.62. Aitolahti, Hirviniemi, Keso 

Keson talon luona sijaitsee suppea-alainen lehtotäplä, 

jossa valtalajeina ovat lehtoleinikki ja keltavuokko 

(UH-AL-P). Muita alueen lajistoon kuuluvia lajeja 

ovat kevätlehtoleinikki, mustakonnanmarja ja taikinamarja. 

Keltavuokon esiintymät ovat pohjoisilla äärialueillaan 

ja siksi säilyttämisen arvoisia. Aitolahtea 

pohjoisempia keltavuokkokasvustoja on vain Ylöjärven 

Valkeekivenlahden lehdossa. * 

4.1.63. Aitolahti, Kivitokeenlahti 

Lahdelta noin 300 m koilliseen kasvaa soikkokaksikkoa 

(R), häränsilmää, aholeinikkiä, kapealehtipajua ja 

niukasti lehtoneidonvaippaa (R). Tosin v. 1999 ei tehty 

havaintoa soikkokaksikosta eikä lehtoneidonvaipasta 

johtuen ilmeisesti kuivasta kesästä. Lisäksi alueen 

alapuolisella kosteikolla kasvaa rantaminttua ja mutakuopissa 

isolimaskaa. Alueelta noin 350 metriä eteläkaakkoon 

kasvavat Aitolahti-Teiskon ainoat jänönsalaatit. 

Kohde sijaitsee Kiikkisensolantien päässä noin 

50 metriä Näsijärven rannasta. Jänönsalaattia kasvoi 

paikalla vuonna 2002 kymmenkunta yksilöä. * 



Lasse Kosonen 

Aitolahden kirkon notkossa ryöppyää kevätpuro vallattomana. 



4.1.64. Aitolahti, Sorilanlammi- 

Utukanlammi 

Alue on merkittävä vaateliaiden vesija rantakasvien 

kasvupaikka ja myös linnuston ja maiseman kannalta 

suojelun arvoinen. Lajistosta voidaan mainita vesihierakka, 

korpialvejuuri, nuokkurusokki, litteä-, tylppälehti- 

ja pikkuvita. Litteävita kuuluu harvinaisiin kasveihin 

koko Pirkanmaalla. Sorilanlammen eteläpuolella 

sijaitsee luonnonsuojelualueeksi perustettu katajaketo 

(ks. 1.1.6.). ** 

4.1.65. Aitolahti, Sorila, Myllypuron varsi 

Viitapohjan-Palon tienristeyksestä 250 m 

Paloon 

Edustavaa puronvartta ja koskea ympäröivässä lehdossa 

kasvavat mm. lehtoleinikki, jalkasara (UH-AL-P), 

mäkilehtoluste ja punaherukka. Alue on uhanalaisen 

tummaverkkoperhosen (Melitaea diamina, eR, EN) 

yksi valtakunnallisesti vähälukuisista esiintymisalueista 

(s. 92). * 

4.1.66. Aitolahti, Iso-Lumoja 

Järven kaakkoisrannalla Myllypuron alkupäässä on 

yksi harvoista Pirkanmaan nuijasaran (Carex buxbaumii, 

UH-AL-E) esiintymistä. Vuoden 1999 tarkastelussa 

lajia kasvoi nevareunuksella melko runsaasti. 

Kasvupaikka on erittäin helppo säilyttää, joten rauhoitus 

olisi järkevä ratkaisu. Laji on Etelä-Suomen 

järvialueella harvinainen ja kohde mukana soidensuojelun 

perusohjelman inventoinnissa. Puron alun nevarannoilla 

kasvaa lisäksi juurtosaraa, leväkköä 

(Scheuchzeria palustris), luhtakuusiota, valkopiirtoheinää 

(Rhynchospora alba), villapääluikkaa ja hanhenpajua 

(Salix repens).** 

(Iso-Lumojalle menevän tien varrelta vanhojen 

peltojen väliseltä haavikolta löytyi v. 1999 pussikämmekkää 

neljä yksilöä (UH-AL), yövilkkaa, sinivuokkoa 

(mR), viitaorvokkia (Viola x ruprechtiana) ja runsaasti 

mäkilehtolustetta sekä koiranvehnää, tarkistettu 

vuonna 1999). 

4.1.67. Aitolahti, Aitoniemi, puronvarsi 

Keskisen talon länsipuolella 

Asutuksen tuntumassa sijaitseva alue on kivikkoista 

tiivismuotoista purolehtoa, jossa kasvaa musta- ja punaherukkaa, 

lehtopalsamia, kotkansiipeä, taikinamarjaa, 

purolitukkaa ja sinivuokkoa (mR). Puron rannalla 

kasvaa pitkärunkoisia puita, mm. kolme komeata 25 

m korkeata tervaleppää. * 

4.1.68. Aitolahti, Vääräjärvi, Korvenvuori 

Korvenvuoren etelärinne ja louhikko ovat maisemallisesti 

edustavia. Etelänpuoleisessa notkelmassa kasvaa 

korpi- ja lehtokasvillisuutta, mm. korpisorsimoa (V) 

ja puumaisia lehmuksia. Kalliolla kasvaa runsas jäkälälajisto, 

josta kannattaa mainita Pertusaria corallina, 

pikkuokajäkälä ja koskikarvajäkälä (Ephebe hispidula). 

Alueen Kaitavedentien puoleiset rinteet ovat nykyisin 

lähes aukkokaadettu. Korvenvuoren länsipää 

tayttää metsälain vaatimukset luonnontilaisesta jyrkänteestä. 

*** 

4.1.69. Tarastenjärven kaatopaikan 

Tiikonojan keto 

Tarastenjärven kaatopaikan luoteispuolella, lähellä 

Tiikonojaa sijaitsee ketomainen laikku. V. 2002 paikalla 

kasvoi ahonoidanlukkoa (Bothrychium multifidum, 

NT), 45 yksilöä viidessä eri ryhmässä. Seuralaisena 

kasvoi kelta-apila (NT). Aluetta on käytetty varastoalueena, 

johon liittyen ketolaikkukin on joskus 

tasoitettu sepelillä. Talvella 2002-03 kaupunki perusti 

alueelle katukivien varastoalueen, jonka seurauksena 

ketolaikkukin kärsi vaurioita. Syyskesällä 2003 kohde 

rajattiin köydellä. Samassa yhteydessä paikalta laskettiin 

18 yksilöä ahonoidanlukkoa, monet kitukasvuisia 

ja itiöpesäkkeettömiä. ** 

Ahonoidanlukolla on Tampereella vain kaksi kasvupaikkaa. 

Lasse Kosonen 

4.1.70. Teisko, Pitkäjärvi, 

Pitkäjärvenojan suu 

Alue on rehevää kallionalus- ja puronvarsilehtoa, jossa 

kasvaa mm. isoja lehmuksia. Konnanliekoa (Lycopodiella 

inundata) kasvoi ainakin 1980-luvulla Pitkäjärvestä 

pohjoiseen lähellä Levonsalmea. * 



4.1.71. Teisko, Kolunkylä, Säynävänlahti 

Kyseessä on kallionaluslehto, jossa on jyrkät ja jylhät 

kallioseinämät. Kasvillisuudesta mainittakoon sinivuokko 

(mR), sudenmarja, mustakonnanmarja, kevätlinnunherne 

(mR), metsävirna, punaherukka, kivikkoalvejuuri, 

haisukurjenpolvi ja isokokoiset raidat. * 

4.1.72. Teisko, Kaulamoinen 

Kaulamoisen eteläpuolella sijaitsee ojittamaton räme 

reunakorpineen, joka luonnontilaisena ja vähäpuustoisena 

lienee metsälain mukainen kohde. Suon kasvistossa 

on runsaasti reheviä piirteitä: suovalkku (R), liereäsara, 

tupassara, juolukkapaju sekä pyöreä-ja pitkälehtikihokin 

(Drosera rotundifolia x anglica) risteymä. 

Suovalkkua laskettiin v. 1999 13 yksilöä. Kaulamoisesta 

300-400 metriä etelään sijaitsee kalliomännikkö 

avokalliorinteineen. Alueella sijaitsee Teiskon runsain 

kalliohatikkaesiintymä (tarkistettu kesällä 2001). * 

4.1.73. Teisko, Nuorajärvi 

Alue on esitelty Natura-alueiden yhteydessä kappaleessa 

3.1. 

4.1.74. Teisko, Kukonjärven länsiranta 

Päiväjärventien ja Kukonsaarentien risteyksen pohjoispuolella 

istutuskoivikossa kasvaa runsaasti lehtoneidonvaippaa 

( yli 100 yksilöä) (R).* 

4.1.75. Teisko, Kolunkylä, Hulkkionvuoren- 

Lautakatomäen väliset lehtoalueet 

Alueen metsät ovat tasaisen lehtomaisia, tosin paikoin 

perusteellisesti hakattuja. Alueella on arvokasta lehtokasvillisuutta 

mm. lehmusta, lehtopähkämöä, kevätlinnunhernettä 

(mR) ja sinivuokkoa (mR). Lehtolajisto 

uhkaa kuitenkin tukehtua kohteen heinittyessä ja 

pensoittuessa metsänkaadon seurauksena. * 

4.1.76. Teisko, Pulesjärvi, Pirunnotko 

Pirunnotko on rehevä puronvarsi, jossa kasvaa lehtoja 

kosteikkokasvillisuutta, mm. kotkansiipeä. * 

4.1.77. Teisko, Palvajärvi-Koirajärvi 

Aluetta on esitelty luonnosuojelualueiden yhteydessä 


runsaasti. Vaaleasaran (Carex livida, UH-AL, V) 

ohella alueella kasvaa riippa-, harmaa-, tähti- ja jouhisaraa 

(Carex lasiocarpa). Vaaleasaraesiintymää uhkaa 

kohteen metsittyminen. ** 

4.1.79. Teisko, Viitapohja, Ison - Murron 

haat 


3.3. 

4.1.80. Teisko, Peräjoki, eteläpuolen 

valuvesiletto ja keto Viitalan talon 

itäpuolella 


3.3. 

4.1.81. Teisko, Mustalaisvuoren- 

Majakedon, Peräjoen-Peräjärven tienoot 


3.3. 

4.1.82. Teisko, Viitapohja, Piittalanmäki- 

Posti, entisen seuraintalon paikka 


3.3. 

4.1.83. Teisko, Viitapohjan Männistön 

kallioketo 

Männistön talon länsipuolella ja länsirinteellä sijaitseva 

keto on yksi Tampereen yhä harvinaisemmiksi käyviä 

laidunalueita. Kohde kuuluu maakunnallisesti arvokkaisiin 

maisema-alueisiin. Alue on vieläkin laitumena, 

joten ainakin sen lähitulevaisuus lienee turvattu. 

Kedolla kasvaa pari isoa mäntyä, katajaa ja kenttäkasvilajistoon 

kuuluvat mm. karvakiviyrtti, ruotsinpitkäpalko, 

ketoja kevättädyke, viherjäsenruoho, mäkivirvilä 

(UH-AL-P), mäkiarho, hiirenhäntä, haurasloikko, 

ketoneilikka (NT) ja nykyisin vähälukuinen 

peltosauramo (Anthemis arvensis ). Kohde on mainittu 

Pirkanmaan perinnebiotooppijulkaisussa ja tarkistettu 

vuonna 2000 . ** 

Lisätietoja: 




4.1.78. Teisko, Vaavunsuo 

Vaavunsuolla on Tampereen ainoa vaaleasaraesiintymä, 

jossa sitä kasvaa noin aarin kokoisella alueella 



Kari Korte 

Teiskossa on vielä muutamia lettovillan kasvupaikkoja. 

4.1.84. Teisko, Hankajärvi, järven 

länsipään lounaisranta 

Karulla rannalla kasvaa Pohjois-Suomelle ja merenrannoille 

tyypillinen, mutta sisämaassa harvinainen 

ruohokanukka, jota vuonna 1999 havaittiin muutama 

kymmenen yksilöä. Uhkana ruohokanukalle ovat lähes 

rantaan ulottuva paljaaksihakkuu ja huvila-asutus. 

* 

4.1.85. Teisko, Ahvenlammen laskuoja 

Ahvenlammen laskupuro on arvokas hetesaran kasvupaikka. 

**. 

4.1.86. Teisko, Hankajärven länsipuolinen 

mäki ja Myllykorpi 

Mäen länsipuoliset rinteet ovat suhteellisen vanhaa 

kuusimetsää ja rehevää korpea ja lehto, joiden lajistoa 

ovat mm. hiirenporras, lehtokorte, mustakonnanmarja, 

lehto-orvokki, lehtoleinikki, kevätlinnunherne 

(mR), lehtokuusama, koiranheisi, näsiä (mR) ja kevätlinnunsilmä. 

Länsirinteen korpipainanteet ovat paikoin 

reheviä saniaislehtoja, joissa kasvaa viittä kämmekkälajia: 

hertta- ja soikkokaksikkoa (R), valkolehdokkia 

(R), harajuurta, maariankämmekkää sekä 

muusta lajistosta myös lettovillaa (UH-AL). Lisäksi 

mäelle vievältä metsätieltä löytyi Tampereen seudulle 

kohtalaisen harvinaista jäkkiä. 

Alempana rinteellä ja Myllykorvessa olevat pienet 

ojitetut suolaikut ovat lettomaisia, joiden lajistoa ovat 

ainakin olleet mm. äimäsara ja lettovilla (UH-AL). 

Molempien lajien arvellaan kuitenkin jo hävinneen. 

Erityisesti kannattaa mainita rinteen alaosilla ja pellon 

reunalla kasvava kullero. Sitä on kasvanut mäelle vievän 

metsätien alkupään kummallakin puolella, joista 

kuitenkin eteläisempi esiintymä on tuhoutunut jäätyään 

maamassojen alle. Pohjoisempana kasvoi vuonna 

1998 kulleroa kolmessa laikussa. Sen sijaan vuonna 

1999 lajia ei havaittu tunnetulla Myllykorven etelälaidan 

kasvupaikallaan. Myllykorven muuta huomionarvoista 

lajistoa on mm. korpiorvokki. 

Suuri osa Myllykorven ja rinteiden alaosan metsistä 

on avokaadettu ja ainakin v. 1999 kuivana kesänä 

korpipainanteet olivat kuivuneet ja ruohottuneet eikä 

lehtolajistoa ollut havaittavissa. Kohteen uhkana onkin 

kuivuminen. Harvinaisen kasvilajiston säilyttämiseksi 

alue olisi hyvä jättää luonnontilaiseksi tai jos 

metsiä käsitellään, niin erittäin varovasti. Joidenkin 

rehevien ruohoja heinäkorpien (mm. lettovillaa kasvava 

korpi) osalta kohteet ovat lähes luonnontilaisina 

metsälakikohteita. *** 

4.1.87. Teisko, Savonkylä, Iso-Viljamoinen, 

Myllyojan varret 

Leveän ojan varrella on merkittäviä rantasoita, joiden 

lajeista mainittakoon rentovihvilä, rimpivihvilä (Juncus 

stygius) ja hernesara. Nämä alueet ovat myös Tampereen 

harvoja hentosuolakkeen (Triglochin palustris) 

kasvupaikkoja. Lisäksi ojanvarrella kasvaa äimäsaraa ja 

äimä- ja harmaasaran harvinaista risteymää. *** 

4.1.88. Teisko, Sikolammesta Paarlahteen 

laskevan puron varsi 

Alue on rehevää lehtoa, jossa Sikolammin puolella 

kasvaa mm. korpinurmikkaa (UH-AL-P), runsaasti 

kotkansiipeä, lehtoarhoa, velholehteä ja lehtoleinikkiä. 

Puronvartta alemmaksi siirryttäessä tulevat vastaan 

lehmus, humala, rantaminttu ja lehto-orvokki. Muuta 

alueen lehtolajistoa ovat lehtokorte, kevätlinnunherne 

(mR), tesma, sinivuokko (mR), lehtokuusama, metsäruusu, 

koiranvehnä, mustakonnanmarja, näsiä (mR) ja 

kevätlinnunsilmä. Lajiston monipuolisuuden suojelemiseksi 

alueen rauhoitus olisi perusteltua. Karja on 



osittain sotkenut alueen eteläosaa. Puronotko on paikoin 

pitkälläkin matkalla luonnontilaisen kaltaisena 

metsälain mukainen. ** 

4.1.89. Teisko, Kulkkilan Hirvijärvi ja 

Pikkuhaka 

Järvestä laskevan puron varressa sijaitsee putouksen 

kohdalla suojelun arvoinen lehto, jossa kasvaa humalaa, 

lehmusta, lehtopalsamia, lehto-orvokkia, aholeinikkiä, 

korpinurmikkaa (UH-AL-P), näsiää (mR), 

koiranheisiä, lehtopähkämöä, kevätlinnunhernettä 

(mR) ja viitaorvokkia. Hirvijärven suorannalla puron 

alkupäässä kasvaa juurto-, riippa- ja mutasaraa sekä 

leväkköä. Pellonreunan savisilla rinteillä lähellä Soukontietä 

kasvaa lehtoneidonvaippaa (R). Suuria humalakasvustoja 

on puronvarressa myös Koskuen-Iso- 

Kulkkilan välissä. 

Alueen arvoa nostaa Hirvijärven kaakkoispuolella 

oleva vanha, järeärunkoinen kuusimetsä - Pikkuhaka, 

jossa kasvaa mm. alueellisesti uhanalaista pussikämmekkää 

(UH-AL) sekä metsän eteläpuolella olevan 

entisen pellon reunalla lehtoneidonvaippaa (R; 10 yksilöä 

vuonna 2001). Kohteella tiedetään pesineen 

myös liito-oravan. Myös kohteen linnusto on arvokas 

(mehiläis- ja hiirihaukka, viiru-, lehto-, helmi- ja varpuspöllö 

sekä teeri). Kuusimetsässä on jonkin verran 

myös maapuuta. Harvinaisesta sienilajistosta mainittakoon 

käpäläkääpä (Anomoporia bombycina, NT). ** 

4.1.90. Teisko, Kulkkilan Isosaari 

Saari toimii seurakuntien rippileiri- ja muuna koulutuspaikkana, 

joten kasvillisuuden kulutus on voimakasta. 

Saarelta löytyikin v. 1999 lehtoneidonvaippaa 

(R) vain 65 yksilöä saaren luoteisosasta ja lähes kaikki 

aivan saaren länsipään rinteeltä. Saaren kasvillisuutta 

uhkaa kuluminen. * 

4.1.91. Teisko, Paarlahden Isosaari 

Saarella on kaksi runsasta lehtoneidonvaipan (R) kasvupaikkaa, 

joista länsipään alue on esitelty luonnonsuojelualueiden 


Toinen kasvupaikka sijaitsee saaren keskivaiheilla. 

Entisten, nyt koivulle istutettujen peltojen keskeltä 

laskevassa savirinteisessä puronotkossa kasvoi v. 1999 

noin 250-300 yksilöä lehtoneidonvaippaa. Alueen 

puustoa on harvennettu, mutta mikä ilmeisesti kuitenkin 

antaa paremmat elinmahdollisuudet valoa vaativalle 

lehtoneidonvaipalle. Muuta lajistoa ovat syyläjuuri, 

metsäruusu, mustakonnanmarja. Ainoana lehtoneidonvaippaa 

uhkaavana tekijänä voi pitää umpeenkasvua. 

** 

4.1.92. Teisko, Kuusniemen talon 

lähiympäristö 

Koko Kuusniemen kärjen alue Karilahdesta Kuusniementielle 

ja edelleen Piimärantaan on lehtoneidonvaipan 

(R) kasvualuetta. Sitä kasvaa alueella arviolta 600- 

700 yksilöä. Runsaimmin sitä on aivan niemen kärjessä 

olevalla entisellä pellolla, johon on istutettu koivua 

ja haapaa. Muuta lajistoa ovat rannassa lehmus, lehtoarho, 

koiranheisi, metsäruusu, mustakonnanmarja ja 

taikinamarja. Alue on suojelemisen arvoinen paikka. 

Uhkana alueen arvokkaalle kasvillisuudelle on umpeenkasvu. 

*** 

4.1.93. Teisko, Kuusniemi, Kaitaveteen 

laskevat rantarinteet 

Rinteillä kasvavat lähes kaikki eteläiset lehtolajit: hiirenporras, 

lehtopalsami, lehtokuusama, mustakonnanmarja, 

näsiä (mR), koiranheisi, sinivuokko (mR), lehto-orvokki, 

metsäruusu, lehtoleinikki ja korpinurmikka 

(UH-AL-P). Edellisten lisäksi Kuusniementien 

pohjoispuolella olevalla soistumalta ja tihkupintaisilta 

rinteiltä löytyvät soikko- (R) ja herttakaksikko sekä 

tien eteläpuolelta lehtoneidonvaippa (R) ja valkolehdokki 

(R). Alueella on kaadettu metsää metsälain vastaisesti 

juuri tien pohjoispuolisilta tihkupinnoilta, joilla 

kasvavat hertta- ja soikkokaksikko. Hakkuu on ulotettu 

paikoin jopa puron yli. ** 

4.1.94. Teisko, Paavola, Liiri 

Kallionalusnotkelmassa sijaitsee rehevä lehto, jossa kasvaa 

puumaisia lehmuksia, lehtomataraa, kotkansiipeä, 

hiirenporrasta, kivikkoalvejuurta, korpialvejuurta, velholehteä, 

lehto-orvokkia, haisukurjenpolvea, kevätlinnunhernettä 

(mR), näsiää (mR), lehtoimikkää (mR), 

mustakonnanmarjaa, lehtoarhoa, tesmaa, lehtokuusamaa, 

lehtokortetta, lehtoleinikkiä, syyläjuurta, lehtopähkämöä, 

valko- ja sinivuokkoa (mR). Hieman rajauksen 

koillispuolelta olevasta ojasta löytyi myös ojaleinikkiä 

(Ranunculus flammula). Alue on osittain kuusettumassa 

umpeen ja lehtipuuvaltaista lehtoa on vain pieniä 

kaistaleita. Kohteen läpi noruu metsälain mukainen 

puro, mutta alueen luoteispuolelta on kaadettu metsää 

kaistalehakkuuna ja ajoura ulottuu paikoin puron yli. ** 

4.1.95. Teisko, Paavola, Uskalin 

länsipuoleiset korpi ja lehtokorpi 

Alueen rehevissä saniaisnotkelmissa kasvaa lehtokasveja, 

kuten lehmusta, lehtoleinikkiä, lehtomataraa, kevätlinnunhernettä 

(mR) ja soikkokaksikkoa (R). Alueella 

on vanhaa ja soistuvaa metsää, josta osa on kaadettu 

ja käsitelty vuonna 1999. Hakkuissa on hävinnyt 

alueen luoteisosista metsää 2-3 hehtaarin verran. ** 



4.1.96. Pikku-Ripojärven länsipään 

mesotrofinen suo 

Suo on suovalkun (R) vanhastaan tunnettu kasvupaikka, 

jota löytyi v. 1999 yksi yksilö. Muusta lajistosta 

mainittakoon villapääluikka, äimäsara, ja pitkälehtikihokki. 

Viime vuosina järven rannoilla sen länsi-, lounais- 

ja itäpuolelta on kaadettu metsää avohakkuina. ** 

4.1.97. Teisko, Taulakylä, Lammasniemi 

Männikköinen niemi on maisemallisesti arvokas. Niemen 

tyvellä kasvaa lehtolajeja, mm. lehmusta ja lehtoneidonvaippaa 

(R). Lehtoneidonvaippaa kasvaa myös 

pitkin niemeä ja niitä laskettiin v. 1999 104 yksilöä. 

Lehtoneidonvaipan lisäksi niemellä kasvaa myös valkolehdokkia 

(R). Mainittakoon, että Taulajärven 

Kouvonperästä hieman pohjoiseen kasvaa rantavesissä 

harvinaista poimuvitaa. Esiintymä lienee tätä nykyä 

Suomen pohjoisin. Laji on kuitenkin rehevöitymisen 

myötä leviämässä. ** 

Lisätietoja: 

Kosonen, L. 1998: Lisiä Tampereen Teiskon kasvistoon: nevaimarre 

(Thelypteris palustris) ja poimuvita (Potamogeton crispus).- 

Talvikki 22(1): 26-28. 

4.1.98.Teisko,Taulakylä,Haikan talon 

rantametsälaidun 

Entisellä rantalaidunalueella kasvaa lehtoneidonvaippaa 

(R). Lajia tavattiin v. 1999 kuivana kesänä rantaniityn 

itäpäästä suppealta alalta 69 yksilöä. Kohde on 

mainittu Pirkanmaan perinnebiotooppijulkaisussa. ** 

Lisätietoja: 



Pirkanmaan ympäristökeskuksen ympäristöjulkaisu . 

4.1.99. Pahalammen-Mustalahden- 

Neinvuoren (Neevuoren) alue 

Alue on maastoltaan moni-ilmeinen ja maisemiltaan 

ensiluokkainen. Pahalammen rannassa kasvaa mm. kilpukkaa 

(ainoa löydetty kasvupaikka Teiskossa), vesihierakkaa, 

villapääluikkaa, maariankämmekkää, pitkälehtikihokkia 

ja suovalkkua (R) sekä rantakalliolla kalliokohokkia 

sekä Pahalammin jyrkänteillä valkolehdokkia 

(R). Pahalammin eteläpuolisen kallion tyveltä löytyi v. 

1999 isoalvejuurta (Dryopteris expansa). Neinvuoren 

jyrkänteessä kasvaa pohjoissuomalaista pahtanurmikkaa 

(UH-AL), jonka seurana ovat kissankäpälä ja kalliokielo. 

Pahalampiin idästä laskevan puron varsi on rehevää 

lehtoa. Pahalammin ja Mustalahden välissä kasvaa 

mm. vesihierakkaa, lehtopalsamia, kotkansiipeä, 

syyläjuurta, mustakonnanmarjaa ja valkolehdokkia. Puron 

ja Neinvuoren välisestä “satulanotkosta” löytyi v. 

1999 alueelle uutena lajina soikkokaksikkoa (R) 4 yksilöä. 

Lisäksi satulanotkon alueelta löytyi lehto-orvokkia, 

kevätlinnunhernettä (mR), sinivuokkoa (mR), hiirenporrasta 

ja mustakonnanmarjaa. Tosin satulanotkon 

metsä oli kaadettu ilmeisesti samana vuonna ja soikkokaksikkopaikka 

oli joutunut osittain hakkuun alle. 

Hakkuun uhriksi on joutunut myös kaistale puron eteläpuolista 

rinnettä. Vaarana arvokkaalle kasvilajistolle 

on kaadetun metsän heinittyminen umpeen. Kallioseinämien 

liepeillä kasvaa merkittävää jäkälälajistoa, josta 

mainittakoon raidankeuhkojäkälä, kanadanluppo ja 

korpiluppo sekä Neinvuorella kasvava pikkuokajäkälä. 

Pahalammi ja sen eteläpuolinen luonnontilainen jyrkänne 

ovat metsälain mukaisia kohteita. *** 

4.1.100. Teisko, Kirkkojärvi, Haavisto 

Lasse Kosonen 

Lehtotähtimöä suuresti muistuttavalla vadalla on vain 

pari teiskolaista kasvupaikkaa. 

Savosentien kummallakin puolen entisillä pelloilla, 

niiden istutuskoivikoilla, hakamailla ja peltojen reunamilla 

kasvaa todella runsaasti lehtoneidonvaippaa (R). 

V. 1999 tältä pieneltä alueelta laskettiin noin 700 yksilöä 

kyseistä lajia, mikä tekee kohteesta Tampereen 

runsaimman lehtoneidonvaippaesiintymän. Lisäksi 

muista kämmekkäkasveista lehtoneidonvaipalle seuraa 

tekee valkolehdokki (R).** 



4.1.101. Teisko, Toijakylä, Teerimäki 

Teerimäen talon luota Toijalanjärveen laskeva puronotkelma 

on lehtoja kosteikkolajien kasvupaikka. 

Alueella kasvaa mm. lehto-orvokkia. Pohjoisella kalliorinteellä 

on lisäksi yksi Suomen pohjoisimmista 

metsämaarianheinän kasvupaikoista. * 

4.1.102. Teisko, Koljonniemi 

Niemi on maisemallisesti ja jäkälistöltään arvokas; 

niemellä kasvaa mm. harvinaista limi-isokarvetta 

(Parmelia omphalodes). Alueella on mahtavia rantakallioita 

ja -rinteitä ja se on eteläisin Teiskon rakentamattomista 

kallioniemistä. Veden äärellä olevalta 

jyrkänteeltä on löydetty mm. silmällä pidettävä sammal 

Grimmia montana (NT). Niemenkärjen kalliorinteessä 

kasvaa kalliokohokkia ja liuskaraunioista. 

Muusta lajistosta mainittakoon mm. kissankäpälä, 

mäkitervakko, karvakiviyrtti. Niemen pohjoispuolen 

puronotkelmassa kasvaa lehtomaista lajistoa: velholehteä, 

taikinamarjaa, hiirenporrasta, lehtokuusamaa, 

sinivuokkoa (mR), lehto-orvokkia, tesmaa ja valkovuokkoa. 

Niemen kalliot puustoltaan vähätuottoisina 

kitumaina ovat metsälain mukaisia kohteita. Olisi 

tärkeää säilyttää kohde rakentamattomana. ** 

4.1.103. Teisko, Teiskola, Isomoisio 

Kosteassa painanteessa ja puronvarressa kasvaa lehtokasvillisuutta; 

lehtokuusamaa, kotkansiipeä, mustakonnanmarjaa 

ja syyläjuurta sekä mm. vataa. Viime 

aikoina alueella on tehty hakkuita ja pohjoiset osat 

ovatkin ruohottuneet voimakkaasti, mikä on uhkana 

arvokkaalle kasvilajistolle. Alueen lounaisosan lehtomaisella 

rinteellä kasvaa isokokoisia haapoja, vaahteraa 

ja tuomea. Tämän lehtipuustoisen lehdon kenttäkerroksen 

kasvillisuudesta mainittakoon mm. mustakonnanmarja 

ja lehto-orvokki. Alueen itäpuolisilla 

rinteellä on tiheää istutuskuusikkoa. * 

4.1.104. Teisko, Teiskola, Hämäräkolu 

Kosteassa painanteessa sijaitsee erittäin rehevä yläjuoksultaan 

perattu puronvarsi, jossa monien lehtolajien 

lisäksi kasvaa runsaasti vataa. V. 1999 vataa tavattiin 

puronvarresta vain 6 yksilöä. Lisäksi vataa löytyi 

metsätyökoneen ajourasta neljä yksilöä, joiden kukittua 

siemenet siirrettiin puronvarteen. Alueen metsät 

on kaadettu lähes täysin ulottuen puron rantaan asti ja 

paikoin metsätyökoneilla on ajettu puron ylikin. Puron 

varren pienilmasto on täten muuttunut ja puron 

reunamat ruohottuneet voimakkaasti, mikä on heikentänyt 

lajiston mahdollisuuksia selviytyä. * 

4.1.105. Teisko, Asuntila, Purnulampi 

Varjoisa itään viettävä lehtorinne sijaitsee Purnulammen 

pohjoispuolella 400 metriä Pajamäen talosta länteen. 

Alueella kasvaa runsaasti mustakonnanmarjaa, 

syyläjuurta, lehtokuusamaa, lehto-orvokkia, ja sini- 

(mR) ja valkovuokkoa. Purnulammen ja tien välissä on 

kallionaluslehtoa, jossa kasvaa mm. mäkilehtolustetta 

ja mustakonnanmarjaa. * 

4.1.106. Teisko, Asuntila, Eskonlammi 

Rantareunuksessa kasvaa harvinaista suovalkkua (R). 

Lisäksi lammen suoreunuksella kasvaa äimäsaraa ja 

pitkälehtikihokkia. Lammen länsipuolella on kosteaa 

korpea ja lehtoa. Luonnontilaisena metsälampena 

kohde on metsälain suojelema. * 

4.1.107. Teisko, Asuntila, Asuntilanjoki- 

Lauttajärvi 

Jokimaisema Asuntilanjoen alkuosassa muodostaa 

runsaine kasvistoineen kauniin kulttuurimaiseman. 

Kasveista mainittakoon runsaina esiintyvät jokileinikki 

ja keltakurjenmiekka. * 

4.1.108. Teisko, Asuntila, Sahronoja 

Kaakosta ojaan laskevan puron varrella kasvaa rehevänä 

kasvustona kotkansiipeä, jonka lisäksi alueella tavataan 

mm. mustaherukkaa, suokelttoa, velholehteä, tesmaa 

ja purolitukkaa. Puronotkelman koillispuolisilta 

mäiltä on metsät avokaadettu noin vuosina 1998-99. 

Myös Sahronojan pohjoispuoliselta rinteeltä on metsää 

kaadettu aukoksi. Itse puron varsi jyhkeän kuusikon 

varjossa ja lähes luonnontilaisena on metsälain 

mukainen kohde. * 

4.1.109. Teisko, Niemenkylä, Rökäsoja 

Ojanvarsisuot ovat pääosin karuja, mutta ojanvarressa 

kasvaa rehevän veden lajeja, kuten rantayrttiä. Suon 

rehevämmässä kohdassa kasvaa villapääluikkaa, äimäsaraa 

ja Tampereen ainoana niukkana esiintymänä 

uhanalaista punakämmekkää (Dactylorhiza incarnata, 

R, UH-AL). Viimeisin havainto on vuodelta 2002 ja 

sitä edellinen vuodelta 1990. Suon rehevimmän paikan 

kohdalla alueen itäpuolelta on kaadettu metsää 

aukkohakkuuna. Lähes luonnontilaisena vähäpuustoisena 

suona kohde on metsälain mukainen ja arvokas 

kokonaisuus. ** 



Lasse Kosonen 

Lietetatar - Suomen vastuulla 

L 

ietetatar (Persicaria foliosa) kasvaa tyypillisesti matalilla tulvarannoilla verraten harvinaisena. 

Nykyisin se luetaan EU:n Suomen ns. vastuulajeihin. Vaikka laji ei ole aivan uhanalainen, se on 

kuitenkin ihmistoiminnan seurauksena laajalti hävinnyt tai vähentynyt. Vastuulajiksi se on luokiteltu, 

koska sitä tavataan koko maapallolla vain rajallisella alueella Fennoskandiassa. 

Lietetattaren kuvasi tieteelle uutena vasta vuonna 1901 suomalainen professori Harald Lindberg Porvoosta 

kerättyjen näytteiden perusteella, jolloin se opittiin erottamaan lähilajista mietotattaresta. Myöhemmin 

ilmeni, että sitä esiintyy Suomessa etenkin rannikolla ja isojen vesistöjen, kuten Näsijärven ja Päijänteen 

rannoilla. Sen puuttuminen pienialaisista vesistä johtuu siitä, että niissä vedenkorkeuden vaihtelu ei 

ole tarpeeksi suurta kilpailuttomien kasvupaikkojen muodostumiseksi. Lietetatar kasvaa siis mieluusti ajoittain 

vedestä paljastuvilla alavilla tulvarannoilla ja maatuvilla rannoilla. Pohjan maaperä voi olla monenlaista, 

hiekkaa, hietaa yms, mutta upottavat saviset ja liejuiset paikat soveltuvat sille parhaiten. Laji on 

karjanpidon myötä etenkin varhemmin hyötynyt laidunnuksesta sellaisilla alavilla rannoilla, joissa sitä 

luontaisesti on ja joissa se huonona kilpailijana voi lisääntyä kasvittomiksi jääneissä laikuissa. Tällaisissa 

paikoissa se voi muodostaa laajoja, mattomaisia, punertavia kasvustoja. Myös venevalkamat voivat suosia 

lajia. Rantalaidunnuksen lähes täydellinen loppuminen on eniten vaikuttanut lajin häviämiseen, sillä umpeenkasvaneesta 

rantaluhdasta sitä ei juuri tapaa. Toinen merkittävä seikka lajin romahdusmaiseen vähenemiseen 

on vesistöjen nykyisen säännöstelyn aiheuttama vedenkorkeuden vaihtelun pienentyminen. Laji 

tarvitsee menestyäkseen vedenkorkeuden voimakkaita vaihteluja. Varhemmin tunnetut esiintymisrannat 

ovat umpeenkasvaneet luhtamaisiksi ja tällaisilta rannoilta lietetatarta ei enää tapaa tai enintään hyvin 

niukkana ja vedenalaisena luhdan laitaosista ja luhtatuppaiden välistä puhtaalta liejulta. Seuralaisina 

sillä voivat olla mm. paunikko (Crassula aquatica), mutayrtti (Limosella aquatica) ja vesirikkolajit (Elatine 

triandra, E. hydropiper ja E. orthosperma). Näistä juuri paunikko on kokenut lietetattaren kohtalon eli 

vähentynyt suuresti -ehkä vieläkin pahemmin kuin lietetatar. Lietetattaren Tampereen esiintymät ovat 

rajoittuneet Näsijärven ja siihen liittyvien vesien rannoille. Vuonna 1980 vallinneen satunnaisen matalan 

veden aikana sen kasvupaikkoja kyettiin hyvin kartoittamaan (Lahtonen 1980). Sen jälkeen vastaavaa otollista 

tilannetta ei ole tullut. Ympäristökeskuksen tilaamissa vuoden 2000 kartoituksissa useimpien esiintymien 

voitiin todeta hävinneen. Ainoastaan kolmella edelleen laidunnetulla rannalla sen voitiin todeta 

olevan runsas - nimittäin Sorilanjoen Kulkkaan laidunrannalla sekä Teiskon Pohjankapeessa Näsijärven 

Haapalahden ja Kapeenlahden laidunrannoilla. Muissa enemmän tai vähemmän umpeenkasvaneissa lahdissa 

sitä löytyi niukasti alle 10 kohteesta. Yllättävänä uutena paikkana tuli tietoon kantakaupungista 

löytynyt Suomensaaren esiintymä. Uimarannalle tuodulla hiekalla kasvoi tatarta pienehkö esiintymä. 

Kirjallisuutta: 

Lahtonen, T. 1983: Havaintoja tulvarantojen kasveista mykerösarasta ja lietetattaresta. - Talvikki 7: 79-90. 

Tapio Lahtonen 



4.1.110. Teisko, Terälahti, 

Rökäslammi-Myllylammi 

Alue on yhtenäinen ja myös maisemallisesti merkittävä 

kosteikko, joka Myllylammen ja myllyn osalta on 

samalla tasapainoinen kulttuurimaisema. Kasvisto on 

Pohjois-Teiskon oloihin varsin rehevää ja sisältää mm. 

sykeröpiipon (UH-AL-E), haarapalpakon (Sparganium 

erectum), rantayrtin ja jokileinikin. Vanhoista kulttuurikasveista 

alueella kasvaa liperiä (Levisticum officinale). 

** 

4.1.111. Teisko, Terälahti, Ympyriäinen 

Pienen lammen pohjoisrannan niemennokassa parin 

aarin alalla on kasvanut harvinaista konnanliekoa 

1980-luvulla. Kasvupaikka olisi syytä tarkistaa. * 

4.1.112. Teisko, Terälahti, Petääjärvi 

Järvestä Kiimajokeen laskevan puron sekä siihen ennen 

Kiimajokea yhtyvän puron lajisto on monipuolista 

ja Pohjois-Teiskossa poikkeuksellista sisältäen mm. 

punakoisoa, korpinurmikkaa (UH-AL-P), koiranvehnää, 

lehtoleinikkiä ja lehto-orvokkia. * 

4.1.113. Teisko, Terälahti, Ruutanalammi 

Umpeenkasvavan pikku lammen rannoilla kasvaa runsaasti 

nevaimarretta. Lajia kasvaa Teiskossa tämän lisäksi 

myös Nuutilanlahdella.* 

Lisätietoja: 

Kosonen, L. 1998: Lisiä Tampereen Teiskon kasvistoon: nevaimarre 

(Thelypteris palustris) ja poimuvita (Potamogeton crispus). 

- Talvikki 22(1): 26-28. 

4.1.114. Teisko, Terälahti-Kapee, 

Iso-Kuhmo 

Aluetta on käsitelty luonnonsuojelualueiden yhteydessä 


4.1.115. Teisko, Löytänänjärvi, 

Koivuvuoren lehtoalue 

Kallionalus- ja rinnelehdon lajisto on pohjoista sijaintia 

ajatellen huomattavaa: kaiheorvokkia (V), lehtomataraa, 

lehtoimikkää (mR), haisukurjenpolvea ja 

metsämaarianheinää, jonka esiintymä on yksi Suomen 

pohjoisimmista. Alueen kaakkoisosa, Koivuvuoren 

itäpuolinen rinne on lähes avokaadettu. Luonnontilaisinta 

metsää löytyy vain aivan alueen luoteisimmasta 

osasta noin 50 metrin matkalta, jossa kohde täyttää 

metsälain kriteerit luonnontilaisesta jyrkänteestä ja 

sen alaisesta metsästä. * 

4.1.116. Teisko, Ukaanjärvi, järven ja 

Koivupohjan talon pohjoispuolen 

puronvarsi- ja rinnelehto 

Rehevällä alueella kasvaa useita eteläisiä lehtokasveja, 

kuten mustakonnanmarjaa, lehtokortetta, sinivuokkoa 

(mR), kevätlinnunhernettä (mR), kotkansiipeä, tesmaa, 

mustaherukkaa ja lehto-orvokkia. * 

4.1.117. Teisko, Kapee, Niemi- ja Ala- 

Kapeen niityt 

Alueen niityt kuuluvat arvokkaisiin perinnebiotooppeihin, 

joiden lajisto on häviämässä laidunnuksen ja 

karjanpidon lopettamisen myötä. Laidunnuksen loputtua 

tällaiset alueet eivät pysty ylläpitämään ketoja 

niittykasvillisuutta ilman alueiden jatkuvaa hoitoa. 

Kyseinen alue on myös maisemallisesti merkittävä 

kohde. Ala- ja Niemi-Kapeen ja Kapeenlahden välisillä 

niityillä on Tampereen seudulla harvinaisen hentosuolakkeen 

kasvualue. Hentosuolakkeen seurana 

alueella kasvaa aholeinikkiä, luhtalemmikkiä (Myosotis 

scorpioides), kuminaa, lehtoarhoa, jäkkiä, hirssisaraa ja 

luhtatädykettä (Veronica scutellata). Alueen merkittävimpänä 

lajina sen rantamilla kasvaa harvinaista lietetatarta 

(Persicaria foliosa, Dir II, NT, UH-AL-P, V). 

Niemi-Kapeen niityillä jatkui laidunnus vielä v. 1999, 

mikä onkin edellytyksenä harvinaisen kasvilajiston 

selviytymiselle alueella. ** 

Lisätietoja: 




4.1.118. Teisko, Jylhänperän Koivula 

Niittyalue on tätä nykyä Tampereen toinen ketokatkeron 

kasvupaikka. Vuonna 1999 ketokatkeroa (EN) 

laskettiin avonaiselta paikalta pellon reunalta 20-25 

yksilöä eli laji on elpymässä muutaman vuoden takaisesta 

aallonpohjasta -90 luvun alkupuolella, jolloin sitä 

havaittiin vain muutamia yksilöitä. Niinpä vuonna 

2003 siellä tavattiinkin jo 220 yksilöä. Muuta alueen 

lajistoa ovat jäkki, aho- (NT) ja ketonoidanlukko 

(NT), pussikämmekkä, nurmitatar ja vilukko. Ketonoidanlukkoja 

tavattiin 2003 24 ja ahonoidanlukkoja 

9 yksilöä. Alue on mukana Pirkanmaan perinnebiotooppi-julkaisussa. 

Uhkana alueen harvinaiselle kasvillisuudelle 

on laidunnuksen loputtua umpeutuminen. 

Kohdetta onkin viime vuosina pyritty hoitamaan 

niitoin ja puuston harvennuksin Pirkanmaan ympäristökeskuksen 

toimesta. *** 


Kartta 8. Arvokkaat lintualueet: kantakaupunki

Kartta 9. Arvokkaat lintualueet: Aitolahti-Teisko


Lisätietoja: 

Helle, K. 2003: Rautaharavaa ketokatkeroille - perinnebiotooppien 

hoitotalkoissa. - Talvikki 27: 126-127. 

Kääntönen, M. 1998: Tietoja Pirkanmaan uhanalaisista kasveista 

vuosilta 1996-1997. - Talvikki 22(1):19-25. 




4.1.119. Teisko, Kaanaa, 

Tuohikotanen-lammi 

Lammen rannalla kasvaa etelässä harvinaistunutta 

hoikkavillaa (Eriophorum gracile, UH-AL) joitakin 

yksilöitä. Muuta lajistoa ovat rahka- (Carex pauciflora), 

jouhi-, muta-, riippa- ja tähtisara. Lammen pohjoisja 

itäreunalta on kaadettu metsää lähes rantaan asti. 

Lisäksi lammen rantaan on tullut lisää mökkiasutusta.** 

4.1.120. Teisko, Velaatta, Ala-Pirttijärven 

eteläkärjen suoreunus 

Järven eteläisimmän kärjen länsipuolen suoreunuksella 

on runsaasti harvinaistunutta hoikkavillaa (UH- 

AL).** 

Lisätietoja: 

Kääntönen, M. 1998: Tietoja Pirkanmaan uhanalaisista kasveista 

vuosilta 1996-1997. - Talvikki 22(1): 19-25. 

4.2. Arvokkaat lintualueet 

Vuoden 1997 alussa annetun luonnonsuojelulain 38 § :n 

mukaan Suomen kaikki luonnonvaraisesti esiintyvät 

nisäkäs- ja lintulajit, joita ei ole erikseen mainittu 

metsästyslain 5 §:ssä, ovat rauhoitettuja. Tähän lukeutuvat 

myös lajit, jotka esimerkiksi muuttomatkallaan 

saapuvat Suomeen. 

Täten kiellettyä on rauhoitettuihin eläinlajeihin kuuluvien 

yksilöiden: 

1) tahallinen tappaminen tai pyydystäminen 

2) pesien sekä munien ja yksilöiden muiden kehitysasteiden 

ottaminen haltuun, siirtäminen toiseen 

paikkaan tai tahallinen vahingoittaminen 

3) tahallinen häiritseminen, erityisesti eläinten lisääntymisaikana, 

tärkeillä muuton aikaisilla levähdyspaikoilla 

tai muutoin niiden elämänkierron kannalta 

tärkeillä paikoilla. 

Sellainen rauhoitetun linnun pesäpuu, joka on asianmukaisesti 

merkitty, tai suuren petolinnun pesäpuu, 

jossa oleva pesä on säännöllisesti käytössä ja selvästi 

nähtävissä on rauhoitettu. Vuonna 1999 voimaan tulleen 

EU:n lintudirektiivin artikla 7:n mukaan kaikki 

linnut ovat rauhoitettuja pesimäaikana 1.4-31.7 välisenä 

aikana. ja 19.7.2001 tuli voimaan asetus, jonka 

mukaan varis, harmaalokki, merilokki ja kesykyyhky 

ovat rauhoitettuja 10.3.-31.7. välisenä aikana ja harakka 

1.4.-31.7. välisenä aikana. 

Metsästyslain 5§ mukaan seuraavat linnut kuuluvat 

riistaeläimiin ja niihin sovelletaan metsästyslakia: 

kanadanhanhi, merihanhi, metsähanhi, heinäsorsa, 

tavi, haapana, jouhisorsa, heinätavi, lapasorsa, punasotka, 

tukkasotka, telkkä, nokikana, lehtokurppa, 

haahka, tukkakoskelo, isokoskelo, riekko, kiiruna, teeri, 

pyy, metso, peltopyy, fasaani, sepelkyyhky. 

4.2.1. Lintujärvet 

Lintujärvet ovat yleensä sekä linnustonsa että muun 

eliöstönsä puolesta omaleimaisia eliöyhteisöjä. Järven 

tai kosteikon kuivuminen merkitsee usein koko 

eliöyhteisön muuttumista ja lintujärven luonteenomaisen 

linnuston katoamista. 

Tampereen alueella on kolme lintujärveä: Iidesjärvi, 

Nuorajärvi ja Nuutilanlahti. Iidesjärvi ja Nuorajärvi 

ovat mukana valtakunnallisessa lintuvesien suojeluohjelmassa 

ja ne on luokiteltu valtakunnallisesti arvokkaiksi 

suojelukohteiksi. Suojeluohjelma vahvistettiin 

valtioneuvoston periaatepäätöksellä vuonna 1982. 

4.2.1.1. Iidesjärvi 

Järven linnusto on esitelty kaavalla suojeltujen alueiden 

yhteydessä kappaleessa 2.5. 

4.2.1.2. Nuorajärvi 

Nuorajärven alue on esitelty Natura-alueiden yhteydessä 

kappaleessa 

4.2.1.3. Nuutilanlahti 

Vuoden 1990 selvityksen mukaan Nuutilanlahti on 

ylivoimaisesti paras Tampereen lintujärvistä. Lahdella 

pesivien vesilintujen paritiheys oli 2,2 -kertainen verrattuna 

Iidesjärveen ja 1,7 -kertainen verrattuna Nuorajärveen. 

Vesilinnuista valtalajeja ovat (suluissa vuoden 

1990 tulokset) naurulokki (VU) (20 paria), tavi 

(V) (20 paria), sinisorsa (8 paria), punasotka (7 paria) 

ja nokikana (7 paria). 

Vesilintukanta on pysynyt vakaana koko 1980-luvun 

ja lajikohtaiset vaihtelut ovat eri vuosina olleet 

melko vähäisiä. Mustakurkku-uikku (Ldir) ja härkä- 



lintu (Podiceps griseigena) ovat kadonneet järven linnustosta 

ja tukkasotka- (V) ja nokikanakannat pienentyneet. 

Tosin vuonna 1999 lahdella nähtiin mustakurkku-uikku. 

Jouhisorsan ja etenkin ruskosuohaukan 

(Circus aeruginosus, Ldir, NT) pesinnät lahdella 

nostavat sen arvoa suojeltavana alueena. Lahdella pesii 

myös laulujoutsenen (Ldir, V) lisäksi monipuolinen 

kahlaajalajisto: useampia pareja töyhtöhyyppiä 

(Vanellus vanellus) ja taivaanvuohia (Gallinago gallinago) 

sekä yksittäisinä pareina isokuovi (Numenius arquata, 

V), rantasipi (Actitis hypoleucos, V), liro (Tringa 

glareola, Ldir, V) ja punajalkaviklo. 

Vesilintujen lisäksi lahdella pesivät yksittäisinä pareina 

keltavästäräkki (Motacilla flava) ja rytikerttunen 

sekä runsaampina ruokokerttunen ja pajusirkku. 

Nuutilanlahdelle valmistui vuoden 1994 aikana 

lintutorni. 

Lisätietoja: 

Aro, S. & Lähteenmäki, R. 1997: Tampereen Iidesjärven, 

Särkijärven, Vaakkolammen ja Vähäjärven pesimälinnusto 1997. - 

Lintuviesti 22: 70-71. 

Lagerström, M. 1997: Tampereen lintujärvien pesimälinnustot ja 

niiden muutokset 1971-1997. - Lintuviesti 22: 62-69. 

4.2.2. Lintulehdot 

Ikuri-Kalkun Myllypuro 

Alue on esitelty luonnonsuojelualueiden yhteydessä 


Villilänsaari 

Saaren puusto on pääosin koivikkoa ja seassa kasvaa 

vain joitakin kuusia ja mäntyjä. Vuoden 2002 laskennassa 

saarella havaittiin 21 lintulajia ja 56 niiden 

muodostamaa reviiriä. Runsaimmat lajit olivat räkättirastas, 

pajulintu ja peippo, jotka yhdessä kattoivat 

reviireistä lähes puolet. Myös mustapääkerttu ja lehtokerttu 

olivat runsaimpien lajien joukossa. Linnusto 

oli melko monipuolista ja kokonaisparitiheys oli 

666.4 paria/km2. Alueen arvokkain laji oli ehdottomasti 

pikkutikka (VU), jonka pesintää ei kuitenkaan 

pystytty varmistamaan. Alue kuuluu myös kultarinnan 

vakioreviireihin. Pikkusieppo on tavattu saaressa 

vuosina 2002-03. Vuonna 2000 siellä pesi myös pyrstötiainen. 

Käenpiika on tavattu saaressa 2000 ja 2001. 

Kuhankeittäjähavainto vuodelta 1999 koski varmaankin 

muuttovierasta. Varpuspöllö pesi mahdollisesti 

alueella v. 2001. Alueelta on myös säännöllisesti liito-oravan 

papanahavaintoja. 

Lisätietoja: 

Lagerström, M. 2002: Tampereen Villilänsaaren pesimälinnusto v. 

2002. Raportti ympäristövalvonnassa. 



Soukonvuoren pesimälinnustot 1991. - Käsikirjoitus 


Viikinsaari 



Peltolammi-Pärrinkoski 



Soukonvuori 

Pohjoisosa lintulaskennassa mukana olleesta alueesta 

on mäntymetsää, muu osa etupäässä rehevää kuusilehtoa. 

Kuusilehdossa kasvaa runsaasti haapoja ja koivuja, 

ja koko alueella on melko runsaasti lahopuita. Alueella 

havaittiin kaikkiaan 33 lajia ja 172 niiden muodostamaa 

reviiriä. Valtalajeja olivat peippo, pajulintu, 

hippiäinen, punakylkirastas ja punarinta. Linnusto oli 

monipuolista ja kokonaisparitiheys 637 paria/km2. 

Linnuston määrää ja monipuolisuutta kasvattavat erityyppiset 

laskenta-alueelle sijoittuvat biotoopit. Alueen 

arvokkaimpana lajina voidaan pitää alueella pesivää 

kanahaukkaa (Accipiter gentilis). Maininnan arvoista 

on myös vaateliaan peukaloisen pesintä alueella 

ja kuhankeittäjän (Oriolus oriolus) havaitseminen, 

vaikka se ei todennäköisesti pesinytkään alueella. 

Muita maininnan arvoisia lajeja ovat tiltaltti (VU), 

pyy, puukiipijä, pähkinähakki ja idänuunilintu. 

Lisätietoja: 



Soukonvuoren pesimälinnustot 1991. - Raportti 


Halimasjärvi 

Halimasjärven luonnonsuojelualueen linnustoa on 

esitelty kappaleessa 1.1.4. 

4.2.3. Näsijärven lintuluodot 

Tiedot Näsijärven lintuluodoista ovat peräisin Hannu 

Nyströmin useina vuosina tekemistä laskennoista. 

Harmaalokkikoloniat on jätetty pois esittelyistä. 

4.2.3.1. Ristiniemi 

Ristiniemen pienellä luodolla pesii 10-15 kalatiiraparia 

(Sterna hirundo, Ldir, V), 5 paria kalalokkeja sekä 

yksi harmaalokkipari (Larus argentatus). 



4.2.3.2. Tirkkosensaari 

Saaressa pesii vuosittain 1-4 selkälokkiparia (Larus 

fuscus, VU, V), joiden pesinnät epäonnistuvat usein. 

Vuonna 2003 pesintöjä aloitettiin neljä, joista yhteensä 

selvisi lentokykyiseksi kolme poikasta. Syynä pesinnän 

epäonnistumiseen ovat lisääntynyt veneily ja 

muu retkeily. 

4.2.3.3. Uskalinlahti, Heikinsaari 

Saaressa pesii 1 selkälokkipari (VU, V), jolla on epätavallinen 

pesimäpaikka mutta pesinnät ovat onnistuneet 

hyvin. Vuonna 2003 ei pesinyt. 

4.2.3.4. Viraansaaret 

Saarilla pesii 2-3 paria kalatiiroja (Ldir, V). 

4.2.3.11. Taipaleenniemen saaret 

Saarilla pesii 3-5 selkälokkiparia (VU, V), jotka vuonna 

1992 eivät saaneet lentoon yhtään poikasta mutta 

vuonna 1993 jo 4 poikasta. Vuosina 2000-2002 selkälokit 

saivat lentoon 21 poikasta. 

4.2.3.12. Hevosniemi 

Niemellä pesii kalatiiroja (Ldir, V) noin 10 paria. 

Naurulokkeja pesi vuonna 1993 vuosikymmenen tauon 

jälkeen 30 paria. V. 2003 saaressa pesi selkälokkipari, 

joka sai yhden poikasen. 

4.2.3.13. Sakarinkarit 

Selkälokkeja (VU) pesinyt kareilla 2-3 paria, mutta v. 

2002 ei pesintää. 

4.2.3.5. Pikku-Riposaari 

Saaressa pesii 1 selkälokkipari (VU, V), myös v. 2000, 

jonka varis tuhosi. Vuonna 2003 ei pesintää. 

4.2.3.6. Haapasaarenluoto 

Luodolla pesii 2 kalatiiraparia (Ldir, V). 

4.2.3.7. Lapinsaaret 

Saarilla pesii usein 1 selkälokkipari (VU, V). Vuonna 

2003 ei pesintää. 

4.2.3.8. Vääräsaari 

Saarella pesii 2 selkälokkiparia (VU, V), joiden epäonnistuneisiin 

pesintöihin saattavat olla syynä sekä häirintä 

että pikkupedot. Vuonna 2003 ei pesintää. 

4.2.3.9. Narveenniemi 

Niemessä pesii 2 selkälokkiparia (VU, V), jotka eivät 

kahtena viime vuotena ole saaneet kasvatettua ainuttakaan 

poikasta. Vuonna 2003 pesi yksi pari. 

4.2.3.10. Lintusaaret 

Saarilla on aikaisemmin pesinyt vuosittain 5-10 paria 

kalatiiroja (Ldir). Joinakin vuosina laji ei pesinyt saarilla 

ollenkaan, mutta viime vuosina taas muutamia 

pareja. Lisäksi saarilla on pesinyt pieni naurulokkiyhdyskunta. 

4.3. Arvokkaat hyönteisalueet 

Tampereen hyönteislajisto on parhaiten tunnettuja 

Suomessa. Perhoslajistosta on tietoja jo yli 100 vuoden 

ajalta, erityisesti 1950-luvun jälkeen havaintotietoja 

on kertynyt huomattavia määriä. Muusta hyönteislajistosta 

tiedetään suhteellisesti vähemmän, hajanaisia 

havaintoja lukuun ottamatta tiedot ovat peräisin kahdenkymmenen 

viime vuoden ajalta. Erityisesti viimeisen 

kymmenen vuoden aikana arvokkaimpien luontokohteiden 

hyönteiskartoitus on ollut aktiivista, niinpä 

useiden esiteltävien kohteiden tiedot ovat tältä ajalta. 

Koska hyönteisalueiden kartoitus on hidasta, on Tampereen 

alueella varmasti esiteltävien, jo tutkittujen 

kohteiden lisäksi vielä muitakin arvokkaita kohteita. 

Kohteiden lopussa olevat tähdet merkitsevät seuraavaa: 

*** = erittäin arvokas kohde, jossa esiintyy 

uhanalaisia lajeja 

** = arvokas suojelukohde, jossa on monipuolista 

kasvillisuutta ja eläimistöä 

* = säästämisen arvoinen kohde 

4.3.1. Mustavuori 

Mustavuori on pikkuperhosiin kuuluvan Chionodes 

distinctellan ainoa löytöpaikka Tampereella. Pirkanmaalla 

lajia on tavattu myös Kangasalan Lentolasta. 

Laji elää laskettelurinteen kupeessa kuivilla, hiekkapohjaisilla 

heinikoilla. Mustavuoren rinnettä on tutkittu 

toistaiseksi melko vähän ja alueelta todennäköisesti 

löytyy useita merkittäviä lajeja. * 



4.3.2. Pitkäniemen hevoshaan alue- 

Villilänsaari 

Kesällä 1994 löydettiin Villilänsaaresta Pirkanmaalle 

uutena suurperhoslajina pilliyökkönen (Arenostola phragmitidis). 

Alueella on tavattu myös keltaängelmällä 

toukkana elävä nuolimittari (Perizoma sagittata), joka 

on eteläinen laji ja Tampereella esiintymisensä pohjoisrajalla. 

Muita harvinaisempia lajeja ovat ruskolampiyökkönen, 

verkkomittari ja Elatobia fuliginosella - 

koi. Ruskolampiyökkönen elää toukkana osmankäämin 

varressa ja verkkomittari lehtopalsamilla, joten 

verkkomittarin esiintyminen on melko paikoittaista. 

Alueen lahopuuhyönteistöä on tutkittu alustavasti. 

Paikalta tunnetaan mm. lahoissa haavoissa elävä Hammerschmidtia 

ferruginea-kukkakärpänen ja lahopuukuoriaisia, 

kuten silmälläpidettävä lehmuksenoksajäärä 

(Exocentrus lusitanus, NT). ** 

Lisätietoja: 

Turunen, H. 1995: Pilliyökkönen Arenostola phragmitidis (HB.), 

uusi suurperhoslaji Pirkanmaalle. - Diamina 4: 19-20. 

4.3.3. Lamminpään laskettelurinne 

Laskettelurinteellä on havaittu valtakunnallisesti silmälläpidettävä 

ajuruohosulkanen (Merrifieldia leucodactyla, 

NT) ja yleisempi laji Scrobipalpa artemisiella, 

joiden molempien toukkavaiheet elävät ajuruoholla 

ja siten laskettelurinne lienee ainoa paikka näille lajeille 

Tampereella. Myös harvinainen Elachista compsa- 

heinäkoi on löydetty kohteelta. Alueen suurperhoslajistoon 

kuuluvat mm. idänniittyperhonen 

(Coenonympha glycerion) ja pikkukorsiyökkönen (Mesoligia 

furuncula).* 

muuta lehtojen lajistoa. Kohteen hyönteislajisto on 

varsin edustavaa lehtojen lajistoa: kuusamaliuskamittari, 

soukkomittari (Plagodis dolabraria), lehmuskiitäjä 

ja lehmuskeltayökkönen (Xanthia citrago). Mainittavia 

kehrääjiä paikalta ovat koivuhangokas (Furcula 

bicuspis), haapanirkko (Notodonta tritophus), käärönirkko 

(Gluphisia crenata) ja kuusikarvajalka (Calliteara 

abietis). Vesiperhosista kohteella on havaittu Pirkanmaalla 

varsin paikoittainen purovainokas.* 

Lisätietoja: 

Salokannel, J., Antikainen, T., Turunen, H. & Seuranen, I. 1999: 

Vuoreksen hyönteisselvitys. - Raportti Tampereen kaupungin 


4.3.7. Pehkusuo 

Alue on esitelty kaavalla suojeltujen kohteiden yhteydessä 


4.3.8. Suolijärven eteläpuoli 

Alueella elää suurperhosiin kuuluva lehmuskeltayökkönen, 

joka on paikoittainen lounaisen Suomen laji. 

Laji käyttää ravinnokseen lehmusta. Muita mainittavia 

lajeja ovat kuusamaliuskamittari ja kuultomittari. * 

4.3.9. Koukkujärvi 

Koukkujärventien ja Rimminkorventien risteyksestä 

havaittiin vuoden 1994 kesällä valtakunnallisesti lähes 

uhanalaiseksi luokiteltu nunnamittari ( NT, V). 

Lajin toukka käyttää ravinnokseen mustakonnanmarjaa, 

jonka lisäksi Koukkujärven ympäristöstä löytyy 

muutakin lehtojen kasvilajistoa runsaasti. Muuta 

4.3.4. Tahmelan lähde 

Osittaisesta pilaantumisestaan huolimatta Tahmelan 

lähteen laskupurossa on säilynyt valtakunnallisesti 

uhanalainen vesikuoriaisiin kuuluva pyörörutavesiäinen 

(Anacaena globulus, VU). Se löydettiin paikalta 

vuonna 2000 ja laji tunnetaan Suomessa noin kymmenestä 

isommasta lähteestä tai lähdepurosta. ** 

4.3.5. Peltolammi ja Pärrinkoski 



Liekokurekiitäjäinen on 

saanut tieteellisen nimensä 

Mannerheimin 

isoisän mukaan, joka 

oli arvostettu hyönteistieteilijä. 

Lasse Kosonen 

4.3.6. Särkijärven kaakkoisranta 

Kohde muodostuu niittymäisestä pihapiiristä ja sitä 

ympäröivästä kuusi- sekametsäisestä lehdosta, jolla 

kasvaa runsaasti metsälehmusta, lehtokuusamaa ja 

Lasse Kosonen 

Nunnamittari käyttää ravinnokseen konnanmarjaa. 



Koukkujärven perhoslajistoa ovat melko harvinaisena 

esiintyvä kuultomittari, pohjoispainotteinen sahamittari 

(Thera serraria), eteläinen ja melko harvinaisena 

pidetty lehmuskeltayökkönen sekä sysijuuriyökkönen 

(Apamea rubrinena). Koukkujärvellä tavattiin 

vuoden 1999 selvityksessä myös harvinainen Ylodes 

detruncatus-vesiperhonen ja EU:n luontodirektiivin 

mainitsema lummelampikorento (Leucorrhinia caudalis, 

DirII). ** 

Lisätietoja: 

Turunen, H. 1994: Koukkujärven seutu. - Raportti Tampereen 

kaupungin ympäristövalvontayksikössä. 

Piirainen, T. 1994: Havainto nunnamittarista Tampereella - 

Raportti Tampereen kaupungin ympäristövalvontayksikössä. 

Salokannel, J, Antikainen, T. ym. 1999: Raportti Tampereen 


4.3.10. Hupakankorpi 

Aikaisemmin pieni räme tarjosi elinympäristön monille 

soilla eläville päiväperhoslajeille. Nykyään suo on 

kasvanut pahoin umpeen ja moni perhoslaji on hävinnyt 

suolta. Lisäksi Sääksjärventien rakentaminen tuhosi 

osan suon eteläreunasta. Suon läpi virtaava puro 

on pienen vesiperhosen, pirkanpalkosen (Oxyethira 

tamperensis), ainoa tunnettu elinpaikka maailmassa. 

Laji löydettiin vuonna 1998 (Harri Turunen) ja sen 

kuvasi tieteelle uutena lajina itävaltalainen tutkija 

Hans Malicky (ks. tekstiä s. 87). Lisäksi voidaan mainita 

mm. keltahopeayökkönen (Syngrapha microgramma), 

punatytönkorento (Pyrrhosoma nymphula), ukkopussikas 

(Pachetelia villosella), seittipussikas (Phalacropteryx 

graslinella), Phalacropterix graslinella, harmopussikas, 

rämehopeatäplä, suomaayökkönen 

(Coenophila subrosea), suoiltayökkönen (Acronicta menyanthidis), 

rämekylmänperhonen (Oeneis jutta, V), 

suokeltaperhonen (Colias palaeno). Alueen kadonneita 

lajeja ovat muurainhopeatäplä (Clossiana freija), 

suonokiperhonen (Erebia embla, V) ja rahkahopeatäplä 

(Clossiana frigga). *** 

Lisätietoja: 

Salokannel, J, Antikainen, T. ym. 1999: Raportti 

hyönteistutkimuksista Tampereen kunnan alueella vuonna 1999 


Turunen, H. 2000: Oxyethira tamperensis Malicky - tieteelle uusi 

vesiperhonen. - Diamina 9: 3-4. 

4.3.11. Hervanta, Hervantajärven 

pohjoispuoleinen kuusimetsä 

Hervantajärven pohjoispuolella kasvaa paikoitellen 

vanhaa ja järeää kuusimetsää. Lehtipuita, lähinnä pihlajaa 

ja haapaa, kasvaa seassa harvakseltaan. Alueen 

perhoslajeihin lukeutuvat pohjankuutäplä, korpivarjomittari, 

pihlajamittari (Venusia cambrica), kuultomittari, 

vaaleaharmoyökkönen (Xestia sincera) sekä kultapiiskulla 

elävät suomenpikkumittari (Eupithecia groenblomi), 

hallavapikkumittari (Eupithecia expallidata) 

ja Suomessa huonosti, vain muutamasta paikasta tunnettu 

aaltopikkumittari (Eupithecia cauchiata). Hervantajärven 

kuusikosta on tavattu myös erittäin uhanalaiseksi 

luokiteltu synkkälatikka (Aradus erosus, EN, 

V), jonka ainoa tunnettu elinympäristövaatimus on 

aniskäävän esiintyminen. Synkkälatikka on löydetty 

kerran Viitastenperältä kuusen kannosta. Lajin esiintymän 

tarkempi selvittäminen on osoittautunut toistaiseksi 

hyvin vaikeaksi. Hervantajärven metsän paksusammaleisessa 

kuusikossa elää myös mm. liekokurekiitäjäinen 

ja monia lahopuiden kovakuoriaislajeja, 

kuten Corticeus suturalis-kaarnahukka. *** 




Tampereen hyönteistutkijain seura ry. 2002: Hervantajärven 

metsäalueen hyönteisistä. - Raportti Tampereen kaupungin 


4.3.12. Vormiston Myllypuro 

Lasse Kosonen 

Hervannan alueen harvinaisia perhosia: ylhäällä suonokiperhonen, 

alhaalla rämekylmänperhonen. 

Myllypuro on kantakaupunkialueen harvoja koskimaisia 

metsäpuroja. Sen vesiperhosista tunnetaan 

mm. valtakunnallisesti silmälläpidettävä sysiharjakas 

(Wormaldia subnigra, NT). ** 






Lasse Kosonen 

Hupakankorven pikku perhonen 

Seison lokakuisena iltapäivänä Hervannan Hupakankorvessa Myllyojan varrella 

hyönteistutkija Harri Turusen kanssa. Ilmassa tuntuu vielä suopursun lemu ja männyissä 

kieppuu touhukas parvi pyrstätiaisia. Sieviä lintuja. 

Myllyoja virtaa tässä kohdin laiskasti. Toisella puolen tiheä varttunut kuusikko, toisella 

matala rämemännikkö. Myllyojan reunat ovat saraikon ja kapea järviruokovyön reunustamat. 

“Tuosta mää sitä sain”, sanoo Harri ja osoittaa järviruokojen ja sarojen muodostamaa 

vyöhykettä. Lyöntihaavilla iskin siinä edestakaisin ja pistin ne aavistamatta purkkiin. 

Ja siinä meni vielä loppusyksyyn, kun niitä alettiin määrittää. Vesiperhosten paras pirkanmaalainen 

asiantuntija Esko Saarela löysi siitä sitten muuatta pikkuista vesiperhoslajia, 

jolle ei löytynyt nimeä suomalaisesta eikä eurooppalaisesta kirjallisuudesta. Lähetettiin 

niitä sitten itävaltalaiselle vesiperhosten huippuasiantuntijalle Hans Malickylle, kertaa 

Harri. Hän ilmoitti riemukkaasti sen tieteelle varhemmin tuntemattomaksi lajiksi ja kuuluvan 

sukuun Oxyethira. Suomenkielisen nimensä palkoset se on saanut tavasta tehdä hauskan 

säkkimäisiä toukkapusseja. “Silloin oli hymy herkässä”, sanoo Harri. 

Myöhemmin talvella Malicky kuvasi sen tieteelle uutena nimellä Oxyethira tamperensis. 

Näin sai Tampere oman nimikkovesiperhosensa! Suomalaiseksi nimeksi on ehdotettu 

nimeä ”pirkanpalkonen”. 

Käyn vielä Harrin luona katsomassa lajia hänen kokoelmissaan. Vesiperhonen on 

vähäpätöisen näköinen parin millin pituinen siivekäs. Neljä kappaletta huolella liimattuna 

ja etiköitynä. Kahdeksan yksilöä sitä jäi, kaikki koiraita, osa on Malickylla, osa Saarelan 

Eskolla. ”Harmittaa, kun mukana oli muutamia naaraita, mutta ne tuli heitettyä menemään, 

kun silloin ei vielä tiedetty, miten ainutlaatuisesta asiasta on kyse”, sanoo Harri. 

Lajit kun usein määritetään koiraiden genitaalien perusteella. “Kukaan ei tiedä, millainen 

sen toukka ja millaisen toukkapussin se rakentaa. Siinä on työsarkaa tuleville kesille”, 

huomauttaa Harri. 

Mietin edessä lipuvaa, hitaasti virtaavaa Hupakankorven puroa. Ei se poikkea juuri 

muista sadoista eteläsuomalaisista puroista. Kuinkahan monessa purossa sitäkin vesiperhosta 

on Mutta vain yhdestä, tästä purosta se on löydetty. 

Lasse Kosonen 



4.3.13. Hervanta, Lukonmäki 

Lukonmäen rinnelehto oli aikoinaan luonnontilaisena 

rehevä ja kasvistoltaan rikas lehto, mutta on nykyään 

raivattu laskettelurinteeksi ja lehtoalueena menettänyt 

merkitystään. Hyönteisille merkittävistä ravintokasveista 

alueella kasvaa kuitenkin edelleen isokokoista 

lehmusta, mustakonnanmarjaa, lehtopalsamia, lehtokuusamaa 

ja paatsamaa. Perhoslajeista voidaan mainita 

purolehdossa elävä palsamikenttämittari ja laskettelurinteessä 

elävät soukkomittari ja lehmuskeltayökkönen. 

Kovakuoriaisista paikalta tunnetaan lehmuksenoksajäärä. 

* 

4.3.14. Vihiojan varren puronvarsilehto 

Turtolassa 

Hervannan valtaväylän itäpuolella sijaitsevassa rehevässä 

puronvarsilehdossa elää kolme elinympäristövaatimuksiltaan 

vaateliasta mittariperhosta. Niiden 

toukat käyttävät ravinnokseen vain yhtä kasvia: palsamikenttämittari 

ja verkkomittari lehtopalsamia, konnanmarjanpikkumittari 

mustakonnanmarjaa. Kaikki 

kolme perhoslajia ovat ravintokasviensa takia paikoittaisia. 

Edellisten lisäksi lehdossa elää myös tuomella 

elävä harvinainen tuominopsasiipi. Useat näiden lajien 

asuttamat alueet ovat varsinkin Tampereen kantakaupungin 

alueella häviämässä. ** 

4.3.15. Kaukajärvi ja Kaukaniemen 

kartanopuisto 

Kaukajärven alueella on tutkittu järven vesiperhoslajistoa 

sekä Kaukaniemen kartanopuiston hyönteislajistoa. 

Kaukajärveltä löydetty vesiperhoslajisto on kirkas- 

ja puhdasvetisille järville tyypillistä. Kartanopuisto 

tarjoaa elinympäristön monille lahopuusta riippuvaisille 

hyönteislajeille, mutta myös niittyjen lajeille. 

Kovakuoriaisista tunnetaan mm. lehmuksen oksistossa 

elävät niinijäärä (Stenostola dubia, NT) ja lehmuksenoksajäärä. 

Muita mainittavia kovakuoriaisia ovat 

koivupökkelöissä elävä Gynocharis oblonga- pehkiäinen 

ja Margarinotus merdarius- tylppö. Alueella elää myös 

tuominopsasiipi ja lehmuskeltayökkönen. ** 

4.3.16. Iidesjärvi 

Iidesjärvi on esitelty kaavalla suojeltujen alueiden yhteydessä 


4.3.17. Järvensivun alue 

Alueella on paljon kuivia, aurinkoisia ja lämpimiä ketoja 

ja harjunrinteitä. Kalevanharju suojaa pohjoisilta 

tuulilta ja luo etelärinteille edullisen pienilmaston, 

jonka lisäksi alueella on monipuolinen kasvillisuus. 

Elinympäristöt ovat kuitenkin muuttumassa perhosten 

kannalta huonompaan suuntaan: rakentaminen 

tuhoaa ympäristöjä ja kedot ovat häviämässä. Harjun 

rinteessä elää edelleen joukko Pirkanmaalla varsin paikoittaisina 

ja vähälukuisina esiintyviä hyönteislajeja. 

Alueen merkittävin hyönteislaji on valtakunnallisesti 

vaarantunut ahdeyökkönen (Athetis gluteosa, VU), jonka 

ainoa esiintymä Pirkanmaalla on Järvensivun ratapenkereellä. 

Toinen merkittävä laji on valtakunnallisesti 

silmälläpidettävä oliivineilikkayökkönen (Hadena 

albimacula, NT), jonka säilyttämiseksi olisi turvattava 

sen ravintokasvina käyttämän nuokkukohokin kasvupaikat. 

Järvensivun-Vuohenojan alue on oliivineilikkayökkösen 

pohjoisin vakituinen esiintymisalue Suo- 

Lasse Kosonen 

Oliivineilikkayökkönen ja sen ravintokasvi, 

nuokkukohokki. 

Lasse Kosonen 

Lasse Kosonen 

Ahdeyökkönen on Järvensivun perhosharvinaisuuksia. 



messa. Muita alueella esiintyviä merkittäviä yökkösiä 

ovat pikkutarhayökkönen (Mamestra bicolorata), vyöneilikkayökkönen 

(Hadena compta, NT) ja kirjoneilikkayökkönen 

(Hadena confusa). Kovakuoriaisista voisi 

mainita valtakunnallisesti silmälläpidettävän siniharmiokärsäkkään 

(Ceutorhynchus ignitus, NT). *** 

4.3.18. Viinikanoja 

Viinikanojalla elää vakituisena pikkuperhosiin kuuluva 

Gelechia cuneatella. Laji käyttää ravinnokseen hopeapajua 

ja on Suomessa paikoittainen ja harvinainen. 

Vuodesta 1985 ojalta on säännöllisesti löydetty myös 

pikkuperhosiin kuuluva valtakunnallisesti silmälläpidettävä 

mäkihiilikoi (NT), joka käyttää ravinnokseen 

metsäapilaa. * 

4.3.19. Kauppi 

Kauppi lienee suurperhosiin kuuluvan kuultomittarin 

tunnetuin elinpaikka Suomessa, vaikka laji onkin hajanaisesti 

levinnyt lähes koko maahan. Kuultomittari 

elää etelärinteillä kasvavissa kuusikoissa, jotka keväisin 

lämpiävät nopeasti. Kuultomittarinaaras on siivetön ja 

siksi laji leviää ja palautuu heikosti esimerkiksi teiden 

eristämille alueille. Kaupista tunnetaan myös mm. 

harvinainen hallavapikkumittari ja alueelta todennäköisesti 

löytyisi lisätutkimuksissa mm. monia samoja 

lajeja kuin Hervantajärven metsäalueelta. ** 

4.3.20. Alasjärven pohjoispuoli 

Alue on kahden pikkuperhosiin kuuluvan lajin - 

Cauchas rufimitrella ja Coleophora taeniipennella - ainoa 

löytöpaikka Pirkanmaalla. Muita alueen pikkuperhosia 

ovat Nemapogon wolffiellus ja Coleophora ahenella. 

Nemapogon wolffiellus on valtakunnallisesti harvinainen: 

Pirkanmaaltakin tunnetaan vain kaksi löytöpaikkaa. 

Sen toukan oletetaan elävän risukasoissa ja 

lehtipuupinoissa, joita olisikin tärkeä jättää alueelle lajin 

säilymiseksi. ** 

Lisätietoja: 

Saarela, E. 1996: Lisäyksiä Alasenjärven pikkuperhoslajistoon. - 

Raportti hyönteistutkimuksista ja seurannasta Tampereella 1996 


4.3.21. Messukylän Aakkulanharju 

Aakkulanharjulta tunnetaan mm. valtakunnallisesti 

vaarantunut viheryökkönen (Calamia tridens, VU). 

Muusta lajistosta mainittakoon Depressaria silesiacakoi. 

Alueelta lienee löydettävissä monia muitakin mielenkiintoisuuksia. 

* 

4.3.22. Hankkion kedot 

Vuoden 2000 tutkimuksissa löydettiin Hankkion alueelta 

kaksi ketoa, joiden lajisto alustavan tutkimuksen 

mukaan on varsin edustavaa. Kohteilta kannattaa 

mainita mm. ketokultasiipi (Palaeochrysophanus hippothoe), 

idänniittyperhonen, punemittari (Lythria cruentaria) 

ja mansikkakirjosiipi (Pyrgus malvae). 

Piirainen, T. 2000: Raportti Tampereen uhanalaisista 

hyönteislajeista sekä muista hyönteislajistoselvityksistä 

Tampereen kaupungin alueella v. 2000.- Raportti Tampereen 


4.3.23. Sikosuo 

Suon sisäosien haapaa kasvavalla kumpareella elävät 

haavanhankokehrääjä (Furcula bifida), harmohammaskehrääjä 

(Notodonta torva) ja haavanhammaskehrääjä 

(Tritophia tritophus), joista viimeksi mainittu on 

melko harvinainen. Harvinaisista mittareista voidaan 

mainita tuomivähämittari (Chloroclystis chloerata), kirjoruusumittari 

ja hallavapikkumittari. Pikkuperhosista 

haavikossa esiintyy mm. Acleris obtusana. * 

4.3.24. Petäjässuo 

Holvastista pohjoiseen sijaitsee pienialainen, mutta 

ojittamaton ja suotyypeiltään monipuolinen Petäjässuo. 

Suon pohjoisosan isovarpuinen räme on suurperhosten 

kannalta tärkein osa alueesta. Lajisto on Pirkanmaan 

soille tunnusomaista, mutta ansaitsee maininnan, 

sillä suoperhosten esiintymistä uhkaa Tampereen 

alueellakin elinympäristöjen häviäminen. Pikkuperhosista 

alueelta on löydettävissä mm. suopursun 

lehtiä toukkana syövät Stigmella lediella (kääpiökoit) 

ja Coleophora obscuripalpella (pussikoit). Molemmista 

on Tampereella vain muutamia löytöpaikkoja. Petäjässuolla 

esiintyviä suurperhoslajeja ovat mm. suokeltaperhonen, 

juolukkasinisiipi (Vacciniina optilete), 

suohopeatäplä (Boloria aquilonaris), suomittari 

(Arichanna melanaria) sekä keltahopea- ja herttakangasyökkönen 

(Anarta cordigera). Alueen kosteapohjaisessa 

koivikossa esiintyy mm. nastakehrääjä (Aglia 

tau) ja vasamamittari (Rheumaptera subhastata). Vasamamittari 

on pohjoispainotteinen laji, josta ainoa havainto 

1990-luvulla Tampereella on Petäjässuolta. 

Alueelta on havaittu myös melko harvinainen sukeltajakovakuoriainen 

Hydroporus neglectus. Sen elinympäristönä 

ovat pienet vesilampareet. ** 

Lisätietoja : 

Salokannel, J. 1996: Petäjässuon hyönteisistä. - Raportti 





4.3.25. Halimasjärven luonnonsuojelualue 



4.3.26. Pihkalan niityt 

Hyönteislajistoltaan monimuotoisen kohteen merkittävin 

laji on uhanalainen isonaamiokukkakärpänen 

(Doros profuges, eR, VU). Laji on pääasiassa lauhkean 

vyöhykkeen ja eteläisen Euroopan hyönteinen ja pohjoisilla 

leveysasteilla se on harvinainen. Suomessa sitä 

on tavattu kaiken kaikkiaan noin 20 kertaa aiemmin. 

Isonaamiokukkakärpäsen elinympäristöä ovat metsien 

reunat ja pensaikot. Laji elää toukkana ilmeisesti 

muurahaispesissä. Muita uhanalaisuusluokitettuja lajeja 

paikalta ovat keisarilyhytsiipi (Staphylinus caesareus, 

VU), laiduntadelaakanen (Acrolocha pliginskii, VU), 

Philonthus parvicornis (VU) ja metsäkurokärpänen 

Sphegina clunipes (NT). Tampereen runsaimmat tummaverkkoperhosesiintymät 

(EN, eR) sijaitsevat näillä 

niityillä. Lantakuoriaisia on tutkittu alustavasti alueen 

laitumilta ja tunnettujen lajien joukossa on mm. isosittiäinen 

(Geotrupes stercorarius).*** 

Lisätietoja: 

Tampereen hyönteistutkijain seura ry. 2000: Raportti Tampereen 

uhanalaisista hyönteislajeista sekä muista hyönteislajistoselvityksistä 

Tampereen kaupungin alueella v. 2000. - Raportti 


4.3.27. Palon Myllyjoki 

Myllyojasta on havaintoja melko harvinaisista vesiperhoslajeista 

puroriippasirvikäs (NT) ja Agapetus ochripes. 

Joidenkin tutkimusten mukaan puroriippasirvikäs 

on yksi happamuudelle kaikkein herkimpiä lajeja, jolle 

happamuuden alarajaksi on saatu jopa 6.4. Myös A. 

ochripes on hyvän veden laadun osoittaja jasellaisena 

tutkimuksissakin käytetty. Se elää kirkasvetisissä hiekka- 

ja kivipohjaisissa virtavesissä. A. ochripes on Etelä-Suomessa 

melko paikoittaisesti esiintyvä laji, mutta 

Pohjois-Suomessa hieman yleisempi. ** 

4.3.28. Sorilan-Peurantajärven alue ja 

Sorilan laitumet 

Alueella on jäljellä kohtalaisen runsaasti niittyjä ja 

peltoja, joissa asustaa harvinaisen monilajinen ja tiheä 

päiväperhosyhteisö. Yleisesti ottaen päiväperhoset 

ovat vähentyneet Etelä-Suomessa niittyjen ja ketojen 

kadotessa. Maassamme uhanalainen tummaverkkoperhonen 

(eR, EN) asustaa myös näillä alueilla. Perhonen 

esiintyy puronotkoissa ja niiden tuntumassa 

alueilla, joissa kasvaa toukan ravintokasvia rohtovirmajuurta. 

Lajin säilymistä uhkaa rakentaminen, purojen 

kuivuminen ja niittyjen umpeenkasvu. Sorilan 

maisemallisestikin näyttävillä laidunalueilla elää yhdessä 

Pihkalan niittyjen ohella valtakunnallisestikin 

merkittävä hyönteislajisto. Sorilan laidunlajistoon 

kuuluvat mm. pörrölyhytsiipi (Dinothenarus pubescens, 

VU), sittaukkotylppö (Hister funestus, NT), tylppölaji 

Atholus bimaculatus, NT ja kirjomaayökkönen (Opigena 

polygona, NT).*** 

Lisätietoja: 

Salokannel, J. 1994: Tummaverkkoperhosen esiintymisestä 

Pirkanmaalla. - Diamina 3: 5-10. 

4.3.29. Aitolahden Teerineva 

Teerineva on säilynyt poikkeuksellisen luonnontilaisen 

kaltaisena osittaisesta ojituksesta huolimatta. Alueen 

lajistoa on vielä tutkittu vähän, mutta mainitsemisen 

arvoinen on vesiperhonen Agrypnia picta. ** 

4.3.30. Teisko, Viitapohja, Peräjoki 


3.3. 

4.3.31. Teisko, Viitapohja 

Vaarantuneen palosirkan (Psophus stridulus, VU) esiintymä 

voi olla niukin naukin hengissä. Viimeisin havainto 

on vuodelta 1999 ja edellinen 1986. Palosirkan 

elinympäristöä ovat avoimet paahdeympäristöt, joista 

alueella on jäljellä vain lämpimiä tienpenkereitä. 

4.3.32. Teisko, Asuntilanjoki 

Asuntilanjoesta on löydetty mm. harvinainen, silmällä 

pidettäväksi luokiteltu virtavesimittari (Aquarius 

najas, NT). Se elää kirkasvetisissä hiekka-kivipohjaisissa 

virtavesissä. * 

4.3.33. Teisko, Kaanaan lentokentän 

laitamat 

Alue on kahden pikkuperhosiin kuuluvan lajin - 

Scythris potentillella ja Ancylis tineana - ainoa tunnettu 

esiintymisalue Pirkanmaalla. Lajeista edellinen käyttää 

ravinnokseen ahosuolaheinää, jota alueella kasvaa 

runsaasti, jälkimmäinen vaivaiskoivua. Lisäksi alueen 

lajistoon kuuluu mm. kiilamaayökkönen (Agrostis vestigialis), 

jonka elinympäristönä ovat hiekkaperäiset 

alueet. * 



4.3.34. Teisko, Jakamaneva 

Jakamaneva on arvokas suobiotooppia vaativien hyönteisten 

elinalue, sillä suurin osa Tampereen seudun 

soista on ojitettu, jolloin suolla elävien hyönteisten 

elinympäristöt ovat tuhoutuneet. Jakamanevalta on 

löydetty yli 80 Pirkanmaan soille tyypillistä suurperhoslajia. 

Perhosista mainittavimpia ovat alueella elävät 

muurainhopeatäplä (V) ja ukkopussikas.** 

Lisätietoja kaikkiin hyönteisalueisiin: 

Tampereen Hyönteistutkijain Seura ry 1991: Selvitys eräistä 

hyönteistieteellisesti arvokkaista kohteista Tampereella. - 


Tampereen Hyönteistutkijain Seura ry 1992: Raportti eräistä 

Tampereen hyönteistieteellisesti arvokkaista luontokohteista ja 

katsaus Tampereen kulttuuriympäristöjen suurperhosiin. - 


Tampereen Hyönteistutkijain Seura ry 1993: Raportti 

hyönteistieteellisistä tutkimuksista Tampereen alueella 1993. - 


4.4. Arvokkaat järvet, lammet, 

lähteet ja purot 

Seuraavat kuvaukset ovat lyhennelmiä Tampereen vesija 

ympäristöpiirin vuonna 1993 julkaisemasta raportista 

“Luonnonsuojelullisesti arvokkaat pienvedet Tampereen 

vesija ympäristöpiirin alueella.” 

Lisätietoja: 

Miettinen, v. 2003: Kantakaupungin pienvesien suojelutarve. 

- Ympäristövalvonnan julkaisuja 1/2003, 25 ss. 

4.4.1. Ikurin Myllypuron lähde 

Lehtomaisessa metsässä 20 m etäisyydellä Tesomankadusta 

sijaitseva lähde on 2 m x 2 m suuruinen ja siitä virtaa 

laskupuro. Lähde on suojattu, mutta se on silti lievästi 

roskaantunut. Lähellä virtaava Myllypuro kuuluu valtakunnalliseen 

lehtojensuojeluohjelmaan. Lähteen ympäristössä 

kasvavat mm. ojakellukka, vuohenputki, kevätlinnunsilmä 

ja lehtopalsami. Myllypuron alue lähteineen 

suojeltiin luonnonsuojelulailla vuonna 1999. 

4.4.2. Kaupin lähde 

Kuusimetsässä sijaitseva lähde on noin 15 cm syvyinen 

ja 2,5 m x 1,5 m suuruinen. Sen ympäristössä kasvaa 

mm. hiirenporrasta ja metsäimarretta. Lähde on säilynyt 

luonnontilaisena lukuun ottamatta vanhaa sammaloitunutta 

puukatetta. 

4.4.3. Aitolahden Hirvenniemen lähde 

Loivassa kuusivaltaisessa sekametsässä sijaitseva lähde 

on metrin syvyinen, 4 m x 3 m suuruinen ja siitä laskee 

puro. Sen välittömässä ympäristössä kasvillisuus 

on melko niukkaa, mutta etäämpänä puron varrella 

kasvaa mm. tuomea, taikinamarjaa, mesiangervoa, kevätlinnunsilmää, 

vuohenputkea ja nokkosta. Lähteen 

reunalla on vedennostoa varten puusilta ja lähteessä 

on vedenottopumppu. Puronvarren ympäristö on 

edustavaa ja luonnontilaista. 

4.4.4. Pitkäjärvenoja 

Yli kilometrin mittainen kirkasvetinen puro laskee 

Pitkäjärvestä Vähä-Lumojaan. Uoma on 2 m leveä, 

sen pohja on valtaosin savea, mutta yläjuoksulla myös 

louhikkoa. Puro kulkee suurimmaksi osaksi avosuon 

keskellä, jossa kasvaa saroja, järviruokoa ja jokunen 

koivu ja pajupensas. Yläjuoksulla puroa reunustaa rehevä 

kangasmetsä, jota kasvaa myös muualla valumaalueella. 

Avohakatut metsät reunustavat paikoin puronvartta, 

ja alajuoksulla puroon laskee myös joitakin 

metsäojia. Puron suulla on rehevää kallionalus- ja puronvarsilehtoa, 

jossa kasvaa mm. lehmuksia. Uoma on 

säilynyt perkaamattomana, vaikka yläjuoksulla tie 

ylittää purouoman ja sen varrella onkin avohakkuita. 

4.4.5. Iso ja Pieni Koiralammi 

Molemmat lammet ovat alle hehtaarin suuruisia ja 

suorantaisia. Iso Koiralammen ranta on vetistä ja 

upottavaa saravaltaista nevaa, jonka laiteilla on paljon 

pystyynkuolleita ja keloutuneita mäntyjä. Nevan takana 

suo muuttuu harvapuustoiseksi rämeeksi. 

Pieni Koiralammi ei ole yhtä erämainen, sillä sen 

rantavyöhykkeestä puuttuvat kuolleet ja keloutuneet 

puut. Lammen nevareunuksen takana suo muuttuu 

rämeeksi ja korveksi. Männyn lisäksi rantapuustossa 

on runsaasti kuusta ja koivua. 

Lampien valuma-alueet ovat havupuuvaltaista kangasmetsää, 

jonka keskellä on pieniä suolaikkuja. Iso Koiralammin 

ympäristössä ei ole tehty hakkuita ja se onkin 

erämainen ja maisemallisesti komea suolampi. Pienen 

Koiralammin maisemaa häiritsee eteläisen rantapuuston 

takaa siintävä taimikko. Lammet ovat kuitenkin säästyneet 

metsäojituksilta ja ovat arvokkaita pienvesiä. 

4.4.6. Kaukaloinen 

Rämeen ympäröimän umpilammen pinta-ala on alle 

0,5 ha. Lammen valuma-alue on pieni ja kasvaa etupäässä 

karua mäntymetsää. Kaakkoispuolella lampea 

rajoittaa pitkä pystysuora kallioseinämä. Kaukaloinen 

on säilynyt luonnontilaisena ja vaikka metsää on hakattu 

valuma-alueella, rannan kelopuut ja mutkarunkoiset 

männyt luovat lammelle erämaisen tunnelman. 

Lampi on hyvin rauhallisella alueella ja sinne on melko 

vaikea päästä. 


Kartta 10. Arvokkaat hyönteisalueet. Tummaverkkoperhosen 

esiintymiskohteet on merkitty renkaalla.

Kartta 11. Arvokkaat perinnebiotoopit


4.4.7. Rukolammi 

Oriveden rajan tuntumassa sijaitsevaa 1 ha suuruista 

Rukolammia ympäröi kauttaaltaan suo. Suurimmalta 

osalta suo on kituliasta mäntyrämettä mutta myös paikoitellen 

nevaa ja koivuvaltaista korpea. Suoalueet on 

jätetty ojittamatta ja rantametsissä on runsaasti kuollutta 

puuainesta ja ainakin yksi kelopuu, jotka luovat 

lammelle erämaisen tunnelman. Kenttäkerroksen vallitsevia 

kasvilajeja ovat vehka, raate, järviruoko ja sarat. 

Kauempana lammen valuma-alueella metsiä on jonkin 

verran hakattu ja ne ovat melko nuoria. 

4.4.8. Palvajärvi ja Koirajärvi 

Koirajärvi (3 ha) ja Palvajärvi (4 ha) ovat yhteydessä 

toisiinsa Koirajärvestä laskevaa 100 m pitkää puroa 

pitkin. Koirajärveä ympäröivät miltei kauttaaltaan rämeet 

ja korvet, kun taas Palvajärven rannat ovat kalliolla 

ja moreenilla kasvavaa vesirajaan asti ulottuvaa 

kangasmetsää. Suon läpi kulkeva metsätie on kuitenkin 

vaikuttanut suon vesitalouteen. Suolla kasvavat 

mm. uhanalaiset lettovilla, röyhysara (VU) ja suovalkku 

(R) sekä harvinaiset soikkokaksikko (R) ja vilukko. 

Koirajärven rantavesissä kasvaa harvinaista isolummetta 

(Nymphaea alba). Pohjoisrannan sykeröpiippo 

lienee hävinnyt. Järvien välinen arvokas suoalue on 

luonnonsuojelualuetta. 

Järvien lähimaisema on säilynyt eheänä, vaikka valuma-alueiden 

metsiä on hakattu ja harvennettu. Maisemallisesti 

metsänkäsittelyistä erottuvat selvimmin 

Koirajärvestä laskevan puronvarren ja Palvajärven länsipuoleisen 

kalliometsän hakkuut. Molempien järvien 

rantavedessä on runsaasti veteen kaatuneita runkoja ja 

rantametsissä paikoin lahoavia maassa makaavia runkoja. 

Järvien ympäristöt ovat suosittuja virkistysalueita 

ja niiden ympäri kiertää polkuja. 

4.4.9. Pikku Ripojärvi 

Kirkasvetisessä 6 ha suuruisessa järvessä ei ole tulouomaa 

ja sen laskupuro on luonnontilainen. Rannat ovat 

suurelta osin moreenia ja kalliota, suota on vain laskupuron 

suulla. Järven rantavyöhyke on rehevää ja siinä 

kasvaa runsaasti lehtipuita - koivua, tervaleppää ja 

tuomea - joista osa kaartuu kauniisti veden päälle. 

Suo-osa on vetistä nevaa, jolla kasvavat mm. pyöreäja 

pitkälehtikihokki, suokukka, isokarpalo, mutasara, 

villapääluikka ja Hämeessä uhanalainen suovalkku 

(R). Kauempana järvestä suo muuttuu koivuvaltaiseksi 

korveksi. Rantavedessä kasvaa runsaana kirkasta 

vettä vaativa ruskoärviä (Myriophyllum alterniflorum) 

ja koillispuolen kosteassa kalliorinteessä Hämeen 

pohjoispuolella harvinaistuva kevätlinnunsilmä. 

Valuma-alueella kasvaa havupuuvaltaista metsää, 

joka järven pohjoispuolella on harvennettu, lounaisrannalla 

puolestaan hakattu paljaaksi ja istutettu taimikoksi. 

Järvi on poikkeuksellisen kirkasvetinen ja sen 

rantasuolla kasvaa merkittäviä suokasveja, mutta paljaaksihakkuut 

heikentävät sen maisemallista arvoa. 

Järvellä on virkistyskäyttöä, sillä polut kiertävät sitä. 

4.4.10. Aittolammi 

Lampi on 5 ha suuruinen, siinä ei ole tulouomaa ja 

laskupurokin on hyvin vähävetinen. Lammen rannat 

ovat moreenia ja kalliota sekä osittain suota, joka rannassa 

on nevaa ja kauemmaksi mentäessä muuttuu rämeeksi 

ja korpirämeeksi. Rannan puusto on järeää 

männikköä, jossa kasvaa myös koivua, kuusta ja pajupensaita. 

Ympäröivät metsät ovat valtaosin mustikkatyypin 

kuusivaltaista kangasmetsää. Suota valumaalueella 

on niukasti. Lammen ympäristö on maisemallisesti 

eheää. Lounaisrannalla erottuu kuitenkin nuorehko 

metsikkö, jonka takana kohoaa radiomasto. 

Rantapuustokaan ei ole erityisen vanhaa, mutta ainakin 

yksi kelopuu on säästynyt ja maassa on joitakin lahoavia 

runkoja. Polut kiertävät lampea ja sitä käytetään 

paljon virkistäytymiseen, mikä näkyy alueen lievänä 

roskaantumisena. 

4.4.11. Koiranoja 

Koiranoja saa alkunsa suolta ja laskee Sahronojaan. 

Puro on perattu sekä ylä- että alajuoksultaan ja virtaa 

osan matkaa näkymättömissä kivien alla. Puronvarsi 

on säilyneeltä osaltaan kuusimetsää, jonka kenttäkerroksessa 

kasvavat hiirenporras, kotkansiipi, mesiangervo, 

rönsyleinikki, metsäkorte (Equisetum sylvaticum), 

metsäimarre (Gymnocarpium dryopteris) ja korpiimarre. 

Alajuoksun putouskohdassa vesi virtaa kivien 

alla ja kasvillisuus on lehtomaista sisältäen kevätlinnunherneen 

(mR), sinivuokon (mR), tesman, mustakonnanmarjan, 

lehto-orvokin ja sudenmarjan. Puroa 

ympäröivät metsät ovat kuusivaltaisia ja suurelta osin 

harvennettuja. Alajuoksulla metsässä on kuitenkin 

säästyneenä suuria haapoja ja maahan kaatuneita sammaloituneita 

puita. Räikeästi erottuvia hakkuita puron 

lähiympäristössä ei ole, mutta metsät ovat kauttaaltaan 

harvennettuja. 

4.4.12. Sydänmaanlammi 

Alle hehtaarin suuruisen suolammen vesirajaa kiertää 

5-10 m leveä saravaltainen nevareunus, jonka takaa 

alkaa räme. Rämepuusto on matalaa männikköä mutta 

sisältää myös runsaasti koivua. Männyt ovat kituliaita 

ja niissä on paljon pystyyn kuolleita yksilöitä. Rämeen 

kenttäkerroksessa kasvaa kookkaita varpuja ja 

tupasvillaa. Rämeen jälkeen metsä jatkuu kuusivaltaisena 

korpena. 

Lampi sijaitsee korkeiden kallioiden välisessä pai- 



nanteessa, mistä johtuen valuma-alueella ei ole muuta 

suota kuin lampea ympäröivä suo. Itäpuoleisella kalliolla 

on paljaaksi hakattua ja harvennettua metsää. 

Lampi on umpilampi, ympäröivän suon muutamat 

metsäojat ovat vanhoja ja etenkin länsirannan puusto 

on erämaista pystyynkuolleine ja keloutuneine puineen. 

4.4.13. Rökäsoja 

Rökäsoja saa alkunsa Sahronnevalta ja laskee Kiimajokeen. 

Kokonaispituutta purolla on noin 1.5 km, josta 

suojelullisesti arvokasta on 0.9 km mittainen osuus 

alajuoksulla. Puron uoma on 0.5-1.5 m leveä, savipohjainen 

ja sen vesi on samean ruskeaa. Uoma on paikoitellen 

erittäin vähävetinen. Puronvartta reunustaa 

noin 100 m levyinen koivuvaltainen suo. Rantakoivut 

ovat monirunkoisia, pensasmaisia, osittain kuolleita ja 

kaatuneita. Koivujen lisäksi puronvarrella kasvaa useita 

pajulajeja ja vaivaiskoivua sekä kenttäkerroksessa 

mesiangervoa, kastikoita, suursaroja ja rehevää kasvupaikkaa 

vaativaa rantayrttiä. Purossa kasvaa paikoitellen 

runsaasti pikkulimaskaa ja osittain uoma on kasvanut 

umpeen suursaroista. 

Puron yläjuoksu on ojitettua rämettä ja alajuoksulla 

uoman tuntumassa on viljeltäviä peltoja. Rökäsoja 

on kuitenkin maisemallisesti ja kasvistollisesti arvokas 

kohde. Puron varrella kasvaa harvinaista villapääluikkaa 

sekä uhanalaista punakämmekkää (R), jota on viimeksi 

havaittu vuonna 2002 erittäin niukkana. Alueella 

ei ole merkitystä virkistyskäytön kannalta, sillä 

pensaikkoinen puronvarsi on erittäin vaikeakulkuista. 

4.4.14. Keskinen Pirttijärvi 

Keskinen Pirttijärvi (21 ha) on kolmen järven muodostaman 

ketjun keskimmäinen järviallas, jonka rannat 

ovat muista järvistä poiketen rakentamattomia ja 

ojittamattomia. Järvi on karu ja kirkasvetinen ja sen 

rannat ovat suurelta osin hiekkapohjaisia. Rantaviiva 

on monimuotoinen - siinä vaihtelevat kalliomänniköt, 

kangasmetsät ja pienet korpipainanteet. Mäntyvaltaiset 

rantakalliot ovat maisemallisesti hienoja eivätkä 

hakkuut haittaa maisemakuvaa. Puusto on rannassa 

muutenkin eheää mutta ei erityisen vanhaa. 

Valuma-alueen metsät ovat etupäässä kuusivaltaisia 

kangasmetsiä, mutta varsinkin järven länsipuolella 

kasvaa myös mäntyä. Metsät ovat osittain hoitamattomia 

ja niissä on joitakin lahoavia maahan kaatuneita 

puita. Järvi on suosittu virkistysalue ja sen rantoja 

kiertävät kuluneet polut. 

4.5. Arvokkaat perinnebiotoopit 

Viime vuosina vain kiihtynyt maatalouden muutos; 

tehomaatalous, laidunnuksen voimakas väheneminen 

ja peltojen pusikoituminen ja metsittyminen, on herättänyt 

monet tahot vaatimaan suojelutoimia jäljelläoleville 

moni-ilmeisille ja rikkaille maaseutuympäristöille. 

Laidunnuksen väheneminen suoranaisesti uhkaa 

monia kasvi- ja eläinlajeja. Peltoviljelyn tehollistaminen 

on vähentänyt monien ennen niin runsaina 

esiintyneitä lintulajeja; mm. kottaraisen, peltosirkun, 

kivitaskun ja peltopyyn määrät ovat romahtaneet. 

Laidunnuksen väheneminen on uhanalaistanut monia 

ketojen ja niittyjen kasveja kuten kirkiruoho (R) ja ketokatkero 

sekä myös hyönteislajeja kuten tummaverkkoperhonen 

(eR, EN). Uhanalaisista lajeistamme 18 

% on luonnonlaitumien ja ketojen lajistoa. Koska 

luonnonlaiduntaminen on loppunut, joudutaan perinnemaisemia 

usein hoitamaan niitoin ja raivauksin. 

Monesti nämä hoitotoimenpiteet ovat riittämättömiä, 

sillä monia luonnonlaitumia uhkaa rehevöityminen. 

Pirkanmaan ympäristökeskus on vuosina 1992-1996 

inventoinut Pirkanmaan perinnebiotoopit, jonka mukaan 

Tampereelta arvokkaita perinnebiotooppeja löytyi 

25 kpl, joiden yhteispinta-ala oli 43.4 ha. Tästä 

alasta kovan maan niittyjä oli 13.1 ha, rantaniittyjä 

4.3 ha sekä hakoja ja metsälaitumia 18.7 ha. Kartassa 

esitellään Pirkanmaan ympäristökeskuksen inventoimat 

Tampereen perinnebiotoopit (ks. sivu 93). 


Uhanalaiset eliöt 

5. Tampereen uhanalaiset eliöt 

Uhanalaisten lajien suojelu on tärkeä osa luonnonsuojelua, 

jolla pyritään torjumaan lajien 

häviäminen. Ympäristöministeriön asettaman 

toimikunnan tehtävänä on antaa ehdotuksia uhanalaisten 

lajien seurantaan, suojeluun ja elinympäristöjen 

hoitoon osoitettujen varojen käytöstä. Toimikunta 

laatii lisäksi uhanalaisten lajien luettelon. Mitä pikemmin 

suojelutoimet aloitetaan, sitä enemmän voidaan 

uhanalaisesta lajistosta pelastaa. Uhanalaisten lajien 

tutkimus ja seuranta on keskitetty vesija ympäristöhallitukselle, 

jossa erittäin uhanalaisille ja vaarantuneille 

lajeille laaditaan lajikohtaiset suojelu- ja hoitosuunnitelmat. 

Suunnitelmissa määritellään mm. 

esiintymispaikkojen hoitotarve. 

Lisätietoja: 

Komiteanmietintö 1991: Uhanalaisten eläinten ja kasvien 

seurantatoimikunnan mietintö. Valtion painatuskeskus. Helsinki. 

328 s. 

5.1. Putkilokasvit 

Tampereen uhanalaisten kasvien lista perustuu Matti 

Kääntösen tekemään alustavaan tarkasteluun. Useimpien 

lajien esiintymisalueet on mainittu raportin kasvikohteissa, 

minkä vuoksi esiintymisalueita ei ole mainittu 

tässä yhteydessä. Kuitenkin kesällä 2003 Rauta- 

Otran teollisuusalueelta Viinikasta löytynyttä pienehköä 

masmaloesiintymää ei ole mainittu muualla raportissa. 

Esiintymä käsitti n. 20 kukkivaa yksilöä sorakentällä. 

1990-luvulla laji kasvoi Myllypuron Sileesuonkadun 

päässä, josta se katosi rakentamisen vuoksi. 

Lisäksi sitä kasvaa Koivistonkylässä. Myöskään 

Sorsapuiston pohjoispuolella Lähteenkadun varrella 

kerrostalon seinänvierusmulloksella kasvavaa sinimataraa 

(Sherardia arvensis) ei ole muualla mainittu, eikä 

Tohlopissa kasvavaa vanukehirvenjuuri (Inula britannica) 

-esiintymää. 

Hävinneitä lajeja: Erittäin uhanalaisia: Vaarantuneita: 

saunionoidanlukko VU konnanlieko vata 

hoikkaängelmä NT ahonoidanlukko ketotyräruoho 

aurankukka tunturikiviyrtti pensaikkotatar 

luhtaorvokki EN kullero kylähierakka 

keltakynsimö VU pähkinäpensas mäkikuisma 

pellavatankio isovesirikko VU pensastyräkki 

liinatankio kolmisädetyräkki rohtoluppio 

ketonukki EN laskospoimulehti mäkivirvilä 

pystyhanhikki tylppähammaspoimulehti ojakaali 

partapoimulehti isomesikkä ruohokanukka 

sirppimailanen masmalo tesmayrtti 

ojakurjenpolvi NT ketokatkero EN hietalemmikki 

tuoksumatara NT peltorasti ketokäenminttu 

horkkakatkero VU pehmytpillike uposvesitähti 

pellavanvieras hullukaali tummatulikukka 

peltorusojuuri VU ahosilmäruoho VU sammakonkello 

terhi hirvenkello VU peltosauramo 

koirankieli vanukehirvenjuuri metsänemä VU 

ketoampiaisyrtti kesämaitiainen kirkiruoho VU 

mäkiminttu tikankontti VU suovalkku 

peltosänkiö punakämmekkä litteävita 

kaarlenvaltikka tannervihvilä röyhysara VU 

soikkoratamo hentosuolake äimäsara 

piilovesiherne rimpivihvilä kaislasara 

nurmilaukka sykeröpiippo hajuheinä NT 

sääskenvalkku VU keltasara korpisorsimo 

nurmivihvilä hoikkavilla jänönsalaatti 

idänsara vankkasara isokäenrieska 

pellavaraiheinä vaaleasara paunikko 

ruiskattara nuijasara piikkisalaatti 

puistonurmikka 

volgan pernaruoho 



Tamperelaisia 

kasviharvinaisuuksia: 

Isovesirikolla lienee Tampereella 

tällä hetkellä vain siemenpankkeja 

esim. Sikosuolla ja Peltolammilla 

Masmalon kasvupaikat ovat usein 

ihmistoiminnan voimakkaasti 

muokkaamia. 

Viinikassa kasvava pensastyräkki 

pärjää sitkeästi lukuisista paikalla 

tapahtuneista maanmuokkauksista 

huolimatta. 

Lasse Kosonen Lasse Kosonen Lasse Kosonen 



Lasse Kosonen 

Metsänemä tulee esiin vain harvoin, Tampereella on vain yksi kasvupaikka. 



Silmälläpidettävät taantuneet: 

isolumme 

kynäjalava 

rautanokkonen 

nuokkukohokki 

lietetatar 

hietaorvokki 

rohtopernaruoho 

litutilli 

pihakrassi 

kelta-apila NT 

jänönapila 

ruusuruoho 

peltokierto 

humalanvieras 

valkopeippi 

sepiväpeippi 

kangasajuruoho 

mutayrtti 

keltasauramo 

mali eli koiruoho 

ketokaunokki 

soikkokaksikko 

sarjarimpi 

hetesara 

hernesara 

kanervisara 

Silmälläpidettävä harvinaiset: 

nevaimarre 

liuskaraunioinen 

pikkuaho-orvokki 

litulaukka 

vesinenätti 

toukotaskuruoho 

sinimatara 

sarjatalvikki 

vilukko 

etelänaitovirna 

metsänätkelmä 

kiehkuraärviä 

lapinvesitähti 

ristilimaska 

heinävita 

pitkälehtivita 

haarapalpakko 

kapeaosmankäämi 

valkopiippo 

harjusormisara 

pahtanurmikka 

kevätesikko 

lehtoneidonvaippa 

Lasse Kosonen 

Lasse Kosonen 

Lasse Kosonen 

Tampereella harvinaisia kasvilajeja; ylhäällä harjusormisara, vasemmalla rautanokkonen ja oikealla sinimatara. 



5.2. Jäkälät 

Jäkälien kuntakohtaisissa tarkasteluissa voidaan käsitellä 

lähinnä vain suurjäkälälajistoa. Seuraava jäkälien 

luokittelu perustuu M. Kääntöseltä saatuun käsikirjoitukseen. 

Lajien uhanalaisuutta on tarkasteltu Tampereen 

näkökulmasta eikä mukana ole kaikkia Uhanalaisten 

eläinten ja kasvien seurantatoimikunnan mietinnössä 

mainittuja alueellisesti tai valtakunnallisesti 

uhanalaisia lajeja. Uhanalaisuusluokittelu ei siis ole 

täysin verrattavissa lintujen ja perhosten uhanalaisuutta 

käsitteleviin kappaleisiin. 

Tampereelta ovat kokonaan hävinneet ainakin ravinteikasta 

kalliopintaa vaativat varjonahkajäkälä (Peltigera 

collina) ja sammaljäkälä (Massalongia carnosa), 

jotka molemmat kasvoivat 1930-luvulla Pyynikillä. 

Seuraavaa neljä vaateliasta lajia, joiden ainoat kasvupaikat 

ovat uhattuina, voidaan pitää Tampereella erittäin 

uhanalaisina. Risakesijäkälä (Leptogium lichenoides), 

kalliohyytelöjäkälä (Collema flaccidum), ryynihyytelöjäkälä 

(Collema fuscovirens) ja nappihyytelöjäkälä 

(Collema polycarpon) vaativat emäksistä kalliopintaa ja 

niiden ainoat tamperelaiset esiintymät sijaitsevat pohjoisen 

liuskealueen jyrkänteessä Teiskon Mustalaisvuorella. 

Näistä lajeista nappihyytelöjäkälä on koko 

Hämeen alueella harvinainen. Valtakunnallisesti silmälläpidettävän 

kalliokeuhkojäkälän (Lobaria scrobiculata) 

on tiedetty kasvavan samalla liuskealueella 

vuodesta 1967. Vanhoilta kasvupaikoiltaan Tuomikalliolta 

ja Varalasta se on kadonnut. Aitolahden Laalahdelta 

vanhan haavan rungolta on löydetty vanhojen 

metsien laji kätköhyytelöjäkälä (Collema occultatum). 

Hervannasta on puolestaan kerran löydetty Hämeessä 

taantunut ja esiintymisalueiltaan eteläinen suonirustojäkälä 

(Ramalina sinensis). Hervannan Viitastenperänlahden 

eteläpuolen kalliolta on löydetty Suomen 

kolmas murutorvijäkälän (Cladonia caespiticia) kasvupaikka. 

Vaarantuneisiin suurjäkäliin Tampereen alueella 

kuuluvat isorustojäkälä (Ramalina fraxinea), suohirvenjäkälä 

(Cetrariella delisei), härmäkilpijäkälä (Dermatocarpon 

deminuens), kalkkinahkajäkälä (Peltigera 

lepidophora), limi-isokarve (Parmelia omphalodes) ja 

paasitorvijäkälä (Cladonia diversa). Kulttuuriseutuja 

suosiva mutta ilmansaasteista kärsivä isorustojäkälä 

kasvaa niukkoina esiintyminä Teiskon Viitapohjassa, 

Velaatassa ja Kulkkilassa. Levinneisyysalueiltaan pohjoinen 

suohirvenjäkälä löytyi vuonna 1984 suolta Teiskon 

Jylhänperältä ja vuonna 1998 Kulhanvuorelta. 

Ahvenanmaalle ja Varsinais-Suomeen keskittyvä härmäkilpijäkälä 

kasvaa niukkana esiintymänä Teiskon 

Kuuslahden kalliossa sekä Kiimajoen rantakivellä. 

Kaiken kaikkiaan härmäkilpijäkälästä on vain vähän 

löytöpaikkoja Suomesta. Kalkkinahkajäkälää kasvaa 

Viitapohjan liuskealueella ja mereistä ilmastoa suosivaa 

limi-isokarvetta Teiskon Koljonniemessä. Paasitorvijäkälää 

kasvaa muutamassa paikassa Tampereella. 

Valtakunnallisesti vaarantunut laji on röyhelökarve 

Teiskon Mustalaisvuorella. Laji löytyi sieltä 1996. 

Silmälläpidettäviin ja taantuneisiin jäkäliin kuuluvat 

ainakin Viitapohjan tienvarsilla kasvava, kalkkia 

sisältävää kasvualustaa vaativa suipputorvijäkälä (Cladonia 

acuminata) sekä raidankeuhkojäkälä, joka monilla 

kasvupaikoillaan on niukentunut ja osittain jopa 

hävinnyt. Korpiluppoa, joka aikaisemmin oli yleinen 

kuusikoissa ja rinnemäntyjen oksilla, kasvaa enää 

niukkana etupäässä Aitolahden ja Teiskon alueella. 

Silmälläpidettäviin ja harvinaisiin jäkäliin kuuluu 

seitsemän lajia. Pikkuokajäkälä (Cetraria muricata) ja 

mätästorvijäkälä (Cladonia cervicornis ssp. cervicornis) 

ovat mereisiä lajeja, jotka kasvavat yleensä korkeiden 

kallioiden lailla (esim. Neinvuori ja Viitastenperä) tai 

suurten vesistöjen rantakallioilla. Samanlainen on 

Suomessa erittäin lounainen nummitorvijäkälä (Cladonia 

strepsilis), joka tunnetaan Teiskon Rappuvuorelta. 

Pallotinajäkälä (Stereocaulon pileatum) kasvaa kivillä 

Teiskon Rappuvuorella ja Kaupin Tuomiokalliolla. 

Eteläistä jäkälälajistoa edustavat Tampereella pohjoisella 

äärialueellaan kasvava paasitorvijäkälä (Cladonia 

diversa), Tohlopin länsipuolella Rasonhaassa kasvava 

piirtojäkälä sekä Raholan ja Villilän rantakallioilla 

kasvava vainiolaakajäkälä. Pohjoisia jäkälälajeja edustavat 

Kaupissa, Viitapohjassa ja Papinvuorella kasvava 

himmeänahkajäkälä ja Mustalaisvuorella kasvava 

loistokeltajäkälä (Xanthoria elegans). 

Tampereen ylivoimaisesti arvokkaimmat jäkäläalueet 

ovat Viitapohjan jyrkänteillä, joissa em. jäkälälajien 

lisäksi kasvavat mm. limilaakajäkälä (Physconia 

perisidiosa) ja kiekkolaikkajäkälä (Pertusaria albescens). 

Kumpikin laji kasvaa kalliopinnalla, mikä on tyypillistä 

yleensä vain Pohjois-Suomen emäksisillä kallioilla. 

Mustalaisvuorella kasvaa myös mereistä mätästorvijäkälää 

(Cladonia cervicornis ssp. cervicornis) ja Pirkanmaalla 

ainoalla kasvupaikallaan Thermutis velutina. 

Lähistön liuskekalliolta löytyi v. 2000 kalkinsuosija 

ruskokesijäkälä (Leptogium gelatinosum). Mustalaisvuoren 

jäkälälajiston säilymistä uhkaavat kuitenkin 

nykyään kalliokiipeilijät. Aitoniemen-Vääräjärven 

maisemista Korvenvuorella kasvaa tammivyöhykkeelle 

tyypillinen korallilaikkajäkälä (Pertusaria corallina). 

Silmälläpidettäviin harvinaisiin kokkarejäkälä Lecidoma 

demissum Teiskosta. 

Lisätietoja: 

Kääntönen, M. & Mikkola, R. 1985: Havaintoja eräiden jäkälien 

viimeaikaisesta esiintymisestä Pirkanmaalla, erityisesti 

Tampereen-Oriveden seudulla. - Talvikki 9: 13-22. 

Kääntönen, M. 1988: Viimeaikaisia jäkälälöytöjä Pirkanmaalla. - 

Lutukka 4: 41-44. 



5.3. Sammalet 

Uhanalaisten sammalten kasvupaikkatiedot perustuvat 

osittain 1960-luvun alussa tehtyihin havaintoihin, 

joita ei ole myöhemmin varmistettu. Myös tuoreita 

havaintoja uhanalaisista lajeista on toki olemassa ja 

sammaltutkimus on saanut viime aikoina hieman uutta 

puhtia. Sammalkatsaus perustuu kuitenkin hajatietoihin 

ja on puutteellinen, minkä vuoksi kaikkia 

Uhanalaisten eläinten ja kasvien seurantatoimikunnan 

mietinnössä mainittuja uhanalaisia sammalia ei 

ole listattu. Ainoastaan lajit, joista on havaintoja, on 

otettu mukaan katsaukseen. 

Valtakunnallisesti uhanalaisista maksasammalista 

erittäin uhanalainen kantokinnassammal (Scapania 

apiculata) kasvoi ainakin vielä 1960-luvulla Teiskossa 

Paali- ja Vaavunjärven välisen puron varressa. Laji 

elää lahopuulla. Vaarantunut kalliosuomusammal 

(Radula linderbergiana) kasvoi vuonna 1962 Peltolammista 

laskevan puron varrella. Vuonna 2002 löydettiin 

vaarantunutta pohjanpussisammalta (Marsupella 

sphacelata) Teiskon Syvälahdenvuorilta. Silmälläpidettävä 

pikkulovisammal (Lophozia ascendens) kasvoi 

1960-luvulla Teiskon Paali- ja Vaavunjärven välisessä 

metsässä. 

Valtakunnallisesti uhanalaisista lehtisammalista 

Tampereella tavataan erittäin uhanalaista kolokärpänsammalta 

(Rhabdoweisia crispata), joka kasvaa Kaukajärven 

Hikivuoren seinämällä. Silmälläpidettäviä lajeja 

edustavat vuonna 1993 Tammerkoskesta löydetyt 

koskisiipisammal (Fissidens pusillus) ja vellamonsammal 

(Octodiceras fontanum). Silmälläpidettäviin lajeihin 

kuuluvat lisäksi Tohlopissa ja Kaukajärvessä 

1990-luvulla havaittu ahdinsammal (Rhychostegium 

riparioides) sekä vuonna 2003 Teiskosta löydetyt kaksi 

lajia: vuorikivisammal (Grimmia montana) Koljonniemessä 

ja sirppihuurresammal (Palustriella falcata) 

Peräjärvellä. Teiskon Hulkkionvuorella vuonna 2002 

havaittu kalkkisammal (Brachytecium glareosa) oli Etelä-Hämeen 

eliömaakunnalle uusi laji. 

5.4. Sienet 

Sienten uhanalaisuus on huomattavasti vaikeampi 

määritellä kuin putkilokasvien, mikä johtuu sienten 

sesonkiluonteisuudesta, vaikeasta tunnettavuudesta, 

systematiikkaan liittyvistä sekaannuksista ja tutkijoiden 

puutteesta. Seuraava Tampereen uhanalaisten 

sienten luettelo noudattelee kuitenkin valtakunnallisesti 

ja alueellisesti uhanalaisten sienten luetteloa. 

Yleisesti ottaen uhanalaisia sieniä löytää sieltä mistä 

uhanalaisia kasvejakin; kalkkialueilta, lehdoista ja alueilta, 

joissa on lahoavaa puuainesta. Niinpä keskeisimmät 

luonnonsuojelualueet, Halimasjärvi ja Peltolammi-Pärrinkoski, 

ovat myös tärkeitä sienialueita. 

Tampereen seudun sienilajistossa on erilaisia elementtejä. 

Osa lajistosta viittaa pohjoiseen levinneisyyskuvaan, 

toiset taas eteläiseen. Eteläisiä lajeja ovat 

esim. osterivinokas (Pleurotus ostreatus), silkkivalmuska 

(Tricholoma columbetta), kevätkaunolakki (Calocybe 

gambosa), Suomen pohjoisin löytö Epilästä, v. 2001- 

2003, savukärpässieni (Amanita spissa, Suomen pohjoisin 

löytö Viikinsaaresta), karvasmaitohiippo 

(Mycena erubescens, Suomen pohjoisimmat löydöt, 

Hatanpäänniemestä ja Koskipuistosta), valkohiippo, 

(Mycena alba, Suomen pohjoisin löytö Hatanpäänniemestä), 

piikkituhkelo (Lycoperdon echinatum), rikkikääpä 

(Laetiporus sulphureus) ja kartanokääpä (Spongipellis 

spumeus). Pohjoispainotteisesta lajeista mainittakoon 

mm. männynrousku (Lactarius musteus) ja 

männyntuoksuvalmuska (Tricholoma nauseosum) . 

Sienilajisto tunnetaan yleensä puutteellisesti. 

Säännöllistä, perusteellista inventointia ei ole tehty 

missään. Havainnot koostuvat paljolti hajatiedoista ja 

satunnaisista keräyksistä. Uhanalaisuuden arviointi on 

vaikeaa, ja tehostunut tutkimus voi paljastaa harvinaisena 

pidetyn lajin odotettua yleisemmäksi. 

Helttasienet 

Heterusokas (Entoloma rubrobasis) CR 

Lokakuussa 2001 löytyi iso ryhmä Aitolahden Hirviniemestä, 

koivua kasvavalta entiseltä pellolta. Laji on 

kuvattu tieteelle vasta 1980-luvulla suomalaisen näytteen 

perusteella ja tunnetaan koko maailmassa vain 

Suomesta, Ruotsista ja Eestistä. Suomesta tunnetaan 

kolme kasvupaikkaa. 

Lahotuppisieni (Volvariella caesiotincta) CR 

Suomen ensimmäinen löytö tehtiin Epilästä v. 1969, 

Ei havaittu myöhemmin ja kasvupaikkakin lienee tuhoutunut. 

Setrivahakas (Camarophyllus russocoriaceus) EN 

Löydetty Pyynikiltä, nurmikolta, 1980-luvun lopulla. 

Ei löydetty myöhemmin. 

Kyyhkyvahakas (Camarophyllus lacmus) NT 

Löydetty Peltolammilta, kerrostaloalueen pihanurmelta 

1985. Ei myöhemmin. 

Mustapahkajuurekas (Collybia racemosa) NT 

Löydetty Halimasjärven luonnonsuojelualueelta 




Valkosahaheltta (Lentinellus auricula) NT 

Löydetty lahopuulta Hatanpäänniemestä ja Viikinsaaren 

luonnonsuojelualueelta 1990-luvun lopussa. Ei 

havaintoja myöhemmin. 

Kystikkä (Macrocystidia cucumis) NT 

Keräykset Kalevankankaalta ja Pyynikiltä on tehty 

1980-luvulla. Lienee arvioitua yleisempi, vaikka näillä 

kahdella paikalla ei ole nähty sen koommin. 

Anishaprakas (Psathyrella mucrocystis) NT 

Löydettiin Suomelle uutena Peltolammi-Pärrinkosken 

luonnonsuojelualueelta v. 1985. Löytövuoden jälkeen 

tavattiin myös muutamana vuonna samalta paikalta. 

Ei havaittu myöhemmin. Sittemmin löydetty 

myös Härmälästä v. 1994. 

Isomyyränlakki (Rhodocybe gemina) NT 

Löydetty Koukkuniemestä isona ryhmänä v. 1992, ei 

havaittu myöhemmin. Sittemmin, v. 2001, löytyi 

myös Epilästä. 

Jauhoruostejuurekas (Phaeocollybia cidaris) NT 

Löydetty Peltolammilta, luonnonsuojelualueelta v. 


Kupusienet 

Piikkituhkelo (Lycoperdon echinatum) NT 

Löydetty Kaukajärven itäosan eteläpuolen lehtorinteestä 

v. 1998. Suomen pohjoisimpia löytöjä. 

Nurmituhkelo (Vascellum pratense) NT 

Löydetty useita kertoja nurmikkopaikoilta (Viikinsaari, 

Viinikka, Lielahti). Luultavasti kuviteltua yleisempi, 

nimenomaan uudispaikoilla. 

Kääväkkäät 

Pähkinäorvakka (Granulocystis flabelliradiata) VU 

Kasvaa vanhoilla ruskovuotikoilla (Hymenochaete tabacina). 

Löydetty Teiskon Velaatan pellonojapajukoista 

v. 2002. 

Kartanokääpä (Spongipellis spumeus) VU 

Suomen pohjoisimmat löydöt ovat Tampereelta, vuodelta 

1992. Kääpä löydettiin vaahterasta sekä Hatanpäänniemestä 

että Hämeenpuistosta. Hämeenpuiston 

puu on kaadettu, mutta Hatanpäänniemen puu on 

edelleen pystyssä, vaikka sientä ei ole havaittu enää. 

Laji on löydetty Tampereelta jo v. 1939. 

Käpäläkääpä (Anomoporia bombycina) NT 

Löydetty Teiskon Kulkkilan Pikkuhaasta, vanhasta 

metsästä v. 2000. 

Huopakääpä (Onnia tomentosa) NT 

Löydetty Pyynikiltä v. 1977, Rosendahlin ja näkötornin 

välisestä rinteestä mäntyjen alta. 

Ruostekääpä (Phellinus ferrugineofuscus) NT 

Tämä aarnimetsien ilmentäjälaji on tavattu vanhoilta 

kaatuneilta kuusilta kolmesta paikasta, Viikinsaaresta 

v. 1975, Peltolammilta v. 1987 ja Vattulasta v. 2002. 

Viikinsaaren ja Vattulan esiintymät ovat luonnonsuojelualueilla. 

Sinappityllikkä (Megalocystidium luridum) NT 

Löydetty Kaupista pajulta v. 1990. 

Kotelosienet 

Sysikieli (Geoglossum atropurpureum) EN 

Löydetty v. 1988 Epilänharjun kedolta. Ei myöhemmin. 

Nuijasarvisieni (Xylaria polymorpha) EN 

Löydetty Hyhkyn Pättiniemenpuistosta v. 1995 

(Kääntönen 1996). Kasvaa edelleen vanhan lepänkannon 

tyvellä. Suomesta on vain muutamia löytöjä. 

Lasse Kosonen 

Nurmituhkelo Lielahden nurmikolla. Laji on levinnyt myös 

kulttuuripaikoille. 

Karvakieli (Trichoglossum hirsutum) VU 

Löydetty Epilänharjun kedolta v. 1988. Keto on sama, 

josta löytyi myös sysikieltä. Paikkaa ei tarkistettu 

myöhemmin. 

Ruohikkokieli (Geoglossum fallax) NT 

Löydetty Peltolammilta, kerrostaloalueen nurmelta, v. 

1979. Ei myöhemmin 

Talvimaljakas (Urnula hiemalis) NT 

Löydetty Alasjärven itäpuolelta, kuusimetsän reunasta 

v. 1978 ja Järvensivun Variksenpuiston läheltä lepikosta 

parina keväänä 1980-luvulla. 



Uhanalaiseksi luokiteltujen sienien lisäksi Tampereelta 

on tavattu koko joukko Suomelle tai jopa tieteelle 

uusia sienilajeja. Tällaisten sienten uhanalaisuuden arviointi 

on kuitenkin visaista. Suomelle uusina on ilmoitettu 

mm. Marasmiellus tricolor (Mältinranta) ja 

sinijalkarusokas (Entoloma tjallingiorum) (Kauppi). 

Muita poikkeavan harvinaisia sieniesiintymiä ovat 

mm. suruhiippo (Mycena tristis) (Hatanpäänniemi, 

paikka tuhoutunut), meriherkkusieni (Agaricus bernardii), 

jota kasvaa runsas esiintymä Epilässä, Nokian 

moottoritien alun viherkaistalla, rusokaslaji Entoloma 

albotomentosum Sikosuolla, ripsimaatähti (Geastrum 

sessile) Epilässä (esiintymä tallella 2003), Lyophyllum 

incarnatobrunneum Kalevankankaalla, runkohytyvinokas 

(Hohenbuehelia atrocoerulea) Kaarilasta Pyhäjärven 

rantapalteelta ja kääväkkäistä Ramariopsis tenuiramosa 

Kaupista ja Aitolahdelta. Kupusienistä mainittakoon 

jättikuukunen (Langermannia gigantea), jota oli lyhytikäinen, 

niukka esiintymä Sarankulmassa ja Teiskon 

Kukonjärvellä isohko esiintymä, sekä kuorikamarainen 

(Hysterangium coriaceum) Peltolammilta ja Kaupista. 

Tampereelta on löydetty myös useita tieteelle 

uusia tai hyvin vähän kerättyjä kotelosieniä. 

5.5. Tampereen linnustosta 

• Lasse Kosonen, Rainer Mäkelä ja Seppo Aro 

Tampereen lintutieteellinen yhdistys ry on julkaissut 

vuodesta 1983 tietoja Pirkanmaalla pesimäaikaan tavatuista 

ja pesivistä lintulajeista. Valtakunnallisesti 

erittäin uhanalaisia lajeja Tampereella ei pesi. Valkoselkätikkakin 

on vain talvi- tai syysvieras, jota kylläkin 

tavataan lähes vuosittain ja joitakin havaintoja rummuttavasta 

linnusta sopivassa pesimäympäristössä on 

tehty. Tässä yhteydessä ei käsitellä ilmeisiä satunnaispesijöitä, 

kuten pähkinänakkelia ja mustaleppälintua. 

Valkoposkihanhi on mukana, koska on epäiltävissä 

pesinnän yleistyminen lähivuosina. Petolintureviirit 

perustuvat Järvisen (1999), Saurolan (1991) ja Väliahon 

(2001 ja kirj.) tietoihin. 

Kaakkuri (Gavia stellata), NT 

Pesi ensimmäistä kertaa Halimasjärven luonnonsuojelualueen 

kupeessa sijaitsevassa Halimasjärvessä v. 

2002, jolloin sai lentoon yhden poikasen. Samoin 

vuonna 2003 pari tuotti yhden poikasen. Jo v. 2001 

yritti selvästi pesintää järven kaakkoiskulmassa sijaitsevassa 

saarekkeessa, mutta pesinnän aloittanut kalalokkipari 

puolusti raivokkaasti pesimäreviiriään ja pesintä 

jäi yritykseksi. Lisäksi pesintään viittaavia havaintoja 

on tehty myös Teiskon Jylhänperän Vääräjärvestä, 

jossa pesintäyritys v. 2001. 

Kuikka (Gavia arctica), NT 

Kantakaupungin alueella laji pesii Särkijärvessä, Hervantajärvessä 

ja toisinaan myös Suolijärvessä. Särkijärvessä 

on pesinyt parhaimmillaan kolme paria. Lisäksi 

yksi pari on vuosittain oleskellut Tohlopinjärvellä, ja 

pesintäyritys todettiin v. 2003. Teiskon alueella on ainakin 

12 kuikkajärveä, joissa laji pesii säännöllisesti, 

joillakin kaksikin paria (esim. Pulesjärvi, mahdollisesti 

jopa kolme). Myös Näsijärvessä on useita kuikkapareja. 

Laji vaatisi tarkemman kartoituksen. 

Mustakurkku-uikku (Podiceps auritus) 

Aiemmin pesinyt Härmälän Vähäjärvessä, josta myös 

melko tuoreita oleskeluhavaintoja. Aitolahden Hur- 

Olavi Kalkko 

Mustakurkku-uikku kuuluu voimakkaimmin taantuneisiin lajeihin. 


Kartta 12. Kynäjalavan esiintymispaikat Tampereella

Kartta 13. Liito-oravan esiintymispaikat Tampereella.


majärvessä on v. 1985 havaittu pariskunta. Muita havaintoja: 

Teiskon Kuorejärvessä (pesintä viimeksi 

1993, 2 paria), Matalajärvestä , jossa v. 1993 poikue ja 

viimeksi havaittu 1996 (1 yksilö) ja Nuorajärvestä, jossa 

pesintä todettu viimeksi 1996. Myös v. 2002 paikalla 

todettiin vielä 2 lintua ja 2003 vain yksi. Teiskon 

Nuutilanlahdessa tavattu ainakin vielä 1997, mutta 

pesintä epävarmaa. 

Härkälintu (Podiceps griseigena) 

Kantakaupungissa on yksi pesimäjärvi, Tohloppi, jossa 

on viime vuosina pesinyt kaksi paria. Teiskossa pesii 

useita pareja, kuten Nuutilanlahdessa (2 paria), Terälahdessa, 

Pulesjärvessä, Velaatanjärvessä (mm. v. 

2003 hautova lintu näkyi Teisko-Ruovesi-tielle) ja 

Kirkkojärvessä, samoin Näsijärven muutamissa lahdissa, 

kuten Kuterinlahdessa, Vetämäkannanniemessä. 

Iidesjärvelläkin havaittiin v. 1997 soidintava lintu, 

mutta ilman pesintää. Tarkempi kartoitus on tarpeen. 

Kaulushaikara (Botaurus stellaris), NT 

Voinee pesiä Teiskossa, josta tuoreita havaintoja mm. 

Nuorajärveltä (ensimmäinen v. 1983 ja seuraavan kerran 

1992). Vuonna 1998 havaittiin huuteleva lintu 

Tervalahdessa ja Kääniemessä. Vuonna 2003 kuultiin 

kolme lintua, Nuorajärvellä, Nuutilanlahdella ja Käälahdessa. 

Voivat myös olla levähtäviä, parittomia lintuja. 

Laulujoutsen (Cygnus cygnus) 

Teiskon alueella pesii kaksi paria: Nuorajärvellä ja 

Velaatan Nuutilanlahdessa jo vuodesta 1994 lähtien. 

Myös muualta on pesimäaikaisia havaintoja (ns. kihlapareja), 

esim. Peltolammilta 2003! Näsijärven Koljonselän 

karilla pesi joutsen myös v. 2003. Tampereelta 

ei tunneta erityisiä levähdyspaikkoja, jonne kerääntyisi 

satoja joutsenia. 

Valkoposkihanhi (Branta leucopsis) 

Uudistulokas. Pesinyt ensimmäistä kertaa Näsijärvellä, 

Aitolahdella v. 2003, jolloin emojen seurassa havaittiin 

yksi poikanen. 

Jouhisorsa (Anas acuta) 

Pesinyt Iidesjärvellä ainakin vuosina 1967 ja 1968, jolloin 

havaittu poikue. Myös Nuorajärveltä on pesimäaikaisia 

havaintoja 1980-luvulta ja viimeksi 1990-luvun 

lopussa nähtiin poikue. Nuutilanlahdella laji on 

tavattu pesimäaikaan viimeksi 1990, ja laji saattaa 

edelleen pesiä siellä. 

Heinätavi (Anas querquedula) 

Harvalukuinen pesimälintu rehevillä lintujärvillä. Pesintään 

viittaavia havaintoja on Iidesjärveltä mm. 

1993-94 sekä 1999, 2000 ja 2001. Myös Teiskon Nuutilanlahdella 

(1990-luvulla monena vuonna, viimeksi 

-97), Nuorajärvellä (viimeksi 1997) ja Hurmajärvellä 

(1997) laji on tavattu pesintäaikaan. 

Kalasääski (Pandion haliaetus), NT 

Vuosina 1971-1990 Tampereella on havaittu 0-2 reviiriä. 

Ruskosuohaukka (Circus aeruginosus), NT 

Pesintöjen määrät vuosittain: 

1997: 1, 1998: 3, 1999: 2, 2000: 1, 2001-2003 2 

Hiirihaukka (Buteo buteo) 

1997: 1, 1998 1, 1999: 1, 2000: 0, 2001-02: 1, ja 2003: 0 

Mehiläishaukka (Pernis apivorus), NT 

1997: 4, 1998: 1, 1999: 1, 2000: 1, 2001: 1 , lisäksi 1 

reviiri, 2002 2 reviiriä ja 2003 1 reviiri. 

Kanahaukka (Accipiter gentilis) 

1997: 5, 1998: 5, 1999: 4, 2000: 5, 2001: 7, 2002: 6 ja 

2003: 9 pesintää. 

Varpushaukka (Accipiter nisus) 

1997: 10, 1998: 14, 1999: 21, 2000: 5, 2001 19, 2002: 

9 ja 2003: 14 pesintää 

Tuulihaukka (Falco tinnunculus), NT 

1997: 11, 1998: 23, 1999: 13, 2000: 16, 2001: 22, 

2002: 20 ja 2003: 12 pesintää 

Ampuhaukka (Falco columbarius), VU 

Aiemmin pesinyt mm. Kaupissa ja Lentäväniemessä. 

Viime vuosien ainoa pesintäaikainen havainto on 

23.7.1997 Kalevankankaalta 

Nuolihaukka (Falco subbuteo) 

1997: 6, 1998: 2, 1999: 4, 2000: 4, 2001 4, 2002 1, 

2003 2 pesintää. 

Metso (Tetrao urogallus), NT 

Pesi vielä 1940-luvulla ja 1950-luvun alkupuolella 

Tesoman-Lamminpään-Haukiluoman alueella, mutta 

joutui väistymään asutuksen ja muun rakentamisen 

tieltä. Kaupissa laji esiintyi vielä 1960-lvulla ja Hervannan 

takamailla saattaa elää edelleen - kukaties ei 

kuitenkaan Tampereen puolella. Teiskossa on edelleen 

kohtalainen kanta. 

Peltopyy (Perdix perdix), NT 

Ei säännöllisiä pesimähavaintoja enää 1980-luvulta. 

Näyttää hiipuneen jo 1970-luvun loppuvuosina, jolloin 

havaintoja on vielä Hankkion ja Kaukajärven pelloilta, 

Lielahdesta ja Härmälästä. Hankkiosta on vielä 

havainto talviparvesta vuodelta 1999, joka voinee koskea 

vaellusryhmää. 



Viiriäinen (Coturnix coturnix) 

Tampereelta on neljä havaintoa ääntelevästä koiraasta, 

joista kolme 2000-luvulta: 2000 Aitolahti, Nurmi, 

2002 Aitolahti, Sorila, 2003 Teisko, Velaatta. 

Ruisrääkkä (Crex crex) NT,V 

Verrattuna 1970-lukuun laji on nykyisin selvästi yleisempi. 

Erityisen selvästi määrät kasvoivat 1990-luvulla 

(mm. 1993 9 ääntelevää). Vuosittaiset vaihtelut 

suuria, esim. v. 1999 2 ja huippuvuonna 2000 36 ääntelevää. 

Luhtakana (Rallus aquaticus) 

Havaittu ainakin Iidesjärvellä (mm. 2003 2 ääntelevää), 

Nuutilanlahdella (mm. 1989-1990), Kurjenjärvellä 

v. 2000, Nuorajärvellä (1990-91 ja 2000), Aitolahden 

Sorilanlammella (1995 ja 2002), Kuolemaisella 

(1990 ja 1995). Pesintää ei ole varmistettu. 

Luhtahuitti (Porzana porzana) 

Oli 1980-luvulla ja 1990-luvun alkupuolella huomattavasti 

tavanomaisempi kuin viime vuosina. Parhaimmillaan 

sitä on kuultu v. 1989 (7 äänt.), 1990 (10 

äänt.) ja 1993 (7 äänt.). Vuosittainen se on Nuorajärvellä, 

parhaimmillaan jopa 3 äänt (mm. 1983, 1986, 

1987, 1990, 1995). 

Liejukana (Gallinula chloropus), VU 

Satunnainen pesimälintu, joka pesinyt Teiskossa, 

Vaakkolammella (1990-luvulla reviirejä, v. 1997 1 yksi 

nuori lintu ja mm. v. 2000 varoitteleva yksilö) ja Iidesjärvellä 

(jo v. 1969 reviiri ja kuollut, muninut naaras). 

Pesintä tapahtui 1999, jolloin heinäkuussa nähtiin 

emolinnun lisäksi 4 poikasta. Havaintoja on myös 

vuosilta 2001-2003. 

Kurki (Grus grus) 

Kurkikanta on runsastunut varsinkin 1990-luvun 

puolella. 1990-luvulta on tiedossa ainakin kymmenkunta 

pesimäpaikkaa Teiskosta ja Aitolahdelta. Lajin 

pesimäkannan kehitystä ei ole erityisesti seurattu. 

Olavi Kalkko 

Olavi Kalkko 

Teiskon viiriäinen tuli toisinaan myös valokuvaajan näköpiiriin. 

Meriharakat vierailevat usein santalahden nurmikolla. 

Meriharakka (Haematopus ostralegus) 

Uudislaji. Meriharakka on pesinyt Lielahdessa säännöllisesti 

vuodesta 1986 alkaen vuoteen 2003 asti. Pesintä 

ei ole läheskään aina onnistunut. Pesinyt tai yrittänyt 

pesiä myös Raholan jäteveden puhdistamolla 

ainakin 1997-2000, jonka jälkeen tavattiin Ylä-Villilän 

multakasoilla varoittelevat linnut v. 2002. Lisäksi 

varoittelevia pareja on esiintynyt Aakkulan multakasoilla 

v. 1997, 2001-2002 ja kihlapari on tavattu säännöllisesti 

vuosina 1997-2003 Pyynikinsaarissa (lienee 

pesinyt Pirkkalan Pereensaaressa). V. 2003 laji pesi 

myös Santalahden uudella aallonmurtajalla. 

Pikkutylli (Charadrius dubius) 

Vuoden 1994 kartoituksessa löytyi n. 50 reviiriä, mutta 

vuonna 2003 enää 8 paria. On vähentynyt viime 

vuosina sopivien pesimäpaikkojen tuhouduttua. Pesinyt 

viime vuosina ainakin Lahdesjärvellä, Lielahdessa, 

Hankkiolla, Ryydynpohjassa, Tarastenjärven 

kaatopaikalla ja Nekalan maankaatopaikalla ja ilmeisesti 

myös entisen Lokomon-Hatanpään alueella, josta 

myös Suomen ensimmäinen kattopesintä. 

Punajalkaviklo (Tringa totanus) 

Lielahden lietteillä pesi 1-2 paria vuosina 1990-2001, 

mutta ei nykyisin. Kesäaikaisia havaintoja myös Nuorajärveltä 

1996-98. Varoittelevat linnut kesäkuussa 

1999 Valkeejärvellä (2 paria) ja Uskalissa (1 pari). 

1970-luvun lopulla oleskeli pari pesimäaikaan myös 

Härmälän Vähäjärvellä. 



Selkälokki (Larus fuscus), Ldir, VU 

Pesii Näsijärven luodoilla säännöllisesti (ks. 4.2.3.). 

Lisäksi Teiskossa lienee muita järviä, joissa se voi pesiä. 

Tarastenjärven kaatopaikka on huomattava selkälokkien 

ruokailupaikka. On jopa arvioitu , että 10 % 

selkälokin maailmankannasta poikkeaa vuosittain Tarastenjärvellä. 

Uuttukyyhky (Columba oenas) 

Suuresti vähentynyt koko Pirkanmaalla..Tampereelta 

viimeinen varma pesintähavainto on kesältä 1973 

Ikurin Haukiluomasta (lintu lähti haavankolosta). 

Myöhemmin on vain satunnaishavaintoja, mutta pesintään 

viittaavia havaintoja on esim. Lielahdesta 

1998 (2 yks touko-kesäkuun vaihteessa) ja Teiskon 

Nuutilanlahdesta (22.5.1998 1 yks) sekä Aitolahdesta 

v. 1999 soidintava pari. 

Huuhkaja (Bubo bubo) 

2000-luvun alussa 15 tunnettua reviiriä. Kantakaupungin 

alueella ei lainkaan, Aitolahdessa 2 ja loput 

Teiskossa. 

Lehtopöllö (Strix aluco) 

2000-luvulla reviirien lukumäärä on vaihdellut rajoissa 

20-25. Suurin osa keskittyy Teiskon alueelle. 

Viirupöllö (Strix uralensis) 

Kanta lienee lehtopöllön pesimäkantaa pienempi, 

ehkä n. 20 paria. 

Lapinpöllö (Strix nebulosa) 

Satunnaislaji, joka voi hyvinä vuosina pesiäkin. Esim. 

pöllöjen pesintöjen huippuvuonna 1991 todettiin 

Teiskon Ukaassa 2 pesintää 3.1 kilometrin päässä toisistaan. 

Sarvipöllö (Asio otus) 

Vuosittaiset vaihtelut hyvin suuria. Esim. v. 1991 

Tampereen alueella todettiin 41 pesintää. Todellinen 

määrä lienee ollut selkeästi suurempi, koska valtaosa 

havainnoista koski poikueita. 

Varpuspöllö (Glaucidium passerinum) 

Karkea arvio Tampereen alueelta, n. 35-40 paria. Esimerkiksi 

v. 2003 20 pesintää. 

Helmipöllö (Aegolius funereus) 

Voimakkaasti taantunut laji. Huikeina myyrävuosina 

Tampereellakin voi pesiä satakin paria, mutta 2000- 

luvulla tällaisia vuosia ei ole ollut. Huonoina myyrävuosina 

laji voi puuttua lähes kokonaan. 

Kehrääjä (Caprimulgus europaeus) Ldir,NT 

Tampereen kehrääjät alkavat hiipua olemattomiin. 

Vuodelta 1998 on vielä ääntelyhavainto Teiskon Ahvenvuorelta 

(sekä koiras että naaras) ja vuodelta 2002 

ääntelytieto Teiskon Taulaniemen Huhdinkorvenkankaalta, 

Rääkkykankaalta (naaras), v. 2003 Nuutilanlahdella 

(Kurjenvuoren suunnasta) ääntelevä ja 

Toijakylästä ääntelevä. Kantakaupungistakin on tuoreita 

havaintoja: Hallilan Pehkusuolla on koiras kuultu 

1992-93 ja 1995 sekä 2000 ja 2002. Vuonna 2003 

kaikki vanhat havaintopaikat tarkistettiin. 

Harmaapäätikka (Picus canus) Ldir,NT 

Kevättalvella 2003 reviiri Hervantajärven pohjoispuolella, 

Salmenkalliontien varrella metsäalueella, 

jossa havaittiin ainakin koiras. Lähistöllä havaittiin 

myös naaras koko talven, joten on mahdollista, että 

laji pesii jossakin Hervantajärven ympäristössä. Toinen 

koiras piti reviiriä Kauppi-Niihaman alueella keväällä 

2003. 

Pikkutikka (Dendrocopos minor) VU 

Tampereen pesimäkanta keskittyy Pyhäjärven reunametsiin 

ja kantakaupungin reunamille lehtevään ympäristöön, 

jossa on lahopuita. Laji pesii säännöllisesti Villilänsaaressa, 

Raholan-Hyhkyn-Tahmelan rantamilla 

(1-2 paria), Pyynikillä, Viikinsaaressa - Hatanpäällä 

-Härmälässä - Rantaperkiössä (1-2 paria), Vaakkolammilla, 

Tohlopissa, Lielahdessa, Iidesjärvellä, Vehmaisissa 

ja Haiharassa. Vuosittain pesinee n. 10 paria. 

Pirstaleisessa ja pienialaisessa ympäristössä linnut 

liikkuvat laajalti ja pesäpaikat voivat vaihdella suuresti, 

joka vaikeuttaa arvioita. Esimerkiksi Pyynikin-Viikinsaaren-Hatanpään 

ja Härmälän alueella havaitut 

linnut eivät välttämättä aina koske eri reviirejä. Pesimäaikaisia 

havaintoja on vielä Teiskon Nuorajärveltä 

1989-1992, Kämmennniemestä1995,1997, Kotkanniemestä 

1997 ja ilmeisesti Nuutilanlahden ympäristöstä. 

Koko kunnan kanta lienee n. 20 paria. 

Pohjantikka (Picoides tridactylus) Ldir,NT,V 

Huonosti tunnettu laji. Kuitenkin luonnontilaisen 

metsän ilmentäjä, joka ansaitsisi tarkemman seurannan. 

Hervannan alueella pesii ainakin yksi pari (säännöllisiä 

havaintoja Hervantajärven - Suolijärven ympäristöstä) 

, samoin Teiskossa. Pesintään viittaava havainto 

tehtiin v. 1997 myös Halimasjärven luonnonsuojelualueelta. 

Käenpiika (Jynx torquilla), VU 

Suuresti vähentynyt laji. Viime vuosilta vain kaksi reviiriä: 

Lielahdessa säännöllisesti vielä 2000-luvulla¸ja 

Villilänsaari, jonka lähistöllä myös pesinyt (viimeksi 

havainto 2003). Vuodelta 2000 on myös havainnot 

Teiskon Kapeesta ja Rypynperästä. 

Kangaskiuru (Lullula arborea), NT 

Kangaskiurusta ei ole varmoja pesimähavaintoja 

Tampereelta. Sopivassa pesimäympäristössä tavattiin 

kuitenkin laulava lintu v. 2000 Teiskon Rääkkykankaalla. 

Myöhempiä havaintoja ei ole. 



Olavi Kalkko 

Harmaapäätikan viimeaikaiset havainnot keskittyvät Hervantajärven pohjoispuolelle. 



Törmäpääsky (Riparia riparia) 

Tampereella 1970-80-luvulla seuraavat pesimäpaikat 

1978-82: Villilä 200 koloa, 1970-luvun loppu 16 koloa 

ja 1980-luvun alku 5 koloa Hankkion törmässä ja 

Epilänharju 1970-luvun lopulla 30 koloa. 1990-luvulla 

vain kolme pesäpaikkaa, joista yksi kantakaupungissa 

(Hankkion multakasat 1994-95 8 koloa), yksi 

Tarastenjärven kaatopaikalla (5 koloa) ja kaksi Teiskossa. 

Nykytilanteesta ei ole käsitystä. 

Niittykirvinen (Anthus pratensis) 

Lajista on ollut hyvin vähän tietoa Tampereen alueelta. 

Myös kantakaupungissa on ollut useita laulureviireitä, 

kuten Santalahdessa, Lielahdessa, Sarankulmassa 

(2-4 reviiriä), Hankkiossa, Kaukajärvellä, Hatanpäällä 

ja Lahdesjärvellä ja 2000-luvulla ainakin vielä 

Lielahdessa, Sarankulmassa ja ilmeisesti Lahdesjärvellä. 

Tampereen itäisen ohikulkutien reunoille syntyi 

1990-luvulla niittykirviselle sopiva niittymäinen, 

matala ja ruohoinen pesimäbiotooppi, joka sai Sarankulman-Atalan 

välille syntymään reviirejä 1994 

4, 1996 4, 1999 12, 2000 21, 2202 10 ja 2003 4. Kun 

kasvillisuus alkoi rehevöityä ja pensastua, vähenivät 

niittykirviset. Koko Tampereen kanta lienee nyt vain 

n. 10 paria. 

Koskikara (Cinclus cinclus), NT 

Pesinyt Tampereella vuodesta 1990 lähtien. Pesintä 

todettiin tuolloin Teiskon Pohtolassa Kalliojärven laskupurolla. 

Kalliojärveltä on pesintöjä myös vuosilta 

1992, 1993, ja 1995. Hankajärven laskupurolla laji on 

pesinyt1992, 1995 ja 1997. Lisäksi tunnetaan pesintä 

Velaatanjärveltä 1999. 2000-luvulla pesintöjä ei ole 

todettu. 

Kuhankeittäjä (Oriolus oriolus) 

Aiemmin säännöllinen vierailija (pesimälintu), sittemmin 

kadonnut. 1990-luvulta viisi havaintoa laulavista 

linnuista, joista kolme Teiskosta (Tervalahti, 

Matehinen, Nuorajärvi) ja yksi Villilänsaaresta ja yksi 

Kaupista. Kantakaupungin alueella laji on laulellut 

Linnainmaalla useasti 2000-luvulla. 

Satakieli (Luscinia luscinia) 

Satakielen kanta oli varsin vakaa 1990-luvun puoliväliin 

asti (20-45 reviiriä), jonka jälkeen taantui. V. 2001 

määrät kohosivat taas uusiin ennätyslukemiin, esim. v. 

2001 50 reviiriä. 

Rytikerttunen (Acrocephalus scirpaceus) 

Nykyinen kanta koostuu alle 10 parista, v. 2003 havaittiin 

Nuutilanlahdella 1, Nuorajärvellä 1, Ryydynpohjassa 

1 ja Iidesjärvellä 3 reviiriä. Iidesjärveltä laji 

tunnetaan jo 1960-luvun puolivälistä alkaen. 

Viitakerttunen (Acrocephalus dumetorum) 

Viitakerttunen saavutti huippunsa 1990-lvuun puolivälissä 

(1995 30 laulajaa), mutta viime vuosina on ollut 

vähälukuisempi. v. 2000 11 laulajaa, v. 2001 6. 

Luhtakerttunen (Acrocephalus palustris) 

Kanta pysynyt kohtuullisen vakaana. 1990-luvulla 

vaihdellut rajoissa 1-11 laulavaa ja v. 2000 12, 2001 2 

laulajaa. 

Pensassirkkalintu (Locustella naevia) 

Nykyään yleisempi kuin 1980-luvulla. Reviirimäärät 

vaihtelivat 1990-luvulla 3-7. Viime aikojen reviirimäärät: 

2000 16 ja 2001 0. 

Viitasirkkalintu (Locustella fluviatilis) 

1980-luvulla varsin vähälukuinen, mutta runsastui 

1990-luvulla. Vuonna 2000 6 reviiriä ja v. 2001 1, 

2003 pelkästään Aitolahden-Teiskon alueella 7 laulajaa. 

Näyttää runsastuneen 1990-luvulla. 

Kultarinta (Hippolais icterina) 

Vähälukuinen pesimälaji, jonka kannassa ei liene tapahtunut 

suuria muutoksia. Vuosittaiset reviirit Tampereella 

vaihtelevat 5-14 välillä. Vakituisimpia laulupaikkoja 

ovat Villilänsaari 1-2 reviiriä, Piikahaka, 

Peltolammi-Pärrinkoski 1 reviiri, Hatanpäänniemi 1 

reviiri (2003), Vaakkolammi 1, sekä satunnaisemmin 

Teiskosta. 

Idänuunilintu (Phylloscopus trochiloides) 

Vuosittainen seuranta paljastaa muutamia idänuunilintureviirejä 

myös Tampereelta, esim. Halimasjärven 

luonnonsuojelualueelta, Hervannan alueelta ja Kaupista 

(mm. v. 2002 3 laulavaa), Kaukajärvi (1997 ja 

2003 1) sekä Teiskosta. Havainnot keskittyvät yleensä 

luonnontilaisen oloisiin kuusivaltaisiin metsiin. 

Pikkusieppo (Ficedula parva) (Ldir, NT) 

Niukka pesivä kanta rajoittunee parhaisiin aarniovaiheen 

metsiin ja luonnonsuojelualueisiin. Iso-Kuhmon 

luonnonsuojelualueella nuori koiras lauloi v. 1989, 

Viikinsaaren luonnonsuojelualueelta on useita havaintoja 

1990-luvulta (mm. poikue 1996) ja Halimasjärven 

luonnonsuojelualueella kolme laulavaa v. 1999 

(ei sen jälkeen) Teiskon Paavola v.1988 pesälöytö. 

Villilänsaaressa tehtiin ilmeisesti muuttovaiheen havainnot 

v. 2002 ja v. 2003, vaikka ympäristön puolesta 

se voisi siellä esiintyä vakituisemminkin. Peltolammi- 

Pärrinkosken alueella se on esiintynyt jo 1950-luvulta 

alkaen, jolloin löydettiin mm. pesä. Viimeksi laulava 

lintu on tavattu alueella v. 2002. Kesä 1999 oli ilmeisen 

hyvä pikkusieppokesä, jolloin Halimasjärven 

lisäksi havaittiin Niihamassa (2), Lahdesjärvellä (2) ja 

Viikinsaaressa (1). 2000-luvulta Viikinsaaresta ei ole 

havaintoja. 



Pyrstötiainen (Aegithalos caudatus) 

Ilmeisesti pieni, harva kanta pesii Tampereella, vaikka 

suoria havaintoja ei juuri ole. Kesällä 2000 pariskunta 

pesi Villilänsaaressa, mutta pesä ilmeisesti rikkoutui. 

Pesälöytö myös Atalasta 2003. 

Isolepinkäinen (Lanius excubitor), NT 

Teiskon Jylhäperässä v. 1992 tavatun poikueen jälkeen 

ei ole varmoja pesimähavaintoja tiedossa. satunnaisia 

kesähavaintoja (joilla voi olla yhteyttä pesintään) on 

Teiskosta lisäksi vuosilta 1990, 1991 ja 1994. 

Kuukkeli (Perisoreus infaustus), NT 

Aikoinaan kuukkeli on ollut vakituinen pesimälintu 

laajoilla metsäalueilla Tampereellakin. Laji ei enää 

Tampereella pesine, mutta Oriveden ja Tampereen rajalta, 

Vehokylästä tunnetaan ruokintapaikalla käyneitä 

kuukkeleita niukasti myös Tampereen puolelta. 

Alueella kävi kaksi kuukkelia vuodesta 1997 lähtien ja 

1999 2 yksilö joista toinen eri lintu kuin 1997 havaitun 

linnun pari. Loppuvuodesta 2000 nähtiin vielä 

yksi lintu, mutta ei enää sen jälkeen. Lisäksi Tampereen-Ruoveden 

rajalla ( Jakamakankaan eteläpuoli, 

Hehkosneva) tavattiin 9.4.2001 2 kuukkelia korpikuusikossa, 

joka hakattiin. Kuukkeli on ilmeisesti kadonnut 

alueelta. 

Pähkinähakki (Nucifraga caryocatactes) 

Laji levisi 1970-luvulla Pirkanmaan pesimälinnuksi. 

Kyse oli kapeanokkaisesta siperialaisesta rodusta 

macrorhynchos. Tampereelta tunnetaan tuolloin vakituinen 

reviiri. Vuodelta 1972 on reviirihavainto Särkijärveltä 

(pari sopivassa biotoopissa). Tampereella hakki 

pesii nykyisinkin säännöllisesti Hervannan takamaastoissa 

(2-3 paria). Rimminjärven - Koukkujärven 

alueella ja Makkarajärven - Houkanvuoren välimaastoissa. 

Mahdollisesti pesinyt myös Teiskossa, sekä 

Kangasalan ja Nokian vastaisilla metsäalueilla. 

Pikkuvarpunen (Passer montanus) 

Pesii nykyisin vuosittain Tampereella, mutta alkanut 

vakiintua vasta 1980-luvun lopussa, jolloin todettiin 

pesintä Pispalassa. Varhaisempiakin pesimähavaintoja 

lajista on. Esim. Pohjolan linnut värikuvin mainitsee 

Teiskosta 1884 ja Tampereelta 1893. Viimeaikaisia 

pesintöjä ei ole juuri seurattu, mutta lukuisat pesimäaikaiset 

havainnot kertovat lajin vakituisesta asutuksesta 

Tampereellakin. Vuonna 1999 tavattiin 

Hankkion pelloilla 2 poikuetta, mutta kahdelta viime 

vuodelta pesälöydöt ovat 4 parista ja 8 parista. Kiintoisin 

esiintymä on Muotialan siirtolapuutarhan alueella, 

sillä alueella on pesäpönttöjä ja juuri tämäntapaisilla 

alueilla laji esiintyy pieninä yhdyskuntina Uusimaalla. 

Nokkavarpunen (Coccothraustes 

coccothraustes), NT 

Satunnaislaji, joka pesinyt Turtolan Vihiojalla v. 2002, 

jolloin tavattiin poikue. Aikaisemmin tavattu muutamia 

kesähavaintoja, jotka saattavat viitata pesintään, 

mm. 1989 3 yks kesäkuussa Hatanpäänniemessä 

(mahd. poikue) ja 1 laulava lintu Peltolammin luonnonsuojelualueella. 

Pohjansirkku (Emberiza rustica) 

Vähentynyt suuresti. Tuoreimmat tamperelaishavainnot 

pohjansirkusta sijoittuvat vuodelle1998, jolloin 

kaksi laulavaa lintua havaittiin Teiskon Kaanaassa ja 

yksi Halimasjärven luonnonsuojelualueella. 

Peltosirkku (Emberiza hortulana) 

Voimakkaasti harvinaistunut laji, jota ei esimerkiksi 

BirdLifen peltosirkkuseurannassa v. 2001 tavattu 

Tampereelta lainkaan. Vuonna 2000 oli yksi reviiri 

Aitolahden Sorilassa. Vielä vuosina 1998-99 tavattiin 

laulavat linnut Nurmi-Sorilan alueella 3, Hankkion 

pelloilla 1 ja Lielahden pelloilla 1. 

Lisätietoja 

Aro, S. 1990: Meriharakan pesinnästä Tampereella. - Lintuviesti 15 : 

108-109. 

Järvinen, H. 1999: Pirkanmaan haukat 1997-1998. - Lintuviesti 24: 

4-12. 

Korkeila, J. 1992: Kolme paria kuikkia Tampereen Särkijärvellä 

1992. - Lintuviesti 17: 106. 

Kosonen, L. & Nyström, H. 1992: Pikkutyllin pesintä Lokomon 

katolla. - Lintuviesti 17: 27-28. 

Laamanen, K. 2002: Pirkanmaan kuukkelikartoitus 2000-2001. - 

Lintuviesti 27: 8-20. 

Lagerström, M. , Nieminen, R., Nieminen, V. & Nyström, H. 1990: 

Koskikaran pesintä Tampereella. - Lintuviesti 15: 156-158. 

Mäkelä, R. 1998: Uuttukyyhky seurantaan Pirkanmaalla. - 

Lintuviesti 23:58-64. 

Mäkelä, R. 2000: Uhanalainen kuukkeli Pirkanmaalla ja rajaalueilla 

- havaintoaineisto vuosilta 1995-2000. Käsikirjoitus. 

Mäkelä, R. 2002: Kehrääjä taantuu huomaamatta Pirkanmaalla - 

arvioita ja faktoja kehrääjän pesimäkannasta ja sen muutoksista. 

- Lintuviesti 27: 39-51. 

Nieminen, R. 1992: Liejukanan pesintä Tampereen Teiskon 

Tervalahdessa 1992. - Lintuviesti 17: 103-105. 

Saurola, P.1991: Pirkanmaan sääkset 1971 - 1990. - Lintuviesti 

16: 4-11. 

Väliaho, J. 2000: Pirkanmaan haukat - kaksi vuosikymmentä 

tehostettua seurantaa. - Lintuviesti 25: 6-14. 



5.6 Nisäkkäät 

Seuraavassa on luettelo Tampereella tavattavista, 

uhanalaisluokituksessa olevista nisäkkäistä. 

• Susi (Canis lupus) EN. Vain satunnaishavaintoja. 

• Liito-orava (Pteromys volans) VU. Vahva kanta. 

Ks. erillistä artikkelia s 116. 

• Saukko (Lutra lutra) NT. Teiskossa ja paikoin 

kanta-kaupungissa, mm.Tammerkoskessa. 

• Ilves (Lynx lynx) NT. Ainakin Teiskon alueella. 

• Hilleri (Mustela putorius) NT. Kannan tila epäselvä. 

• Karhu (Ursus arctos) NT. Teiskon alueella. Tuoreita 

satunnaishavaintoja myös kantakaupungin metsistä. 

Tampereella esiintyvät luontodirektiivin 

liitteessä IV(a) mainitut nisäkkäät. 

• Susi 

• Karhu 

• Ilves 

• Saukko 

• Pohjanlepakko (Eptesicus nilssoni). Yleisin lepakkolajimme. 

Kanta elinvoimainen. 

• Isoviiksisiippa (Myotis brandti) Kannan tila epäselvä. 

• Viiksisiippa (Myotis mystacinus) Kannan tila epäselvä. 

• Vesisiippa (Myotis daubentoni) Elinvoimainen kanta. 

• Korvayökkö (Plecotus auritus) Kannan tila epäselvä. 

• Liito-orava 

• Koivuhiiri (Sicista betulina) Kannan tila epäselvä. 

Lienee elinvoimainen. 

Suomen kansainväliset, Tampereella esiintyvät 

vastuulajit ovat: 

Kääpiöpäästäinen (Sorex minutissimus) Kannan tila 

epäselvä ja esiintyminen epävarmaa. 

Liito-orava 

5.7. Hyönteiset 

Uhanalaisista hyönteisistä tunnetaan Tampereen alueelta 

parhaiten suurperhoset, mutta viimeaikaisia tietoja 

on käytettävissä myös pikkuperhosista, vesiperhosista, 

kovakuoriaisista, luteista, suorasiipisistä sekä 

kukkakärpäsistä. Tampereelta tunnetaan vanhastaan 

lukuisia hyönteislajeja, jotka ovat joko hävinneet koko 

Suomesta tai Pirkanmaalta. Tähän julkaisuun on nostettu 

ne lajit, joiden voidaan todeta tai olettaa vielä 

elävän alueella (pääosin lajeja, joista havaintoja viimeisen 

kymmenen vuoden ajalta). 

Valtakunnallisesti uhanalaiseksi tai silmällä pidettäväksi 

luokitelluista hyönteisistä seuraavat esiintyvät 

(tai oletetaan esiintyvän edelleen) Tampereen alueella: 

Lasse Kosonen 

Palosirkalla lienee Tampereella vain yksi esiintymispaikka. 

Erittäin uhanalaiset (EN): 

Perhoset: 

• tummaverkkoperhonen (Melitaea diamina) 

Luteet: 

• synkkälatikka (Aradus erosus) 

Vaarantuneet (VU): 

Perhoset: 

• virnasinisiipi (Glaucopsyche alexis) 

• viheryökkönen (Calamia tridens) 

• ahdeyökkönen (Athetis gluteosa) 

• vajayökkönen (Standfussiana simulans) 

Suorasiipiset: 

• palosirkka (Psophus stridulus) 

Kovakuoriaiset: 

• keisarilyhytsiipi (Staphylinus caesareus) 

Kaksisiipiset: 

• isonaamiokukkakärpänen (Doros profuges) 



Silmällä pidettävät (NT): 

Perhoset: 

• varjotupsukoi (Mompha terminella) 

• mäkihiilikoi (Anacampsis fuscella) 

• ajuruohosulkanen (Merrifieldia leucodactyla) 

• nunnamittari (Baptria tibiale) 

• kirjojuuriyökkönen (Pabulatrix pabulatricula) 

• oliivineilikkayökkönen (Hadena albimacula) 

• vyöneilikkayökkönen (Hadena compta) 

Vesiperhoset: 

• rimpiputkisirvikäs (Limnephilus diphyes) 

• purosiilanen (Lype reducta) 

• purovainokas (Rhyacophila fasciata) 

Kovakuoriaiset: 

• niinijäärä (Stenostola dubia) 

• siniharmiokärsäkäs (Ceutorhynchus ignitus) 

Luteet: 

• virtavesimittari (Aquarius najas) 

Kaksisiipiset: 

• pistiäislahokukkakärpänen (Temnostoma vespiforme) 

• metsäkurokärpänen (Sphegina clunipes) 

Lisätietoja: 

Salokannel, J. 1994: Tummaverkkoperhosen esiintymisestä 

Pirkanmaalla. - Diamina 1994: 5-10. 

Tampereen Hyönteistutkijain Seura ry 2000: Raportti Tampereen 

uhanalaisista hyönteislajeista sekä muista 

hyönteislajistoselvityksistä Tampereen kaupungin alueella v. 

2000.- Käsikirjoitus Ympäristövalvonnassa ja Yleiskaavayksikössä. 

Tampereen Hyönteistutkijain Seura ry 1991: Selvitys eräistä 

hyönteistieteellisesti arvokkaista kohteista Tampereella. - 


Tampereen Hyönteistutkijain Seura ry 1992: Raportti eräistä 

Tampereen hyönteistieteellisesti arvokkaista luontokohteista ja 

katsaus Tampereen kulttuuriympäristöjen suurperhosiin. - 


Tampereen Hyönteistutkijain Seura ry 1993: Raportti 

hyönteistieteellisistä tutkimuksista Tampereen alueella 1993. - 




Eila Smolander 

Tampereen kantakaupungin lepakot 

S 

uomalaisen lepakkotutkimuksen voi tavallaan katsoa alkaneen Tampereelta, koska 

10.11.1851 Carl Lundahl piti esitelmän Tiedeseurassa aiheenaan “Lisiä keski-Suomen mikromammalogiaan 

eli pikkunisäkäseläimistöön”. Esitelmässä hän ilmoitti Suomelle uutena mm. 

”hiirenkarvaisen yölepakon”, nykyiseltä nimeltään kimolepakko. ”Tätä lajia pyydystin minä elokuussa 

vuonna 1834, eräässä puutarhassa Tampereella 6 kappaletta, joista minä vielä voin näyttää 

yhden nahkan ja pääkallon.” Kimolepakkoa ei edelleenkään ole tavattu Suomessa kuin muutamia 

kertoja. 

Vuoden 2002 kevään ja kesän aikana teetettiin Tampereen kantakaupungin alueelta lepakkokartoitus 

Bat Group Finland ry:llä (/Yrjö Siivonen). Selvityksessä pyrittiin saamaan selville lepakkojen 

tärkeimmät esiintymisalueet käyttämällä detektoria lepakoiden päästämien ultraäänien ilmaisemiseen. 

Selvityksen mukaan lepakkojen absoluuttista määrää on erittäin vaikea millään menetelmällä 

laskea, ja tarkoituksena olikin selvittää merkittävimmät lepakkoesiintymät sekä lajisuhteet ja 

levinneisyys pääpiirteittäin. Raportti vuoden 2002 kantakaupungin lepakkokartoituksesta on kaupungin 

ympäristövalvontayksikössä sekä kaavoitusyksikössä. 

Selvitys oli laatuaan ensimmäinen Tampereella, ja valtakunnallisestikin lepakkotutkimus on 

vasta lapsenkengissään. Pääosa lepakoista elää Etelä-Suomessa, mutta niitä tapaa myös Lapissa. 

Kolmasosa lepakoista on muuttavia ja Suomeen talveksi jäävät horrostavat yleensä lokakuusta 

huhtikuulle talojen ullakoilla, kellareissa, tunneleissa, louhikoissa tai kallion halkeamissa. Suomessa 

esiintyy säännöllisesti 11 lepakkolajia, joista ripsisiippa on erittäin uhanalainen. Kaikki lepakot 

ovat EU:n luontodirektiivin liitteiden II ja IV lajeja. 

Tampereella kesällä 2002 havaitut lepakkolajit ovat pohjanlepakko (Eptesicus nilssoni), vesisiippa 

(Myotis daubentoni), sekä viiksisiippa (Myotis mystacinus) ja/ tai isoviiksisiippa (Myotis 

brandti). Selvityksessä viiksisiippa ja isoviiksisiippa käsiteltiin yhtenä ryhmänä, sillä lajit ovat erittäin 

vaikea erottaa toisistaan äänenkään perusteella. Pohjanlepakko on näistä selkeimmin ihmisasumuksissa 

levähtävä ja rakennetuilla alueilla viihtyvä laji; sen määrät ovat myös muissa tutkimuksissa 

vähentyneet selvästi kaupunkien reuna-alueita kohti. 

Vesisiipoille mieleisintä ympäristöä ovat nimensä mukaisesti vesistöjen rantamat ja erityisesti 

lievästi rehevöityneiden vesistöjen pohjoisrannat; ne karttavat runsaasti vesikasvillisuutta kasvavia 

alueita. Vesisiippojen elinolosuhteita rajoittavat sopivien vesistöjen ja piilopaikkojen puute. Se levähtää 

siltojen, laitureiden ja ranta- asumusten tarjoamissa piilopaikoissa. Laji talvehtii lämpimissä 

ja kosteissa paikoissa kellareissa, tunneleissa ja kalliohalkeamissa. 



Molemmat viiksisiippalajit elelevät mieluiten vanhoissa kuusivaltaisissa metsissä, jotka tarjoavat 

niille riittävästi puiden koloja ja kaarnanalusia levähdyspaikoiksi. Myös mökkien ja rantarakennelmien 

tarjoama suoja on niille mieleen. Vanhojen metsien puutteen lisäksi liiallinen valaistus rajoittaa 

viiksisiippojen elinolosuhteita. 

Noin 60 % Tampereen kantakaupungin lepakoista on pohjanlepakkoa, 20 % vesisiippaa ja kahta 

viiksisiippalajia yhteensä 20 %. Pohjanlepakkoja tavattiin joka puolella kaupunkia (kartta). Parhaita 

pohjanlepakkoalueita ovat Villilä, Tohloppijärven ympäristö, Lentävänniemi, Tallipiha, Pyynikki, 

Hatanpää, Haihara ja Tasanne. Muita kohtalaisen hyviä pohjanlepakkopaikkoja ovat Pohtola, Naistenlahti-Rauhaniemi, 

Viinikanoja, Peltolammi, Veisu ja Atala-Holvasti. Vesisiippojen kannalta parhaimpia 

kohteita ovat Villilä, Tohloppi, Hatanpää, Alasjärvi ja Särkijärvi. Tutkimusalueen parhaimpia 

viiksisiippa-alueita ovat Tohloppi-järven etelärannan kuusikot, Metsä-Serlan tehdasalueen pohjoisosat, 

Kaupinojan saunan itäpuoliset kuusikot sekä Särkijärven ympäristö. Tutkimuksen mukaan 

Tampereen arvokkaimpia lepakkoalueita ovat Villilä, Tohloppi, Lentävänniemi, Pyynikki, Tallipiha, 

Hatanpää, Särkijärvi-Suolijärvi, Haihara ja Tasanne, joista kolmen kärki on Tohloppi, Villilä ja Särkijärvi-Suolijärvi. 

Suurin uhka lepakoille on ihmistoiminta. Uhkatekijöitä ovat mm. yleinen häirintä horros- ja 

piilopaikoissa, ympäristön kemikalisoituminen sekä ruokailualueiden tuhoutuminen. Lepakot tarvitsevat 

kiinnekohtia/ maamerkkejä liikkumisensa turvaksi ja ne karttavat laajoja aukeita, joissa ne 

lisäksi saattavat joutua helpommin saaliiksi. Tässä mielessä puuston häviäminen saattaa sekoittaa 

lepakon ”suunnistuskartan”, kun tuttuja ”rasteja” ei löydykään. Myös mm. teiden ja sähkölinjojen 

rakentaminen eli yleensä metsiköiden ja maiseman pirstoutuminen on yksi lepakoiden elinolosuhteita 

rajoittava tekijä. Lepakoilla on useita levähdys- ja saalistuspaikkoja ja olisi tärkeää pyrkiä säilyttämään 

näitä yhteyksiä. Ihmistoiminnan vilskeessä pohjalepakot ovat erinomaisia ja vesisiipat keskinkertaisia 

selviytyjiä, mutta Tampereella viiksisiipat ovat suurimman uhan alla. Viiksisiipan kannalta 

olisi suotavaa säilyttää vanhoja, pimeitä metsiä sekä niiden välisiä yhteyksiä. Kaupunkimetsien hoidossa 

voisi suosia koloja kaarnanaluspuiden jättämistä hyvillä lepakkopaikoilla. Myös vanhojen 

kulttuurimaisemien säästäminen on lepakoiden mieleen. 

Lasse Kosonen 



Lasse Kosonen 

Liito-orava, ”lentävä rukkanen” 

Maaliskuun loppupuolen pikkupakkasen kirpeyttämänä iltana metsässä kulkijan yläpuolella vilahtaa 

vaaleata taivasta vasten rukkasen kokoinen, litteän ja leveän oloinen eliö, joka rapsahtaa lähipuun 

rungolle ja lähtee kipuamaan kohti latvusta. Lyhyen ajan kuluessa näky toistuu useita kertoja. Mitä 

metsässä tapahtuu Vastaus ihmettelyyn on helppo: liito-oravathan siellä soidintaan esittävät. 

Liito-orava on tavallista oravaa vähän pienempi, väriltään harmaa, litteähköhäntäinen, suhteellisen isopäinen 

ja hyvin suuri- ja tummasilmäinen eläin, jonka etu- ja takaraajoja yhdistää liitopoimu. “Liituri” tai “lorkku”, 

joiksi lajia usein tuttavallisesti kutsutaan, on pääasiassa hämärä- ja yökulkija, mutta keväällä soidinaikaan 

ja alkukesällä, jolloin naaraat imettävät poikasiaan ja tarvitsevat runsaasti ravintoa, saattaa ihmissilmä tavoittaa 

tämän harmaan karvakerän myös päiväsaikaan. Nimensä mukaisesti liito-orava liikkuu puusta toiseen liitämällä 

raajojensa välissä olevien poimujen avulla: se kiipeää ensin puun latvaosaan, hypähtää ilmaan, levittää 

raajansa ja liitää “rukkasena” muutaman kymmenen metrin päähän toisen puun rungon alaosaan, mistä nousee 

jälleen ylös. Vain pakkotilanteissa se joutuu etenemään maassa kömpelösti hyppien. 

Liito-oravan ihanteellista elinympäristöä ovat vanhat sekametsät, joissa on kolopuita pesäpaikoiksi, lehtipuita 

ravintolähteiksi ja isoja, tiheäoksaisia kuusia suojapaikoiksi. Vanhojen metsien pinta-ala on hakkuiden 

vuoksi vähentynyt räjähdysmäisesti viime vuosikymmenten aikana, minkä vuoksi laji on taantunut suuresti koko 

maassa, myös Pirkanmaalla. Jäljellä olevat vanhat metsät ovat nykyisin yleensä saarekkeina avohakkuiden ja 

monenikäisten taimikkojen keskellä. “Liiturille” kelvollista elinympäristöä on vielä usein peltojen laiteilla, järvien 

rannoilla ja purokorvissa, missä lehtipuita kasvaa usein runsaanpuoleisesti. Lajin menestymisen edellytyksenä 

on myös sopivia asuinbiotooppeja yhdistävät metsä- eli ekokäytävät, joita pitkin eläimet voivat siirtyä paikasta 

toiseen. 

Tavallisin liito-oravan pesäpaikka on vanha tikankolo, useimmiten käpytikan kovertama. Myös vanhat oravan 

risupesät kelpaavat, jos puunkoloja ei ole tarjolla. Poikaset, määrältään tavallisesti 2-3 kappaletta, syntyvät 

yleensä toukokuun alussa ja varttuvat pesässään noin kuukauden ajan. Kömpelöinä ne lähtevät maailmalle ja 

välistä putoilevat maahan, missä ne ovat pedoille helppoa riistaa. Asutuksen piirissä vapaasti kulkevat kissat 

kantavat silloin tällöin keskenkasvuisen ”liiturin” pihaportaille merkiksi saalistustaidoistaan. 

Liito-oravan pääasiallisena ravintona ovat lepän ja koivun norkot sekä lehtipuiden silmut ja lehdet, mutta 

myös männyn silmut ja havupuiden kukinnot kelpaavat. Ravinnon koostumus vaihtelee vuodenaikojen ja osin 

myös asuinbiotooppien mukaan. 

Pääosin yöllistä elämää viettävän liito-oravan näkeminen on melko sattumanvaraista. Lajin olemassaolon 

jollakin paikalla voi parhaiten varmistaa sen maastoon jättämistä jätöksistä. Useimmiten isojen haapojen ja 

kuusten tyville kertyy lajille tyypillisiä ulosteita, joita voi olla enimmillään jopa kasapäin riisin muotoisia ja 

kokoisia, kellahtavan ruskeita papanoita. Talvella nämä papanat sekä keltainen virtsa erottuvat hangelta jo 

etäälle. Kesäaikana myös ruotiin asti kaluttujen lehtien tähteitä löytyy ruokailupuiden alta. 

Liito-orava on levinneisyydeltään itäinen laji, jonka läntisimmät esiintymät ovat Suomessa ja Baltian maissa. 

Euroopan Unionin maista Suomi on ainoa, joka voi ylpeillä tämän herttaisen eläimen “isännyydestä”. Laji on 

luokiteltu uhanalaiseksi, ja EU:n luontodirektiivi edellyttää, että lajin suojelun tason on säilyttävä suotuisana. 

Tämä merkitsee mm. sitä, että liito-oravan pesimäpaikkoja ei saa hävittää eikä reviirien elinympäristöä muullakaan 

tavoin heikentää. Liito-oravan erityisasema tuleekin ottaa huomioon kaikessa maankäytössä, etenkin kaavoituksessa 

ja metsien talouskäytössä. 

Martti Lagerström 


Liitteet 

RAPORTISSA ESIINTYVÄT KASVILAJIT 

Aaprottimaruna ( Artemisia abrotanum ) 4.1.7. 

Aarnikääpä ( Phellinus nigrolimitatus ) 1.1.8. 

Ahdinsammal (Rhychostegium riparioides) 4.1.47, 5.3. 

Ahojäkkärä ( Gnaphalium sylvaticum ) 4.1.1. 

Ahokeltano ( Hieracium vulgatum ) 4.1.14. 

Aholeinikki (Ranunculus polyanthemos) 4.1.47., 

4.1.50., 4.1.63., 4.1.89., 4.1.117. 

Ahomansikka ( Fragaria vesca ) 4.1.61. 

Ahonoidanlukko (Bothrychium multifidum) 4.1.69., 

4.1.118., 5.1. 

Aho-orvokki ( Viola montana ) 4.1.14. 

Ahopukinjuuri (Pimpinella saxifraga) 4.1.18 

Ahosilmäruoho ( Euphrasia rostkoviana ssp fennica ) 

3.3., 3.4., 5.1. 

Amerikanhorsma ( Epilobium adenocaulon ) 4.1.20. 

Amerikanorapihlaja ( Crataegus grayana ) 4.1.22. 

Anishaprakas ( Psathyrella mucrocystis ) 1.1.5., 5.4. 

Aprikoosihapero ( Russula risigallina ) 1.1.5. 

Aurankukka (Agrostemma githago) 5.1. 

Banksinmänty (Pinus banksiana ) 4.1.47. 

Etelänaitovirna (Vicia sepium. ssp. sepium) 4.1.18., 

5.1. 

Etelänmunkki ( Jasione laevis ) 4.1.18. 

Euroopanlehtikuusi ( Larix europaea ) 4.1.22. 

Haarapalpakko (Sparganium erectum) 4.1.110, 5.1. 

Hieskoivu ( Betula pubescens ) 1.1.2. 

Haapa ( Populus tremula ) 1.1.2., 4.1.50. 

Haisukurjenpolvi ( Geranium robertianum ) 1.1.1., 

4.1.5., 4.1.42., 4.1.51., 4.1.71., 4.1.94., 4.1.115. 

Hajuheinä ( Cinna latifolia ) 2.1., 4.1.2., 4.1.3., 4.1.30., 

4.1.58., 5.1. 

Halava ( Salix pentandra ) 1.1.2. 

Hanhenpaju ( Salix repens ) 4.1.6. 

Hansaruusu ( Rosa rugosa hybr. ) 4.1.22. 

Haprakiertosammal (Tortella fragilis) 5.3. 

Hapsiluikka ( Eleocharis acicularis ) 4.1.25. 

Harajuuri ( Corallorhiza trifida ) 1.1.4., 3.3, 4.1.10., 

4.1.12., 4.1.37., 4.1.47., 4.1.53., 4.1.54., 4.1.86. 

Harjusormisara ( Carex pallens ) 4.1.24., 4.1.44. 4.1.47., 

5.1. 

Harmaaleppä ( Alnus viridis ) 1.1.2., 4.1.17. 

Harmaapoimulehti ( Alchemilla glaucescens ) 3.4. 

Harmaasara ( Carex canescens ) 4.1.34., 4.1.78. 

Harmio ( Barteroa incana ) 4.1.18., 4.1.20. 

Haurasloikko ( Cystopteris fragilis ) 4.1.22., 4.1.83. 

Heinävita ( Potamogeton praelongus ) 4.1.47., 5.1. 

Helpi ( Phalaris arundinaceus ) 1.1.2. 

Hentokiurunkannus ( Corydalis intermedia ) 4.1.9., 5.1. 

Hentosavikka ( Chenopodium polyspermum ) 4.1.18., 

4.1.22. 

Hentosuolake (Triglochin palustris) 4.1.87. , 4.1.118., 

5.1. 

Hernesara ( Carex viridula ) 1.1.9., 3.4., 4.1.87., 5.1. 

Herttakaksikko ( Listera cordata ) 3.3., 4.1.53., 4.1.86., 

4.1.93. 

Hetekaali ( Montia fontana ) 1.1.4., 4.1.27., 4.1.29., 

4.1.42., 4.1.54 . 

Heterusokas (Entoloma rubrobasis) 5.4. 

Hetesara ( Carex acutiformis ) 3.3., 4.1.85., 5.1. 

Hevoskastanja ( Aesculus hippocastaneum ) 4.1.22. 

Hieskoivu ( Betula pubescens ) 1.1.2. 

Hietalemmikki (Myosotis stricta) 5.1. 

Hietaorvokki ( Viola rupestris ) 1.1.4., 1.1.6., 3.3., 

4.1.44., 5.1. 

Hiirenhäntä ( Myosurus minimus ) 4.1.22., 4.1.83. 

Hiirenporras ( Athyrium filix-femina ) 1.1.1., 

1.1.2.,1.1.12., 4.1.10., 4.1.12., 4.1.33., 4.1.35., 4.1.47., 

4.1.54., 4.1.86., 4.1.93., 4.1.94. , 4.1.99., 4.1.102., 

4.4.11. 

Hiirenvirna ( Vicia cracca ) 4.1.12. 

Himmeänahkajäkälä ( Peltigera scabrosa ) 4.1.10., 5.2. 

Hirssisara ( Carex panicea ) 4.1.10., 4.1.59., 4.1.117. 

Hirvenkello ( Campanula cervicaria ) 3.3., 3.4., 4.1.35., 

5.1. 

Hoikkavilla (Eriophorum gracile) 4.1.119.,4.1.120., 5.1. 

Hoikkaängelmä (Thalictrum simplex) 5.1. 

Hopeahanhikki ( Potentilla argentea ) 4.1.14. 

Hopeakuusi (Picea pungens ) 4.1.47. 

Hopeapaju ( Salix alba ) 4.1.22. 

Horkkakatkero (Gentiana amarella) 5.1. 

Hovijasmike ( Philadelphus pubescens ) 4.1.22. 

Hukanputki ( Aethusa cynapium ) 4.1.18., 5.1. 

Hullukaali (Hyoscyamus niger) 5.1. 

Humala ( Humulus lupulus ) 1.1.5., 1.1.12., 2.6., 

4.1.20., 4.1.53., 4.1.61., 4.1.88., 4.1.89. 

Humalanvieras ( Cuscuta europaea ) 4.1.18., 5.1. 

Huopakääpä (Onnia tomentosa) 5.4. 

Huopaohdake ( Cirsium helenioides ) 4.1.33. 

Härmäkilpijäkälä (Dermatocarpon deminuens), 5.2. 

Häränsilmä ( Hypochoeris maculata ) 1.1.4., 3.3., 4.1.7., 

4.1.14., 4.1.24., 4.1.54., 4.1.61. 

Idänkanukka ( Cornus alba ) 4.1.17. 

Idänpiukkasara ( Carex elata ssp. omskiana ) 2.6. 

Idänsara (Carex praecox) 5.1. 

Idänukonpalko ( Bunias orientalis ) 4.1.18. 

Idänvirpiangervo ( Spiraea chamaedryfolia ) 4.1.22. 

Illakko ( Hesperis matronalis ) 4.1.47. 

Imeläkurjenherne ( Astragalus glycophyllos ) 4.1.13. 

Isoalvejuuri ( Dryopteris expansa ) 2.6., 4.1.33., 4.1.99 

Isohierakka ( Rumex hydrolapathum ) 4.1.1. 

Isohukanputki ( Aethusa cynapium subsp.cynapioides 

) 4.1.13. 

Isokarpalo ( Vaccinium oxycoccus ) 4.1.1., 4.1.12., 

4.1.34., 4.4.9. 

Isokäenrieska (Gagea lutea) 2.6., 4.1.10., 5.1. 

Isolimaska ( Spirodela polyrrhiza) 3.2., 4.1.1., 4.1.12., 

4.1.27., 4.1.49., 4.1.63. 

Isolumme ( Nymphaea alba ) 1.1.9., 5.1. 

Isomaksaruoho ( Sedum telephium ) 4.1.22. 

Isomesikkä ( Melilotus altissima ) 4.1.22., 5.1. 

Isomyyränlakki (Rhodocybe gemina) 5.4. 

Isopiisku ( Solidago gigantea ) 4.1.47. 

Isorustojäkälä (Ramalina fraxinea) 5.2. 

Isorölli ( Agrostis gigantea ) 4.1.47. 

Isosorsimo (Glyceria maxima ) 4.1.1., 4.1.27. 

Isotakiainen ( Arctium lappa ) 4.1.13. 

Isotuomipihlaja ( Amelanchier spicata ) 4.1.1. 

Isovesiherne ( Utricularia vulgaris ) 4.1.12., 4.1.27. 

Isovesirikko ( Elatine alsinastrum ) 1.1.5., 4.1.49., 5.1. 

Jalkasara ( Carex pediformis ) 1.1.5., 1.1.6., 4.1.38., 

4.1.44., 4.1.50., 4.1.65. 


Liitteet 

Jalohelokka ( Pholiota elegans ) 1.1.5. 

Jalokiurunkannus (Corydalis nobilis) 1.1.3., 4.1.47. 

Jauheukonsieni ( Cystolepiota sistrata ) 1.1.5. 

Jauhoruostejuurekas (Phaeocollybia cidaris) 5.4. 

Jokileinikki ( Ranunculus lingua ) 2.6., 4.1.1., 4.1.107., 

4.1.110. 

Jouhisara (Carex lasiocarpa) 4.1.78., 4.1.119. 

Jouhivihvilä ( Juncus filiformis ) 4.1.12. 

Juolukka ( Vaccinium uliginosum ) 4.1.34. 

Juolukkapaju ( Salix myrtilloides ) 1.1.6., 4.1.72. 

Juurtosara ( Carex chordorrhiza ) 2.5., 4.1.66., 4.1.89. 

Jäkki ( Nardus stricta ) 1.1.4., 4.1.86. , 4.1.117., 4.1.118. 

Jänönapila (Trifolium arvense) 4.1.13., 4.1.24., 5.1. 

Jänönsalaatti ( Mycelis muralis ) 1.1.3., 4.1.13., 4.1.49., 

4.1.63., 5.1. 

Järvikaisla ( Scoenoplectus lacustris ) 4.1.22., 4.1.27. 

Järvikorte ( Equisetum fluviatile ) 4.1.22. 

Järviruoko ( Phragmites australis ) 2.6., 4.1.22., 4.1.27. 

Jättikuukunen (Langermannia gigantea) 5.4. 

Jättipalsami ( Impatiens grandulifera ) 1.1.3. 

Kaarlenvaltikka (Pedicularis sceptrum-carolinum) 5.1 

Kaiheorvokki ( Viola selkirkii ) 1.1.2., 1.1.5., 1.1.6., 

4.1.39., 4.1.42., 4.1.46., 4.1.51., 4.1.54., 4.1.115. 

Kaislasara ( Carex rhynchophysa ) 2.1., 4.1.3., 4.1.29., 

5.1. 

Kalkkinahkajäkälä (Peltigera lepidophora) 5.2. 

Kalkkikierusammal (Tortella tortuosa ) 3.3. 

Kalliohatikka ( Spergula morisonii ) 1.1.4., 4.1.5. 

,4.1.51., 4.1.72 

Kalliohyytelöjäkälä (Collema flaccidum) 5.2. 

Kalliokeuhkojäkälä (Lobaria scrobiculata) 3.3., 5.2. 

Kalliokielo ( Polygonatum odoratum ) 4.1.14., 4.1.51., 

4.1.99. 

Kalliokohokki ( Silene rupestris ) 1.1.12., 4.1.99., 

4.1.102. 

Kalliokärpänsammal (Rhabdoweisia fugax) 4.1.38. 

Kalliosuomusammal (Radula lindbergiana) 5.3. 

Kalmojuuri ( Acorus calamus ) 4.1.23., 4.1.47., 5.1. 

Kalvashiippasammal (Orthotrichum pallens) 4.1.6., 

5.3. 

Kanadankoiransilmä ( Conyza canadensis ) 4.1.22. 

Kanadanluppo (Alectoria fremontii) 4.1.99. 

Kanervisara ( Carex ericetorum ) 1.1.4., 4.1.24., 

4.1.44.,5.1. 

Kangasajuruoho (Thymus serpyllum) 5.1. 

Kantokinnassammal (Scapania apiculata) 5.3. 

Kapealehtipaju ( Salix rosmarinifolia ) 2.6., 4.1.53., 

4.1.63. 

Kapeaosmankäämi (Typha angustifolia) 2.6., 5.1. 

Karhunköynnös ( Calystegia sepium ) 4.1.1., 4.1.10., 

4.1.12. 

Karpalo ( Vaccinium oxycoccus ) 4.1.1., 4.1.34. 

Kartanokääpä (Spongipellis spumeus) 5.4. 

Karvahorsma ( Epilobium hirsutum ) 4.1.13. 

Karvakieli (Trichoglossum hirsutum) 5.4. 

Karvakiviyrtti (Woodsia ilvensis) 4.1.47.,4.1.83. 4.1.102 

Karvalehti ( Ceratophyllum demersum ) 4.1.1., 4.1.47. 

Karvapillike ( Galeopsis pubescens) 4.1.13. 

Karvasara ( Carex hirta ) 4.1.13. 

Karvaskallioinen ( Erigeron acer ) 4.1.14. 

Karvasmaitohiippo (Mycena erubescens) 5.4. 

Kataja ( Juniperus communis ) 1.1.2., 1.1.13., 4.1.47., 

4.1.64. 

Kaukasiantädyke ( Veronica filiformis ) 4.1.22. 

Kelta-apila ( Trifolium aureum ) 4.1.18., 4.1.24., 5.1. 

Keltakurjenmiekka ( Iris pseudacorus ) 4.1.1., 4.1.47., 

4.1.107. 

Keltakynsimö (Draba nemorosa) 5.1. 

Keltakääpä ( Scutiger syringae ) 4.1.15. 

Keltamaite ( Lotus corniculatus ) 4.1.24. 

Keltamaksaruoho ( Sedum acre ) 3.4., 4.1.22. 

Keltamatara ( Galium verum ) 4.1.18. 

Keltamo ( Chelidonium majus ) 1.1.3., 4.1.15., 4.1.22. 

Keltanokitkerö ( Picris hieracioides ) 1.1.2., 4.1.45., 

4.1.46., 4.1.47. 

Keltasara ( Carex flava ) 1.1.5., 3.3., 3.4., 5.1. 

Keltasauramo ( Anthemis tinctoria ) 4.1.14., 4.1.18., 

5.1. 

Keltatalvikki ( Pyrola clorantha ) 4.1.14. 

Keltavuokko ( Anemone ranunculoides ) 1.1.2., 1.1.3., 

1.1.13., 4.1.1., 4.1.22., 4.1.31., 4.1.33., 4.1.57., 4.1.62. 

Keltaängelmä ( Thalictrum flavum ) 4.1.1., 4.1.25., 

4.1.27. 

Keräpääpoimulehti ( Alchemilla glomerulans ) 4.1.36., 

4.1.42. 

Kesämaitiainen ( Leontodon hispidus ) 1.1.4., 5.1. 

Kesämaksaruoho ( Sedum annuum ) 3.4., 4.1.51. 

Ketoampiaisyrtti (Dracocephalum thymiflorum) 5.1. 

Ketohavusammal ( Abietinella abietina ) 1.1.3. 

Ketokatkero ( Gentianella campestris ) 3.3., 3.4., 4.118., 

5,1, 

Ketokaunokki ( Centaurea scabiosa ) 4.1.24. 

Ketokeltto ( Crepis tectorum ) 4.1.14. 

Ketokäenminttu ( Satureja acinos ) 4.1.7., 5.1. 

Ketomaruna ( Artemisia campestris ) 4.1.24. 

Ketoneilikka ( Dianthus deltoides ) 4.1.18., 4.1.51., 

4.1.83. 

Ketonoidanlukko ( Bothrychium lunaria ) 3.4., 4.1.14., 

4.1.118. 

Ketonukki (Androsace septentrionalis) 5.1. 

Keto-orvokki ( Viola tricolor ) 4.1.22. 

Ketoraunikki ( Gypsophila muralis ) 4.1.13. 

Ketotyräruoho ( Herniaria glabra ) 4.1.22., 5.1. 

Ketotädyke ( Veronica arvensis ) 4.1.22., 4.1.53., 4.1.83. 

Ketunlieko (Huperzia selago) 4.1.58. 

Kevätesikko ( Primula vulgaris ) 4.1.26., 4.1.31., 5.1. 

Keväthanhikki (Potentilla crantzii) 4.1.53. 

Kevätkaunolakki (calocybe gambosa) 5.4. 

Kevätkynsimö ( Erophila verna ) 4.1.22. 

Kevätlehtoleinikki ( Ranunculus fallax ) 1.1.12., 2.6., 

4.1.33., 4.1.36., 4.1.52., 4.1.61., 4.1.62. 

Kevätlinnunherne ( Lathyrus vernus ) 1.1.2., 4.1.10., 

4.1.14., 4.1.31., 4.1.35., 4.1.36., 4.1.49., 4.1.52., 4.1.54., 

4.1.75., 4.1.88., 4.1.89., 4.1.94., 4.1.95., 4.1.99., 

4.1.116., 4.4.11. 

Kevätlinnunsilmä ( Crysosplenium alternifolium 

)1.1.1., 1.1.2., 1.1.3., 2.6., 4.1.10., 4.1.15., 4.1.26., 

4.1.27., 4.1.33., 4.1.35., 4.1.36., 4.1.47., 

4.1.51., 4.1.57., 4.1.71., 4.1.86., 4.1.88., 4.4.9. 

Kevättädyke ( Veronica verna ) 3.4., 4.1.22., 4.1.83. 

Kiehkuraärviä (Myriophyllum verticillatum) 5.1. 

Kiekkolaikkajäkälä (Pertusaria albescens) 5.2. 

Kielo ( Convallaria majalis ) 1.1.12., 4.1.10., 4.1.14., 

4.1.22., 4.1.53. 

Kierumatara ( Galium aparine ) 4.1.13., 4.1.47. 

Kiiltopaju ( Carex phylicifolia ) 1.1.2., 4.1.33. 

Kilpukka ( Hydrocharis morsus-ranae ) 4.1.1., 4.1.99. 

Kimppuseitikki ( Cortinarius turmalis ) 1.1.6. 

Kirjomaltoseitikki (Cortinarius cyanites ) 1.1.2. 

Kirkiruoho ( Gymnadenia conopsea ) 1.1.10., 3.3., 3.4., 

5.1. 


Liitteet 

Kissankello ( Campanula rotundifolia ) 4.1.14., 4.1.18., 

4.1.22., 4.1.24., 

Kissankita ( Chaenorhinum minus ) 4.1.22. 

Kissankäpälä ( Antennaria dioica ) 4.1.1., 4.1.7., 4.1.14., 

4.1.24.,4.1.51., 4.1.99., 4.1.102. 

Kivikkoalvejuuri ( Dryopteris filix-mas ) 4.1.10., 4.1.47., 

4.1.54., 4.1.71., 4.1.94. 

Kivikutrisammal ( Homalothecium sericeum ) 1.1.3. 

Koiranheinä ( Dactylis glomerata ) 4.1.8., 4.1.61. 

Koiranheisi ( Viburnum opulus ) 1.1.2., 1.1.5., 4.1.1., 

4.1.6., 4.1.8., 4.1.10., 4.1.20., 4.1.46., 4.1.54., 4.1.86., 

4.1.89., 4.1.92. , 4.1.93. 

Koirankieli (Cynoglossum officinale) 5.1. 

Koiranvehnä( Elymus caninus ) 2.6., 4.1.17., 4.1.20., 

4.1.42., 4.1.50., 4.1.66., 4.1.88., 4.1.112. 

Koiruoho ( Artemisia absinthium ) 4.1.24., 5.1. 

Kokkarejäkälä (Lecidoma demissum) 5.2. 

Kolmisädetyräkki ( Euphorbia peplus ) 4.1.18., 5.1. 

Kolokärpänsammal ( Rhabdoweisia crispata ) 4.1.45.. 

5.3. 

Komeakiurunkannus ( Corydalis nobilis ) 1.1.3., 4.1.47. 

Konnanleinikki ( Ranunculus sceleratus ) 4.1.25. 

Konnanlieko (Lycopodiella inundatum) 4.1.71., 

4.1.111., 5.1. 

Kontortamänty ( Pinus contorta ) 4.1.47. 

Korallikanukka ( Cornus alba ) 4.1.22. 

Korallilaikkajäkälä (Pertusaria corallina) 5.2. 

Korpialvejuuri ( Dryopteris cristata ) 4.1.1., 4.1.27., 

4.1.52., 4.1.64., 4.1.86., 4.1.94. 

Korpi-imarre ( Thelypteris phegopteris ) 4.1.33., 4.4.11. 

Korpikaisla ( Scirpus sylvaticus ) 4.1.33. 

Korpiluppo ( Alectoria sarmentosa ) 1.1.8., 4.1.99., 5.2. 

Korpinurmikka ( Poa remota ) 1.1.3., 1.1.13., 4.1.32., 

4.1.36., 4.1.42., 4.1.45., 4.1.88., 4.1.89., 4.1.93., 4.1.112. 

Korpiorvokki ( Viola epipsila ) 4.1.27., 4.1.33., 4.1.36., 

4.1.54., 4.1.85. 

Korpisara ( Carex loliacea ) 3.3. 

. 

Korpisorsimo ( Glyceria lithuanica ) 1.1.13., 

4.1.32.,4.1.69., 5.1. 

Koskikarvajäkälä (Ephebe hispidula) 4.1.69 

Koskikoukkusammal (Dichelyma falcatum) 4.1.62. 

Koskisiipisammal ( Fissidens pusillus ) 4.1.21., 5.3. 

Kotkansiipi ( Matteuccia struthiopteris ) 1.1.1., 1.1.2., 

1.1.13., 3.3., 4.1.33., 4.1.36., 4.1.44., 4.1.47., 4.1.52., 

4.1.61., 4.1.67., 4.1.76., 4.1.88., 4.1.94., 4.1.99., 

4.1.103., 4.1.108., 

4.1.116., 4.4.11. 

Koukkusuikerosammal ( Brachythecium reflexum ) 

1.1.3. 

Kujanneviuhkasammal ( Homalia trichomanoides ) 

1.1.3. 

Kujasorsimo ( Puccinellia distans ) 4.1.22. 

Kultahapero ( Russula aurea ) 1.1.5. 

Kultakirveli ( Chaerophyllum aureum ) 4.1.13. 

Kullero (Trollius europaeus) 4.1.85., 4.1.86., 5.1. 

Kumina ( Carum carvi ) 4.1.24., 4.1.117. 

Kuoriaisloisikka ( Cordyceps entomorrhiza ) 4.1.15. 

Kuorikamarainen (Hysterangium coriaceum) 5.4. 

Kurjenjalka ( Potentilla palustris ) 4.1.22. 

Kutrisammal ( Homalothecium sericeum ) 3.3. 

Kuusenkääpä ( Phellinus chrysoloma ) 1.1.8. 

Kuusi (Picea abies) 1.1.2. 

Kylähierakka (Rumex obtusifolius ssp. transiens 5.1. 

Kyläkarhiainen ( Carduus crispus ) 4.1.20., 4.1.22. 

Kyläkellukka ( Geum urbanum ) 4.1.6., 4.1.15., 4.1.17., 

4.1.18., 4.1.20., 4.1.22. 

Kylämaltsa ( Atriplex patula ) 4.1.22. 

Kynäjalava ( Ulmus laevis ) 1.1.2., 1.2.5., 1.2.6., 4.1.8., 

4.1.15., 4.1.17., 4.1.47., 5.1. 

Kystikkä (Macrocystidia cucumis) 5.4. 

Kyyhkyvahakas (Camarophyllus lacmus) 5.4. 

Käenkaali ( Oxalis acetosella ) 1.1.1., 1.1.2. 

Käpäläkääpä ( Anomoporia bombycina) 4.1.89., 5.4. 

Kätköhyytelöjäkälä (Collema occultatum) 5.2. 

Kääpiölahorusokas ( Pluteus podospileus ) 4.1.15. 

Lahotuppisieni (Volvariella caesiotincta) 4.1.14., 5.4. 

Lampaannata ( Festuca ovina ) 3.4. 

Lapinvesitähti ( Callitriche hamulata ) 2.6., 4.1.21., 

4.1.36., 5.1. 

Laskospoimulehti (Alchemilla plicata) 5.1. 

Lehtoakileija ( Aguilegia vulgaris ) 4.1.20. 

Lehtoarho ( Moehringia trinervia ) 1.1.12., 4.1.1., 4.1.5., 

4.1.8., 4.1.10., 4.1.14., 4.1.20., 4.1.47.,4.1.51., 4.1.88., 

4.1.92., 4.1.94., 4.1.117. 

Lehtoimikkä ( Pulmonaria obscura ) 1.1.2., 1.1.5., 

1.1.6., 1.1.12.,1.1.13., 3.3., 4.1.31., 4.1.33., 

4.1.35.,4.1.52., 4.1.54., 4.1.94., 4.1.115. 

Lehtokielo ( Polygonatum multiflorum ) 4.1.1. 

Lehtokorte ( Eguisetum pratense ) 1.1.3., 1.1.6., 1.1.13., 

2.6., 4.1.10., 4.1.33., 4.1.36., 4.1.86. , 4.1.88., 4.1.94., 

4.1.116. 

Lehtokuusama ( Lonicera xylosteum ) 1.1.2., 1.1.5., 

1.1.6., 1.1.12., 1.1.13., 4.1.31., 4.1.33., 4.1.43., 4.1.35., 

4.1.36., 4.1.46., 4.1.50., 4.1.86., 4.1.88., 

4.1.93., 4.1.94., 4.1.102., 4.1.103., 4.1.105. 

Lehtoleinikki ( Ranunculus cassubicus ) 1.1.1., 1.1.4., 

1.1.5., 1.1.13., 4.1.31., 4.1.35., 4.1.36., 4.1.85., 4.1.86., 

4.1.88., 4.1.93.,4.1.94., 4.1.95., 4.1.112. 

Lehtomatara ( Galium trifolium ) 1.1.3., 4.1.10., 4.1.36., 

4.1.94., 4.1.95., 4.1.115. 

Lehtoneidonvaippa ( Epipactis helleborine ) 1.1.11., 

4.1.53. ,4.1.74., 4.1.89.,4.1.90.,4.1.91.,4.1.92.,4.1.93., 

4.1.97.,4.1.98. 4.1.100., 5.1. 

Lehtonokkasammal (Eurhynchium angustirete) 4.1.6. 

Lehtonurmikka ( Poa nemoralis ) 4.1.1., 4.1.10., 4.1.17., 

4.1.47. 

Lehto-orvokki ( Viola mirabilis ) 1.1.2., 1.1.3., 1.1.6., 

1.1.12., 3.3., 4.1.5., 4.1.34., 4.1.35., 4.1.41., 4.1.50., 

4.1.86., 4.1.88., 4.1.89., 4.1.93., 4.1.94., 4.1.99., 

4.1.101.,4.1.102., 4.1.103., 4.1.105., 4.1.113., 4.1.117., 

4.4.11. 

Lehtopalsami ( Impatiens nolitangere ) 1.1.1., 1.1.3., 

1.1.5., 1.1.13., 4.1.1., 4.1.8., 4.1.15., 4.1.17., 4.1.27., 

4.1.33., 4.1.42., 4.1.47. ,4.1.67., 4.1.89., 4.1.93., 4.1.99 

Lehtopähkämö ( Stachys sylvatica ) 1.1.1., 1.1.2., 

1.1.13., 4.1.42., 4.1.47., 4.1.75., 4.1.89., 4.1.94. 

Lehtorousku (Lactarius bertillonii ) 1.1.5. 

Lehtosaarni (Fraxinus exelcior ) 4.1.47. 

Lehtosuikerosammal (Brachythecium rutabulum ) 3.3. 

Lehtotähtimö ( Stellaria nemorum ) 1.1.1., 1.1.13., 2.6., 

3.3., 4.1.17., 4.1.33., 4.1.36., 4.1.41., 4.1.42. 

Lehtovirmajuuri ( Valeriana sambucifolia ) 1.1.1., 

4.1.33., 4.1.36. 

Lepänkärpässieni ( Amanita friabilis ) 4.1.46. 

Lepänkärpässieni ( Amanita friabilis ) 4.1.46. 

Lepäntatti ( Gyrodon lividus ) 1.1.5. 

Leskenlehti ( Tussilago farfara ) 4.1.12. 

Lettovilla ( Eriophorum latifolium ) 1.1.9., 3.3., 4.1.85., 

4.1.86., 5.1. 


Liitteet 

Leveäosmankäämi ( Typha latifolia ) 1.1.5., 2.6., 

4.1.12., 4.1.22., 4.1.25. 

Leväkkö ( Scheuchzeria palustris ) 4.1.66., 4.1.89. 

Liereäsara ( Carex diandra ) 4.1.27., 4.1.72. 

Lietetatar ( Polygonum foliosum ) 3.5., 4.1.117., 5.1. 

Liinatankio (Camelina alyssum ssp. integerrium) 5.1. 

Limi-isokarve (Parmelia omphalodes) 4.1.102., 5.2. 

Limilaakajäkälä (Physconia peridisiosa) 5.2. 

Limisiimasammal (Myurella julacea) 5.3. 

Liperi (Levisticum officinale) 4.1.110 

Litteävita ( Potamogeton compressus ) 2.6., 4.1.1., 

4.1.64., 5.1. 

Litulaukka ( Alliaria petiolata ) 4.1.13., 5.1. 

Lituruoho ( Arabidopsis thaliana ) 4.1.22. 

Litutilli ( Descurainia sophia ) 4.1.18., 5.1. 

Liuskaraunioinen ( Asplenium septentrionale ) 3.3., 

4.1.102., 5.1. 

Loistokeltajäkälä (Xanthoria elegans) 5.2. 

Luhtalemmikki (Myopsotis scorpioides) 4.1.117. 

Luhtalitukka (Cardamine pratensis) 4.1.86 

Luhtaorvokki ( Viola uliginosa ) 4.1., 5.1. 

Luhtasara ( Carex vesicaria ) 4.1.25. 

Luhtatädyke (Veronica scutellata) 4.1.117. 

Luhtavuohennokka ( Scutellaria galericulata ) 1.1.2., 

4.1.47. 

Lähdetähtimö ( Stellaria uliginosa ) 2.1., 4.1.3., 4.1.8., 

4.1.10., 4.1.15., 4.1.17. , 4.1.36., 4.1.42., 4.1.47. 

Lähteikköpoimulehti ( Alchemilla glabra ) 4.1.36. 

Lännenkonnanmarja (Actaea rubra) 2.6. 

Maahumala ( Glechoma hederacea ) 4.1.1., 4.1.12., 

4.1.17. 

Maariankämmekkä ( Dactylorhiza maculata ) 3.3., 

4.1.86., 4.1.99. 

Maitohorsma ( Epilobium angustifolium ) 4.1.12. 

Masmalo (Anthyllis vulneraria) 5.1. 

Meriherkkusieni (Agaricus bernardii) 5.4. 

Mesiangervo ( Filipendula ulmaria ) 1.1.1., 1.1.2., 

4.1.17., 4.1.33., 4.4.11., 4.4.13. 

Metsäapila ( Trifolium medium ) 4.1.14. 

Metsäimarre (Gymniocarpium dryopteris) 4.4.11. 

Metsäkorte (Equisetum sylvaticum) 4.4.11. 

Metsäkurjenpolvi ( Geranium sylvestris ) 4.1.12. 

Metsälehmus ( Tilia cordata ) 1.1.2., 1.2.7., 4.1.33., 

4.1.68., 4.1.70., 4.1.75., 4.1.88., 4.1.89., 4.1.92., 4.1.94., 

4.1.95., 4.1.97. 

Metsämaarianheinä ( Hierochloe australis ) 4.1.31., 

4.1.35., 4.1.54.. 4.1.101., 4.1.115. 

Metsänemä ( Epipogium aphyllum ) 3.3., 5.1. 

Metsänätkelmä ( Lathyrus sylvaticus ) 4.1.24., 5.1. 

Metsäruusu ( Rosa majalis ) 1.1. 12., 4.1.6., 4.1.14., 

4.1.88., 4.1.91., 4.1.92., 4.1.93. 

Metsätähti ( Trientalis europaea ) 4.1.12. 

Metsävirna ( Vicia sylvatica ) 4.1.35.,4.1.52., 4.1.54., 

4.1.71. 

Murutorvijäkälä (Cladonia caespiticia) 5.2. 

Mustaherukka (Ribes nigrum) 1.1.13. , 4.1.52., 4.1.67., 

4.1.108., 4.1.116. 

Mustakonnanmarja ( Actaea spicata ) 1.1.2., 1.1.3., 

1.1.5., 1.1.6., 1.1.12., 2.6.,4.1.1., 4.1.6., 4.1.22., 4.1.27., 

4.1.35., 4.1.36., 4.1.42., 4.1.45., 4.1.50., 

4.1.52., 4.1.54., 4.1.61., 4.1.62., 4.1.71., 4.1.86., 4.1.88., 

4.1.91., 4.1.92., 4.1.93, 4.1.94., 4.1.99., 4.1.103., 

4.1.105., 4.1.116., 4.4.111. 

Mustapahkajuurekas ( Collybia racemosa ) 1.1.6., 5.4. 

Mustuvapaju ( Salix nigricans ) 1.1.2. 

Mutasara ( Carex limosa ) 4.1.12., 4.1.89., 4.1.119., 

4.4.9. 

Mutayrtti (Limosella aquatica) 5.1. 

Myrkkykatko ( Conium maculatum ) 4.1.24., 5.1. 

Myrkkykeiso ( Cicuta virosa ) 1.1.2. 

Myrkkykirveli ( Chaerophyllum temulum ) 4.1.13. 

Mäkiarho ( Arenaria serpyllifolia ) 4.1.5., 4.1.22., 

4.1.83. 

Mäkihorsma ( Epilobium collinum ) 4.1.13., 4.1.22. 

Mäkikuisma (Hypericum perforatum) 4.1.13.,5.1. 

Mäkilehtoluste ( Brachypodium pinnatum ) 1.1.5., 3.4., 

4.1.14., 4.1.33., 4.1.35., 4.1.36., 4.1.50., 4.1.54., 4.1.61., 

4.1.65., 4.1.66., 4.1.105 

Mäkiminttu (Satureja vulgaris) 5.1. 

Mäkitervakko ( Lychnis viscaria ) 4.1.1., 4.1.14., 4.1.22., 

4.1.47., 4.1.102. 

Mäkivirvilä ( Vicia tetrasperma ) 1.1.4., 1.1.6., 4.1.22., 

4.1.24., 4.1.83., 5.1. 

Männynkääpä ( Phellinus pini ) 1.1.4., 1.1.8. 

Männynrousku (Lactarius musteus) 5.4. 

Männyntuoksuvalmuska (Tricholoma nauseosum) 5.4. 

Mänty ( Pinus sylvestris ) 1.1.2., 1.2.8. 

Mäntykukka ( Monotropa hypopitys) 1.1.4., 1.1.5. 

Mätässara ( Carex cespitosa ) 2.6., 4.1.1., 4.1.50. 

Mätästorvijäkälä (Caldonia cervicornis ssp cervicornis) 

5.2. 

Nappihyytelöjäkälä (Collema polycarpon) 5.2. 

Nevaimarre ( Thelypteris palustris ) 1.1.3., 2.6., 4.1.27., 

4.1.52., 4.1.113., 5.1. 

Niittyhumala ( Prunella vulgaris ) 4.1.22. 

Niittyleinikki ( Ranunculus acris ) 4.1.60. 

Niittynätkelmä ( Lathyrus pratensis ) 4.1.60. 

Nokihapero ( Russula albonigra ) 1.1.2. 

Nokirousku ( Lactarius lignyotus ) 1.1.6. 

Nokkonen ( Utrica dioica ) 1.1.2. 

Nokkosvieras ( Cuscuta europaea ) 1.1.3. 

Nuijasara (Carex buxbaumii) 4.1.66, 5.1. 

Nuijasarvisieni ( Xylaria hypoxylon ) 4.1.15., 5.4. 

Nummitorvijäkälä (Cladonia strepsilis) 5.2. 

Nuokkuhelmikkä ( Melica nutans ) 1.1.2., 4.1.14. 

Nuokkukohokki ( Silene nutans ) 4.1.24., 4.1.44., 5.1. 

Nuokkurusokki ( Bidens cernua ) 3.2., 4.1.64. 

Nuottaruoho (Lobelia dortmanna) 4.1.48. 

Nuppihuopasammal (Aulaconium androgynum) 

4.1.38. 

Nurmikaunokki ( Centaurea phrygia ) 1.1.2., 4.1.13. 

Nurmilaukka (Allium oleraceum) 5.1. 

Nurmimailanen ( Medicago lupulina ) 4.1.13. 

Nurmitatar ( Bistorta vivipara ) 3.4., 4.1.119. 

Nurmituhkelo ( Vascellum pratense ) 1.1.2., 5.4. 

Nurmivihvilä (Juncus stygius) 5.1. 

Näsiä ( Daphne mezereum ) 1.1.2., 1.1.5., 1.1.12., 

1.1.13., 4.1.24., 4.1.31., 4.1.35., 4.1.36., 4.1.46.,4.1.50., 

4.1.52., 4.1.54., 4.1.86., 4.1.88., 4.1.89., 4.1.93., 4.1.94. 

Ojakaali (Peplis portula) 5.1. 

Ojakellukka ( Geum rivale ) 4.1.6. 

Ojakurjenpolvi (Geranium palustre) 5.1. 

Ojaleinikki (Ranunculus flammula) 4.1.94. 

Ojasorsimo ( Glyceria fluitans ) 4.1.25. 

Omenapuu ( Malus domestica ) 4.1.22. 

Oravanmarja ( Maianthemum bifolium ) 4.1.12. 

Osterivinokas (Pleurotus ostreatus) 5.4. 


Liitteet 

Paasitorvijäkälä (Cladonia diversa) 5.2. 

Paatsama ( Rhamnus frangula ) 1.1.2. 

Pahtanurmikka ( Poa glauca ) 1.1.4., 3.3., 4.1.99., 5.1. 

Paimenmatara ( Galium album ) 4.1.60. 

Pallosara ( Carex globularis ) 4.1.34. 

Pallopäätinajäkälä (Stereocaulon pileatum) 4.1.51., 

5.2. 

Palsamipihta (Pinus balsamea ) 4.1.47. 

Partaohra ( Hordeum jubatum ) 4.1.22. 

Partapoimulehti (Alchemilla fi</s

url?sa=t&source=web&cd=4&ved=0CBUQFjAD&url=http://www.tampere.fi/tiedostot/50iihoyvD/arvokkaatlk

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles