Välittämisen tilassa - Pelastakaa Lapset ry

Pirjo, 64
Olavi, 64
Pipsa, 21
Välittämisen tilassa
Pursiaisen perhe asuu
Suonenjoen keskustassa.
Pirjon ja Olavin elämään
kuuluu omien seitsemän
lapsen lisäksi kuusi
sijoituslasta, muutamia
lyhytaikaissijoituksia ja
runsain määrin kesälapsia.
Teksti ja kuvat Jenny Hannuksela
Pirjolle ja Olaville ajatus sijoituslasten
ottamisesta oli heijastusta
Pirjon kotoa, jossa
oli myös ollut erikoislapsia,
kuten nimitys tuolloin kuului. Olavi
puolestaan oli ajanut noin 40 vuotta
maansiirtokoneita ja kaipasi vaihtelua.
Hän haki osa-aika eläkettä ja vaihtoi
työnsä kahden sijoituslapsen kasvattamiseen.
Ensimmäiset sijoituslapset
olivat sukulaissijoituksia.
– Erona vanhaan työhön, ei ”uudessa
työssäni” ollut ylityökorvauksia, viikonloppuvapaita
eikä kesälomia, mutta
se ei haitannut, Olavi naurahtaa.
Asunnon vähäinen neliömäärä ei
ole ollut este ”perheenlisäykselle”,
sillä vanhempien asenne sijaislapsia
kohtaan on lämmin. Kesäisin lisä-tilaa
tuovat iso piha, kesäkeittiö, ja lisää
vuodetilaa saadaan vinttikomeroista.
Alkuaikoina Olavi oli lasten kanssa yksin
kotona, koska Pirjo teki kolmivuorotyötä
vanhainkodissa ja Suonenjoen
sairaalassa.
– Sopu sijaa antaa. Kesällä meillä
on monesti siskonpetejä ja juuri vinttikomeropaikoista
käydään kovaa taistelua.
Vaikka tein kolmivuorotyötä ja
olin suurperheen äiti, en ole ollut lasten
takia väsynyt. Työ oli minulle virkistystä,
sillä työkaverini olivat niin
mahtavia ihmisiä. Tiesin, että Olavi
pärjää lasten kanssa kotona sen aikaa
kun olen poissa, Pirjo muistelee.
Jokainen lapsi saapui Pursiaisen
perheeseen erilaisista lähtökohdista,
ja siksi lasten luonteiden kirjo oli
valtava. Kun yksi kärsi, niin se näkyi
koko porukassa.
– En varmaan koskaan unohda yhtä
sulkeutunutta ja arkaluonteista sijoitustyttöämme,
jonka kanssa oli todella
vaikeaa. Äiti oli ollut hänelle ”kamu”,
eikä ikinä halannut tytärtään. Valheet,
jotka olivat valloittaneet tytön sydämen,
saivat perheessämme aikaan
monenlaisia mullistuksia. Rahaa hän
ei osannut käyttää, eikä ruokahalulla
ollut rajaa. Tyttö oli ehtinyt lapsena
haavoittua niin paljon, että olisi tarvinnut
ihan oman pesän. Tällaista pesää
emme kuitenkaan kyenneet Olavin
kanssa hänelle antamaan. Minulle
oli todella rankkaa se, kun tuntui, etten
enää saanut vanhempana mistään
otetta siihen tyttöön. Ei sovi unohtaa,
että vietimme myös paljon hauskoja
hetkiä yhdessä juuri tämän tytön kanssa.
Hän osasi olla todella ihana, mutta
käyttäytymisessä piileskeli suunnaton
näyttelemisen taito. Harmitti
nähdä, kuinka hänellä oli paha olla, ja
14 Pelastakaa Lapset / OMA TOIMINTA

kuinka hän etsi omaa paikkaansa kokoajan.
Hän olisi tarvinnut laitoshoitoa.
Häntä me emme pystyneet Olavin
kanssa auttamaan.
Pipsa Vario, 21, on yksi Pirjon ja Olavin
sijaislapsista. Hän asui äidin kanssa
lapsuuden ja muutti 11-vuotiaana
Pursiaisen perheeseen.
Muutin sijaisperheeseen jossa oli
perheen omat lapset, lastenlapset, kesälapset
ja viikonloppulapset. 20 - 30
uuden ihmisen tapaaminen kerralla
oli melkoinen kulttuurishokki ainokaiselle,
mutta ei negatiivisessa mielessä.
Muutto Pursiaisen perheeseen
opetti minulle monenlaista etenkin
jakamisesta ja yhteistyöstä toisten ihmisten
kanssa. Sanotaan, että lapselle
olisi parasta varttua biologisten vanhempiensa
kanssa. Kuten tiedämme,
aina se ei ole mahdollista. Minusta
tuntuu että olen saanut kokea sen toiseksi
parhaimman vaihtoehdon. Vaikka
elämä on ollut kovaa, en vaihtaisi
päivääkään pois. Olen nyt monta kokemusta
rikkaampi ja saanut elämääni
näköalan. Minun kohdalla asiat eivät
olisi voineet mennä enää paremmin.
Jos sijoitusta ei olisi tapahtunut, olisin
luultavasti seurannut biologisten
vanhempieni malli, jossa alkoholilla
oli merkittävä osa.
Huostaanotto on suuri prosessi aikuiselle,
lapselle ja viranomaiselle.
Perheessä tarvitaan aikaa sopeutumiseen.
On oltava selkeät rajat, mutta
myös runsaasti pitkämielisyyttä ja
rakkautta. Lapsen kehityksen turvaamisessa
olennaisia asioita ovat syli ja
aikuisen läsnäolo. Pursiaisten neuvo
uusille sijaisvanhemmille on, että vanhemman
tulisi olla ulkoisesti passiivinen
ja sisäisesti aktiivinen.
– Aikuisen ei tule pelätä lapseen
kiintymistä. Syli tulisi pitää avoimena
niin, että lapsi saa myös mahdollisuuden
kiintyä. Sijaisperheen ei tarvitse
olla täydellinen perhe. Selvää on,
että jokainen epäonnistuu joskus kasvattajana
ja vanhempana. Lapsi tarvitsee
tavallista perhe-elämää, jossa
vanhemmat saavat näyttää tunteitaan
ja olla inhimillisiä. Erikoislasta ei tulisi
kohdella silkkihansikkain, vaan
täysin samalla tavalla kuin biologi-
Pirjon ja Olavin elämän laatu ei ole perustunut vähään kutistettuun laatuaikaan lasten seurassa, eikä oman ajan maksimointiin. Heille
toistensa kanssa yhdessä oleminen on laatuaikaa ja lapsiparven kanssa puuhaaminen hyvän olon maksimointia, myös silloin kun lapsi
oirehtii. ”Siitähän se hyvä olo alkaa, kun pahaolo pääsee ensin alta pois”. Pipsalle sijaiskoti on merkinnyt mahdollisuutta elää lapsuutta,
kurjista tosiasioista huolimatta.
Lokakuu 2010 15

Pipsan vinkkejä
tuleville sijaislasten
vanhemmille
Anna lapselle aikaa sopeutua
Lasta ei ole valmennettu muutokseen,
vaan aikuisia
Pidä lapsi tietoisena, että syli on
häntä varten
Älä nipota, vaikka pidätkin rajoista
kiinni
Uskalla kiintyä lapseen
Pysy aikuisena, vaikeuksienkin
äärellä
Ole oikeudenmukainen suhtautumisessasi
omiin ja sijaislapsiin
Pidä puheyhteys auki
Pidä perhe ehjänä, jos suinkin
mahdollista
sia lapsia. Olennaisinta on, että perhe
on sisäisesti ehjä, sanoo Pipsa neuvoksi
sijaisvanhemmuutta miettiville
aikuisille.
Pursiaisen perheen menneet vuodet
ovat olleet ajoittain rankkoja, mutta
samalla ne ovat täyttyneet kullanarvoisista
muistoista. Vanhemmat Pirjo
ja Olavi ovat seuranneet kunkin lapsen
edistymistä pikku hiljaa yhä laajenevampien
onnistumisien kautta elämäniloon.
Lapset kasvavat, ja lähtevät,
mutta muistot heistä säilyvät.
– On ihana huomata miten pienestä
lapsi tulee onnelliseksi. Varsinainen
palkkio tulee siitä, kun näkee miten
lapsi pääsee omille siivilleen. Silloin
tajuaa miten mahtavaa on, kun pystyy
auttamaan tavallisena ihmisenä,
ja ehkä pelastamaan lapselle tulevaisuuden.
Pirjo miettii.
– Kalareissut poikien kanssa olivat
välillä yhtä siiman selvittelyä. Minusta
luontoon meneminen auttoi lasta
myös selvittämään hänen sisällään
olevat ristiriitaiset tunteet. Raivoaminen
saattoi jatkua tunteja, mutta kun
näki miten se loppujenlopuksi helpotti
lapsen oloa, sitä jaksoi kuunnella,
pohtii Olavi omaan rauhalliseen tyyliinsä
.
16 Pelastakaa Lapset / OMA TOIMINTA