Sylvi110 vuotta + kuvat

”Korkealla on ihmisen mitta”
110 vuotta Sylvi Kekkosen syntymästä
Sylvi Kekkonen o.s. Uino muistetaan hentona ja vaatimattomana,
mutta sisäisesti voimakkaana presidentti Urho Kekkosen
puolisona, jolla oli kyky herättää mitä erilaisimpien ihmisten
sympatiat. Hän syntyi Pieksämäellä 12.3.1900 kirkkoherra
Kauno Edvard ja Emilia Uinon kolmantena lapsena ja vietti lapsuutensa
ja nuoruutensa isossa sisarusparvessa. Perhe muutti
usealla eri paikkakunnalla pappisisän töiden mukana.
Sylvi Uino pääsi ylioppilaaksi ilman kirjoituksia sisällissodan
keväänä vuonna 1918 ja muutti Helsinkiin. Hän opiskeli Yliopistossa
ja työskenteli sairaanhoitajaharjoittelijana Mehiläisen
sairaalassa. Sairaalassa työskentely sisällissodan runtelemassa
maassa oli liian raskasta Sylville ja hän luopui sairaanhoitaja
urahaaveistaan. Tulevaan puolisoonsa lakimies Urho Kekkoseen
Sylvi Uino tutustui työskennellessään konekirjoittajana
nykyään Suojelupoliisina tunnetussa EK:ssa (Etsivä keskuspoliisi).
Urho Kekkonen oli hänen esimiehensä ja romanssi johti
vuonna 1926 solmittuun avioliittoon.
Perheeseen syntyi 4.9.1928 kaksospojat Matti ja Taneli, joita
Sylvi jäi hoitamaan kotiäitinä ja ”pitämään kolme miestä puhtaissa
paidoissa”. Urho Kekkonen loi nousujohteista uraansa
Sylvin toimiessa vahvana taustatukena: urheilujohtajana toiminut
lakitieteen tohtori Kekkonen valittiin kansanedustajaksi
1933, ministeriksi 1936, eduskunnan puhemieheksi 1948,
pääministeriksi 1950 ja tasavallan presidentiksi 1956.Sylvi
Kekkonen osallistui miehensä työhön auttaen mm. puheiden ja
kirjeiden laatimisessa. Pääministerin puolisona Sylvi johti vuonna
1953 ensimmäistä Suomen valtion kulttuurivaltuuskuntaa
Kiinaan. Lähes kaksi kuukautta kestäneelle matkalle lähtivät
mm. kirjailija Pentti Haanpää, Kustaa Vilkuna, näyttelijä Ritva
Arvelo sekä urheilijoita, poliitikkoja ja toimittajia.
Sylvi Kekkonen tunnettiin miehensä lailla taitavana kynänkäyttäjänä
ja hän julkaisi 1949 aforismiteoksen ”Kiteitä - mietelmiä”
ja kirjat ”Kotikaivolla - muistikuvia” (1952) ja romaanin
”Käytävä” (1955). Presidentin puoliso asettui kovan arvostelun
alaiseksi ja yllätti lukevan yleisön, jopa puolisonsakin, julkaisemalla
vuonna 1958 kirjansa ”Amalia”. Hän julkaisi vielä teoksen
”Lankkuaidan suojassa” (1968). Tamminiemen kuuluisat ”lastenkutsut”
olivat Sylvi Kekkosen keksintöä. Presidentin puoliso
joutui käytännössä eristyksiin ulkomaailmasta, mutta kulttuuriihmisiä
hän saattoi tavata presidentin virka-asunnossa. Vakiovieraisiin
kuuluivat kirjailijat Marja-Liisa Vartio, Lassi Nummi
sekä Eeva Joenpelto.

Vuoden 1973 itsenäisyyspäivän vastaanotto muistetaan tuokiokuvasta: elämänsä kunnossa oleva
presidentti ojentaa tuolilla istuvalle, reuman runtelemalle puolisolleen kauniin kukan ja kumartaa
syvään ja kunnioittavasti. Sylvi Kekkosen kuolemaan johtanut valtimoveritulppa tuli Urho Kekkoselle
järkytyksenä. Aamulla 1.12.1974 Sylvi Kekkonen oli virkeän näköinen, mutta hänet vietiin Meilahden
sairaalaan tutkittavaksi. Virkatoimiaan hoitaneelle presidentille ilmoitettiin Sylvi Kekkosen tilan äkillisestä
huononemisesta kello 12.20. UKK kiiruhti Meilahteen, mutta hän saapui liian myöhään: Sylvi
Kekkonen oli kuollut hetkeä aikaisemmin. Sylvi Kekkonen kuoli 2.12.1974. Hän on ainoa maamme
äiti, joka on menehtynyt kesken toimikautensa
Presidentti kirjoitti päiväkirjaansa 7.12. muutama päivä vaimonsa kuoleman jälkeen. ”Kun ajattelen
Sylviä, on mielessäni aina kuva hänestä nuorena, silloin kun hän oli terve, reipas ja iloinen. En jaksa
kuvitella häntä sairaana ja väsyneenä. En usko, että hänellä oli yhtäkään vihamiestä. Välinpitämätön
häneen ei voinut olla ja havaitsin, että hän tuli vuosien mittaan rakastetuksi eri piireissä. Hän oli
herkkä ja ujo, mutta hän oli aina kärsivän ja hädässä olevan puolella ja sen tunnustamista ei ujous
estänyt.” Kiittäessään Elvi Sinervoa kauniista muistokirjoituksesta UKK totesi Sylvin lukeneen, korjanneen
ja arvostelleen presidentin puheet ja kirjoitukset. ”Puheeni olisivat olleet paljon mehevämpiä,
mutta kokonaisvaikutuksen puolesta oli hyvä, että hän ne pois otti.” Sylvi Kekkosen ystävälle, Aili
Palménille, presidentti kertoi: ”Emme koskaan riidelleet, ääni ei keskusteluissa koskaan noussut. Hän
oli sävyisä ja viisas. Vaikka minussa oli syytä vihastumiseenkin, sellaista ei koskaan sattunut. Kaipaan
Sylviä tavattomasti, vaikka hän sairautensa vuoksi oli viime vuodet hyvin heikko, hän oli kuitenkin
kiintopiste elämässäni.”
Presidentin arvio oli rehellinen. Sylvin kuoleman jälkeen UKK tunsi elämänsä hyvin yksinäiseksi. Presidentti
ryhtyi kuntoilemaan yhä enemmän ja hänen kirjoitustyylinsä muuttui aikaisempaa kovaotteisemmaksi.
Toive yhteisistä eläkevuosista jäi Kekkosille vain haaveeksi.
Teksti:
Urho Kekkosen arkistonjohtaja Pekka Lähteenkorva ja museonhoitaja Aino-Maija Tiensuu
Kuvat: Kuva Urho Kekkosen arkisto, Kuva Urho Kekkosen arkisto, Riittä Örön kokoelma.