Riitta Rastas ITSEN JA TOISEN KOHTAAMINEN ...

39”Alaston Amerikka” – dokumentissa esiintyvän naisen itsensä rohkean representoinninnäin liittyvän postmoderneihin, mm. Zygmund Baumanin ja Judith Butlerinkirjoituksissaan ja joidenkin performanssitaiteilijoiden esittämiin diskursseihin, jokakorostavat yksilön vapaata identiteetin rakentamisen ja vaihtamisen oikeutta. Nämädiskurssit vapauttavat yksilön ruumiillisista tabuista, ruumiin alituisestamuokkaamisesta sekä jatkuvasta huomisen seuraamuksista huolehtimisesta. Sen sijaanne korostavat jokaiselle kuuluvaa elämästä nauttimisen oikeutta ja keskittymistänykyhetkeen.Myös Saara pohti, mitä häneltä edellyttäisi, että hän voisi irrottautua itselleen kaavoiksimuodostuneista tavoista ja normeista sillä niistä vapautumisen kautta hän voisi päästänauttimaan itse elämästä. Saara tilitti: ”tunnollisuus konkretisoituu ehkä lian sitovaksiajoittain…” Hän oli huolissaan siitä, että hän ”unohtaa elää”. Hän mietti: ”voisinkolöytää itselleni myös tervettä narsistisuutta aikaa ja kuitenkin hyväksyntää..” Hän halusi”oppia sanomaan myös ei, ja silloinkin olla tyytyväinen.” Saara kertoi myös, että”ihastun ihmisiin helposti, rakastan voimakkaasti ja kiinnyn läheisiksi tulleisiinihmisiin. Mutta takertuvaisuus … siitä voi tulla rasite.. se ilmeisimmin on minulletaakka. Paheenani on kiintyä uuteenkin ihmiseen herkästi niin, että kun ystävä haluaakatsoa toisaalle, koen epäonnistuneeni läheisen odotusten täyttämisessä. Taustalla onmyös kiltin tytön stereotyyppinen rooli; haave ja toive onnistua edesauttamaan ihmistenhyvää ilmapiiriä – viihtyvyyttä. Tuollainen sitoo minua… ahdistaa ja rajoittaanauttimasta täysipainoista elämää!”. Hän jatkaa ”Olen tahtomattakin takertuvainen jakokiessani epäonnistuvani sydämelleni kerääntyy pahaa mieltä. Ja se vain kasautuu!” jaedelleen ”kun olisikin helppoa puhua pahasta olostaan jollekin, mutta koen olevani niinyksin – yksin kaikkine ongelmineni, eikä kenelläkään tunnu silloin olevan aikaaminulle.. en ole niitä ihmisiä, jotka päättäväisesti tarttuvat lähellä olevan ihmisenkäsivarteen ilmoittaen, että nyt puhutaan, odota.” Saara toivoi myös itselleen lisäärohkeutta, että hän voisi mahdollisesti joskus uskaltautua pyrkimäänluokanopettajankoulutukseen. Nyt hän koki olevansa liian arka pyrkimään ja toimimaanalalla.Postmodernin diskurssin nykyhetkeä korostava identiteettikäsitys on todellisuudessamahdollista vain yksilölle, joka ei ole riippuvainen yhteiskunnassa vallitsevistasosiaalisista suhteista. Vaikka yksilöllä on identiteettinsä rakentamisessa vapaus jamahdollisuus valita esikuviksi identiteettityölleen sellaisiakin malleja, joita vielämodernina aikana olisi pidetty mahdottomina 18 , ei hän voi postmoderninakaan aikanaitse täysin päättää omasta identiteetistään, eivätkä kaikki identiteettivaihtoehdot eivätole valitsijalle realistisia. Mitä tiukemmin yksilö joutuu sitoutumaan työtehtävänsärajoittamaan identiteettimalliin tai yhteiskunnalta saatavaan toimeentuloapuun, sitä18 mm. Judith Butler on 2006 esittänyt että postmodernina aikana miehen ruumis ei sido yksilöäidentifioitumaan mieheksi ja representoimasta itseään miehenä vaan hän voi ottaa naisen, transgenderintai androgyynin identiteetinSYNNYT / ORIGINS | syyskuu 2012