Riitta Rastas ITSEN JA TOISEN KOHTAAMINEN ...

33Tunickia valokuvaamassa alastomia ihmisiä rakennettua maisemaa vasten jokaisessaYhdysvaltain osavaltiossa.New Jerseyssä Tunickin valokuvattavana oli reilusti ylipainoinen nainen. Tulkitsintämän naisen toimintaa dokumentista siten, että näin hänen tavoittelevan alastomanavalokuvattavaksi asettumisellaan itsensä mutta myös amerikkalaisen kulttuurinvapauttamista niistä ahtaista asenteista, jotka koskevat naisen ihanteellista ulkomuotoa.Kulttuuriset normit sijoittavat lihavan naisruumiin marginaaliin. Koska ylipainoinennainen ei kykene saavuttamaan kulttuurin ihanteen mukaista hoikkaa naisruumista,häntä voidaan julkisesti moittia ja häväistä. Myös tälle naiselle oli tapahtunut niin. Hänoli sisäistänyt kulttuuriset säännöt, minkä vuoksi hän sanojensa mukaan häpesiruumistaan ja esitti itsensä - käyttäytyi ja pukeutui – niin, että teki itsensä julkisellanäyttämöllä mahdollisimman näkymättömäksi.Tunickin valokuvaukseen nainen asemoitui itselleen poikkeavalla tavalla. Hänperformoi ylipainoisen naisruumiinsa itseään kunnioittavana ja tasa-arvoisenakulttuurisesti ihanteellisten ruumiskuvien rinnalla. Tulkintani mukaan asemointimahdollisti naiselle itselleen sekä samalla amerikkalaiselle kulttuurille keinonuudelleensuunnata ja uudelleenjärjestää kulttuurista käsitystä lihavasta naisesta jahänelle sallituista julkisista toiminnoista. Katsoin valokuvaustapahtumasta muodostuvantällä asemoinnilla naisen diskurssin. Julkisella alastomana olollaan ja valokuvattavaksiasettumisellaan, itsetietoisesti itsensä representoimalla, hän esitti vaihtoehtodiskurssinsille valtadiskurssille, joka asettaa lihavan ruumiin omaavat kokemaan ruumiinsavääränlaisena ja sen vuoksi hävettävänä.Naisen rehevää, alastonta ruumista kaupungin siluettia vasten esittävä Tunickinvalokuva välitti naisen diskurssin galleriassa kuvan katsojille. Julkisesti taidegalleriassaesillä oleva valokuva tavoitteli dialogia valtadiskurssin kanssa. Oleellista itsevalokuvattavalle, mutta myös valtadiskurssille oli, että galleriavieraat osallistuivatdialogiin näyttelyn avajaisissa itse elävän, oman arvonsa tuntevan, kuvissa alastomanaesiintyvän naisen kanssa. Tulkintani mukaan galleriavieraiden ja naisen keskustelutolivat tasa-arvoisia vuoropuheluja, joissa he rakensivat yhteistä uudenlaista maailmaa,jossa erilainen, kulttuuri-ihanteesta poikkeava ruumis ei asetu toisten alapuolelle.Nainen kertoi kokeneensa positiivisena sen, että hän asettui valokuvattavaksialastomana. Hän sai kokemastaan valokuvaustapahtumasta, hänestä julkisuudessaesitettyjen valokuvien myönteisestä vastaanotosta sekä dialogistaan näyttelyvieraidenkanssa luottamusta siitä, että hänen ruumiinsa valokuvalla on merkitystä. Objektiivisestikuva edisti lihavan naisruumiin kulttuurista hyväksymistä. Subjektiivisestikuvaustapahtuma antoi aineksia naiselle oman identiteetin rakentamiseen itsensävapauttamisen ja voimaannuttamisen kautta.SYNNYT / ORIGINS | syyskuu 2012

34Dokumentin kokemuksista opiskelijoiden kokemukseksi”Alaston Amerikka” dokumentista minulle oli välittynyt, miten subjektin tasolla niinedellä kuvaamalleni naiselle kuin myös joillekin muille ohjelmassa esiintyneilleidentiteetin rakentajille oli rakennustyössään oleellista, että he nostivat omanalastomuutensa avulla ruumiiseensa liittyvät häväistyksi tulemisen ja häpeän tunteensaHannah Arendt’a lainaten: ” yksityisyyden pimeydestä julkisuuden valoon” 3 .Valokuvattavien omien tunteiden käsittely julkisella alueella heijastui takaisinyksityisyyteen itsensä haltuun oton tunteena. Näkemäni vakuutti myösyhteiskunnallisella tasolla. Pidin kuvataidekasvatuksen ja suunnitteluvaiheessa olevankurssini näkökulmasta kiinnostavana sitä, miten ohjelmassa ihmiset käyttivät taiteellistatoimintaa välineenä osallistuttaessaan diskurssiin moninaisemman ihmisyydenesittämisen puolesta.Dokumentti oli mielestäni osoittanut, että omaksi koetun, mutta arkista itsensäesittämistä laajemman ihmiskuvan representointi julkisesti on oman identiteetinrakentamisen ja toisen ymmärtämisen kannalta merkityksellistä sillä se mahdollistaamuiden kanssa kommunikoinnin laajemmasta ihmiskuvasta. Uskon, että eri diskurssienvälinen dialogi, keskustelu jopa väittely 4 on välttämätöntä, jos haluaa kyseenalaistaa taikiistää muiden diskurssien esittämän ihmiskuvan sillä vasta sosiaalisessakanssakäymisessä erilaisten ihmisten kanssa mitataan, minkälaisen ihmisyydenrepresentaatio on lopulta mahdollista. Asettamalla omat ajatuksensa ihmisyydestädiskurssissa toisten diskurssien rinnalle ja niitä vastaan voi testata omaa ajatteluaan jasaada sille vastakaikua.Näillä dokumentin antamilla eväillä päädyin toteuttamaan varhaiskasvatuksenopiskelijoille kurssin, jossa opiskelija asettuu tutkimaan, voiko vaatteen ja omanruumiin avulla kuvatun, yhteisön julkisessa kuvastossa vialliseksi tai tabuksi leimatunihmisyyden julkinen esittäminen ja siitä keskustelu sekä itsen että muiden ihmistenkanssa olla opiskelijalle yhtä vapauttava kokemus kuin yllä kuvaamalleni naiselle. Jalisäksi, voiko erilaisuuden esittäminen edesauttaa opiskelijaa ymmärtämään toiseudenkokemusta ja sitä kautta: voiko toiseuden kokemien auttaa tasa-arvo-ajattelunkehittymistä. Dokumentissa nähdyn taiteellisen toiminnan: valokuvauksen,valokuvattavana olemisen ja valokuvan julkisen esilläolon sijaan kurssilla opiskelijantoiminta tulisi tapahtumaan performanssin kontekstissa. Kurssin nimeksi valikoitui”Ole oma itsesi” lähinnä sen vuoksi, että nimi kuvasi omaa teoriaani siitä, että yksilön3 Arendtin (2002, 57) mukaan ”todellisuudentunteemme riippuu näyttäytymisestä ja siten myös senjulkisen alueen olemassaolosta, johon asiat voivat ilmestyä suojatun olemassaolon pimeydestä. Intiiminyksityiselämämme himmeä valo onkin viime kädessä peräisin julkisen alueen paljon voimakkaammastavalosta”.4 Huhmarniemi (2001,481) on esittänyt tämän Yankelovitch’n kolmitasoisen mallin erikommunikointitavoistaSYNNYT / ORIGINS | syyskuu 2012

35tulisi kyetä kaikista identiteettiä rajoittavista ja hajauttavista diskursseista huolimattakoota omien kokemustensa ja reflektointinsa kautta itselleen identiteettiä, jossa häntuntee olevansa kotonaan. Tämä tarkoittaa, että ihmisestä tulee kasvattaa tietoinen,aktiivinen toimija identiteetin rakennustyössä.Kulttuuristen normien rajoittama yksilö ja yhteisöJudith Butlerin mukaan identiteetin rakentaminen joksikin ja ymmärtäminen jonakin onkulttuurisen vallan tuotosta. Kulttuurisen identiteetin rakentamistyön tavoitteena StuartHallin mukaan on vakaan yhteiskunnan vakaa ja käsiteltävissä oleva yksilö. Itseidentiteetin rakentamisprosessi tapahtuu kielen ja ruumiillisten eleiden avulla niin, ettäyksilö itse kaivertaa kulttuuriset identiteetti-ihanteet normeiksi itseensä kulttuuristentapojen toistamisen, ruumiilla elämisen kautta sisäistämällä. Tällä tavoin mm.sukupuolinen, kansallinen, ammatillinen ja uskonnollinen diskurssi ”kirjoittavat”ruumiiseen sitä koskevat keskeiset kulttuuriset sääntönsä, hierarkiansa ja metafyysisetsopimuksensa. Diskurssien avulla kulttuurit hallitsevat yksilön olennaisinta osaa, hänenydintään eli minuuttaan. Kun ruumista käytetään sisäisen minän rakentamiseen,sosiaalinen järjestys koetaan yksilöllisesti. Sosiaaliset konventiot ikään kuin tulevatyksilön sisälle, mistä ne suuntaavat ulkoista toimintaa niin, että erilaisissa sosiaalisissatilanteissa yksilö identifioituu erilaisin painotuksin valtadiskurssienmerkityksellistämiin identiteetteihin 5 .Kulttuurisen yksilön tekeminen perustuu kulttuuristen eleiden toistoon. Silloin yksilönoma sekä ulkopuolisten ymmärrys mm. naiseudesta ja miehisyydestä perustuu siihen,miten yksilöt naiseutta tai miehisyyttä toistavat. Butler 6 on korostanut, että vaikkaymmärrämme nämä representaatiot sisäisenä, luonnollisena olemuksena, niintosiasiallisesti ne muodostetaan performatiivisesti, jatkuvasti ylläpidettyjen tekojensarjana, jotka yksilö esittää kehon tyylittelynä.Kun kulttuuriset diskurssit näissä toistamisen rituaaleissa muodostavat yksilöönkoodistonsa, ne samalla määrittelevät mikä ruumiille on luonnollista ja mikä tabua.Douglaksen 7 mukaan tämä kahtiajako johtaa erottelemiseen, puhdistamiseen ja rajojenasettamiseen. Silloin mm. naiseutta ja miehisyyttä säätelee joukko sääntöjä. Nämäsäännöt tekevät toisaalta minän ymmärrettävän esittämisen mahdolliseksi mutta samallarajoittavat sitä. Toiminen naisena tai miehenä sijoittuu silloin sukupuolen toistossaesiintyvään muuntelun mahdollisuuteen. Väärälle puolelle asettuminen johtaarankaisemiseen, jonka tarkoituksena on luoda järjestystä kokemuksiin.5 vertaa Pulkkinen, Rossi 2006, 10,11, Nykyri 1996, 35 ja Hall 2005, 46,476 Butler 2006, 257 Douglas 2000, 50, myös Butler 2006, 241SYNNYT / ORIGINS | syyskuu 2012

36Nyky-yksilö ymmärtääkin ruumiinsa ensisijassa välineeksi itsensä toteuttamiseensuomalaisena, naisena tai miehenä, ammattilaisena, mutta samalla hän ymmärtääruumiinsa kontrolloitavaksi kohteeksi. Nykyrin 8 mukaan subjektin nautinto muodostuusilloin itsen ja identiteetin aukottomasta toteuttamisesta, minkä vuoksi hän on alinomaasuuntautunut tulevaisuuteen, eikä voi sen vuoksi nauttia nykyhetkestä ja sen elämyksistäpohtimatta niiden seurauksia identiteetin kannalta.”Ole oma itsesi”- kurssin aluksi selvitin varhaiskasvatuksen opiskelijoille, ettäkulttuuriset diskurssit ovat kaivertaneet heihin säännöstönsä, mikä näkyy siinä mitenopiskelijat representoivat itseään toistuvasti arkipäivän eri sosiaalisissa tilanteissa.Johdatukseksi kurssin toiminnalle pyysin opiskelijoita aluksi kuvaamaan kuvalla taisanoin, miten he ”toistavat” itseään arkipäivän tilanteissa.Opiskelijoiden joukosta olen valinnut opiskelijoiden kurssikokemuksia edustamaanSaaran ja Miiran 9 . Saara piirsi itsestään kuvan, jossa hän farkkuihin, farkkutakkiin javillapuseroon pukeutuneena kantaa selkäreppuaan ja kissan pään kuvalla koristeltuakangaskassiaan. Ruskeat auki olevat hiukset kehystävät hänen hieman ujosti hymyileviäkasvojaan. Tekstissään hän selvensi kuvaansa, kertomalla että ”itsestäni antamani kuvaon kotiäidin”. Saaralla ei kuvauksestaan huolimatta ole lapsia. Hän kertoi myös, että hänon ” turvallinen, toimelias, ahkera, vastuuntuntoinen, kiltti, uskollinen, avoin, aito,empaattinen, ystävä, rento, taiteellinen, lämminhenkinen, esteettisyyden etsijä, hiljainenkuuntelija, ujo jännittäjä, rauhallinen, romantikko, unelmoija, leikkisä ” ja nämäominaisuutensa hän pyrkii ulkoisella olemuksellaan, käytöksellään ja puheessaanvälittämään myös toisille.Sen lisäksi, minkä ihminen voi representoida itsestään sosiaalisessa kanssakäymisessä,hänen itsekontrollinsa jättää hänen sisälleen ”ylijäämän”, jonka diskurssit ovatmäärittäneet kulttuuriselle ihmiselle sopimattomaksi. Sisäisen ja ulkoisen ero aiheuttaahänessä epävakautta. Ruumiin sisäpuolisen ja ulkopuolisen välistä eroa sekä rajojayksilö pyrkii vakauttamaan sysäämällä ulos itsestä sen itseen kuuluvan, jonka hän arvioiitseä saastuttavaksi. Tätä ulostyönnettävää kohtaan hän tuntee inhoa ja senulossylkemisellä hän varmistaa minuutensa. Tälle ”inholle ”perustuu kulttuurisestihegemoninen identiteetti. 10Sen jälkeen kun opiskelijat olivat kuvanneet itseään arkipäivän tilanteessa, pyysin heitäpohtimaan, mitä ominaisuuksiaan he pitävät itsessään epätoivottavina ja sen vuoksikätkevät ne muilta. Saara luetteli ylijäämäkseen ominaisuuksiaan, ”tuhmuus,8 Nykyri 1996,1189 Artikkelissani käytän kahden opiskelijan, Saaran ja Miiran, kurssikokemuksia esimerkkeinä. Saaran olenvalinnut, koska hänen kirjallinen reflektointinsa oli runsasta ja syvälle omaan kokemukseen pyrkivää.Miiran kokemus on valittu esimerkiksi sen vuoksi, että hän pyrki tutkimaan ja ymmärtämään kulttuuristasyrjään sijoitetun ihmisen kokemusta. Käyttämäni nimet eivät ole opiskelijoiden omia vaan tutkimuksenraportointia varten annettuja.10 Butler 2006, 225,226SYNNYT / ORIGINS | syyskuu 2012

37ärsyttävyys, epäuskoisuus, epäsiisteys, epäilevyys, pyrkimys miellyttää toisia,ajattelemattomuus sekä se, että olen katkeroitunut ja sulkeutunut usein itseeni”, joistahän pyrkii irrottautumaan. Jos ominaisuuksista irrottautuminen ei onnistu, niin ainakinhän pyrkii salaamaan ne muilta.Tämä yksilön henkilökohtaisesti saastuttavaksi koettu laajenee myös yhteisöäkoskevaksi. Yhteisöjen ulkopuolelle jätetään ”toisten”, kulttuurisesti sopimattomiaominaisuuksia kantavien joukko poissulkemisen ja dominoinnin avulla. Näidenihmisten olemista yhteisön sisäpuolella pidetään yhteisöä saastuttavana. Sisäinen jaulkoinen muodostavat kahtiajaon, joka vakauttaa ja lujittaa paitsi yhtenäissubjektiamyös yhteisöä ja tekee siitä yhtenäisen 11 . Yhtenäisen yhteisön ylläpitämisestä syntyyepätasa-arvostavissa kulttuurisia käytänteitä, joissa ”toisten” ymmärtämiselle ei olesijaa.Toinen esimerkkini on Miirasta, joka kuvasi itseään lyhyesti ja pelkästään sanoin. Hänpitää itseään epäsiistinä, mutta pyrkii piilottamaan sen ystäviltään. Miiran mukaanalkoholisteista ja kodittomista välittyy epäsiisteys. Sen vuoksi heidät asetetaanSuomessa kaikkien yhteisöjen ulkopuolelle. Miira itse kertoo ohittavansa nämä ihmisetkiinnittämättä heihin mitään huomiota.Ennakoidessamme performanssia, varhaiskasvatuksen opiskelijat pohtivat yhdessäkeskustellen, jätetäänkö Raumalla joitain ihmisiä yhteisön ulkopuolelle. Opiskelijat,jotka lähes kaikki olivat opiskelukaupungissaan ulkopaikkakuntalaisia, eivätkäjuurikaan tunteneet raumalaisia ihmisiä arvelivat, että nämä ovat asenteiltaan melkotraditionaalisia. Sen vuoksi he olettivat raumalaisten erilaisuuden sietokyvyn yhteisönsäsisäpuolella olevan rajallista, rajallisempaa kuin suuremmissa kaupungeissa, joissaihmisyyden kirjo on suurempi. Koska katukuvassa ei juurikaan näy sen hegemoniastapoikkeavia ihmisiä, kuten ulkomaalaisia, romaneja, kerjäläisiä, katusoittajia,asunnottomia, alkoholisoituneita ja huumeidenkäyttäjiä, opiskelijat uskoivat, ettätottumista ja sen myötä ymmärrystä erilaisuutta kohtaan ei kaupunkilaisille olemuodostunut. Raumalaiset eivät myöskään opiskelijoiden mielestä erotu toisistaanpukeutumisen tai käyttäytymisen perusteella.Modernien ja postmodernien diskurssien mahdollisuuksista vapauttaa yksilöäModernit diskurssit alkoivat ensimmäisinä korostaa, että kulttuurisen perinteen toistonlisäksi on olemassa lukuisia vaihtoehtoja, miten yksilö voi toimia ja olla. Mm. Simonede Beauvoir korosti 1940-luvun kirjoituksissaan, miten naisen ruumiissa oleminen eipitäisi sitoa naista perinteisiin naisten rooleihin, kuten äitiyteen ja kotirouvan rooliin.Vapautuakseen naisen perinteisestä identiteetistä tai identiteetittömyydestä, hän ehdotti11 Butler 2006, 223 - 226SYNNYT / ORIGINS | syyskuu 2012

38naista ottamaan itsensä haltuunsa ja käyttämään identiteettityössään mm. miehistätoimijuutta ja taiteilijan riippumattomuutta korostavia identiteettimalleja. 12 Moderniyksilö nähdäänkin individualistiksi, joka pyrkii olemaan oman elämänsä herra jaluomaan itse oman identiteettinsä. 13Yksilön ammattiin kouluttautumisen tarkoituksena on osaltaan mahdollistaa yksilölleBeauvoirin korostamaa riippumattomuutta muista ihmisistä. Varhaiskasvattajanammattiin kouluttautuminen, kuten kaikki muutkin yliopistolliset ammattitutkinnot,keskittyy rakentamaan erityisesti yksilön sosiaalista identiteettiä. Opiskelijalle pyritäänsiirtämään ammattialaan liittyvien tietojen ja taitojen lisäksi sen moraalijärjestys, jokailmenee hyväksyttävinä menettelytapoina hänen toimiessaan ammatissaan. 14 Ammattiinhakeutuessaan ihminen pyrkii etsiytymään alalle, jonka hän tulkitsee itselle sopivaksi.Sopivalla alalla hän kykenee säilyttämään persoonallisuuttaan 15 . Ammatillinen koulutus,vaikka edistääkin riippumattomuutta muista ihmisistä, ei kuitenkaan välttämättäedesauta yksilöä vapautumaan kulttuurin häneen kaivertamista tabuista.Moderni identiteettikäsitys irrotti yksilön perinteestä, mutta sitoikin hänetriippumattomuuden lupauksellaan talouden rattaaseen. Lähes jokainen ammatti saneleeja rajoittaa yksilön identiteettiä niin, ettei vapaa identiteetin rakentaminen olemahdollista 16 . Maailma on kuitenkin viime vuosikymmeninä muuttunut.Vuosikymmenestä toiseen säilyvä työpaikka saati ammattikuva ei ole yksilölle enäärealistinen tulevaisuudennäkymä. Modernin identiteettikäsityksen rinnalla onkin alkanutvaikuttaa postmoderni käsitys identiteetistä.Postmodernit diskurssit korostavat, että subjektin tulisi hyväksyä se, että yhteiskuntamuuttuu ja pirstaleistuu ja käyttäytyä sen mukaisesti. Nyky-yksilön ei tulisi sen vuoksisuuntautua tulevaisuuteen eikä perinteisen subjektin tavoin vedota menneiden aikojenkäytäntöihin, vaan elää nykyhetkessä. Koska yhteiskunnalliset ja sen mukana yksilönolosuhteet muuttuvat koko ajan ja alinomaa paljastuu uusia elämänmuotoja javaihtoehtoja, ihmisen elämä on jatkuvaa ”itsensä kokoamista”. Postmodernin subjektinei tulisikaan potea huonoa omaatuntoa identiteetin vaihteluista eikä etsiä tilanteista sensyvempiä merkityksiä. Hänen ei tulisi ajatella, mitä tämä merkitsee minulle tai löydänköitseni tästä, vaan nauttia jokaisesta tilanteesta ilman siteitä menneisyyteen taitulevaisuuteen. Postmoderni subjekti voisi myös hyväksyä identiteettiinsä sekä vanhaaettä uutta kumpaankaan pysyvästi sitoutumatta tai antamatta kummankaan leimallisestimäärittää identiteettiään. 1712 de Beauvoir 1980, 386-39613 Nykyri 1996, 11614 vertaa Hirvonen 2005, 2615 Laes 2005, 72,7316 mm. Bauman 2002, 10-1117 Nykyri 1996, 118, 119SYNNYT / ORIGINS | syyskuu 2012

39”Alaston Amerikka” – dokumentissa esiintyvän naisen itsensä rohkean representoinninnäin liittyvän postmoderneihin, mm. Zygmund Baumanin ja Judith Butlerinkirjoituksissaan ja joidenkin performanssitaiteilijoiden esittämiin diskursseihin, jokakorostavat yksilön vapaata identiteetin rakentamisen ja vaihtamisen oikeutta. Nämädiskurssit vapauttavat yksilön ruumiillisista tabuista, ruumiin alituisestamuokkaamisesta sekä jatkuvasta huomisen seuraamuksista huolehtimisesta. Sen sijaanne korostavat jokaiselle kuuluvaa elämästä nauttimisen oikeutta ja keskittymistänykyhetkeen.Myös Saara pohti, mitä häneltä edellyttäisi, että hän voisi irrottautua itselleen kaavoiksimuodostuneista tavoista ja normeista sillä niistä vapautumisen kautta hän voisi päästänauttimaan itse elämästä. Saara tilitti: ”tunnollisuus konkretisoituu ehkä lian sitovaksiajoittain…” Hän oli huolissaan siitä, että hän ”unohtaa elää”. Hän mietti: ”voisinkolöytää itselleni myös tervettä narsistisuutta aikaa ja kuitenkin hyväksyntää..” Hän halusi”oppia sanomaan myös ei, ja silloinkin olla tyytyväinen.” Saara kertoi myös, että”ihastun ihmisiin helposti, rakastan voimakkaasti ja kiinnyn läheisiksi tulleisiinihmisiin. Mutta takertuvaisuus … siitä voi tulla rasite.. se ilmeisimmin on minulletaakka. Paheenani on kiintyä uuteenkin ihmiseen herkästi niin, että kun ystävä haluaakatsoa toisaalle, koen epäonnistuneeni läheisen odotusten täyttämisessä. Taustalla onmyös kiltin tytön stereotyyppinen rooli; haave ja toive onnistua edesauttamaan ihmistenhyvää ilmapiiriä – viihtyvyyttä. Tuollainen sitoo minua… ahdistaa ja rajoittaanauttimasta täysipainoista elämää!”. Hän jatkaa ”Olen tahtomattakin takertuvainen jakokiessani epäonnistuvani sydämelleni kerääntyy pahaa mieltä. Ja se vain kasautuu!” jaedelleen ”kun olisikin helppoa puhua pahasta olostaan jollekin, mutta koen olevani niinyksin – yksin kaikkine ongelmineni, eikä kenelläkään tunnu silloin olevan aikaaminulle.. en ole niitä ihmisiä, jotka päättäväisesti tarttuvat lähellä olevan ihmisenkäsivarteen ilmoittaen, että nyt puhutaan, odota.” Saara toivoi myös itselleen lisäärohkeutta, että hän voisi mahdollisesti joskus uskaltautua pyrkimäänluokanopettajankoulutukseen. Nyt hän koki olevansa liian arka pyrkimään ja toimimaanalalla.Postmodernin diskurssin nykyhetkeä korostava identiteettikäsitys on todellisuudessamahdollista vain yksilölle, joka ei ole riippuvainen yhteiskunnassa vallitsevistasosiaalisista suhteista. Vaikka yksilöllä on identiteettinsä rakentamisessa vapaus jamahdollisuus valita esikuviksi identiteettityölleen sellaisiakin malleja, joita vielämodernina aikana olisi pidetty mahdottomina 18 , ei hän voi postmoderninakaan aikanaitse täysin päättää omasta identiteetistään, eivätkä kaikki identiteettivaihtoehdot eivätole valitsijalle realistisia. Mitä tiukemmin yksilö joutuu sitoutumaan työtehtävänsärajoittamaan identiteettimalliin tai yhteiskunnalta saatavaan toimeentuloapuun, sitä18 mm. Judith Butler on 2006 esittänyt että postmodernina aikana miehen ruumis ei sido yksilöäidentifioitumaan mieheksi ja representoimasta itseään miehenä vaan hän voi ottaa naisen, transgenderintai androgyynin identiteetinSYNNYT / ORIGINS | syyskuu 2012

40vähemmän hän voi eri identiteettivaihtoehdoista valita. Koska yksilö elää myös muussakuin taloudellisessa suhteessa ulkopuoliseen sosiaaliseen maailmaan, myös se sanelee jarajoittaa hänen identiteettityötään. Yksilön sosiaalisissa tilanteissa kohtaamat toisetrajoittavat postmoderninakin aikana, vartioimalla ja nuhtelemalla varsinkin kulttuurilleepätyypillisiä, alakulttuurisia valintoja, sillä kaikki eivät ole omaksuneet postmoderniamaailmankuvaa ja sen mukana postmodernia identiteettikäsitystä. Yksilön identiteettimuuttuu ja muokkautuukin jatkuvasti suhteessa tapoihin, joilla häntä representoidaan taipuhutellaan ympäröivissä kulttuurisissa diskursseissa. Ja samanaikaisesti… hänen onmahdollista olla aktiivinen toimija identiteettinsä rakentamistyössä sillä postmoderninmaailmankäsityksen laajentuessa hänelle tarjoutuu tilaisuuksia testata ja valitaminkälaisten diskurssien identiteettimalleja hän käyttää. 19Kun postmodernin ihannekuva yksilöstä korostaa uskallusta ja mahdollisuutta ollaerilainen kuin muut, se samalla edellyttää toisen erilaisuuden hyväksymistä. Ja vaikkapostmoderni vapauttaa yksilön suurten totuuksien laatimista moraalisäännöistä antaenhänelle itselleen vapauden määrittää moraalinsa ja arvonsa, niin postmodernin ruumiinsuhteet toisiin aiheuttavat, että lopulta moraali muodostuu vastavuoroisissaneuvotteluissa, yhteisesti ja intersubjektiivisesti nimenomaisessa hetkessä ja juurivallitsevassa tilanteessa. Subjektille siis palautuu moraalinen vastuu toiminnastaanihmisten kohtaamisissa sillä hän kokee käytännössä kohtaamisen seuraukset.Sosiaalisessa toiminnassaan ei postmodernikaan yksilö voi lopulta olla vastuuton vaanhäneltä edellytetään kriittisyyttä, itsereflektiota ja eettistä vastuuta. 20Opiskelija rakentaa ja ymmärtää identiteettiä performanssissaKun identiteetti ajatellaan rakentuneeksi toistossa, jossa yksilö representoi itsensä senmukaisesti mm. jonkun ammatti- tai opiskelukulttuurin edustajaksi tai naiseksi taimieheksi, minkälaisen position hän on ottanut häntä risteäviin diskursseihin, niinidentiteetin muuttaminen ja kumoaminenkin on silloin mahdollista toistavanmerkityksenannon sisällä. Identiteetin muuntamisen mahdollisuudet löytyvät silloinnimenomaan siitä, että subjekti ottaa uuden position diskursseihin sillä diskursiivistenmääräysten yhtäaikainen olemassaolo mahdollistaa yksilölle niiden sisältöjenuudelleenhahmottamisen. Identiteetin toisto keskeytyy myös silloin kun yksilöepäonnistuu toistossaan, toistaa epämuotoisesti tai parodioi toistossaan. Toimijuudennäkökulmasta oleellista on silloin se, että subjekti tarttuu toimijana olemisenmahdollisuuteen ja ottaa käyttöönsä identiteetin tuottamisen välineet siitä, mistä hän nelöytää ja käyttää niitä hyväkseen oman identiteettinsä rakentamisessa. 21 .”Ole omaitsesi” – kurssilla tämä tarkoitti vaatteen sekä performanssin ottamista käyttöön19 vertaa Hall, 2002, 22 ja Bauman 2002, 14,15, 45, 108,10920 vertaa Nykyri 1996, 119 ja Huhmarniemi 2001, 47221 vertaa Butler 2006, 236, 242SYNNYT / ORIGINS | syyskuu 2012

41välineinä itsensä rakentamisessa, mutta myös toisen identiteetin ymmärtämisessä.Tämä perustuu ajatteluun, että kun yksilö kokee itse olevansa poikkeava samanlaistenjoukossa, niin hänen ymmärryksensä laajenee muiden poikkeavien kokemustenymmärtämiseen 22 .Opiskelija katkaisi performanssin ajaksi arkielämänsä identiteetin toistamisen. Sensijaan hän performoi ruumiinsa ulkoisella olemuksella ja käytökselläänperformanssissaan niitä ominaisuuksiaan, joita hän kätki sosiaalisissa yhteyksissäruumiinsa sisäpuolelle. Performanssiaan varten hän valmisti itselleen vaatteen, jonkaavulla hän kykeni tuomaan esille ominaisuuttaan.Saara päätyi nostamaan itsestään näkyville toisiin takertumista, sulkeutumistaan jakykenemättömyyttään nauttia elämästä. Näiden ominaisuuksiensa valintaa hän perustelisillä että hän halusi käsitellä ominaisuuksiaan, joihin hän ei ollut uskaltanutaikaisemmin tarttua. Saara etsi kirpputorilta vaatteita ja asusteita, joiden avulla hänkykenisi kuvaamaan ominaisuuksiaan. Hän löysi korillisen vöitä ja innostui niistä:”Vyö.. vyötsitoa… pidätelläAhdistunut, väsynyt.Avuttomana ja välillä niin yksin.Elämän takaiskut, joista niin helposti vaikenen… jäävätkin taakaksi sitoen elämän iloni.Takertuvaisuus, sitä se on. Takertuvaisuus on kuin vyöt, jotka pinttyneenä pidättelevätminua nauttimaan elämästä täysillä, avoimena.”Myöhemmin, kuvatessaan takertumistaan, ahdistustaan sekä kykenemättömyyttäänvanhaan mustaan poolopuseroon, ompelemansa pehmeän punaisen sydämen ja vöidenavulla hän jatkoi:”Saatoin jo vöitä valikoidessani nimetä niitä värien perusteella. Punainenraivostuttavaksi, tummansininen mustasukkaisuudelle, sinapinvihreä kateudelle,käärmekuvio ilkeydelle.”Vyöt sitovat, sulkevat sisälle. Eivät päästä avautumaan. Ne ahdistavat kuten ajoittainsisälläni jylläävä paha olo. Omista ongelmista puhuminen on yllättävän vaikeaa, niinkuin vyöt, vastoinkäymiset pidättelevät. Totuutena on, että sulkeutuminen on rankkaa javahingollista itselle.Silloin kun elämä ei hymyile, sulkeudun helposti yksin asioiden kanssa. Silloin tunnen,että sydämen ympärillä on vöitä: Kaikki tuntuu olevan lukossa, solmussa, vyötettynä.”Jos haluaa saada vyöt helpoimmin pois tieltään, toinen ihminen on paras apu avaamaan22 oman kokemuksen kautta saavutettavaan laajempaan ymmärrykseen viitataan mm. David Kolbinkokemuksellisen oppimisen teoriassaSYNNYT / ORIGINS | syyskuu 2012

42solkia.””Vyöt sitovat, pidättelevät symbolisoiden ajoittainulkoisten paineiden kasaantuessa ilmenevääahdistuneisuutta, sulkeutuneisuutta. Sydän pilkistäävöiden alta voimakkaan punaisena: Elämä voittaa jaaina voi avautua…”.Myös Miira kertoi, mitä hän tavoitteli representaatiollaan. ”Esitän epäsiisteyteniylilyöntinä. Kun sivistyneesti pukeutuneiden ja huomiota herättämättä kulkevienraumalaisten joukkoon astuu epäsiististi pukeutuva, huomiota herättävä ilmestys, pitäisireaktion olla aika voimakas. Haluan tehdä asusteestani sellaisen, joka varmastihuomataan”. Hän halusi saada reaktion aikaiseksi, että hän voisi kokea, miltä tuntuuihmisestä, jota ei hyväksytä tasavertaisena yhteisön jäseneksi. Miira korostiepäsiisteyttään värjäämällä vanhaan, repeytyneeseen siniseen takkiinsa likaläikkiä.Tehostaakseen likaisuuttaan hän tahrasi väreillä kasvonsa ja valutti ripsiväriä poskilleenja veti mainospipon päähänsä.Saaran performanssi:Saara toteutti performanssinsa ystävänpäivänä.”. Hän asemoi itsensä performanssiinsatoisista välittämisen puolestapuhujana. Puseroa katsoessaan hän totesi: ”Kuinkaajankohtaisena performanssiani voi pitää! Ystävänpäivänä muistetaan läheisiä eritavoin, mutta kuinka moni todella havahtuu arkipäivän kiireessä huomioimaan lähelläkulkevan ystävän tarvetta saada kuuntelija ja välittäjä?” Performanssia hän kokeetoteuttavansa ”mielenosoituksena ihmisten toinen toisistaan välittämisen puolesta”.Performanssi kesti noin tunnin. Sen aikana Saara kyynersauvaansa nojaten, vyötettypusero päällään kohtasi kaupungin ihmisiä torilla ja kauppakaduilla. Hän pyrki olemaan”hymyilemättä vastaan tulijoille sillä takertuvaa ja sulkeutuneisuutta ilmaistaessa pitääolla surullisen ja vaitonaisen näköinen”.Saara esitti kuvallaan kohtaamilleen ihmisille mielipiteensä sen puolesta, että ihminen”tarvitsee ihmisen, joka välittää hänestä ja kuuntelee häntä”. Saaran diskurssi herättihuomiota. Hänen toimintaansa vastattiin yleensä pitkään katsomalla, mutta kääntämälläsitten huomio muualle. Naisten kasvoilta Saara saattoi lukea, että nämä paheksuivathäntä. Kasvojen ilmeen Saara epäili ilmaisevan myös ”nyrpeyttä kamalastavaatevalinnasta”Saaran ja naisten toisilleen esittämää katseiden vaihtoa tarkastelen kummankinosapuolen toisilleen esittäminä monologeina, jolloin se rinnastuu yleisessäkielenkäytössä keskusteluun. Saara kyllä pyrki dialogiin naisten kanssa, mutta hän eihalunnut luopua omasta näkökannastaan, myöskään naiset eivät luopuneet omastaan.Monologin keskustelijat ovatkin minäkeskeisiä ja asettuvat erilleen toisista ihmisistä,joita he käsittelevät objekteina. Tällaista suhdetta Martin Buber on kuvannut Minän jaSYNNYT / ORIGINS | syyskuu 2012

43Sen suhteeksi. Siinä Minä kokee ihmiset ominaisuuksiensa summana. TarkastelussaanMinä-Se-suhteen Minä kulkee ihmisen pinnalla, ja kokee hänet. Tämä kokeminen eikuitenkaan tuo ihmistä Minän luokse vaan maailman joka koostuu Se:istä eikä Minälleei synny yhteyttä tähän Se - maailmaan. 23Vastakkaista diskurssia toisilleen esittävät Saara ja naiset säilyttivät molemmatetäisyyden toisiinsa ja kun kumpikin pitäytyi omassa näkemyksessään ja puolusti niitä,oli mielestäni kysymyksessä jonkin asteinen valtataistelu. Saara halusi, että naisetymmärtäisivät häntä hänen erilaisuudestaan huolimatta. Naiset puolestaan paheksuivatSaaran olemusta sen vuoksi, että se oli muiden naisten olemuksesta poikkeava – Saaraainakin oletti että syy paheksuviin katseisiin johtui hänen erilaisuudestaan.Keskustelussa myös statusero keskustelijoiden välillä säilyi: Saara koki, että varsinkinnaiset tuntuivat neuvovan häntä hänen yläpuoleltaan. Kummankin osapuolen tavoitteenaoli toisen näkemyksen muuttaminen. Mitään yhteisesti sovittua uutta ei näissä Saaran jaeri naisten kanssa käydyissä keskusteluissa syntynyt. 24Vanhemmat naiset ja miehet suhtautuivat Saaran toimintaan myönteisesti. Saara kuvasi:”Vanhemmat naiset katsoivat minua hämmästellen, mutta hyvillä mielin. Monienmiesten suu kääntyi hilpeään hymyyn, ehkä kujeilevaksi”. Eräs vanhempi mies ottimäärätietoisesti kontaktia Saaraan heti, kun Saara oli asettunut torille. Saara kertoi:”Sanallakaan hän ei kysynyt tai kommentoinut paitaa vaan aloitti lapinkintaista, kuinkane olivat näkyneet heti käsissäni. Päiväkeskustelun tapaan mies tiedusteli mistä olintulossa ja ettei murteeni kuulostanut yhtään raumalaiselta. En voinut olla nauramattarennossa keskustelussa”. Saara sai mieheltä myös lipukkeen ystävänpäivänhernekeitolle.Saaran kohtaamista vanhempien naisten sekä miesten, erityisesti vanhemman miehenkanssa tulkitsen dialogina, joka perustuu Minä-Sinä-suhteeseen. Tässä kohtaamisessa eiSaara eikä mies ollut subjekti, jolle toinen oli objektina vaan siinä kaksi erillistäpersoonaa kohtasi toisensa ainutkertaisena vastapuolenaan. He eivät kokeneet toisiaanvalmiiksi jonakin vaan kumpikin oli yhteydessä toiseen. Sen vuoksi mies, mahdollisestimyös Saara, kykeni koskettamaan vastapuolen perustaa. Tämä vaati mielestänimolemmilta osallistujilta aitoutta 25 , sitä että kumpikin kykeni olemaan luonteva jalempeä toista kohtaan. Tämän aitouden toinen tunnisti toisessa. Saara kuvasikeskustelua rennoksi, mikä mielestäni ilmaisee sitä, että sekä mies että Saara olivatvapautuneita, omia itsejään. 2623 Buber 1999, 27,28, 53-55,8924 vertaa Sarja 2003 ja Isaacs 2001, 60, 6125 Aitous välittyy Isaacsin (2001, 93) mukaan toiselle ihmiselle elävyytenä, vapautuneisuutena jasyvällisyytenä. Tällaista ihmistä Isaacs kutsuu kodikkaaksi.26 Minä-sinä suhteeseen perustuvasta dialogista ovat kirjoittaneet Buber 1999, 28-31,33, 55, 56, 89,Sengen 2001,20, Isaacs 2001, 30,40, 93SYNNYT / ORIGINS | syyskuu 2012

44Dialogisessa Saaran ja miehen kohtaamisessa kumpikin kuunteli ja kunnioitti toista.Niiden kautta Saara, mahdollisesti myös mies, tavoitteli itsen ja muiden poikkeavien27ymmärryksen lisäämistä. Sanoessaan: ”…mies tulee tarjoamaan poikkeavastipukeutuneelle pääsylippua lämpimälle hernekeitolle. Se antaa hyvän mielen”, Saarakoki, että mies ymmärsi häntä siitä huolimatta, että hän oli erilainen. Saarasta miesmyös rohkaisi kontaktinotollaan häntä. Dialogi onkin perehtymistä yhdessä johonkinasiaan, tässä tilanteessa se oli toisen ymmärrykseen ja rohkaisuun keskittymistä.Vuoropuhelu miehen kanssa, ehkä myös muiden miesten katseet ja vanhojen naistenmyönteinen hymyily olivat mielestäni osoituksia toisen aseman ajattelemisesta,vuoropuheluja, jotka auttoivat Saaraa näkemään enemmän. Toisen ymmärtämiseenperustuva vuoropuhelu ehdotti ihmisten välisen välinpitämättömyyden tilalle muutamahdollisuutta. Nämä kohtaamiset, dialogisen ajattelun mukaisesti, mahdollisestivalmistivat Saaraa ja mahdollisesti myös muita dialogiin osallistuneita kohtaamaantoisia ja kestämään heidän kohtaamisensa.Kun Saara oli saanut mieheltä hernekeittoon oikeuttavan lipukkeen, hän lähestyi senkanssa ohikulkijoita ja tarjosi lippuaan heille. Kukaan ei tarvinnut sitä, muttatarjoaminen aikaansai hymyjä ihmisten, myös naisten, kasvoille. Saara epäili, ettäkieltäytyminen lipusta mahdollisesti johtui hänen omituisesta asustaan. Ja kun lippusitten putosi hänen kädestään, hänen esittäessään takertuvuutta ja sulkeutuneisuuttapankkiautomaatin vieressä, ” ei yhdestäkään ollut herrasmieheksi nostamaan sitätakaisin minulle”.Miiran performanssi:Miira toimitti performanssinsa illalla, kun ihmiset töiden jälkeen asioivat kaupassa.Liike on Rauman suurimpia ja siinä käy päivittäin runsaasti asiakkaita. Miira asemoituiperformanssiinsa niin, että hän on erilainen, mutta tasa-arvoinen toisten ihmistenkanssa. Hän kertoi performanssistaan: ”Sattui kerran tulemaan kaupan pihaan epäsiistinnäköinen ihminen. Tuskin hän oli päässyt peseytymään pitkään aikaan. Hän kävelikaupan takaa pääovien eteen ja istui lepuuttamaan jalkojaan pylvään juureen. Hän oliehtinyt istua kaupan pihassa vain hetken, kun ensimmäinen reaktio ohikulkevissaihmisissä tapahtui: häneltä tultiin kyselemään, onko kaikki kunnossa. Tietysti oli.Jokainen ohi kulkeva ihminen tuijotti häntä. Jotkut paheksuivat, jotkut suhtautuivatvälinpitämättömästi”….” Viiden minuutin aikana kolme ihmistä kävi tekemässävalituksen kaupan infopisteeseen, sillä he arvelivat ihmisen olevan juovuksissa” …”Vartija saapui paikalle, ravisteli häntä ja nosti ylös. Hän teki selväksi, ettei ihminenollut tervetullut kaupan edustalle. Kaupan maine kärsii, kun juopunut ja epäsiistiihminen on lähistöllä”. Tässä vaiheessa Miiran ystävä, joka valokuvasi performanssia27 Isaacs’n mukaan (2001, 31) silloin kun ihmiset jakavat aidosti ajatuksiaan ja yhteisymmärrystä,vahvistuvat ihmisten väliset sidoksetSYNNYT / ORIGINS | syyskuu 2012

45tuli hätääntyneenä paikalle. Miira totesi tilanteesta: ”vartija olisi voinut kutsua poliisitjos kuvaaja ei olisi tullut kertomaan todellista tilannetta”. Performanssi keskeytyi.”Vartijalle tilanteen oikean laidan paljastuminen ei kuitenkaan kelvannut. Epäsiistinihmisen oli poistuttava paikalta kesken performanssin”.Tulkintani mukaan Miiran ja vartijan kohtaamisessa vartija lähestyi Miiraaväittelijänä 28 . Väittelijänä vartijasta välittyi väittelijälle tyypillinen taistelunhaluisuus.Vartija asennoitui Miiraan niin, että Miira on väärässä ja hän oikeassa. Totuudenlöytäminen ei ollut vartijan päämääränä vaan oman näkökannan puolustaminen.Tavoitteena vartijalla oli väittelyn voittaminen. Voittaakseen hän kritisoi Miiraa japuolusti omia näkemyksiään toisen näkemyksiä vastaan. Miirankin asenne ennenperformanssia oli hieman taistelunhaluinen, mutta hän ei kuitenkaan vartijan hyökätessäryhtynyt väittämään tätä vastaan. Miira ei kokenut lähtökohta-asemaansa väittelyssävartijaan nähden tasa-arvoisena. Sen sijaan hän pelkäsi, että paikalle tulisi vielävahvempi vastus. Kun Miiran, eivätkä avuksi tulleen valokuvaajan selitykset kelvanneetvartijalle, Miira ei enempää ryhtynyt väittelemään vartijaa vastaan. Hän luovutti japoistui paikalta. Oleellisinta Miiralle olikin, että sekä vartija että häntä paheksuneet jahänestä valituksen tehneet ihmiset olivat jo osoittaneet, miten ”toiseen”, jota pidetäänyhteisöä saastuttavana, suhtaudutaan ja miten häntä kohtaan käyttäydytään.Saaran ja Miiran performanssikokemusten arviointiaJulkisessa katutilassa kaupunkilainen representoi valmiin minänsä. Se vaatii häneltäsosiaalisuutta, järkevyyttä ja itsereflektointia, niin että hän kykenee hillitsemään itsensä.Tämän itsekontrollin takaaja on pelko häpeästä, joka kontrollin pettämisestä seuraa 29 .Performanssin ymmärrys ihmisyydestä oli päinvastainen. Siinä paljastettiinvaltakulttuurisesti tarkasteltuna kulttuurisesti epävalmis ja sen vuoksi sopeutumaton:epäsosiaalinen, itseään kontrolloimaton, tunteensa ja heikkoutensa ilmaiseva minä.Saara ja Miira sekä pelkäsivät että jännittivät ennen performanssia ja sen aikanakulttuuriin sopeutumattoman ihmisen esittämistä. Molemmille pelko kasvojenmenetyksestä ja sen tuomasta häpeästä olikin erityisesti ennen esitystä ja sen alussahallitseva tunne. Kuitenkin molemmat suurimman jännityksensä mentyä ohi kokivattilanteensa myös myönteisenä. Saara mm. sanoi ” On tavallaan jännittävää olla yksinomituisesti pukeutuneena valtakulttuurin keskellä”. Miira puolestaan koki tilanteensa”mielenkiintoisena ja haastavana”. Kokemuksen kääntäminen reflektoinnissapositiiviseksi on mm. ”kokemukselliseen oppimiseen” liittyvän ajattelun mukaanoppimisen kannalta oleellista. Tämän ajattelun mukaan sekä Saaran että Miiran28 väittelyä on selvittänyt mm. Huhmarniemi 2001, 480, Yankelovitch’a 1999, 39,40, ja Tannen’a 1998,257-258 lainaten29 Nykyri 1996, 27,28SYNNYT / ORIGINS | syyskuu 2012

46suhtautuminen kokemukseen niin, että he käänsivät kielteiset kokemukset myönteisiksi,mahdollisti Miiralle toisen ymmärtämisen ja Saaralle itsensä ymmärtämisen myöslaajemmin kuin tämän yhden kokemuksen yhteydessä. 30Molemmat opiskelijat huomasivat performanssinsa aikana, että valtadiskurssit eivätsuhtaudu vaihtoehtoisten diskurssien esittämiin ihmisrepresentaatioihin aina tasaarvoisesti.Kohtaamisessa vaihtoehtoa esittävä opiskelija sijoitettiin valtadiskurssinomaamalla oikeudella itseä alemmaksi. Miira totesikin performanssinsa päätyttyä, ettäoli ”todella mielenkiintoista huomata miten sellaiseen ihmiseen, jota hän esitti,suhtaudutaan”. Julia Kristeva 31 on todennut, että muukalaisuuden tunnistaminen itsessäon mahdollisesti ainoa tapa välttää vainoamasta sitä itsemme ulkopuolella. ”Ole omaitsesi” - kurssilla lähtökohta-asetuksena oli, että opiskelija asettuu erilaisena”samanlaisten joukkoon” ja voisi niin itse kokemalla ymmärtää erilaisuutta. Miiranarviossa korostuikin, miten hänen henkilökohtainen kokemuksensa erilaisuudesta herättihäntä ymmärtämään erityisesti kadulla eläviä ihmisiä. Hän uskoikin tulevaisuudessasuhtautuvansa heihin aikaisempaa myönteisemmin. Ennen ”olen aina kävellytkodittomien ja kerjäläisten ohi heihin edes vilkaisematta”. Tämän kokemuksen jälkeenMiira sanoi myös pyrkivänsä auttamaan heitä. Sen sijaan Miira arveli, että hänenrepresentaationsa tuskin auttoi vartijaa ja kaupan edessä hänet nähneitä ymmärtämäänerilaisuutta. Tämän hän päätteli siitä, että hänen olemisensa paljastuessa erilaisuudenesitykseksi ”paheksuvat katseet muuttuivat hymyileviksi, kun ihmiset helpotuksekseenhuomasivat, että Raumalle ei ollutkaan eksynyt vääränlaista ihmistä”.Saara koki koko kurssin ”hyvin henkilökohtaisena prosessina”. Hän keskittyi arviossaanitseymmärryksessään tapahtuvaan muutokseen. Saara arvioi että ei pelkästäänperformanssi vaan se, että hän koko kurssin ajan, jo vaatetta tehdessään ja sen jälkeenperformanssissaan ihmisiä kohdatessaan käsitteli omia heikkouksiaan, auttoi häntäymmärtämään itseään ja omaa toimintaansa. Takertuvuudestaan toisiin ihmisiin hänreflektoi mm. ” kun minua lukiossa sanottiin takertuvaksi, olin silloin mielessäni hyvinloukkaantunut enkä halunnut ymmärtää. Nyt kun pohdin omaa takertumistani ja mitense rajoittaa elämääni, koen yllätyksekseni mielihyvää siitä, että kykeninkommunikoimaan.. niin dialogissa kuin monologissa.. omista vioistani” ja jatkaa hetkenkuluttua: ” ymmärrän nyt paljon paremmin, että takertuvuus ja sulkeutuneisuus tulevatolemaan osa persoonaani. Olen nyt vahvempi, kun pystyn hyväksymäänongelmallisetkin piirteeni osana persoonallisuuttani”. Hän myös arvioi, että nyt kun häntiedostaa synkät piirteensä, hän saattaa ne joskus voittaakin.30 oppimisen mahdollistavasta oppimiskokemuksen kääntämisestä myönteiseksi sekä oman kokemuksenkautta saavutettavaan laajempaan ymmärrykseen viitataan mm. David Kolbin kokemuksellisen oppimisenteoriassa31 Kristeva 1992, 196SYNNYT / ORIGINS | syyskuu 2012