13.07.2015 Views

Toimintakertomus 2008 - Socom

Toimintakertomus 2008 - Socom

Toimintakertomus 2008 - Socom

SHOW MORE
SHOW LESS

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

5 TUTKIMUSLappeenranta-Imatra kaupunkiseudun aluekeskusohjelman rahoittama hyvinvointialan tutkimus-ja verkostojohtajan tehtävät painottuivat hyvinvointiyrittäjyyden edistämiseen ja tutkimus-,koulutus- ja kehittämisyhteistyöhön Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulun, Kuopionyliopiston ja Lappeenrannan teknillisen yliopiston kanssa.Kehittämisyksiköt loivat omia yliopistoyhteyksiään, saattoivat yhteen tutkimuksen tekijöitäja alueella havaittuja tutkimustarpeita sekä välittivät oman alansa tutkimustietoa työelämänedustajille. Erityisen tiivistä työelämälähtöiseen tutkimukseen painottuva yhteistyö oli alueenammattikorkeakoulujen kanssa.Socomin oman tutkimustoiminnan painopiste on pitkään ollut arviointitutkimuksessa. Sitäedustivat vuonna 2008 hankearvioinnit, jotka ovat luettavissa osoitteessa www.socom.fi julkaisut. Socomin henkilöstön meneillään olevat lisensiaatti- ja tohtoritutkintojen tutkimusaiheetliittyvät lasten kriisiauttamiseen ja sosiaalityöhön.6 KASTE-OHJELMAKASTE-ohjelma on sosiaali- ja terveysministeriön lakisääteinen strateginen ohjausvälinesosiaali- ja terveyspolitiikan johtamiseen. Siinä määritellään vuosien 2008 – 2011 sosiaalijaterveyspoliittiset tavoitteet, kehittämistoiminnan ja valvonnan painopisteet sekä niidentoteuttamista tukevat uudistus- ja lainsäädäntöhankkeet ja suositukset.Socom osallistuu KASTE:een toimeenpanoon monin tavoin. Ohjelmakausi käynnistyitammikuussa 2008 Socomin koolle kutsumalla Kaakkois-Suomen kuntien, sairaanhoitopiirien,erityishuoltopiirien, ammattikorkeakoulujen, maakuntaliittojen ja lääninhallituksen kokouksella,jossa päätettiin alueellisen KASTE -työryhmän perustamisesta. Sen tehtävänäoli valmistella alueellista kehittämistoiminnan suunnitelmaa Kaakkois-Suomen osalta javälittää alueen tarpeita ja tahtoa Etelä-Suomen alueelliselle johtoryhmälle.Sosiaali- ja terveysministeriön alainen sosiaalialan osaamiskeskusneuvottelukunta lähettikeväällä kuntiin muistion, jossa se suositteli osaamiskeskuksiin kumuloituneen kehittämisosaamisenkäyttämistä hyväksi KASTE -prosessissa ja PARAS –uudistuksessa. Neuvottelukunnanmukaan osaamiskeskuksilla on kehittämiskokemusta, verkostoja ja osaamistamonilla alueilla. Näitä ovat sosiaali- ja terveysalan yhteistyö ja yhteisiin päämääriinpyrkiminen, pysyvä alueellinen kehittämis- ja tutkimusrakenne, valtakunnallisten hankkeidenalueellinen toimeenpano ja KASTE –ohjelman liittyminen muuhun yhteiskunnalliseenpäätöksentekoon. Näitä tehtäviä Socom hoiti vuonna 2008 ja jatkaa edelleen koko KAS-TE-ohjelmakauden.Vuonna 2008 valmisteltiin kaksi isoa hankekokonaisuutta Kaakon SOTE-INTO ja Kaakkois-SuomenLapsen ääni –hankkeet. Molemmat saivat rahoituksen, yhteensä noin 7,5milj. euroa ulkopuolista rahoitusta palvelujen ja palvelurakenteen kehittämiseen.14

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!