16.07.2015 Views

vahterus news 1/2013

vahterus news 1/2013

vahterus news 1/2013

SHOW MORE
SHOW LESS

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

Vahterus&MeLAADULLA ON TEKIJÄNSÄTeräsmateriaalien jatkuva kehitys pitäähankintojen tekijän valppaana. Uutta tuleekaiken aikaa.- Uudet materiaalit on tehty yhä tarkemmintiettyyn käyttötarpeeseen. Esimerkiksi petrokemianteollisuudelle kehitetään jatkuvastitiettyihin kohteisiin täydellisiä materiaaleja,kertoo projektiostaja Matti Luomahaara.Vahteruksen osto-osastolla on neljähenkilöä, jotka toimivat koko ajan tiiviistihuomioon.Oman erityisen haasteensa antaa tilanne,jossa asiakkaan listalla olevat materiaalintoimittajatovat tottuneet satojen kappaleidentilauksiin, mutta uniikkiin projektiin niitä tarvitaankinvain yksi tai kaksi. Silloin on vaikeasaada edes tarjousta.- Silloin avataan kaikki mahdolliset ovet,soitellaan joka suuntaan ja keskustellaan. Tarvitaanavointa kommunikointia asiakkaan jajoita me emme pystyisi hoitamaan. Se on osayrityksen strategiaa, painottaa Luomahaara.Maaliskuussa tulee neljä vuotta siitä,kun Matti Luomahaara kiinnostui kasvavastayrityksestä ja tuli töihin Vahterukseen.Hiukan ennen sitä hän yhdessä vaimonsakanssa oli löytänyt Naantalin Luonnonmaaltarauhallisen rakennuspaikan omalletalolle. Se valmistui 2008. Matkaa lähimpääntaajamaan on viitisen kilometriä,Ostaja hallitsee kehittyvät materiaalitMatti Luomahaara, ostajayhteistyössä projektipäällikköjen ja suunnittelijoidenkanssa.- Tehtäväni on ostaminen eli materiaalienhankinta menossa oleviin projekteihin. Minunkuuluu tuntea materiaalit ja tehdä ostopäätöksiäsen mukaan, mitä projektiin tarvitaanja mitä asiakas on edellyttänyt, Luomahaarakertoo.Vaativimmat hankinnat tehdään usein petrokemianteollisuudelle sekä isoihin energiajateollisuuslaitoksiin meneviin projekteihin.- On suuria asiakkaita, joilla on ihan omatvaatimuksensa. He ovat todella tarkkoja materiaalilaatujenja niiden testauksen suhteen.Materiaalin toimittajaksi kelpuutetaan vainaivan tiettyjä toimittajia, kuvaa Luomahaara.Luomahaara on työskennellyt ostajanaVahteruksessa noin neljä vuotta. Teräsmateriaaleihinliittyvä perustieto on mahdollistaopiskella, mutta pääosa tiedosta karttuutyön kautta.- Tässä pitää olla moniosaaja, tuntea valmistustekniikkoja,tietää ja tunnistaa materiaaleja.Uusia tulee vuosittain, mikä tekeetyöstä mielenkiintoista.Säännöllisesti tarvittavien materiaalien toimituksiinVahteruksella on oma verkostonsa.Eniten tulee mustaa ja kirkasta perus-paineastiaterästä.Enimmäkseen materiaalit tulevatSaksasta, Englannista, Hollannista, Ruotsistaja tietenkin Suomesta.- Monien vuosien takaa tuttuja toimittajia,jotka tietävät meidän vaatimuksemmeja sen, että meillä on aina kiire. On nopeitatoimituksia ja vielä nopeampia Vahterus-toimituksia,Luomahaara naurahtaa.Työn ydinasioita on onnistua hankinnoissaniin, että aikataulut pitävät ja kustakin materiaalistamaksettava hinta on oikea.- On tärkeää ennakoida ja ottaa huomioontuotannolliset haasteet. Niistä pitää osata tiedottaaprojektipäälliköille ja suunnittelijoille.Esimerkiksi kesälomat Euroopassa ovat aikaa,jolloin tavaraa ei sieltä saada, se pitää ottaatoimittajien suuntaan, jotta balanssi löytyy.Joskus ratkaisu on kaikkia tyydyttävä,joskus jollekin parempi. Luomahaaran mielestänäistä tilanteista kuitenkin oppii enitenja opeista on hyötyä seuraavissa projekteissa.Asiakkaan kelpuuttamien materiaalintoimittajienlista voi olla lyhyt ja sen yrityksetkaukana ja entuudestaan tuntemattomia.- Lähdemme siitä, ettei ole sellaisiahaasteita, joita emme pystyisi ratkaisemaan.Meillä on oikeattyökalut ja yhteydetympärimaailman. Eiole asioita,meri ja luonto ovat kaikkialla ympärillä.- Harrastukset ovat aika paljon merellä, metsästänja kalastan, Matti Luomahaara kertoo.Perheen pieni tytär on nyt kolmivuotias jasaa uuden sisaruksen kevään aikana.Matti Luomahaara8

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!