Karhunkierros 2/2005

Karhunkierros 2/2005
9
The Great Southern Trend Kill
Yö.
Natrium-valot hivelevät kultaansa kasvoilleni.
Jalat tamppaavat yöllistä pulssiaan.
Etenen.
Olen tulossa, mutta haluanko palata? Olenko vielä edes käynyt missään?
Tahti ei vaimene. Se vaan jatkaa ja jatkaa. Se tulee sisältä.
Kierrän kulman. Mietin mielessäni. Montako jalkaa on metri? Onko sillä
väliä?
- Valot jatkavat leikkiään ihmisen mitalla.
Miten tähän jouduttiin? Mitä tässä haastelen? Lieneekö se noin kolme?
Vierailin tapahtumassa. Todella koleassa. Oliko silloin pakkasta, vai
kuvittelinko? Nyt en tunne kylmää. Lämpö kumpuaa sisältä. Laittaako
sisälläni pienen pieni menninkäinen puita uuniin? Luulen niin, koska en välitä.
Olenko irronnut virrasta, massojen maallisesta messuamisesta? Vai, voiko
tulen puhaltaa sammuksiin?
Ei täällä etelässä lämpöä ole, jos niin luullaan. Täällä käy kylmä tuuli.
Samanlainen puhuri viihtyy Norjan, tuon rakkaan naapurimaamme vuonoilla.
Ei pakkanen pure ilman tuulta. Mutta kuka tai mikä tuota vitsausta lietsoo?
Tuleeko sekin sisältä?
Vaihdan tahtia. Se onnistuu vaihtoaskeleella. Tuttua sotaväestä,
tiedäthän? Ajatukset vääntävät voltin. Joskus tuntuu, että lämpöä voisi
pienentää. Siis se menninkäinen -siellä sisuksissa. Joskus taas on sellainen
tunne, ettei lämpö riitä mihinkään. Voiko lämmittävä palo sammua tuulessa?
Aika on toinen, joka ajatustani raastaa. Mitä, jos tämä massa vain kasvaa?
Kohti tuota onnetonta oliota – äärettömyyttä. Voidaanko aika lopulta
pysäyttää? Kannattaako tuuli koittaa kesyttää? Mitä kesytetyllä tuulella
sitten tehdä?
Tajusin sen jo… kirjoitan vain ajatusten jälkijunassa:
Tuulen kun valjastaa oikein, se ruokkii pientä tulta sisälläsi. Jos tuulet
kylmenevät liikaa, sammuu liekki.
Kiitos, kun puhallat uuniini. Kiitos, kun et anna tulen sammua. Muistathan,
että lämpimin tuuli alkaa Y-kirjaimella.
A j a t t e i d e n h a j a t a i t t o
Ystäväni.
teksti ja kuva: Tommi Suvanto, Sampo