03.05.2017 Views

Jotin Posti

Kevät 2017

Kevät 2017

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

Heissulivei!

Olen Saila Heikkilä, uudet kasvot Jokilaaksojen Tiimi

ry:n toiminnanohjaajana 1.12.2016 lähtien. ”Vanhat”

kasvot niille jotka tuntevat minut toiminnanohjaajan

työstä Mielikkitalolta Ylivieskasta. Uunilan Eija jäi

työvapaalle ja tuurailen häntä ainakin tuonne lokakuun

puoliväliin saakka. Oli kiva saada mahdollisuus

tarttua uusiin haasteisiin ja oppia lisää. Vaikka aika

lailla jännittikin, täytyy sanoa että monenlaista on

tullut jo näiden muutaman kuukauden aikana opittua

kun vain rohkeasti menee kohti uutta. Aina se

ei välttämättä näy toisille vaikka jännittää. Uuden

edessä joutuu menemään hetkellisesti nk. ”epämukavuusalueelle”

sillä mieli on sellainen veitikka että

helposti se haluaisi tehdä kaiken samalla lailla kuin

aiemmin. Tutusti ja turvallisesti. Elämä tarjoaa kuitenkin

meille jokaiselle haasteita ja mahdollisuuksia

kasvaa ihmisenä olipa sitten kysymys työ-elämästä,

kuntoutumisesta, ystävyyssuhteista tai melkein mistä

tahansa. Toivon että sinäkin joka nyt luet tätä, voisit

alkaa huomaamaan omassa arjessasi niitä hetkiä jolloin

tulee mahdollisuus sanoa, tehdä tai valita toisin.

Vaikka sitten vähän jännittäisikin, suosittelen kokeilemaan!

On ollut todella mukava tavata teitä Jokilaaksojen

Tiimin jäsenyhdistysten jäseniä tällä laajalla alueella.

Nivalan Lyhty ry on kokoontunut vakiintuneeseen

tapaansa tiistai-iltapäivisin kahvittelemaan yhdessä.

Siellä olen saanut olla mukana useamman kerran ja

olemme samalla tehneet rentoutusharjoituksiakin

yhdessä.

Suopursujen touhuihin

sain myös käydä

tutustumassa. Voi

huh huh sitä toiminnan

määrää mitä

he kevätkokouksessaan

kertoivat viime

vuonna tehneensä.

Hatun nosto ja syvä

kumarrus sekä niiaus heille! Siellä on tullut mukavia

kohtaamisia ja helpotusta arkeen monin eri tavoin.

Raahen Psyyke ry:llä näin heidän viime kesästä saakka

käytössä olleet uudet, viihtyisät ja erittäin käytännölliset,

tarpeita vastaavat toimitilat. Huipennukseksi

minut otettiin myös mukaan Impro-ryhmän harjoituksiin

Raahen teatterille. Täytyy kyllä sanoa että

niin hauskaa oli että lienen saanut myös pienen teatterikärpäsen

puraisun siellä! Kiitos !

Käsikkäin ry:n edustajien kanssa kävimme Haapavedellä

toimintakeskuksessa esittelemässä niin Käsikkäin

ry:n kuin Tiiminkin toimintaa ja tulipa siltä

reissulta useampi uusi jäsen liittyneeksi Pyhäjokialueen

mty Käsikkäin ry:n jäseneksi. Hienoa! Heille

lämpimästi tervetuloa mukaan myös Tiimin tapahtumiin

ja toimintaan!

Mty Kynkkä ry kutsui tutustumaan heidän toimintaansa

toukokuun loppupuolella. Sitä ennen ehtii jo

loput lumetkin sulaa ja vihreys pulpahtaa luontoon

valon kaveriksi.

Ylivieskassa Mielikkitalolla, Matalankynnyksen

kohtaamispaikassa toiminta jatkuu Mikan ollessa

Sirkun työparina. Tärkeintä toiminnassa on edelleen

ihmisten kohtaaminen, vertaistuen saaminen ja antaminen.

Tämä on sellaista pääomaa jonka merkitystä

ei tule monesti edes ajatelleeksi, silloin kun kaikki

sujuu hyvin. Elämän kulkiessa eteenpäin, niin suruineen,

iloineen kuin muinekin tunteineen on todella

tärkeää että ympärillä on ihmisiä jotka ymmärtävät,

kuuntelevat ja tukevat.

Jokaisessa yhdistyksessä tehtävä työ on valtavan tärkeää

niin yksittäiselle ihmiselle kuin koko yhteisölle.

On ollut ihana saada nähdä miten jokaisessa jäsenyhdistyksessä

yhdessä tekeminen ja toimiminen sekä

lähimmäisistä välittäminen on sitä tärkeintä! Parhaimmillaan

vuorovaikutus onkin sitä sydämen yhteyttä

toiseen. Löysin kivan artikkelin aiheesta jonka

voitte lukea seuraavalta sivulta.

Luokaamme tänne maailmaan kauniita katseita ja

hymyjä toisillemme sillä joskus vaikka vain pikaisella,

eheyttävällä kohtaamisella voi elää useamman

päivänkin!

Aurinkoa ja Iloa Elämäänne!

Terveisin Saila

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!