Kumpulan viesti 1-2017

Teksti Anne Tarsalainen, kuvat Uzi Varon
Pieni punainen siirtolapu utarha mökki
on kolmen sukupolven kes äkeidas
Marja opiskeli Leningradissa seitsemän vuotta, mutta
pala si joka kesä kotiin ja mökille. Kerran hänellä oli isompi
tuli ainen: opiskelutoveri Jevgeni sai tutustua saman tien
siirtola puutarhaan.
Jevgeni Guzejev, 58, on syntynyt Krestcyn kaupungissa
70 kilometrin päässä Novgorodista. Lääkäriperheen vesa
päätyi opiskelemaan samaa alaa kuin vanhempansa ja
sisarensa. Jevgeni ja Marja alkoivat seurustella 1970-luvun
lopulla.
”Etukäteen kuvittelin, että Suomessa olisi ollut täysin
toisenlaista. Helsingin keskustassa pystyin aistimaan hyvin
vanhan Venäjän ajan. Siirtolapuutarhassa kaikki oli
hämmästyttävän pikkuruista ja niin täydellisessä järjestyksessä.
Ensimmäisellä kerralla ihastuin suuriin vadelmiin,
joita poimimme pensaista.”
Puutarhanhoito ei ole ollut Jevgenille vierasta. Hänen
isänsä rakentamaa taloa ympäröi suuri hedelmäpuutarha.
”Ajattelin, että siirtolapuutarhassa olisi vähemmän työtä,
mutta aika on näyttänyt, että tämä voi työllistää jopa
enemmän.”
Marjan ja Jevgenin esikoistytär syntyi 1982 ja eli
vauva-aikansa vanhempiensa opiskelija-asunnossa Leningradissa.
Perhe muutti Suomeen vuotta myöhemmin. Nyt
Jevgeni ja Marja työskentelevät samalla työterveysasemalla.
Anna Kokkosen, 35, ja Seidi Guzejevin, 26, elämään
mummon puutarha on kuulunut aina. Ukki ja isä rakensivat
heille leikkimökin, jossa voi kuvitella olevansa Peppi
Pitkätossu. Ovella lukeekin Villa Villekulla, Huvikumpu.
Mökin katolta oli hauska tähyillä, keitä sukulaisia on
tulossa kylään.
Siirtolapuutarhapalsta on ollut tärkeä osa Heinosen
suvun elämää yli 50 vuoden ajan. Siellä kolmen
suku polven naiset Helena, Marja, Anna ja Seidi
ovat kastelleet, kitkeneet ja kiipeilleet puissa.
Helena Heinonen, 90, muistaa hyvin aurinkoisen kesän,
jolloin hän allekirjoitti miehensä Erkin kanssa kauppa kirjan
Helsingin Kumpulan siirtolapuutarhassa olevasta mökistä
ja sitä ympäröivästä 400 neliön tontista vuonna 1963.
Helena ja Erkki olivat menneet naimisiin vuonna 1949. He
asuivat Marja-tyttärensä kanssa pienessä kaksiossa
Kalliossa. Erkin vanhemmilla oli siirtolapuutarhamökki,
missä nuoripari vieraili usein.
”Oli onnenpäivä, kun saimme oman mökkimme! Kaipasimme
kerrostalosta ulos luontoon ja puuhailemaan palstalle.”
Mökin ympärillä oli muutama omenapuu sekä herukka- ja
vadelmapensaita. Pikkuruinen peruna- ja juuresmaa
perustettiin jo ensimmäisenä kesänä. Kasvimaalla kasvoi
salaattia, persiljaa ja tilliä.
Perhe tuli mökille varhain keväällä ja vietti siellä koko
kesän. Sukulaisten ja ystävien kanssa vietettiin lukemattomia
kahvihetkiä omenapuiden katveessa.
”Serkkuni perhe osti mökin saman kujan varrelta. Olen
viettänyt yhdessä suvun kanssa täällä yli viidetkymmenet
juhannusjuhlat.”
Erkki Heinonen tunnettiin shakkimestarina. Hän voitti
tehtäväshakin hopeisen olympiamitalin 1952.
Siirtolapuutarha on ollut Helena
Heinosen (oik.) henkireikä jo 50 vuotta,
ja samalla se on liittynyt Marja Heinonen-
Guzejevin ja tämän perheen elämään.
”Erkki nautti eniten hetkistä shakkilautansa kanssa verannalla”,
hän muistelee.
Helena menetti rakkaan puolisonsa vuonna 1993. Puutarhan
ja mökin hoito ei jäänyt kuitenkaan yksin hänen
hartioilleen. Hän saa aina apua tyttäreltään Marjalta ja
tämän perheeltä.
Tytär Marja Heinonen-Guzejevin, 61, värikkäimmät
muistot liittyvät Kumpulan siirtolapuutarhaan. Hän oli
seitsemänvuotias, kun mökki saatiin.
”Viihdyin täällä niin hyvin, etten olisi millään tahtonut
lähteä yöksi kotiin. Keksimme naapurin lasten kanssa mitä
mielikuvituksellisempia puuhia. Kiipesimme mökin katolle
lukemaan Käpylän kirjastosta hakemiamme Viisikko-kirjoja.
Kerran pidimme voimistelunäytöksen juhannusjuhlissa.
Olin katketa nauruun, kun hiljattain näin kaitafilmikameralla
kuvatun esityksemme.”
Hellepäivinä tytöt kipaisivat eväineen Kumpulan maa uimalaan.
”Vanhempia emme ehtineet auttaa, koska meillä oli niin
paljon jännittävämpää tekemistä.”
Lapsuuden ystävykset solmivat niin vankat ystävyyssuhteet,
että ne ovat kestäneet näihin päiviin saakka. Teiniikäisinä
he miettivät mökin katolla aurinkoa ottaessaan,
mitä heistä tulee isoina.
”Minusta piti tulla sisustusarkkitehti, mutta päädyinkin
opiskelemaan lääkäriksi. Vanhempani olivat aika järkyttyneitä,
kun ilmoitin heille, että pyrin lääketieteelliseen
tiedekuntaan kauas Leningradiin.”
Siirtolapuutarhan polulla otetun
lapsuuskuvan jälkeen Anna ja Seidi
ovat venyneet ohi Helena-mummosta.
Annalla (vas.) ja Seidillä on hauskat muistot
ajoista, jolloin he leikkivät Jevgeni-isän ja Erkkiukin
rakentamassa leikkimökissä. ”Viihdyin
enimmäkseen katolla”, Anna sanoo.
”Pienenä ihmettelin, miten aikuiset jaksavat istua loputtomasti
omenapuun alla juttelemassa. Minä tykkäsin kiipeillä
puissa ja juoksennella edestakaisin Peppi-peruukki
päässäni”, muistelee Anna.
Villistä pienestä tytöstä kasvoi lahjakas nainen. Hän
valmistui filosofian maisteriksi pääaineenaan musiikkitiede.
Yksi omien sävellysten ja sanoitusten inspiraation lähde on
juuri puutarha.
”Levylläni on kappale, jonka nimi on Salainen puutarha.
Nimi symboloi ihmisen mieltä. Ikäville ajatuksille ei saa
antaa valtaa, vaan ne pitää kitkeä pois.”
Mummon kasvimaan kitkeminen, leikkimökki ja hiekkalaatikko
kuuluvat myös graafikoksi opiskelleen Seidin
varhaisimpiin muistoihin.
”Kolmevuotiaana sanoin, että muutan leikkimökkiin
asumaan ja otan sinne pieniä koiria.”
Seidi ja Anna leikkivät pitkät kesäpäivät yhdessä mummon
touhutessa vierellä.
”Sittemmin olen auttanut puutarhatöissä täällä joka kesä.
Annan kanssa saimme muutamana kesänä työpaikat
kaupungin puisto-osastolta, joten kitkemistä on riittänyt.”
Seidi ei halua luopua mummonsa puutarhasta koskaan.
Mökki ja puutarha tulvivat niin rakkaita muistoja.
”Yhtenä kesänä en onnistunut saamaan töitä, joten vietin
täällä mummon seurana lähes koko kesän. Meillä ei ollut
yhtään tylsää hetkeä.”
Juttu on ilmestynyt Kodin Kuvalehti Puutarhassa -lehdessä 1/2014 ja
julkaistu toimituksen luvalla.
6 7