18.04.2019 Views

Ymparistökasvatus Teema 2018 - Askeleita kiertotalouteen

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

Sateenkaari Koto -päiväkodeissa

toteutetaan Vihreä lippu -ohjelmaa.

sisältyä kaikkeen päiväkodin toimintaan. Henkilökunnalta

edellytetään uutta tietoa ja osaamista

sekä pedagogiikan että eri aihealueiden osalta.

Hankkeen keskeinen tavoite on rohkaista

työntekijöitä kokeilemaan uusia menetelmiä ja

ajattelemaan uudella tavalla, jolloin tiedot ja taidot

toimia varhaiskasvatussuunnitelman ja kestävien

arvojen mukaisesti lisääntyvät. Päiväkodit

ovat hyvä foorumi uuden kokeilulle: lasten ennakkoluulottomuus

ja innostus tarttuu helposti aikuisiinkin.

nen siemenestä. Kasvatukseen sopivimmat lajit

valittiin lasten toiveiden mukaan. Jo keväällä alkoi

ruukuissa, viherseinissä ja laatikoissa kasvaa

esimerkiksi minttua, tomaattia ja samettikukkaa.

Perunat istutettiin ämpäreihin. Kasvun vaiheita

seurattiin tutkien ja leikkien. Samalla opittiin, että

kasvamiseen tarvitaan vettä, lämpöä, aurinkoa ja

ravintoa.

Ruoan alkuperään perehtyen on opittu, ettei

ruoka tule kaupasta, vaan sen polku alkaa kauempaa

ja elinkierto on pitkä. Kierron loppupäähän

on tutustuttu ruokahävikin kautta: mistä hävikki

johtuu, paljonko sitä syntyy ja mitä tähteille tapahtuu?

Uudet menetelmät piristävät

Uudet varhaiskasvatussuunnitelman perusteet

otettiin käyttöön elokuussa 2017. Uusi Vasu kytkee

varhaiskasvatuksen osaksi elinikäistä kasvua ja

oppimista ja yhdistää sen esi- ja perusopetuksen

opetussuunnitelmiin. Kestävän kehityksen tulee

25

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!