04.11.2020 Views

Black Rocket Ralli 2016

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

2

KILPAILUNJOHTAJAN TERVEHDYS

BLACK ROCKET RALLI - 3. syyskuuta 2016 - TERVAKOSKEN URHEILUAUTOILIJAT RY

Tänä vuonna Black Rocket rallia ajetaan jo kuudettatoista

kertaa, nyt Tervakosken urheiluautoilijoiden

juhlarallina, 40-vuotisen toiminnan kunniaksi, yhtenä

F-Rallisarjan osakilpailuna. F-Rallisarja on kiistatta Suomen

suosituin rallisarja, niin osanottajien, kuin yleisönkin

keskuudessa, joten juhlakilpailua mietittäessä, valinta oli

selkeä.

TerUA on saanut juhlarallin

kilpailun toimet keskitettyä

seuran omalle paikkakunnalle

Tervakoskelle. Kilpailun keskuksena

toimii Puuhamaa, jossa

sijaitsee kilpailun lähtö, tauko,

sekä maali.

Rallin ratamestari joukkoineen

on jälleen rakentanut hienon

reittikokonaisuuden, joka

kulkee pitkin parhaita hämäläisiä

sorateitä - monille tuttuinakin

pätkinä - mutta mukaan on

saatu myös sellaisia teitä, joilla

ei hetkeen ole rallia ajettu.

Näistä tarkemmin löydät tietoa

ratamestarin vinkit osiossa.

Kilpailuluokkia miettiessä

on ajatuksena ollut, että kilpailemaan

pääsisi miltei millä

tahansa kuljettajaluokalla ja

kilpurilla, jotta mahdollisimman

moni pääsisi nautiskelemaan

hienosta reitistämme.

Jälleen kerran saamme

kiittää kilpailun järjestämisestä

pääyhteistyökumppaniamme

Keskipinta Oy:tä, joka vuodesta

toiseen on ollut tukemassa

meitä. Erityiskiitos myös Puuhamaalle,

joka mahdollistaa

kilpailun toimintojen keskittämisen

Tervakoskelle. Myös

alueen muut yritykset ovat

hienosti mukana tukemassa

toimintaamme. Isoin kiitos

kuuluu kuitenkin kaikille vapaaehtoisille,

niin oman seuran

jäsenille kuin muille lähiseudun

autourheiluseuroille, autourheilusta

kiinnostuneille henkilöille

jotka ovat yhteistyössä toteuttamassa

tätä rallia.

Tervetuloa nauttimaan kilpailusta!

- Jarno Kääpä -

Laaja autovalikoima ja

ammattitaitoista palvelua.

Tutustu monipuoliseen

valikoimaamme ja varaa

klo 20 Scandinavian Music Group

huolto kätevästi netistä:

www.lansiauto.fi

RALLIKAHVIO

Poikkeahan huuhtelemaan pölyt kurkusta ja

nauttimaan pätkä makkaraa ja jälkkärix lätty.

BLACK ROCKET RALLI HENKILÖSTÖ

RALLI-KAHVIO avoinna la 3.9. klo 9-16, Teuron kylätie 631

Tuomaristo puheenjohtaja Jari Flyktman Uurainen

Tuomari Erkki Paatola Kangasniemi

Tuomari Minna Ahola Hamina

AKK:n turvatarkkailija Markus Silfvast Kokkola

AKK:n pääkatsastaja Jarmo Laitinen Kangasniemi

Kilpailunjohtaja Jarno Kääpä TerUA

Reittijohtaja Pasi Ruotanen TerUA

Turvallisuusjohtaja Jyrki Hapulahti RiiUA

Turvallisuuspäällikkö Juha-Pekka Valtonen RDT

Turvallisuuspäällikkö (reitillä) Jan Lönegren

TerUA

Kilpailusihteeri Laura Kääpä TerUA

Ratamestari Matias Weck TerUA

Tiedotuspäällikkö Hannu Lehto TerUA

Katsastuspäällikkö Pekka Kylmälä TerUA

Kilpailijoiden yhdyshenkilö Petri Differt NuUA

BLACK ROCKET RALLILEHTI

Syyskuun 3. päivä ajettavan Black Rocket Rallin lehti. F-rallisarjan osakilpailu

Kustantaja:

Päätoimittaja:

Taitto:

Avustajat:

Painopaikka:

Painos:

Jakelu:

Tervakosken Urheiluautoilijat ry

Hannu Lehto

Mika Koivunen

Jorma Mikkola, Pasi Ruotanen ja

Jan Lönegren

Salon Lehtitehdas

12.000 kpl

Hämeenlinnan jakelupalvelu ja

Tervakosken Urheiluautoilijat ry

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!