DOWNLOAD Free PDF 1793 BY Niklas Natt och Dag & Kari Kos
█████████████████████████████████████████████████ ▶️▶️ COPY LINK TO DOWNLOAD ▶️▶️ http://tinybit.cc/bdc12f67 █████████████████████████████████████████████████ Rujonkaunis romaani 1700-luvun lopun Tukholman pimeästä puolesta. Kuningas Kustaa III on ollut jo vuoden poissa päiviltä ja Ruotsi on paroni Reuterholmin rautaisessa otteessa. Ranskan vallankumouksen aallot lyövät pohjoiseenkin rantaan, jonne laivat tuovat myös huumaavaa uutuusjuomaa, kahvia. Sodassa vammautuneet miehet toimivat epävirallisina siveyspoliiseina kaupungissa, jossa prostituutio, rikollisuus ja väkivalta rehottavat. Ruotsinsalmen taistelussa vasemman kätensä kyynärpäästä alaspäin menettänyt Mickel Cardell on yksi siveyttä valvovista. Palkkansa viinassa nauttiva Cardell hälytetään katsomaan ruumista, joka on vailla raajoja, silmiä ja kieltä. Murhaa selvittämään tarvitaan vielä keuhkotaudin riivaama lainoppinut Cecil Winge. Henkirikos yhdistää säädyt ja sukupuolet, ja kaksi resuista tutkijaa, joiden aseena on Wingen äly ja Cardellin puinen käsiproteesi, verraton ase kapakkatappeluissa. Vuoden 1793 Tukholma on korruptoitunut, sairas ja likainen. Ja tulossa on vielä historiall
█████████████████████████████████████████████████
▶️▶️ COPY LINK TO DOWNLOAD ▶️▶️
http://tinybit.cc/bdc12f67
█████████████████████████████████████████████████
Rujonkaunis romaani 1700-luvun lopun Tukholman pimeästä puolesta. Kuningas Kustaa III on ollut jo vuoden poissa päiviltä ja Ruotsi on paroni Reuterholmin rautaisessa otteessa. Ranskan vallankumouksen aallot lyövät pohjoiseenkin rantaan, jonne laivat tuovat myös huumaavaa uutuusjuomaa, kahvia. Sodassa vammautuneet miehet toimivat epävirallisina siveyspoliiseina kaupungissa, jossa prostituutio, rikollisuus ja väkivalta rehottavat. Ruotsinsalmen taistelussa vasemman kätensä kyynärpäästä alaspäin menettänyt Mickel Cardell on yksi siveyttä valvovista. Palkkansa viinassa nauttiva Cardell hälytetään katsomaan ruumista, joka on vailla raajoja, silmiä ja kieltä. Murhaa selvittämään tarvitaan vielä keuhkotaudin riivaama lainoppinut Cecil Winge. Henkirikos yhdistää säädyt ja sukupuolet, ja kaksi resuista tutkijaa, joiden aseena on Wingen äly ja Cardellin puinen käsiproteesi, verraton ase kapakkatappeluissa. Vuoden 1793 Tukholma on korruptoitunut, sairas ja likainen. Ja tulossa on vielä historiall
You also want an ePaper? Increase the reach of your titles
YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.
DOWNLOAD EBOOK
YOU FIND THE DOWNLOAD LINK IN THE FILE DESCRIPTION
PDF DOWNLOAD