VARUSTE- EKSTRA - Olympiaravit

24
� RATSASTUS Hevosurheilu ¢ Perjantai 7.10.2005
Tuhat estettä tunnissa
Tamperelainen työryhmä kehittelee hevosrobottia, jonka avulla voi täsmäoppia ratsastamaan.
Suunnittelutyö on tehty. Prototyypin rakentaminen aloitetaan keväällä.
Kuka tahansa valmentaja, ratsastuksenopettaja
ja pitkään alalla ollut
ammattilaisratsastaja tietää sen,
minkä esteratsastaja ja valmentaja
Jari Sneck’kin.
Että ratsastamaan oppiminen kestää
jokseenkin kauan, että kaikki tekevät
käytännöllisesti katsoen tismalleen
samat virheet, että oppiminen
edellyttää valtavan määrän oikein
tehtyjä toistoja, että hevonen
jaksaa liikkua ratsastettuna vain tietyn
määrän päivässä ja että siitä liikkumisesta
vain pieni osa voi olla esimerkiksi
estehyppäämisen harjoittelua...
Että huippuratsastajaksi on
vaikea kehittyä, jos omistaa vain yhden
hevosen.
Että edistyminen ylipäätään yh-
tään on vaikeaa, jos se yksi ja ainoa
käytettävissä oleva hevonen toimii
jo lähtökohtaisesti väärin.
Ei siis ihme, että tässä lajissa kun
olet jotakin vihdoin oppinut, alat olla
jo liian vanha toteuttamaan sitä…
Vastausta dilemmaan on haettu
aiemminkin. Ranskan valtion ratsastuskoulu
ENE:ssä mekaaninen hevonen,
melko yksinkertainen rautainen
häkkyrä, rakennettiin joskus
70-80 -luvun taitteessa. Centaure
liikkui jalustallaan ja pystyi jollakin
lailla imitoimaan laukkaavan hevosen
liikeratoja. Centauren avulla
opeteltiin esimerkiksi oikeaa istuntaa.
Nyt Tampereella halutaan pistää
paremmaksi.
Työryhmä -projektin päällikkö
Mikko Aartio, ratsastusvalmentaja
Jari Sneck, joka on myös idean isä,
TV-alan pitkän linjan ammattilainen,
tuottaja Kimmo Haaramäki sekä
teknisinä aivoina diplomi- insiööri
Stefan Grabowski- hymähtää
aikansa eläneelle ranskalaiskeksinnölle
hieman vinosti: "Tätä meidän
tuotettamme nyt ei voi samana päivänä
verratakaan siihen puupökkelöön",
Grabowski korjaa.
Kehitteillä on interaktiivinen keinohevonen,
joka liikkuu ja reagoi
tismalleen kuin elävä hevonen. Jota
voi ohjata ja johon voi vaikuttaa
pohkeilla ja painoavuilla, ja joka
reagoi niihinkin kuin hevonen.
Ero elävään hevoseen tulee kah-
desta asiasta: hevosrobotti on väsymättömän
jaksava ja ehdottoman
luotettava: se tekee vain, mitä halutaan.
"Tällä laitteella voi korvata ne
tuhannet ja tuhannet toistot, jotka
tarvitaan, oikein tehtyinä, jotta oppii
jonkin ratsastamiseen liittyvän
liikeradan", Grabowski summaa.
"Kuluttamatta jotakin elävää hevosta
siinä sivussa ihan jalattomaksi",
Sneck naurahtaa.
Vielä kaksikaan vuotta sitten aika
ei ollut kypsä tämänkaltaiselle laitteelle
"Simulaattoritekniikkaa on
kylläkin jo 80-90-luvuilta lähtien
käytetty lento- ja taistelukoulutuksessa,
vaikka se silloin olikin äärimmäisen
kallista ja vaati kansankielellä
sanottuna avaruusteknologisia
laitteita. Aivan viime aikoina on riittävä
graafinen ja numeerinen prosessointiteho
saapunut jokamiehen
ulottuville, josta seuraa, että sitä on
mahdollista hyödyntää vaikkapa esteratsastuksessa",
Grabowski kertoo.
Simulaattorit sinänsä ovat tänäpäivänä
totisinta totta. Grabowski
kertoo esimerkiksi MD11-konetyypin
lentäjien lentävän ensimmäisen
oikean lentonsa asiakaslentona.
Kaikki sitä edeltänyt on opittu simulaattoreissa.
"Ei ole epäilystäkään,
etteikö ratsastamaankin voisi oppia
ihan samalla lailla. Tiettyjen asentovirheiden
ja hyppäämisessä tapahtuvien
virheiden poistamisessa voidaan
tehdä tuhansia toistoja kun ei
tarvita sitä oikeaa hevosta. "
"Jos vaikka ratsastajan ongelma
on liian nopea ylävartalo, hänen täytyy
oikean hevosen selässä tehdä aina
lähestyminen ja hyppy, ja paljon
sinänsä turhaa valmistelua, kun simulaattorissa
hän voi keskittyä vain
asentoon ja sen menemiseen mahdollisimman
suoraa tietä lihasmuistiin",
Sneck huomauttaa.
Jotta simulaattori täyttäisi tehtävänsä
käyttäjäänsä nähden, sen on
annettava riittävä määrä ärsykkeitä,
jotta ihminen kokee sen luoman
keinotodellisuuden aidoksi. "Liikkeen
on oltava pehmeää, ei jäykkää
ja mekaanista. Tässä suhteessa pneumatiikka
ja hydrauliikka ovat edistyneet
paljon", Grabowski valottaa.
"3D-näyttötekniikka on viime
vuosina kehittynyt valtavasti. Joitakin
ongelmia vielä on, kun yhdistetään
liike ja kuva, koska ihmiskeho
on hyvin tarkka siitä, jos silmien näkemän
kuvan ja kehon tunteman
liikkeen välillä on viivettä. Jos se mitä
silmät näkevät ei vastaa liikettä,
on tuloksena pahoinvointi. Tämä
onkin simulaattoriteknologian suurimpia
ongelmia vielä tällä hetkellä."
"Myös äänimaailman on oltava
kohdallaan. Elokuvissa tunnetaan
äänitehosteiden käyttö: jos filmillä
tuoli kaatuu ilman oikeanlaista äänitehostetta,
tilanne ei vaikuta oikealta.
Äänen suunta on myös tärkeä,
kun ihminen kääntää päätään, ääni
muuttuu. 3D-äänitekniikalla avulla
pystytään simuloimaan kuulokkeiden
avulla tilanne, jossa ampiainen
pyörii pään ympärillä."
Simulaattorikontrollin on oltava
aito: istunta-asento, painonsiirrot,
ohjasavut, pohkeet… Simulaattorin
on reagoitava apuihin kuten hevonen,
samalla viiveellä ja pehmeydellä.
Miltä laite sitten näyttää?
"Siinä olisi satulantyyppinen istuin
ja ohjat, jotka tulevat käteen.
Emme ole päätttäneet, onko siinä
esimerkiksi hevosen keho vai ei. Ja
mitä siitä näkyy, on myös auki, eli
onko mukana jonkinlainen virtuaalikypärä
vai heijastetaanko edessä
oleva näkymä laajakankaalle, on
vielä auki."
Ja kun siirrytään virhemarginaalialueelle,
hevonen tuottaa kiellon, tai
liian ison hypyn jos ratsastaja ratsastaa
väärin: tuo hevosen väärin esteelle,
esimerkiksi.
Voiko laite reagoida niin rajusti,
että ratsastaja esimerkiksi tipahtaa
penkiltä?
"Kyllä, silloin kun laite on tilassa,
että vaikeusaste on sitä luokkaa. Sehän
tämän teknologian hieno puoli
kuitenkin on, että vaikeusastetta
pystyy säätämään portaattomasti, eli