Yhteiskunnan kokonaisturvallisuus - Maanpuolustuskurssiyhdistys

maanpuolustuskurssiyhdistys.fi

Yhteiskunnan kokonaisturvallisuus - Maanpuolustuskurssiyhdistys

N:o 94

4/2010 Yhteiskunnan

kokonaisturvallisuus

Uusi strategia valmistuu

Huoltovarmuus

Järjestöjen ja elinkeinoelämän rooli

Onnettomuustutkinta

Haastateltavana

Pekka Hallberg:

”Kokonaisturvallisuuden malli on

harvinainen luottamuspääoma”


Maanpuolustuskurssiyhdistyksen julkaisu

Päätoimittaja: Viestintäjohtaja Jyrki Iivonen

Toimituskunta: Professori Tuomas Forsberg

Toimituspäällikkö Anu Kuistiala

Toimittaja Tuomo Lappalainen

Eversti Juha Pyykönen

Osastopäällikkö Matti Saarelainen

Tieto- ja viestintäjohtaja Marjo Timonen

Toimitussihteeri: Everstiluutnantti Torsti Astrén

Toimituksen sihteeri: Anita Pursiainen

Toimituksen yhteystiedot

postiosoite: PL 266

00171 HELSINKI

käyntiosoite: Maneesikatu 6

puhelin: 0299 530 233

sähköposti: anita.pursiainen@mil.fi

www.maanpuolustuskurssiyhdistys.fi

Valtakunnallisen maanpuolustuskurssin käyneiden

osoitteenmuutokset toimituksen postiosoitteella tai telefax 0299 530 236

tai sähköposti: anita.pursiainen@mil.fi

Alueellisen maanpuolustuskurssin käyneiden osoitteenmuutokset alueellisille yhdistyksille,

yhteystiedot viimeisellä aukeamalla.

Maanpuolustus-lehdessä esitetyt mielipiteet ovat asianomaisten kirjoittajien omia näkemyksiä

eikä niiden tarvitse välttämättä edustaa lehden toimituskunnan tai Maanpuolustuskurssi yhdistyksen

kantaa

Graafikko, kuvatoimitus: Jukka Talari

Paino: Edita Prima Oy, Helsinki 2010 Kannen kuva: Kenttäkeitin-teltta ”siellä jossakin” JT

Tässä numerossa:

2 3


Pääkirjoitus

Viranomaisten yhteistyö on ratkaisevaa

kriisien hoitamisessa

Joulukuu on tärkeä kuukausi yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisen

ja kokonaismaanpuolustuksen kannalta. Heti itsenäisyyspäivän jälkeen hallituksen

on määrä hyväksyä uusi yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisen

strategia (YETT). Maanpuolustuslehden tässä numerossa keskitytäänkin tähän

aihepiiriin.

Yhteiskunnan varautuminen erilaisiin kriiseihin on tärkeää mutta välillä myös turhauttavaa

toimintaa. Viranomaiset pohtivat jatkuvasti erilaisia yhteiskunnan toimintaa

mahdollisesti haittaavia uhkia. Niiden pohjalta tehdään erilaisia varautumissuunnitelmia,

joita sitten harjoitellaan aktiivisesti. Viime vuosien kokemus osoittaa

kuitenkin, että monet yllättävät tilanteet ovat sellaisia, että niitä ei ole osattu odottaa.

Lähes 200 suomalaisen matkailijan menehtyminen Kaakkois-Aasian tsunamikatastrofissa

jouluna 2004 oli täysin odottamaton. Nyt tällaiseen mahdollisuuteen

on varauduttu. Nokian vesikriisi vuonna 2008 keskeytti vedenjakelun viikoiksi ja

monet kaupunkilaiset sairastuivat. Kouluampumiset Jokelassa ja Kauhajoella olivat

tragedioita, joita kukaan ei osannut odottaa.

On kohtuutonta vaatia, että viranomaiset voisivat varautua ennalta kaikkiin mahdollisiin

tapahtumiin. Tuskin tätä kukaan edes vaatiikaan. Sen sijaan on tärkeää

paneutua ennalta niihin ratkaisuihin ja toimintamalleihin, jotka ovat suunnilleen

samanlaiset kaikissa kriiseissä. Olipa kriisi mikä tahansa, viranomaisten kyky tehdä

saumatonta yhteistyötä ja pitää kansalaiset tilanteen tasalla on ratkaisevaa. Ja yhteistyötä

on aina mahdollista harjoitella ja hioa.

Suomalainen tapa turvata yhteiskunnan elintärkeät toiminnot on kansainvälisestikin

merkittävä. Eräät maat ovat perehtyneet tarkoin suomalaiseen ratkaisuun ja

omaksuneet sieltä ainakin osia. Näin on tehty mm. Islannissa. YETT-strategiaa on

esitelty monissa maissa, jotka ovat vasta käynnistämässä kokonaisvaltaista varautumista

kriiseihin. Tähän liittyvää koulutusta on annettu mm. Ukrainassa. Myös

Virossa suomalainen malli tunnetaan hyvin.

Kansalaisten tiedontarve korostuu kriisien ja yllättävien tapahtumien aikana. Siksi

on tärkeää, että viestintää suunnitellaan ja toteutetaan huolellisesti. Tänä syksynä

annettu valtioneuvoston viestintäsuositus korostaa viranomaisten velvollisuutta

jakaa tietoa toiminnastaan. On tärkeää, että kansalaiset luottavat viranomaisten

kykyyn suoriutua yllättävistä tilanteista. Viranomaisten maineenhallinnassa on

kyse juuri tästä: ilman luottamusta ei kriisejä hoideta.

4 5

* * *

Ensi vuosi 2011 tulee olemaan Maanpuolustuskurssiyhdistyksen ja Maanpuolustuslehden

juhlavuosi. Ensimmäiset maanpuolustuskurssit pidettiin vuonna 1961

täysin toisenlaiseen maailmanaikaan. Monista kansallisista ja kansainvälisistä

muutoksista huolimatta kurssit ovat säilyttäneet merkityksensä. Niistä on tullut

eräänlainen suomalaisen kokonaismaanpuolustuksen mallin symboli. Maanpuolustuslehti

on saman ajan toiminut kurssilaisten yhteydenpidon ja keskustelun

välineenä.

Ensi kevään aikana järjestetään monia erilaisia juhlatapahtumia, joista kerrotaan

myös toisaalla tässä lehdessä. Maaliskuussa järjestetään mielenkiintoisia taaksepäin

ja eteenpäin katsovia seminaareja. Toukokuussa juhlitaan yhdistystä virallisemminkin.

Yhdistys on löytänyt sille kuuluvan paikan suomalaisessa yhteiskunnassa.

Mutta kuten yhdistyksen pitkäaikainen puheenjohtaja Pekka Hallberg

tässä numerossa ilmestyvässä haastattelussaan toteaa, on tulevaisuuden haasteena

saada nuoremmat sukupolvet mukaan sen toimintaan. Siinä on meillä kaikilla

tehtävää.

Maanpuolustuslehden toimitus kiittää hyvästä yhteistyöstä maanpuolustuskurssien

uusiin tehtäviin siirtyvää johtajaa Kim Jäämerta. Toivotamme kaikille lukijoillemme

hyvää itsenäisyyspäivää, rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta 2011.

Jyrki Iivonen


Haastattelu

Korkeimman hallinto-oikeuden presidentti

Pekka Hallberg

Kokonaisturvallisuuden malli

on harvinainen luottamuspääoma, jota ei pidä hukata

loitetaan haastattelu kokonaismaanpuolustuksen

toimintamallista ja niin

A sanotusta Hallbergin komiteasta ja

sen työstä, joka valmistuu vielä vuoden 2010

puolella. Tämä lienee kysymys, mistä lukijat

ovat erityisen kiinnostuneita. Mikä siis on

tämä kokonaismaanpuolustuksen malli ja

mitä eri osa-alueita siinä on. Miten tämä kokonaismaanpuolustuksen

toimintamalli vastaa

2010-luvun haasteita?

– Suomalainen kokonaismaanpuolustuksen

malli sillä tavoin ymmärrettynä, että se

tarkoittaa yhteiskunnan kaikkien voimavarojen

yhteistyötä – julkisen hallinnon,

talouselämän ja järjestöjen mukanaoloa

varautumisessa – on jopa maailmanlaajuisesti

esikuvallinen ja hyvin toimiva. Ei sen

muuttamiseen ole tarvetta. Tulee ainoastaan

mieleen, miten kokonaismaanpuolustuksen

hengessä voisimme vielä enemmän suuntautua

eteenpäin ja pohtia erilaisia kokonaisturvallisuuden

kysymyksiä, koska maailma

ympärillä muuttuu koko ajan. Siksi tulisi

olla kykyä kuulla myös heikkoja signaaleja;

merkkejä siitä, millaisia toimintaympäristön

muutoksia tapahtuu.

Suomalainen malli pärjää ilmeisesti myös

kansainvälisessä benchmarkkauksessa hyvin,

onhan sitä käytetty esimerkiksi islantilaisten

varautumisjärjestelmässä?

– Kokonaismaanpuolustuksen malli on samalla

yhteiskunnallisen luottamuspääoman

kasvattamista. Asioita ei tule tarkastella viranomaislähtöisesti,

vaan olisi tärkeää avata

järjestelmää entisestään siten, että julkisen

vallan ohella elinkeinoelämä samoin kuin vapaaehtoisjärjestöt

olisivat toiminnassa mukana

hieman suuremmallakin panostuksella. Jo

nyt monet tehtävät ovat hallinnon ulkopuolella,

lähinnä elinkeinoelämän hoidettavina.

Monilla suomalaisilla yrityksillä on tunto-

6

sarvet maailmalla. Yhteistyön tulee olla yli

sektorirajojen mahdollista.

Kun Hallbergin komitea asetettiin, ajateltiin

komitean asettajien näkökulmasta, että voisi

olla olemassa joitakin sellaisia asioita, joita

voisi tehdä entistä paremmin. Onko niitä pystytty

erittelemään ja identifioimaan tarkemmin

tämän työn aikana?

– Komitea jatkaa vielä työtänsä, mutta

eräitä linjauksia on syytä ottaa esille. Edellä

jo mainittu lähtökohta on se, että varautumisessa

tulisi entistä paremmin ottaa huomioon

maailman muuttuminen, mm. talouselämän

ja erilaisten järjestöjen kasvava merkitys. Vaikka

suomalainen järjestelmä on esimerkillinen

monen maan näkökulmasta katsottuna, kaipaa

sekin virtaviivaistamista. Siinä on eräitä

päällekkäisyyksiä. Samoin on madallettava

hallinnonalojen raja-aitoja, vaikka varsinaisia

reviirikiistoja ei olisikaan. Tätä tarvetta lisää

nykyhallinnolle ominainen yhä pidemmälle

menevä sektoroituminen. Yhteistyön täytyy

toimia kaikissa olosuhteissa.

Turvallisuusasioiden kehityksessä on havaittavissa

kaksi trendiä, toisaalta suurempi keskittyminen

ja erikoistuminen, toisaalta kasvava

yhteistyö. Se, miten nämä kaksi saadaan tasapainotettua,

on varmaankin haaste niin käytännön

kuin teorian tasolla?

– Tämä on olennainen kysymys. Rakennemuutos

asettaa yhteistyölle aikamoisia vaatimuksia.

Valtion aluehallintokin on ollut jatkuvassa

myllerryksessä. Hallinnon jatkuvuus on

kovalla koetuksella ja asiakkaat ymmällä. Viime

vaiheessa on perustettu aluehallintovirastot

(AVI) sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset

(ELY). Ne ovat vasta vakiinnuttamassa

asemansa. Myös kunta- ja palvelurakenteessa

on tapahtunut suuria muutoksia. Kun

tarkastellaan yhteiskunnan varautumista

kokonaisuutena, alue- ja paikallistasolla on

paljon tehtävää yhteistyösuhteiden toimivuuden

parantamiseksi.

Tässä ei ilmeisesti ole suuri poliittisia intohimoja?

– Ei ole. Kyllä kaikilta tasoilta löytyy valmiuksia

kehittää ennalta varautumista kokonaismaanpuolustuksen

tai kokonaisturvallisuuden

hengessä - itse käyttäisin mieluummin

jälkimmäistä termiä - eräänlaisen etunojallisen,

proaktiivisen toiminnan suuntaan. Uskon siitä

vallitsevan laajan yhteisymmärrys suomalaisessa

yhteiskunnassa. Hallinnon raja-aidat ovat

ratkaistavissa tämän kokonaisuuden osana.

Kysymys on yhteistyön parantamisesta.

Puolustushallinnolla on tässä kokonaisuudessa

oma tehtävänsä. Onko komitean työn

aikana noussut esiin kysymystä siitä, onko

siviiliyhteiskunnan tukeminen ja kokonaisturvallisuuden

ylläpitäminen järjestetty nyt

oikealla tavalla? Onko mitään paineita siihen,

että puolustushallinnon rooli olisi tulevaisuuden

järjestelmässä toisenlainen?

– En näe muutospaineita. Tosin siviilikriisinhallinnan

merkitys lisääntyy, kun kriisit

koskevat yhä useammin tietojärjestelmiä,

taloutta, energianhuolta ja kulkuyhteyksiä ja

ties mitä ennakoimattomia tapahtumia. Siksi

kaikilla aloilla on tarpeen kohottaa kriisivalmiutta

ja varautumista. Tässäkin tärkeintä on

yhteistyö, voimavarojen mahdollisimman tehokas

käyttäminen.

Puolustusministeriöllä on kokonaismaanpuolustuksen

koordinointitehtäviä, jotka

varmasti säilyvät myös tulevaisuudessa. Kun

puolustusneuvosto aikoinaan perustuslakiuudistuksen

yhteydessä lakkautettiin, ministeriön

yhteyteen perustettiin turvallisuus- ja

puolustusasiain komitea (TPAK). Saattaisi

olla mahdollista laajentaa TPAK:n kokoonpanoa

ja toimikenttää talouselämän suuntaan,

onhan painopiste monissa varautumisasioissa,

huoltovarmuus lähes kokonaan, vapaaehtoisjärjestelyjen

pohjalta talouselämän varassa. TPAK

saattaisi olla mahdollista laajentaa eräänlaiseksi

laajemmaksi turvallisuuskomiteaksi. Tällöin

myös kansliapäällikkökokoukselle, joka on valtioneuvoston

pysyvä toimielin, jäisi luontevasti

asioiden hallinnointi julkisen vallan kannalta.

Tämän keskushallinnon tehtävän painoarvo

on lisääntynyt.

7


Hallbergin komitean on määrä saada työnsä

valmiiksi joulukuuhun mennessä. Mitä sen jälkeen

tapahtuu?

– Komitean työ on loppusuoralla. Ehdotukset

muotoutuvat rauhallisen ja perusteellisen

harkinnan sekä laajan kuulemisen pohjalta.

Uskon että ehdotukset, joiden yksityiskohtia

hiotaan vielä, siirtyvät sellaisenaan varautumisen

järjestelmän kehittämiseen. Toivottavasti

komitean linjaukset heijastuvat tulevaan hallitusohjelmaan

ja vaikuttavat muutenkin pitkän

aikavälin ratkaisuihin. Tietysti jää vielä monia

jatkotehtäviä, etenkin alueellisen varautumisen,

valtion aluehallinnon ja kuntien varautumissuunnitelmien

ja yhteistyön rakentamiseksi.

On syytä erityisesti korostaa kuntien asemaa.

Ne ovat monin tavoin etulinjassa.

Kriisitilanne on usein traumaattinen koko yhteiskunnan,

sekä kansalaisten että yhteiskunnan

kannalta. Jos luottamuksen kanssa on ongelmia

kriisitilanteessa, se heijastunee hyvin

nopeasti koko yhteiskuntaan?

– Asioiden hallinta saattaa joskus tietysti

lähteä kokonaan käsistä. Siksi on juuri ennakoitava

ja harjoiteltavakin erilaisia tilanteita.

Elintärkeitä kysymyksiä ovat oikean tilannekuvan

saaminen ja tiedonkulun varmistaminen.

Toisaalta on erotettava toisistaan operatiivinen

tilanteen hoitaminen ja siitä tiedottaminen

sekä poliittiset vastuukysymykset ja asioiden

yleinen hallinta. Nämä ovat erillisiä asioita,

mutta ne saattavat nousta esiin samanaikaisesti.

Toimivaltaiset viranomaiset hoitavat, mutta

ylin valtiojohto ja poliittinen johto joutuvat

selittämään sekä kansalaisille että ulkomaille,

että tilanne on hallinnassa.

Tässäkin yhteydessä on syytä korostaa yhteiskunnallisen

luottamuksen ja jatkuvuuden

merkitystä. Asioita pitäisi voida hoitaa niin pitkälle

kuin mahdollista aina normaalien säännösten

ja järjestelmien varassa, pitää kiinni eri

viranomaisten tehtävistä ja toimivallasta, eikä

rakentaa ongelmia tuottavia välitilan tai poikkeusolojen

ratkaisuja. Meillä on poikkeusolojen

varalta valmiuslainsäädäntö, jota parhaillaan

uudistetaan. Muihin erityistilanteisiin,

joita aika ajoin tulee, ei ole tarpeen rakentaa

erillisjärjestelyjä. Pääministerillä on jo nyt

perustuslain mukaan koordinointi- ja johtovastuu

valtioneuvostotasolla. Pääministeri voi

aina määrätä asian esittelyyn ja edistää sen käsittelyä.

Perustuslain varjon alle voi rakentaa

toimivia johtosuhteita ilman erillislakeja. Näin

voidaan toimia normaalien toimivaltuuksien

pohjalta.

Ja varmaan tilanne on nykypäivänä sillä tavoin

haasteellisempi, että tiedonvälitys on

tehokkaampaa eikä ratkaisuja voi tehdä salassa.

Kaikki on julkista ja sekin edellyttää toisenlaista

lähestymistapaa. Vanhakantainen

tapa jättää asioita kertomatta, vaikka siihen

olisi syytäkin, saattaa aiheuttaa melkoisia

ongelmia.

– Komitea on erityisesti selvittänyt viestintään,

tiedonkulkuun ja tilannekuvan mahdollisimman

nopeaan välittämiseen liittyviä kysymyksiä

ja haastatellut siinä alan asiantuntijoita

ottaen huomioon myös henkisen kriisinkestävyyden.

Tietysti pitää olla operatiivinen johto,

jossa kukin viranomainen hoitaa erilaisia tilanteita

oman toimivaltansa nojalla.

Kokonaisturvallisuuden tai kokonaismaanpuolustuksen

malli sisältää ajatuksen, että kyse

on koko kansan asiasta. Yleistä luottamusta ei

voi syntyä, jos tietoa ei ole riittävästi saatavissa

eikä mukana ole kaikkia niitä tahoja, joita

toiminta koskee. Tietojärjestelmien muutos ja

erityisesti sosiaalisen median syntyminen on

tuonut lisävaatimuksia tietoturvalle ja viestinnän

hallitsemiselle. Olennaista on oikean tiedon

saatavuus.

Selontekomenettelystä voisi pari asiaa ottaa

esille. Toinen on se, miten rakennetaan se ryhmä,

joka asian valmistelee ja miten sitä käsitellään

ja toinen on nopeus, aikatauluun liittyvät

kysymykset. Mikä olisi kaikkein tehokkain

tapa tehdä selonteko ja miten siinä yhteydessä

voitaisiin turvata se, että kaikki olennaiset

tahot, esimerkiksi eduskunta, pääsisivät vaikuttamaan?

– Suomen kansanvaltainen järjestelmä korostaa

eduskunnan asemaa ylimpänä valtioelimenä.

Siihen selontekojärjestelmäkin liittyy. Järjestelmästä

on saatu sinänsä hyviä kokemuksia,

koska se luo asioihin pitkäjänteisyyttä. Samoin

se on irti päivänpolitiikasta, koska selontekojen

jänne on irti vaaleista ja samalla myös henkilöjulkisuudesta.

Tarvitaan yli hallituskausien

ulottuvaa näkökulmaa. On kuitenkin keskusteltu

paljon siitä, että joskus tarvittaisiin nopeampaa

päivitystä. Voisi olla hyvä, että ei olla

kaikessa sitouduttu selontekojärjestelmän melko

pitkään prosessiin, jos käytännön olosuhteet

vaativat toista. Yhtenä mahdollisuutena on ollut,

että esimerkiksi pääministerin ilmoituksella

voitaisiin tuoda joku asia eduskuntaan. Myös

tässä on tärkeää pitää kiinni eduskunnan roolista.

Tämän menettelyn ohella saattaisi olla

tarvetta avoimempaan seminaaritoimintaan,

jossa keskusteltaisiin nykyistä enemmän turvallisuuspolitiikasta.

Yksi luonteva foorumi

voisi olla UTVA eli hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen

ministerivaliokunta, joka on

ennenkin järjestänyt seminaareja. Sen yhteydessä

voitaisiin hyvin toteuttaa tällaista avointakin

seminaaritoimintaa, johon voisi osallistua

paitsi hallituspuolueiden, myös opposition,

järjestöjen ja talouselämän edustajia.

Voisiko se muistuttaa presidenttifoorumia,

mutta hieman toisella tavalla järjestettynä?

– Ehkä siihen tapaan. Olennaista on, ettei

kysymys ole mistään toimielimestä eli ei pidä

luoda uusia toimielimiä kansanvaltaisen järjestelmän

rinnalle. Tällainen ratkaisu voisi olla

siinä mielessä kuitenkin perusteltavissa, että

se lisäisi avointa keskusteluilmapiiriä. Turvallisuuspolitiikka

avautuisi enemmän yhteiseksi

asiaksi eikä jäisi sellaisen kapulakielen taakse,

jonka vivahteita tavallinen kansalainen ei ymmärrä.

Maanpuolustuskurssiyhdistyksen kokouksissa

toki on puheenvuoroja ja keskustelua. Samoin

on tietysti muitakin yhdistyksiä, mutta

avoimen turvallisuuskeskustelujen mahdollisuuksia

on rajatusti. Samoin UTVAssa on nykyisellään

lyhyitä kokouksia, eikä syvempään

ja laajempaan eri teemoista käytävään keskusteluun

ole käytännön mahdollisuuksia tai

aikaakaan.

Olisi tärkeää, että keskustelu turvallisuuspolitiikasta

olisi sillä tavalla avointa, että se tavoittaa

kansalaisia ja että siihen ei liity yllätyksiä tai

pelkoja. Tässäkin on kysymys luottamukseen

perustuvan kokonaisturvallisuuden lujittamisesta.

Painettuja foorumeita on esimerkiksi lehdissä,

mutta meiltä puuttuu usein myös mediasta

rakentava keskustelu mediassa tästä asiasta.

– Se taas johtuu siitä, että media on muuttunut

aika lyhytjänteiseksi ja ajautunut entistä

enemmän henkilöjulkisuuteen. Ehkä

mediakin on kahden tulen välissä. Pitää olla

taloudellisesti kannattava ja pitää julkaista

kiinnostavia uutisia. Silloin etäännytään helposti

suurista aiheista ja linjanvedoista. Suuri

kertomus häviää, koska median aikajänne on

tullut niin lyhyeksi. Nyt esillä ovat ennemminkin

eri henkilöiden ongelmat vuorotellen.

Onhan meillä tietysti laatujournalismiakin,

jolle olisi kyllä enemmänkin kysyntää.

Jos palataan alkuasetelmaan, niin suomalaisen

kokonaismaanpuolustuksen malli,

jonka kääntäisin siis kokonaisturvallisuuden

hieman etunojaisempaan asentoon, on aivan

harvinainen luottamuspääoma, jota ei pidä

hukata, Jos jotkut asiat eivät avaudu kaikille,

tarkoittaa se sitä, että pitäisi käydä avoimempaa

keskustelua.

Tätä kautta voidaan edetä toiseen selontekomenettelyn

ongelmaan eli siihen että

muutokset ovat paljon nopeampia kuin

selonteon tuottaminen. Jos meillä olisi järjestäytyneitä

keskustelufoorumeja, saataisiin

yksi keino vaikuttaa. Esimerkiksi vuoden 2001

Hallberg: Kokonaisturvallisuuden malli on harvinainen luottamuspääoma

9


selonteko vanhentui jo ennen ilmestymistään

syyskuun 11. päivän tapahtumien vuoksi.

– Kuten edellä sanoin, pidän selontekojärjestelmää

tärkeinä kansanvaltaisen kehityksen

kannalta. Silti ei saa olla järjestelmän

vanki. Jos tulee käytännön tarpeita, pitää olla

mahdollisuuksia päivityksiin useamminkin.

On tärkeää, että selonteot vastaavat todellisuutta.

Sama koskee YETT-strategiaa. Ajankohtaiset

uhkat saadaan kyllä käsiteltyä. Nyt esimerkiksi

esillä ovat mm. sähköhuolto, tietojärjestelmät

ja kuljetuslogistiikka. Ne ovat juuri

niitä aloja, joissa aivan viime aikoina on ollut

ongelmia. Uhkamallit ovat olennaisia varautumisen

kannalta, ne ohjaavat varautumisen

rakentamista, mutta ne eivät voi olla koskaan

tyhjentäviä. Aina nousee esiin jotain yllättävää,

mutta se tarkoittaa oikeastaan vain sitä, että

pitää olla valmiutta sellaisiinkin uhkamalleihin,

joita ei ole voinut edes harjoitella.

Tarkoittaako tämä sitä, että strategia ei ole

yksityiskohtainen toimintaopas vaan yleisohje

siitä, miten toimitaan, olipa tilanne miten

haastava tahansa?

– Siihen tapaan ajattelisin. Yhteiskunnan

elintärkeiden toimintojen turvaaminen

(YETT-strategia) ja uhkamallien rakentelu antaa

pohjan varautumiselle. Se ei sisällä valmiita

vastauksia, mutta on tärkeä ohjausasiakirja,

jonka perusteella tiedetään suunnilleen, minkä

tyyppisiä mahdolliset uhkat voivat olla.

Vastaavia varautumisen strategioita löytyy

muistakin maista. Niitä on laadittu suurten

kriisien jälkeen. Englannissa esiintyi suu- ja

sorkkatautia, Katrina aiheutti suuret tuhot

Yhdysvalloissa, on ollut terrori-iskuja ja

muuta. Ne ovat tullessaan aina yllätyksiä.

Kaikkein tärkeintä on yhteistyö, verkostojen

ja yhteistyömahdollisuuksien rakentaminen

ennalta. Kun jotain tapahtuu, tiedetään mihin

otetaan yhteyttä ja millä tavalla yhteistyö toimii.

Ja se onkin koko varautumisen ydin, että

hiotaan yhteistoiminnan muotoja. Kriisi voi

olla esimerkiksi liikenneministeriön hallinnonalalla,

viestintäliikennettä koskeva tai vastaava.

Silloin TPAK:in sihteeristö antaa tukea

ja apua sinne. Jos kyseessä taas on esimerkiksi

maa- ja metsätaloustalousministeriön vastuulle

kuuluva suu- ja sorkkatautitapaus, tukea ohjataan

sinne.

On tärkeää, että ei hämärretä eri viranomaisten

vastuiden rajoja, vaan lisätään niiden välistä

yhteistyötä. Ja siihen on sitten mahdollista

kehittää yhteistyökanavana toimivaa yhteistä

sihteeristöä, joka kulloinkin auttaa ja tukee sitä

tahoa, missä vastuu ja hätä on suurin.

Puolustushallinnolle on määritetty kolme perustehtävää,

joista yksi on siviiliyhteiskunnan

tukeminen. Jos katsot ulkopuolisena puolustushallinnon

tätä roolia, miten se on mielestäsi

onnistunut yhteiskunnan tukitehtävässä?

– Ensimmäinen mieleen tuleva ajatus on, että

puolustusvoimat nauttii suurta luottamusta

suomalaisten keskuudessa. Korkea maanpuolustushenki

kääntöpuolena edellyttää, että

puolustusvoimat uudistuu yhteiskunnan mukana.

Sotilaallisen maanpuolustuksen kova

ydin on tietysti päätehtävä ja säilyy sellaisena.

Mutta kansainvälinen kriisinhallinta ja

yhteiskunnan tukeminen ovat myös tärkeitä.

Puolustusvoimilla on virka-aputehtävissä suuri

merkitys. Yksi mieleeni tuleva esimerkki on

merellinen yhteistyö Itämeren suojelukysymyksissä

ja öljyntorjunnassa.

Kun jollain sektorilla tarvitaan apua, pitää

olla valmius antaa sitä ja ottaa vastaan. Tällä

tavalla järjestelmä toimii. Se ei toimi puolustushallinnon

omana aktiviteettina vaan

siten, että ollaan tarvittaessa käytettävissä.

Mielestäni puolustushallinto on tässä hyvin

onnistunut.

On syytä korostaa myös puolustusvoimien

puolueettomuutta irrallaan puoluepolitiikasta.

Puolustusvoimien tulee tukea lojaalisti valtiojohdon

ja laillisen esivallan hankkeita. Suomessa

näin on ollut. Maailmalla on paljon maita,

joissa armeijan mukana heiluu valtion vakaus

tai epävakaus.

Haluaisin tässä yhteydessä sanoa muutaman

sanan yleisestä asevelvollisuudesta. Kokonaismaanpuolustuksen

ja puolustusvoimien kansallinen

voimavara on, että meillä ei ole palkka-armeijaa

vaan järjestelmämme perustuu yleiseen

asevelvollisuuteen. Se on meidän suomalaisten

oma instituutio, mistä tullaan taas takaisin

keskustelumme luottamuspääomakysymykseen.

Sosiaaliseen pääomaan liittyy sekin, että

pitää ymmärtää puolustusvoimien muut tehtävät.

Kyse ei ole vain sotilaallisen valmiuden

ylläpidosta vaan myös kansallisesta kasvatustehtävästä.

Yleinen asevelvollisuus kuuluu

niihin sosiaalista pääomaa kasvattaviin tekijöihin,

joita ei pidä arvioida vain taloudellisin

mittarein.

On tärkeää, että myös elinkeinoelämä on mukana

varautumisessa Miten hyvin se on mielestäsi

ottanut oman roolinsa siinä?

– Huoltovarmuus on aivan olennaista varautumisen

kannalta ja perustuu hyvin suurelta

osalta elinkeinoelämän vapaaehtoisuuteen

olla mukana eri pooleissa ja tehdä yhteistyötä

valtiovallan kanssa. Kansainvälistyneessä globaalissa

markkinataloudessa elinkeinoelämän

rooli on koko ajan tärkeämpi myös tilannekuvan

luomisen kannalta. Minusta on tärkeätä,

että tätä yhteistoimintaa katsotaan hyvin avoimessa

hengessä elinkeinoelämän ja järjestöjen

kanssa.

Pitäisikö puhua jotain myös perustuslakiuudistuksesta?

Sehän on viime kädessä kuitenkin

poliittinen kysymys?

– Perustuslakiasioita on tarkasteltava rauhallisesti

ja pitkällä tähtäimellä. Hallitusmuoto,

joka valtiomuotokiistojen jälkeen saatiin

säädetyksi, kesti pääpiirteissään muuttamattomana

viime vuosikymmeniin asti. Samalla

on nähty pitkä kehityskaari, jonka aikana presidentinvallan

ja parlamentarismin jännite on

purkautunut. Viime vuosina parlamentarismia

on johdonmukaisesti vahvistettu. Presidentin

valtaoikeuksia karsittiin nimenomaan Mauno

Koiviston presidenttikaudella. Tällä hetkellä

on kyse suhteellisen vähäisistä muutoksista,

jotka hyvin jatkavat aikaisempaa kehityslinjaa.

Samoin on muistettava, että perustuslaki ei

10 Hallberg: Kokonaisturvallisuuden malli on harvinainen luottamuspääoma 11


järjestä vain valtioelinten suhteita vaan on koko

yhteiskunnan peruslaki. Mielestäni suuri merkitys

on ollut perusoikeusuudistuksella, joka

on tuonut perustuslain lähemmäksi ihmisiä ja

arkisia tilanteita.

Kysyisin vielä työstä, jota olet tehnyt demokratian

ja laillisuusperiaatteen edistämiseksi

maailmalla. Olet ollut mukana erilaisissa hankkeissa

Venäjällä ja Kiinassa ja olet maininnut

myös Nepalin ja Kirgisian. Kyse on ilmeisesti

toiminnasta, jossa suomalaisilla on jotain

annettavaa?

– Vahva oikeudenmukaisuusajattelu ja

kansanvaltainen perinne sekä maailman ensimmäinen

yksikamarinen, nykyaikainen parlamentti

antavat hyviä lähtökohtia pohtia yleismaailmallisestikin

oikeusvaltion rakentamista.

Olen käyttänyt monen mielestä liiankin yksinkertaista

vertausta talon rakentamiseen. Ensin

pitää olla vahva perusta, arvot. Sitten ovat neljä

nurkkapaalua: lainalaisuus, vallanjaon tasapaino,

ihmisten oikeudet ja velvollisuudet sekä

neljäntenä järjestelmän toimivuus.

Ei kuitenkaan riitä, että puhutaan vain periaatteista.

Ehkä meillä on annettavaa monille

maille siksi, että tuomme oikeusvaltion idean

Kirgisia

Venäjä

Kiina

12 Hallberg: Kokonaisturvallisuuden malli on harvinainen luottamuspääoma

13

Nepal

lähemmäksi ihmisiä, konkretisoimme sitä ja ennen

kaikkea kerromme lainalaisuuden sisällöstä

ja julkisen vallan rakenteista ja toimivuudesta.

Suomalainen ei voi kulkea maailmalla opettamassa.

Se on tärkeää muistaa. Me vain kerromme

omista kokemuksistamme tämmöisen omakotitalorakentajan,

timpurin, ominaisuudessa.

Tässä työssä olen omalta vähäiseltä osaltani ollut

tänä vuonna auttamassa niin Nepalin kuin

Kirgisiankin perustuslakiprosessissa.

Saamme myönteistä vastakaikua, koska

Suomi on neutraali ja pieni maa. Lisäksi meidän

oma historiallinen kehityksemme idän ja

lännen välissä on tehnyt meistä aika pragmaattisia.

Emme olla käsitejuridiikan oppimestareita,

vaan katsomme, miten asiat olisivat hoidettavissa.

Ottaisin esille vielä yhden asian. Viime aikoina

on puhuttu, että Suomesta voisi tulla

merkittävä rauhansovittelija. Minusta kaikissa

kriiseissä, rauhansovitteluissa ja jälleenrakennusprojekteissa

on olennaista toimivan

oikeus valtion rakentaminen. Se lähtee alhaalta

ylöspäin. Siinä luotetaan siihen, että oikeus ja

demokratia kulkevat käsi kädessä, mutta oikeus

vähän edellä. Demokraattista järjestelmää ei

synny jollei ole oikeudellista turvaa.

Lopuksi voisimme puhua hieman maanpuolustuskursseista

sekä Maanpuolustuskurssiyhdistyksestä

ja sen 50-vuotisjuhlasta. Mikä

on niiden toiminnan saldo ja tulevaisuus?

– On mielenkiintoista, että maanpuolustuskurssit

ovat alusta lähtien toimineet suurin piirtein

samanlaisena instituutiona. Se ohjelman

rakenne, jossa opettajina ovat eri alojen asiantuntijat,

on osunut kerralla oikeaan. Nyt

kursseja on ollut kohta kaksisataa. Noin 7500

henkilöä on käynyt maanpuolustuskurssin. Kyseessä

on hyvin tärkeä innovaatio, jossa kootaan

yhteen eri alojen johtavia toimihenkilöitä politiikasta,

taloudesta, hallinnosta ja järjestöistä.

Kurssilaiset verkottuvat kurssin aikana yhteen

ja kokevat, että kyseessä on yhteinen kaikkien

oma juttu. Se on kokonaismaanpuolustuksen

yksi parhaita tuotoksia.

Kurssilaisilla on jo aloituspäivänä aika hyvä

esiymmärrys siitä mistä on kyse. Kursseilta ei

myöskään kieltäydytä. Entä tulevaisuudessa?

– Näen kurssien roolin tärkeänä myös tulevaisuudessa,

koska aina tulee uusia ikäluokkia,

uusia sukupolvia. Tarvitaan yhteisen käsityksen

luomista siitä, millä tavalla kokonaisturvallisuus

on maassa rakennettava. Maanpuolustuskurssiyhdistykseenkin

liittyvät suunnilleen

kaikki. Yhdistys on tärkeä foorumi ottaa esille

turvallisuuspolitiikan ja koko Suomen selviytymisen

kannalta olennaisia kysymyksiä. Mutta

silläkin on haasteensa. Myös siellä tarvittaisiin

etunoja-asentoa. Pitäisi suunnata katse tulevaisuuteen

ja miettiä, miten yhdistys tavoittaisi

yhä enemmän nuoria.

Viimeisissä mielipidemittauksissa on huomattu,

että meillä alkaa tapahtua eriytymistä iän

mukaan suhtautumisessa puolustusvoimiin,

kansalliseen turvallisuuteen ja maanpuolustukseen.

Miten tähän pitäisi reagoida?

– Olen huomannut saman. Nuoria eivät

nämä asiat aina kiinnosta, ja vanha kaarti

katsoo taaksepäin ja muistelee menneitä. Yhdistyksen

jäsenet ovat erittäin kiinnostuneita

ajankohtaisista asioista. Saamme helposti

koolle lähes 700 kokenutta jäsentä. Miten

saisimme kerrotuksi, että tämä on tärkeä juttu

myös nuoremmille.

Nuorten mukana ratkeavat myös turvallisuuden

ja varautumisen peruskysymykset.

Siksi on kannettava huolta siitä, että näiden

asioiden merkitys Suomen pärjäämiselle ja

ihmisten hyvinvoinnille ymmärretään myös

tulevaisuudessa.

Haastattelija: Jyrki Iivonen


Teema-artikkelit: YETTS

Eversti Aapo Cederberg

Turvallisuus- ja puolustusasiain komitean pääsihteeri

Yhteiskunnan elintärkeiden

toimintojen turvaamisen

strategia 2010

uomella on ainutlaatuinen ja hyvin toimiva

varautumisen perinne. Varautu-

S misemme kulmakivi on yhteiskunnan

elintärkeiden toimintojen turvaamisen strategia

(YETT-strategia). Tämä strategia perustuu

vuosikymmenten kuluessa kehitettyihin kokonaismaanpuolustuksen

toimintaperiaatteisiin

ja toimintatapoihin. Strategia on valtioneuvoston

periaatepäätös, jonka tavoitteena on

määrittää ne keinot, joiden avulla pystytään

turvaamaan valtion itsenäisyys, yhteiskunnan

turvallisuus sekä väestön elinmahdollisuudet

kaikissa turvallisuustilanteissa. Strategia on

päivitetty vuoden 2010 aikana kaikkien ministeriöiden

ja yhteiskunnan eri toimijoiden

yhteistyönä. Uudistettu strategia viedään

valtioneuvoston hyväksyttäväksi joulukuussa

2010.

Yhteiskunnan turvallisuudesta huolehtiminen

on valtiovallan keskeisimpiä tehtäviä. Kansallinen

ja kansainvälinen keskinäisriippuvuus

lisääntyy globalisaation ja erikoistumiskehityksen

seurauksena. Turvallisuutta on tarkasteltava

ja kehitettävä yhä kokonaisvaltaisemmin ja

poikkihallinnollisemmin ja ottaa huomioon

kaikki yhteiskunnan toimijat. Tämä on ollut

keskeinen tavoite strategian päivitystyössä.

Vuosina 2003 ja 2006 laadituissa valtioneuvoston

periaatepäätöksissä yhteiskunnan

elintärkeiden toimintojen turvaamisesta

määriteltiin elintärkeät toiminnot ja eri hallinnonalojen

vastuut niiden turvaamiseksi.

Kokonaisvaltainen ja poikkihallinnollinen

näkökulma korostuu nyt tarkistetussa periaatepäätöksessä,

joka on turvallisuus- ja puolustusasiain

komitean koordinoimana päivitetty

vastaamaan lähivuosien arvioitua turvallisuus-

ympäristömme kehitystä ja suomalaisen yhteiskunnan

muutosta.

Valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa

selonteossa 2009 asetettiin Suomen

turvallisuus- ja puolustuspolitiikan periaatteet,

tavoitteet sekä toimeenpanon perusteet.

Laajaan turvallisuuskäsitykseen perustuva periaatepäätös

yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen

turvaamisesta konkretisoi näitä periaatteita

ja tavoitteita. Periaatepäätös muodostaa

varautumisen ja kriisijohtamisen yhteisen perustan

yhteiskunnan kaikille toimijoille. Sitä

täydentävät ja syventävät eri hallinnonalojen

valmistelemat muut turvallisuuteen liittyvät

strategiat ja ohjausasiakirjat.

Kokonaisvaltaisuus korostuu

Tarkistetussa periaatepäätöksessä on kiinnitetty

erityistä huomiota kansainväliseen ulottuvuuteen

sekä toimijakentän laaja-alaisuuteen.

Elinkeinoelämän ja järjestöjen merkitys osana

yhteiskunnan varautumista ja häiriötilanteiden

hallintaa korostuu. Myös yhteiskunnassa tehtävää

turvallisuuden tutkimustoimintaa käsitellään

perusteellisemmin. Kuntien rooli on tuotu

esille aikaisempaa korostetummin samoin kuin

aluehallintouudistuksen vaikutukset. Nämä

näkökulmat ovat myös strategian toimeenpanon

keskeisiä painopistealueita. Tarkistustyössä

on lisäksi otettu huomioon lainsäädännössä

tapahtuneet muutokset sekä VALHA 2010

-valmiusharjoituksesta ja tapahtuneiden häiriötilanteiden

hallinnasta saadut kokemukset.

Tarkistustyössä on otettu huomioon myös vuoden

2006 periaatepäätöksen hyödyntämistä ja

toimeenpanoa käsitelleet arviointiraportit.

Periaatepäätöksellä yhtenäistetään ministeriöiden

varautumista noudattamalla

Elinkeinoelämä

YETT-strategia 2010

Suorituskyvyt

- tahto, taito, väline -

- valtakunnallinen

Viranomaiset - alueellinen

- paikallinen

Säädösperusta

Turvallisuus- ja puolustusasiain komitean sihteeristö

14 Cederberg: YETTS 2010 15

Valtion

johtaminen

Kansainvälinen

Henkinen

toiminta

kriisinkestävyys

Valtakunnan

sotilaallinen

puolustaminen

Väestön

elinmahdollisuudet

Yhteiskunnan

turvallisuus

Valtion itsenäisyys

Väestön

toimeentuloturva

ja toimintakyky

Sisäisen

turvallisuuden

ylläpitäminen

valtioneuvoston ohjesäännön toimialajakoa ja

yhteensovittamissäännöksiä. Yhteiskunnan

elintärkeiden toimintojen turvaaminen perustuu

normaaliolojen aikaisiin järjestelyihin. Ministeriöt

johtavat hallinnonalansa varautumista

ja sisällyttävät periaatepäätöksen edellyttämät

toimenpiteet hallinnonalansa toiminnan ja

talouden suunnittelu- ja toimeenpanoasiakirjoihin.

Tässä kehittämisessä otetaan huomioon

myös alue- ja paikallishallinnon sekä elinkeinoelämän

ja järjestöjen toiminta. Huoltovarmuus

on kehittynyt viime vuosina voimakkaasti, ja

päivitetyssä strategiassa otetaan tämä huomioon

osana elintärkeiden toimintojen turvaamista.

YETTS 2006 on muodostanut hyvin toimivan

kokonaisrakenteen, eikä sitä ole päivitystyössä

muutettu, vaan kehitetty edelleen. Strategia

perustuu laajaan turvallisuuskäsitykseen

ja se kattaa yhteiskunnan varautumisen sekä

kriisijohtamisen normaali- ja poikkeusoloissa.

Julkisen hallinnon viranomaisten lisäksi strategia

antaa tietoa ja yhtenäistää varautumisen,

kriisijohtamisen ja huoltovarmuuden suunnittelun

perusteita elinkeinoelämälle ja järjestöille.

Talouden ja

infrastruktuurin

toimivuus

Kansalais-

järjestöt

Strategialla sovitetaan yhteen elintärkeiden

toimintojen turvaamisessa tarvittavat toimenpiteet

määrittämällä

– yhteiskuntamme elintärkeät toiminnot ja

niiden tavoitetilat,

– elintärkeitä toimintoja vaarantavat uhkamallit

ja niihin liittyvät mahdolliset häiriötilanteet,

– toimintojen turvaamisen ja jatkuvuuden

suunnittelun edellyttämät ministeriöiden

strategiset tehtävät,

– häiriötilanteiden hallinnan edellyttämät

kriisijohtamisen perusteet,

– strategian toimeenpanon seurannan ja kehittämisen

sekä

– varautumisen ja kriisijohtamisen harjoitteluun

liittyvät periaatteet.

Strategian tavoitteena on välttää voimavarojen

päällekkäinen kehittäminen ja tilanne, jossa

jokin elintärkeiden toimintojen turvaamisessa

tarvittava suorituskyky jäisi kehittämättä.

YETT-strategia on laadittu kaikissa tilanteissa

turvattavien yhteiskunnan elintärkeiden

toimintojen näkökulmasta. Yhteiskunnan


elintärkeät toiminnot ovat poikkihallinnollisia,

yhteiskunnallemme välttämättömiä toimintokokonaisuuksia,

joiden on oltava turvattuina

joka hetki. YETT-strategian 2010 mukaan

Suomen elintärkeät toiminnot ovat: valtion

johtaminen, kansainvälinen toiminta, Suomen

puolustuskyky, sisäinen turvallisuus, talouden

ja infrastruktuurin toimivuus, väestön toimeentuloturva

ja toimintakyky sekä henkinen

kriisinkestävyys.

Yhteiskunnan riskianalyysin perusteet

YETT-strategiassa on kuvattu myös elintärkeitä

toimintoja ja niiden jatkuvuutta vaarantavat

uhkamallit. Nyt esitetään siirryttäväksi

yhdeksästä uhkamallista kolmeentoista uhkamalliin.

Tässä on paremmin otettu huomioon

yhteiskuntamme haavoittuvuus, ja tavoitteena

on palvella paremmin hallinnon eri tasoilla

ja elinkeinoelämässä tehtäviä riskianalyysejä.

Uhkamalleja ovat voimahuollon vakavat häiriöt,

tietoliikenteen ja tietojärjestelmien vakavat

häiriöt eli kyber-uhkat, kuljetuslogistiikan

vakavat häiriöt, yhdyskuntatekniikan vakavat

häiriöt, elintarvikehuollon vakavat häiriöt,

rahoitus- ja maksujärjestelmän vakavat häiriöt,

VARAUTUMINEN – TILANTEEN HALLINTA - TOIPUMINEN

Varautuminen

Turvataan Turvataan yhteiskunnan yhteiskunnan elintärkeät toiminnot

Häiriötilanteen

hallinta

julkisen talouden rahoituksen saatavuuden

häiriintyminen, väestön terveyden ja hyvinvoinnin

vakavat häiriöt, suuronnettomuudet,

luonnon ääri-ilmiöt ja ympäristöuhkat, terrorismi

ja muu yhteiskuntajärjestystä vaarantava

rikollisuus, rajaturvallisuuden vakavat häiriöt,

poliittinen, taloudellinen ja sotilaallinen painostus

sekä sotilaallisen voiman käyttö.

Uhkamalleista huomataan, että valtiolliseen

turvallisuuteen kohdistuu hyvin monenlaisia

uhkia, joihin sisältyy muitakin kuin sotilaallisia

ulottuvuuksia. Nämä laaja-alaiset turvallisuusuhkat

ovat kytköksissä toisiinsa, vaikeasti

ennustettavissa ja varoitusajaltaan lyhyitä. Siksi

valtion keskeisenä tavoitteena tulee olla kyky

vastata turvallisuuteen vaikuttaviin tapahtumiin

ja niiden mahdollisiin ennusmerkkeihin

riittävän ajoissa. Elintärkeiden toimintojen

turvaaminen perustuukin pitkäjänteiseen ja

riittävään suorituskykyjen kehittämiseen, niiden

oikea-aikaiseen ja joustavaan käyttöönottoon

sekä kykyyn hyödyntää jo käyttöönotettuja

suorituskykyjä.

Strategiassa on uhkamallien konkretisoimiseksi

ja eri toimijoiden omaan toimintaan

liittyvien uhkien jatkoanalysoinnin tueksi

Häiriötilanteesta

toipuminen

Turvallisuus- Turvallisuus- ja puolustusasiain puolustusasiain komitean komitean sihteeristö

sihteeristö

tunnistettu häiriötilanteita, joilla tarkoitetaan

uhkaa tai tapahtumaa, joka vaarantaa ainakin

hetkellisesti tai alueellisesti rajattuna yhteiskunnan

turvallisuutta, toimintakykyä tai väestön

elinmahdollisuuksia. Häiriötilanteita

voi esiintyä sekä normaalioloissa että poikkeusoloissa.

Normaalioloissa esiintyvät häiriötilanteet

hallitaan viranomaisten tavanomaisin

toimivaltuuksin tai voimavaroin. Normaalioloissa

rakennettavat järjestelmät ja varautumistoimenpiteet

luovat perustan toiminnalle

poikkeusoloissa. Vastaavasti poikkeusolojen

varalle luotuja järjestelyitä voidaan hyödyntää

normaaliolojen häiriötilanteiden hallinnassa.

Poikkeusoloissa tilanteen hallitseminen voi

edellyttää lisätoimivaltuuksia tai -voimavaroja.

Näiden tilanteiden hallinta edellyttää tavallisesti

viranomaisten ja muiden toimijoiden

tavanomaista laajempaa tai tiiviimpää yhteistoimintaa

ja viestintää. Sama häiriötilanne voi

liittyä useampaan eri uhkamalliin, riippuen

tarkastelunäkökulmasta, uhkan lähteestä tai

sen seurannaisvaikutuksista. Näistä jokaiselle

on osoitettu ensisijaisesti varautumisvastuussa

oleva ministeriö.

Ministeriöt ohjaavat YETT-strategian

pohjalta hallinnonalansa varautumista sekä

siihen liittyvää lainsäädännön valmistelua.

Myös muulla julkishallinnolla – erityisesti

kunnilla, elinkeinoelämällä sekä järjestöillä

on merkittävä rooli näiden strategisten tehtävien

toteutuksessa. Uhkamallit ja esimerkit

häiriötilanteista on tarkoitettu viranomaisten,

elinkeinoelämän ja järjestöjen yhteismitalliseksi

varautumisen lähtökohdaksi ja taustaaineistoksi.

Eri toimijat voivat hyödyntää

aineistoa laatiessaan toimialojensa yksityiskohtaisia

uhka-arvioita ja arvioidessaan uhkien

aiheuttamia vaikutuksia varautumiseen

sekä häiriötilanteiden ennaltaehkäisyyn ja

hallintaan ja näihin liittyvien suorituskykyjen

kehittämiseen.

Vuoden 2006 strategiassa kuvattiin ensimmäisen

kerran valtion kriisijohtamismalli.

Päivitystyön yhteydessä on keskusteltu laajasti

kriisijohtamisen kehittämisestä ja analysoitu

toiminnasta ja harjoituksista saatuja kokonaisuuksia.

Jatkossa keskeinen kehittämiskohde

on tilannekuvatoiminta, jotta valtionjohto saa

tarvittavat tilannetiedot nopeasti ja myös kyky

tukea toimivaltaisia viranomaisia tilannekuvatoiminnalla

hallinnon eri tasoilla, mukaan

lukien järjestöt ja elinkeinoelämä. Uudistettu

strategia kuvaa kriisijohtamisen kokonaisvaltaisemmin,

koska yhteiskunnalla tulee olla

johtamisvalmius niin normaaliolojen häiriötilanteissa

kuin poikkeusoloissakin.

Strategian kehittäminen on

jatkuva prosessi

Kansallisen turvallisuuden ylläpitäminen edellyttää

oikeaa tietoa hallinnonalojen valmiudesta

ja toimintakyvystä sekä koko yhteiskunnan

kriisinkestävyydestä ja kriisivalmiudesta. Strategian

toimeenpanon seurannan tulee mahdollistaa

oikea-aikaiset ja oikeansuuntaiset ylläpito-

ja kehittämis- toimenpiteet. Seurannalla

tuotetaan valtionjohdolle tietoa siitä, onko voimavarat

kohdennettu oikein yhteiskunnan

elintärkeiden toimintojen ja yhteiskunnan toiminnan

jatkuvuuden turvaamiseksi.

Yhteiskuntamme valmiutta selviytyä sitä

kohtaavista häiriötilanteista testataan valmiusharjoituksissa,

jotka antavat toimijoille

mahdollisuuden kouluttaa henkilöstöään ja kehittää

suorituskykyjään. Harjoitukset voidaan

jakaa kolmeen ryhmään: laajat valtakunnalliset

ja/tai poikkihallinnolliset valmiusharjoitukset,

hallinnonalan sisäiset harjoitukset sekä alueellisesti

rajatut harjoitukset. Lisäksi on kansainvälisiä

harjoituksia. Harjoituskokemukset

antavat konkreettista tietoa yhteiskunnan elintärkeiden

toimintojen turvaamisesta ja siihen

liittyvästä yhteistoiminnasta sekä strategisten

tehtävien edellyttämistä kehittämistarpeista

ja varautumisjärjestelmän kokonaistilanteesta.

Kokemukset tuottavat myös palautetta strategian

ja valmiussuunnitelmien tarkistamiseksi

sekä päivittämiseksi. Strategian päivittämis- ja

kehittämistyö on jatkuva prosessi jos haluamme

elää ajassa ja ylläpitää kykyä vastata uusiin

haasteisiin.

16 Cederberg: YETTS 2010

17


VTL Ilkka Kananen

toimitusjohtaja, Huoltovarmuuskeskus

Elinkeinoelämän osallistuminen

huoltovarmuustyöhön

ähtökohdat

Huoltovarmuuden turvaaminen eri

L muodoissaan on aina ollut maamme

yleisen turvallisuuspolitiikan osa, jonka avulla

on huolehdittu sen päämäärien saavuttamisen

taloudellisista edellytyksistä. Elinkeinoelämän

aktiivinen ja omaehtoinen osallistuminen

on aina ollut tunnusomaista tälle toiminnalle,

jota pitkään kutsuttiin taloudelliseksi maanpuolustukseksi.

Perusteet yhteistyölle luotiin

jo viime sotien aikana saaduista hyvistä kokemuksista

ja pian sen jälkeen vakiinnutetuista

toimintamuodoista. Peruslähtökohtana oli

taloudellisen varautumisen suunnittelu, toimeenpano

ja koordinointi siten, että huoltovarmuuden

kannalta keskeisen talouselämän

tarpeet ja asiantuntemus kytkeytyvät tähän

työhön. Suomalainen periaate oli alusta alkaen

se, että huoltovarmuuden kehittämiseen

osallistuvat ne, joita se koskee.

Elinkeinoelämän osallistuminen huoltovarmuustyöhön

(Public-Private-Partnership) n. 1100

Elintarvikehuoltosektori

• Alkutuotantopooli

• Elintarviketeollisuuspooli

• Kauppa ja

jakelupooli

Energiahuoltosektori

• Voimatalouspooli

• Öljypooli

Kuljetuslogistiikkasektori

• Ilmakuljetuspooli

• Maakuljetuspooli

-

aluetoimikunnat

• Vesikuljetuspooli

Huoltovarmuuskriittiset

yritykset (n. 2000)

Terveydenhuoltosektori

• Terveydenhuoltopooli

• Vesihuoltopooli

● Kemian pooli ● Teknologiapooli ● Metsäpooli ● Muovi- ja kumipooli

● Rakennuspooli ● Vaatetuspooli

- aluetoimikunnat

Huoltovarmuuskeskus

Hallitus

Finanssialan

sektori

• Rahoitushuoltopooli

• Vakuutusalan

pooli

Kuvio 1. Huoltovarmuusorganisaatio 2010

Valtioneuvosto asettaa huoltovarmuudelle

yleiset tavoitteet, joissa määritellään valmiuden

taso ottaen huomioon väestön ja välttämättömän

talouselämän sekä maanpuolustuksen

vähimmäistarpeet. Huoltovarmuuden tavoitteissa

pääpaino on yhteiskunnan toimivuudelle

välttämättömien tuotanto- ja palvelujärjestelmien

toimintaedellytysten varmistamisessa

nykyaikaisessa kansainvälistyneessä, teknistyneessä

ja verkostoituneessa toimintaympäristössä.

Näin tehtiin aikaisempaa selkeämmin ja

täsmällisemmin myös viimeisimmässä vuoden

2008 huoltovarmuuspäätöksessä. Huoltovarmuustavoitteet

ovat vaikuttaneet myös varautumisen

toimintamuotoihin ja organisointiin.

Huoltovarmuusjärjestelmän rakennetta on viime

vuosina uudistettu paremmin vastaamaan

huoltovarmuudelle asetettujen tavoitteiden

mukaisia painopistealoja ja niiden taustalla

olevia muuttuneita uhkakuvia (kuvio 1).

Huoltovarmuusneuvosto

Tietoyhteiskuntasektori

• Elektroniikkapooli

• Graafinen pooli

• Joukkoviestintäpooli

• Tietoverkkopooli

• Tietotekniikkapooli

• Aluepooli-

- TIVA-toimikunnat

Organisaatio ja toimintamalli

Huoltovarmuusorganisaation rakenteita on selkeytetty

ja johtosuhteita virtaviivaistettu. Päällekkäisyyksiä

on purettu sekä toisaalta kytketty

mukaan aloja ja toimijoita, jotka aikaisemmin

eivät olleet varautumisessa mukana. Ylin päätöksentekotaso

yhtenäistettiin vuoden 2008

organisaatiouudistuksessa. Toimintaa ohjaa

ja valvoo nykyään Huoltovarmuuskeskuksen

(HVK) hallitus, jossa ovat myös elinkeinoelämän

edustajat päättämässä huoltovarmuustoiminnan

suuntaamisesta ja resursoinnista.

Huoltovarmuuskeskuksen yhteyteen perustettiin

valtioneuvoston neljäksi vuodeksi kerrallaan

nimittämä huoltovarmuusneuvosto, jonka

tehtävänä on arvovaltaisena foorumina seurata

ja arvioida huoltovarmuuden tilaa, ylläpitää

keskustelua tärkeistä kysymyksistä sekä tehdä

esityksiä ja aloitteita huoltovarmuusjärjestelmän

kehittämiskohteista. Neuvoston puheenjohtaja

on vuorineuvos Jaakko Rauramo, joka

edustaa elinkeinoelämää myös turvallisuus- ja

puolustusasiain komiteassa (TPAK).

Sektoreista ja pooleista muodostuvan, perinteikkään

yksityisen ja julkisen sektorin kumppanuusorganisaation

asema vakiinnutettiin

organisaatiuudistuksen yhteydessä myös laissa.

Sektorit ovat viranomaisten, toimialajärjestöjen

ja elinkeinoelämän sekä tutkimuksen

muodostamia laajoja, alakohtaisia yhteistoimintaorganisaatioita.

Niiden yleistehtävänä

on hallituksen hyväksymien tavoitteiden mukaisesti

ohjata, koordinoida ja seurata oman

alansa poolien varautumista. Yhdessä poolien

kanssa ne muodostavat logistisen tuotantokokonaisuuden,

huoltovarmuusklusterin. Tällä

hetkellä sektoreita ovat elintarvikehuolto,

energiahuolto, kuljetuslogistiikka, finanssiala,

terveydenhuolto ja tietoyhteiskunta. Ne on

muodostettu huoltovarmuustavoitteiden mukaisille

painopistealueille.

Poolit ovat puolestaan elinkeinoelämävetoisia,

itsenäisesti ja omaehtoisesti operatiivisesta

varautumisesta vastaavia toimielimiä. Niiden

tehtävänä on yhdessä alan yritysten kanssa

seurata, selvittää, suunnitella ja valmistella

toimenpiteitä omien alojensa huoltovarmuuden

kehittämiseksi ja ylläpitämiseksi. Poolit

tukeutuvat elinkeinoelämän omiin järjestö-

ja organisaatiorakenteisiin. Tämä muodostaa

luonnollisen yhdyssiteen toimijoiden ja

suunnitteluelimen välille. Pooliorganisaation

tulee tarvittaessa tarjota asiantuntemuksensa

myös muiden toimielinten käyttöön sekä vertikaalisesti

että horisontaalisesti.

Huoltovarmuuspäätöksessä myös maanpuolustukselle

välttämätön tuotanto ja vientiteollisuuden

yleisten toimintaedellytysten turvaaminen

ovat tärkeässä asemassa. Teollisuudella,

etenkin perusteollisuudella sekä rakentamisella,

on tärkeä merkitys huoltovarmuuden kokonaistavoitteiden

saavuttamiselle. Perinteiset

teollisuuspoolit jatkavat omaehtoista varautumistoimintaa

vielä toistaiseksi sektorijaon

ulkopuolella suoraan HVK:n hallituksen alla.

Teollisuuspoolit huolehtivat muiden tavoin

toimiala- ja yrityskohtaisesta varautumisesta

ja siihen liittyvästä harjoitustoiminnasta sekä

toimivat kanavana huoltovarmuuskriittisiin

yrityksiin päin.

Huoltovarmuusorganisaatio on luonteeltaan

asiantuntija- ja yhteistoimintaverkosto,

joka varautuu erilaisiin toimintaympäristön

muuttuviin uhkiin yksityisen ja julkisen sektorin

kumppanuusperiaatteella. Sen toimielimiin

on aina saatu talouselämän ja hallinnon

paras asiantuntemus, joka muodostaa korvaamattoman

voimavaran huoltovarmuutemme

kehittämiselle ja ylläpitämiselle. Kaikkiaan

organisaation eri toimielimissä toimii aluerakenteet

huomioiden noin 1200 henkilöä.

Elinkeinoelämä kytkeytyy toimintaan 24 poolisopimuksella.

Poolien luokittelemissa huoltovarmuuskriittisissä

yrityksissä on noin 1200

valmiuspäällikköä, jotka huolehtivat varautumisesta

häiriö- ja poikkeustilanteisiin osana

toiminnan jatkuvuussuunnittelua ja riskienhallintaa.

Poolit tukevat ja edistävät heidän

työtään.

Päätavoitteena on viime kädessä huoltovarmuuden

kannalta tärkeiden organisaatioiden ja

sitä kautta koko yhteiskunnan toimintaedellytysten

turvaaminen. Verkostomaisen toimintamallin

merkitys korostuu nimenomaan tämän

päivän arvaamattomissa ja monimutkaisissa

olosuhteissa, joissa huoltovarmuuden kehittämistä

ei voida hoitaa pelkästään valtiovallan toimenpitein,

vaan kumppanuuteen perustuvalla

yksityisen ja julkisen sektorin vapaaehtoisella

yhteistoiminnalla sekä huoltovarmuuskriittisten

yritysten ja organisaatioiden omaehtoisella

varautumisella.

18 19


HVK:n strategiset tehtävät

Huoltovarmuuden operatiivista toimintaa eli

toimeenpanoa, koordinaatiota ja rahoitusta

varten on Huoltovarmuuskeskus, joka toimii

käytännössä koko huoltovarmuusjärjestelmän

sihteeristönä. Huoltovarmuuskeskuksen muita

tehtäviä ovat mm.:

• sovittaa yhteen elinkeinoelämän ja julkishallinnon

yhteistyötä varautumisessa

• hoitaa valtion varmuusvarastointia sekä

turva- ja velvoitevarastointia

• varmistaa välttämättömien teknisten järjestelmien

toimivuutta ja turvata kriittistä

tavara- ja palvelutuotantoa

• seurata kansainvälistä kehitystä ja pitää

yhteyttä ulkomaisiin viranomaisiin ja laitoksiin.

Toiminnan päämääränä on, että kansallista

huoltovarmuutta väestön elinmahdollisuuksien

ja yhteiskunnan toimivuuden turvaamiseksi

ylläpidetään ja kehitetään globaalissa

toimintaympäristössä. Huoltovarmuuskeskuksen

tavoitteena on olla arvostettu osaaja,

joka koordinoi laajaa yhteistyöverkostoa, analysoi

uhkia ja tuottaa tilannekuvaa huoltovarmuudesta

sekä kehittää ja ylläpitää huoltovarmuuspalveluja,

jotka vastaavat ennakoivasti

globaalin toimintaympäristön muutoksiin.

Hallitus on määritellyt Huoltovarmuuskeskuksen

strategisiksi tehtäviksi:

• vaikuttaa yleiseen talous- ja elinkeinopolitiikkaan

siten, että huoltovarmuusnäkökulma

otetaan huomioon päätöksenteossa

• saada eri alojen huoltovarmuuskriittiset

toimijat kehittämään omaa jatkuvuuden

hallintaansa ja kriisinsietokykyään yhteiskunnan

huoltovarmuustavoitteiden mukaisesti

• huolehtia kestävästä talouden hallinnasta

sekä tarkoituksenmukaisen keinovalikoiman

kustannustehokkaasta toteutuk sesta.

Erityisesti viime vuoden tapahtumat osoittivat

selkeästi sen, kuinka tärkeää on huolehtia

talousarvion ulkopuolella olevan huoltovarmuusrahaston

kestävästä hoidosta ja maksuvalmiudesta

yllättävien ja nopeasti eskaloituvien

tilanteiden varalle.

Yhteistyön uusia muotoja

Uusin valtioneuvoston päätös korostaa tämän

päivän huoltovarmuuden peruslahtökohtaa eli

sitä, että toimivat markkinat turvaavat hyvin

pitkälle yhteiskunnan huoltovarmuuden. Kansalliset,

kansainväliset ja joskus myös globaalit

yritykset ja verkostot tuottavat merkittävän

osan huoltovarmuudesta. Tietoyhteiskunnassa

on ensisijaisesti pyrittävä verkostojen toimintakyvyn

varmistamiseen vaikuttamalla verkostoon

ja siinä tuotettuihin toimintoihin. Huoltovarmuuspäätös

toteaa, että huoltovarmuutta

tulee jatkossa kehittää sääntelyn sijasta entistä

enemmän sopimuksenvaraisten järjestelyjen

avulla. Järjestelmäkokonaisuuksien ja verkostojen

hallinnan on onnistuakseen perustuttava

vapaaehtoiseen sopimiseen ja ennen kaikkea

toimijoiden keskinäiseen luottamukseen, joka

on kaiken yhteistyön fundamentti.

Huoltovarmuuden turvaamisessa onkin yhä

enemmän siirrytty yhteiskunnalle kriittisten

järjestelmien, prosessien ja verkostojen toimintavarmuuden

parantamiseen.

HVK on yhdessä huoltovarmuusorganisaation

kanssa kehittänyt uudentyyppisiä keinoja ja

välineitä elinkeinoelämän jatkuvuuden varmistamisen

tueksi perinteisen materiaalikeskeisen

varautumisen rinnalla. Toimintamuodot on

pyritty niveltämään yritysten ja organisaatioiden

normaalitoimintoihin, niiden tarpeeseen

ennaltaehkäistä häiriöitä ja minimoida niiden

vaikutukset liiketoimintaan (kuvio 2). Valmiussuunnittelun

sijasta on alettu puhua jatkuvuussuunnittelusta,

jatkuvuudenhallinnasta,

joka kytkeytyy tänä päivänä vahvasti yritysten

Ennakoiva toiminnan jatkuvuussuunnittelu

Haittavaikutuksen lyhentäminen ja

menetysten pienentäminen

Toipumisen

nopeuttaminen

Uudelleen

aloittaminen

20 Kananen: Elinkeinoelämän osallistuminen huoltovarmuustyöhön 21

Haluttu

toiminnan

taso

Riskienhallinta

- Liiketoiminta

- Tukitoiminta

HUOVIn kypsyyskuvaukset

Tilanteesta riippuen eri toimijat aktivoituvat.

Jatkuvuussuunnittelu

- Liiketoiminta

- Tukitoiminta

- Kriisinhallinta

Häiriötilanne

Häiriön

hallinta

Kriisin

hallinta

Kuvio 2. Jatkuvuudenhallinnan konsepti

strategiseen johtamiseen. Yritysmaailmassa

jatkuvuuden hallinnan (BCM) nähdään palvelevan

liiketoimintaa; yrityksen hyötyessä

liiketoimintansa jatkuvuudesta hyötyy koko

yhteiskuntakin.

Sopimusperusteinen varautuminen (ns.

SOPIVA-hanke) käynnistyi jo muutama vuosi

sitten tietoyhteiskuntasektorin kolmen poolin

ideoinnin tuloksena. Verkostoista heijastuvia

häiriöitä vastaan voidaan suojautua parhaiten

vain verkostoituneesti.

Toimintaa ovatkin ohjanneet seuraavat peruslähtökohdat:

• huoltovarmuus syntyy merkittäviltä osin

kriittisten liiketoimintaverkostojen ja -prosessien

toimintavarmuudesta

• jatkuvuudenhallinta on yritysten ja organisaatioiden

omaehtoista toimintaa

• verkostojen toimintavarmuuden parantumisesta

hyötyvät verkoston toimijat ja samalla

koko yhteiskunnan huoltovarmuus

paranee.

SOPIVAn päätavoite on kokonaisten yritysverkostojen,

ei pelkästään verkoston toimijoiden,

jatkuvuudenhallinnan parantaminen.

SOPIVA-menettelyssä yritysten välisiin

Jatkuvuussuunnitelman

keinojen

käyttöönotto

- Liiketoiminta

- Tukitoiminta

Päätös

Toipuminen

Aika

kaupallisiin yhteistoiminta- ja hankintasopimuksiin

liitetään yhtenäiset jatkuvuudenhallinnan

suositukset ja sovitaan niiden todentamisesta

sekä edelleen levittämisestä osapuolten

toimintaverkostoihin. Menettely on tarkoitus

ulottaa mahdollisimman laajaan käyttöön

huoltovarmuuden kannalta merkityksellisille

toimialoille. Huoltovarmuusneuvosto asettui

viime vuoden toukokuussa tukemaan ja edistämään

SOPIVA-menettelyn käyttöönottoa

sekä huoltovarmuuskriittisissä yrityksissä että

julkisen hallinnon organisaatioissa. Tätä toimintamallia

on kutsuttu jopa huoltovarmuuden

uudeksi paradigmaksi.

Tavoitteena on vuonna 2011 vakiinnuttaa

SOPIVA-menettely osaksi eri toimialojen huoltovarmuuskriittisten

yritysten sopimuskäytäntöjä

sekä julkishallinnon hankintamenettelyä.

Vuonna 2011 käynnistetään SOPIVAn suositusten

ja sopimusmallien ylläpito, jonka tarkoituksena

on parantaa koordinaatiota muiden

jatkuvuudenhallintaa sekä yritysturvallisuutta

kehittävien hankkeiden kesken. SOPIVA-prosessilla

on kiinteä yhteys HUOVI-portaalin

sähköisiin palveluihin.

HUOVI-portaali on ensimmäinen yritysten

ja huoltovarmuusorganisaation yhteinen


jatkuvuuden hallinnan työväline, joka ohjaa ja

tukee huoltovarmuuskriittisiä yrityksiä häiriötilanteisiin

varautumisessa ja niiden hallinnassa.

HUOVI-portaali sisältää ohjeita ja malleja

yrityksille jatkuvuudenhallinnan kehittämisen

tueksi. Lisäksi portaali edistää tiedonvaihtoa

HVK:n ja sen kanssa yhteistyössä toimivien

sektorien ja poolien sekä yritysten välillä. Se välittää

alan toimijoille tietoja ja uutisia poolien

ajankohtaisista asioista, kuten toimialan jatkuvuusharjoituksista

ja seminaareista, tutkimuksista

ja selvityksistä. HUOVI tukee myös hankkeiden

toteutusta, sillä portaaliin voidaan luoda

sähköisiä luottamuksellisia työskentelyalueita.

Palveluihin kuuluu kypsyysanalyysi-sovellus,

jonka avulla huoltovarmuuskriittiset yritykset

ja organisaatiot pystyvät itse arvioimaan omaa

varautumisen tasoaan ja asettamaan sille kehittämistavoitteet.

Analyysin tulokset voidaan raportoida

organisaation johdolle sovelluksesta

tuotettavilla raporteilla. Toimialan vertailuraportin

kautta yritys saa tiedon sijoittumisestaan

omalla toimialalla.

Raportointi tukee näin systemaattista jatkuvuudenhallinnan

kehittämistä.

Kypsyysanalyysi sisältää kuvauksia konkreettisista

jatkuvuudenhallinnan menettelyistä,

jotka on ryhmitelty laatujohtamisessa

sovellettavan Euroopan laatupalkintokehyksen

(European Foundation for Quality Management,

EFQM) mukaan: johtaminen, toimintaperiaatteet,

henkilöstö, kumppanuudet

ja resurssien hallinta sekä prosessit ja jatkuvuudenhallinnan

kehittämisen mittaaminen.

Kypsyyskysymysten sisällössä noudatetaan

toiminnan kypsyyttä arvioivaa yleistä maturiteettimallia

(Capability Maturity Model,

CMM) ja ISO:n (International Organization

for Standardization) kehittämän toiminnan

jatkuvuudenhallinnan standardin (Societal

security - Guideline for incident preparedness

and operational continuity management, ISO

22399) vaatimuksia.

HUOVI-portaali otettiin käyttöön alkusyksystä

2010. Portaalin avulla on mahdollista

tuottaa laaja jatkuvuussuunnittelun ja kansallisen

huoltovarmuuden tilannekuva. Sektori- ja

poolikohtainen tilannekuva ohjaa toimialojen

huoltovarmuuden kehittämistyötä. Tavoitteena

on vakiinnuttaa HUOVI-portaali vuonna

2011 koko huoltovarmuusorganisaation

käyttöön. Lisäksi arvioidaan mahdolliset laajennushankkeet

huoltovarmuusorganisaation

ulkopuolisten toimijoiden tarpeisiin.

Kehittämisehdotuksia

Huoltovarmuusneuvosto asetti vuonna 2009

työryhmän, jonka tehtävänä oli selvittää elinkeinoelämän

rooli yhteiskunnan elintärkeiden

toimintojen turvaajana ja siihen liittyvät nykyiset

lainsäädännölliset perusteet sekä tehdä

esitys mahdollisesta julkisen vallan ja elinkeinoelämän

yhteistyön kehittämisestä tässä

tarkoituksessa. Työryhmän puheenjohtajana

toimi toimitusjohtaja Kari Jalas Keskuskauppakamarista.

Loppuraportti ”Huoltovarmuudesta

yhteiskuntaturvallisuuteen” esiteltiin

huoltovarmuusneuvostolle toukokuussa 2010.

Työryhmän työn lähtökohtana oli valtioneuvoston

periaatepäätös ”Yhteiskunnan elintärkeiden

toimintojen turvaamisen strategia”

(YETTS) vuodelta 2006. Strategiassa määritetyt

50 strategista tehtävää arvioitiin sen suhteen,

onko niiden menestyksellinen suorittaminen

olennaisella tavalla sidoksissa elinkeinoelämän

voimavaroihin, ja onko elinkeinoelämän merkittävä

rooli otettu varautumistoimissa riittävästi

huomioon. Edelleen työryhmä pohti,

millä tavalla strategian toimeenpanon menettelytapoja

tulisi kehittää, jotta elinkeinoelämän

osaaminen tulisi paremmin hyödynnetyksi ja

sen näkökohdat kokonaisturvallisuuden parantamiseksi

tulisivat otetuiksi huomioon.

Työryhmän näkemyksen mukaan elinkeinoelämän

ja julkisen sektorin turvallisuusyhteistyön

lisääminen ja laajentaminen kattamaan

kaikki yhteiskunnan elintärkeät toiminnot on

kokonaisturvallisuuden parantamisen perusedellytys.

Yksityinen sektori tuottaa yhä suuremman

osan niistä tuotteista ja palveluista,

joiden saatavuuden järjestäminen on julkisen

sektorin vastuulla ja usein myös sen rahoittama.

Turvallinen, ennustettava ja vakaa yhteiskunta

on yrityksille merkittävä kilpailuetu ja

viime kädessä toiminnan perusedellytys. Elinkeinoelämän

kokonaisetu edellyttää sen aktiivista

ja aloitteellista osallistumista yhteiskuntaturvallisuuden

ylläpitämiseen ja parantamiseen.

Tämä näkyykin erityisesti elinkeinoelämän

keskeisten järjestöjen sitoutumisena huoltovarmuus-

ja maanpuolustustyöhön sekä sisäisen

turvallisuuden parantamiseen. Elinkeinoelämä

STRATEGINEN TEHTÄVÄ

Valtion johtaminen

1. Valtioneuvoston toiminnan turvaaminen

2. Euroopan unionissa päätettävien asioiden valmistelun ja käsittelyn

kansallinen yhteensovittaminen

3. Valtioneuvoston viestinnän toimivuus

4. Tilannekuvan ylläpitäminen

5. Oikeusturvajärjestelmän toimivuuden takaaminen

6. Vaalien toimeenpano

Kansainvälinen toiminta

7. Yhteyksien ylläpitäminen ulkovaltojen, Euroopan unionin toimielimien

ja keskeisten kansainvälisten toimijoiden kanssa

8. Suomen kansalaisten suojelu ja avustaminen ulkomailla

9. Suomen ulkomaankaupan edellytysten turvaaminen

10. Kansainvälinen sotilaallinen kriisinhallinta

11. Siviilikriisinhallinta

12. Kansainvälinen pelastustoiminta

Valtakunnan sotilaallinen puolustaminen

13. Sotilaallisten uhkien ennaltaehkäisy ja torjunta

14. Sotilaallisen tilannekuvan ylläpito

15. Alueellisen koskemattomuuden valvonta ja turvaaminen

16. Yhteiskunnan ja muiden viranomaisten tukeminen

Sisäisen turvallisuuden ylläpitäminen

17. Sisäisen turvallisuuden tilannekuvan ylläpitäminen

18. Lainvalvontajärjestelmän toimintakyvyn turvaaminen

19. Yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen

20. Pelastus- ja meripelastustoimen ylläpitäminen

21. Väestönsuojelu

22. Tulvariskien hallinta ja patoturvallisuus

23. Merellisten öljy- ja kemikaalionnettomuuksien torjuminen

24. Rajaturvallisuuden ylläpitäminen

25. Maahanmuuton hallinta

26. Laajamittaisen maahantulon vastaanoton hallinta

STRATEGINEN TEHTÄVÄ

Talouden ja infrastruktuurin toimivuus

27. Taloudellisten voimavarojen hankkiminen ja kohdentaminen

28. Rahoitusjärjestelmä ja rahahuolto

29. Vakuutustoiminnan turvaaminen

30. Polttoainehuollon turvaaminen

31. Voimahuollon turvaaminen

32. Sähköisten tieto- ja viestintäjärjestelmien toiminnan varmistaminen

33. Valtionhallinnon IT-toimintojen ja tietoturvallisuuden turvaaminen

34. Varoitus- ja hälytysjärjestelmien rakentamisen ja ylläpidon

tukeminen

35. Kuljetusten jatkuvuuden turvaaminen

36. Elintarvikehuollon alkutuotannon turvaaminen

37. Vesihuollon turvaaminen

38. Elintarvikkeiden jalostuksen ja jakelun turvaaminen

39. Elintärkeän teollisuus- ja palvelutuotannon turvaaminen

40. Asumisen turvaaminen

41. Työvoiman saannin turvaaminen

42. Koulutus- ja tutkimusjärjestelmän ylläpitäminen

43. Ympäristön muutosten havaitseminen ja niihin sopeutuminen

Väestön toimeentuloturva ja toimintakyky

44. Toimeentuloturvan järjestäminen

45. Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen turvaaminen

46. Lääkkeiden ja terveydenhuollon tarvikkeiden ja laitteiden saatavuuden

turvaaminen

47. Terveysuhkien havainnointi-, seuranta- ja hallintajärjestelmän

ylläpitäminen

Henkinen kriisinkestävyys

48. Opetustoimen ylläpitäminen

49. Kansakunnan kulttuuri-identiteetin vahvistaminen ja suojelu

50. Hengellisten palveluiden turvaaminen

22 Kananen: Elinkeinoelämän osallistuminen huoltovarmuustyöhön

23

VASTUU-

MINISTERIÖ

VNK

VNK

VNK

VNK

OM

OM

UM

UM

UM

PLM

SM

SM

PLM

PLM

PLM

PLM

SM

OM

SM

SM

SM

MMM

YM

SM

SM

T E SM M

Kuvio 3. Elinkeinoelämän merkitys strategisten tehtävien turvaamisessa

arvioi kuitenkin jatkuvasti varautumisen ja

julkisen sektorin kanssa tehtävän yhteistyön

kustannuksia suhteessa siitä saataviin etuihin.

Yhteiskunnan ja talouden nopeat ja syvät

rakennemuutokset edellyttävät, että julkinen

sektori kantaa jatkuvasti huolta siitä, että elinkeinoelämän

toimijat ovat aidosti sitoutuneita

yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamiseen.

Elinkeinoelämän kasvaneen merkityksen

huomioon ottaminen onkin nähty

parhaillaan päivitettävän YETTS:n tärkeäksi

tavoitteeksi.

Suorittamansa tarkastelun perusteella työryhmä

katsoi, että elinkeinoelämän toiminta ja

päätösvallassa olevien voimavarojen merkitys

on suuri (vihreä) yhteensä 28 tehtävässä (56 %).

Näistä 10 (20 %) on työryhmän mielestä sellaisia

tehtäviä (punainen), joissa elinkeinoelämän

merkittävä rooli tulee huomioida nykyistä paremmin

(kuvio 3).

Parannuksia tilanteeseen on työryhmän mielestä

saatavissa aikaan tarkentamalla nykyisen

VASTUU-

MINISTERIÖ

VM

VM

STM

TEM

TEM

LVM

VM

LVM

LVM

MMM

MMM

TEM

TEM

YM

TEM

OPM

YM

STM

STM

STM

STM

OPM

OPM

OPM

huoltovarmuusorganisaation, lähinnä poolien,

tehtäviä kattamaan myös eräitä sellaisia strategisia

tehtäviä, jotka eivät suoraan liity huoltovarmuustoimintaan,

vaan elinkeinoelämän

muutoin tärkeään yhteistyörooliin. Nämä tehtävät

kytkeytyvät YETT-strategiassa ensisijaisesti

talouden ja infrastruktuurin toimivuuteen

sekä väestön toimeentuloturvaan ja toimintakykyyn,

joissa huoltovarmuusulottuvuus on

keskeinen.

Työryhmä suosittelee myös, että eräät strategisista

tehtävistä vastuussa olevat ministeriöt

syventäisivät ja laajentaisivat yhteistyötä

elinkeinoelämän kanssa niissä tilanteissa, joissa

yhteistyö ei ole luontevasti sijoitettavissa

huoltovarmuusorganisaation yhteyteen. Elinkeinoelämän

ja julkisen sektorin yhteistyötä

YETT-strategian toimeenpanossa on lisättävä

mm. uhkien ja riskien ennakointia sekä niihin

reagointia parantavassa tilannekuvatyössä sekä

kriisijohtamisessa tarvittavassa eri hallinnonalojen

ja elinkeinoelämän toimien yhteensovittamisessa.


Elinkeinoelämän ja julkisen sektorin turvallisuusyhteistyö

on vuosikymmenien aikana

jatkuvasti laajentunut ja syventynyt. Seuraavana

vaiheena tässä kehittämistyössä työryhmä

näkee yhteistyön määrätietoisen laajentamisen

kattamaan kaikki ne yhteiskunnan elintärkeät

toiminnot, joiden turvaamisessa elinkeinoelämän

panos on olennaisen tärkeä. Kattavan ja

organisoidun yhteistyön avulla on mahdollista

vastata tulevaisuudessa uusien uhkien ja muuttuvien

toimintamallien yhteiskunnalle aiheuttamiin

haasteisiin. Tämä edellyttää tältä osin

hajanaisen ja päällekkäisen varautumisorganisaation

uudistamista. Työryhmän käsityksen

mukaan se on luontavasti toteutettavissa

yhdistämällä nykyisen huoltovarmuusorganisaation

sekä turvallisuus- ja puolustusasiain

komitean asiantuntemus, kaikki yhteiskunnan

toimijat kattavat erinomaiset yhteistyösuhteet

sekä vuosikymmenten aikana muotoutunut

elinkeinoelämän ja julkisen sektorin turvallisuusyhteistyön

traditio.

Huoltovarmuusneuvoston raportti on tarkoitettu

antamaan oman panoksensa vuonna

2009 asetetun yhteiskunnan varautumista käsittelevän

komitean (nk. Hallbergin komitea)

työlle nykyisen kokonaismaanpuolustuksen

toimintamallin sisällön, järjestelyjen, vastuiden

ja toimeenpanon arvioimisessa.

Kristiina Kumpula

Suomen Punaisen Ristin pääsihteeri

YETTS 2010 valmistumassa

Myös järjestöjä tarvitaan yhteiskunnan

elintärkeiden toimintojen turvaamissa

S

uomi on vielä tämän vuoden aikana

päivittämässä yhteiskunnan elintärkeiden

toimintojen turvaamisen strategiaa

(YETTS). Päivitystyön keskeisimpänä

tavoitteena on ollut varmistaa, että viranomaiset

ovat varautuneet tämän päivän uhkakuviin

ja pystyvät yhdessä turvaamaan yhteiskunnan

elintärkeät toiminnat.

YETTS linjaa suuren määrän strategisia tehtäviä,

joiden ylläpitämisen ja kehittämisen resursointi

tulisi huomioida eri viranomaisten toiminnan

ja talouden suunnittelussa. Strategia keskittyy

paljolti äkillisiin tapahtumiin, vaikka on pelättävissä,

että hitaasti etenevät yhteiskunnalliset

muutokset saattavat tulevaisuudessa aiheuttaa

suurempaa vahinkoa kuin onnettomuudet tai

kriisit.

YETT-strategia on valtioneuvoston periaatepäätös,

joka on kirjoitettu ensisijaisesti valtiohallinnolle.

Se hyväksyttiin ensimmäisen kerran

vuonna 2003 ja päivitettiin vuonna 2006.

Strategia pyrkii yhtenäistämään uhkakuvat,

mutta se pyrkii myös auttamaan ministeriöiden

valmissuunnittelua. Strategia on ylätason asiakirja,

johon operatiivista toimintaa toimeenpanevat

asiakirjat tukeutuvat.

Vuoden 2010 YETTS:n tarkistamisprosessiin

kutsuttiin mukaan myös valmiustoiminnassa

mukana olevat järjestöt. Tämä oli erittäin

tervetullutta, koska tositilanteissa järjestöt ja vapaaehtoiset

kansalaiset tulevat olemaan avainasemassa

yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen

turvaamisessa. Häiriötilanteissa vaaditaan

poikkeuksellisia resursseja. Viranomaiset tarvitsevat

silloin tuekseen muita toimijoita. Näissä

tilanteissa järjestöt ja niiden vapaaehtoiset

voivat omalla toiminnallaan tehokkaasti tukea

yhteiskunnan rakenteiden turvaamista.

Yhteisvastuullisuuden nimissä toimivat

yleishyödylliset järjestöt ovat yleensä toimin-

nassaan varsin joustavia. Järjestöjen toiminta

ei ole liian tiukasti etukäteen rajattu lainsäädännössä

tai ohjesäännöissä. Järjestöt voivat

usein viranomaisia joustavammin reagoida

tilanteisiin, joissa toimintaa tulee nopeasti

sopeuttaa vallitseviin olosuhteisiin.

Toiminnan joustavuuden myötä järjestöt

voivat häiriötilanteiden alkuvaiheessa huolehtia

sellaisista asioista, jotka kuuluvat viranomaisille,

mutta joiden hoitaminen viranomaisten

toimesta vaatii aikaa. Punaisen Ristin koordinoiman,

viisikymmentä eri järjestöä käsittävän,

vapaaehtoisen pelastuspalvelun toiminta on

erinomainen esimerkki tästä.

Häiriötilanteet ja

Suomen Punainen Risti

Lähes kaikki häiriö- ja poikkeustilanteet koskettavat

Suomen Punainen Ristiä. Järjestö

on toiminut jo 133 vuotta, mutta sen asema

suomalaisessa valmiustoiminnassa on edelleen

merkittävä. Suomen Punaisesta Rististä

annetun lain ja sitä täydentävän tasavallan

presidentin asetuksen mukaan järjestön tarkoituksena

on muun muassa tukea ja avustaa

maan viranomaisia ihmisten hyvinvoinnin

edistämisessä niin rauhan kuin sodan ja aseellisten

selkkausten aikana.

Tavoitteidensa saavuttamiseksi järjestölle

on määritelty useita eri toimintamuotoja. Järjestö

ylläpitää auttamisvalmiutta ja harjoittaa

humanitaarista avustustoimintaa, harjoittaa

ja kehittää osaltaan pelastustoimen vapaaehtoistoimintaa

sekä huolehtii henkilötiedustelutoiminnasta

(kriiseissä ja katastrofeissa

kadonneet ja perheiden yhdistäminen), harjoittaa

tarvittavaa sosiaali- ja terveyspalvelutoimintaa,

harjoittaa veripalvelutoimintaa,

kouluttaa vapaaehtoisia ja ammattihenkilöstöä

ja organisoi näiden työtä, sekä edistää

humanitaarisen oikeuden eli sodan oikeus-

24 Kananen: Elinkeinoelämän osallistuminen huoltovarmuustyöhön

25


sääntöjen tunnettavuutta ja toimeenpanoa

Suomessa.

Kansallisella tasolla järjestön rooli erilaisissa

onnettomuus- ja katastrofitilanteissa on mobilisoida

ammatti- ja vapaaehtoisresursseja viranomaistoiminnan

tueksi. Toisin sanoen, järjestön

rooli on auttaa niin yksilöitä kuin yhteisöjä

kohtaamaan niitä haasteita, joita katastrofit

eteen tuovat. Kyseessä voi olla perhe, jonka

talo on palannut keskellä pakkasyötä, kunta

jota on kohdannut tuhoisa myrsky, tai yhteisö,

joka joutuu selviytymään joukkosurman aiheuttamista

traumoista.

Punaisen Ristin roolina ei ole hoitaa viranomaisille

kuuluvia tehtäviä, vaan pikemminkin

tukea ja täydentää viranomaistoimintaa.

Keskeisimpinä tavoitteina on auttaa ihmisiä

selviytymään häiriötilanteiden aiheuttamista

ongelmista.

Suomen Punainen Risti on lähes poikkeuksetta

ollut mukana tukemassa viranomaisia,

kun erilaiset tragediat ovat ravistuttaneet

suomalaista yhteiskuntaa – oli sitten kyseessä

Suomen sisällissota, Lapuan patruunatehtaan

räjähdys, Estonia onnettomuus, tsunami, Nokian

vesikriisi tai paljon uutisoidut traagiset

kouluampumiset. Onkin erittäin luontevaa,

että Suomen Punainen Risti on mukana kehittämässä

YETT–strategiaa.

Käytännön kokemuksia kriiseistä

Katastrofijärjestönä Suomen Punainen Risti on

tottunut toimimaan kriisitilanteissa. Keskeisimpiä

oppeja on ollut, että tilanteen tehokas

hallinta edellyttää ennen kaikkea toiminnan ja

byrokratian joustavuutta sekä tehokasta kriisiviestintää.

Lisäksi on tärkeätä luoda edellytykset

viranomaisia tukevalle toiminnalle.

Kansainvälisen toimintansa kautta Suomen

Punainen Risti on nähnyt kuinka tärkeätä on,

että valtiot ovat varautuneet tarvittaessa joustamaan

byrokratiasta tilanteissa, joissa avun

nopea ja esteetön lähettäminen tai vastaanottaminen

on avainasemassa.

Tilanteen vaatiessa ulkomaisen avun on päästävä

maahan ilman pitkiä ja raskaita tulli- ja viisumikäytäntöjä.

Lääkärien ja pelastushenkilökunnan

on kyettävä aloittamaan toimintansa

niin, että heidän pätevyytensä tunnustetaan

nopeasti ja joustavasti. Varautumisen osalta

tämä tarkoittaa sitä, että lainsäädäntö ja viran-

omaisten ohjeistus sallivat tarvittaessa joustoa

normaaliolojen käytäntöihin.

Viimeisen kymmenen vuoden tapahtumien

perusteella voi todeta, että kriisiviestintä

on avainasemassa etenkin, kun puhutaan

henkisestä kriisikestävyydestä. Tämän päivän

yhteiskunnassa monilla kriiseillä on valtakunnallisia

vaikutuksia, vaikka itse tapahtumat

voivat olla maantieteellisesti hyvinkin rajattuja.

Esimerkkeinä tällaisista tilanteista ovat

vuoden 2004 tsunami sekä Jokelan ja Kauhajoen

koulusurmat.

Näissä tilanteissa ei ollut riittävää huolehtia

tilanteen operatiivisesta hallinnasta. Tapahtumien

saama mediahuomio heijasti osittain sitä,

kuinka syvästi tilanteet vaikuttivat meihin

kaikkiin. Tällaisissa tilanteissa kaikkien toimijoiden

– niin valtiovallan, järjestöjen kuin

kirkkojen ja uskonnollisten yhteisöjen – tulee

reagoida siihen huoleen ja epävarmuuteen,

joka kansan keskuudessa syntyy. Ihmisille on

tärkeää tuntea, että heistä ja heidän huolestaan

välitetään. Joillekin välittäminen on keino itse

selviytyä tilanteesta, vertaistuen vahvuus onkin

nimenomaan tässä. Järjestöt voivat antaa

tavallisille kansalaisille kanavia, joiden kautta

he voivat halutessaan auttaa.

Suomessa on ollut tapana painottaa, että

häiriötilanteissa toimivaltaisten viranomaisten

ja niiden johtorooli korostuu. Tämä pitää vain

osittain paikkaansa. Kun katsoo maailman eri

kriisejä Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun

kansainvälisen liikkeen kokemuksien pohjalta,

voidaan pikemminkin sanoa, että kansalaisyhteiskunnan

– vapaaehtoisjärjestöjen sekä yksittäisten

kansalaisten – rooli korostuu häiriötilanteissa.

Usein tavallisten kansalaisten toiminta ylläpitää

yhteiskunnan elintärkeitä toimintoja

kriisipesäkkeissä, joissa luonnononnettomuus

tai sota uhkaa yhteiskuntajärjestystä. Onnettomuuden

uhrit ja pakolaiset saavat usein ensimmäiseksi

tukea perheiltään tai lähiyhteisöltään,

kun valtiovallalla ei yleensä ole kriisin keskellä

apuun riittäviä.

YETTS ja Suomen Punaisen Ristin

prioriteetit

Suomen Punaiselle Ristille on tärkeää, että

YETT-strategia mahdollistaa ja edesauttaa järjestön

toimintaedellytyksiä toteuttaa sille laissa

ja asetuksessa sekä kansainvälisissä sopimuksissa

ja asiakirjoissa määritellyt tehtävät. Lisäksi

strategian pitäisi edistää viranomaisia tukevaa

järjestötoimintaa. Tarkemmin sanoen Suomen

Punainen Ristille on tärkeää, että:

• Järjestöjen viranomaisia tukeva riippumaton

toiminta ja sen edellytykset ilmenevät

strategiassa

• Järjestöjen toimintaedellytyksiä toimia

viranomaisten tukena valmiustoiminnassa

kehitetään etenkin harjoitustoiminnan

kautta

• Kansainvälisen avun vastaanottamisen ja

antamisen edellytykset sekä siihen liittyvä

lainsäädäntö on selkeä ja että esimerkiksi

Suomen Punaisen Ristin ja muiden toimijoiden

roolit ovat tässä riittävän selvät

• Strategiassa huomioidaan kansainvälisten

sodan oikeussääntöjen, eli humanitaarisen

oikeuden velvoitteet

• Etenkin sotilaallisen uhan tilanteissa, yhteistoiminta

sotilas- ja siviilitoimijoiden

välillä ei vaaranna siviiliväestön ja siviilikohteiden

nauttimaa suojaa sotatoimilta ja

niiden vaikutuksilta

• Punaisen Ristin kansainvälinen komitea

voi suorittaa kansainvälisen yhteisön sille

antamia erityistehtäviä

Suomen Punainen Risti pitää myös tärkeänä sitä,

että elintärkeiden toimintojen turvaamisessa

keskityttäisiin nimenomaisesti toimintojen

turvaamiseen, eikä ministeriökohtaisten toimivaltuuksien

kirjaamiseen.

Yksi strategian tavoitteista on aina ollut

edistää poikkihallinnollista yhteistyötä, joka

on perusedellytys yhteiskunnan elintärkeiden

toimintojen turvaamisessa. Tämä on aina vaikeata

yksittäisille viranomaistoimijoille, joiden

toimivalta ja budjetti ovat usein tarkoin määritelty.

Yksittäinen viranomainen ei halua ylittää

toimivaltuuksiaan eikä myöskään joutua maksumiehen

asemaan.

Strategian tulisikin linjata kokonaisvaltaisesti

toimintojen turvaaminen siten, että

strategiasta on selkeästi ymmärrettävissä eri

toimijoiden vastuut ja roolit. Muutoin vaarana

on, että kukaan ei kanna vastuuta.

Lähes poikkeuksetta yhteiskunnan elintärkeiden

toimintojen turvaaminen edellyttää yhteistyötä

elinkeinoelämän ja järjestöjen kanssa.

Pelkkä viranomaistoiminnan korostaminen

saattaa etäännyttää strategian todellisesta operatiivisesta

toiminnasta. Näin strategian arvo

vähenisi – varsinkin niissä tilanteissa, joissa

elintärkeää toimintoa kohtaava uhka on valtakunnallinen.

Tulevaisuus

YETT-strategian jatkokehityksessä olisi tärkeää

arvioida sitä rohkeasti. Onnistuneen varautumisen

ja valmiussuunnittelun perustana on,

että suunnitelmat on tehty niitä todellisia uhkia

tai tilanteita varten, joihin on reagoitava.

Tulevaisuudessa yksi keskeisimmistä kysymyksistä

YETT-strategian osalta tulee olemaan,

mihin kaikkiin häiriötilanteisiin halumme soveltaa

strategiaa? Operatiivisella tasolla yhteiskunnan

elintärkeiden toimintojen turvaamista

vaikeutta se, että uhkia on monenlaisia. Lisäksi

uhan laajuus ja kesto vaikuttavat merkittävästi

siihen miten uhkaan tulee ja voi reagoida.

YETT-strategian alkuperäisenä tavoitteena

on ollut laatia linjauksia niihin tilanteisiin,

joissa yhteiskunnallisesti elintärkeät toiminnot

ovat uhattuna ennen kaikkea valtakunnallisesti.

Tällaiset tilanteet ovat kuitenkin harvassa.

26 26

Kumpula: YETTS 2010 valmistumassa, myös järjestöjä tarvitaan

27


Viime vuosien kokemukset ovat osoittaneet,

että elintärkeät toiminnot ovat monesti uhattuna

paikallisesti ja alueellisesti. Jos strategian

halutaan soveltuvan muille kuin valtakunnallisille

uhille, strategiaa olisi hyvä kehittää niin,

että sen linjauksissa erottuisi mikä vaikutus

uhan laajuudella ja kestolla on toimintojen

turvaamistoimissa.

Varautumissuunnitelma pikkukaupungin

hetkelliseen juomaveden saastumiseen on aivan

erilainen kuin jos jakeluvesi saastuu koko

pääkaupunkiseudulla ja jos puhdistaminen

kestää kuukausia tai vuodenkin. Valtiojohdon

ja ministeriöiden rooli on paljon merkittävämpi

jälkimmäisen tilanteen hallinnassa.

Globalisaatio ja teknologian kehitys vaikuttavat

siihen, että monet ulkoiset tekijät

vaikuttavat merkittävästi yhteiskuntamme

elintärkeiden toimintojen sujumiseen. Monet

viime vuoden tapahtumat nostivat esille uusia

”uhkakuvia”. Islannissa tapahtunut tulivuorenpurkaus

lamaannutti maailman lentoliikenteen.

Kreikan talouden ongelmat laukaisivat

eurooppalaisen rahoituskriisin, joka vakavasti

uhkasi euron vakautta ja sitä kautta myös koko

Euroopan taloutta. Tapahtumat ovat esimerkkejä

uhista, joiden vaikutuksiin ei välttämättä

ole osattu varautua.

On tärkeää muistaa, että YETT-strategia ei

yksin ratkaise asioita. Paperi vaatii rinnalleen

ja tuekseen monia muita linjauksia, ohjeistuksia

ja strategioita. Niissä pitää avata sitä, mitä

operatiivisesti kunkin yhteiskunnan elintärkeän

toiminnon turvaaminen tarkoittaa kullekin

toimijalle. YETT-strategia ei itsessään kerro,

miten paikallistason toiminta tulee järjestää,

jos kuntaa koetellaan pitkäkestoisella sähkökatkoksella

keskellä kylmintä talvea.

YETT-strategian tueksi laadittavissa toimintaa

ohjeistavissa asiakirjoissa tehtyjen

linjausten toimivuuden takaamiseksi tulisi

varmistaa, että ne pysyvät myös linjassa yleisten

linjausten kanssa. Vastavuoroisesti YETT-

strategiaa tarkistettaessa tulisi huomioida toimeenpanevien

asiakirjojen kautta ilmenneitä

kehitystarpeita.

YETT-strategian ja sitä tukevia suunnitelmien

toimivuutta on jatkuvasti arvioitava harjoitusten

avulla. Näin strategiaa voidaan kehittää

muulloin kuin tositilanteiden tuoman kokemuksen

kautta. Harjoituksilla luodaan myös

pohjaa hyvälle poikkihallinnolliselle toiminnalle

sekä viranomaisten ja järjestöjen yhteistyölle.

Harjoituksilla pidetään järjestöjen vapaaehtoiset

motivoituna sekä saadaan realistinen kuva siitä

miten järjestöt voivat tukea viranomaisia ja mitä

viranomaiset heiltä odottavat. Ennen kaikkea

harjoitusten avulla ja vapaaehtoistoimijoiden

arkisella, jatkuvalla käytöllä jo pienemmissäkin

tilanteissa luodaan ja ylläpidetään henkilösuhteita

eri toimijoiden välillä.

Vuosien saatossa Suomen Punainen Risti

on oman toimintansa kautta oppinut, että tilanteissa,

joissa toiminnan pitää olla nopeaa ja

joustavaa, avainasemaan nousevat toimivat ja

luotettavat kumppanuussuhteet, joita on testattu

käytännössä.

Valmiustoiminnalle ominaista on jatkuva

suunnitelmien uudelleenarviointi ja kehitys.

Lähivuosina nousee eittämättä uusia seikkoja,

joiden pohjalta YETT-strategiaa tulee arvioida

uudelleen. Parhaillaan ns. Hallbergin komitea

pohtii valtion kriisijohtamista. Aluehallintouudistuksen

vaikutukset operatiiviseen valmiustoimintaan

ovat havaittavissa vasta lähivuosien

aikana.

On selvää, että myös tulevaisuudessa kehittämistarpeita

riittää. Omalta osaltani olen erittäin

iloinen siitä, että Suomen Punainen Risti

sekä muut järjestöt on otettu mukaan tähän

kehitystoimintaan. Yhteiskunnan elintärkeiden

toimintojen turvaaminen 2010-luvulla

edellyttää sitä. Näin pidämme parhaiten huolta

tavallisten kansalaisten hyvinvoinnista häiriötilanteissa.

Erityisasiantuntija Erkki Aalto

Suomen pysyvä edustusto Euroopan unionissa sekä Suomen erityisedustusto Natossa

Suomi ja sotilaallinen

huoltovarmuus

EU:ssa sekä Natossa

lobalisaatio ja kansallisvaltioiden

keskinäisriippuvuuden lisääntymi-

G

nen ovat jälleen ajankohtaisia aiheita.

Nämä aiheuttavat haasteita myös huoltovarmuudelle,

jota ei enää kyetä turvamaan

ainoastaan kansallisin ratkaisuin. Myös sotilaallisen

huoltovarmuuden sektorilla kansainvälinen

yhteistyö on yhä keskeisempi väline

huoltovarmuuden ylläpitämiseksi. Tässä kirjoituksessa

esitellään EU:n ja Naton sotilaallisia

huoltovarmuusjärjestelyitä sekä Suomen

asemaa näissä.

Yleisesti sotilaallisesta

huoltovarmuudesta

Puolustushallinnon näkökulmasta huoltovarmuus

on jatkuvasti tärkeä aihe. Tämä on luonnollista,

sillä puolustusjärjestelmien hallinnassa

korostuvat pitkien elinjaksojen hallinta sekä

varautuminen poikkeusoloihin.

Puolustushallinto on riippuvainen muun

yhteiskunnan huoltovarmuudesta ja sitä kaut-

ta sotilaallista maanpuolustusta tukevasta

tuotannosta ja järjestelmien ylläpidosta. Täten

puolustushallinto kohtaa samat haasteet kuin

muutkin yhteiskunnan eri sektorit. Näiden

lisäksi puolustushallinto joutuu vastaamaan

moniin puolustushallintoa koskeviin erityisiin

haasteisiin.

Poliittiset intressit ja valinnat, puolustusteollisuuden

konsolidoituminen, kasvaneet

järjestelmien kehityskustannukset, puolustusvälinemarkkinoiden

pirstoutuminen, kilpailun

lisääntyminen, eri puolustusvälinemarkkinoita

sääntelevät oikeudelliset viitekehykset, vientilupakäytännöt,

suhteellisesti pienentyvät puolustusbudjetit,

kansallisvaltioiden vähentynyt

kontrolli puolustusvälineteollisuuteen ja transatlanttinen

kilpailu ovat esimerkkejä tekijöistä,

joka vaikuttavat sotilaallisen huoltovarmuuden

turvaamiseen.

Mistä tekijöistä sotilaallinen huoltovarmuus

koostuu? Kysymys on haastava ja se onkin

hyvä kääntää muotoon, että mitä itse asiassa

28 Kumpula: YETTS 2010 valmistumassa, myös järjestöjä tarvitaan

29


turvataan, kun turvataan huoltovarmuutta?

Sotilaallisesta näkökulmasta huoltovarmuudella

tarkoitetaan maanpuolustuksen kannalta

välttämättömien taloudellisten toimintojen

turvaamista poikkeusoloissa. Huoltovarmuus

onkin keskeinen maanpuolustuksen toiminnan

mahdollistaja.

Keskeisin sotilaalliseen huoltovarmuuteen

liittyvä ominaispiirre on huoltovarmuuden

käsitteen liittyminen usein perinteisenä

pidettyyn materiaaliseen huoltovarmuuteen

eli toimitusvarmuuteen. Sotilaallinen huoltovarmuus

on kuitenkin laajempi käsite kuin

toimitusvarmuus ja se kattaa niin teollisen

osaamisen ylläpitämisen, huollon ja ylläpidon,

tutkimus- ja kehitystoiminnan, laadunvarmistuksen,

vientilupakäytännöt, poliittiset ja

taloudelliset näkökohdat sekä valtiohallinnon

ja elinkeinoelämän yhteistoiminnan.

Huoltovarmuus ei ole koskaan täydellistä.

Omavaraisuus on hyvä lähtökohta, mutta

käytännössä mahdoton saavuttaa. Huoltovarmuuden

turvaamisen reunaehtoja ovat muun

muassa tavoitetila (tavoitellaanko mahdollisimman

suurta omavaraisuutta, markkinaehtoista

huoltovarmuutta tai keskinäisriippuvuutta),

käytettävissä olevat resurssit (huoltovarmuus

ei ole ilmaista) sekä poliittinen tahtotila (onko

poliittista tahtoa / halua luottaa toisiin).

Usein kysytään, että onko kansainvälisesti

turvattu huoltovarmuus uskottavaa ja luotettavaa.

Yksiselitteistä vastausta ei tähän kysymykseen

ole, mutta joitakin huomioita voidaan

esittää.

Kansallisvaltion kannalta kansainvälisen

sotilaallisen huoltovarmuuden keskeinen ehto

on poliittinen tahto ja luottamus. Mikäli näitä

on, niin useimmat huoltovarmuuteen liittyvät

kysymykset voidaan ratkaista. Tämän rinnalla

näyttelee merkittävää roolia taloudellinen sitovuus

eli käytännössä onko toiminta osapuolille

taloudellisesti järkevää.

Kolmantena tekijänä on oikeudellinen

sitovuus. Esimerkiksi onko huoltovarmuusvelvoitteen

täyttämättä jättäminen jollakin

tavoin sanktioitua, minkälaisia lainsäädännöllisiä

ehtoja on asetettu puolustusvälineiden

rajat ylittäville siirroille, tai miten jo tehtyjä

toimitussopimuksia voidaan muuttaa kriisitilanteessa.

Neljäs tekijä on keskinäisriippuvuuden määrä.

Käytännössä kysymys on silloin siitä, onko

osapuolilla valinnan varaa huoltovarmuusvelvoitteen

täyttämättä jättämisessä. Viides tekijä

on fyysinen sijainti. Esimerkiksi jonkin sotilaallisen

järjestelmän huollon fyysisellä sijainnille

on vaikutusta huoltovarmuusjärjestelyn

uskottavuuteen.

Lisäksi keskeistä roolia uskottavuuden kannalta

näyttelevät yhteisten standardien soveltaminen,

järjestelmien käytön yleisyys eri maissa

ja kotimaisen teollisuuden kyky tukea huoltovarmuutta.

Suomen tavoitteista

Suomen sotilaallinen huoltovarmuus perustuu

kotimaiseen pohjaan. Mahdollisuudet turvata

maamme huoltovarmuutta pelkästään kansallisin

toimenpitein ovat kuitenkin heikentyneet,

sillä suhteellisesti käytettävissä oleva rahat pienenevät.

Toisaalta tarve kansallisiin huoltovarmuusjärjestelyihin

on myös vähentynyt, koska

kansainvälistyminen antaa mahdollisuuksia

hyödyntää esimerkiksi Euroopan unionin ja

sen jäsenmaiden voimavaroja.

Sotilaallinen huoltovarmuus on osa yhteiskunnan

yleistä huoltovarmuutta. Tämä on keskeinen

tavoite ja tähän pyritään muun muassa

erilaisin kumppanuusjärjestelyin julkisen ja

yksityisen sektorin välillä. Tässä tavoitteessa

on taustalla kokonaismaanpuolustusajattelu ja

yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaaminen.

Tämä laaja-alainen huoltovarmuusosaaminen

on tehnyt Suomesta eräänlaisen huolto-

varmuusajattelun suurvallan. Syy tähän on

maantieteessä. Suomi sijainti etäällä muun

Euroopan teollisista keskittymistä on kannustanut

kiinnittämään keskimääräistä enemmän

huomiota huoltovarmuuskysymyksiin.

Suomen sotilaallisen huoltovarmuuden turvaaminen

koostuu useista osatekijöistä. Puolustusministeriön

materiaalipoliittisessa strategiassa

todetaan, että kotimainen huoltovarmuus

turvataan kilpailukykyisellä ja teknisesti edistyksellisellä

teollisuudella, toimivilla logistisilla

järjestelmillä, ostopalveluilla sekä tehokkaalla

huolto- ja korjaustoiminnalla.

Kansainvälisellä yhteistyöllä tuetaan kansallista

toimintaa. Huoltovarmuuden kehittäminen

edellyttää kansainvälisiä sopimusjärjestelyjä,

pitkäaikaista yhteistyötä niin valtio- kuin

myös teollisuustasolla. Puolustusvoimille pyritään

pääsääntöisesti hankkimaan materiaalia,

joka on Nato-yhteensopivaa, testattua ja jo

käytössä useammassa maassa.

Turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko

(2009) kirjaa kansainvälisen puolustusmateriaaliyhteistyön

merkityksen kirkkaasti:

se luo edellytyksiä sotilaalliselle avunannolle ja

-vastaanottokyvylle, huoltovarmuuden turvaamiselle

ja taloudellisille materiaalihankkeille

sekä edistää puolustusvoimien kykyä osallistua

kansainvälisiin sotilaallisiin kriisinhallintaoperaatioihin.

EU:n yhteinen puolustuspolitiikka ja

sotilaallinen huoltovarmuus

Euroopan unioni on jäsenvaltioidensa muodostama

taloudellinen ja poliittinen liitto, joka

pohjautuu vapaalle liikkuvuudelle ja toimiville

sisämarkkinoille. Huoltovarmuuden näkökulmasta

markkinalähtöinen huoltovarmuus on

hyvä lähtökohta. Kuitenkin poikkeusolojen

– ja erityisesti sotilaallisten poikkeusolojen –

näkökulmasta markkinalähtöinen huoltovarmuus

ei ole riittävä ratkaisu.

EU:ssa ei ole olemassa kaiken kattavaa huoltovarmuusjärjestelyä.

On olemassa erilaisia

sektorikohtaisia järjestelyitä, esimerkiksi energiaturvallisuuden

alalla, joilla pyritään täydentämään

markkinaehtoista huoltovarmuutta.

Euroopan unioni ei ole puolustusliitto.

EU:lla on kuitenkin yhteinen turvallisuus- ja

puolustuspolitiikka sekä se säätelee osittain

useita puolustushallintoja tukevia toimintoja,

30 Aalto: Suomi ja sotilaallinen huoltovarmuus EU:ssa sekä Natossa 31


kuten puolustusvälinehankintoja ja teollisuuspolitiikkaa.

EU:n yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka

kattaa useita toimijoita. Euroopan

puolustusvirasto (European Defence Agency,

EDA) on keskeinen toimija eurooppalaisten

sotilaallisten suorituskykyjen kehittämisessä.

Eräs EDA:n tärkeimmistä tehtävistä on kehittää

ja ylläpitää Euroopan puolustusteollista ja

teknologista perustaa sekä näitä tukevia puolustusvälinemarkkinoita.

Eurooppalaiset puolustusvälinemarkkinat

ja puolustusteollinen teollinen perusta rakentuivat

pitkään kansallisvaltioiden pohjalle.

Viimeisten kymmenen vuoden aikana on kuitenkin

tapahtunut merkittävä muutos, jonka

aikana on siirrytty kohti avoimia ja yhtenäisiä

eurooppalaisia puolustusvälinemarkkinoita ja

useamman maan yhteishankintoja.

Sotilaallinen huoltovarmuus on tunnistettu

EDA:n työssä keskeisesti markkinoiden

avoimuuteen liittyväksi elementiksi. Tämä on

loogista. Tuskin mikään jäsenvaltio on valmis

luopumaan kansallisesta suorituskyvystä ilman

varmuutta, että puolustusmateriaali, sen

varaosa tai huolto, on saatavilla silloin kuin

32

sitä tarvitaan, vaikka sitä ei tuetettaisikaan kotimaassa.

EDA on lähestynyt sotilaallisesta huoltovarmuutta

poliittisesta näkökulmasta. Vuonna

2006 käyttöön otettujen puolustusvälinehankintojen

hankintojen avoimuutta ja kilpailuttamista

lisäävien käytännesääntöjen yhteydessä sovittiin

niihin liittyvistä huoltovarmuusperiaatteista.

Näiden keskeisin viesti on, että käytännesääntöihin

osallistuvan maan on kriisissä tai hätätilanteessa

edesautettava toisen osallistujamaan

materiaalihankintasopimuksen täyttymystä sen

operatiivisten tarpeittensa täyttämiseksi.

Tämän pitkälti toimitusvarmuuteen liittyvän

näkökulman lisäksi EDA:ssa on työstetty

myös pidemmän aikavälin huoltovarmuutta.

Tämän työn taustalla on ollut puolustusministereiden

vuonna 2007 sopima strategia Euroopan

puolustusteollisen- ja teknologisen perustan

kehittämisestä. Strategian tärkeimpiä

tavoitteita on eurooppalaisten puolustusteollisten

avainkykyjen turvaaminen. Esimerkkinä

tästä työstä voidaan mainita työ ampumatarvikkeiden

osalta.

Puolustusmenoihin kohdistuvat säästöt sekä

puolustusmateriaalin kallistuminen aiheuttavat

tällä hetkellä suuren haasteen EU:n jäsenmaille.

Edes suuret jäsenvaltiot, Ranska ja Iso-Britannia,

eivät enää kykene ylläpitämään omia

kansallisia armeijoitaan entisellä tasolla, vaan

ovat pakotettuja yhteistyöhön. Tämä kehitys

onkin viemässä eurooppalaisia valtioita kohti

erikoistumista ja suorituskykyjen jakamista.

Poliittinen luottamus tullee samaan tärkeän

roolin tulevassa erikoistumiskeskustelussa.

Kun jäsenvaltiot ovat pakotettuja yhteistyöhön,

niin ne myös haluavat takuut huoltovarmuudesta.

Tässä keskustelussa EU:n erilaisilla

lojaliteettiin, solidaarisuuteen ja avunantoon

perustuvilla oikeudellisilla lausekkeilla saattaa

olla merkitystä.

EDA:ssa on reagoitu nopeasti säästöjen

aiheuttamaan haasteeseen. Vuoden 2010 työohjelmassa

on linjattu tavoitteeksi pidemmällä

aikavälillä luoda hallitustenvälinen sopimus

huoltovarmuusjärjestelyistä.

Suomi osallistuu aktiivisesti EDA:n huoltovarmuutta

koskevaan työhön. Suomen lähtökohta

on hyvin pragmaattinen: on vastattava

muuttuneeseen tilanteeseen käyttämällä niitä

huoltovarmuusvälineitä, joita työkalupakista

löytyy. Eräänä keskeisinä tavoitteena on ollut

kotimaisen puolustusvälineteollisuuden kytkeminen

ulkomaisiin materiaalihankintoihin

jo hankkeen suunnitteluvaiheesta alkaen.

Sotilaallisen huoltovarmuuden

sisämarkkinaulottuvuus

EU:n sotilaallisella huoltovarmuudella on

myös sisämarkkinaulottuvuus, jossa korostuu

säädösten merkitys. Myös toimijoiden kenttä

ja logiikka on toinen kuin hallitustenvälisessä

turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa yhteistyössä.

Sotilaallisen huoltovarmuuden toimijoiksi

ovat tulleet jäsenvaltioiden lisäksi myös

muun muassa komissio, Euroopan parlamentti

ja EU-tuomioistuin.

Sotilaallisen huoltovarmuuden sisämarkkinaulottuvuus

on kehittynyt voimakkaasti

viimeisen kymmenen vuoden aikana. Lähtökohtaisena

syynä tähän on ollut yhteisen

eurooppalaisen puolustusvälinemarkkinan

luominen, joka on rajoittanut jäsenvaltioiden

mahdollisuutta turvautua esimerkiksi

omiin kansallisiin hankintasääntöihin yhteisten

EU-tason hankintasääntöjen asemasta.

Täten mahdollisuus laatia räätälöityjä

kansallisia huoltovarmuusjärjestelyitä on myös

kaventunut.

Säädöstasolla kaksi keskeisesti sotilaalliseen

huoltovarmuuteen vaikuttavaa oikeudellista

instrumenttia ovat direktiivi turvallisuus- ja

puolustusvälinehankinnoista sekä direktiivi

yhteisön sisäisistä puolustusvälineiden siirroista.

Nämä ovat parhaillaan jäsenvaltioissa

täytäntöönpantavina.

Turvallisuus- ja puolustusvälinehankintadirektiivin

keskeinen tavoite on tuoda avoimuutta

ja kilpailua puolustusvälinehankintoihin ja

edesauttaa eurooppalaisen puolustusvälinemarkkinan

luomista. Tällä on toteutuessaan

merkittävä vaikutus huoltovarmuuteen, sillä

se tulee lisäämään rajat ylittäviä hankintoja.

Tämä seikka on myös huomioitu direktiivissä,

jossa annetaan mahdollisuus asettaa toimitusvarmuuteen

liittyviä vaatimuksia.

Vientilupakäytännöt ovat yksi sotilaallisen

huoltovarmuuden suurimmista haasteista.

Vaikka kaikki muut huoltovarmuuden osatekijät

toimisivatkin, voi tavara lopulta niin sanotusti

”jäädä rajalle”. Tähän problematiikkaan

on unioni puuttumassa direktiivillä yhteisön

sisäisistä puolustusvälineiden siirroista. Direktiivin

tavoitteena on vapauttaa puolustusvälineiden

liikkuvuutta EU:n sisällä. Tavoite

on haastava, sillä perinteisesti puolustusvälineiden

siirtoihin on liittynyt ulkopoliittisia

näkökohtia myös EU:n sisällä.

Komissio pohtii myös parhaillaan pitemmän

aikavälin sotilaalliseen huoltovarmuuteen

liittyviä tekijöitä, kuten valtionapujen ja

vastakauppojen roolia unionin lainsäädännön

valossa.

Suomi on tukenut eurooppalaisen puolustusvälinemarkkinan

luomista. Suomi on myös

pitänyt direktiivien luomisvaiheissa esillä huoltovarmuusnäkökohtia.

Nato ja sotilaallinen huoltovarmuus

Pohjois-Atlantin liitto (NATO) on puolustusliitto.

Tämä seikka antaa luonnollisesti Naton

huoltovarmuusyhteistyölle erilaisen lähtökohdan

kuin EU:n huoltovarmuusyhteistyö.

Ennen kaikkea Naton luonne puolustusliittona

vahvistaa sotilaallisen huoltovarmuuden poliittista

ulottuvuutta.

Naton rooli sotilaallisten huoltovarmuuden

alalla koostuu useista eri käytännön osa-alueista.

Aalto: Suomi ja sotilaallinen huoltovarmuus EU:ssa sekä Natossa 33


Näistä keskeisimmät ovat Naton priorisointi- ja

allokointijärjestely, puolustusmateriaalijohtajien

alaisuudessa tehtävä työ sekä Naton huolto-

ja hankintaviraston (NAMSA) piirissä tehtävä

yhteistyö.

Naton priorisointi- ja allokointijärjestelyn

tarkoituksena on pyrkiä priorisointi- ja allokaatiojärjestelmien

koordinointiin. Käytännössä

tämä tarkoittaa yhteisymmärrystä siitä, miten

kriisitilanteessa teollisuuden tilauksia priorisoitaisiin

ja eri materiaaleja allokoitaisiin eri

maihin. Järjestelmää ei ole toistaiseksi täytäntöönpantu

kokonaisuudessaan.

Naton priorisointi- ja allokointijärjestelyä

työstetään Naton siviilivalmiusyhteistyöelimissä,

joissa käsitellään myös siviilihuoltovarmuuden

kysymyksiä, esimerkiksi energiaan

liittyen. Nato-yhteistyö tällä alueella on lähes

täysin avointa myös kumppanuusmaille. Suomi

on osallistunut työhön aktiivisesti. Suomen

kannalta keskeisinä tavoitteina on Naton huoltovarmuuskysymysten

seuraaminen ja osallistuminen

niiden kehittämiseen.

Puolustusmateriaalijohtajien alaisuudessa

kehitetään useita sotilaallisen huoltovarmuuden

kannalta keskeisiä elementtejä. Näistä

voidaan maininta standardien kehittäminen,

yhteiset toimintatavat, yhteensopivuus, vaatimusten

harmonisointi ja yhteishankkeet.

Naton huolto- ja hankintaviraston (NATO

Maintenance and Supply Agency, NAMSA)

tavoitteena on mahdollistaa edulliset materiaalihankinnat

ja huoltovarmuuden lisääminen.

NAMSA:n rooli huoltovarmuustyössä

perustuu muun muassa varaosajärjestelmiin.

NAMSA:n työssä painottuu tällä hetkellä operaatioiden,

erityisesti Afganistanissa käynnissä

olevan ISAF:in, tukeminen. Naton reformin

myötä Naton virastorakennetta uudistetaan,

joten joitakin muutoksia mahdollisesti myös

NAMSA:n tehtäviin on tulossa.

34

Aalto: Suomi ja sotilaallinen huoltovarmuus EU:ssa sekä Natossa

Suomen ja NAMSA:n yhteistyö perustuu

muutamiin hankkeisiin. Suomi saa tällä hetkellä

tietoa ainoastaan niistä NAMSA:n ohjelmista,

joihin itse osallistuu.

Ajatuksia tulevaisuudesta

Puolustusbudjetteihin kohdistuvat leikkaukset

pakottavat eurooppalaiset valtiot yhä tiiviimpään

puolustuspoliittiseen yhteistyöhön. Yksikään

valtio ei enää tuota kaikkia sotilaallisia

suorituskykyjään itse. Kansainväliset huoltovarmuusjärjestelyt

ovat yksi keino vastata tähän

haasteeseen.

Suomen sotilaallinen huoltovarmuus perustuu

jatkossakin kotimaiseen pohjaan ja kansallisten

voimavarojen optimoituun käyttöön.

Tässä tehtävässä korostuu laaja-alainen kansallinen

yhteistyö muun muassa yhteiskunnan

elintärkeiden toimintojen turvaamisen strategian

viitoittamalta pohjalta.

Sotilaallisen huoltovarmuuden näkökulmasta

uutta on ylikansallisen ulottuvuuden

kehittyminen EU:ssa. Tämä tulisi nähdä mahdollisuutena

kehittää yhä tehokkaampia ja kestävämpiä

huoltovarmuusjärjestelyitä.

Sekä EU että Nato ovat tärkeitä toimijoita

sotilaallisen huoltovarmuuden aloilla. Kummallakin

organisaatiolla on oma roolinsa.

EU:n vahvuudet piilevät sisämarkkinoissa, oikeudellisten

elementtien mukanaolossa sekä

teollisuuspoliittisessa näkökulmassa. Naton

vahvuus on taas puolustusliitossa, sen poliittisessa

ulottuvuudessa sekä käytännön yhteensopivuudessa.

EU:n ja Naton sotilaallista huoltovarmuutta

koskevissa yhteistyömekanismeissa on edelleen

paljon kehitettävää. Suomen kannalta lienee

perusteltua olla aktiivisesti mukana niissä keskusteluissa,

joissa Suomea koskevia huoltovarmuuskysymyksiä

pohditaan.

Veli-Pekka Nurmi

Dosentti, johtaja, Onnettomuustutkintakeskus

Onnettomuustutkinta ja

yhteiskunnan elintärkeät toiminnot

atkustajalautta Estonian uppoaminen,

bussiturma Konginkankaalla, vanhus-

M ten palvelutalon palo Maaningalla,

jäteveden joutuminen talousvesiverkostoon

Nokialla, vakavat junaturmat Jokelassa ja

Jyväskylässä, tsunamista aiheutunut Aasian

luonnonkatastrofi ja siihen liittyvä viranomaistoiminta

Suomessa, helikopterionnettomuus

Tallinnan edustalla, omakotitalon

palo Naantalissa sekä rajuilmojen seuraukset.

Kun oheiseen esimerkkilistaan lisätään vielä

Jokelassa ja Kauhajoella sattuneet kouluampumiset,

saadaan hahmotelma onnettomuustutkinnan

toimintakentästä.

Onnettomuustutkinnan tarkoituksena

on peruutuspeiliin katsomalla auttaa turvallisemman

tulevaisuuden rakentamisessa.

Onnettomuustutkintaa tehdään vain yleisen

turvallisuuden parantamiseksi ja onnettomuuksien

ehkäisemiseksi eikä siinä oteta

kantaa vastuu-, vahingonkorvaus- tai syyllisyyskysymyksiin.

Yhteiskunnan elintärkeitä

toimintoja koskettaneiden onnettomuuksien

tarkastelu on tärkeää turvallisuuden parantamistyössä.

Itsenäinen ja riippumaton

tutkintaviranomainen

Onnettomuuksien tutkintaa on määrätietoisesti

kehitetty Suomessa jo lähes kolmenkymmenen

vuoden ajan. Tärkeä askel asiassa oli alan

oman lainsäädännön luominen. Laki suuronnettomuuksien

tutkinnasta (373/1985) tuli

voimaan vuoden 1986 alusta, ja se on joidenkin

muutosten kautta voimassa edelleen.

Alun alkaen laki koski nimensä mukaisesti

vain suuronnettomuuksien ja niiden vaaratilanteiden

tutkintaa. Tällöin tutkintavalmiuden

ylläpitämiseksi oli oikeusministeriön

yhteydessä pysyvä valtion komitea, suuronnettomuustutkinnan

suunnittelukunta, joka

huolehti valmiuden ylläpidosta ja tarvittaessa

aloitti tutkinnan. Onnettomuudet ja vaaratilanteet

tutki valtioneuvoston jokaista tapausta

varten erikseen asettama tutkintalautakunta.

Vuosina 1986 – 1996 tutkittiin yhteensä 21

suuronnettomuutta tai suuronnettomuuden

vaaratilannetta. Suuronnettomuustutkinnan

suunnittelukunta lakkautettiin 1. 3. 1996, jolloin

sen tilalle oikeusministeriön yhteyteen

perustettiin Onnettomuustutkintakeskus.

Siitä on kehitetty kansalliset ja kansainväliset

tarpeet huomioiden monialainen, itsenäinen

ja riippumaton tutkintaviranomainen.

Ilmailulain kokonaisuudistuksen yhteydessä

1994 suuronnettomuuksien tutkinnasta

annetun lain soveltamisalaa laajennettiin

koskemaan suuronnettomuuksien ja niiden

vaaratilanteiden lisäksi ilmailun onnettomuuksia.

Ilmailuonnettomuuksien tutkinta

siirrettiin ilmailulaitokselta Onnettomuustutkintakeskukselle.

Muutoksen syynä oli

ilmailuonnettomuuksien tutkintaa koskeva

direktiivi (94/56/EY), jonka mukaan lentoonnettomuuksien

tutkinnasta vastaavan viranomaisen

on oltava itsenäinen ja ilmailuviranomaisesta

riippumaton.

Onnettomuustutkintakeskuksen perustamisen

yhteydessä sen tehtäväksi säädettiin

myös raideliikenneonnettomuuksien tutkinta.

Aiemmin rautatieonnettomuudet tutki

tapauksen vakavuudesta riippuen Valtionrautateiden

keskus- tai aluehallinnon asettama

tutkintalautakunta. Nämä selvittivät lähinnä

sattuneiden tapausten teknisiä syitä.

Onnettomuustutkintakeskuksen tehtävänä

on näin vuodesta 1997 alkaen ollut tutkia suuronnettomuuksien

lisäksi niiden vaaratilanteet

laadusta riippumatta sekä tarkemmin onnettomuustutkinta-asetuksessa

(79/1996) määritellyt

ilmailu-, raideliikenne- ja vesiliikenneonnettomuudet.

sekä niiden vaaratilanteet.

35


Tie- ja maastoliikenneonnettomuuksista onnettomuustutkintakeskus

tutkii vain suuronnettomuudet.

Kansallisen lainsäädännön

lisäksi eri liikennemuotojen onnettomuuksien

tutkinnasta on joukko kansainvälisiä sopimuksia

ja Euroopan unionin lainsäädäntöä.

Onnettomuustutkinta muuttumassa

turvallisuustutkinnaksi

Onnettomuustutkintaa koskeva suomalainen

lainsäädäntö on edelleen pääosin toimiva ja

käyttökelpoinen. Se on myös keskeisiltä osiltaan

sopusoinnussa onnettomuustutkinnasta

annettujen kansainvälisten sopimusten kanssa.

Kuitenkin sääntelyn ajanmukaistaminen

on tarpeen erityisesti perustuslaista johtuvista

syistä. Perusoikeus- ja perustuslakiuudistusten

myötä muun muassa onnettomuustutkintasäädöksiin

sisältyvien toimivaltasäännösten

sisältö ja kirjoitustapa vaativat täsmentämistä.

Perustuslaki edellyttää myös lain ja asetuksen

suhteen arviointia. Siksi eduskunnan käsittelyssä

on parhaillaan oikeusministeriön valmistelemana

alaa ohjaavan lainsäädännön perusteellinen

uudistaminen.

Hallituksen esityksessä turvallisuustutkintalaiksi

(HE 204/2010 vp) esitetään kumottavaksi

laki onnettomuuksien tutkinnasta. Esitys sisältää

ehdotuksen, että Onnettomuustutkintakeskuksessa

tehtävää työtä ei enää kutsuttaisi

onnettomuustutkinnaksi vaan turvallisuus-

tutkinnaksi. Viraston nimeen termimuutoksella

ei ole tarkoitus olla vaikutuksia. Uutena asiana

lakiesityksessä on myös tutkijoiden todistamiskielto

tutkinnassa esiin tulleista asioista. Näin

pyritään korostamaan sitä, että tutkintaa tehdään

onnettomuuksien ennaltaehkäisemiseksi

eikä oikeudellisen vastuun kohdentamiseksi.

Tutkintaryhmät kootaan laajasta

asiantuntijajoukosta

Onnettomuustutkintakeskus tutkii vuosittain

noin 70 onnettomuutta tai vaaratilannetta.

Määrä on pysynyt lähes samana vuosien ajan. Viraston

tutkimia suuronnettomuuksia on tapahtunut

viimeksi vuonna 2004, jolloin tutkittiin

Konginkankaalla sattunut linja-auton ja rekan

yhteentörmäys sekä suomalaisten viranomaisten

toiminta Kaakkois-Aasian tsunamin jälkeen.

Suuronnettomuutena pidetään säädösten

mukaan onnettomuutta, jota on kuolleiden

tai loukkaantuneiden taikka ympäristöön,

omaisuuteen tai varallisuuteen kohdistuneiden

vahinkojen määrän taikka onnettomuuden

laadun perusteella pidettävä erityisen

vakavana. On hyvä, että suuronnettomuuden

määritelmästä ei ole yritetty tehdä luonnontiedettä.

Käytännössä lavean määritelmän mukainen

suuronnettomuus on helppo tunnistaa kun

sellainen on tapahtunut.

Suuronnettomuuksien sekä eri liikennemuotojen

onnettomuuksien ja vaaratilanteiden

tutkinnan lisäksi tutkintaa on tehty useiden samantyyppisten

onnettomuuksien teematutkintana.

Niiden tarkoituksena on ollut selvittää,

onko onnettomuuksilla toisiaan muistuttavia

piirteitä ja toistuvia syitä. Teematutkintoina

on tutkittu muun muassa vuosina 2000 ja

2001 tapahtuneet linja-autopalot, kuolemaan

johtaneita tulipaloja, kevättalvella 2006 tapahtuneet

rakennusten kattojen sortumiset, kotimaan

matkustaja-alusliikenteen turvallisuutta,

luotsaustoimintaa, vaaratilanteiden meriradioliikennettä,

väsymyksen syitä ja yleisyyttä

komentosiltatyöskentelyssä sekä tasoristeysonnettomuuksia.

Määrätietoisella työllä Suomeen on saatu

vakiinnutettua hyvin toimiva ja kustannustehokas

onnettomuuksien tutkintajärjestelmä,

missä viraston ydin muodostuu vain runsaasta

kymmenestä vakinaisesta virkamiehestä. Onnettomuustutkinnan

varsinaisena syömähampaana

on noin 250 vapaaehtoisen huippuasiantuntijan

joukko.

Tehtävään vaikka joulupöydästä

Tapahtuman laadusta riippuen tutkintalautakunnat

ja –ryhmät kootaan pääosin tästä

joukosta poimien kuhunkin tehtävään

sopivimmat asiantuntijat. Toimintatapa

asettaa haasteita johtamiselle. Käytettävien

asiantuntijoiden ammattitaidon on oltava

korkealla tasolla ja heidän motivaationsa osallistua

onnettomuustutkintaan on oltava sellainen,

että tehtävään lähdetään tarvittaessa

vaikka joulupöydästä.

Oman ammattitaidon lisäksi keskeistä onnettomuustutkinnan

onnistumiselle on saumaton

yhteistyö muiden viranomaisten kanssa.

Keskeisimpinä tässä ovat poliisi, pelastustoimi

ja puolustushallinto sekä eri liikennemuotojen

valvontaviranomaiset. Heille on syytä antaa

suuri kiitos sujuvasta yhteistoiminnasta.

Virastossa on viimeisen kymmenen vuoden

aikana panostettu toimintaa ja tutkintamenetelmiä

kuvaavien sisäisten ohjeiden laatimiseen,

tarkoituksena kehittää tutkinnan järjestelmällisyyttä

ja läpinäkyvyyttä sekä vähentää henkilöriippuvuutta.

Toiminnan ja sen muotojen

kirjallinen kuvaaminen muodostaa välttämättömän

ponnistuspohjan toiminnan edelleen

kehittämiselle.

Kansainvälisen arvioinnin kohteena

Toiminnan kuvaukset ovat tärkeitä, kun Onnettomuustutkintakeskuksen

toimintaa arvioidaan.

Parhaillaan kansainvälinen siviiliilmailujärjestö

ICAO on arvioimassa Suomen

ilmailujärjestelmää. Osana sitä on auditoitu

myös ilmailuonnettomuuksien tutkintajärjestelmä.

Näköpiirissä on, että myös suomalainen

vesi- ja raideliikenneonnettomuuksien tutkinta

36 37


tulee lähivuosina kansainvälisen arvioinnin

kohteeksi. Ulkopuolisten arviointien lisäksi

Onnettomuustutkintakeskus pyörittää omaehtoisesti

jatkuvaa sisäisten auditointien sarjaa,

missä etsitään toiminnan kehittämiskohteita.

Onnettomuustutkintakeskuksen tutkintakäytännössä

on varsinkin 2000-luvulla tapahtunut

muutoksia. Nykyisin vähäisemmistä

onnettomuus- ja vaaratilannetapauksista tehdään

aiempaa useammin esiselvitys tai suppea

D-tutkinta. Nämä tutkinnat ovat pienimuotoisempia

ja niistä tehdään lyhyempi selostus kuin

vakavammista tapauksista tehty täysmittainen

tutkintaselostus. Näin tutkinta saadaan nopeammin

päätökseen ja turvallisuutta parantavat

suositukset tarkasteltaviksi. Muutoksen

tavoitteena on ollut tutkinnan vaikuttavuuden

kehittäminen.

Onnettomuustutkintaan on perinteisesti

liittynyt vahva kansainvälinen ulottuvuus.

Viime vuosina kansainvälinen yhteistyö tutkinnassa

on vielä lisääntynyt. Onnettomuustutkintakeskus

on tehnyt yhteistyötä useiden

valtioiden kanssa erityisesti meri- ja ilmailuonnettomuuksien

tutkinnassa. Merkittävimmät

kansainväliset tutkinnat ovat olleet Estonian

uppoaminen ja Copterlinen helikopterionnettomuus

Tallinnan edustalla. Tutkinnan

kehittämisessä yhteistyö on tiivistä erityisesti

pohjoismaiden ja EU:n piirissä.

Turvallisuussuosituksilla

vaikuttavuutta

Vaikuttavuuden kannalta tärkeä tuotos onnettomuustutkinnasta

on luonnollisesti se, että

Onnettomuustutkintakeskus antaa tutkinnassa

esille tulleiden asioiden perusteella huolellisesti

harkittuja turvallisuussuosituksia eri

aloille ja toimijoille. Turvallisuussuositukset

kiteyttävät tutkijoiden käsityksen siitä, miten

samankaltaiset onnettomuudet voitaisiin jatkossa

välttää. Annettavien suositusten toteuttaminen

vaatii monesti pitkäjänteistä työtä ja

siksi niiden vaikutukset näkyvät vasta vuosien

päästä. Onnettomuustutkintakeskus myös

seuraa antamiensa suositusten toteutumista

(taulukko 1).

Suositusten seurantaa on kehitetty usean

vuoden ajan. Seurannan tarkentuessa on samalla

toteutettujen suositusten suhteellinen

osuus kaikista annetuista suosituksista kasvanut.

Tutkinnan vaikuttavuus ei kuitenkaan nojaa

pelkästään suosituksiin. On nähty että jo

sillä on positiivista vaikutusta turvallisuuteen

liittyviin asioihin, että asiaa tutkitaan. Niin

tutkinnan aikana käytävä julkinen keskustelu

kuin asiantuntijayhteydenpitokin ovat omiaan

vauhdittamaan turvallisuutta parantavia toimia.

Onnettomuustutkinnalla on vaikutuksia

yhteiskunnan toimivuuteen ja turvallisuuteen

sekä myös käytännössä koettuun turvallisuuden

tunteeseen.

Myös kouluampuminen tutkittiin

Tuusulan Jokelassa sattui 7. 11. 2007 ampumatapaus,

jossa lukiolainen surmasi kahdeksan

henkilöä ja itsensä. Tapauksella koettiin olevan

laaja yhteiskunnallinen merkitys. Koska Jokelan

tapauksessa ei ollut kysymys onnettomuudesta

vaan rikollisesta teosta, ei onnettomuustutkintakeskuksella

ollut asiassa toimivaltaa

eikä tutkintalautakuntaa voitu asettaa onnettomuustutkintalain

nojalla. Siksi tutkinnasta

ehdotettiin säädettäväksi erityislaki Jokelan

koulukeskuksessa sattuneiden kuolemaan

johtaneiden tapahtumien tutkinnasta (HE

51/2008 vp).

Taulukko 1. Turvallisuussuositukset ja toteutuksen tilanne vuodesta 2000 alkaen

Annettu Toteutuksen Toteutettu Ei toteuteta

2000-2009 (kpl) tilanne 2000-2009

tiedossa

Ilmailu 281 91 % 54 % 18 %

Raideliikenne 147 88 % 44 % 13 %

Vesiliikenne 184 65 % 25 % 17 %

Muut 176 88 % 42 % 3 %

Yhteensä 788 84 % 43 % 14 %

JT

Lain eduskuntakäsittelyn aikana tapahtui

Kauhajoella kouluampumistapaus 23. 9. 2008,

jossa oppilas ampui kymmenen ihmistä ja itsensä.

Tämän jälkeen eduskunnan käsittelyssä olleen

lain nimike muutettiin laiksi eräiden kuolemaan

johtaneiden tapahtumien tutkinnasta

(662/2008) ja se rajattiin koskemaan näiden

kahden tapauksen tutkintaa. Valtioneuvosto

asetti kumpaakin tapausta varten oman tutkintalautakunnan.

Tutkintalautakunnat toimivat

oikeusministeriön yhteydessä ja ovat luovuttaneet

tapahtumia koskevat tutkintaselostukset

ministeriölle (OM:n julkaisuja 2009:2 sekä

OM:n selvityksiä ja ohjeita 11/2010).

Yhteiskunnan perustoimintoja

vaarantavat tapahtumat tutkintaan

Parhaillaan käsittelyssä olevaan uuteen lakiin

ehdotetaan otettaviksi myös säännökset, joita

sovelletaan sellaisten poikkeuksellisten tapahtumien

tutkintaan, jotka eivät ole onnettomuuksia

tai niiden vaaratilanteita. Ehdotetun

määritelmän mukaan tutkittavaksi voisi tulla

sellainen luonteeltaan erityisen vakava tapahtuma,

joka on johtanut ihmishengen menetykseen

taikka joka on muutoin esimerkiksi toteutustavaltaan

tai seurauksiltaan sellainen, että se on

omiaan järkyttämään vakavalla tavalla kansalaisten

turvallisuuden tunnetta tai yhteiskunta-

järjestystä. Myös esimerkiksi yhteiskunnan

perustoimintoja uhanneet tai vakavasti vaurioittaneet

tapahtumat voisivat tulla tutkittavaksi

poikkeuksellisena tapahtumana. Perustoiminnoilla

tarkoitetaan esimerkiksi sellaisia

yhteiskunnan elintärkeitä toimintoja kuten

kriittiseen infrastruktuuriin kuuluvia veden-

ja sähkönjakelua.

Poikkeuksellisten tapahtumien tutkintaan

on tarkoitus soveltaa pääosin onnettomuuksien

ja vaaratilanteiden tutkintaa koskevia säännöksiä.

Tutkinta tehtäisiin onnettomuustutkinnan

tavoin vastaavien tapahtumien ennalta ehkäisemiseksi.

Poliisi tulee edelleen tekemään omaan

työtään totuttuun tapaan eikä tässä tarkoitettu

tutkinta ole ristiriidassa heidän tekemänsä

työn kanssa.

Tutkittavaksi otettavien tapausten ja tutkinnan

poikkeuksellisen luonteen vuoksi

toimivalta päättää tutkinnan aloittamisesta

olisi tarkoituksenmukaista olla valtioneuvostolla.

Lakiesityksen mukaan valtioneuvosto voi

asettaa tapahtuman tutkintaa varten oikeusministeriön

yhteyteen itsenäisesti ja

riippumattomasti työnsä toteuttavan tutkintaryhmän.

Poikkeuksellisen tapahtuman

tutkintaryhmän toimivallan on tarkoitus

olla vastaava kuin tutkintaryhmällä onnettomuuksien

tutkinnassa.

38 Nurmi: Onnettomuustutkinta ja yhteiskunnan elintärkeät toiminnot 39


Rajuilmatutkinta tukee

YETT-strategian toimeenpanoa

Onnettomuustutkintakeskus on elokuussa

käynnistänyt tutkinnan heinä–elokuun 2010

rajuilmojen johdosta. Tavoitteena on selvittää

rajuilmiöistä aiheutuneet vahingot sekä

kehittää yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen

varautumista luonnononnettomuuksiin.

Oleellista tutkinnalle on tunnistaa toimintojen

väliset tärkeimmät keskinäisriippuvuudet,

toimijoiden vastuut ja velvollisuudet sekä toimijoiden

väliset tiedonkulku- ja yhteistyömenettelyt.

Tutkinnan työsuunnitelman mukaisesti

tiedonhankintavaihe on valmis vuoden 2010

loppuun mennessä. Analyysin, johtopäätökset

ja toimenpidesuositukset sisältävä tutkintaselostus

on tarkoitus saada valmiiksi lausuntokierrosta

varten kesäkuussa 2011. Näin selostus

olisi julkaistavissa elo-syyskuussa 2011.

40

Nurmi: Onnettomuustutkinta ja yhteiskunnan elintärkeät toiminnot

Tutkinnan toteuttamisesta vastaa nelihenkinen

tutkintalautakunta. Sen lisäksi pysyvinä

asiantuntijoina toimivat puolustusministeriön

kriisiviestinnän asiantuntija sekä Huoltovarmuuskeskuksen

jatkuvuuden hallinnan

asiantuntija. Tutkinnassa tullaan kuulemaan

ja hyödyntämään laajaa joukkoa eri toimijoita.

Tutkinnan alkuvaiheessa tärkeässä roolissa

on ollut yhteistoiminta Ilmatieteen laitoksen,

Energiamarkkinaviraston ja Turvatekniikan

keskuksen kanssa.

Arvioiden mukaan luonnononnettomuudet

ovat pikemminkin yleistymässä ja muuttumassa

aiempaa rajummiksi. Siksi on tärkeää,

että myös luonnonilmiön aiheuttamia onnettomuuksia

tutkitaan varautumisen kehittämiseksi.

Jo kokonaiskuvan saaminen aiheutuneista

vahingoista on arvokasta varautumisen

kehittämiselle.

Kommendör Marcus Mohlin

Doktorand vid Strategiska institutionen (MpKK)

samt lärare vid Strategiavdelningen på Försvarshögskolan i Stockholm

Outsourcing av militära uppgifter

till kommersiella företag

värtemot vad man kan tro och anta

så har den Amerikanska militären

T sedan mycket lång tid tillbaka varit

beroende av privatägda företag för sina

militära operationer. Man skulle med visst

fog faktiskt kunna påstå att de är en central

del av den Amerikanska strategiska kulturen

eftersom de använts ända sedan det Ameri-

JT

kanska Frihetskriget. Då, strax efter att skotten

vid Lexington fallit i april 1775, var den

Kontinentala Armén fortfarande tämligen

liten och byggde på en frivillig milis under

General George Washingtons befäl. För sitt

underhåll och för sin försörjning förlitade

de sig helt och hållet på kontrakt med lokala

bönder och småföretag, precis som de

Engelska förbanden också gjorde. Men när

kriget bröt ut slutade Amerikanska bönder

och företag att sälja till Engelsmännen vilka

plötsligt tvingades importera underhåll och

förnödenheter sjövägen från andra delar av

Imperiet. Washington, som insåg att detta

var en strategisk nackdel för Engelsmännen,

hade dock inledningsvis inget verktyg för

att kunna utnyttja situationen: någon Amerikansk

flotta fanns helt enkelt inte att tillgå

för att kunna skära av handelssjövägarna.

Emellertid var det av sådan vikt att på något

sätt begränsa Engelsmännens operativa

förmåga på den amerikanska kontinenten

att Washington beslöt sig för att lägga ut

kriget mot den Engelska handelssjöfarten

på entreprenad. Han utfärdade helt enkelt

kaparbrev åt civila handelsskeppare, så som

var kutym på den tiden, som sedan villigt

anföll och beslagtog Engelska handelsfaryg

i de Amerikanska vattnen. Det finns till och

med uppgifter som tyder på att vissa Amerikanska

kaptener uppträdde ända bort mot

Engelska Kanalen.

Muut artikkelit

Genom att sålunda använda sig av på marknaden

tillgängliga resurser för att kompensera

för avsaknad av egna militära resurser kunde

Washington föra ut den Amerikanska revolutionen

på havet, och allt sedan dess har privata

och vinstdrivande intressen varit en del av den

Amerikanska militär-strategiska kulturen. Under

samtliga krig som USA varit inblandade i

sedan dess har det funnits betydande privata

inslag.

Syftet med den här texten är att ge en bild

av militär outsourcing genom att använda

USA som exempel. Den fråga som lyfts fram

handlar om det sätt varpå USA förstärker, och

emellanåt ersätter sina militära förmågor med

hjälp av civila företag och deras specifika resurser

och kompetenser. Avsikten är att först

illustrera vilka typer av tjänster som idag finns

på marknaden och var Försvarsmakten alltså

kan räkna med att bli konkurrensutsatt, samt

att därefter visa på några generella fördelar och

problem som kan förknippas med outsourcing

av militära förmågor.

Viktigt att poängtera redan här är att jag i

den här texten inte kommer att beröra de juridiska

aspekter som eventuellt kan finnas rörande

detta i Finland. Här skulle förmodligen en

särskild granskning behöva göras. Internationellt

sett bedrivs dock omfattande studier och

forskning kring företagen och deras relation till

internationella folkrättsliga överenskommelser

(International Humanitarian Law) och andra

sådana förhållanden.

Centrala begrepp

Innan vi går vidare kan det vara värt att först

betrakta två begrepp som genomsyrar texten.

Det första är outsourcing och används här på

ett sätt som förenklat kan sägas betyda att staten,

i det här specifika fallet den Amerikanska

41


militären, lägger ut delar av sin verksamhet på

entreprenad till privatägda företag. Detta kan i

sin tur göras på en mängd olika sätt: antingen

så sker det för enskilda och kortare uppdrag

eller uppgifter; alternativt så handlar det om

att större funktioner i sin helhet lyfts ut från

verksamheten och därefter upphandlas från företag

som tillhandahåller motsvarande tjänster

på marknaden.

Det andra begreppet är privata militära företag

(PMF) och används i det här sammanhanget

för att illustrera företag som på kommersiell

basis tillhandahåller olika typer av

militär-liknande tjänster till Försvarsmakten

eller andra statliga myndigheter. Längre ned

kommer sådana militär-liknande tjänster som

finns tillgängliga på marknaden att presenteras.

Men, det kan vara värt att här konstatera

att det som för tillfället kan se ovanligt ut från

ett Nordiskt perspektiv, vana som vi är vid våra

respektive militär-industriella komplex fokuserade

på krigsmaterielproduktion, egentligen

bara handlar om en naturlig utveckling och

breddning av försvarsindustrin. Snarare än att

bara handla om produktion av materiel och

kvalificerade materielsystem, omfattar den nu

också nya typer av tjänster. I korthet handlar

det helt enkelt om företag som tillhandahåller

ett stort urval av tjänster som kan vara intressanta

för försvarsmakter och andra statliga organisationer,

underrättelsetjänsten inkluderad.

Termen PMF är emellertid ofta associerad med

företag såsom Executive Outcomes och Blackwater

och de tjänstetyper som de tillhandahöll.

Detta gör att den egentligen är missledande och

därför kanske borde undvikas för att inte leda

oss fel i tanken. Jag har dock valt att använda

den här bara för att den vunnit internationell

acceptans både inom akademiska och journalistiska

såväl som statliga kretsar.

Lite provokativt och raljant skulle man kunna

påstå att allt som den Amerikanska militären

kan och vill göra finns tillgängligt på marknaden.

Förvisso är US Army och US Marine

Corps stridande förband och enheter övade

och samtränade mot specifika uppgifter på ett

sätt som marknaden aldrig kan förutse och öva

inför, något som gäller i ännu högre grad för

de sjögående och flygande förbanden än det gör

för taktiska markstridsförband, men det är nog

också där skillnaden går: alla andra så kallade

stöduppgifter som behövs för att kunna bedriva

militära operationer finns tillgängliga på

marknaden.

Kategorier av företag

På logistikområdet till exempel finns det företag

som säljer, hyr ut och tillhandahåller allt

militären kan behöva för sina förläggningar

och camper. De etablerar, vidmakthåller och

avvecklar dessa när och var det Amerikanska

försvarsdepartementet och den Amerikanska

militären vill: både nationellt och internationellt,

samt under tillfälliga operationer eller för

längre tid. Det finns företag som specialiserar

sig på enstaka funktioner inom förläggningen,

såsom elförsörjning, underhåll och service samt

förplägnadstjänst. Det finns dessutom de som

kan leverera en nyckelfärdig helhetslösning omfattande

precis allt som behövs i en camp. Ett

exempel på en sådan är Camp Lemonnier i Djibouti

som i sin helhet drivs av det Amerikanska

företaget Pacific Architects and Engineers

(PAE).

Vad gäller sjukvårdsresurser ser det likadant

ut. Det finns företag som säljer alla olika former

av sjukvårdsartiklar jämte kvalificerad och specialutbildad

personal inklusive hela sjukvårdsinrättningar.

Faktum är, att den Amerikanska

krigsmakten (likväl som vår egen skulle

kunna göra det) inför en operation utomlands

utan problem skulle kunna upphandla hela

sjukvårdskedjan på den privata marknaden

istället för att behöva bygga upp kompetensen

själv.

En annan kategori företag har specialiserat

sig på att tillhandahålla transporter av alla slag:

internationellt och nationellt; sjö-, luft-, och

marktransporter; tunga- och lätta transporter;

strategiska, operativa, liksom också taktiska

transporter finns tillgängliga. Självklart är

marknaden så pass avancerad att vissa företag

kan erbjuda splitterskyddade fordon av alla de

slag.

Ett annat område som finns tillgängligt på

den amerikanska marknaden är tekniskt tjänst

omfattande både materielunderhåll och tekniskt

systemstöd, det vill säga reparationer och

service på fordon och all annan slags materiel.

Företagen erbjuder tjänster både nationellt

och internationellt och kan omfatta underhåll

och service av mindre delsystem till att omfatta

mycket större och kompletta system.

Ett närbesläktat område som också identifierats

av marknaden är samband och kommunikation

där företag erbjuder satellitkommunikation

och andra liknande lösningar.

Underrättelseinhämtning och analys samt

tillhandahållande av rådata från olika former

av sensorsystem är också en tjänst som sedan

lång tid tillbaka finns tillgängligt på markanden.

Faktum är att redan den amerikanske

befälhavaren under det amerikanska inbördeskriget,

Mclellan, outsourcade strategisk underrättelsetjänst

för sina behov.

Många av de ovan nämnda tjänsterna kan

betecknas som tämligen oproblematiska att

outsourca eftersom de rent geografiskt ofta

hamnar bakom den plats där själva striden genomförs,

men det finns tjänster som levereras

direkt i de områden som berörs av väpnad strid.

Logistiktransporter är en sådan. Det finns då

företag som specialiserat sig på att tillhandahålla

säkerhetslösningar kring dessa och som är

beredda att genomföra beväpnad eskort. Det är

framförallt sådana tjänster debatten om PMF

kommit att kretsa kring. Det vi skall komma

ihår är att för industrin är detta ett av de mindre

inttressanta affärsområdena.

Intressant nog har det också vuxit fram speciella

bemanningsföretag som särskilt tillhandahåller

vissa personalkategorier för företag

som jobbar i konfliktmiljöer. Några personal-

kategorier som marknadsförs är läkare, jurister,

akademiker och forskare (antropologer, samhällsvetare),

poliser, officerare, underofficerare,

väktare, lastbilsförare, piloter och tolkar samt

självklart också ”soldater” (eller ”legoknektar”

om man så vill). De senare kallas ofta för ”operators”,

”trigger-pullers” eller ”shooters” och är

omskrivningar för de säkerhetsvakter som det

så ofta talas om.

Avslutnignasvis måste det poängteras att olika

typer av företag samarbetar med varandra för

att kunna tillgodose kundens behov och kravspecifikationer.

Låt säga att Försvarsmakten har

ett behov av att ha snabb tillgång till kvalificerade

sjukvårdsresurser i ett avlägset och mycket

bergigt land och att man är beredd att köpa upp

tjänsten privat. I detta fall skulle exempelvis ett

företag specialiserat på flygtransporter tillsammans

med ett företag fokuserat på medicinsk

kompetens kunna erbjuda flygevakuering

(MEDEVAC) kombinerat med kvalificerad

akuthjälp och därpå följande omhändertagande

vid en vårdinrättning, det vill säga en

nyckelfärdig helhetslösning.

Outsourcing och marknader

Som så ofta kan USA sägas vara ett särfall och

skiljer sig även i detta hänseende åt vad gäller

Europeiska, och i synnerhet Nordiska, förhållanden.

Om vi exempelvis betraktar den Svenska

marknaden för kommersiellt tillgängliga

42 Mohlin: Outsourcing av militära uppgifter till kommersiella företag

43

JT


militär- liknande tjänster så är den naturligtvis

betydligt både smalare och kvantitativt mindre

än den Amerikanska. För det första så finns inte

samma breda tjänsteutbud som i USA och för

det andra är antalet företag självklart bara en liten

bråkdel av det antal som finns i USA. I Sverige

finns till exempel bara en handfull företag

som kan sägas återfinnas inom tjänstesektorn

av försvarsindustrin. Några av dessa tillhandahåller

exempelvis personskydd och därtill

kopplade säkerhetslösningar i länder med stora

säkerhetsutmaningar. I dagsläget har ett sådant

företag ett kontrakt med Regeringskansliet som

handlar om personskyddsrelaterade tjänster.

Men andra typer av tjänster är under utveckling,

främst på det logistiska området.

Sammantaget är den svenska marknaden

och efterfrågan vad gäller militär-liknande

tjänster tämligen små, men den kommer med

största sannolikhet att växa de närmaste åren.

En indikator för att så kommer att ske är det

nya personalförsörjningssystem och det yrkesförsvar

som nu växer fram i Sverige. Riksdagens

avsikt är att ha en stående yrkesarmé med

soldater och officerare med anställningsstider

varierande från fem till kanske tjugo år. När

kontraktstiden upphör kommer dessa att slussas

ut i samhället och det är inte helt otänkbart

att somliga av dessa kommer att välja att ta anställning

i ett privat militärt företag. Detta leder

då automatiskt till att tjänstesektorn inom försvarsindustrin

ständigt tillförs ny och erfaren

personal med kvalificerad utbildning.

En viktig slutsats är alltså att detta inte är en

isolerad Amerikansk marknad. Tvärtom, marknaden

är i allra högsta grad internationell och

företagen som uppträder på den är beredda att

tillhandahålla tjänster till de kunder som kan

och vill betala för dessa. Det kan dock vara viktigt

att påpeka att de flesta länder utövar en viss

kontroll över försäljning av militär-liknande

tjänster och Amerikanska företag, till exempel,

måste anhålla om tillstånd genom något som

kallas Foreign Military Sales Act (FMS) för att

få tillhandahålla sådana till utländska stater.

Utmaningar och fördelar

I den internationella debatten om militär outsourcing

pekas det tämligen ofta på behovet av

internationell reglering av företag som tillhandahåller

beväpnad säkerhet, och när företeelsen

44

studeras närmare så finns det nämligen alldeles

uppenbara juridiska tveksamheter, främst vad

avser ansvar och reglering. Men, det finns också

andra problem och utmaningar att betrakta

närmare.

Ett sådant kan vara att företagen har svårt

att uppfylla vissa tekniska kravspecifikationer

som måste ställas på dem i exempelvis ett insatsområde:

Klarar ett civilt företag att flyga

helikopter i en miljö där ”brownout”, det vill

säga reducerad sikt på grund av uppvirvlande

damm- och sandpartiklar, är vanligt förekommande?;

Har samma företag möjlighet att utrusta

sina helikoptrar med nödvändiga motmedel

för att skydda sig mot luftvärnsrobotar

avfyrade av fientligt sinnade rebeller? Detta

är bara två praktiska utmaningar som företag

som tillhandahåller tjänster åt försvaret skulle

kunna ställas inför, mend et finns förmodligen

många fler.

En annan sak som kan vara problematiskt

vid omfattande outsourcing är att den kunskap

som i dag finns i en försvarsmakt kan försvinna

och snabbt gå förlorad om den i sin helhet överförs

till marknaden och till de privata militära

företag som utgör densasmma. Det är själva expertrollen

som härvid förändras och överförs

till marknaden istället för att finnas kvar i statens

domän.

Slutligen, en kritik som ofta förs fram är själva

den kostnad som förknippas med försvarsindustrin

i sin helhet, men som egentligen gäller

all slags outsourcing och privatisering: Är det

egentligen ekonomiskt lönsamt att köpa upp

tjänster snarare än att producera dem internt?

Kanske måste man fundera på om eventuella

besparingar och fördelar återfinns någon annanstans.

Som nämndes ovan är det oftast nackdelarna

och farorna med outsourcing av militärliknande

tjänster som framhävs, men det finns

också några tydliga fördelar. Att för en stat att

köpa upp tjänster från kommersiella aktörer

kan nämligen emellanåt ha vissa tydliga fördelar

jämfört med att använda de egna resurserna,

om sådana ens finns tillgängliga. En första tydlig

sådan är att företagen uppvisar stor flexibilitet

och anpassningsförmåga utifrån kundens

behov. En annan är att de kan tillhandahålla

tjänster som går att upphandla ”färdigförpackade”

vilket innebär att företag snabbt kan

gå ihop för att tillhandahålla vissa tjänster vid

upphandling (ex sjukvårdsresurser inklusive

flygtransportförmåga). Ytterligare en fördel

är att företagen ofta kan vara tillgängliga på

kort varsel och dessutom efter en mission kan

avvecklas fort direkt i samband med en avslutning

av denna. Till sist har företagen i dag ofta

tillgång till expertis långt utöver FM kompetens

eftersom de kan rekrytera och anställa personal

på ett annat sätt.

Vad gäller kostnadseffektivitet, som är en

ofta hett debatterad fråga, så förefaller lösningar

som bygger på outsourcing vara lönsamma

först i det långa loppet. Just denna aspekt tarvar

dock särskilda överväganden, och möjligen

måste man fundera över om det inte egentligen

är andra besparingar än just ekonomiska (kanske

organisatoriska?) som görs.

Som jag beskrivit i texten finns i princip allt

som Försvarsmakten kan behöva på marknaden.

Egentligen är det mer en fråga om politiska och

moraliska förhållanden som avgör var gränsen

går för vad som kan läggas ut på entreprenad.

När exempelvis Papua Nya Guineas regering

köpte upp anti-gerilla expertis från Sydafrika

via företaget Executive Outcomes, ledde detta

till så häftig intern kritik att regeringen fick

avgå.

Dock är det så att företag såsom dessa kan

ge kunden några tydliga fördelar. Den tydligaste

är den flexibilitet och anpassningsförmåga

ett företag har jämfört med exempelvis den

egna militären. En annan är att tjänster går att

upphandla ”färdigförpackade”och att flera företag

kan samverka för att leverera mycket kvalificerade

tjänster. Ytterligare en fördel är att

företag kan ge snabb tillgång till en tjänst och

att de sedan kan avvecklas tämligen fort.

Precis som det i den kritiska debatten lyfts

fram så finns det vissa mer problematiska förhållanden

som berör outsourcing av militära

tjänster. Den vanligast förekommande är de

juridiska tveksamheter som fortfarande finns

avseende till exempel ansvarsfrågan. En annan

aspekt som ofta lyfts fram är att tjänsterna, åtminstone

i ett kortare tidsperspektiv, blir relativt

dyra.

Sammanfattningsvis kan vi dock konstatera

att den traditionella försvarsindustrin nuförtiden

är bredare än vad den var förr och att de nu

också omfattar många olika typer av tjänster.

Framtidens operationer kommer därför med all

sannolikhet präglas av en större mängd olika

aktörer än vad vi hittills varit vana vid, och detta

är något som både militära och civila beslutsfattare

nu måste ta med i beräkningen.

Denna text har sökt att illustrera hur en ny

tjänstesektor inom försvarsindustrin är under

utveckling i Norden. Det har poängterats att

det finns vissa utmaningar med detta, men

också att här finns vissa fördelar. Men, om sådana

här lösningar eftersträvas eller söks finns

det dock några aspekter att ta i beaktande.

Först och främst, att köpa upp militär-liknande

tjänster på marknaden måste tydligt övervägas

med hjälp av en ordentlig genomlysning

av vilka möjligheter och behov som finns för

Försvarsmakten. Det kan göras genom att ta

ställning till några praktiska frågor. Vilka är

de juridiska aspekterna? Hur skrivs kontrakt

med tjänsteleverantören för att rätt förmåga

skall uppnås? Vilka ansvarsförhållanden gäller,

och i vilka avseenden? Finns besparingarna

internationellt eller nationellt, och var ligger

vinsten (ekonomi eller organisation)? Var går

egentligen gränsen för vad som kan outsourcas

(vid det fysiska vapnet eller någonstans längs

den logistiska kedjan)? När dessa, och andra,

relevanta frågor ställts kan man på allvar börjas

fundera över huruvida militär outsourcing är

lämplig eller ej.

Mohlin: Outsourcing av militära uppgifter till kommersiella företag

45


Ulkoasiainsihteeri Anssi Kullberg

palvellut Damaskoksessa, Beirutissa, Addis Abebassa ja Islamabadissa

Islamismin ajankohtaisia

trendejä

e osa maailmasta ja maailman väestöstä,

joka tunnustaa islaminuskoa,

S tulee helposti muualla tarkastelluksi

pelkästään uskontonsa kautta. Islamilainen

maailma on tietysti paljon muutakin kuin islamia.

Koska kuitenkin islamismiksi kutsuttu

poliittinen aatesuuntaus on noussut nationalismin

ja sosialismin rinnalle kolmanneksi

moderniksi suuraatteeksi muslimiväestöjen

parissa, sen ymmärtäminen juuri politiikan

(eikä vain uskonnon tai terrorismin) kautta

kuuluu nykyisin maailmanpolitiikan tuntemuksen

yleissivistykseen.

Johdanto

Islamismi on laaja yleisnimitys aatteellisille

virtauksille, joissa islam asetetaan poliittisen

identiteetin ytimeen, ja johdetaan tai kuvitellaan

johdettavan poliittisia arvoja ja mielipiteitä

islamin uskonnollisista auktoriteeteista, Koraanista,

hadītheista ja sharī’an eri tulkinnoista.

Nimensäkin mukaisesti islamismi viittaa islamiin,

muttei ole sama asia – islamismi on poliittinen

käsite, ideologinen viitekehys, jolle

ovat ominaisia pyrkimykset politisoida islamia

ja islamisoida politiikkaa. Taipumus kuvitella

umma, kaikkien maailman muslimien yhteisö,

poliittiseksi viiteryhmäksi samaan tapaan kuin

”kansakunta” nationalismissa tai ”luokka” sosialismissa,

on islamistisille aatesuuntauksille

luonteenomaista. Muslimeilla kuvitellaan olevan

yhteisiä poliittisia etuja tai mielipiteitä.

On edelleen tärkeää ymmärtää, kuinka laajaan

kirjoon aatteellisen toiminnan ilmentymiä

islamismilla itse asiassa viitataan. Käsite kattaa

hyvin laajan skaalan nykyajan ja lähihistorian

poliittisia liikkeitä, jotka ovat esiintyneet islaminuskoisissa

maissa tai muslimiyhteisöissä.

Skaalaa voi hahmottaa monilla akseleilla, mutta

jonkinlaisen kuvan saa, kun ajattelee sen

ulottuvan Turkin nykyisin hallitsevasta Oikeus-

ja kehityspuolueesta (Adalet ve Kalkınma

Partisi) aina äärimmäisiin takfirilaisiin ja jihadistisiin

laitaliikkeisiin, joita esimerkiksi al-

Qā’ida edustaa. Toiminta ulottuu poliittisesta

puoluetoiminnasta erilaisiin yhteiskunnallisen

aktiivisuuden muotoihin, kuten säätiöihin,

madrasaliikkeeseen, hyväntekeväisyyteen, sairaaloihin,

lastenkoteihin ja lähiötoimintaan.

Missä poliittisen, muun yhteiskunnallisen ja

puhtaasti uskonnollisen toiminnan rajat kulkevat,

ei ole aina selvää. Missään nimessä huomion

keskittäminen yksinomaan islamismin

viitekehyksessä tapahtuvaan väkivaltaiseen

toimintaan ei anna oikeaa kuvaa tämän ideologisen

virtauksen ulottuvuuksista.

Kuten kaikki poliittiset liikkeet, myös islamistiset

liikkeet ottavat kantaa nyky-yhteiskuntaan

ja maailmanmenoon. Islamistit reagoivat

islamilaisen maailman modernisaatioon, demografisiin

muutoksiin, kaupungistumiseen ja

taloudellispohjaiseen muuttoliikkeeseen, joka

yleisesti suuntautuu maalta kaupunkeihin ja

köyhistä maista vauraisiin. Islamistit elävät ja

vaikuttavat ympäristössä, joka on dramaattisessa

muutostilassa: Liian nopea väestönkasvu luo

nuorisopullistumia, syö talouskasvun hedelmiä

ja kuormittaa palveluja ja infrastruktuuria.

Kaupunkien paisuminen tuo miljoonia

ihmisiä lisää modernin ”länsimaisen” elämäntavan

piiriin, mutta toisaalta sama ilmiö

tuo ainakin tilapäisesti maalaiskylien arvoja,

normeja ja pukeutumistapoja kaupunkeihin,

minkä monet urbaaneissa keskiluokissa

ovat kokeneet lähiympäristöjensä rankkana

konservatiivistumisena. Sama tapahtuu länsimaisissa

suurkaupungeissa, joihin tulvivat

maahanmuuttajat eivät enää välttämättä tulekaan

kotimaidensa koulutetuista keskiluokista

vaan suoraan kouluttamattomista ja maalaisista

väestöistä. On tärkeää huomata, että

muslimimaiden kaupungit ovat kokeneet ja

kokevat edelleen samanlaisia maahanmuuton

lieveilmiöitä kulttuurireaktioineen kuin mitä

Länsi-Euroopassa koetaan. Aikoinaan nationalismi

ja sosialismi ammensivat samankaltaisista

suurista murroksista, ja niin tekee myös islamismi,

oli sitten kyse vetoamisesta kouluttamattomiin

massoihin, vihaisiin nuoriin miehiin tai

koulutettujen ja vauraiden luokkien joukosta

nouseviin ”tiedostaviin älykköihin”. Islamisteja

tulee myös koulutetusta, vauraasta keskiluokasta.

Ei tarvitse etsiä suuria sivilisaatioiden törmäyksiä,

kun ratkaisevat törmäykset löytyvät yhteiskuntien

sisältä: kaupunkien ja maaseudun

välisistä arvotörmäyksistä samoin kuin sukupolvien

välisistä. ”Länsimaisesta kulttuurista”

on tullut globaalia, mutta niin on tullut myös

”islamilaisesta kulttuurista”. Nykymaailmassa

ne löytyvät yhä useammin kadun tai korttelin

päästä toisistaan eivätkä suinkaan ole aina yksiselitteisesti

toisistaan erotettavissa.

Koraanin tutkiminen tai terrorististen ääriryhmien

läpikäynti eivät anna realistista kuvaa

siitä, mistä modernissa islamismissa on kysymys

ja mihin eri suuntiin tämä aatevirtaus tulee

kehittymään. Paremmin asian hahmottaa, kun

islamismin rinnastaa käsitteenä sosialismiin tai

Uskonnollista kirjallisuutta

jemeniläisessä basaarissa

nationalismiin. Myös ne ovat laajoja ideologisia

viitekehyksiä, joiden piiristä on noussut

niin radikaalia ja väkivaltaista toimintaa ja totalitaarisia

valtiomuotoja kuin nykyisten länsimaisten

demokratioiden valtavirtapuolueita.

Sopeutuessaan demokraattisiin monipuoluejärjestelmiin

hyvin radikaaleinakin aloittaneet

poliittiset liikkeet ovat kesyyntyneet niihin

politiikan tekemisen keinoihin, jotka kussakin

yhteiskunnallisessa järjestelmässä ovat tuoneet

puolueille ja niiden eliiteille haluttua vaikutusvaltaa.

Alkuperäisiä arvoja on säilytetty mutta

myös taivutettu.

Maltillisuus vs. radikalismi

Valtavirtaistuminen on aina samalla aiheuttanut

laitaryhmien lohkeamista erilleen, ja usein

juuri niin, että mitä enemmän jonkin aateryhmän

valtavirta on maltillistunut, sitä absurdimpia

ilmentymiä ja jyrkempiä kannanottoja kyseisenlainen

revisionismi ja aatepetturuus ovat

lahkolaisilta kirvoittaneet. Se, että ääriliike on

onnistunut kaappaamaan valtiovallan, on toki

tapahtuessaan johtanut tuhoisiin seurauksiin

(usein myös naapurimaille), mutta se ei ole ollut

46 47


pääsääntöinen kehityskulku aatteiden laajassa

kehityksessä. Päinvastoin, mitä vakaammat

olot, sitä enemmän eri lähtökohdista nousseet

puolueet ovat alkaneet vähitellen muistuttaa

toisiaan, vaikka samaan aikaan yhteiskunnallisella

tasolla avoin yhteiskunta ja moniarvoisuus

olisivat kukoistaneet.

Usein vasta ulkomaisten hallitusten aktiivinen

tuki on tehnyt ääriliikkeiden salahankkeista

todella vaarallisia. Aina sekään ei ole riittänyt,

vaan Moskovasta tai Berliinistä aikoinaan

saadut rahat on juotu ja kaaderit hajonneet

omiin sisäisiin linjariitoihinsa. Linjariidat ja

lahkoutuminen ovat olleet tavanomaisia myös

islamististen ääriliikkeiden kohdalla; juominen

oletettavasti vähäisempää kuin nationalistisilla

ja sosialistisilla ääriliikkeillä. Tästä huolimatta

islamistisen radikalismin historia on jo vuosikymmenten

ajalta täynnä töpeksittyjä kapinoita

ja salahankkeita.

Silloin tällöin sentään luonteeltaan islamistiset

liikkeet ovat onnistuneet kuohuttamaan

koko maailmaa, kuten Sudanin mahdilaiset

1800-luvulla vallatessaan Khartumin ja lyödessään

britit, egyptiläiset ja myöhemmin etiopialaisetkin

ennen kuin Herbert Kitchenerin

konekiväärituli niitti mahdin armeijat maahan

Omdurmanin taistelussa 1898. Tai kuten

vuonna 1979, jolloin jo jonkin aikaa kytenyt

islamilainen vallankumous syöksi šaahin vallasta

Iranissa ja perusti ensimmäisen modernin

islamistisen valtion. Saman vuoden lopussa toinen

mahdilainen liike eläkkeelle jääneen kansalliskaartin

upseerin Juhayman al-Utaybīn

ja hänen mahdiksi julistamansa lankomiehen

Muhammad al-Qahtānīn johdolla onnistui

valtaamaan Mekan suurmoskeijan, mutta vain

vähäksi aikaa ennen kuin erikoisjoukot tekivät

verisesti lopun valtauksesta.

Iranin lisäksi radikaalit islamistit ovat onnistuneet

kaappaamaan valtiovallan ainoastaan

Sudanissa vuonna 1989, jossa sielläkin

sotilashallinto myöhemmin sivuutti radikaalimmat

islamistiliittolaisensa, ja Afganistanissa

deobandilaisen Tālibān-liikkeen saadessa suurimman

osan maasta hallintaansa vuonna 1996.

Paljosta aiheellisestakin pelosta huolimatta islamistit

eivät ole olleet erityisen menestyksekkäitä

vallankaappaushankkeissaan.

Vaaliuurnilla islamistit ovat voittaneet hallitusvallan

Turkissa ja Palestiinassa, osavaltio-

tasolla Pakistanissa ja Malesiassa. Useissa

puolidemokraattisissa arabimaissa islamistiset

puolueet osallistuvat parlamentaariseen politiikkaan

oppositiosta käsin, esimerkkeinä Libanon,

Jordania ja Marokko. Autoritäärisessä

Egyptissä islamistinen Muslimiveljeskunta

(al-Ikhwān al-Muslimīn) osallistuu parlamentaariseen

politiikkaan huolimatta siitä, että on

kielletty. Algeriassa islamistien vaalivoitto mitätöitiin,

mikä johti sisällissotaan.

Vakiintuneiden valtiojärjestelmien kannalta

vaarallisin islamistien toimintamuoto on todennäköisesti

varjovaltioiden luominen, johon

varsinkin radikaalimmat islamistit näyttävät

ryhtyneen riippumatta siitä, onko islamisteilla

ollut kyseisessä maassa mahdollisuus toimia

parlamentaarisen demokratian kautta, kuten

Libanonissa, Pakistanissa tai Indonesiassa, vai

ovatko he toimineet ulkoparlamentaarisesta

oppositiosta käsin, kuten Egyptissä, Algeriassa

tai Saudi-Arabiassa. Libanonin Hizbullah, Palestiinan

Hamas sekä Afganistanin ja Pakistanin

Tālibān-liikkeet ovat varoittavia esimerkkejä

siitä, miten vaikeaa radikaalien islamistien

kukistaminen on paikallisille hallituksille saati

ulkopuolisille, kun islamisteilla on jo käytännössä

”valtio valtiossa”.

Islamististen liikkeiden jaottelu opillisten

alkuperiensä mukaan, mikä on ollut tyypillistä

islamintutkimuksen lähtökohdista kumpuavissa

näkökulmissa ja sinänsä tärkeää, ei aina anna

näiden liikkeiden toiminnan ymmärtämiselle

yhtä käytännöllisiä lähtökohtia kuin islamismin

lähestyminen ensisijaisesti poliittisena

ilmiönä. Syytä on kiinnittää huomiota näiden

liikkeiden moderneihin poliittisiin kantoihin,

strategiaan ja taktiikkaan. Näitä tarkasteltaessakaan

liikkeiden jakaminen arvolatautuneesti

”maltillisiin” ja ”radikaaleihin” on kaikkea muuta

kuin ongelmatonta.

Poliittisten tavoitteiden ”maltillisuuden”

arviointi on sovellettavissa lähinnä vain analysoitaessa

islamistiliikkeitä sellaisissa muslimienemmistöisissä

maissa, joiden poliittiset

järjestelmät riittävässä määrin muistuttavat

Euroopassa vallitsevia liberaalidemokraattisia

monipuoluejärjestelmiä. Turkin lisäksi

tällaisia ovat esimerkiksi Albania, Bosnia ja

Libanon, mutta myös esimerkiksi suuret aasialaiset

muslimienemmistöiset maat Indonesia,

Malesia, Pakistan ja Bangladesh. Arabimaista

Libanonin lisäksi tarkastelukulmaa voi soveltaa

lähinnä niihin maihin, kuten Jordania ja

Marokko, joissa jonkinlainen demokraattinen

järjestelmä puoluekenttineen on kehittynyt.

Useimmissa muissa arabimaissa ja arabimaailman

ulkopuolisilla muslimialueilla kuten

Iranissa, Keski-Aasiassa ja Afrikan sarvessa

muslimienemmistöisten maiden poliittiset

järjestelmät ovat liian autoritäärisiä, jotta

islamistien poliittista toimintaa kannattaisi

tarkastella eurooppalaisen näkökulman mukaisen

”maltillisuuden” näkökulmasta. On

varsin vaikeaa arvioida islamististen oppositioryhmien

”maltillisuuden” astetta esimerkiksi

Saudi-Arabiassa, jonka virallinen hallinto on

jyrkän konservatiivinen, tai Iranissa, jonka

hallinto sellaisenaan jo edustaa islamistista

radikalismia.

Sen sijaan, että islamismia pilkottaisiin osiin

teologisten ja opillisten lähtökohtiensa perusteella,

tai että pohdittaisiin erilaisten liikkeiden

maltillisuuden tai radikaalisuuden astetta,

otan tässä artikkelissa toisen näkökulman, islamististen

liikkeiden poliittisen asemoitumisen.

Uskon tämän lähestymistavan antavan eräitä

yleisestä keskustelusta sivuun jääneitä eväitä

muslimimaailman politiikan ymmärtämiselle.

En siten tuo tähän artikkeliin mukaan islamismin

oppihistoriaa tai puolueiden vaiheita, vaan

hahmottelen varsin vapaalla kädellä muutamia

islamististen liikkeiden alueella vaikuttavia

trendejä.

Koska islamististen ryhmien tavoitteet vaihtelevat

kalifaatin perustamisesta ja profeetan

aikalaisten sääntöihin ja tapoihin palaamisesta

varsin realistisiin yhteiskunnallisiin tavoitteisiin,

arvopohjaiseen politiikkaan, moralismiin

ja sosiaaliseen vastuuseen, on selvää, että myös

Islamia yliopisto Peshawarissa

poliittisessa asemoitumisessa on islamismin kehyksen

sisällä merkittäviä eroja.

Islamististen liikkeiden piirissä valtavirran

tendenssi on vuosikymmenten ajan ollut maltillistuva,

vaikka samaan aikaan laitaliikkeet

(fringes) näyttävät jatkuvasti radikalisoituneen.

Tämä ei ole mitenkään poikkeuksellinen kehityskulku

aatehistoriassa, sillä sama on eri aikoina

tapahtunut nationalismin ja sosialismin

suhteen. Samaan aikaan kun osa poliittisesta

liikkeestä kypsyy, sen aktiivijäsenet vanhenevat

ja se integroituu vähitellen olemassa oleviin

valtarakenteisiin tehden matkalla kaikenlaisia

kompromisseja. Liikkeen laidoilla reagoidaan

kielteisesti juuri tähän muutokseen. Kuten

islamistit ovat alun perin reagoineet muslimimaailman

modernisaatioon, islamismin omat

laitaliikkeet puolestaan reagoivat valtavirtaislamistien

revisionismiin, petturuuteen, hallitusten

myötäilemiseen ja muuhun – syytökset ovat

sisällöltään varsin tuttuja muiden aatesuuntausten

piiristä, vaikka niille annettaisiin islamilaisia

käsitteitä, kuten takfīr (toisen muslimin

kiroaminen uskonkieltäjäksi).

Länsimaalaisten on syytä ymmärtää, että

islamismin kaikkein radikaaleimmat suuntaukset

eivät edusta muslimimaailmaa, eivät edes

koko islamismin kenttää, vaan päinvastoin reagoivat

sitä vastaan. Tämän havainnon suoranaisena

seurauksena tulisi olla myös strateginen

muutos. Sen sijaan, että yritettäisiin rakentaa

aitoja sivilisaatioiden välille niitä erottamaan,

kuten huntingtonilaisessa ajattelussa, tai tuettaisiin

hinnalla millä hyvänsä muslimimaiden

nationalistisia ja sosialistisia voimia niiden

kääntämiseksi islamisteja vastaan, olisi syytä

nähdä islamistien valtavirran maltillistuminen

ja poliittinen normalisoituminen toivottavina

48 Kullberg: Islamismin ajankohtaisia trendejä 49


kehityskulkuina. Padot, joiden tarkoituksena

on padota jihadismia tai muita islamismista

kumpuavia ääri-ilmiöitä, ovat sitä vahvempia,

mitä enemmän muslimiväestöä, siis mielellään

myös maltillisia islamisteja, saataisiin padon

”meikäläiselle” puolelle. Padon ei ehkä kannata

myöskään olla hermeettisesti suljettu.

Euroopassa eniten huomiota ja keskustelua

herättänyt esimerkki ”maltillisesta islamismista”

lienee Turkin AKP-puolue. Oltiinpa sen aikana

Turkissa harjoitetun ulkopolitiikan aiempaa

”islamilaisemmista” ja israelilaiskriittisemmistä

linjauksista mitä mieltä tahansa, on havaittava,

ettei AKP:n valtaannousu muuttanut Turkkia

islamistiseksi valtioksi. Varkailta ei ryhdytty

katkomaan käsiä eikä naisia kivitetty uskottomuudesta.

Turkki ei vajonnut sen enempää

diktatuuriin kuin kaaokseenkaan. AKP:n oma

aatteellinen kehitys ilmentää myös vakiintuneiden

islamistipuolueiden maltillistuvaa trendiä:

Recep Tayyip Erdoğanin omat ajatukset ja

poliittiset mielipiteet olivat hänen pääministeriksi

tullessaan oleellisesti maltillistuneet ajoista,

jolloin hän toimi Istanbulin pormestarina.

Hänen edeltäjänsä Turkin islamistien johdossa,

Necmettin Erbakan, oli mielipiteiltään selvästi

Erdoğania jyrkempi.

Vaikka Turkkia pitäisi ainutlaatuisena tapauksena,

joka ei ole verrattavissa muihin muslimimaihin,

samankaltainen kehitys on tapahtunut

muissakin sellaisissa muslimienemmistöisissä

maissa, joissa on jossain määrin vakiintuneita

demokraattisia instituutioita ja vähintään puolidemokraattisia

poliittisia järjestelmiä, kuten

Indonesiassa, Malesiassa, Pakistanissa, Jordaniassa

ja Marokossa. On kuitenkin muistettava,

että samaan aikaan, kun islamismin valtavirta

näissä maissa on maltillistunut, sirpaleinen äärilaita

näyttää myös lisääntyneen ja radikalisoituneen

– jopa Turkissa. Trendit näyttäisivät siis

kulkevan käsi kädessä ja ehkä ne tahtomattaan

ruokkivat toisiaan: laitaliikkeet reagoivat valtavirtojen

maltillistumiseen, kun taas puolueet,

jotka haluavat tulla vakavasti otetuiksi, reagoivat

ääri-ilmiöihin kielteisesti.

Jopa aseelliset ääriliikkeet, jotka pyrkivät

valtioiksi valtioissa ja haluavat tulla hyväksytyiksi

normaaleina poliittisina voimina, kuten

Hizbullah ja Hamas, ovat olleet taipuvaisia eristämään

ja eliminoimaan itseään radikaalimpia

laitaliikkeitä, vaikkakin ovat myös käyttäneet

sellaisia hyväkseen toteuttamaan iskuja, joista

eivät itse halua ottaa vastuuta. Radikaaleista

lähtökohdistaan ja aseellisesta ääritoiminnastaan

huolimatta Hizbullah ja Hamas ovat

luopuneet esimerkiksi pyrkimyksistä muuttaa

koko Libanon tai koko Palestiina sharī’an mukaan

hallituiksi islamilaisiksi valtioiksi.

Valtiojohdettu islamismi

Toinen trendi, johon on syytä kiinnittää huomiota

islamismin valtavirtaistumisen ja toisaalta

laitaliikkeiden radikaalin asemoitumisen lisäksi,

on islamismin poliittinen hyväksikäyttö

valtiovallan toimesta. Valtiojohdetusta islamismista

kaksi toisiinsa nähden varsin erilaista esimerkkiä

tarjoavat Iran ja Saudi-Arabia. Iranissa

hierarkkinen pappisvalta ja venäläistyyppinen

edelleen paisuva nojautuminen turvallisuuspalveluihin

tekevät tyhjiksi monet näennäisesti demokraattiset

instituutiot. Saudi-Arabiassa taas

konservatiivisella monarkialla on erityissuhde

wahhabilaiseen puritaanilahkoon.

Paitsi että Iran ja Saudi-Arabia, shiialainen

ja sunnalainen teokratia, ovat toistensa kiivaita

vastustajia ulkopolitiikassa ja salaisessa

sodassa tiedustelun ja uskonnollisten säätiöiden

varjomaailmoissa, ne ovat myös toisiinsa

nähden eräänlaisia vastakohtia: Iranissa erittäin

autoritäärinen ja kiihkeästi länsivastainen

regiimi pyrkii hallitsemaan kohtalaisen hyvin

koulutettua ja länsimaihin sekä länsimaiseen

kulttuuriin erittäin myönteisesti suhtautuvaa

nuorta väestöä. Vaikka Iranin maaseudun ja

kouluttamattoman väestönosan poliittisista

mielipiteistä olisikin vaikea saada lännessä selvää,

viime vuoden kansannousu ja se raivo, jolla

regiimi on sen murskannut, osoittavat, että

miljoonat iranilaiset eivät missään määrin jaa

hallintonsa näkemyksiä ulko- ja sisäpolitiikasta.

Saudi-Arabiassa taas ulkopoliittisesti länsisuuntautunut

ja vakaa mutta yhtä lailla autoritäärinen

monarkia hallitsee patakonservatiivisella

sisäpolitiikalla yhtä maailman konservatiivisimmista

väestöistä, jonka keskuudessa monet

suhtautuvat kielteisesti kuningashuoneen länsimaisiin

pönkittäjiin.

Näiden perin epätyypillisten mutta suurten

ja vaikutusvaltaisten valtioiden lisäksi valtiollisen

islamismin käyttöä on esiintynyt eri tavoin

monissa muissakin valtioissa eri aikoina, Sudan,

Pakistan ja Malesia tästä esimerkkeinä. Myös

sekulaarit hallinnot ovat harjoittaneet valtiojohtoista

islamismia, joko hyödyntääkseen

islamistisen aatevirtauksen voimaa kansan parissa

ja alueellisessa politiikassa ulko- ja sisäpoliittisiin

tarkoitusperiin, tai pyrkien saamaan

yhteiskunnan voimistuvia islamistisia liikkeitä

hallintaansa ja kontrolloimaan niitä. Autoritääriset

hallinnot ovat niin ikään hyödyntäneet

islamistien sopivan kapeakatseista katujoukkovoimaa,

manipuloineet sitä ja suunnanneet sitä

milloin kotimaisia vastustajia vastaan ja milloin

ulkopoliittisiin propagandakampanjoihin.

Valtiojohtoisen islamismin voimistuminen

autoritäärisissä valtioissa ei tarkoita islamistien

rakentavaa integrointia pluralistiseen poliittiseen

kulttuuriin. Pikemminkin se merkitsee,

että autoritääriset valtiot, joilla on poikkeuksetta

tanakka turvallisuuskoneisto, pyrkivät

monopolisoimaan islamistista politiikkaa. Tällä

tavoin ne pyrkivät vetämään mattoa aidon

islamistisen opposition alta ja samalla käyttää

hyväksi islamistisia mielipidevirtauksia lännenvastaisen

ulkopolitiikan ja autoritäärisen

Minareetti Syyriassa

sisäpolitiikan edistämiseksi. Autoritääristen

valtioiden harjoittama islamismin hyväksikäyttö

mobilisoituu siten helposti kontrolloiduksi

lännenvastaiseksi kampanjaksi, mikä olikin ilmeistä

vuoden 2006 alun Tanskan-vastaisissa

masinaatioissa Iranissa, Syyriassa sekä Hizbullahin

ja Hamasin vaikutusalueilla.

Oppositioislamismi

Kolmas tendenssi on monissa maissa vallitseva

islamistien asemoituminen ”ikuiseen oppositioon”.

Tendenssi on ollut tyypillinen suurimmassa

osassa arabimaailmaa, jossa vallassa on

autoritäärisiä tai puoliautoritäärisiä hallintoja,

joko konservatiivisia monarkioita tai sekulaareja

sotilashallintoja. Islamismiksi nimitetyn modernin

aatteen prototyyppi oli Egyptistä lähtenyt

Muslimiveljeskunta, jonka perustaja Hasan

al-Bannā salamurhattiin perustamansa liikkeen

radikaalimpien edustajien toimesta vuonna

1949, ja hänen kuuluisin seuraajansa Sayyid

Qutb teloitettiin vankeuden jälkeen vuonna

1966. Qutbin merkkiteos, ”Merkkipaaluja”,

50 Kullberg: Islamismin ajankohtaisia trendejä 51


on islamismin avainteksti. Muslimiveljeskunta

on suuressa osassa islamilaista maailmaa, Pohjois-Afrikasta

Etelä-Aasiaan, luonut pohjan

oppositioislamismille, joka on mobilisoitunut

sekä maltillistumisen valtavirtaan astuneiksi

ja parlamentaariseen vaikuttamiseen osallistuviksi

puolueiksi että maanalaisiksi liikkeiksi.

Islamistinen oppositiopolitiikka on tyypillisesti

yhdistänyt ”oikeistolaista” arvokonservatismia

”vasemmistolaisiin” sosiaali- ja

hyvinvointipainotuksiin, samalla kun luonteenomaista

on usein ollut myös ulkopoliittisia

teemoja hyödyntävä populismi. Islamistipuolueet

ovat vedonneet umman yhtenäisyyteen,

ottaen ”kansan” puolustajien position hallitusten

korruptiota, epäislamilaisuutta, elitismiä,

piittaamattomuutta tai ulkopoliittista

länsisuuntautumista vastaan. Konfliktialueiden

lähimaissa islamistiset oppositiopuolueet

ovat tyypillisesti myös profiloituneet sorrettujen

muslimiveljien, kuten palestiinalaisten

tai kashmirilaisten, puolustajina ja syyttäneet

hallituksia toimettomuudesta.

Valtiolliseen toimintaan oppositiosta käsin

osallistuvia merkittäviä islamistipuolueita ovat

esimerkiksi Egyptin Muslimiveljeskunta, Jordanian

muslimiveljeskuntana pidettävä Islamilainen

toimintarintama IAF (Jabhat al-’Amal

al-Islāmī), Marokon Oikeus- ja kehityspuolue

PJD (Hizb al-’Adāla wat-Tanmiyya), Pakistanin

MMA (Muttahida Majlis-e Amal) ja Libanonin

Hizbullah. Kaikkia epäillään yhteyksistä aseellisiin

laitaliikkeisiin ja Hizbullah on myös avoimesti

sotilaallinen organisaatio, mutta kaikki

ovat myös vakavasti otettavia ja vaaleihin osallistuvia

parlamentaarisia puolueita. MMA on

ajoittain ollut hallitusvastuussa osavaltiotasolla

ja Hizbullah taas tehnyt oppositiopolitiikkaa

Libanonin hallituksestakin käsin.

Maissa, joissa Muslimiveljeskunnan verkostoja

ei ole suoranaisesti puhdistettu ja oppositiotoiminta

on ollut mahdollista, islamistien pitäminen

väkisin ikuisessa oppositiossa on joka

tapauksessa strukturoinut niiden toimintaa ja

strategiaa suuntautumaan enemmän maanalaiseen

ja kansalaisyhteiskunnan tason toimintaan

kuin esimerkiksi sosialistit, jotka arabimaissa

ja useissa muissa muslimimaissa kylmän sodan

aikana muuttuivat eliittikeskeisiksi puolueiksi

tai sotilashallinnoiksi. Islamistit ovat asemistaan

käsin saavuttaneet paljon laajemman

kannattajapohjan ja vedonneet myös laajenevaan

keskiluokkaan, jonka nuorilta polvilta

jähmeissä poliittisissa järjestelmissä usein puuttuvat

omaa koulutustasoa ja kunnianhimoa

vastaavat sosiaalisen nousun väylät.

Toisaalta ikuiseen oppositioon asemoituminen

on vaikeuttanut vakavasti otettavien

poliittisten ohjelmien luomista; eristäminen

valtarakenteista on päinvastoin hyödyttänyt

islamistiliikkeiden piirissä radikaaleja elementtejä

ja erittäin konspiratiivista maailmankuvaa.

Kun mahdollisuudet testata islamistien

todellista kannatusta vaaliuurnilla ovat usein

jääneet rajallisiksi, islamistit ovat pyrkineet

demonstroimaan vaikutusvaltaansa mobilisoimalla

katuvoimaa – mielenosoittajia, räyhääjiä,

julisteita ja lippuja – tai tulivoimaa, ja näillä

keinoin pelottamaan sekä väestöä että hallituksia.

Tehokas varainkeruu, uskonnollisten instituutioiden

hyödyntäminen samoin kuin hyväntekeväisyys

ja yhteiskunnallinen toiminta

ovat edesauttaneet vahvimpia islamistiliikkeitä

luomaan ”valtioita valtioissa”, mistä Hizbullah

on kouriintuntuvin esimerkki.

Varjovaltion luomista voidaankin pitää

yhtenä huolestuttavimmista tendensseistä islamistisen

politiikan kentässä. Hizbullahin

ja Hamasin menestys tässä on saanut monet

islamistiryhmät pyrkimään samaan. Varjovaltion

luominen merkitsee instituutioiden

haltuunottoa tai rinnakkaisten perustamista,

oman voiman asteittaista vahvistamista viralliseen

valtioon nähden ja lopulta kilpailijoiden

eliminointia haltuun otetuista instituutioista

tai alueilta. Esimerkiksi Hizbullahin valta Libanonin

shiiojen keskuudessa ei perustu vain

siihen, että se huolehtisi hallituksen hylkäämistä

ja syrjimistä köyhistä shiioista, vaan siihen,

että se aktiivisesti estää hallituksen toiminnan

ja pyrkii monopolisoimaan valtiollisia toimintoja

haltuunsa saamilla alueilla. Monien islamistipuolueiden

varjovaltioroolia on edistänyt

se, että ne ovat syntyneet ja kasvaneet konfliktitilanteissa

taistelujärjestöiksi, jotka sittemmin

ovat omalta osaltaan pitäneet virallista valtiovaltaa

heikkona.

Afganistanin ja Pakistanin Tālibān-liikkeet

ja Somalian ash-Shabāb ovat esimerkkejä radikaaleista

islamistiliikkeistä, jotka ovat aseellisen

taistelun ja aggressiivisen haltuunoton keinoin

saaneet hallintaansa laajoja alueita kokonaisista

valtioista ja pystyvät hallitsemaan valtaamiensa

alueiden väestöjä, instituutioita ja verotusta.

Pohjois-Kaukasiassa ja Pakistanin ja Afganistanin

välisillä pataanialueilla keskushallitusten

vihamielinen suhde paikallisiin väestöihin ja

näiden kansallisten auktoriteettien ja yhteiskuntarakenteiden

tuhoaminen yhdessä tilalle

tuodun korruptoituneen hallinnon kanssa ovat

edesauttaneet islamisteja hankkimaan legitimiteettiä

poliisi- ja oikeustoiminnan tuottajina,

olivatpa kuinka väkivaltaisia tahansa.

Jihadismi

Koska nykyislamismin väkivaltaisin nouseva

trendi, jihadismi, saa niin paljon huomiota

osakseen muutenkin, käsittelen sitä tässä vain

rajallisesti. Mainittakoon kuitenkin, että jihadismi

on islamismin tavoin poliittinen termi.

Se viittaa sanaan jihād, joka merkitsee (uskonnollista)

kamppailua tai taistelua – ensisijaisesti

henkistä ja sisäistä kamppailua pahuutta ja syntiä

vastaan, mutta toissijaisesti myös esimerkiksi

uskonnollisesti perusteltua sodankäyntiä.

Tanskan ja Norjan vastainen

mielenosoitus Damaskoksessa

Käsitteellisesti jihadismi on aate ”islamin

maailman” (poliittisena viiteryhmänä) puolustamisesta

todellisia ja kuviteltuja vihollisia

vastaan. Useimmissa jihadistisissa strategioissa

toiminnot on jaettu kolmeen päälinjaan:

ideologiseen, uskonnolliseen ja sotilaalliseen –

toisin sanoen propagandaan, saarnaukseen ja

aseelliseen toimintaan. Näitä on myös kutsuttu

mm. suun, sydämen ja käden jihadiksi. Länsimaisittain

ja karkeasti todettuna ideologinen

jihadismi tapahtuu ensisijaisesti sähköisen median

kautta, uskonnollinen jihadismi fatwojen,

säätiöiden ja uskonnollisten instituutioiden

solutuksen kautta, ja aseellinen jihadismi taas

sissisodankäynnin ja terrorismin kautta.

Väkivaltaisen muodon saanut jihadismi voidaan

edelleen jakaa puolustukselliseen, jollaisena

Abdullah Azzām sen Afganistanin rintamalla

näki, ja offensiiviseen, jollaisen muodon

se on esimerkiksi Ayman az-Zawāhirīllä saanut.

Azzām oli palestiinalainen uskonoppinut, joka

toimi aikoinaan Usāma bin Lādinin opettajana

ja kirjoitti jihadismin merkkiteoksen

52 Kullberg: Islamismin ajankohtaisia trendejä 53


”Liity karavaaniin”, perusti Afganistanin

jihādin tukitoimiston (Maktab al-Khidāmāt)

ja salamurhattiin autopommi-iskulla Peshawarissa

syksyllä 1989. Hänen todennäköinen

murhauttajansa, egyptiläinen lääkäri Zawāhirī,

kaappasi organisaation, josta tuli 1990-luvulla

al-Qā’ida. Zawāhirī on sittemmin tullut tunnetuksi

al-Qā’idan kakkosmiehenä ja järjestön

tärkeimpänä ideologina. Hänen teoksensa ”60

vuoden katkera sato” on ennen kaikkea hyökkäys

Muslimiveljeskuntaa ja sen ”väärää” islamismia

vastaan.

Azzām näki puolustuksellisen jihadin vielä

varsin romanttisessa valossa. Hänen mielestään

kaikkina aikoina tuli olla niitä, jotka omistaisivat

koko elämänsä muslimien puolustamiselle.

Hänen mujāhidinsa olivat siis ammattimaisia

ja vihittyjä islamin ritareita, jotka puolustivat

sorrettuja maailman sotarintamilla. Zawāhirīn

ja hänen jälkeensä tulleiden nettikiihottajien

jihadistit ovat enemmänkin kamikazeja ja

paarmoja, joiden tehtävänä on iskeä länsimaita

vastaan – kaikkialla ja kaikin keinoin. Vaikka

molemmat käyttäisivät väkivaltaisia keinoja

asiansa ajamiseen, rintamasissillä ja terroristilla

on vissi ero, ja se kannattaisi muistaa vielä nykyaikanakin,

terrorismi-termin inflatoiduttua

käsittämään lähes mitä vain.

Taktiikoissa tapahtunut ero on ilmeinen,

kun tarkastellaan Afganistanin kehitystä

neuvostomiehityksen vastaisen jihadin ajoista

nykypäivään. Esimerkiksi itsemurhaiskut tulivat

Afganistanissa muotiin vasta Irakin sodan

jälkeen. Kun puolustuksellinen jihadismi korosti

umman yhtenäisyyttä yhteisessä taistelussa

sorron tai peräti kansanmurhan kohteena

olevien muslimiveljien puolesta, offensiivinen

versio ryhtyi yliviljelemään ummaa repivää ja

pilkkovaa takfīriä. Ilmeinen ero on myös uhrien

valinnassa. Alun perin tarkoitus oli tuhota

vihollisen sotajoukkoja ja mahdollisesti salamurhata

vihollisen johtajia ja näkyviä vasalleja.

Vasta nykyisinä satelliittitelevision aikoina ”imperialismia”

vastaan nähdään olevan mielekästä

taistella surmaamalla silmittömästi irakilaisia

ja afganistanilaisia siviilejä.

Islamismi virallisen politiikan

ulkopuolella

Viimeinen trendi, jonka otan esille, on poliittisesti

motivoituneen liikkeen järjestelmällinen soluttautuminen

ja toiminta yhteiskunnallisilla

tasoilla, jotka eivät ole perinteisesti osa poliittista

järjestelmää. Itse asiassa virallisen politiikan

instituutioiden ulkopuolella yhteiskunnallisissa

rakenteissa tapahtuva poliittinen

toiminta muodostaa islamismin tärkeimmän

toiminta-alueen. Erityisen silmiinpistävää

tämä on uskonnollisten instituutioiden alueella,

joka on pysynyt islamistien prioriteettina,

sillä islamistit määritelmällisesti yrittävät

kiinnittää politiikkansa uskontoon ja monopolisoida

itselleen islamin ja umman edustamista.

Esimerkiksi kansainväliset Da’wa- ja

Tabligh-liikkeet ovat esimerkkeinä islamismin

pyrkimyksistä profiloitua politiikan ulko- tai

yläpuolelle.

Islamistit pyrkivät valtaamaan alaa kaikilla

muillakin epäpoliittisen yhteiskunnallisen

elämän alueilla: kouluissa, yliopistoissa,

opettajainhuoneissa, sairaaloissa, säätiöissä,

kehitysyhteistyössä, sosiaalitoimessa, liikeelämässä,

kansalaisjärjestöissä, naispiireissä,

partiolaislippukunnissa ja vaikka missä. Tämä

islamismin keskiluokkaistuminen tarkoittaa

toisaalta usein myös maltillistumista – samaa

trendiä, joka on tapahtunut politiikassa

– mutta antaa luonnollisesti soluttautumis- ja

vaikutusmahdollisuudet myös radikaaleille

laitaliikkeille. Islamistien lähiötoiminta voi

olla mitä tervetulleinta sosiaalityötä köyhissä

muslimimaissa ja länsimaiden maahanmuuttajaslummeissa,

mutta ei saisi päästä johtamaan

radikaalien varjovaltioiden ja parrakkaiden

militioiden valvomien no-go-kortteleiden

muodostumiseen.

Radikaalit islamistit aiheuttavat usein instituutioihin

soluttautuessaan ensin näiden

instituutioiden sisäisiä kiistoja, usein ulospäinkin

näkyviä, joiden jälkeen islamistit päätyvät

joko valtaamaan ja monopolisoimaan

instituutioita tai eroamaan niistä ja perustamaan

omia rinnakkaisia instituutioita. Tämänkaltaiset

yhteisöjen sisäiset riidat antavat

varoittavia signaaleja jo ennen kuin muodostuu

konfrontaatio islamistien ja ympäröivän

väestön välille. Islamilaisissa yhteisöissä asia

tiedetään tuskallisen hyvin, mutta mediaa

kiinnostavat usein enemmän ääriliikkeiden

mielipiteet.

Puolustusministeri Jyri Häkämies

Puolustusministerin

puhe

194. Maanpuolustuskurssin avajaisissa Helsingissä 20. syyskuuta 2010

Arvoisat 194. valtakunnallisen maanpuolustuskurssin

osanottajat, herra kenraali,

hyvät kummikurssilaiset ja kutsuvieraat,

hyvät naiset ja herrat.

Talouskriisin jälkiseuraukset näkyvät eurooppalaisessa

puolustuksessa. Saksa on päättänyt

leikata puolustusbudjettiaan 20 % seuraavan

kuuden vuoden aikana, Ranska yli kymmenen

prosenttia seuraavan kolmen vuoden aikana.

Samoin Iso-Britannian uusi hallitus on alustavasti

päättänyt suurista leikkauksista puolustusbudjetissaan

jo ensi vuodesta alkaen. Trendi

on selvä, eikä siihen juuri löydy poikkeusta

unionin piiristä.

Leikkaukset kohdistuvat pääosin materiaaliin

ja henkilöstöön. Saksan hallitus on sen

johdosta esittänyt luopumista asevelvollisuudesta

ja puolustusmateriaalihankintoja supistetaan

kaikissa maissa rankalla kädellä. Lienee

päivän selvää, ettei Suomenkaan puolustus ole

immuuni talouskriisin seurannaisvaikutuksille.

Ikäluokkien pieneneminen, kasvavat kustannuspaineet

ja julkisen talouden kestävyysvaje

tarkoittavat meilläkin vakavaa pohdintaa mihin

rahoitus tulevaisuudessa riittää.

Tässä yhteydessä tarkastelen mitä tämä tarkoittaa

Natolle, Euroopan unionin puolustukselle

ja näiden kahden organisaation yhteistyölle?

Natossa on kuluneen vuoden ajan valmisteltu

uutta strategista konseptia. Kyse on liittokunnan

toimintaa ohjaavasta asiakirjasta, joka

määrittelee Naton tehtävät ja toimintaperiaatteet.

Uusittu konsepti hyväksytään kahden

kuukauden kuluttua pidettävässä Naton

huippukokouksessa Lissabonissa.

Merkittävin mielenkiinto kohdistuu Naton

tehtävissä artikla 5:n ja kriisinhallinnan väliseen

suhteeseen. Talous on kuitenkin noussut

Tervehdyksiä ja puheita

yhä merkittävämmäksi haasteeksi. Eräs kysymys

on Naton suhde muihin organisaatioihin.

Niistä tärkeimpiin lukeutuu tietenkin Euroopan

unioni.

Paljon puhutaan EU:n ja Naton ”strategisesta

kumppanuudesta”, mutta mitä se käytännössä

merkitsee? Mikä on Euroopan unionin

puolustuksen tulevaisuus talouskriisin jälkeisessä

ajassa? Kehittyykö EU:lle Natosta riippumatonta

ja itsenäistä puolustuskykyä vai onko

avainsana yhteistyö päällekkäisyyksien välttämiseksi?

Jokainen voi itse pohtia vastausta

tähän Suomellekin hyvin tärkeään kysymykseen,

koska olemme EU:n jäsen mutta Natossa

kumppanimaa.

Tänä päivänä 94 % EU:n kansalaisista

asuu Nato-maissa. Useille EU-maille on Nato

54 Kullberg: Islamismin ajankohtaisia trendejä

55


toiminut maanpuolustuksen kulmakivenä jo

60 vuotta ja niiden puolustusjärjestelmät ovat

tiiviisti integroituja Natoon.

Asevoimien kansainvälisesti yhteistoimintakykyiset

joukot ja kalusto on korvamerkattu

Naton eri kokoonpanoihin ja niitä kehitetään

Naton avulla. Toki on hyvä muistaa, että joukkojen

käyttö edellyttää aina jäsenmaiden kansallisia

päätöksiä.

Tästä lähtöasetelmasta on luontevasti seurannut,

että Naton standardeihin ja toimintamalleihin

nojataan myös EU:n puitteissa sekä

pohjoismaisessa puolustusyhteistyössä. Turhien

päällekkäisyyksien luominen jo hyväksi

koettuun ja operaatioissa testattuun järjestelmään

ei ole järkevää. Meillä Suomessa – kuten

Ruotsissakin - sovelletaan Naton menetelmiä

eräänlaisena käsikirjana sotilaallisten suorituskykyjen

kehittämiselle.

Hyvät kuulijat,

Naton uuden strategisen konseptin valmisteluja

on kautta linjan leimannut elokuussa

2008 puhjennut talouskriisi heijastevaikutuksineen.

Tässä tilanteessa tarve EU:n ja Naton

toimintojen yhteensovittamiseen on noussut

esiin entistä vahvemmin.

Motivaatio EU:n ja Naton välisten synergioiden

hyödyntämiseen kumpuaa pääosin kolmesta

tekijästä.

Näistä ensimmäinen on taloudellisen tehokkuuden

tavoittelu. Kaikki EU- ja Nato-maat

ovat joutuneet kriittisesti arvioimaan, kuinka

veroeuroja, kruunuja, puntia ja dollareita käytetään

puolustukseen. Voimakas priorisointi ja

vyön kiristäminen ovat todellisuutta joka puolella.

Kenelläkään ei ole varaa hukata resursseja

toimintojen, rakenteiden ja voimavarojen päällekkäisyyksiin.

Toisena on kasvava pyrkimys käytännönläheisiin

ratkaisuihin. Tähän pyritään erityisesti

molemmilta organisaatioilta puuttuvissa kriittisissä

suorituskyvyissä. Eurooppalaisten jäsenmaiden

osalta EU ja Nato tukeutuvat hyvin

pitkälle samoihin kansallisiin voimavaroihin,

joten olisi kyettävä varmistamaan rajallisten

resurssien mahdollisimman tehokas käyttö.

Pohjoismaisen yhteistyön tavoitteet ovat

samankaltaisia. Työnjako ja erikoistuminen

ovat välttämättömiä tehokkuuden lisäämiseksi

ja kustannuspaineiden hillitsemiseksi.

Suhtaudumme siihen positiivisen avoimin

mielin. Aika näyttää, mitä konkreettista tämä

joukko EU- ja Nato-maita saa yhdessä aikaan.

Kolmantena – eikä suinkaan vähäisenä

– tekijänä on operatiivinen turvallisuus ja

tehokkuus. Mitä vaativammissa olosuhteissa

operaatioita toteutetaan, sitä suurempi on

tarve yhteisille menettelytavoille ja yhteistyölle

eri organisaatioiden kesken. Esimerkiksi

Afganistanin kaltaisissa olosuhteissa yhteiset

toimintamenetelmät ja yhteensopivuus ovat

välttämättömyys. Niistä riippuu pitkälti myös

omien joukkojemme turvallisuus. Toimintaa

edesauttaisi, jos eri organisaatioiden välinen yhteistoimintakin

olisi kaikilla tasoilla kitkatonta.

Onneksi kentällä se on, vaikka poliittisella

tasolla näin ei aina olisikaan.

Puhuttaessa EU:n voimavarayhteistyöstä

on huomattava, että EU:n taisteluosastoja

kehitetään ja koulutetaan sekä arvioidaan ja

sertifioidaan Naton standardein. Lisäksi EU:n

taisteluosastot tukeutuvat pääosin Naton harjoitustoimintaan.

Vaativat harjoitukset ovat

Naton nopean toiminnan NRF-harjoituksia,

joihin Suomikin on päättänyt osallistua. Osallistuminen

parantaa valmiuksiamme kansainväliseen

kriisinhallintaan ja kehittää samalla

kansallista puolustuskykyämme. Tavoitteet

ovat yhteneviä. Jatkossa tulee varmasti tarkasteltavaksi

missä määrin Euroopan Unionin

taisteluosasto- ja Naton NRF-konseptia tulisi

harmonisoida. Erityisesti siinä tapauksessa,

että unionin taisteluosastoja ei edelleenkään

aktivoida. Talous toiminee vahvana konsulttina

tässäkin.

EU:n ja Naton toimintoja operaatioissa ei

kuitenkaan pidä katsoa ainoastaan yhteensovittamisen

näkökulmasta. Niiden pitäisi olla

myös toisiaan täydentäviä. Esimerkiksi Afganistanissa

toimitaan saman YK:n mandaatin

nimissä. Päämäärän ollessa yhteinen on myös

ponnistelujen oltava yhteisiä. EU tai Nato

voivat saavuttaa Afganistanin operaatioissaan

menestystä ainoastaan siinä tapauksessa, että

molemmat menestyvät. Sama koskee YK:ta.

Arvoisat kuulijat,

Naton pääsihteeri Fogh Rasmussen totesi

hiljattain talouskriisin vaikutuksia pohtiessaan,

että avain Naton toiminnan tehostamiseen

ei ole monikansallisten yhteishankkeiden

jäädyttäminen, vaan pikemminkin niiden lisääminen.

Kustannusten nousu ja puolustusmenoihin

kaikkialla kohdistuvat säästöpaineet lisäävät

monikansallisen yhteistyön tarvetta ja merkitystä.

Sekä taloudelliset että poliittiset realiteetit

puhuvat sen puolesta, että nyt jos milloinkaan

on tullut aika ryhtyä sanoista tekoihin.

Edellä olevasta voidaan vetää kolme keskeistä

johtopäätöstä

1. Ottaen huomioon talouskriisin vaikutukset

puolustusmenoihin on entistä epätodennäköisempää,

että EU:lle rakennettaisiin Naton

kanssa päällekkäistä omaa puolustuskykyä.

EU:n kriisinhallintakapasiteetin kehittämistä

toki jatketaan, mikä on Suomen kannalta

erittäin positiivista. Suomi tulee jatkossakin

olemaan vahva EU:n puolestapuhuja ja toimii

aktiivisesti EU:n kriisinhallintakyvyn parantamiseksi.

2. EU–Nato-yhteistyön tiivistämiselle on

selkeää tilausta. Sotilaallisten suorituskykyjen

kehittämisessä on syytä tehostaa Euroopan

puolustusviraston EDA:n ja Naton vastaavien

toimielinten välistä yhteistyötä. Nykyistä

enemmän synergiaetuja olisi varmaan löydettävissä

myös EU:n ja Naton nopean toiminnan

joukkojen osalta.

3. Talouskriisi jälkivaikutuksineen tuo uutta

konkretiaa ja realismia siihen, kuinka Lissabonin

sopimuksen sisältämiä uudistuksia unionin

turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa tulkitaan.

Esimerkiksi pysyvä rakenteellinen yhteistyö

voi avata uusia mahdollisuuksia yhteistyölle.

Toisaalta, keskinäistä avunantoa koskevaan

lausekkeeseen liittyen on hyvä tiedostaa, että

useimmille jäsenmaille sillä on ennen kaikkea

poliittista symboliarvoa. Muualla Euroopassa

ei tätä asiaa ole edes aloitettu pohtimaan sellaisella

tarkkuudella, kuin mitä Suomessa ja

Ruotsissa on tehty. Valtaosalle EU-maista on

itsestään selvää, että niiden maanpuolustus nojaa

tulevaisuudessakin Natoon.

Joka tapauksessa, Suomen tulee aktiivisesti

vaikuttaa sekä EU:n kehittämiseen että EU:n

Naton välisen strategisen kumppanuuden tiivistämiseen.

Samoin on syytä hyödyntää tarkkaan

niiden avaamat mahdollisuudet. Meidän

on tartuttava jokaiseen tilaisuuteen saada paras

mahdollinen hyöty ulosmitattua puolustukseen

käyttämistämme resursseista. Kansainvälinen

yhteistyö tukee valmistautumista Suomen

sotilaalliseen puolustamiseen. Korkeatasoiset

kansallisen puolustuksen kyvyt puolestaan

edesauttavat kansainvälistä verkottumista.

Hyvät kurssilaiset,

Kansainvälinen yhteistyö kasvaa halusimme

sitä tai emme. Euroopan maiden julkista

taloutta vaivaa kestävyysvaje. Kestävyysvaje

heijastuu takuuvarmasti myös puolustukseen,

niin kansalliseen kuin Natoon tai Euroopan

Unioniin. Toivon teidän kurssinne pohtivan

maanpuolustuksen kokonaisuutta myös

talouden realiteettien näkökulmasta. Pääsette

kuuntelemaan maamme johtavia asiantuntijoita

ja virkamiehiä. Olkaa positiivisen

kriittisiä kuulemaanne kohtaan. Haastakaa

asiantuntijat. Sillä tavoin saatte parhaan

mahdollisen hyödyn kurssistanne. Keskustelkaa,

oppikaa ja verkottukaa. Toivotan teille

kaikille erittäin antoisaa kurssia.

56 Puolustusministerin puhe 194. Maanpuolustuskurssin avajaisissa 57


Kenraali Ari Puheloinen

Puolustusvoimain komentaja

Puolustusvoimain

komentajan tervehdys

194. Maanpuolustuskurssin avajaisissa Helsingissä 20. syyskuuta 2010

Herra ministeri,

Arvoisat 194. Maanpuolustuskurssin

osanottajat,

Hyvät naiset ja herrat,

Herr minister,

Ärade deltagare i 194:e Försvarskursen

Mina damer och herrar,

Toivotan alkavan kurssin osanottajat tervetulleiksi

puolustusvoimien suojiin perehtymään

kokonaismaanpuolustukseen sekä yhteiskunnan

kriisivalmiuksiin ja poikkeusolojen toimintojen

järjestelyihin. Maanpuolustuskursseilla

on vahva asema yhteiskunnassa ja pitkää

ajallista kantavuutta, mistä eräänä osoituksena

on kummikurssin edustajien läsnäolo tässä avajaistilaisuudessa.

Arvoisat kuulijat,

Puolustusvoimissa on tehty laajoja rakennemuutoksia

viime vuosikymmeninä 5-10

vuoden välein. 1990-luvun alussa kehitettiin

johtamisjärjestelmää ja joukkorakennetta

muodostamalla maa-, meri- ja ilmavoimissa aikaisempaa

laajempia alueellisia kokonaisuuksia,

joille pyrittiin varmistamaan suuri operatiivinen

itsenäisyys ja toimintaedellytysten

omavaraisuus. Seuraavan, 1990-lopussa tehdyn

rakennemuutoksen painopisteenä olivat sodan

ajan joukkojen kehittäminen ja asevelvollisten

koulutuksen uudistus. 2000-luvun alkuvuosien

rakennemuutoksissa jatkettiin koulutusorganisaation

rationalisointia. Sodan ajan

joukkoja vähennettiin, erityisesti maavoimissa,

poistamalla kokoonpanosta puutteellisesti

varustettuja ja kalustoltaan vanhentuneita

yhtymiä. Viimeisimmän rakennemuutoksen,

joka tuli voimaan vuoden 2008 alussa, painopiste

oli johtamis- ja koulutusjärjestelmän

sopeuttamisessa supistuvan sodan ajan kokoonpanon

mukaiseksi. Kaikissa rakennemuutoksissa

perustana ovat olleet kulloisenkin

ajan vaatimukset, arviot tulevaisuudesta sekä

tarpeet ja mahdollisuudet. On tärkeää tiedostaa,

että vuonna 2008 voimaan tullut puolustusvoimien

rakenne on tehty 350 000 sotilaan

sodan ajan puolustusvoimia varten.

Nyt olemme tulossa uuteen tilanteeseen.

Puolustuskyvyn ylläpidon kustannuskehitys,

puolustusmateriaalin laaja vanheneminen vuosikymmenen

puolivälissä sekä asevelvollisten

ikäluokkien pienentyminen eivät mahdollista

nykyisen suuruisten puolustusvoimien ylläpitoa

tulevaisuudessa. Asia ei ole uusi, sillä se

tiedostettiin jo valtioneuvoston vuoden 2009

turvallisuus- ja puolustuspoliittista selontekoa

tehtäessä, mutta valmiutta päättää supistuksista

ei silloin ollut. Päätöksiä siirrettiin eteenpäin,

mikä kuitenkin edellytti puolustuksen rahoitukseen

vuosittain 2 prosentin lisäystä. Tämä

valtiojohdon linjaus sisältyy vuoden 2009

selontekoon. Tuo 2 prosenttia on elintärkeä

myös siksi, että vain sen avulla voidaan säilyttää

ote kustannuspaineisiin ja muodostaa silta

hallittuun muutokseen vuosikymmenen puolivälissä.

Rahoituksessa voidaan tarkastella kolmea

aluetta säätöjen tekemiseksi. Niitä ovat ensinnäkin

puolustusmateriaalin hankinnat, toiseksi

rakenteiden eli organisaatioiden ja infrastruktuurin

ylläpito sekä kolmantena jokapäiväinen

toiminta. Niiden kustannukset kasvavat

yleistä hintatasoa jyrkemmin ja nopeammin.

Ilmiö on kansainvälinen. Osa-alueiden pitää

olla tasapainossa keskenään, jotta voimavaroja

voidaan käyttää taloudellisesti. Puolustusmateriaalin

uusintaan tarvitaan tietty summa koko

maan puolustuskyvyn säilyttämiseksi. Kyse on

nykyisin noin kolmanneksesta kokonaisbudjetista.

Jos toiminnan ja rakenteiden kulujen

kasvun annetaan jatkua tähänastisen kehityksen

mukaisesti, jäisi vuosikymmenen lopulla

materiaalin osuus budjetista alle 20 prosenttiin.

Sellainen epätasapaino olisi syömistä tulevaisuudesta,

minkä tulokset alkaisivat näkyä jo

lähivuosina.

Mitä sitten voimme tehdä? Materiaalibudjetin

säätelymahdollisuudet ovat rajalliset, koska on

turvattava varustuksen määrän lisäksi sen ajallinen

uusintarytmi, jotta emme joudu asettamaan

sotilaitamme tehtäviinsä puutteellisella

tai auttamattomasti ikääntyneellä kalustolla.

On haettava laajasti keinoja kustannustehokkuuden

takaamiseksi. Emmekä selviä tästä

haasteesta nyt pelkillä rakennemuutoksilla.

Tarvitaan puolustusvoimien perusteellinen uudistus.

Menetelmänä ei silloin voi olla vanhojen

organisaatioiden ”höylääminen” ohuemmaksi

tai toimintojen siirtäminen paikkakunnalta

toiselle niitä osittain supistaen. Sekä toiminnat

että rakenteet on uudistettava niin, että teemme

työtämme tulevaisuudessa uusin tavoin ja

uusituissa kokoonpanoissa. Uudistusten pitää

tuoda myös pysyviä säästöjä, ja ne on pantava

toimeen suurimmalta osin viimeistään vuoden

2015 aikana siten, että puolustusvoimat on

uudessa asennossa vuoden 2016 alusta lukien.

Rahoitushaasteissamme emme voi laskea sen

varaan, että mahdollinen sotilaallinen liittoutuminen

ratkaisisi ne.

Koska asiat ovat tässä vaiheessa vasta suunnittelupöydällä,

on aikaista puhua tämän

puolustusvoimauudistuksen yksityiskohdista.

Joitakin työn alla olevia linjoja voidaan kuitenkin

mainita. Ensinnäkin lähtökohtana on, että

puolustusvoimien tehtävät eivät muutu. Puolustusperiaatteena

tulee olemaan alueellinen

puolustus, tosin edelleen kehiteltynä. Asevelvollisuuden

toimivuus varmistetaan. Johtamisketjuja

lyhennetään. Alussa mainitsemastani

alueellisten kokonaisuuksien itsenäisyydestä

ja omavaraisuudesta on paljolti luovuttava ja

puolustuskyky siltä osin taattava muilla järjestelyillä.

Tämä kehitys on alkanut jo edellisessä

rakennemuutoksessa, kun sotilasläänien operatiivinen

itsenäisyys on supistunut joukkojen

vähentymisen sekä yhteiskunnan logistiikan

ja palvelurakenteiden muutoksen myötä. Tavoitteena

on myös, että hallintotyötä ei tarvitsisi

tulevaisuudessa tehdä niin monella tasolla

kuin tähän asti. Kehityksen eräs mahdollistaja

on nykyaikaisen tietotekniikan käyttö johtamisjärjestelmissä.

Kustannustehokkuutta

haetaan myös kansainvälisen yhteistyön ja

palvelujen tuotannon järjestelyillä. Puolustusvoimauudistus

koskee sekä maa-, meri- että

ilmavoimia ja johtamista sekä tukitoimintoja,

käytännössä kaikkia puolustusvoimien alueita.

Kun vuoden 2008 rakennemuutoksessa

irrotettiin henkilöstöä kehittämistehtäviin,

on nyt tärkeänä tavoitteena turvata tarvittava

henkilöstö joukko-osastoissa perusyksiköiden

kouluttajatehtäviin.

On paikallaan korostaa, että vaikka edellisissä

rakennemuutoksissa muuhun yhteiskuntaan

näkyvimpiä osia ovat olleet joukko-osastojen

lakkautukset, ei puolustuskyvyn ylläpito ole

pelkästään supistamista. Samanaikaisesti rakennetaan

uutta, jota tarvitaan tulevaisuudessa,

ja jotta se olisi mahdollista, on aika ajoin

purettava vanhaa. Niin on nytkin tarkoitus

tehdä. Rakenteilla olevia uusia suorituskykyjä

ovat helikopterit, raskaat raketinheittimet,

58 59


erikoisjoukot, ilmavoimien ilmasta-maahan tulenkäyttö,

merivoimien miinantorjunta-alukset

sekä verkostoja hyödyntävä johtaminen. Niillä

ei ole tarkoitus kasvattaa puolustuskykyä, vaan

ylläpitää se tulevaisuuden vaatimusten mukaisena.

Tavoitteena on vuosikymmenen puolivälin

jälkeiset puolustusvoimat, joilla on edellytykset

suorittaa tehtävänsä myös 2020-luvulla. Siksi

on ajanmukaistettava maavoimien alueelliset

joukot ja turvattava merivoimien puolustuskyky

ennen 2020-luvun lopulla eteen tulevaa

torjuntahävittäjien uusintaa, jossa hankintapäätökset

on tehtävä 2020-luvun alkuvuosina.

Uudistettujen puolustusvoimien rakennuskiviä

ovat

– vahva maanpuolustustahto ja siihen perustuva

motivoiva ja yksilölliset vahvuudet

huomioon ottava asevelvollisuus,

– korkeatasoinen osaaminen sekä

– yhteistoimintaan perustuva ja yhteisvaikutuksia

hyödyntävä suorituskyky, johon

voidaan luottaa.

On selvää, että uudessakin järjestelmässä turvataan

puolustusvoimien ja muun yhteiskunnan

läheinen yhteistyö ja aivan erityisesti puolustusvoimien

tiiviit yhteydet reserviin.

Arvoisat maanpuolustuskurssin osanottajat,

Puolustusvoimien kannalta on arvokasta,

että olette voineet löytää kiireisistä aikatauluistanne

tämän ajan maanpuolustuskurssia

varten. Aineksia mielenkiintoisille keskusteluille

varmasti löytyy niin kotimaisista kuin

kansainvälisistäkin kysymyksistä. Toivotan

teille antoisaa maanpuolustuskurssia.

Nopeasti Natoon ja takaisin

un suomalaista maanpuolustusväkeä

Ksen reissulla Naton operaatioesikuntaan

SHAPE:en isännöi tsekkiläinen kenraalimajuri,

viisikymppinen retkeläinen miettii, että

jotakin sitä Kekkosen ajoista on muuttunut.

Maanpuolustuskurssiyhdistyksen junailemaan

vuotuiseen reissuun osallistuivat arvotut

onnekkaat tällä kertaa kursseilta 190.–193.

Muutoksen kuvajainen

Niin, tästä muutoksesta; kenraalimajuri

František Malenínský, joka isännöi meitä

käynnillämme, ehti palvella Varsovan liiton

joukoissa aina panssarintorjuntapataljoonan

esikuntapäälliköksi saakka.

Sitten tuuli kävi koko liiton ylitse eikä sitä

enää ollut. Mutta Nato on, ja herra Malenínský

on nykyään siis sen operaatioesikunnan esikuntapäällikön

sijainen. Niin muuttuu maailma,

Františekkiseni!

Maanpuolustuskurssiyhdistyksen kuulumisia

kuulumisia

Reissun matkaoppaat olivat luonnollisesti

Maanpuolustuskurssien johtaja, eversti Kim

Jäämeri, ja apulaisjohtaja, everstiluutnantti

Torsti Astrén.

Mitä tulee reissun antiin, niin varsinkin vierailu

Naton päämajassa SHAPE:n jälkeen oli

mieliin painuva, ensinnä tietenkin tiukkojen

turvatoimien vuoksi. Kännyjen huostaanluovutuksen

jälkeen nimittäin törmäsimme

Naton pihalabyrintissa kuolleeseen citykaniin.

Se oli ehkä unohtanut kulkulupansa...

Päämajasessiossa kurssilaiset haastoivat isäntiään

Naton roolista, tulevaisuudesta ja liittolaisten

roolista monesta eri kulmasta. Luonnollisesti

Suomen yhteistyö sotilasliiton kanssa

kysytytti, eikä vähiten Afganistanin takia.

Kurssilaiset illastivat Suomen Nato-edustuston

päällikön ja samalla Belgian suurlähettilään,

Aapo Pölhön, ja hänen vaimonsa Inkeri

Siekkisen kadehdittavan kauniissa residenssissä

60 Puolustusvoimain komentajan tervehdys 194. Maanpuolustuskurssin avajaisissa

61


Brysselin liepeillä. Tästä sydämelliset kiitokset

vielä vierailijoiden puolesta.

Kautta vaikeuksien voittoon

Bussilla liikkuessa ja ikkunasta aukeavia kumpuja

katsoessa oli tilaisuus tuumailla historian

akanvirran aikaansaannoksia sotilasliittojen

muutoksen lisäksi. Siinä me nimittäin matkasimme

Euroopan ytimessä, kahden maailmansodan

jalkoihinsa polkemalla maalla, Belgiassa.

Tätä kirjoitettaessa tämä EU:n sydänala on

ollut hyvinkin puolisen vuotta vailla toimivaa

hallitusta, ja koko yhteiskunta on monella tasolla

pirstaloitunut.

Tulivat siinä mieleen ulkoministeriön valtiosihteeri

Pertti Torstilan sanat 193. Maanpuolustuskurssille

viime maaliskuussa:

”Euroopan unionilla on omat vaikeutensa ja

välillä tuntuu etteivät asiat etene. Silloin kannattaa

katsoa historiaan ja miettiä mikä on se

toinen tie. Se on niin kovin huono.”

Mitäpäs muuta? Kuljetuskone matkustusmuotona

ei varsinaisesti hemmottele. Seuraavaa

kurssimatkaa ajatellen pari hyvää asiaa tuleville

lähtijöille: Casassa on ruhtinaalliset jalkatilat

ja ilmaiset korvatulpat.

Kokonaan omaa lukunsa oli ainakin tämän

matkan erinomainen tarjoilu, josta vastasi koneen

stuertti Zorzi, tuo mainio, palveluammattiin

mitä ilmeisimmin syntynyt mies. Hänen

toimekkuudessaan yhdistyvät mainiolla tavalla

italialainen charmi ja suomalaisen upseerin jämäkkyys.

Kauko Ollila

Erikoistoimittaja

193.MPK

Euroopan komission jäsen Olli Rehn

Maanpuolustuskurssiyhdistyksen syyskokouksessa Helsingissä 14. lokakuuta 2010

Maailmantalouden

murros

ja yhteinen eurooppalainen talouspolitiikka

uheenjohtaja, arvoisat kuulijat,

P Kiitän kutsusta Maanpuolustuskurssiyhdistyksen

syyskokoukseen.

Arvostan suuresti työtä, jota teette keskustelun

ylläpitämiseksi Suomen kansallisesta

strategiasta sekä turvallisuuden että talouden

saralla. Euroopan unioni on luonnollinen

osa tätä suomalaista turvallisuuden ja talouden

selviytymisstrategiaa. Senkin vuoksi on

paikallaan pohtia yhteisen eurooppalaisen

talouspolitiikan tarvetta ja mahdollisuuksia

sekä tarkastella, mitä paineita viimeiset pari

vuosikymmentä jatkunut maailmantalouden

murros tähän kehitykseen aiheuttaa.

Kansainvälisen talouslehdistön otsikoita on

viime aikoina hallinnut käsite ”valuuttasota”.

Vaikka en pidäkään näin sotaisesta ilmauksesta,

kuvastaa tämä käsite jo pitkään jatkunutta

suuntausta maailmanpolitiikassa, jossa taloudellisten

voimasuhteiden merkitys on korostunut

perinteisen turvallisuuden rinnalla ja

taustalla.

Ei ihme, että maailmanpolitiikan ajankohtaisimpia

kysymyksiä tällä hetkellä on se, miten

nämä maailmantalouden muuttuneet voimasuhteet

saadaan paremmin heijastumaan myös

sen poliittisessa ohjauksessa. Tämä on näkynyt

nousevien talousmahtien ja sitä heijastavan

G20-yhteistyön merkityksen kasvuna sekä paineina

uudistaa kansainvälisen valuuttarahaston

IMF:n hallintoa ja päätöksentekoa.

Kansainvälisen taloudellisen yhteistyön intensiivisyyttä

ja arkipäiväistymistä kuvannee

pieneltä osin sekin, että olen osaltani viimeisen

viikon kuluessa sekä osallistunut IMF:n vuosikokoukseen

Washingtonissa että tavannut

Yhdysvaltain, Kiinan ja Venäjän valtionvarain-

Maanpuolustuskurssiyhdistyksen kuulumisia

ministerit. Näiden tapaamisten nojalla esitän

muutaman havainnon maailmantalouden näkymistä

ja talouspolitiikan painotuksista.

Ensinnäkin: Viimeisen parin–kolmen vuoden

kuluessa koettu finanssikriisi ja talouden

taantuma ovat olleet ennen kaikkea teollisuusmaiden

piirissä koettu ilmiö. Sen sijaan

kehittyvien talouksien, kuten Kiinan, Intian,

Brasilian ja Meksikon, talouden kasvu on ollut

vahvaa, ja niiden suhteellinen asema on edelleen

vahvistunut.

Kehittyneiden talousalueiden osalta Euroopan

unionin talousennusteita on viime aikoina

reivattu ylöspäin kasvun vahvistuttua ja työllisyyden

alkaessa pikku hiljaa kohentua. Vastaavasti

Yhdysvaltojen talousennusteita on tarkistettu

alaspäin johtuen jo vauhtiin päässeen

talouskasvun piiputtamisesta tämän vuoden

toisen puoliskon kuluessa. Korkea työttömyys,

joka uhkaa laajasti muuttua rakenteelliseksi

työttömyydeksi, sekä asuntomarkkinoiden pysyminen

pohjalukemissa eivät lupaa Yhdysvaltojen

talouteen mitään nopeaa kasvuspurttia.

Toiseksi: Maailmantalouden elpyminen ei

tule olemaan kovin nopeaa johtuen nimenomaan

Yhdysvaltojen talouden kasvun hidastumisesta

ja lisäksi Euroopan rahoitusmarkkinoilla,

erityisesti valtionlainamarkkinoilla,

yhä jatkuvasta epävarmuudesta. Tämä on taloushistorian

opetusten valossa normaali kehityskulku

syvän finanssikriisin jälkeen, mihin

yleensä liittyy pitkään kestävä korjautumisvaihe

ja rakennemuutos ja niitä seuraava uudelleen

muotoutunut taloudellinen rakenne. Suomen

lama 1990-luvulla ja sitä seurannut, alkuun hidas

elpyminen ovat tästä esimerkki. Näin ollen

vaikka maailmantalous välttäneekin tupla-V:n

kaltaisen kaksoistaantuman, se ei myöskään

62 63


lähde tavallisen V:n muotoiseen nopeaan kasvuun,

vaan noudattelee paremminkin matematiikan

tunneilta tutun neliöjuuren yhtälön kaltaista

loivaa nousua, jota leimaa pitkään kestävä

ja hitaasti etenevä taloudellinen elpyminen.

Kolmanneksi: Maailmantalouden nopeampaa

ja kestävämpää kasvua sekä työllisyyden

kohenemista edesauttaisi merkittävästi kokonaistaloudellisten

epätasapainojen korjaaminen.

Tämä tarkoittaa erityisesti sitä, että

ylijäämämaiden, kuten Kiinan, tulisi vahvistaa

kotimaista kysyntää, varsinkin yksityistä

kulutusta. Vastaavasti alijäämämaiden, kuten

Yhdysvaltojen, kasvun tulisi painottua vientiin

kotimaisen kysynnän sijasta, jolloin suuri vaihtotasealijäämä

pienenisi.

Viime aikojen kehitys valuuttakurssipolitiikassa

on osaltaan kärjistänyt epätasapainoja.

Kiina ei ole kesäkuussa tekemästään periaatepäätöksestä

huolimatta antanut valuuttansa

renminbin revalvoitua, ja monet maat ovat

tehneet aktiivisia päätöksiä ja antaneet valuuttakurssinsa

devalvoitua parantaakseen hinta-

kilpailukykyään.

Viime viikon lopulla pidetyssä IMF:n vuosikokouksessa

korostettiin sitä, että valuuttakurssien

pitäisi heijastaa talouden perustekijöitä

eikä kilpailukyvyn vahvistamiseen

tähtääviin valuuttakurssimuutoksiin pitäisi

ryhtyä. Euroopan Unionin ja Kiinan välisessä

huippukokouksessa viime viikolla korostimme

EU:n puolelta sitä, että on myös Kiinan oman

edun mukaista välttää talouskasvun heikkeneminen

Kiinan tärkeimmällä vientimarkkinalla

Euroopassa. Tämä nimittäin olisi seuraus, jos

euroalue joutuu kantamaan suhteettoman suuren

taakan niskassaan näistä kielteisistä käänteistä

valuuttakurssipolitiikassa.

EU odottaa osaltaan sekä G20:lta että

IMF:ltä aktiivista työtä vastuullisen valuuttakurssipolitiikan

puolesta, jotta maailmantalouden

epätasapainoja kyettäisiin korjaamaan ja

samalla joko pelastamaan tai luomaan miljoonia

työpaikkoja. Siitä lopulta on kyse, työpaikkojen

pelastamisesta ja luomisesta paremmalla

kansainvälisellä talouspoliittisella yhteistyöllä.

Meidän eurooppalaisten on hyväksyttävä se,

että kehittyvien talouksien vaikutusvalta maailman

talouden poliittisessa ohjauksessa vahvistuu

– ja vastaavasti meillä on oikeus odottaa,

että kehittyvät taloudet myös alkavat kantaa

niille kuuluvaa vastuuta maailmantalouden

tasapainoisemmasta kehityksestä.

Arvoisat kuulijat,

Maailmantaloudesta ovat lähtöisin myös Euroopan

talouden viime aikojen ongelmat. Syksyllä

2008 alkanut rahoitus- ja talouskriisi johti

jo alkuvaiheessa poikkeuksellisiin yhteisiin

politiikkatoimiin. Lehman Brothers –pankin

konkurssia syyskuussa 2008 seuranneen rahoitusmarkkinoiden

paniikin pysäyttämiseksi

luotiin menestyksellisesti EU:n laajuiset takaus-

ja pääomasijoitusohjelmat. Vähän myöhemmin

päätettiin koordinoidusta finanssipoliittisesta

elvytysohjelmasta. Sittemmin on päätetty

asteittaisesta ja maakohtaisesti räätälöidystä

siirtymisestä elvytyksestä julkisen talouden

vakauttamiseen.

Nämä kaikki toimet ovat olleet tilanteen sanelemia

ratkaisuja. Kriisi on kuitenkin tehnyt

selväksi, että tarvitaan parempia pysyviä pelisääntöjä

ja yhteisesti sovittujen pelisääntöjen

noudattamista.

Viime kevään kriisin ytimenä oli Kreikan

valtion luottokelpoisuutta koskenut epäily.

Kreikan julkisen talouden tasapaino paljastui

paljon aiemmin arvioitua huonommaksi.

Luottamuksen mureneminen ilmeni ennen

kaikkea Kreikan valtionlainojen korkojen

nousuna. Mutta myös Kreikalle varoja lainanneiden

pankkien ja muiden huonosta julkisen

talouden tasapainosta kärsivien maiden korot

nousivat.

Toukokuun alussa tilanne kärjistyi niin pitkälle,

että vaihtoehdoiksi jäi joko Kreikan valtion

ajautuminen maksukyvyttömäksi tai muiden

valtioiden rahoitus Kreikalle. Euroalueen maat

päätyivät jälkimmäiseen ratkaisuun. Yhdessä

IMF:n kanssa ne päättivät 2.5. ehdollisesta

110 miljardin euron lainaohjelmasta Kreikalle.

Lainapakettiin liittyy tiukka Kreikan julkisen

talouden ja koko kansantalouden saneerausohjelma:

palkkoja, eläkkeitä ja muita etuisuuksia

on leikattu, eläkeikää on nostettu, kilpailulta

suojattuja aloja saatetaan kilpailun piiriin jne.

Vaikka maksukyvyttömyys pystyttiin estämään,

epäluottamus levisi laajemmalle. Tämän

vuoksi viikkoa myöhemmin jouduttiin tekemään

päätös kolmivuotisesta eurooppalaisesta

vakausjärjestelystä, jonka myötä euroalueen

maat ja komissio ovat sitoutuneet jäsenmaiden

julkisten talouksien tukeen korkeintaan 500

miljardin euron lainatakuilla. Kansainvälinen

valuuttarahasto osallistuu mahdolliseen lainoitukseen

kolmanneksella kokonaissummasta.

Nämä toimet yhdessä EKP:n päätöksen kanssa

ostaa tarpeen vaatiessa jäsenmaiden liikkeeseen

laskemia velkakirjoja pysäyttivät paniikin,

vaikka emme vieläkään ole päässeet takaisin

normaaleihin rahoitusmarkkinaoloihin. On

syytä korostaa, että yhtään euroa näistä takuista

ei ole jouduttu käyttämään – ainakaan vielä,

ja toivon, ettei joudutakaan.

Sekä Kreikkaa että vakausjärjestelyä koskevia

ratkaisuja on arvosteltu paljon, ei vähiten

Suomessa. Niitä pidetään vastuuttomuuden

(velkavaikeuksissa olevat maat) ja ahneuden

(näille rahaa lainanneiden pankkien) palkitsemisena.

Kriitikoiden mielestä olisi ollut

parempi panna Kreikka velkasaneeraukseen,

antaa pankkien kärsiä tappiot nahoissaan ja

olla sitoutumatta mihinkään lainatukeen tulevaisuudessakaan.

Maanpuolustuskurssiyhdistyksen kuulumisia

Kuten usein päätöksenteossa, välttämättömät

ratkaisut eivät ole miellyttäviä. Yksinkertainen

tosiasia on, että kaiken sen tiedon

varassa, joka vastuullisilla päätöksentekijöillä

oli toukokuussa ja on tälläkin hetkellä, toinen

vaihtoehto olisi ollut vielä paljon huonompi.

Kreikan joutuminen maksukyvyttömäksi

ei olisi iskenyt vain kreikkalaisiin ja Kreikalle

rahaa lainanneisiin pankkeihin, vaan koko

Euroopan talouteen ja työllisyyteen. Kreikan

konkurssi olisi sulkenut myös Portugalin, Espanjan

ja Irlannin valtionlainoituksen, koska se

mitä olisi tapahtunut Kreikassa, olisi silloin sijoittajien

mielestä voinut tapahtua myös näissä

maissa. Lainahanat olisivat sulkeutuneet myös

yksityiseltä sektorilta, koska pankkien välinen

lainoitus olisi tappioiden pelossa kuihtunut olemattomiin.

Rahoitusjärjestelmä olisi uhannut

sulaa alta.

Ketjureaktion päässä olisi ollut samankaltainen

raju talouden pudotus ja työttömyyden

nousu, mihin maailmanlaajuisesti ajauduttiin

Lehmanin konkurssin seurauksena. Kun Euroopan

talous oli (ja on yhä) suuren taantuman

jäljiltä haavoittuva, uusi vastaava shokki olisi

ollut tuhoisa.

Monet teistä ehkä muistavat, kun Suomessa

sanottiin Lehmanin jälkeen, että ”tämähän ei

koske meitä” (tuskin kukaan läsnäolijoista sentään!).

Miten kävikään? Aika kaukana Amerikasta

sijaitseva Suomi menetti Lehmanin

jälkeen 8 prosenttia kansantuotteestaan. Ison

Eurooppa-keskeisen shokin vaikutus olisi tuskin

ollut pienempi.

Ainakin minä olisin kokenut toimivani peräti

vastuuttomasti, jos olisin sallinut tämän

tapahtua panematta hanttiin. Korostan myös

sitä, että motiivina ei ollut yhden tuhlaajapojan

pelastaminen, vaan yhteisvastuun kantaminen

koko Euroopan selviytymisestä ilman suuria

vaurioita.

Arvoisat kuulijat,

Kreikan paketti ja eurooppalainen vakausjärjestely

luotiin tämän vielä huonomman vaihtoehdon

välttämiseksi. Ja siinä tavoitteessa toimenpiteet

ovat myös varsin hyvin onnistuneet.

Toisaalta samalla kaikille on käynyt selväksi,

että on tehtävä kaikki mahdollinen, ettei

vastaavaan pakkotilanteeseen ajauduta uudelleen.

Kun muiden jäsenmaiden oli Euroopasta

64 Rehn: Maailmantalouden murros ja yhteinen eurooppalainen talouspolitiikka 65


kannetun yhteisvastuun vuoksi tultava kriisimaiden

avuksi, on selvää, että erityisesti asiansa

hyvin hoitavat maat haluavat uudistuksia, joilla

kriisien toistuminen vältetään.

Euroopan julkisia talouksia koskeva kriisi

on kärjistynyt seuraus ristiriidasta, joka syntyy

kun yhdentyneen talousalueen eri osissa harjoitetaan

kovin erilaista ja erityisesti kokonaisuuden

edut sivuuttavaa talouspolitiikkaa. Ongelma

on periaatteessa ymmärretty jo kauan.

Kun rahaliittoa luotiin, juuri tästä syystä

syntyi vakaus- ja kasvusopimus, joka asetti

julkisen talouden alijäämälle 3 prosentin ja julkiselle

velalle 60 prosentin ylärajan suhteessa

kansantuotteeseen. Sopimuksen tarkoituksena

oli estää yksittäisiä maita velkaantumasta liikaa

tilanteessa, jossa korkotaso määräytyy koko

valuutta-alueen laajuisilla markkinoilla, eikä

pelko korkojen noususta hillitse samalla tavoin

velkaantumista kuin oman rahan oloissa.

Valitettavasti vakaus- ja kasvusopimus ei ole

ollut riittävä rajoitin huonolle talouspolitiikalle.

Pelisääntöjen löysyyden takia mm. Kreikan

julkisen talouden kehitykseen ei kiinnitetty

tarpeellista huomiota.

Mutta vakaus- ja kasvusopimuksen asettamat

julkisen talouden hoitoa koskevat rajoitukset

eivät ole myöskään riittäviä, vaikka niitä

noudatettaisiinkin. Espanja ja Irlanti ovat tästä

esimerkkejä. Koko kuluneen vuosikymmenen

ajan aina vuoteen 2008 saakka näiden maiden

julkiset taloudet olivat ylijäämäiset. Lisäksi julkinen

velka väheni tuntuvasti ja oli koko ajan

60 % rajan alapuolella.

Tästä huolimatta näissä maissa kehittyi yksityisen

sektorin laajaan velanottoon perustunut

talouskupla. Kun se globaalin kriisin myötä

puhkesi, maat syöksyivät rajuun taantumaan ja

ennätystyöttömyyteen – ja Irlanti pankkikriisiin.

Samalla julkinen talous on kääntynyt jyrkästi

alijäämäiseksi. Valtion velan korkotaso on

noussut ja maat ovat joutuneet toteuttamaan

ankaria säästöohjelmia.

Voidaan sanoa, että alhaisten eurokorkojen

ja nopeaan yksityisen velkaantumisen varaan

rakentunut buumi euroalueen ”periferiassa” loi

väärän mielikuvan euroalueen talouden suorituskyvystä.

Osa alueen nopeasta kasvusta ja

erityisesti työllisyyden lisäyksestä rahaliiton

10 ensimmäisen vuoden aikana perustui kestämättömälle

velkaantumiselle.

Maanpuolustuskurssiyhdistyksen kuulumisia

Enää ei ole epäilystä siitä, että tarvitaan paitsi

parempaa julkisen talouden kurinalaisuutta,

myös kokonaistaloudellisten epätasapainojen

ehkäisyä ja nopeaa korjaamista. Vaikka väärä

politiikka aiheuttaa suurinta vahinkoa sitä

harjoittavissa maissa itsessään, heijastusvaikutukset

muihin jäsenmaihin ovat suuret ja

perustelevat tehokkaan yhteisen valvonnan ja

päätöksenteon.

Komission äskettäin tekemät ehdotukset

tähtäävätkin nimenomaan talous- ja rahaliiton

edellä todettujen valuvikojen korjaamiseen.

Julkisen talouden hoidon kurinalaisuuden tehostamiseksi

ehdotetaan selkeämpiä sääntöjä

menojen pitämiseksi talouden kasvuvauhdin

rajoissa ja selkeää sääntöä sille vauhdille, jolla

julkisen velan tulee laskea.

Edelleen ehdotetaan aikaisemmin voimaan

tulevia, asteittain kiristyviä ja tasoltaan ankarampia

sanktioita, jos jäsenmaa ei ryhdy

korjaaviin toimiin komission ja neuvoston

suositusten mukaisesti. Sanktioista päättäminen

ehdotetaan nykyistä automaattisemmaksi.

Komission ehdotus jää voimaan, ellei neuvosto

sitä määräenemmistöllä kumoa.

Sanktiot tarkoittavat ensi vaiheessa korollisista

pakkotalletuksista, jotka muuttuvat

tietyssä vaiheessa korottomiksi talletuksiksi

ja edelleen sakoiksi, joiden suuruus olisi 0,2 %

bruttokansantuotteesta (Suomen tapauksessa

nykytasolla hieman alle 400 miljoonaa euroa).

Kokonaistaloudellisten epätasapainojen

estämiseksi ja korjaamiseksi ehdotetaan uutta

seurantamenetelmää ”liiallisten epätasapainojen”

tunnistamiseksi ja tarvittaviin korjaustoimiin

ryhtymiseksi.

Uudet säännöt koskevat kaikkia jäsenmaita,

mutta ensi vaiheessa uusia sanktioita esitetään

vain euromaille. Euromaiden osalta koordinaation

tarve on suurempi ja lisäksi Lissabonin sopimus

mahdollistaa euromaiden osalta sanktiot,

joita muihin jäsenmaihin ei voida soveltaa.

Hyvät ystävät,

Talouden kriisinhallintavaihe on päättymässä,

vaikka ei vielä ole kokonaan ohi. Kriisi on

kuitenkin kirkastanut sen, että yhdentyneellä

talousalueella tarvitaan yhteen sovitettua talouspolitiikkaa.

Samalla on syntynyt poliittinen valmius

muuttaa pelisääntöjä. Lähiaikoina sanat pitää

muuttaa teoiksi ja päättää se, millaisen muodon

tiiviimmin yhteen sovitettu talouspolitiikka

tulee saamaan.

Komission ehdotukset ovat toteutuessaan

aito laadullinen muutos eurooppalaisessa

talouspoliittisessa päätöksenteossa. Ne eivät

merkitse euroalueen muuttumista yhdeksi

julkiseksi taloudeksi, jolla on yksi finanssipolitiikka

tai laajemmin yksi talouspolitiikka. Sen

sijaan niiden myötä sellaisista asioista, joissa yhden

maan ratkaisuilla on merkittävä vaikutus

muihin jäsenmaihin, päätetään aiempaa enemmän

yhdessä. Lisäksi halutaan varmistaa, että

yhteisesti tehtyjä päätöksiä myös noudatetaan.

Tämä ei liene kenenkään mielestä kohtuuton

vaatimus.

Nämä askeleet johtavat talousliiton merkittävään

vahvistamiseen, mikä onkin oikein ja

välttämätöntä, koska rahaliitto ei pitkän päälle

voi toimia kunnolla ilman sen rinnalla kehittyvää

ja vahvistuvaa talousliittoa.

Tältä osin kyse ei olekaan pelkästään budjettibyrokraattien

teknisestä sääntö- ja sanktionikkaroinnista,

vaan koko eurooppalaisen

taloudellisen ja myös poliittisen yhteistyön

arkkitehtuurin vahvistamisesta.

66 Rehn: Maailmantalouden murros ja yhteinen eurooppalainen talouspolitiikka 67


Maanpuolustus-Juoksu Berliinissä

Maanpuolustus-juoksukerhon toimintavuosi

oli antoisa. Aloitimme yhteislenkit kevätauringon

sulatellessa juoksuväyliä ja jatkoimme

niitä suunnilleen kerran kuukaudessa. Kauden

viimeinen yhteislenkki juostiin Suomusjärven

Kettulassa MTK:n päälakimiehen Risto Airikkalan

isännyydessä. Savusauna oli lämpimänä ja

vahvan huhun mukaan sienipiirakan ainekset

olivat edellisviikonlopun satoa, jolloin ylipäällikkö

oli käynyt alueella sieniretkellä. Lämmin

kiitos Ristolle ja lukuisille muille isännille kesän

aikaisesta myötämielisestä suhtautumisesta

ja erinomaisista järjestelyistä.

Kausi huipentui monen kohdalla Berliinin

maratonilla syyskuun lopussa. Parikymmentä

klubilaista oli asettanut kauden päätavoitteekseen

osallistumisen tuolle yhdelle suurimmista

ja parhaiten järjestetyistä kaupunkimaratoneista.

Sateinen ja koleahko sää ei lannistanut

joukkoamme, joka pikapalautteen perusteella

oli todella tyytyväinen suoritukseensa. Nopein

MP-juoksija oli Jouni Backman, joka

päätyi lähes hakulismaiseen aikaan 3.33.48.

Juoksua edeltävänä iltana meillä oli mahdollisuus

tankata kunnon pasta-ateria suurlähettiläs

Harry Heleniuksen residenssissä ja heti

Maanpuolustuskurssiyhdistyksen kuulumisia

juoksun jälkeen pehmentää kipeytyneitä lihaksia

suurlähetystön saunassa. Kerran vielä kaikkien

meidän kiitokset suurlähetystön väelle

vieraanvaraisuudesta.

Viileä ja sateinen juoksupäivän aamu sai

monet pohtimaan oikeaa pukeutumista. Aprikointi

oikeanmittaisten hihojen ja lahkeiden

suhteen sai puolustusministeri Jyri Häkämiehenkin

toteamaan, että ”kyllä NATO-kysymyksestä

päättäminen on helppoa tähän

verrattuna!” Shortsiasuun päätynyt ministeri

juoksi ennätyksensä ja oli muutenkin tyytyväinen

matkaan.

MP-juoksuklubin lenkeillä on vuoden mittaan

käynyt yli yhdeksänkymmentä juoksijaa.

Vauhdilla ei ole väliä, innostus riittää. Osa

meistä ei ole koskaan vielä juossut täysimittaista

maratonia, jollekin on tänäkin vuonna tullut

16 lisää!

Tervetuloa rohkeasti mukaan uudetkin

juoksijat. Kevään koittaessa jatkamme taas yhteisiä

tapaamisia, siihen asti sitkeyttä rospuuttokaudelle!

Eversti Jyrki Heinonen MPK 157

Viestintäjohtaja Timo Anttila MPK 177

Maanpuolustushenkinen

kulttuuri&tiede –jaosto

Valtakunnallisella maanpuolustuskurssilla 190.

virisi innostus perustaa uusi kulttuuri&tiede

-jaosto Maanpuolustuskurssiyhdistyksen piiriin.

Jaoston päämääränä on edistää maanpuolustushengessä

vahvaa henkistä hyvinvointia, jonka

kulmakivinä ovat mm. kulttuuri ja tiede. Jaoston

toiminnan tarkoituksena on myös edistää

maanpuolustuskurssin käyneiden keskuudessa

suomalaisen kulttuurin ja tieteen tietämystä ja

arvostusta.

Jaosto toteuttaa tarkoitustaan mm.

• Perehtymällä suomalaisiin kulttuurin ja

tieteen tekijöihin.

• Tekemällä keskuudessaan tunnetuksi suomalaisten

yliopistojen ja korkeakoulujen

toimintaa.

• Tekemällä keskuudessaan tunnetuksi suomalaisia

tiede- ja kulttuuritoimijoita.

• Tekemällä keskuudessaan tunnetuksi suomalaista

kulttuuria, tiedettä ja innovaatioita.

Maanpuolustuskurssiyhdistyksen kuulumisia

Tarjolla tulee olemaan mielenkiintoisia teemavierailuja

ja ekskursioita kulttuurin ja tieteen

organisaatioihin ja laitoksiin sekä iltoja mielenkiintoisten

ja samanhenkisten ihmisten

parissa.

Jaoston toiminnan aloitustilaisuus on tammi-helmikuun

vaiheessa. Tilaisuuden aika,

paikka ja ohjelma toimitetaan oheiselle postituslistalle

ilmoittautuville. Jaoston toimintaan

ja sen kehittämiseen tarvitaan mukaan lisää

aktiivisia ja asiasta kiinnostuneita maanpuolustuskurssilaisia.

Ilmoittaudu postituslistalle mpkultti@gmail.com,

saat lisätietoja jaoston toiminnasta ja tapahtumista.

Tervetuloa mukaan!

Salla Luomanmäki

190. MPK

MAANPUOLUSTUSKURSSIYHDISTYS RY:N 50-VUOTISJUHLA 19. 5. 2011

”Maanpuolustuskurssit 50 vuotta”

Maanpuolustuskurssiyhdistys perustettiin heti

ensimmäisen Valtakunnallisen maanpuolustuskurssin

jälkeen vuonna 1961. Kurssit perustettiin

sotien kokemusten perusteella. Suomen

hallitus päätti perustaa kurssijärjestelmän, jonka

tehtävänä olisi ylimpien päätöksentekijöiden

kouluttaminen isänmaamme kriisivalmiuteen.

Elinkeinoelämän rooli ja osallistuminen on ollut

alusta saakka merkittävä.

Alusta saakka kurssien yksi keskeinen tehtävä

on ollut osallistujien välisen yhteistyön ylläpitäminen

ja kehittäminen. Tätä tehtävää Maanpuolustuskurssiyhdistys

on vaalinut. Yhdistys

kokoaa yhä tänään ylimmät päättäjät pohtimaan

kansakuntamme valmiutta ja sen kehittämistä.

Kurssitoiminta on kehittynyt vastaamaan

muuttuvan yhteiskuntamme tarpeita. Kurssin

on käynyt jo pian 8000 suomalaista ylintä vaikuttajaa.

Maanpuolustuskurssiyhdistys ry viettää

50-vuotisjuhliaan 19. 5. 2011. Päiväjuhla

pidetään Finlandia-talossa 19. 5. 2011 klo

13:00 – 15:00. Juhlaa ennen ja sen jälkeen on

mahdollisuus tutustua yhdistyksen ja maanpuolustuskurssitoiminnan

yhteiseen historianäyttelyyn

Finlandia-talossa.

Juhlaa edeltää kaksi jäsenkunnalle suunnattua

seminaaria Helsingin yliopiston tiloissa.

Seminaarit pidetään 17.3. ja 14.4.2011.

50-vuotisjuhlan ja seminaarien suurimmat

tukijat ovat Keskinäinen Eläkevakuutusyhdistys

Ilmarinen, Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö

Varma, Liikesivistysrahaston apuraha,

Metsäliitto-konserni, Sanoma-konserni, SOKyhtymä

ja Valio Oy.

Juhlista tulee jäsenkunnalle erillinen kutsu.

Juhlista informoidaan myös seuraavassa Maanpuolustus-lehdessä.

Juhlatoimikunnan puolesta,

Markku Löytönen, 175. MPK

68

69


Reetta Räty

toimituspäällikkö, Helsingin Sanomat

Ajoneuvoon nouse!

ilannekuva kirkastui maanalaisessa

T tunnelissa, jossain Hakaniemen torin

alla. ”Näin tämä elämä minun kohdallani

meni”, lausui kurssikaveri kuin ohimennen.

Olimme kuunnelleet pelastuslaitoksen

varautumissuunnitelmista, ihastelleet paloautoja,

juoneet pullakahvit (taas), ja tietenkin

pulisseet aina tilaisuuden tullen jostain ihan

muusta: lapsista, remonteista, mitä järkeä asua

Suomessa, miksi mies ei muista ekaluokkalaisen

kitaratunteja.

Tunnelissa emme enää olleet mikä tahansa

valtakunnallinen maanpuolustuskurssiryhmä.

Olimme Ryhmä, Kurssitovereita, MPK 194.

Sillä tästähän maanpuolustuskurssissa on

kysymys: lykätään viisikymmentä jonkinsortin

johtajaa neljäksi viikoksi yhteen ja toivotaan parasta

– itse asiassa tiedetään jo etukäteen, että

hyvä tulee. Konsepti nimittäin toimii.

70

Maanpuolustuskurssien kuulumisia Maanpuolustuskurssien kuulumisia

odankäynti teknistyy ja turvallisuuskäsite

Slaajenee, mutta maanpuolustuskurssille

kutsutut nojaavat perinteisiin aseisiin. Esittelykierros

kurssin aluksi kertoo, että koolla on

yhtenäinen jengi: harrastuksina metsästystä,

metsästystä, lenkkeilyä, mökkejä, kirjallisuutta,

metsästystä ja ai niin, autojakin voi keräillä.

Meitä on 47, ennätykselliset 18 naista.

Omassa kodissani lapset ja mies nauravat,

kun kurssi alkaa ja kiirehdin Säätytalolle kuulemaan

Puheloisen puhetta. Äiti lähtee sotaan,

mitähän siitäkin tulee. Äiti kun on profiloitunut

rauhanmarssijana, ja tainnut lausua jonkin

kriittisen sanan armeijan mielekkyydestä ja

hornettien hinnoista.

Mutta hyvä siitä tulee.

Taitavat olla Villa Upinniemen juhlia seuranneet

aamuyön tunnit, kun keskustelu saavuttaa

tämän syvällisyyden tason: Muuttiko

tämä kurssi sinua?

Ei mennä yksityiskohtiin siitä illasta. Kerrataan

mieluummin muutama tähtihetki, ja

ennen kaikkea: pysytään aikataulussa. Nollakahdeksannollanolla,

jokainen numero on

merkitsevä!

nko maanpuolustuskurssi tehokasta pro-

Opagandaa? Kai se on, mutta samalla tavalla myönteiseen

sävyyn mikä tahansa instanssi kertoo itsestään

ja tarpeellisuudestaan. Toimittajana ei

ole mitenkään kiusallista tai poikkeuksellista

kuunnella herroja kehumassa aseitaan, valittelemassa

resurssipulaa tai vitsailemassa Ruotsin

nössömeiningistä. Sekin on aika selvää, että

kurssilaisten eteen järjestetään, jos ei parhaat,

niin ainakin sanavalmiimmat ja esiintymiskykyisimmät

tyypit.

Ja hyvä luoja heitä riittää: mihin tahansa

tunneliin, luokkaan, tilannekuvakeskukseen,

puskaan, laivaan, metikkoon tai saarelmaan

meidän kiidätetään, vastassa on hymyileviä,

rohkeita, kohteliaita sotilaita/poliiseja/rajamiehiä,

joita ei ujostuta. He vastaavat höperöihinkin

kysymyksiin silmää räpäyttämättä.

Näin lausuu viisas kurssikaveri, kun lampsimme

Upinniemessä kohti majapaikkaamme:

”Sanoma ei ole uskottava, jos siinä ei ole säröjä.”

Näemmekö me – tai annetaanko meidän

nähdä säröjä?

Luulen, että näemme, huippuun hiotusta

ohjelmasta huolimatta. Puhujien ja esiintyjien

kirjo takaa, että näkökulmat sekoittuivat ja

sanoma on ainakin melkein yhtä sekava kuin

maailmakin.

Ei täällä aina tiedä, mikä on hyvää, mikä pahaa,

mikä terrorismin syy, mikä seuraus, mennäkö

Natoon nyt, joskus vai ei ollenkaan.

uosikkisanapari kurssilla: Powerpoint-kal-

Svoja läpi kahlaava viranhaltija toisensa perään

kutsui tätä nykyistä elämäämme sanoilla

”rauhan aika”. Rauhan aika! Miten virkistävää,

että retoriikassa tunnistetaan rauha. Itse asiassa

vahvemmin kuin sota. Sitä sanaa nimittäin saa

kurssilla odotella. On kriisi, viholliseen vaikuttaminen,

väkivaltainen haltuunotto, valmiustilan

nosto - mutta kovin harvoin sanotaan sota.

Suosikkivierailukohde: Lennosto! No eikun

Lammön saari. Sinnekin olivat rahdanneet

muffinssit ja taisteluharjoituksen. Metsä savusi

ja rytisi, oli kaunis syksyinen päivä, kaukana

konttorin Martela-kalusteista ja loputtomasta

kokouskierteestä. Olisiko yksi kurssin parhaista

puolista se, että on pienen etäisyyden

päässä omista rutiineistaan, tulee ajatelleeksi

huoltovarmuutta, yhtenäiskulttuurin murtumista,

rajavalvontayhteistyötä, syrjäytymisen

yhteyttä radikalisoitumiseen ja Afganistanin

heimosotia?

Suosikkisyyttäjä kurssilla: Tietenkin suosikkisyyttäjä

Raija Toiviainen ja kaikkien aikojen

föönipelastus! Nykyaikaista kriisinhallintaa

on se, että Torsti hommaa naistensaunaan riittävästi

föönejä, ja Raija hoksaa, että paljonko

iloa on fööneistä, jos niille ei ole tarpeeksi pistokkeita.

71


ikähän meidän kurssia erityisesti kuvaa.

MMillainen on Maneesikadulla kahvia

hörppivä vuoden 2010 maanpuolustuskurssilainen?

Kurssin johtaja Kim Jäämeri kertoo, keitä

me olemme tilastojen pohjalta. 48,57-vuotiaita

miehiä. Matrikkelista näkee, että olemme

toimitusjohtajia ja päälliköitä. Niin sanotuissa

vastuullisissa töissä - ja niitähän tehdään rauhan

aikana lähinnä konttoreissa ja läppäri sylissä

sängyssä.

Mutta keitä me olemme oikeasti?

Me pukeudumme pukuihin, jakkupukuihin,

kaikkiin harmaan ja mustan eri sävyihin.

Me olemme nopeita omaksumaan, teräviä kysymään,

oppineet kyseenalaistamaan niin kohteliaasti,

että kritiikkikin kuulostaa kehulta.

Me osaamme minglata, kertoa aamujuttuja,

pitää kiitospuheita, panna itsemme alttiiksi.

Mutta mikä lie meidän maanpuolustustahtomme,

kaikesta suopeasta puheesta huolimatta?

Sillä me olemme myös hedonisteja, hemmoteltuja,

maailmantuulissa sileiksi koulittuja.

Meille sopii hyvin, että joku kertoo, missä nyt

syödään, milloin kannattaa käydä vessassa,

mitä päälle aamulla kasarmilla. Meitä naurattaa,

kun saa kysyä, otetaanko käsilaukut mukaan

poliisiasemalle, vaiko vasta YLE-vierailulle.

Me emme hätkähdä, kun ovet edessämme

avautuvat, saamme lentokonekyydin, parasta

pöytään, fanfaareita poliisilaitoksen aulassa.

Ehkä meitä kuitenkin parhaiten kuvaa se

into ja ammattitaito, jolla heittäydymme soveltavan

tehtävän pariin. Maailma on tulessa, ja

niin on myös 194.MPK.

Meille on luontevaa leikkiä, esiintyä, vitsailla

– ja ennen kaikkea organisoitua. Nopeasti

löytyvät ministerit, sihteerit, asiantuntijat

ja esiintyjät. Jaetaan rooleja, heittäydytään

leikkiin, otetaan tosissaan. Maanhiljaiset

näyttävät kyntensä, me säklättäjät käymme

muiden hermoille. Utvan kokousta puuhataan

saunaan yön tunteina, oikeuskanslerilla palaa

pinna sooloilijoiden kanssa, sisäministeri loikkaa

persuihin. Pääministeri panee perheensä

peliin, komentaja kuulostaa niin uskottavalta,

että alkaa melkein pelottaa.

Soveltavan tehtävän istunnoissa koen suurta

ylpeyttä: Mitä jengiä! Isänmaa levätköön

rauhassa, me hoidamme hommat, ainakin

niin kauan kun hommat hoidetaan paperilla ja

powerpointeilla.

urssin aikana kirpeän lempeä syksy muut-

Ktuu hyytävän kylmäksi. Suomessa alkaa

poikkeuksellisen vilkas keskustelu asevelvollisuuden

tulevaisuudesta. Operaatio Atalantaan

haetaan rahaa ja osallistujia. Me istumme aamusta

iltaan luokassa, kuuntelemme punnittuja

puheenvuoroja, kurkistamme muuallekin

kuin tunneleihin. Juomme kahvia, syömme

muffinsseja, olemme ajoissa.

Silitän Hornetia, ammun jollain aseella, seison

panssarivaunussa, annan tuulen ryöpyttää

kasvoja Porkkalanniemessä, syön hernekeittoa

pakista, tanssin itseni uuvuksiin, nauraa hytkyn

bussin perällä.

Kannattaa olla pois töistä. Ja hukkua töihin

iltaisin, perjantaisin ja kurssin jälkeen.

Vien heränneet ajatukset, syttyneet langanpäät

työpaikalle, illanistujaisiin ja osaksi loputonta

muistojen ja elämysten varastoa. Retun

inttijutut meidän töissä kyllä tiedetään.

Ja tietenkin meitä kannattaa ohjastaa järjestämään

juhlia. On niin hemmetin hauskaa,

kun Kallen bändi soittaa, savusauna polttaa

ihoa, Anssi lentää tai ehkä ui, Erkin ja Sannan

biljardipeli ei lopu koskaan.

aunein tilannekuva kaikista on se, kun he-

Kräämme kasarmilla ruudullisista lakanoista.

Torsti lampsii käytävää edestakaisin ja laulaa

Niin minä neitonen sinulle laulan kuin omalle

kullalleni.

On rauhan aika, ympärillä ihania naisia,

aurinko nousee jostain meren takaa, kohta saa

kahvia. Pihalla joukko nuoria miehiä pyrähtää

juoksuun käskystä. He ovat niin nuoria, eivät

ehkä viattomia kaikki, mutta nuoria. Heillä

on koko elämä edessä. Voi kun se menisi hyvin,

rauhassa.

194. Maanpuolustuskurssi (III/10) 20. 9.–13. 10. 2010

Eturivi vasemmalta:

ylijohtaja Leena Tenhola, toimitusjohtaja Minna Kohmo, poliittinen sihteeri Elina Sojonen,

vastaava päätoimittaja Mari Teinilä, yksikön päällikkö Tuula Svinhufvud, kansanedustaja

Anna-Maja Henriksson, varatoimitusjohtaja Maisa Romanainen, toimitusjohtaja Mikael Aro,

toimitusjohtaja Hannu Leminen, toimituspäällikkö Reetta Räty, kansanedustaja Sanna Perkiö,

professori Heli Ruokamo

Keskirivi vasemmalta:

johtaja Anssi Komulainen, johtaja Taru Laurikainen, vararehtori Hannu Rantanen, toimitusjohtaja

Hannu Leinonen, vastaava tuottaja Jussi Eronen, apulaisbudjettipäällikkö Markus Sovala,

toimitusjohtaja Erkka Valkila, osastopäällikkö Kimmo Virolainen, toimialajohtaja Ole Salvén,

varadekaani, professori Timo Saarinen, toimitusjohtaja Timo Leppä, toimitusjohtaja Juha Marjosola,

konsernijohtaja Heikki Vienola, puhemiehen erityisavustaja Tiina Kivisaari, johtaja Hille Korhonen,

2. varapuheenjohtaja Auli Kangasmäki, hallitusneuvos, toimistopäällikkö Katarina Petrell,

valtionsyyttäjä, yksikön päällikkö Raija Toiviainen, yksikön päällikkö Anna Wickström-Noejgaard,

hallitusneuvos Katriina Laitinen

Takarivi vasemmalta:

kansanedustaja Kalle Jokinen, eversti Rauno Lankila, toimitusjohtaja Kimmo Kohvakka, osastopäällikkö

Jarmo Littunen, puheenjohtaja Riku Aalto, hallituksen puheenjohtaja Erkki Helaniemi,

pääjohtaja Kari Wihlman, johtaja Jari Rosendal, osastopäällikkö Leo Suomaa, toimitusjohtaja

Pekka Blomberg, talousjohtaja Jukka Aalto, konsernijohtaja Janne Timonen,

päivittäistavarakaupan johtaja Jukka Ojapelto, eversti Heikki Välivehmas

72 73


194. Maanpuolustuskurssin luottamusjohto

Oltermanni, toimitusjohtaja Mikael Aro,

emäntä, varatoimitusjohtaja Maisa Romanainen,

isäntä, toimitusjohtaja Hannu Leminen.

Maanpuolustuskurssien

johtaja vaihtuu

Eversti Kim Jäämeri on määrätty Satakunnan

Lennoston komentajaksi 1.1.2011 lukien.

Eversti Jäämeri aloitti Maanpuolustuskurssien

johtajana 1. 7. 2007. Tätä ennen hän oli

toiminut mm. Hävittäjälentolaivue 21:n komentajana

1999–2001, EU:n sotilaskomitean

puheenjohtajan 1. sotilasavustajana Brysselissä

2001–2004, Pääesikunnan operatiivisella osastolla

ilmapuolustussektorin johtajana 2004–

2006 sekä apulaisosastopäällikkönä 2006 ja

ilmavoimien komentajan edustajana Pääesikunnassa

keväällä 2007. Hänet ylennettiin

everstiksi 6.12.2006.

Maanpuolustus-lehti kiittää eversti Jäämerta

yhdistyksen ja koko lukijakunnan puolesta

tuesta ja yhteistyöstä. Toivotamme hänelle menestystä

tulevassa tehtävässä.

Hänen seuraajakseen tulee eversti Kim Mattsson.

Eversti Mattsson toimii tällä hetkellä Utin

Jääkärirykmentin komentajana. Vuosina

2007 – 2008 hän työskenteli erityistehtävissä

74

Maanpuolustuskurssien kuulumisia Maanpuolustuskurssien kuulumisia

Tuleva toiminta

kevät 2011

Valtakunnallinen kurssitoiminta

196. Maanpuolustuskurssi 24. 1.– 16. 2. 2011

197. Maanpuolustuskurssi 7.– 30. 3. 2011

Maanpuolustuskurssiyhdistyksen

toiminta

Maanpuolustuskurssit 50-vuotta -seminaari I

Helsingin yliopistolla 17. 3. 2011

Maanpuolustus -lehti ilmestyy maaliskuussa

Eversti

Kim Mattsson

Eversti

Kim Jäämeri

Pääesikunnan suunnitteluosastolla. Sitä ennen

hän opiskeli Harvardin yliopistossa vuoden.

Vuosina 2000 – 2006 hän toimi Tasavallan

Presidentin adjutanttina. Hänet ylennettiin

everstiksi 6. 12. 2007.

Toivotamme eversti Mattssonin tervetulleeksi

Maanpuolustuskurssien johtajaksi.

Maanpuolustuksen 38. Erikoiskurssi

25.– 28. 10. 2010

Maanpuolustuksen 38. Erikoiskurssi järjestettiin kaupunkien ja kuntien johtajille.

Kunnanjohtaja Kari Ahokas Kempeleen kunta; kunnanjohtaja Kimmo Behm Nurmijärven kunta;

kaupunginjohtaja Kaarina Daavittila Pudasjärven kaupunki; kaupunginjohtaja Timo Halonen Kuusamon

kaupunki; kunnanjohtaja Pekka Harju Janakkalan kunta; kaupunginjohtaja Petri Härkönen

Keravan kaupunki; kaupunginjohtaja Antti Isotalus Kokkolan kaupunki; kunnanjohtaja Kimmo Jarva

Vihdin kunta; kunnanjohtaja Hannu Joensivu Tuusulan kunta; kaupunginjohtaja Simo Juva Lohjan

kaupunki; kunnanjohtaja Esko Kairesalo Mäntsälän kunta; kaupunginjohtaja Olavi Kaleva Loviisan

kaupunki; kunnanjohtaja Petri Kauppinen Sotkamon kunta; kaupunginjohtaja Hannu Komonen

Heinolan kaupunki; kaupunginjohtaja Erkki Kukkonen Järvenpään kaupunki; kaupunginjohtaja

Raimo Lahti Hyvinkään kaupunki; kaupunginjohtaja Janne Laine Savonlinnan kaupunki; kaupunginjohtaja

Paavo Latva-Rasku Lapuan kaupunki; kunnanjohtaja Tommi Lepojärvi Keminmaan kunta;

kaupunginjohtaja Pertti Lintunen Imatran kaupunki; apulaiskaupunginjohtaja Martti Lipponen

Vantaan kaupunki; kaupunginjohtaja Timo Louna Keuruun kaupunki; kaupunginjohtaja Juha Majalahti

Karkkilan kaupunki; kaupunginjohtaja Harri Mattila Kauhavan kaupunki; kaupunginjohtaja Tapani

Mattila Nokian kaupunki; kaupunginjohtaja Arno Miettinen Rauman kaupunki; kaupunginjohtaja

Hannu Muhonen Haminan kaupunki; kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta Lahden kaupunki;

kunnan johtaja Teijo Mäenpää Säkylän kunta; johtaja Jukka Mäkelä Espoo; kaupunginjohtaja Jouko

Mäkinen Hangon kaupunki; kunnanjohtaja Tytti Määttä Vaalan kunta; kunnanjohtaja Juri Nieminen

Asikkalan kunta; kaupunginjohtaja Petteri Paronen Kuopion kaupunki; kunnanjohtaja Viljo Pesonen

Sodankylän kunta; kunnanjohtaja Martti Pura Hattulan kunta; kunnanjohtaja Päivi Rahkonen Hollolan

kunta; kaupunginjohtaja Antti Rantakokko Salon kaupunki; kaupunginjohtaja Jorma Rasinmäki

Seinäjoen kaupunki; hallintojohtaja Eila Ratasvuori Helsingin kaupunki; kaupunginjohtaja Ossi

Repo Kemin kaupunki; kunnanjohtaja Mika Riipi Posion kunta; kaupunginjohtaja Paavo Salli

Sastamalan kaupunki; talousarviopäällikkö Tuula Saxholm Helsingin kaupunki; kunnanjohtaja Mika

Simoska Tervolan kunta; kunnanjohtaja Pauli Syyrakki Nastolan kunta; kunnanjohtaja Reijo

Timperi Inarin kunta; kaupunginjohtaja Jukka-Pekka Ujula Porvoon kaupunki; kaupunginjohtaja

Tapani Venho Forssan kaupunki; kaupunginjohtaja Aki Viitasaari Akaan kaupunki.

75


Kokoontumisia

Kesä- ja syyskauden aikana toimituksen tietoon on tullut seuraavat kurssitapaamiset ja -kokoukset,

jotka on pidetty 4. 11. mennessä. Toimitus on päättänyt, että tapaamisista julkaistaan

vain ajankohta ja paikka mikäli kurssi ei ole toimittanut toimitukselle tapahtumasta erillistä

kertomusta. Enimmäispituus on noin 1700 merkkiä..

”100 kurssin traditio”: 94. Maanpuolustuskurssin

edustajat osallistuivat 194. Maanpuolustuskurssin

avajaisiin 20. 9. Säätytalossa.

”50 kurssin traditio”: 144. Maanpuolustuskurssin

edustajat seurasivat ”kummikurssina”

opetusta 12. 10. Kruununhaan Maneesissa.

62. Maanpuolustuskurssin syystapaaminen

Kappelissa 14. 10.

Seitsemän veljeä ja emäntä tarkastelivat

Risto Siilasmaan työryhmän raporttia. Ansiokasta

on selkeä kuvaus siitä, miten ylivoimainen

suomalainen yleiseen asevelvollisuuteen ja

laajaan reserviin perustuva kansanarmeijamme

on ammattiarmeijaan verrattuna. Asevelvollisuusikäisten

miesten enemmistö on valmis

ruotuväkeen, kunhan velvollisuus on yleinen,

motivoiva ja tärkeä maanpuolustuksen kannalta.

Arveluttavaa MPK 62:n mielestä on ajatus

4 kuukauden ”tynkäpalveluksesta”. Se rikkoisi

nykyisen toimivan 6/12 kuukauden järjestelmän,

jossa upseerikokelaat ja aliupseerit kouluttavat

itselleen uuden saapumiserän. Tästä

muodostuu sodanajan joukko-osasto. ”Tynkä”

aukaisisi paraatioven, ja valikoiva ja vapaaehtoinen

maanpuolustus marssisi sisään. Tämä johtaisi

ammattiarmeijaan, joka jo 60 000 sotilaan

vahvuisena olisi 4 mrd. euroa 350 000 sotilaan

reserviläisarmeijaa kalliimpi, eikä tosi paikan

tullen riittäisi. Ei siis heitetä lasta pesuveden

mukana pois.

Tali-Ihantalan torjuntavoitto kesällä 1944

perustui reserviläisarmeijamme maanpuolustustahtoon,

laatuun ja sisuun. Puna-armeijan

parhaat valiojoukot pysäytettiin ainoan ja

viimeisen kerran täällä, Vuosalmessa, Viipurinlahdella

ja Laatokan sekä Ilomantsin alueilla.

Suomella oli 1944 välirauhanjälkeen yli

550 000 miestä aseissa. Heidät kotiutettiin

loppusyksyllä 1944. Päämajan salaisessa ohjauksessa

hajasijoitettiin aseita ja ammuksia 34

pataljoonaa ja 35 000 miestä käsittävälle sissiarmeijalle

eri sotilaspiireissä, kaiken varalta.

Kurssien kokoontumisia Kurssien kokoontumisia

Mäntsälässä 1944 asekätkentään osallistuneiden

9 miehen muistokiven paljastustilaisuudessa

18. 10. 2009 jaetussa mitalissa lukee:

”Sinun puolestas elää ja kuolla”. Mitalin aiheen

piirsi vankilassa Päämajan ye-eversti Valo Nihtilä,

joka sai 5 vuoden kuritushuonetuomion

taannehtivan lain nojalla. Hänet ja 6 vuodeksi

tuomittu everstiluutnantti Usko Haahti erotettiin

armeijasta. Heitä kiellettiin käyttämästä

sotilaspukua. Päämajamestari Aksel Airo istui

tutkintavankeudessa 2 vuotta 8 kuukautta.

Mäntsälän miehet saivat 98 kiväärin ja konepistoolin

sekä 40 000 patruunan kätkemisestä

2 tai 4 kuukauden tuomiot. Korpraali-isäni

kätkössä oli 29 kivääriä. Hän kuoli tutkinnan

aikana 1945. Kaikkiaan tuomittiin jutussa lähes

1500 miestä.

Asekätkennän paljastuminen maanlaajuiseksi

hillitsi ”vaaran vuosina” 1945 – 48 kenraalieversti

Zdanovin johtamaa valvontakomissiota

ja muita voimia vaatimuksissaan. Se

toimi pelotteena. Stalinin kerrotaan sanoneen,

ettei hän halunnut ”siiliä” taskuunsa. Asekätkijöiden

silloista ajattelua hallitsi harkinta. Vara

on viisautta, ei vahingon enne! Maanpuolustustahtoakin

oli tallella. Nyt 2010-luvulla taloudellisen

integraation oloissa tärkeätä MPK

62 mielestä on pitää taloudellinen päätösvalta

omissa käsissä mahdollisimman laajalti.

Teuvo Varjas

74. Maanpuolustuskurssi kokoontui 14. 10.

Ravintola Kappelissa ennen Helsingin yliopistolla

järjestettyä Maanpuolustuskurssiyhdistys

ry:n syyskokousta.

84. Maanpuolustuskurssi kokoontui vuosikokoukseen

14. 10. oltermanni Juhani Kolehmaisen

johdolla. Vierailimme Valtiontalouden

tarkastusvirastossa, jossa saimme kurssiveli, ylijohtaja

Vesa Jatkolan esittämänä katsauksen viraston

tehtävistä ja valtiontalouden tilasta ja kehitysnäkymistä.

Perusteellisen esitys synnytti

vilkkaan keskustelun ja jätti paljon pohdittavaa

hyvinvointiyhteiskuntamme tulevaisuudesta.

Jatkoimme kokousta osallistuen yhdistyksen

syykokoukseen Helsingin yliopiston juhlasalissa

sekä vietimme miellyttävän muistelo- ja

yhdessäolohetken suomalaisen ruoan kera ravintola

Ainossa. Kurssi päätti jatkaa vuosittaisia

tapaamisiaan sekä juhlistaa vuonna 2012

kursin 30 -vuotistaivalta. Heikki Hult

86. Maanpuolustuskurssi tutustui 22. 9. Oy

Metsä-Botnia Ab:n toimintaan Tapiolassa.

88. Maanpuolustuskurssin matka suuntautui

15. 9. Mikkeliin

89. Maanpuolustuskurssi kokoontui 2. 11.

Vanhalla Raatihuoneella kurssisisar, apulaiskaupunginjohtaja

Paula Kokkosen kutsumana.

90. Maanpuolustuskurssin tapaaminen järjestettiin

8. 9. Hämeenlinnassa.

97. ja 98. Maanpuolustuskurssien 25-vuotistilaisuus

järjestettiin 7. 9. Ravintola Krapihovissa

Tuusulassa. Ennen päivällistä tutustuttiin

Puolustusvoimien Kansainväliseen Keskukseen

Hyrylässä.

99. Maanpuolustuskurssi kokoontui 20. 9.

Elinkeinoelämän keskusliitossa.

101. ja 102. Maanpuolustuskurssien matka

suuntautui 9.– 13. 9. Puolaan.

Maanpuolustuskurssi 110 Geneven matkan

2.– 5. syyskuuta oli valmistellut kurssiveli

ja Kansainvälisen Punaisen Ristin ja Punaisen

Puolikuun Federaation emeritus pääsihteeri

Markku Niskala yhdessä vaimonsa Anitan

kanssa. Peräti 29 henkilöä (joista 14 puolisoa)

osallistui erinomaisesti laadittuun ohjelmaan,

johon kuului myös KUTA-kokous no. 34.

Ensimmäinen kohde oli Euroopan hiukkastutkimuskeskus

CERN, joka on maailman

suurin fysiikan laboratorio. Suomi on ollut jäsenenä

vuodesta 1991. Yleisesittelyn kurssille

piti filosofian tohtori Martti Pimiä, joka kertoi

vuosibudjetin olevan 850 Meur (Suomen

osuus 1,5 %). Tuhannet suprajohtavat magneetit,

ultratyhjiö ja maailmankaikkeuden kylmin

ilmanala siivittävät valon nopeuden saavuttamista

ja törmäyksen onnistumista 27 km:n

tunnelissa. Tarvitaan 10 milj. törmäystä, jotta

saadaan yksi tutkimuskelpoinen törmäys. Tavoitteena

on selvittää aineen perusrakenteita,

maailmankaikkeuden syntyä ja perustutkimuksen

ohella sovellutuksia mm. lääketieteeseen.

Esittelyn jälkeen siirryimme Globe of

Science and Innovation- rakennukseen, joka

on CERNin maamerkki. Puinen pallon muotoon

tehty monumentaalinen rakennus on alun

perin ollut Sveitsin paviljonkina Hannoverin

maailmannäyttelyssä v. 2000.

110. MPK CERN- tutkimuskeskuksessa

Ohjelmamme jatkui Punaisen Ristin kansainvälisen

Federaation tiloissa, jossa kurssiveli

Markku Niskala toivotti meidät tervetulleiksi.

Federaation työtä käsittelevän esittelyvideon

jälkeen pääsihteeri Bekele Gelata kertoi

IFRC:n strategiasta 2020: mitä tehdään, miten

tehdään ja ketkä tekevät. Kansainvälinen Punainen

Risti ja Punainen Puolikuu on puolueeton

ja neutraali organisaatio, joka antaa suojaa

ja apua katastrofien uhreille. Se on maailman

suurin humanitaarinen verkosto, jonka työhön

osallistuu kymmeniä miljoonia vapaaehtoisia.

Bekele Gelatan mukaan köyhyyden lisäksi on

tullut muita uhkakuvia. Ilmaston muutos, tulvat,

tsunamit, maanjäristykset ja hirmumyrskyt.

Pahimpia ovat tilanteet, joissa luonnonkatastrofi

tapahtuu samaan aikaan aseellisen konfliktin

kanssa. Tällöin Federaatiolta vaaditaan

valmiuksia avun perille saamiseksi yhteistyössä

PR:n kansainvälisen Komitean (ICRC):n kanssa,

joka suojaa ja avustaa sotien ja konfliktien

uhreja.

Standing Commissionin sihteeristön päällikkö

Helena Korhonen esitteli kansainvälisen

76 77


Punaisen Ristin liikkeen koko rakenteen ja

seuraavan kansainvälisen konferenssin valmisteluja.

Kansainvälinen konferenssi on liikkeen

ylin elin, joka kokoontuu joka neljäs vuosi hyväksymään

mm. periaatteet ja linjaukset, joita

liikkeessä noudatetaan. Valtiot ovat konferenssissa

mukana ICRC:n IFRC:n ja kansallisten

yhdistysten kanssa. Seuraavassa konferenssi v.

2011 ovat esillä mm. humanitaarisen oikeuden

kehittämisen haasteet ja terveyspalvelujen takaaminen

erilaisissa konfliktitilanteissa. Tavoitteena

on uudistaa ja luoda Punaisen Ristin

ja valtioiden väliset puitesopimukset.

Operaatioyksikön päällikkö Sari Nissi

ICRC:stä esitteli Punaisen Ristin operatiivista

toimintaa konfliktialueilla. Punainen Risti on

luonut sodankäyntiin lait ja saavuttanut valtioiden

kunnioituksen toimijana sodan melskeissä.

Apua annetaan esimerkiksi Jemenissä, jossa on

20 000 koditonta, jotka tarvitsevat päivittäin

apua Punaiselta Ristiltä. ICRC tapaa vuosittain

500 000 sotavankia.

Hannele Häggman (Health Office) kertoi

työstä delegaattien terveyden hyväksi luonnonkatastrofialueilla.

Hänen vastuullaan on työntekijöiden

terveystarkastukset ja ohjeistukset.

Hän kertoi myös mielenkiintoisella tavalla kokemuksistaan

mm. Haitin järistysalueilla.

Käynti Punaisen Ristin loistavasti ja vaikuttavasti

kootussa museossa täydensi kokemuksemme.

Museo on Geneven suosituimpia.

Seuraavaksi oli kohteenamme YK:n Euroopan

päämaja. Suurlähettiläs Hannu Himanen

kertoi Suomen pysyvä edustuston tehtävistä ja

työstään Genevessä. Useimmat asiat liittyvät

globaalisti maailman turvallisuuteen ja aseriisuntakysymyksiin,

joita Genevessä YK:n

päämajapaikkana hoidetaan suurella huolella

ja intensiteetillä. Geneve on maailman humanitaarinen

pääkaupunki. Siellä on 159 edustustoa,

26 WTO-edustustoa ja 17 CD-edustustoa

ja lähes 100 ns. ”ei hallitusten organisaatiota”

(=NGO).

Puheenvuoron käytti myös valtiotieteen.

tohtori Antti Kaski, joka oli juuri saapunut

Brysselistä uuteen asemapaikkaansa Geneven

turvallisuuspoliittiseen keskukseen. Hän vastaa

siviilihallinnon alaan kuuluvasta koulutuksesta

ja opetuksesta konfliktialueilla. Ajankohtaisimmat

asiat EU:ssa ovat Irak, Iranin

ydinaseohjelma ja Afganistan.

Viimeisenä matkapäivänämme kävimme

Montreaux´ssa, jossa laskimme kukkalaitteen

Marsalkka Mannerheimin muistomerkillä.

Oltermannimme Raimo Tanttu oli jakanut

matkan alussa meille luettavaksi Suomen marsalkka

C.G. Mannerheimista laatimansa yhteenvedon,

joka pohjautui lukuisiin marsalkasta

tehtyihin muistelmiin. Se oli suurenmoinen

tietopaketti matkan viimeistä retkipäivää ajatellen.

Lopuksi teimme lyhyen vierailun myös

Lausannen Olympiamuseoon, jossa koimme

elämyksellisen hetken puiston taideteosten

parissa, joukossa erityisesti itsenäisyytemme

alkuaikojen suuren sankarin Paavo Nurmen

patsas. Antero Leino

111. ja 112. Maanpuolustuskurssien kurssitapaaminen

järjestettiin 16. 9. Sotamuseolla.

117. Maanpuolustuskurssin 20-vuotiskurssitapaamista

Kirkniemen kartanossa Lohjan

alueella 16. 9. isännöi Metsäliitto-konsernin

pääjohtaja, vuorineuvos Kari Jordan. 20 kurssisisarta

ja -veljeä 37:stä oli päässyt paikalle.

Vahvaa historiaa ja maanpuolustustahtoa

henkivässä Kirkniemen kartanossa pääjohtaja

vakuutti meidät siitä, että Suomen metsäteollisuus

on edelleen tulevaisuuden ala. Eversti

Timo Kivinen Pääesikunnasta keskustelutti

meitä puolustusvoimien ajankohtaisten asioiden,

rauhanturvaamisen ja pohjoismaisen

puolustusyhteistyön parissa. Oltermanni Eero

Jussila ja kurssimme silloinen johtaja, kenraaliluutnantti

Jussi Hautamäki muistelivat kurssiaikaa

ja muita kurssimme ”saavutuksia”.

Lyhyen reippailun jälkeen tutustuimme entisöityyn

kartanorakennukseen ja kuulimme

kartanon omistajien historiaa, mikä on paljolti

marsalkkojen historiaa. Suomen marsalkka

Mannerheimin osuus luonnollisesti korostui.

Erityisen mieliin painuvan muistelon marsalkasta

kertoi kurssiveli Esko Koskenvesa.

Kartano on Metsäliiton oivallisessa hoidossa.

Tilaisuus päättyi ilmapiiriin oivallisesti sopivaan

päivälliseen ja yhteiseen kuulumisten

vaihtoon.

Kaksikymmentä vuotta yhteistä taivalta

maanpuolustuksen merkeissä oli saanut kruunauksensa.

Yhteinen taival ei kuitenkaan katkea.

Merkittäköön alustavasti kunkin kalenteriin

seuraava tapaamisemme torstai-iltapäiväksi

15. 9. 2011. Hannu Luotola

128. Maanpuolustuskurssin vuositapaaminen

järjestettiin 16. 9. Riihimäellä. Tutustuminen

Riihimäen varuskuntaan alkoi aamukahvilla

sotilaskodissa. Sen jälkeen kuulimme

varuskunnan ja erityisesti Viestirykmentin uusista

tuulista, joista päällimmäisenä jäi mieleen

kasvava panostus elektroniseen sodankäyntiin.

Mieleen jäi myös haasteellinen tehtävä puolustusvoimille

yhteisen järjestelmäarkkitehtuurin

luomisesta. Tehtävä, jossa esimerkiksi julkishallinto

on toistaiseksi epäonnistunut lähes

täydellisesti.

Ennen varuskunnan muonituskeskuksessa

(entinen ruokala) nautittua maukasta lounasta

pidettiin lyhyt, mutta ytimekäs kurssikokous,

jossa sovittiin vuoden 2011 tapaamisesta Helsingissä.

Maanpuolustuskurssien 50-vuotisjuhlien

tilaisuuksista keväällä 2011 tiedotetaan

erikseen.

Kurssitapaamisemme 12 jäsenestä ainakin

puolet tuntui olevan aktiivisia metsästäjiä.

Tämä kävi ilmi viimeistään vierailulla entisessä

Suojeluskuntain Ase- ja Konepaja Oy:ssä eli

nykyisessä SAKO Oy:ssä. Maailman parhaat

metsästyskiväärit ja -haulikot sekä niiden valmistusvaiheet

kiinnostivat kurssilaisia niin,

että seuraava kohteemme Metsästysmuseo ehti

sulkea ovensa.

Ennen varuskunnan upseerikerholla nautittua

iltapalaa ehdimme vierailla vielä Riihimäen

Lasimuseon upeassa 100-vuotisnäyttelyssä

sekä Viestimuseossa, jossa erityisesti kaukopartiomiesten

Kyynel-radio herätti ansaittua

kiinnostusta.

Iltapalaksi nautitun erinomaisen burgundinpadan

höysteeksi käydyissä keskusteluissa

painopistealueena olivat luonnollisesti sekä

elektroninen että epäsymmetrinen sodankäynti

eri muodoissaan.

Kurssimme uusi pääsihteeri, Viestirykmentin

Kurssien kokoontumisia

entinen komentaja Veli-Pekka Kuparinen suoriutui

tulikasteestaan ja tapaamisjärjestelyistä

erinomaisesti. Aurinkoinen syyspäiväkin kääntyi

rankkasateeksi vasta kuljetuksemme suunnatessa

upseerikerholta kohti Rautatieasemaa.

Matti Rantanen

130. Maanpuolustuskurssi

Kurssimme perinteinen vuotuinen syyskuun

toisen torstain retki suuntautui tällä kertaa

Turkuun. Ensimmäisenä tutustumiskohteenamme

oli Merivoimien Esikunta Pansiossa.

Esikuntapäällikkö, lippueamiraali Veli-Jukka

Pennala oli valmistellut tiiviin ja kattavan esityksen

Merivoimien ajankohtaisista kuulumisista.

Aloitimme tilaisuuden tutkimalla hetken

reaaliaikaista meritilannekuvaa. Samalla saimme

selvityksen siitä yhteistoiminnasta, jolla

kyseinen tilannekuva saadaan aikaiseksi. Pennala

kertoi, että kokonaistilanne Itämerellä on

jonkin verran muuttunut ja Naton aktiivisuus

on hivenen lisääntynyt.

Merivoimien tehtävät noudattelevat puolustusvoimien

tehtävien kolmijakoa ja selkeä

painopiste on tällä hetkellä meriyhteyksien

turvaamisessa, joka otetaan huomioon mm.

aluskalustojen hankinnoissa. Merivoimien

pääaseena tulevat olemaan miinat ja toisena

ohjukset. Kiinteä ja liikkuva rannikkotykistö

ajetaan alas sitä mukaa, kun kalusto vanhenee.

Saimme myös tyhjentävän selvityksen aluskaluston

vanhenemisesta ja uuden kaluston hankintalinjoista.

Kansainvälisen toiminnan esittelyn aikana

keskusteltiin runsaasti mahdollisesta Atalanta-operaatiosta

Afrikan rannikolla. Se ainakin

selvisi, että kyseessä ei todellakaan ole mikään

merirosvojahti, vaan elintarvikekuljetusten

suojaus painopisteen ollessa Adenin lahdella.

Lopuksi käsittelimme vielä Saaristomeren alueella

alkamaisillaan ollutta kansainvälistä harjoitusta

NOCO-10, johon osallistui 13 maata

ja useita kymmeniä aluksia ml. kaksi sukellusvenettä

sekä kymmeniä ilma-aluksia.

Esittelyn jälkeen nautimme Merivoimien

tarjoaman lounaan. Onneksi perinteet ovat

edelleen kunniassa ja listalla oli edelleen hernekeittoa

ja pannukakkua. Aurinkoisessa säässä

päätimme pitää ruokatunnilla kurssikokouksen

ulkoilmassa ja otimme samalla virallisen

retkikuvan, joka on oheisena. Kokouksen yksi-

78 79


mielisenä päätöksenä tulee ensi vuoden käyntikohteena

olemaan Utin–Kouvolan alue. Päivämäärä

on tietysti perinteinen syyskuun toinen

torstai eli 8. 9. 2011, joka kaikille kurssimme

jäsenille tiedoksi.

Seuraavaksi siirryimme Turkuun, jossa

Turku 2011-säätiön viestintäpäällikkö Saara

Malila kertoili ensi vuoden mielenkiintoisesta

ohjelmasta Turun ollessa ko. vuotena Euroopan

kulttuuripääkaupunki yhdessä Tallinnan

kanssa. Säätiön vastuulla on kyseisen projektin

hoitaminen. Tavoitteena on mm. että kulttuuri

ja hyvinvointi yhdistetään tulevan vuotena. Tapahtumiin

odotetaan 2 miljoonaa kävijää. Ohjelma

oli monipuolinen ja joka päivälle oli jokin

tapahtuma avajaisten ollessa 15.– 16. 1. 2011.

Monet meistä olivat sitä mieltä, että ensi vuonna

voisi olla syytä pistäytyä Turussa.

Raisiossa olimme toimitusjohtaja Matti

Rihkon vieraana hänen esitellessään Rasio

Oy:n toimintaa. Käyntiin ei hygieniamääräyksistä

johtuen sisältynyt tehdaskierrosta, mutta

kuulimme syväluotaavan esityksen Rasio Oy

tulevaisuuden näkymistä ja siinä sivussa saimme

oppia ympäristötietoisuudesta. Rihko totesi,

että vesi tulee olemaan lähitulevaisuudessa

eräänä keskeisenä ongelmana maailmassa.

”Tulevaisuudessa mielihyvä, helppous ja terveellisyys

tulevat olemaan ihmisten ruokavalintojen

perusteena. Raisio on edelläkävijä ekologiassa

ottamalla ensimmäisenä maailmassa

pakkauksiinsa hiilijalanjälki ja vesimerkinnät.”

Esityksen lopuksi saimme tutustua tuotantovalikoimaan

iltapalan muodossa ja lisäksi

saimme mukaamme ”rautaisannoksen” uutta

jogurttia.

Kiitokset taas kerran mukavasta seurasta ja

järjestäjille matkamme onnistumisesta!

Esko Vaahtolammi

132. Maanpuolustuskurssi tutustui 14. 10.

Korkeimpaan oikeuteen kurssisisar, korkeimman

oikeuden presidentin Pauliine Koskelon

opastuksella. Tilaisuuden jälkeen siirryttiin

Maanpuolustuskurssiyhdistys ry:n syyskokoukseen.

135. Maanpuolustuskurssi Yhdysvalloissa

Kurssimatkasta Yhdysvaltoihin 16. – 24. 10.

rakentui maailmanlaajuiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan

keskittyvä opintojakso kurssilaisille

ja heidän aveceilleen. New Yorkin ja

Washingtonin ohjelmiin sisältyi yhteensä kolmetoista

alustusta, joita pitivät YK:n Suomen

edustuston, YK:n rauhanturvaamisoperaatioosaston

(DPKO), Kansainvälisen rauhaninstituutin

(IPI), Yhdysvaltojen ulkoministeriön,

Pentagonin ja Suomen Washingtonin suurlähetystön

korkean tason edustajat. Totuttuun

maanpuolustuskurssihenkeen jokaista alustusta

seurasi vapaamuotoinen, innokas keskustelu.

Ohjelma alkoi New Yorkissa YK:n Suomen

edustustossa tutustumisella YK:n ajankohtaisiin

kysymyksiin, Suomen rooliin sekä YK:n ja

EU:n suhteisiin, joita esitteli YK-suurlähettiläs

Jarmo Viinanen. Komentaja Mikko Santavuori

selosti YK:n rauhanturvaamisoperaatioita ja

vertasi niitä NATO/EU operaatioihin.

YK:n remontin ja usean toimipisteen vuoksi

tiukat turvatarkastukset tulivat tutuiksi jo

New Yorkissa. Rauhanturvaamisoperaatioiden

tilannetiedotuskeskuksessa (SitCen) Ian Sinclair

selosti kriisialueiden jatkuvaa seurantaa ja

raportointikäytäntöjä. Suurin osa seurattavista

kriisipesäkkeistä sijoittuu Afrikkaan ja Kaukaasiaan.

YK-päärakennuksen lounasravintolaan

pääsimme turvatarkastuksen jälkeen takaovesta,

alkamassa oli korealainen ruokaviikko.

Lounaan jälkeen taas uusi turvatarkastus, tällä

kertaa International Peace Instituutin tiloihin

oppaanamme Johanna Karanko YK:n Suomen

edustustosta.

Instituutin tutkijat Francesco Mancini ja

Venessa Wyeth esittivät muun muassa havainnollisin

värikartoin, miten globaalit ongelmat

kasautuvat maailmassa samoille, päiväntasaajan

alueille. Lisäksi pohdittiin, miten rauhaan

palauttaminen akuutin kriisin tai sotatilan

jälkeen vaatisi paljon nykyistä enemmän huomiota.

New Yorkin ohjelmapäivä päättyi

YK-suurlähettilään Jarmo Viinasen ja Irmeli

Viinasen vastaanottoon heidän residenssissään.

Muina kutsuvieraina oli puolueiden nuorekasta

eduskunta-avustajakaartia eli puolueiden ns.

polegaattiryhmä Suomesta.

Washington DC omalla ohjelmallaan odotti

meitä junamatkan jälkeen, jonka aikana ryhmämme

jäsen Matti Poutanen briiffasi meitä

artikkeleilla Yhdysvaltojen ja Venäjän sotilaspoliittisista

linjauksista ja toimista Suomen lähialueilla.

Virallisen ohjelman minuuttiaikataulu

Washingtonissa oli niin tiivis, että siitä

ei olisi selvitty ilman omaa bussikuljetusta. Järjestelyryhmämme

oli myös informoinut meitä

virallisesta pukeutumiskoodista kaikkina ohjelmapäivinä,

joka lisäsi uskottavuuttamme.

US Department of State eli ulkoministeriö

Potomac-joen varrella oli ensimmäinen

kohde, tukenamme oli apulaissuurlähettiläs

Anne Lammila. Yhdysvaltojen ulkoministeriön

Venäjä–Aasia suhteiden tuntija Wayne

Lindberg teki selkoa USA:n Venäjä-suhteista,

ja keskusteli vapaamuotoisesti muun muassa

näkemyksistään Putin – Medvedev valtataistelusta,

Venäjän talouden rakenteesta ja modernisaatioprosessista,

joka poikkeaa länsimaissa

totutusta.

Kurssien kokoontumisia

135. matkalaiset YK:n edustalla New Yorkissa

135. kurssilaisia tervehti juliste

Pentagonin seminaaritilassa

Siirtyessämme Pentagoniin vaihtui tukihenkilöksemme

puolustusasiamies, kommodori

Jaakko Savisaari. Pentagonin päässä

järjestelyistä vastasivat mm. eversti Dave

Schroeder ja everstiluutnantti Todd Oja.

80 81


Pentagon oli jo saatu korjattua 9/11 hyökkäyksen

jäljiltä, mutta järkyttävän tapahtuman

vaikutus näkyi edelleen turistikierroksen sisällössä,

joka aloitti ohjelmamme (mm. rakennukseen

perustettu kappeli ja ulkotiloihin

istutettu puupuisto uhrien muistoksi). Pentagonin

käytävien seiniltä saattoi valokuvakollaasien

avulla tutustua Yhdysvaltojen perustuslain,

puolustusvoimien ja sotien historiaan

eri vuosikymmeninä, joskin oppaina toimivat

kaksi kadettia pitivät ryhmän koko ajan sopivassa

liikkeessä ja yhtenäisenä.

Varsinainen seminaariohjelma käsitti viisi

puolen tunnin alustusta ja keskustelua: Jim

Townsend puhui Euroopan ja Nato-politiikasta

yleisellä tasolla, eversti Espinas Venäjän

ja Yhdysvaltojen uussuhteista, Paul Dodge

Yhdysvaltojen ohjus- ja ydinasepuolustuksesta,

Jim Stahlman ja Matt Duncan Afganistan/

ISAF ja Pakistanin kysymyksistä sekä Yhdysvaltojen

NATO- ja Eurooppa-politiikasta.

Suomen maantieteellinen sijainti vaikutti

siten, että monessa esityksessä käsiteltiin Venäjäsuhteita

ja niiden normalisointia. Puolustusyhteistyöstä

Yhdysvaltojen ja Venäjän

välillä lienee kuitenkin ennenaikaista puhua,

kysymys on ennemminkin koulutukseen ja

motivointiin liittyvästä ajatustenvaihdosta.

Kaikkien Pentagonin esitelmöitsijöiden status

oli korkea (Deputy Assistant Secretary of

Defence -tasoa).

Asiapitoisen päivän päätteeksi vierailimme

vielä Suomen Washingtonin suurlähetystössä,

jossa suurlähettiläs Pekka Lintu raportoi

Yhdysvaltojen tämän hetken poliittisesta tilanteesta

kongressin ja senaatin vaalien alla,

ja puolustusasiamies kommodori Jaakko Savisaari

eritteli Yhdysvaltojen turvallisuuspolitiikan

ja talouden jännitteitä. Ylimääräinen

ohjelmanumero eli ministeri Paula Lehtomäen

ympäristöaiheinen englanninkielinen puhe

kuultiin edustustiloissa, jonne suurlähettiläs

Pekka Lintu ja rouva Laura Lintu olivat järjestäneet

vastaanoton ministerin ja hänen seurueensa

kunniaksi.

Matka- ja ohjelmajärjestelyistä ja kontakteista

vastasivat kurssilaiset Kirsti Lintonen,

Matti Poutanen, Matti Villanen (ei mukana

matkalla), ja matkan johtajana toimi jämäkästi

Henrik Diesen. Kohdekaupunkien erinomaisista

ohjelmajärjestelyistä kiitämme erityisesti

Kurssien kokoontumisia

Mikko Santavuorta ja Jaakko Savisaarta, joiden

ponnistelut matkamme hyväksi onnistuivat

erinomaisesti.

Liisa Uusitalo; kuvat Aimo Eloholma

139. Maanpuolustuskurssi tapasi 6. 8. Hamina

Tattoossa. Kurssitoverimme, maakuntajohtaja

Tapio Välinoro kutsui meidät jo

edellisen tapaamisemme yhteydessä Mikkelissä

20-vuotisjuhliaan viettävään Hamina

Tattooseen. Juhla-alueella nautitun lounaan

jälkeen kävelimme Reserviupseerikoulun esikuntaan,

jossa Kymenlaakson aluetoimiston

päällikkö, everstiluutnantti Markku Hutka

esitteli meille koulun tämänpäiväistä toimintaa.

Vierailumme päätapahtuma oli näyttävä

ja mukaansatempaava Marssishow, joka oli

juhlavuoden kunniaksi viritetty erityisen vaikuttavaksi.

Show ihastutti niin ensikertalaisia

kuin useamminkin Tattoossa vierailleita. Illansuussa

iloinen ja mukavaan retkeen hyvin

tyytyväinen parikymmeninen ryhmämme

palasi Helsinkiin. Lämmin kiitoksemme tapaamisen

järjestelyistä ja vieraanvaraisuudesta

Tapiolle ja Kymenlaakson Liitolle.

Erja Takala

140. Maanpuolustuskurssi vieraili 19. 10.

Suomen Pankin Rahamuseossa.

151. Maanpuolustuskurssi kokoontui 23. 9.

opetus- ja kulttuuriministeriössä kurssisisar,

valtiosihteeri Heljä Misukan emännyydessä.

155. Maanpuolustuskurssin tapaaminen

20. 9. järjestettiin Tampereella. Ohjelmassa oli

muun muassa Satakunnan Lennoston esittely

Pirkkalassa, kurssikokous ja Karita Mattilan

konsertti Tampere-talolla.

164. Maanpuolustuskurssin matka suuntautui

17.–18. 9. Pohjois-Karjalaan.

166. Maanpuolustuskurssin vuositapaaminen

järjestettiin 4. 11. Kuopiossa. Isäntinä toimivat

Karjalan Lennosto, Kuopion kaupunki

ja Itä-Suomen yliopisto.

168. Maanpuolustuskurssi kokoontui 12. 10.

kurssiveli, puolustusministeri Jyri Häkämiehen

kutsumana Kaartin Vartiotuvassa.

171. Maanpuolustuskurssin tapaaminen

järjestettiin 14. 9. Kaartin Vartiotuvassa.

174. Maanpuolustuskurssin tapaaminen

järjestettiin Tampereella 13. 9. Insta Oy:n toimitusjohtajan,

Pertti Huuskon isännöimänä.

Aloitimme ohjelmamme tutustumalla Finlaysonin

perinteisessä tehdaskiinteistössä toimivaan

Plevna-panimoravintolaan. Sieltä siirryimme aivan

uskomattomaan Vakoilumuseoon, joka toi

useat historian tapahtumat esiin aivan uudella

tavalla. Insta Oy:llä saimme tutustua uusiin ja

upeisiin tuotantotiloihin. Maistuvan päivällisen

ohessa esittelimme vanhan perinteemme

mukaisesti kunkin meistä ajankohtaisia kuulumisia.

Lämmin kiitos mielenkiintoisesta

tapaamisestamme niin isännälle kuin kaikille

paikalla olleille kurssisisarille ja -veljille.

Pertti Hyvärinen, MPK 174:n pääsihteeri

178. Maanpuolustuskurssi vieraili 4. 11.

Handelsbankenin Aluepääkonttorissa kurssiveli,

toimitusjohtaja Henrik Carlstedtin kutsumana.

180. Maanpuolustuskurssi tutustui 1. 10.

Posiva Oy:öön Vuojoen kartanossa Eurajoella

ja ONKALO:oon Olkiluodossa.

181. Maanpuolustuskurssin vuositapaaminen

oli lokakuussa Orionilla Espoossa. Kurssilaisemme,

Orionin talous- ja hallintojohtaja

Jari Karlson kertoi lääkemarkkinoista, joiden

suuruus maailmanlaajuisesti on lähes tuhat

miljardia dollaria. Pääsimme tuotantolaitoskierroksella

näkemään tabletin- ja inhalaattoreiden

valmistusta ja pakkaamista. Tutustumiskäynnin

jälkeen kansliapäällikkö Kari

Välimäki esitteli sosiaali- ja terveysministeriön

juuri valmistuneen strategian. Se tavoittelee

työssäoloaikojen pidennystä ja työllisten määrän

kasvua. Alustuksen jälkeen oli paneelikeskustelu

Nokian henkilöstöjohtajan Juha Äkräksen

johdolla. Pihla Allos

Maanpuolustuskurssi 182 valloitti Kiinan

Lokakuun 2010 valloituksen johti kurssimme

isäntä Juha Hakola yhdessä emäntämme

Minna Laakkosen kanssa. Hyökymme vastaanotti

kurssitoverimme, sotilasasiamies Tatu

Juurti Paula-vaimonsa kera.

Pekingin ja koko Kiinan historia, luvut ja

nykytodellisuus ovat vaikuttavia. Valta Kiinassa

on 78 miljoonan jäsenen kommunistisella

puolueella. Vakaus on puolueen ensisijainen

tavoite ja siihen se pyrkii ylläpitämällä kansalaisia

vaurastuttavaa talouskasvua.

Maa onkin kolmenkymmenen vuoden ajan

kokenut huikean talouskasvun. Samalla myös

ongelmat ovat kärjistyneet. Ympäristön tuhoutuminen

ja tuloerojen kasvu, työttömyys, koulutus,

terveydenhoito ja tulevaisuudessa myös

väestön ikääntyminen kärjistyvät. Kiina on jo

ohittanut Yhdysvallat energiankäytössä ja Japanin

talouden koossa. Yhdysvallat jää kakkoseksi

todennäköisesti selvästi ennen vuotta 2030.

Kiinan ympäristössä ei liennytetä. Alueen

suuret maat katsovat kyräillen toisiinsa ja

ahneesti luonnonvaroihin. Erityisen mielenkiintoinen

on se hetki, jolloin Kiina ei enää

annakaan periksi Yhdysvalloille. Se hetki voi

olla myös väkivaltainen. Väkirikasta Kiinaa

kiinnostaa myös asumaton Siperia, mikä huolestuttanee

omaa naapuriamme. Eikä vailla

vaikutuksia liene Pohjois-Korean tuleva romahduskaan.

Yritystoiminta Kiinassa vaatii sopeutumista

vallitseviin olosuhteisiin. Hyvät suhteet hallintoon

edistävät byrokratian kynnysten ylittämistä.

Nokia on Kiinan markkinajohtaja ja

suuri veronmaksaja. Pekingin tehdasalueella

50 000 työntekijää suoltaa maailmalle 200 000

kännykkää päivässä. Kyse on tietysti siitä, mitä

työ maksaa. Yhden brittiläisen insinöörin hinnalla

saa viisi kiinalaista. Toisaalta kiinalaisessa

todellisuudessa on tilaa myös tuoteväärennöksille,

jopa 30 prosentin markkinaosuuden

verran.

Vaikuttava oli myös matkamme. Kiinalaisen

väenpaljouden koimme täpötäysissä junissa,

Taivaallisen rauhan aukiolla ja Kielletyssä

kaupungissa. Lounaat ja päivälliset pursuivat

kulinaarisia nautintoja. Rohkeimmat saattoivat

pistää suuhunsa myös oikein söpöjä skorpioneja.

Älykkäiden sielujen upea yhteishenki, ohittamattomat

elämykset ja puolisoidemme lämpimät

hymyt loivat hienon kokonaisuuden. Harvoinpa

kylmä kuohuviinikään on virkistänyt kuin

Kiinan muurilla kohotettuamme yhteisen maljan

maanpuolustuskursseille. Maanpuolustuskurssien

pitkästä jatkumosta kurssitoverimme

82 83


MPK 182:n matkalaiset

yhteiskuvassa

Kiinan muurilla

Laura Kolbe tulee kertomaan myöhemmin hyvinkin

seikkaperäisesti. Nyt Maanpuolustuskurssi

182 valloitti Kiinan, seuraavaksi otamme

Yhdysvallat.

Nina Törnudd ja Juhapekka Ristola

185. Maanpuolustuskurssi kokoontui Kuntien

eläkevakuutuksen tiloissa 24. 9. Kevan toiminnan

ja tilojen esittelyn jälkeen kurssi siirtyi

meritse Kevan kurssikeskukseen Järsöhön

Porkkalanniemelle.

186. Maanpuolustuskurssi kokoontui Jyväskylässä

21. 10. Aloitimme vierailun tutustumalla

Kansaneläkelaitoksen paikallisiin tiloihin ja

toimintoihin. Isäntänämme toimi kurssiveli

Mikael Forss. Kattava ohjelma jatkui Puolustusvoimien

Johtamisjärjestelmäkeskuksen

johtajan, eversti Pertti Hyvärisen isännöimänä

keskuksen tiloissa. Päätimme vierailun tutustumalla

Ilmavoimien tiloihin Tikkakoskella,

jossa eversti Petri Tolla apulaisineen päivitti

tietomme ilmavoimista ja esitteli Kuljetuslentolaivueen

käytännön toimintaa. Päällystökerhon

tarjoamaan illalliseen olikin hyvä päättää

vierailu. Torsti Astrén

187. Maanpuolustuskurssi vieraili 29. 10.

Loviisan ydinvoimalaitoksella.

188. Maanpuolustuskurssi kokoontui 28. 10.

eduskunnassa kurssin emännän, kansanedustaja

Anne Kalmarin kutsumana.

189. Maanpuolustuskurssin neljäs kurssitapaaminen

toteutettiin kurssiveli Heikki

Westerlundin isännöimänä CapMan-yhtiön

toimitiloissa Helsingin ydinkeskustassa 30. 9.

Ohjelmassa oli yhtiön esittämisen lisäksi myös

ajatuksia pääomasijoittamisesta sekä kurssimme

kansanedustajien mietteitä tulevien eduskuntavaalien

haasteista. Yhteensä 20 kurssilaista

osallistui tapaamiseen ja esitysten jälkeen

virinneeseen vilkkaaseen keskusteluun.

Anders Gardberg

192. Maanpuolustuskurssi tutustui Helsingin

edustalla merellisiin maisemiin Saastamoisen

Timon isännöimänä 16. 9. Kuivasaaressa

perehdyimme rannikkopuolustuksen historiaan

ja osittain nykypäivään sekä vapaaehtoiseen

maanpuolustustyöhön. Paluumatkalla jalkauduimme

ja tutustuimme saaristoluontoon Vallisaaressa

sekä pohdimme puolustushallinnon

käytössä olevien saarien tulevaisuutta. Illan

päätteeksi huolsimme itsemme iloisten muisteloiden

säestämänä Suomenlinnan Upseerikerholla.

Mukana oli yli 30 kurssiveljeä ja -siskoa.

Petteri Tervonen

Kymenlaaksolaisia kiinnosti

Suomen itsenäisyys

rofessori Martti Häikiö esitelmöi mielen-

Pkiintoiseen tapaansa Kouvolan kaupungintalossa

14. lokakuuta aiheenaan ’Suomen

itsenäisyys kansainvälisessä vertailussa’. Kaupungintalon

juhlasali täyttyi lähes täyteen asiasta

kiinnostuneista isänmaan ystävistä.

Ennen esitelmää laskettiin seppele Tarton

rauhan 90 –vuotispäivän muistoksi Itsenäisyyden

patsaalle Kymen Lukolla. Laskijoina olivat

Vapaussodan ja Itsenäisyyden Perinneyhdistyksen

Kymenlaakson osaston puheenjohtaja

Hannu Hasu, Lottaperinneliiton edustaja

Marjatta Nykänen ja Kymen läänin Maanpuolustusyhdistys

ry:n puheenjohtaja Kari Soininen.

Kunniavartiossa olivat reservin ylivääpelit

Timo Kitunen ja Ari Heikkilä. Tilaisuutta

seurasi parisenkymmentä henkilöä. Seppeleen

laskemisen jälkeen oli mahdollisuus osallistua

kahvitukseen kaupungintalon lämpiössä, jossa

kahvi irrotti vilkkaan puheen sorinan tuttujen

tavatessa.

Esitelmätilaisuuden musiikista vastasi lappeenrantalainen

Rakuunasoittokunta johtajanaan

musiikkikapteeni Petri Nordin. Perinteiseen

tapaan Kari Soininen toivotti kuulijakunnan

tervetulleeksi ja esitteli esitelmöitsijän. Professori

Martti Häikiö joutui esityksensä jälkeen

vastailemaan muutamiin kirvonneisiin kysymyksiin,

joihin saatiin kysyjiä tyydyttävät vastaukset.

Esitelmöitsijälle luovutettiin Kymen läänin

Maanpuolustusyhdistyksen standaari, Kymen

sotilasläänin Perinneyhdistyksen pronssinen

plakaatti ja Pohjois-Kymen Kadettipiirin historiikki.

Teksti ja kuvat Paavo Mikkonen

Kymen läänin Maanpuolustusyhdistys ry:n

puheenjohtaja Kari Soininen avusti professori

Martti Häikiötä (oikealla) av-laitteiden

virityksessä

Yhdistykset toimivat

Kunniavartiossa Timo Kitunen, seppeleen

laskijoina Marjatta Nykänen, Hannu Hasu

ja Kari Soininen (oikealla).

Taustalla asiasta kiinnostuneita.

Professori Martti Häikiö esitelmöi

Kouvolan kaupungintalossa 14. 10. 2010

84 85


Pohjois-Savon Maanpuolustusyhdistys ry

Wieniä maistelemassa

oska kevääksi suunniteltu yhdistyksemme

Kmatka valui konkreettisesti tuhkaan, päätimme

sisuuntuneena tehdä uusintayrityksen,

joka sitten toteutuikin lokakuun puolivälissä.

Lähtijöitten määrä oli nyt valikoitunut 16:ksi.

Matkamme alibina oli tutustuminen

Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö

ETYJ:n toimintaan sen pääpaikalla Wienissä.

Vaikka jokaisen lähtijän perustietoihin ennen

matkaa toki kuuluikin yleisnäkemys Etyj:stä

oli silti yllättävää, miten laaja-alainen on tuon

järjestön työkenttä. Kuultuamme ranskalaisen

puhehenkilö Virginie Coulloudon`in seikkaperäisen

esityksen järjestön toiminnasta jäikin

mieleen kysymys, onko inhimillisen toiminnan

alueella juuri mitään missä Etyj ei ole mukana.

Selvisi, että Etyj on ennen kaikkea arvoyhteisö.

Kyllä vaaditaan foorumien edustajilta pitkää

pinnaa ja lujaa ahteria kun 56:n osallistujamaan

kesken tehtävien päätösten on oltava yksimielisiä.

Istuntosali arvokkaan massiivisessa

Hofburgin linnassa herätti jo itsessään tunteen

asioitten suuruudesta ja tärkeydestä.

Suomen ETYJ-sotilasedustaja majuri Jari

Salonen, joka oli koko matkaidean isä, selkeytti

Alueelliset yhdistykset toimivat Alueelliset yhdistykset toimivat

meille omin sanoin järjestön toiminnan labyrinttien

saloja.

Päivän kruunasi suurlähettiläiden Marjatta

Rasi ja Timo Kantola isännöimä lounas suurlähettiläs

Rasin residenssissä, joka sekin oli nähtävyys

Wienin lukemattomien nähtävyyksien

joukossa.

Matkamme neljään päivään sisältyi monien

yksilöaktiviteettien lisäksi luonnollisesti yhteinen

illallinen itävaltalaiseen tapaan. Lähtöpäivänämme

majuri Salonen johdatti meidät

vielä puitteiltaan poikkeuksellisen juhlavaan

ja maailman vanhimmaksi väitettyyn sotahistorialliseen

museoon. Museoesittelyssä selvisi

jälleen kerran maittemme kohtaloihin liittynyttä

sukulaisuutta- sotatantereeksi joutumista

vuosisadasta toiseen.

Vuorokauden jo vaihduttua seuraavaksi ja

koneemme laskeuduttua Kuopion lentoasemalle

taisi matkalaisten yhteinen tunnelma olla,

että kokonaismaanpuolustuksen laaja kenttä

oli jälleen avartunut monella asteella.

Heikki Jouppila

puheenjohtaja

Löydettyään Suomen lipun ETYJ- istuntosalin 56:n lipun joukosta, oli matkalaisten

tunnelma huipussaan. Paikallinen isäntämme Suomen sotilasedustaja, majuri Jari

Salonen kuvassa oikealla ja hänen sihteerinsä Petra Hedman toinen vasemmalta.

Varsinais-Suomen maanpuolustusyhdistyksen

Matka Varsovaan ja Itä-Preussiin

13. – 18. 9. 2010

hdistyksen perinteinen sotahistoriallinen

Ymatka suuntautui tänä vuonna Varsovaan

ja vanhan Itä-Preussin Puolalle luovutettuun

osaan.. Retkelle osallistui yhteensä 43 henkilöä.

Kokemuksista tiesimme, että vajaan 800

km:n bussimatkailun aikana ei pitkästyminen

iskisi, sillä oppaamme ev. Sampo Ahto tulisi

kertomaan Varsovan ja Itä- Preussin historiasta

tavalla, mikä suorastaan pakottaa kuuntelemaan.

Ensimmäisen päivän aiheena oli Varsovan

vanha kaupunki ml. Varsovan kansannousu

loppukesällä 1944 sekä Tannenbergin taistelu v

1914. De Gaullen aukiolla Varsovan keskustassa

S. Ahto kertoi elävästi Varsovan kansannoususta

ja siihen liittyvästä tragediasta. Varsovassa

monilla kaduilla ja paikoilla on ranskalaisten

kenraalien nimet. Puolalaisten periaate ulkopolitiikassa

on ollut ” viholliset lähellä, ystävät

kaukana”. Vanha kaupunki on pyritty rakentamaan

1700-luvun mallin mukaisesti ja siinä on

onnistuttu ”ulkoisesti” varsin hyvin.

Kuljimme pitkin Krakowskie Przed mieściekatua

aloittaen Sigismundin patsaalta päätyen

hotelli Bristolin kohdalle. Samalla kohtaa katupylväässä

oli kuva marsalkka Mannerheimista

yhdessä valtavien marsalkka Pilsudskin ja Leninin

kuvien kanssa. Kaksi marsalkkaa, jotka

aikoinaan pysäyttivät yritykset bolsevistisesta

maailmanvallankumouksesta. Allensteiniin

siirryimme reittiä, mikä oli kenraali Samsonovin

armeijan hyökkäyssuunta Itä-Preussiin

vuonna 1914. Siirtymisen aikana Sampo Ahto

kertoi Tannenbergin taistelusta komentajien

ominaisuuksien ja kohtaloiden kannalta tarkasteltuna.

Tähän liittyi Samsonovin lesken

yritykset saada selville miehensä kohtalo. Ennen

Allensteiniin saapumista Sampo Ahto

kertoi vielä Itä-Preussin monivaiheisesta historiasta

päätyen alueen asuttamiseen puolalaisilla

ja kollektivisointiin (ainoana alueena Puolassa)

vuoden 1945 jälkeisissä tapahtumissa

Toisena päivänä reitti kulki Masurian järvialueelle,

minne oli keskittynyt Kolmannen

Valtakunnan tärkeimmät komentopaikat.

Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli kuitenkin

Swieta Lipka (Heiligelinden), missä

tutustuimme 1700-luvulla rakennettuun

barokkikirkkoon, mikä on pyhitetty Neitsyt

Marialle. Kirkkoon liittyvä mystiikkaa on tehnyt

paikasta merkittävän pyhiinvaelluspaikan.

Matka jatkui Rastenburgin kaupungin kautta

Hitlerin entiseen päämajaan Sudenpesään

(Wolfschantze, koodinimi OKW). Valittuun

paikkaan vaikuttivat liikenteelliset, maastolliset

ja operatiiviset seikat. Organisaatio Todt rakensi

päämajan vuonna 1941 aloitettua operaatio

Barborossaa silmällä pitäen. Sodan aikana

Hitler oleskeli Wolfsschanzessa yli 800 päivää.

Katsastimme myös parakin paikan, missä

20. 7. 1944 tapahtui murhayritys Hitleriä

vastaan. Masurian alueelta löytyy myös Saksan

armeijan maavoimien esikunnan (OKH)

bunkkerialue. Hitler vieraili ainoastaan kerran

OKH:ssa, ja tämä tapahtui silloin, kun

marsalkka Mannerheim halusi siellä vierailla.

Paluumatkalla hotelliin Sampo Ahto kertoi

Hitleristä sotilaana ja myös tämän luonteesta.

Rohkeudestaan ja neuvokkuudestaan ensimmäisessä

maailmansodassa Hitler palkittiin

niin 2. luokan kuin 1. luokan rautaristillä.

Hitler luki ja hänellä oli ilmiömäinen muisti.

Hitler halusi kuolla yhdessä Saksan kanssa,

eniten hän pelkäsi joutuvansa venäläisten vangiksi

niin elävänä kuin kuolleena. Hänen pyrkimyksinään

oli synnyttää legenda Hitleristä,

joka Fenix linnun tavoin herää tuhkasta uuteen

kukoistukseen.

Kolmantena päivänä määränpäämme oli

Gdynia Marienburgin kaupungin, Stutthofin

keskitysleirin ja Gdanskin kaupungin kautta

ajettuna. Marienburgissa tutustuimme ainoastaan

ulkoapäin Saksalaisen ritarikunnan

tärkeimpään linnoitukseen ja maailman suurimpaan

tiilirakenteiseen goottialaislinnaan.

Vuonna 2008 synkkä varjo nousi ritarilinnan

lähimaastossa. Uuden hotellin perustuksia

kaivettaessa löytyi n. 2000 saksalaisen joukkohauta

pääasiassa naisia ja lapsia, jotka oli

teloitettu ilman vaatteita. Se tiedetään, että

86 87


teloittajat eivät olleet saksalaisia. Stutthofin

leiriä on pidetty tuhoamisleirinä, mutta

rakenteet muistuttivat enemmän tavallista

vankileiriä. Kolmannen Valtakunnan tuhoamisleirit

olivat enimmäkseen muualla

kuin Saksan maaperällä. Stuffhofin leirille oli

vuonna 1944 mm. internoitu 80 suomalaista

ihmistä. Viimeisenä varsinaisena tutustumiskohteena

oli Westerplatte, niemi Gdanskin

kaupungissa, jossa käytiin toisen maailmansodan

ensimmäinen maataistelu. Syyskuun

1. päivänä v. 1939 klo 04:48 paikallista aikaa

valtiovierailulla ollut saksalainen taistelu-

88

laiva Schleswig–Holstein aloitti tulituksen

tykeillään puolalaista linnoitusta vastaan

Westerplattella.

Neljäntenä päivänä aloitimme kotimatkan

Gdynian satamasta. Merimatkan aikana

S. Ahto piti esitelmän ” Suomi suurvaltojen

pelikentässä”. Ahto kertoi, mistä tosiasiassa

on kysymys, kun suurvallat tarjoavat apuaan.

Taka-alalla ovat aina poliittiset, taloudelliset

tai sotilaalliset kysymykset. Päättäjillä pitää

olla realismia eikä uskoa sinisilmäisesti siihen,

mitä joku lupaa.

Eversti evp Hannu Heino

Etelä-Savon Maanpuolustusyhdistys ry

Sihteeri Anneli Niskanen

Purolantie 3

50350 NOROLA

040 519 0881

anneli.niskanen@surffi.fi

Kanta-Hämeen Maanpuolustusyhdistys ry

Talouspäällikkö Pasi Katajisto

Etelä-Suomen aluehallintovirasto

PL 150

13101 HÄMEENLINNA

040 534 7878

pasi.katajisto@avi.fi

Keski-Suomen

Henkisen Maanpuolustuksen Liitto ry

Henkilöstöpäällikkö Marja Leena Immonen

Emännäntie 23 D 23

40740 JYVÄSKYLÄ

050 313 0402

marja.leena.immonen@jyu.fi

Kymen läänin Maanpuolustusyhdistys ry

Lehtori Paavo Mikkonen

Keskikoskentie 4 A 3

46800 MYLLYKOSKI

044 550 9375

paavo.mikkonen@pp.inet.fi

Lapin läänin Maanpuolustusyhdistys ry

Lääninvalmiusjohtaja Jari Aalto

Lapin aluehallintovirasto

PL 8002

96101 ROVANIEMI

040 520 0486

jari.aalto@avi.fi

Oulun läänin Maanpuolustusyhdistys ry

Pelastusylitarkastaja Pentti Kurttila

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto

PL 293

90101 OULU

0400 379 918

pentti.kurttila@avi.fi

Pirkanmaan Maanpuolustusyhdistys ry

Toimittaja Pekka Ruusukallio

Pensaskatu 3 C

33270 TAMPERE

(03) 3446 824, 040 522 4960

pekka.ruusukallio@dnainternet.net

Alueellisten yhdistysten yhteystiedot

Pohjois-Karjalan Maanpuolustusyhdistys ry

Majuri Arto Jeskanen

Pohjois-Karjalan Aluetoimisto

PL 5

80791 KONTIORANTA

0299 434 161

pkarmpy@gmail.com

Pohjois-Savon Maanpuolustusyhdistys ry

Majuri Jyrki Ryhänen

Pohjois-Savon aluetoimisto

PL 1080

70111 KUOPIO

0299 435 310

jyrki.ryhanen@mil.fi

Päijät-Hämeen alueen Maanpuolustusyhdistys ry

Diplomi-insinööri Tarja Kalenius

Närhinkatu 11

15610 LAHTI

050 374 0631

tarja.kalenius@logisteam.fi

Satakunnan Maanpuolustusyhdistys ry

Hannu Aho

Peltopyyntie 22

28200 PORI

044 363 7011

hannu.aho@pp4.inet.fi

Uudenmaan Maanpuolustusyhdistys ry

Aili Lamminen

Koroistentie 3 B 25

00280 HELSINKI

040 533 5513

allu.lamminen@welho.com; allu.lamminen@aacglobal.com

Vaasan läänin Maanpuolustusyhdistys ry

– Vasa läns Försvarsförening rf

Sihteeri Virva Hirvi-Nevala

Kirkkopuistikko 3 C 15

65100 VAASA

050 530 2309

hirvinevala.virva@gmail.com

Varsinais-Suomen Maanpuolustusyhdistys ry

Kapteeni Matti Kuokkanen

LSSLE/Varsinais-Suomen aluetoimisto

PL 69

20811 TURKU

0299 480 111

matti.kuokkanen@mil.fi

89


Valtakunnalliset Maanpuolustuskurssit toivottaa

Hyvää Joulua

ja

Menestyksellistä Uutta Vuotta 2011


JOUKKOKIRJE

ISSN 0357-2080

Edita Prima Oy, Helsinki 2010

More magazines by this user
Similar magazines